LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE"

Transkriptio

1 LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE Kissalle määrätty lääkekuuri on erittäin tarkeää antaa ohjeiden mukaan loppuun saakka. Kuitenkin kissan lääkitseminen voi joskus osoittautua haasteelliseksi. Lääkkeen antajan olisi hyvä pysyä itse mahdollisimman rauhallisena ja rentona, jottei hermostuneisuutta tartuteta suotta kissaan. Kissaa pidellään paikallaan tukevasti ja lempeästi käsivarsia ja kehoa apuna käyttäen. Vaihtoehtoisesti sen voi kääriä sen paksuun pyyhkeeseen, niin että ainoastaan pää jää paketin ulkopuolelle. Kissaa pidellään paikoillaan tukevasti, omaa kehoa ja käsivarsia hyväksi käyttäen. Tarvittaessa toisella kädellä voi pidellä kevyesti kissan etutassuja ja estää sitä raapimasta suutaan ja lääkitsijän käsiä. Kissan voi myös kietoa suureen pyyhkeeseen.

2 Peukalolla ja keskisormella otetaan ote kissan päästä yläleuan molemmin puolin. Tässä asennossa käännetään kissan päätä siten, että nenä osoittaa kattoa kohti, jolloin suu on helpompi avata painamalla toisen käden keskisormella alaleukaa alaspäin kulmahampaiden välistä. Tabletti sujautetaan niin syvälle nieluun kuin mahdollista ja kissan pää päästetään normaaliasentoon. Tarvittaessa suuta voi vielä pidellä kiinni ja sivellä kissaa kaulan alta nielemisen edesauttamiseksi. Mikäli kissa on hanakka puremaan lääkkeenantajan sormia, voi apuna käyttää ns. pilleripyssyä, jolla tabletti saadaan työnnetyksi nieluun ilman haavoittumisen vaaraa. Peukalolla ja keskisormella otetaan ote kissan päästä yläleuan molemmin puolin. Toisen käden keskisormella painetaan alaleukaa alaspäin ja avataan kissan suu.

3 Tabletti sujautetaan mahdollisimman syvälle kissan nieluun. Pienikokoiset tabletit voi myös yrittää piilottaa pieneen herkkupalaan kuten juustoon tai kissoille ja koirille varta vasten suunniteltuun Easypill-valmisteeseen. Tärkeintä on, että herkku tuoksuu voimakkaalta, jotta se peittää mahdollisen lääkkeen hajun. Tabletti piilotettuna Easypill-valmisteeseen.

4 Jotkut lääkkeet saattavat aiheuttaa ruokatorven ärsytystä, tulehdusta ja jopa striktuuroita eli kaventumia juuttuessaan pidemmäksi aikaa ruokatorveen. Jotta näiltä haitoilta vältyttäisiin, kannattaa kissalle tarjota lääkkeen annon jälkeen pieni määrän ruokaa tai esimerkiksi nokare voita. Vaihtoehtoisesti voinokareen voi hieroa kissan kuonooon siitä nuoltavaksi. Kissalle voi myös juottaa vettä lääkeruiskulla noin teelusikallisen verran (5 ml), ks. kohta "nestemäiset lääkkeet". Nestemäiset lääkkeet annetaan ruiskulla suuhun. Pää pidetään lähellä normaaliasentoa tai nenä vain hieman yläviistossa, eikä kissan suuta ei ole tarpeen avata. Lääkeruiskun kärki viedään huulten välistä posken ja hampaiden väliseen tilaan ja lääke annostellaan hyvin pienissä erissä, jotta kissa ehtii rauhassa niellä. Vesi tai nestemäiset lääkkeen annetaan ruiskulla. Ruiskun kärki viedään huulten välistä posken ja hampaiden väliseen tilaan ja neste annostellaan pienissä erissä. Useimmat lääkkeet voi murskata ja sekoittaa pieneen ruokamäärään, voihin, tonnikalapurkin öljyyn tai muuhun kissalle mieluiseen herkkuun. Näin voi toimia myös neutraalin makuisten nestemäisten lääkkeiden kanssa. Taktiikan edellytys on, että kissa syö kaiken ruoan kerralla. Pahanhajuisten tai -makuisten lääkkeiden kohdalla yritys on todennäköisesti tuhoon tuomittu. Lääkkeen voi myös murskata, liettää pieneen määrään vettä (noin 1 ml) ja antaa ruiskulla suuhun. Muista varmistaa eläinlääkäriltä, että kissallesi määrätty lääke sopii murskattavaksi. Erityisesti pahanmakuisten lääkkeiden antamista helpottaa niiden laittaminen apteekista saatavien liivatekapselien sisälle. Nestemäisiä lääkkeitä liivatekapselissa annettaessa kapseliin laitetaan ensin hieman perunajauhoa, johon lääke sitten imeytetään. Näin lääke ei pääse tihkumaan ulos kapselista. Toisaaalta useisiin lääkkeisiin on lisätty makuaineita lääkkeenannon helpottamiseksi, ja erityisesti hyvän ruokahalun omaavat kissat saattavat tilaisuuden saatuaan popsia näitä lääkevalmisteita enemmän kuin lääkäri on määrännyt. Siispä muista säilyttää kaikki lääkkeet eläinten ja lasten ulottumattomissa vahinkojen välttämiseksi.

