34 12 09 29 06 26 SISÄLTÖ / PAKOLAINEN 4 / 2010 03 Pääkirjoitus Dublin-asetus täyshuoltoon 04 Mihin kansalaisuustestejä tarvitaan? 05 Kolumni: Anteeksi 06 Kreikkaan käännytykset saattavat loppua 09 Pakolaislapsi kelluu kahden maan välillä 12 Haaveena perhe-elämä 14 Näkökulma: Aziz Sheikhani 15 Kotouttamista lain voimalla 16 Haussa kotikunta 18 Henkilökuva: Mazdak Nassir 21 Kolumni: Mari Lukkari 22 Det rasbiologiska spöket i klassrummet 24 Analyysi: Zara Järvinen 26 Moninaisia kohtaamisia Kotilo-projektissa 29 Järjestöhautomo / Suomen Somalia-verkosto 31 Järjestöhautomo / Moniheli 32 Uutisia Kampalan ja Nakivalen hankkeista 35 Sarjakuva: Leif Packalen PAKOLAINEN ilmestyy neljä kertaa vuodessa I Vuosikerran vapaaehtoinen kannatusmaksu on 18 euroa I Lehden saa myös liittymällä jäseneksi, vuosimaksu 25 euroa I JULKAISIJA Suomen Pakolaisapu ry VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Thomas Wallgren I PÄÄTOIMITTAJA Marcus Floman I TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Kaikukatu 3, 00530 Helsinki I puh 09-6962 640 marcus.floman@pakolaisapu.fi TILAUKSET toimisto@pakolaisapu.fi I www.pakolaisapu.fi I PAINO Forssan Kirjapaino Oy I ISSN 0359-6435 I ULKOASU Joonas Reijonen Ideaforum KANNEN KUVA Anne Heinonen KUVASSA Dativa Nyirazaninka, Nakivale, Uganda I PAKOLAINEN 01/2011 ilmestyy Maaliskuussa 2011 I Lahjoitustilinumerot I Nordea 215318-22229 I Sampo 800013-223667 I OKO 578007-59875 S 02 / PAKOLAINEN 4 / 2010
PÄÄKIRJOITUS D u b l i n a s e t u s täyshuoltoon MARCUS FLOMAN / päätoimittaja Turvapaikanhakemusten tutkintavelvollisuutta EU-maissa määrittävä Dublin-asetus (joka esitellään tarkemmin artikkelissa sivulla 6) joutaa täyshuoltoon. Jo usean vuoden ajan Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaari ja ihmisoikeus- ja pakolaisjärjestöt ovat kritisoineet Dublin-järjestelmää, jonka mukaan turvapaikkahakemus käsitellään vain yhdessä jäsenmaassa yleensä ensimmäisessä, johon hakija saapuu. Tähän maahan turvapaikanhakija siis palautetaan, jos hän lähtee etsimään turvaa muusta EU-maasta. Järjestelmän pohjaoletus on, että kaikissa EU-maissa on samantasoinen turvapaikkajärjestelmä. Näin ei kuitenkaan ole. Kreikassa, Italiassa ja Maltalla turvapaikanhakijalla ei ole takeita päästä turvapaikkajärjestelmään ja vastaanotto-olosuhteet ovat ala-arvoisia. Tämän takia kymmenet tuhannet ihmiset jatkavat matkaa muihin EU-maihin tavoitellakseen oikeutta ja suojaa. Useimmat pohjoisemmat EU-maat ovat jättäneet huomioimatta sen, että Dublin-asetus antaa mahdollisuuden ottaa käsittelyyn muussakin maassa näiden muiden EU-maiden kautta saapuneiden turvapaikanhakijoiden hakemuksia yleensä hakijat palautetaan tomerasti Etelä-Eurooppaan. Kuitenkin esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on jo vuodesta 2008 suosittanut, ettei ketään käännytettäisi Kreikkaan. Syksyn aikana kritiikki Dublin-käännytyksiä kohtaan on voimistunut. Tässä Pakolaisessa on juttu Dublin-asetuksesta, jossa pureudutaan Kreikan heikkoon ihmisoikeustilanteeseen. Jutussa nostetaan esille, että useat maat ovat päättäneet toistaiseksi jäädyttää käännytykset Kreikkaan. Herää kysymys: miksi Suomi ei ole toiminut Norjan, Ruotsin, Islannin, Iso-Britannian, Belgian ja Alankomaiden tavoin? Soitto Maahanmuuttovirastoon paljastaa, että siellä ollaan erittäin hyvin perillä sekä Kreikan erittäin heikosta ihmisoikeustilanteesta että siitä, että monet muut EU-maat ovat jäädyttäneet turvapaikanhakijoiden palautukset Kreikkaan. Suomesta palauttamatta jätetään ainoastaan erityisen heikossa asemassa olevat, kuten sairaat tai yksintulleet lapset. Suomessa Dublinasetuksen tulkitsemisesta päättävät virkamiehet ovat kokoustaneet viimeksi lokakuussa, mutta palauttamisten lopetusta ei pidetty tarpeellisena. Viraston Dublinasioista vastaavan virkamiehen sanoin terveitä aikuisia miehiä voidaan lähettää Kreikkaan. Käytännössä juuri nyt harva päätyy Suomesta Kreikkaan asti - suurin osa Dublin-palautettavista hakee Maahanmuuttoviraston palautuspäätökseen täytäntöönpanokiellon hallinto-oikeudesta tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta, jotka ovat syksyn aikana myöntäneet sen kaikille Kreikkaan palautusta pelkääville. Ongelma on se, että käännytyksen jäädyttäminen jää sen varaan, miten aktiivinen lakimies kutakin hakijaa puolustaa. Kaikki eivät saa oikeutta: palautetut päätyvät elämään Ateenan kaduille ja puistoihin rakentuviin slummikyliin, toiset teljetään yliahdettuihin poliisivankiloihin. Kaikki käännytykset Kreikkaan tulisi välittömästi keskeyttää ja nykyinen Dublin-järjestelmä lakkauttaa. Tilalle tulisi rakentaa uusi turvapaikkajärjestelmä, jossa turvapaikanhakijoiden ihmisoikeudet turvataan. Sen jälkeen turvapaikkajärjestelmä voidaan järjestää uudelta pohjalta. PS. Katso You Tubesta, Battle for Attica Squarevideo, joka kertoo Kreikan turvapaikkatilanteesta. http://tinyurl.com/2uu8yaw. Korjaus: Edellisen lehden pääkirjoitukseen oli livahtanut asiavirhe. Pääkirjoituksessa väitettiin virheellisesti, että Meille saa tulla kampanja olisi käynnistetty Jyväskylän yliopistossa. Oikea kaupunki on tietenkin Joensuu, ja tarkemmin Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen sosiologian laitos. Sekaannus ei johtunut pääkaupunkilaisesta arroganssista tai puutteelisista maantiedon tiedoista, vaan huolimattomuudesta. S 03 / PAKOLAINEN 4 / 2010
Maahanmuuttoviraston johtaja Jorma Vuorio yllätti lokakuun lopulla tuomalla julki idean kansalaisuustesteistä Suomen kansalaisuutta hakeville. Testit ovat käytössä muutamissa maissa, ja monissa maissa ne ovat myös saaneet ansaittua arvostelua osaakseen. Kuukautta myöhemmin eduskunnan hallintovaliokunta otti kopin ja ilmoitti haluavansa hallitukselta selvityksen mahdollisuudesta ottaa kansalaisuustestit käyttöön. Tiistaina 7. joulukuuta Ylen Ajankohtainen Kakkonen selvitti eduskuntaryhmien puheenjohtajien mielipiteet asiassa. Kävi ilmi, että Kokoomus, Keskusta, Sdp, Perussuomalaiset ja Kristilliset kannattavat kansalaisuustestejä. Maahanmuuttoviraston kansalaisuusyksikön johtajan Tiina Suomisen mukaan (HS 2.12.2010), testikysymykset voisivat perustua tiettyyn kirjaan tai verkosta löytyvään tietopakettiin. Maahanmuuttoviraston Vuorion perusteli Turun Sanomille...kansalaisuustestillä nähtäisiin yhdestä kulmasta, kuinka hyvin kotouttaminen on onnistunut. Miten niin? Testissä mitataan sitä, miten hyvin on opetellut ulkoa asioita. Nykyään kansalaisuuden edellytyksenä