VIITTOMAKIELINEN KÄÄNNÖS TYÖTURVALLISUUSKORTTIKOULUTUKSEN KIRJALLISESTA MATERIAALISTA Johanna Nummila - Johanna Suomalainen Opinnäytetyö, syksy 2005 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielentulkki (AMK)
TIIVISTELMÄ Johanna Nummila & Johanna Suomalainen. Viittomakielinen käännös Työturvallisuuskorttikoulutuksen kirjallisesta materiaalista. Turku, syksy 2005, 43 sivua, 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö, Viittomakielentulkin koulutusohjelma, viittomakielentulkki (AMK). Työturvallisuuskortti yleistyy suomalaisilla työpaikoilla. Työturvallisuuskorttikoulutus antaa perustiedot turvallisesta työskentelystä sekä tietoa ja taitoa työperäisten terveyshaittojen ja tapaturmien ennalta ehkäisemiseksi. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli kääntää Työturvallisuuskorttikoulutuksen kirjallinen materiaali suomalaiselle viittomakielelle. Käännöksestä tehtiin viitottu video, jonka tarkoitus on toimia koulutukseen osallistuvalle kuurolle tukimateriaalina. Videon avulla kuuro pystyy itsenäisesti opiskelemaan keskeisimmät asiat omalla äidinkielellään. Käännösprosessin analyysivaiheessa tutustuttiin kirjallisen materiaalin sisältöön ja merkityksiin. Kirjallinen materiaali osoittautui hyvin laajaksi kokonaisuudeksi, joten siitä muokattiin tiivistelmä käännöksen pohjaksi. Käännös hioutui koko prosessin ajan. Työn tuloksena on viitottu video. Video toimii kuurolle visuaalisena tiedonvälittäjänä. Samalla se poistaa osallistumisen esteitä ottamalla huomioon kuurojen erityistarpeet. Työn kirjallinen osuus käsittelee käännösprosessia ja käännöksen analyysia. Käännöksen teoreettisena pohjana toimi yleisimmät käännösteoriat, kuten Popperin teoria, skoposteoria, dynaaminen ekvivalenssi ja pragmaattinen adaptaatio. Haastavaa käännöksen tekemisessä oli erityisesti käännettävän materiaalin erikoissanaston hallitseminen molemmilla työkielillä. Ennen kääntämistä asia on ymmärrettävä, jotta sen voi ylipäätään kääntää. Viittomien valinta ja kääntäminen viittomakielelle on monivaiheinen prosessi, sillä käännösvaihtoehtoja on yhtä paljon kuin on kielenkäyttäjiä. Käännösprosessiin perehtymällä haluttiin kokemusta pitkäkestoisesta käännöstyöstä sekä lisätä monipuolista ammatillista osaamista. Asiasanat: työympäristö, työturvallisuus, kääntäminen, viittomakieli, video, esteettömyys
ABSTRACT Nummila Johanna & Suomalainen Johanna. Industrial Safety Instruction Card Training Material Translated into Sign Language. Turku, Autumn 2005, 43 pages, 2 appendices. The Diaconia Polytechnic, Turku Unit, Degree Programme in Sign Language Interpretation, Sign Language Interpreter. The aim of the present study was to make a video-translation of the Industrial safety instruction card training material in Finnish Sign Language. It has not been resolved how the Deaf people attend the Industrial safety instruction card training. The aim of the training is to enhance the co-operation in the working place, the continuous improvement of working environments and also the well-being of the personnel. The goal is to improve the safety and productivity at work by producing information and know-how for developing working environments and conditions. The signed video is based on the text material of the training programme. The purpose of the signed video is to support the Deaf people to study in their mother tongue. Another goal for the study was to improve the skills in Finnish Sign Language during the time-taking process of translating the texts. In the working life of Sign Language interpreters it is very rare to work a long-run translation especially with a co-worker. The present thesis consists of two parts, it includes the signed video and a literary part. The written part is focused on the process of translation. The structure of Finnish Sign Language and the translation theories used in the translation process are introduced in the literary part. Translation theories are based on i.a. Popper s theory, Skopostheory, Dynamic Equivalence and Pragmatic Adaptation. During the translation process the text material has been summarized before its translation into Sign Language. Decisions made in the translation are based on the parts of different translation theories and authors own experience. The signed video has been filmed in three different versions. The translation has been modified during the process. The First two draft versions were checked and adjusted by the instructors of the thesis. The Third, final version was edited and made by two media students in The Diaconia Polytechnic Turku Unit. As a result there is a signed video of occupational safety. Hopefully the signed video is used among the Deaf people and it will also be useful to the Industrial safety instruction card trainers and the students who attend the Training Programme of Sign Language Interpreters. Keywords: working environment, occupational safety, Sign Language, translation, video, accessibility
