Miten kylmän sodan päättyminen on muuttanut Suomen uhkakuvia? Mitkä ovat pienen valtion valttikortteja kriisitilanteissa?

Miten kylmän sodan päättyminen on muuttanut Suomen uhkakuvia? Mitkä ovat pienen valtion valttikortteja kriisitilanteissa? Pitäisikö nykyinen aluepuolustusjärjestelmä romuttaa? Entä onko todennäköistä, että Suomi joutuu terrori-iskun kohteeksi? Näihin kysymyksiin vastaa puolustusvoimain komentajan tehtävät jättävä kenraali Gustav Hägglund kirjassaan, jossa hän luo katsauksen koko puolustusvoimien toimintaan unohtamatta kansainvälisyyttä. EU:n korkeimpaan sotilasvirkaan valittu Gustav Hägglund pohtii myös Naton roolia, EU:n kriisinhallintaa ja rauhanturvaoperaatioista saatuja opetuksia. Hän on itse pitkän uransa aikana ehtinyt useille kriisialueille: tutuiksi ovat tulleet Siinai, Golan, Libanon, Somalia ja Balkan. Ristiriitoja ei aina ole voinut välttää. Miten menetellä, kun sissit valtaavat YK-aseman yhä uudelleen? Entä mitä tehdä, kun aaveita pelkäävät YK-sotilaat eivät suostu jäämään yöksi vartioon? Gustav Hägglund kertoo myös, millainen on hyvä johtaja- sekä paljastaa, kuinka oma tytär sai hänet ensimmäisenä pohtimaan kasarmien ovien avaamista myös naisille.

SUOMEN PUOLESTA MANNERHEIM-RISTIN RITARIT 1941-1945 jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin esipuhe Toimittaneet Ilmari Hurmerinta ja Jukka Viitanen Lauri Haataja TALVISOTAKIRJA Paavo Friman - Talvisotapostikortit Juha Tetri KUNNIAMERKKIKIRJA Uusi väriliite, jossa mukana kaikki Mannerheimin kunniamerkit Ilmari Susiluoto PIENI KARJALAKIRJA Ilmari Susiluoto PIENI PIETARIKIRJA Anne-Riitta Isohella SUOMEN-POJAT AJATUS KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ Bulevardi 5 A 00120 Helsinki puhelin (09) 612 1521 telekopio (09) 612 1532 www.ajatuskustannus.fi

GUSTAV HÄGGLUND: SUOMEN PUOLUSTUS

GUSTAV HAGGLUND: SUOMEN PUOLUSTUS T oimitta n u t Ulla App elsin HELSINGISSÄ KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ AJATUS

Gustav Hägglund 2001 Valokuvat Gustav Hägglundin yksityiskokoelmista ellei toisin mainita. ISBN 951-566-061-0 Painopaikka Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2001

Sisäl ys Hyvät suomalaiset............................................................... 7 SUOMEN UHKAJUNAT 1. Ketä vastaan?.................................................... 10 2. Pienen maan keinot............................................. 14 3. Uhkakuvat ennen ja nyt....................................... 21 A. Rinnakkaisista uhkakuvista peräkkäisiin....... 21 B. Toimintaidea eri uhkakuvissa....................... 27 C. Uudet uhat........................................................ 31 II PUOLUSTUSVOIMIEN TOIMINTA 1. Puolustusvoimat ja yhteiskunta.......................... 42 2. Asevelvollisuus vai ammattiarmeija?................... 51 3. Varusmieskoulutus............................................... 60 4. Johtaminen puolustusvoimissa............................ 69 A. Puolustusvoimien erityispiirteet..................... 69 B. Mitä johtaminen on?........................................ 75 C. Millainen on hyvä johtaja?............................... 84 5. Naiset ja armeija................................................. 92 6. Julkisuus.............................................................. 102 III KANSAINVÄLINEN YHTEISTOIMINTA 1. Rauhanturvaaminen ja kriisien opetukset........ 116 2. EU:n puolustuspolitiikka, Nato ja Suomi......... 132 A. Yhdysvaltain ja Venäjän rooli.............. 132 B. EU:n kriisinhallinnan kehittäminen.............. 138 C. Suomen rooli................................................. 152 IV KATSE TULEVAISUUTEEN....................................... 157

Hyvät suomala iset, Suutvallalle asevoimat ovat politiikan väline. Meille pienille ne ovat vain vakuutus pahan päivän varalle, palokunta yllättäviä, ikäviä ja epätodennäköisiä paloja varten, joita kukaan ei meistä toivoisi syttyvän. Me suomalaiset elämme täällä pohjan perukoilla, emme tahdo pahaa kenellekään ja haluamme vain kehittää yhteiskuntaamme niin, että kaikilla olisi Suomessa hyvä olla ja asua. Olemme saaneet paljon aikaan, josta voimme olla ylpeitä. Tämä kaikki voi hetkessä mennä ellemme huolehdi ulkoisesta tutvallisuudestamme. Meitä ei nyt uhkaa mikään, mutta miten on viiden- kymmenen vuoden kuluttua? Ihminen elää tässä ja nyt. Maanpuolustuksen tulee katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Uusien välineiden hankinta ja käyttöönotto vie vähintään tuon 5-10 vuotta. Sinä aikana on tultava toimeen tänään maassa olevilla aseilla ja niille koulutetuilla ihmisillä jos kriisi syttyy. Nyt tehtävillä ratkaisuilla rakennetaan puolustuskykyä 10-30 vuoden tähtäimellä. Puolustuksessa kukin sukupolvi on seuraavan sukupolven turvallisuuden seppä. Hatvaan asuttua maatamme ei voi puolustaa ostopalveluilla. Puolustus voidaan rakentaa vain yleisen asevelvollisuuden pohjalta. Halu puolustaa maata on kaiken a ja o. Vihollista ei ole tarpeen osoitella, riittää kun maailmalla tiedetään, että täällä pannaan hanttiin hyökkäsipä kuka tahansa. 7

Puolustusvoimat on säilytettävä koko kansan armeijana, laitoksena, jonka kansalaiset tuntevat omakseen. Katse on suunnattava tulevaisuuteen. Aitojen valintojen mahdollisuus on turvattava niin oman puolustuksen kehittämiseksi kuin liittoutumiseksi muiden samanhenkisten kanssa. Komentajakauden tilinpäätös on tavattu tehdä virkatyönä puheita ja haastatteluja yhdistelemällä. Teksti on täsmällistä, mutta usein asiaan vihkiytymättömälle vaikeaselkoista. Itse päädyin pyytämään apua sanonnan ammattilaiselta. Toimittaja, filosofian maisteri Ulla Appelsin on saanut ajatukseni kuulostamaan yllättävän sulavilta. Lausun hänelle lämpimät kiitokset. Helsingissä toukokuussa 2001 Kenraali Gustav Hägglund 8

1 Suomen uhkakuvat

l Ketä vastaan? "Kannaksen kautta kulkee lyhin tie Suomeen. Kannaksen rajan toisella puolella on Leningradin suuri asutus-, teollisuus- ja sotilaallinen keskus noin 30 kilometrin päässä rajaviivasta. Kannaksen eteläosassa ja Inkerissä sijaitsevat Leningradin sotilaspiirin tärkeimmät varuskunnat. On sen vuoksi melko varma asia, että Suomeen kohdistuva päähyökkäys tulisi tapahtumaan juuri Kannaksen kautta." Näin kirjoittaa kapteeni Wolf Halsti teoksessaan Suomen puolustaminen, joka ilmestyi elokuussa 1939. Hän hahmottelee kirjassaan yksityiskohtaisesti Venäjän hyökkäyksen Suomeen - muita vaihtoehtoja ei hänelle käytännössä olekaan. Halstin kirjassa on noin 100 sivua venäläisten mahdollisia hyökkäysoperaatioita ja kolme sivua muita mahdollisuuksia. Halsti käy kirjassaan maanpuolustuksellisesti läpi koko Suomen ja Neuvostoliiton rajan, pohtii maastollisia oloja, vuodenaikoja ja sotataloudellisia kysymyksiä aina sokerin riittävyydestä polttoaineisiin. Kirja on erittäin perusteellinen. Se olisi kelvannut varmasti vaikka käsikirjoitukseksi neuvostoliittolaisille - jotka 10