on esimerkiksi nuhteettomuus ja tyydyttävä suomen tai ruotsin kielen taito. Nuhteettomuusedellytys ei täyty, jos hakijalla on esimerkiksi maksamattomia sakkoja tai jos hakija ei pysty ilmoittamaan kaikkia toimeentulolähteitään vaaditulta asumisajalta. Tämän päälle halutaan siis vielä kansalaisuustestejä. Tässä yhteydessä herää kysymys: miksi juuri ulkomaan kansalaiset laitetaan koulun penkille pelaamaan Trivial Pursuitia panoksena Suomen kansalaisuus? Miksi tämä testi ei koske kaikkia kansalaisia? Testejä voidaan pitää eriarvoistavina, ja onkin toivottavaa, että hallitus tekee perusteellisen selvitystyön siitä, millaisia kokemuksia testeistä on muissa maissa. Onko testien käyttöönotto vaikuttanut myönnettävien kansalaisuuksien määrään? Ovatko kansalaisuuden saaneet nyt integroituneempia kuin ilman testiä kansalaisuuden saaneet - jos tätä nyt ylipäätään voidaan mitata, eli onko kysymyksissä mitään järkeä? Tilanne muissa maissa Saksan vuonna 2008 aloittamia testejä on arvosteltu muun muassa siitä, että niissä kysytään nippelitietoja esimerkiksi siitä, kuka kirjoitti Saksan kansallislaulun sanat. Ruotsissa kansalaisuustestiä ovat esittäneet ensin Ruotsidemokraatit ja nyt syksyllä 2010 vaalien alla myös muutamat Kansanpuolueen aktiivit. Ruotsidemokraattien maahanmuuttopoliittisen ohjelman mukaan tarvitaan kansalaisuustesti, jossa hakijan tulee osoittaa, että on omaksunut ruotsin kielen ja hankkinut perustiedot Ruotsin historiasta ja ruotsalaisesta yhteiskunnasta. Tanskassa kansalaisuustesti on ollut käytössä jo vuosia. Testejä arvosteltu siitä, että ne ovat liian vaikeita. Yhdessä vaiheessa kysymykset olivat niin vaikeita, että ainoastaan kaksi kolmesta syntyperäisestä tanskalaisesta läpäisi testin. Muukalaisvihamielinen Tanskan kansanpuolue on tästä huolimatta ollut sitä mieltä, että liian moni ulkomaalainen selviää kysymyksistä ja puolue on myös kerran vaatinut testin sisällön muuttamista. Testien käyttöönottamista perustellaan Suomen Maahanmuuttovirastossa sillä, että sen avulla voidaan mitata kotouttamisen onnistumista. Mutta onko testi todella oikea tapa? Voisi ehkä myös pohtia, onko se todellinen syy vai halutaanko oikeasti vain populistisesti rajoittaa kansalaisuuksien myöntämistä. Jos tavoitteena on kaikkien maassa oleskelevien mahdollisimman hyvä kotoutuminen ja viihtyminen, eikö pikemminkin pitäisi panostaa siihen, että kaikille tarjotaan todellinen mahdollisuus tulla osaksi yhteiskuntaa esimerkiksi työn, opiskelun tai järjestötoiminnan kautta? Trivial Pursuitia voidaan sitten pelata ystävien kesken kansalaisuudesta riippumatta. FAKTA Verkosta löytyy HS:n pari vuotta sitten laatima kansalaisuustesti, joka on tehty muiden EU-maiden testien sisältöä mukaillen. http://www.hs.fi/viesti/ kansalaisuustesti/ Maahanmuuttoviraston sivuilla voi tarkistaa täyttyvätkö kansalaisuuden edellytykset: http://www.migri.fi/kansalaiseksi/ fin/fi-intro-2.html Tämän lehden sivuilla 9-23 käsitellään kotoutumista. Mitä edellytyksiä ja esteitä Suomi tarjoaa kotoutumiselle? Lehden pääteema syntyi Pakolaisavun syksyllä järjestämällä toimittajakurssilla. Teemajutuissa kurssille osallistuneet toimittajat lähestyvät aihetta eri näkökulmista. Osa kurssilaisten kirjoittamista jutuista käsit- telee pakolaisuutta laajemmin: tällaisia artikkeleita ovat esimerkiksi Dublin-järjestelmän kriisiä käsittelevä teksti sekä analyysi EU:n ja Pohjoisafrikan epäpyhästä liitosta. Suomen Pakolaisapu on saanut tukea ulkoasianiministeriöltä tämän numeron toteuttamiseen. S 04 / PAKOLAINEN 4 / 2010
kirjat / Maahanmuuttopoliittinen sanasto Into Kustannus / Markus Himanen JA Jukka Könönen Voima-lehden lukijoille Markus Himasen ja Jukka Könösen Maahanmuuttopoliittiset aakkoset ovat tulleet tutuiksi viimeisten vuosien aikana. Onneksi Maahanmuuttopoliittisessa sanastossa käsitteistä on kirjoitettu laajat versiot ja teksti tuntuu hyvin työstetyltä. Tämä kirja on oiva seuralainen cocktailkutsuilla, jos haluat lausua tutuista käsitteistä jotakin, joka on latteuden ja normijargonin ulkopuolella. Tai miksei sopiva lunttilappu eteenpäin pyrkivälle poliitikolle maahanmuuttopoliittisessa TV-väittelyssä? Alla pari pätkittyä esimerkkiä: Dublin-järjestelmä: kertoo EU:n turvapaikkapolitiikan harmonisoinnin to-dellisesta luonteesta: olennaista ei ole turvapaikanhakijan oikeusturvan ja pakolaisten suojelun varmistaminen, vaan tiedon kerääminen ja liikkumisen kontrollointi. Hallittu maahanmuutto: Kun poliitiikot vaativat jonkin asian ottamista hallintaan, kyseinen ilmiö on jo peruuttamattomasti hallitsemattomissa (vrt. globalisaatio). Tiukan viisumi ja oleskelulupapolitiikan takia siirtolaisille ei käytännössä ole olemassa laillisia väyliä saapua Eurooppaan työnhakuun, mikä pakottaa heidät käyttämään salakuljettajia, pakoilemaan viranomaisia ja hakemaan turvapaikkaa. Juuri laittoman siirtolaisuuden vastainen taistelu tuottaa laitonta siirtolaisuutta ja hallittu maahanmuuttopolitiikka hallitsematonta maahanmuuttoa. Karkotus: EU-maat palauttavat tuhansia turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia vuosittain Libyan ja Iranin kaltaisiin maihin, joiden ihmisoikeustilanne on vähintäänkin kyseenalainen. Mikään eurooppalainen viranomaistaho ei seuraa, mitä karkotetuille ihmisille tapahtuu. Jos karkotus toimi aikoinaan vaihtoehtona kuolemantuomioille, nykyään karkotus voi siirtolaisen kohdalla tarkoittaa kuolemantuomiota. kolumni/anteeksi Eri kaupunkien niin sanottujen etnisten ravintoloiden päivän kestänyt muistotilaisuus Tampereen tuhopolton johdosta nousi uutiseksi marraskuun lopulla. Esimerkiski kouvolalaisen ravintolan ovessa luki näin: Vietämme surupäivää. Kunnioittaen Tampereen traagisen ravintolapalon uhreja ja omaisia, pidämme ravintolamme suljettuna maanantaina 29.11.2010. Kouvolalaisen surupäivän organisoija ravintoloitsija Ziad Hathicho perusteli surupäivän järjestämistä Aamulehdessä näin: Pyydämme anteeksi uhrien omaisilta ja läheisiltä. Olemme pahoillamme. Emme hyväksy Tampereen tekoja. Haluamme viestittää, että me ulkomailta tulleet emme ole kaikki samanlaisia. Jos yksi on paha, kaikki eivät ole pahoja. Me jaamme leipämme suomalaisten kanssa emmekä halua aiheuttaa ongelmia. Ravintoloitsijat halusivat osoittaa myötätuntonsa Tampereen ravintolapalon uhrien omaisille. Kaikki palon uhrien omaisille osoitettava tuki on tietenkin tarpeen ja tervetullutta, ja omaisille täysin tuntemattomilta ihmisiltä tuleva osanotto on