Sopimusmalli apurahansaajien työskentelyedellytysten järjestämiseksi Muistio 8.4.2014 / HY



Samankaltaiset tiedostot
Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

Apurahatutkijan aseman parantaminen. Suositukset sitoumusperustaiseen tutkimusrahoitukseen

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija!

Melan vakuutusyksikkö / LV Ohje apurahan myöntäjälle. Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan?

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan

LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa

Hakuaika päättyy ma klo 14.00, jolloin sähköinen hakuohjelma sulkeutuu. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Apurahan hakeminen ja rahoitustietokanta AURORA

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

Valio Oy Meijerialan Ammattilaiset MVL ry

Pyydämme sinua täyttämään hakemuksen huolella ja noudattamaan ohjeita. Puutteellisia hakemuksia emme käsittele.

Ohje apurahan myöntäjälle. Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan?

eläkevakuuttaminen Ohjeita apurahojen myöntäjille

Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista

Tekijänoikeussopimukset

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Kansalaisuus Valitaan annetuista vaihtoehdoista tai valitaan Muu/mikä? ja kirjoitetaan oma kansalaisuus

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

1. Työaikapankkia koskevia määritelmiä

SOPIMUS PALVELUTOIMINNASTA METSÄALUEELLA lisätietoa sopimukseen

Apurahansaajien sosiaaliturvan mahdolliset uudistukset * Asiamies Riku Matilainen

Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 3/2007 ===================================================================== 1 (7)

Sopimus koskee Nurmijärven kunnan kouluterveydenhuollon tarvitsemia optikon ja silmälääkärin suorittamia näöntutkimuspalveluja.

Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat uudistaneet valtion virka- ja työehtosopimukset sopimuskaudelle

Mtech Digital Solutions Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Eepos-kirjastojen yhteistoimintasopimus

FSD2072 Tampereen yliopistossa vuonna 1997 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

Ympäristöministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välinen T Y Ö E H T O S O P I M U S

Suomen Akatemian rahoituspäätösten yleiset ehdot (Suomen Akatemian hallintoviraston päätös )

MARIE CURIE -YHTEISRAHOITUS ALUEELLISILLE, KANSALLISILLE JA KANSAINVÄLISILLE OHJELMILLE

PUITESOPIMUS KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUDEN PIIRIIN KUULUVIEN TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LEONARDO DA VINCI LIIKKUVUUS. Liite sopimukseen Hankkeen nimi ja numero: Yhteyshenkilön nimi: Organisaatio: Osoite: Puh. Faksi: Sähköposti:

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS

Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä

Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta.

Käyttöehdot, videokoulutukset

Työnantajan opas. Harjoittelijan palkkaaminen

ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

Tapahtumat.infon käyttöehdot

JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ

RMH-sopimus-/omistajuusmalli esimerkit

1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa.

PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

Kuntoutuksen uudistukset

Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu. Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille

Apurahojen verotuksesta

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa

TIETOSUOJASELOSTE

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö

Tohtoriopintojen rahoitus

EUROOPAN SISÄISET APURAHAT (EURATOM)

T Y Ö E H T O S O P I M U S

Kaavoitusta koskevat sopimukset

Luottamusmies, luottamusvaltuutettu ja Suomen perustuslain 13 :n turvaama yhdistymisvapaus

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

SOPIMUS IT- PALVELUSTA SOPIMUS NRO: MEDBIT Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1 (6) HEL H Loponen

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt

SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Henkilö- ja yrityskohdentaminen rekrytoivissa koulutusohjelmissa sekä niihin liittyvien palveluiden myynti ja markkinointi.

Lukuvuosimaksut korkeakoulujen kansainvälisen toiminnan näkökulmasta ja taustoitus apurahoja koskeviin linjauksiin

JOHDANTO Rekisteröityminen Kirjautuminen Sijaisrekisterin harjoittelijaosion välilehdet Omat tiedot...

