Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely

Samankaltaiset tiedostot
Järjestöilta

Kumppanuudella kohti hyvinvointia

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä

SAKU-strategia

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Liedon yhdistys- ja luottamushenkilö & viranhaltijakysely

Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Muistio 1. Kuntaliitosselvitystoimikunta

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAMALLISTA KESKI- UUDENMAAN ALUEELLA MARJUT SUO, ERIKOISSUUNNITTELIJA ULKOINEN INTEGRAATIO

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kumajan kysely Uudenmaan alueen kunnille järjestöyhteistyöstä

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Kysely järjestöille ja yhdistyksille

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Järjestöfoorumi Rautjärven kunta Kehitysjohtaja Annaleena Rita

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa

Arvoisa vastaaja, Kiitos vastauksestasi! Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Järjestökartoitus Kyselyn tavoitteena on saada tietoa Etelä-Savon maakunnan järjestöjen nykytilasta. Kysymyksiin vastataan vuoden 2017 tiedoilla.

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Liikunta-aktiivisuuden seurannan haasteet kunnalle. Marie Rautio-Sipilä Liikuntatoimenjohtaja Raahen kaupunki

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

STEAn strategian uudistamistyöstä

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?

Järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja kuntayhteistyö. Aluepäällikkö Ritva Varamäki ESAVI

Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke

Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara?

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017)

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

VAPAAEHTOISPOHJAINEN JÄRJESTÖ

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa

Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä

JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN

Kysely Päijät-Hämeen yhdistyksille

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

Asukas- ja järjestönäkökulma Siun Sotessa

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019

Miun Yhistys Pohjois-Karjalan yhdistysohjelma

Kolmas sektori ja julkiset palvelut

Murrosaikana kenelläkään ei ole valmista pelikarttaa tulevaan, mutta yhteisellä ajatustyöllä pääsemme pitkällä. Tärkeintä ei ole kiirehtiä

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Innostu yhteistyöstä!

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto

Lasten ja nuorten osallisuus. Osallisuusteemaverkoston startti , Turku Mikko Oranen

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Järjestöt kunnissa ja vanhemmat järjestöissä

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Transkriptio:

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Tervetuloa vaikuttamaan Nurmeksen yhdistysten ja kunnan yhteistyön asiakirjan muotoutumiseen! Asiakirja tuo näkyväksi, millaista yhteistyötä kaupungissamme tehdään ja miten siihen pääsee mukaan. Asiakirja on myös opas esimerkiksi uusille yhdistyksille, jotta he löytävät helposti, millaista tukea kaupungissamme on tarjolla. Tämä kysely kerää materiaalia syksyllä 2019 tehtävää asiakirjaa varten. Pohtikaa siis huolella kysymyksiä. Jos myöhemmin tulee jotain mieleen, voit ilmoittaa niistä Teijalle (teija.simonen@nurmes.fi) tai täyttää uuden lomakkeen. Kyselyyn voitte vastata osissa ja kysymykset, jotka eivät koske teitä, voitte jättää tyhjäksi. Toivon, että vastaatte kyselyyn yhdistyksenä, mutta myös esim. puheenjohtajien ja muiden aktiivien kommentit ovat toivottuja. Tutustukaa ensimmäiseksi runkoon, joka asiakirjalle on tulossa. Kommentoikaa runkoa ja käy sitten kyselyn kimppuun! Kyselyn kysymykset mukailevat asiakirjaan tulevia aiheita. Jätä vastauksesi Teijalle kaupungintalolle (Kirkkokatu 14) 31.8.2019 mennessä. Vastaajan tiedot (valitse) Yhdistys mikä? Henkilö mitä yhdistystä edustat? Alustava runko 1. Tausta a. Kuntalain velvoitteet b. Nurmeksen suunta 2018-2021 kunnan strategia c. Yhteistyön vuosi keskeiset päivämäärät 2. Yhteistyö a. Yhteistyön merkitys b. Tehtävä yhteistyö ja kumppanuussopimukset c. Vaikuttaminen ja osallisuus 3. Tarjottava tuki a. Avustukset, välineistö ja muu tuki b. Toimitilat c. Kehittämistoimenpiteet 4. Tiedottaminen a. Kunnan ja järjestöjen välinen b. Kunnassa tiedottaminen 5. Yhteyshenkilöt 6. Muuta infoa Miltä asiakirjan runko vaikuttaa? Mitä muuttaisit? Mitä lisäisit?

Asiakirjan pohja Tutustukaa Nurmeksen suuntaan osoitteessa www.nurmes.fi/strategiat. Mitä nostaisitte sieltä asiakirjaan? Miten usein asiakirjaa olisi hyvä päivittää? Miten päivittäminen tehtäisiin?

