Numero 1 / 2003 s. 6 Uusi hallitus ja uudet toimarit esittäytyvät s.12 Henkilökuvassa Carl-Johan Fogelholm
pääkirjoitus Ajoissa hoitoon! Istuin Helsinkiläisessä pikaruokaravintolassa eräänä joulukuisena lauantaiaamuyönä. Tilattuamme kebabateriat kaverini kanssa, menimme pöytään tyydyttämään rasvan ja suolan vajetta elimistössämme. Ruokailessamme viereemme istui n. 25-vuotias mies, joka oli nauttinut selvästi enemmän kuin tarvetta olisi ollut. Hetken aikaa hän seurasi ruokailuamme, kunnes avasi suunsa ja totesi: Mikä mies syö riisiä? Katsoin häneen hieman kysyvästi, jätin vastaamatta ja jatkoin ruokailua. Mies ei luovuttanut vähällä, vaan toisti kysymyksen lisäten siihen muutaman kirosanan. Emme vieläkään kiinnittäneet huomiota häneen. Mies päätti saada meidät kiinnostumaan asiasta ja heitti vieressään olevan tuolin läpi ikkunasta. Huomiomme kieltämättä kiinnittyi mieheen, mutta samalla ravintolan järjestysmies puuttui asiaan ja poisti miehen ravintolasta. Ulko-ovelta hän uhkaili meitä ja huusi, että ulkona otetaan miehestä mittaa. Koko välikohtauksen syy oli mielestäni lautasellani ollut riisi. Hänen mielestään riisiä ei saa syödä. Ainakaan Tosimies. Moni muukin on varmaan kokenut samankaltaisia tilanteita, kun grillijonossa Amitsu Arskat ja Putkimies Perat ovat haastaneet riitaa. Usein syyksi on riittänyt vääränväriset kengät, jotka eivät sovi DX Corollan paikkamaalin väriin tai suolakurkkujen jättäminen pois hampurilaisesta. Monesti syytä ei tarvita. Onko ihmisillä oikeutta purkaa epäonnistunutta emännänhakumatkaansa ventovieraisiin? Kieltämättä minuakin harmittaa, jos olen tullut Keravalta asti uusissa nappiverkkareissa ja pilottitakkiin varustautuneena hakemaan emäntää kaupungin vuorkayksiöön, mutta naiset ovat vain nauraneet minulle koko illan. Kun liikkuu Helsingin yöelämässä ja seuraa ihmisten käytöstä, ei tarvitse ihmetellä syytä mielenterveysosastojen täyttyimiseen. Kaikki eivät näytä ymmärtävän hakeutua ajoissa hoitoon. Rakastakaa lähimmäisiänne ja auttakaa heidät hoitoon - ajoissa! Iloista kevättä! Päätoimittaja Paavo Pakkanen 2 KoLehti 1 / 2003
SISÄLLYSLUETTELO 2 Pääkirjoitus 3 Puhiksen palsta 4 Oltermanni 6 Uusi hallitus 8 Uudet toimarit 12 Henkilökuva 14 Edaripalsta 15 Kapun palsta Koneinsinöörikilta ry:n paras lehti. Painopaikka Datacom Painos 250 kpl Koneinsinöörikilta ry. PL 4100 02015 TKK ww.tky.hut.fi/~kik kolehti@tky.hut.fi Päätoimittaja Paavo Pakkanen puh. 045-6711791 Sensuuri: Tatu Miettinen Kuvat: KIK:n kuva-arkisto, ellei toisin mainita Puhis Puhisee Uudet tuulet puhaltelevat jo toista kuukautta vuoden 2003 pakkasissa. Killallekin on perinteiseen malliin valittu lauma uusia työhevosia, jotka suorastaan uhkuvat tarmoa ja intoa päästä ponnistelemaan vaaleanpunaisen voittokulun eteen. Tarkempia speksejä ja sukutaulut löytyvät syvemmältä tästä tuotoksesta. puhiksen palsta Kilta on juuri sellainen miksi me jäsenet sen haluamme muokata. On turha ihmetellä miksei meillä ole jotain mitä muilla on. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa killan palveluihin ja olla mukana luomassa niitä. Kaikkien ideoita ja aloitteita tarvitaan, ja vielä enemmän tarvitaan käsipareja toteuttamaan mielipuolisia päähänpistoja. Tätä varten killassa toimii eri aihepiirien parissa seitsemän jaosta, joihin jokainen on tervetullut toteuttamaan itseään. Ja jos ei sopivaa jaosta ole vielä olemassa, sellainen perustetaan. Ennakkoluuloton asenne kaikkea uutta kohtaan on Suomen suurimman ja vanhimman kone- ja energiatekniikan alan opiskelijajärjestön tunnuslause ja voimavara. Kaiken hauskanpidon ja puuhastelun ohella killan rooleihin kuuluvat myös edunvalvojan tehtävät. Opintoasioissa vaikuttavat opintojaos sekä hallinnon opiskelijaedustajat, eli halopedit. Halopedit ottavat äänivaltaisina osaa kaikkiin osaston työryhmien ja toimikuntien kokouksiin ja pyrkivät siellä tuomaan julki oman painavan näkemyksensä asioista. Varsinkin jos tuntuu ettei kaikki mene aina sääntökirjan mukaan, ovat halopedit hyvä väylä vaikuttaa asioihin. Ennen kuin ajatusten Vantaa jäätyy pohjiaan myöten lienee vielä hyvä mainita, että kukaan ei tiedä teidän halujanne paremmin kuin te itse. Ei vaikka miten yrittäisi arvuutella. Ja parempi niin, sillä voitte suodattaa niistä sellaiset, joita kilta voi tyydyttää ja tulla sitten kertomaan toiveistanne, ja voimme tehdä niistä totta! Tässä tärkeimmät palopuheet tällä erää, uskokoon niitä ken haluaa. Tatu Miettinen, KIKH Puheenjohtaja 2003 KoLehti 1 / 2003 3
oltermanni Tietotekniikka kohtaa haastajan - metallin ICT-ala esitetään monissa yhteyksissä sovittamattomana vastakohtana perinteiselle teollisuudelle, johon Metalli- ja koneteollisuus lasketaan. Taannoiset uutisoinnit IT-kuplan puhkeamisesta lisäsivät, että on pakko hakea turvaa vielä kerran taloutemme vanhoista tukijaloista. Kukaan meistä ei kaipaa vastakkainasetteluja, vaikka kilpailu määrärahoista ja hyvistä uusista opiskelijoista niitä pinnalle nostaa. Loistoristeilijän ja paperikoneen metallikuoriin pakataan lähes kaikki se korkea teknologia, mikä maassamme on kehitetty. Väitteen todisteeksi voidaan tulostaa pitkä luettelo. Niiden projektinhallinta ja suunnittelumenetelmät edustavat myös huippuosaamista. Kysymys kääntyykin muotoon: kykeneekö tietotekniikan ja tuotantotalouden tutkimus vastaamaan niihin haasteisiin, jotka konetekniikan tutkimus ja metalliteollisuus asettavat. Otin risteilijän ja paperikoneen esimerkiksi, mutta yhtä hyvin malliksi löytyy monta maailmalla menestyvää suomalaista handy size- teollisuustuotetta. Nykyaikaisen koneteknisen teollisuuden kilpailutilanne on yhtä hyvä tai yhtä tiukka kuin ICT-alan. Suomella on molemmissa menestymisen edellytykset. Minun vakaa käsi-tykseni on, että konetekniikka tarjoaa paljon kiinnostavampia työtehtäviä kuin pelkistetty tieto- tai tietoliikennetekniikka. Nykyajan arki on näköjään pyhitetty työlle ja tehokkuudelle. Älköön kukaan laiminlyökö ystäviä, perhettä tai harrastuksia sen takia, että rästitöiden lista on pitkä kuin nälkävuosi. Esimerkiksi yksi suositeltava harrastus ovat jazz-tapahtumat. Jazz-perinteessä haastajan kohtaaminen on ilmaisu, jota käytetään soitinvirtuoosien kohdatessa. Tämä tapaaminen on hyvä vertaus yhteen hiileen puhaltamisesta. Pentti Häkkinen Oltermanni 4 KoLehti 1 / 2003
Kuuban yö 88 Ravintola Paasisalissa 29.3.2003 Ilmoittautuminen alkaa killan nettisivuilla 17.3 KoLehti 1 / 2003 5
uusi hallitus uusi hallitus 2003 puheenjohtaja Tatu Miettinen Terve! Olen Tatu, firman uusi pomo. Tulin tähän kouluun kolme ja puoli vuotta sitten, eli alkuperäisen suunnitelman mukaan pääsen vuoden päästä pois. Ahkeran opiskeluharrastukseni lisäksi tykkään myös kiltahommista, ja täksi vuodeksi olenkin antanut paljon lupauksia niiden suhteen. talousministeri Juha Viuhko pakuvastaavan hommia hoidellessa, ja nähtäväksi jää mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa tulee aika aloittaa opiskelutkin, siihen asti kiltatoiminta saa kuitenkin riittää syyksi käydä koulussa. Jonkun