YLEISET OHJEET. Sigrid Juséliuksen Säätiön 1-3 vuotiset tutkimusapurahat. Ajankohtaista kaudella :

SUOMEN KANSALLISOOPPERAN ORKESTERISSA AVUSTAJINA TOIMIVIA MUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS

YLEISET OHJEET. Sigrid Juséliuksen Säätiön Suurapurahan saajille

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.

SOPIMUS TYÖPAJAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ HAAPAJÄRVEN KAUPUNGISSA

Virallinen nimi: Kansallinen yritys- ja yhteisötunnus: 2

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle

Työsopimus kannattaa aina tehdä huolella ja tarvittaessa tarkistuttaa sen sisältö YTYn työsuhdelakimiehillä.

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN

Aluehallintoviraston päätös kumottiin ja asia palautettiin uudelleen käsiteltäväksi.

Kysymyksiä jä västäuksiä yksityisen terveydenhuollon liittymisestä potilästiedon ärkistoon

Yleiset sopimusehdot museoiden taidekokoelmien saattamisesta avoimeen tietoverkkoon

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

Transkriptio:

8.4.2014 Sopimusmalli apurahansaajien työskentelyedellytysten järjestämiseksi Muistio 8.4.2014 / HY Tämä muistio liittyy 8.4.2014 päivättyyn yliopiston ja säätiön väliseen sopimusluonnokseen. Muistion tarkoitus on kuvata säätiön ja yliopiston väliseen sopimukseen perustuvan mallin toteutusta käytännössä. Tiivistelmä Säätiöiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella Helsingin yliopisto esittää, että suomalaiset yliopistot ja suomalaiset henkilökohtaisia työskentelyapurahoja tutkijoille myöntävät säätiöt sopisivat yhdenmukaistavansa käytäntöjä työskentelyedellytysten järjestämisessä apurahansaajille. Sopimusmallissa yliopisto ja säätiö laativat puitesopimuksen, jossa sovitaan yliopiston velvollisuudesta järjestää säätiön rahoittamille apurahansaajille työskentelyedellytykset yliopistolla. Säätiö sitoutuu sisällyttämään myöntämäänsä apurahaan korvauksen työskentelyedellytyksistä, joka on nykytasolla 1600 euroa/v. Yliopisto sitoutuu sopimaan työskentelyedellytysten tarjoamisesta apurahansaajille, joilla on jatko-opinto-oikeus yliopistossa. Tohtorin tutkinnon suorittaneiden kohdalla yliopiston yksikkö päättää sopimusten tekemisestä tapauskohtaisesti. Apurahansaaja voi järjestää työskentelytilansa ja muut työskentelyedellytyksensä myös muulla tavalla kuin sopimalla asiasta yliopiston kanssa. Apurahansaaja ja yliopisto tekevät sopimuksen työskentelyedellytyksistä ja osapuolten velvoitteista. Yliopisto laskuttaa apurahansaajalta apurahan myöntöpäätöksessä eritellyn korvauksen. Yliopisto tilastoi saamansa korvaukset työskentelyedellytyksistä sekä niihin liittyvät henkilökohtaiset apurahat. Taustaa Päätavoitteena säätiöillä sitoumusmallin rakentamisessa on apurahansaajien aseman parantaminen ja työskentelyedellytysten turvaaminen sekä tila- ja kustannuskorvausten yhtenäistäminen kaikissa yliopistoissa ja yliopistojen sisällä. Helsingin yliopiston tavoitteet ovat yhtenevät näiden kanssa. Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan syksyllä 2013 julkaisemaan asiakirjaan Apurahatutkijan aseman parantaminen suositukset sitoumusperustaiseen tutkimusrahoitukseen sisältyvässä yliopistositoumusmallissa on yliopiston näkökulmasta seuraavat ongelmat: 1) Suositeltu sitoumusteksti on muotoiltu tavalla, joka pyrkii rinnastamaan työsuhteessa yliopistoon olevat ja apurahalla työskentelevät henkilöt liian läheisesti. 2) Sitoumuksen antaminen jokaiseen yksittäiseen hakemukseen jo hakuvaiheessa loisi huomattavan määrän uutta hallinnollista työtä apurahoja hakeville henkilöille ja yliopiston yksiköiden esimiehille. Hakemusmäärät ovat monissa tapauksissa kymmen- tai satakertaisia verrattuna myönnettävien apurahojen määrään. Käytännön tasolla joko yksikön johtajan olisi joko annettava sitoumus kaikille hakijoille tai tehtävä karsinta jo hakuvaiheessa. Jos johtaja antaisi sitoumuksen kaikille hakijoille, yliopisto luopuisi täysin oikeudestaan valita ne henkilöt, joille se haluaa tarjota työskentelyedellytykset. Jos karsinta pitäisi tehdä jo hakuvaiheessa, hakijoiden arviointi lyhyessä ajassa ja puutteellisin tiedoin johtaisi kohtuuttomaan tilanteeseen sekä yksiköiden johdon että apura-