hieno ele. Samalla se on osoitus kyseessä olevien ravintoloitsijoiden osallistumisesta yhteiskunnaliseen keskusteluun. Mutta. Kun ravintoloitsijat ilmoittavat surupäivän syyksi halun osoittaa, etteivät kaikki ulkomaalaiset ravintoloitsijat ole samanlaisia olettaen tietysti, että ravintolan omistaja lopulta on syyllinen palon sytyttämiseen hän ennakoi pelottavan pessimistisellä tarkkuudella ympäröivän yhteiskunnan rasistisia reaktioita ja kaikkien maahanmuuttajien niputtamista samaan muottiin. On harvinaista pyytää anteeksi toisen ihmisen tekoa. Onkin hyvin surullista, että kebab- ja pitsaravintoloiden omistajat pyytävät joukolla anteeksi tekoa, joka ei yhtään millään tavalla liity heihin. Mielestäni on olennaista kysyä, mikä on anteeksipyynnön ja maamme erilaisuutta vieroksuvan ilmapiirin yhteys? Eikö tämä anteeksipyytäminen tietyllä tavalla ole hätähuuto hyväksymisen puolesta? Vai onko se jollain oudolla tavalla osoitus täydellisestä sopetumisesta? Ei erotuta joukosta, pyydetään anteeksi. Miten tähän on tultu? mielestäni on olennaista kysyä, mikä on anteeksipyynnön ja maamme erilaisuutta vieroksuvan ilmapiirin yhteys? aukeaman tekstit marcus floman S 05 / PAKOLAINEN 4 / 2010
Teksti Suvi Lindgren Kuvitus Warda Ahmed Lähiaikoina ratkeaa, voivatko Euroopan maat jatkossa käännyttää turvapaikanhakijan takaisin humanitaariseen kriisiin ajautuneeseen Kreikkaan. Jos näin käy, Kreikasta turvapaikkaa hakevat ovat aiempaa pahemmassa pinteessä. Aihetta Dublin-päätökseen? Se on ensimmäinen asia, jota Maahanmuuttovirasto ryhtyy selvittämään saatuaan turvapaikkahakemuksen. Jos hakijasta löytyy jälkiä toisen EU-maan, Islannin, Norjan tai Sveitsin alueelta, sujuu hakemuksen käsittely yleensä vauhdikkaasti. Hakija käännytetään saman tien maahan, jonka vastuulle hän kuuluu. Käytäntö perustuu ns. Dublinasetukseen, jonka mukaan turvapaikkahakemus käsitellään siinä EU-maassa, johon paperiton hakija ensiksi saapuu tai jossa hän hakee turvapaikkaa. Suuri osa Dublinkäännytyksistä suuntautuu Etelä- Euroopan maihin, joissa maahan pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä on Euroopan korkeimpia. Ihmisoikeuksien näkökulmasta turvapaikanhakijan asema on kyseenalainen erityisesti Kreikassa. Vuonna 2009 Suomessa oli yhteensä 5 988 turvapaikanhakijaa. Kreikassa hakemuksia käsiteltiin samana vuonna 30 000 käytännössä turvapaikkaa tavoittelee monikertainen määrä, mutta hakemuksen jättäminen on lähes mahdotonta. Elokuussa 2010 käsittelyä odottavia hakemuksia oli 52 000. Vastaanottomahdollisuus Kreikassa on vain noin tuhannelle hakijalle - muut joutuvat elämään kaduilla. Turvapaikan saamiseen vaikuttaa huomattavan paljon se, missä maassa hakemus käsitellään. Esimerkiksi Irakista tulleille hakijoille ei viime vuonna myönnetty yhtään turvapaikkaa Kreikassa, mutta Saksassa lähes kaikkien maasta tulleiden hakemukset hyväksyttiin. Vaikeuksia Kreikassa Kreikassa turvapaikanhakijan mahdollisuudet saada tarvitsemaansa kansainvälistä suojelua ovat erittäin heikot. Viime vuonna maassa vain 0,3 prosentille hakijoista myönnettiin turvapaikka. Kreikassa on tavanomaista sulkea turvapaikanhakijat säilöönottokeskuksiin tai poliisivankiloihin käännytyspäätökseen saakka. Vangittuina on myös alaikäisiä. Vaikka kansainvälistä suojelua hakeva turvapaikanhakija saisi hakemuksensa jätettyä, ei tulkkaus- tai lakiapua ole saatavilla lähes koskaan. Euroopan maiden turvapaikkajärjestelmien eriarvoisuutta osoittavat muun muassa Human Rights Watchin ja Amnesty Internationalin selvitykset. Kuitenkin Suomi käännyttää yhä Dublin-asetuksen perusteella suuren määrän turvapaikanhakijoita EU-maihin, joissa turvapaikanhakijan asema ei vastaa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vähimmäisvaatimuksia. Dublin-asetus sanelee vastuut Dublin-asetus määrittää turvapaikanhakemusten tutkintavelvollisuutta Euroopan unionin jäsenvaltioissa, Norjassa, Islannissa ja Sveitsissä. Periaatteena on, että näissä maissa turvapaikkahakemuksen tutkii vain yksi valtio. Asetuksen mukaan se maa, jossa turvapaikanhakija ensimmäisenä hakee turvapaikkaa tai jonka kautta hän tulee unionin alueelle, on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen. Jos sormenjälkien tai muiden tietojen kautta selviää, mihin EU-maahan henkilö on ensimmäisenä saapunut, niin S 06 / PAKOLAINEN 4 / 2010
Käännytykset hiljenevät... YK:n kidutuksen vastaisen työn erityisraportoija Manfred Novak ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Thomas Hammarberg ovat vedonneet EU-maihin, jotta ne jäädyttäisivät turvapaikanhakijoiden käännytykset Kreikkaan. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on suosittanut tätä jo vuoden 2008 keväästä asti. Kreikan turvapaikkajärjestelmän kärjistynyt tilanne on viime aikoina vaikuttanut muutamien EU-maiden tapaan soveltaa Dublin-asetusta. Belgia, Norja, Britannia ja Alankomaat lopettivat Kreikkaan käännytykset lokakuussa. Tosin käännytykseltä säästyneiden hakijoiden turvapaikkahakemuksia ei kuitenkaan oteta käsittelyyn näissä maissa. Tästä huolimatta Suomessa Maahanmuuttovirasto tekee edelleen käännytyspäätöksiä Kreikkaan. Marraskuun alussa Pakolaisneuvonta, Suomen Punainen Risti ja Euroopan pakolaisjärjestöjen kattojärjestö ECRE vetosivat maahanmuuttoministeri Astrid Thorsiin ja Suomen viranomaisiin, jotta myös Suomi keskeyttäisi Kreikkaan suuntautuvat käännytykset.... ja voivat jopa pysähtyä Kreikkaan käännytyksiä on käsitelty monien Euroopan maiden kansallisissa oikeusistuimissa. Vastaavan tyyppinen tapaus on nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaistavana. Päätös siitä, onko Belgia toiminut Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisesti käännyttäessään afgaanihakijan Kreikkaan, pitäisi tulla vuodenvaihteen tienoilla. Jos tuomioistuin katsoo, että afgaanihakijan oikeuksia on loukattu eikä Kreikkaan käännytys ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen, vaikuttaa se kaikkien EU-maiden käännytyspolitiikkaan. Tällöin Kreikkaan palautukset lakkaavat ainakin siihen asti, kunnes tilanne maassa kohenee. Vastakkainen ratkaisu vahvistaisi Euroopan turvapaikkajärjestelmän eriarvoisuutta sekä syventäisi Kreikan vaikeuksia hallita tilannetta. Päätös voisi romuttaa myös Belgian, Norjan, Ruotsin, Britannian ja Alankomaiden sitoumukset olla palauttamatta turvapaikanhakijoita toistaiseksi Kreikkaan. Euroopan komissio ja parlamentti sekä jäsenmaat selvittävät parhaillaan, kuinka