saatan pitääkin. sihteeri Noora Herronen aiemmin hoidellut riippareita ja opintoasioita ja tämän vuoden ajattelin viettää pöytäkirjoihin ja esityslistoihin hautautuneena. Eli suomeksi siis olen killan uusi sihteeri. Moro! Olen Juha ja tehtäväni on tänä vuonna vahtia killan rahoja, eli toimia rahiksena. Viime vuosi vierähti sujuvasti teollisuusministeri Moon Hietikon Lasse Etelä-Pohojammaan lakeuksilta hei. Tehtäväni on saada mahdollisimman moni firma luovuttamaan 6 KoLehti 1 / 2003 Lasse Hietikko rahaa killan kassaan mm. mainosten ja sponssien muodossa. Te o l l i s u u s m i n i s t e r i n tehtäviin kuuluu rahan nyhtämisen lisäksi myös excujen järjestäminen yhdessä excumestarin kanssa, yrityssaunojen järjestäminen sekä suhteiden hoitaminen ja luominen teollisuuteen. Nähdään yrityssaunoissa, excuilla, kiltiksellä sekä tietenkin bileissä. Moi! Olen Noora Herronen kolmannen vuoden eneopiskelija Jyväskylästä alkujaan. Killassa olen Moron kaikille! Iloinen, reipas, vastuullinen ja lievästi ja luovasti hullu mies pohjoisesta hoitaa tänä isäntä Mikko Piirainen vuonna killan isännän tehtäviä. Järkkään siis pileitä, ynnä muuta. yhdessä emojen ja juomanlaskijoiden kanssa. Opiskelen koneella kolmatta vuotta ja jos isännän nakin ja opiskelun oheen jää vapaa aikaa, vietän sen urheilun, leffojen ja musiikin parissa. Kaikki pileiden järkkäyksestä kiinnostuneet ottakaa yhteyttä, mukaan pääsee kyllä!!
uusi hallitus ulkoministeri Hei! Olen Valtteri, tämän vuoden ulkoministeri. Tehtävässäni sekaannun ulkomaalaisiin ihmisiin. Hei! Olen uusi tiedotusministerinne Eeva ja vastaan (ylläri) killan tiedotuksesta. Jos haluat olla mukana tässä toiminnassa, nyi hihasta. Yksin se nimittäin on kovin raskasta. Muutenkin saat tulla kysymään, mistä vaan. Tykkään vastata sillä olen ihan hyvä jätkä. Oikeesti. tiedotusministeri Kiusaan teitä viikoittain tiedotusmaililla, jossa on lyhyet tiedotukset ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. Myös killan ilmoitustauluja kannattaa seurailla. Mikäli tiedotuksessa on mielestäsi vikaa tai haluat antaa rakentavia parannusehdotuksia, ota ihmeessä yhteyttä! phuksivääpeli Valtteri Murto Eeva Lempinen Opiskelen nyt toista vuotta. Kohtalokseni lankesi phuksivääpeliksi alkaminen. Ehkäpä vielä kapteeniksikin ylenen. Puoleeni saa kääntyä. opintoministeri Tervehdys! Olen Outi. Vuosikurssi on 2 ja suunta ene. Täksi vuodeksi kalastin itselleni opintoministerin homman. Morjens. Joku on ehkä viime vuonna nähnyt minua kiltiksellä pyörimässä. No, näette kyllä tänäkin vuonna, sisäministeri Outi Engman Toimi siis seuraavasti: jos ja kun mieleen tulee jotain opiskeluun liittyviä epäkohtia, haluaisin kuulla niistä mahdollisimman nopeasti ja sen jälkeen tehdä asiaan liittyviä parannuksia. Älä jännitä turhia vaan ota yhteyttä, jotta systeemejä saadaan kehitettyä! Elisa Myllyperkiö sillä toimin killan sisäministerinä. Suhteita siis luodaan suuntaan jos toiseenkin, tässä mukana tietenkin legendaarinen suhdejaos, jonka toimintaan sinäkin haluat mukaan, eikö vain!? Tähän loppuun vielä pesunkestävä mottoni: Haluan olla kaikkien kanssa, kaiken aikaa. :) phuksikapteeni +adj. Hanna Stammeier Jutta Linqvist Sarah Korhonen me tykätään uimisesta ja roskaruuasta. Meillä on ollut hirmu kivaa kuluneena syksynä ja onneksi päästään vielä jatkamaan. Tervehdys ystäväiseni! Olen Hanna Stammeier ja varmaankin monelle tutuksi tullut viime vuoden emäntänä. Hauskaa vuotta kaikille! Tervehdys, Me ollaan Sarah ja Jutta. Kapteenisto. Edelleen. Aina hävii. Me ollaan kaksi plondia ja Jutta on oppinut toimikautenaan olemaan vähän enemmän äänessä ja Sarah on oppinut olemaan joskus hiljaakin. Huippuu. KoLehti 1 / 2003 7
