Ympäristölainsäädäntö Lainsäädäntö Kansainväliset sopimukset EU-lainsäädäntö Kansallinen lainsäädäntö 1
Suomessa sovelletaan kahta oikeusjärjestelmää rinnakkain, Euroopan unionin ja kansallista oikeusjärjestelmää. Lainlaatijoiden tehtävänä on huolehtia siitä, että sääntely on mahdollisimman selkeää, ja että kansallinen lainsäädäntö ei ole ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa. Yhteisön oikeus tulee panna täytäntöön asetetussa määräajassa ja sen toteutuksen tehokkuus tulee varmistaa EU-lainsäädäntö Asetus (Regulation) sitoo sellaisenaan kaikkia jäsenvaltioita. Asetukset astuvat voimaan kaikissa jäsenvaltioissa samanaikaisesti ja niitä sovelletaan yhdenmukaisesti. Jäsenvaltio ei voi päättää soveltaa vain osaa asetuksen säännöksistä, eikä se voi kieltäytyä asetusten säännösten soveltamisesta kansalliseen oikeuteen tai käytäntöihin vedoten. Asetuksilla luodaan näin yhtenäistä lainsäädäntöä Euroopan unionin alueella. Direktiivi (Directive) on asetuksen ohella yhteisön tärkein lainsäädännön väline. Se sitoo jäsenvaltioita asetettujen tavoitteiden osalta, mutta jäsenvaltiot voivat itse valita ne keinot, joilla tavoitteet toteutetaan kansallisessa oikeusjärjestyksessä. Direktiivin säännökset eivät siten automaattisesti korvaa kansallisia säädöksiä, vaan ne velvoittavat kunkin jäsenmaan muuttamaan kansallista lainsäädäntöään niiden mukaiseksi tietyn määräajan kuluessa. Direktiivejä käytetään silloin, kun halutaan lähentää jäsenvaltioiden lainsäädäntöä, mutta ei nähdä tarpeelliseksi sen täydellistä yhtenäistämistä. Päätös (Decision) velvoittaa kaikilta osiltaan niitä, joille se on osoitettu. Päätöksiä voidaan osoittaa jäsenvaltioiden hallituksille, yrityksille, järjestöille tai kansalaisille. Yleensä niillä täydennetään asetuksia ja direktiivejä. Päätös on väline, jonka avulla yhteisön toimielimet sääntelevät yksittäistapauksia sitovasti. Siinä on yksilöitävä se kohderyhmä, jota se yksinomaan sitoo, ja direktiivistä poiketen se on kaikilta osiltaan velvoittava. Päätöksiä sovelletaan sellaisenaan. 2
Teknologiateollisuuteen vaikuttava lainsäädäntö Haitallisten aineiden kiellot Sähkö-ja elektroniikkalaitteille RoHS direktiivi Romudirektiivit Romuautoille ELV direktiivi Sähkö-ja elektroniikkalaitteille WEEE-direktiivi Tuotesuunnittelun säätely Energiaa käyttäville tuotteille EuP (puite)direktiiviehdotus Kemikaalit EU:n uusi kemikaalilainsäädäntö -REACH Sivutuotteet/jätteet Jätteen määrittely Jätteen siirrot Kriteerit hyötykäytölle ja kaatopaikkasijoitukselle Ilman- ja vesiensuojelu Hiilidioksidin päästökauppa Fluorattujen kasvihuonekaasujen vähentäminen VOC yhdisteiden vähentäminen Vesipuitedirektiivin haitallisten aineiden käytön vähentäminen Ympäristön laadun seuranta Vesipuitedirektiivi sekä ilmapuitedirektiivin 4. tytärdirektiivi: uusi direktiivi ja direktiiviehdotus voivat muuttaa yritysten seurantavelvoitteita Reduction of Hazardous Subjects RoHS-direktiivin vaatimukset koskevat 1.7.2006 alkaen Euroopan talousalueen markkinoille saatettuja uusia sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Markkinoille saattaminen tarkoittaa yksittäisen tuotteen tuloa Euroopan talousalueelle. Direktiivin tarkoituksena on sähkö- ja elektroniikkalaitteista peräisin olevien jätteiden määrän ja haitallisuuden vähentäminen ihmisten terveyden suojelu edistää sähkö- ja elektroniikkalaiteromun hyödyntämistä ja käsittelyä ympäristöä säästävällä tavalla 3
ROHS RoHS-direktiivin mukainen sähkö- ja elektroniikkalaite on sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta annetun valtioneuvoston asetuksen (852/2004) liitteessä 1 mainittuihin laiteryhmiin 1-7, 10 kuuluva laite tai hehkulankalamppu ja tarvitsee sähkövirtaa tai sähkömagneettista kenttää toimiakseen asianmukaisesti tai joka on tarkoitettu tällaisen virran tai kentän synnyttämiseen, siirtämiseen tai mittaamiseen ja joka on suunniteltu käytettäväksi enintään 1000 V AC tai 1500 V DC jännitteellä ROHS RoHS-direktiivi koskee seuraavia tuotteita: suuret kodinkoneet pienet kodinkoneet tieto- ja teletekniset laitteet kuluttajaelektroniikka valaistuslaitteet mukaanlukien kotitalouden valaisimet ja hehkulankalamput sähkö- ja elektroniikkatyökalut lelut, vapaa-ajan- ja urheiluvälineet automaatit 4
