OHJEITA OPINNÄYTETYÖN KIRJOITTAJALLE

OHJEITA OPINNÄYTETYÖN KIRJOITTAJALLE Tuotantotalouden osaston diplomi-, seminaari- ja harjoitustyöohje Mika Hannula, Ulla Korsman, Eila Pajarre & Marko Seppänen TUOTANTOTALOUDEN OSASTO 2002

ii ALKUSANAT Tampereen teknillisen korkeakoulun tuotantotalouden osastolla on käytetty diplomityöohjetta, joka on sisältänyt mm. opinnäytteen muotoseikkoja koskevat ohjeet. Lisäksi siinä on annettu ohjeita työn rakenteesta, viittaustekniikan käytöstä ja diplomityön tekemisestä yleensä. Osastolla on aiemmin käytetty myös erillistä seminaarityöohjetta. Sitä on sovellettu ainakin teollisuustalouden ja tiedonhallinnan laitosten seminaarikursseilla. Diplomityö- ja seminaariohjeet ovat olleet osittain ristiriidassa keskenään. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista, koska molemmat opinnäytteet voidaan ja tulisikin kirjoittaa samoja ohjeita soveltaen. Diplomi- ja seminaaritöille asetetaan toisaalta myös erilaiset vaatimukset. Seminaarityössä opiskelija vasta harjoittelee tieteelliseen kirjoittamiseen ja tutkielman laatimiseen liittyviä asioita. Diplomityössä taas perusasioiden pitää jo olla hallussa, jolloin opiskelija voi keskittyä olennaisimpaan eli itse tutkimuksen tekemiseen. Tämä diplomi-, seminaari- ja harjoitustyöohje on kirjoitettu Tampereen teknillisen korkeakoulun tuotantotalouden osaston käyttöön. Sitä sovelletaan sekä tietojohtamisen että tuotantotalouden koulutusohjelmissa. Mikään ei kuitenkaan estä soveltamasta sitä myös muiden osastojen tai yliopistojen opetuksessa. Tekijät ottavat mielellään vastaan rakentavaa palautetta ohjeen seuraavissa painoksissa huomioon otettavaksi. Tampereella 16.9.2002 Tekijät

iii SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1 2. TUTKIELMAN KIRJOITTAMINEN 2 2.1 Tutkielman laatiminen prosessina 2 2.2 Aiheen valinta 2 2.3 Lähdekirjallisuuteen tutustuminen ja lähteiden tulkinta 3 2.4 Lähdekirjallisuuden hankinta 5 2.5 Tutkielman ongelmanasettelu 6 2.6 Tutkimusotteen ja -metodin valinta 7 2.7 Tulosten analysointi ja päätelmien teko 10 3. TUTKIELMAN RAKENNE 11 3.1 Tutkielman runko 11 3.2 Otsikko 12 3.3 Kansilehti 12 3.4 Tiivistelmä 13 3.5 Abstract 14 3.6 Alkusanat 14 3.7 Sisällysluettelo 14 3.8 Lyhenteet ja merkinnät 14 3.9 Johdanto 15 3.10 Teoria 15 3.11 Työn aineisto ja menetelmät 17 3.12 Tulokset 17 3.13 Päätelmät 17 3.14 Lähteet 18 3.15 Liitteet 18 4. MUOTOVAATIMUKSET 19 4.1 Oikeakielisyys 19 4.2 Kannet 19 4.3 Teksti ja asettelu 20 4.4 Kuvat ja taulukot 22

iv 4.5 Viittaustekniikka ja lähdeluettelon laadinta 23 5. SEMINAARITYÖT JA MUUT HARJOITUSTYÖT 27 5.1 Yleistä seminaarityöstä 27 5.2 Seminaarityön rakenne 27 6. DIPLOMITYÖ 29 6.1 Yleistä diplomityöstä 29 6.2 Määräykset diplomityöstä ja edellytykset työn aloittamiselle 29 6.3 Diplomityön rahoitus 30 6.4 Aiheen, ohjaajien ja tarkastajien valinta 30 6.5 Työn ohjaus ja hyväksyminen 31 6.6 Tutkintotodistuksen saaminen 32 7. HYÖDYLLISIÄ TIETOLÄHTEITÄ 34 LÄHTEET 36 LIITTEET (10 kpl) 1. Diplomityön arvosteluohje 2. Asetus Tampereen teknillisestä korkeakoulusta, ote 3. Kansilehden malli 4. Tiivistelmän malli 5. Abstract-malli 6. Sisällysluettelon malli 7. Taloustieteessä käytetyt tutkimusotteet 8. Työssä käytettävät kirjasintyypit 9. Esimerkkejä viittausten käytöstä 10. Lähteiden merkintätapa

1 1. JOHDANTO Tässä oppaassa termillä tutkielma tarkoitetaan opinnäytteeksi tehtävää tutkimusraporttia. Tutkielma voi siis olla harjoitustyö, seminaarityö, erikoistyö, diplomityö tai muu opinnäyte. Myös väitöskirjaa voidaan opinnäytteenä kutsua tutkielmaksi, mutta väitöskirjan tekemiseen tätä opasta ei kuitenkaan ole tarkoitettu. Eri kursseilla asetetaan tutkielmille erilaisia vaatimuksia. Maalaisjärjen käyttö tässä oppaassa annettujen ohjeiden soveltamisessa ei ole kielletty, kunhan sitä käytetään kurssin tavoitteita tukevalla tavalla ja kurssilla annettujen ohjeiden sallimissa rajoissa. Esimerkiksi diplomi ja seminaaritöitä vaatimattomammissa tutkielmissa, kuten erilaisissa harjoitustöissä ei yleensä edellytetä yhtä laajaa lähdeaineistoa kuin kahdessa ensin mainitussa. Tässä oppaassa lähdetään siitä, että kaikki tutkielmat sisältävät rakenteellisesti samat peruspalaset. Niiden laajuudelle ja syvällisyydelle asetetut vaatimukset vaihtelevat kuitenkin tutkielman vaativuuden mukaan. Tutkielmaa laadittaessa kannattaa pitää mielessä, että kysymys ei ole vain kirjoittamisesta. Kirjallinen aikaansaannos on tulos tiedon etsinnästä, keräämisestä, analysoinnista ja johtopäätösten tekemisestä. Tutkimuksen tekemisestä voidaan erottaa monia vaiheita riippuen siitä, minkälainen tutkimus on kysymyksessä. Kirjoittaminen kuuluu olennaisena osana kaikkiin vaiheisiin aina tavoitteen asettamisesta johtopäätöksiin ja oman työn arviointiin. Kirjallista aikaansaannosta ei kuitenkaan tule väheksyä, sillä usein näkemys koko tutkimuksen onnistumisesta luodaan nimenomaan kirjalliseen lopputulokseen tutustumalla. Huonosti laadittu tutkielma vie helposti uskottavuuden huolelliseltakin tutkimukselta.

