Oikaristen sukuseura ry:n

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oikaristen sukuseura ry:n"

Transkriptio

1 Oikaristen sukuseura ry:n

2 toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut SUVUN PERINTEEN VAALIMINEN JA SUVUN YHTEENKUULUVUUDENTUNTEEN EDISTÄMINEN. Uusien ja nuorten jäsenten saaminen mukaan toimintaan on ollut lähivuosien pyrkimys. Jäsenistö: sukuseuraan kuului 540 jäsentä, joista 62 oli ainaisjäseniä. Jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli 350. Seuraan liittyi vuoden 2015 aikana 11 uutta jäsentä. Yksi luopui jäsenyydestä ja 13 kuoli. Hallitus: Oikaristen sukuseuran 7 - jäseninen hallitus kokoontui vuoden 2015 kuluessa neljä kertaa - Lauantaina 14. maaliskuuta 2015, ABC- Vaalanportti, Vaalantie 285, VAALA - Perjantaina Hotelli Scandic Kajanuksessa, Koskitie 3, KAJAANI - Sunnuntaina , ABC- Vaalanportti, Vaalantie 285, VAALA - Keskiviikkona Kainuun Opisto, Tahvintie 4, MIESLAHTI Vuonna 2015 valitun uuden hallituksen jäsenet: Puheenjohtaja ja rahastonhoitaja: Erkki Oikarinen, Miilutie 5, Kuhmo, oikaer@gmail.com Varapuheenjohtaja : Paavo Oikarinen, Hetekyläntie 131, Ylikiiminki, Sihteeri: Sirpa Heikkinen, Askolanniementie 119, Vaala, sirpaheikkinen@windowslive.com Muut jäsenet: Esa Oikarinen, Puutteenperäntie 6 A, Kontiomäki, esa.oikarinen@paltamo.net Anne Väkiparta Pistotie 6, Puolanka, anne.vakiparta@gmail.com Eero Lämsä, Länsirannantie 10, Paltamo, eero.uolevi.lamsa@gmail.com

3 Hallituksen jäsenet Toiminnantarkastaja: Raili Klaavu, Raahe Toimikunnat: Lehtitoimikunta: Oikaristen sukuseura ry julkaisee oman jäsenlehtensä kahdesti vuodessa. Lehden kasaamisesta ja painattamisesta huolehtivat pääasiassa lehtitoimituksen yhdyshenkilöt. Lehtitoimikunnan yhdyshenkilöt: Pertti Oikarinen, Sahatie 10, Sotkamo Paavo Oikarinen, Hetekyläntie 131, Ylikiiminki, Valle J. Oikarinen, Pyhän Laurintie 8 A Helsinki, valle.oikarinen@kolumbus.fi Ohjelmatoimikunta: Sukuseuran ohjelmatoimikunta perustettiin uudelleen vuonna 2015 suunnittelemaan ja toteuttamaan erilaisten sukutapahtumisen sisältöjä. Ohjelmatoimikunnan yhdyshenkilöt: Jouko Oikarinen, Kotkankatu 12, Kajaani, jouko oikarinen@kajaani.net Veikko Rusanen, Rauhantie 8 as 9, Sotkamo, veikko.rusanen@live.fi Sirpa Heikkinen, Askolanniementie 119, Vaala, sirpaheikkinen@windowslive.com Anne Väkiparta, Pistotie 6, Puolanka, anne.vakiparta@gmail.com

4 Lauluyhtye Oikariset: Sukuseuran musiikkiohjelmasta vastaa pääosin Oikaristen oma lauluyhtye Siihen kuului menneenä vuonna yhdeksän jäsentä. Ryhmä on kokoontunut harjoittelemaan vuoden 2015 kuluessa seitsemän kertaa Kajaaniin Kauko Oikarisen tupaantuliaisiin ja harjoituksiin ja Sirpa Heikkisen luona Vaalassa Puolangan seurakuntasalissa Sirpa Heikkisen luona Vaalassa 11.10, 2015 Kauko Oikarisen luona Kajaanissa Anne Väkiparran luona Puolangalla Paltamon seurakuntasalissa Lauluyhtye esiintyi sunnuntaina Kainuun Opistolla Kainuun sukuseurojen yhteistapaamisessa, Anne Väkiparran 50-vuotiskjuhlien kunniaksi järjestetyssä hyväntekeväisyyskonsertissa Puolangan kirkossa , sukutapaamisessa ja Paltaniemen kirkossa sekä joulujuhlissa Lauluyhtyeeseen kuuluvat: Tauno Oikarinen, Ylikiiminki Jorma Oikarinen, Paltamo Paula Oikarinen, Paltamo Ilona Oikarinen, Kajaani Jouko Oikarinen, Kajaani Kauko Oikarinen, Kajaani Tuuli Oikarinen, Kajaani Maija Rusanen, Sotkamo Veikko Rusanen, Sotkamo Anne Väkiparta, Puolanka Sirpa Heikkinen, Vaala Petriina Heikkinen, Vaala Tiedottaminen: Lehti: Sukuseura julkaisee jäsenlehden kaksi kertaa vuodessa keväällä toukokesäkuussa ja loka-marraskuussa. Oikaristen sukuseura ry:n kotisivut: jäsenten käytettävissä olevat jatkuvasti päivitettävät verkkosivut ovat muuttuneet tämän vuoden aikana osoitteesta osoitteeseen Sivujen päivittämisestä huolehtivat Pertti Oikarinen ja Joona Oikarinen.