aloittivatkin talvisodan vain kolme kuukautta Halstin teoksen ilmestymisen jälkeen. Neuvostoliiton hyökkäys ei tietenkään ole millään tavoin Halstin syytä. Lahjakkaan kapteenin ansiokas teos sitä paitsi vain heijastelee Suomessa - ja myös Neuvostoliitossa - tuolloin vallinneita mielialoja. Yhteenottoa pidettiin väistämättömänä molemmin puolin. Meillä sitä pelättiin, Neuvostoliitossa valmisteltiin. Neuvostojohtaja Josif Stalinin mielestä Suomelle myönnetty itsenäisyys oli pelkkä väliaikaisratkaisu, joka korjattaisiin ennemmin tai myöhemmin. Halstin kirja tarjoaa kuitenkin jälkipolville hyvän opetuksen. Se on esimerkki siitä, millaisia vaaroja sisältyy yhden vihollisen politiikkaan. Ensinnäkin yksilöidyistä uhkakuvista tulee helposti itseään toteuttavia profetioita. Halstin teos ei ole ainut esimerkki: historia on niitä täynnä. Toiseksi ongelmaksi voi nousta uskottavuus: jos koko sotilaspolitiikka on sidottu yhteen uhkakuvaan, mitä tehdä, kun tämä uhkakuva yllättäen katoaakin? Tämä uskottavuusongelma oli koitua muun muassa läntisen puolustusliiton Naton kohtaloksi 1990-luvulla. Vuosikymmeniä rautaesirippu halkoi Eurooppaa, ja Nato ja Varsovan liitto rakensivat massiivisia organisaatioita puhtaasti toisiaan vastaan. Marraskuussa 1989 alkoi kuitenkin vallankumous, jota varten ei ollut ensimmäistäkään suunnitelmaa: ensin Berliinin muuri murtui, sen jälkeen yhdistyivät Saksat ja lopulta Neuvostoliitto hajosi. Nato, maailman suurin puolustusorganisaatio, jäi yhtäkkiä ilman vihollista. 11

Järjestö oli perustettu pysäyttämään Neuvostoliiton eteneminen - ja nyt ei enää ollut ketään, joka etenisi. Moni kysyi, myös järjestön sisällä, mihin koko Natoa enää tarvitaan. Jugoslavian kriisi ja Naton oma laajeneminen tarjosivat sittemmin aivan uudenlaista tehtävää - ja pelastivat tavallaan myös järjestön uskottavuuden monen silmissä. Ruotsi on myös hyvä esimerkki siitä, miten käy, kun aiemmin maalailluilta uhkakuvilta putoaa pohja pois. Kylmän sodan loppuminen yllätti läntisen naapurimme, sillä Ruotsin puolustuspolitiikan ydin oli rakennettu Itämeren yli tulevan maihinnousuhyökkäyksen estämiseksi. Iskua Tukholmaan ja sen eteläpuoliseen Ruotsiin pelättiin Puolasta, Itä-Saksasta ja Baltian maista. Kun kommunismi romahti, katosi Ruotsin puolustusvoimien potentiaalinen vihollinenkin. Puola ja entinen Itä-Saksa ovat nykyisin Naton jäseniä, eikä Natoon pyrkivillä Baltian maillakaan ole kalustoa, saati haluja tällaiseen suurimittaiseen maihinnousuhyökkäykseen. Ruotsissa on kyselty hämmentyneinä, mitä käyttöä koko armeijalla ylipäänsä enää on. Viime aikoina vastausta tähän kysymykseen on etsitty kriisinhallinnasta. Suomi on välttänyt tällaiset kyselyt. Miksi? Koska meillä ei ole noudatettu yhden vihollisen politiikkaa. Suomessa on lähdetty siitä, että itsenäisen maan luonnollinen ja luontainen velvollisuus on vastata alueensa pysymisestä omissa käsissään. Tätä pääperiaatetta ei ole tarvinnut lähteä muuttamaan sen perusteella, romahtaako joku järjestelmä vai ei. Suomella ei tietysti ole myöskään 12

ollut minkäänlaisia hyökkäystarpeita, joten emme siinäkään mielessä ole tarvinneet vihollista. Lähtökohta onkin se, että Suomella ei ole vihollisia - mutta kenestä tahansa, joka hyökkää Suomeen, tulee Suomen vihollinen. Kokonaan eri asia on tietysti sitten se, kuka Suomeen voisi ylipäänsä hyökätä. Onko kuitenkaan mitään mieltä julistaa ääneen mahdollisia hyökkääjiä? Valtiot, aivan samoin kuin ihmiset, voivat alkaa toimia odotusten mukaisesti - sekä hyvässä että pahassa. Jos leimaa jonkun epäonnistujaksi, hänen on vaikea onnistua. Jos julistaa jonkun vihollisekseen, sellaiseksi tämä myös saattaa muuttua. Suomen puolustuspolitiikkaa ei nykyaikana rakenneta halstimaisilla ennustuksilla, joiden mukaan täällä odotettaisiin tietyn tahon tietynlaista hyökkäystä. Tällä hetkellä meitä ei uhkaa kukaan - mutta kukaan ei pysty myöskään lupaamaan, että tilanne säilyy nykyisen kaltaisena. Se voi muuttua ja jopa äkisti. Puolustusvoimat on olemassa nimenomaan sitä varten, että Suomi pystyisi jatkamaan toimintaansa tällaisissa äkillisissä ja ikävissä tilanteissa. 13

2 Pienen maan keinot Vuonna 1991 Persianlahden sodan kenraali Colin Powell lensi Suomeen matkallaan Moskovaan. Puolustusvoimain silloinen komentaja, amiraali Jan Klenberg ilmoitti minulle, että joudun pitämään Powellille esitelmän. Määräys oli: ei kaivoja, ei papereita, puhut vapaasti. Klenberg tiesi mitä pyysi. Powellilla oli juuri takanaan menestyksekäs, noin 40 päivän sotaretki Persianlahdella. Irak oli antautunut ja vetäytynyt Kuwaitista ja Powell oli juhlittu sankari. Suomi oli hänen matkallaan pelkkä pieni välietappi: normaalit kalvosulkeiset olisivat varmasti ikävystyttäneet häntä. Mietin, mikä häntä voisi kiinnostaa, kun hän tulee maahamme pikavierailulle. Päädyin käsittelemään suurvallan ja pienen vallan eroja, ja tämä tuntui olevan onnistunut valinta. Näkökulma oli hänelle aivan uusi. Tavanomaiseen tilannekatsaukseen varautunut kenraali suorastaan heräsi kesken selostuksen ja kuunteli herkeämättä. Kuulin sittemmin ajatusten jääneen askarruttamaan Powellia siinä määrin, että hän oli pohtinut niitä vielä koneessakin matkallaan Moskovaan. 14

