Hämäläiskylien muodostuminen, kylärakenne ja kylämaisema 29.08.2010 Pitäjänkartta 1840. Jyväskylän yliopisto. Auli Hirvonen, maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus Linnaseutu ry:n Pitäjärinki hanke
Päivän aiheita mm. - Hämeen maisematyypit - Asutuksen leviäminen ja hämäläiskylien muodostuminen - Kylämuodot - Isojaon ja uusjaon vaikutus kyliin - Hämäläinen pihamuoto - Muut muutokset maisemassa Pieni tauko - Hämäläinen kylämaisema - Mikä on arvokasta kylämaisemassa? - Miten hoidan kylämaisemaa?
Hämeen viljely- ja järvimaa (Valtakunnallinen maisemamaakuntajako) Keski-Hämeen viljely- ja järviseutua voidaan pitää Hämeen ydinalueena. Vanhin asutus ja viljavat savikot sekä vaihtelevat vesireitit keskittyvät tälle seudulle. Maisema on hyvin monimuotoista ja usein pienipiirteistä. Tämä johtuu luonnonoloista, pitkään jatkuneesta maatalouden harjoittamisesta ja teollisuudesta. (Hattula, Hämeenlinna, Hauho, Tuulos, Lammi, Janakkala, Riihimäki ja Hausjärvi) Tammelan ylänköseutu on ympäristöään karumpaa, suureksi osaksi jääkauden jälkeisen vedenpinnan yläpuolelle jääneistä muodostumista koostuvaa, lähes savetonta moreenialuetta. Viljelymaata on vähemmän ja peltoalat pieniä. Metsäisellä seudulla karjatalous on ollut tärkeä elinkeino. (Kalvola, Hattula, Renko, Loppi, Janakkala, Tammela ja Forssa) Pitkäaikaista asutusta ja pitkiä kulttuuriperinteitä kuvaa muun muassa keskiaikaisten kivikirkkojen ja vanhojen talonpoikais- ja kartanorakennusten määrä. Asutusta on ollut jo keskiajan lopulla runsaasti.
Hämeen maisematyypit (maakunnalliset maisematyypit) Hämeen järviylängön metsämaisemat (Tammela, Forssa, Kalvola, Renko ja Loppi) Vanajaveden laakso (Kalvola, Hattula, Hämeenlinna ja Janakkala) Hauhon reitin vesistö- ja viljelymaisemat (Hauho, Tuulos ja Lammi) Evon metsäylänkö (Lammi) Janakkalan korpiylänkö (Janakkala, Lammi ja Tuulos) Salpausselän-Puujokilaakson viljelymaisemat (Janakkala, Riihimäki ja Hausjärvi) Hämeen järviylängön viljelymaisemat (Renko, Janakkala ja Loppi) Loimijokilaakson viljelymaisemat (Tammela, Forssa, Jokioinen, Humppila ja Ypäjä)
Asutuksen leviäminen ja hämäläiskylien muodostuminen Asutus on muodostunut Hämeessä järvien rannoille, jokien varsille, harjujenjaksojen reunoille ja vanhojen teiden ja niiden risteyksien varsille. Asuinpaikan valintaan ovat vaikuttaneet kulkuyhteydet, sopivat myllypaikat, hyvät metsästysmaat, kalaisat järvet ja viljeltäväksi kelpaavat hyvät savikot. Pysyvä asutus syntyi maanviljelyn myötä. Monista kylistä on kirjallista tietoa jo 1300- ja viimeistään 1500-luvulta. Keski-Hämeen viljely- ja järviseudun asutus on vakiintunut rautakaudella ja monet kylistä sijaitsevat edelleen samoilla rautakautisilla asuinpaikoilla. Rautakausi sijoittuu ajanjaksolle 500 ekr -1300 jkr. Asutus saapui alueelle Kokemäen vesistön kautta. Hauhon vanhin asutus on keskittynyt alueen suurien vesistöjen rannoille. Lammin vanhinta asutusta on akselilla Vanhakartano - Hauhiala - Hietoinen, Janakkalassa Kernaalajärven ympäristössä ja Hattulassa Vanajaveden laakson rannoilla. Tuuloksen vanhin asutus on Suolijärven rannoilla. Vanhimmat varmat todisteet maanviljelystä maassamme ovat kivikauden lopulta ja pronssikaudelta. Maatalouden merkitys kasvoi jatkuvasti. (Kaskiviljely, peltojen raivaaminen, kotieläinten lisääntyminen ja sen jälkeen mahdollisuus lannoittaa peltoja)