5 Tapahtumat: Sukukokous oli Kajaanissa Scandic Hotelli Kajanuksessa Siihen osallistui noin 70 henkeä. Joulujuhla pidettiin Mieslahdessa Kainuun opistolla. Osallistujamäärä oli noin 70 henkeä. Huomionosoitukset: Sukuseuran kummilapsi Aino Ellen Marija Hepo-oja täytti 2 vuotta Häntä muistettiin hopeisin lusikoin. Pekka Oikarista muistettiin retkikirves ja puukkosetillä. Raija Rahkolaa ja Raili Klaavua kiitettiin sukuseuran toiminnassa mukana olosta ja sukuseuran hyväksi tehdystä työstä huivilla ja Reijo Oikarista sukuvaakunalla. Anne Väkiparta ja Sirpa Heikkinen saivat vaakunataulun 50- vuotislahjaksi.

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Oikaristen sukuseuran jäsenlehti nro 21 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.fi PANKKITILINRO NORDEA FI60 1021 3500 0450 07 Oikaristen sukuseuran hallitus 2016 2018 Erkki Oikarinen Miilutie 5 puheenjohtaja

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY, PANKKITILINRO KUHMON OP FI Oikaristen sukuseuran hallitus Erkki Oikarinen Miil

OIKARISTEN SUKUSEURA RY,   PANKKITILINRO KUHMON OP FI Oikaristen sukuseuran hallitus Erkki Oikarinen Miil Oikaristen sukuseuran jäsenlehti nro 22 2017 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.fi PANKKITILINRO KUHMON OP FI11 5177 0020 1006 20 Oikaristen sukuseuran hallitus 2016 2018 Erkki Oikarinen Miilutie 5

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

O i k a r i s t e n s u k u s e u r a n Joulutervehdys 2014 lehti nro 10 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.arkku.net PANKKITILINRO NORDEA FI60 1021 3500 0450 07 Oikaristen sukuseuran hallitus 2013

Lisätiedot

O i k a r i s t e n s u k u s e u r a n Joulutervehdys 2012 lehti nro 8 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.arkku.net PANKKITILINRO NORDEA FI60 1021 3500 0450 07 Oikaristen sukuseuran hallitus 2013

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

O i k a r i s t e n s u k u s e u r a n Joulutervehdys 2015 lehti nro 11 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.fi PANKKITILINRO NORDEA FI60 1021 3500 0450 07 Oikaristen sukuseuran hallitus 2016 2018 Erkki

Lisätiedot

Oikaristen sukuseuran jäsenlehti nro 20 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.arkku.net PANKKITILINRO NORDEA FI60 1021 3500 0450 07 Oikaristen sukuseuran hallitus 2013 2015 Pekka Oikarinen Ervintie

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli) (S10073)

Lisätiedot

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat)

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) NAISET 100 m 12,55-1,5 Kotka 29.8. 12,42 +2,9 Espoo 2.6. 100m aj 13,50 +0,3 Jyväskylä 28,5, 13,64-1,8 Regensburg, GER 8.6.

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry  Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa 30.05.2017 Hyvät Piristen suvun jäsenet Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, jatkoa Alpo Pirisen tarinaan sukuseuran

Lisätiedot

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Tiedotustilaisuus 21.3.2012 Henkilöstöjohtaja Markku Hämäläinen Henkilöstö valmisteluryhmän kokoonpano: Puheenjohtaja Markku Hämäläinen henkilöstöjohtaja / Kainuun

Lisätiedot

Piirin "Kainuu" tulevat kilpailut

Piirin Kainuu tulevat kilpailut sivu 1 / 6 Piirin "Kainuu" tulevat kilpailut Joulukuu 2018 15.12.2018 Kainuun piirin katsastus Ilmahirvi, Ilma-aseet Kainuun piirin katsastus, Urho Kekkosenkatu 2, 87200 Kajaani Tammikuu 2019 09.01.2019

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie KAJAANI Yhtymäkokous nro 2/2017

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie KAJAANI Yhtymäkokous nro 2/2017 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 29.9.2017 kello 13.00 13.40 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, kokoustila Viesti 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY, *PANKKITILINRO KUHMON OP FI * HUOM! Vaihtuneet yhteystiedot Oikaristen sukuseuran hallit

OIKARISTEN SUKUSEURA RY,  *PANKKITILINRO KUHMON OP FI * HUOM! Vaihtuneet yhteystiedot Oikaristen sukuseuran hallit O i k a r i s t e n s u k u s e u r a n Joulutervehdys 2016 lehti nro 12 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.fi *PANKKITILINRO KUHMON OP FI11 5177 0020 1006 20 * HUOM! Vaihtuneet yhteystiedot Oikaristen

Lisätiedot

13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan!