"On neljä asiaa, jossa suurvalta ja pikkuvaltio eroavat sotilaallisesti keskeisesti toisistaan. " Erittelyni mukaan on neljä asiaa, jossa suurvalta ja pikkuvaltio eroavat sotilaallisesti keskeisesti toisistaan. Nämä erot vaikuttavat myös merkittävästi siihen, miten suurvallat ja pikkuvaltiot kriisitilanteissa toimivat. Suurvallalla on aina puolellaan fyysinen ylivoima - mutta pikkuvaitiollakin on omat valttikorttinsa. Ensinnäkin suurvallalla on pelote. Sillä on mahdollisuus uhata ja painostaa, kun taas pienen maan uhkaukset suurta kohtaan herättäisivät lähinnä hilpeyttä. Pienellä maalla ei ole keinovalikoimassaan vastaavaa pelotetta. Pieni, liittoutumaton maa voi vain evätä viholliselta voiton hedelmät ja täten tehdä hyökkäyksen epätarkoituksenmukaiseksi. Toisekseen suurvalta pyrkii toteuttamaan operaationsa aina omien rajojensa ulkopuolella. Pieni valtio sen sijaan joutuu aina taistelemaan omien rajojensa sisäpuolella. Tämä on sen tragedia, mutta toisaalta myös vahvuus: se tuntee alueen perinpohjin, kestää paremmin tappioita ja on valmis mihin uhrauksiin hyvänsä kotikontujaan puolustaessaan. Esimerkiksi talvi- ja jatkosodassa karjalaiset taistelivat konkreettisesti omien peltojensa puolesta, jotkut jopa omilla kotipihoillaan. Kolmanneksi suurvallalla on tietenkin mittavat resurssit. Se voi kulloisenkin tehtävän kohdalla vain laskea, kuinka paljon miehiä, aseita ja lentokoneita tarvitaan, jotta pää- 15

määrä varmasti saavutetaan. Tämähän oli nimenomaan Powellin doktriini Persianlahdella: riittävä ylivoima, että varmasti onnistutaan. Suomella - tai millään muullakaan pienellä valtiolla - ei ole mitään mahdollisuuksia vastaavaan. On vain tehtävä, mitä voidaan niillä voimavaroilla, joita on käytettävissä. Pikkuvaltio saattaa käydä vimmattuun vastarintaan, vaikka sillä ei näyttäisi olevan mitään menestymisen edellytyksiäkään. Talvisota oli tästä maailmalle erinomainen esimerkki. Neljänneksi suurta ja pientä valtiota erottaa myös sotilaallisiin ponnistuksiin käytettävä aika. Suurvalta haluaa kriisin nopeasti pois päiväjärjestyksestä, jotta se välttyy poliittisilta ongelmilta kotimaassa, säästää kustannuksissa ja voi käyttää joukkoja uusiin tehtäviin. Pienen maan voima on juuri päinvastainen. Se yrittää taltuttaa jättiläisen sitomalla sen kuin Gulliverin. Pyrkimys on upottaa suuri valtio loputtomien taisteluiden suohon, aivan kuten tapahtui Yhdysvalloille Vietnamissa ja Neuvostoliitolle Afganistanissa. Tämä neljäs ulottuvuus on tavallaan pienen valtion vahvin valttikortti. jos suurvallalla on pelko ajautua vuositoikuha jatkuviin taisteluihin, sen kynnys hyökätä myös nousee. Talvisodassa venäläisten soittokunnat olivat heti kärjen takana, kun Neuvostoliitto kuvitteli marssivansa suoraan Helsinkiin. jossittelu on turhaa, mutta: olisiko Moskova aloittanut koko sotaa, jos se olisi tiennyt, millainen vastarinta sillä on talvi- ja jatkosodassa edessä? Pienen maan puolustuksen on oltava uskottava, jotta se voisi toimia minkäänlaisena pelotteena. Kaiken A ja 0 on 16

valmius ryhtyä vastarintaan: jos sitä ei ole - kuten Tshekkoslovakiassa vuonna 1968 - peli on jo menetetty. Suomen asema on ratkaisevasti muuttunut sitten talvisodan päivien. EU-jäsenyyden myötä meitä ei enää jätetä yksin. Ei ole enää mahdollista, että Suomi joutuisi yksin puolustautumaan hyökkääjää vastaan. Mitä läheisempää on yhteistyö EU:n kanssa, sitä varmempaa on, että saamme hädän tullessa apua. Tämä on nykyisin itsestäänselvyys. Sitä se ei ollut vielä 1990-luvun puolivälissä, kun toimin ensimmäistä vuottani puolustusvoimain komentajana. Olin valmistellut puheeni luonnoksen 137. Maanpuolustuskurssin avajaisiin, jotka pidettiin 6. marraskuuta 1995. Normaalin menettelyn mukaisesti luonnos kiersi ennen puheen pitämistä tarkistettavana. Kun sain puheeni takaisin, sitä oli merkittävästi muutettu. Punakynä oli poistanut kaikki ne kohdat, joissa käsiteltiin eri asevoimien välistä yhteistoimintakykyä ja Naton toimintamalleja. Erityisen hankalina pidettiin seuraavia kappaleita, joista kaksi jälkimmäistä piti poistaa kokonaan: "(Kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin suunnitellun) valmiusjoukon avulla saamme kuitenkin kokemusta sotilaallisesta yhteistoiminnasta ja osoitamme valmiutta osallistua voimavarojemme puitteissa kriisinhallintaan maanosa:,:;amme. Vahuistamme asemaamme joukon jäsenenä - kaverina jota ei jätetä. Viimeksi mainittu näkökohta on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle kotimaisessa keskustelussa. On lrysymys 17

siitä, että osallistumalla eurooppalaiseen turoallisuusyhteistyöhön vahvistamme edellytyksiä saada itsekin apua, jos jossain hamassa tulevaisuudessa Suomeen hyökättäisiin tai, jos naapurustossamme syttyvä aseellinen selkkaus uhkaisi Suomen turoallisuutta. jokainen hyökkäyksen kohteeksi joutunut maa ottaa luonnollisesti apua sieltä mistä saa- ja on siitä kiitollinen. Puolueeton sotaa käyvä maa on jo käsitteellinen mahdottomuus. Talvisodassa Suomen pelasti sotilaidemme sankarillisen taistelun ohella Englannin ja Ranskan päätös lähettää retkikunta avuksemme. Kannaksella taas kesällä 1944 saksalaiset syöksypommittajat ja panssarintorjuntaaseet paransivat merkittävästi suomalaisten toimintaedellytyksiä. " Tämän päivän näkökulmasta sensuroitu osuus vaikuttaa melko vaatimattomalta ja epädramaattiselta. Ehkä episodi kuitenkin osoittaa, kuinka Suomen asema ja siitä käytävä julkinen keskustelu ovat viime vuosina muuttuneet. Nykyisin tunnustettaneen yleisesti, että EU tuo meille lisäturvaa. Turvaa lisää tavallaan sekin, että mahdollisten kriisien uskotaan iskevän peräkkäisinä, eli ennen hyökkäystä Suomi joutuisi painostuksen kohteeksi. On vaikea kuvitella, että jokin taho voisi painostaa Suomea ilman, että EU reagoisi. Millaista apua tai tukea Suomi hädän hetkellä voisi EU:lta sitten saada? Ensinnäkin tietysti poliittista. EU reagoisi varmasti voimakkaasti valtioon, joka pyrkisi painostamaan Suomea. 18

"Tämä tarkoittaa myös sitä, että päävastuun Suomen puolustamisesta kantaa edelleenkin Suomi. Siksi Suomi joutuu itse ylläpitämään edelleen melko isoja maavoimia. " Toisekseen Suomi voisi saada myös sotilaallista apua. Suomen avuksi lähetettäisiin todennäköisesti ensi sijassa ilmavoimaa, mikä johtuu jo pelkästään maantieteellisestä sijainnistamme. Eli saisimme hävittäjiä, awacseja ja ilmavoimien taistelujohtoa, mahdollisesti jossain tilanteessa merivoimaakin. Maavoimien saaminen kriisitilanteessa olisi kuitenkin huomattavasti hitaampi prosessi ja kynnys maajoukkojen lähettämiseksi olisi varmasti myös korkeampi. Siten maapuolustus jää yhä Suomelle itselleen: siihen on turha tuudittautua, että sodan syttyessä Suomeen marssisi välittömästi tuhansittain EU-maiden sotilaita. Suomen puolustuksen perusperiaatteena on ollut liittoutumattomuus. Suomi on lähtökohtaisesti vastannut itse omasta puolustuksestaan. Siksi me emme ole voineet panostaa selvästi vain yhteen asiaan, vaan meidän on ollut pakko pitää kaikki puolustuksen eri elementit toimivina. EU-maiden mahdollinen apu kriisitilanteessa vain täydentää Suomen omaa puolustusta, ei korvaa sitä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että päävastuun Suomen puolustamisesta kantaa edelleenkin Suomi. Siksi Suomi joutuu itse ylläpitämään edelleen melko isoja maavoimia. 19