uudet toimarit...ja toimarit vuodelle 2003 Heipä hei, Olen Vähä-Pesolan Petri myös Peppenä tunnettu. Harastan kiltatoimintaa, juhlimista, laulamista, Moroo!! Mä olen Kosti Pohjoisaho ja mä oon 20vee! Viime syksynä astuin tänne otaniemen kamaralle mie- 8 KoLehti 1 / 2003 päätoimittaja Morientes, Vireästä teollisuuskaupungista Pirkanmaalta suoraan Ztadin ydinkeskustaan muuttaneen päätoimittajan tarkoituksena on tänä vuonna julkaista monipuolista ja viihdyttävää julkaisua kiltalaisten iloksi. Jos tunnet kirjailijan, toimittajan tai runoilijan virkaa itsessäsi, niin ota yhteyttä ja voi olla mahdollista, että tuotoksesi julkaistaan tulevissa numeroissa. Kevennä kevään opintoja ja hanki uusin KoLehti käsiisi! phuksivääpeli Petri Vähä-Pesola pakuvastaava lessäni ankara opiskelijan elämä ja legoinsinöörin opinnot. Vaihdoin kuitenkin legot koneeseen. Puolivuotta on kulunut enkä kadu hetkeäkään tuloani! Elämäni alkuhetket oon asunut Seinäjojella,tuolla tangon kehdossa! Olen siis perus pohojalaanen juntti, joka ei turhista täpise. Toimin pakuvastaavana ja voit kääntää kasvosi puoleeni asiassa kuin asiassa. Tervehdys kaikille. Minä tottelen nimeä Janne ja toimin killan excumestarina tämän vuoden. Kotoisin olen excumestari Paavo Pakkanen Janne Lintala urheilua ja opiskelua mainitussa järjestyksessä. Tänä Wappuna (jos sellainen järjestetään) minusta on tuleva Koneinsinöörikilta ry:n ensimmäinen TOINEN PHUKSIKAPTEENI. Tässä tehtävässä olen tuleva myötäilemään kolleegaani Hannaa kaikissa hänen päätöksissään. Kurikasta ja opiskelua on menossa kolmas vuosi. Toimenkuvanani on siis kuljettaa ihmisiä pois Otaniemestä tutustumaan opiskelun tuonpuoleiseen elämään ja palauttaa heidät sitten viisaampina ja viihdytettyinä takaisin. Jos mielessä on idea yrityksestä jossa haluaisit piipahtaa excun merkeissä, niin tule ihmeessä kertomaan - ehkä haaveesi toteutuu. ISO-vastaava Terve kaikille! Olen Tomi Sarlin elikä vuoden 2003 prujumestari. Olen ehkä jo tuttu joillekin, mutta yritän pistää pääni esille prujumestari Leena Ranta Moi! Olen Leena, vuoden 2003 ISOvastaava. Minun hommanani on huolehtia ISOjen henkisetä ja fyysisestä hyvinvoinnista, ;) Hankin myös ensi vuoden phukseille kuuluisat pinkit haalarit teollisuusministerin kanssa. Tervetuloa kanssani riehumaan killan bileisiin! Kosti Pohjoisaho Tomi Sarlin useammin tänä vuonna. Muistakaa kaikki prujata ahkerasti konetta rikkomatta... Tai muuten prujumestarin kuuluisa ruoska viuhuu... Jos kuitenkin satut rikkomaan koneen minuun saa parhaiten yhteyttä puhelimitse. Voit nähdä minut killan fudisjengissä tai muissa meiningeissä, joten törmäillään.
uudet toimarit Toimarit tekevät työn. He ovat killan selkäranka. Nuori (suihku)oopperalupaus, joka sai tarpeekseen PK:n kevyestä ohjelmistosta ja aloitti wirsunveisuun. Eräänä kauniina päivänä Porvoossa 20 vuotta sitten sattui outo tapahtuma. Saavuin maailmaan! Monien vaiheiden lukkari Tavoiteenani on kiduttaa kiltalaisia mahdollisimman tehokkaasti sekä laulamalla, että laulattamalla. Esiintyminen rajoittuu yleensä Etelä-Suomeen, varsinkin Jämeräntaipaleelle, mutta todistettavasti nähty joskus luennollakin. - Laulaminen on hyvä tekosyy vältellä liikuntaa. - Kalenteri ei ole koskaan liian täynnä, ja aina voi vähentää opiskelua. juomanlaskija Hei kaikki! Olen