OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012"

Transkriptio

1 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

2 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran tavoitteena on ollut kahden vuoden ajan saada nuoria mukaan seuran toimintaan. Sama tavoite kantaa myös kohti tulevaisuutta, vaikka uusi Pohton vuosikokouksessa valittu hallitus jatkaa teemanaan: UUTTA VIRTAA SUKUSEURAN TOIMINTAAN. Jäsenistö: Oikaristen sukuseuraan liittyi vuoden 2012 aikana 17 uutta jäsentä. Tämänhetkinen jäsenmäärä on 600 henkeä. Kuluneen vuoden aikana seuramme jäsenyydestä on luopunut kuoleman tai muun syyn vuoksi 31 jäsentä. Hallitus: Oikaristen sukuseuran 7 jäseninen hallitus kokoontui vuoden 2012 kuluessa kolme kertaa Sirpa Heikkisen luona, Askolanniementie 119, Vaala Pohtossa, Vellamontie 12, Oulu. - Vuosikokous pidettiin samana päivänä samassa paikassa. - Uuden hallituksen järjestäytymiskokous Hotelli Kajanuksessa, Koskikatu 3, Kajaani Hallituksen jäsenet Hallituksen kokous Kuva: Esa Oikarinen. Puheenjohtaja ja rahastonhoitaja: Pekka Oikarinen, Henttulantie 21, Muhos Varapuheenjohtaja: Erkki Oikarinen, Miilutie 5, Kuhmo Sihteeri: Anni Frondelius, Piiponperäntie 123, Piippola Muut jäsenet: Pertti Oikarinen, Sahatie 10, Sotkamo Esa Oikarinen, Puutteenperäntie 6A, Kontiomäki Raija Rahkola, Tihisentie 9, Oulu

3 Sirpa Heikkinen, Askolanniementie 119, Vaala Ohjelmatoimikunnan johtaja: Tauno Oikarinen, Mailatie 5A2, Paltamo Uuden hallituksen jäsenet: Puheenjohtaja: Pekka Oikarinen, Ervintie 27, Leppiniemi Varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja (vuoden 2013 alusta alkaen): Erkki Oikarinen, Miilutie 5, Kuhmo Sihteeri: Sirpa Heikkinen, Askolanniementie 119, Vaala Muut jäsenet: Esa Oikarinen, Puutteenperäntie 6 A, Kontiomäki Raija Rahkola, Tihisentie 9, Oulu Anne Väkiparta, Kenttätie 11 A 2, Hyrynsalmi Reijo Oikarinen, Sirkunkuja 3 C 22, Kajaani Ohjelmatoimikunnan johtaja: Tauno Oikarinen, Mailatie 5A2, Paltamo Uusi hallitus. Kuva: Veikko Rusanen Tilintarkastajat: Maija Heikkinen, Pitkäahontie 2C24, Kajaani Raili Klaavu, Raahe Toimikunnat: Lehtitoiminkunta: Oikaristen sukuseura ry julkaisee oman jäsenlehtensä kahdesti vuodessa. Lehden kasaamisesta ja painamisesta huolehtivat pääasiassa lehtitoimituksen yhdyshenkilöt.

4 Lehtitoimikunnan yhdyshenkilöinä toimivat: Reijo Oikarinen, Kajaani Pertti Oikarinen, Sotkamo Tauno Oikarinen, Paltamo Valle J. Oikarinen, Helsinki Ohjelmatoimikunta: Sukuseuran tilaisuuksien ohjelman suunnittelusta ja suurelta osin myös toteutuksesta huolehtii seuran oma ohjelmatoimikunta. Siihen kuului menneenä vuonna kymmenen jäsentä. Ryhmä on kokoontunut vuoden 2012 kuluessa seitsemän kertaa harjoittelemaan Mieslahteen Kainuun opistolle (21.4, 9.6, 14.7, 30.9, 14.10, ja 24.11) ja teki mökkiloma/harjoittelumatkan Kuusamon Puhkulaan Ryhmä esiintyi sukutapaamisessa Pohtossa ja joulujuhlassa Kainuun opistolla. Anne Väkiparta Ja Jouko Oikarinen esiintyivät perhepiirin sukutapaamisessa Hyrynsalmen Kokkovaarassa. Ohjelmatoimikunnan johtaja Tauno Oikarinen, Mailatie 5A2, Paltamo Jorma Oikarinen, Puolangantie 34, Paltamo Paula Oikarinen, Puutteenperäntie 6 A, Kontiomäki Jouko Oikarinen, Kotkankatu 12, Kajaani Kauko Oikarinen, Kaikukatu 24 A 3, Kajaani Raili Romppainen, Sammonkatu 30 as 7, Kajaani Jaakko Romppainen, Sammonkatu 30 as 7, Kajaani Maija Rusanen, Rauhantie 8 as 9, Sotkamo Veikko Rusanen, Rauhantie 8 as 9, Sotkamo Anne Väkiparta, Hyrynsalmi, Kenttätie 11 A 2, Hyrynsalmi Tiedottaminen: Lehti: Sukuseura julkaisee jäsenlehden kaksi kertaa vuodessa keväällä touko kesäkuussa ja loka marraskuussa. Oikaristen sukuseura ry:n kotisivut: jäsenten käytettävissä ovat jatkuvasti päivitettävät verkkosivut osoitteessa Sivujen päivittämisestä huolehtii Jani Väyrynen. Tapahtumat: Sukujuhla pidettiin Oulun Pohtossa. Läsnä oli noin 90 henkeä. Joulujuhla pidettiin Mieslahdessa Kainuun opistolla.