haa hakevien henkilöiden kannalta. Ongelma korostuu, koska talousvastuulliset yksiköt ovat nykyisin suuria. Yliopisto ehdottaa, että sitoumusmallin sijaan otetaan käyttöön yliopiston ja säätiön sopimukseen perustuva malli, jota on kuvattu tarkemmin tässä muistiossa. Sopimusmalli Hakuvaiheen sitoumuksen sijaan yliopisto ehdottaa käytettäväksi mallia, jossa henkilökohtaisia apurahoja myöntävä säätiö ja yliopisto tekevät puitesopimuksen, jolla sovitaan työskentelyedellytysten järjestämisestä säätiön rahoittamille apurahansaajille. Sopimuksessa sovitaan, että yliopisto on valmis järjestämään työskentelyedellytykset kaikille henkilöille, joilla on jatkotutkinnon suoritusoikeus ja jotka haluavat sopia työskentelyedellytyksistä yliopiston kanssa. Tohtorin tutkinnon suorittaneiden henkilöiden kohdalla yliopisto on valmis järjestämään työskentelyedellytykset sovituilla ehdoilla, kuitenkin siten, että yksikön johtaja hyväksyy sopimukset yksittäin. Sopimuksessa sovitaan myös korvaustasosta, joka on nykytasolla 1600 euroa/v. Korvausta tarkistetaan määräajoin vastaamaan tasoltaan 7 % summasta, joka on mahdollista myöntää verottomana henkilökohtaisena apurahana huomioiden Mela-maksujen vähennyskelpoisuuden. Jokainen sopimussäätiöltä apurahan saanut henkilö, joka haluaa sopia työskentelystä yliopiston puitteissa, tekee yliopiston kanssa erillisen sopimuksen, jossa sovitaan työskentelytiloista, pääsystä kirjasto- ja tietopalveluihin sekä muista työskentelyedellytyksistä. Sopimukseen liitetään apurahan myöntöpäätös. Yliopisto järjestää sopimuksen tekeville apurahansaajalle samanlaiset kullakin laitoksella tavanomaiset perusedellytykset kuin vastaavissa tehtävissä työskentelevillä tutkijoilla ja tohtorikoulutettavilla on. Tämä tarkoittaa mm. asianmukaisia työ- ja laboratoriotiloja, tietoliikenne-, posti-, tulostus- sekä kirjasto- ja tietopalveluja (aineistojen käyttölisenssien niin mahdollistaessa) siinä määrin kuin ne ovat yleisesti tutkijoiden ja tohtorikoulutettavien käytössä. Tavanomaisilla perusedellytyksillä ei tarkoiteta normaalitasoa parempia palveluja, vaikka niitä laitoksella tarjottaisiin joillekin tutkijoille. Niihin ei myöskään tarvitse sisältyä tietokoneen tai puhelimen hankintaa eikä työterveyshuoltoa tai muita työsuhteisille kuuluvia sosiaalisia etuja. Yliopiston ja apurahansaajan välisellä sopimuksella ei synny työsuhdetta yliopistoon. Sopimussäätiöltä apurahan saaneella henkilöllä on oikeus tehdä sopimus puitesopimuksessa mainituilla ehdoilla, mutta hänen ei ole pakko tehdä sopimusta. Tässä kuvattu sopimusmalli 7 % korvaustasolla verottomasta apurahasta määrittelee minimitason työskentelyedellytysten tarjoamisessa. Yliopisto sitoutuu järjestämään työskentelyedellytykset kaikille sopimusten piiriin kuuluville tutkijoille. Yliopiston ja sen yksiköiden on mahdollista sopia säätiöiden ja/tai tutkijoiden kanssa myös laajempien työskentelyä tukevien palveluiden järjestämisestä apurahansaajille korkeammalla korvaustasolla ja erikseen sovittavilla ehdoilla. Työskentelytilojen ja tukipalveluiden luonne ja kustannukset vaihtelevat alakohtaisesti. Yliopiston humanistisen tiedekunnan laskelmien mukaan henkilökohtaisen työskentelypisteen, tietokoneen, puhelimen, postipalveluiden ja muiden laajojen työskentelyä tukevien palveluiden omakustannushinta on luokkaa 4000 5000 eur/v. Tässä kuvatussa mallissa oletetaan, että säätiö maksaa henkilökohtaiset apurahat suoraan apurahan saaneelle henkilölle. Jatko-opiskelijoiden ja tohtoreiden suhde yliopistoon Jatko-opiskelijoiden ja tohtorin tutkinnon suorittaneiden henkilöiden suhde yliopistoon on erilainen. Jatko-opiskelija on henkilö, jolla on tutkinnonsuoritusoikeus tohtorin tutkintoon millä tahansa alalla tai lisensiaatin tutkintoon muulla kuin lääketieteen alalla. Sivu 2/7