ROHS 1.7.2006 alkaen markkinoille saatettavat uudet sähkö- ja elektroniikkalaitteet eivät saa sisältää missään homogeenisessa aineessa enempää kuin 0,1 painoprosenttia lyijyä elohopeaa kuuden arvoista kromia (Cr 6+ ) polybromibifenyyliä (PBB) polybromidifenyylieetteriä (PBDE) eivätkä enempää kuin 0,01 painoprosenttia kadmiumia RoHS poikkeukset 1. Elohopea pienloistelampuissa silloin, kun elohopean määrä lamppua kohden on enintään 5 mg. 2. Elohopean määrä yleiskäyttöön tarkoitetuissa loistelampuissa enintään: halofosfaatti 10 mg trifosfaatti (normaali käyttöikä) 5 mg trifosfaatin (pitkä käyttöikä) 8 mg 3. Elohopea erityiskäyttöön tarkoitetuissa loistelampuissa. 4. Elohopea muissa lampuissa, joita ei erikseen mainita tässä liitteessä. 5. Lyijy katodisädeputkien, elektroniikkakomponenttien ja loisteputkien laseissa. 6. Lyijy seosaineena teräksessä, jonka painosta korkeintaan 0,35 prosenttia on lyijyä, alumiinissa, jonka painosta korkeintaan 0,4 prosenttia on lyijyä, ja kupariseoksessa, jonka painosta korkeintaan 4 prosenttia on lyijyä. 7. Lyijy korkeita lämpötiloja kestävissä juotoksissa (tinaa ja lyijyä sisältävät juotosseokset, jotka sisältävät lyijyä yli 85 prosenttia) Lyijy palvelinten, tallennus- ja ryhmätallennuslaitteiden juotoksissa (poikkeus myönnetty vuoteen 2010) Lyijy kytkentään, merkinantoon ja siirtoon tarkoitettujen verkkoinfrastruktuurilaitteiden sekä tietoliikenneverkon hallintalaitteiden juotoksissa Lyijy elektronisissa keraamisissa osissa, kuten pietsosähköisissä laitteissa. 8. Kadmiumpinnoitus lukuun ottamatta kadmiumia ja sen yhdisteitä sisältäviä tuotteitta ja tarvikkeita koskevista kielloista ja rajoituksista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (1415/1992) kielletyt käyttötarkoitukset. 9. Kuudenarvoinen kromi hiiliteräksen korroosionestossa absorptiojäähdytyskoneiden jäähdytysjärjestelmissä. 5
Waste Electrical and Electronic Equipment Sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskee myös WEEE-direktiivi, joka käsittelee sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätystä Ensisijaisesti ajoneuvoissa käytettäväksi tarkoitettuja kiinteitä sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskee romuajoneuvodirektiivi (2000/53/EY) ja valtioneuvoston asetus eräiden vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta ajoneuvoissa (572/2003 sekä muutokset 745/2005 ja 880/2005). Turvatekniikan keskus (TUKES) TUKES... valvoo markkinoille saatettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden asetuksenmukaisuutta. tiedottaa valmistajille, maahantuojille ja jälleenmyyjille markkinavalvonnasta yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa. pitää yhteyttä Pirkanmaan ympäristökeskukseen asetusten 852/2004 (WEEE-direktiivi) ja 853/2004 (RoHS-direktiivi) rinnakkaisen soveltamisen koordinoimiseksi. toimii yhteistyössä muiden ETA-maiden markkinavalvontaviranomaisten kanssa. seuraa RoHS-direktiiviin liittyvää standardisoimistyötä 6
Registration, Evaluation and Authorisation of Chemicals REACH-järjestelmässä kemikaaleja valmistavat ja maahantuovat yritykset velvoitetaan arvioimaan aineiden käytöstä aiheutuvat riskit ja antamaan ohjeet kemikaalien turvallisesta käytöstä. Vastuu kemikaalien turvallisuuden todistamisesta siirtyy viranomaisilta teollisuudelle Kemikaaliviraston ylläpitämään REACH-järjestelmän tietokantaan rekisteröidään kaikki aineet, joita valmistetaan tai tuodaan maahan vuosittain yksi tonni tai enemmän. Tällaisia kemikaaleja on käytössä Euroopassa noin 30 000. Uusia aineita tulee EU:n markkinoille n. 300 kpl vuodessa. Rekisteröinnit toteutetaan 11 vuoden aikana kolmessa vaiheessa. Rekisteröimättömiä aineita ei saa valmistaa eikä tuoda maahan. Rekisteröinti edellyttää, että kemikaalien valmistajat ja tuojat hankkivat tiedot mm. aineiden vaarallisista ominaisuuksista, käyttötavoista sekä turvallisesta käsittelystä. Nykyisin suurin osa käytössä olevasta 30 000 aineesta on sellaisia, ettei niiden terveys- ja ympäristövaikutuksista ole riittävästi tietoa. Kemikaalivirastolle tehdään ilmoitukset myös erilaisten esineiden ja laitteiden