nykyistä Dublin-asetusta voisi muuttaa. Komission ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot voisivat tilapäisesti keskeyttää palautukset maahan, joka ei pysty takaamaan turvapaikanhakijoille oikeudenmukaista turvapaikkatutkintaa tai kunnollisia vastaanotto-olosuhteita. hakija yleensä käännytetään kyseisen maan turvapaikkamenettelyyn. Mikään ei kuitenkaan estä ottamasta käsittelyyn turvapaikkahakemusta, jonka käsittelyvastuu kuuluu toiselle valtiolle. Tätä mahdollisuutta on kuitenkin hyödynnetty suhteellisen vähän. Asetuksen tavoitteena on ollut jakaa valtioiden kesken vastuuta turvapaikanhakijoista järkevästi ja yhdenmukaistaa eri maiden turvapaikan hakumenettelyä. Käytännössä mahdollisuudet hakea ja saada kansainvälistä suojelua eri jäsenmaista vaihtelevat huomattavasti. Euroopan komissio on katsonut Dublinin-asetuksen olevan tärkeä osa sen pyrkimystä luoda yhtenäinen, Euroopan laajuinen turvapaikkajärjestelmä. S 07 / PAKOLAINEN 4 / 2010
Aikuisia ja lapsia Suomesta Kreikkaan Suomesta on viime vuonna palautettu Kreikkaan 64 turvapaikanhakijaa Dublin-asetuksen nojalla. Tämän vuoden lokakuuhun mennessä vastaava lukema on 29, josta kaksi on alaikäisiä. Vuonna 2009 Maahanmuuttovirasto yritti palauttaa 225 turvapaikanhakijaa Kreikkaan ja tänä vuonna 97. Toteutuneiden käännytysten määrä on huomattavasti Maahanmuuttoviraston aikeita pienempi, koska turvapaikanhakija voi valittaa käännytyspäätöksestä hallinto-oikeuteen ja pyytää samalla käännytykseen täytäntöönpanokieltoa. Se on väliaikainen turvaamistoimi, joka takaa, ettei turvapaikanhakijaa saada joko tiettynä määräaikana tai toistaiseksi käännyttää Suomesta. Se ei kuitenkaan takaa, että turvapaikkahakemus otettaisiin käsittelyyn Suomessa. Täytäntöönpanokieltoa voi hakea myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta, joka tällä hetkellä myöntää sen kaikille Kreikan kautta tulleille. Lisäksi osa turvapaikanhakijoista lähtee pois Suomesta omia teitään, osalle järjestyy oleskelulupa muun perusteen nojalla. Dublin-päätös käsiteltiin viime vuonna keskimäärin 76 päivässä, kun normaaliin menettelyyn kului 344 päivää. Kaikkiaan viime vuonna Dublin-asetuksen perusteella pyrittiin palauttamaan 1358 turvapaikanhakijaa Suomesta muuhun EU-maahan. 829 palautusta toteutui. Tämän vuoden lokakuun loppuun mennessä vastaavat lukemat ovat 869 ja 723, kun hakijoita oli 3210. Käytännössä siis jopa yli neljäsosa Suomesta turvapaikkaa hakevista käännytetään Dublin-asetuksen perusteella automaattisesti muihin maihin, eikä hakemuksia edes käsitellä Suomessa. Lähteet / Helsingin ulkomaalaispoliisi, Maahanmuuttovirasto. Poliisissa luvut rekisteröidään manuaalisesti, minkä vuoksi ne voivat hiukan heittää suuntaan tai toiseen. S 08 / PAKOLAINEN 4 / 2010
Augusto Pinochetin 17 vuotta kestänyt sotilasdiktatuuri tappoi ja kidutti tuhansia ja ajoi yli 200 000 chileläistä maanpakoon. Sen seuraukset näkyvät entisten pakolaisten elämässä edelleen. Teksti Kaisa Väkiparta Kuvat Kaisa Väkiparta Rodrigo Litorriaga Rodrigo Litorriaga, 37, syntyi päivän Chilen verisen vallankaappauksen jälkeen syyskuussa 1973. Poliittisesti aktiivinen isä joutui pakenemaan maasta heti kaappauksen jälkeen, äiti ja vastasyntynyt Rodrigo pääsivät myöhemmin UNHCR:n avulla isän luokse Ranskaan. Perhe muutti Belgiaan vuonna 1976, ja elämä diasporassa alkoi. Monet perheet elivät pitkään matkalaukut pakattuina pikaista paluuta varten. Rodrigo muistaa talon, jossa chileläiset vaihtoivat käytettyjä huonekalujaan. Ajateltiin, ettei kannata asettua aloilleen, koska lähdemme pian takaisin. Kului 15 vuotta, mutta ajatustapa ei muuttunut, Rodrigo kertoo. Vanhemmat olivat turhautuneita siitä, etteivät olleet Chilessä. He kuvittelivat, että paluumuutolla asiat loksahtaisivat paikoilleen. Rodrigo puolestaan sopeutui Belgiaan hyvin. Olin samanlainen belgialainen kuin kaikki muutkin. Minut erotti yksinkertaisesti unelma siitä, että jonain päivänä palaisimme Chileen, hän kertoo. Rodrigo eli Chilen idealisoinnin ja Belgian todellisuuden välillä. Hänen isänsä käytti kaiken aikansa taisteluun diktatuuria vastaan. Palkkatyö tuntui vasemmistoaktivistin mielestä luovuttamiselta, niinpä arjen pyörittäminen jäi äidin vastuulle. Diktatuuri oli hyvä tekosyy ulkomailla olemiseen ja henkilökohtaisten ongelmien sivuun jättämiseen. Vasta sen päätyttyä isä joutui ensimmäistä kertaa kysymään itseltään, mitä tekee elämällään. Siihen asti ainoat liikkeelle saavat tekijät olivat olleet vallankaappaus, maanpako ja ihmisoikeudet, Rodrigo sanoo. Paluumuutto ei ole paluu kotiin Moni perhe joutui vaikean paikan eteen, kun diktatuuri vuonna 1990 lopulta päättyi. Paluumuutosta oli haaveiltu Chilestä lähdöstä lähtien, mutta uudelleen nollasta aloittaminen tuntui vanheneville pakolaisille liian vaikealta. Lapset olivat S 09 / PAKOLAINEN 4 / 2010
juurtuneet vastaanottomaahan, eikä perhettä haluttu hajottaa. Suurin osa pakolaisista jäi ulkomaille, ja Chileen palanneita odotti muuttunut kotimaa. Paluumuuttajia pidettiin vasemmiston keskuudessa pettureina. Oikeisto oli puolestaan niellyt diktatuurin propagandan kultaisesta maanpaosta, jossa vietettiin hyvää ja rikasta elämää, ja suhtautui pakolaisiin vihamielisesti. Monet paluuta yrittäneet lähtivät pettyneinä takaisin ulkomaille. Rodrigon perheellekään paluu ei ollut helppo. Isä päätti jäädä Belgiaan, kun muu perhe palasi Chileen. He asettuivat asumaan äidin vanhempien luokse Pohjois-Chileen. Äidin oikeistolaisessa perheessä kukaan ei koskaan ottanut maanpakoa puheeksi. Belgian vuodet olivat kuin sulkeet, joiden jälkeen jatkettiin elämään kuin mitään ei olisi tapahtunut, Rodrigo kertoo. Meitä pidettiin eksoottisina ja outoina. Belgiasta tuli minulle kuvitteellinen maailma. Muistelin sitä salaa, sillä paluumuuttajien oli pakko sopeutua Chileen, eikä kaipuuta ulkomaille suvaittu. Rodrigon mukaan paluumuuton suurin ongelma oli, ettei kukaan tiennyt, mitä sopeutumiseen tarvitaan. Hän koki olevansa tunkeilija omassa maassaan. Vasta kansallisen paluumuuttotoimiston kampanja avasi hänen silmänsä. Näin julisteen, jossa lapsi palaa vuorten yli. Siinä luki Paluu on maalle hyväksi. Ensimmäistä kertaa koin, että olin chileläinen myös chileläisille, Rodrigo kertoo. Diktatuurin perintöä karkuun ulkomaille Rodrigon sopeutumista Chileen vaikeutti myös tuoreen demokratian yllä leijuva diktatuurin haamu. Pinochet oli edelleen vallassa armeijassa, ja yliopistot olivat täynnä diktatuurin aikaisia opettajia. Rodrigon talousopinnot jäivät S 10 / PAKOLAINEN 4 / 2010