Asutuksen leviäminen ja hämäläiskylien muodostuminen Eränkäynti on ollut olennainen osa suomalaista kulttuuria vielä historiallisellakin ajalla. Muinaissuomalaisen talonpojan talousalueeseen kuului peltojen, kaskien, niittyjen ja laitumien ohella eräalue, jota hyödynnettiin monipuolisesti metsästämällä, kalastamalla, kaskeamalla ja käymällä kauppaa erämaiden asukkaiden kanssa. Viikinkiajalla Euroopassa turkisten ja muiden erätuotteiden kysyntä kasvoi, mikä vilkastutti eränkäyntiä. Huomattava osa maamme esihistoriallisista rautakautisesta asutuksesta on sijainnut Vanajaveden laaksossa. Valtakunnallisesti arvokkaat muinaisjäännökset Kanta-Hämeessä: Anttilan rautakautinen miekanhiontakivi, Tyrväntö, Hattula Retulansaaren muinaisjäännösalue, Hattula Tenholan linnavuori, Hattula Kalomäen rautakautinen muinaisjäännösalue, Hauho Varikonniemen hopea-aarteen löytöpaikka ja rautakautinen asuinpaikka, Hml Hakoisten keskiaikainen linnavuori ja rautakautinen kalmisto ja asuinpaikka, Janakkala
Kylämuodot - Hämäläiskylät ovat olleet tavallisimmin ryhmäkyliä, missä kylän peltolohkojen keskellä oli kylän yhteinen tonttimaa, missä talonpoikaistalojen rakennukset sijaitsivat tiiviinä rykelmänä tai rivinä. Rivi- ja raittikylät ovat monesti sijainneet harjujen reuna-alueilla. - Kartanot, joista suurin osa perustettiin 1600-1700-luvuilla, ovat muokanneet hämäläistä maalaismaisemaa, laajat peltoaukeat, puistot, rakennukset ja puukujanteet näkyvät kylämaisemassa - Vanhat kylätontit arvokkaita jäänteitä entisestä asutuksesta - Kylien kantatilat - Maatilat, talonpojat ja lampuotitilat - Torpparit ja mäkitupalaiset
Hämäläinen ryhmä- tai rivikylä - nykyisin harvinaisuus - isojako ja uusjako hajottivat vanhat ryhmäkylät - vanhoja kyliä, jotka ovat säilyttäneet piirteitä piirteitä kylämuodoistaan - Teuro, Tammela - Porras, Tammela - Lavinto, Hausjärvi - Syrjäntausta, Lammi - Mierola, Hattula - Retula, Hattula - Sattula, Hattula - Nihattula, Hattula - Teuro, Tuulos - Alvettula, Hauho - Hyömäki, Hauho - Uusikylä, Renko - Kuittila, Renko
Sarka- ja iso- ja uusjako Sarkajako Maaverotukseen siirtymisen yhteydessä 1200 1500-luvuilla tuli kruunun eli valtiovallan ja kirkon aloitteesta lohkojaon tilalle Lounais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä sarkajako. Kylässä olevat peltokappaleet yhdistettiin, aidattiin kahteen lohkoon ja jaettiin talojen kesken. Sarkajakoisen kylän kukin talo sai viljelyssarkansa tontin suuruuden eli verolukunsa mukaisessa leveyssuhteessa. Talojen sarat sijaitsivat vainiossa samassa järjestyksessä kuin tontit sijaitsivat tai oli numeroituina kylässä. Numerointi kulki myötäpäivään eli auringon kierron mukaan. Kunkin talon sarkojen määrä saattoi nousta useampaan kymmeneen. Sarkojen kapeus ja eri omistajien sarkojen toistuminen samassa vainiossa aiheutti sen, että kaikkien oli viljeltävä kussakin vainiossa samaa kasvia. Myös kyntö, kylvö ja sadonkorjuu oli suoritettava käytännöllisistä syistä yhtäaikaisesti. Tätä ilmiötä nimitettiin vainiopakoksi.