sisältämistä aineista, jos ne on tarkoitettu vapautumaan esineistä tai jos ne ovat erityisen haitallisia. EU:n ympäristöpolitiikka EU:n tämänhetkinen ympäristöpolitiikka perustuu toimintaohjelmaan Ympäristö 2010: Tulevaisuutemme valinta. Tässä EU:n 6. ympäristöohjelmassa määritellään ne perusperiaatteet, joiden mukaan ympäristöpolitiikkaa tulee luoda. Näitä periaatteita ovat saastuttaja maksaa -periaate, ennalta varautumisen ja ennaltaehkäisyn periaate periaate siitä, että ympäristövahingot korjataan niiden lähteillä. Ympäristöohjelma sisältää neljä painopistealuetta ilmastonmuutos, luonto ja biologinen monimuotoisuus, ympäristö ja terveys sekä luonnonvarojen käyttö ja jätehuolto EU:n yhteisillä säännöillä varmistetaan, että suojelun taso on jokseenkin sama koko EU:n alueella. Unionin ympäristöpolitiikassa pyritään kuitenkin ottamaan paikalliset olosuhteet huomioon, ja politiikkaa myös tarkistetaan jatkuvasti. 7
Ympäristönsuojelulait Ympäristönsuojelulainsäädäntö Jätelainsäädäntö Kemikaalilainsäädäntö Ilmansuojelulainsäädäntö Vesien- ja merensuojelulainsäädäntö Maaperänsuojelulainsäädäntö Meluntorjuntalainsäädäntö Ympäristövahinkolainsäädäntö Geenitekniikkalainsäädäntö Ympäristöviranomaisten tehtävät Ympäristöministeriö vastaa valtakunnallisesta ympäristöpolitiikasta ja hallinnonalan ohjauksesta sekä strategisesta suunnittelusta. Ympäristöministeriö asettaa tavoitteet ympäristönsuojelulle, valmistelee ja kehittää ympäristölainsäädäntöä ja johtaa kansainvälistä yhteistyötä. Suomen ympäristökeskus (SYKE) tuottaa tietoa ja kehittää menetelmiä vesien-, ilman- ja maaperänsuojelun sekä jätehuollon ja kemikaalivalvonnan edistämiseksi. Lisäksi SYKE osallistuu asiantuntijana ympäristölainsäädännön valmisteluun. Alueelliset ympäristökeskukset toteuttavat ympäristönsuojelua ja vastaavat ympäristölainsäädännön valvonnasta alueellaan. Ne myös käsittelevät keskikokoisten tuotantolaitosten ja jätteenkäsittelyn ympäristöluvat sekä pilaantuneiden maiden kunnostusluvat. Ympäristölupavirastot käsittelevät suurten tuotantolaitosten ympäristöluvat ja vesilain mukaiset luvat. Kunnille kuuluu paikallinen vastuu ympäristönsuojelun edistämisestä ja valvonnasta. Lisäksi ne käsittelevät pienten laitosten tarvitsemat ympäristöluvat 8
Ympäristönsuojelulaki Keskeisin ympäristönsuojelun ohjauskeino on vuonna 2000 voimaan tullut ympäristönsuojelulaki. Se on pilaantumisen torjunnan yleislaki, jonka tavoitteena on ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa ja vähentää pilaantumisesta aiheutuvia vahinkoja, turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö, ehkäistä jätteiden syntyä ja haitallisia vaikutuksia, tehostaa ympäristöä pilaavan toiminnan vaikutusten arviointia ja huomioon ottamista kokonaisuutena, parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon, edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä, torjua ilmastonmuutosta ja tukea muuten kestävää kehitystä. Laki edellyttää, että pilaantumisen vaaraa aiheuttavalle toiminnalle on haettava ympäristölupa. Ympäristönsuojelulain nojalla annetaan asetuksia lain tavoitteista ja täytäntöönpanosta Jätelainsäädäntö Suomen jätelainsäädäntö kattaa kaikki jätteet, ei kuitenkaan eräitä erityisjätteitä, esimerkiksi ydinjätteitä. Jätelainsäädäntömme seuraa EU:n jätelainsäädännön kehitystä, mutta joiltakin osin säädöksemme ovat EU:n vastaavia säännöksiä tiukemmat. Joillakin aloilla EU:lla ei ole vastaavia säännöksiä tai ne ovat vielä valmisteilla. Jätteiden verotusta ja maksuja säätelee verolainsäädäntö ja eräitä maksuja myös jätelainsäädäntö. Myös muiden alojen säädöksissä on jätteitä koskevia säännöksiä. 9