Yhteistoiminnan tiellä on myös teknisiä esteitä. Esimerkiksi Nato ei suostu edes lentämään sellaisella kriisialueella, jossa yhteistyössä toimivan maan järjestelmä ei ole täysin yhteensopiva Naton järjestelmän kanssa. Nato ei halua pienintäkään epävarmuutta siitä, onko lähestyvä kone vihollisen vai oma. Jos järjestelmät eivät ole yhteensopivia, voi sattua kohtalokkaita erehdyksiä. Katastrofi on valmis, jos avustettava ampuukin alas Naton koneen. Tämän soisi muistavan myös niiden, joille yhteensopivuuden vastustaminen tuntuu olevan poliittisesti tärkeää. Suomella on puolustettavanaan laaja alue, vaikeakulkuinen maasto sekä hankala ilmasto, mitkä ovat sekä etuja että haittoja. Siksi on oleellista, että Suomi voi joustavasti kohottaa tai säädellä joukkojensa valmiutta. Järjestelmä perustuu siihen, että rauhan aikana vain koulutetaan ihmisiä. Kriisiajan joukot muodostetaan sitten kulloistakin kriisiä varten.tietysti ilma- ja merivoimissa on tietty valmius koko ajan, mutta torjuntakyky perustuu valmiuden kohottamiseen. Oleellista on, että valmiutta voidaan säädellä kulloisenkin uhan vaatimusten mukaisesti. Joskus uhka voi laskeajoskus taas uhkatila voi kestää hyvin kauan. Ei ole tarkoituksenmukaista, että yhteiskunnan muut toiminnot vaikeutuvat tarpeettomasti. Ei ole järkeä siirtää tuhansittain ihmisiä pois siviilitehtävistä, jos kriisi ei sitä vaadikaan. Päinvastoin, ennaltaehkäisy pitäisi hoitaa mahdollisimman pienellä määrällä ihmisiä. 20

3 Uhkakuvat ennen ja nyt A. Rinna kka isista uhka kuvista perä kkä isiin Kylmän sodan päättyminen ei pudottanut pohjaa Suomen puolustuspolitiikalta kuten tapahtui monille muille maille. Muutoksitta ei kuitenkaan selvitty meilläkään. Maailmanpoliittinen tilanne on muuttunut sen verran dramaattisesti, että myös Suomen uhkakuvia on ollut syytä kartoittaa uudelleen. Mikä Suomea sitten uhkaa? Toisen maailmansodan jälkeen pahimmaksi uhkakuvaksi kiteytyi "nopeasti suurhyökkäykseksi laajeneva yllätyshyökkäys" - mikä oli väärä ja mahdoton skenaario, koska se ei sellaisenaan olisi voinut edes toteutua. Painimme muun muassa Sotakorkeakoulussa tämän uhkakuvan kanssa aika masentavissa tunnelmissa, kun vastustaja hyökkäsi kuvitellussa tilanteessa kymmenillä divisioonilla eikä meidän puolustusvalmiuttamme ollut edes kohotettu. Tilannehan oli toivoton. Toinen pääskenaario oli "puolueettomuuden suojaaminen". Ajateltiin, että tämän avulla Suomi välttää sotaan joutumisen ja kutsumattoman avun saamisen idästä. Julki- 21

"Suomen menneisyys on ollut Suomen vahvuus. " suudessa kiivaimmat ja puhdasoppisimmat puolueettoman suojaajat olivat valmiita jopa kahden rintaman sotaan puolueettomuuden edestä. Myöhemmin uhkakuvat jalostuivat realistisimmiksi. Suurhyökkäystä ei kytketty enää yllätyshyökkäykseen vaan oli kolme rinnakkaista vaihtoehtoa: yllätyshyökkäys, suurhyökkäys ja kauttakulkuhyökkäys. Yllätyshyökkäys olisi nimensä mukaisesti tullut äkisti: vihollisen ajateltiin iskevän hyvin lyhyellä varoitusajalla ja ensisijaisesti joukoilla, jotka ovat jo toimintavalmiina. Uhkakuva oli pelottava siinä mielessä, että toimintavalmiista joukoista ei ollut pulaa. Kylmän sodan aikana miehiä oli molemmin puolin paljon enemmän aseissa kuin nyt. Tästä saatiin Euroopassa esimerkkikin: Neuvostoliitto miehitti Tshekkoslovakian vuonna 1968, mikä järkytti myös suomalaisia. Moni piti tuolloin mahdollisena, että neuvostopanssarit voisivat vyöryä Prahan lisäksi myös Hel inkiin. Suomalaisten ja tshekkoslovakialaisten tilanne ei kuitenkaan ollut monessakaan mielessä samanlainen. Ratkaiseva ero on se, että tshekkoslovakialaiset taistelivat edellisen kerran 30-vuotisen sodan aikana vuonna 1621 - Suomi puolestaan vuosina 1939-1945. On aivan toinen tilanne hyökätä sellaiseen maahan, joka on aina pannut vastaan kuin sellaiseen, jossa ei ole sodittu miesmuistiin. Talvi- ja 22

jatkosodan opetukset olivat varmasti Neuvostoliitolla hyvässä muistissa. Suomen menneisyys on ollut Suomen vahvuus. Suurhyökkäys ei puolestaan olisi tullut yllätyksenä, koska se vaatii viikkojen valmistelun. Siitä tieto ajateltiin saatavan hyvissä ajoin, koska se olisi vaatinut joukkojen isoja siirtoja. Siksi Sotakorkeakoulun aikaiset harjoituksemme "nopeasti suurhyökkäykseksi laajenevasta yllätyshyökkäyksestä" olivat mahdottomia: toki meidän puolustusvalmiuttamme olisi kohotettu, jos tiedustelumme olisi saanut tietoja suurhyökkäyksen valmisteluista. Suurhyökkäys ei olisi voinut alkaa siten, että meillä on aseissa vain muutama varusmies, vaan 200 000-300 000 miestä. Kolmas mahdollinen uhkakuva oli kauttakulkuhyökkäys puolueettoman Suomen läpi toisen osapuolen kimppuun. Siksi Suomi halusi omalla puolustuspolitiikallaan tehdä selväksi, että Suomen kautta hyökkääminen tulisi kummallekin kylmän sodan osapuolelle erittäin kalliiksi. Miten kylmän sodan päättyminen on sitten vaikuttanut Suomen uhkakuviin? Vastaavatko entiset enää nykytodellisuutta? Keskeistä on muutos mahdollisten kriisien järjestyksessä. Yllätys-, suur- ja kauttakulkuhyökkäys nähtiin aiemmin rinnakkaisina vaihtoehtoina: vain yksi niistä voisi toteutua. Joko joku hyökkää meitä vastaan tai joku hyökkää meidän kauttamme jotakuta kolmatta vastaan. Nykyisin mahdolliset kriisit nähdään peräkkäisinä: ne seuraavat toisiaan. Uhkakuvat ovat seuraavat: 23

1. Heijastekriisi eli alueellinen kriisi, jolla saattaa olla myös vaikutuksia Suomeen. Heijastekriisi voi tulla eteen täysin yllättäen, jos tilanne Suomen lähialueilla räjähtää käsiin. Esimerkiksi Baltian maiden etniset ristiriidat ja kireät suhteet Venäjään voivat purkautua ongelmiksi, jotka heijastuvat Suomeen. Venäläiset itse ovat arvioineet, että maan suurin ongelma on sen epävakaus. Aseelliset konfliktitkaan eivät siten ole mahdottomuus. Epätodennäköistä on, että Moskovassa päätettäisiin hyökätä Suomeen. Mahdollista sen sijaan on, että tilanne jollain tavalla riistäytyy johdon käsistä ja tämän seurauksena Suomikin joutuu kärsimään. Heijastekriisin vaikutukset voivat ulottua Suomeen kauempaakin, mikäli kriisi on suuri. Onhan jopa Balkanin tilanne heijastunut Suomeen asti; jos ei muuten, niin Kosovon pakolaisina. 2. Painostuskriisi eli poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen painostus, johon voi liittyä sotilaallisella voimalla uhkaaminen tai jopa sen rajoitettu käyttö. Tavoitteena on taivuttaa valtiojohto myönnytyksiin tai saada se toimimaan tietyllä tavalla. Kyseessä voivat olla esimerkiksi alueelliset konsessiot, taloudelliset etuudet, kauttakulkulupa, asehankinnat, sotilaallinen yhteistyö tai asennoituminen kansainväliseen kiistakysymykseeen. Poliittisten ja taloudellisten painostuskeinojen ohella saatetaan käyttää myös sabotaasia, häiritä liikennettä ja kuljetuksia, iskeä informaatioteknologian avulla elintärkeisiin kohteisiin tai uhitella asevoimien käytöllä. 24