Jatko-opiskelijoilla on olemassa oleva suhde yliopistoon: yliopisto on antanut henkilölle tutkinnonsuoritusoikeuden ja hyväksynyt hänet jatko-opiskelijaksi. Henkilö suorittaa opintoja ja saa ohjausta yliopistolta, ja hänellä on käyttäjätunnukset tietoteknisiin järjestelmiin sekä kirjasto- ja tietopalveluihin. Yliopiston tavoite on, että henkilö suorittaa tutkinnon. Tohtorin tutkinnon suorittaneella henkilöllä ei lähtökohtaisesti ole aktiivista suhdetta yliopistoon eivätkä hänen perustietonsa ole yliopiston tietojärjestelmissä. Hänellä on pääsy julkisiin kirjastopalveluihin, mutta ei pääsyä tietoteknistä tunnistautumista edellyttäviin tietopalveluihin ja sähköisiin aineistoihin. Henkilöllä voi olla työsuhde yliopistoon tai voimassa oleva apurahansaajan sopimus / dosenttisopimus yliopiston kanssa. Korvauksen taso Työskentelyedellytyskorvauksen taso on 1600 euroa/v. Korvausta tarkistetaan määräajoin vastaamaan tasoltaan 7 % summasta, joka on mahdollista myöntää verottomana henkilökohtaisena apurahana huomioiden Mela-maksujen vähennyskelpoisuuden. Verottaman apurahan summa on nykyisin sama kuin valtion taiteilija-apurahan summa. Valtion taiteilija-apurahan summa 1.4.2013 alkaen on 19 728,90 euroa. Mela-korvaukset ovat n. 15 % apurahasta ja ne saa vähentää apurahasta ennen verotusta. Näin ollen verottomana voi myöntää nykyisin noin 23 210 euron henkilökohtaisen apurahan. 7 % osuus 23 120 eurosta on 1618,40 euroa. Tässä kuvatussa mallissa työskentelytilakorvauksen nykytaso 1600 euroa on pyöristetty lähimpään sataan euroon. Yliopiston ja säätiön sopimukseen perustuva korvauksen taso muutetaan automaattisesti jos verottoman apurahan summa nousee. Myönnetty korvaus eritellään aina apurahan myöntöpäätöksessä. Apurahapäätökseen sisällytettävät tiedot Yhteenveto apurahapäätökseen sisällytettävistä tiedoista Apurahansaajalle annettavan apurahapäätöksen tulee sisältää minimissään seuraavat tiedot: Apurahan myöntäjän nimi ja y-tunnus (esim. Suomen Kulttuurirahasto, 0116947-3) Myöntöpäätöksen päivämäärä Apurahan saajan koko nimi ja syntymäaika (esim. Elli Elina Esimerkki, s. 3.4.1990) Henkilökohtaisen apurahan summa kokonaisuudessaan (esim. 24 600 euroa) Apurahasumman erittely siten, että työskentelyedellytyksien järjestämiseen varatun korvaukseen varattu summa näkyy euromääräisenä (esim. työskentelyapuraha 23 000 euroa, korvaus työskentelyedellytyksiin 1600 euroa). Työskentelykauden pituus (esim. 12. kk) tai tarkka työskentelykausi (esim. 1.2.2015 31.1.2016). Työskentelykauden tulee olla pituudeltaan vähintään 4 kk. Apurahakauden yksilöinti Työskentelyedellytyksiä koskevan sopimuksen tekemisen ja laskutustietojen keräämisen kannalta on tärkeää, että apurahan myöntöpäätöksessä on aina yksilöity myönnetyn henkilökohtaisen työskentelyapurahan summa ja työskentelykauden pituus. Mela edellyttää apurahojen myöntäjiltä näiden tietojen ilmoittamista Melaan. Apurahan myöntäjä voi kuitenkin halutessaan jättää työskentelykauden keston yksilöimättä. Tällöin Mela ratkaisee asian apurahansaajan ilmoittaman työskentelyajan mukaisesti (ks. sivu 5 http://www.mela.fi/sites/default/files/tiedostot/apurahansaajat/ohje_apurahan_myontajalle.pdf ). Luonnostellussa mallissa yliopisto ei edellytä sitä, että säätiö ilmoittaa erikseen yliopistolle kaikkia yliopistoon liittyville tutkijoille myöntämiään apurahoja. Tällainen ilmoittaminen on teo- Sivu 3/7