SISÄLLYS 1 JOHDANTO...6 2 TYÖTURVALLISUUSKORTTIKOULUTUS...8 2.1 Työturvallisuus...9 2.2 Työturvallisuuskeskus...9 2.3 Viittomakieliset Työturvallisuuskorttikoulutuksessa...10 3 VIITTOMAKIELEN RAKENNE...12 3.1 Viittoman rakenne...13 3.2 Viittomien muodostaminen ja taivutus...15 3.3 Lauserakenne...16 4 LÄHDETEKSTIN KÄÄNTÄMINEN KOHDEKIELELLE...19 4.1 Hyvän kääntäjän ominaisuuksia...20 4.2 Käännösteoriat...21 4.2.1 Popperin teoria...21 4.2.2 Pragmaattinen adaptaatio...22 4.2.3 Etnografinen käännös...22 4.2.4 Dynaaminen ekvivalenssi...23 4.2.5 Funktionaalinen ekvivalenssi...23 4.2.6 Skoposteoria...23 4.3 Käännösprosessin vaiheet...24 5 KÄÄNNÖSPROSESSIN KUVAUS JA KÄÄNNÖKSEN ANALYSOINTIA...26 5.1 Ensimmäinen käännösversio...28 5.2 Toinen käännösversio...31 5.3 Lopullinen käännös...32 6 VALMIS VIDEO...36 7 POHDINTA...38
LÄHTEET...41 LIITTEET LIITE 1: Työturvallisuuskorttikoulutuksen kirjallinen materiaali LIITE 2: Viitottu video
1 JOHDANTO Viittomakielentulkki toimii kahden kielen ja kulttuurin välittäjänä viittomakielisten ja kuulevien asiakkaiden välillä. Tulkin työhön kuuluvat asioimis- ja opiskelutulkkaus, kääntäminen sekä tukiviittomien opettaminen ja tulkin työstä tiedottaminen. Kasvavin tulkin työala lienee kääntäminen. Viittomakielentulkkikoulutuksessa kääntämiseen keskitytään kuitenkin melko vähän, sillä koulutuksen pääpaino on tulkkauksessa. Halusimme tehdä opinnäytetyönämme käännöksen, koska halusimme saada kokemusta kääntämisestä ja oppia analysoimaan omaa käännösprosessiamme ja tätä kautta kehittää viittomakielen taitoamme ja ammatillisuuttamme. Opinnäytetyömme tavoitteena oli kääntää Työturvallisuuskorttikoulutuksen kirjallinen materiaali viittomakielelle ja työstää siitä video. Tarkoituksena on, että viitottu video toimii Työturvallisuuskorttikoulutukseen osallistuvalle kuurolle tukimateriaalina, jonka avulla kuuro pystyy itsenäisesti opiskelemaan keskeisimmät asiat omalla äidinkielellään. Työn tarkoitus nojautuu esteettömyyden periaatteeseen, jonka tavoitteena on tuoda yhteiskunnan palveluita ja toimintaa myös vähemmistöryhmien saataville. Tähän nivoutuu viittomakielisten suomalaisten perusoikeus ja halu saada yhteiskunnan palveluita omalla äidinkielellään, viittomakielellä. Heillä on tähän oikeus, joka taataan Suomen perustuslaissa (17 ). Ajatus Työturvallisuuskorttikoulutuksen materiaalin kääntämisestä viittomakielelle syntyi alkusyksystä 2004, kun saimme kuulla käännöksen tarpeellisuudesta työelämän taholta. Työturvallisuuskortti yleistyy suomalaisilla työpaikoilla, erityisesti niin sanotuilla yhteisillä työpaikoilla, joissa työskentelee samanaikaisesti useiden eri työnantajien työntekijöitä. Monissa yrityksissä Työturvallisuuskortti on pakollinen, ja se edellytetään jokaiselta yrityksen alueella työskentelevältä henkilöltä. Työturvallisuuskortti on voimassa viisi vuotta. Koulutustarve on siis suuri ja jatkuva.
7 Työn suunnittelu alkoi syksyllä 2004. Otimme yhteyttä Työturvallisuuskeskukseen, joka vastaa Työturvallisuuskortin koulutusmateriaalista, ja kysyimme, saako koulutusaineistoa kääntää viittomakielelle. Luvan saamisen jälkeen seuraava vaihe oli itse osallistua Työturvallisuuskorttikoulutukseen. Työelämän taholta olemme olleet yhteistyössä Länsi-Suomen aikuiskoulutuskeskus Innovaan, joka mahdollisti meille maksuttoman osallistumisen heidän järjestämäänsä Työturvallisuuskorttikoulutukseen. Tarkoituksenamme oli koulutuksen pohjalta osata kiinnittää materiaalissa huomiota olennaisiin asioihin ja hahmotella suomenkielistä tiivistelmää kirjallisesta materiaalista. Huomasimme jo varhaisessa vaiheessa, että kirjallinen materiaali on niin tiivis ja laaja, ettemme resurssiemme ja työlle varatun ajan puitteissa pysty kääntämään sitä kokonaisuudessaan. Päätimme tehdä materiaalista ensin suomenkielisen tiivistelmän, jonka pohjalta varsinainen käännöstyö toteutettiin. Suomenkielisen tiivistelmän oikeellisuus tarkistettiin Työturvallisuuskeskuksessa. Työmme suunnittelussa ja toteutuksessa ovat auttaneet kaksi ohjaajaamme, tulkkikouluttaja Ulla Veitonen sekä Kuurojen Liiton järjestöohjaaja Kimmo Jompero. Pidimme alusta lähtien tavoitteenamme saada työmme toiseksi ohjaajaksi viittomakielisen kuuron. Hänen avullaan saimme neuvoja yksittäisistä viittomista aina visuaalisiin viittomakielisiin käännösratkaisuihin. Viitotun videon lisäksi työhömme kuuluu kirjallinen osuus, jonka alussa kerromme tarkemmin Työturvallisuuskorttikoulutuksesta ja sen tavoitteista. Tarkastelemme myös koulutuksen tarvetta viittomakielisten keskuudessa sekä kuinka koulutusta on järjestetty kuuroille tähän mennessä. Käsittelemme kohdekielen eli viittomakielen rakennetta ja ilmaisua, koska niiden ymmärtäminen ja oikea käyttö on käännösprosessissa välttämätöntä. Luku neljä käsittelee yleisimpiä kääntämisen teorioita, jotka ovat toimineet käännöstyön perustana ja teoreettisena tukena. Tämän jälkeen syvennymme työmme haastavimpaan osuuteen, käännösprosessin ja käännöksen analysointiin. Käymme läpi vaiheittain, kuinka suomenkielisestä materiaalivihosta muotoutui lopullinen viittomakielinen käännöksemme. Kuudennessa luvussa käsittelemme käännöksestämme tehtyä videota, jonka toteutuksessa asiantuntijoina toimi kaksi medianomiopiskelijaa Diakin Turun yksiköstä. Lopuksi analysoimme ja pohdimme työtämme kokonaisuutena sekä mietimme mahdollisia jatkotutkimuksia ja työmme aiheisiin liittyviä tulevaisuuden näkymiä.