5 Vuosikokouksen osallistujat. Kuva: Veikko Rusanen. Huomionosoitukset: Sukuseura muisti kesätapahtuman yhteydessä seitsemää seuran jäsentä. Vaakunataulun saivat Jouko Oikarinen aktiivisesta toiminnasta ohjelmatoimikunnan jäsenenä sekä Raija Rahkola ja Anni Frondelius toiminnasta hallituksessa. Pöytästandaarin saivat Anne Väkiparta aktiivisesta toiminnasta ohjelmatoimikunnassa ja Sirpa Heikkinen hallituksen jäsenenä. Vaakunoin muistettiin myös 70 vuotta täyttäneitä Jorma Oikarista ja Veikko Rusasta sekä navigaattorilla saman iän saavuttanutta Tauno Oikarista. Huomionosoituksien antaminen. Kuva: Veikko Rusanen.

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Oikaristen sukuseuran jäsenlehti nro 21 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.fi PANKKITILINRO NORDEA FI60 1021 3500 0450 07 Oikaristen sukuseuran hallitus 2016 2018 Erkki Oikarinen Miilutie 5 puheenjohtaja

Lisätiedot

O i k a r i s t e n s u k u s e u r a n Joulutervehdys 2012 lehti nro 8 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.arkku.net PANKKITILINRO NORDEA FI60 1021 3500 0450 07 Oikaristen sukuseuran hallitus 2013

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat)

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) NAISET 100 m 12,55-1,5 Kotka 29.8. 12,42 +2,9 Espoo 2.6. 100m aj 13,50 +0,3 Jyväskylä 28,5, 13,64-1,8 Regensburg, GER 8.6.

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Tiedotustilaisuus 21.3.2012 Henkilöstöjohtaja Markku Hämäläinen Henkilöstö valmisteluryhmän kokoonpano: Puheenjohtaja Markku Hämäläinen henkilöstöjohtaja / Kainuun

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2008

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2008 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Perjantai 29.8.2008 kello 13.00 15.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli) (S10073)

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Tiistai 15.3.2011 kello 15.00 15.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Oikaristen sukuseuran jäsenlehti nro 20 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.arkku.net PANKKITILINRO NORDEA FI60 1021 3500 0450 07 Oikaristen sukuseuran hallitus 2013 2015 Pekka Oikarinen Ervintie

Lisätiedot

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. VARPARANNAN VESIOSUUSKUNNAN VUOSIKOKOUS 15.3.2008 PÖYTÄKIRJA Paikka: Varparannan koulu Aika: 15.3.2008 klo 12.00 13.40 Osallistujat: Jari Sutinen, Silja Väyrynen, Toivo Juntunen, Urho Ruokolainen, Anja

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 25.8.2006 nro 7/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 25.8.2006 nro 7/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Perjantai 25.8.2006 kello 9.00 12.55 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 2/2007

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 2/2007 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Perjantai 23.3.2007 kello 13.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 25.7.2007 nro 6/2007

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 25.7.2007 nro 6/2007 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Keskiviikko 25.7.2007 kello 13.00 15.05 KOKOUSPAIKKA Majasaaren jätekeskus, toimistorakennuksen neuvotteluhuone Mustantie 500 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 1/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 1/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.1.2011 kello 14.00 16.55 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 Liite 1/ 5 maakuntavaltuusto 17.1.2005 MAAKUNTAHALLITUS III (MYR) Varsinainen jäsen maakunta Timo Säkkinen pj. Kainuun liitto, Kauppakatu

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie KAJAANI Yhtymäkokous nro 2/2017

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie KAJAANI Yhtymäkokous nro 2/2017 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 29.9.2017 kello 13.00 13.40 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, kokoustila Viesti 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

O i k a r i s t e n s u k u s e u r a n Joulutervehdys 2014 lehti nro 10 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.arkku.net PANKKITILINRO NORDEA FI60 1021 3500 0450 07 Oikaristen sukuseuran hallitus 2013