5 Mikäli lääkkeenanto mietityttää tai tuntuu vaikealta, voimme vastaanotolla miettiä tapauskohtaisesti parhaat keinot juuri sinun kissasi lääkityksen onnistumiseksi! Teksti ja kuvat: Johanna Lankila

Lääkettä lapselle käytännön niksit puntarissa

Lääkettä lapselle käytännön niksit puntarissa Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 4/2018 TEEMAT Lääkettä lapselle käytännön niksit puntarissa Katja Lindgren-Äimänen, Ann Marie Kaukonen, Pia Annunen / Kirjoitettu 8.8.2018 / Julkaistu 13.2.2019 istock Lapsen

Lisätiedot

BIODROGA SYSTEMS VITALIS HIERONTA Aktivoiva syväkudos hieronta.

BIODROGA SYSTEMS VITALIS HIERONTA Aktivoiva syväkudos hieronta. VITALIS HIERONTA BIODROGA SYSTEMS VITALIS HIERONTA Aktivoiva syväkudos hieronta. Johdanto Friktio eli hankaus on termi, jota käytetään sormenpäillä tehtävästä syväkudoshieronnasta. Friktio on täsmällisiä

Lisätiedot

EFFLEURAGE - sivelyhieronta

EFFLEURAGE - sivelyhieronta EFFLEURAGE - sivelyhieronta Effleurage eli sivelyhieronta on hellävarainen pehmeillä, sivelyillä tehtävä hieronta jolla voit hemmotella asiakastasi joko kasvohoidon alussa rentouttamaan asiakas tai hoidon

Lisätiedot

Miten Truvadaa otetaan

Miten Truvadaa otetaan Miten Truvadaa otetaan Ota Truvada-valmistetta juuri siten kuin lääkäri on määrännyt. Tarkista ohjeet lääkäriltä tai apteekista, jos olet epävarma. Suositeltu annos on yksi Truvada-tabletti kerran vuorokaudessa

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

ROSE ROSE K2 POTILASOHJE IRREGULAR CORNEA. Post Graft TM ROSE K2 XL. semiskleraaliset piilolinssit

ROSE ROSE K2 POTILASOHJE IRREGULAR CORNEA. Post Graft TM ROSE K2 XL. semiskleraaliset piilolinssit ROSE TM K TM ROSE K2 ROSE K2 TM NC POTILASOHJE ROSE K2 IRREGULAR CORNEA IC TM ROSE K2 Post Graft TM ROSE K2 XL semiskleraaliset piilolinssit TM Semiskleraalisten Rose K2 XL piilolinssien silmiin laitto

Lisätiedot

EPILEPSIAKOHTAUKSEN. ENSIAPU Jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta

EPILEPSIAKOHTAUKSEN. ENSIAPU Jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta EPILEPSIAKOHTAUKSEN ENSIAPU Jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta EPILEPSIAKOHTAUKSEN ENSIAPU Epilepsiakohtaus on oire, joka haittaa ihmisen tavanomaista toimintakykyä. Epileptinen kohtaus on

Lisätiedot

INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute

INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute ETUKANSI INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA INSTANYL -VALMISTEESTA Tutustu huolellisesti tähän oppaaseen ja lue lääkepakkauksessa

Lisätiedot

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Johdanto Tämän oppaan tarkoituksena on tukea perheen selviytymistä kotona astman kanssa. Oppaassa käsitellään lasten astmalääkkeiden

Lisätiedot

Version 9, 5 October INSTANYL VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute

Version 9, 5 October INSTANYL VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute INSTANYL VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA INSTANYL VALMISTEESTA Tutustu huolellisesti tähän oppaaseen ja lue lääkepakkauksessa oleva pakkausseloste ennen

Lisätiedot

Versio 7, INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute

Versio 7, INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA INSTANYL -VALMISTEESTA Tutustu huolellisesti tähän oppaaseen ja lue lääkepakkauksessa oleva

Lisätiedot

Lääkkeen vaikutukset. Lääkemuodot ja antotavat

Lääkkeen vaikutukset. Lääkemuodot ja antotavat Lääkkeen vaikutukset Johanna Holmbom Farmaseutti Onni apteekki Lääkemuodot ja antotavat Tabletti Depottabletti Resoribletti Poretabletti Imeskelytabletti Kapseli Annosjauhe Oraaliliuos Tippa Peräpuikko

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus (yksi kappale) Materiaali (joko tiedostona tai linkkinä) Lähde

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus (yksi kappale) Materiaali (joko tiedostona tai linkkinä) Lähde Materiaalin nimi Mitä ruualle tapahtuu kehossa? Kohderyhmä 3 6 vuotiaat Materiaalin laatu Työohje Materiaalin sisältö Ruuansulatus Kuvaus (yksi kappale) Tässä työohjeessa tarkastellaan ruuan matkaa kehossa