reettisestikin hankalaa, sillä henkilöillä ei välttämättä ole selkeää suhdetta tiettyyn yliopistoon. Tästä syystä kaiken yliopiston kannalta olennaisen tiedon apurahasta pitää sisältyä apurahan myöntöpäätökseen, joka liitetään apurahansaajan kanssa tehtävään sopimukseen. Jos säätiö yksilöi myöntöpäätöksessään vain myönnettävän summan ja kauden pituuden (esim. 22 000 euroa 12 kk työskentelyyn), apurahansaajan vastuulle jää ilmoittaa Melalle tarkka työskentelykausi. Tällaisen apurahan saanut tutkija voi periaatteessa sopia yliopiston kanssa työskentelykaudeksi Melalle ilmoittamastaan poikkeavan kauden. Tämä ei välttämättä ole ongelma, mutta näin saattaa joissakin tapauksissa tapahtua. Ongelmallisempi on tilanne, jossa apurahansaaja ilmoittaa Melaan eri mittaisen työskentelykauden kuin mille hän sopii tiloista yliopiston kanssa. Henkilö voisi työskentelykauden pituudeltaan yksilöimättömän 15 000 eur apurahan saatuaan ilmoittaa Melaan työskentelykaudeksi 6 kk kauden, esim. 1.1.-30.6. ja sopia yliopiston kanssa työskentelyedellytyksistä 12 kuukaudeksi, esim. 1.1.-31.12. Melan ohjeeseen viitaten on myös apurahanmyöntäjiä, jotka antavat työskentelykaudelle aikahaarukan tai määrittelevät toisesta päästä avoimen pituuden (vähintään viisi kuukautta, viidestä kahdeksaan kuukautta). Jotta vältetään ongelmat poikkeavien kausien käyttämisessä, yliopisto edellyttää sopimuskumppaneina toimivilta apurahan myöntäjiltä työskentelykauden pituuden tai tarkan työskentelykauden yksilöintiä apurahapäätöksessä. Apurahakauden vähimmäispituus Puitesopimuksen mukaisen apurahan tulee täyttää Mela-vakuuttamisen kriteerit ja olla työskentelykaudeltaan vähintään neljä kuukautta pitkä. Mela-vakuuttamisen alaraja on nykyisin 4 kk yhtäjaksoinen työskentelykausi. Apurahakauden vähimmäispituudella pyritään minimoimaan sopimushallintoon, laskutukseen ja tilojen järjestämiseen liittyvä hallinnollinen työ suhteessa sopimuksesta apurahansaajalle ja yliopistolle tulevaan hyötyyn. Apurahaan sisältyvien erien ja myöntäjän yksilöinti Apurahapäätöksessä on laskutustietojen keräämisen kannalta tärkeää yksilöidä myös apurahaan sisältyvät erät: työskentelyapuraha, kuluihin varattu summa ja työskentelyedellytysten järjestämiseen varattu korvaus. Mela-vakuutus määräytyy työskentelyapurahan perusteella. Mela edellyttää apurahapäätöksestä seuraavia tietoja: Myöntöpäätöksen päivämäärä, Työskentelyaika tai työskentelyn kesto, Apurahan määrä, Kulut ei/kyllä, Työryhmä ei/kyllä, Apurahan käyttötarkoitus. Lisäksi Mela edellyttää sille tehtävässä ilmoituksessa tietoja apurahan myöntäjästä ja saajasta (ks. liite 1). Apurahan myöntäjä voi päätöksessään joko yksilöidä kuluihin myönnetyn summan (esim. 3000 eur), kuluihin myönnetyn tarkan osuuden (20 %) tai osittain rajoitetun osuuden (enintään 20 %) tai jättää asian apurahansaajan päätettäväksi. Viimeksi mainitussa tapauksessa Mela hyväksyy apurahansaajan ilmoituksella pääsääntöisesti enintään 50 % myönnetyn apurahan kokonaissummasta kuluiksi. SRNK:n suosituksessa yliopistokorvaus esitetään laskettavaksi apurahan kokonaissummasta (sisältäen sekä työskentelyapurahan että kuluosuuden). Tällöin säätiön, apurahansaajan ja Melan välinen sopiminen ja päätöksenteko apurahan erittelystä työskentelyapurahaan ja kuluosuuteen ei vaikuta mallissa kuvatun 7 % yliopistokorvauksen summan suuruuteen. Sivu 4/7

