Investoinnit sähkön siirron hinnoittelussa

LTKK Sähkötekniikka Electrical Engineering LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN KORKEAKOULU SÄHKÖTEKNIIKAN OSASTO Investoinnit sähkön siirron hinnoittelussa VERKON JÄLLEEN- HANKINTA-ARVO 50 % JHA:sta + investoinnit - tasapoistot VERKON NYKYKÄYTTÖ- ARVO x % SALLITTU TUOTTO INVESTOINTI Operatiiviset kulut Sähkön laatu TEHOKKUUS Verkostopituus Tulot - operatiiviset kulut - investoinnit (tasapoistot) Tuotto Asiakkaiden lukumäärä Siirretty energia Tutkimusraportti LTKK 2002 PL 20, 53851 LAPPEENRANTA, p. 05 62111, fax. 05 621 6799 http://www.ee.lut.fi/lab/sahkomarkkina/sahkomarkkinalaboratorio.htm

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 1 SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE... 5 1 Johdanto... 6 2 Tutkimushankkeen tavoite ja toteutusmalli... 8 2.1 Tutkimustehtävät... 9 2.2 Hankkeen toteutus...10 3 Näkemykset investointien käsittelymallin hyväksyttävyydestä... 11 4 Verkostokomponenttien pitoajat... 12 4.1 Komponenttiryhmittelyn perusteet... 12 4.1.1 Verkoston jälleenhankinta-arvon ryhmittely... 12 4.2 Pitoaikojen määritysprosessin kuvaus; haastattelut ja kirjallisuus -haastattelun laajuus... 13 4.2.1 Komponenttijaottelu ja yhtiöiden pitoaikavastaukset... 14 4.3 Pitoaikojen määrityksen tulokset; taulukko, painotettu keskiarvo ja vaihteluväli... 15 4.4 Ilmajohtojen ja maakaapelien pitoaikojen painotetut keskiarvot... 16 4.5 Pitoaikojen esittely ja perustelu komponenttiryhmittäin... 17 4.5.1 110 kv johdot, puupylväät 35-45 a, teräspylväät 35-60 a, maakaapelit 30-40 a... 17 4.5.2 Sähköasemat... 17 4.5.3 Keskijännitejohdot, 30-40 a... 18 4.5.4 Jakelumuuntamot, pylväsmuuntamo 25-35 a, puisto- ja kiinteistömuuntamo 30-40 a... 19 4.5.5 Jakelumuuntajat, 30-40 a... 19 4.5.6 Pienjännitejohdot, AMKA 25-35 a, maakaapeli ja jakokaapit 30-40 a... 19 4.5.7 Erottimet ja erotinasemat, 25-30 a... 20 4.5.8 Automaatio erotinasemalla ja sähköasemalla, 15-20 a... 20 4.5.9 Tietoliikennejärjestelmät, 10-20 a... 20 4.5.10 Ylijännitesuojat, 20-30 a... 21 4.5.11 ATK-laitteet, 3-5 a... 21 4.5.12 Ohjelmistot, tapauskohtaisesti 5-10 a... 21 4.5.13 Kiinteistöt... 22 4.5.14 Mittarit (esim. kwh), 15-20 a... 22 5 Investointien ja kulujen rajapinnan määrittäminen... 23 5.1 Kirjanpitoa koskevat säädökset ja yleiset periaatteet... 23 5.1.1 Hyvä kirjanpitotapa... 23 5.1.2 Kirjanpito- ja muu lainsäädäntö... 24 5.2 Investointien ja kulujen kirjaamiseen liittyviä määritelmiä... 26 5.2.1 Käyttöomaisuus... 26 5.2.2 Poistot... 26

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 2 5.2.3 Hankintameno... 27 5.3 Kirjanpitolainsäädännön investointien ja kulujen kirjaamista koskeva ohjeistus... 28 5.4 Investointien ja kulujen jaotteluun liittyvät tulkinnanvaraisuudet ja suositukset kirjauskäytännöksi... 29 5.4.1 Verkoston uudisrakentaminen (uusinvestoinnit)... 29 5.4.2 Verkoston korvausinvestoinnit... 30 5.4.3 Työkustannukset... 32 5.4.4 Mittarivaihdot... 33 5.4.5 ATK-laitteiden ja ohjelmistojen hankinta... 34 5.4.6 Sähköasemakiinteistöjen omistus... 35 5.5 Kulujen siirtomahdollisuudet... 35 5.6 Ehdotus investointien ja kulujen jaotteluperiaatteiksi... 36 6 Jälleenhankintahinnan, nykykäyttöarvon, sallitun tuoton, tasapoistojen ja laskennallisen tuoton laskenta... 38 6.1 Tutkimushankkeessa tarkasteltava investointien käsittelymalli... 38 6.2 Jälleenhankinta-arvo... 38 6.3 Nykykäyttöarvo... 39 6.4 Tasapoistot... 42 6.5 Sallittu tuotto... 42 6.6 Laskennallinen tulos...43 6.7 Todellinen tulos... 43 7 Investointien ja kohtuullisen tuoton kehittyminen erilaisilla toimintamalleilla... 44 7.1 Investointitasot verkkoyhtiöissä... 44 7.2 Esimerkkilaskelmien lähtötiedot... 44 7.3 Laskennan periaatteellinen eteneminen... 45 7.3.1 Todellisen tuloksen laskeminen... 46 7.4 Esimerkkilaskelmien tavoite... 46 7.5 Laskentatulokset: keskikokoinen kaupunkiyhtiö... 46 7.6 Laskentatulokset: suuri kaupunkiyhtiö... 58 7.7 Laskentatulokset: keskikokoinen maaseutuyhtiö... 60 7.8 Yhteenveto laskentatuloksista... 62 8 Johtopäätökset ja toimenpide-ehdotukset... 64 9 Lähdekirjallisuutta... 67

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 3 Terminologiaa Taloudellinen pitoaika Kirjanpitoa koskevassa lainsäädännössä taloudellisella pitoajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jona käyttöomaisuuden ennakoidaan hyödyntävän kirjanpitovelvollista tuloa tuottamalla. Taloudellisella pitoajalla on kirjallisuudessa joissakin yhteyksissä myös toinen hieman ristiriitainen merkitys, eli sitä käytetään kuvaamaan kirjanpidollista poistoaikaa. Tekninen pitoaika Teknisellä pitoajalla tarkoitetaan käyttöomaisuushyödykkeen teknistä käyttöikää. Teknistaloudellinen pitoaika Teknistaloudellisen pitoaika vastaa taloudellista pitoaikaa siltä osin kuin sillä tarkoitetaan käyttöomaisuuden kirjanpitovelvollista hyödyntävää aikaa. Teknistaloudellisella pitoajalla tarkoitetaan edellä sanotun perusteella sitä, kuinka kauan esimerkiksi verkostokomponentti todellisuudessa saa olla verkossa. Raportissa käytettäväksi termiksi on pelkän taloudellisen pitoajan sijasta valittu teknistaloudellinen pitoaika, jotta vältettäisiin taloudellisen pitoajan kirjanpidollisesta merkityksestä mahdollisesti aiheutuvat sekaannukset. Teknistaloudellinen pitoaika on yleensä lyhempi kuin tekninen pitoaika, mutta toisaalta pitempi kuin kirjanpidollinen poistoaika. Uusinvestointi Uusinvestoinnilla tarkoitetaan kokonaan uuden verkon osan rakentamista. Korvausinvestointi Korvausinvestoinnilla tarkoitetaan toimintoa, jonka tarkoituksena on joko lisätä olemassa olevan verkon kapasiteettia tai jatkaa komponentin käyttöaikaa. Jälleenhankinta-arvo Sähkönjakeluverkon jälleenhankinta-arvo kuvaa menoa, joka olisi tehtävä, jos verkko rakennettaisiin nykyisellä kustannustasolla. Nykykäyttöarvo Sähkönjakeluverkon nykykäyttöarvo kuvaa verkon jäljellä olevaa käyttöarvoa. Verkosto- ja maastosuunnittelu Tietyn yksilöidyn verkonrakennuskohteen, toimistossa tai maastossa tapahtuva suunnittelutyö. Ei sisällä yleissuunnittelua. Sallittu tuotto Verkkoliiketoiminnan sallittu tuotto määritetään toimintaan sitoutuneen pääoman perusteella. Oman pääoman kohtuullinen tuottoprosentti ja korollisen vieraan pääoman kohtuullinen kustannus lasketaan Energiamarkkinaviraston esittämien periaatteiden mukaisesti. Korottomasta vieraasta pääomasta ei katsota aiheutuvan kustannuksia. Verkkoyhtiön hinnoittelun kohtuullisuutta arvioitaessa toiminnan