tästä syystä kesken. Rodrigo alkoi luentojen sijaan käydä Ranskan kulttuurikeskuksessa, jossa hän tunsi olonsa kotoisaksi. Hän huomasi pian, että Chile ei ollut hänelle oikea paikka. Hän päätti neljän vuoden jälkeen palata Belgiaan, mutta sekään ei toiminut. En kohdannut enää vanhojen ystävieni kanssa. Ikävöin paljon Chileä ja äitiä, ja tappelin isän kanssa. Olin eksyksissä, enkä enää tiennyt, mitä tehdä. Olin jo kokeillut Chileä. Nyt Belgiakaan ei ollut minulle sopiva sillä tavalla kuin olin toivonut, Rodrigo kertoo. Rodrigo oli lapsuudessaan kokenut olevansa belgialainen muiden joukossa, mutta paluumuuton jälkeen siirtolaisasema tuli hänelle selväksi. Lapsena minulla ei käynyt mielessäkään, että minut nähtäisiin ulkomaalaisena. Kun palasin, huomasin eron. Tunsin itseni ulkopuoliseksi molemmissa kotimaissani. Rodrigo asuu nykyään Pariisissa, jossa hän tuntee olonsa kotoisaksi, sillä kaupunki vilisee siirtolaisia. Belgiassa ihmiset ovat liikaa sieltä kotoisin. Heillä on historiansa, sukulaisensa ja viikoittaiset rituaalinsa. Pariisissa sen sijaan ihmiset liikkuvat jatkuvasti, ja heitä tulee joka puolelta maailmaa. Omaa taustaa ei tarvitse selitellä, Rodrigo kertoo. Rodrigon paluusta Chileen on kulunut 20 vuotta, mutta se on hänen elämässään edelleen läsnä. Ehkä vaikeinta Chileen paluussa oli se, että kukaan ei odottanut sinua tai sanonut, että tässä on kotisi. Tunsin itseni orvoksi. Olin elänyt jotain, joka jäi historian ulkopuolelle, leijumaan ilmaan. Ensimmäinen sukupolvi oli olemassa, mutta toinen ei. Haluan tunnustuksen siitä, että mekin olimme olemassa ja kärsimme diktatuurista, Rodrigo sanoo. Virallinen tunnustus saattaisi auttaa tuntemaan Chilen kodiksi. S 11 / PAKOLAINEN 4 / 2010
pakolaiset saapuvat suomeen usein yksin, oleskeluluvan saatuaan monet haluaisivat yhdistää perheensä suomessa. tämä on Perhe-elämä kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Pakolaisperheet joutuvat kuitenkin usein erilleen toisistaan vaikeiden olosuhteiden pakottamana. Monesti he eivät voi valita lähtöään tai pohtia sitä pitkään etukäteen. Lisäksi pakomatkat vievät paljon aikaa ja tuovat mukanaan traumaattisia kokemuksia. Täten perheenyhdistämisen käynnistyessä voimavarat ovat usein jo vähissä. Somalialainen Saadio Moalim Ali, 22 ei ole nähnyt noin 3-vuotiasta tytärtään, eikä aviomiestään yli kahteen vuoteen. Saadio päätyi Suomeen ja muut perheenjäsenet Etiopiaan heidän paetessaan Somalian sotaa. Odottaminen stressaa perheitä Paperisota ja lupien odottaminen on väsyttänyt ja kuluttanut Saadioa. Olen surullinen ja minun on vaikeaa nukkua ja syödä. Minulla on myös keskittymisvaikeuksia. Koulussa opettajani kyselee, että missä mieleni oikein harhailee, Saadio kertoo. Hän opiskelee suomen kieltä Laajasalon Kristillisessä opistossa. Saadio odotti oleskelulupaa vuoden Suomeen saavuttuaan. Vasta tämän jälkeen hän pystyi jättämään perheenyhdistämishakemuksen maahanmuuttovirastoon. Nyt hakemuksen jättämisestä on kulunut vuosi, eikä vieläkään ole tietoa siitä, milloin Saadio saa tavata perheensä seuraavan kerran. Suomen viranomaiset ovat haastatelleet perheenjäseniäni Suomen suurlähetystössä Etiopiassa ja ottaneet meistä DNA-testit. Nyt odotan, että minut kutsutaan ulkomaalaisviraston tai poliisin haastatteluun täällä. En kuitenkaan voi tietää kauan joudun vielä odottamaan. Somalialaiset tutut ovat sanoneet Saadiolle, että hän joutuu mahdollisesti odottamaan vielä useammankin vuoden. En kestä tätä ajatusta. En olisi ikinä suostunut eroamaan perheestäni, jollei maassamme käytäisi sotaa., Saadio sanoo. Maahanmuuttoviraston mukaan käsittelyajat somalialaisten kohdalla ovat pitkiä suuren hakemusmäärän takia. Syyskuun loppuun mennessä perheenyhdistämishakemuksia oli tullut maahanmuuttovirastoon yhteensä 7825 henkilölle, joista somalialaisten hakemuksia oli 3062. Käsittelyajat perheenyhdistämisissä kaikille hakijoille ovat olleet tämän vuoden aikana noin puolesta vuodesta reiluun puo- leentoista vuoteen. Osa somalialaisista on odottanut päätöstä kuitenkin jo noin kaksi vuotta. Saadio saa apua somalialaisilta tutuiltaan Somalialaiset ystävät ovat helpottaneet Saadion elämää Suomessa. He ovat esimerkiksi auttaneet täyttämään perheenyhdistämiseen tarvittavat lomakkeet. En olisi yksin pystynyt täyttämään hakemuksia kielivaikeuksien takia, Saadio sanoo. Oleskelulupahakemukset perhesiteen perusteella ovat vaikeita täyttää, koska yksityiskohtaisia kysymyksiä on kymmenisen sivua. Toinen Saadion suuri huoli on asunnottomuus. En ole saanut omaa asuntoa vielä. Käyn usein kyselemässä asuntoa Helsingin kaupungilta, mutta he sanovat, että jono on pitkä, Saadio kertoo. Toistaiseksi hän on kuitenkin voinut asua somalialaisen tuttavaperheen luona. Saadio puhuu puhelimessa miehensä ja tyttärensä kanssa kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa. Sydäntä särkee, kun poissa ollessani puhumaan oppinut lapseni kysyy, että milloin äiti tulet? Olen nähnyt tyttäreni viimeksi, kun hän oli puolivuotias, Saadio sanoo. S 12 / PAKOLAINEN 4 / 2010
Teksti hanna-reetta diallo Kuvitus joonas reijonen Hallitus on tiukentanut perheenyhdistämiskriteerejä Sisäministeriön tuoreen selvityksen mukaan Suomen perheenyhdistämispolitiikka ei olennaisesti eroa monista muista EU-maista. Suomi on kuitenkin kiristänyt joitain perheenyhdistämisen kriteerejä tällä hallituskaudella. Lakimuutokset koskevat perheitä, jotka on muodostettu vasta Suomeen tulon jälkeen. Lain mukaan myös kansainvälistä suojelua saavan on nyt pystyttävä turvaamaan toimeentulo perheenjäsenelle, jos perheside on syntynyt vasta perheenkokoajan Suomeen tulon jälkeen. Muitakin lakimuutoksia on mahdollisesti tulossa. Sisäministeriön tietojen mukaan vuonna 2009 Suomeen saapui turvapaikanhakijoina oleskeluluvan saaneiden perheenjäseniä 576 henkilöä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana heitä on tullut 3411 henkilöä. Kansainvälistä suojelua saavien perheenyhdistämishakemuksista hylätään tällä hetkellä noin puolet. kuitenkin monimutkainen prosessi, johon tarvitaan paljon kärsivällisyyttä ja aikaa. Perheenyhdistäminen on vaikeutunut Somalialainen Mohamud Abdi tuli pakolaisena Suomeen vuonna 1997. Hän sai vaimonsa Suomeen noin vuoden päästä perheenyhdistämishakemuksen jättämisestä. Tällöin hän oli itse ollut Suomessa noin puolitoista vuotta. Verrattuna nykyiseen tilanteeseen, perheenyhdistäminen oli tällöin helpompaa, Abdi sanoo. Abdin mielestä hakuprosessit ja odottaminen hankaloittavat perheiden elämää kohtuuttomasti. Perheenyhdistämispäätökset pitäisi pystyä tekemään nykyistä nopeammin. Lisäksi perheenyhdistämisprosessin etenemisestä tiedottaminen kangertelee. Maahanmuuttoviranomaiset eivät ole velvollisia kertomaan aikatauluja perheenyhdistämisprosessissa. Abdin mielestä prosessi helpottuisi, jos perheillä olisi enemmän tietoa käsittelyaikatauluista. Vaikka odotusajat pysyisivät pitkinä, parempi tiedotus lisäisi pakolaisten tunnetta elämän pysyvyydestä ja jatkuvuudesta. Maahanmuuttovirasto ei myöskään useimmiten kerro selkeästi syytä kielteiseen päätökseen. Monet eivät tiedä syytä kielteisille päätöksille. Siksi jotkut hakevat perheenyhdistämistä monta kertaa uudestaan, Abdi kertoo. S 13 / PAKOLAINEN 4 / 2010
