FungiTube- Rihmastoputkimenetelmä maaperän kunnostuksessa MUTKU-päivät 22.3.2010



Samankaltaiset tiedostot
Maaperän biologinen monimuotoisuus Tuhannet tuntemattomat jalkojemme alla

HIILTOPROSESSI JÄTEVESILIETTEEN KÄSITTELYSSÄ. Christoph Gareis, HSY

PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA

JA MUITA MENETELMIÄ PILAANTUNEIDEN SEDIMENTTIEN KÄSITTELYYN. Päivi Seppänen, Golder Associates Oy

Kala-alan valvonnan koulutuspäivä Kalan kemialliset vaarat -mitä tulisi valvoa?

Puhdistettavat aineet Vuosia Vesi Tetra- ja trikloorieteenin poistamiseen (kloorattuja hiilivetyjä) Pitkä Maa Orgaanisia yhdisteitä

Jätekeskusten paloturvallisuus - riskit ympäristölle tulipalotilanteessa

Penicillium brevicompactum sienen entsyymiaktiivisuuden säilyminen ympäristönäytteissä

Teknologia jalostusasteen työkaluna. FENOLA OY Harri Latva-Mäenpää Toimitusjohtaja Seinäjoki

Itämeren sedimentin ja rautamangaanisaostumien. hajottaa raakaöljyä ja naftaleenia. Suomen ympäristökeskus

Mikä on Demotehdas? Etelä-Pohjanmaa

HELSINGIN PILAANTUNEIDEN KAIVUMAIDEN KÄSITTELY VUONNA 2010

Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula

VIITE: Tarjous JÄRVIRUO ON BIOENERGIAN TUOTANTOPOTENTIAALIN TESTAUS PILOT-MITTAKAAVASSA

MetGen Oy TEKES

Tunne puuraaka-aineen lahoviat

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS

Kuinka yhdessä voimme olla enemmän?

, ilmoitusta on täydennetty

KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset , , , osoitteessa Sahatie, Vilppula

Maaperäeliöt viljelijän tukena

Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta

Puuaineksen tuhoutuminen, lahoaminen ja puun väri

Ratkaisu puhtaan veden haasteisiin

Pysyvää kilpailuetua ja kestävämpiä asiakassuhteita

Sään- ja lahonkestävyys. Martti Venäläinen ja Anni Harju Punkaharjun toimipaikka

Metsäpatologian laboratorio tuhotutkimuksen apuna. Metsätaimitarhapäivät Anne Uimari

Raidesepelinäytteenottoa ja esikäsittelyä koskevan ohjeistuksen taustaselvitys Mutku-päivät, Tampere Hannu Hautakangas

HORISONTAALIMENETELMIEN KÄYTTÄJÄKOKEMUKSIA UUDET YHTEISET STANDARDIT YMPÄRISTÖANALYTIIKKAAN? 2014/05/13

MAAPERÄN HAJOTTAJAELIÖSTÖ MONTA-tutkimuksessa

Ympäristölle vaaralliset aineet kaloissa - missä mennään ympäristön tilan arvioinnissa?

KUNINKAANTAMMEN SAKKA-ALTAAT ESITTELY KIMMO JÄRVINEN

16WWE STORA ENSO OYJ. PATENIEMEN SAHA-ALUE, OULU Nykytila

Veden mikrobiologisen laadun hallinta vesilaitoksilla. Ilkka Miettinen

Jaana Sorvari Suomen ympäristökeskus

Energiatehokkuus kannattaa vai kannattaako? Risto Larmio

Asemanseutujen kehittämiskonseptit ja investointimallit

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa. KokoEko-seminaari, Kuopio,

Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY. Thea Forstén

Ikäihmisten kärkihanke Rovaniemi Pasi Nurmela Seniortek Oy

KAATOPAIKAN VASTAANOTTAJAN NÄKÖKULMA

FORSFOOD OY. Kasvisten käsittely ja käsittelylaitteet

Kristiinankaupungin kaupunki

Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL

Palvelujen esittely. Kaupaks - aamiaistilaisuus

Päätelaitepalvelu VALTTI valtionhallinnon henkilöstön käyttöön

Jätehuoltotyöjärjestelmä käytännössä

POHJAVEDEN IN SITU PUHDISTAMINEN UUDELLA MENETELMÄSOVELLUKSELLA

Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja

Järviruo on hyötykäyttömahdollisuudet

LIITE 4. Pintavesitarkkailutuloksia

VOC-YHDISTEIDEN PUHDISTAMINEN MAA- JA POHJAVEDESTÄ INNOVOC-MENETELMÄLLÄ

Kvantitatiivisen PCR:n käyttö mikrobivaurion toteamisessa

NÄYTTEENOTTO PAH-ANALYYSIÄ VARTEN

Perfluoratut alkyyliyhdisteet talousvesissä. Noora Perkola, SYKE Ajankohtaista laboratoriorintamalla