Lisätiedot

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 32617 16751 49368 Nuoret 1 Ville Lappi Pielavesi 9665 4858 14523 2 Janne Lappi Pielavesi 8830 3843 12673 3 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 4050 9942 4 Elina Luokkanen Taivalkoski 4424 2402 6826 5 Tuomas

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 11.5.2007 nro 4/2007

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 11.5.2007 nro 4/2007 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Perjantai 11.5.2007 kello 13.00 14.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2013

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2013 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Perjantai 20.9.2013 kello 12.00 14.30 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Mustantie 500 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 17.10.2012 nro 5/2012

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 17.10.2012 nro 5/2012 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) KOKOUSAIKA Keskiviikko 17.10.2012 kello 14.00 15.55 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 24.3.2006 kello 12.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 3/2018

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 3/2018 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Perjantai 7.9.2018 kello 13.00 15.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Jätekeskus/Mustantie 500 87900 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Alkoholihallinto Alkoholitarkastajat Ari Kilponen ja Sari Korhonen Lupasihteeri Paula Takalo Ratkaisijat Sinikka Siniluoto-Heikkinen ja Raimo Lepistö Vireille tulleita

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

KAINUUN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2016. Asia Otsikko Sivu

KAINUUN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2016. Asia Otsikko Sivu AIKA 16.5.2016 klo 10:07 14.32 PAIKKA Kainuun liitto, Kauppakatu 1, 2. krs kokoushuone Kanerva KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Läsnäolijoiden toteaminen ja esittäytyminen 5 3

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 17.9.2010 nro 6/2010

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 17.9.2010 nro 6/2010 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 17.9.2010 kello 9.00 12.50 KOKOUSPAIKKA Hiihtokeskus Ukkohalla Ukkohallantie 20 89400 HYRYNSALMI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400

PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400 PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400 Governor 2008-09 Juhani Alatalo / Kuusamo Koulutus Turjantie 10, 93600 Kuusamo GSM 0400 328 085 E-mail: juhani.alatalo@elisanet.fi Governor-elect Virpi Honkala / Raahe Kirurgia

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 17.3.2006 nro 2/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 17.3.2006 nro 2/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 17.3.2006 kello 13.00 15.10 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2008

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2008 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 6.6.2008 kello 13.00 15.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010)

KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010) KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010) MUSIIKKITERAPIA Ari Hyvönen T:mi Musiikkiterapia Pekka

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 6/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 6/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Maanantai 6.6.2011 kello 12.00 13.35 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 8.8.2014 nro 3/2014

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 8.8.2014 nro 3/2014 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 8.8.2014 kello 13.00 14.20 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 3/2012

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 3/2012 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Keskiviikko 15.8.2012 kello 9.00 10.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, ruokalan vieressä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 3/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 3/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.4.2011 kello 9.00 10.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, ruokalan vieressä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Tiistai 2.3.2010 kello 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Kuhmon kaupungintalo Kaupunginhallituksen kokoushuone, Joki 88900 KUHMO SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 14.9.2007 nro 7/2007

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 14.9.2007 nro 7/2007 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Perjantai 14.9.2007 kello 13.00 14.30 KOKOUSPAIKKA Majasaaren jätekeskus, toimistorakennuksen neuvotteluhuone Mustantie 500 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 8.4.2013 nro 2/2013

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 8.4.2013 nro 2/2013 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Maanantai 8.4.2013 kello 9.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, ruokalan vieressä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 1.6.2009 nro 2/2009

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 1.6.2009 nro 2/2009 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Maanantai 1.6.2009 kello 13.00 14.10 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Kainuun Metsä- ja puutalouden teemaohjelma

Kainuun Metsä- ja puutalouden teemaohjelma Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 Jari Komulainen Ohjelmajohtaja Kainuun Metsä- ja puutalouden teemaohjelma Kainuun Etu Oy Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 Päätavoite:

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 16.7.2010 nro 4/2010

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 16.7.2010 nro 4/2010 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 16.7.2010 kello 13.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Majasaaren jätekeskus Mustantie 500 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 1/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 1/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Tiistai 8.2.2011 kello 9.00 11.30 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, ruokalan vieressä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä

Lisätiedot

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2018

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2018 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 26.10.2018 kello 13.00 14.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä / kokoustila Viesti 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

VAPUNAJAN PILKIT KOSTONJÄRVI 2013 NUORET LA 27.4. SU 28.4. VAPPU 1.5. YHT.

