LIITTEET. asiakirjaan. ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi. uudistusten tukiohjelman perustamisesta

Samankaltaiset tiedostot
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9.

Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

LIITTEET. asiakirjaan

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 404 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 116 final LIITTEET 1 4.

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 444 final LIITTEET 1 6.

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014.

TAULUKKO I: EU:N JÄSENVALTIOIDEN KALASTUSLAIVASTOT VUONNA 2014 (EU28)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston direktiiviksi. valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä (uudelleenlaadittu)

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

LISÄTALOUSARVIOESITYS nro 6 VUODEN 2015 YLEISEEN TALOUSARVIOON

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014.

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS VUOSIKERTOMUS 2016 TOISSIJAISUUS- JA SUHTEELLISUUSPERIAATTEISTA

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA. Oheisasiakirja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

EUROOPAN PARLAMENTTI

Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN UNIONI. Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus. Yleistä tietoa. Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä.

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 12/2017.

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Kevät Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Aluekehitysvaliokunta. Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE v04-00)

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

A7-0277/102

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITTEET. ehdotukseen. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi. julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä (uudelleenlaadittu)

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena komission asiakirja DEC 29/2017.

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Transkriptio:

Ref. Ares(2018)3022837-08/06/2018 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.5.2018 COM(2018) 391 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakiran ehdotus Euroopan parlamentin neuvoston asetukseksi uudistusten tukiohjelman perustamisesta {SEC(2018) 280 final} - {SWD(2018) 310 final} - {SWD(2018) 311 final} FI FI

LIITE I Jäsenvaltiokohtaisen enimmäisrahoitusosuuden laskenta Tässä liitteessä vahvistetaan laskentamenetelmä 9 artiklassa tarkoitetulle enimmäisrahoitusosuudelle, jonka jäsenvaltio voi saada taloudellisen tuen välineestä, sekä 26 artiklassa tarkoitetulle enimmäisrahoitusosuudelle, jonka jäsenvaltio voi saada lähentymisvälineen taloudellisen tuen osiosta. Uudistusten toteuttamisen tukiväline Enimmäisrahoitusosuus, jonka jäsenvaltio voi saada uudistusten toteuttamisen tukivälineestä, määritetään seuraavalla kaavalla, jossa α i FS FS (taloudellinen tuki) on 7 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu käytettävissä oleva uudistusten toteuttamisen tukivälineen määräraha; jäsenvaltion koperuste i, α i, määritellään seuraavasti: α i = pop i pop EU pop i jäsenvaltion i kokonaisväestö, pop EU EU:n kaikkien 27 jäsenvaltion kokonaisväestö. Kaavaa soveltamalla saadaan seuraavat jäsenvaltiokohtaiset osuudet määrät enimmäisrahoitusosuudelle, joka voidaan myöntää uudistusten toteuttamisen tukivälineestä 10 artiklassa kuvatun komenettelyn kussakin vaiheessa kussakin ehdotuspyynnössä: FI 1 FI

Osuus kokonaismäärästä, % Milj. euroa BE 2,55 281 BG 1,58 174 CZ 2,37 261 DK 1,30 143 DE 18,58 2 044 EE 0,29 32 IE 1,07 118 EL 2,38 262 ES 10,42 1 146 FR 15,09 1 660 HR 0,92 101 IT 13,53 1 489 CY 0,19 21 LV 0,43 47 LT 0,62 68 LU 0,14 15 HU 2,18 240 MT 0,10 11 NL 3,85 423 AT 1,98 218 PL 8,59 945 PT 2,30 253 RO 4,33 477 SI 0,46 51 SK 1,22 134 FI 1,24 136 SE 2,28 251 Yhteensä 100,00 11 000 Lähentymisvälineen taloudellisen tuen osa Asetuksen 26 artiklassa tarkoitettu enimmäisrahoitusosuus, jonka jäsenvaltio voi saada lähentymisvälineen taloudellisen tuen osasta, määritetään suhteuttamalla kunkin euroalueeseen tulevaisuudessa mahdollisesti liittyvän jäsenvaltion koperuste, jota käytetään uudistusten toteuttamisen tukivälineessä, kaikkien euroalueeseen tulevaisuudessa mahdollisesti liittyvien jäsenvaltioiden kyseisen välineen mukaisten koperusteiden summaan seuraavasti: Enimmäisrahoitusosuus, jonka jäsenvaltio i voi saada lähentymisvälineen taloudellisen tuen osasta, lasketaan seuraavalla kaavalla: β i CF jossa CF (lähentymisvälineen taloudellisen tuen osa) on 7 artiklan 2 kohdan c alakohdan i alakohdassa tarkoitettu käytettävissä oleva lähentymisvälineen taloudellisen tuen osion määräraha; β i = α BG + α CZ + α HR + α HU + α PL + α RO + α SE α i Kaavaa soveltamalla saadaan seuraavat osuudet määrät lähentymisvälineen taloudellisen tuen osiosta myönnettävälle enimmäisrahoitusosuudelle: FI 2 FI