Koska joidenkin säätiöiden tavoitteena on myöntää henkilöille apurahoina kokonaissummia ja sallia myönnettyjen apurahojen käyttö joustavasti apurahansaajan itsensä kannalta parhaalla tavalla, on riski, että korvaus työskentelyedellytysten järjestämiseen ei ole yksiselitteisesti määritelty. Tästä syystä on olennaista yksilöidä myöntöpäätöksessä työskentelyedellytysten järjestämiseen varattu osuus apurahasta. Työskentelyedellytysten järjestämiseen varattu korvaus tulee esittää euromääräisenä (ei prosenttiosuutena). Muihin kuluihin varatun summan tai prosenttiosuuden yksilöinti ei ole yliopiston näkökulmasta oleellista. Tilastotietojen keräämisen kannalta apurahapäätöksessä on olennaista myös yksilöidä apurahan myöntäjä. Minimitiedot ovat apurahan myöntäjän nimi ja y-tunnus. Y-tunnuksen sisällyttäminen päätökseen lisää tilastoinnin sujuvuutta ja kerättävän tiedon laatua. Työskentelytilan järjestäminen käytännössä Yliopisto järjestää työskentelytilat kaikille apurahansaajille, joiden kanssa se tekee edellä kuvatun tyyppisen sopimuksen. Työtilat voivat olla yhteiskäyttöisiä, siten että samassa tilassa työskentelee useita apurahansaajia tai muita tutkijoita. Jos laitoksen tilat ovat riittämättömät, voidaan tarjota työpisteitä, jotka eivät aina ole henkilökohtaisia. Yliopiston tavoitteena on tilaratkaisuja kehittämällä järjestää apurahansaajille samantasoiset työtilat kuin muille vastaavissa tehtävissä työskenteleville jatko-opiskelijoille ja tutkijoille. Yliopisto voi järjestää apurahansaajien työskentelytilat parhaaksi katsomallaan tavalla. Tiloja voidaan järjestää yksiköiden tilojen yhteydessä tai esimerkiksi kampuksittain. Kampuksittain ja yli yksikkörajojen tutkijoita kokoavissa tiloissa on etuna eri tieteenalojen edustajien kohtaaminen. Yksiköittäin järjestettävissä tiloissa on etuna muiden oman alan tutkijoiden läheisyys. Kirjasto- ja tietopalvelut Yliopisto sitoutuu järjestämään pääsyn kirjasto- ja tietopalveluihin niille apurahansaajille, joilla ei jo valmiiksi ole pääsyä näihin palveluihin. Yliopiston jatko-opiskeljoilla ja henkilöstöllä on tietotekniset käyttäjätunnukset ja niiden avulla pääsy kirjasto- ja tietopalveluihin (mm. sähköiset aineistot, julkaisutietokannat, e-lehdet). Muilla henkilöillä on lähtökohtaisesti pääsy vain julkisesti tarjottaviin kirjastopalveluihin, ei tunnistautumista edellyttäviin tietopalveluihin. Käytännössä yliopisto luo sopimuskaudeksi käyttäjätunnukset kaikille sopimuksen tekeville apurahansaajille, joilla ei valmiiksi ole tunnuksia. Sähköisiä aineistoja hankitaan yliopiston käyttöön lisenssisopimuksilla. Lisenssisopimuksissa saattaa olla rajoitteita aineiston tarjoamisessa käyttäjille riippuen käyttäjien suhteesta yliopistoon. Yliopisto voi järjestää apurahansaajille pääsyn tietopalveluihin vain sähköisten aineistojen lisenssien sallimissa puitteissa Laskutus Yliopisto laskuttaa korvauksen työskentelyedellytyksistä apurahansaajalta lähtökohtaisesti etukäteen yhdessä tai kahdessa erässä vuosittain. Säätiön tulee ottaa tämä huomioon apurahan maksatusaikataulua sopiessaan. Laskuttamalla korvaus työskentelyedellytyksistä yhdessä tai kahdessa erässä pyritään minimoimaan laskutukseen liittyvä hallinnollinen työ. Sivu 5/7

