Murreasenteet Särmässä

Murreasenteet Särmässä Tutkielma Maiju Viitanen, 013896366 Helsingin yliopisto Opettajan pedagogiset opinnot OTT-seminaari

Sisällysluettelo 1 Johdanto...1 2 Teoriataustaa...2 2.1 Murteen käsite...2 2.2 Murreasenteen ja identiteetin määrittelyä...3 2.3 Harri Mantilan artikkeli Murre ja identiteetti...4 3 Särmän murreasenteet...5 3.1 Savolaismurteet dominoivat määrällisesti...5 3.2 Murteet ovat arvostettuja...7 3.3 Oma murre ei aina säily...8 3.4 Heimostereotypiat murtuvat, prestiisit vahvistuvat...10 3.5 Vastakkainasettelulla rakennetaan mielikuvia murteista...11 4 Tutkimustuloksia...14 5 Lopuksi...16 Lähteet...17

1 Johdanto Tutkimukseni käsittelee lukion äidinkielen ja kirjallisuuden eräässä oppikirjassa, Särmässä, rakentuvia murreasenteita. Oppikirja on auktoriteetti, jonka luotettavuutta ja objektiivisuutta oppilas harvoin kyseenalaistaa. Kuitenkin oppikirjan teksti, kuten mikä tahansa teksti, on kirjoittajansa tuotos, joka on syntynyt kirjoittajan valintojen kautta. Näitä valintoja ohjaavat kirjoittajan asenteet. Asenteisiin ja niiden myötä murretta käsittelevän tekstin näkökulmiin ja kielivalintoihin voivat vaikuttaa muiden muassa kirjoittajan kiinnostuksen kohteet, tutkimushistoria, lähteet ja alueellinen tausta. Oppikirjan teksti tulee asettaa tutkimuksen kohteeksi erityisesti siksi, että tekstin lukijat ovat lapsia ja nuoria, joiden kriittiset tekstitaidot ovat vielä kehitysvaiheessa. Särmä itse kuvaa murreasenteiden ja koulun yhteyttä seuraavasti: Aikanaan kouluopetuskin pyrki ohjaamaan koululaisia yleiskielen käyttöön julkisissa puhetilanteissa, kotipiirin ulkopuolella. Murretta karsiva opetus vaikutti varmasti pitkään kielenkäyttäjien asenteisiin. (Särmä 2010: 284) Vaikkei koulu enää, ainakaan toivottavasti, pyri ohjailemaan koululaisten kieltä yhtä jyrkästi, oppilas voi omaksua koulun välittämiä tiedostamattomia asenteita. Nämä asenteet voivat edelleenkin pysyä pitkään, niin hyvässä kuin pahassa. Opettajan ja muiden oppilaiden lisäksi asenteita omaksutaan oppikirjoista. Opettaja voi tietenkin tehdä valinnan olla käyttämättä oppikirjoja, jos kokee, että ne eivät tue opetusta mielekkäällä tavalla. Paine kirjojen käyttöön on kuitenkin suuri, jos oppilaita on vaadittu ostamaan kirjat. Ei pidä myöskään unohtaa, että kirjojen käytännön funktio on nimenomaan tukea opetusta kokonaisvaltaisesti opetussuunnitelmaan perustuen kirjoja tulisi voida käyttää esimerkiksi aihealueesta tai opettajasta riippumatta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten oppikirjan murreasenteita voidaan tutkia. Toisena tutkimuskysymyksenäni on, miten ja millaisina murteet oppikirjoissa esitellään. Mitä murteista kerrotaan ja mitä jätetään kertomatta? Kolmanneksi haluan selvittää, millaisia murreasenteita oppikirjoissa rakentuu murteiden esittämisen kautta. Tutkimusaineistonani käytän lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirja Särmää (2010). Valitsin Särmän, koska se on yleisesti käytössä nykylukioissa. Tutkimuksen tarkan analysointitavan ja toisaalta suppeuden vuoksi analysoin vain yhtä oppikirjaa. 1

Särmä käsittelee murteita neljällä sivulla (Särmä 2010: 284 287) luvussa Murteet. Luku sisältää leipätekstiä, kuvia, kuvatekstejä, sarjakuvan, kartan ja faktalaatikoita. Luku kuuluu suurempaan kokonaisuuteen Kielet Suomessa. Myös muualla oppikirjassa on mainintoja murteista. Rajaan kuitenkin tutkimukseni Murteet-lukuun, sillä muut maininnat jäävät irrallisiksi. Tutkimuksessani käytän sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimuksessani noudatan laajaa tekstikäsitystä, joten käsittelen tutkittavana tekstinä myös kuvaa. Laajaa tekstikäsitystä noudatetaan myös lukiossa (LOPS 2003: 33). 2 Teoriataustaa Tässä luvussa valotan tutkimukseni taustalla olevia käsitteitä murre, murreasenne ja identiteetti. Lisäksi tiivistän tärkeimmän lähteeni, Harri Mantilan artikkelin Murre ja identiteetti, ajatusta maantieteellisistä ja sosiaalisista murrepiirrekategorioista. 2.1 Murteen käsite Käsitykseni murteesta tässä tutkimuksessa on varsin laaja. Käsitän murteiksi vanhojen, tunnusomaisten paikallismurteiden lisäksi Stadin slangiin pohjautuvan Helsingin nykyisen kielimuodon, jota kutsun Helsingin puhekieleksi. Helsingin aluetta tai muutakaan ruotsinkielistä rannikkoseutua ei perinteisesti ole luettu kuuluvaksi suomen murteiden esiintymisalueisiin (Lyytikäinen, Rekunen & Yli-Paavola 2013: 15) kuten ei myöskään saamelaiskielten puhumaseutuja aivan pohjoisimmassa Lapissa Inarista ja Enontekiöltä pohjoiseen (mt.: 347). Murrekäsitettä on syytä väljentää murteiden tasoittumisen vuoksi. Murteiden tasoittumisella tarkoitetaan sitä, että tunnusomaisista pitäjänmurteista on siirrytty sekakielimuotoihin, joissa omien paikallisuuksien lisäksi esiintyy muualta tulleita aineksia ja yleiskieltä. Tasoittumiseen on vaikuttanut kaikkien suomalaisten arkeen ulottuva yhtenäinen media, matkustelun lisääntyminen ja ylipäätään sosiaalisten verkkojen laajeneminen (Paunonen 1982: 218) sekä kaupungistuminen (Niemelä 2014). Murteita voi kuitenkin edelleen kutsua murteiksi, sillä suomalainen puhekieli on vielä moninaista: monet paikallisuudet ja alueellisuudet ovat kielessä säilyneet. Murteilla on myös suuri merkitys yksilön identiteetille, joten ne on yksilön näkökulmasta merkityksellistä erotella toisistaan (Paunonen 1982: 218). 2