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 4 laskennallista tulosta verrataan sallittuun tuottoon. Joissakin yhteyksissä käytetään sallitun tuoton sijasta termiä kohtuullinen tuotto samassa merkityksessä. Laskennallinen tulos Verkkoliiketoiminnan laskennallinen tulos lasketaan oikaistun tuloslaskelman perusteella. Oikaistussa tuloslaskelmassa ei oteta huomioon rahoituskuluja ja sähköverkosta tehtävät poistot ovat ns. kohtuullisen poistotason mukaiset. Raportissa tarkasteltavassa verkkoliiketoiminnan sallitun tuoton määritysmallissa kohtuullinen poistotaso määräytyy verkon jälleenhankinta-arvosta laskettujen tasapoistojen perusteella. Nykyisessä sallitun tuoton arviointimallissa kohtuullisena poistotasona käytetään tarkasteluvuoden ja kahden sitä edeltäneen vuoden investointien keskiarvoa. Tarvittaessa voidaan perustellusti poistoina hyväksyä yksittäiset suuremmatkin investoinnit. Todellinen tulos Verkkoliiketoiminnan todellinen tulos lasketaan tilinpäätöstiedoissa esitetyn tuloslaskelman perusteella. Tasapoistot Raportissa tarkasteltavassa verkkoliiketoiminnan sallitun tuoton määritysmallissa tasapoistoilla tarkoitetaan verkon jälleenhankinta-arvosta keskimääräisellä pitoajalla laskettuja tasapoistoja. Tasapoistoja käytetään tässä raportissa tutkitussa mallissa sekä nykykäyttöarvon muutosta että verkkoliiketoiminnan laskennallista tulosta laskettaessa.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 5 ESIPUHE Tässä raportissa esitetään keskeiset tulokset vuoden 2001 aikana Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa (LTKK) Energiamarkkinaviraston (EMV) toimeksiannosta toteutetusta tutkimushankkeesta Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa. Tutkimushankkeessa ja raportissa käsitellään verkostokomponenttien teknistaloudellisten pitoaikojen määritystä, verkon nykykäyttöarvon määritystä, uus- ja korvausinvestointien määritystä, investointien ja kulujen kirjauskäytäntöjen yhtenäistämistä sekä tasapoistojen käyttöä verkkotoiminnan tuoton määrittämisessä. Tutkimushankkeessa ei ole käsitelty investointeja osana DEA-mallilla suoritettavaa tehokkuusmittausta. Hanke on toteutettu LTKK:ssa sähkötekniikan osastolla sähkömarkkinalaboratoriossa prof. Jarmo Partasen johdolla. Tutkimusryhmään ovat kuuluneet Partasen lisäksi dipl.ins. Jukka Lassila ja dipl.ins. Satu Viljainen. Tutkimustyötä on ohjannut EMV:n puolesta projektiryhmä, johon ovat kuuluneet johtaja Asta Sihvonen-Punkka, ryhmäpäällikkö Antti Paananen, ylitarkastaja Kari Lavaste, verkkoinsinööri Martti Hänninen sekä laskentaekonomi Mari Sipola. Johtoryhmä on kokoontunut hankkeen toteutuksen aikana viisi kertaa. Tutkimushankkeen toteutuksen yhteydessä tutkimusryhmä on haastatteluin ja kyselylomakkein läpikäynyt tutkimustehtäviä 13 jakeluverkkoyhtiön kanssa. Tämän lisäksi tutkimusryhmä on esitellyt hankkeen tavoitteita ja tuloksia kolmessa tapaamisessa dipl.ins. Markku Jalosen johdolla työskentelevälle Energia-alan keskusliitto Finergy ry:n projektiryhmälle. Lappeenrannassa 24.1.2002 Jukka Lassila Satu Viljainen Jarmo Partanen

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 6 1 Johdanto Jakeluverkkoliiketoiminnan hinnoittelun valvonnassa eli verkkoliiketoiminnan kohtuullisen tuoton määrityksessä on käytössä EMV:n määrittelemät toimintamallit. Voimakkaasti pelkistettynä sallitun tuoton määritys ja toiminnan laskennallisen tuoton määritys tapahtuvat kuvan 1.1 ja seuraavan tekstin mukaisesti. Ensin määritetään verkkojen jälleenhankinta-arvo (JHA) verkostokomponenttien yksikkömäärien ja yksikköhintojen avulla. Tämän jälkeen verkkojen nykykäyttöarvo (NKA) määritetään verkostokomponenttien nykyisen iän ja pitoaikojen suhteen avulla siten, että NKA = 1 ikä pitoaika JHA Nykykäyttöarvosta vähennetään verkkoyhtiön taseessa oleva liittymismaksukertymä. Näin saatu pääoma jaetaan omaan ja vieraaseen pääomaan, joille lasketaan sallittu tuotto EMV:n määrittämien tuottoprosenttien avulla. Toiminnan todellinen laskennallinen tuotto lasketaan vähentämällä tuotoista (liikevaihto) kulut ja kolmen viimeisen vuoden investointien keskiarvo. Tarvittaessa voidaan perustellusti poistoina hyväksyä yksittäiset suuremmatkin investoinnit. Jos laskennallinen tuotto on suurempi kuin sallittu tuotto, on yhtiön hinnoittelu kohtuutonta. VERKON JÄLLEEN- HANKINTA-ARVO uusinvestointi korvausinvestointi INVESTOINTI Verkkoliiketoiminnan tuoton laskenta: pitoaika verkon ikä Operatiiviset kulut VERKON NYKYKÄYTTÖ- ARVO Sähkön laatu x % TEHOKKUUS Verkostopituus SALLITTU TUOTTO Asiakkaiden lukumäärä Siirretty energia Tulot - operatiiviset kulut - investoinnit (3 vuoden keskiarvo) Tuotto Kuva 1.1. Verkkoliiketoiminnan kohtuullisen tuoton sekä toiminnan laskennallisen tuoton määritys, nykykäytäntö, voimakkaasti pelkistetty kuvaus. Toimintamalliin liittyy useita vaikeita ja moniselitteisiä osatehtäviä. Näitä ovat mm. jakeluverkkojen nykykäyttöarvon määritystapa verkkoihin liittyvien uus- ja korvausinvestointien määritys investointien käsittely laskennallisen tuoton määrityksessä (poistot) eri verkostokomponenttien teknistaloudelliset pitoajat.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 7 Vuoden 2001 aikana käyttöönotettu verkkotoiminnan tehokkuusmittaus nk. DEAmallin avulla on luonut myös tarpeen verkkoihin liittyvien investointien ja kulujen kirjauskäytäntöjen selvittämiselle ja yhtenäistämiselle. Jakeluverkkojen nykykäyttöarvon määritys edellä kuvatussa prosessissa on periaatteessa yksinkertaista. Käytännön vaikeus liittyy kuitenkin ennen kaikkea verkostokomponenttien iän määrittämiseen. Myöskin verkostokomponenttien pitoaikojen määritys on osoittautunut ongelmalliseksi. Toimintamallissa ei ole sisäänrakennettuna investointitasojen ohjaukseen liittyviä elementtejä. Periaatteessa malli kannustaa investointeihin (jopa yli-investointeihin), sillä tehdyt investoinnit lyhentävät verkoston ikää eli korottavat verkon nykykäyttöarvoa ja sitä kautta myös sallittua tuottoa ja samalla investoinnit voidaan nopeasti poistaa laskennallisen tuoton laskennassa. Kolmen vuoden poistokäytäntö ei kuitenkaan huomioi jo aiemmin tehtyjen investointien poistotarvetta tämä on todettu ongelmaksi monissa verkkoyhtiöissä. Verkkoyhtiön tekemien korvausinvestointien mahdollinen alhainen määrä (verkoston kehitysvelvoitteen laiminlyönti) ei myöskään ole helposti suoraan todettavissa. Tämän takia EMV:llä on ollut tarve selvittää ja seurata erikseen uus- ja korvausinvestointien määrää. Uus- ja korvausinvestointien määritys puolestaan on todettu monessa tapauksessa tulkinnanvaraiseksi ja ongelmalliseksi.