2 2. TUTKIELMAN KIRJOITTAMINEN 2.1 Tutkielman laatiminen prosessina Ensimmäisissä tutkielmissa opiskelijan huomio kiinnittyy muodollisiin seikkoihin ja itse kirjoittamiseen. Vaikka muotoseikat voivatkin joskus tuntua hankalilta noudattaa, silti ne on syytä ottaa vakavasti. Vasta kun pelisääntöjen noudattaminen sujuu ja kirjoitettu teksti on helposti luettavaa, voi tutkija keskittyä itse pääasiaan eli tutkimusongelman ratkaisemiseen. Kirjoittaminen on paljolti myös ajatusten prosessointia. Tutkielmaa ei suinkaan kirjoiteta lineaarisesti johdannosta johtopäätöksiin. Kirjoittaminen kohdistuu vaihtelevasti tutkielman eri kohtiin. Pääsääntö tietysti on, että johtopäätöksiä ei voi tehdä ennen kuin itse tutkimus on tehty. Ei pidä pelästyä, vaikka joskus huomaakin kirjoittaneensa tarpeetonta tekstiä sivukaupalla. Vaikka aikaansaatu teksti ei sinänsä olisi käyttökelpoista itse tutkielmassa, sen kirjoittaminen on kuitenkin yleensä ollut tarpeen jo ajatusten jäsentämiseksi. Tutkielman laatiminen on tutkimustyötä, johon jokaisella diplomi-insinöörillä pitää olla perusvalmiudet. Tutkimus on ongelman määrittelyä ja rajaamista, aiheeseen liittyvän tiedon etsintää ja jalostamista, mahdollisesti empiiristen havaintojen tekemistä ja mikä tärkeintä, relevanttien johtopäätösten tekemistä. Tutkielma kirjoitetaan selkeällä kielellä. Virkkeiden tulee olla yksiselitteisiä ja suhteellisen lyhyitä. Oikeinkirjoitussäännöt tulee kerrata, jos työn tekijällä on epävarmuutta asiassa. Kielenhuoltoon tulee kiinnittää huomiota. Soveltuvia oppaita on olemassa lukuisia (ks. esimerkiksi Iisa et al., 1999). Lisäksi Tampereen teknillisen korkeakoulun (TTKK) kielikeskus järjestää kurssia 9705000 Sano se suomeksi! Kirjallisen viestinnän kurssi (2 ov). Helposti luettava ja virheetön teksti on edellytyksenä koko tutkielman uskottavuudelle. Myös lyhenteet on ensimmäisen kerran käytettäessä esiteltävä. Jos käytetyt lyhenteet eivät ole alalla yleisesti tunnettuja tai vakiintuneita, on ne esittelyn sijasta määriteltävä asianmukaisesti lähteitä käyttäen. Käytettyjen yksiköiden tulee tutkielmissa olla SI-yksiköitä. 2.2 Aiheen valinta Olkkonen (1993, s.87) toteaa, että tutkielman aiheen valinnassa on hyvä lähteä omasta kokemuspiiristä ja kiinnostuksesta. Tällöin tutkittavan aiheen käytännön tuntemus auttaa tutkittavan ilmiön ymmärtämisessä sekä tulosten tulkinnassa ja soveltamisessa. Tut-

3 kielman aiheen valintaan vaikuttaa myös se, minkä tasoisesta tutkielmasta on kysymys. Seminaarityön aiheen valinta on melko vapaa, kunhan työn ohjaaja pitää aiheen valintaa tarkoituksenmukaisena. Diplomityön aiheen valintaan taas vaikuttavat muun muassa työn tilaajan tarpeet. Kannattaa kuitenkin muistaa, että liian tuttu aihe voi johtaa myös huonoon tutkimukseen. Tämä johtuu siitä, että tutkija ei osaa aina olla riittävän objektiivinen tutkittavien asioiden suhteen. Toisin sanoen tutkimusta saattavat rasittaa tutkijan subjektiiviset näkemykset ilmiöstä ja aihepiiristä yleensä. Ennakkokäsitykset ja joidenkin asioiden itsestäänselvyytenä pitäminen voivat ohjata tutkimusta siten, että tutkija jättää tutkimuksen kannalta tärkeitä asioita huomioonottamatta. Tutkielman ohjaajan kanssa kannattaa keskustella aihevalinnan mielekkyydestä. Tutkielman alussa valittu aihe ei välttämättä ole tutkielman lopullinen otsikko. Aiheella on usein tapana täsmentyä ja tarkentua tutkimusprosessin aikana. Vain harvoin aihe kannattaa vaihtaa kokonaan kesken prosessin, koska silloin suuri osa työstä joudutaan tekemään uudelleen. Tyypillisesti työn valmistumisvaiheessa tutkielman otsikkoa on syytä verrata huolella työn sisältöön ja tavoitteisiin ja tarkentaa tarvittaessa. 2.3 Lähdekirjallisuuteen tutustuminen ja lähteiden tulkinta Kun tutkielman aihe on alustavasti selvillä, kannattaa opiskelijan tutustua aihetta käsittelevään kirjallisuuteen. Lähdemateriaaliin perehtyminen on hyvä aloittaa uusimmista kirjoista ja artikkeleista. Niiden lähdeluetteloita hyödyntämällä tutkija pystyy seuraamaan alan kehittymistä ajassa taaksepäin ja samalla lisäämään omaa ymmärrystään aiheesta. Selaileva, mutta laaja-alainen tutustuminen on tässä vaiheessa tarpeen. Tarkoitus on löytää oma näkökulma ja lähestymistapa aiheeseen sekä siihen keskeisesti liittyvä aiempi tutkimus. Samalla selviää se, miten aihetta ja sen lähialueita on aiemmin käsitelty ja tutkittu. Lähdekirjallisuuteen ei tässä vaiheessa kannata vielä suhtautua liian kriittisesti, koska varsinaista tavoitteenasettelua ei ole vielä tehty. Lähteisiin tutustumisen myötä oma tietämys aiheesta lisääntyy koko ajan, jolloin myös tutkimusongelman määrittely, tavoitteen asettaminen ja rajausten teko helpottuvat. Samalla tutkijan edellytykset ymmärtää lähdemateriaalia paranevat. Ymmärtääkseen asiayhteyksiä on tutkijan perehdyttävä useisiin eri lähteisiin. Ymmärryksen lisääntyessä tutkimuksen aihealue havaitaan yleensä hyvin laajaksi ongelmakentäksi. Tutkimuksen aihe ja tavoitteenasettelu tuleekin rajata tutkielman laajuudelle sopivaksi. Huonosti rajattu aihe johtaa helposti liian pinnalliseen käsittelyyn. Selkeästi rajattu aihe on helpommin hallittavissa ja mahdollistaa riittävän syvällisen perehtymisen.