2.2 Murreasenteen ja identiteetin määrittelyä Murreasenteilla tarkoitan oppikirjojen teksteissä rakentuvia asenteita suomen kielen aluemurteisiin tai niiden puhujiin. Käsitys murreasenne-termistä tässä tutkimuksessa perustuu pääosin diskursiiviseen kieliasenteiden tutkimussuuntaukseen. Diskursiivisen suuntauksen mukaan kieli on sosiaalikonstruktionistista: kielellä rakennetaan sosiaalista todellisuutta. Näin ollen kielelliset asenteetkin rakentuvat nimenomaan kielenkäyttötilanteissa (Kalaja & Hyrkstedt 2000: 372), tässä tapauksessa oppikirjan tekstissä. Oppikirjatekstissä murteet esitellään tietyllä tavalla: niistä kerrotaan valikoituneita piirteitä ja toisia piirteitä jätetään kertomatta. Näiden kielellisten valintojen kautta tekstissä murreasenteet rakentuvat. Asenteet eivät ole synnynnäisiä vaan opittuja (Mielikäinen & Palander 2005: 88) ja voivat varioida kielenkäyttötilanteesta toiseen tai jopa yhden tilanteen sisällä (Kalaja & Hyrkstedt 2000: 372). Tutkin siis oppikirjoissa rakentuvia murreasenteita enkä ota kantaa esimerkiksi kirjoittajien asenteisiin muissa tilanteissa. Käsitän murreasenteen tässä tutkimuksessa kolmesta eri laajuisesta näkökulmasta: yksittäisen kielenpuhujan, oppilaan, näkökulmasta; opettavana tahona opettajan tai oppikirjan näkökulmasta ja yhteiskunnan, opetussuunnitelman näkökulmasta. Murreasenteiden tutkimus on koettu tärkeäksi ensinnäkin siksi, että asenteiden katsotaan vaikuttavan puhujan omaan kielenkäyttöön (Mielikäinen & Palander 2005: 86) ja identiteettiin (Lignell 2007: 11). Identiteetti muodostuu minän ja yhteiskunnan välisessä vuorovaikutuksessa (Hall 1999: 22). Kulttuuri tarjoaa identiteettikategorioita, joita vasten minäkuvaa rakennetaan (Sacks 1995: 40 48). Murreasenteita tutkittaessa relevantteja kategorioita ovat alueellinen (maantieteellinen) ja sosiaalinen identiteetti. Murteella voi siis osoittaa, millaiseen alueelliseen tai sosiaaliseen ryhmään yksilö haluaa kuulua ja samastua, identifioitua. Alueellisia ryhmiä voivat olla esimerkiksi turkulaisen tai itäsuomalaisen kategoriat, sosiaalisia esimerkiksi nuoren tai kaupunkilaisen kategoriat. Variaatiolla voi osoittaa kuulumista ryhmään mutta myös erottautumista ryhmästä. Murreasenteet voivat vaikuttaa yksilön suhtautumiseen muihin murteenpuhujiin eli jonkun toisen alueellisen tai sosiaalisen ryhmän edustajiin. Räikeinä esimerkkeinä ilmiöstä ovat eri murteiden puhujiin liitetyt stereotyyppiset ominaisuudet eli heimostereotypiat (Mielikäinen & Palander 2005: 103). Toiseksi kielelliset asenteet, tässä tapauksessa eritellymmin murreasenteet, voidaan nähdä äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen sisältönä, joita voidaan tietoisesti 3

tai tiedostamatta opettaa. Opettajan vastuu nouseekin esiin. Miten tiedostan omat asenteeni opettajana? Miten olla opettamatta asenteellisesti? Millaisia asenteita haluan opettajana välittää oppilailleni? Miten haluan opettaa oppilaitani suhtautumaan eri tavalla puhuviin kielenkäyttäjiin? Samoja aihepiirejä voidaan tarkastella oppikirjaa tutkiessa. Tutkielman lopussa pohdin, miten opettajan näkökulmasta voisi suhtautua murreasenteisiin. Kolmanneksi suomalaisen lukiokoulutuksen virallinen perusta eli Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003 (LOPS 2003) pitää tärkeänä kehittää äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen avulla osa-alueita, joihin kielelliset asenteet vaikuttavat, kuten omaa ja kulttuurista identiteettiä sekä kielellistä ja kulttuurista suvaitsevaisuutta (LOPS 2003: 32). Eri kielten ja kulttuurien arvostuksen opettaminen ja oppiminen on yhä ajankohtaisempi arvonäkökulma lisääntyvän maahanmuuton myötä. Pyrin tutkimuksessani kiinnittämään huomiota myös suomen kielen sisäisen variaation arvostamiseen ja kunnioittamiseen. Suomen kielellisen ympäristön monimuotoistuessa syntyy lisäksi uusia suomen kielen muotoja. Uusien suomen kielen muotojen levittäjiä näyttävät olevan nimenomaan nuoret. Heini Lehtonen on tutkinut itähelsinkiläisiä kouluja, joissa englannin ja ruotsin lisäksi nuoret lainaavat sanoja muun muassa somalista ja venäjästä (Yle 2010). Harri Mantila ottaa kantaa nuorten kollektiiviseen identiteettiin. Hänen mukaansa näyttää siltä, että nuoret eri puolilla Suomea kirjoittaessaan käyttävät samantyyppistä kieltä. On siis syntynyt jonkinlainen nuorten kirjoitettu yleiskieli, jolla nuoret lujittavat kollektiivista identiteettiään. (Mantila 2004: 341) Nämä nuorten luomat uudet kielimuodot osoittavat, että kielen variaatio on läsnä vahvasti myös nuorten elämässä eikä sitä pidä sivuuttaa opetuksessakaan. 2.3 Harri Mantilan artikkeli Murre ja identiteetti Yksi tärkeimmistä teorialähteistäni on Harri Mantilan Virittäjässä ilmestynyt artikkeli Murre ja Identiteetti (Mantila 2004). Artikkelissaan Mantila lähtee ajatuksesta, että puhujat valitsevat tietoisesti ja tiedostamatta kieleensä piirteitä, joilla he voivat ilmaista tiettyjä ominaisuuksia ja sitoutumista johonkin ryhmään. Näillä piirteillä puhujat ilmaisevat siis identiteettiään. (Mantila 2004: 329) Mantila jakaa aiempien tutkimusten perusteella piirteet viiteen ryhmään maantieteellisen esiintymisen ja sosiaalisen variaation mukaan. Ryhmäjakoon siis vaikuttaa se, millä ja kuinka laajalla alueella piirre esiintyy 4