Näkökulma / Aziz Sheikhani Kuinka pakolaisuuden hajottama perhe selviää? Pakolaisuutta on ollut maailmassa kautta aikojen. Ihmiset joutuvat jättämään kotimaansa eri syistä. Monet konfliktit ovat kestäneet kymmeniä vuosia ja niihin ei edelleenkään ole löytynyt ratkaisua. Toisin sanoen osa pakolaisista ei voi tai saa mahdollisuutta palata kotimaahansa ja pakolaisuus kestää kuolemaan saakka. Tässä puheenvuorossani keskityn pakolaisuuden vaikutuksista perheelle. Kuinka käy perheelle, jonka jäsenistä osa jää lähtöalueelle ja osa pakenee aina Suomeen asti? Pakolaisuus käsitteenä viittaa siihen, että pakenemaan joutunut henkilö ei ole itse vapaaehtoisesti valinnut lähtöä, vaan hän on suojellakseen henkeänsä joutunut lähtemään. Luonnollisesti irrottautuminen omasta perheestä tuottaa ja aiheuttaa kärsimystä. Erityisesti tuskan voimakkuutta voi ymmärtää silloin, kun henkilö astuu pakolaisuusmaailmaan kollektiivisesta kulttuurista ja isosta perheestä. Perhe pakolaisuuden käsissä Perhe on kautta historian ollut yhteiskunnan perusyksikkö. Erityisesti kehitysmaissa ja pakolaisuutta aiheuttavissa maissa perhe on tärkeä tekijä niin yksilön kuin koko yhteiskunnankin kannalta. Täten tämänkaltaisesta yhteiskunnasta lähtöisin olevan perheen hajoaminen ja perheen jäsenten lähtö muualle aiheuttavat kauaskantoisia seurauksia. Voidaan sanoa, että perhe astuessaan pakolaisuusmaailmaan näyttää särkyneeltä lasilta, joka ei enää voi korjautua ennalleen. Perheen ollessa paossa yhdessä perheenjäsenet voivat silti tukea ja auttaa toisiaan arjessa. Tilastot kuitenkin kertovat, että suuri osa pakolaisista joutuu jättämään perheensä ja lähtemään pakoon yksin. Tällaisissa tapauksissa saattaa perhe - riippuen yhteiskunnan poliittisesta järjestelmästä ja valtarakenteesta - joutua maksamaan kovan hinnan pakoon lähteneen jäsenen puolesta. Isät saattavat joutua erilaisiin poliisikuulusteluihin tai kidutettaviksi. Yhden perheenjäsenen maanpaon seurauksena voi myös olla, että sisarukset eivät pääse yhteiskunnan toimintaan kelvollisina jäseninä. Toisaalta, kun perheenjäsen lähtee kotoa, perheen työvoima myös vähenee ja sen taloudellinen tilanne heikkenee. Tämän lisäksi kaikki osapuolet kärsivät henkisesti uudesta ja haastavasta tilanteesta, kun pakolaisilla ja pakolaisten perheillä on jatkuvasti huoli toisistaan. Perhe ja sen jäsen yrittävät eroamisprosessin jälkeen sopeutua tilanteeseen, jolle ei näy loppua. Yksilö pakolaisuuden armoilla Yksilö voi riippuen iästään kokea pakolaisuuteen lähdön seurauksena tuskaa eri tavoilla. Lasten ja aikuisten kommunikointi kotimaahansa on erilaista. Ei ole helppoa muuttaa pakon edessä dramaattisesti erilaiselle alueelle. Yksilö tarvitsee monia tietoja ja taitoja onnistuakseen uudessa arjessa, ja näitä suurimmalla osalla pakolaiselämään joutuneista ei ole. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tie turvamaihin ei ole tasainen ja sillä on monenlaisia esteitä edessä. Monet menettävät henkensä tien varrella. Alaikäiset lapset joutuvat usein rikollisten käsiin ja vain osa heistä lopulta pääsee turvamaihin. Muutoksien alaisuudessa ja paluu mielessä elämä uudessa yhteiskunnassa aiheuttaa pakolaiselle sopeutumiskipuja. Lähtömaan ja saapumismaan välinen matka ei vähennä näitä kärsimyksiä, ja täten turvapaikan saaminen ei myöskään ole loppuratkaisu yksilön huolille. Aloittaessaan elämänsä vieraassa kulttuurissa ja maassa paennut nuori kohtaa menneitä asioita, joiden seurauksena tämä ei voi kunnolla paneutua uuden elämän vaiheeseen. Lisäksi pakolaisena oleminen tuntuu usein suurennuslasin alla elämiseltä, eikä sellainen anna iloa kenellekään. Pakolaisuus ei ole valinta Olen itse yksi näistä pakolaisista. Lähdettyäni kotoa olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että ilman paluutakin elämä jatkuu. Nuoruudesta pitäen olen tulkinnut elämää positiiviseen suuntaan. Tiedän kuitenkin, että jos ihmisellä on mahdollista elää omassa maassaan, niin pakolaisuuteen ei ole syytä. Pitäkäämme siis täällä Suomessa hyvä huoli pakolaisista. Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja luennoitsija. S 14 / PAKOLAINEN 4 / 2010
Suomessa astui voimaan 1.5.1999 Euroopan ensimmäisten maiden joukossa laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta. 2006 vuoden alusta lakiin tehtiin joitakin muutoksia, joiden tarkoituksena oli tehostaa ja nopeuttaa maahanmuuttajien kotoutumista. Uusi laki on ollut valmisteilla ja siitä on keskusteltu kiivaasti jo pitkään. Keväällä 2010 hallituksen tekemä lakiehdotus annettiin eduskunnalle käsiteltäväksi ja lähetettiin lausuntokierrokselle. Uudistuksia on tarkoitus kokeilla ensi vuoden alussa kymmenessä eri kunnassa ja laki astuisi voimaan vuoden 2011 syyskuussa. Suurin muutos entiseen lakiin on, että kotouttamistoimenpiteet koskisivat kaikkia oleskeluluvan saaneita, eikä ainoastaan työttömiä maahanmuuttajia. Maahanmuutto- ja Eurooppaministeri Astrid Thorsin mukaan tarkoitus on, että kaikkiin maahanmuuttajiin saadaan kontaktipinta heti heidän saavuttuaan Suomeen ja kaikille jaetaan perustietoa keskitetysti. Uuden lain tarkoituksena on ottaa paremmin huomioon maahanmuuttajien hyvin erilaiset lähtökohdat ja tarjota mm. kielenopetusta helposti syrjään jääville ryhmille kuten kotiäideille. Maahanmuuttajille tehtävään kotouttamissuunnitelman kestoon sekä sisältöön on tarjolla yksilölähtöistä joustoa. Mullistavia uudistuksia laki ei tunnu sisältävän. Lakiehdotus ei esimerkiksi sisällä juurikaan uusia, konkreettisia toimia kotoutumisen helpottamiseksi. Uuden lain mukaan kunnat kantaisivat jatkossa