4 Lähdemateriaali osoittautuu usein ristiriitaiseksi. Toisin sanoen eri tutkijat ja kirjoittajat yleensäkin esittävät toisistaan poikkeavia ajatuksia. Jos näin ei käy, niin hankittu lähdemateriaali on todennäköisesti liian suppea. Nostaessaan esille eri lähteissä käytettyjä toisistaan poikkeavia määritelmiä ja väitteitä tutkija osoittaa tiettyä kypsyyttä akateemisen tutkielman laatimiseen. Jos tutkielmassa käytetään termejä ja käsitteitä 1, jotka eivät välttämättä ole alan perussanastoa, ne on erikseen määriteltävä. Näin on tehtävä myös siinä tapauksessa, että sanasto ei ole vakiintunutta. Tutkielman keskeiset termit on määriteltävä alan keskeisiin lähteisiin viittaamalla. Tyypillinen tilanne on, että sama termi määritellään eri lähteissä eri tavalla. Jos kysymyksessä on tutkielman kannalta keskeinen termi, kannattaa esitellä useita erilaisia määritelmiä. Lopulta tutkija päätyy käyttämään yhtä esitetyistä vaihtoehdoista tai määrittelee termin itse. Molemmissa tapauksissa valinta on perusteltava. Lähteinä tulisi käyttää sekä kotimaisia että ulkomaisia kirjoja ja artikkeleita. Joskus aihe saattaa kuitenkin olla niin uusi, ettei siitä suoraan löydy varsinaista kirjallisuutta. Tällöin tutkijan on ymmärrettävä aiheensa liittyminen laajempaan viitekehykseen. Täysin irrallisia ilmiöitä ja asioita ei ole olemassa. Esimerkiksi uutta kustannuslaskentamenetelmää voi aina tarkastella kustannuslaskennasta jo aiemmin tehdyn tutkimuksen valossa. Erilaisista lähdemateriaaleista ammatti ja tieteelliset aikakauslehtiartikkelit tuovat usein tutkimukseen ajankohtaisuutta ja osoittavat tutkijan perehtyneen asiaan myös käytännössä. Konferenssijulkaisuista taas on lyhyt matka varsinaisiin tieteellisiin artikkeleihin ja raja näiden kahden välillä on usein häilyvä. Osa papereista edustaa vankkaa tieteellistä tutkimusta, osa taas on lähinnä keskeneräisten tutkimusprosessien kuvausta. Myös Internetiä voi ja kannattaa käyttää hyväksi lähdeaineiston keruussa. Varsinaiset WWW-sivut ovat harvoin sopivaa lähdemateriaalia, mutta hakukoneiden ja portaalien kautta pääsee usein käsiksi tieteellisiin artikkeleihin, mutta myös konsulttiraportteihin yms. kaupallisiin julkaisuihin. Näistä erityisesti jälkimmäisiin on syytä suhtautua kriittisellä varovaisuudella. Lähdemateriaalista riippumatta tutkijan tulee harjoittaa lähdekritiikkiä. Kaikkea lähdemateriaalia on tarkasteltava kriittisesti esimerkiksi tiedon luotettavuuden suhteen. Tutkielmassa on hyvä käyttää erilaisia lähteitä monipuolisesti. Aihealueen klassikoiksi muodostunut peruskirjallisuus tuo mukanaan uskottavuutta ja syvyyttä, tieteelliset artikkelit mahdollistavat perehtymisen tutkimuksen tilaan tutkielman tekohetkellä ja ammatti 1 Termi, jnk erikoisalan käsitteen vakiintunut nimitys, ammattisana ja käsite, ajattelun luoma abstrakti hahmo; esineelle t. asialle ominaisten piirteiden kokonaisuus. (Suomen kielen perussanakirja, 1996)

5 ja muut lehtiartikkelit taas konkretisoivat tutkimuksen aihetta. Tutkimusalan perusoppikirjat eivät riitä keskeisiksi lähteiksi. Joskus kuulee kysyttävän, ovatko esimerkiksi toiset diplomityöt sopivia lähteitä opiskelijan omassa diplomityössä käytettäväksi. Tämänkaltaiseen kysymykseen ei ole kuitenkaan olemassa yksiselitteistä vastausta. Jos viitattavassa diplomityössä on tutkittu samaa ongelmaa eri näkökulmasta, kannattaa se mainita myös omassa diplomityössä. Kovin olennaista osaa tutkielman viitekehyksessä ei kuitenkaan kannata diplomitöiden varaan rakentaa. Väitöskirjat ovat jo kokonaan toinen asia lähteenä, koska niille asetettavat tieteelliset vaatimukset ovat merkittävästi korkeammat. 2.4 Lähdekirjallisuuden hankinta Lähteitä etsiessä ja valitessa ei tulisi hyödyntää vain niitä lähteitä, joiden esittämistä ajatuksista tutkija on samaa mieltä. Lähteiden arvo tulisi päinvastoin mitata sillä, miten osuvia ja perusteltuja ajatuksia niissä esitetään. Suhtautumisessa lähdemateriaalissa esitettyihin ajatuksiin tulisi pyrkiä ennakkoluulottomuuteen, mutta samalla tarkastella niitä kriittisesti. Tutkijan asenteellinen suhtautuminen lähteisiin saattaa vaikuttaa työhön negatiivisesti, koska objektiivisuus herkästi katoaa. Lähdemateriaalin etsimiseen ja hankintaan voi käyttää monia erilaisia hankintakanavia. TTKK:n kirjastojen omien tietokantojen lisäksi tietoa voi hankkia helposti ja tehokkaasti käyttämällä muiden tieteellisten kirjastojen tietokantoja, valtakunnallisia tietokantoja, CDROM:eja, portaaleja, WWW-sivuja sekä tietopankkeja. TTKK:n TUTCATtietokanta on käytettävissä verkon kautta osoitteessa http://www.tut.fi/library. TUT- CAT:iin on luetteloitu lähes kaikki TTKK:n Tampereen ja Porin yksiköihin hankittu aineisto. TUTCAT:ia vastaavat muiden tieteellisten kirjastojen Voyager-tietokannat ovat yhtä lailla telnet-yhteydellä tai Internet-selaimella vapaasti kaikkien käytettävissä. Näitä tietokantoja ovat mm. seuraavat: Tampereen yliopiston TAMCAT Teknillisen korkeakoulun TEEMU Jyväskylän yliopiston JYKDOK Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun WILMA Helsingin yliopiston HELKA Turun yliopiston VOLTER Turun kauppakorkeakoulun VALPURI. CDROM-tietokannat voivat olla viitetietokantoja lyhennelmillä tai ilman, kokotekstitietokantoja, ensyklopedioita, sanakirjoja jne. Eniten käytettyjä CDROM-tietokantoja