Jos painostus ei tuota haluttua tulosta, sitä saattaa seurata strateginen isku. 3. Strateginen isku, jolla pyritään pakottamaan valtakunnan johto haluttuihin ratkaisuihin. Strateginen isku voi kohdistua suoraan valtiojohtoa vastaan, jotta se saataisiin pakotetuksi toivoetuihin myönnytyksiin - tai jopa vaihdettua iskijälle myötämieliseen nukkehallitukseen. Hyökkääjä saattaa iskeä valittuihin täsmäkohteisiin kuten keskeisiin asejärjestelmiin, johtokeskuksiin, tietoliikenteeseen, energiaverkkoon tai liikenteen solmukohtiin. Tavoitteena tuskin on vallata laajoja maa-alueita, mutta jokin rajallinen alue saatetaan pyrkiä ottamaan haltuun. Pääkaupungin keskeiset osat, Ahvenanmaa tai esimerkiksi liikenteen solmukohta voisivat olla tällöin mahdollisia kohteita. Panssarivaunujen vyöryä Suomeen ei olisi odotettavissa: iskuun käytettäisiin lähinnä täsmäaseita ja ilmakuljetteisia joukkoja. Hyökkääjä pyrkisi ennen kaikkea lamauttamaan yhteiskunnan keskeiset toiminnot. Jos strategisella iskullakaan ei saavuteta asetettuja päämääriä, voi hyökkääjä siirtyä vieläkin isompaan operaatioon. 4. Laajamittainen hyökkäys, jonka tavoitteena on strategisesti tärkeiden alueiden valtaaminen tai Suomen alueen hyväksikäyttö kolmatta osapuolta vastaan. Tähän uhkamalliin Suomella on toimintakykyinen vastaus: alueellinen puolustusjärjestelmä, joka on vuosikymmenten työllä saatu nykytasolle. Sen ylläpitäminen on melko hal- 25

paa, mutta sen rakentaminen uudelleen tulisi puolestaan hyvin kalliiksi, jos järjestelmä päätettäisiin purkaa. Laajamittaisen hyökkäyksen todennäköisyys on huomattavasti pienentynyt kylmän sodan ajoista, mutta silti kukaan ei voi taata, ettei tälläistä hyökkäystä koskaan kohdistu maahamme. Alueellinen kriisi saattaa syttyä milloin tahansa. Muut uhkakuvat tulevat kyseeseen vasta, jos tilanne olennaisesti muuttuu. Niille on ennen kaikkea olennaista peräkkäisyys. Mikään taho ei tee strategista iskua, jos samat tulokset voi saavuttaa poliittisella painostuksella. Eikä ole mitään mieltä käynnistää laajamittaista hyökkäystä, jos lopputulos taataan pienemmällä ja helpommalla strategisella iskulla. Kosovo ja Kuwait ovat tästä erinomaisia esimerkkejä. Ne alkoivat alueellisina konflikteina. Ensin Jugoslavian presidenttiä Slobodan Milosevicia ja Irakin presidenttiä Saddam Husseinin yritettiin taivuttaa kansainvälisen yhteisön taloudellisella ja poliittisella painostuksella. Kun se ei tehonnut, Nato Kosovossa ja Yhdysvaltain johtama liittouma Persianlahdella aloittivat strategiset iskut elintärkeisiin kohteisiin. Kun nämäkään eivät näyttäneet tehoavan, uhattiin ottaa järeämmät voimat käyttöön. Persianlahdella tarvittiin maavoimien laaja-alainen hyökkäys ennen kuin Saddam taipui. Kosovossa Nato vasta harkitsi maajoukkojen käyttöä, kun Milosevic hyväksyi rauhanehdot 26

B. Toimintaidea eri uhkakuvissa Jos lähialueella tai kauempana puhkeaa kriisi, miten Suomi toimii? Oleellista kaikissa mahdollisissa tilanteissa on ennakointi: Suomi pyrkii omilla toimenpiteillään vakauttamaan tilannetta, jotta mahdollisuudet säilyä aseellisten selkkausten ulkopuolella kasvaisivat. Heijastekriisissä pyritään estämään tai rajoittamaan kriisin vaikutusten ulottuminen Suomeen. Tiedustelua ja valvontaa lisätään ja valtakunnallisesti tärkeät kohteet suojataan. Tehtäviin käytetään sekä normaaliajan joukkoja että tarpeen mukaan sodan ajan joukkoja. Jos kriisi puhkeaa kauempana Suomesta, Suomi voi tapauskohtaisesti osallistua kansainväliseen turvallisuusyhteistyöhön ja monikansallisiin kriisinhallintaoperaatioihin. Jos kriisillä on mahdollisia vaikutuksia Suomeen asti, valmiutta kohotetaan ja toimitaan yhteistyössä muiden heijastuskriisin vaikutuspiirissä olevien valtioiden kanssa. Myös poliittiseen, taloudelliseen ja sotilaalliseen painostukseen vastataan kohottamalla valmiutta. Varsinkin aluevalvontaa ja tiedustelua lisätään sekä valtakunnalliset kohteet suojataan tarkemmin. Suomen toimet saavat myös näkyä ulospäin: näin nostetaan painosrajan kynnystä käyttää sotilaallista voimaa Suomea vastaan. Jos painostus kasvaa, Suomi valmistautuu myös strategisen iskun ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan. Strategiseen iskun uhkaan varaudutaan järeämmin panoksin. Tällöin perustetaan kohteiden suojaamiseen ja puolustusvalmiuden osoittamiseen tarvittavat joukot, joista tärkeimpiä ovat valmiusyhtymistä muodostettava! sodan 27

''Alueellisen puolustuksen doktn'ini on edelleen paras mahdollinen vaihtoehto Suomelle laajamittaisen hyökkäyksen torjunnassa. " ajan valmiusprikaatit, lennostot ja meripuolustusalueet Samalla hajautetaan muidenkin tärkeimpien sodan ajan joukkojen sotavarustus ja muu materiaali. Olennaista on turvata valtiojohdon ja yhteiskunnan tärkeiden elimien toimintakyky sekä estää hyökkääjää lamauttamasta Suomen sotilaallista puolustuskykyä. Laajamittaisen hyökkäyksen ennaltaehkäisemiseksi kohotetaan puolustusvalmiutta ja perustetaan lisää sodan ajan joukkoja. Torjuntaan käytetään puolustuksen kaikkia voimavaroja. Alueellisessa taistelussa hyökkääjää hidastetaan ja kulutetaan syvällä alueella. Puolustajalie edullisilla alueilla pyritään saavuttamaan ratkaiseva ylivoima hyökkääjän torjumiseksi ja lyömiseksi. Alueellisen puolustuksen doktriini on edelleen paras mahdollinen vaihtoehto Suomelle laajamittaisen hyökkäyksen torjunnassa. Sen sijaan se soveltuu huonosti lähialueillamme riehuvan asellisen selkkauksen patoamiseen - varsinkin, jos tällainen selkkaus kestää pitkään. Suomen pitää tällaisessa tilanteessa uskottavasti pystyä jo ennalta ehkäisemään kriisin leviäminen Suomen alueelle. Uusissa uhkakuvissa Suomi tarvitseekin ennen kaikkea miesmäärältään rajoitettuja, mutta hyvin varustettuja ja nopeasti liikuteltavia joukkoja. 28

