Matkaraportti Rotary Lääkäkäripankin matka 1.9.2012-30.11.2012 Kilimanjaro Christian Medical Centre, Moshi,Tansania Riitta Karikoski Rotary Lääkäripankin kautta lähdin vapaaehtoistyöhön Tansaniaan, jossa kohteena oli Kilimanjaro Christian Medical Centre -sairaala ja sen patologian osasto. KCMC sairaala rakennettiin 1970- luvulla amerikkalaisen Good Samaritan - organisaation toimesta keskus/yliopistosairaalatasoiseksi yksityissairaalaksi, jossa on aina toiminut paljon ulkomaalaisia lääkäreitä. Tansanian valtio otti sairaalan haltuunsa myöhemmin, mutta Good Samaritan organisaatio edelleen tukee sairaalaa. Kuitenkin sairaalan taso päässyt laskemaan sekä rakennusten että käyttövarojen suhteen valtiollistamisen jälkeen kuulemieni kertomusten perusteella. KCMC on edelleenkin referenssikeskus Pohjois-Tansanian alueella pienemmille sairaaloille. Sairaalassa on sisätauti- ja lastentautien osasto sekä kirurgian osastoja. Naistentautien puolella on melko runsas leikkaustoiminta, mutta synnytyksiä melko vähän. Ihotautiklinikka on Afrikassa tunnettu, ja siellä koulutetaan erikoislääkäreitä muidenkin maiden tarpeisiin. Sairaalassa on myös korva-, nenä- ja kurkkutautien osasto tosin juuri vailla spesialistia kuten myös silmätautien osasto. Palveluyksikköinä on radiologian osasto, kohtalaisen laajaalainen laboratorio sekä pieni yhden lääkärin patologian yksikkö. Edelleenkin sairaala toimii ulkomaalaisten lääkäreiden avun varassa suurelta osalta. Lyhytaikaisia vapaaehtoistyöntekijöitä oli runsaasti 2-6 viikon jaksoilla. Pisimpään oli paikalla ollut röntgenologian ylilääkäri Dr. Diefenthal, joka vielä 88-vuotiaan teki 12-tuntisia työpäiviä. Sairaalan osastojen taso näytti vaatimattomalta kliinisellä puolella käydessäni. Rakennus oli juuri maalattu, joten ulkopuoli oli varsin siisti. Sairaala sijaitsee Kilimanjaron vuoren juurella, joten sairaala ympäröivä maisema on hyvin kaunis ja myös puistomaisena hoidettu.
Patologian osastolla on hyvin tilaa erillisissä huoneissa. Lääkärin huoneita on kaksi, joten niihin mahtuu hyvin kaksi valmistuvaa tansanialaista patologia, jotka ovat tulossa osastolle maaliskuussa. Käytössäni oli vanha Leitz- mikroskooppi, jossa optiikka on hyvä, mutta ergonominen rakenne ilman ergo-tubuksia ja liian korkealla rungolla oli minulle huono. Työpöydässä ei ollut säätövaraa eikä tuoleissa valinnanvaraa, niin että jouduin tekemään koko työjakson todella huonossa asennossa, josta sainkin niska-selkäkipuja. Formaliinifiksoitujen näytteiden käyntiinpano tapahtui lasiruuduista rakennetussa kaapissa, jossa tuulettimella yritettiin poistaa formaliini huoneesta. Tämän kaapin oli aikanaan 80-luvulla rakennuttanut suomalainen patologi professori K. Dammert. Minkäänlaista ovellista varastokaappia ei formaliiniämpäreille ollut vaan ne höyrysivät suoraan huonetilaan. Samoin värjäyshuone, missä käytetään ksyleeni-liuotinta, oli tuulettimen varassa. Minkäänlaista vetokaappia ei ollut. Sekä formaliini että ksyleeni ovat terveydelle vaarallisiksi luokiteltuja aineita, joita Suomessa käytetään vain vetokaapeissa henkilökunnan suojelemiseksi. Itselläni on formaliiniastma, jonka vuoksi jouduin käyttämään suojanaamiota aina näytteitä käsitellessäni, mikä 30C lämpötilassa oli jonkin verran tukalaa. Osaston resurssointiin liittyi kaiken niukkuus. Kudosnäytteitä sai ottaa vain yhden leikkeen/ näyte, mikä ei tietenkään vastaa eurooppalaista tasoa. Värjäyksistä oli saatavissa vain perusvärjäys HE kudoksille ja ohutneuloille MGG -värjäys. Näidenkin toiminnassa oli heittoja, koska esimerkiksi taas prosessoinnissa