Yliopisto sopii apurahansaajan kanssa sopimuksen irtisanomisehdoista ja työskentelyedellytyksiä koskevan korvauksen palauttamisesta sopimuksen päättyessä kesken sopimuskauden. Nykyisin HY:n sopimuspohjassa on määritelty, että sekä apurahansaajalla että yliopistolla on oikeus irtisanoa sopimus kesken sopimuskauden yhden kuukauden irtisanomisajalla. Henkilökohtaiset apurahat ja työryhmille myönnetyt apurahat Säätiöt myöntävät apurahoja yksittäisten henkilöiden tutkimustyöhön (henkilökohtainen apuraha), mutta myös työryhmille ja hankkeille. Työryhmille ja hankkeille myönnettävät apurahat eivät myöntöpäätöksinä välttämättä sisällä tietoa siitä, maksetaanko rahaa yliopistoille hankkeen toteuttamista varten vai useammalle henkilölle henkilökohtaisina apurahoina. Tässä luonnosteltu sopimukseen perustuva malli koskisi vain yksilöityjä henkilökohtaisia apurahoja. Jotta tilastointi olisi yksiselitteistä ja sopiminen apurahansaajien kanssa mahdollista, jokaisesta myönnetystä henkilökohtaisesta apurahasta tarvitaan erillinen päätösasiakirja. Jos säätiö myöntää apurahoja työryhmälle, sen tulee kokonaispäätöksen lisäksi antaa jokaiselle henkilökohtaista apurahaa saavalle henkilölle erillinen päätösasiakirja henkilökohtaisesta apurahasta. Jos säätiö myöntää apurahan työryhmän johtajan käyttöön ja johtaja nimeää rahoitettavia henkilöitä myöhemmin, säätiö voi antaa alkuperäistä puitepäätöstään täydentäviä päätöksiä henkilökohtaisten apurahojen myöntämisestä. Myös työryhmän johtaja voi tehdä tarvittavat päätökset jos säätiö on valtuuttanut hänet päättämään henkilökohtaisten apurahojen myöntämisestä tutkijoille. Tällöin yliopistolle sopimuksen liitteeksi toimitettava päätösasiakirja voi olla kaksiosainen ja sisältää säätiön päätöksen työryhmälle (vastuulllisen tutkijan käyttöön) myönnetystä apurahasta ja työryhmän johtajan päätöksen myönnetyistä henkilökohtaisista apurahoista. Tällöinkin päätöksen täytyy sisältää aiemmin kuvatut tiedot. Erilliset kulu- ja matka-apurahat Joillakin säätiöillä on käytäntönä myöntää henkilökohtaisista apurahoista erillisiä kuluapurahoja (ks. SRNK:n Apurahatutkijan