6 ovat Helecon (HKKK), Tenttu (TKK), Business Periodical Index ja CompendexPlus, Wilson Ast, Suomen Laki, Encyclopaedia Britannica, Yritys Suomi jne. TTKK:n kirjaston WWW-sivuilta (http://www.tut.fi/library/) löytyy myös monipuolinen linkkivalikoima erilaisiin verkkoaineistoihin, mukaan luettuna laaja kokoelma teknisen ja kaupallisen alan verkkolehtiä. Esimerkiksi kustantajien Elsevier ja Springer verkkoaineistot sisältävät useita tuotantotalouden alan julkaisuja. TTKK:n kirjaston lisäksi kannattaa käyttää hyödyksi myös muiden yliopistojen kirjastoja. Näiden lisäksi voi hyödyntää myös opiskelupaikkakunnan yleisiä kirjastoja. Kirjastojen järjestämille tiedonhakukursseille kannattaa osallistua, mikäli siihen tarjoutuu mahdollisuus. Esimerkiksi TTKK:n kirjasto järjestää ao. kursseja. Osa kirjastojen palveluista on maksullisia. Yleensä opiskelija vastaa itse näistä kustannuksista. Jos tutkielma tehdään toimeksiannosta, niin asiasta kannattaa neuvotella työn tilaajan kanssa. 2.5 Tutkielman ongelmanasettelu Tutkimuksen lähtökohtana on aina tutkimusongelma, johon etsitään ratkaisua. Ongelma kannattaa usein pukea kysymyksen muotoon. Tutkittavaan aihealueeseen liittyy usein useita ongelmia. Näiden kaikkien ratkaiseminen yhdessä tutkielmassa ei kuitenkaan yleensä tule kysymykseen. Kun tutkija on perehtynyt aihealuetta käsitteleviin lähteisiin riittävän huolellisesti, on tutkimusongelma rajattavissa konkreettiseen tutkimusongelmaan ja kysymykseen. Samoin tutkimuksen näkökulma on valittavissa. Esimerkiksi: Tutkimusongelma: Sähköisen kaupankäynnin kannattavuus Tutkimuskysymys: Onko sähköinen kaupankäynti kannattavaa? Näkökulma: Terästeollisuudessa toimivan konepajan näkökulma Tutkimusongelma voidaan usein vielä jakaa alaongelmiin. Ajatuksena on, että alaongelmien ratkaisu johtaa myös varsinaisen tutkimusongelman ratkaisuun. Esimerkiksi: Alaongelma 1: Sähköisen kaupankäynnin kustannukset Alaongelma 2: Sähköisen kaupankäynnin tuotot Alaongelma 3: Yrityksen ja asiakkaiden tekniset valmiudet

7 Alaongelma 4: Markkinoiden muutokset pitkällä aikavälillä Alaongelma 5: Tarkasteluun sopivat investointilaskennan menetelmät Alaongelmat voidaan yhtä hyvin esittää myös kysymysten muodossa. Tutkimuksen tavoitteena on luonnollisesti ratkaista varsinainen tutkimusongelma, toisin sanoen vastata esitettyyn tutkimuskysymykseen. Tutkimusongelma puetaan tutkielmassa usein tavoitteenasettelun muotoon esimerkiksi seuraavalla tavalla: Tutkimuksen päätavoitteena on selvittää, onko sähköinen kaupankäynti terästeollisuudessa kannattava liiketoimintamalli. Tutkimuksen osatavoitteina on selvittää sähköisen kaupankäynnin kustannukset yleisellä tasolla ja tarkastella tuottojen muodostumista. Lisäksi osatavoitteena on tarkastella tutkimuksen kohteena olevan yrityksen ja sen asiakkaiden teknisiä valmiuksia sähköiseen kaupankäyntiin, arvioida markkinoiden muutoksia pitkällä aikavälillä ja lopuksi esitellä sähköisen kaupankäynnin kannattavuuden arviointiin soveltuva investointilaskentamenetelmä. Tutkielman tavoitteenasettelu liittyy kiinteästi myös otsikon valintaan. Ylipitkiä otsikoita kannattaa välttää. Sen ei tarvitse sisältää kaikkia mahdollisia rajauksia. Edellä kuvatussa esimerkissä otsikko Sähköisen kaupankäynnin kannattavuus terästeollisuudessa toimisi hyvin. Hyvä otsikko kuvaa muutamalla sanalla työn keskeisen sisällön. Usein otsikko tarkentuu tutkimusprosessin edetessä. On tärkeää pitää huoli siitä, että tutkimuksen otsikko, tavoitteenasettelu ja sisältö ovat linjassa keskenään. Otsikossa pitää pyrkiä käyttämään vain yhtä kieltä. Lyhenteitä otsikossa ei tule käyttää. 2.6 Tutkimusotteen ja -metodin valinta Tässä luvussa käsitellään tutkimusotteen ja metodin valintaa lähinnä liiketaloustieteen ja teollisuustalouden kannalta. Käytetyt otteet ja metodit vaihtelevat tutkimusaloittain ja opinnäytteen kirjoittajan on syytä keskustella asiasta työn ohjaajan tai tarkastajan kanssa. Elorannan mukaan teollisuustalouden tutkimuksessa korostuu metodilähtöisyyden sijaan tutkimusongelman relevanssi (merkittävyys), jolloin eri tutkimusvaiheessa voidaan soveltaa erilaisia lähestymistapoja, tutkimusmetodeja ja selitysmekanismeja (Olkkonen 1993, s. 59). Tämä luonnehdinta sopii kaikkiin liiketaloustieteisiin (sama). Tutkimusotteen valinta riippuu ainakin siitä, minkälaisiin tuloksiin tutkimuksessa pyritään, millainen tiedon taso on lähtötilanteessa ja minkälaista aineistoa on saatavissa.