Elina, kolmannen vuoden koneosaston ja tämän vuoden kiltahuonevastaava eli tuttavallisemmin kaikkien jälkeen olen ajelehtinut lopulliseen määränpäähäni ja ajatusteni onnen kaukorantaan, Otaniemeen. Työni otan aina vakavasti, aivan kuin kaiken muunkin. Joskus olen kutekin liian innokas ja omienkin juomien laskut saattavat mennä sekaisin, mutta näin on harvoin, kuten kaikki tietävät. En pidä huumorista. kiltahuonevastaava oma kiltistäti! Vastuullani on riipparien toimivuus ja paikoitus sekä yleinen viihtyvyys kiltahuoneella. Siis jos olet namuja vailla tai pursuat hienoja ideoita kiltiksen kodikkuuden lisäämiseksi, niin tartu hihasta tai mailaile niin katsotaan mitä pystyn tekeemään! Vanha säätösetä joka erehtyi laulun sokaisemana sakkokierrokselle lukkarinvirastoon. 1+1=1=emäntä Hihii! Me ollaan Mina&Mina (lausutaan Miina), eli Mia ja Nina. Teidän tehtäväksenne jää arvailla, kumpi on kumpi. lukkari Elmo Allén TuukkaTakala Tekee oikein kiltisti pyydettäessä kielitemppuja. juomanlaskija Kari Kanninen Aleksi Helander Tavoite: yhdessä toveri Elmon kera olla äänekkäin möykkääjä sitseillä ja vuosijuhlissa. Moi! Olen Aleksi, phuksi -02 ja elämänkoulua on takana hurjat 20 kesää. Juomanlaskijana tehtäväni on huolehtia kiltiksen jääkaapin juomapuolesta. Ja mikä tärkeintä, on minun huolehdittava, ettei bileistä pääse ohrapirtelö loppumaan. Taivaassa ei ole kaljaa, siksi juommekin sen jo täällä :). Elina Jalasoja Mia Niemi Nina Pitkänen Me järkätään teille pöperöä pötsiin, bileissä kuin bileissä. Nälän yllättäessä löydätte snackbarin parhaiten lajille tyypillistä hihittelyääntä seuraten (hihihihi). KoLehti 1 / 2003 9
uudet toimarit...vielä lisää toimareita urheiluvastaava Mitä? Minäkö urheiluvastaava?!? Kyllä, eli olen se ruoska joka pakottaa teitä liikkumaan (bussipysäkille Hei, olen Eero ja kotoisin tuosta Vantaan puolelta. Aloitin opiskeluni täällä syksyllä, eli olen tämän vuoden fukseja, juoksua ei sitten lasketa). Tottelen nimeä Pete, harrastan urheilua ja olen Phuksi. Jos mielessäsi pyörii jokin mukava laji/tapahtuma edes vähän urheiluun liittyen, revithän minua hihasta tai laitat mailia tulemaan. Palautettakin kuunnella. Kivaa kevättä kaikille! dokumentoija saatan mutta päätin ottaa askeleen eteenpäin ja nyt toimin killan uutena dokumentoijana. Vastaan siis esimerkiksi kuvien ilmestymisestä killan kotisivuille. Kaikkea aikaani en kuitenkaan käytä opiskeluun ja killan toimintaan, vaan osansa syö erinäköinen puuhastelu. Tavoitteenani on kuitenkin valmistua joskus. teollisuusviikkovastaava Markus Nieminen kulttuurivastaava Petri Lehikoinen Laura Vanhatalo TeeVeetä, älä huolestu, se on kyllä tulossa. Mo! Olen Olli, Koneinsinöörikillan uusi ATKvastaava. Paitsi että uudistan tulevan vuoden aikana Moi Olen Laura Vanhatalo, killan kulttuurivastaava ja toinen elämysjaoksen puheenjohtajista. Otaniemessä minut tavoittaa varmimmin (vuorokaudenajasta riipumatta)kahviautomaatin luota. Jos näin ei ole, olen nukkumassa (pommiin). Tällöin kannattaa mailata osoitteeseen: laura.vanhatalo@hut.fi ATK-vastaava Eero Klami Olli Jaarinen Yhteystiedot: Hallitus: kik@tky.hut.fi killan webbisivuja, pidän huolta myös kiltiksen koneista ja killan maililistoista. Siviilipuolella harrastuksina on sekalaista urheilua, elokuvia ja musiikkia. Varmimmin minut kohtaa kiltiksellä, joten nykäise ihmeessä hihasta jos siltä tuntuu. Hoplaa. Olen Markus ja toimin tänä vuonna killan TVvastaavana. Vaikka et vielä ole kuullut tai nähnyt 10 KoLehti 1 / 2003 Tarkemmin sanottuna perinteinen Teollisuus-Viikko järjestetään: 11.3-13.3.2003. Olkaa siellä.. Puheenjohtaja: tatu.miettinen@hut.fi Sihteeri: noora.herronen@hut.fi Rahastonhoitaja: juha.viuhko@hut.fi Isäntä: mikko.piirainen@hut.fi Ulkoministeri: valtteri.murto@hut.fi Opintoministeri: outi.engman@hut.fi Tiedotusministeri: eeva.lempinen@hut.fi Sisäministeri: elisa.myllyperkio@hut.fi Teollisuusministeri: lasse.hietikko@hut.fi Phuksikapteeni: sarah.korhonen@hut.fi Phuksivääpeli: hanna.stammeier@hut.fi