aseman parantaminen s. 9, http://www.saatiopalvelu.fi/media/tietolaari-files/julkaisut/srnk_yliopistositoumus_www.pdf). Kuluapurahoja voidaan maksaa henkilöille tai yliopistoille. Tässä muistiossa kuvattu sopimusmalli ei ota kantaa näihin erillisiin kulu- ja matka-apurahoihin tai niiden yleiskustannuskäsittelyyn. Jos säätiö myöntää erillisen kulu- tai matka-apurahan samalle henkilölle, jolle on myönnetty sopimuksen piiriin kuuluva työskentelyapuraha, kulu- tai matka-apurahan ei katsota kuuluvan sopimuksen piiriin eikä siitä makseta korvausta työskentelyedellytyksistä. Henkilökohtaisten apurahojen tilastointi yliopistossa Jotta henkilökohtaisten apurahojen tilastointi olisi yhdenmukaista, on tärkeää sopia, että tilastoitava luku on henkilökohtaisen apurahan kokonaissumma (sisältäen sekä työskentelyapurahan, kuluosuuden että korvauksen työskentelyedellytyksistä). Säätiöt voivat oman harkintansa mukaan koota tilastoja myöntämistään apurahoista. Yliopisto voi tilastoida luotettavasti ja kattavasti vain henkilökohtaisia apurahoja, joiden saajiin sillä on sopimussuhde. Tilastoinnin kannalta on olennaista, että sopimuksiin liitettävissä myöntöpäätöksissä on tilastoitava tieto yhdenmukaisessa muodossa ja yksiselitteisenä. Lisätietoja Hallintojohtaja Esa Hämäläinen Asiamies Mikko Kotola Helsingin yliopisto Yhteiskuntasuhteet, Helsingin yliopisto esa.hamalainen@helsinki.fi mikko.kotola@helsinki.fi (09) 191 22212 (09) 191 40361 Sivu 6/7

LIITE 1 Melan edellyttämät tiedot apurahapäätöksestä Mela edellyttää, että apurahan myöntäjä ilmoittaa apurahasta seuraavat tiedot: Ilmoituksen antajan tiedot Apurahan myöntäjän nimi Lähiosoite Postiosoite Y-tunnus Yhteyshenkilön nimi Puhelinnumero Sähköposti Apurahan saajan henkilötiedot: Saajan sukunimi Saajan etunimet Saajan henkilötunnus Myönnettyä apurahaa koskevat tiedot: Myöntöpäätöksen päivämäärä Työskentelyaika tai työskentelyn kesto Apurahan määrä Kulut, ei/kyllä Työryhmä ei/kyllä Apurahan käyttötarkoitus Melan ohje apurahojen myöntäjälle: http://www.mela.fi/sites/default/files/tiedostot/apurahansaajat/ohje_apurahan_myontajalle.pdf Sivu 7/7