enemmän vastuuta kotouttamisesta, mutta tulkinnanvaraiset sanamuodot eivät velvoita juuri mihinkään. Maahanmuuttoon pelokkaasti ja vihamielisesti suhtautuvat tahot ovat olleet tyytyteksti Eeva Kemppi väisiä, että uusikaan laki ei velvoita kuntia ottamaan vastaan kiintiöpakolaisia. Kritiikkiä lakiehdotus on saanut siitä, että laki koskee aiempaa suurempaa joukkoa maahanmuuttajia, mutta uusia resursseja lain toimeenpanoon ei ole luvassa. /// Tietopaketti maahanmuuttajien kotouttamislaista /// Kotoutumisella tarkoitetaan maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen. Kotouttamisella taas tarkoitetaan viranomaisten järjestämiä kotoutumista edistäviä ja tukevia toimenpiteitä, voimavaroja ja palveluja sekä maahanmuuttajien tarpeiden huomioon ottamista muita yhteiskunnan palveluja ja toimenpiteitä suunniteltaessa ja järjestettäessä. Lain tavoitteena on edistää maahanmuuttajien kotoutumista, tasa-arvoa ja valinnan vapautta toimenpiteillä, jotka tukevat yhteiskunnassa tarvittavien keskeisten tietojen ja taitojen saavuttamista. Sisäministeriö vastaa maahanmuuttajien kotouttamisesta. Alueellinen vastuun maahanmuutto- ja kotouttamisasioista on Elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskuksilla (ELY-keskukset). Käytännössä kunnat vastaavat kotouttamisesta. Ministeriön tavoitteena on, että maahanmuuttajat voivat osallistua yhteiskunnan toimintaan, kuten muutkin maassa asuvat. Työikäisten maahanmuuttajien kohdalla tavoitteena on, että he pääsevät työelämään ja heidän osaamisensa ja koulutuksensa saadaan suomalaisen yhteiskunnan käyttöön. Suomen tai ruotsinkielen oppimista pidetään kotoutumisen keskeisenä tekijänä. Lain mukaan kotikunnan saaneella työttömällä, työmarkkinatuen ja /tai toimeentulotuen piirissä olevalla maahanmuuttajalla on oikeus kolmeksi vuodeksi tehtävään kotoutumissuunnitelmaan ja siinä sovittuihin palveluihin. (Eduskunnan hallintovaliokunta esitti marraskuun lopulla 2010 lakia muutettavaksi siten, että kunnat saisivat korvausta maahanmuuttajien vastaanotosta nykyisen kolmen vuoden asemasta neljä vuotta.) kritiikkiä lakiehdotus on saanut siitä, että laki koskee aiempaa suurempaa joukkoa maahanmuuttajia, mutta uusia resursseja lain toimeenpanoon ei ole luvassa. S 15 / PAKOLAINEN 4 / 2010
Haussa kotikunta Kansainvälisten sopimusten nojalla pakolaisella on oikeus kotikuntaan, kuten Suomen kansalaisillakin. Käytännössä oikeuden toteutuminen saattaa kuitenkin kestää. Tällä hetkellä kuntapaikkaa odottaa lähtömaissa, pääasiassa pakolaisleireillä, 296 kiintiöpakolaista, kertoo ylitarkastaja Tiina Pesonen Sisäasiainministeriön maahanmuuttoosastolta. Keskimäärin kiintiöpakolainen joutuu kiintiöön hyväksyntänsä jälkeen odottamaan kuntaan osoittamista 6-8 kuukautta. Jotkut joutuvat odottamaan yli vuoden. Vastaanottokeskuksissa kuntapaikkaa odottaa 348 oleskeluluvan saanutta aikuista. Vastaanottokeskuksissa odottaminen käy valtion kukkarolle; yksi odottaja maksaa Maahanmuuttovirastolle yli tuhat euroa kuukaudessa. Pakolaisten vastaanotto on kunnille vapaaehtoista. Kunta tekee paikallisen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristö- eli ELY-keskuksen kanssa vastaanotosta sopimuksen, jossa voidaan määritellä vastaanotettavien määrä ja muita vastaanottoon ja kotoutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Oleskeluluvan saanut tekee kotikuntahakemuksen, jonka jälkeen ELY-keskus lähettää hänen tietonsa, kuten koulutus- ja työhistorian, sekä hakijan suostumuksella etnisyyden ja uskonnon, kuntaanosoitusrekisterissä kuntiin, joiden kanssa sillä on sopimus. Rekisteristä kunnat saavat tietää millainen perhe tai muu ryhmä kiintiöpakolaisia tai oleskeluluvan S 16 / PAKOLAINEN 4 / 2010 saaneita kuntaan olisi muuttamassa. Tässä vaiheessa kunta voi vielä kieltäytyä vastaanotosta. Vuonna 2009 valtakunnallinen kuntapaikkatavoite oli 2000 paikkaa. Tavoitteesta jäätiin 550 paikkaa. Tälle vuodelle tavoite on 2200 paikkaa. Kuntapaikkatilanne kehittyy yhtä hitaasti kuin viime vuonna. Elokuun lopussa ELY-keskukset olivat osoittaneet 924 henkilöä kuntiin. Tilanne on yhtä vaikea kuin viime vuonna. Pesosen mukaan huonossa kuntapaikkatilanteessa priorisoidaan kiintiöpakolaisia, joita sijoitetuista on 503. Kunnat selittävät vähäisiä paikkoja taloudellisten ja henkilöstöresurssien vähäisyydellä, sekä valtion korvausten riittämättömyydellä. Pesonen kertoo, että tilannetta yritetään parantaa kuntien ja ELY-keskusten välisiä sopimuksia tarkastelemalla, mutta myös uusia kuntia on saatava mukaan. Tällä hetkellä sopimuskuntia on 80, joista 29:llä on niin sanottu avoin sopimus, joka arvioidaan joka vuosi erikseen. Mukana on kuntia, jotka vastaanottavat pakolaisia harvakseltaan, mutteivät halua nimeä pois listaltakaan. Tämän vuoden aikana on tullut positiivisia kehityskulkuja ja uusia kuntaryhmiä on saatu mukaan tai kuntia, jotka pitkän tauon jälkeen haluavat taas mukaan, kun sopimuksia on tehty yhdessä naapurikuntien kanssa. Seutukunnallista vastaanottomallia on kehitetty VarsinaisSuomessa, Hämeessä ja Pohjanmaan rannikolla. Ennen kymmenen prosentin korotusta tämän vuoden alussa, valtion laskennalliset korvaukset kunnille olivat pysyneet samalla tasolla vuodesta 1993 lähtien. Samaan aikaan kuntien sosiaali- ja terveyskulut ovat nousseet yli 50 prosenttia. Korvauksiin vaaditaan vieläkin korotusta. Nähdään, ettei houkutus kunnalle ole riittävä. Pesonen muistuttaa kuitenkin, että vastaanottoon on useita syitä ja että laskennalliset korvaukset ovat kohtuullisen pieni osa kaikista valtiolta tulevista korvauksista ja avustuksista. Erityisesti pääkaupunkiseudulla myös asuntopula vaikuttaa vastaanottoon. Pesosen mukaan ELY-keskukset pyrkivät kuuntelemaan kuntapaikkaa hakevien näkemyksiä: tulevaisuudennäkymiä, asunto-, koulutusja työmahdollisuuksia. Ihanteellista on, jos voi jäädä pysyvästi paikkakunnalle, mutta kaikkien kriteerien täyttö on haastavaa tässä tilanteessa. Pitkä kuntapaikan odottaminen voi Pesosen mukaan olla haitallista, vaikka varsinaisia tilastoja tai tietoja asiasta ei ole. Voi vain kuvitella, että vastaanottokeskuksessa seinät tulevat aika nopeasti vastaan, jos ei pääse muuttamaan ja aloittamaan omaa itsenäistä elämäänsä. Vastaanottokeskusten tehtävänähän ei ole kotouttaa vaan sehän on kuntien vastuulla oleva kokonaisuus. Odottamisesta voi koitua terveydellistäkin haittaa ja voimia tarvitaan, että jaksaa motivoitua kotoutumaan, kun pääsee lopulta omaan asuntoon.
