NUORTEN KOULUPUDOKKUUTTA JA SYRJÄYTYMISTÄ ENNAKOIVAT TEKIJÄT. MILTÄ TILANNE NÄYTTÄÄ POHJOIS-KARJALASSA?

Samankaltaiset tiedostot
Lapsille ja nuorille vähemmän haasteita, enemmän hyvinvointia

Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä on suorittamatta jääneiden opintojen taustalla?

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki

Miten ja miksi kannattaa ajatella opiskelumotivaatiota?

Sisältö. 1. Tilastollinen malli 2. Joukkueen tuloksellisuus

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen

Mitä mun opinnot mulle kuuluu voiko oppimismotivaatioon vaikuttaa

Laiskuus on katsojan silmissä

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

Mikä on ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön arvo? Petri Hilli

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen

KESTÄVÄ KEHITYS, SOSIAALINEN

NUORISSA ON TULEVAISUUS!

Työkaluja tiedolla johtamiseen. Jussi Pyykkönen Me-säätiö

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

Maahanmuuttajatyttöjen aktiivinen toimijuus koulusiirtymistä puhuttaessa

Nuorille tulevaisuus Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta ja nuorta.

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöt työelämän ja ammatillisen kuntoutuksen haasteina

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Suomalaisten mielenterveys

tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari

Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena

Mitä nuorten syrjäytymisestä tiedetään?

Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet?

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Kouluterveyskysely 2017

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Sosioekonomiset syrjäytymisriskit ja niiden kasautuminen nuorilla aikuisilla

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

Kouluterveyskysely 2017

MIELENTERVEYS JA TYÖELÄMÄ- MITEN NUORTEN MT- HÄIRIÖT NÄKYVÄT TYÖELÄMÄSSÄ? MITKÄ OVAT KESKEISET HAASTEET JA MITEN NIITÄ RATKOTAAN? HAMK 30.8.

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Miksi nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntä lisääntyy?

Kuka vastaa ja välittää?

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla. ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

NÄKYMÄTTÖMÄT NINNIT NUORTEN KUULUMISIA (KIUSAAMIS-) KENTÄLTÄ

KENELLE PAHOINVOINTI KASAUTUU? Korkeakouluopiskelijoiden pahoinvointi Opiskelijabarometrissa

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Tukiopinto-ohjaus turvaamaan opiskelun jatkumista

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti

Sijoittumisen yhteisseuranta

Koulutuksellisen syrjäytymisen riskija suojaavat tekijät: kognitiivisen ja psykososiaalisen kehityksen vuorovaikutus syntymästä 20 vuoden ikään

Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen Koulupudokkuuden ehkäisy

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Ennaltaehkäisevän työn kehittäminen - iltapäiväseminaari Miten auttaa syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta Kohtaavatko kysyntä ja tarjonta?

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja

Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen

Suomen koululaitos Maailman paras? Tuusulan rotaryklubi, Kauko Hämäläinen, professori emeritus

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA

Yhteistyö nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Vapaa-aikatoimiala/Nuorisopalvelut/Taina Laaksonen

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Ehkäisevän toiminnan vaikutukset ja niiden mittaaminen fokus lapsiin ja nuoriin

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely

Tykätäänkö koululiikunnasta ja Move!- mittauksista?

Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Syrjäytyneet pojat väylä auki rikoksen poluille?

H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen

Kasvuympäristö muuttuu nuoren paineet kasvavat? Muuttuva maailma Lasten ja nuorten haasteet To Kirsi Luomanperä

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti?

Komiasti opintiellä -hanke. Pohojalaasta kyyditystä

Jari Ikola

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA. P.Pyy

Transkriptio:

OSALLISTAVAN KASVUN FOORUMI JOENSUU 5.9.2019 NUORTEN KOULUPUDOKKUUTTA JA SYRJÄYTYMISTÄ ENNAKOIVAT TEKIJÄT. MILTÄ TILANNE NÄYTTÄÄ POHJOIS-KARJALASSA? Sami Määttä, tutkijatohtori, PsT Milja Parviainen, tohtorikoulutettava, PsM, KM Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos JYU. Since 1863. 5.9.2019 1