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

20.10.2015. Sh Miia Sepponen AVH-valvonta. sh Miia Sepponen / AVH-valvonta

20.10.2015. Sh Miia Sepponen AVH-valvonta. sh Miia Sepponen / AVH-valvonta 20.10.2015 Sh Miia Sepponen AVH-valvonta Tavoitteena on, että jokaiselta potilaalta seulotaan vajaaravitsemuksen riski heti hoitojakson alussa Käytetään NRS-2002 (Nutritional Risk Screening) menetelmää

Lisätiedot

MESOFORCE MESO-TÄYTTÄVÄ HIERONTA

MESOFORCE MESO-TÄYTTÄVÄ HIERONTA HIERONTAOPAS MESOFORCE MESO-TÄYTTÄVÄ HIERONTA Tee kaikki liikkeet kolme kertaa 1. MIKROVERENKIERRON AKTIVOINTI, IHON TIIVIYDEN LISÄÄMINEN SISÄLTÄ a) Tee pyörittelevää liikettä nyrkeillä dekolteelta olkapäitä

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Efex vet 10 mg purutabletti kissalle ja koiralle Efex vet 40 mg purutabletti koiralle Efex vet 100 mg purutabletti koiralle

PAKKAUSSELOSTE. Efex vet 10 mg purutabletti kissalle ja koiralle Efex vet 40 mg purutabletti koiralle Efex vet 100 mg purutabletti koiralle PAKKAUSSELOSTE Efex vet 10 mg purutabletti kissalle ja koiralle Efex vet 40 mg purutabletti koiralle Efex vet 100 mg purutabletti koiralle 1. MYYNTILUVAN HALTIJAN NIMI JA OSOITE SEKÄ ERÄN VAPAUTTAMISESTA

Lisätiedot

MAKUKOULU. Tunti 2. Elintarvikkeiden ominaisuudet aistien puntarissa 1 / 21

MAKUKOULU. Tunti 2. Elintarvikkeiden ominaisuudet aistien puntarissa 1 / 21 MAKUKOULU Tunti 2. Elintarvikkeiden ominaisuudet aistien puntarissa 1 / 21 Tunnilla käsitellään tuotteiden miellyttävyyttä ja aistittavaa laatua elintarvikkeiden ainesosien käyttötarkoituksia ja niiden

Lisätiedot

Kuinka toteuttaa turvallista lääkehoitoa kotona?

Kuinka toteuttaa turvallista lääkehoitoa kotona? Kuinka toteuttaa turvallista lääkehoitoa kotona? Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, YOMO-projekti Tiivistetty ja päivitetty suomenkielisestä oppaasta: Koskela, S. ja Korhonen, J. 2015. Lääkehoidon

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

TERAPANDA. Vie kielesi kuntosalille -verkkokurssi. Tarkista kielesi riittävä liikkuvuus

TERAPANDA. Vie kielesi kuntosalille -verkkokurssi. Tarkista kielesi riittävä liikkuvuus Tarkista kielesi riittävä liikkuvuus Kireä kielijänne estää harjoittelun. Jos kielijänne on kireä se estää oikean likkeen tuottamisen. Liikkuvuus ei siis riitä harjoitteen tekemiseen. 1. Avaa suu. Työnnä

Lisätiedot

LASKIMOPORTTI. Sari Hovila, opetushoitaja (YAMK) KTVa, KSSHP

LASKIMOPORTTI. Sari Hovila, opetushoitaja (YAMK) KTVa, KSSHP LASKIMOPORTTI Sari Hovila, opetushoitaja (YAMK) KTVa, KSSHP Laskimoportin rakenne Laskimoportin käyttö Keskuslaskimo-, infuusio- eli ihonalainen laskimoportti on potilaan ihon alle asetettu verisuoniyhteyslaite,

Lisätiedot

CORTIMENT -LÄÄKITYKSESI

CORTIMENT -LÄÄKITYKSESI CORTIMENT -LÄÄKITYKSESI MITÄ CORTIMENT ON?1 Cortiment-tabletit sisältävät lääkeainetta nimeltä budesonidi. Budesonidi kuuluu kortikosteroidien lääkeryhmään. Näitä lääkkeitä käytetään tulehduksen hoitoon.

Lisätiedot

Lääkäri tai sairaanhoitaja opettaa sinulle, kuinka pistät esitäytetyssä ruiskussa olevan ORENCIAannoksen

Lääkäri tai sairaanhoitaja opettaa sinulle, kuinka pistät esitäytetyssä ruiskussa olevan ORENCIAannoksen Ohjeet ORENCIA-pistoksen valmisteluun ja antoon ihon alle: Lue nämä ohjeet huolellisesti läpi, ja noudata ohjeita vaihe kerrallaan. Lääkäri tai sairaanhoitaja opettaa sinulle, kuinka pistät esitäytetyssä

Lisätiedot

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Valmisteyhteenveto on luettava huolellisesti ennen Bupropion Sandoz -valmisteen