Jätelainsäädäntö Jätelainsäädännön keskeinen tavoite on ehkäistä jätteen syntymistä, edistää jätteen hyödyntämistä ja vähentää sen jätehuollosta aiheutuvia haittoja. Tällä tavoin edistetään luonnonvarojen kestävää käyttöä ja torjutaan ympäristöongelmia. Jätelain mukaan jäte on ensisijaisesti pyrittävä hyödyntämään aineena ja toissijaisesti energiana. Kaatopaikoille jäte voidaan sijoittaa vain, jos sen hyödyntäminen ei ole teknisesti tai taloudellisesti mahdollista. Jätteestä aiheutuvat vaarat ja haitat ympäristölle ja terveydelle on ehkäistävä, ja aiheutuneet haitat korjattava. Suomessa tavoitteet jätteen synnyn ehkäisylle ja hyödyntämiselle on asetettu jätelajeittain tai toimialoittain tarkistetussa valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa vuoteen 2005. Ympäristöministeriön työryhmä luovutti ehdotuksen uudeksi valtakunnalliseksi jätesuunnitelmaksi 23. tammikuuta 2007. Jätehuollon järjestämisestä vastaa ensisijaisesti jätteen haltija. Myös kunnilla ja eräiden tuotteiden tuottajilla on velvollisuuksia jätehuollon järjestämisessä. Jätelainsäädäntö Jätelain tavoitteet tärkeysjärjestyksessä 1. Estää jätteen syntyminen 2. Hyödyntää jäte raaka-aineena 3. Hyödyntää jäte energiana 4. Sijoittaa jäte kaatopaikalle 10
Jätelainsäädäntö Yleiset säädökset Jätelaki (1072/1993) Jäteasetus (1390/1993) Ympäristöministeriön asetus yleisimpien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta (1129/2001) Valtioneuvoston päätös ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä (659/1996) Jätteen käsittely ja hyödyntäminen Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa (591/2006) Valtioneuvoston asetus jätteen polttamisesta (362/2003) Valtioneuvoston päätös kaatopaikoista (861/1997) Jätelainsäädäntö Jätelaji-, tuote- ja toimialakohtaiset säädökset Valtioneuvoston asetus romuajoneuvoista (581/2004) Valtioneuvoston asetus ajoneuvon romutusavustuksesta (582/2004) Valtioneuvoston asetus eräiden vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta ajoneuvoissa (572/2003) Valtioneuvoston asetus sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (852/2004) Valtioneuvoston asetus vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa (853/2004) Valtioneuvoston päätös PCB:n ja PCT:n käytön rajoittamisesta (1071/1989) Valtioneuvoston päätös PCB:n ja PCB-laitteistojen käytöstä poistamisesta sekä PCB-jätteen käsittelystä (711/1998) Valtioneuvoston päätös otsonikerrosta heikentävistä aineista (262/1998) Valtioneuvoston päätös eräitä vaarallisia aineita sisältävistä paristoista ja akuista (105/1995) Valtioneuvoston päätös hammashoidon amalgaamipitoisista jätevesistä ja jätteistä (112/1997) Valtioneuvoston päätös öljyjätehuollosta (101/1997) Valtioneuvoston päätös puhdistamolietteen käytöstä maanviljelyksessä (282/1994) Valtioneuvoston päätös käytöstä poistettujen renkaiden hyödyntämisestä ja käsittelystä (1246/1995) Valtioneuvoston päätös rakennusjätteistä (295/1997) Valtioneuvoston päätös keräyspaperin talteenotosta ja hyödyntämisestä (883/1998) Valtioneuvoston päätös pakkauksista ja pakkausjätteistä (962/1997) Valtioneuvoston asetus eräiden juomapakkausten palautusjärjestelmistä (180/2005) Ympäristöministeriön päätös eräistä poikkeuksista pakkausten raskasmetallipitoisuuksia koskeviin rajaarvoihin (273/2000). Voimassa 1.4.2000-10.2.2009. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä (EY) N:o 1774/2002 11
Jätelainsäädäntö Jätteiden siirrot Jätteiden kansainvälisissä siirroissa sovelletaan ns. EY:n jätteensiirtoasetusta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1013/2006 jätteiden siirrosta). Se on sellaisenaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, jota kaikkien EY:n ja ETA:n jäsenmaiden on noudatettava. Asetuksessa on säädetty yksityiskohtaisesti jätteiden viennin, tuonnin ja kauttakuljetuksen valvonnasta ja niihin tarvittavista luvista. Jätteensiirtoasetuksen säännöksiä on täydennetty kahdella erillisellä EY:n asetuksella, jotka koskevat jätteensiirtoasetuksen liitteessä II lueteltujen ns. vihreän luettelon jätteiden vientiä muihin kuin OECD:n jäsenmaihin. Asetuksissa on säädetty maakohtaisesti, millaista valvontamenettelyä on sovellettava tietyn vihreän luettelon jätteen vientiin hyödynnettäväksi OECD:n ulkopuoliseen maahan. Jätelainsäädäntö Muut säädökset Jäteverolaki (495/1996) Laki öljyjätemaksusta (894/1986) Valtioneuvoston päätös öljyjätemaksuina kertyvien varojen käytöstä öljyjätehuoltoon (1191/1997) Valtioneuvoston päätös ympäristönsuojelun edistämiseen myönnettävien avustusten yleisistä ehdoista (894/1996) Laki öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta (5 a saastuneet maat) (504/1997) Asetus öljysuojarahastosta annetun asetuksen muuttamisesta (505/1997) Laki rikoslain muuttamisesta (578/1995) Laki aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä (300/1979) Asetus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä (635/1993) Laki eräiden juomapakkausten valmisteverosta (1037/2004) 12