ja millainen on piirteen prestiisi: onko piirre leviävä vai pikemminkin kartettava. Ryhmät ovat: (1) yleiset ja neutraalit puhekielisyydet, esimerkiksi passiivimuodon käyttö monikon ensimmäisessä persoonassa (me leivotaan); (2) maantieteellisesti laaja-alaiset puhekielen piirteet, jotka ovat maaseudulla erittäin eläviä mutta joita kaupunkilaiset nuoret ja naiset karttavat, esimerkiksi svaavokaali (kylymä); (3) yleistyvät puhekielen piirteet, esimerkiksi jälkitavujen A-loppuisten vokaaliyhtymien monoftongiutuminen (järvee, puuroo); (4) leimalliset maakuntapiirteet, esimerkiksi itämurteiden pitkän AA:n diftongiutuminen (maa > moa, mua) ja (5) paikalliset murrepiirteet, jotka eivät ole väistyviä ja saattavat olla jopa yleistyviä, esimerkiksi Tornion murteen h:n metateesi (saunhaan > sauhnaan). Tutkimukseni kannalta jaottelu on mielenkiintoinen piirteiden erilaisten prestiisiasemien vuoksi. Vertaan Särmässä esiintyviä murrepiirre-esimerkkejä Mantilan kategorioihin ja muihin tutkimuksiin, joissa piirteiden prestiiseihin on otettu kantaa. Vertailun avulla pyrin antamaan tieteellisen näkökulman siihen, millaisena Särmä kunkin murteen esittää, ja mitä asenteita näiden esitysten avulla rakentuu. 3 Särmän murreasenteet 3.1 Savolaismurteet dominoivat määrällisesti Särmässä esitellään murteiden levikkiä ja ominaispiirteitä omassa Murteet-luvun alaluvussa Aluemurteita ja murrepiirteitä (Särmä 2010: 286 287). Lukuun sisältyy leipätekstiä, kartta ja faktalaatikoita sekä kolmen kaunokirjallisen teoksen kannet. Kartassa on käytetty lähteenä Harri Mantilan artikkelia Murre ja identiteetti (Mantila 2004). Kartta erottelee itä- ja länsimurteet sekä päämurrealueina (1) lounaismurteet, (2) hämäläismurteet, (3) Etelä-Pohjanmaan murteet, (4) Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet, (5) Peräpohjan murteet, (6) savolaismurteet ja (7) kaakkoismurteet. Päämurrealueiden alaryhmien olemassaolosta mainitaan. Lisäksi kartassa Peräpohjan murrealue sekä savolais- ja kaakkoismurteet jaetaan kahtia ensimmäisen ja toisen persoonan pronominien esiintymisen mukaan. Rajojen toisilla puolilla osoitetaan käytettävän variantteja mie ja sie, mutta toisten puolten varianteista ei anneta tietoa. Aluemurteita ja murrepiirteitä -luku tuo esiin sekä murteiden eroja että yhtäläisyyksiä. Faktalaatikoissa esitetään seitsemän kaikille murteille, kaksi länsimurteille, kaksi itämurteille sekä kaksi itämurteille ja keski- ja pohjoispohjalaisille murteille yh 5

teistä piirrettä. Myös leipätekstissä korostetaan yhtäläisyyttä erojen lisäksi. Yhtäläisyyden korostamisella voidaan ajatella korostettavan nykypuhekielelle ominaista murteiden tasoittumista. Toisaalta yhtäläisyyksien korostaminen voi olla tietoinen eettinen valinta, jolla halutaan tuoda esiin ihmisten samankaltaisuutta eroavaisuuksien etsimisen sijaan. Myös edellisillä sivuilla 284 285 on mainintoja eri murrealueista, murteiden puhujista tai esimerkkejä murrepiirteistä. Taulukossa 1 esitetään murteille yhteisten piirteiden määrä koko tutkimusalueessa. Taulukko 1. Murteille yhteiset piirteet koko Särmän tutkimusalueessa. Laajalevikkiset piirteet, kaikki murrealueet Itämurteet ja keski- ja pohjoispohjalaiset murteet Itämurteet 2 Länsimurteet 2 8 2 Faktalaatikot antavat esimerkkejä myös vain yksittäisille murrealueille ominaisista piirteistä. Kiinnostavaa on, että faktalaatikoissa eri murrealueilta esitetään vaihteleva määrä pelkästään niille tyypillisiä piirteitä. Savolaismurteiden piirteitä esitetään kaksi kappaletta. Peräpohjan murteista, Etelä-Pohjanmaan murteista ja hämäläismurteista esitetään kustakin yksi esimerkkipiirre. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteille, lounaismurteille ja kaakkoismurteille ei esitetä yhtään vain niille ominaista piirrettä. Taulukko 2 havainnollistaa lukuja. Taulukko 2. Murrepiirteiden maininnat Särmän murrekartan faktalaatikoissa. Savolaismurteet 2 Peräpohjan murteet 1 Etelä-Pohjanmaan murteet 1 Hämäläismurteet 1 Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet 0 Lounaismurteet 0 Kaakkoismurteet 0 Taulukossa 3 esitetään yksittäisten murrealueiden, murteenpuhujien tai murrepiirteiden maininnat koko tutkimusalueessa. 6

Taulukko 3. Murrealueiden, murteenpuhujien tai murrepiirteiden maininnat koko Särmän tutkimusalueessa. Savolaismurteet 9 Lounaismurteet 5 Pääkaupunkiseudun puhekieli 5 Etelä-Pohjanmaan murteet 4 Kaakkoismurteet 4 Peräpohjan murteet 4 Hämäläismurteet 3 Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet 2 Kuten taulukoista 2 ja 3 voi lukea, savolaismurteista on eniten mainintoja sekä Särmän murrekartassa että koko Särmän tutkimusalueessa. Tämä saattaa implikoida sitä, että savolaismurteet edustavat kulttuurissamme jonkinlaista murteen prototyyppiä. Savolaismurteet ovatkin maantieteellisesti suurin murrealue. Lisäksi kirjakielemme suuntaa melko pitkälle ovat määränneet länsimurteet, erityisesti lounaismurteet (Punttila 2001). Savolaismurteet erottuvat siis kirjakielestä suhteellisen vahvasti omaksi dialektikseen. Tässä alaluvussa tarkastelin murteiden mainintoja määrällisesti. Seuraavissa alaluvuissa käsittelen sitä, millaisina eri murteet Särmässä esitetään. 3.2. Murteet ovat arvostettuja Tässä luvussa käsittelen sitä, miten murteiden nykytilanne esitetään Särmässä. Keskityn suomen murteiden kokonaistilanteeseen: kuinka paljon murteita puhutaan ja arvostetaan. Esimerkissä 1 Särmä esittää murteiden nykytilanteen positiivisena. Murteisiin asennoidutaan positiivisesti, niitä arvostetaan. Positiivisuus ei kuitenkaan rajoitu vain asenteisiin vaan ulottuu myös murteiden monipuoliseen käyttöön eri elämänalueilla. Esimerkki 1 Aluemurteet voivat 2000-luvun Suomessa hyvin. - - Murteita käytetään elämän eri alueilla, mutta puhumisessa on paljon tilanteesta johtuvaa variaatiota. Murteet taitavat kuitenkin nykyään kukoistaa kaikkein arvostetuimmin kirjallisessa muodossa: sarjakuvissa, runoissa ja esimerkiksi Raamatun käännöksissä. (Särmä 2010: 284) 7