Isojako 1700-luvun jälkipuoliskolta alkaen toimeenpantu isojako pyrki yhdistämään talojen maat jälleen suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Myös metsämaat jaettiin, jolloin osa metsäalasta joutui liikamaana valtiolle. Isojako johti uusien torppien perustamiseen valtion maille, ja maaseudun maata omistamattoman väestönosan metsänkäyttömahdollisuudet huononivat. Isojaon tarkoituksena oli liittää kunkin talon hajallaan olevat maaomistukset yhtenäisemmiksi tiluksiksi, joiden äärelle suositeltiin siirrettäväksi myös rakennukset yhteiseltä tiheään rakennetulta kylätontilta, jossa tulipalovaara oli ilmeinen. Isojakoasetuksia annettiin vuosina 1757, 1762 ja 1775. Viimeksi mainittuna vuonna säädettiin sekä pelto- että niittypalstojen enimmäismääräksi neljä, metsämaan taas kaksi palstaa tilaa kohden.
Mierola, Hattula. - sarkajako - isojako Kartat kirjasta Suomalainen piha.
Uusjako hajotti ryhmäkylät Suomen jouduttua Venäjän vallan alle ja Viipurin läänin tultua jälleen yhdistetyksi muuhun Suomeen sekä isojakoasetusten selventämiseksi ja kehittämiseksi annettiin vuonna 1848 maanmittausohjesääntö, jonka toimeenpanoa on totuttu nimittämään uusjaoksi. Sen mukaan kylän kaikki tilukset ja talot oli otettava yhtä aikaa isojakoon. Jyvityksessä annettiin parhaimmalle maalle arvo kymmenen ja huonommille suhteellisesti vähemmän. Mikäli kylällä oli ahdas tonttipaikka tai jos joku osa peltomaasta oli etäällä tontista tai sijaitsi siten, että sinne pääsy ja alueen viljely kävi erittäin hankalaksi, oli yksi tai useampi talo ulosmuutettava sopiviin paikkoihin. Tärkeiksi nousivat määräykset vanhempien isojakojen täydennyksistä ja järjestelyistä. Vanhemmissa isojaoissa rajat olivat usein jääneet pyykittämättä ja rajalinjat epämääräisiksi ja monimutkaisiksi. Monivaiheisissa isojaoissa suureksi päässyt palstalukukin oli nyt mahdollista korjata jaon järjestelyllä, mikäli kaikki osakkaat siihen suostuivat tai senaatti sen salli. Maanviljelyksen kehittyessä uusjakotoimitus johti voimakkaaseen kylistä ulosmuuttoihin edesauttaen Etelä- ja Länsi-Suomen vanhojen ryhmäkylien hajoamista. Järjestelyjä suoritettiin kiihtyvässä tahdissa Lounais- ja Länsi-Suomessa, eniten Hämeessä.
Torpparit Torpat sijaitsivat ryhmäkylän ympärillä ja joskus kaukaisillakin takamailla. Torpat sijaitsivat usein yksin ja erillään. Torpparit tekivät suuren työn raivatessaan peltoja. Moni nuorempi kylä on syntynyt torppariasutuksen johdosta. Vuonna 1918 voimaan astunut torpparilaki oikeutti vuokratilalliset halutessaan lunastamaan tilansa itselleen. Lakia täydennettiin vuosina 1919 ja 1922. Torpparilain perusteella lunastettiin 1940-luvulle mennessä 45 000 tilaa itsenäisiksi.
Mäkitupalaiset ja tilattomat Ryhmäkylissä sijaitsivat kylien maatilat. Kylien liepeille muodostui mäkitupalaisten ja muun tilattoman väen muodostamia alueita. Mäkitupalaisten asuinalueet ovat sijainneet yleensä vaihtelemassa maastossa kuin varsinaiset tilakeskukset. Usein luonnonkauniilla paikoilla, mäillä ja rannoilla. Mäkitupalaisalueita on ollut ja on mm. Hauhon Kokkilassa, Hyömäellä, Alvettulass Miehoilassa, Vihavuodessa sekä Hauhon vanhalla raitilla.