käytettäviä alkoholisarjoja ei ollut varaa tai halua hankkia. Veitsen terät olivat täysin tylsiä. Ohutneuloja otettiin jo vuonna 2002 epästeriiliksi menneillä neuloilla. Näytteenotto tapahtui patologian osastolla, jossa likaisen lakanan peittämällä puusängyllä potilaita pistelin. Huoneen pöytä, johon laitettiin usein mikrobipitoisia näytteitä esim. tuberkuloosikyhmyistä, oli täynnä lähetteitä, joiden mukana bakteerit siirtyivät sitten huoneesta toiseen. Ruumiinavauksia en tehnyt, koska sairaalassa ei avattu lääketieteellisiä ongelmia, vain suahilin kiellä hoidettavia poliisitapauksia. Näytemateriaalissa oli yllättävänkin vähän trooppisia sairauksia. Eniten näin schistosomiaasia virtsarakossa ja sen aiheuttamia syöpiä varsin nuorillakin. Muutoin näytteissä oli tavanomaisia syöpiä, mutta poikkeuksellisen nuorilla henkilöillä länsimaihin verrattuna. Eturauhashöyläyksiä oli paljon kuten myös kohdun myomien poistoja. Itse ihmettelin, mitä tapahtui ohutneulanäytteestä antamilleni syöpädiagnooseille, leikattiinko niitä, menivätkö leikkausnäytteet roskakoriin vai
mitä tapahtui, koska niitä ei näytteeksi tullut. Rintasyövän hoitoon toki ei länsimaista tasoa ollut resurssoitavissakaan. Usein kai kävi niin, että potilaalla ei ollut varaa mennä syöpäleikkaukseen. Jatkohoitoakaan ei ollut kuin Dar es Salaamissa, jossa maan ainoa syöpäklinikka antoi jonkinlaista sytostaattihoitoa ja radioterapiaa, jos potilaalla oli varaa. Markkeritutkimuksia ei laisinkaan tehty, jolloin kasvainten diagnostiikka jäi patologin kokemuksen varaan perusvärjäyksen tulkinnassa eikä länsimaista hoitokaan voi ilman näita markkereita soveltaa. Patologiaa ovat pyörittäneet vapaaehtoiset hollantilaiset patologit jo useamman vuoden muutaman kuukauden pätkissä. 80-luvulla suomalaisia patologeja oli Kilimanjarolla pitkiä kahden vuoden jaksoja, mutta tällöin Norjan kirkko maksoi heille skandinaavisen palkan. Valmistuvia tansanialaisia patologeja odotetaan kovasti ohjaamaan osastoa. Työskentelyaikanani vastasin noin 600 histologista näytettä. Ohutneuloja otin ja vastasin n. 200 kpl, papoja tutkin 350 kpl. Osastotyön lisäksi opetin yliopistossa lääketieteen toisen vuoden opiskelijoille yleispatologiaa 7 tuntia viikossa heidän ainoana opettajanaan. Luentopohjaksi sain osin lainata Helsingin yliopiston ja hollantilaisten kollegoiden esityksiä, mutta omien luentojen tekeminen vei paljon aikaa. Yleensä käytin iltaisin 3-4 tuntia luentojen valmistukseen. Opiskelijat olivat mukavia, mutta välillä he esittivät kritiikkiä luentojen suhteen, että oli joko liikaa tai liian vähän kuvia. Yritin sitten heidän toiveittensa mukaan mennä, varsinkin kun kävi selville, ettei heillä ollut varaa kirjoihin, joita ei kirjastossakaan ollut, jolloin luentomateriaalini oli heidän peruslukemistonsa. Netistä he kuitenkin innokkaasti etsivät tietoa, ja monesti luennolla esittivät siitä kysymyksiä, jolloin saimme interaktiivista keskustelua aikaan. Joskus pidin tietokilpailuja patologian luentosisällöstä, ja siitä he kovasti pitivät. Koulutus on siellä suhteellisen heikolla pohjalla, koska muita opettajia ei ole kuin sairaalan kliinikot, jotka usein joutuvat kliinisen tilanteen vuoksi perumaan tunteja. Kurssilla on 150 lääketieteen opiskelijaa, joille Suomessa olisi kymmenkunta opettajaa, mutta siellä siis vain yksi patologi. Eräänä vuonna opiskelijat menivät lakkoon, kun tunneista oli peruttu 60%. Kaiken kaikkiaan aikataulu oli tiukka, usein en ehtinyt lounaallekaan, koska ohutneulapotilaat tulivat koska tahansa. Vapaaehtoistyöksi kyseessä oli vähän liian tiivis paketti.