Lisätiedot

Midline-katetrit. Peijas Sh Oskar Nyholm

Midline-katetrit. Peijas Sh Oskar Nyholm Midline-katetrit Peijas 11.1.2018 Sh Oskar Nyholm oskar.nyholm@hus.fi PICC- ja Midline-katetrien erot Keskuslaskimokatetri Ääreislaskimokatetri eli pitkä kanyyli Käyttöindikaatiot kuten pitkäaikaisella

Lisätiedot

POTILASOPAS MITEN PECFENT -VALMISTETTA KÄYTETÄÄN

POTILASOPAS MITEN PECFENT -VALMISTETTA KÄYTETÄÄN POTILASOPAS MITEN PECFENT -VALMISTETTA KÄYTETÄÄN ProStrakan AB Knarrarnäsgatan 7 / 164 40 Kista, RUOTSI Puhelin: 010-235 55 60 / www.prostrakan.fi / infofi@prostrakan.com PEC002-1-sep2015FIN 1 Mitä on

Lisätiedot

Käyttöohjeet LA-VA V300 / Premium Line VAKUUMIPAKKAUSLAITE

Käyttöohjeet LA-VA V300 / Premium Line VAKUUMIPAKKAUSLAITE Käyttöohjeet LA-VA V300 / Premium Line VAKUUMIPAKKAUSLAITE Hankkimallasi Lava vakuumipakkauslaitteella on 2 vuoden takuu. Takuu ei kata vahinkoa, mikäli ilmapumppuun on päästetty nestettä. On tärkeä tietää,

Lisätiedot

Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI

Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI Olet saanut tämän oppaan luettavaksesi, koska aloitat Gepan instill -hoidon ja sinun on tärkeää oppia katetroimaan

Lisätiedot

Lääkkeiden jakamisesta ja Ex-tempore valmisteista. Tarkastaja Johannes Pietiläinen, Proviisori, LuK (kemia)

Lääkkeiden jakamisesta ja Ex-tempore valmisteista. Tarkastaja Johannes Pietiläinen, Proviisori, LuK (kemia) Lääkkeiden jakamisesta ja Ex-tempore valmisteista Tarkastaja Johannes Pietiläinen, Proviisori, LuK (kemia) Ex-tempore- valmiste, osa 1 Muu kuin teollinen lääkkeiden valmistus, Lääkelain (395/1987) 12 mukaan

Lisätiedot

TIETOA POTILAALLE. Tietoa teil e, joil e on määrätty Suliqua-lääkitys

TIETOA POTILAALLE. Tietoa teil e, joil e on määrätty Suliqua-lääkitys Finska TIETOA POTILAALLE Tietoa teil e, joil e on määrätty Suliqua-lääkitys Olemme kirjoittaneet tämän esitteen teille, joilla on diabetes ja joille lääkäri on määrännyt Suliqua-lääkityksen (glargiini-insuliini+liksisenatidi).

Lisätiedot

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet Miksi minun tulisi parantaa liikkuvuuttani? Hyvä liikkuvuus on valtavan tärkeä ominaisuus kaikille, jotka välittävät fyysisestä terveydestään ja/tai suorituskyvystään.

Lisätiedot

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Lihaskireys ja alentunut nivelliikkuvuus syntyvät usein kehon yksipuolisesta kuormituksesta, joka pitkään jatkuessaan voi aiheuttaa lihaksiin tasapainohäiriön.

Lisätiedot

Meretojan taudin omatoimisen hoidon tueksi. Kasvo. jumppa OPAS. Helppoja ja tehokkaita kasvojen lihastoimintaa edistäviä harjoituksia LEENA KIVILUOMA

Meretojan taudin omatoimisen hoidon tueksi. Kasvo. jumppa OPAS. Helppoja ja tehokkaita kasvojen lihastoimintaa edistäviä harjoituksia LEENA KIVILUOMA Meretojan taudin omatoimisen hoidon tueksi Kasvo jumppa OPAS Helppoja ja tehokkaita kasvojen lihastoimintaa edistäviä harjoituksia LEENA KIVILUOMA 1 TEKSTI KUVAT JA TAITTO KUSTANTAJA PAINOPAIKKA ISBN Leena

Lisätiedot

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen 1 Perustieto Tietää, miksi verenohennushoitoa käytetään Käytettävät lääkkeet Verenohennushoidon komplikaatiot ja niiden hoito

Lisätiedot

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät

Lisätiedot

Käyttö- ja huolto-ohjeet

Käyttö- ja huolto-ohjeet Käyttö- ja huolto-ohjeet 2 Arvoisa OPTISLEEPIN käyttäjä, Hyvä OPTISLEEP-tuotteen käyttäjä, tiedät tunteen, kun väsymys ja uupumus määräävät päivän kulun. Lääkärin diagnoosi kuuluu: kärsit kuorsauksesta

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 90min 1

LIPPUPALLODEMO 90min 1 LIPPUPALLODEMO 90min 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2.OPETUSKESKUSTELU a) OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI

Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI Tämän oppaan tarkoituksena on neuvoa Uracyst-hoitoa saaville potilaille, kuinka virtsarakon voi katetroida itse. Oppaan sivuilta löytyvät yksityiskohtaiset ohjeet.