Uudet uhat tuovat uudet vaatimukset. Reagointikykyä on entisestään parannettava. Nopeus on avainsana - mutta myös joustavuutta tarvitaan. Painostuskriisi - johon liittyy asevoimalla uhkaaminen - voi syntyä nopeasti, mutta toisaalta se saattaa kestää kuukausia. Puolustusvoimien on tällöin pystyttävä pitämään valmiutta yllä pitkään ilman, että joudutaan kuitenkaan turvautumaan yhteiskunnalle kalliiksi käyvään liikekannallepanoon. Vastaus uusiin haasteisiin löytyy valmiusyhtymistä. Valmiusyhtymillä tarkoitan ensi sijassa ilmavoimien kolmea lennostoa, kahta meripuolustusaluetta sekä maavoimien kolmea joukko-osastoa: Porin Prikaatia, Karjalan Prikaatia ja Kainuun Prikaatia. Tällaiset nopean toiminnan joukot lisäävät turvaa jo pelkällä olemassaolollaan. Ne osoittavat mahdolliselle hyökkääjälle, että Suomi on valmis vastaamaan oman alueensa hallussapidosta myös kriisin aikana. Maavoimien valmiusprikaateilla kyetään reagoimaan vihollisen toimintaan koko valtakunnan alueella. Niitä ei kannata uhrata staattiseen avainkohteiden puolustukseen, johon räätälöidyt paikallisyksiköt soveltuvat paremmin, vaan niitä tulee käyttää välittömiin vastahyökkäyksiin. Kuljetushelikopterit ovat olennainen lisä puolustukseen. Niiden avulla hyökkäykseen päästään vastaamaan heti, koska joukot saadaan nopeasti tarvittavaan paikkaan. Kylmän sodan aikana Suomen mahdollisuudet torjua vihollisen ilmaiskuja olivat hyvin rajalliset: Suomi oli altavastaaja Naton ja Varsovan liiton välissä. Nyt on toisin: il- 29

mavoimien merkitys ja mahdollisuudet ovat kasvaneet, kiitos hornetien. Hometien myötä Suomen ilmapuolustus siirtyi uudelle vuosituhannelle. Meillä on nyt maailman parhaat taktiset torjuntahävittäjät, joiden avulla Suomi pystyy ainakin ajallisesti ja paikallisesti saavuttamaan ilmaherruuden ja tuottamaan hyökkääjälle merkittäviä tappioita. Tulevaisuudessa katseet kääntyvät yhä useammin taivaalle, sillä taistelukenttä muuttuu yhä kolmiulotteisemmaksi. Panssarijoukkojen osuus vähenee vääjäämättä, kun taas ilmavoimien merkitys kasvaa entisestään. Monet länsimaat ovat korvanneet tai korvaamassa panssarivaunujaan taisteluhelikoptereilla. Mihin taisteluhelikoptereita sitten tarvitaan? Ne avaavat aivan uusia mahdollisuuksia. Ensinnäkin ne tehostavat huomattavasti tiedustelua, elektronista sodankäyntiä ja myös parantavat iskukykyä, kun toiminnot voidaan nostaa ilmaan. Komentokeskuksiin saadaan nykyistä huomattavasti paremmin reaaliaikaista tietoa taistelualueilta. Toiseksi sodankäynnin luonne on muuttumassa uusien uhkakuvien myötä. Panssarivaunut on kehitetty torjumaan laajamittaista hyökkäystä, mutta ne eivät ole parhaita mahdollisia välineita strategisen iskun torjunnassa tai asutuskeskuksissa käytävissä taisteluissa. Panssarivaunut ovat haavoittuvia ja koptereihin verrattuna myös kömpelöitä: hyökkääjä pystyy ennakoimaan niiden liikkeet huomattavasti paremmin kuin taisteluhelikoptereiden liikkeet. Taisteluhelikopterit ovat myös hyvä suoja valmiusprikaateille: strategisen iskun torjunnassa kopterit voivat turvata keskitysmarsseja. Turhat tuhotkin vältetään: taistelu- 30

helikoptereiden avulla pystytään tuhoamaan pieniäkin maaleja asutuskeskuksissa suhteellisen vähäisillä ympäristön vaurioilla. Toisin kuin panssaripataljoonat, kopterit voidaan käytännössä lähettää mihin päin valtakuntaa hyvänsä - ja nopeasti. Noin 14-18 taisteluhelikopterin pataljoona pystyy toimimaan lähes kuusi kertaa laajemmalla alueella kuin panssariprikaati. Helikopteripataljoonan toimintasäde on lähes 250 kilometriä, joten sen toiminta-ala on noin puolet Suomen maapinta-alasta. Taisteluhelikoptereista on merkittävää apua myös silloin, jos Suomeen kohdistuisi laajamittainen hyökkäys. Kopterit voivat käydä vastustajan kimppuun sivusta ja tuhota esimerkiksi hyökkääjän panssarijoukkoja jo ennen kuin ne osallistuvat taisteluun. Maavoimien helikopterijoukoilla lisätään toimeenpanovalmiutta, liikkuvuutta, tiedustelu- ja valvontakykyä sekä taistelun ulottuvuutta. Taisteluhelikopterit ovat nykyaikaisen taistelukentän tärkeä osa, jota voidaan käyttää myös alueellisena ja valtakunnallisena reservinä. Niiden merkitys on suuri jo pelkästään rauhan aikana: ne nostavat osaltaan huomattavasti kynnystä hyökätä maahamme. C. Uudet uhat Talvisota 1939-1940: Lumipukuiset suomalaissotilaat tarpovat hangessa puusuksilla korpimaastoissa. Kun panssaritorjuntatykkejä ei ole, neuvostopanssareita pysäytetään Rajamäen viinatehtaan valmistamilla molotovincocktaileil- 31

"Talvisodassa tappelu käytiin parikymmentä kilometriä leveällä kaistaleella." Ia ja saarretaan mottitaktiikalla. Suomalaissotilaan tärkeimmät aseet ovat Suomi-konepistooli ja puukko. Nälkä ja vilu vaivaavat välillä ennätyspakkasissa, mutta apua saa mm. tunkemalla housuihin sanomalehtipaperia. Kosovon sota 1999: Naton hävittäjälentäjät iskevät Jugoslavian kimppuun huippumodernilla tekniikalla. Naton Italian-tukikohdasta nousee ilmaan pelkästään yhtenä alkupäivänä ainakin 80 konetta, mukana myös F-117 Stealth-hävittäjiä, jotka eivät näy tutkassa. Kosovon metsissä Nato-sotilaita ei näy, poikkeuksena vain mm. brittiarmeijan erikoiskoulutetut SAS-sotilaat, jotka ohjaavat vihollislinjojen takana ohjuksia iskukohteisiin. Kaksi sotaa, jotka ovat monin tavoin niin kaukana toisistaan vai ovatko? Sodankäyntitavoiltaan ne ovat tietysti täysin erilaisia. Talvisodassa sadattuhannet miehet joutuivat lähitaisteluihin, vihollinen nähtiin usein jopa silmästä silmään. Kaatuneita oli paljon, molemmin puolin. Varsinaiset taistelut eivät kuitenkaan ulottuneet rintamaa kauemmas; siviiliyhteiskuntaa koskivat lähinnä ilmapommitukset Tappelu käytiin parikymmentä kilometriä leveällä kaistaleella. Kosovossa Nato-joukkojen lähtökohtakin oli täysin toinen. Periaate oli se, että omia tappioita ei saa syntyä lainkaan. Siksi mies miestä vastaan -taisteluita ei ollut, vaan 32