Tansanialaiset ovat ystävällisiä. Työmatkalla oli mukava tervehtiä: "Jambo!" kaikkia lapsiakin, jotka ystävällisesti vastasivat englanniksi tiedustellen vointia. Koin, että hiukan liikaa oli matkaneuvoissa painotettu ryöstöjä ym. Totta kai terve varovaisuus on paikallaan. Majoitus oli lääkärialueella, jossa ulkopuolisia ei juuri liikkunut ja se oli turvalliselta vaikuttava. Pääportti oli vartioitu. Aluksi olin hieman yliherkkä kaikille yön äänille saamani matkainfon vuoksi. Onneksi en vain kuvitellut ulkona laahustavia askeleita, vaan selvisi että juuri minun pihani läpi oli oikopolku alueen lapsille ja taloudenhoitajille, jotka pimeällä sitten siitä kulkivat. Malarialääkkeet söin, vaikka paikalliset eurooppalaiset sanoivat, ettei tarvita, koska vain joka 17000s hyttynen kantaa parasiittia. Vatsataudeilta säästyin paitsi juuri ennen kotimatkaa lievä gastroenteriitti iski. Kolmen kuukauden matka oli ehkä vähän liian pitkä, kun taas kuusi viikkoa mielestäni liian lyhyt. Alussa tilanne on kuitenkin kulttuurien erilaisuutta, sitten rauhoittuu nauttimaan alueesta, mutta kolmessa kuukaudessa elämä muuttuu jo rutiiniksi ympäristön suhteen ja puutteet käytännön työssä alkavat ärsyttää. Koska ei ole vakituinen, niin ei oikein voi puuttua systeemeihin. Huomattava piirre sikäläisessä sairaalakulttuurissa oli keskustelun puute, jolloin yrityksistä huolimatta ei syntynyt yhteistoimintaa tai keskustelua esim. miten ohutneulavastaukseni vaikuttaa hoitoihin. Selvästi kysymyksenasettelu tuberkuloosi vai syöpä johtaa tiettyihin hoitokaavioihin vastauksen perusteella imusolmukkeesta vastattuna, mutta mitä tapahtui leikkauspreparaateille jäi lopullisesti epäselväksi. Myöskään vastauksia eivät kliiniset osastot aina hakeneet, jopa 3 vuotta vanhoja syöpävastauksia hakematta. Patologian henkilökunta katsoi, etteivät vastaukset enää kuuluneet heidän hoitoonsa, kun ne oli haettavaksi asti valmistettu. Pienet vastauslappuset usein vielä osastoilla hukkuivat. KCMC patologian osastolla olisi paljon parannettavaa, joka ei vaadi resursseja vaan toisenlaisen työntekotavan. Mutta tilanne on varmaankin tyypillinen Afrikassa, ja toivon, että nuoret fiksut opiskelijat, joita tapasin, voivat muuttaa asioita.
Työnteon lomassa kävin safarilla ja Sansibarilla, jotka olivat hienoja luontoelämyksiä. Moshissa olin tottunut ihmisten ystävällisyyteen, jolloin Sansibarin aggressiiviset myyjät tuntuivat ikäviltä. Safarin järjesti JM Tours, jota Rotarypankki suositteli, ja matka oli aivan erinomainen. Tansaniassa on heimorauha ja uskonrauha, mikä tekee maan miellyttäväksi ilmaston ja maiseman lisäksi. Nautin lämpöisestä säästä, auringosta ja ulkona olosta erittäin paljon. Kiitän Rotary Lääkäripankkia mahdollisuudesta työskennellä Tansaniassa ja tutustua maan terveydenhuoltoon ja kulttuuriin. Helsinki 6.12.2012 Riitta Karikoski patologian erikoislääkäri