Eri maankäyttömuotojen vaikutuksesta liukoisen orgaanisen aineksen määrään ja laatuun tapaustutkimus

Jätteen käyttö maarakentamisessa näkökulmia

PILAANTUNEIDEN MAA-AINESTEN HYÖDYNTÄMINEN KIERTOTALOUDEN EDISTÄJÄNÄ

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Sammonkatu Tampere

Öljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu LAPPEENRANTA

Business Oulu. Teollisuus-Forum Wisetime Oy:n esittely

Uudet hulevesien hallinnan Smart & Clean ratkaisut (Hule S&C)

Ohjaajat: DI Erika Winquist TkT Jaana Sorvari

Kari Larjava ja Jyrki Uurtio

JC#Leijonan#Luola# !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kaikki%oikeudet%pidätetään!% Jukka%Heikkilä,%Logotiimi%Oy%2013,%2014%

Kuusen kasvullinen lisäys kohti tulevaisuuden taimituotantoa

Laboratorio(lojen tulevaisuus ja yhteiskäy5ö?

Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto

Esineiden, palveluiden ja ihmisten internet

Pilaantuneen maan kaatopaikkakelpoisuuden arviointi. Jan Österbacka

Digian ratkaisu kenttähuoltoon, Microsoft Dynamics AX Field Service. Pekka Pykäläinen, Microsoft Petteri Naulapää, Digia

HAITTA-AINEET: ALTISTUMISEN ARVIOINTI. Jarno Komulainen, FM Tiimipäällikkö Vahanen Rakennusfysiikka Oy

Puheentallennus. Kari Korpi Projektipäällikkö M. Eng / M. Sc

JÄTEJAKEIDEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS MAARAKENTAMISESSA. RAMBOLL FINLAND OY

Mehiläislevitteinen biologinen täsmätorjunta mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa

Pellettien ja puunkuivauksessa syntyneiden kondenssivesien biohajoavuustutkimus

PRE /INFRA FIN BIM PILOTTIPÄIVÄ

ASBESTI- JA HAITTA-AINEKARTOITUS 23.3 ja KOY JOENSUUN JOKELANKULMA TORIKATU 26, JOENSUU

Sienet ovat boreaalisten metsien tärkeimpiä kuolleen

Siilinjärven kaivoksen rikastushiekan hyödyntäminen pilaantuneen maaperän kunnostamisessa

Biotalouden uudet tuotteet

Accelerate your internationalization and export! KEURUU

UUDET TEKNIIKAT SISÄYMPÄRISTÖN MIKROBIEN TOTEAMISESSA

Kaupan liitto

IN-SITU PUHTAAMMAN MAAN JA VEDEN PUOLESTA

Humusvedet. Tummien vesien ekologiaa. Lauri Arvola. Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema

Metli. Palveluliiketoimintaa metsäteollisuuden lietteistä. Gasumin kaasurahaston seminaari (Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20)

MIKKELI RISKIPERUSTAINEN MAAPERÄN KUNNOSTUS

Metsäbiomassa, biotalous ja metsät

Lahden seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Lahden seutu :18

Hämeenlinnan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Hämeenlinnan seutu 26.3.

Forssan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Forssan seutu :33

biotekniikka Mobile Forum tietoliikennetekniikka NTCForum elektroniikkalaitteiden testaus Wellness Forum hyvinvointitekniikka Software Forum

Lemminkäinen Talo Oy Marjo Jalonen Satakunnankatu 22E TAMPERE

SPV - Katsastajien neuvottelupäivät

LICENCE TO KILL - elävää ekotoksikologiaa

Transkriptio:

FungiTube- Rihmastoputkimenetelmä maaperän kunnostuksessa MUTKU-päivät 22.3.2010

MZYMES Oy Vuonna 2002 perustettu teollisen ja ympäristöbiotekniikan teknologiayritys Kehitämme bioteknologiaan perustuvia tuotteita ja tuotantomenetelmiä teollisuuden tarpeisiin Toimintaa Joensuussa ja Oulussa, jonne perustimme tuotekehitysyksikkö MLAB:in vuonna 2008

Biopulping Biofaasiteknologia Bioremediaatio Bioremediaatio MLAB

FungiTube - MZYMES Oy:n uusi tuote maaperän kunnostukseen - Perustuu patentoituun rihmastoputkimenetelmään - Menetelmä on kehitetty yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun (nyk. Aalto Yliopisto) kanssa - Sovellettavissa on-site, off-site ja in-situ käsittelyihin

Lahottajasienet Sienet hajottaa luonnollisessa ympäristössään puuta Valkolahottajat pilkkovat ligniiniä Ruskolahottajat selluloosaa Karikkeenlahottajat maaperässä olevaa puuta Ligniinin hajotuskyky olennainen ominaisuus käytettävillä sienilajeilla!