Lisätiedot

Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle

Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle 2 Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle Lääkärisi on määrännyt Sinulle Xarelto - lääkevalmistetta. Tekonivelleikkauksen jälkeen laskimotukoksen eli veritulpan riski on tavallista

Lisätiedot

LIUOTTAMISEEN, ANNOSTELUUN JA ANTAMISEEN

LIUOTTAMISEEN, ANNOSTELUUN JA ANTAMISEEN Tärkeää tietoa lääkevalmisteen LIUOTTAMISEEN, ANNOSTELUUN JA ANTAMISEEN VELCADE (bortetsomibi) 3,5 mg injektiopullo ihon alaiseen tai laskimon sisäiseen käyttöön OIKEA LIUOTTAMINEN, KUN VALMISTE ANNETAAN

Lisätiedot

LÄÄKITYKSEN TARKISTUSPALVELUSTA APUA LÄÄKITYSHUOLIIN. Charlotta Sandler Farmaseuttinen johtaja, FaT. Apteekkaripäivät

LÄÄKITYKSEN TARKISTUSPALVELUSTA APUA LÄÄKITYSHUOLIIN. Charlotta Sandler Farmaseuttinen johtaja, FaT. Apteekkaripäivät LÄÄKITYKSEN TARKISTUSPALVELUSTA APUA LÄÄKITYSHUOLIIN Charlotta Sandler Farmaseuttinen johtaja, FaT Apteekkaripäivät 20.4.2017 19.4.2017 Esittäjän nimi 1 MONI IKÄÄNTYNYT TARVITSEE TUKEA LÄÄKEHOIDON HALLINTAAN

Lisätiedot

Tehostettu suunhoito ja hengitysteiden imeminen vuodeosastolla

Tehostettu suunhoito ja hengitysteiden imeminen vuodeosastolla Tehostettu suunhoito ja hengitysteiden imeminen vuodeosastolla Terveyskeskusten ja pitkäaikaishoitolaitosten infektioyhdyshenkilöiden koulutuspäivä 26.10.2015 ls 6 Hygieniahoitaja Raija Järvinen p. 040

Lisätiedot

Tehokas kivunlievitys, nopea paraneminen. Lääke suussa olevien aftahaavaumien hoitoon

Tehokas kivunlievitys, nopea paraneminen. Lääke suussa olevien aftahaavaumien hoitoon Tehokas kivunlievitys, nopea paraneminen Lääke suussa olevien aftahaavaumien hoitoon Mitä aftat ovat? Aftat ovat suun limakalvoilla esiintyviä haavaumia, joita voi olla yksi tai useita samalla kertaa.

Lisätiedot

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Johdanto Tämän oppaan tarkoituksena on tukea perheen selviytymistä kotona astman kanssa. Oppaassa käsitellään lasten astmalääkkeiden

Lisätiedot

kalvopäällysteiset tabletit Titrausopas Uptravi-hoidon aloitus Lue oheinen pakkausseloste ennen hoidon aloittamista.

kalvopäällysteiset tabletit Titrausopas Uptravi-hoidon aloitus Lue oheinen pakkausseloste ennen hoidon aloittamista. 1 kalvopäällysteiset tabletit Titrausopas Uptravi-hoidon aloitus Lue oheinen pakkausseloste ennen hoidon aloittamista. 2 3 Sisältö Miten Uptravi otetaan?............................................ 4 Miten

Lisätiedot

YKI APTEEKKI. Lämmittely

YKI APTEEKKI. Lämmittely Lämmittely Mikä se on? Lääkemääräys = resepti Otetaan kipuun On työssä apteekissa Käytetään kuiville käsille Laitetaan silmiin Voi ottaa, jos ei syö monipuolista ruokaa Laitetaan esim. Nyrjähtäneen nilkan

Lisätiedot

NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ

NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ Käyttäjätunnuksen luominen ja kirjautuminen Klikkaa kirjaudu sisään tai luo tunnus 16.03.2017 1 Jos sinulla on jo käyttäjätunnus ja olet saanut käyttöoikeudet, kirjoita käyttäjätunnuksesi

Lisätiedot

Potilaan opas. Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon

Potilaan opas. Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon Potilaan opas Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon Oppaan on laatinut Eisai Europe Limited Tässä oppaassa kerrotaan NeuroBloc -lääkkeestä

Lisätiedot

PAKSUSUOLEN TÄHYSTYS (KOLONOSKOPIA)

PAKSUSUOLEN TÄHYSTYS (KOLONOSKOPIA) 1 PAKSUSUOLEN TÄHYSTYS (KOLONOSKOPIA) TUTKIMUKSEN SUORITUS Paksusuolen tähystys tehdään taipuisalla tähystimellä, joka viedään peräaukon kautta paksusuoleen. Paksusuolen tähystyksessä pyritään katsomaan

Lisätiedot

FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE

FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE Fiproniili tappaa puutiaiset, kirput ja väiveet (S)-Metopreeni estää munien, toukkien