OPINTONEUVOLA TIEDOTTAA Vastaanottoajat keväällä 2003: Helka (tvåspr.) Juha Panu (tvåspr.) Tuukka (kv) Elina (harj.) Leila (K115) ma 10-12 ja ti 12-14 ke 10-14 to 10-14 ma ja to 12-14 ti 12-13 ja ke 12-14 ma ja to 9.30-11 Muutokset, päivitykset ja ajankohtaiset: http://www.hut.fi/yksikot/kone/opinnot/neuvola.html KoLehti 1 / 2003 11
henkilökuva professori Carl-Johan Fogelholm Teksti: Santeri Kontinen Carl-Johan Calle Folgelholm on paljasjalkainen stadilainen. Innokkaana purjehtiana tunnettu Calle toimii enellä energia- ja ympäristötekniikan professorina. Viimeaikojen merkkitapauksia ovat olleet kolme Fogelholmin johtaman energiaja ympäristötekniikan laboratoriosta väitellyttä tohtoria. Tavalliselle Teemu Teekkarille Fogelholm on läheisempi harjottelutoimikunnan puheenjohtana. Fogelholm on läheisempi harjoittelutoimikunnan puheenjohtana. Fogelholm syntyi Helsingissä tähtitorninmäen juurella. Harrastukset eivät ole niistä päivistä juuri muuttuneet; nuoren Carl-Johanin mieli harrastus varsinkin talvella oli kaikkien pojan viikareiden tapaan rattikelkkailu. Siihen aikaan katuja ja kävelyteitä ei hiekoitettu niin paljon kuin nykyään ja tähtitorninmäkin olikin otollisempi kelkkailupaikka. 1960-luvun alku kului Fogelholmilta menestyksekkäästi purjehduksen parissa. Pienen utelun jälkeen Fogelholm suostuu raottamaan salaisuuden verhoa ja paljastaakin: Olen minä muutaman kerran saanut palkintoja MM ja EM-kisoissakin. Ehkä parhaana meriittinään Fogelholm pitää tanskalaisen purjehtijalegendan Paul Elfstörmin päihittämistä Ruotsin avoimissa mesta- 12 KoLehti 1 / 2003 ruuskisoissa vuonna 1998. Ruotsin avoimet olivat käytännössä pohjoismaiden mestaruuskisat. Fogelholmin palkintokaappi pullistelee. Hiljattain hän laittoi kolme lastaan kiillottamaan pyttyjä Kyllä ne tuollaisen ison keittiönpöydän täyttivät, Fogelholm toteaa. 60-luku jatkui Fogelhomlillä mukavassa myötätuulessa. 1965 hän aloitti opiskelunsa TKK:lla. Se oli ensimmäinen vuosikurssi, joka suoritti kaikki opintonsa Otaniemessä. Teekkaritoiminta oli silloin vielä Helsingin puolella. Fogelholm osallistui aktiivisesti teekkaritoimintaan ja olikin vuoden TF:n puheenjohtajana. Fogelholmin mielestä teekkaritoiminta on tärkeää o- piskeluaikana: Sen pitää kuitenkin olla tasapainossa opintojen kanssa. Carl-Johan valmistui vuonna 1972 ja aloitti luovimisen työmarkkinoilla. Ensimmäinen työpaikka ulkomailla vuonna 1973 oli BBC nykyinen ABB Sveitsissä. Sveitsistä Fogelholm palasi takaisin seuraavana Ekonolle joka nykyään tunnetaan Elektrowatt Ekonona. Seuraavaksi ura vei vuonna 1978 Pöyrylle ja viimein teollisuuden energiatekniikan professoriksi TKK:lle 1985. Vuonna 1993 hänet nimitettiin nykyiseen virkaan, energiatekniikan professoriksi. Työtehtävien ohella Fogelholm ehti suorittaa lisensiaatti tutkinnon vuonna 1979. Tulevaisuudessa Fogelholm odottaa sähkömarkkinoiden vapautuvan entisestään. Vapautuminen ei hänen mielestä ole täysin ongelmatonta. Ongelmia on ollut vaikkapa Kaliforniassa.