Osuus kokonaismäärästä, % Milj. euroa BG 7,09 71 CZ 10,66 107 HR 4,13 41 HU 9,80 98 PL 38,59 386 RO 19,47 195 SE 10,26 103 Yhteensä 100,00 1 000 FI 3 FI

Lisäys: rahoitusosuuden suhteellinen mukautus (10 artiklan 5 kohta) Tässä lisäyksessä esitetään menetelmä, jota käytetään määritettäessä jäsenvaltioille osoitettavaa rahoitusosuutta silloin kun kokonaismäärärahasta jäljellä oleva määrä, joka on käytettävissä ensimmäisen 20 kuukauden kson päättymisen jälkeen järjestettävää ehdotuspyyntöä varten, ei riitä kattamaan ehdotuspyyntöön (joka kuuluu joko uudistusten toteuttamisen tukivälineeseen tai lähentymisvälineen taloudellisen tuen osioon) ehdotuksen esittäneille jäsenvaltioille osoitettavia rahoitusosuuksia. Jäsenvaltiolle i osoitettava rahoitusosuus lasketaan tällöin seuraavalla kaavalla: FC i γ jossa FC i on jäsenvaltiolle i osoitettava rahoitusosuus, joka on määritetty soveltaen 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu kriteereitä joka lasketaan seuraavalla kaavalla: FC i = (α i FS), or α i FS, or(β 2 i CF), or β i CF 2 γ on mukautuskerroin, joka saadaan seuraavalla kaavalla: jossa i viittaa jäsenvaltioon, joka on tehnyt ehdotuksen ehdotuspyynnön perusteella. Rahoitusosuus FC i on: (α i FS) kun uudistusehdotus, jonka jäsenvaltio on esittänyt uudistusten toteuttamisen tukivälineen puitteissa, on arvioitu sellaiseksi, että se täyttää kaikki 11 artiklan 7 kohdassa asetetut kriteerit, jolloin sille myönnetään rahoitusosuus enimmäismääräisenä; α i FS kun uudistusehdotus, jonka jäsenvaltio on esittänyt uudistusten toteuttamisen 2 tukivälineen puitteissa, on arvioitu sellaiseksi, että se täyttää 11 artiklan 7 kohdassa asetetut kriteerit tyydyttävästi, jolloin sille myönnetään puolet enimmäisrahoitusosuudesta; (β i CF) kun uudistusehdotus, jonka jäsenvaltio on esittänyt lähentymisvälineen taloudellisen tuen osion puitteissa, on arvioitu sellaiseksi, että se täyttää kaikki 11 artiklan 7 kohdassa 27 artiklan 3 kohdassa asetetut kriteerit, jolloin sille myönnetään rahoitusosuus enimmäismääräisenä; tai β i CF γ = Käytettävissä olevasta määrärahasta jäljellä oleva määrä i FC i kun uudistusehdotus, jonka jäsenvaltio on esittänyt lähentymisvälineen 2 taloudellisen tuen osion puitteissa, on arvioitu sellaiseksi, että se täyttää 11 artiklan 7 kohdassa 27 artiklan 3 kohdassa asetetut kriteerit tyydyttävästi, jolloin sille myönnetään puolet enimmäisrahoitusosuudesta. FI 4 FI

LIITE II Arviointia koskevat suuntaviivat 1. Soveltamisala Näiden arviointia koskevien suuntaviivojen tarkoituksena on toimia yhdessä tämän asetuksen kanssa perustana, jonka avulla komissio voi uudistusten toteuttamisen tukivälineen lähentymisvälineen taloudellisen tuen osion toteuttamisen yhteydessä arvioida läpinäkyvästi tasapuolisesti jäsenvaltioiden esittämiä uudistussitoumuksia koskevia ehdotuksia määrittää rahoitusosuuden tässä asetuksessa säädettyjen tavoitteiden muiden asianmukaisten vaatimusten mukaisesti. Nämä suuntaviivat muodostavat perustan erityisesti 11 artiklan 7 kohdassa tarkoitetulle arviointikriteerien soveltamiselle 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun rahoitusosuuden määrittämiselle sekä 28 artiklan soveltamiselle. Suuntaviivo ei näin ollen sovelleta teknisen tuen välineeseen eikä lähentymisvälineen teknisen tuen osioon. Sen vuoksi niitä ei sovelleta 19 31 artiklassa tarkoitettujen teknistä tukea koskevien pyyntöjen arviointiin. Arviointia koskevien suuntaviivojen tarkoituksena on a) antaa lisäohjeistusta jäsenvaltioiden toimittamien uudistussitoumuksia koskevien ehdotusten arviointiprosessia varten; b) antaa lisätieto arviointikriteereistä luoda luokitusjärjestelmä, jolla pyritään takaamaan tasapuolinen läpinäkyvä prosessi; c) määrittää yhteys arviointikriteerien mukaisesti suoritettavan komission arvioinnin valittujen uudistussitoumusten osalta komission päätöksessä vahvistettavan rahoitusosuuden määrittämisen välillä. Suuntaviivoilla pyritään helpottamaan komission suorittamaa jäsenvaltioiden toimittamien uudistussitoumuksia koskevien ehdotusten arviointia varmistamaan, että uudistusten toteuttamisen tukiväline lähentymisvälineen taloudellisen tuen osio tarjoavat uudistusten toteuttamiseen taloudellisia kannustimia, jotka ovat merkityksellisiä tuovat huomattavaa lisäarvoa, samalla kun varmistetaan jäsenvaltioiden tasavertainen kohtelu. 2. Prosessi Asetuksen 11 artiklan mukaan jäsenvaltion on esitettävä komissiolle uudistussitoumuksia koskeva ehdotus, jos se haluaa saada tukea uudistusten toteuttamisen tukivälineestä. Ehdotus on perusteltava asianmukaisella tavalla, sen on sisällettävä kaikki 11 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut seikat. Komissio voi järjestää uudistussitoumuksia koskevien laadukkaiden ehdotusten valmistelua varten vertaisneuvontaa, jotta kyseinen jäsenvaltio voi ennen ehdotuksen esittämistä hyödyntää muiden jäsenvaltioiden kokemuksia. Komissio toteuttaa arviointiprosessin tiiviissä yhteistyössä asianomaisen jäsenvaltion kanssa. Komissio voi esittää huomautuksia tai pyytää lisätieto. Jäsenvaltion on toimitettava pyydetyt lisätiedot, se voi tarvittaessa tarkistaa ehdotustaan ennen sen virallista toimittamista. Komissio ottaa huomioon jäsenvaltion esittämät perustelut seikat muut merkitykselliset tiedot. Asetuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti komissio suorittaa arvioinnin antaa päätöksen täytäntöönpanosäädöksellä neljän kuukauden kuluessa siitä, kun kyseinen jäsenvaltio virallisesti toimitti uudistussitoumuksia koskevan ehdotuksensa. FI 5 FI

