Kantelijat ovat antaneet vastineen hankitusta selvityksestä.

Samankaltaiset tiedostot
Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

Aloitteiden käsittelyprosessit

Asemakaavan ajan tasalla pitäminen on jatkuva tehtävä, erityinen arviointimenettely t... sovellettavaksi viimeistään vuonna 2013

Menettely otto-oikeuden käyttämisessä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet

Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen

Aloitteiden käsittelyprosessit

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

VANTAAN KAUPUNGIN MENETTELY KOULUN LAKKAUTTAMISEN PERUMISTA KOS- KEVAN KUNTALAISALOITTEEN KÄSITTELYSSÄ

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Kantelijat ovat antaneet vastineensa hankitusta selvityksestä.

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.

Poliisin menettely esitutkinnassa

Kanteluasiakirjojen julkisuus

34 Lavajärven koulun nykyisen tosiasiallisen tilanteen vahvistaminen

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki) 14 :ssä on säännökset asiakirjan antamisesta päättämisestä.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat

Työterveyshuolto Aurinkoristeys, Raision toimipisteen kokoustila. Janne Mäki-Imppula, puheenjohtaja Niina Puoskari Tuula Suomi Anja Svärd Markku Leivo

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 56 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut Kaija Henriksson/Sami Sarvilinna

Kuntien ja maakuntien muutoksenhakujärjestelmän kehittäminen

Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut päivätyn selvityksen.

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

ESTEELLISYYDESTÄ. Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus

Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.

SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kiinteistölautakunta To/

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / KOKOUSAIKA kello

Tuusulan seudun vesilaitos ky PÖYTÄKIRJA 1/2018 Tarkastuslautakunta

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35

Maanantai klo

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen

Tiedusteluun ja asiakirjapyyntöön vastaaminen

Muutoksenhakuohjaus terveydenhuollon asiakasmaksulaskuissa

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

63 Linja-autojen korjaus- ja huoltosopimus Johtokunnan kokousten pitäminen ja kokouskutsun lähettäminen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (9) Kaupunginhallitus Kj/

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT

ESITYSLISTA Nro 2 / 2017

Lausunto ja selvitykset lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana.

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-18:55

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Lakimies Marko Nurmikolu

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 21. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Johtokunnan kokous (sähköinen päätöksentekomenettely)

Tarkastuslautakunta 7/2018

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

ASIA KANTELU SELVITYS

Transkriptio:

ANONYMISOITU PÄÄTÖS 08.07.2019 Dnro OKV/1062/1/2018 1/7 ASIA Kuntalaisaloitteiden käsittely kaupunginhallituksessa KANTELU Kantelijat A, B, C ja D arvostelevat oikeuskanslerinvirastoon 13.6.2018 saapuneessa kantelussaan Nivalan kaupunginhallituksen menettelyä kuntalaisaloitteiden ja valtuustoaloitteiden käsittelyä koskevassa asiassa. Kantelijoiden näkemyksen mukaan kaupunginhallitus on ylittänyt toimivaltansa, kun se ei ole valmistellut kantelussa tarkoitettuja neljää aloitetta valtuuston käsiteltäväksi eikä ole toimittanut yhtä kuntalaisaloitetta kaupungin teknisen lautakunnan käsiteltäväksi. SELVITYS Nivalan kaupunginhallitus on antanut 11.10.2018 päivätyn selvityksen, joka on käsitelty kaupunginhallituksen kokouksessa 15.10.2018. VASTINE Kantelijat ovat antaneet vastineen hankitusta selvityksestä. RATKAISU 1 Asemakaavan muuttamista koskeva kuntalaisaloite 1.1 Aloitteen käsittely Kuntalaisaloitteessa esitettiin, että Nivalan kaupunginvaltuusto muuttaisi asemanseudun pohjoisosan asemakaavan korttelin nro 46 kaavamerkintää, ja että korttelista poistetaan jätteen biologisen käsittelyrakennuksen rakennusoikeus. Kantelussa arvostellaan ensinnäkin sitä, että asemakaavan muuttamista koskeva asia olisi tullut valmistella kaupunginvaltuuston päätettäväksi, koska kantelijoiden näkemyksen mukaan valtuusto on toimivaltainen viranomainen päättämään kaavamuutosesityksestä. Toiseksi kantelijat arvostelevat kaupunginhallituksen päätöstä jättää tutkimatta oikaisuvaatimus, joka koski kau-