8 2 TYÖTURVALLISUUSKORTTIKOULUTUS Työturvallisuuden kehittämiseksi on kehitetty yhteisille työpaikoille valtakunnallinen Työturvallisuuskorttikoulutus. Työturvallisuuskortin ovat kehittäneet suomalaiset teollisuusyritykset työmarkkinajärjestöjen, vakuutusalan ja koulutusorganisaatioiden kanssa. Työturvallisuuskorttijärjestelmää hallinnoi Tapaturmavakuutuslaitosten liitto (TVL). TVL nimeää työturvallisuuskorttitoimikunnan, joka valvoo ja ohjaa korttitoimintaa sekä siihen liittyvää rekisteröintiä ja koulutusta. Toimikunnassa ovat edustettuina Työturvallisuuskeskus, jonka tehtävänä on pääasiassa tuottaa koulutusmateriaalia, sekä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK ry, joka vastaa koulutuksen rekisteröinnistä. (Tapaturmavakuutuslaitosten liitto.) Henkilökohtaisen Työturvallisuuskortin suorittamiseen vaaditaan yhden päivän kurssi ja kirjallisen kokeen läpäisy. Kortti on uusittava viiden vuoden välein. (Työturvallisuuskeskus 2004, 1.) Kurssin suoritettua työntekijällä on perustiedot työympäristön vaarojen tunnistamisesta, työsuojelun yleisistä periaatteista ja yhteistoiminnasta työpaikalla sekä valmius omaksua työpaikkakohtainen perehdytys työturvallisuuteen (Työturvallisuuskeskus). Koulutuksen toteutuksesta vastaa TVL:n valtuuttama kurssinjohtaja, joka on saanut Työturvallisuuskortin kouluttajakoulutuksen. Kouluttajakoulutusta tarjoavista tahoista sekä rekisteröidyistä kouluttajista lisätietoa saa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK ry:ltä. (Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.) Työturvallisuuskortti on kehitetty yhteisille työpaikoille, joissa työskentelee samanaikaisesti useita työnantajia ja työntekijöitä. Yhteisiä työpaikkoja voivat olla tehdasalueet, teollisuuslaitokset, rakennustyömaat tai terminaalit. (Työturvallisuuskeskus 2004, 2.) Näissä paikoissa työskentelee myös kuuroja. Koulutuksen järjestäminen kuuroille työntekijöille on ajankohtaista, kuten huomasimme Kuurojen Lehdestä 5/2004. Nykyään kuuro voi osallistua koulutukseen esimerkiksi viittomakielentulkin kanssa ja suorittaa koulutuksen kirjallisen materiaalin pohjalta. Tulevaisuudessa kuuroille voitaisiin räätälöidä oma kurssi, jonka vetäjänä toimisi viittomakielinen.
9 2.1 Työturvallisuus Työturvallisuus on tietoa ja taitoa työperäisten terveyshaittojen ja tapaturmien ennalta ehkäisemiseksi. Tätä kautta syntyy ammattitaitoista työtä, laadukkaita tuotteita ja palveluja. Työsuojelu koskee kaikkia työpaikalla työskenteleviä. Kun työsuojelu kuuluu osana päivittäiseen työntekoon, on helppo luoda toimivia työturvallisuuskäytäntöjä, joiden tavoitteena on varmistaa jokaisen työpaikalla olevan työntekijän turvallisuus. (Työturvallisuuskeskus 2004, 1, 8.) Turvallinen työskentely perustuu ennakointiin ja työn tekemiseen harkiten ja suunnitelmallisesti. Ammattitaitoinen työntekijä tuntee ja tietää työnsä vaaratekijät ja osaa varautua niihin. (Työturvallisuuskeskus.) Työturvallisuuskorttikoulutus antaa perustiedot turvallisesta työskentelystä. Tärkeää on myös huolehtia työpaikkakohtaisesta perehdyttämisestä ja luoda mahdollisimman hyvä yhteistyö yhteisen työpaikan eri osapuolten välille. (Työturvallisuuskeskus 2004, 46.) 2.2 Työturvallisuuskeskus Työturvallisuuskeskus on työmarkkinaosapuolten toimija, joka tuottaa työyhteisöille ajankohtaiseen tietoon perustuvaa koulutusta, tiedotusta, julkaisuja ja kehittämispalveluja, jotta työolot sekä työn terveellisyys, turvallisuus ja tuloksellisuus paranisivat. Toiminnan tavoitteena on kehittää yhteistyötä työturvallisuusalan yhteisöjen välillä toimimalla asiantuntijana eri toimialojen välillä. (Työturvallisuuskeskus.) Työturvallisuuskeskus ylläpitää myös lakisääteistä sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluhenkilörekisteriä, johon tallennetaan työpaikkojen työsuojeluhenkilöstön yhteystietoja. (Työturvallisuuskeskus.) Työturvallisuuskeskus vastaa Työturvallisuuskorttikoulutuksen materiaalin tuottamisesta ja kehittämisestä, joka on Työturvallisuuskeskuksen julkaisutoiminnan myydyin tuote (Työturvallisuuskeskus). Koulutusaineistoa on saatavissa myös englannin-, ruotsin-, venäjän- ja vironkielisenä (Työturvallisuuskeskus). Kysyimme Työturvallisuuskeskukselta lupaa saada kääntää materiaali myös viittomakielelle ja lupa myönnettiin.