Jäteverot Jätevero Jäteveron tavoitteena on edistää jätteen hyödyntämistä ja vähentää kaatopaikoille sijoitettavan jätteen määrää. Jätevero tuli voimaan 1996. Jäteveroa peritään yleisille kaatopaikoille sijoitettavasta jätteestä. Yksityisiltä tai teollisuuden ylläpitämiltä omilta kaatopaikoilta veroa ei peritä, ellei niihin sijoiteta pääasiassa toisten tuottamia jätteitä. Veroa ei peritä muusta käsittelystä eikä hyödyntämisestä, kuten kompostoinnista tai poltosta. Jäteveron suuruus on 30 euroa tonnilta kaatopaikalle toimitettavaa jätettä. Jäteveron kertymä oli arviolta 56 miljoonaa euroa vuonna 2007. Verotuksen toimittamisesta ja valvonnasta vastaa Tullilaitos Juomapakkausvero Juomapakkausten valmisteveroa peritään alkoholijuoma-, olut- ja virvoitusjuomapakkauksista. Vuoden 2008 alusta veron piiriin kuuluvat myös pakatut vedet ja eräät muut juomapakkaukset. Veron tavoitteena on vähentää kertakäyttöpakkausten ja jätteen määrää sekä ehkäistä roskaantumista. Juomapakkausten valmisteveroa kannetaan 0,51 euroa litralta. Veroa ei kanneta, jos pakkaus on uudelleen täytettävä tai pakkauksen materiaali kierrätetään. Jätemaksut Kunnalliset jätemaksut Kunnallisilla jätemaksuilla katetaan jätteiden kuljetuksesta, käsittelypaikkojen perustamisesta, ylläpidosta, käytöstä poistamisesta ja jälkihoidosta aiheutuvat kustannukset. Maksuilla kannustetaan myös vähentämään jätteiden määrää ja haitallisuutta sekä hyödyntämään jätettä. Monessa kunnassa lajitellusta ja hyötykäyttöön kelpaavasta jätteestä peritäänkin pienempi käsittelymaksu kuin hyödyntämiseen kelpaamattomasta sekajätteestä. Jätemaksu peritään jätteen haltijalta. Jätemaksun määräämisen yksityiskohtaiset perusteet sisältävän taksan hyväksyy kunta. Maksu muodostuu kuljetus- ja käsittelymaksuista. Yhdyskuntajätteen käsittelymaksu oli arvonlisäveroineen keskimäärin 102 euroa tonnilta vuonna 2007. Maksu vaihteli kunnittain 76 eurosta 156 euroon tonnilta. Biojätteen käsittelymaksu oli keskimäärin 68 euroa tonnilta. Öljyjätemaksu Voiteluöljyn hintaan sisältyvä öljyjätemaksu on 5,75 senttiä kilolta. Maksusta kertyvillä varoilla katetaan öljyjätteiden jätehuollosta sekä öljyn pilaaman maaperän ja pohjaveden puhdistamisesta aiheutuvia menoja. Öljyjätemaksujen kertymä oli 4,25 miljoonaa euroa vuonna 2007. 13
Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) Hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi YVA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset selvitetään riittävällä tarkkuudella silloin, kun hanke aiheuttaa merkittäviä ympäristövaikutuksia. YVA-menettelyn tavoitteena on myös lisätä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa hankkeiden suunnitteluun. Lainsäädännössä on määritelty ne hankkeet, joista on aina tehtävä ympäristövaikutusten arviointi erityisessä YVA-menettelyssä. Arvioitavia hankkeita ovat esimerkiksi moottoritiet ja isot kaatopaikat. Lisäksi alueellinen ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa päättää, että hankkeen ympäristövaikutukset on arvioitava YVAmenettelyssä. Alueellinen ympäristökeskus toimii yhteysviranomaisena hankkeiden YVA-menettelyssä. Hankkeesta vastaava huolehtii tarvittavien selvitysten tekemisestä. Yksittäisten hankkeiden lisäksi myös viranomaisten valmistelemien suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutukset on arvioitava, jos niillä saattaa olla merkittäviä ympäristövaikutuksia. Ympäristöluvat Ympäristöluvat Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille tarvitaan ympäristönsuojelulain mukainen lupa. Näitä toimintoja ovat esimerkiksi metsä-, metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, eläinsuojat ja kalankasvatus. Ympäristöluvassa annetaan määräyksiä mm. toiminnan laajuudesta, päästöistä ja niiden vähentämisestä. Luvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, että toiminnasta ei saa aiheutua terveyshaittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Ympäristölupavirastot käsittelevät ympäristönsuojelulain mukaisia lupahakemuksia. Lisäksi ne päättävät ympäristönsuojelulain mukaisten hallinnollisten pakkokeinojen käytöstä eli voivat kieltää säännöksen tai määräyksen vastaisen menettelyn tai velvoittaa poistamaan aiheutetun haitan. Päätökset ovat julkisia. Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto sijaitsee Valtion ympäristötalossa (entiseen Intiön kasarmialueen esikuntarakennus) Osoite on: Veteraanikatu 1, 2 krs, 90100 Oulu 14