Oppikirja käyttää positiivista ilmaisua voida hyvin. Verbi kukoistaa korostaa murteiden olevan vahvasti elävää kieltä. Superlatiivi kaikkein arvostetuimmin implikoi murteiden olevan arvostettuja monessa muussakin kuin kirjallisessa muodossa. Apuverbi taitaa asettaa kuitenkin epävarmaksi sen, elävätkö murteet vahvimmin kirjoitetussa kielessä. Verbi antaa lukijalle vaikutelman valistuneesta arvauksesta, joka todennäköisesti on totta, sillä kirjoittaja on alansa ammattilainen. Särmä kertoo murteita käytettävän elämän eri alueilla mutta jättää lukijalle epäselväksi, mitkä nämä alueet ovat. Tilanteisen variaation käsite on tekstistä tulkittavissa joko oman murteen variaatiota aiheuttavaksi tai oman murteen ja muun kielimuodon vuorotteluksi eri tilanteissa. Särmä ei siis suoraan ota kantaa, onko murteellisen puheen osuus eri tilanteissa lopulta pieni vai suuri, mutta haluaa tuoda esiin, että murteet ulottuvat ainakin enemmän kuin yhteen elämän kielenkäyttötilanteeseen. Särmä tuo esiin ja vahvistaa sanallisesti ja kuvituksella murteiden suosittua asemaa populaarikulttuurissa. Oppikirja mainitsee, että sarjakuvia, runoja ja Raamatun käännöksiä on julkaistu kieliasuissa, jotka perustuvat aluemurteisiin. Sen lisäksi se esittää kolmen murteella kirjoitetun kaunokirjallisen teoksen kannet (2005: 286 (Disney; Goscinny & Uderzo; Laaksonen)). Nostamalla esiin sen, että murre on suosittu väline populaarikulttuurissa, oppikirja vahvistaa kuvaa siitä, että murteita arvostetaan ja niitä halutaan hyödyntää jopa kaupallisesti. Murteilla on siis esimerkkien mukaan korkea prestiisi. 3.3 Oma murre ei aina säily Vaikka Särmä esittää murteellisen puheen suosittuna kielimuotona, se käsittelee myös tilanteita, joissa oman murteen voi korvata toinen kielimuoto. Yhtenä tilanteena Särmä esittelee muuttamisen toiselle paikkakunnalle. Särmän mukaan on luonnollista, että oman murrealueen ulkopuolelle muuttaneen kieli muuttuu ainakin jossain määrin uuden asuinpaikan kielimuodon mukaiseksi, tarkoituksellisesti tai huomaamatta. Oma murre voi tulla myös takaisin kotiseudulla käytäessä. (Särmä 2010: 284.) Särmä kommentoi esimerkissä 2 pääkaupunkiseudun puhekielen vaikutusta murteisiin. Esimerkin mukaan muut murteet tasoittuvat siis juuri pääkaupunkiseudun puhekielen vaikutuksesta. 8

Esimerkki 2 Kuitenkin yhä useammat puhuvat rennompaa kieltä myös julkisissa tilanteissa. Etenkin pääkaupunkiseudun puhetapa on muotoutunut monille puheen malliksi ja vielä laajemmin epämuodollisen kirjoitetun kielen malliksi. Esimerkiksi savoa puhuva nuori saattaa internetin keskustelufoorumissa kirjoittaakin pääkaupunkilaista murretta. (Särmä 2010: 284) Suomessa pääkaupunkiseudulla tarkoitetaan Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen muodostamaa aluetta (Helsinginseutu.fi 2010). Median jokapäiväinen vaikutus muuttaa puhettamme (Paunonen 1982: 218), ja esimerkiksi suuri osa television suomenkielisestä sisällöstä tuotetaan juuri pääkaupunkiseudulla. Monet puhekielessä laajasti yleistyvät piirteet esiintyvät myös pääkaupunkiseudulla, ja yleistymisen syyksi onkin ajateltu juuri pääkaupunkiseudun kielen korkeaa prestiisiä (Mantila: 327). On kuitenkin osoitettu, että hyvin monet näistä piirteistä ovat alkaneet yleistyä samaan aikaan tai aiemmin muualla Suomessa kuin pääkaupunkiseudulla (Mielikäinen 1981: 36 37). Yleistyvien piirteiden malli ei siis automaattisesti ole Helsingin puhekieli. Särmä kommentoi murteiden tasoittumista myös median aiheuttamaksi (esimerkki 3). Tässä esimerkissä ei puhuta puhekielen helsinkiläistymisestä vaan yleiskielistymisestä. Esimekki 3 Aluemurteet ovat muuttuneet joiltakin piirteiltään. Radio ja televisio ovat vaikuttaneet yhtenäistävästi ja muuttaneet kielenkäyttöä yleiskielen suuntaan. (Särmä 2010: 284) Särmän mukaan siis puhekieli yhtäältä yleiskielistyy, toisaalta helsinkiläistyy. Liisa Mustanojan mukaan puhekieli hämäläistyy esimerkiksi muuttoliikkeen, median ja hämäläismurteiden suhteellisen neutraalin rakenteen ja intonaation vuoksi. Hän sisällyttää Helsingin seudun kuuluvaksi hämäläismurteden puhuma-alueisiin. (Niemelä 2014) Mustanoja puhuu siis pikemminkin puhekielen hämäläistymisestä kuin pääkaupunkiseutuistumisesta. Hän mainitsee vahvana suomen puhekielen hämäläistyttäjänä lastenohjelma Pikku kakkosen (Niemelä 2014), jota tehdään Tampereella ja joka näin poikkeaa pääkaupunkiseudulla tuotetuista tv-ohjelmavaikuttimista. 9