punginhallituksen päätöstä siitä, että aloite on loppuun käsitelty. Vastineessaan kantelijat tuovat esiin myös sen, ettei kaupunginhallitus antanut valitusosoitusta oikaisuvaatimuksen tutkimatta jättämistä koskevaan päätökseen. Nivalan kaupunginhallitus on asiasta saadun selvityksen mukaan käsitellyt aloitetta kokouksessaan 3.4.2018. Kaupunginhallitus päätti, ettei asemakaavan muuttamiselle ole edellytyksiä, koska asemakaava on alle vuoden vanha ja alueelle on sijoittumassa asemakaavan mukaista toimintaa. Kaupunginhallitus päätti, että aloite on loppuun käsitelty. Kantelijat olivat vaatineet kaupunginhallituksen em. päätökseen oikaisua mm. sillä perusteella, ettei kaupunginhallituksella ole ollut toimivaltaa päättää aloitteen koskemasta asiasta. Oikaisuvaatimuksessa oli todettu myös, ettei kaupunginhallituksen päätöstä ollut perusteltu hallintolain (434/2003) 45 :n mukaisesti eikä esitetty sitä, minkä lainkohdan tai muun säännöksen perusteella kaupunginhallitus oli katsonut olevansa toimivaltainen päättämään tehdystä kuntalaisaloitteesta. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 2.5.2018 jättää oikaisuvaatimuksen käsittelemättä, koska päätöksestä ei ole oikaisuvaatimusoikeutta. Aloite ja sen johdosta tehdyt toimenpiteet on esitetty kaupunginvaltuustolle tiedoksi 28.2.2019. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaupunginhallituksen esityksen. Aiempi apulaisoikeuskanslerin sijainen on Nivalan kaupungille osoittamassaan selvityspyynnössä kehottanut kiinnittämään selvityksessä erityisesti huomiota niihin perusteisiin, joilla kaupunginhallitus on katsonut kantelussa tarkoitettujen aloitteiden kuuluvan kaupunginhallituksen eikä kaupunginvaltuuston tai teknisen lautakunnan toimivaltaan. Kaupunginhallitus ei ole antamassaan selvityksessä kuitenkaan esittänyt toimivaltaansa koskevia perusteluita. Selvityksessä todetaan tältä osin, että kantelussa tarkoitetun asemakaavan muutos ja laajennus on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 15.6.2017. Kaavamuutos on saanut lainvoiman kuulutuksella 10.8.2017. Kaupunginhallituksen mukaan voidaan näin ollen todeta, että koska asemakaava on hyväksytty vuonna 2017, ei asemakaavan vanhentuneisuutta ole tarpeen arvioida uudestaan. Kuntalain (410/2015) 23 :n 1 momentin mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Saman pykälän 4 momentin mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, MRL) 52 :n (230/2017) mukaan asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Nivalan kaupungin (1.6.2017 voimaan tulleen) hallintosäännön 21 :n mukaan kaupunginhallitus päättää MRL:n mukaisista vaikutukseltaan ei-merkittävistä asemakaavoista (MRL 52 ). Hallintosäännön 26 :n mukaan tekninen lautakunta tai sen määräämä viranhaltija päättää asiat, jotka koskevat asemakaavan tai yleiskaavan tai niiden muutosten laatimisen käynnistämistä. Kuntalain esitöiden mukaan aloite on käsiteltävä siinä viranomaisessa, jolla on toimivalta aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivalta on valtuustolla, kunnanhallitus ei voi omalla päätöksellään todeta, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin (HE 268/2014 vp s. 152 sekä oikeus- 2/7

