Kooste Jakamistalous-kirjan julkistuksesta 20.11.2017 Tiedekulmassa Harmaala, M.-M., Toivola, T., Faehnle, M., Manninen, P., Mäenpää, P., & Nylund, M. 2017. Jakamistalous. Alma Talent, Helsinki. Kirja on saatavilla mm. Alma Talentin verkkokaupasta https://shop.almatalent.fi/jakamistalous.html Minna-Maari Harmaala esitteli kirjan. V almistellut puheenvuorot pitivät professori Pekka Sauri, kansanedustaja Juhana Vartiainen, Sitran johtava asiantuntija Vesa-Matti Lahti ja Sharetriben perustaja Juho Makkonen. Keskustelua moderoi Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi.
Pekka Sauri kirjan antama tieto olisi ollut avuksi tehtävässäni apulaiskaupunginjohtajana: olisin saanut enemmän aikaan, kyse on ihmisten valjastamisesta yhteishyvän käyttöön onko jakamistalous kestävää kehitystä? se voi olla kestävän kehityksen suuntaista, jos sen myötä siirrytään omistamisesta itseisarvona kohti lainaamista ja vuokraamista kirja jopa mullistava, erittäin hyvin kirjoitettu, asioita käsitelty monipuolisesti sanasto hyvä, selkeimmät näkemäni määritelmät lohkoketjusta ja bitcoinista jos kirjan antia pystytään hyödyntämään, näköpiirissä että Suomen talouden rakenteet muuttuvat Miten kirja olisi ollut avuksi aiemmassa työssäsi? Sauri: kaupungin pitäisi olla yhteiskehittämisen alusta. Kehitin kommunikaatiorakenteita, kirjan avulla olisin vienyt toimintaa vahvemmin yhteiskehittelevään suuntaan Juhana Vartiainen jakamistalous parhaimmillaan kuin talousliberaalin toiveuni: jos jakamistalouden mukaiset sopimussuhteet yleistyvät ja sääntely onnistuu, samasta pääoman ja tuotannon määrästä saadaan irti enemmän kuin aiemmin työelämä ylisäänneltyä, rajankäyntiä tulee esim. työnantajan vastuissa Uber-kuskeille, mutta varovainen näkemykseni on että sääntelyä pitäisi keventää työsuhteet menevät sopimussuhteiksi, pätkä- ja silpputyö on vielä vähäistä jos saadaan luotua toimiva oikeudellinen kehikko, ihmiset toimivat kyllä lain puolella hyvin toimivat valtiot verokourineen pystyvät kyllä pysymään jakamistalouden kehityksessä mukana kestävän kehityksen ratkaisu on kuitenkin muualla kuin jakamistaloudessa bitcoin-operaatiot vievät valtavasti energiaa. Ellei pystytä ratkaisemaan, palkkapäivänä Euroopan kaupungeista sammuvat valot jakamistaloudessa samaa kuin avoimessa lähdekoodissa - saa hyödyntää kun antaa oman panoksensa samalla eteenpäin muiden hyödynnettäväksi jakamistalouden kehittämisessä Tulevaisuusvaliokunnalla merkitystä ekonomisteista Horton & Zeckhauser (2016) ovat jakamistaloutta tutkineet Uberin ottama 20% komissio on jakamistalouden alkuvaiheen ryöstöä, tulevaisuudessa se lienee ennemmin luokkaa 0,5% kun tekoäly on käytössä Vesa-Matti Lahti eri mieltä kuin Juhana, jakamistaloudella on merkitystä myös kestävän kehityksen tavoittelussa. Jos hyvinvointia yritetään lisätä samaan aikaan kun vähennetään resurssien käyttöä, jakamistalous tarjoaa niitä harvoja teitä tähän jakamistalous ja kiertotalous ne kaksi taloutta, joiden kautta tällainen muutos voi toteutua. Olen SITRAssa pyrkinyt nostamaan jakamistaloutta mutta kiertotalous saa enemmän huomiota hyvää mieltä ja sosiaalista hyvinvointia voi syntyä, kun ihmiset ovat yhteyksissä, juttelevat ja auttavat toisiaan edelliseen jakamistaloutta käsittelevään Kaikki jakoon! -kirjaan verrattuna tässä kirjassa saatu lihaa luiden päälle käsitteiden määrittelyssä, jakamistalous kuvattu yksityiskohtaisemmin, laaja käsitelista ja muut kirjassa tehdyt määrittelyt ovat
tärkeitä, sosiaalisen ulottuvuuden ja työelämän sääntelyn kysymyksissä niinikään päästy eteenpäin jakamistalouden sääntelyssä on vielä hakemista, sitä pitäisi pystyä edistämään - kirjassa ei kuitenkaan kaikkiaan kerrota kovin konkreettisesti mitä hyvä sääntely tarkoittaisi ilahdutti verotusluku ja siinä konkreettiset esimerkit kuten Belgian käytäntö, että jakamistaloudesta saa tienata 5100 euroa 10 prosentin kiinteällä veroprosentilla pidin myös alustaosuuskuntien esiin nostamisesta, osana jakamistalouden korjaussarjaa haastaisin ay-liikettä - työelämän rakenteissa sellaista värinää, että ollaan muutoksen kynnyksellä. Miten ay-liikkeet ajavat muiden kuin vakituisessa työsuhteessa olevien etuja? tarvitaan isoja uudistuksia: ekologinen verouudistus ja perustulouudistus verotus pitäisi hoitaa yhdessä alustojen kanssa kaipaan suomalaista pienemmän luokan jakamistaloutta, joka pystyy kilpailemaan monikansallisten alustojen kanssa viittaustavassa korjattavaa: pitäisi viitata toimitetuissa teoksissa artikkeleihin eikä teokseen kirjan kustantajalle miinus kirjan kalliista hinnasta! Juho Makkonen toivon, että virkamiehet ja yritysjohtajat lukisivat kirjan 10 vuotta sitten yritystä aloitettaessa ei vielä käytetty jakamistalouden termiä jakamistaloudessa suuri lupaus yhteiskunnalle ekologisesta ja työelämän näkökulmasta, avautuu mahdollisuuksia tehdä työtä jota haluaa samaan aikaan potentiaalisia uhkia, jos tulovirrat päätyvät kulkemaan suuryritysten kautta ja alustat polkevat työntekijöiden oikeuksia appijupit Suomi hyvinvointivaltion perinteellään hyvässä asemassa kehittämään jakamistaloutta, mutta ei täysin tue keikkatyömallia, koska työnantajilla vahva rooli alustojen omistajuus tärkeä kysymys, kuka alustoja pääsee kehittämään ja kuka ne omistaa? voisivat olla myös julkinen ja kolmas sektori alustaosuuskunta lupaava malli, esim. paikalliset taksikuskit voivat toimia oman taksipalveluosuuskunnan avulla tärkeää miettiä, miten jakamistalouden suuret lupaukset saadaan toteutettua, miten saada positiiviset asiat toteutumaan ja välttää huonot? Miki Kuusi luottamuksen suhteen käsillä iso muutos: luottamus on mennyt nettiin! lapsuudessani opetettiin, että keneenkään internetissä ei saa luottaa ja tuntemattoman autoon ei saa mennä. Nyt haetaan netistä tuntematon ihminen kuskiksi ja mennään kyytiin. yksi uhka monopolistuminen, isot alustat jyräävät muut veikkaan, että isot yhtiöt saatetaan pilkkoa, kun jäljessä tuleva regulaatio alkaa vaikuttaa - haasteena, että usein ovat taitavia välttämään monopoliksi määrittymistä, määrittelevät alansa laajasti