Hämäläinen piha umpipiha - Hämeelle ovat olleet tyypillisiä umpipiha talot, joissa pihan rajasivat ja muodostivat aidat ja rakennukset. U m p i - Iso- ja uusjako hajottivat myös umpipihat - ryhdyttiin rakentamaan väljemmin ja vanha piha traditio murtui - Jokaisessa ryhmäkylässä suosittiin samanlaista pihamuotoa Yksipihainen nelisivutalo - yksinäispiha - avoin kulmista Kaksipihainen nelisivutalo - suorakaiteen muotoinen piha tai epäsäännöllinen - asuntopiha ja karjapiha
Muita muutoksia kylämaisemassa 1800-, 1900- ja 2000- luvuilla Maatilojen rakentamistapa muuttui 1800-luvun lopulta alkaen. Tuli kivinavettoja, rehu-ullakollisia navettoja, AIV-siilot. Työtehoon ja työtapaan kiinnitettiin huomiota, koska työvoima väheni. Torppien itsenäistyminen 1900-luvun alkupuoliskolla. Syntyi paljon uusia itsenäisiä tiloja ja rakennettiin lisää ja raivattiin peltoa. Syrjäisemmätkin seudut asutettiin. Karjalan siirtolaisten asuttaminen sotien jälkeen (Hämeen lääni 73 812 siirtolaista). Siirtolaisista entiset maanviljelijät saivat maata. Suurista tiloista lohkottiin maata siirtolaisille, jota he raivasivat ja jolle he rakensivat. Uusi asutus sijoittui tiivistämään kylärakennetta. Paikoitellen syntyi myös omia karjalaiskyliä. 1800-1900-lukujen vaihteessa kyliin rakennettiin paljon kouluja, maamiesseuran ja nuorisoseuran taloja sekä työväentaloja. Sotien jälkeen koettiin suuri kehityksen kausi. Kyliin syntyi teollisuutta, kauppoja, meijereitä, sahoja ja voimalaitoksia. Ajanjakso oli lyhyt. (esim. Hauhon Vihavuosi.)
Muita muutoksia kylämaisemassa 1900-ja 2000- luvuilla 1960-70- lukujen muuttoliike kaupunkeihin ja ulkomaille. Autioitumista. Samoihin aikoihin alettiin kesäasuntoja rannoille. Suuria virheitä korjausrakentamisessa 1970-80-luku, mm. elintasosiipiä ja muutoksia ikkunoiden koossa ja muodossa. Maatalouden muutokset 1980-luvulla. Luovuttiin maidontuotannosta. Maatalouden muutokset ovat aiheuttaneet sen, että on paljon käyttämätöntä rakennuskantaa mm. navettoja. Vuonna 1992 2000-luvulla Vuonna 2010 Ennuste vuonna 2030 125 000 tilaa 75 000 tilaa 63 700 tilaa 35 000 tilaa 2000-luvulla suuret ja laajat tuotantotilat ja navetat tilakeskusympäristön suuri muutos. Muuttaa kulttuurimaisemaa täytyy suunnitella tarkasti ja maisema huomioiden. Kyläkaavat ja maaseutuasuminen.
Mikä on arvokasta kylämaisemassa? Pellot ja viljely Kylärakenne Hoidetut rakennukset ja rakenteet Perinnebiotoopit Metsänreunat ja metsäsaarekkeet Muinaisjäännökset Pihapiirit, puistot ja puutarhat Vanhat tiet ja polut Historialliset paikat ja vanhat kylätontit Näkymät Järvet, joet ja rannat Maisemalliset yksityiskohdat, maisemapuut, kujanteet, kivet jne. Luontokohteet ja luonnon monimuotoisuus Uuden ja vanhan yhteensopivuus Vanhan säilyttäminen Maiseman ja ympäristön hoitaminen