Lisätiedot

Yleisimmät jääpallovammat ja niiden ensiapu

Yleisimmät jääpallovammat ja niiden ensiapu Yleisimmät jääpallovammat ja niiden ensiapu Wiipurin Sudet Helena Kiiskinen Virve Puheloinen-Anttila Tervetuloa ensiapukoulutukseen! Opiskelemme Saimaan ammattikorkeakoulussa sairaanhoidon ja ensihoidon

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi Laxabon Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Suomi Laxabon kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Vastaukset perustuvat Laxabon-oraaliliuosjauheen pakkausselosteeseen, päiväys 26.3.2010. Ota

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

Käsitteet: ilmanpaine, ilmakehä, lappo, kaasu, neste

Käsitteet: ilmanpaine, ilmakehä, lappo, kaasu, neste 8 3 Paine Käsitteet: ilmanpaine, ilmakehä, lappo, kaasu, neste i Ilma on ainetta ja se vaatii oman tilavuutensa. Ilmalla on massa. Maapallon ympärillä on ilmakehä. Me asumme ilmameren pohjalla. Me olemme

Lisätiedot

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

Naksutinkoulutuksen komennot

Naksutinkoulutuksen komennot Naksutinkoulutuksen komennot Koiranpennun kouluttaminen naksuttimen avulla Naksutinkoulutuksen kehittivät 1940-luvulla delfiinien kouluttajat. He huomasivat voivansa opettaa delfiineitä ja valaita kannustamalla

Lisätiedot

www.vomoghundemat.fi

www.vomoghundemat.fi www.vomoghundemat.fi Vom og Hundemat on norjalainen koirien tuoreruokatuote. Se valmistetaan norjalaisista eläinperäisistä raaka-aineista, kuten broileri, naudan sisäelimet, pötsi, lohi, naudan maksa ja

Lisätiedot

Lemmikkieläinten tyypillisimmät lääkehaitat. ELL Karoliina Laine Fimea Eläinlääkevalvonta -yksikkö

Lemmikkieläinten tyypillisimmät lääkehaitat. ELL Karoliina Laine Fimea Eläinlääkevalvonta -yksikkö Lemmikkieläinten tyypillisimmät lääkehaitat ELL Karoliina Laine Fimea Eläinlääkevalvonta -yksikkö Eläinlääkkeiden haittavaikutukset ja niiden seuranta Haittavaikutuksella tarkoitetaan haitallista tai tahatonta

Lisätiedot

Suun kuivuus = Kserostomia/Hyposalivaatio

Suun kuivuus = Kserostomia/Hyposalivaatio Suun kuivuus = Kserostomia/Hyposalivaatio on yleisempää naisilla kuin miehillä on usein ikääntymiseen liittyvä ongelma on ongelmana jopa 46,7 %:lla vanhuksista ja 10 %:lla koko väestöstä* liittyy moniin

Lisätiedot

Neotigason ja psoriaasin hoito

Neotigason ja psoriaasin hoito Neotigason ja psoriaasin hoito Tärkeää! Naiset: Neotigason on teratogeeninen eli sikiövaurioita aiheuttava eikä sitä saa missään» tapauksessa käyttää jos olet raskaana tai suunnittelet raskautta. Raskauden

Lisätiedot

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS XGEVA (denosumabi) POTILASOPAS SISÄLLYS Sisällysluettelo 2 Miksi saat XGEVAa 3 Ennen XGEVA-hoitoa sekä hoidon aikana 5 Raskaus ja imetys 8 XGEVAn haittavaikutukset 8 Mitä on hyvä muistaa 10 Anna tämä kortti

Lisätiedot

Caprelsa. Vandetanibi CAPRELSA (VANDETANIBI) POTILAAN JA POTILAAN HUOLTAJAN (PEDIATRINEN KÄYTTÖ) OPAS ANNOSTELUSTA JA SEURANNASTA

Caprelsa. Vandetanibi CAPRELSA (VANDETANIBI) POTILAAN JA POTILAAN HUOLTAJAN (PEDIATRINEN KÄYTTÖ) OPAS ANNOSTELUSTA JA SEURANNASTA Caprelsa Vandetanibi Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla kaikista mahdollisesti saamistasi haittavaikutuksista.

Lisätiedot

Black Metal - Ballerina

Black Metal - Ballerina Black Metal - Ballerina Tämän työn inspiraationa toimi WÖYH!- yhtyeen Kaskelotti- videolla esiintyvät Pienen Suomalaisen Balettiseurueen Black Metal- ballerinat. Lisää kuvia ja inspiraatiota voi hakea

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET IU inhalaatiojauhe, kovat kapselit Kolistimetaattinatrium

KÄYTTÖOHJEET IU inhalaatiojauhe, kovat kapselit Kolistimetaattinatrium KÄYTTÖOHJEET 1 662 500 IU inhalaatiojauhe, kovat kapselit Kolistimetaattinatrium Sisältö Johdanto Tietoja Colobreathe -lääkkeestä Pakkauksen sisältö Colobreathe -lääkkeen ottaminen Turbospin -inhalaattori