8 Viime vuosikymmeninä tutkimusotteiden perusryhmittelyksi on vakiintunut Neilimon ja Näsin (1980) esittämä jako käsiteanalyyttiseen, nomoteettiseen, päätöksentekometodologiseen ja toiminta-analyyttiseen tutkimusotteeseen. Kasanen et al.(1991) on esittänyt tähän tyypittelyyn lisättäväksi konstruktiivisen tutkimusotteen, joka käytetystä metodista riippuen sijoittuu lähelle päätöksentekometodologista ja toiminta-analyyttistä tutkimusotetta. Konstruktiivinen tutkimusote on melko yleinen myös tuotantotalouden osaston väitöskirjoissa. Taulukko 1. Liiketaloustieteen tutkimusotteet (Kasanen et al.1991, s. 302). Deskriptiivinen Normatiivinen Teoreettinen Käsiteanalyyttinen tutkimusote Päätöksentekometodologinen tutkimusote Empiirinen Nomoteettinen tutkimusote Toiminta-analyyttinen tutkimusote Konstruktiivinen tutkimusote Tyypittelyn pohjana on käytetty tiedon käyttötarkoitusta (joko deskriptiivinen tai normatiivinen) ja tiedon hankintatapaa (joko teoreettinen tai empiirinen). Deskriptiiviset tutkimukset pyrkivät kuvailemaan jotakin ilmiötä ja selittämään, miten asiat ovat. Normatiiviset tutkimukset taas pyrkivät löytämään tuloksia, joita voitaisiin käyttää ohjeina toimintaa kehitettäessä tai uutta suunniteltaessa. Teoreettisissa tutkimuksissa pyritään kehittämään uusia teorioita lähtien tunnetuista ja jo riittävästi todennetuista teorioista. Empiirisissä tutkimuksissa etsitään yksityistapausten joukosta tilastollisesti pääteltäviä koko populaatiota koskevia ominaisuuksia tai ilmiöitä. Liiketaloustieteelliselle tutkimukselle on tyypillistä, että myös empiirisissä tutkimuksissa käytetään käsiteanalyyttistä tutkimusotetta. Toisin sanoen työn alkuosassa rakennetaan aina teoriakehikko tai käsitejärjestelmä, jota käyttäen empiirinen aineisto kerätään ja käsitellään. Tutkija joutuu siis todellisuudessa perehtymään useampiin tutkimusotteisiin ja metodeihin. Lisätietoa tutkimusotteista löytyy mm. seuraavista lähteistä: Kasanen, E., Lukka, K. & Siitonen, A. 1991. Konstruktiivinen tutkimusote liiketaloustieteessä. Liiketaloudellinen aikakauskirja 3. ss. 301-329. Neilimo, K. & Näsi, J. 1980. Nomoteettinen tutkimusote ja suomalaisen yrityksen taloustiede. Tutkimus positivismin soveltamisesta. Tampereen Yliopisto, Yrityksen taloustieteen ja yksityisoikeuden laitoksen julkaisuja, sarja A2. 82 s. Olkkonen, T. 1993. Johdatus teollisuustalouden tutkimustyöhön. Teknillinen korkeakoulu, teollisuustalous ja työpsykologia. Raportti 152. 143 s.

9 Uusitalo, H. 1991. Tiede, tutkimus ja tutkielma. Johdatus tutkielman maailmaan. WSOY. 117 s. Teoreettisessa tutkimuksessa metodina käytetään päättelyä, joka on joko deduktiivista tai induktiivista. Deduktiivisuudella tarkoitetaan erikoistapauksia koskevien teorioiden johtamista yleisemmin pätevistä teorioista. Induktiivisuus on taas päinvastaista toimintaa eli joukosta erityistapausten teorioita johdetaan teorian yleistys. Tulosten todentaminen sisältyy tällöin päättelylogiikan aukottomuuteen ja lähtöolettamusten perusteltavuuteen. Empiirisessä tutkimuksessa käytetään kokeellista metodia. Aineisto voidaan kerätä muun muassa havainnoimalla, kyselyllä tai haastattelulla. Aineiston keruussa tulee pohtia taloudellisia seikkoja ja metodin tarkoituksenmukaisuutta. Parhaat mahdollisuudet saada sopivin aineisto on silloin, kun tutkija käyttää ns. primaariaineistoa (aineisto kerätään suoraan halutusta kohdejoukosta). Sekundaariaineistoa käytettäessä ongelmana on se, että alkuperäinen aineisto on jo käsiteltyä (esimerkiksi valmis tilastomateriaali). Mahdollisuudet aineiston muokkaamiseen ovat tällöin rajallisemmat. Suositeltavaa onkin hyödyntää primaariaineistoa aina, kun se on mahdollista. Yksityiskohtaisempaa tietoa empiirisen aineiston keruusta löytyy esimerkiksi seuraavista lähteistä: Aaltonen, J., Korsman, U. & Laukkanen, S. 1995. Hyvä raportti. TTKK teollisuustalouden laitos. Opetusmonisteita 2/95. Tampere. Hirsjärvi, S. & Hurme, H. 1985. Teemahaastattelu. Helsinki. Metodix. 2002. Tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen, menetelmien ja niiden oppimisen verkkoympäristö, http://www.metodix.com. Luettu 16.9.2002. Kyselyitä ja haastatteluita suunniteltaessa on hyvä muistaa hahmottaa ensin koko tutkimuksen teoriakehikko ja vasta sitten edetä varsinaiseen kysymysten tekoon. Tässä järjestyksessä edettäessä vältytään turhan tiedon keruulta ja toisaalta ei unohdeta selvittää oleellisia asioita. Jos mahdollista, kannattaa tutkimuksessa käyttää standardoituja kyselylomakkeita. Näiden avulla voidaan parantaa tutkimusaineiston ja tulosten vertailukelpoisuutta muiden tutkimusten kanssa. Tutkimuksen toistettavuus on tieteellisen tutkimuksen keskeisimpiä periaatteita. Tuotantotalouden tai tietojohtamisen alueella tätä sääntöä ei kuitenkaan aina voida kirjaimellisesti noudattaa. Diplomitöissä tutkimusongelmat ovat usein luonteeltaan ainutkertaisia, eikä niihin liittyvää tutkimusprojektia voida välttämättä sellaisenaan toistaa. Tästä huolimatta tehty tutkimus on kuvattava selkeästi. Tällä tavalla lukija voi paremmin ymmärtää, miten työssä on päädytty myöhemmin esiteltäviin tuloksiin. Tutkimus-