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 8 2 Tutkimushankkeen tavoite ja toteutusmalli Tämän tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää, että onko mahdollista käyttää sähköverkkoliiketoiminnan kohtuullisen tuoton määrityksessä nykykäytännön sijasta seuraavia periaatteita: 1) Verkon jälleenhankinta-arvo, JHA, määritetään nykymenetelmin 2) Verkon nykykäyttöarvoksi määritetään sovittuna ajanhetkenä 50 % verkon jälleenhankinta-arvosta 3) Edellä mainitusta ajankohdasta eteenpäin verkon nykykäyttöarvon muutos lasketaan periaatteessa seuraavasti (tarkennukset laskentamalliin on esitetty raportin kohdassa 6.3. nykykäyttöarvon muutos = edellisen vuoden investoinnit edellisen vuoden JHA:sta komponenttien pitoajoilla lasketut tasapoistot 4) Verkkoliiketoiminnan tuottoa laskettaessa käytetään verkon jälleenhankintaarvon tai verkon nykykäyttöarvon pohjalta määritettyjä tasapoistoja VERKON JÄLLEEN- HANKINTA-ARVO 50 % JHA:sta + investoinnit - tasapoistot VERKON NYKYKÄYTTÖ- ARVO x % SALLITTU TUOTTO INVESTOINTI Operatiiviset kulut Sähkön laatu TEHOKKUUS Verkostopituus Tulot - operatiiviset kulut - investoinnit (tasapoistot) Tuotto Asiakkaiden lukumäärä Siirretty energia Kuva 2.1. Investoinnit osana verkkoliiketoiminnan sallitun tuoton määritysprosessia Mikäli esitetty toimintamalli on mahdollista toteuttaa käytännössä, poistuisi osa edellä esitetyistä sallitun tuoton ja toiminnan tuoton määritykseen liittyvistä ongelmakohdista.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 9 2.1 Tutkimustehtävät Edellä kuvatun toimintamallin analysointi ja mahdollinen käytännön toteuttaminen edellyttää seuraavien osatehtävien ratkaisemista. Verkoston eri komponenttien teknistaloudellisten pitoaikojen määritys Verkostokomponenttien pitoajoilla on keskeinen merkitys verkon nykykäyttöarvon ja verkostoinvestointien poistojen laskennassa. Investointien ja kulujen kirjauskäytäntöjen yhtenäistäminen Sillä, että käsitelläänkö toimenpidettä investointina vai kuluna, on vaikutusta monella eri tavoin kohtuullisen tuoton määritysprosessiin. Käsiteltäessä toimintoa kuluna voidaan meno vähentää suoraan tuloslaskelmassa (eli rahoittaa välittömällä tulorahoituksella). Toisaalta operatiiviset kulut vaikuttavat yhtiön tehokkuusarviointiin, joka puolestaan määrittää yhtiön operatiivisille kuluille oikean tason. Suuret kulut ovat siis haitallisia yhtiön tehokkuutta arvioitaessa. Käsiteltäessä toimintoa investointina tapahtuu investoinnin rahoitus poistojen kautta. Investoinnit nostavat verkon nykykäyttöarvoa ja niillä voidaan vaikuttaa myös operatiivisiin kuluihin. Edellä olevan perusteella voidaan päätellä, että kukin verkkoyhtiö pyrkii tekemään rajavedon investointien ja kulujen välille itselleen parhaalla mahdollisella tavalla. Verkkoyhtiöiden toiminnan tasapuolisen vertailun takia olisi kuitenkin hyvä, että investointeja käsitellään kaikissa yhtiöissä suurin piirtein samoin periaattein. Uus- ja korvausinvestointien määritys ja seuranta Investoinneilla on vaikutusta verkon jälleenhankinta-arvoon ja nykykäyttöarvoon. Uusinvestoinnit lisäävät jälleenhankinta-arvoa. Puhtaat korvausinvestoinnit eivät puolestaan lisää verkon jälleenhankinta-arvoa. Osa toimenpiteistä on luonteeltaan osaksi uus- ja osaksi korvausinvestointeja. Tilanne, jossa yksittäisen investoinnin luonnetta ei tarvitsisi tarkasti määritellä, mutta kuitenkin samanaikaisesti voitaisiin seurata koko yhtiön uus- ja korvausinvestointien kehitystä, olisi tarkoituksenmukainen sekä verkkoyhtiöiden kuin myös EMV:n kannalta. Mahdollisen uuden toimintamallin analysointi esimerkkilaskelmien avulla Esitetyssä toimintamallissa verkostokomponenttien pitoajoilla ja yhtiön toteuttamien investointien määrällä on suora vaikutus verkkojen nykykäyttöarvon, sallitun tuoton ja toiminnan laskennallisen tuoton kehitykseen. Analyysejä erilaisten toimintastrategioiden vaikutuksista voidaan toteuttaa verkkoyhtiöille tehtävien esimerkkilaskelmien avulla.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 10 2.2 Hankkeen toteutus Edellä kuvatut tutkimustehtävät liittyvät monilta osin läheisesti verkkoyhtiöiden käytännön toimintaan ja toimintastrategioihin. Yhtiöiden kokemus ja näkemykset ovat keskeisiä tiedonlähteitä mm. verkostokomponenttien pitoaikoja määritettäessä. Keskeisenä tutkimusmetodina verkostokomponenttien teknistaloudellisten pitoaikojen määrityksessä sekä investointien ja kulujen kirjauskäytäntöjen nykytilan ja yhtenäistämisehdotusten laadinnassa on ollut verkkoyhtiöille tehdyt kyselyt ja haastattelut. Kesän ja alkusyksyn 2001 aikana tutkimusryhmä vieraili 10 verkkoyhtiössä ja tapaamisissa oli mukana edustajia yhteensä 13 eri verkkoyhtiöstä; Espoon Sähkö Oyj, Fortum Sähkönjakelu Oy, Helsinki Energia, Iitin Sähkö Oy, Imatran Seudun Sähkö Oy, Joutsenon Energia Oy, Kouvolan Seudun Sähkö Oy, Lappeenrannan Energia, Parikkalan Valo Oy, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy, Savon Voima Oyj, Vantaan Energia Oy, Vattenfall Siirto Oy. Yhtiöiden asiakasmäärä edustaa 45 % koko Suomen asiakasmäärästä ja 36 % Suomen kokonaisjakeluverkkomäärästä. Esimerkkilaskelmien ja analyysien laatimista varten tutkimusryhmä on kehittänyt laskentajärjestelmän, jota käyttäen voidaan tehdä monipuolisia sallitun tuoton ja laskennallisen tuoton kehitystä kuvaavia laskelmia erilaisilla lähtöarvoilla.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 11 3 Näkemykset investointien käsittelymallin hyväksyttävyydestä Kaikissa verkkoyhtiötapaamisissa yhtenä keskeisenä keskusteluteemana oli kuvassa 2.1 kuvatun toimintamallin mahdollinen käytettävyys ja hyväksyttävyys verkkoyhtiöissä. Yhteenvetona voidaan todeta, että kaikissa yhtiöissä sallitun tuoton valvontaprosessin kehittäminen kuvan 2.1 mukaiseksi nähtiin positiivisena ja yhtiön toimintaa oikealla tavalla ohjaavana asiana. Yksi keskeinen ja erittäin paljon tulevaan toimintaan vaikuttava tekijä kuvan 2.1 mallissa on nykykäyttöarvon määritys. Oletusarvona on, että aluksi kaikille yhtiöille nykykäyttöarvoksi asetetaan 50 % jälleenhankinta-arvosta ja tämän jälkeen nykykäyttöarvo määräytyy tehtyjen investointien ja jälleenhankinta-arvosta laskettavien tasapoistojen suhteen kehityksen mukaan. Lähes kaikki haastatellut yhtiöt totesivat, että heille lähtöolettamus NKA = 0.5*JHA on suurin piirtein oikein. Kahdessa yhtiössä esitettiin selkeä perusteltu näkemys, että heidän verkkonsa nykykäyttöarvo on hieman suurempi kuin 50 % jälleenhankinta-arvosta. Kaikissa verkkoyhtiöissä hyväksyttiin toimintamalli, jossa lähtötilanteen jälkeen nykykäyttöarvo määritettäisiin investointimäärien ja tasapoistojen perusteella. Voidaan siis todeta, että edellä kuvattu nykykäyttöarvon määritystapa soveltuu ja on hyväksyttävissä verkkoyhtiöissä todelliseksi toimintamalliksi, jos muut asiaan liittyvät ongelmakohdat, mm. pitoajat, saadaan ratkaistuksi. Lisäyksenä alkuperäiseen perusolettamukseen, lähtökohtana 50 % nykykäyttöarvo, on syytä esittää 55 % nykykäyttöarvovaihtoehto. Nykykäyttöarvoksi voitaisiin hyväksyä 55 % verkon jälleenhankinta-arvosta, jos verkkoyhtiö pystyy selkein perustein ja todellisin tilastoin perustelemaan esityksensä ja samalla sitoutumaan käyttämään nykykäyttöarvon laskennassa esittämiään verkoston pitoaikoja myös jatkoprosessissa mm. laskennallisen tuoton määrityksessä. Tasapoistojen mahdollinen käyttö toiminnan tuoton laskennassa koettiin kaikissa tapaamisissa myönteisenä ja pitkäjänteiseen verkoston kehittämiseen ohjaavana seikkana. Kulujen ja investointien kirjaamiskäytäntöjen yhtenäistämisohjeistojen laatiminen nähtiin myös myönteisenä ja kannatettavana asiana.