Sähkön laadulle on tulevaisuudessa määriteltävä ihan juridisesti erilaisia laatuvaatimuksia. Esimerkiksi kuinka paljon jännite vaihtelee ja kuinka usein sähkökatkoja esiintyy. Fogelholmilla on monta rautaa tulessa. Professuurinsa lisäksi hän työskentee yrityksessä nimeltä Endat Oy ja hoitaa koneosaston harjoittelutoimikunnan puheenjohtajuutta. Kun menin kysymään mahdollista haastetteluaikaa Fogelholmin sihteeri sanoi: Hän on kyllä aika kiireinen. Harjottelutoimikunnan puheenjohtajana Fogelholmilla on erityinen näköalapaikka teekkareiden kesätyömahdollisuuksiin. Ensi kesän kesätyötilanne vaikuttaa kyllä hankalalta. Teollisuus tuntee vastuunsa näissä asioissa, mutta se on tottakai vähän kannattavuusajattelun vastaista, Fogelholm puntaroi. Työssään Fogelholm pitää erityisesti nuorten ihmisten kanssa työskelystä. Ehdottomasti negatiivisena asiana hän pitää kankeata valtion byrokratiaa. Onneksi voin kuitenkin olla mukana innovatiivisessa yrityksessä. Kaikesta huolimatta Callella on vielä aikaa sulkapallolle ja purjehdukselle. Kännyhaiku Itkien, nauraen, tulevaisuutta tuijotellen Edessäni istuvat vastakkain kolmekymppiset pariskunnat. Vaalea, varmastikin insinöörismies, tomerasti toisille: kattokaa kuinka tuulee, osoittaen bussin ikkunasta huoltoaseman edessä liehuvia lippuja. Arvaisinko, että näiden yrityksen saunailta päättyi ja vaimot on mukana, mutta asiallisuutta jatketaan pysähtyneen ajan jämähtäneessä pukujäykkyydessä. Tänään on lauantaina ja toivon vain, että minäkin olisin jo kännimaassa. Teekkari olen, enkä tiedä itkeäkö vaiko nauraa. -Hampaaton henkilökuva Käytävillä kaikuu Viisi opintotukikuukautta lisää Ensi syksystä alkaen on teekkareilla ja arkkitehtiopiskelijoilla mahdollisuus nostaa 55:n sijasta 60 kuukautta opintotukea. Eduskunnan hyväksymä budjettimuutos koskee kaikkia 180 opintoviikon laajuisen tutkinnon suorittavia. Laajempi tuki ei tule automaattisesti, vaan sitä on haettava erikseen. Perusteeksi kuitenkin riittää 180 opintoviikon laajuinen tutkinto. Asiaa on yritetty vaikuttaa viiden vuoden ajan ja tavoitetta on pidetty tärkeänä myös SYL:ssa. CIS muuttaa nimeään TKY:n ulkkaritoimikunta CIS (ex-utmk) muuttaa nimeään. Erasmus Student Networkiin (www.esn.org) liittymisen myötä uudeksi nimeksi tulee ESN- TKY. Jäsenyyden myötä mm. mahdollisuudet euroopan laajuiseen toimintaan ja vaikuttamiseen paranevat merkittävästi. KoLehti 1 / 2003 13
edaripalsta Sisäpiirin supinoita Asiaa TKY:n hallinnosta ja sen vierestä Nyt alkaa tässäkin lehdessä uuden tietoisuuden aikakausi.ylioppilaskuntamme sisuskaluihin tunkeutunut kaikkitietävä kaalimato paljastaa teille mehevimmät juorut ja törkeimmät väärinkäytökset. Pääsette mässäilemään todellisen sosiaalipornon ääressä missä ei säästetä TKY:n tai killan hallituksen puheenjohtajia tai muita wanna-be-pikkupamppuja. Tai no, ehkä sittenkin kerron teille vain hiukan ylioppilaskunnan hallinnosta, jotta saisitte paremman (ainakin toivottavasti paremman)kuvan sen toiminnasta. Yritän tehdä tämän mahdollisimman helposti ja mennä sieltä missä aita on matalin. Jos ette ymmärrä, niin minulta jäävät opintoviikot tästä kirjoituksesta saamatta. Toisaalta, jos teitä ei kiinnosta, niin sekin on huomattu. Viime edustajistovaaleissa äänes-tysprosentti oli alle 30%. Ja asiaan. Ylioppilaskunnan ylintä päättävää valtaa käyttää suhteellisilla vaaleilla valittu edustajisto. Kaikki edustajiston jäsenet ovat TKY:n jäseniä eli opiskelijoita. Edustajisto koostuu 45 jäsenestä ja sen toimikausi on kaksi vuotta. Seuraavat vaalit ovat tänä syksynä ja äänioikeutettu olet juuri Sinä! Edustajisto kokoontuu noin kerran kuussa ja sen harkitsevan päätäntävallan alla ovat kaikki ylioppilaskuntaa koskevat suuremmat asiat, esim. budjetti ja strategia. Lisäksi edustajisto nimittää TKY:n tärkeitäelimiä kuten hallituksen ja taloustoimikunnan sekä hallinnon opiskelijaedustajat eli halopedit. Viime