kirjallisuudessa Harjula, Heikki Prättälä, Kari: Kuntalaki Tausta ja tulkinnat, 2015, s. 260-261, ks. myös Kuntaliiton julkaisu Kunnan hallintosääntö, 2016, 151 :n perustelut s. 108). Kunnanhallitus voi valmistella aloitteessa tarkoitetun asian valtuuston käsiteltäväksi omana asianaan tai viedä valtuuston toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja aloitteiden johdosta suoritetut toimenpiteet valtuuston tiedoksi listauksena vähintään kerran vuodessa. Kun valtuustolla on toimivalta aloitteessa tarkoitetussa asiassa, kunnanhallitus ei voi omalla päätöksellään todeta, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin, vaan valtuuston tulee voida ottaa kantaa asiaan (Kunnan hallintosääntö, 2016, 151 :n perustelut). Nivalan kaupungin hallintosäännön 147 :n mukaan aloitteen käsittelee se kunnan (kaupungin) viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä on annettava toimielimelle tieto jäljempänä määrätyllä tavalla. Kaupunginhallitus ei ole esittänyt, että aloitteessa tarkoitettu asemakaava olisi vaikutuksiltaan vähäinen tai muuten ei-merkittävä. Selvityksestä ei ilmene muitakaan perusteita sille, miksi se on katsonut aloitteen käsittelyn kuuluvan toimivaltaansa. Kun asemakaavan muuttamista koskeva asia lain ja kaupungin hallintosäännön mukaan pääsääntöisesti kuuluu valtuuston toimivaltaan, voidaan aloitteen arvioimista ainoastaan kaupunginhallituksen toimesta pitää arvostelulle alttiina. Ainakin aloitteen käsittelylle kaupunginhallituksessa pitäisi voida esittää perustelut. Nivalan kaupunki viittaa selvityksessään mm. MRL 60 :ään, jonka 1-2 momentin mukaan kunnan tulee seurata asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. Sellaisen asemakaavan alueella, joka on ollut voimassa yli 13 vuotta ja joka merkittävältä osalta on edelleen toteuttamatta, rakennuslupaa ei saa myöntää sellaisen uuden rakennuksen rakentamiseen, jolla on alueiden käytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä, ennen kuin kunta on arvioinut asemakaavan ajanmukaisuuden. Arviointi ei kuitenkaan ole tarpeen, jos kaavan ajanmukaisuus on arvioitu viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Asemakaavan ajanmukaisuuden arviointi voidaan samalla kertaa suorittaa alueella, joka muodostaa arvioinnin kannalta tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Kunnan päätökseen, jolla asemakaavan on todettu olevan ajanmukainen, ei saa valittamalla hakea muutosta. Tässä kanteluasiassa on kuitenkin kysymys kuntalaisen tekemästä aloitteesta eikä vaatimuksesta arvioida asemakaavan ajanmukaisuutta. Perustuslain 111 :n mukaan oikeuskanslerilla on oikeus saada viranomaisilta ja muilta julkista tehtävää hoitavilta laillisuusvalvontaansa varten tarvitsemansa tiedot. Nivalan kaupunginhallituksen antamaa selvitystä voidaan tältä osin pitää puutteellisena. Nivalan kaupunginhallitus on saattanut aloitteen ja sen, ettei se kaupunginhallituksen näkemyksen mukaan anna aihetta toimenpiteisiin, valtuuston tietoon osana vuoden 2018 aloiteluetteloa (käsitelty Nivalan kaupunginvaltuustossa 28.2.2019). Kaupunginvaltuusto on tässä vaiheessa voinut harkita, onko aloitteen valmistelu ja käsittely ollut riittävää. Valtuustolla on ollut mahdollisuus arvioida valmistelun riittävyyttä ja tarvittaessa palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Valtuusto on kuitenkin päättänyt hyväksyä kaupunginhallituksen esityksen, jonka mukaan aloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet on esitetty tiedoksi valtuustolle. 3/7