Monet orgaaniset haitta-aineet rakenteeltaan ligniinin kaltaisia! Trinitrotolueeni (TNT, puukyllästeet) CH3 Kuvaus ligniinin rakenteesta Tetraklorobifenyyli (PCB, öljy) NO2 O2 N NO2 Pentaklorofenoli (PCP, öljyperäiset) OH Bentso[a]pyreneeni (PAH)

Sienten hyödyntäminen maaperän kunnostamisessa Ligniini peroksidaasi (LiP) Lakkaasia Manganaasi peroksidaasi (MnP) ten erittämiin entsyymeihin Rihmasto levittäytyy maassa ja erittää entsyymejä solun ulkopuolelle Maaperän luonnolliset bakteerit mukana pilkkomassa hajoamistuotteita Tehokas toiminta-aika kasvukausi Esim. Hämeenlinnassa 2.5. 20.10. (Ilmatieteen laitos 2010)

FUNGITUBE projektin vaiheet 1) Esikokeet MLABissa - Sienikannan valinta ja alustava olosuhteiden määritys 2) Pilot kokeet (Mittakaava: 1-10 m3) Menetelmän soveltuvuuden testaus aidoissa olosuhteissa 3) Tuotantomittakaava (100 m3 -> ) Rihmastoputkien tuotantolinja valmistuu huhtikuussa 2010

FungiTube käsittelyn edut Kustannustehokas vaihtoehto termisille käsittelymenetelmille Tehokas ja nopea vaihtoehto kompostoinnille Luonnollinen menetelmä

Haasteet Ääriarvot haitta-ainepitoisuudessa Yläraja: toksisuus Alaraja: biosaatavuus Menetelmän kokonaisvaikutusten arviointi Ympäristövaikutukset ja Riskinarviointi

Case 1: Öljyhiilivedyillä pilaantunut massa Yhteistyössä Ekokem Palvelu Oy:n kanssa 1. Esikokeet MLAB:ssa - Valittiin sienikannat kasvun perusteella 2. Kenttäkoe lavalla (10 m3 ) Aktiivinen ilmastus TULOKSET. o Öljyhiilivedyt 18000-> 9400 ppm (126 vrk) o Puhdistusnopeus 68 mg/kg/vrk o TOC: 6,2-> 4,8% 3. Kenttäkoe aumassa Passiivinen ilmastus TULOKSET: o Öljyhiilivedyt 9400-> 6000 ppm (43 vrk) o Puhdistusnopeus 79 mg/kg/vrk o TOC: 4,8 -> 3,7%

Case 2: Kreosootilla pilaantunut massa - 2 kreosootilla pilaantunutta massaa (M1 ja M2) - - M1 M1 (12000 mg/kg) M2 (1500 mg/kg) 2 lahottajasienikantaa (S1 ja S2) - Silmämääräisesti samanlainen kasvu M2-S1 - M2 Koejärjestely - Käsittely: Huoneenlämpö (n. 20C); 47 vrk Passiivinen ilmastus Kontrolli ilman sienisiirrosta Puhdistustehoa arvioitiin 16 PAH-yhdisteen summapitoisuuden muutoksella PAH-Analyysit: SGS Inspection Services Oy M2-S2

Case 2: Kreosootilla pilaantunut massa M1 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 M1 (kontr.) M1 (S1) M1 (S2) PAH summapitoisuus (mg/kg) PAH summapitoisuus (mg/kg) TULOKSET: M2 2000 1500 1000 500 M2-S1 M2-S2 0 M2 (kontr.) M2 (S1) M2 (S2) Sienikäsittelyn seurauksena PAH pitoisuus 40% - 70% pienempi kuin kontrollissa Sienikäsittelyn (S1) aiheuttama hajoamisnopeus 20-50 mg/kg/vrk Sienilajilla S2 ei vaikutusta PAH-pitoisuuteen hyvästä kasvusta huolimatta

Muita potentiaalisia haitta-aineita FungiTube -käsittelyyn - DIOKSIINIT (PCDD/F, PCB) - Esim. Pateniemen saha-alue Oulussa - Paljon julkaistua tutkimusmateriaalia laboratoriomittakaavan käsittelyistä (Esim. Chang. Recent Developments in Microbial Biotransformation and Biodegradation of Dioxins. J Mol Microbiol Biotechnol 2008;15:152-171.) - Muut POP- yhdisteet - Hybridikäsittelyt ja kantojen muokkaus

Liiketoimintamalli $$$$$$ MZYMES Sopimus Tarjous Kauppa $$$$ ASIAKAS Sopimus ASIAKKAAN ASIAKAS Tarjous MZYMES T. Harinen 2010

Kysymykset ja tiedustelut: Tuotekehitys & Teknologia Jaakko Soini jaakko.soini@mzymes.fi +358445347120 Myynti & Markkinointi Teemu Harinen teemu.harinen@mzymes.fi +358504922944

KIITOS!