10 2.3 Viittomakieliset Työturvallisuuskorttikoulutuksessa Kuurot ovat yksi Suomen kieli- ja kulttuurivähemmistöistä. Kuurojen yhteisöön kuuluu noin 5 000 kuuroa, joille viittomakieli on heidän äidinkielensä sekä noin 10 000 kuulevaa henkilöä, jotka käyttävät viittomakieltä toisena tai vieraana kielenään. (Jantunen 2003, 23.) Kuurojen yhteisön elämäntapa, kuurojen kulttuuri, pohjautuu yhteiseen kieleen ja näön varassa elämiseen. Tämä on luonut jäsentensä tarpeisiin ominaisia tapoja ja käytäntöjä, jotka luovat pohjan kuurojen identiteetille ja sosiaaliselle vuorovaikutukselle. Kulttuuri välittyy viittomakielen lisäksi käyttäytymismallien ja arjen ongelmien ratkaisutapojen kautta. Katsekontaktin, kosketuksen, kasvojen ilmeiden ja eleiden käytössä on eroja kuurojen ja kuulevien keskuudessa. Suomalaisessa kuulevien kulttuurissa ilmeitä ja eleitä käytetään säästeliäästi. Fyysinen kontakti on tarkkaan rajattua, samoin katsekontaktia ei ylläpidetä kovin kauan. Kuurojen yhteisön vahvimpaan tuntomerkkiin, viittomakieleen, ilmeet ja eleet taas kuuluvat tärkeänä osana. Myös kosketusta käytetään usein huomion herättämiseen. (Jokinen 2000, 94, 97 98.) Koska viittomakieltä vastaanotetaan näköaistin avulla, pysyvän katsekontaktin käyttö on kuurolle tärkeää (Rissanen 1990, 5). Visuaalisuutta ja kosketusta hyödynnetään myös erilaisissa huomio- ja varoitusjärjestelmissä. Esimerkiksi palovaroittimen hälytys, joka normaalisti kuuluu äänenä, muutetaan vilkkuviksi valoiksi tai taskutäristimelle. (KL-Support.) Kuurot ovat kielellisenä vähemmistönä joutuneet koulutuksessa ja työelämässä kohtaamaan ongelmia, jotka liittyvät kommunikaatioon. Koska viittomakieli on valtaväestölle vieras kieli, kommunikaatio-ongelmia esiintyy palvelujen ja tiedon saannissa sekä osallistumisessa yhteiskunnan toimintaan. (Jokinen 2000, 95 96.) Kuurot ovat sukupolvien ajan joutuneet taistelemaan vastaan ennakkoluuloja, joiden mukaan he eivät ole kykeneviä harjoittamaan tiettyjä ammatteja. Kuurot ovat kuitenkin vallanneet itselleen ammattialan toisensa jälkeen. Kuurojen ammateista ei ole tarkkoja tilastotietoja, mutta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kuurot ovat toimineet muun muassa käsi-, tehdas- ja rakennustyöläisinä, palvelusväkenä ja henkisen työn tekijöinä. Yleisin miesten ammatti kuurojen keskuudessa on ollut puuseppä ja naisten kotiapulainen tai palvelijatar. (Salmi & Laakso 2005, 247.) Vuonna 1998 kuuroista työskenteli teollisuudessa noin 58%, muulla väestöllä vastaava luku oli noin 21%. Kuurojen työvoiman osuus vuonna 2004 oli noin 50%. Työttöminä kuuroista oli noin 24%. (Börje Hanhikoski, henkilökohtainen
11 tiedonanto 8.11.2005.) Vuonna 2004 tulkkien välityksellä 193 opiskelevasta kuurosta opiskeli 59 tekniikan ja liikenteen alaa, 37 yleissivistävää alaa, 27 sosiaali- ja terveysalaa, 21 humanistista ja kasvatusalaa, 13 matkailu-, ravitsemus- ja talousalaa, 11 yhteiskunnallisia aineita sekä kaupan ja hallinnon alaa, kahdeksan kulttuurialaa, kaksi luonnonvara- ja ympäristöalaa. Neljä kuuroa opiskelee muuta alaa ja 11:sta ei ole tietoa. (Salmi & Laakso 2005, 419.) Tämä antaa suuntaviivoja sille, että kuuroja työskentelee ja tulee työskentelemään aloilla, joilla tarvitaan Työturvallisuuskorttia. Viittomakielen aseman vahvistamisessa voimakkaasti mukana oleva Kuurojen Liitto on pohtinut Työturvallisuuskorttikoulutuksen järjestämistä. Asiaa käsiteltiin Kuurojen Liiton työelämätoimikunnan ja SAK:n työympäristösihteeri Raili Perimäen toimesta Kiljavan opistolla syksyllä 2004 järjestetyillä koulutuspäivillä. Tähän saakka kuurot ovat osallistuneet koulutukseen tulkin kanssa, mutta yhtenä vaihtoehtona koulutuksen järjestämiselle voisi olla kuuroille räätälöity oma kurssi. (Kuurojen Liitto ry 2004, 16 17.) Koulutukselle olisi tarvetta kuurojen keskuudessa. Kuurojen Liiton Etelä-Suomen alueyksikön päällikön Irma Rönkkö-Levolan (Henkilökohtainen tiedonanto 20.9.2005) mukaan Kuurojen Liitolla on suunnitelmissa järjestää Työturvallisuuskeskuksen kanssa yhteistyössä Työturvallisuuskorttikoulutuksen kouluttajakoulutus kuuroille vuonna 2006. Koulutuksen toteutus on vielä avoin, joten työmme on hyvin ajankohtainen, sillä työmme tavoitteena on tukea viittomakielisen kuuron osallistumista koulutukseen omalla äidinkielellään. Viitottu video toimii kuurolle suomenkielisen materiaalin tukena, sen avulla kuuro pystyy itsenäisesti opiskelemaan koulutuksen keskeisimmät asiasisällöt omalla äidinkielellään.
12 3 VIITTOMAKIELEN RAKENNE Viittomakieli on luonnollinen kieli, joka on syntynyt spontaanisti ihmisten kommunikaation tarpeesta. Viittomakieliä ei ole luotu kuurojen apuvälineeksi taikka sillaksi kuurojen ja kuulevien välille, vaan ne ovat syntyneet kuurojen parissa kuten puhutut kielet kuulevien parissa. (Malm & Östman 2000, 9 10, 16.) Viittomakieli ei siis ole käsimerkeillä ilmaistua suomen kieltä tai pantomiimia. Viittomakieli ei myöskään ole kansainvälistä, vaan jokaisessa maassa on oma viittomakielensä (Hynynen, Pyörre & Roslöf 2003, 67). Suomalaisen viittomakielen oikeudellinen asema on turvattu Suomen perustuslailla vuonna 1995 (Lappi 2000, 72). Viittomakieli on näköaistiin perustuva kuurojen käyttämä viitottu kieli, joka koostuu käsien ja vartalon liikkeistä, ilmeistä ja eleistä. Viittomakielet ovat kuurojen yhteisöissä ympäri maailmaa kehittyneitä kieliä, joista yhdellekään ei ole vakiintunutta kirjallista muotoa, mutta niistä toki löytyy eri tyylilajeja, kuten asiatyyli ja runollinen tyyli. Viittomakielellä on siis oma rakenteensa ja kielioppinsa, aivan kuten puhutuissa kielissäkin. (Malm & Östman 2000, 1.) Kieli on ihmisten luonnollinen viestintäjärjestelmä, joka sisältää kielenkäyttäjien yhteiset normistot eli systemaattisia ilmiöitä ja ilmiön välisiä suhteita, jotka toistuessaan tekevät kielestä opittavaa, käytettävää ja ymmärrettävää. Tästä kielijärjestelmästä voidaan erotella erilaisia osajärjestelmiä, kuten fonologia, morfologia ja syntaksi. Fonologia tutkii kielen pienimpien merkitystä erottelevien rakenneyksikköjen järjestelmää. Puhutuissa kielissä fonologian tutkimuskohteena ovat äänteet, viittomakielessä käsimuotojen, paikkojen, liikkeiden, orientaation ja ei-manuaalisten elementtien muodostama järjestelmä. Morfologia eli muoto-oppi tutkii kielen pienimpiä merkityksiä kantavia muotoja ja niiden järjestelmää. Viittomakielessä morfologinen tutkimus suuntautuu viittoman muodostamisen ja viittoman taivutuksen tutkimiseen. Syntaksilla tarkoitetaan kielen lauseiden ja niiden rakenteiden tutkimusta. Viittomakielestä voidaan tutkia esimerkiksi kysymyslauseen muodostamista. (Jantunen 2003, 9 12, 16 17, 27, 57.)