Nato keskittyi iskemään kaukaa pitkänkantaman aseilla. Ei ollut myöskään mitään erityistä, rajattua sotarintamaa, vaan Nato iski kohteisiin eri puolella Jugoslaviaa. Iskut kohdistuivatkin erityisesti siviiliyhteiskuntaan: voimalaitoksiin, tv-asemaan, hallintorakennuksiin jne. Naton tapa toimia Jugoslaviassa oli tappioiden kannalta huomattavasti menestyksekkäämpi kuin Neuvostoliiton toiminta talvisodassa. Neuvostoliittolaisia sotilaita kaatui satojatuhansia, Naton sotilaita ei ensimmäistäkään. Moraalisesti sodat toki myös eroavat toisistaan. Talvisodassa moraali oli puolustajan puolella, Kosovossa hyökkääjän. Suomi taisteli 1939-40 itsenäisyytensä puolesta, Nato puolestaan keväällä 1999 Kosovon albaanien ihmisoikeuksien puolesta. Erot ovat siis valtavat - mutta toisaalta näiden kahden sodan välillä on myös yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Ensinnäkin hyökkääjällä oli kummassakin tapauksessa noin 50-kertainen ylivoima. Toisekseen niin talvisota kuin Kosovon sotakin päättyivät samasta syystä: eskalaatiovaaran vuoksi. Liittoutuneet olivat valmiita lähettämään talvisodassa Suomelle apua, mikä olisi vienyt Neuvostoliiton taisteluun näitäkin vastaan. Serbipresidentti Slobodan Milosevic puolestaan taipui lopulta osittain siksi, että Nato alkoi harkita maavoimien käyttöä hänen kukistamisekseen. Tavallaan sekä Suomi että Jugoslavia säilyttivät siis itsenäisyytensä eskalaatiovaaran vuoksi. Kolmanneksi sodat kestivät lähes yhtä kauan. Talvisota kesti 105 päivää, marraskuusta maaliskuuhun; Nato puolestaan aloitti iskunsa maaliskuussa ja päätti ne kesäkuussa. 33

Kahdesta kaukana toisistaan olevasta sodasta voi siis löytää paljonkin yhtäläisyyksiä, vaikka sodan kuva on muuttunut viime vuosikymmeninä dramaattisesti. Tietyt lainalaisuudet kuitenkin pätevät edelleen: valtioita ei esimerkiksi edelleenkään voi vallata pelkästään lentokoneista tehtävillä pommituksilla. Alan huimasta kehityksestä huolimatta maailman parhaimmankin teknologian mahdollisuudet ovat rajalliset. Esimerkiksi Naton ehdoton periaate tappioiden välttämisessä on Naton heikkous: entä kun vastassa on joku todellinen jääräpää, joka ei taivu? Jos hyökkääjän tappioiden sietokyky on nolla, on toinen osapuoli vahvoilla niin ennen kuin nykyaikanakin, vaikka se kärsisikin iskuista rajusti. Irak ja Saddam Hussein ovat tästä hyvä esimerkki. Kaikista pakotteista ja iskuista huolimatta Saddam on edelleen tukevasti vallassa. Tietyt peruselementit vaikuttavat edelleen myös Suomen asemaan, vaikka maailma ja Suomi sen mukana ovat muuttuneet rajusti. Jäsenyys Euroopan unionissa on kytkenyt Suomen tiiviisti läntiseen yhteisöön, mutta rajamme ovat yhä samat. Niinpä esimerkiksi kaikki mitä tapahtuu Venäjällä heijastuu meihin huomattavasti nopeammin ja intensiivisemmin kuin mihinkään toiseen EDmaahan. Suomi on toistaiseksi edelleen ainut EU-maa, jolla on yhteinen raja Venäjän kanssa. Jos Venäjällä tapahtuu jotain dramaattista, suomalaiset istuvat ruutitynnyrin vieressä. Meihin kriisi heijastuisi heti, mutta muulle EU :lle Suomi toimisi puskurina välissä. 34

"Puolustusvoimat on ehkä ainut organisaatio, joka pys yy hallinnaimaan valtavia pakolaislaumoja. " Pääperiaate on tietysti se, että puolustusvoimat vastaa vain sotilaallisista uhista. Uuden vuosituhannen uhat eivät kaikki välttämättä kuitenkaan ole suoranaisesti sotilaallisia, mutta silti sotilaat voivat löytää itsensä niiden edestä. On täysin mahdollista, että puolustusvoimilta joudutaan pyytämään virka-apua aivan uusiin tehtäviin. Ensinnäkin mahdollisia ovat pakolaistulvat. Elintasokuilu EU:n ja Venäjän välillä on jo nyt valtava; ehkä jopa maailman suurin. On ymmärrettävää, että moni köyhyysrajan alapuolella elävä venäläinen elättelee toivetta muuttaa Suomeen. Lisäksi Venäjällä on jo nyt suuret määrät kolmannen maailman pakolaisia, jotka etsivät parempaa elämää. Venäjän rajavartiolaitos on viime aikoina ilmoittanut vähentävänsä väkeään Suomen vastaiselta rajaltaan: kuka estää - ja miten - jos parempaa elintasoa havittelevat ihmiset päättävät alkaa joukoittain pyrkiä Suomen kautta länteen? Pakolaisvirtoja voivat aiheuttaa myös äkilliset onnettomuudet. Jos esimerkiksi Sosnovyi Borin ydinvoimalassa tapahtuu onnettomuus ja tuuli kuljettaa säteilyn Pietarin eteläpuolelta, ei paikallisilla asukkailla ole juuri muuta mahdollisuutta kuin lähteä juoksemaan pakoon Kannasta pitkin. Tällaisessa tilanteessa käännytään varmasti myös armeijan puoleen. Puolustusvoimat on ehkä ainut organisaatio, joka pystyy hallinnaimaan valtavia pakolaislaumoja. 35

Toinen nykyajan uhkatekijä on sotilaallinen, mutta uhkana melko uusi. Kyse on joukkotuhoaseista eli biologisista, kemiallisista ja ydinaseista eli niin sanotuista ABC-aseista (atomic, biological ja chemicad. Natossa joukkotuhoaseista on jo ehditty puhua ykkösvihollisena. Jugoslavian kriisi syrjäytti tämän ongelma-alueen käsittelyn joksikin aikaa, mutta nyt niistä keskustellaan jälleen. Suhtautumisessa ydinaseisiin maailma on viime vuosina muuttunut valtavasti. Hiroshiman jälkeen ydinaseesta tuli mahtavin poliittinen ase, ja nimenomaan poliittinen, sillä Japanin jälkeen sitä ei sodankäyntiin ole käytettykään. Kylmän sodan aikana se oli voimakas pelote ja myös jatkuva puheenaihe. 80-luvulla oli lähes mahdoton löytää sanomalehteä, jossa ei olisi ollut uutista ydinasetasapainosta, ydinasekantamasta, taktisista tai pitkänkantaman aseista jne. Nyt uutisia taktisista ohjuksista saa etsiä suurennuslasilla, koska ydinaseet ovat menettäneet asemansa. Ydinase ei enää ole yhtä vahva poliittinen ase kuin ennen, melkein päinvastoin. Se on menettänyt uskottavuutensa. Ydinasesodan seuraukset olisivat niin dramaattiset, että harva maa olisi valmis kantamaan niistä vastuun. Ydinaseista on pikemminkin tullut rasite: valtiolle ne voivat olla melkoinen taakka, jos kukaan ei usko, että se kuitenkaan niitä käyttää. Nykyisin keskustellaan lähinnä siitä, kuinka ydinaseita saataisiin vähennettyä. Entiset viholliset tekevät tässä jopa yhteistyötä. Kuka olisi voinut kylmän sodan aikana kuvitellakaan, että 2000-luvulla amerikkalaiset auttavat venäläisiä tuhoamaan ydinaseita? 36

Pelko supervaltojen välisestä ydinasesodasta on siis poistunut - mutta ydinasevaara sinänsä ei. Mahdollista on, että ydinaseet joutuvat hoitiuomiin käsiin. Maailmassa on yhä piittaamattomia ryhmiä, jotka ajavat omaa asiaansa häikäilemättömästi. Jos ydinaseita päätyy esimerkiksi Osama Bin Ladenin kaltaisten kansainvälisten terroristien tai vastuunomien valtioiden käsiin, seuraukset voivat olla tuhoisia. Helppoa ydinaseiden saaminen ei kuitenkaan näillekään ryhmille ole. Terroristien käsiin ydinaseita voi päätyä vain varastamalla, eikä niiden käyttö ole niin yksinkertaista kuin elokuvista voisi päätellä. Ne on vielä viritettävä, ja laukaisu on monen koodin takana. Toisekseen ydinaseet ovat kaikkein tarkimmin vartioituja. Esimerkiksi Venäjällä niitä vahtivat maan parhaimmat ja luotetuimmat joukot. Uusia ydinasevaltioita ei myöskään ole syntynyt runsain joukoin, vaikka sitä on parikymmentä vuotta pelätty. Biologisten ja kemiallisten aseiden tilanne on sen sijaan hieman toinen. Niiden valmistus, varastointi ja käyttö on kielletty kansainvälisillä sopimuksilla, mutta tämä ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö niitä joku fanaatikko käyttäisi. Ensinnäkin niiden valmistaminen on huomattavasti halvempaa ja helpompaa kuin ydinaseiden. Toiseksi niiden levittäminen onnistuu vähäisemmälläkin sotilaallisella tai teknisellä koulutuksella. Biologisen ja kemiallisen aseen käyttökynnys on siten huomattavasti ydinasetta matalampi. Tämä opittiin Tokiossa vuonna 1995. 37