3.4 Heimostereotypiat murtuvat, prestiisit vahvistuvat Tässä alaluvussa analysoin heimostereotypioiden käsittelemistä. Keskityn siis siihen, miten murteiden puhujat esitetään. Markus Miettisen ja Jaakko Seppälän vuonna 2008 julkaistussa kolmiruutuisessa sarjakuvassa (esimerkki 4) käsitellään heimostereotypioita (Särmä 2010: 284). Sarjakuvan hahmot ovat savolaismurteita puhuva Malinen ja Helsingin puhekieltä puhuva Seepra. Sarjakuva sijoittuu Helsinkiin. Esimerkki 4 1. ruutu Seepra ja Malinen seisovat vastakkain, Seepra oikealla ja Malinen vasemmalla puolella ruutua. Seepra (molemmat kädet kohotettuina yläviistoon, hymyillen): No mitä Malinen, ootko ihmeissäs? Eikö Stadi oo aika iso mesta? Malinen on totinen eikä vastaa. 2. ruutu Seepra (ojentaen toista kättään): Mut hei jos tulee jotain häslinkii, sä voit kysyy multa jeesii mä oon pyöriny täällä skidist saakka. No, nähään! Malinen ei vastaa. 3. ruutu Seepra on poistunut. Malinen (kulmakarvat lähellä silmiä): Huastasit sinnäe Seepra suomee nii itekkii ymmärtäsit. Ensimmäisessä ruudussa Seepran oletuksena on, että Malinen tulee merkittävästi Helsinkiä pienemmästä paikasta eikä ole ennen käynyt Helsingissä. Helsingin puhekieli edustaa kaupunkilaisuutta ja savolaismurre maalaisuutta. Seepra esitetään iloisena ja puheliaana, huomioonottavaisenakin helsinkiläisenä, kun hän kyselee Malisen kuulumisia. Savolainen Malinen taas näyttäytyy hiljaisena, epäystävällisenä ja vakavana. Toisessa ruudussa Seepra tarjoaa apuaan Maliselle ja osoittaa näin auttavaisuutta ja vieraanvaraisuutta. Ensimmäisen ruudun ison kaupungin päivittely ei osoittaudu Malisen piikittelyksi, vaan Seepra näyttää aidosti olevan kiinnostunut Malisen selviämisestä suuressa kaupungissa. Helsinkiläisyyteen liitetään siis avuliaisuus ja aitous. Malinen pysyy vakavana ja hiljaa. Kolmannessa ruudussa Malisen tyytymättömyys paljastuu kielimuurin aiheutta 10

maksi. Malinen ei ole ymmärtänyt Seepran puhetta eikä pidä sitä lainkaan oikeana suomena. Malinen siis esitetään sarjakuvassa huvittavana maalaisena savolaisena, joka pitää omaa puhettaan normatiivisen oikeana eikä kykene ymmärtämään pääkaupunkiseudun puhekieltä. Ymmärtämättömyys ilmenee vihamielisyytenä, jota Malinen osoittaa puheensa lisäksi nonverbaalisesti. Helsinkiläinen, kaupunkilainen heimostereotypia rakentuu monilla tavoin positiiviseksi, kun taas savolaiseen, maalaiseen stereotypiaan liitetään piirteitä, jotka tulkitaan kulttuurissamme yleensä negatiivisesti. Sarjakuva yhtäältä rikkoo vanhoja heimostereotypioita, toisaalta vahvistaa murteiden prestiisejä. Maallikot ovat kuvanneet perinteisesti savolaismurteita melko positiivisin sanankääntein, jotka viittaavat pikemminkin puhujaan kuin murteeseen. Savolaismurteita on kuvattu esimerkiksi lupsakoiksi, leppoisiksi ja letkeiksi. Helsinkiläistä kieltä on sen sijaan kuvattu esimerkiksi leuhkaksi, teennäiseksi ja ylimieliseksi. (Mielikäinen & Palander 2005: 103) Nämä piirteet eivät kuvaa sarjakuvahahmoja, pikemminkin päinvastoin. Sarjakuva vahvistaa kaupunkien puhekielten korkeaa prestiisiä ja sitä kautta asemaa innovaatioiden keskuksina yleistyvien murrepiirteiden levittäjinä. Mantilan artikkelissa nimettyjä (2004: 326 327) yleistyviä puhekielen piirteitä ovat Seepran puheessa jälkitavujen A-loppuisten vokaaliyhtymien monoftongiutuminen (häslinkii, jeesii), A:n loppuheitto (skidist) ja kato t:n heikon asteen vastineena (nähään). Mantilan mukaan tällaisten yleistyvien puhekielen piirteiden on sanottu saaneen prestiisivarauksensa pääkaupunkiseudulta ja sen vuoksi sanottu alkaneen levitä muuallakin Suomessa (Mantila 2004: 327). Nykykielessä asemansa pitävien ja jopa yleistyvien piirteiden joukossa on kuitenkin myös murrepiirteitä, joita ei esiinny pääkaupunkiseudun puhekielessä, esimerkiksi persoonapronominityyppi mie, sie. Näillä maalaisuutta edustavilla piirteillä on myös korkea prestiisi (Mantila 2004: 328), mutta positiivinen maalaisuus ei tule sarjakuvassa kielen tasolla esiin. Sen sijaan Malisen puheessa esiintyy pitkän A:n diftongiutumista (huastasit), joka on leimallinen murrepiirre ja erityisesti nuorten karttama (Savolainen 1998, 2.5). Sarjakuva yhtäältä murtaa perinteisiä heimostereotypioita, toisaalta vahvistaa kaupungin ja maaseudun puhekielten prestiisiasemia. 3.5 Vastakkainasettelulla rakennetaan mielikuvia murteista Edellisessä luvussa käsittelin mielikuvia, joita murteenpuhujista rakentuu Särmässä. 11