jakamistalous on kaupunkipeliä : sitä rakennetaan kaupunkikohtaisesti, yritys ei voi laajentua maa vaan kaupunki kerrallaan Yhteinen keskustelu all male -paneeli - miksei mukana naisia? onko kirjassa pohdittu syrjintää jakamistaloudessa, esim. etniset ryhmät? Kirjoittajat: kommentoijien ideoinnissa listattiin naisiakin, mutta eivät päätyneet mukaan, sukupuoli ei ollut valinnassa kriteerinä tasa-arvo- ja syrjintäasiat eivät kirjassa erityisesti huomion kohteena, tätä aihetta pitää käsitellä jatkossa kansalaisverkostojen tutkimuksessa havainto, että monessa teemassa nuoret äidit aktiivisia (kierrätys, vertaistuki, ruokaverkostot ) turvallisuus noussut esille esim. kyytipalveluissa Ranskassa, uskaltavatko naiset kyytiin ainakin USAssa kokemusta, että ihonväri vaikuttaa esim. AirBnB-majoituksen saamiseen, valkoisena saatat saada asunnon ja mustana et lontoolainen Uber-kuski arvosti alustaa tasa-arvoistajana: algoritmi ohjaa kyydin saamista, ihonväri ei pääse vaikuttamaan Miten kirjassa käsitelty vastuukysymyksiä? Kirjoittajat: Isoilla alustoilla vakuutuksia Ei erityisesti käsitelty kirjassa, verkostossa on alan tutkijoita Alustat seksityöläisten turvana: alusta voisi esim. ilmoittaa, jos työläinen ei ilmoittaudu seuraavaan tapaamiseen, jolloin esim. työläisen yhteisöstä joku voi mennä tarkistamaan onko kaikki kunnossa uhka, että nykyiset isot yhtiöt kuten Google ja Facebook ostavat kaiken
Uber vähentänyt rattijuopputta, kun kyydin saaminen helppoa Tärkeää, kuka kirjoittaa algoritmin uusien käsitteiden määrä hengästyttää mistä lähdetään muuttamaan sääntelyä ja yhteiskuntaa? Vapaamuotoiset keskustelut lopuksi: ajatuksia ja ideoita jakamistalouden kehittämiseen Suomessa yhteisruokailut kerrostaloissa työaika tehokäyttöön alustojen avulla, esim. vahtimestareilla, laukkujen pakkaajilla voi olla luppoaikaa, jota voisi omistaa muulle hyödylliselle työlle tarvitaan uusia sanoja, esim. kommunismi-sana on pilattu käytössä, taustalla olevissa ideoissa olisi käyttökelpoista toivottavasti tapahtumia tulee pian lisää, kiinnostaa esim. työ Kirjoittajat Kirjan kirjoittajat ovat perehtyneet jakamistalouteen monipuolisesti erilaisten tutkimus- ja yrityskehityshankkeiden sekä kaupunkien ja kansalaisyhteiskunnan kanssa tehdyn työn kautta. KTT Minna-Maari Harmaala toimii vastuullisen liiketoiminnan yliopettajana Haaga-Heliassa. Hänellä on taustallaan yli kymmenen vuoden konsultointikokemus kansainvälisistä yritysvastuuseen liittyvistä projekteista. KTT Tuija Toivola toimii tutkimus- ja kehittämistoiminnan päällikkönä Haaga-Heliassa. Hän on vetänyt vuosina 2015 2016 kahta jakamistalouteen liittyvää kehittämisprojektia. FT Maija Faehnle on erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Hän on tutkinut Pasi Mäenpään työparina kaupunkiaktivismia ja jakamistaloutta erityisesti kansalaistoiminnan näkökulmasta.
Varatuomari, L.L.M. Petri Manninen on julkaissut yhteensä 20 tieteellistä artikkelia ja kirjaa pääasiassa vero- ja eurooppaoikeuden alalta yli 20 vuoden aikana. Pasi Mäenpää on kaupunkisosiologian dosentti Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Hän on tutkinut Maija Faehnlen työparina kaupunkiaktivismia ja jakamistaloutta erityisesti kansalaistoiminnan näkökulmasta. Mats Nylund on viestinnän dosentti. Hän johtaa englanninkielistä Media Management -maisteriohjelmaa Arcadan ammattikorkeakoulussa. Lisätietoa Minna-Maari Harmaala, minna-maari.harmaala@haaga-helia.fi, puh. 050 547 5947 Tuija Toivola, tuija.toivola@haaga-helia.fi, puh. 040 773 3364 Kustannustoimittaja Anna Saraste, anna.saraste@almamedia.fi, puh. 040 585 5703 Arvostelukappalepyynnöt: anna.saraste@almamedia.fi