On maaliskuun 20. päivä 1995 ja maanantaiaamu. Tokion vilkkaassa metrossa on pahin ruuhka-aika. Tuhansia töihin ja kouluun meneviä ihmisiä tungeksii metroasemilla, eikä heistä yksikään osaa aavistaa vaaraa. Pelätty Korkein totuus -uskonlahko (Aum Shinri Kyo) on päättänyt näyttää voimansa. Shoko Asaharan johtama lahko laskee sariini-nimistä hermokaasua metroon - ja aiheuttaa täyden paniikin. Ihmiset pyrkivät ulos metrovaunuista raittiiseen ilmaan, mutta kaikki eivät ehdi ajoissa. 12 ihmistä kuolee terrori-iskussa heti ja tuhannet sairastuvat. He kärsivät oireista ja kivuista yhä, vuosia iskun jälkeen. Silti he ovat jopa onnekkaita: lahko ei onnistunut levittämään sariinia niin tehokkaasti kuin sen aikomus oli, siksi kuolanuhrien määrä jäi "vain" 12:een. Ennen sariini-iskua Japani piti itseään lintukotona: siviileihin kohdistuvien piittaamattomien terrori-iskujen piti olla vain länsimaiden vitsaus. Korkein totuus muutti kuitenkin tilanteen Japanissa. Entä muualla? Suomi on ollut onnekas tähän asti. Me emme ole joutuneet kansainvälisen terrorismin näyttämöksi. Voisiko tilanne muuttua? Voisiko Tokion metron kaltainen isku sattua myös meille? Erittäin epätodennäköistä - mutta ei mahdotonta. Siksi myös Suomessa on varauduttu mahdollisiin iskuihin, joiden seurauksista puolustusvoimatkin joutuisi huolehtimaan, vaikka varsinaista sotaa ei olisikaan vielä syttynyt. Biologisia aseita saatetaan nimittäin käyttää ennen varsinaisia taisteluja painostuskeinona. Biologiseen asekäyt- 38

töön sopivista taudinaiheuttajista ei ole pulaa, ja keinoja levittää niitä on riittämiin. jos vaikutukset halutaan laajalle alueelle, käytetään ohjuksia, lentokoneita, laivoja ja muita kulkuneuvoja. Suppeat kohteet on helppo tartuttaa esimerkiksi lääkekapseleiden, virvoitusjuomapullojen jne. avulla. jos vastustaja haluaa peittää aluksi jälkensä, se valitsee sellaisen taudinaiheuttajan, jota on havaittu maassamme aiemminkin. Kemialliset aseet puolestaan ovat joukkoihin kohdistuva uhkatekijä kaikissa taistelun vaiheissa. Arvioidaan, että kaikkia varastoissa olevia kemiallisia aseita ei kyetä tuhoamaan vielä vuosiin. Käyttökynnys lienee alhaisin kaikista ABC-aseista. Vaara siis on olemassa - mutta riski joutua ABC-aseiden iskun kohteeksi on meidän osaltamme kuitenkin matalampi kuin useimpien muiden länsima. iden. Suomella on kerrankin hyötyä maantieteellisesta sijainnistaan. Puolustusvoimissa ei pidetä kovin todennäköisenä, että Suomeen iskettäisiin ydin-, biologisilla tai kemiallisilla aseilla. jos joku saa käsiinsä ydinohjuksia tai vaikkapa sariinia, niiden käytölle löytynee herkullisempia tai rahakkaampiakin kohteita kuin syrjäinen Suomi. Suomi tuskin on millekään terroristiryhmälle ensisijainen kohde. ABC-aseiden lisäksi uusiin uhkiin kuuluu myös informaatiosodankäynti. Uusi teknologia houkuttelee myös terroristiryhmiä, ja sen avulla voidaan tehokkaasti lamauttaa yhteiskunnan ydintoimintoja. Informaatiosodankäynti kohdistuisi koko yhteiskuntaan. 39

Joukkotuhoaseiden ja informaatiosodankäynnin avulla on helppo paitsi painostaa valtiota myös kiristää. Mitä teknisimmiksi yhteiskunnat muuttuvat, sitä haavoittuvaisempia niistä valitettavasti myös tulee. 40

II Puolustusvoimien toiminta

l Puolustusvoimat ja yhteiskunta Lähtökohta ei olisi voinut olla huonompi. Itsenäisen Suomen puolustusvoimia alettiin rakentaa jääkäriliikkeestä, joka oli ollut maata repineen kansalaissodan toinen osapuoli. Entisten punaisten puolella epäluulo armeijaa kohti oli erittäin suurta, ymmärrettävistä syistä. Punaisten oli vaikea luottaa instituutioon, jonka edustajat olivat taistelleet heitä vastaan. Arvet säilyivät pitkälle 1930-luvun loppupuolelle, käytännössä talvisodan aattoon asti. Vasta suurvallan hyökkäys muutti tilanteen ja yhdisti rivit: talvisodan juoksuhaudoissa ei enää kyselty, kuka oli entisiä punaisia, kuka valkoisia. Hauras, ehdollinen itsenäisyys lunastettiin sodissa, joissa Suomea ei suuresta ylivoimasta huolimatta miehitetty. Traagisesta kansalaissodasta huolimatta jääkäriliikkeellä on kuitenkin ollut suuri merkitys Suomen puolustusvoimien kehitykselle. Jääkäriliikkeen perintöä ovat ainakin osittain monet arvot, jotka nykyisinkin ovat suuri voimavaramme. Ensinnäkin isänmaallisuus ja rohkeus: ne ajoivat varmasti jokaista nuorta miestä, joka salaa läpi metsien ja yli 42

'Jääkärei/lä ei ollut mitään varmuutta siitä, miten heille käy. '' jäisen meren matkusti Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. Sortovuosista kärsinyttä Suomea elähdytti 1900-luvun alussa voimakas kansallistunne, ja yhteensä noin 2000 miestä liittyi jääkäripataljoonaan pyrkimyksenään auttaa Suomen irrottamisessa Venäjästä. Yksi heistä oli viipurilainen Johan Woldemar Hägglund, isäni, joka oli 21-vuotias lähtiessään Suomesta. Lähtijöiden kohtaloa leimasi suuri epävarmuus. Ensimmäisen maailmansodan alussa ei kenelläkään ollut aavistustakaan, miten sota päättyisi. Jääkäreillä ei ollut mitään varmuutta siitä, miten heille käy. Siitä huolimatta haave itsenäisestä Suomesta ajoi heitä eteenpäin. Jos sota olisi päättynyt normaaliin rauhaan Saksan ja Venäjän välillä, jääkärit olisivat olleet maanpettureita. He olisivat päätyneet vankilaan - tai teloitusriviin. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Venäjällä syttyi yllättäen vallankumous, joka muutti myös Suomen tilanteen dramaattisesti. Jääkäreiden mukana tuli myös perinne johtaa miehiä edestä. Tähän vaikuttivat puhtaat käytännön syyt. Jääkärit olivat alemman tason johtajia: joukkueenjohtajia, ryhmänjohtajia ja osa aivan tavallisia miehiä. Pfadfinder-kurssille liittynyt isänikin toimi alussa ryhmänjohtajana. He olivat tavallaan niin alhaisessa asemassa, että heille oli luonnol- 43