Hallintolain 45 :ssä säädetyn viranomaisen päätöksen perusteluvelvollisuuden laajuus voi tapauskohtaisesti vaihdella sen mukaan, mitkä ovat päätöksen vaikutukset yksittäisen asianosaisen oikeusturvaan ja tiedontarpeeseen. Kuntalaissa tarkoitetun aloitteen käsittelyssä ei tyypillisesti ole kysymys asianosaisen oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen vaikuttavasta päätöksenteosta. 1.2 Muutoksenhakuoikeus Kuntalain 136 :n mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta. Säännöksen lainvalmistelutöissä (HE 268/2014 vp s. 238) on todettu, että oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen voi tehdä vain kunnan viranomaisen lopullisesta päätöksestä, ja että lopullisia ovat yleensä päätökset, joilla asia on kunnassa ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Aloitteen käsittelyä pidetään vakiintuneesti luonteeltaan asian valmisteluna, eikä päätös olla ryhtymättä toimenpiteisiin aloitteen tarkoittamassa asiassa yleensä sisällä lopullista ratkaisua asiakysymykseen. Jos kunnan viranomainen päättää, ettei aloite anna aihetta toimenpiteisiin, päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta (ks. Nivalan kaupungin selvityksessään mainitsema korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2008:24, Harjula Prättälä s. 261 ja 919 sekä Suomen Kuntaliiton julkaisu Muutoksenhakuopas, 2017, s. 27 ja mm. MRL 60 :n 2 momentin osalta s. 112, MRL 60 :n 2 momentin osalta ks. myös Ekroos, Aki Majamaa, Vesa: Maankäyttö- ja rakennuslaki, 2018, s. 319). Kuntaliiton hallintosääntömallin (Kunnan hallintosääntö, 2016) 152 :n perusteluiden (s. 108) mukaan kunnan viranomaisen tulee antaa aloitteeseen vastaus. Viranomaisella ei ole velvollisuutta sisällöllisesti tutkia ja ratkaista aloitteessa tarkoitettua asiaa. Aloite ei siten aina johda toimenpiteisiin. Jos aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin, päätökseen liitetään muutoksenhakukielto. Päätös ei tällöin sisällä sellaista sisällöllistä asiaratkaisua, joka voisi olla muutoksenhaun kohteena. Sen sijaan oikaisuvaatimuksen tutkimatta jättämistä koskevaan päätökseen on mahdollista hakea muutosta. Tutkimattajättämispäätökseen liitetään kunnallisvalitusosoitus, koska kysymys on kunnan viranomaisen lopullisesta kannanotosta, ei valmistelusta tai täytäntöönpanosta (em. Muutoksenhakuopas, s. 36). Nivalan kaupunginhallituksen päätös 2.5.2018 jättää aloitteen käsittelyä (tai käsittelemättä jättämistä) koskeva oikaisuvaatimus tutkimatta on ollut valituskelpoinen päätös, johon olisi tullut liittää valitusosoitus. Muutoksenhakuoikeus koskee vain kysymystä oikaisuvaatimuksen tutkimatta jättämisen lainmukaisuudesta. Viime kädessä kysymyksen muutoksenhakuoikeudesta yksittäistapauksessa voi kunnallisasiassa ratkaista hallintotuomioistuin, mikäli sille tehdään asiaa koskeva valitus. 2 Bioenergialaitoksen sijoituspaikan siirtoa koskeva kuntalaisaloite Toinen kuntalaisaloite koski bioenergialaitoksen sijoituspaikan siirtämistä. Nivalan kaupunginhallitus päätti 26.3.2018, ettei aloite anna aihetta jatkotoimenpiteisiin. Päätöksen mukaan ympäristöluvan käsittelee lupajaos, jonka toimivaltaan ympäristölupa kuuluu. Kantelijat olivat vaatineet kaupunginhallituksen mainittuun päätökseen oikaisua muun muassa sillä perusteella, ettei kaupunginhallitus ollut ollut toimivaltainen käsittelemään aloitetta. Ra- 4/7