Teksti Emma Kolu kuvitus joonas reijonen Valtion korvaukset kunnille Laskennallisia korvauksia maksetaan enimmillään kolmen vuoden ajan. Yli 7-vuotias 2091 euro/hlö Enintään 7-vuotias 6845 euro/hlö Laskennalliset korvaukset yhteensä noin 10,8 miljoonaa euroa Erityiskustannusten korvaukset ja muut korvaukset (toimeentulotuki, tulkkaus) 34,3 miljoonaa euroa Opetus 34,7 miljoonaa euroa Kotouttamiskoulutus 32,2 miljoonaa euroa (lisäksi työharjoittelua ja -valmennusta) Lähteet Sisäasiainministeriö: Valtakunnallinen pakolaisten kuntiin osoittamisen strategia 2010 2011 (Kesäkuu 2010) Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta. S 17 / PAKOLAINEN 4 / 2010
teksti Sarika Vij Mazdak Nassir katsoo elokuvissaan kansallisuuksien taakse. mazdak nassir herättää elokuvissaan kysymyksiä monikulttuurisuudesta. pääpalkinnot lyhyt - ja opiskelijaelokuvafestivaaleilla tel avivissa, pekingissä, ismailiassa ja tampereella ovat tunnustuksia ohjaajan lahjakkuudesta. Jyväskylä vuonna 1990. 14-vuotias Mazdak Nassir, tuleva elokuvaohjaaja, on juuri saapunut äitinsä ja siskonsa kanssa Iranista uuteen kotimaahansa. Heidän reittinsä kulki Turkin kautta, jossa he elivät neljä vuotta laittomasti, kunnes he saivat YK:n toimistosta tiedon mahdollisuudesta päästä Suomeen. Meille mainostettiin Jyväskylää sillä, että siellä puhutaan puhtainta suomenkieltä, mutta kyllä me mehtään mentiin. Nassirin perhe kuului kaupungin ensimmäiseen pakolaisryhmään, ja ensikohtaaminen paikallisten ja uusien tulokkaiden välillä oli molemminpuolisen tietämättömyyden sävyttämä. Alussa Nassiria loukkasivat jyväskyläläisten uteliaat kysymykset esimerkiksi siitä, olivatko he eläessään nähneet kerrostaloja tai autoja. Teheranin miljoonakaupungin vilskeestä tuleva perhe taas oudoksui Jyväskylän kylmyyttä ja pientä asukasmäärää. Nuorena Nassir haaveili kirjailijanurasta. Tämä unelma särkyi kuitenkin jo 16-vuotiaana, kun hänelle kommentoitiin, että hänestä ei voisi tulla hyvää kirjailijaa, koska hänen äidinkielensä ei ole suomi. Tämä vaikutti syvästi Nassiriin, jonka periaatteisiin kuuluu täydellisyyteen pyrkiminen: jos ei pyri korkealle, ei voi saavuttaa mitään. Keskinkertaisuus ei olisi tullut kyseeseen, se olisi ollut hänen mielestään silkkaa hapen tuhlausta. Seuraavat vuodet Nassir ajelehti työpaikasta toiseen, ja asuinpaikkakin vaihtui Jyväskylästä Tampereen kautta Helsingiksi. Luontainen halu kertoa tarinoita ajoi Nassiria kuitenkin pienin askelin lähemmäksi elokuva-alaa: ensin hän suoritti Taideteollisessa korkeakoulussa siviilipalveluksen ja päätyi lopulta opiskelijaksi elokuvaohjauslinjalle. Tulevaisuuden ammatin suunnittelu ei ollut hänelle mikään yksiselitteinen prosessi: Ei ollut kyse mistään lampun syttymisestä, lähinnä kaikki muut valot sammuivat ympäriltä, Nassir nauraa. Keskinkertaisiksi Nassirin elokuvia ei voi kyllä kutsua. Etenkin hänen kolmantena opsikeluvuonnaan ohjaama lyhytelokuvansa High Hopes on ollut maailmanlaajuinen menestys - se on yltänyt ykköspalkintoihin lukuisissa kansainvälisissä elokuvakilpailuissa. Se pääsi myös esitettäväksi Cannesin elokuvafestivaalien maineikkaaseen Short Film Corneriin vuonna 2008. Tähän mennessä Nassir on ohjaamisen lisäksi käsikirjoittanut itse vasta yhden elokuvan, vuonna 2008 valmistuneen Jalilin. Elokuva kertoo 14-vuotiaan iranilaispojan elämästä kahden kulttuurin ristitulessa itä-helsinkiläisessä lähiössä. Tarinassa Nassir yhdisteli omia kokemuksiaan keksittyihin tapahtumiin. Draama syntyi Suomen kokemisesta eri tavalla: Kahden kulttuurin välillä elävät nuoret ovat juurettomia. Heidän juurensa eivät ole vain yhdessä paikassa, he eivät tavallaan kuulu mihinkään ryhmään. Identiteetti rakentuu erilaisista paloista. Jalilissa yritin sanoa, että maan kansalaisuus ei määrittele kuka olet, vaan sinä itse ja omat kokemuksesi. Nassir kuvailee ensimmäisessä käsikirjoituksessaan epäonnistuneensa tarinan kerronnan rakentamisessa, sillä hän päätyi vastaamaan kysymyksiin sen mediassa tulee lokeroiduksi kuvitteelliseen lokeroon. ei ole olemassa homogeenista maahanmuuttajien ja pakolaisten lokeroa. S 18 / PAKOLAINEN 4 / 2010
pakolaiseksi lähteminen ei ole kenellekään huviasia. sijaan, että olisi jättänyt niitä avoimiksi. Ohjaaja sai kuitenkin kokea onnistumisen tunteen vieraillessaan tamperelaisessa maahanmuuttajanuorille tarkoitetussa toimitalossa, jossa nuoret kertoivat samastuneensa elokuvan pieniin yksityiskohtiin. Nämä yksityiskohdat olivat jääneet monilta muilta katsojilta huomaamatta. Nassir sai näin tuntea elokuvansa löytäneen todellisen kohdeyleisönsä. Hän on kiinnostunut elokuvista niiden yhteiskunnallisessa merkityksessä, siinä mitä annettavaa niillä on yhteiskunnalle, kuitenkaan vähättelemättä niiden viihteellistä ja taiteellista puolta. Hän haluaa ottaa kantaa asioihin ja herättää kysymyksiä. S 19 / PAKOLAINEN 4 / 2010
Elokuvien aihepiireistä puhuttaessa Nassir kertoo leimaantuneensa epävirallisesti maahanmuuttoa käsittelevien elokuvien tekijäksi. Suomessa oli tyhjiö mamuelokuvien kentässä, ja minulta tavallaan odotettiin sellaisen tekemistä, koska tulen ulkomailta ja minulla on eksoottinen nimi. Muissa Euroopan maissa tämän genren leffat on jo vanha juttu. Tässä mielessä Suomessa ollaan perässähiihtäjiä. Nassirin onneksi alalle on hiljattain ilmaantunut muitakin, joihin kohdistuu nyt samanlaisia odotuksia. Hänestä on kuitenkin luonnollista, että hän käsittelee aihetta elokuvissaan, sillä aihe koskettaa häntä ja hänellä on paljon tietoa siitä. Lisäksi hän haluaisi antaa aiheelle jotain uutta. Nassir haluaisi osaltaan lopettaa kahtiajaon keskustelussa siitä, kuka on kantasuomalainen ja kuka maahanmuuttaja. Miksi pitäisi kilpailuttaa kansallisuuksia ja luoda me ja muut jakoa globalisaation aikana, jolloin niillä ei ole enää merkitystä? Erot eivät enää kaipaa korostamista. On kuitenkin asioita, joita pitäisi käsitellä mahdollisimman monipuolisesti. Mediassa käytävä mamukeskustelu ei sitä tee. Häntä ärsyttää erityisesti suomalaisen älymystön vaikeneminen aiheen tiimoilta, minkä ansiosta populistit pääsevät koko ajan ääneen. Miten aihetta voisi sitten käsitellä elokuvan keinoin? Seuraavassa leffassani on ulkomaalaistaustaisia hahmoja, jotka eivät edusta mitään muuta kuin itseään. Näin sen pitäisikin olla. Enhän minäkään istu tässä edustamassa iranilaisia tai Taideteollista korkeakoulua tai sukupolveani. Edustan vain itseäni. Miksi pitäisi luoda sellaisia merkityksiä, että jos henkilö näyttää tältä, hän edustaa kaikkia tämän näköisiä? Asiaa vatvotaan koko ajan termein pakolainen, maahanmuuttaja, ulkomaalainen. En koe, että identiteettini perustuu pakolaisuuteen. Haluaisin pistää pisteen tälle keskustelulle, päästä sen yli. Nassir toteaa, että koska Suomi on enenevässä määrin monikulttuurinen maa, tullaan hänen elokuvissaan varmaan aina näkemään joku muualta tullut. Monikulttuurisuuteen kuuluu hänen mielestään paitsi muiden oppiminen elämään suomalaisten tavoin, myös suomalaisten oppiminen elämään muiden kanssa. Mutta kun mediassa käsitellään pakolaisuutta ja maahanmuuttoa, hän kokee itsensä erotelluksi. Jos on asunut vuosia Suomessa, tuntee itsensä suomalaiseksi. Jos ajattelen sitä, että en ole suomalainen, se ei johdu siitä etten kokisi olevani suomalainen, vaan se tulee muilta. Mediassa tulee lokeroiduksi kuvitteelliseen lokeroon. Ei ole olemassa homogeenista maahanmuuttajien ja pakolaisten lokeroa. Yhtenä Nassirin tulevista projekteista on kokopitkä elokuva, joka käsittelee pakolaiseksi lähtemistä. Hän sai inspiraation televisio-ohjelmasta, jossa käsiteltiin maahanmuuttoa ja siinä yhteydessä joku maahanmuuttoa vastustava alkoi puhua pakolaisturisteista. Silloin Nassir alkoi miettiä, mitä ihmiset Euroopassa ylipäänsä tietävät pakolaisuudesta. Suunnitelmissa on tarina kolmesta eri henkilöstä, jossa käsitellään heidän lähtökohtiaan ja matkaansa Eurooppaan. Hän haluaa tuoda esille, että pakolaiseksi lähteminen ei ole kenellekään huviasia. Kysyttäessä iranilaisista juuristaan Nassir sanoo, ettei halua toisaalta korostaa eikä kieltääkään iranilaisia piirteitään. Käydessään pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa Iranissa lähtönsä jälkeen hän joutui silmätysten juurettomuutensa kanssa: lentokentältä lähtiessä taksikuski huomasi Nassirin vieraan aksentin ja kääntyi kysymään mistä herra on kotoisin?. miksi pitäisi kilpailuttaa kansallisuuksia ja luoda me ja muut jakoa globalisaation aikana, jolloin niillä ei ole enää merkitystä. S 20 / PAKOLAINEN 4 / 2010