Kemikaalilainsäädäntö Kemikaalilainsäädännön yhtenä päätavoitteena on ennalta ehkäistä kemikaaleista aiheutuvia ympäristöhaittoja. Toiminnanharjoittajien tulee kemikaalilain valintavelvollisuuden mukaisesti valita käyttöön, milloin mahdollista, pienintä vaaraa aiheuttava kemikaali tai kokonaan muu menetelmä. Euroopan unionin uusi kemikaaliasetus (REACH-asetus) astui voimaan 1. kesäkuuta 2007. Se uudistaa perusteellisesti menettelyt, joilla kemikaalien käytöstä aiheutuvat riskit arvioidaan ja poistetaan. Kemikaalilainsäädäntö Kemikaalilaki (744/1989) Ympäristönsuojelulaki (86/2000) Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) Laki kasvinsuojeluaineista (1259/2006) Jätelaki (1072/1993) Jäteasetus (1390/1993) Terveydensuojelulaki (763/1994) Valtioneuvoston asetukset ja päätökset Valtioneuvoston asetus biosidivalmisteista (466/2000) Valtioneuvoston asetus orgaanisten liuottimien käytöstä eräissä toiminnoissa ja laitoksissa aiheutuvien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöjen rajoittamisesta (435/2001) Valtioneuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (1022/2006) Valtioneuvoston asetus yhdyskuntajätevesistä (888/2006) Valtioneuvoston päätös otsonikerrosta heikentävistä aineista (262/1998) Valtioneuvoston päätös PCB:n ja PCB-laitteistojen käytöstä poistamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä (711/1998) Valtioneuvoston asetus syöpää aiheuttavia, perimää vaurioittavia ja lisääntymiselle vaarallisia aineita koskevista kielloista ja rajoituksista (623/2004) Valtioneuvoston päätös eräitä terveydelle haittaa aiheuttavia kemikaaleja ja niitä sisältäviä tuotteita koskevista kielloista ja rajoituksista (489/1992) Valtioneuvoston päätös pentakloorifenolin ja eräiden difenyylimetaanien markkinoille luovuttamisen ja käytön kieltämisestä (143/2000) Valtioneuvoston päätös tiettyjä kloorattuja liuottimia koskevista rajoituksista (1209/1997) Valtioneuvoston päätös heksakloorietaanin käytön rajoittamisesta (961/1997) Valtioneuvoston päätös hammashoidon amalgaamipitoisista jätevesistä ja jätteistä (112/1997) Valtioneuvoston päätös tiettyjä tehoaineita sisältävien torjunta-aineiden markkinoille saattamisen ja käytön kieltämisestä (1361/1996) Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta (711/2001) Valtioneuvoston asetus kreosootin ja sillä käsitellyn puun käytön ja markkinoille luovuttamisen rajoittamisesta (8/2003) Valtioneuvoston päätös eräitä vaarallisia aineita sisältävistä paristoista ja akuista (105/1995) Valtioneuvoston päätös nikkeliä ja sen yhdisteitä sisältäviä tuotteita koskevista kielloista ja rajoituksista (2/2000) Valtioneuvoston päätös pentakloorifenolin sekä eräiden difenyylimetaanien markkinoille luovuttamisen ja käytön kieltämisestä (143/2000) Valtioneuvoston asetus arseeniyhdisteellä ja sitä sisältävällä valmisteella käsitellyn puun, elohopeayhdisteen ja dibutyylitinavetyboraatin sekä niitä sisältävien tuotteiden markkinoille luovuttamisen ja käytön rajoittamisesta (440/2003) Valtioneuvoston asetus orgaanisten tinayhdisteiden markkinoille luovuttamisen ja käytön rajoittamisesta (871/2002) Ministeriöitten asetukset ja päätökset Ympäristöministeriön asetus biosidivalmisteista ja niiden tehoaineita koskevista hakemuksista ja ilmoituksista (467/2000) Ympäristöministeriön päätös suojauskemikaalien ennakkohyväksymis- ja ilmoitusmenettelystä (256/1994) Ympäristöministeriön asetus yleisimpien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta (1129/2001) Sosiaali- ja terveysministeriön asetus biosidivalmisteiden pakkaamisesta ja merkinnöistä (422/2000) Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kemikaalien luokitusperusteista ja merkintöjen tekemisestä (807/2001) Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kemikaaleja koskevien tietojen toimittamisesta (374/2002) Sosiaali- ja terveysministeriön päätös vaarallisten aineiden luettelosta (624/2001) 15