kennustoiminnan ohjausta koskevassa asiassa toimivalta on kantelijoiden mukaan hallintosäännön 26 :n mukaisesti kaupungin teknisellä lautakunnalla. Kantelu koskee tältä osin sitä, että kuntalaisaloite olisi tullut saattaa tekniselle lautakunnalle, eikä kaupunginhallitus ole ollut toimivaltainen käsittelemään aloitetta. Nivalan kaupungin hallintosäännön 26 :n mukaan tekninen lautakunta vastaa mm. rakennustoiminnan ohjauksesta ja valvonnasta sen mukaan kuin MRL:ssa tai muutoin on säädetty. Kaupunginhallitus ei ole oikeuskanslerille antamassaan selvityksessä edellä kohdassa 1.1 mainitusta nimenomaisesta kehotuksesta huolimatta esittänyt perusteita, joilla se on katsonut aloitteen koskeman asian kuuluvan omaan toimivaltaansa. Selvityksessään kaupunginhallitus viittaa yleisesti kuntalain 39 :ään, jossa säädetään kunnanhallituksen tehtävistä, ja kaupungin hallintosäännön 2 :ään, joka koskee kaupungin johtamisjärjestelmää. Selvityksestä ei ilmene, millä perusteella kaupunginhallitus on arvioinut toimivaltaansa asiassa. Edellä kohdassa 1.1 asian selvittämisestä esittämääni viitaten totean, että kaupunginhallituksen selvitystä voidaan myös tältä osin pitää puutteellisena. Aloitteen käsittelylle kaupunginhallituksessa pitäisi voida esittää perustelut. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt bioenergialaitoksen sijoituspaikan siirtämistä koskevan aloitteen käsittelyn osana vuoden 2018 aloiteluetteloa 28.2.2019. Nivalan kaupunginhallitus on päätöksellään 16.4.2018 jättänyt kantelijoiden oikaisuvaatimuksen käsittelemättä. Vastineessaan kantelijat ovat esittäneet, että oikaisuvaatimuksen tutkimatta jättämispäätökseen olisi tullut antaa muutoksenhakuohjaus. Viittaan tältä osin edellä jaksossa 1.2 esitettyyn ja totean, että oikaisuvaatimuksen tutkimatta jättämistä koskevaan päätökseen olisi tullut liittää muutoksenhakuohjaus. 3 Lisämäärärahaesitystä koskeva kuntalaisaloite Kolmas kuntalaisaloite koski lisämäärärahaesitystä Nivalan Liikuntakeskus Oy:lle. Aloite oli tehty 16.11.2017, ja sitä oli käsitelty kaupunginhallituksessa 20.11.2017 ja 11.12.2017. Kaupunginhallitus totesi muun ohessa, että avustusta vuodelle 2017 ei nosteta, että valtuusto oli korottanut avustuksia Nivalan Liikuntakeskus Oy:lle 80 000 eurolla vuodelle 2018 ja että aloite oli loppuun käsitelty kaupunginhallituksen osalta. Aloite annettiin kaupunginvaltuustolle tiedoksi 28.3.2018. Kantelijoiden mielestä aloite olisi kaupunginhallituksen valmistelun jälkeen tullut saattaa kaupunginvaltuuston päätettäväksi vuoden 2017 aikana. Perusteluina kantelijat esittävät, että kuntalaki ja kaupungin hallintosääntö edellyttävät talousarviomäärärahojen muutosten käsittelyä ennen talousarviovuoden päättymistä, ja että toimivaltainen viranomainen asiassa on kaupunginvaltuusto. Kantelijoiden mukaan aloite olisi hyvin ehtinyt valtuuston viimeisten kokousten asialistoille. Kuntalain 14 :n mukaan valtuusto päättää mm. kunnan talousarviosta ja taloussuunnitelmasta (3 kohta). Valtuusto päättää myös talousarvioon tehtävistä muutoksista. Kunnanhallitus puolestaan vastaa lain 39 :n mukaisesti kunnan taloudenhoidosta ja valtuuston päätösten valmistelusta, joten sillä on päävastuu talousarvion valmistelusta. Talousarvioon tehtävät muutokset on Nivalan kaupungin hallintosäännön 60 :n mukaan esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset 5/7

talousarviovuoden aikana (myös Harjula - Prättälä s. 746 ja Kunnan hallintosääntö, s. 55). Mitään sitovaa määräaikaa ei ole asetettu. Muutosehdotusten valmisteluun tarvittavan ajan riittävyyttä koskevaan arvioon sisältyy näin ollen harkinnanvaraa. Asiassa ei tältä osin ole ilmennyt perusteita todeta, että kaupunginhallitus olisi ylittänyt toimivaltansa tai harkintavaltansa rajat, kun marraskuun puolivälin jälkeen 2017 tehtyä aloitetta ei ollut tuotu valtuuston käsittelyyn ennen kuin osana listausta 28.3.2018. 4 Sosiaalista luototusta koskeva valtuustoryhmän aloite Valtuustoryhmän aloite koski sosiaalista luototusta asukkaiden syrjäytymisen ja tilanteen pahenemisen ehkäisemiseksi. Aloitteessa ehdotettiin, että Nivalan kaupunki alkaisi myöntää niin sanottua sosiaalista luottoa. Aloite oli päivätty 2.11.2017, ja sitä oli käsitelty kaupunginhallituksessa 13.11.2017. Kaupunginhallitus päätti merkitä valtuustoaloitteen tietoon saaduksi ja totesi samalla, että aloitteen mukaista toimintaa ei ollut huomioitu vuoden 2018 kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksessa kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallitus totesi aloitteen loppuun käsitellyksi. Aloite oli esitetty Nivalan kaupunginvaltuustolle tiedoksi vuosien 2015-2017 aloitelistauksen osana 28.3.2018. Kantelijoiden näkemyksen mukaan kaupunginhallitus oli tältä osin ottanut päätösvallan valtuustoryhmän aloitteeseen tulkittuaan, että aloite koskisi vuodelle 2018 tehtyä talousarviota. Aloite olisi kantelijoiden näkemyksen mukaan tullut tämän tulkinnan mukaisesti saattaa kaupunginhallituksen valmistelun jälkeen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi vuoden 2017 aikana. Valtuustoaloitteista ei ole säännöksiä kuntalaissa. Valtuutetun oikeus saattaa asioita vireille on katsottu olevan olemassa ilman nimenomaista sääntelyä (Harjula Prättälä s. 622). Laissa edellytetään kuitenkin, että aloitteen käsittelystä otetaan tarpeelliset määräykset hallintosääntöön. Nivalan kaupungin hallintosäännön 116 :n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu. Hallintosäännön sisältö vastaa tältä osin Kuntaliiton hallintosääntömallia (s. 88, 120 ). Kaupunginhallituksen on Nivalan kaupungin hallintosäännön mukaan vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle tiedoksi lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Asiakirjoista ei ilmene, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta olisi käyty lähetekeskustelua. Kaupunginhallitus on edellä todetusti käsitellyt aloitetta 13.11.2017 ja esittänyt sen valtuustolle 28.3.2018. Asiassa ei ole tältä osin ilmennyt perusteita katsoa kaupunginhallituksen menetelleen lainvastaisesti. Aloitteessa tarkoitettu asia on mahdollista saattaa valtuustoaloitteena uudelleen valmisteltavaksi, mikäli kantelijat katsovat, ettei se ole ollut sidoksissa talousarviovuoteen ja että asia on yhä ajankohtainen. 6/7