Tässä luvussa käsittelen itse murteeseen kohdistuvia katkelmia, joista rakentuu tiettyjä mielikuvia. Seuraavaa katkelmaa (esimerkki 5) käsittelin jo luvussa Murteiden nykytilanne murteiden tasoittumisen näkökulmasta. Esimerkki 5 Kuitenkin yhä useammat puhuvat rennompaa kieltä myös julkisissa tilanteissa. Etenkin pääkaupunkiseudun puhetapa on muotoutunut monille puheen malliksi ja vielä laajemmin epämuodollisen kirjoitetun kielen malliksi. Esimerkiksi savoa puhuva nuori saattaa internetin keskustelufoorumissa kirjoittaakin pääkaupunkilaista murretta. (Särmä 2010: 284) Katkelmassa pääkaupunkiseudun puhetapa ja savolaismurteet asetetaan vastakkain. Pääkaupunkiseudun murre rinnastetaan rentoon kieleen, ja sitä korostetaan tavoiteltuna kielimuotona, jonka piirteitä esimerkiksi nuori arvostaa Internet-kielessään. Savolaismurteet taas annetaan esimerkkinä kielimuodosta, jota nuoret saattavat karttaa Internetissä. Pääkaupunkilaisen puhetavan ja savolaismurteiden vastakkainasettelu siis toistuu sarjakuvan heimostereotypioiden jälkeen tässä esimerkissä. Verbi saattaa kuitenkin lieventää savolaismurteiden kartettavuuden ehdottomuutta. Verbi antaa kuvan valistuneesta arvauksesta, joka toistuu myös muutamissa muissa käsittelemissäni Särmän murre-esimerkeissä. Lukijalle jää olo, että juuri savolaisten oman murteen karttaminen on todennäköisempää kuin muiden puhujaryhmien, koska asia on kirjoitettu esimerkiksi. Epävarmuus voimistuu seuraavassa kappaleessa (esimerkki 6). Esimerkki 6 Internetin yhtenäistävää vaikutusta puhekieliseen kirjoittamiseen ei vielä voi ennustaa. Vai voiko? Voiko keskustelupalstoilla käyttää aina omaa murrettaan? (Särmä 2010: 284) Esimerkkiteksti ei pyrikään antamaan tietoa Internet-kielen vaikutuksista. Se puhuttelee lukijaa ja panee lukijan pohtimaan omaa suhtautumistaan Internet-kieleen. Teksti antaa mahdollisuuden myös ajatella, että keskustelupalstoilla voisi käyttää aina omaa murrettaan, myös savolaismurretta. Aiemmin muodostunut pääkaupunkiseudun puhekielen ja savolaismurteiden vastakkainasettelu väljenee, ja kysymys murteen käytöstä Internetissä jää lopulta lukijan ratkaistavaksi. 12

Vastakkainasettelua rakennetaan esimerkissä 7 vertailemalla eri murteiden pronomineja ja adverbeja. Särmässä mainitaan esimerkkejä yksikön ensimmäisen persoonan pronomineista ja interrogatiivisesta adverbistä missä, jotka voivat herättää joko myönteisiä tai vähemmän myönteisiä mielikuvia. Esimerkki 7 Joistakin murteista ja niiden puhujista nimittäin on tai kuvitellaan olevan myönteisiä mielikuvia ja toisista taas vähemmän myönteisiä. Esimerkiksi mie ('minä') tai mihnä ('missä') saattavat jonkun mielestä olla myönteisempiä kuin mää ('minä') tai missee ('missä'). (Särmä 2010: 284) Esimerkissä 7 asetetaan vastakkain persoonapronominit mie ja mää. Alunperin kaakkoismurteista mie-pronominia on tutkimuksissa kuvattu myönteisiä mielikuvia herättäväksi, jopa leviäväksi maalaisuudeksi (Mantila 2004: 328 329). Katkelmassakin se esitetään positiivisena esimerkkinä. mää-pronomina on pidetty myös leviävänä ainakin toisinaan (Savolainen 1998: 2.13), ja ainakin se on käytössä hämäläismurteissa ja lounaismurteissa. Adverbi mihnä kuuluu Etelä-Pohjanmaan murteisiin ja missee savolaismurteisiin. Savolaismurteet esitetään siis myös tässä tutkimuskatkelmassa esimerkkinä murteista, joilla on matalampi prestiisi. Lukija ei saa tietää, mihin esimerkit mahdollisia myönteisiä ja vähemmän myönteisiä mielikuvia aiheuttavista murresanoista perustuvat. Kirjoittajakin osoittaa epävarmuuttaan apuverbillä saattavat. Lukijalle voi tulla jälleen valistuneen arvauksen vaikutelma: hän voi luottaa kirjoittajan ammattitaitoon siinä, että kirjoittajalla on jokin syy mainita juuri nämä murre-esimerkit. Lukija ei saa kuitenkaan koskaan tietää, onko tällaista syytä todella olemassa vai perustuuko valinta esimerkiksi satunnaisuuteen. Seuraava esimerkki rakentaa mielikuvia pääkaupunkiseudun puhekielestä ja sen käyttäjistä. Yhdellä sivulla on mustavalkokuva helsinkiläisistä työläisistä rakentamassa raitiovaunukiskoja Helsingin keskustassa (Särmä 2010: 285). Kuvan alla on slangeja käsittelevä kuvateksti (esimerkki 8). Esimerkki 8 Stadin slangi syntyi alun perin 1800- ja 1900-luvun taitteessa ruotsin- ja suomenkielisten yhteiseksi kieleksi. Myös monilla ammatti- ja muilla ryhmillä on 13

oma erikoiskielensä, joka erottuu erityisesti sanastoltaan. (Särmä 2010: 285) Vaikka kuvateksti käsittelee slangeja yleisesti (esimerkiksi Stadin slangi ja ammattislangit), Stadin slangi on nostettu keskiöön. Kuvateksti alkaa Stadin slangin esittelyllä, ja kuva helsinkiläisistä herättää lukijan huomion, sillä se on koko sivun levyinen. Stadin slangin aiheelle on haluttu antaa siis neljäsosa koko murteita käsittelevästä jaksosta. Kuvassa työmiehet ilmeisesti yrittävät liikuttaa yhdessä kivenpalaa rautakangilla. Kuvasta nousee mielikuva ahkerasta ja yhteistyökykyisestä helsinkiläisestä. Kuvan kaupunkimaisema kuvaa modernia ja kehittyvää 1900-luvun alun Helsinkiä. Toisaalta työolot ovat alkeelliset ja työ vaikuttaa fyysisesti raskaalta. Mielikuvat kuvan esittämistä helsinkiläisistä yhdistyvät Stadin slangin käyttäjiin tai ainakin kehittäjiin. Aiemmissa esimerkeissä savolaismurteet kuvataan mahdollisesti kartettavana kielimuotona ja savolaisiin murteenpuhujiin liitetään ominaisuuksia, joita ei tulkita kulttuurissamme aina positiivisesti. Esimerkissä 9 savolaismurteet esitetään kuitenkin elävänä kielimuotona kuten myös lounaismurteet tai ainakin Turun puhekieli. Esimerkki 9 Aluemurteet voivat 2000-luvun Suomessa hyvin. Esimerkiksi Savossa suatetaan haastoo hyvinnii levveesti ja Turun puales kiäl kääntty toisel taval. Särmä 2010: 284 Vaikka esimerkissä 9 savolaismurteita ja Turun puhekieltä yhdistää murteen elävyys, ne asetetaan kuitenkin vastakkain: Turun seudun puhekieli poikkeaa savolaismurteista. Itämurteita edustavat savolaismurteet ja länsisuomalaiset lounaismurteet käyvätkin esimerkeiksi lähtökohdiltaan suhteellisen erilaisista suomen kielen muodoista. 4 Tutkimustuloksia Tiivistän tässä osiossa tutkielmani keskeisempiä tuloksia. Oppikirjan murreasennetta on mahdollista tutkia hyödyntämällä laajaa tekstikäsitystä. Särmän murteista kertova osuus muodostuu monenlaisesta kuva-, teksti- ja taulukkoelementistä, ja mahdollisimman kattavaan analyysiin pääsee ottamalla huomioon kaikki elementit. Tutkittava alueeni on varsin suppea, mutta pieneenkin alueeseen sisältyy paljon informaatiota. Oppikirjatekstin murreasenteita kannattaakin tutkia paitsi isompina kokonaisuuksia, myös sanojen 14