13 3.1 Viittoman rakenne Viittomakielen leksikko eli sanasto muodostuu viittomista (Rissanen 1990, 23). Viittomat voivat olla yksi- tai kaksikätisiä. Jokainen viittoma voidaan myös jakaa pienempiin yksiköihin. Viittoman pienimpiä merkityksiä erottelevia rakenneyksiköitä ovat käsimuoto, paikka, liike, orientaatio ja ei-manuaaliset elementit. Näiden rakenneyksiköiden funktio on verrattavissa puhutun kielen foneemiin, eli ne erottavat merkityksiä toisistaan. (Jantunen 2003, 27 28, 45.) Käsimuoto tarkoittaa kämmenen ja sormien muodostamaa kokonaisuutta, erityisesti sormien asentoa viittoman aikana. Käsimuoto voi muuttua viittoman aikana, joten yksi viittoma voi muodostua useasta käsimuodosta. (Savolainen 2000, 173.) Suomalaisessa viittomakielessä käsimuotoja on lukuisia. Käsimuodot jaetaan kolmeen pääryhmään, sen mukaan moniko sormi osallistuu viittoman tuottamiseen. Nollasormisissa käsimuodoissa ei ulonneta sormia ollenkaan, yksisormisissa yksi ja monisormisissa kaksi tai useampi sormi on irti kämmenestä. Käsimuotojen symboleina käytetään suomen kielen aakkosista lainattuja suuraakkosia, sillä useimmat käsimuodot osallistuvat sormiaakkosiin. (Rissanen 1990, 49, 66 67.) Artikulaatiopaikalla tarkoitetaan kohtaa, jossa tai jonka lähellä viittoma toteutetaan. Paikka voi olla viittojan keholla tai se voi olla viittojan edessä olevassa tilassa. Artikulaatiopaikat voidaan jakaa neljään pääluokkaan: pää, vartalo, ei-dominoiva käsi ja neutraalitila. Artikulaatiopaikka pää voidaan jakaa kahdeksaksi foneemiksi: päälaki, otsa/ohimot, silmät, nenä, poski/korva, suu, leuka, kaula ja pää kokonaisuutena. Vartalo jakaantuu edelleen neljään foneemiin: hartiat, rinta/vatsa, vyötärö ja jalat. (Savolainen 2000, 176 178.) Yleensä viittoma suoritetaan samalla pääalueella, mutta on myös joukko viittomia, joissa kosketetaan kahta artikulaatiopaikkaa. Tällainen kaksoiskosketusviittoma on esimerkiksi viittoma ÄITI, jossa käsi koskettaa ensin rintaa ja sen jälkeen leukaa. (Rissanen 1990, 73.) Lähes jokaiseen viittomaan sisältyy liikettä. Yleensä termillä viittoman liike kuvataan käsien liikettä, joten vartalon, pään ja kasvojen liikkeistä on mainittava erikseen. Viittoman liikkeestä voidaan erotella foneemit, jotka jaetaan seuraaviin ryhmiin: liikkeen suunta, tapa, käsien interaktio ja kosketus. Varsinaista viittoman liikettä edeltää
14 siirtymäliike, jolloin kädet siirtyvät viittoman aloituspaikkaan. Liikkeen suunta voi olla pysty-, sivu- tai syvyyssuunnassa, eli ne liikkuvat kolmiulotteisessa viittomatilassa kaikkiin suuntiin. (Rissanen 1990, 78 79.) Liikkeen tapa jaotellaan makroliikkeisiin eli olka- ja kyynärvarren liikkeisiin sekä mikroliikkeisiin eli ranteen ja sormien liikkeisiin. Makroliikkeitä ovat ympyrä- ja kääntöliike sekä suora liike. Sormien väristely ja ranteen taivutukset lukeutuvat mikroliikkeisiin. Kaksikätisissä viittomissa on määriteltävä, kuinka molemmat aktiiviset kädet liikkuvat suhteessa toisiinsa. Käsien interaktioon liittyvät foneemit ovat kopiointi, vuoro- tai vastaliike. Yhdellä tai kahdella kädellä voidaan viittomaa tuottaessa koskettaa päätä, vartaloa, ei-dominoivaa kättä tai kädet voivat koskettaa toisiaan neutraalitilassa. Kosketukset voidaan jakaa alkukosketukseen, jolloin viittoma alkaa kosketuksella, loppukosketukseen, jolloin viittoma päättyy kosketukseen tai viittomassa voi olla alku- ja loppukosketus, jatkuva kosketus tai hipaisu. (Savolainen 2000, 179 180.) Orientaatio tarkoittaa käsien asentoa viittojan vartaloon nähden, erityisesti tärkeää on kämmenen suunta ja se, mihin rystyset osoittavat. Orientaatiolla ja sen muutoksilla on keskeinen merkitys verbaaliviittomissa, joissa viittoman liike ja kämmenen suunta ilmentävät suoraan tekemisen lähteen ja kohteen. Esimerkiksi OPETTAA viittoman merkitys muuttuu, jos liike ja orientaatio vaihtuvat eteenpäin suuntautuneista osoittamaan itse viittojaa päin. (Rissanen 1990, 87.) Viittomat sisältävät ei-manuaalisia elementtejä, joita ovat pään ja vartalon liikkeet, ilmeet sekä suun liikkeet ja asennot eli huuliot (Savolainen 2000, 183). Ei-manuaaliset elementit eivät useinkaan esiinny yksinään, vaan ne kerrostuvat viittoman päälle. Eimanuaaliset rakenteet voivat kuitenkin kantaa merkityksiä, jolloin ne joko täydentävät tai kumoavat käsillä ilmaistun viestin. (Rissanen 1990, 101.) Kulmakarvat, silmät, posket ja suu ovat keskeisiä elementtejä kasvojen liikkeiden tuottamisessa. Pää ja vartalo toimivat osittain yhdessä, mutta esimerkiksi pelkällä päänpudistuksella voidaan viittomakielinen virke muuttaa kielteiseksi. Suun liikkeet ja asennot eli huuliot voidaan jakaa suomenkielen sanahahmoihin ja viittomakielisiin huulioihin. Suomenkielinen sanahahmo tarkoittaa viittoman aikana useimmiten äänettömästi muodostettua sanaa tai sen alkuosaa. Viittomakielinen huulio on riippumaton puhutusta kielestä, ja se voi olla esimerkiksi mutrussa oleva suu. (Savolainen 2000, 184 185.)