VAPUNAJAN PILKIT KOSTONJÄRVI 2013 NUORET LA 27.4. SU 28.4. VAPPU 1.5. YHT. VAPUNAJAN PILKIT KOSTONJÄRVI 2013 NUORET LA 27.4. SU 28.4. VAPPU 1.5. YHT. 1 Lappi Janne Pielavesi 13740 10490 7780 32010 2 Lappi Ville Pielavesi 10195 11970 7380 29545 3 Pyy Teemu Kajaani 5374 6454 11828

Lisätiedot

Ole lahja maailmalle. Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran

Ole lahja maailmalle. Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran Ole lahja maailmalle Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran Pre-PETS / Post-PETS käsiteltyjä asioita: Vuosikello: mitä presidentin, sihteerin ja rahastonhoitajan pitää tehdä tiettyinä

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2010

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2010 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Keskiviikko 14.4.2010 kello 8.00 10.15 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet. Hailuodon riistanhoitoyhdistys Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.fi 0400-803858 Haukiputaan riistanhoitoyhdistys

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 25.3.2011 kello 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, ruokalan vieressä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie 2 87700 KAJAANI Yhtymäkokous 26.9.2014 nro 2/2014

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie 2 87700 KAJAANI Yhtymäkokous 26.9.2014 nro 2/2014 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Perjantai 26.9.2014 kello 13.00 14.25 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, kokoustila Viesti 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

O i k a r i s t e n s u k u s e u r a n Joulutervehdys 2015 lehti nro 11 OIKARISTEN SUKUSEURA RY, www.oikariset.fi PANKKITILINRO NORDEA FI60 1021 3500 0450 07 Oikaristen sukuseuran hallitus 2016 2018 Erkki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: Trinitas Lääkäripalvelut Oy Tassukuja 3 21250 Masku

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: Trinitas Lääkäripalvelut Oy Tassukuja 3 21250 Masku Hallitus 20 11.02.2015 Ilmoitusasiat 872/00.00 04 00/2014 H 20 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: 1) Päätös 26.1.2015: Yksityisen terveydenhuollon palvelujen

Lisätiedot

Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Johtokunta

Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Johtokunta Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Varapuheenjohtaja / jäsen Seppo Kämäräinen varajäsen Kari Vanhala Rahastonhoitaja / jäsen varajäsen Marja-Liisa Isakow / jäsen varajäsen Päivi Pilli-Sihvola varajäsen

Lisätiedot

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla 1 (8) Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kainuun työttömyys pysytteli kuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla Hyvä työllisyys jatkuu, vaikka kausivaihtelu pyrkii taas kohottamaan

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot 16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen

Lisätiedot

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997)

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) 1988 Puheenjohtaja Aune Nurhonen Varapuheenjohtaja Hugo Jäppinen Rahastonhoitaja Karin Korvenranta Eila Pöri Toivo Sivunen Onni Koivu Espoo Mikko Vako Aulikki

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto hyväksynyt 5.10.2015

KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto hyväksynyt 5.10.2015 1 KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA 2 Sisältö 1. MANUN TOIMINNAN TAUSTA... 3 2. MANUN YHTEISTYÖORGANISAATIOT... 4 3. MANUN JÄSENTEN NIMEÄMINEN... 6 4. MANUN TOIMINTAMUODOT...

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 5/2012

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 5/2012 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Tiistai 6.11.2012 kello 9.00 10.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kainuun jätehuollon kuntayhtymä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja

Vuosikokouksen pöytäkirja Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2014

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2014 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Keskiviikko 21.5.2014 kello 14.00 15.20 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä

Lisätiedot

Kuhmolainen Maraton 2015

Kuhmolainen Maraton 2015 Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 8.4.2016 kello 16.00 17.45 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009 Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa Kongressikeskus Fellmanni, Lahti ke 1.4.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri

Lisätiedot

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin. 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 5/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 5/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Perjantai 16.9.2011 kello 9.00 11.05 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, ruokalan vieressä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

Laatikainen Sinikka Murtomäki. Niininen Kristian Kyntölä Piipponen Reijo Hatulanmäki Romppainen Juha Koivukylä Romppainen Raija Koivukylä

Laatikainen Sinikka Murtomäki. Niininen Kristian Kyntölä Piipponen Reijo Hatulanmäki Romppainen Juha Koivukylä Romppainen Raija Koivukylä ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 28.2.2016 Aika Sunnuntai 28.2.2016 klo 15:01 16:59 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145 A Osallistujat Fordell Pertti Murtomäki Heikkinen Maire

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 24.2.2012 nro 2/2012

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 24.2.2012 nro 2/2012 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(9) KOKOUSAIKA Perjantai 24.2.2012 kello 13.00 14.35 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 5/2015

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 5/2015 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Maanantai 23.11.2015 kello 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2013

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2013 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Keskiviikko 29.5.2013 kello 16.15 18.10 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä

Lisätiedot