JYU. Since 1863. 5.9.2019 2

MITKÄ TEKIJÄT ENNAKOIVAT KOULUPUDOKKUUS- JA SYRJÄYTYMISRISKIÄ? JYU. Since 1863. 5.9.2019 3

MILTÄ TILANNE NÄYTTÄÄ POHJOIS-KARJALASSA? TUTKIMUSTULOKSIA JOENSUULAISISTA NUORISTA JYU. Since 1863. 5.9.2019 4

TOIVOA ON! JYU. Since 1863. 5.9.2019 5

MITKÄ TEKIJÄT ENNAKOIVAT KOULUPUDOKKUUS- JA SYRJÄYTYMISRISKIÄ? JYU. Since 1863. 5.9.2019 6

KEITÄ OVAT SYRJÄYTYNEET JA/TAI PUDOKKAAT? ME/THL: Syrjäytymisellä tarkoitetaan yhteiskunnan normaaleina pidettyjen toimintamallien ja toiminnan ulkopuolelle jäämistä sekä osattomuuden kokemusta. EVA: Syrjäytyneiksi luokitellaan sellaiset työvoiman ja opiskelun ulkopuoliset nuoret, joilla ei ole peruskoulun lisäksi muuta koulutusta. NEET: Not in employment, education or training Peruskoulun varaan jäävät aiheuttavat elinaikanaan riskitekijöistä riippuen keskimäärin 230 000 370 000 euron menetyksen julkishallinnolle (nettomenetys vuoden 2017 veroasteikolla) verrattuna koulutuksen saaviin. Syrjäytymisen hinta case investoinnin kannattavuuslaskelmasta. Yhteiskuntapolitiikka 6/2017, THL. JYU. Since 1863. 5.9.2019 7

SYRJÄYTYNEIDEN NUORTEN MÄÄRÄ? EVA (2010): Vuonna 2010 syrjäytyneitä 15 29-vuotiaita nuoria oli yhteensä noin 51 300. Tämä on noin 5 % kaikista tämänikäisistä nuorista. Syrjäytyneistä nuorista työttömiä työnhakijoita oli 18 800 ja muita työvoiman ulkopuolisia 32 500. ME (2018): Suomessa on tällä hetkellä 60 191 työelämästä ja koulutuksesta syrjässä olevaa 15 29-vuotiasta nuorta. Syrjäytyneiden määrän väheneminen 5 750 hengellä johtuu pääasiassa hyvästä talouskehityksen siivittämästä nuorten työllisyyden kasvusta sekä siitä, että palveluihin ohjaudutaan tehokkaammin. Joka tapauksessa: 5 10 % ikäluokasta NEET JYU. Since 1863. 5.9.2019 8

MITEN SYRJÄYTYMINEN/ PUDOKKUUS ETENEE? (KOULUTUKSEN KOKONAAN KESKEYTTÄNEET 2016-17) PERUSKOULU LUKIO AMMATTIKOULUTUS YLIOPISTO AMK 387 (73 oppivelvollisuusikäistä) 9-luokkalaisista ei saanut päästötodistusta (n. 0,54 %) 7723 6,7 % 1540 1,6 % 7829 6,1% 6591 5,2 % Oppisopimuskoulutus: 6,3 %, koeajalla 1,3 % JYU. Since 1863. 5.9.2019

TILASTOT: SYRJÄYTYMISEN RISKITEKIJÄT (ME-SÄÄTIÖ) Lastensuojelun sijoitus 12-16 vuoden iässä 34 % Ei toisen asteen tutkintoa 25 vuoden iässä 30 % Lastensuojelun sijoitus ennen 6. ikävuotta 28 % Mielenterveyslääkkeet 14-18 vuoden iässä 26 % Synnytti ennen 20. ikävuotta 23 % Varhaisia käytöshäiriöitä 23 % Ei yhteishaussa 20 % Vanhempi pitkäaikaisella toimeentulotuella 19 % Haki väh. kolme kertaa yhteishaussa 19 % Rikostuomio tai 5 rikettä 18 % JYU. Since 1863. 5.9.2019 10