Ympäristökemia Ympäristökemia on tieteenala, joka tutkii kemiallisia ja biokemiallisia ilmiöitä, jotka tapahtuvat luonnossa. Ympäristökemia tutkii sekä kemikaalien lähteitä, reaktioita, kuljettamista ja vaikutuksia ilmassa, vedessä, maaperässä ja elollisessa luonnossa, että ihmisen toiminnan vaikutusta näihin kaikkiin Kemikaalien ympäristövaarallisuuteen vaikuttavat tekijät: pysyvyys: Luonnolle täysin vieraat aineet ovat usein hyvinkin pysyviä, koska hajottajaeliöt eivät ole sopeutuneet hajottamaan niitä. Lopulta nekin tuhoutuvat fysikaalisen (mm. fotolyysi) tai kemiallisen (mm. hydrolyysi) hajoamisen kautta. kulkeutuminen: Ilman, veden ja maa-aineksen mukana saasteet siirtyvät alueelta toiselle. kertyminen eliöihin ja rikastuminen ravintoketjussa: Vaikka pitoisuus, jona kemiallinen yhdiste pääsee luontoon olisikin hyvin pieni, voi se rikastua myrkylliseksi pitoisuudeksi ravintoketjun huipulle. yhteisvaikutus eli synergismi tarkoittaa sitä, että kaksi tai useampia kemikaaleja yhdessä voi olla monin kerroin vaarallisempi kuin tarkasteltujen kemikaalien myrkyllisyyden summa. Juuri tämä tekee kemikaalien ympäristövaarallisuuden tutkimuksesta mahdottoman tehtävän. Kemiallisten aineiden ympäristövaikutuksia Maaperä on luonnon kierrätyskeskus: maaperästä kasvit ottavat ravinteensa, siellä elävät eliöt (pienet eläimet, sienet, bakteerit) palauttavat ravinteet takaisin kiertoon ja maaperä suodattaa likaantuneista pintavesistä raikasta pohjavettä. Maaperämme on ohut ja häiriöille altis; pilaantuneen maaperän puhdistaminen on mahdollista, mutta kallista. Onnettomuuksissa ja normaalin käytön pieninä loiskahduksina maaperään pääsee erilaisia sinne kuulumattomia aineita. Osa näistä on maaperän toiminnalle hyvinkin vaarallisia. Pahimmillaan ne muuttavat maaperän suoraan ihmisen terveydellekin vaaralliseksi. Ilmiötä kutsutaan maaperän saastumiseksi. Saasteet voivat pysyä maaperässä hyvinkin pitkiä aikoja. Riskinä on myös se, että saasteet huuhtoutuvat hiljalleen pohjaveteen ja sitä kautta talousveden mukana ihmisiin. Myrkylliset kemikaalit saastuttavat pohjavettä maapallon kaikilla asutuilla alueilla. Ensimmäinen maailmanlaajuinen pohjavesitutkimus on paljastanut, että torjunta-aineet, typpilannoitteet, teollisuuskemikaalit ja raskasmetallit turmelevat pohjavettä kaikkialla. Vahinko on pahin siellä, missä veden tarve on suurin. Laajajoilla alueilla maailmassa veden riittämättömyys on kestävän kehityksen este. Vesipulaa pahentaa se, että jo 25% makean veden varannoista on saastunut terveydelle vaaralliseksi. Ratkaisua vesipulaan on haettu pohjavesistä, mutta kuivilla alueilla ne hupenevat kiihtyvää tahtia ja aiheuttavat suolaantumista Otsonikerros suojaa maapallon elämää auringon solujen toimintaa vaurioittavalta ultraviolettisäteilyltä. Erityisesti merten yksisoluisten eliöiden tuotantokyky on heikentynyt. Tällä voi olla vakavia seurauksia koko maapallon kemialliseen ja ekologiseen tasapainotilaan. Otsonikerrosta tuhoavat ennen kaikkea CFC-yhdisteet ja halonit. EU ja 24 muuta maata allekirjoittivat vuonna 1987 CFC-aineiden tuotantoa ja kulutusta vähentävän ns. Montrealin sopimuksen. CFC-yhdisteiden määrää ilmakehässä onkin saatu laskemaan huomattavasti 16
Ympäristöjärjestelmät ja -johtaminen Ympäristöjohtaminen on toiminnan hallintaa niin, että ympäristönsuojelulliset tavoitteet otetaan huomioon kaikessa yrityksen ja yhteisön toiminnassa ja päätöksenteossa. Ympäristöjohtaminen edistää toiminnan ekotehokkuutta ja vähentää palveluiden ja tuotteiden koko elinkaaren aikaisia ympäristöhaittoja Ympäristöjärjestelmät, -standardit, -indikaattorit ja -laskenta ovat ympäristöjohtamisen käytännön välineitä. Ympäristöjohtamisen välineistä tunnetuimpia ovat ISO 14001 -standardiin ja EMASasetukseen perustuvat järjestelmät. Ympäristöjärjestelmän avulla organisaatio ottaa ympäristöasiat järjestelmällisesti huomioon kaikessa toiminnassaan. Toimiva