15 Nämä edellä mainitut rakenneyksiköt erottelevat viittomien merkityksiä. Muuttamalla vain yhtä rakenneyksikköä, yksittäinen viittoma voi saada eri merkityksen. Esimerkiksi muuttamalla viittoman MUISTAA A-käsimuoto B-käsimuodoksi, viittoman merkitykseksi saadaan TIETÄÄ. Suomalaisessa viittomakielessä on viittomia, joissa on vain yksi käsimuoto, liike, paikka ja orientaatio. Tällainen viittoma on esimerkiksi viittoma SUOLA. Tämä on kuitenkin melko harvinaista, sillä useimmissa viittomissa on rakenneyksiköiden jonoja eli sekvenssejä. Esimerkiksi viittomassa VALTA on paikkojen jono, sillä dominoiva käsi on viittoman alussa ei-dominoivan käden puolella rintaa ja siirtyy sitten omalle puolelleen. (Jantunen 2003, 28 31.) 3.2 Viittomien muodostaminen ja taivutus Tutustumme lyhyesti viittomakielen morfologiaan niiltä osin, joihin olemme paneutuneet käännöstyötä tehdessämme. Morfologiset ilmiöt viittomakielessä luokitellaan sen perusteella, kuuluvatko ne viittomanmuodostusoppiin vai viittoman taivutusoppiin. Tekijäjohdosten avulla voidaan verbaaliviittomista muodostaa tekijää ilmaiseva nominaaliviittoma. Esimerkiksi viittoma KIRJOITTAA saa merkityksen KIRJOITTAJA, kun sen perään lisää tekijäjohdoksen. Tekijäjohdos voi esiintyä myös itsenäisenä, jolloin se merkitsee henkilöä. (Jantunen 2003, 61 62.) Yhdistämisellä voidaan luoda yhdysviittomia kielessä jo olevia viittomia yhteen liittämällä. Usein yhdistettävissä viittomissa tapahtuu morfologisia muutoksia, kuten toistojen katoamista. Yhdistämistä on tapahtunut suomalaisen viittomakielen historiassa, sillä esimerkiksi viittoma ANTEEKSI on alun perin muodostunut viittomista KILTTI ja PYYHKIÄ-POIS. Nykyään niitä ei enää erota toisistaan. (Jantunen 2003, 67 71.) Sormiaakkosia käytetään usein uusien viittomien tuottamiseen, jolloin suomenkielinen sanahahmo sormitetaan kokonaisuudessaan. Sormiaakkosia sisältävät viittomat jaetaan kolmeen ryhmään. Leksikaalistuneet sormitukset rakentuvat useasti kahdesta tai useammasta sormiaakkosesta ja niitä voidaan pitää tunnusmerkkisinä viittomina.
16 Esimerkki tällaisesta viittomasta on TELEVISIO, TV. Alkukirjainviittoma on esimerkiksi ENERGIA, joka on johdettu VOIMA viittomasta sormiaakkosjohtimen avulla. Myös KYSYÄ ja TEE kuuluvat tähän ryhmään. Sormiaakkosia sisältäviin yhdysviittomiin kuuluvat esimerkiksi E-PILLERI ja VIRUS. (Jantunen 2003, 80 83.) 3.3 Lauserakenne Viittomakielessä lauserakenne pyrkii noudattamaan järjestystä aika, paikka, kuka teki, mitä teki. Järjestys ei ole kuitenkaan ehdoton, vaan sitä voidaan muuttaa, esimerkiksi kun halutaan korostaa jotakin asiaa. Suomalainen viittomakieli noudattaa kerrontatapaa, jossa ensin tuodaan esille pääasia, topiikki, ja vasta sen jälkeen siihen liittyvät määreet ja selvitykset. Esimerkiksi adjektiivit sijoittuvat viittomakielisessä lauseessa pääsanan jälkeen, PALLO PUNAINEN. Kun tiedetään esimerkiksi mihin kuvaava viittoma liittyy, on huomattavasti helpompaa hahmottaa viitottu kokonaiskuva. (Paunu 1983, 92, 114.) Viittomakielessä lauseet voidaan jakaa muun muassa toteaviin, kielto-, kysymys- ja käskylauseisiin (Jantunen 2003, 94). Myönteiseen lauseeseen voi liittyä pään nyökyttelyä, kielteinen lause taas ilmaistaan usein päänpudistuksella ja kieltoa ilmaisevalla viittomalla. Usein kielteiset ilmaisut tulevat lauseen loppuun. Ensin siis tuodaan asia esille, ja sitten se tehdään kielteiseksi esimerkiksi EI-viittomalla. Kysymyslauseisiin liitetään kysymysviittoma, ja viittojan kasvot ja vartalo ilmentävät kysymystä kysyvällä ilmeellä ja vartalon työntymisellä eteenpäin. Viittomakielestä voidaan erottaa kaksi erilaista kysymysilmettä. Kysymyksissä, joihin vastataan kyllä tai ei, kysymysilme on avonainen. Kulmakarvat ovat tällöin ylhäällä, silmät ovat suurina ja otsa työntyy hieman eteenpäin. Kun kysyjä odottaa tarkempaa vastausta ja kysymykseen liittyy kysymysviittoma, ilme on suppeampi. Kulmakarvat ovat vetäytyneinä alaspäin, silmät ovat sirrillään ja leuka työntyy eteenpäin. Käskylauseissa viittominen muuttuu ponnekkaaksi. Myös ei-manuaalisilla elementeillä lause voidaan muuttaa käskyksi, esimerkiksi käyttämällä tuimaa tai tiukan käskevää ilmettä. Ehtolause ilmaistaan usein virkkeen alussa olevalla viittomalla JOS, mutta se voidaan ilmaista myös pelkillä eimanuaalisilla elementeillä, esimerkiksi kulmakarvojen kohotuksella. Jos-lause