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 12 4 Verkostokomponenttien pitoajat Verkostokomponenttien pitoajoilla on keskeinen merkitys verkon nykykäyttöarvon ja verkostoinvestointien poistojen määritysmenetelmissä. Pitoaika vaikuttaa suoraan verkon nykyarvoon, joka puolestaan on keskeisenä suureena sallitun tuoton laskennassa. Tällä hetkellä komponenttien pitoaikojen vaihteluväli on suuri. Pitoaikojen osalta tutkimuksen tavoitteena on etsiä todellisuutta vastaavat verkostokomponenttien pitoajat verkkoyhtiöiden edustajia haastattelemalla. Kerätyn aineiston perusteella laaditaan kunkin komponentin/komponenttiryhmän pitoajalle vaihteluväli. Vaihteluvälillä halutaan turvata erilaisissa olosuhteissa toimiville verkkoyhtiöille mahdollisuus todellisuutta vastaavaan investointitason valintaan. 4.1 Komponenttiryhmittelyn perusteet 4.1.1 Verkoston jälleenhankinta-arvon ryhmittely Ehdotettu komponenttiryhmittely noudattelee pitkälle verkostoyksiköiden kustannusluettelon (KA 2:97) mukaista jaottelua. Kustannusluettelon pääryhmiä verkon jälleenhankinta-arvoa määrittäessä ovat Muuntamot (pylväs-, puisto- ja kiinteistömuuntamot) Jakelumuuntajat 20 kv ilmajohdot 0,4 kv ilmajohdot 20 kv kaapelit 0,4 kv kaapelit 20 kv johtoerottimet (johtoerotin, kauko-ohjattava erotin) 110 kv johdot kwh-mittarit Sähköasemat (tontit, päämuuntajat, 110 ja 20 kv kojeistot) Tutkimustyössä käytetty komponenttiryhmittely on esitetty liitteessä I. Edellä esitetyn kustannusluetteloryhmien lisäksi mukaan on otettu kohdat Automaatio erotinasemalla Pylväät (jakeluverkon puupylväät) Muut verkostokomponentit Tietoliikennejärjestelmät Ohjelmistot Työvälineet Kuljetus- ja konekalusto

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 13 4.2 Pitoaikojen määritysprosessin kuvaus; haastattelut ja kirjallisuus - haastattelun laajuus Verkostokomponenttien teknistaloudellisia pitoaikojen sekä investointien ja kulujen kirjauskäytäntöjen selvittämiseksi käytiin keskusteluja verkkoyhtiöiden edustajien kanssa. Kohdeyhtiöt eroavat toisistaan sekä yhtiömuodoiltaan että toimintaympäristönsä puolesta. Mukana on sekä maaseutu- ja kaupunkiyhtiöitä. Yritysvierailujen yhteydessä verkkoyhtiöitä pyydettiin kommentoimaan liitteen 1 ehdotusta verkostokomponenttien jaotteluksi. Lisäksi yhtiöitä pyydettiin ilmoittamaan kirjallisesti liitteen 1 jaottelun mukaisesti näkemyksensä verkostokomponenttien teknistaloudellisista pitoajoista. Eri yhtiöissä käytyjen keskustelujen perusteella pyrittiin selvittämään niiden eri verkostokomponenteille käyttämät teknistaloudelliset pitoajat. Teknistaloudellisella pitoajalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, kuinka kauan komponentti todellisuudessa saa olla verkossa. Teknistaloudellinen pitoaika on yleensä lyhempi kuin tekninen pitoaika, mutta toisaalta pitempi kuin kirjanpidossa käytetyistä poistoajoista johdettavat pitoajat. Teknistaloudellisten pitoaikojen määrittely osoittautui odotusten mukaisesti vaikeaksi kysymykseksi. Määrittelyssä on otettava huomioon monia toimialueen erityispiirteistä johtuvia tekijöitä. Keskeisimmät reunaehdot määräytyvät toimialueen sähkönkulutuksen kasvun ja alueiden infrastruktuurin kehityksen mukaan. Voimakkaan kasvun alueilla teknistaloudelliset pitoajat ovat tyypillisesti huomattavasti lyhyempiä kuin tekniset pitoajat, koska komponentteja joudutaan usein uusimaan muista syistä kuin teknisen käyttöiän loppumisen takia. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi kapasiteetin loppuminen ja häviöiden voimakas kasvu. Toinen kasvualeille ominainen piirre on, että johtolinjoja joudutaan rakentamaan myös kaavoittamattomille aluille. Kaavan valmistumisen jälkeen johtolinjoja joudutaan mahdollisesti purkamaan vain muutamia vuosia rakentamisen jälkeen. Kasvualuilla avojohdot ovatkin usein tilapäisratkaisuja, jotka korvataan kaavan valmistumisen jälkeen maakaapeleilla. Tästä seuraa, että avojohtojen teknistaloudelliset pitoajat voivat olla huomattavan lyhyitä. Sähkönkulutuksen kasvun pysyessä ennallaan tai kasvaessa vain hitaasti verkostokomponenttien teknistaloudelliset pitoajat ovat hyvin lähellä komponenttien teknisiä pitoaikoja. Komponentteja on taloudellisesti kannattavaa pitää verkossa niin kauan kuin ne siellä kestävät. Kirjapidossa käytetyistä poistoajoista johdetuilla pitoajoilla ei käytännössä ole juuri lainkaan yhteyttä verkostokomponenttien teknistaloudellisiin pitoaikoihin. Keskustelujen perusteella asiaan ei aikaisemmin ole kiinnitetty huomiota, mutta tältä osin tilanne voi jatkossa muuttua. Muutamassa yhtiössä käydään parhaillaan keskustelua kirjanpidossa käytettyjen poistoaikojen muuttamisesta paremmin verkostokomponenttien todellisia teknistaloudellisia pitoaikoja vastaaviksi. Käytännössä tämä tarkoittaa useimmissa tapauksissa kirjapidon poistoaikojen pidentämistä.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 14 4.2.1 Komponenttijaottelu ja yhtiöiden pitoaikavastaukset Yhtiöissä oltiin yleisesti melko tyytyväisiä ehdotettuun verkostokomponenttien jaotteluun. Muutosehdotukset koskivat ensisijaisesti jaottelun tarkentamista sähköasematasolla sekä tietoliikennejärjestelmien ja kiinteistöjen kohdalla. Taajamaolosuhteissa toimivissa yhtiöissä jaottelua pidettiin liian tarkkana erottimien ja erotinasemien sekä erotinaseman automaation osalta, koska näihin ryhmiin kuuluvia komponentteja ei juurikaan ole käytössä. Toisaalta maaseutuolosuhteissa toimivissa yhtiöissä jaottelua pidettiin kyseisiltä osin hyvinkin toimivana ja tarpeellisena. Ehdotus käyttöön otettavaksi komponenttijaotteluksi on esitetty kohdassa 4.3. Liitteessä 1 olevaan taulukkoon on koottu eri yhtiöiden näkemykset verkostokomponenttien teknistaloudellisiksi pitoajoiksi. Vastaukset ovat taulukossa kunkin komponentin osalta sattumanvaraisessa järjestyksessä.