aikoina edustajisto on tehnyt päätöksiä monista suurista hankkeista, jotka vaikuttavat ylioppilaskunnan toimintaan vielä pitkään. Päätettiin rakentaa lisää opiskelija-asuntoja Otaniemeen sekä luovuttaa teekkarikylä kisakyläksi yleisurheilun MM-kisoihin. Silti välillä on tuntunut, että virtaa on riittänyt enemmän taistelemaan suu vaahdossa pääsihteerin solmion väristä, kuin miettimään niitä nuijan kopautuksia, joilla lopetettiin perinteiset Otahuuto ja Nyytiset, päätettiin ottaa ylioppilaskunnalle miljoonien rakentamisvelat tai häädetään melkein tuhat asukasta pois kylästä kesän 2005 ajaksi. Toisaalta pääsihteerin solmio oli kyllä vähän liian tumma... Seuraava kokous edarilla on 13.2. eli juuri tämän lehden mennessä painoon. Tuon kokouksen suurimmaksi myllynkiveksi noussee loppuvuonna suurta keskustelua herättänyt informaatioverkostojen ammattiainekerho Athenen halukkuus päästä killaksi. Asia jakaa mielipiteitä voimakkaasti ja sekä puolustajat, että vastustajat ovat liiankin usein keskittyneet epäolennaisuuksiin. Mikä kyllä lienee välillä tälläisen elimen ammattitauti. TKY:n sääntöjen mukaan jokaisella koulutusohjelmalla voi olla oma kilta. Infolaiset aktiivit sanovat kiltastatuksen lisäävän omaa identiteettiä ja arvostuksen nousua. Toisaalta vastustajat pelkäävät tästä ennakkopäätöstä, joka saa aikaan dominoilmiön ja uusia kiltoja syntyy kuin sieniä syksyisellä sateella. Tämä sade lienee verrattavissa tulevaan tutkintorakenneuudistukseen, joka mahdollistaa koulutusohjelmien määrän lisääntymisen ja samalla siis antaa periaattellisen mahdollisuuden myös uusille killoille. Kiltojen lisääntyessä, lisääntyisi myös TKY:n eri toimikuntien koko. Tämä hankaloittaisi niiden sujuvaa toimintaa tuntuvasti. Tulikohan nyt sanottua asia tarpeeksi sekavasti? No, ensi lehden aikaan olemme paljon viisaampia. Tai sitten vain yhtä pöydällejättöpäätöstä rikkaampia. Lauri Pakkanen, edaattori Edustajistoryhmä KONE PS. Lehden mentyä jo painoon, päätti edustajisto hyväksyä TKY: n hallituksen esityksen ja lisätä Informaatioverkostojen killan Athene ry:n TKY:n yhdistysrekisteriin kiltana ääniin 23-14. Onnea. 14 KoLehti 1 / 2003
kapun palsta Kapun palsta Tällä hetkellä 83 päivää mahdolliseen Wappuun, 63 päivää Phuksijäynään ja 32 päivää Kuuban kuumaan Yöhön. Joten ei vielä mitään hätää lakinjahdin suhteen. Vielä ei ole syytä panikoida, että saako tarvittavat pisteet kasaan. Phuksiexcujakin on tulossa runsaasti vielä tänä keväänä. Ja sitten asiasta seinään. Monet teistä ovat varmaankin jo alkaneet miettiä tulevaa kesää ja sen työtilannetta. Teekkarin työkirjasta saa paljon apua ja koneosaston harjoitteluneuvojalta voi myös kysyä neuvoja. Jos mahdollista, niin yrittäkää hoitaa haalariharjoittelu tänä kesänä, mutta kyllä se onnistuu hyvin myöhemminkin. Kilta järjestää kone- ja energiatekniikan opiskeli-joille Teollisuusviikon (11.3-13.3), jossa on yritys-esittelyjä. Siellä voi hyvin tutustua eri yritysten toimenkuviin ja minkälaista työtä voi sillä alalla tehdä. Itsensä tyrkyttäminen on myöskin paikan päällä sallittua. Jos on epävarma jonkin yrityksen tarjoaman kesätyöpaikan toimenkuvasta, niin älkää epäröikö soittaa, sillä aktiivisuus antaa hyvän kuvan heti alussa. Passiivinen kesätyöpaikan hakija jou-tuu yleensä nuolemaan näppejään. Mutta jos kaikista yrityksistä huolimatta ette saakaan töitä, niin harkitkaa opiskelukesää. Tuen nostaminen onnistuu kesäkuukausinakin ja TKK tarjoaa monia kesäkursseja avoimen yliopiston kautta. Syyslukukauden alussa on myös tenttiviikko, jos haluaa opiskella kesällä itsenäisesti. Onnea hakuun, Sarah & Jutta KoLehti 1 / 2003 15
Teollisuusviikko* tulee taas 11-13.3.2003 *Teollisuusviikko on koneinsinöörikillan järjestämä kolmipäiväinen tapahtuma, jonka aikana kone- ja energiatekniikan johtavat yritykset esittäytyvät. Esityksiin on vapaa pääsy. Lisätietoa esiintyjistä ja aikataulusta ilmoitustauluilta.