10 menetelmän perusteella voidaan myös arvioida tulosten luotettavuutta ja käyttökelpoisuutta. Yhteenveto liiketaloustieteen tutkimusotteista on esitetty liitteessä 7. 2.7 Tulosten analysointi ja päätelmien teko Teoreettisen tutkimuksen tulosten analysointi sisältyy jo osittain tutkimuksen viitekehyksen rakentamiseen. Päättelyn avulla tutkija pyrkii kuvaamaan jotain ilmiötä luomalla käsitejärjestelmiä tai mallintamaan tutkittavaa ilmiötä kehittääkseen päätöksentekoa palvelevia menetelmiä. Empiirinen tutkimus sisältää sekä käsiteanalyysin että empirian. Olemassa olevasta tiedosta muodostetaan ongelmaa kuvaava teoriakehikko, jonka avulla tutkimuksessa kerättyä havaintoaineistoa analysoidaan. Tulosten analysointi voidaan tehdä joko kvantitatiivisesti (esim. tilastollisesti) tai kvalitatiivisesti riippuen siitä, kumpi tapa parhaiten tuo vastauksen asetettuun ongelmaan. Tulosten esittämisen yhteydessä ei niitä vielä tulkita eikä verrata muihin tutkimuksiin, vaan tämäntyyppinen tulkinta tapahtuu vasta päätelmissä. Tällöin tutkijan tulee analysoida tuloksia rakentamansa viitekehyksen avulla ja nostaa esiin tutkimuksen tavoitteenasettelun kannalta olennaiset asiat, toisin sanoen päätelmissä esitetään tutkielman johtopäätökset. Päätelmissä tulee esittää vastaukset tutkimusongelmaan ja osoittaa, että tutkimukselle asetetut tavoitteet on saavutettu. Päätelmissä on myös verrattava tehdyn tutkimuksen tuloksia ja johtopäätöksiä muiden saman alueen tutkimusten tuloksiin, mikäli niitä on käytettävissä. Mitä laajempi tutkielma on ollut kysymyksessä, sitä enemmän tutkimustuloksilla tulisi olla uutuusarvoa. Päätelmissä on myös arvioitava tutkimuksen onnistumista. Mahdolliset virhelähteet on nostettava esiin. Osoittamalla kriittisyyttä omaa työtään kohtaan ja vastaamalla kysymykseen Mitä olisin voinut tehdä toisin? tutkija osoittaa kypsyyttä, joka luetaan itse tutkielmalle eduksi.

11 3. TUTKIELMAN RAKENNE 3.1 Tutkielman runko Opinnäytteen runko noudattaa usein tiettyä kaavaa. Raportin laajuus vaikuttaa otsikoiden määrään, mutta käytännöllisesti katsoen samojen perusosien pitäisi löytyä jokaisesta tutkielmasta harjoitustyöstä väitöskirjaan. Suppeammissa töissä yhden otsikon alle mahtuu useampia asioita kuin laajemmassa työssä. Esimerkiksi harjoitustyön ja seminaarityön johdannossa voidaan ilman omaa alaotsikkoa hyvinkin todeta työn ongelmanasettelu sekä käytetty tutkimusmenetelmä. Diplomityössä taas tämänkaltaisia asioita on syytä pohtia omassa alaluvussaan. Työn sisällön jäsentelyssä noudatetaan yleensä vakiintunutta rakennetta, joka esitetään alla. 1 Tästä voidaan kuitenkin poiketa tarkoituksenmukaisuussyistä. Tutkimusraportin ja myös opinnäytetyön rakenne poikkeaa eri tieteenalueilla jonkin verran. Samoin tutkimuksen luonne vaikuttaa voimakkaasti tutkimusraportin rakenteeseen. Joskus esimerkiksi tutkimusten tulosten arviointia voi olla vaikea irrottaa koko tutkimuksen arvioinnista. Opinnäytteen rakenteesta kannattaa keskustella työn ohjaajan tai tarkastajan kanssa. Tiivistelmä Abstract Alkusanat Sisällysluettelo Lyhenteet ja merkinnät 2 1. Johdanto 1.1 Tutkimuksen tausta 1.2 Tutkimusongelma, näkökulma ja rajaukset 1.3 Tutkimuksen tavoitteet 1.4 Tutkimusote ja menetelmä 2. Teoria (usein vähintään kaksi lukua) 3. Työn aineisto ja menetelmät (soveltava osa) 3 1 2 3 Ks. esimerkiksi Kauranen et al.(1992). Joskus tämä kohta ei ole ollenkaan tarpeellinen. Joskus taas työhön voidaan lisätä kokonainen luku tähän tarkoitukseen. Työn suorittaminen voidaan esitellä myös johdannossa tutkimusmenetelmien yhteydessä. Useissa tutkielmissa ei välttämättä ole lainkaan selvää empiiristä osuutta eikä näin ollen tätä lukuakaan. Jos työ taas sisältää varsinaisia kokeita tai esimerkiksi kyselytutkimuksen tekemisen, on ne syytä tässä kappaleessa selostaa.

12 4. Tulokset (ja niiden arviointi) 1 5. Päätelmät 5.1 Johtopäätökset 5.2 Tutkimuksen tarkastelu 5.3 Suositukset sekä työn teettäjälle että tiedeyhteisölle Lähteet Liitteet Lukujen numerot ja nimet (kohdat 1 4) tulee otsikoida aiheen käsittelyn edellyttämällä tavalla, mutta lukujen järjestyksen tulisi olla esitetyn mukainen. Työ tulee jäsennellä niin, että kolme otsikkotasoa riittää. Sisällön edellyttäessä voidaan otsikoiden määrää lisätä tai muokata. Samantasoisia otsikoita tulee kuitenkin olla vähintään kaksi kappaletta. 3.2 Otsikko Hyvin monet lukevat julkaisun otsikon, mutta melko harvat lukevat kirjoituksen alusta loppuun. Muotoilemalla kirjoituksensa nimen mahdollisimman ilmeikkääksi kirjoittaja voi vaikuttaa siihen, missä määrin lukijat kiinnostuvat asiasta. Hyvässä otsikossa työn sisältö kuvataan osuvasti mahdollisimman harvoilla sanoilla. Otsikossa tulee välttää yritysten tai tuotteiden nimiä, ammattislangia, lyhenteitä sekä vieraskielisiä sanoja. Tiedonhakua varten nimessä tulisi esiintyä aiheen sisällön kannalta tärkeimmät avainsanat. Otsikon tulee olla sopivan lyhyt ja naseva, mutta informatiivinen ja riittävän yksityiskohtainen. 3.3 Kansilehti Kansilehden malli on liitteenä (liite 3) 2. Kansilehdellä tulee olla yliopiston tai korkeakoulun nimi, osasto, tekijä, tutkielman otsikko, työn laatu, tarkastajan hyväksymispäivämäärä ja tarkastajan nimi. 1 2 Tulokset voidaan arvioida myös vasta tutkimuksen arvioinnin yhteydessä, mikäli tutkimuksen luonne sitä edellyttää. Seminaari- ja muissa pienimuotoisissa opinnäytetöissä on näkyvillä oltava myös opiskelijanumero.