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 15 4.3 Pitoaikojen määrityksen tulokset; taulukko, painotettu keskiarvo ja vaihteluväli Ehdotus käyttöönotettaviksi komponenttiryhmittelyksi ja teknistaloudellisiksi pitoajoiksi on esitetty taulukossa 4.1. Perustelut ehdotuksille on esitetty komponenttiryhmittäin kohdassa 4.5. Taulukko 4.1. Komponenttiryhmittely ja ehdotukset verkostokomponenttien pitoaikaväliksi. Verkostokomponentti Esitys pitoaikaväliksi [a] 110 kv johdot - 110 kv avojohdot (puupylväs) 35...45-110 kv avojohdot (teräspylväs) 35...60-110 kv maakaapelit 30...40 Sähköasemat - 110 kv kojeisto (GIS/avokojeisto) - 20 kv kojeisto (GIS/avokojeisto) - päämuuntaja Keskijännitejohdot - avojohdot - PAS, SAXKA, SAMKA - maakaapeli, kaapelipäätteet ja jatkokset Pienjännitejohdot - AMKA - maakaapeli, jakokaapit Jakelumuuntamot ja muuntajat - pylväsmuuntamo - puistomuuntamo - kiinteistömuuntamo - jakelumuuntaja Erottimet ja erotinasemat - johtoerotin - kaukokäyttöerotinasema 30...40 (GIS 45) 30...40 (GIS 45) 30...45 30...40 25...35 30...40 25...35 30...40 30...40 30...40 25...30 Automaatio erotinasemalla ja sähköasemalla - ohjauskeskus, tiedonsiirtopääte 15...20 - virta-anturi, jännitemittaus, vianilmaisin - toisiolaitteet/automaatio sähköasemalla - mittalaitteet Mittarit (esim. kwh-mittarit) 15...20 Tietoliikennejärjestelmät 10...20 Ohjelmistot - SCADA, VTJ, KTJ, ATJ 5...10 ATK-laitteet 3...5 Työvälineet 5 Kuljetus- ja konekalusto 5...10 Kiinteistöt 30...50 - asemarakennukset - kallioluolat - muut kiinteistöt

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 16 4.4 Ilmajohtojen ja maakaapelien pitoaikojen painotetut keskiarvot Verkkoyhtiöiden vastauksista määritettiin pitoaikojen verkkopituudella painotetut keskiarvot ilmajohdoille ja maakaapeleille. Pitoaikojen painotetun keskiarvon laskemiseen käytettiin vuoden 1999 verkkotietoja. Painotetut keskiarvot laskettiin erikseen pien-, keski- ja suurjänniteverkon johdoille. Keski- ja suurjänniteverkkojen ilmajohtojen ja maakaapelien osuudet selvitettiin verkkotiedoista (EMV 1999) saatua kaapelointiastetta käyttäen. Pienjänniteverkosta ko. tunnuslukua ei ole yleisesti saatavilla, joten painotetun keskiarvon laskemiseksi tieto kaapelointiasteesta pyydettiin erikseen kohdeyhtiöiltä. Pitoaikojen painotetut keskiarvot ja kohdeyhtiöiden osuudet kaikkien verkkoyhtiöiden kokonaisverkkopituudesta on esitetty komponenteittain oheisessa taulukossa. Taulukko 4.2. Ilmajohtojen ja maakaapelien keskimääräiset pitoajat ja kokonaisosuudet. Verkostokomponentti Kohdeyhtiöiden osuus Suomen verkkopituudesta Pitoaikojen vaihteluväli vastauksissa Keskimääräinen verkkopituuksilla painotettu pitoaika Maakaapelit - pienjännite * 36 % 30-50 a 32,7 a - keskijännite 41 % 30-40 a 36,5 a - suurjännite 48 % 35-40 a 35,7 a Ilmajohdot - pienjännite * 36 % 20-45 a 25,7 a - keskijännite 35 % 20-50 a 33,7 a - suurjännite 30 % 30-50 a 39,0 a * Ei erittelyä pienjännitemaakaapeleissa ja ilmajohdoissa Taulukkoon 4.3 on koottu kirjallisuudessa esille tulleita pitoaikoja vastaavien verkostokomponenttien osalta. Taulukko 4.3. Senerin julkaisemat tekniset pitoajat sekä Jari Hokkasen diplomityössä selvitetyt keskimääräiset pitoajat (Hokkanen 2000). Verkostokomponentti Tekninen pitoaika, Sener Pitoaikojen vaihteluväli, Hokkanen Keskimääräinen pitoaika, Hokkanen Pienjännite maakaapeli 40 a 20-50 a 36-38 a Pienjännite ilmajohto 30 a 20-40 a 34 a Keskijännite maakaapeli 40 a 20-50 a 38-39 a Keskijännite ilmajohto 30 a 20-50 a 33-36 a Suurin ero Hokkasen keräämissä pitoajoissa esiintyy pienjänniteilmajohtojen (AMKA) kohdalla. Hokkasen kyselyssä verkonosille kerätyt pitoajat ovat lähinnä teknisiä pitoaikoja, joissa on otettu huomioon yhtiöiden arviot kasvavista ympäristövaatimuksista ja teknisestä kehityksestä (Hokkanen 2000). Kysely kattoi verkkoyhtiöistä 7-15 % pienjänniteverkkopituuden kannalta tarkasteltuna.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 17 4.5 Pitoaikojen esittely ja perustelu komponenttiryhmittäin Seuraavassa käydään läpi ehdotetut pitoajat komponenttiryhmittäin. Luvussa keskitytään pääasiassa sellaisiin komponentteihin/komponenttiryhmiin, joissa tulokset poikkeavat merkittävästi aikaisemmin käytössä olleista pitoajoista. 4.5.1 110 kv johdot, puupylväät 35-45 a, teräspylväät 35-60 a, maakaapelit 30-40 a Kohdeyhtiöillä 110 kv verkon määrä vaihteli 0-480 km:n välillä kokonaismäärän ollessa 4474 km. Ilmajohtojen pitoajat vaihtelevat kohdeyhtiöillä 30-45 vuoden välillä. Painotettu keskiarvo on n. 39 vuotta. Puu- ja teräsrakenteisten avojohtolinjojen erilaisista käyttöiästä johtuen on nämä kaksi rakennetta erotettava omiksi komponenteiksi pitoaikataulukossa. Erityisesti maakaapeleiden valmistustekniikka on kehittynyt viime vuosikymmenien aikana. Aikaisemmin suosittujen kyllästettyjen paperieristekaapeleiden käyttö väheni 1980-luvun alkupuolella, kun vulkanoidut polyeteenieristeiset (PEX) johtimet tulivat markkinoille. Tasalaatuisempien eristemateriaalien myötä kaapelien sähköiset ja mekaaniset ominaisuudet ovat parantuneet. Tämä on nostanut kaapeleiden teknistä käyttöikää merkittävästi. Verkkoyhtiöille tehdyn kyselyn mukaan 110 kv maakaapeleiden pitoajat vaihtelevat 35-40 vuoden välillä. Painotettu keskiarvo pitoajoille on 35,7 a. 110 kv maakaapeleita käytetään tyypillisesti kaupunkialueilla sähköasemien syöttöön. Kaapelireitit ovat usein kriittisimpiä osia koko jakelujärjestelmässä, joten niiden toimivuudelle asetetaan verkkoyhtiöissä suuri painoarvo. Vaikka 110 kv maakaapeleiden asennus suoritetaan keski- ja pienjännitemaakaapeleita huolellisemmin, ei pitoaikaa voida kohtuuttomasti kasvattaa toimintavarmuuden takaamiseksi. 110 kv maakaapelin pitoajaksi ehdotetaan samaa vaihteluväliä kuin keski- ja pienjännitemaakaapeleille eli 30-40 vuotta. 4.5.2 Sähköasemat 110 kv ja 20 kv kojeistot, 30-40 a Sähköasemien kojeistojen pitoaikojen vaihtelu vastauksissa oli melko vähäistä, lähes kaikki vastaukset sekä 110 kv että myös 20 kv kojeistojen osalta olivat 30-40 vuoden välillä. Kaasueristeisille kojeistoille (GIS) esitettiin hieman pidempiä pitoaikoja, 45 a, jotka ovat perusteltavissa kojeistojen korkealla laadulla ja perusteellisella kunnonvalvonnalla. Edellä olevan perusteella primäärikojeistoille esitetään 30-40 a pitoaikoja kuitenkin siten, että kaasueristeisille kojeistoilla pitoajat ovat viisi vuotta pidemmät eli 35-45 a. Kohdassa 4.5.8 on esitetty erikseen pitoajat sähköasemien toisiolaitteille (automaatiolaitteille) ja kohdassa 4.5.13 sähköasemakiinteistöille.