Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2016

Samankaltaiset tiedostot
Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2015

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2014

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2017

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2012

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2013

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Pyhäselän Avantouimarit ry

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

Toimintakertomus 2015

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

TUULOKSEN SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO Kutsu ja esityslista 3/2015

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

TOIMINTAKERTOMUS 2010

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Tilojen ym. käyttömaksut

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä.

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Toimintakertomus

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Vuosikokouksen pöytäkirja

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Päätettiin, että vuonna 2017 toimivat kuntojaosto ja talon kunnostustyöryhmä. Lasten liikunta tapahtuu kuntojaoston alaisuudessa.

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

W46 KERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2013

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, klo 19:00.

Toimintakertomus 2015

OIKARAINEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. AIKA klo LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

lähetys- ja kansainvälisen työn sihteeri Anja Mäkinen kirpputorin vapaaehtoinen Marja-Riitta Vaitti kirpputorin vapaaehtoinen

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Vuosikokouspöytäkirja

Kokouksen esityslista

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Keravan Reserviläiset ry

YHDISTYSOHJELMA Harjavalta 2025 Vahva ja rohkea

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: klo Paikka:Kauppakatu 23, Joensuu. Paikalla:

TOIMINTATUKIHAKEMUS 2018

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Konttimäki-kylistä komein

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

VUOKRALAISPÄIV KUOPIOSSA Asukasdemokratia Sosiaali-is Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari

Oikaristen sukuseura ry:n

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V.

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf.

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2017

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Transkriptio:

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2016 23.4.2017

Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 1/7 TOIMINTAKERTOMUS 2016 23.4.2017 1. YLEISTÄ Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry jatkoi vuonna 2016 toimintaansa Kalmarin kylän vireyden ja elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi. Näkyvin osa Nahjuksen toimintaa oli edellisten vuosien tapaan erilaisten yleisötapahtumien järjestäminen sekä oman kylän että lähialueiden väelle. Osa näistä tapahtumista on muodostunut jo perinteeksi, kuten Kalmarin kesäpäivät ja Kopittomien traktoreiden kokoontumisajot. Lisäksi järjestettiin erilaisia kertaluonteisia tapahtumia kuten konsertteja. Nahjuksen kylätalo tarjosi ajanmukaiset tilat paitsi yhdistyksen omille tapahtumille myös muille tarvitsijoille, kuten Saarijärven kansalaisopiston ryhmille, seurakunnan päiväkerholle sekä erilaisten juhlien ja kokousten järjestäjille. Kalmarin Nahjus ry pyrkii pitämään kylätalonsa vuokraajien ja muiden käyttäjien vaatimusten mukaisessa kunnossa. Lisäksi kylätalon pihaalueen kehittämisellä täydennetään talon käyttömahdollisuuksia. Nahjuksen leikkikenttä ja frisbeegolfrata ovat vapaasti kyläläisten ja vierailijoiden käytettävissä. Nahjuksen talon ja ympäristön siisteydestä ja toimintavalmiudesta vastasivat entiseen tapaan talkooryhmät. Kylätalon ylläpitoa ja yhdistyksen toimintaa rahoitettiin mm. tapahtumien järjestämisestä ja tilojen vuokraamisesta saaduilla tuloilla. Yhteiskunnan muutokset ovat viime vuosina koetelleet Kalmarin kylää. Kyläkauppa lopetti toimintansa vuonna 2014 ja vuoden 2015 keväällä lakkautettiin Kalmarin koulu. Palveluiden katoaminen kylältä ei kuitenkaan ole vaikuttanut Kalmarin Nahjus ry:n toimintaan, pikemminkin

Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 2/7 päinvastoin: yhdistyksen järjestämät tapahtumat ja kylätalon tarjoamat harrastustilat koetaan entistä tärkeämmiksi. 2. YHDISTYKSEN JOHTO 2016 a) HALLITUKSEN JÄSENET, VARAJÄSENET JA MUUT VASTUUHENKILÖT Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry:n johto valittiin vuosikokouksessa 24.4.2016. Alla olevassa listassa on lueteltu Nahjuksen hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä muut vastuuhenkilöt, jotka valittiin hallituksen järjestäytymiskokouksessa: Puheenjohtaja Varsinaiset jäsenet Juho Iso-Ahola Anne Kiminkinen Marjukka Metsola Tino Parhiala Tiina Hiironen Jyri Kosonen Pirjetta Nyrönen Hanna Sulku Iida Eerola Varajäsenet Jari Valkola Teemu Ruuska Marjo Autio Taina Parhiala Veli Nuutinmäki Niko Tarvainen Pekka Lampinen Venla Parantainen

Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 3/7 Nahjuksen emäntä Rahastonhoitaja Sihteeri Eerola Airi Pirttiniemi Ari Iso-Ahola Riikka b) HALLITUKSEN KOKOUKSET 2016 Vuonna 2016 pidettiin kahdeksan Kalmarin Nahjus ry:n hallituksen kokousta. Lisäksi 24.4. pidettiin sääntömääräinen vuosikokous. Hallituksen kokouksissa oli paikalla keskimäärin 8,5 hallituksen jäsentä, varajäsentä ja vastuuhenkilöä. c) TOIMINNANTARKASTAJAT JA HEIDÄN VARAMIEHENSÄ 2016 Toiminnantarkastajat Hetemäki Eero Penttilä Kirsti Varamiehet Hiironen Eero Tolppila Pentti 3. TOTEUTETUT PROJEKTIT Vuoden 2016 toimintasuunnitelman mukaisesti toteutettiin seuraavat projektit: 1. FRISBEEGOLFRADAN LAAJENTAMINEN Nahjuksen piha-alueella ja lähiympäristössä olevaa frisbeegolfrataa laajennettiin kolmella korilla, jolloin saatiin yhteensä kymmenen heittoväylää. Lisäksi radalle tehtiin talkootyönä heittoalustat. 2. HEVOSKENTÄN KÄYTTÖMUUTOS Hevoskentän huonokuntoiset aidat purettiin, sillä kentällä ei ole ollut enää käyttöä hevosharrastajien vähentyessä. Aluetta tasattiin, joten se palvelee nyt hyvänä parkkialueena suuremmissa tapahtumissa.

Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 4/7 4. TALKOOTOIMINTA Nahjuksella toimivat vuonna 2016 entiseen tapaan seuraavat talkooryhmät: 1. Siivousryhmät, jotka huolehtivat Nahjuksen talon siivouksesta 2. Keittiöryhmät, jotka järjestävät tarpeen mukaan Nahjuksen tapahtumien tarjoilun 3. Kukkaistytöt, jotka huolehtivat Nahjuksen pihan istutuksista 4. Remonttiryhmä, joka huolehtii Nahjuksen talon kunnossapidosta 5. Nahjuksen lämmitysvastaavat 6. Metalliromun keräys Edellisten säännöllisesti toimivien ryhmien lisäksi vuonna 2016 järjestettiin seuraavat talkoot: 1. Nahjuksen talon ja pihan kevätsiivoustalkoot 2. Frisbeegolfradan laajentaminen 3. Nurmikonleikkuu 4. Hevoskentän alueen siistiminen 5. YLEISÖTAPAHTUMAT Kalmarin Nahjus järjesti vuoden 2016 aikana useita yleisötapahtumia, jotka pidettiin Nahjuksen kylätalossa. Nahjuksen järjestämissä tapahtumissa kävi vuoden aikana yhteensä n. 1200 henkeä. Seuraavassa listassa on esitelty vuoden 2016 aikana järjestetyt kaikille avoimet yleisötapahtumat. 1. Laskiaistapahtuma 7.2. 2. Selkäsaarihiihto 12.3. 3. Pääsiäiskokko 26.3. 4. Kalmarin Kesäpäivät 3.7. 5. Kyläkävely makasiinimuseoon 11.7. 6. Olavi Suomisen konsertti 13.7. 7. Kesäbingo 17.7. 8. Kopittomien traktorien kokoontumisajot 7.8. 9. Lähiruokatapahtuma 24.9. Yhdessä Saarijärven seurakunnan kanssa järjestettiin: 10. Yhteisvastuujuhla 29.4. 11. Kauneimmat joululaulut 7.12. Yhdessä Kalmarin Lions Clubin kanssa järjestettiin: 12. Kahvikonsertti 6.11.

Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 5/7 6. MUU TOIMINTA a) NAHJUKSELLA VIIKOTTAIN KOKOONTUVAT RYHMÄT: Nahjuksella kokoontui vuoden 2016 aikana viikoittain erilaisia harrastusryhmiä, kuten Saarijärven kansalaisopiston kursseja (boccia, naisten jumppa, kuoro, perinnekäsityöt ja värjäyskurssi) ja seurakunnan päiväkerho lapsille. Lisäksi Nahjuksella kokoontui Kalmarin Lions Club. Yhteensä näissä tilaisuuksissa kävi n. 1500 henkeä. b) NAHJUKSEN TILOJEN VUORAAMINEN Nahjuksen kylätalon tiloja vuokrataan mm. erilaisten juhlien ja kokousten järjestämistä varten. Vuonna 2016 tiloja vuokrattiin seuraavasti: - Yhdistysten yms. kokoukset: 10 varausta, joissa oli kävijöitä yhteensä 150. - Juhlavaraukset: 23 varausta, kävijöitä oli yhteensä n. 1660. c) NAHJUKSEN TALKOOVÄEN MAKKARANPAISTOILTAPÄIVÄ 2.10. Kalmarin Nahjus ry tarjosi omalle talkooväelleen mahdollisuuden rentoon yhdessäoloon makkaranpaiston ja ulkoilun merkeissä 2.10. d) KESÄTYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN Nahjus palkkasi kesäksi 2016 kaksi nuorta kalmarilaista kesätyöntekijää Sonja Lampisen ja Taru Mäkipajan. Heidän tehtävänään oli osallistua kesäajan tapahtumien järjestelyihin. Lisäksi kesätyöntekijöiden tehtäviin kuului kesäkahvilan hoitaminen. e) KESÄKAHVIO Nahjuksella toimi 29.6. 4.8. keskiviikkoisin ja torstaisin klo 17.30 19.30 kesäkahvio yhteensä 12 kertaa. Kahvioiltoina järjestettiin myös kolme yhteislaulutilaisuutta. f) KALMARIIN SYNTYNEIDEN VAUVOJEN MUISTAMINEN

Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 6/7 Kalmarin kylälle syntyneitä vauvoja muistettiin lahjoittamalla heille Nahjus-pyyhe ja ruusu. Vauvoja syntyi vuoden 2016 aikana kaksi. g) LATUVERKON HOITO Nahjus osallistui Kalmarin latuverkon ylläpitoon yhdessä Kalmari-Heijostenmäen osakaskunnan kanssa. h) NAHJUKSEN IRTAIMISTON LAINAAMINEN Nahjuksen pöytiä ja penkkejä lainattiin kerran talon ulkopuolelle (Ahvenlampi). Lisäksi Nahjuksen astioita lainattiin oman kylän tapahtumiin viisi kertaa. Kaiken kaikkiaan Kalmarin Nahjus ry:n järjestämissä yleisötilaisuuksissa sekä Nahjuksen kylätalossa kokoontuneissa harrastusryhmissä, kokouksissa, juhlissa yms. kävi vuoden 2016 aikana n. 4600 henkeä. Lisäksi Nahjuksen talon pihan frisbeegolfrata ja leikkikenttä olivat aktiivisessa käytössä. Näitä piha-alueen käyttäjiä ei kuitenkaan ole laskettu eikä lisätty talon käyttäjämäärään. 7. HUOMIONOSOITUKSET JA MUISTAMISET VUODEN NAHJUS 2016 Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus myöntää vuosittain Vuoden Nahjus -arvonimen, joka annetaan pitkään ja aktiivisesti Nahjuksen toiminnassa mukana olleelle nahjuslaiselle. Arvonimi ja siihen liittyvä kunniakirja luovutetaan vuosittain Kalmarin Kesäpäivien yhteydessä. Vuonna 2016 Vuoden Nahjus -arvonimi myönnettiin Airi Eerolalle. Hän on toiminut vuosia Nahjuksen emäntänä ja vastannut Nahjuksen tilaisuuksien kahvila- ja ravintolatoiminnasta sekä Nahjuksen tilojen vuokrauksesta. Vuoden Nahjus -arvonimi myönnettiin vuonna 2016 Nahjuksen pitkäaikaiselle emännälle Airi Eerolalle.

Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 7/7 8. LOPUKSI Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry:n toiminta on jatkunut vuoden 2016 aikana edelleen vireänä. Nahjuslaiset eivät suostu seuraamaan Kalmarin kylänraitin hiljenemistä sivusta, vaan jatkavat toimintaansa entisellä innolla pitääkseen kylän elävänä. Nahjuksen kylätalo on hyvässä, ajanmukaiset vaatimukset täyttävässä kunnossa, samoin pihaalue uusine harrastusmahdollisuuksineen. Nahjus on tarjonnut vuoden aikana puitteet monenlaisille tapahtumille, joihin on osallistunut yhteensä noin 4600 henkeä. Tapahtumat ovat koonneet kävijöitä oman kylän lisäksi myös muualta Saarijärveltä ja lähikunnista. Kesäajan tapahtumat ovat olleet myös tärkeä mökkiläisten kohtaamispaikka. Nahjuksen järjestämien tapahtumien suunnittelu ja toteutus ovat sujuneet hyvässä hengessä, ja talkooväkeä erilaisiin tehtäviin on riittänyt. Kalmarin kylän palvelujen vähentyessä kyläläisten oman aktiivisuuden merkitys kylän vireyden ja viihtyisyyden ylläpitämiseksi kasvaa. Myös Nahjuksen toiminta tulee jatkossa olemaan entistäkin tärkeämpää. Nahjuksen toimintaan osallistumalla voit vaikuttaa oman kyläsi tulevaisuuteen ja viettää aikaa kylän tulevaisuuteen uskovien ihmisten kanssa. Kutsumme kaikki kalmarilaiset mukaan Kylä- ja urheiluseura Nahjus ry:n toimintaan!