Lisätiedot

Gynekologinen tutkimus

Gynekologinen tutkimus Gynekologinen tutkimus Gynekologinen tutkimus tarkoittaa sisätutkimusta, jonka lääkäri tekee naiselle emättimen kautta. Sisätutkimuksen tekijä on yleislääkäri tai erikoislääkäri. Jos hän on erikoislääkäri,

Lisätiedot

Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONS

Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONS Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONSVÆSKE, OPLØSNING I FYLDT PEN 250 mikrogram/mikrogrammaa

Lisätiedot

EPIPEN AUTOINJEKTORIN KÄYTTÖOHJE

EPIPEN AUTOINJEKTORIN KÄYTTÖOHJE EPIPEN AUTOINJEKTORIN KÄYTTÖOHJE Riskihallintamateriaalia, EpiPen&EpiPen Jr., versio 1, Maaliskuu 2018 MIKÄ EPIPEN / EPIPEN JR. (ADRENALIINI) AUTOINJEKTORI ON? EpiPen /EpiPen Jr. on kertakäyttöinen, esitäytetty

Lisätiedot

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani)

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani) Jinarc (tolvaptaani) Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla kaikista mahdollisesti saamistasi haittavaikutuksista.

Lisätiedot

HOITO EPCLUSA - VALMISTEELLA (SOFOSBUVIIRI/VELPATASVIIRI) Tietoa potilaille. Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta.

HOITO EPCLUSA - VALMISTEELLA (SOFOSBUVIIRI/VELPATASVIIRI) Tietoa potilaille. Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. HOITO EPCLUSA - VALMISTEELLA (SOFOSBUVIIRI/VELPATASVIIRI) Tietoa potilaille Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. 2 Tämä esite ei korvaa lääkkeen pakkausselostetta tai lääkärin antamia tietoja. Lue

Lisätiedot

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus.

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus. Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus Töölön sairaala TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Topeliuksenkatu 5, Helsinki Vuodeosasto puh. 09-47187442

Lisätiedot

PITKÄAIKAISREKISTERÖINNIT

PITKÄAIKAISREKISTERÖINNIT PITKÄAIKAISREKISTERÖINNIT YLEISIMPIÄ ESIMERKKEJÄ A. Savolainen s.2013 1 Yleisimmät Ekg:n vuorikausinauhoitus Verenpaineen pitkäaikaisrekisteröinti Ruokatorven PH Oksimetria 2 Muita Syketaajuus ja sykevaihtelu

Lisätiedot

Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A.

Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A. Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A. Copyright 2012 Sleeping Well, LLC. Kaikki oikeudet pidätetään. Zquiet on Sleeping Well, LLC -yhtiön rekisteröity tavaramerkki.

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

Kihomadot Suomen Apteekkariliitto 2010

Kihomadot Suomen Apteekkariliitto 2010 Kihomadot Suomen Apteekkariliitto 2010 Lukijalle Lapset ja lapsiperheet kärsivät melko yleisesti kihomadoista. Tartunta tapahtuu helposti esimerkiksi käsien välityksellä. Vaiva talttuu, kunhan lääkehoitoa

Lisätiedot

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani)

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani) Jinarc (tolvaptaani) Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla kaikista mahdollisesti saamistasi haittavaikutuksista.

Lisätiedot

Hemodialyysihoitoon tulevalle

Hemodialyysihoitoon tulevalle Hemodialyysihoitoon tulevalle Potilasohje Olet aloittamassa hemodialyysihoidon eli keinomunuaishoidon. Tästä ohjeesta saat lisää tietoa hoidosta. Satakunnan sairaanhoitopiiri Dialyysi Päivitys 01/2016

Lisätiedot

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet: Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

Fimea kehittää, arvioi ja informoi

Fimea kehittää, arvioi ja informoi Fimea kehittää, arvioi ja informoi SELKOTIIVISTELMÄ JULKAISUSARJA 4/2012 Eteisvärinän hoito Verenohennuslääke dabigatraanin ja varfariinin vertailu Eteisvärinä on sydämen rytmihäiriö, joka voi aiheuttaa

Lisätiedot

Hoito-ohjeet lapsen sairastuessa

Hoito-ohjeet lapsen sairastuessa TÄRKEÄT YHTEYSTIEDOT Yleinen hätänumero 112 Myrkytystietokeskus 09 471 977 Omat terveysasemat ma to klo 8 16 ja pe klo 8 15 Armila 05 352 7260 Lauritsala 05 352 6701 Sammonlahti 05 352 7501 Joutseno 05

Lisätiedot

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14 Ihmiskeho Ruoansulatus Ruoansulatus Keho voi ottaa talteen ja käyttää hyvin pieniä molekyylejä. Useimmat ravintoaineet ovat suuria molekyllejä. Ravintoaineet on hajotettava pieniksi osasiksi ennen kuin

Lisätiedot

EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS

EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS bukkaalinen fentanyylitabletti Sinulle on määrätty Effentora -lääkettä syövän läpilyöntikipukohtausten hoitoon. Tämän esitteen

Lisätiedot

Hard Core Keskivartalo

Hard Core Keskivartalo Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.