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 18 Sähköasemia on verkkoyhtiöissä maksimissaan muutamia kymmeniä. Sähköasemat edustavat kuitenkin merkittävää osuutta verkoston jälleenhankintahinnasta. Sähköasemat voivat olla myös yksilöllisiä toteutukseltaan ja monessa tapauksessa voikin olla perusteltua käsitellä sähköasemia verkon jälleenhankintahinnassa tapauskohtaisesti ja vastaavasti käyttää tapauskohtaisia teknistaloudellisia pitoaikoja. Päämuuntaja, 30-45 a Päämuuntajien käyttöikä riippuu voimakkaasti muuntajan kuormitusasteesta. Valmistajat lupaavat tyypillisesti n. 30 vuoden käyttöikää nimelliskuormassa. Tarjolla olevat päämuuntajakoot alkavat 16 MVA:sta ylöspäin. Tämän kokoluokan muuntaja voi jossakin tilanteessa olla teholtaan ylisuuri esim. maaseutuverkoissa. Muuntajan käyttäminen pienellä kuormalla hidastaa eristeissä tapahtuvaa ikääntymistä ja näin pidentää muuntajan käyttöikää. Tällöin päämuuntajalla voidaan saavuttaa jopa 45 vuoden käyttöikä. Vastaavasti päämuuntajien ylikuormittaminen nopeuttaa eristysrakenteiden ikääntymistä ja samalla lyhentää muuntajan käyttöikää. Jakelumuuntajiin verrattuna päämuuntajien kuntoa seurataan tarkemmin, jolloin mahdollisiin vaurioihin voidaan reagoida ennakoivasti mikä osaltaan voi pidentää päämuuntajien käyttöikää. Kohdeyhtiöille tehtyjen kyselyiden mukaan päämuuntajien pitoajat vaihtelevat 30-50 vuoden välillä. Koska päämuuntajien käyttöikään vaikuttaa voimakkaasti yhtiön toimintaympäristö, ehdotetaan päämuuntajille laajaa 30-45 vuoden pitoajan vaihteluväliä. 4.5.3 Keskijännitejohdot, 30-40 a Keskijänniteavojohdoille, PAS-, SAXKA- ja SAMKA-kaapeleille sekä keskijännitemaakaapeleille ehdotetaan yhtenäistä 30-40 vuoden pitoaikaa. Kohdeyhtiöille tehdyssä kyselyssä ainoastaan viisi pitoaikaa 32:sta oli ehdotettavan vaihteluvälin ulkopuolella. Keskijänniteilmajohtojen keskimääräiseksi pitoajaksi saatiin 33,7 a. Vastaava luku keskijännitemaakaapeleille on 36,5 a. Keskijänniteilmajohdot [km] 18 000 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 20 27 30 32,5 35 40 50 Pitoaika [a] Kuva 4.1. Pitoaikojen jakautuminen keskijänniteilmajohdoilla, keskiarvo 33,7 a.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 19 Keskijännitemaakaapeleiden kanssa samaan ryhmään ehdotetaan otettavaksi kaapelipäätteet ja jatkokset. Päätteiden ja jatkosten pitoajat ovat yhteneviä keskijännitemaakaapeleiden kanssa. 4.5.4 Jakelumuuntamot, pylväsmuuntamo 25-35 a, puisto- ja kiinteistömuuntamo 30-40 a Jakelumuuntamoiden pitoajat vaihtelevat 25-40 vuoden välillä. Pylväsmuuntamoiden käyttöikä on hieman puisto- ja kiinteistömuuntamoita lyhyempi. Tämä selittyy muuntamoiden rakenne-eroilla sekä erityyppisillä käyttökohteilla ja kuormitusasteilla. Pylväsmuuntamo Maaseutuverkossa tyypilliset pylväsmuuntamot ovat osa pienjänniteverkkoa. Pylväsmuuntamoille ehdotettava pitoaika 25-35 a korreloikin hyvin pienjänniteriippukaapelin AMKA:n pitoajan kanssa. Puisto- ja kiinteistömuuntamo Puistomuuntamo sijoittuu tyypillisesti keski- ja pienjännitemaakaapeliverkkojen yhteyteen taajama-alueilla. Puistomuuntamoiden pitoaika korreloi hyvin sekä keskiettä pienjännitemaakaapeleiden kanssa. Puisto- ja kiinteistömuuntamoiden pitoajoiksi ehdotetaan 30-40 a. 4.5.5 Jakelumuuntajat, 30-40 a Pylväsmuuntamoiden muuntajakoneet mitoitetaan usein vastaamaan tarkemmin ajankohtaista kuormitustarvetta, kun taas puisto- ja kaupunkimuuntamoiden mitoituksessa on otettava huomioon mahdolliset korvaustilanteet. Kaupunkialueilla jakelumuuntajat mitoitetaan siten, että esim. vikatilanteessa silmukoidussa verkossa olevalla muuntajalla on kyettävä korvaamaan tilapäisesti toisen muuntopiirin tarvitsema tehontarve. Jakelumuuntajien lyhyempi pitoaika päämuuntajiin verrattuna selittyy osin sillä, että jakelumuuntajakokoja on saatavilla päämuuntajakokoja huomattavasti enemmän. Jakelumuuntajien eri kokojen hyvä saatavuus mahdollistaa nimellisteholtaan sopivan muuntajakonevalinnan kuhunkin kohteeseen. Käyttöikää lyhentävä muuntajien ylikuormittuminenkin on tyypillisempää jakelumuuntajille kuin päämuuntajille. 4.5.6 Pienjännitejohdot, AMKA 25-35 a, maakaapeli ja jakokaapit 30-40 a Pienjänniteriippukaapeli AMKA:n käyttöönotto tapahtui 60-70 lukujen vaihteessa. AMKA syrjäytti häiriökesto- ja asennusominaisuuksiensa ansiosta nopeasti vanhan pienjänniteavojohtotekniikan. AMKA:n eristemateriaalien ominaisuudet ovat kehittyneet kaapelitekniikan kehittymisen myötä. Ensimmäiset AMKA-linjat ovat olleet käytössä jo yli 30 vuotta. Tiettävästi näinkään vanhoja ja silloisella tekniikalla valmistettuja AMKA-johtoja ei ole tarvinnut vaihtaa eristemateriaalin vanhentumisen takia. Syynä vaihtoon on voinut olla ulkoisen mekaanisen rasituksen aiheuttamat

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 20 muutokset johtimessa (eristeessä) tai sähköisen kapasiteetin loppuminen esim. kuormituksen kasvun seurauksena. AMKA-verkkojen pitoajat vaihtelivat 20-40 vuoden välillä. Painotettu keskiarvo oli pienjänniteilmajohdoille yllättävän alhainen 25,7 a, vaikka AMKAn pitoajan voisi teknisten ominaisuuksiensa vuoksi olettaa olevan pitempikin. Lyhyt pitoaika selittyy maakaapelin käytön lisääntymisellä. AMKA -linjoja joudutaan usein kaapeloimaan esimerkiksi kaavoituksen pakottamana selvästi ennen kuin AMKA:n tekninen käyttöikä tulee täyteen. Purettavalla johtimella ja pylväillä on tällöin kuitenkin vielä käyttöikää jäljellä jossakin toisessa paikassa. Tämän takia pitoaikaväliksi on esitetty 25-35 a, joka on painotettua keskiarvoa oleellisesti pitempi. Pienjännitemaakaapelin pitoajat vaihtelivat 30-40 vuoden välillä. Pienjännitemaakaapelille ja jakokaapeille ehdotetaan käytettäväksi yhtenevää pitoaikaa, vaikka jakokaappien pitoaika voisi käytännössä olla kaapelien pitoaikaa pidempi. Yhtenevää pitoaikaa voidaan perustella sillä, että mahdollisen kaapeliverkon saneerauksen yhteydessä uusitaan yleensä myös jakokaapit. 4.5.7 Erottimet ja erotinasemat, 25-30 a Erottimia ja erotinasemia käytetään tyypillisesti maaseudulla keskijänniteverkkojen risteyskohdissa. Kohdeyhtiöt arvioivat erottimien ja erotinasemien käyttöiäksi 20-35 vuotta. Pitoaikaväliksi ehdotetaan 25-35 vuotta. Kauko-ohjatuilla erotinasemilla olevien automaatiolaitteiden jälleenhankinta-arvo tulisi käsitellä erillään perustekniikasta ja automaatiolaitteille käytetään omaa pitoaikaa. Tällöin tavallisten ja kauko-ohjattujen erotinasemien pitoajat voivat olla samoja. 4.5.8 Automaatio erotinasemalla ja sähköasemalla, 15-20 a Sähköasemilla, erotinasemilla ja muualla verkossa oleville automaatiolaitteille; ohjauskeskukset, mittamuuntajat, suojareleet ja mittalaitteet, esitetään 15-20 vuoden teknistaloudellisia pitoaikoja, jos automaatiolaitteet erotetaan omaksi ryhmäkseen verkon jälleenhankinta-arvon määrityksessä. Jos automaatiolaitteet sisällytetään sähköasemien kojeistoihin ja erotinasemakokonaisuuksiin, käytetään niille samoja pitoaikoja kuin kojeistoille ja erotinasemille. Automaatiolaitteiden osuus verkon kokonaisjälleenhankinta-arvosta on vähäinen, jolloin niiden erottelu omaksi pitoaikaryhmäkseen ei tuo suurta lisätarkkuutta laskelmiin. 4.5.9 Tietoliikennejärjestelmät, 10-20 a Automaation yhteydessä käytettäville tietoliikennejärjestelmille, esim. radiopuhelin ja linkkijärjestelmät esitetään 10-20 vuoden pitoaikoja. Tietoliikennejärjestelmien tekniikka kehittyy ja uudistuu nopeasti, joka monessa tapauksessa johtaa järjestelmien uudistamiseen muita automaation liittyviä laitteita nopeammin. Tämä on perusteena melko suurelle suhteelliselle vaihteluvälille. Tietoliikennejärjestelmien osalta voi olla tarvetta jopa järjestelmäkohtaisille pitoajoille, jotka määritetään järjestelmiä