13 3.4 Tiivistelmä Tiivistelmä on suppea, itsenäinen esitys työn sisällöstä. Sen tarkoitus on selvittää työn merkitys lukijalle, vaikka se ei sisällä laatijan kannanottoja tai arvioita. Tiivistelmä on laadittava niin selvästi, että alaan perehtymätönkin saa käsityksen työn sisällöstä. Opinnäytetöissä tiivistelmän avulla työn tarkastaja pystyy arvioimaan myös sitä, miten tekijä itse on ymmärtänyt työnsä annin. Tiivistelmässä esitetään tutkimuksen päätavoitteet, aineiston ja menetelmien yhteenvedot, keskeiset tulokset ja tärkeimmät päätelmät. Se ei kuitenkaan ole vain auki kirjoitettu sisällysluettelo. Tiivistelmä on yhden sivun pituinen eikä siinä käytetä kirjallisuusviitteitä tai otsikoita. Siinä ei esitetä mitään sellaista uutta asiaa tai ajatusta, mikä ei tule esiin itse työssä. Tiivistelmä kirjoitetaan kokonaisin lausein samalla kielellä kuin diplomityö. Ensimmäistä persoonamuotoa ei saa käyttää työn tiivistelmässä, eikä sitä suositella varsinaisen työnkään kirjoittamiseen. Eräänlaisena ohjenuorana tiivistelmän kirjoittamisessa voisi olla se, että siinä on kolme osaa. Ensimmäisessä kuvataan lyhyesti tutkimuksen tavoite (yleensä ilman taustoja). Toisessa osassa, joka on useimmiten pisin kappale, kerrotaan teoriatausta, tutkimusote, aineisto ja menetelmät. Lopuksi kolmannessa osassa kuvataan tärkeimmät tulokset ja niiden hyödynnettävyys. Kun tämän ohjeen pitää mielessä, tiivistelmän kirjoittaminen on helpompaa. Yhtälailla kannattaa muistaa, että tiivistelmä kirjoitetaan viimeisenä vaikka sijaitseekin työn alussa. Jos diplomityö on tehty muulla kuin suomen kielellä, tekijän tulee laatia työstä 3 5 sivun pituinen suomenkielinen tiivistelmä. Suomenkielinen tiivistelmä sijoitetaan työn varsinaisen tiivistelmän jälkeen. Tiivistelmäsivun yläosaan kirjoitetaan opinnäytettä koskevat bibliografiset tiedot (liite 4). Tiivistelmäsivun yläosa on korkeudeltaan sivun ylälaidasta laskettuna noin 80 mm ja siitä ilmenevät seuraavat tiedot: yliopiston nimi, osasto ja laitos, jossa työ on valmistunut, tekijän suku- ja etunimi ISOILLA kirjaimilla, työn nimi, tutkimuksen rahoittaja, valmistumiskuukausi ja -vuosi asiasanat (hakusanat).

14 Näiden bibliografisten tietojen jälkeen kirjoitetaan varsinainen tiivistelmä. Tiivistelmä kirjoitetaan rivivälillä yksi. 3.5 Abstract Abstract (liite 5) on yhden sivun pituinen englanninkielinen tiivistelmä työstä. Siinä tulee olla työn tavoite, käytetyt menetelmät ja keskeiset tulokset ja sen tulee vastata tiivistelmää mahdollisimman tarkasti. Myös diplomityön otsikko käännetään englanniksi. Abstract kirjoitetaan rivivälillä yksi. Abstractissa ovat vastaavat bibliografiset tiedot kuin varsinaisessakin tiivistelmässä. Seminaarityössä ja muissa pienimuotoisemmissa töissä abstractia ei yleensä ole. 3.6 Alkusanat Alkusanoissa tekijä voi esittää yleisiä asioita diplomityöstään, kuten taustoja työlle ja tietoja koko prosessin etenemisestä, hankaluuksista sekä antoisista hetkistä. Yleensä esitetään myös kiitokset työn tarkastajalle, tutkimustyöhön merkittävällä tavalla vaikuttaneille henkilöille sekä tutkimuksen rahoittajille. Alkusanoissa ei koskaan moitita tai kritisoida ketään. Mikäli selostukseen sisältyy luottamuksellisesti saatuja tietoja, jotka rajoittavat sen käyttöä tai julkaisemista, on siitä mainittava työn alkusanoissa. Alkusanojen loppuun työn tekijä merkitsee paikan, työn valmistumispäiväyksen, omakätisen allekirjoituksen ja nimen selvennöksen. Alkusanojen pituus on enintään yksi sivu. 3.7 Sisällysluettelo Sisällysluetteloon (liite 6) merkitään kirjoituksen otsikot ja sivujen numerot, joilta otsikot alkavat. Alaluvut on selkeyden vuoksi hyvä esittää täsmällisesti sisennettyinä. Sivunumerointi alkaa tiivistelmästä roomalaisilla (i, ii, iii, iv, jne.) numeroilla. Numerointi alkaa uudelleen tavanomaisilla arabialaisilla numeroilla (1, 2, 3, 4, jne.) johdannossa ja päättyy lähdeluettelon loppuun. Työ tulee jäsennellä niin, että otsikkotasoja ei ole enempää kuin kolme. 3.8 Lyhenteet ja merkinnät Lyhenteet ja merkinnät kappale lisätään työhön tarvittaessa. Kirjoitus voi sisältää merkkejä, symboleita, yksikköjä, lyhenteitä ja termejä, jotka tulee määritellä ja selittää erikseen. Ensin esitetään matemaattiset ja muut merkit sekä tämän jälkeen kirjaintunnukset. Merkinnät esitetään aakkosjärjestyksessä. Luettelosta huolimatta lyhenteet ja merkinnät selitetään, kun ne mainitaan tekstissä ensi kerran. Jos joillekin merkinnöille on tekstissä