ympäristöjärjestelmä auttaa tunnistamaan ja vähentämään haitallisia ympäristövaikutuksia sekä säästämään kustannuksia Ympäristöjärjestelmän tuottamaa tietoa ja tuloksia voidaan käyttää sidosryhmille ja myös viranomaisille laadittavissa ympäristöraporteissa sekä viestinnässä ja muussa markkinoinnissa. Ympäristöraportissa organisaatio kertoo sidosryhmille toimintansa ympäristövaikutuksista. ISO 14001 ja EMAS ISO 14001 -ympäristöjärjestelmästandardi on yksi kansainvälisen standardisoimisjärjestö ISOn (International Organization for Standardization) ympäristöasioita käsittelevistä standardeista. ISO 14000 - standardisarjassa on lisäksi mm. ympäristöauditointeja, elinkaariarviointeja ja erilaisia ympäristömerkintöjä käsitteleviä standardeja EMAS (the Eco-Management and Audit Scheme) on yksityisen sektorin sekä julkishallinnon yrityksille ja organisaatioille tarkoitettu vapaaehtoinen ympäristöjärjestelmä. EMAS-järjestelmä koostuu kansainvälisen ISO 14001 ympäristöjärjestelmästandardin mukaisesta ympäristöjärjestelmästä sekä ympäristöraportista eli EMAS-selonteosta Keskeinen ero EMAS-asetuksen ja ISO 14001 -standardin välillä on suhtautuminen avoimuuteen ja ympäristölainsäädännön noudattamiseen. EMAS edellyttää aina julkista ympäristöselontekoa ja antaa ohjeita sen laatimiseksi. ISO 14001:n mukaan julkinen ympäristöraportti on vapaaehtoinen. EMAS-asetus edellyttää myös, että organisaatio noudattaa ympäristölainsäädäntöä. ISO 14001 -standardin mukaan riittää, että organisaatiolla on menettelytavat, joiden avulla se pääsee lainmukaisuuden tilaan tietyn ajan kuluttua. Lisäksi EMAS-järjestelmässä kiinnitetään erityistä huomiota henkilöstön osallistumiseen ja ympäristönsuojelun tason jatkuvaan paranemiseen 17
ISO 14001 ja EMAS Ympäristöindikaattorit Yritykset ja muut organisaatiot voivat esimerkiksi vapaaehtoisia ympäristöjohtamisjärjestelmiä soveltaessaan määrittää ympäristönsuojelun tasoa kuvaavia indikaattoreita, joiden avulla on mahdollista lisätä organisaatioiden toimittamien tietojen selkeyttä, avoimuutta ja vertailukelpoisuutta. Indikaattorien avulla organisaatiot voivat myös tehostaa ympäristöjohtamistaan ja parantaa ympäristönsuojelunsa tasoa. Euroopan yhteisöjen komissio on antanut suosituksen (2003/532/EY) ympäristönsuojelun tason indikaattoreista liittyen EMAS-järjestelmään. Ympäristölaskenta Ympäristölaskennan tarkoituksena on yhdentää ympäristönäkökohtia yrityksen liiketoimintaprosesseihin. Ympäristölaskennan avulla ympäristötiedon tuottaminen voidaan systematisoida sekä rakenteellisesti, sisällöllisesti että tiedonhallinnan kannalta palvelemaan erilaisia tarkoituksia. Ympäristölaskentaa voidaan käyttää yrityksen sisäisenä ympäristöjohtamista tukevana välineenä, täydentämään yrityksen tilinpitoa ja taloudellisen tilanteen raportointia sekä tuottamaan jäsennettyä tietoa yrityksen osakkaille ja muille sidosryhmille yrityksen ympäristöllisestä suorituskyvystä. Yritysten lisäksi ympäristölaskentaa tehdään myös kansantalouden tasolla, jolloin päähuomio on yleensä luonnonvarojen käytössä, materiaalivirroissa, ympäristökustannuksissa ja vastaavissa kysymyksissä. 18
Ympäristömerkit Ympäristömerkit Ympäristömerkkien tarkoitus on auttaa kuluttajia jokapäiväiseen elämään liittyvissä kulutus- ja ostopäätöksissä ja muuttaa kulutustottumuksia ympäristöä säästävään suuntaan. Käytössä on useita erilaisia ympäristömerkkejä. Osa merkeistä on virallisia, kuten Pohjoismainen ympäristömerkki ja Euroopan ympäristömerkki. Virallisten ympäristömerkkien lisäksi markkinoilla on myös useita muita ympäristömerkkejä, esim. EU:n luomumerkki ja Reilun kaupan merkki Ympäristömerkinnän tavoitteena on lisätä puolueetonta tietoa tuotteiden ympäristövaikutuksista sekä ohjata tuotteiden valmistusta ja kulutusta ympäristöä säästävään suuntaan. Ympäristömerkkien avulla yritys voi tiedottaa kuluttajille tuotteensa kilpailukyvystä ympäristöasioissa. Yritykset voivat hyödyntää ympäristömerkin saaneita tuotteita myös tehdessään omia hankintojaan. Perusajatuksena kaikissa merkeissä on se, että kussakin tuoteryhmässä vain ympäristölle parhaat tuotteet voivat saada ympäristömerkin käyttöoikeuden. Ympäristömerkkejä 19