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 21 hankittaessa. Järjestelmäkohtainen pitoaikamalli soveltuu sinällään hyvin tietoliikennejärjestelmien yhteydessä käytettäväksi, koska verkon jälleenhankintaarvoa määritettäessä jokainen järjestelmä tulisi hinnoitella yksilöllisesti hankintahinnan mukaan. Sama toimintamalli sopii myös useimpiin laajoihin ohjelmistohankintoihin, ks. kohta 4.5.12. 4.5.10 Ylijännitesuojat, 20-30 a Keskijänniteverkossa ja jakelumuuntamoilla olevat aktiiviset ylijännitesuojat eli venttiilisuojat ovat yleensä rekisteröity verkkotietojärjestelmissä, joka mahdollistaisi niiden käsittelyn omana ryhmänään verkon jälleenhankinta-arvon määrityksessä. Pienien jakelumuuntajien (< 200 kva) yhteydessä laajasti käytössä olevat kipinävälisuojat voidaan sisällyttää muuntamon hintaan. Venttiilisuojien pitoajoiksi ehdotetaan 20-30 a, joka on hieman muita verkkokomponentteja lyhyempi. Perusteena pitoajalle on käytännön kokemus, suurin osa venttiilisuojista on jouduttu uusimaan 15-30 käyttövuoden jälkeen. Ylijännitesuojien osalta suositeltavampi toimintamalli on kuitenkin, että niitä ei käsitellä omana ryhmänään jälleenhankintahinnassa ja siten niille ei myöskään käytetä omia pitoaikoja. Kun ylijännitesuojia ei käsitellä omana ryhmänään, voidaan ne sisällyttää suojattavn komponentin jälleenhankintahintoihin ja niille voidaan käyttää samoja pitoaikoja kuin suojattavalle komponentille. 4.5.11 ATK-laitteet, 3-5 a Atk-laitteiden käyttöikä on tyypillisesti lyhyt. Yhtiöiden näkemykset pitoajoista vaihtelivat 3-10 vuoden välillä, vastausten pääosan ollessa 3-5 a. Tarkasteluissa käytettäväksi pitoaikaväliksi esitetään 3-5 a. 4.5.12 Ohjelmistot, tapauskohtaisesti 5-10 a Jakeluverkkotoiminnan hallintaan liittyy suuri määrä erilaisia erikoisohjelmistoja, tyypillisiä ohjelmistoja ovat mm. asiakastietojärjestelmä, verkkotietojärjestelmä, käytönvalvontajärjestelmä, käytöntukijärjestelmä. Ohjelmistojen keskimääräinen käyttöikä on tavanomaisia toimistojärjestelmäohjelmistoja pitempi. Yhtiöiden näkemykset pitoajoista vaihtelivat 3-15 vuoden välillä. Yksinomaan verkkotoiminnan hallintaan liittyvien ohjelmistojen hankinta ja perusuusinta tehdään yleensä projektiluonteisesti ja uusinnat tapahtuvat vain harvoin alle viiden vuoden välein. Kirjanpitolain mukaan ohjelmistojen hankintamenot tulee poistaa enintään viiden vuoden kuluessa. Laajojen verkkotoiminnan hallintaan liittyvien ohjelmistojen käyttöikä voi kuitenkin perustellusti olla yli viisi vuotta ja tämän perusteella ohjelmistoille esitetään 5-10 teknistaloudellista pitoaikaa. Tarvittaessa kullekin erikoisohjelmistolle voidaan käyttää tapauskohtaisesti omaa pitoaikaa ja verkon jälleenhankinta-arvossa ohjelmistoja voidaan käsitellä hankintahintansa mukaisina.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 22 4.5.13 Kiinteistöt Sähköasema- ja muuntamokiinteistöille esitetään 30-50 vuoden pitoaikaa. Kallioluolille voidaan tarvittaessa käyttää tapauskohtaisesti tätäkin pidempiä pitoaikoja. 4.5.14 Mittarit (esim. kwh), 15-20 a Energia ja tehomittareiden teknistaloudellinen pitoaika on verkkoyhtiöiden näkemyksen mukaan 15-30 a. Useimmissa tapauksissa mittarit uusitaan n. 20 vuoden iässä. Tulevaisuudessa tarve mittareiden uusimiseen ennen teknisen käyttöiän loppumista kasvaa erilaisten mittauksen yhteydessä toteutettaviin asiakasautomaatiosovelluksiin liittyvien tarpeiden myötä. Näillä perusteilla kwhmittareiden teknistaloudelliseksi pitoajaksi esitetään 15-20 a.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 23 5 Investointien ja kulujen rajapinnan määrittäminen Verkkoyhtiöiden DEA-menetelmällä tehtävässä tehokkuustarkastelussa operatiiviset kulut on valittu yhdeksi mallin panostekijäksi. Operatiivisina kuluina huomioidaan verkkotoiminnan tuloslaskelmasta kohdat aine-, tarvike- ja energiaostot, varastojen vähennys/lisäys, eriytetyn verkkotoiminnan sähkönostot, henkilöstökulut, vuokrat, muut vieraat palvelut sekä muut kulut (EMV 1999b). Edellä mainituista kulueristä vähennetään kohta valmistus omaan käyttöön. Suunnitelman mukaisia poistoja ei oteta huomioon tehokkuustarkastelussa. Jotta yhtiöt olisivat tehokkuustarkastelussa operatiivisten kulujen osalta tasavertaisessa asemassa, niiden tulisi kirjata toimintojaan investoinneiksi ja kuluiksi yhtenevien periaatteiden mukaisesti. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli esimerkkiyhtiöiden avulla selvittää, miten investointien ja kulujen välinen rajapinta tällä hetkellä määritetään. Lisäksi tarkasteltiin mahdollisuutta ohjeistaa jakeluverkkoyhtiöitä kirjanpitolain ja asetuksen sekä muun kirjanpitoa koskevan lainsäädännön asettamien reunaehtojen puitteissa siten, että niiden tilinpäätökset ovat jatkossa entistä paremmin vertailukelpoisia keskenään. Tarkastelussa oli mukana 13 yhtiötä. Esimerkkiyhtiöiden kirjauskäytännöt poikkesivat toisistaan huomattavasti. 5.1 Kirjanpitoa koskevat säädökset ja yleiset periaatteet 5.1.1 Hyvä kirjanpitotapa Voimassa oleva kirjanpitolaki (1336/1997) vaatii kirjanpitovelvollisia noudattamaan hyvää kirjanpitotapaa. Lain perusteluissa (HE 173/1997) todetaan, että: Hyvä kirjanpitotapa saa sisältönsä kirjanpitokäytännöstä ja teoriasta. Suomessa keskeinen asema käytännön ohjaamisessa on kirjanpitolautakunnan yleisohjeilla, lausunnoilla ja muilla kannanotoilla. Kirjanpidossa on noudatettava paitsi lainsäädäntöä niin myös sitä vastaavia määräyksiä ja kirjanpidon yleisiä periaatteita, joihin katsotaan kuuluvaksi yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyt kirjanpitoa koskevat konventiot, säännöt ja menettelytavat. Yleisiä periaatteita ovat mm. oletus kirjanpitovelvollisen toiminnan jatkuvuudesta, tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden ja menetelmien soveltaminen johdonmukaisesti tilikaudesta toiseen, tilikaudelle kuuluvien tuottojen ja kulujen huomioonottaminen riippumatta niihin perustuvien maksujen suorituspäivästä sekä tilikauden tuloksesta riippumaton varovaisuus. Suomessa ei ole yhtenäistä kirjallista esitystä, joka sisältäisi kaikki kirjanpidon yleisesti hyväksytyt periaatteet. Hyvän kirjanpitotavan sisältö on näin ollen poimittava useasta eri lähteestä, joita ovat: Kirjapitolaki ja asetus sekä eri yhteisölakien kirjanpitoa koskevat säännökset sekä kirjanpitonormistolle tärkeät kauppaoikeudelliset säännökset. Kirjanpito- ja muun lainsäädännön nojalla annetut kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskevat viranomaismääräykset.