15 esitetty määritelmä tai sisällön selostus, suositellaan luetteloon laitettavaksi viite kyseiseen tekstin kohtaan. 3.9 Johdanto Johdannon tehtävä on herättää lukijan mielenkiinto työhön sekä osoittaa, että kirjoittaja on ymmärtänyt työnsä aiheen. Johdannossa ei kuvata yksityiskohtaisesti teoriaa, menetelmiä eikä tuloksia. Siinä ei esitetä päätelmiä eikä suosituksia. Kirjoittaja voi halutessaan korvata Johdanto-termin osuvammalla otsikolla. Johdannon alakappaleina voivat olla esimerkiksi työn tausta, jossa esitellään tutkimuksen aihe, kuvataan ongelmakenttää ja perustellaan lyhyesti ja ytimekkäästi tutkimuksen tarve. Siinä voidaan myös lyhyesti esitellä alueen aiempaa tutkimusta. Seuraava alakappale voi olla työn tavoitteet ja rajaukset. 1 Ennen tavoitteiden asettelua tulee ilmaista tutkimusongelma, joka työssä aiotaan ratkaista. Tutkimusongelman ratkaisuun liittyviä tavoitteita voi olla monen tasoisia, mutta niistä tulisi nostaa esille tutkimusongelman ratkaisun kannalta keskeisimmät. Tavoitteet tulee asettaa sopivan kunnianhimoisesti, mutta samalla realistisesti. Tutkimusongelman on oltava relevantti työn teettäjälle, mutta mielellään sillä saisi olla myös laajempaakin merkitystä. Kun työ sitten aikanaan on valmis, voidaan sen onnistumista arvioida vertaamalla lopputulosta työlle asetettuihin tavoitteisiin. Tavoitteet on syytä sopia yhdessä työn teettäjän ja ohjaajan kanssa. Johdannossa voidaan omana alakappaleena esitellä myös työn rakenne ja valittu tutkimusote. Työn rakenteen pitää olla looginen ja edetä selkeästi. 3.10 Teoria Johdannon jälkeen tutkielmassa on teoriaosa, joka osoittaa tekijän perehtyneisyyden työnsä aiheeseen. Tätä ei kuitenkaan kannata nimetä teoriaksi tai viitekehykseksi, vaan miettiä sille sisältöä paremmin kuvaava otsikko. Teoriaosuudessa rakennetaan kirjallisuuden ym. lähdeaineiston avulla perusta, jolta tutkimusongelmaa on lähdetty edelleen käsittelemään. Kirjallisia lähteitä voi täydentää esimerkiksi asiantuntijahaastatteluilla. Tärkeä osa viitekehystä on aiheesta aiemmin tehdyt tutkimukset. Teoriaosuuden keskeisenä tehtävänä on tutkijalle itselleen luoda selkeä kuva siitä, mistä tutkimusaiheessa todella on kysymys. Vaikka tekijä teoriaosuudella osoittaakin perehtyneisyytensä aiheeseen, ei se kuitenkaan ole pääasia. Pienimuotoisemmissa opinnäyte- 1 Pienimuotoisemmissa opinnäytetöissä voidaan poikkeuksellisesti sallia myös vain yhden alaluvun (Tavoitteet ja rajaukset) käyttäminen. Pääsääntöisesti alalukuja tulee aina olla useampia kuin vain yksi.

16 töissä teoriaosa sen sijaan on usein kaikista keskeisin osa-alue. Kirjoittaminen ja monipuolisten lähteiden käyttö ovat samalla ajatusten prosessointia, jonka aikana työn tekijä oppii keskeiset aiheeseen liittyvät asiat ja yhdistää tutkimusongelman kannalta relevantteja asioita toisiinsa. Teoriaosan kirjoittaminen on oppimisprosessi. Tutkijan tulee muistaa, että tutkimuksessa perustyökaluja ovat käsitteet. Sanoilla saattaa olla erilaisia merkityksiä eri ihmisille, jolloin kommunikointi ei tapahdu samalla aaltopituudella. Jos käsitteet on määritelty huonosti, ei työllä ole haluttua arvoa. Teoriaosassa erityistä huomiota tuleekin kiinnittää moniselitteisten termien ja käsitteiden määrittelyyn. Lukijan on ymmärrettävä tekstiä lukiessaan, missä merkityksessä kirjoittaja on jotakin sanaa käyttänyt tai miten jokin käsite on rajattu. Pelkät mekaaniset käsitemääritelmäluettelot eivät kuitenkaan ole suositeltavia, vaan tutkijan on pyrittävä määrittelemään myös eri käsitteiden väliset yhteydet ja suhteet. 1 Teoriaosuudessa on syytä kiinnittää huomiota huolelliseen viittaustekniikkaan. Tutkimuksen viitekehystä ei voi luoda ottamalla eri lähteistä palan sieltä ja toisen täältä, koska tällöin työn kirjoittaja ei joudu itse kunnolla ajattelemaan kirjoittamaansa asiaa. Akateemisen kriittisyyden taustalla pitää olla perehtyminen usean kirjoittajan ajatuksiin. Tutkijan tehtävänä on huolellisesti punnita eri lähteissä esitettyjä ajatuksia ja esittää niiden perusteella omat johtopäätöksensä asiasta. Toisen käden lähteisiin ei tule viitata, vaan mahdollisuuksien mukaan ja tervettä järkeä käyttäen on etsittävä alkuperäinen lähde. Lähdekritiikki on myös tärkeää ja lähteen luotettavuus on arvioitava. Esimerkiksi yrityksen myyntiesitteen antamiin tietoihin tulee suhtautua varauksellisesti. Aiheesta aiemmin tehty tutkimus voi myös olla epäluotettavaa tai joskus jopa täysin virheellistä. Erityistä lähdekritiikkiä tulee kohdistaa verkkojulkaisuihin ja niin sanottua referee-käytäntöä 2 noudattamattomien lehtien artikkeleihin. Kun viitekehys alkaa useaan eri lähteeseen perehtymisen jälkeen olla hallinnassa, on aika kirjoittaa se auki. Tällöin teksti etenee vaikkapa seuraavan kaavan mukaan: johdata asiaan, viittaa asiasta jotain sanoneisiin, analysoi sanottua asiaa, etsi ristiriitoja, viittaa seuraaviin, analysoi, vertaa, tuo uutta sanottua, viittaa taas jne. Tuloksena on kriittinen perehtyminen asiaan. Samalla tekijä oppii, ettei kaikkea painettua pidä hyväksyä sellaisenaan, vaan asioihin on aina erilaisia näkemyksiä. Näistä näkemyksistä hänen on luotava eräänlainen synteesi, joka on tarkoituksenmukainen juuri hänen työssään tutkitta- 1 2 Tutkija ei saisi syyllistyä tutkimuksessaan oppikirjamaisuuteen eli esittämään triviaaleja ja yleisesti tunnettuja tosiasioita turhan yksityiskohtaisesti. Referee-käytännöllä (myös peer review) tarkoitetaan menettelyä, jossa yksi tai useampi asiantuntija tarkastaa artikkelin ennen sen julkaisemista. Tarkistaminen johtaa usein julkaistavaksi esitetyn artikkelin hyväksymiseen, hylkäämiseen tai sen palauttamiseen kirjoittajalle korjausehdotusten kera. Artikkelin tarkastajalla ei yleensä ole tietoa sen kirjoittajasta eikä kirjoittajalla lausunnon antajasta.