17 noudattaa järjestystä, jossa syy viitotaan ennen seurausta, eli ensin viitotaan jos-lause ja sitten kerrotaan, mitä siitä seuraa. (Paunu 1983, 63, 102 103, 105 106, 110.) 3.4 Ikonisuus, paikantaminen ja simultaanisuus Viittomakielen rakenteen peruspiirteisiin kuuluu ikonisuus, paikantaminen ja simultaanisuus. Ikonisuus on kuvainnollisuutta, joka tarkoittaa sitä, että esimerkiksi viittoma muistuttaa sitä mihin sillä viitataan. (Rissanen 1990, 15 16.) Ikonisuutta voi sisältyä myös vaikkapa viittoman liikkeeseen, jolloin viittoman merkitystä voidaan muun muassa intensifioida eli vahvistaa. Viitottaessa voimakkaan punainen ei viitota VOIMAKAS ja PUNAINEN, vaan viittoja voimistaa viittoman PUNAINEN liikettä, jolloin liike muuttuu sitkeämmäksi ja kasvojen ilme vahvistuu. (Malm & Östman 2000, 26.) Paikantamisen avulla viittoja voi esitellä viestin vastaanottajalle sellaisia tarkoitteita, jotka eivät välttämättä ole fyysisesti läsnä tilanteessa. Viittoja tekee haluamansa tarkoitteet näkyviksi sijoittamalla ne viittomatilaan. Viittoja ikään kuin rakentaa eteensä pienoismallin, joka ilmentää tarkoitteita ja niiden välisiä suhteita. Paikantaminen perustuu osoittamiseen, jonka avulla huomio kiinnitetään haluttuun kohtaan ja tarkoitteeseen. Osoituksilla voidaan paikantaa tarkoite viittomatilaan, mutta sen avulla voidaan viitata myös aikaisemmin paikannettuihin tarkoitteisiin, jotka eivät ole konkreettisesti läsnä tai nähtävissä. (Rissanen 1990, 17 18.) Samanaikaisuudella eli simultaanisuudella tarkoitetaan viittoman rakentumista useammasta rakenneyksiköstä samanaikaisesti. Viittoma rakentuu käsimuodosta, paikasta ja liikkeestä, jotka suoritetaan simultaanisti. Myös pidempi viitottu viesti voi olla rakenteeltaan samanaikainen, jolloin puhutaan kerrosteisuudesta tai inkorporoinnista. Kerrosteisuus mahdollistaa useampien viestien lähettämisen samaan aikaan. Viittoja voi lähettää molemmilla käsillään itsenäisen viestin tai muuttaa ilmeellään viitottu viesti kysymykseksi. Inkorporointi eroaa kerrosteisuudesta siinä, että kerrosteisuudessa kerrostetut rakenneyksiköt voivat esiintyä erillään toisistaan, inkorporoinnissa taas eivät. Inkorporointi on lähellä polysyntesiaa, sillä viittomaan voidaan sulauttaa jokin muu käsimuoto, liike tai paikka kuin mikä sen perusmuotoon kuuluu. Tällöin yhdessä
18 viittomassa voi olla sisällytettynä paljon informaatiota ja sen kääntämiseen tarvitaan kokonainen lause. (Rissanen 1990, 19 21.) Polysynteettisella viittomalla ei siis ole leksikaalista perusmuotoa tai merkitystä, joka voitaisiin kuvata sanakirjassa. Viittoman merkitys on sidottu sen käyttöyhteyteen. (Jantunen 2003, 76.) 3.5 Glossaus Suomalaiselle viittomakielelle ei ole olemassa virallista muistiinmerkitsemistapaa. Viitottuna suomen kielen lause En ymmärrä hänen viittomistaan voitaisiin merkitä muistiin näin: HÄN-3 VIITTOA / MINÄ YMMÄRTÄÄ EI ki (Paunu 1983, 111). Tavallisin ja usein käytetty kirjoitustapa on edellä esitelty glossaus, jossa jokainen viittoma kirjataan viittoman perusmuotoa vastaavalla sanalla. Nämä sanat eli glossit kirjoitetaan suuraakkosilla, jotta ne erottuvat puhutun kielen sanoista. Glossi antaa viitteen viittoman merkityksestä, mutta se ei välttämättä kerro viittoman muodosta, sillä glossiksi valitulla sanalla voi olla muitakin merkityksiä, joita viittomalla ei ole. Esimerkiksi vaatteiden kuluminen ja rahan kuluminen ilmaistaan viittomakielessä eri viittomilla. Kolmiulotteisuutta voidaan ilmaista merkitsemällä viittomatilan eri alueet glossin yhteyteen. Viittojan ympärillä olevaa tilaa, jossa kädet liikkuvat, kutsutaan viittomatilaksi. Viittomatila jaetaan kahdeksaan pääalueeseen, joihin viitataan numeroilla 1 8. Numero liitetään glossiin yhdysmerkillä, esimerkiksi LAMPPU-3. Viittomatilan ylä- ja alaosaan voidaan viitata lisäämällä numeron perään joko kirjain y (yläosa) tai a (alaosa). Jos lamppu on esimerkiksi viittojan etuoikealla ylhäällä, siihen viitataan glossilla LAMPPU-3y. (Savolainen 2000, 189, 192 193.)