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 24 Kirjanpitolautakunnan ohjeet ja lausunnot kirjanpitolain soveltamisesta. EY:n 4 ja 7 yhteisöoikeudellisen direktiivin sisältämät periaatteet IAS-standardien perustana olevilla periaatteilla täydennettyinä. Tilintarkastaja- ja muiden laskenta-ammattilaisten järjestöjen lausunnot ja kannanotot. (Järvinen 1998) Meno-tulo teorian mukaisesti tulon ansaitsemiseksi uhratut menot on asetettava samaan tuloslaskelmaan vastaavien tulojen kanssa. Meno-tulo teoria ei enää nykyisin kuulu kirjanpitolain tulkinnan ja hyvän kirjanpitotavan lähteisiin, mutta kattavimpana kirjanpitoteoriana se on edelleen käyttökelpoinen perusta kirjanpitoa koskevien säännösten, määräysten ja ohjeiden analysoinnissa (Järvinen 1998). Kirjanpitovelvollinen voi kirjanpitolainsäädännön ja hyvän kirjanpitotavan asettamissa rajoissa valita kirjanpidon pitämisessä ja tuloksen laskemisessa käyttämänsä menettelytavat, mm. poistomenetelmän (Järvinen 1998). Kirjanpitolain 3 luvun 3 2 kohdassa kirjattu menettelytapojen soveltamisen jatkuvuuden periaate velvoittaa kirjanpitovelvollisen noudattamaan kerran valitsemaansa menettelytapaa jatkuvasti. Menettelytapaa voidaan kuitenkin perustellusti muuttaa, mutta asiasta on tällöin tiedotettava. Kirjanpitoasetuksen (1339/1997) 2 luvun 2 1 kohdassa säädetään, että liitetietoina on esitettävä perustelu, jos tuloslaskelman tai taseen esittämistapaa on muutettu, sekä muutoksen vaikutukset oikaisut, jotka on tehty edelliseltä tilikaudelta esitettäviin tietoihin selvitys, jos edelliseltä tilikaudelta olevat tiedot eivät ole vertailukelpoisia päättyneen tilikauden tietojen kanssa aikaisempiin tilikausiin kohdistuvat tuotot ja kulut sekä virheiden korjaukset, jos ne eivät ole merkitykseltään vähäisiä (Leppiniemi 1998). 5.1.2 Kirjanpito- ja muu lainsäädäntö Kirjanpitolaissa, kirjanpitoasetuksessa sekä kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksissä on esitetty yleiset pakottavat kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskevat säännökset, joita täydennetään tarvittaessa erityislainsäädännössä. Kirjanpitolaki yleislakina väistyy erityislakien säännösten poiketessa kirjanpitoalista, ellei erityislaissa muuteta tätä järjestystä. (Leppiniemi 1998) Kirjanpidossa tulee ottaa kirjanpitolain ja asetuksen sekä viranomaismääräysten lisäksi huomioon myös se, mitä kirjanpitovelvollisuudesta ja kirjanpidosta sekä tilinpäätöksen julkistamisesta on muissa laeissa, asetuksissa sekä viranomaispäätöksissä säädetty tai määrätty. Kirjanpitolain soveltamisen kannalta tärkeimpiä säädöksiä ovat kirjanpitovelvollisten yhteisöjen ja säätiöiden kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskevat säännökset ja määräykset sekä verolakien kirjanpitoa koskevat säännökset. Investointien ja kulujen välisen rajapinnan määrittelyn kannalta keskeiset kirjanpitoa ohjeistavat säädökset on esitetty kirjanpitolaissa ja elinkeinoverolaissa (360/1968). Lakivaliokunnan mietinnön 4/1973 mukaan kirjanpitolainsäädäntö on

Investoinnit sähkön siirron hinnoittelun arvioinnissa 25 ensisijainen verotusta koskevaan lainsäädäntöön ja erityisesti elinkeinotulon verotuksesta annettuun lakiin nähden (Järvinen 1998, s. 49). Laki elinkeinotulon verottamisesta Elinkeinotulon verottamisesta 24 päivänä kesäkuuta 1968 annetun lain 30 :ssä säädetään seuraavasti: Koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenoista tehdään poistot yhtenä eränä menojäännöksestä. Menojäännös on verovuoden aikana käyttöönotetun irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenojen ja aikaisemmin käyttöönotetun irtaimen käyttöomaisuuden poistamattomien hankintamenojen summa vähennettynä irtaimesta käyttöomaisuudesta verovuonna saaduilla luovutushinnoilla ja muilla vastikkeilla. Menojäännöstä laskettaessa katsotaan irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenoksi myös irtaimen käyttöomaisuuden laajennus-, muutos-, uudistus- ja muut vastaavat perusparannusmenot sekä, verovelvollisen vaatiessa, suurehkot korjausmenot. Edellä esitetyn lainkohdan perusteella jakeluverkkoyhtiön toteutuneen tuoton laskennassa käytettävä hyväksyttävä poistotaso voidaan perustellusti määrittää verkon jälleenhankinta-arvosta. Menojäännöksen ja hankintamenon määrittämisperiaatteiden osalta elinkeinotulon verottamisesta annettu laki ei ole ristiriidassa kirjanpitolain kanssa. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta 26 päivänä kesäkuuta 1998 annetun lain (473/1998) 30 :ssä säädetään seuraavasti: Verovuoden poiston suuruus saa olla enintään 25 prosenttia menojäännöksestä. Laskettaessa hyväksyttävä poistotaso jälleenhankinta-arvosta koko verkon teknistaloudellisena pitoaikana käytetään yksittäisten verkostokomponenttien teknistaloudellisten pitoaikojen painotettuna keskiarvona laskettua ikää. Verkostokomponenteille teknistaloudelliset pitoajat ovat tyypillisesti pitkiä, joten jälleenhankinta-arvosta laskettu poistotaso ei ylitä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 30 määritettyä verovuoden poistotason enimmäismäärää. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 13 ja 33 :n muuttamisesta 26 päivänä lokakuuta 2001 annetun lain (898/2001) 33 :ssä säädetään seuraavasti: Poiketen siitä, mitä 30 :ssä säädetään, poistetaan verovelvollisen vaatiessa irtaimen kuluvan käyttöomaisuuden hankintameno