Lisätiedot

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian laiha. Kuntoluokka tärkeää. Nuoret naaraat myös hävittää

Lisätiedot

KYYNÄRNIVELEN-RANTEEN- SORMIEN ALUEEN HARJOITUKSET. Ft- suoravastaanottoryhmä SPT11/eh,jr

KYYNÄRNIVELEN-RANTEEN- SORMIEN ALUEEN HARJOITUKSET. Ft- suoravastaanottoryhmä SPT11/eh,jr KYYNÄRNIVELEN-RANTEEN- SORMIEN ALUEEN HARJOITUKSET Ft- suoravastaanottoryhmä 2012-2013 SPT11/eh,jr 27.8.2013 Ranne/sormi liikesarja 1 Alkuasento: Istu ryhdikkäästi selkä suorana ja kyynärpää tuettuna pöydän

Lisätiedot

Osa 1 Hengitys ja tuki Ólafur Torfason

Osa 1 Hengitys ja tuki Ólafur Torfason Osa 1 Hengitys ja tuki 25.01.2018 Ólafur Torfason Hengitys Esimerkkivideo pallean liikkeestä (ei ääntä) https://www.youtube.com/watch?v=5jron_sm5gc Sisäänhengityksen aikana: Pallea liikkuu alaspäin Rintakehä

Lisätiedot

LAPSI SAIRASTAA. Opas vanhemmille

LAPSI SAIRASTAA. Opas vanhemmille LAPSI SAIRASTAA Opas vanhemmille LUKIJALLE Tässä oppaassa kerrotaan lasten sairauksista. Oppaassa on ohjeita, miten hoidat lasta kotona. Lisäksi neuvotaan, milloin täytyy soittaa terveysasemalle, kun lapsi

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

Bhujapidasana haastetta käsivarsille

Bhujapidasana haastetta käsivarsille Bhujapidasana haastetta käsivarsille Bhujapidasanaan ei sovi vääntäytyä väkisin, mutta kärsivällinen joogi nauttii sen monipuolisista vaikutuksista. TEKSTI Petri Räisänen PIIRROKSET Emmi Valve Bhujapidasana

Lisätiedot

Kansalliset toimintamallit. Sähköinen lääkemääräys

Kansalliset toimintamallit. Sähköinen lääkemääräys Kansalliset toimintamallit Sähköinen lääkemääräys 16.11.2015 Sähköinen resepti kotihoidossa ja palveluasumisessa Sähköisen lääkemääräyksen käytännöt kotihoidossa ja palveluasumisessa Kotihoidossa ja palveluasumisessa

Lisätiedot

NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ

NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ Päivitetty 7.2.2019 Taalas Pia NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ Käyttäjätunnuksen luominen ja kirjautuminen Klikkaa Luo tunnus tai Kirjaudu sisään. Sisältö: Näin käytät SignWikiä 1 Kirjaudu sisään tai luo tunnus.

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Korvatorven pallolaajennus - 1 -

Korvatorven pallolaajennus - 1 - Korvatorven pallolaajennus - 1 - Korvatorven pallolaajennus Perustietoa korvatorvesta 31 38 mm pituinen; 2/3 rustoinen osa 1/3 luinen osa Tehtävänä mm. paineentasaus, välikorvan ilmastointi, eritteiden

Lisätiedot

Alkoholi. lisää syövän vaaraa. Niillä, jotka kuluttavat säännöllisesi neljä alkoholiannosta päivässä, on. Alkoholi voi aiheuttaa ainakin

Alkoholi. lisää syövän vaaraa. Niillä, jotka kuluttavat säännöllisesi neljä alkoholiannosta päivässä, on. Alkoholi voi aiheuttaa ainakin Alkoholi lisää syövän vaaraa Alkoholi on yksi merkittävimmistä elintapoihin liittyvistä syöpäriskeistä. Mitä enemmän alkoholia käyttää, sitä suurempi on riski sairastua syöpään. Myös kohtuullinen alkoholinkäyttö

Lisätiedot

gögi Huom! Ohjeet ovat askennaisia Paahdettua gögiimppua ja kymäsavusiakka-smetanaevitettä Gögiimput Tarjoie paahdettuja gögiimppuviipaeita siakkaevitteen kera tai vamista aineksista pieniä akupaavoieipiä.

Lisätiedot

AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa

AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa Uusi BIO-SET-yhdistäjä Potilaille, jotka käyttävät AVONEX ia (beeta-1a-interferoni) BIO-SET is a Trademark of BIODOME beeta-1a-interferoni

Lisätiedot

Helppo ja nopea vaihtoehto ientaskulangoille

Helppo ja nopea vaihtoehto ientaskulangoille 3M ESPE Astringent retraktiopasta Helppo ja nopea vaihtoehto ientaskulangoille Uutta! Yhteensopiva sekä polyeetterin että VPS jäljennösaineen kanssa! Helpompi retraktio kapseliannostelulla Indikaatiot

Lisätiedot