TILASTOT: SYRJÄYTYMISEN RISKITEKIJÄT (ME-SÄÄTIÖ) Keskiarvo alle 7 yhteishaussa 14 % Isä ei tiedossa 13 % Yksinhuoltajaäiti 13 % Vanhemmilla ei toisen asteen tutkintoa 13 % Vanhemmalla mielenterveys- tai päihdehäiriö / on tkeläkkeellä 12 % Muu kuin kahden ansaitsijan talous 12 % Vanhempi kuollut 11 % Vanhemmat eronneet 11 % Koko ikäluokka: 6 % JYU. Since 1863. 5.9.2019 11

TILASTOJEN ULKOPUOLELTA: YKSILÖN KOKEMUS JA SYRJÄYTYMINEN Kognitiiviset ongelmat/oppimisvaikeudet Akateemiset taidot Psyykkinen hyvinvointi/pahoinvointi Ongelmat sosiaalisissa suhteissa/yksinäisyys Motivaation puute Miksi yleensäkään tehdään yhtään mitään? JYU. Since 1863. 5.9.2019 12

KOGNITIIVISET ONGELMAT Oppimisen vaikeuksien aiheuttamat ongelmat opiskeluissa lisääntyvät sitä mukaa kun opintojen vaativuus kasvaa Komorbiditeetti Kognitiiviset ongelmat motivaatio-ongelmat Oppimisvaikeudet vaikuttavat opintojen sujumiseen eniten silloin, kun ne vaikuttavat ihmisen käsitykseen itsestään oppijana, eli oppijaminäkuvaan Kielellisissä taidoissa kokemus taidoista vaikuttaa koulutussaavutuksiin enemmän kuin varsinaiset taidot JYU. Since 1863. 5.9.2019 13

PSYYKKINEN HYVINVOINTI Kentän ääni: Mielenterveysongelmat keskeinen/keskeisin ongelma nykyään Pahoinvointi: Koulu-uupumus kyynisyys erityisesti Masennusoireet ja ahdistuneisuus Ulospäinsuuntautunut ongelmakäyttäytyminen JYU. Since 1863. 5.9.2019 14

ONGELMAT SOSIAALISISSA SUHTEISSA/YKSINÄISYYS Kouluympäristö: opettajasuhteet Yksi välittävä aikuinen Sosiaaliset suhteet ja yksinäisyys Yksi ystävä JYU. Since 1863. 5.9.2019 15

MOTIVAATIOON LIITTYVIÄ TEKIJÖITÄ Koulutukselliset tavoitteet Kouluun kiinnittyminen, keskeyttämisaikomukset ja lintsaus Aiemmat kokemukset oppimisesta: Yrittää vai ei? Ihmiselle tyypilliset ajattelu- ja toimintatavat Tukeeko sosiaalinen ympäristö psyykkisiä perustarpeita? Perustelu (syy tehdä asioita nuoren näkökulmasta), struktuuri, autonomia JYU. Since 1863. 5.9.2019 16

SYRJÄYTYMISEN PROSESSI (NURMI, 2011) Oppimisvaikeudet Dysleksia, dysfasia Koulumenestys Perhemuoto Vanhempien koulutustaso Epäonnistumisen pelko Vähäinen kiinnostus Tehtävän välttäminen Epäonnistumisia Heikko Koulu- Menestys Ikätoveri- Valinnat Ongelma- Käyttäytyminen Masennus S Y R J Ä Y T Y M I N E N 17

KOULUPOLKU-TUTKIMUKSEN TULOKSIA: MITÄ TIEDETÄÄN JOENSUULAISISTA NUORISTA? JYU. Since 1863. 5.9.2019 18

1. KOULUPOLKU TUTKIMUS MISSÄ MENNÄÄN? 2. JOENSUULAISTEN NUORTEN TULOKSIA JYU. Since 1863. 5.9.2019 19

JYU. Since 1863. 5.9.2019 20

JOENSUUN TULOKSIA SYKSY 2018 N = 373 tyttöjä 67,8 % lukio 79,4%, ao 15 % JYU. Since 1863. 5.9.2019 21

YLIN TUTKINTO, JONKA AIKOO SUORITTAA 58% 25% 15% 2% JYU. Since 1863. 5.9.2019 22

AMMATILLISTEN SUUNNITELMIEN SELKEYS Tiedän tarkalleen, mitä aion tehdä ammatikseni 16,4 % Olen vielä melko epävarma ammatillisista jatkosuunnitelmistani 27,9 % Ammatilliset suunnitelmani ovat vielä täysin epäselvät 55,7 % JYU. Since 1863. 5.9.2019 23

