Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Oulun seudun ammattiopisto Antti Puotiniemi Antti Hara
Urheilu OSAOn arjessa OSAO, 12 yksikköä, 11 600 opiskelijaa, henkilökuntaa n. 1000 OSAO on ollut aktiivisesti mukana opiskelijoiden liikunnan ja urheilun kehittämisessä, urheiluvalmennuskokeilu alkoi 1986 Aktiivinen SAKU- toiminta (Suomen ammattiin opiskelevien kulttuuri- ja urheiluliitto) Urheilutoiminnassa ollaan otettu pieniä kehitysaskeleita joka vuosi: Urheilijoiden määrä (ja laatu) on kasvanut vuosittain (2009/18 urheilijaa 2015/ yli 50 urheilijaa Urheilijoiden opiskelumenestys, harjoitusaktiivisuus ja opiskelun läpäisy ovat parantuneet merkittävästi pelataan selkeillä pelisäännöillä, jos ei opiskella ei myöskään treenata. Rikkeestä jäähylle, ei purnata tuomarille. Jaettu koordinointi; OSAOssa kaksi urheiluvalmennuksen koordinaattoria vuodesta 2013 lähtien Presentation name 13.5.2015 2
Urheiluvalmennuksen toimintamalli Ohjataan urheilijaa hakeutumaan lähelle valmennusta, hänelle soveltuvaan koulutukseen Valitaan urheilijastatukselle nuori, jolla on potentiaalia päästä huipulle ja halu suorittaa ammattitutkinto; valitsemme toimintaan myös niitä, jotka ovat huipun takana annetaan mahdollisuus myös myöhemmin kehittyville Käytännön valmennuksesta vastaa OSUA- valmentajat, osalle valmentautuminen järjestetään yhdessä henkilökohtaisen valmentajan kanssa sijainti tai laji vaikuttamassa Urheilija-info aloittaneille ja jatkaville, henkilökohtainen ohjaus (urheilijat tekstarin päässä) Opettajien, vanhempien ja valmentajien kohtaaminen tärkeää Henkilökohtainen opiskelu- ja valmennussuunnitelma HOVS, Wilma Harjoituspäiväkirjan täyttäminen, Wilma, viikoittainen seuranta - Arvot: Oikeudenmukaisuus, Luovuus ja Rohkeus, Vastuullisuus Kasvatetaan nuorta kantamaan vastuuta ja olemaan aktiivinen, menestys pitää ansaita, Manulle ei tule illallista Urheilijoilla iso ja keskeinen rooli urheilijat pitävät itse yllä urheilun imagoa ja viestivät omalla toiminnallaan meihin kannattaa panostaa Presentation name 13.5.2015 3
Urheilijat ja valmennuksen opintoviikot - Jako kahteen: akatemiaurheilijat ja statusurheilijat - Akatemiaurheilijat osallistuvat akatemian valmennustoimintaan, tukipalvelut, opiskelujoustot ym. - Statusurheilijat harjoittelevan omatoimisesti räätälöidyn ohjelman mukaan, tukipalvelut, opiskelujoustot - Tarvetta on edelleen kategoriointiin; 1, 2 ja 3 tason urheilijat, resurssit sen mukaan Urheiluvalmennuksen opintoviikko koostuu kolmesta osa-alueesta: 1. 14 x osallistuminen oppilaitoksen tarjoamaan valmennukseen, yhteiset valmennusryhmät urheilulukion kanssa. 2. Asianmukaisesti täytetty henkilökohtainen opiskelu ja valmennussuunnitelma (sähköinen). 3. Asianmukaisesti täytetty harjoituspäiväkirja (sähköinen). Presentation name 13.5.2015 4
Mahdollisuudet ja haasteet - Yhteishaku-uudistus on ollut meille hyvä ja tervetullut muutos - Urheilijoiden ohjaaminen on parantunut yläkouluiässä, kouluvierailut, seuravierailut - Yhteishaun jälkeen urheilijat haastatellaan ennen opiskelijavalintaa, voidaan haastattelun ohella antaa vinkkejä opiskeluun tai suuntautumisen valintaan - Seurayhteistyö parantunut ja sitä tulee parantaa edelleen! - Urheiluoppilaitoksen tavoite Katse eteenpäin tulee olla pyrkimys olla parempi ja kehittyä - Haasteena meillä viestintä; ison talon ongelmat laaja ymmärrys urheiluvalmentautumisen vaatimuksista on haastavaa, vaatii jatkuvaa työtä, henkilökunnan vaihtuvuus - Viestintä valmennuksen ja opettajien välillä kannetaan vastuuta nuoren kehityksestä? - Viestintä urheilukentän ja oppilaitoksen välillä case Kärpät +++ Presentation name 13.5.2015 5