Yhteistyö Yhteistyöllä tarkoitetaan asioita, joita kaksi tai useampi taho tekee yhdessä. Molemmilla on omat vastuunsa ja velvollisuutensa. Tavoite on yhteinen. Yhteistyö voi olla sopimus järjestettävästä palvelusta, tapahtuman järjestämistä porukalla tai vaikka talkoilua. Esimerkkejä: Reserviläiset huolehtivat sotien muistopäivien vartiostoista, kulttuuripalvelut tukevat järjestelyissä. Haikolan talo tarjoaa mehut hiihtäjille, kaupunki maksaa kustannukset. Nurmeksen ja Valtimon Yrittäjät ry, Vanhan Kauppalan Asukasyhdistys ry, Nurmes-Seura ry sekä Nurmes-Valtimo matkailuoppaat ry organisoivat vuorovuosin Nurmes siistiksi -tapahtuman, johon kaikki neljä yhdistystä osallistuvat. Kaupunki tukee mm. siivousvälinein. Mitä yhteistyötä teette kaupungin kanssa? Kuka on asiassa kaupungin yhteyshenkilö? Mitä yhteistyötä teette jonkun toisen yhdistyksen kanssa? Mitä yhteistyötä teette jonkun muun organisaation kanssa (esim. Hyvärilä, Siun sote)? Millä tavoin huolehditaan, että jokainen (kaupunki, yhdistys, muu organisaatio) hoitaa oman osuutensa? Millaisia haasteita teillä on ollut yhteistyön tekemisessä? Miten haasteet olisi voinut välttää? Millaisia onnistumisia teillä on ollut yhteistyön tekemisessä? Mikä onnistumiseen vaikutti?

Millä tavoin uusia yhteistyön muotoja saadaan käyntiin? Mitä on alussa huomioitava? Vaikuttaminen ja osallisuus Millä tavoin yhdistyksenne vaikuttaa kunnallisiin asioihin ja päätöksentekoon? Millä tavoin toivoisitte yhdistysten voivan vaikuttaa kunnan ja järjestöjen asioihin Nurmeksessa?

Hyvinvointityö Terveydenhuoltolaki määrää, että kunnan on seurattava ja arvioitava kuntalaistensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnan on asetettava tavoitteita hyvinvointia lisätäkseen ja tehtävä tavoitteiden mukaisia toimenpiteitä. Nurmeksen hyvinvointisuunnitelma löytyy osoitteesta Hyvinvointikertomus.fi. Myös yhdistykset on tunnustettu merkittäväksi hyvinvointia lisääväksi tekijäksi jo valtakunnallisestikin. Yhdistykset myös tunnistavat oman merkityksensä ja osalla on tavoitteissakin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Hyvinvointi koostuu monesta tekijästä: ympäristöstä, sosiaalisista suhteista, terveydestä, itsensä kehittämisestä, vaikuttamisesta, taloudesta jne. Kyse ei siis ole vain esim. terveysjärjestöjen tekemästä työstä. Esimerkkejä hyvinvointia lisäävästä työstä: harrastustoiminta ohjaus, neuvonta vertaistuki Millaista työtä yhdistykset tekevät Nurmeksessa hyvinvoinnin hyväksi? Mitä te teette? Millä tavoin yhdistysten tekemän työn vaikutuksia hyvinvointiin voidaan arvioida?

Tarjottava tuki Tuki voi olla avustuksia, työpanosta, tiloja, välineitä, apua tiedottamisessa, mitä tahansa. Tutustu tarjolla olevaan tukeen www.nurmes.fi/yhdistykset -> Asiakirjat ja media: Järjestöilta 14.3.2019 esitys. Mitä ajatuksia ja toiveita yhdistyksellänne on kaupungin tarjoamasta tuesta? Millä tavoin varmistetaan yhdistysten välinen tasa-arvoisuus kaupungin tarjoamissa tuissa? Millaista tukea tarjoatte muille yhdistyksille? Millaista tukea kaipaatte muilta yhdistyksiltä? Millaisia tiloja ja välineitä teillä on tarjota muille yhdistyksille? Kirjoita tähän tiedot (hinta, yhteyshenkilö, varustelu jne.) tai laita linkki sivulle, josta löytyy lisää tietoa.

Kehittäminen Millaisia tavoitteita asettaisitte Nurmeksessa tehtävälle yhteistyölle? Millaisia toimenpiteitä tavoitteen saavuttaminen vaatii? Mitä koulutuksia toivotte yhdistyksille?

Tiedottaminen Tiedottaminen muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Eri ihmiset seuraavat erilaisia kanavia ja eri yhdistykset käyttävät monia eri kanavia tiedottamiseen. Osa tiedoista on tarkoitettu jäsenille, osa yhteistyötahoille ja osa kaikille. Millaisia mietteitä ja toiveita teillä on tiedottamisesta? Miten ja mitä toivotte kaupungin tiedottavat yhdistyksille? Lopuksi Mitä muuta haluatte sanoa asiakirjaa varten? Mitä muuta sanottavaa teillä on?