TYYTYVÄISYYS KOULUTUSPAIKKAAN 51,5 % 35,0 % 10,2 % 0,3 % 1. Ei tyytyväinen 3,0 % 2. 3. 4. 5.Erittäin tyytyväinen KUITENKIN NOIN JOKA KYMMENES KERTOI MIETTIVÄNSÄ PALJON OPINTOJEN KESKEYTTÄMISTÄ. JYU. Since 1863. 5.9.2019 24

LINTSAAMINEN: KUINKA MONTA PÄIVÄÄ LUKUVUODEN AIKANA POISSA PINNAAMISEN TAKIA? En yhtään 8,3 % 1-2 päivää 3-5 päivää yli 5 päivää 9,9 % 29,2 % 52,6 % JYU. Since 1863. 5.9.2019 25

KOULU-UUPUMUS 39,4 % 35,8 % 11,8 % 10,5 % 2,4 % 1. Ei olleenkaan 2. 3. 4. 5.Erittäin paljon JYU. Since 1863. 5.9.2019 26

TUNNETKO ITSESI YKSINÄISEKSI? 3,0 % En koskaan Joskus 41,9 % Jatkuvasti 55,1 % JYU. Since 1863. 5.9.2019 27

ONKO SINULLA LÄHEISIÄ YSTÄVIÄ? Ei ole 7,5 % Yksi läheinen ystävä 22,3 % Useampia läheisiä ystäviä 70,2 % JYU. Since 1863. 5.9.2019 28

OPETTAJA-OPPILASSUHTEET 60,6 % 31,3 % 7,8 % 0,3 % 1. täysin eri mieltä 2. eri mieltä 3. samaa mieltä 4. täysin samaa mieltä JYU. Since 1863. 5.9.2019 29

MINULLA OLI TODETTU LIEVÄ MASENNUS SEKÄ AHDISTUS VÄÄRÄ VALINTA AHDISTUNEISUUS, MASENNUKSEN PAHENTUMINEN KIUSAAMINEN MIELENTERVEYSONGELMAT JÄIN RYHMÄNI ULKOPUOLELLE, KUKAAN EI HUOMIOINUT MIKSI KESKEYTIT OPINTOSI? MIELENTERVEYS MINULLE TULI HENKILÖKOHTAISIA ONGELMIA, JOIDEN TAKIA LOPETIN. ALA EI TUNTUNUT OIKEALTA EN TIENNYT MITÄ HALUSIN MIELENTERVEYSONGELMISTA JOHTUVAT POISSAOLOT JYU. Since 1863. 5.9.2019 30

KUITENKIN: TOIVOA? Hilli ym. (2017): Tutkimuksemme tulokset eivät tue ajatusta ennalta määrätyistä tai geenien kautta siirtyvistä ylisukupolvisista ilmiöistä, vaan ennemminkin ajatusta siitä, että kehityksellä on tietty suunta, jota jatkuvasti luodaan arjessa ja jota ympäristö pystyy niin vahvistamaan kuin heikentämään. JYU. Since 1863. 5.9.2019 31

KEHITYSVAIHEEN JA YMPÄRISTÖN YHTEENSOPIVUUS (STAGE- ENVIRONMENT FIT) Monet nuoruuteen liittyvät negatiiviset psyykkiset muutokset johtuvat kehittyvän nuoren tarpeiden ja sosiaalisen ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien ristiriidasta Jos ymmärrämme, mitä ihminen yleensä haluaa kokea (motivaatioteoriat), ja mitä nuori haluaa saavuttaa (kehitystehtävät), voimme yrittää muuttaa ympäristöä (koulua) vastaamaan näihin tarpeisiin Nuori hakeutuu ympäristöihin joissa motivoituu-> Voi olla myös koulu! JYU. Since 1863. 5.9.2019 32

KIITOS! s a m i. j. m a a t t a @ j y u. f i m i l j a. m. p a r v i a i n e n @ j y u. f i JYU. Since 1863. 5.9.2019 33