19 4 LÄHDETEKSTIN KÄÄNTÄMINEN KOHDEKIELELLE Kaksikielinen viestintä on perinteisesti jaettu kirjalliseen kääntämiseen ja suulliseen vastineeseen eli tulkkaukseen. Tekstin toimittamisella tarkoitetaan, että lähtökielinen teksti saatetaan tulokieliseen asuun, mutta samalla tekstille tehdään paljon muutakin kuin kääntämistä. Sitä voidaan myös lyhentää radikaalisti. Kääntäjä joutuukin usein tekemään referoivia käännöksiä. Jos käännös on kaunis tulokielellä, se ei välttämättä ole täysin uskollinen lähdetekstille. Käännettäessä ilmaistaan tulokielen keinoin se, mikä on jo ilmaistu lähtökielen keinoin. Kyse ei ole kuitenkaan vain kielen kääntämisestä. Se, mitä lähtötekstistä käännökseen välitetään, on harvoin kieltä itseään eli kielen muotoa. Kääntäjän tehtävänä on välittää käännökseen sisältöä ja merkitystä. Ennen kuin kääntäjä voi päästä hyvään ratkaisuun, hänen on ymmärrettävä mitä käännettävä teksti tarkoittaa ja mitä siitä on tärkeää välittää käännökseen. Sanatarkkuuden ja sanaluokkauskollisuuden vähentäminen parantaa käännöksen ymmärrettävyyttä ja nautittavuutta. Lukijan huomio kiinnittyy siihen asiaan, josta puhutaan. Kääntäminen on monimutkainen prosessi, jossa on huomioitava mitä erilaisimpia asioita ja tehtävä jatkuvasti valintoja käännösvaihtoehtojen välillä. (Vehmas-Lehto 1999, 11 12, 16 17, 23, 29.) Kääntämisestä on olemassa monenlaisia määritelmiä, teorioita ja koulukuntia esimerkiksi sen mukaan, painottaako kääntäjä kielellisen viestin muotoa vai sisältöä tai tekstin kulttuurisidonnaisuutta. Jos kääntämisen mieltää viestin siirtämiseksi kieleltä toiselle täydellisenä ja täysin muuttumattomana, tuntuu kääntäminen mahdottomalta. Koska kielet eivät täysin vastaa toisiaan, on kääntäjän opittava työssään hyväksymään, että käännösprosessin aikana joko viestin merkitys tai kielen muoto hieman muuttuvat. Kääntäminen on sitä, että tuottaa kohdekielelle lähimmän luonnollisen vastineen lähtökielen sanomasta, ensisijaisesti merkityksen ja toissijaisesti tyylin suhteen. (Hynynen ym. 2003, 60, 63.) Käännöstyö lienee eniten kasvava tulkin työala, vaikka tällä hetkellä käännöstöitä tehdään vielä melko vähän. Käännöstyötä tehdessään tulkilla on aikaa miettiä käännösratkaisuja tarkemmin kuin tulkatessa, jolloin käännösratkaisut tapahtuvat simultaanisti juuri siinä hetkessä. Tekstin kääntäminen on yleensä pitkällinen prosessi, ja useimmiten kääntäjällä onkin aikaa paneutua käännöstyöhön pidemmän aikaa kuin tulkatessa.
20 Kääntämisessä on välitettävä kielen lisäksi myös kulttuuria. Viittomakielentulkit toimivat välittäjinä viittomakielisen kulttuurin ja kuulevien kulttuurin välillä. (Hynynen ym. 2003, 60, 63, 144.) 4.1 Hyvän kääntäjän ominaisuuksia Hyvällä kääntäjällä tulee olla keskitasoa parempi kielitaito sekä varma tyylivaisto. Kielitaidon kehittyminen on ikuinen prosessi. Jokaisen tulkin ja kääntäjän on hyvä tiedostaa omat vahvat ja heikot puolensa sekä pyrkiä kehittämään kielitaitoaan sekä omassa äidinkielessään että vieraassa työkielessään. (Hynynen ym. 2003, 145.) Yleisesti on periaatteena, että kääntäjä kääntää vain vieraasta kielestä äidinkielelleen. Suomessa kuitenkin käännetään kieltä kumpaankin suuntaan, koska kielialueemme on pieni ja suomen kielen taitavia ulkomaalaisia on vähän. (Vehmas-Lehto 1999, 12.) Työvuosien myötä kokemus karttuu ja työn tekeminen helpottuu. Hyvä kääntäjä on taitava sanakirjojen, erityisalojen sanastojen ja termipankkien käyttäjä. Toisten kääntäjien tai tulkkien konsultointi on oiva apu, sillä varmasti on olemassa joku, joka on kääntänyt tai tulkannut samaa aihetta aikaisemmin. Hänen tekemistään ratkaisuista käyty keskustelu on hyödyksi aiheeseen tarttuvalle kääntäjälle. Uteliaisuus ja tiedonjano ovat kääntäjälle myös hyviä ominaisuuksia. Jo se, että on kuullut asiasta aikaisemmin, auttaa pääsemään sisälle aiheeseen. (Hynynen ym. 2003, 145.) Kääntäjän on työssään oltava itsenäinen, huolellinen ja tarkka. Käännöksissä ei saa olla asiasisällöllisiä virheitä, joten käännösprosessi vaatii keskittymistä ja tarkkuutta. Kääntäjän on suhtauduttava käännettävään tekstiin puolueettomasti ja säilytettävä tekstin henki muuttumattomana olemalla uskollinen alkuperäistekstille. Lähtötekstin tarjoama vieras sanasto- ja rakennemalli vangitsee helposti kääntäjän mielikuvituksen niin, ettei hän enää löydä hyviä kohdekielen ilmaisutapoja. Ennakkoluuloton asenne ja luova mielikuvitus auttavat löytämään kohdekieleen sopivia oivalluksia ja ratkaisuja. (Hynynen ym. 2003, 146.) Käännöksessä on kuitenkin hyvä käyttää konkreettista kieltä ja käsitteitä johdonmukaisesti, välttää ammattislangia ja lyhenteitä sekä ilmaista selkeästi, miten asiat liittyvät toisiinsa (Lappalainen 2003, 194).