13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan! 13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 junatyyppi > P IC IC P S S IC P IC BUSSI P IC IC P BUSSI BUSSI IC IC² IC IC BUSSI S S IC BUSSI IC IC S BUSSI S/IC junan numero > 719

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 Liite 1/ 5 maakuntavaltuusto 17.1.2005 MAAKUNTAHALLITUS III (MYR) Varsinainen jäsen maakunta Timo Säkkinen pj. Kainuun liitto, Kauppakatu

Lisätiedot

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja. Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2017 Koti-Kajaani Koti-Kajaanin avulla tavoitat tehokkaasti! Koti-Kajaani tavoittaa 67 % Kainuun markkina-alueen asukkaista. Lukijoita

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUKOKOUKSEN OHJELMA JA KOKOUSASIAKIRJAT 15.heinäkuuta 2017 Väärälän sukuseura ry Sääntömääräinen sukukokous lauantaina 15.7.2017 Ruonanpirtillä Esityslista 1. Kokouksen

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014.

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014. OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014. Yhdistys perustettu v.2002,joten oli kahdestoista(12) toimintavuosi. Toimintavuoden aikana eri tapahtumiin osallistui 1250 henk. tilanne 31.12.

Lisätiedot

Kajaanin seudun joukkoliikenne. Seutuliikenteen kesäaikataulu 6.6.-10.8.2016 (linjat 11-12) 5.6.-10.8.2016 (linjat 20-40)

Kajaanin seudun joukkoliikenne. Seutuliikenteen kesäaikataulu 6.6.-10.8.2016 (linjat 11-12) 5.6.-10.8.2016 (linjat 20-40) seudun joukkoliikenne Seutuliikenteen kesäaikataulu 6.6.-10.8.2016 (linjat 11-12) 5.6.-10.8.2016 (linjat 20-40) 1.6.2016 seudun joukkoliikenteen seutuliikenteen aikataulukirjaan on koottu 5.6.-10.8.2016

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015 M12 11:00:00 3 Eetu Vimpari 40145859 Kajaanin Hiihtäjät 11:00:00 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 11:00:00 5 Topias Törmäkanga 40114888 Sotkamon Jymy 11:00:00 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 25.8.2006 nro 7/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 25.8.2006 nro 7/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Perjantai 25.8.2006 kello 9.00 12.55 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

MARU hankkeen tiedotustilaisuus Naapurinvaara 2.9.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus

MARU hankkeen tiedotustilaisuus Naapurinvaara 2.9.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus Kooste MARU hankkeen Kainuun tapahtumista MARU hankkeen tiedotustilaisuus Naapurinvaara 2.9.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus Kainuun tapahtumia Kyläkävelyt Maisemanhoitotöiden organisointi, talkoot

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 17.3.2006 nro 2/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 17.3.2006 nro 2/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 17.3.2006 kello 13.00 15.10 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja. Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2016 Koti-Kajaani Koti-Kajaanin avulla tavoitat tehokkaasti! Koti-Kajaani tavoittaa 67 % Kainuun markkina-alueen asukkaista. Lukijoita

Lisätiedot

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus vuosilta 2014-2015 Vanhusneuvosto 22.3.2016 3 1. Yleistä Heinäkuun alussa 2014 voimaan tulleen vanhuspalvelulain mukaisesti Paltamon kuntaan asetettiin vanhusneuvosto

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot 16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 1/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 1/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.1.2011 kello 14.00 16.55 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 32617 16751 49368 Nuoret 1 Ville Lappi Pielavesi 9665 4858 14523 2 Janne Lappi Pielavesi 8830 3843 12673 3 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 4050 9942 4 Elina Luokkanen Taivalkoski 4424 2402 6826 5 Tuomas

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12 Pienpystykorvat ry Syyskokouksen pöytäkirja Aika: 26.09.2015 Paikka: Paikalla: Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toimitilat Tampereentie 484 Lempäälä Minna Ahonen-Vuorinen Erkki Linkohaka Harri Liikkanen Sari

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Viestitie KAJAANI Yhtymäkokous nro 1/2009

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Viestitie KAJAANI Yhtymäkokous nro 1/2009 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) KOKOUSAIKA Perjantai 20.2.2009 kello 13.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen

Lisätiedot

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä Hartikaisten sukuseura ry Perustamiskokous pidetty Kuopiossa 4.11.1973 ja rekisteröity 1974 Jäseniä 31.12.2015 198 henkilöä Seuran tarkoitus selvittää suvun ja Hartikainen-sukunimen muiden muunnosten mukaisten

Lisätiedot

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009 Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa Kongressikeskus Fellmanni, Lahti ke 1.4.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta

Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta 1 (6) Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta Aika: keskiviikko 3.6.2009 klo 13.55 15.40 Paikka: Kajaanin kaupungintalon valtuustosali, Pohjolankatu 13, Kajaani 1. Avaus Maakuntajohtaja

Lisätiedot

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009 Eräharju Jäsenlehti 2/2009 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 240 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Jäsenlehden

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 17.10.2012 nro 5/2012

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 17.10.2012 nro 5/2012 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) KOKOUSAIKA Keskiviikko 17.10.2012 kello 14.00 15.55 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH) Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS SIJA M12 3km TULOS 1. 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 0:09:13 2. 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven Pyry 0:09:15 3. 8 Tuukka Tolkkinen 40231813 Sotkamon Jymy 0:09:17 4. 5 Topias Törmäkanga

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 8,2 prosenttia

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 6/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 6/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Maanantai 6.6.2011 kello 12.00 13.35 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2008

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2008 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Perjantai 29.8.2008 kello 13.00 15.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

Heikkisten Sukuseuran valtakunnallinen sukujuhla Kajaanissa 30-31.7.2011

Heikkisten Sukuseuran valtakunnallinen sukujuhla Kajaanissa 30-31.7.2011 Heikkisten Sukuseuran valtakunnallinen sukujuhla Kajaanissa 30-31.7.2011 Heikkiset saivat lipun ja marssin Heikki Heikinpoika Savonmaan/ kuuli käskyn kuninkaan/,/ Kienanjoelle Uuraalle/ löysi paikan pirtille.

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Tiistai 15.3.2011 kello 15.00 15.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997)

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) 1988 Puheenjohtaja Aune Nurhonen Varapuheenjohtaja Hugo Jäppinen Rahastonhoitaja Karin Korvenranta Eila Pöri Toivo Sivunen Onni Koivu Espoo Mikko Vako Aulikki

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 7,8 prosenttia

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009

Merimasku-Seura ry  Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Merimasku-Seura ry Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2009 noudatteli pitkälti seuran perinteitä mutta mielessä on ollut edellisvuosia enemmän

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Kaukametsä, Kouta-sali Kajaani ti 1.6.2010 Anssi Tuominen koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KOULUTUS-

Lisätiedot

Saarenkylässä PÖYTÄKIRJA 2/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Saarenkylässä PÖYTÄKIRJA 2/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Saarenkylässä 24.2.2011 PÖYTÄKIRJA 2/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.38 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Tilinpäätös ja toimintakertomus Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie 2 87700 KAJAANI Yhtymäkokous 26.9.2014 nro 2/2014

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie 2 87700 KAJAANI Yhtymäkokous 26.9.2014 nro 2/2014 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Perjantai 26.9.2014 kello 13.00 14.25 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, kokoustila Viesti 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 24.3.2006 kello 12.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 2/2016

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 2/2016 Lehtojärvellä 27.2.2016 PÖYTÄKIRJA 2/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 16.45 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

XXXXV AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXV AVOIMET LUHANGAN KISAT Olympiapistooli 2x30ls perjantaina 2.7.209 Erä klo 4:00 M 60 Esa Lehtovirta KSA 2 M 60 Hannu Räsänen KSA 3 M 70 Tauno Soutua MSA 4 M 70 Jorma Åsbacka MA 5 M 50 Sami Salo HyMAS Erä 2 klo 5:0 M 75 Aimo Ahonen

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2015 oli painottunut Kollolan ympäristöön, rakentamiseen ja vanhan kunnostamiseen. Yleiset kokoukset Seuran

Lisätiedot

KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo kaupungintalo Brahe (3. krs.)

KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo kaupungintalo Brahe (3. krs.) KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo 13.00 kaupungintalo Brahe (3. krs.) KOKOUSKUTSU 1 Kokouskutsu 3/2018 Aika klo 13:00 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Brahe 3 krs. Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja

Vuosikokouksen pöytäkirja Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone

Lisätiedot

KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010)

KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010) KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010) MUSIIKKITERAPIA Ari Hyvönen T:mi Musiikkiterapia Pekka

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

Kainuun Metsä- ja puutalouden teemaohjelma

Kainuun Metsä- ja puutalouden teemaohjelma Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 Jari Komulainen Ohjelmajohtaja Kainuun Metsä- ja puutalouden teemaohjelma Kainuun Etu Oy Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 Päätavoite:

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot