Jättimäiset dinosaurukset Opettajan materiaalit 1
Tästä tiedostosta löydät täydentävää lisätietoa Jättimäiset dinosaurukset -näyttelyyn ja oppimistehtäviin liittyen. Mistä dinosaurukset tulivat? Kuinka joistain dinosauruksista tuli jättiläisiä? Kuinka joistain dinosauruksista tuli niin pieniä? Miksi ne kuolivat? Miten niitä tutkitaan? Mitä luut kertovat? Miten dinosaurukset jaksoivat kantaa omaa painoaan? Miten dinosaurukset oppivat lentämään? Eläimet ja kasvit dinosaurusten rinnalla Tieteellisten nimien alkuperä Näyttelyn dinosaurusten etymologia Jättimäiset dinosaurukset -näyttelyn lajit ja aikakaudet 3 4 5 6 7 8 9 10 13 15 16 18 2
Mistä dinosaurukset tulivat? Aavikon kasvatit valloittivat maailman. Ensimmäiset dinosaurukset elivät triaskaudella noin 240 miljoonaa vuotta sitten. Silloin maailma toipui kaikkien aikojen tuhoisimmasta joukkosukupuutosta. Permikauden lopulla, 252 miljoonaa vuotta sitten, jopa 96 prosenttia kaikista eläinlajeista kuoli sukupuuttoon. Valtavat tulivuorenpurkaukset sekoittivat ilmaston ja meret muuttuivat hapettomaksi myrkkyvelliksi. Selviytyjillä ei ollut helppoa. Triaskauden ilmasto oli erittäin kuuma ja kuiva. Ilmakehän happipitoisuus oli nykyistä matalampi ja hiilidioksidipitoisuus korkeampi. Triaskauden ilmassa ihminen olisi selviytynyt jonkin aikaa, mutta olisi joutunut puuskuttamaan jatkuvasti ja tuntenut silti olonsa uupuneeksi ja sekavaksi. Voittajia olivat arkosaurit. Ne olivat aluksi suunnilleen koirankokoisia, vikkeliä petoeläimiä. Ne pystyivät tehokkaiden lintumaisten keuhkojensa avulla hengittämään helposti. Ilma virtasi niiden keuhkojen läpi yhteen suuntaan, eikä edestakaisin kuten meillä nisäkkäillä. Siksi ne saivat happea monin verroin tehokkaammin. Keuhkoihin liittyvät ilmapussit myös auttoivat niitä jäähdyttämään itseään triaskauden kuumuudessa. Ensimmäisistä arkosaureista polveutuivat dinosaurukset, siipisaurukset ja krokotiilieläimet. Dinosauruksista ei kuitenkaan tullut heti menestystarinaa. Triaskaudella useimmat suuret maaeläimet olivat esikrokotiileja. Vasta kun jurakausi alkoi noin 200 miljoonaa vuotta sitten, dinosauruksista tuli valtaryhmä. Sellaisena ne myös pysyivät 135 miljoonaa vuotta. 3
Kuinka joistain dinosauruksista tuli jättiläisiä? Koska ne olivat sekoitus lintua ja matelijaa. Sauropodit olivat suurimpia eläimiä, joita maan pinnalla on koskaan kävellyt. Suurimmat niistä kasvoivat viisi kertaa painavammiksi kuin mikään muu dinosaurus tai maanisäkäs. Vain valaat kasvavat vielä suuremmiksi. Aikuista sauropodia ei uhannut mikään. Jättiläiseksi kasvaminen oli mahdollista, koska sauropodeilla oli yhdistelmä ominaisuuksia, jollaista ei ole ollut millään muulla eläimellä. Ne eivät pureskelleet ruokaansa, vaan nielivät kasvit kokonaisina suuren vatsan sulatettavaksi. Ne ehtivät syödä paljon enemmän kuin esimerkiksi norsut, koska aikaa ei kulunut jauhamiseen. Jos norsu olisi ison sauropodin kokoinen, se ei ehkä ehtisi päivässä syödä yhtä paljon kuin kuluttaa. Se tarvitsisi myös niin suuret purulihakset, ettei jaksaisi kannatella omaa päätään. Sauropodeilla oli paljon lintumaisia piirteitä. Ne olivat kokoonsa nähden kevyitä, koska niiden luut olivat ontot ja kehossa oli ilmapusseja. Ne myös kasvoivat nopeasti. Jos jättisauropodit olisivat kasvaneet kuin matelijat, ne olisivat olleet aikuisia vasta yli satavuotiaina. Luiden vuosirenkaat kertovat, että oikeasti ne aikuistuivat melkein yhtä nopeasti kuin ihmiset: vähän yli 20-vuotiaina. Eräissä suhteissa sauropodit muistuttivat matelijoita. Niiden pienessä päässä oli pienet aivot. Suhteessa ruumiinkokoon niiden aivot olivat samankokoiset kuin kilpikonnilla. Kilpikonnien tapaan sauropodit laskivat paljon munia ja luultavasti jättivät poikaset pärjäämään yksin. 4
Kuinka joistain dinosauruksista tuli niin pieniä? Broilerikin on dinosaurus. Samaan aikaan kun sauropodit kasvoivat jättiläisiksi, kehittyi petodinosaurusten joukossa yhä pienempiä lajeja. Lopulta ne olivat tarpeeksi kevyitä nousemaan lentoon. Linnut ovat eläviä dinosauruksia. Viime vuosina Kiinasta löytyneiden fossiilien ansiosta paleontologit tietävät jo melko tarkasti, milloin ja miten pienet petodinosaurukset kehittyivät linnuiksi. Harppaus dinosta linnuksi ei ole niin suuri kuin voisi luulla. Hyvin säilyneet kiinalaiset fossiilit kertovat, että monilla pienillä dinosauruksilla oli höyhenpeite. Joistakin myös väri on saatu selville. Esimerkiksi pörröinen Sinosauropteryx oli punaruskean ja valkoisen kirjava. Dinosauruksilla oli jo valmiiksi muitakin lintumaisia piirteitä, kuten kevyet ontot luut ja tehokkaat keuhkot. Ne olivat kuin etukäteen sopeutuneita lentämiseen. Lintujen lähimpiin sukulaisiin kuuluivat Velociraptor ja sen sukulaiset, eli Dromaeosauridae-heimon petodinosaurukset. Varhaisin tunnettu lintu on alkulintu Archaeopteryx, joka muistuttikin kovasti pientä Velociraptoria. Alkulintu eli noin 150 miljoonaa vuotta sitten. Sen elinajan jälkeen linnut kehittyivät nopeasti. Jo 125 miljoonaa vuotta sitten, eli liitukauden alussa, dinosaurusten päiden yllä lenteli monenlaisia lintuja. Osa niistä muistutti jo nykylintuja, kuten sorsaa, nokikanaa tai pyytä. Toisilla oli vielä terävät hampaat ja pitkät luiset hännät. Dinosaurusten sukupuuton jälkeen jäljelle jäi kuitenkin vain nykyisenkaltaisia lintuja. 5
Miksi ne kuolivat? Asteroidi päätti kukoistuksen. Dinosaurusten kukoistuskausi alkoi, kun joukkosukupuutto hävitti niiden kilpailijat. Seuraava suuri sukupuutto puolestaan päätti dinosaurusten ajan ja antoi tilaisuuden meille nisäkkäille. Dinosaurusten valtakausi loppui 66 miljoonaa vuotta sitten. Syy oli todennäköisesti matalaan mereen Meksikonlahdella iskeytynyt valtava avaruuskivi eli asteroidi. Sen läpimitta oli noin kymmenen kilometriä. Törmäyksen jättämä 180 kilometriä leveä kraatteri on edelleen olemassa, tosin piilossa meren pohjassa. Asteroidin iskua seurasi 4-8 vuotta kestänyt talvi. Iskun ilmakehään nostama tuhka, pöly ja rikkipisarat estivät auringonvaloa pääsemästä maan pinnalle. Samaan aikaan Intiassa tapahtuneet suuret tulivuorenpurkaukset pahensivat tilannetta entisestään. Kylmyys ja pimeys tappoivat metsät ja niistä riippuvaiset eläimet. Suurille kasvinsyöjädinosauruksille ei riittänyt ravintoa, ja pian niiden jälkeen kuolivat nälkään myös petodinosaurukset. Joukkosukupuutoissa on tavallista, että kaikki suurimmat eläimet kuolevat. Vain yksi dinosaurusryhmä selvisi, sekin vain hädin tuskin. Kaikki nykyiset linnut polveutuvat pienestä määrästä lajeja, jotka sinnittelivät katastrofin yli. Ne selvisivät ehkä eteläisellä pallonpuoliskolla, missä asteroidin vaikutukset olivat lievemmät kuin pohjoisessa. 6
Miten niitä tutkitaan? Nyt on paras aika olla paleontologi. Dinosauruksista ja muista muinaisista eliöistä on jäljellä vain kivettyneitä jäänteitä. Vain harvasta dinosauruksesta on löydetty kokonaista luurankoa. Paleontologit eli esihistoriallisten eliöiden tutkijat ovat kehittäneet keinot nyhtää vähäisestä ja huonokuntoisesta materiaalistaan irti mahdollisimman paljon tietoa. Nykyään paleontologeilla on käytössään hienostuneita menetelmiä. Fossiileja sisältäviä kivikerrostumia voidaan ajoittaa tarkasti eri alkuaineiden radioaktiivisten muotojen eli isotooppien hajoamisen avulla. Fossiileja tutkitaan muun muassa elektronimikroskoopin, tietokonekerroskuvauksen ja kehittyneiden kemiallisten analyysien avulla. Myös perinteistä paleontologin työtä tarvitaan yhä. Maastopaleontologit etsivät uusia fossiileja ja museoissa työskentelevät fossiilipreparoijat puhdistavat ne ylimääräisestä kiviaineksesta. Paleontologit tarvitsevat laajat tiedot eläinten anatomiasta saadakseen selville, millaisesta eläimestä mikäkin fossiili on peräisin ja onko se entuudestaan tunnettu. Jos ei, vuorossa on lajin nimeäminen ja sen yksityiskohtaisen kuvauksen julkaiseminen muiden tutkijoiden käyttöön. Paleotaiteilijat toimivat usein yhteistyössä tutkijoiden kanssa. He osaavat muuttaa tutkimustiedon kuviksi tai kolmiulotteisiksi malleiksi, joiden avulla uutta tietoa on helpompi välittää yleisölle. Paleontologeja työskentelee nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Niinpä esihistoriallisista eliöistä opitaan joka vuosi paljon uutta. Esimerkiksi uusia dinosauruslajeja nimetään melkein joka viikko. Käsitys dinosaurusten ulkonäöstäkin on muuttunut. Vielä 1990-luvulla ajateltiin, että melkein kaikki dinosaurukset olivat suomuisia. Nykyään tiedetään, että monenlaisilla pienillä dinosauruksilla oli pörröinen untuva, kun taas suuret dinosaurukset olivat enimmäkseen suomupeitteisiä. 7
Mitä luut kertovat? Fossiilit paljastavat jopa kosiomenoja. Edessäsi on joukko dinosauruksia, joista paleontologit ovat löytäneet täydellisiä tai lähes täydellisiä luurankoja. Esimerkiksi pienen Protoceratopsin tapauksessa niitä on satamäärin. Monista muista dinosauruslajeista tunnetaan vain muutamia luita. Käsitys tällaisten dinosaurusten ulkonäöstä voi muuttua paljonkin uusien löytöjen myötä. Useimmiten dinosauruksista on jäljellä vain kivettyneet luut. Paleontologit pystyvät kuitenkin päättelemään niiden avulla yllättävän paljon dinosaurusten elämästä ja ulkonäöstä. He käyttävät apuna eläviä eläimiä, etenkin dinosaurusten lähimpiä eläviä sukulaisia eli lintuja ja krokotiilieläimiä. Tyrannosauruksella ja muilla lihansyöjädinosauruksilla on terävät hampaat kuin krokotiileilla ja vahvat jalat kuten juoksevilla linnuilla. Suurimpien kasvinsyöjien, kuten Mamenchisauruksen, hampaat ovat yksinkertaiset tapit, joilla kelpasi riipiä kasvillisuutta suureen vatsaan. Niiden norsumaiset jalat kannattelivat valtavaa painoa. Oviraptorilla ja Protoceratopsilla on vahva nokka kuin papukaijalla. Sen avulla nämä dinosaurukset saattoivat syödä sekä kasveja että pieniä eläimiä. Luut kertovat jopa dinosaurusten sosiaalisesta elämästä. Monilla dinosauruksilla on luisia rakenteita, joille ei näytä olevan mitään järkevää käyttöä. Dilophosauruksella, Protoceratopsilla ja Oviraptorilla on kalloissaan luiset harjat tai kaulurit. Kookkaalla Allosauruksellakin on pienet sarvet silmiensä päällä. Nykyisillä eläimillä tällaiset koristukset liittyvät yleensä parinvalintaan. Hirvisonni kolistelee sarvia kilpailijansa kanssa ja kukko esittelee punaista helttaansa kanalle. Dinosaurusten koristuksista paleontologit ovat päätelleet, että niidenkin elämään kuuluivat kumppanin kosiskelu ja muut sosiaaliset riennot. 8
Miten dinosaurukset jaksoivat kantaa omaa painoaan? Suurimmat sauropodit eli pitkäkaulaiset dinosaurukset olivat paljon suurempia kuin mikään muu koskaan elänyt maaeläin. Kuinka sauropodit sitten jaksoivat kannatella omaa painoaan? Sauropodit olivat kevyempiä kuin miltä näyttivät. Niiden luut olivat ontot ja täynnä ilmaa. Muuallakin kehossa elinten välissä oli ilmapusseja. Esimerkiksi iso urosnorsu voi painaa 10 000 kiloa, mutta tilavuudeltaan samankokoinen sauropodi olisi painanut vain noin 7700 kiloa. Siitä huolimatta kaikkein suurimmat sauropodit olivat suunnattoman painavia. Argentinosauruksen painoksi on arvioitu 73 000 kiloa, yli seitsemän ison urosnorsun verran. Oman painonsa kantamiseen sauropodeilla oli paljon samoja sopeumia kuin nykyisilläkin suurilla eläimillä. Niiden luut olivat suhteessa ruumiinkokoon paksummat ja lihakset suuremmat kuin pienemmillä eläimillä. Siksi niiden jalat näyttävät paksuilta. Jalkojen rakennekin on erilainen kuin pienillä dinosauruksilla. Jalkojen luut seisoivat suorassa toinen toistensa päällä, samaan tapaan kuin norsulla. Pienemmillä eläimillä, kuten linnuilla ja koirilla, polvet ja kyynärpäät ovat koukussa, mutta kun painoa on useita tonneja, koukkujalkojen aiheuttama rasite lihaksille kasvaa kohtuuttomaksi. Ison sauropodin jalat olivat kuin pylväät. Suurilla sauropodeilla pitkää kaulaa tasapainotti pitkä häntä, ja pää oli pieni ja kevyt. Näin eläimen ei tarvinnut käyttää lihasvoimaa vartalonsa tasapainotteluun tai pään kannatteluun, kuten norsun. Se keinui tasapainossa kuin keinulauta, jonka kummassakin päässä istuu samankokoinen lapsi. 9
Miten dinosaurukset oppivat lentämään? Huom! Fossiilisista lajeista puhuttaessa suoria esi-isiä/kantamuotoja ei tunneta juuri koskaan eikä niitä ole mitään keinoa tunnistaa, jos sellainen satuttaisiinkin löytämään. Välimuotofossiilit ovat serkkuja, läheistä sukua nykylajien esi-isille mutteivät suorassa linjassa. Viime vuosikymmenien kiehtovimpia oivalluksia koko paleontologian alalla on varmaan se, että linnut ovat eläviä dinosauruksia. Nykytiedon mukaan linnut eivät ole ainoastaan dinosaurusten etäisiä serkkuja, vaan polveutuvat suoraan pienistä petodinosauruksista. Paleontologien keskuudessa lintujen dinosaurusalkuperästä päästiin suurin piirtein yksimielisyyteen 1970-80-luvuilla. Suuren yleisön näkyville lintumaiset dinosaurukset pääsivät ensi kertaa Jurassic Park -elokuvassa vuonna 1993. Elokuvassa kuvaillaan dinosaurusten tasalämpöisyyttä, älykkyyttä ja lintumaista käyttäytymistä. Vahinko kyllä kaikki elokuvadinosaurukset jäivät suomuisiksi, sillä yhtäkään höyhenpeitteistä dinosaurusfossiilia ei vielä tunnettu, eivätkä elokuvantekijät uskaltaneet tehdä aivan niin rohkeaa tempausta. Ensimmäinen höyhenekäs dinofossiili näki päivänvalon vuonna 1996. Kiinan Liaoningista löytynyttä Sinosauropteryx-dinosauruksen fossiilia ympäröivät ilmiselvät höyhenten painaumat, joissa erottuvat jopa värikuviot. Myöhemmin Kiinasta ja vähän muualtakin on kaivettu 10
esiin suunnattomat määrät upeasti säilyneitä fossiileja, jotka valottavat lintujen alkuperää. Sinosauropteryx ei ollut lintu, tai edes läheistä sukua linnuille. Se kuului hyvin vanhaan pienten petodinosaurusten ryhmään, joka sijoittuu sukupuussa lähelle Tyrannosauruksen ja lintujen yhteisiä esivanhempia. Ja kuitenkin sitä peitti pörröinen, karvamainen untuva. Kuka olisi arvannut! Nykyään tiedetään, että karvamaiset höyhenet ovat hyvin vanha keksintö, ehkä jopa itse dinosauruksiakin vanhempi. Se onkin järkevää, sillä varhaisimmat dinosaurukset ja niiden esivanhemmat olivat melko pieniä eläimiä, jotka elivät triaskauden ankarasti vaihtelevassa ilmastossa. Höyhenturkki todennäköisesti kehittyi lämpöeristeeksi kuten nisäkkäiden karvapeite. Myöhemmät dinosaurukset perivät esivanhemmiltaan sekä suomut että höyhenet, ja kullekin lajille kehittyi omanlaisensa yhdistelmä. Monenlaiset pienet dinosaurukset olivat pörröisiä. Toisaalta suuret, pitkäkaulaiset sauropodit saattoivat menettää höyhenet kokonaan. Ainakaan niiden fossiileista ei toistaiseksi ole löydetty jälkeäkään höyhenistä. Jurakauden aikana kehittyi paitsi isoja dinosauruksia, myös monenlaisia pieniä ja keskikokoisia lajeja. Niistä osalle kehittyi rakenteeltaan monimutkaisempia höyheniä. Yksi höyhentyypeistä oli se, jota nykyään nimitetään sulaksi: pitkä keskiruoti, jonka ympärillä on pehmeä höyty. On mahdollista, että sulat olivat aluksi koristeita, joiden avulla dinosaurukset tekivät vaikutuksen lajitovereihin. Esimerkiksi Caudipteryx-dinosauruksella oli lyhyet käsivarret, joilla se ei varmasti lentänyt eikä liitänyt, mutta silti sen käsivarsia ja häntää koristivat kookkaat sulat. Sulilla oli kuitenkin lisäksi hyvät aerodynaamiset ominaisuudet. Eräät pienet dinosaurukset hyödynsivät käsivarsiensa sulkia liitämällä puusta puuhun. Ne saattoivat myös tasapainotella niiden avulla juostessaan kuten strutsit nykyään, pidentää loikkiaan liitämällä lyhyen matkan tai kipittää puunrunkoa ylös käyttäen siiveniskuja apuvoimana, kuten monien kanalintujen poikaset tekevät yhä. Tällaisille dinosauruksille kehittyikin pitkät käsivarret. Tästä oli enää lyhyt matka todelliseen lentotaitoon. Lentotaidon kehittymistä helpotti se, että dinosauruksilla oli jo valmiiksi paljon lintumaisia ominaisuuksia. Niillä oli tehokkaat keuhkot, joissa ilma virtasi yhteen suuntaan keuhkojen läpi eikä edestakaisin kuten meillä nisäkkäillä. Läpivirtauskeuhkot ovat nykytiedon mukaan ikivanha ominaisuus, joka on myös krokotiilieläimillä. Lisäksi dinosaurusten keuhkoihin liittyi ilmapusseja, jotka ulottuivat eri puolille kehoa ja jopa luiden sisälle. Ne tekivät eläimistä kokoonsa nähden epätavallisen kevyitä. Dinosaurukset olivat myös jo valmiiksi tasalämpöisiä ja aktiivisia eläimiä, jotka muistuttivat enemmän nykyisiä nisäkkäitä ja lintuja kuin tavallisia matelijoita. Lentämisen kannalta se oli välttämätöntä, sillä ilmaan pääseminen ja siellä pysyminen vaatii kovaa, pitkäaikaista lihastyötä. Vaihtolämpöinen lisko ei siihen pystyisi. Osa dinosaurusten matelijamaisista piirteistä kuitenkin periytyi linnuille. Esimerkiksi alkulintu Archaeopteryx, joka on yksi vanhimmista tunnetuista linnuista, on käytännöllisesti 11
katsoen pienoiskokoinen raptori, Velociraptor. Sillä oli suu täynnä teräviä hampaita, pitkä luinen häntä ja kynnelliset sormet siivissään. Takajaloissa oli jopa pienet raatelukynnet kuin raptorilla. Ensimmäisiä lintuja onkin sangen vaikea erottaa muista lähisukuisista dinosaurusryhmistä. Liitukaudella monimuotoinen valikoima erilaisia lintuja ja lintumaisia dinosauruksia eli rinnakkain muiden dinosaurusten kanssa. Esimerkiksi Microraptorilla oli siipisulat kaikissa neljässä raajassaan. Sapeornis muistutti hieman metsäkanalintua, mutta sillä oli yhä nokan sijaan kuono ja hampaat. Confuciusornisilla oli jo lyhyt töpöhäntä pyrstösulkineen ja nokka kuin kuningaskalastajalla, mutta sen siivissä törröttivät järeät sormenkynnet. Vähitellen lintumaisille dinosauruksille ja varhaisille linnuille kehittyi lisää lentämistä edistäviä ominaisuuksia. Niiden hartioiden muoto muuttui siten, että ne pystyivät nostamaan siipensä korkealle selän päälle voimakasta siiveniskua varten. Ranteen rakenne kehittyi sellaiseksi, että ne pystyivät laskostamaan siipensä siististi kylkiä vasten. Dinosauruksen pieni rintalasta kasvoi suuremmaksi, kun siihen täytyi kiinnittyä yhä suuremmat lentolihakset. Sisäelintenkin paino väheni: esimerkiksi jo liitukaudella naaraslintujen toinen munasarja surkastui niin, että ne laskivat kerrallaan vain yhden munan, kuten nykyisetkin linnut. Aikaisemmilla dinosauruksilla oli parilliset munasarjat, ja ne laskivat kaksi munaa kerrallaan. Ei tiedetä tarkalleen, milloin todellinen lentotaito kehittyi. Jotkut tutkijat arvelevat, että jo alkulintu Archaeopteryx pääsi tasamaalta ilmaan, ja toiset pitävät vielä paljon myöhemmin eläneitä, lintumaisempiakin eläimiä pelkkinä liitäjinä. Lähes kaikki mahdolliset yhdistelmät nykylintujen ja niitä edeltäneiden dinosaurusten ominaisuuksista säilyivät liitukauden lopulle saakka. Dinosaurusten ajan päättäneen joukkosukupuuton myllerryksistä kuitenkin selvisi vain kourallinen linturyhmiä. Ehkä sattumalta, tai ehkä jonkin edullisen ominaisuutensa ansiosta kaikki selvinneet olivat nykylintujen kaltaisia hampaattomia ja hännättömiä lajeja. 12
Eläimet ja kasvit dinosaurusten rinnalla Dinosaurukset eivät eläneet maailmassa yksin. Niiden aikaan eli nykyisten eläin- ja kasviryhmien varhaisia sukulaisia ja monia sellaisiakin ryhmiä, jotka kuolivat jälkeläisiä jättämättä. Dinosaurusten pitkän valtakauden aikana eläimistö ja kasvillisuus kehittyivät yhä enemmän nykyisen kaltaisiksi. Liitukauden lopulla maisema olisi näyttänyt jo hyvin tutulta. Triaskaudella elettiin maailmassa, josta suuri massasukupuutto oli pyyhkäissyt pois suurimman osan eläinlajeista. Harvoista selviytyjistä kehittyi nopeasti uusia eläinryhmiä. Triaskauden aikana kehittyivät muiden muassa ensimmäiset dinosaurukset ja esikrokotiilit, siipisaurukset, kalaliskot, nisäkkäät ja kilpikonnat. Triaskaudella tärkein eläinryhmä olivat kuivalla maalla eläneet esikrokotiilit. Niiden joukossa oli sekä petoja että suuria kasvinsyöjiä. Hyönteiset olivat triaskaudella yleisiä. Erityisesti sudenkorennot, päivänkorennot ja torakat olivat jo hyvin nykyisen kaltaisia. Yleisiä kasviryhmiä olivat kuivuutta sietävät havupuut ja kävykit eli käpypalmut. Kosteilla paikoilla kasvoi myös saniaisia, sammalia ja muita itiökasveja. Jurakauden alussa dinosauruksista tuli valtaryhmä. Jurakaudella siipisaurukset lensivät taivaalla, ja merissä eli kalojen lisäksi kalaliskoja ja muita suuria matelijoita. Nisäkkäät olivat pieniä, ja muistuttivat eniten nykyisiä päästäisiä ja jyrsijöitä. Ensimmäiset linnut, kuten alkulintu Archaeopteryx, elivät jurakauden lopulla. 13
Jurakauden tärkeimpiä kasvillisuustyyppejä olivat havumetsät ja saniaissavannit. Paljassiemenisistä kasveista kehittyivät jurakauden aikana ensimmäiset kukkakasvit. Aluksi ne olivat pieniä ja rikkaruohomaisia. Liitukaudella kukkakasvien ja lintujen monimuotoisuus lisääntyi nopeasti. Monenlaisia lintuja eli metsissä ja rannoilla. Liitukaudella kehittyivät ensimmäiset varsinaiset krokotiilieläimet, eli eläimet, jotka muistuttivat nykyisiä krokotiileja ja alligaattoreita. Siipisaurukset kasvoivat liitukaudella valtavaan kokoon. Esimerkiksi Romaniassa eläneen Hatzegopteryx-siipisauruksen siipien kärkiväli oli 10-12 metriä. Merissä eli edelleen suuria merimatelijoita. Liitukauden lopulla jopa 90 % kasvilajeista oli jo kukkakasveja. Metsissä kasvoi jo magnolioita, palmuja, laakeripuita ja monia muita tuttuja kasveja. Kukissa ruokailevat mesipistiäiset, eli nykyisten mehiläisten ja ampiaisten kantamuodot, kehittyivät samoihin aikoihin. Liitukauden lopun massasukupuutossa hävisi dinosaurusten lisäksi monia muitakin eläimiä. Suuret merimatelijat ja siipisaurukset hävisivät kokonaan. Myös nisäkkäät, linnut ja krokotiilieläimet kokivat suuria tappioita, mutta riittävän moni laji selvisi, jotta ne pystyivät katastrofin jälkeen monimuotoistumaan ja täyttämään dinosaurusten jäljiltä tyhjäksi jääneen maailman. 14
Tieteellisten nimien alkuperä Jokaiselle tieteen tuntemalle eliölajille annetaan kaksiosainen tieteellinen nimi. Carl von Linnen 1700-luvulla kehittämä nimijärjestelmä on välttämätön silloin, kun on tärkeää tietää tarkalleen, mistä eliöstä puhutaan huolimatta kielieroista. Tieteellisiä nimiä käyttävät tutkijoiden lisäksi monet eri alojen ammattilaiset ja harrastajat: puutarhurit, akvaarioharrastajat, lintubongarit ja niin edelleen. Useimmille tutuimpia tieteellisiä nimiä ovat kuitenkin dinosaurusten nimet, kuten Tyrannosaurus rex. Tieteellisiä nimiä nimitetään usein latinalaisiksi tai latinankielisiksi nimiksi. Ne voivat kuitenkin olla mitä tahansa kieltä. Latinan lisäksi yleinen kieli on muinainen tai moderni kreikka, mutta nimissä voi esiintyä paikkojen, ihmisten, taruolentojen tai vaikka muusikoiden nimiä, sanaleikkejä ja melkein mitä tahansa muutakin. Viime vuosina dinosaurusten nimissä on näkynyt myös yhä enemmän kiinan kieltä. Uuden lajin nimeävä tutkija tai tutkimusryhmä saa nimittäin vapaasti valita lajille mieluisensa nimen. Tärkeimmät säännöt ovat, että nimi ei saa olla valmiiksi käytössä, eikä se saa olla loukkaava. Tieteellisen nimen alkuosa kertoo suvun ja jälkimmäinen osa lajin. Samaan sukuun voi kuulua yksi tai useita lajeja. Esimerkiksi koiran tieteellinen nimi on Canis familiaris (tarkoittaa kesy koira ). Sen kanssa samaan sukuun kuuluvat myös esimerkiksi susi (Canis lupus, susikoira ), kultasakaali (Canis aureus, kultainen koira ) ja kojootti (Canis latrans, haukkuva koira ). Samaan sukuun luokitellut lajit ovat kuitenkin usein niin toistensa kaltaisia, että pelkistä fossiilisista luista niitä voi olla vaikeaa tai mahdotonta erottaa. Siksi monissa dinosaurusten suvuissa on vain yksi nimetty laji. Esimerkiksi Tyrannosauruksen sukuun luokitellaan yleensä ainoastaan Tyrannosaurus rex ( Tyrannimatelijoiden kuningas ). Joidenkin tutkijoiden mielestä samankaltainen Mongoliassa elänyt petodinosaurus on saman suvun toinen laji, Tyrannosaurus bataar. Useimmat tutkijat kuitenkin antavat sille oman sukunsa. Silloin se on nimeltään Tarbosaurus bataar ( pelottavien matelijoiden sankari ). Tieteelliset nimet on tapana aina kirjoittaa kursiivilla. Sukunimi kirjoitetaan isolla, mutta lajinimi pienellä. Näin nimet on helppo erottaa vaikka vieraskielisestä tekstistä. 15
Näyttelyn dinosaurusten etymologia Bellusaurus sui Suin kaunis matelija. Bellus on latinaa ja tarkoittaa kaunista, sauros on kreikkaa ja tarkoittaa matelijaa tai liskoa. Lajinimi kunnioittaa kiinalaista fossiilipreparoijaa, Youling Suita, joka valmisteli ensimmäiset Bellusaurus-fossiilit näytteille. Brachiosaurus altithorax Syvärintainen käsivarsimatelija. Kreikan Brakhiōn tarkoittaa käsivartta, sauros matelijaa tai liskoa. Lajinimessä altus on latinaa ja tarkoittaa syvää, thorax on kreikkaa ja tarkoittaa rintakehää. Dilophosaurus wetherilli Wetherillin kaksoisharjainen matelija. Kreikan di tarkoittaa kahta, lophos tarkoittaa harjaa ja sauros matelijaa tai liskoa. Lajinimi kunnioittaa John Wetherilliä, joka toimi tutkijoiden oppaana Dilophosauruksen löytöpaikalla Arizonassa. Mamenchisaurus sinocanadorum Kiinalais-kanadalainen matelija Hevosporttipurolta. Kiinan m tarkoittaa hevosta, mén tarkoittaa porttia ja chi puroa tai virtaa. Nimen oli tarkoitus viitata dinosauruksen alkuperäiseen löytöpaikkaan, mutta tutkijoille sattui sekaannus ja he kirjoittivat nimen väärin. Paikan oikea nimi on M míngchi, joka on suomeksi Hevosenhirnuntapuro. Lajinimen osat ovat Kanada ja kreikan sinae eli Kiina. Nimi annettiin, koska kiinalaiset ja kanadalaiset tutkijat työskentelivät kaivauspaikalla yhdessä. 16
Melanorosaurus readi Readin matelija mustalta vuorelta. Kreikan melas tarkoittaa mustaa, oros vuorta ja sauros matelijaa tai liskoa. Nimi viittaa dinosauruksen löytöpaikkaan. Lajinimi kunnioittaa eteläafrikkalaista rehtori herra Readia, jonka osoitti paleontologeille vieraanvaraisuutta. Pachycephalosaurus wyomingensis - Paksupäinen matelija Wyomingista. Kreikan pachys tarkoittaa paksua, kephale päätä ja sauros matelijaa tai liskoa. Wyoming on Yhdysvaltojen osavaltio, josta ensimmäiset tämän lajin fossiilit löydettiin. Protoceratops andrewsi Andrewsin varhainen sarvinaama. Kreikan proto tarkoittaa varhaista tai ensimmäistä, ceras tarkoittaa sarvea ja ops naamaa. Lajinimi kunnioittaa luonnontieteilijä ja seikkailija Roy Chapman Andrewsia. Hän johti tutkimusretkikuntaa, joka löysi ensimmäiset Protoceratops-fossiilit Mongoliasta. Saurolophus osborni Osbornin harjamatelija. Kreikan sauros tarkoittaa matelijaa tai liskoa ja lophos tarkoittaa harjaa. Lajinimi kunnioittaa paleontologi Henry Fairfield Osbornia. Triceratops horridus Karkea kolmisarvinaama. Kreikan tri tarkoittaa kolmea, ceras tarkoittaa sarvea ja ops naamaa. Lajinimi tulee latinan sanasta horridus, joka tarkoittaa karheaa. Se viittaa ensimmäisen tutkitun yksilön luiden karheaan pintaan, mikä johtui siitä että se oli kuollut hyvin vanhana. Tropeognathus mesembrinus Etelän kölinokka. Kreikan tropis tarkoittaa köliä ja gnathus leukaa tai nokkaa. Lajinimi tulee kreikan sanasta mesembrinos, joka tarkoittaa eteläistä tai keskipäiväistä. Se viittaa lajin löytöpaikkaan, joka sijaitsee Brasiliassa päiväntasaajan eteläpuolella. Tyrannosaurus rex Tyrannimatelijoiden kuningas. Kreikaksi tyrannos tarkoittaa tyrannia eli hirmuhallitsijaa ja sauros matelijaa tai liskoa. Lajinimi tulee latinan sanasta rex, joka tarkoittaa kuningasta. Velociraptor mongoliensis Mongolian vikkelä rosvo. Latinan velox tarkoittaa vikkelää ja raptor rosvoa tai petolintua. Lajinimi viittaa dinosauruksen löytöpaikkaan. Kuvitukset: Ville Sinkkonen 17
Jättimäiset dinosaurukset -näyttelyn dinosauruslajit ja aikakaudet Bellusaurus sui Suin kaunis matelija -Jurakausi Brachiosaurus altithorax Syvärintainen käsivarsimatelija. -Jurakauden loppu Dilophosaurus wetherilli Wetherillin kaksoisharjainen matelija -Varhaisjurakausi Mamenchisaurus sinocanadorum Kiinalais-kanadalainen matelija Hevosporttipurolta -Jurakauden loppu Melanorosaurus readi Readin matelija mustalta vuorelta -Triaskauden loppu Pachycephalosaurus wyomingensis Paksupäinen matelija Wyomingista -Myöhäisliitukausi Protoceratops andrewsi Andrewsin varhainen sarvinaama -Liitukauden loppu Saurolophus osborni Osbornin harjamatelija -Myöhäisliitukausi Triceratops horridus Karkea kolmisarvinaama -Liitukauden loppu Tropeognathus mesembrinus Etelän kölinokka -Liitukausi Tyrannosaurus rex Tyrannimatelijoiden kuningas -Liitukauden loppu Velociraptor mongoliensis Mongolian vikkelä rosvo -Liitukauden loppu 18