7/7 5 Vakituisten asuntojen kiinteistöveron alentamista koskeva valtuustoaloite Kaupunginvaltuutetun aloite koski vakituisten asuntojen kiinteistöveron alentamista Nivalan kaupungissa. Aloite oli tehty 28.9.2017, ja sitä oli käsitelty kaupunginhallituksessa 30.10.2017 ja 13.11.2017. Kaupunginhallitus päätti merkitä aloitteen tietoon saaduksi ja totesi, että kaupunginhallituksen esitys 19.10.2017 kiinteistöveroprosenteista ja tuloveroprosentista vuodelle 2018 oli annettu kaupunginvaltuustolle. Esitys mainittujen veroprosenttien tasosta oli päätöksen mukaan valmisteltu talousarvioraamituksen ja talousarviovalmistelun yhteydessä. Aloite oli katsottu loppuun käsitellyksi ja esitelty valtuustolle 28.3.2018. Kantelijoiden näkemyksen mukaan valtuustoaloite olisi tullut saattaa kaupunginhallituksen valmistelun jälkeen kaupunginvaltuuston päätettäväksi vuoden 2017 aikana, kun vuoden 2018 talousarviosta päätetään. Kantelijoiden mukaan aloite olisi hyvin ehtinyt valtuuston talousarviokokouksen asialistalle. Talousarviota koskevan valmistelun osalta viittaan edellä jaksossa 3 esitettyyn kunnanhallituksen toimivaltaan talousarvion valmistelussa. Kaupunginhallituksen valmisteluun sisältyy myös harkintavaltaa. Kuten edellä jaksossa 1.1 on todettu, kaupunginvaltuusto voi aloitteen käsittelystä tiedot saatuaan vielä arvioida, onko asian valmistelu ja aloitteen käsittely ollut riittävää. Asiassa ei ole tältä osin ilmennyt laillisuusvalvojan toimenpiteitä edellyttävää menettelyä. 6 Johtopäätökset ja toimenpiteet Nivalan kaupunginhallituksen olisi tullut edellä päätökseni kohdissa 1.1 ja 2 toteamallani tavalla esittää kuntalaisaloitteiden käsittelyn yhteydessä ja viimeistään oikeuskanslerille antamassaan selvityksessä perustelut asemakaavan muuttamista ja bioenergialaitoksen sijoituspaikan siirtämistä koskeneiden kuntalaisaloitteiden käsittelemiselle kaupunginhallituksessa. Lisäksi kaupunginhallituksen päätöksiin niitä koskeneiden oikaisuvaatimusten tutkimatta jättämisestä olisi tullut antaa muutoksenhakuohjaus. Saatan edellä esittämäni näkemykset Nivalan kaupunginhallituksen tietoon. Asiassa ei ole muutoin tullut ilmi mitään sellaista, joka antaisi aihetta toimenpiteisiini. Apulaisoikeuskanslerin sijainen Petri Martikainen Vanhempi oikeuskanslerinsihteeri Anu Räty