merkitysten tasolla. Särmä aloittaa Murteet-luvun positiivisella luonnehdinnalla aluemurteiden nykytilasta. Murteet voivat hyvin ja ovat arvostettuja. Ensimmäisen kappaleen jälkeen kuitenkin aletaan kuvata aluemurteiden muuttumista tai varioimista. Näitä kuvataan viiden kappaleen ajan sivun loppuun asti. Särmä esittää murteiden nykytilanteen siis kahtalaisesti: toisaalta murteet ovat eläviä, toisaalta useissa tilanteissa väistyviä. Aineistosta nousee esiin kaksi puhutun kielen muotoa, joita käsitellään enemmän kuin muita ja joiden käsittelyyn liitetään erilaisia mielikuvia: savolaismurteet ja pääkaupunkiseudun puhekieli. Nämä kielimuodot asetetaan myös usein vastakkain. Savolaismurteet ovat määrällisesti eniten esillä Särmän murteita käsittelevässä osuudessa. Yksi syy tähän voi olla se, että savolaismurteet mielletään kulttuurissamme, jota kirjan kirjoittajatkin edustavat, tietynlaiseksi prototyyppiseksi murteeksi, siis alueelliseksi, kirjakielestä eroavaksi kielimuodoksi. Sarjakuvassa savolainen puhuja esitetään maalaisena, hiljaisena, epäystävällisenä, vakavana, ymmärtämättömänä, jopa vihamielisenä. Sarjakuvan puhujakuva rikkoo savolaisen perinteistä heimostereotypiaa. Lukijan on vaikea samastua savolaiseen sarjakuvahahmoon tai sympatisoida hänen piirteitään. Puhujan kuvaus yhdistyy mielikuvaan kielimuodosta, mikä alentaa savolaismurteiden prestiisiä: muodikkuutta, samastuttavuutta, omaksuttavuutta. Sarjakuva vahvistaakin savolaisen, maaseutuisen kielialueen periferia-asemaa, asemaa kielellisten ilmiöiden ja innovaatioden vastaanottajana. Savolaismurteet esitetään esimerkkinä nuorten Internetissä karttamasta kielimuodosta. Huomioitava tässä esimerkissä on, että kyse on nimenomaan nuorten kielestä, jota kuvaillaan lukion oppikirjassa. Lukiolaiset voivat helposti samastua esimerkin kielenkäyttäjään ja ottaa tekstistä vaikutteita omaan kielikäyttäytymiseensä. Vaikka kysymys sopivasta Internet-kielestä jää ilmaan leijumaan, mielikuva savolaisesta nuoresta Internet-keskustelijasta on jo muodostunut. Savolaismurteinen missä-sanan muoto missee esitetään mahdollisesti vähemmän myönteisiä mielikuvia joissain puhujissa herättävänä. Vaikka savolaismurteet käyvät Särmässä esimerkkinä kartettavasta kielimuodosta, ne yhdistetään myös hyvinvoiviin aluemurteisiin leipätekstin alussa. Savolaismurteetkin esitetään näin kahdesta eri näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun puhekieli esitetään useassa esimerkissä vastapariksi savolaismurteille. Murteiden tasoittumista kuvataan pääkaupunkiseudun kielen piirteiden leviämisen kautta, vaikka yleiskielistymisestä myös puhutaan. Helsingin seudun kieli maini 15

taan esimerkkinä erityisesti nuorten suosimasta Internetissä käytettävästä kielestä. Sarjakuvassa helsinkiläinen kielenkäyttäjä esitetään kaupunkilaisena, iloisena, puheliaana, avuliaana, aitona, huomioonottavaisena ja vieraanvaraisena. Nämä piirteet rikkovat perinteistä helsinkiläisen heimostereotypiaa. Piirteistä on helppo pitää, ja niihin on helppo samastua. Helsinkiläinen sarjakuvahahmo myös käyttää useita leviäviä murrepiirteitä. Näin pääkaupunkiseudun korkea prestiisiasema vahvistuu. Pääkaupunkiseudun kielimuoto mainitaan usein tutkimusalueessa, ja se jakaakin toisen sijan kvantitatiivisessa vertailussa lounaismurteiden kanssa. Stadin slangiin liitetään koko sivun kuva ja kuvateksti. Kielimuoto saa paljon huomiota, eikä huomiota voi tulkita ainakaan suoraa negatiiviseksi missään kohdassa. Tutkimusalueen leipäteksti rakentuu eri murteita koskeville esimerkeille. Tekstille tyypillistä on kuitenkin ehdottoman tiedon välttäminen. Murteen asemasta tai käytöstä annetaan esimerkki, mutta sen faktuaalisuus kyseenalaistetaan apuverbeillä saattaa tai taitaa. Kutsun tätä ilmiötä kirjoittajan valistuneeksi arvaukseksi: kirjoittajan ammattitaidon perusteella lukija voi päätellä, että arvauksen takana on tietoa aiheesta, mutta tietoa ei tuoda eksplisiittisesti esiin. Tiedon luonteen epävarmuutta korostetaan myös lukijalle osoitetuilla suorilla kysymyksillä. Lukijan pohdinnan lähtökohdiksi jäävät kirjan esittämät esimerkit murteista. 5 Lopuksi Tässä jaksossa pohdin ja jatkotutkimusvaihtoehtoja ja tutkimustulosten merkitystä käytännön opetustyön kannalta. Tutkimusalueeni on tarkan tutkimusotteen, ajankäytön ja työn laajuuden vuoksi suppea. Tutkimusta voisi laajentaa Särmän muihin kirjoihin, kuten työkirjaan. Myös vertailevalle tutkimukselle olisi paikkansa: millaisia murreasenteita rakentuu muissa lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa, ennen käytetyissä tai nykyisin käytössä olevissa. Oppikirjan merkitys oppilaalle ja opettajalle on usein suuri. Oppilaalle se on auktoriteetti, informaation lähde ja parhaimmillaan syvä kiinnostuksen kohde. Opettajalle kirja on yksi suurimmista opetuksen apuvälineistä. Ei voi kuitenkaan kiistää, etteikö oppikirja olisi etenkin aloittelevalle opettajalle myös informaation lähde tai ainakin apu informaation tarkistukseen tai muistiin palauttamiseen. Tiedon välittämisen tehtävän vuoksi ei ole merkityksetöntä, millaisia asenteita oppikirjat välittävät. Jos opettaja päättää käyttää opetuksessaan oppikirjaa, sen herättämistä mieliku 16

vista kannattaa keskustella oppilaiden kanssa. Murteista keskustelu luo alustan isommille kysymyksille. Murteiden olemus rinnastuu erilaisuuteen ja samuuteen: murteiden eroja ei voi kiistää, mutta niitä yhdistäviäkään tekijöitä ei voi jättää huomiotta. Miten suhtaudumme ihmiseen, joka puhuu eri tavalla? Mikä kaikkia kielenkäyttäjiä yhdistää? Särmä jättää eri murteita koskevia pohdintoja vahvistamatta ehkä sen tarkoituksena on juuri herättää keskustelua. Toivon, että opettajat tekevät niin opettaessaan murteita Särmän avulla. Heikki Paunonen kirjoitti jo 1982, että puhesuomen tuleva kehitys on kiinni siitä, millaisia asenteita ja arvostuksia puhesuomen eri muotoihin ja niiden käyttäjiin tulevaisuudessa liitetään (Paunonen 1982: 233). Se kielimuoto, jota sekä sen käyttäjät että muu yhteiskunta arvostavat, menestyy, jää elämään. Vaaliaksemme monimuotoista suomalaista kieliympäristöä meidän pitää arvostaa vanhoja ja uusia puhutun suomen muotoja aluemurteista Internet-kieleen ja maahanmuuttajien puhumaan suomeen. Opettaessamme arvostamaan kielimuotoa opetamme myös arvostamaan ihmistä kielen takana, sillä kieli on sidoksissa sen puhujaan. Lähteet Aineistolähde SÄRMÄ 2010: Haapala, Vesa Inkeri Hellström Janna Kantola Tuomas Kaseva Riitta Korhonen Minna Maijala Janne Saarikivi Merja Salo Juhana Torkki: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. Helsinki: Kustannusosekeyhtiö Otava. Teokset, joiden kannet Särmä esittelee DISNEY, WALT: Kui, sanos Aku. Kaikkest paremppi Ankka-jutui Turu murttel. GOSCINNY R. - UDERZO A.: Asterix. Kallija tyttölöi. Karjala murteel! LAAKSONEN, HELI: Pulu uis. Runoja. Teorialähteet HALL, STUART 1999: Identiteetti. Suom. ja toim. Mikko Lehtonen, Juha Herkman. Tampere: Vastapaino. HELSINGINSEUTU.FI 2010: Helsinginseutu.fi. Selkosivut. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit. http://www.helsinginseutu.fi/hki/hs/selkosivut/selkosivut/kaupungit/p kau 17

punkiseutu Viitattu 27.3.2014 KALAJA, PAULA IRENE HYRKSTEDT 2000: Heikot sortuu elontiellä : Asenteista englannin kieleen. Teoksessa Kalaja, Paula & Lea Nieminen (toim.): Kielikoulussa kieli koulussa. AFinLAn vuosikirja 2000, s. 369 386. Jyväskylä, Suomen soveltavan kielitieteen yhdistyksen julkaisuja no. 58. http://elektra.helsinki.fi/se/a/0781-0318/2000/58/heikotso.pdf. Viitattu 12.2.2014. LIGNELL, MIRJA 2007: Tuas souvetaa Sulkavalla. Sulkavalaisten murreasenteita. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopiston kielten laitos. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/18509/urn_nbn_fi_jyu- 200802111135.pdf?sequence=1 Viitattu 13.2.2014. LOPS 2003 = Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003. Opetushallitus. http://www.oph.fi/download/47345_lukion_opetussuunnitelman_perusteet_2003.pdf Viitattu 13.2.2014. LYYTIKÄINEN, ERKKI JORMA REKUNEN JAAKKO YLI-PAAVOLA 2013: Suomen murrekirja. Helsinki: Gaudeamus. MANTILA, HARRI 2004: Murre ja identiteetti. Miten selittää murrepiirteiden leimautumista? Virittäjä 3/2004 s. 322 346. MIELIKÄINEN, AILA 1981: Murre, kielenkäyttäjä ja asenteet. Aila Mielikäinen (toim.), Nykysuomalaisen puhekielen murroksen tutkimus -hanke. Jyväskylän osatutkimus. Raportti 2 s. 91 114. Jyväskylän yliopiston suomen kielen ja viestinnän laitoksen julkaisuja 24. MIELIKÄINEN, AILA MARJATTA PALANDER 2005: Suomalaisten murreasenteista. Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu 2005. Teoksessa Saarinen, Sirkka (toim.): Sananjalka 44, s. 86 109. Suomen Kielen Seuran vuosikirja 2002. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10224/3643/mielikainen86-109.pdf? sequence=1 Viitattu 12.2.2014. NIEMELÄ, KYÖSTI 2014: Tutkija: Pikku kakkonen muovaa suomalaisten puhekieltä. Helsingin Sanomat, Internet-lehti. Julkaistu 17.2.2014. http://www.hs.fi/tiede/a1392367132958 Viitattu 13.5.2014. PAUNONEN, HEIKKI 1982: Muuttuvat puhesuomen muodot. Teoksessa Larmola, Maija (toim.): Kouluikäisten kieli. Tietolipas 88. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. https://is.muni.cz/el/1421/jaro2013/ba402f/um/paunonen_muuttuva_puhesuo - mi.pdf. Viitattu 13.2.2014. 18

PUNTTILA, MATTI 2001: Murteellisuuksia kirjakielessä. Kotimaisten kielten keskuksen Internet-sivut. Päivitetty 5.5.2014. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1088 Viitattu 18.5.2014. SACKS, HARVEY 1995: Lectures in conversation. Vol I. Toim. Gail Jefferson. Cambridge: Basil Blackwell. SAVOLAINEN, ERKKI 1998: Suomen murteet. Internetix. http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/mur - teet/etusivu.html Viitattu 27.3.2014. YLE 2010: Maahanmuutto on vaikuttanut suomen kieleen Helsingissä. Yle Uutiset, Kulttuuri. Internet-lehti. Päivitetty 3.6.2012. http://yle.fi/uutiset/maahanmuutto_on_vaikuttanut_suomen_kieleen_helsingis - sa/5566971 Viitattu 15.5.2014. 19