Komissio voi käyttää asiantuntijoita apuna jäsenvaltioiden toimittamien uudistussitoumuksia koskevien ehdotusten arvioinnissa. Komission suorittamasta arvioinnista riippumatta myös talouspoliittinen komitea, joka on perustettu neuvoston päätöksellä 2000/604/EY 1, voi antaa lausuntonsa jäsenvaltioiden esittämistä uudistussitoumuksia koskevista ehdotuksista. Komission päätöksessä vahvistetaan uudistussitoumukset, jotka jäsenvaltioiden on toteutettava, sekä niiden välitavoitteet tavoitteet. Siinä vahvistetaan uudistussitoumusten toteuttamisen määräaika, joka saa olla enintään kolme vuotta päätöksen antamisen jälkeen. Siinä vahvistetaan myös yksityiskohtaiset järjestelyt aikataulu raportointia varten, joka jäsenvaltion on suoritettava talouspolitiikan eurooppalaisen ohuskson yhteydessä, sekä välitavoitteiden tavoitteiden saavuttamista koskevat indikaattorit menettely, jonka mukaisesti komissiolle annetaan pääsy merkityksellisiin taustatietoihin. Lisäksi 12 artiklan 2 kohdan mukaan komission päätöksessä määritetään valituille uudistussitoumuksille kohdennettava rahoitusosuus. 3. Arviointikriteerit Komissio arvioi uudistussitoumuksia koskevan ehdotuksen luonteen merkityksen 11 artiklan 7 kohdan mukaisesti ottaa tätä varten huomioon seuraavat kriteerit: a) onko odotettavissa, että uudistussitoumukset 1) vaikuttavat tuloksellisesti haasteisiin, jotka on määritetty talouspolitiikan eurooppalaisen ohuskson yhteydessä, eli maakohtaisissa suosituksissa muissa komission virallisesti hyväksymissä talouspolitiikan eurooppalaiseen ohusksoon liittyvissä asiakirjoissa; tai soveltuvissa tapauksissa makrotalouden epätasapainoa koskevassa menettelyssä; 2) muodostavat kattavan uudistuspaketin; 3) vahvistavat jäsenvaltion talouden suoritus- häiriönsietokykyä; 4) tuottavat toteuttamisen tuloksena pysyviä vaikutuksia, esimerkiksi vahvistamalla jäsenvaltion institutionaalisia hallinnollisia valmiuksia; b) onko odotettavissa, että jäsenvaltion ehdottamat sisäiset järjestelyt takaavat uudistussitoumusten sekä ehdotettujen välitavoitteiden tavoitteiden niihin liittyvien indikaattorien tuloksellisen toteutumisen enintään kolmen vuoden anksolla. Arviointimenettelyn tuloksena komissio antaa jäsenvaltioiden toimittamille uudistussitoumuksia koskeville ehdotuksille luokituksia 11 artiklan 7 kohdassa tarkoitettujen arviointikriteerien perusteella, jotta voidaan arvioida ehdotusten luonne merkitys taloudellisen tuen välineen yhteydessä määrittää rahoitusosuus 12 artiklan 2 kohdan mukaisesti. 1 Neuvoston päätös 2000/604/EY, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, talouspoliittisen komitean kokoonpanosta perussäännöstä (EYVL L 257, 11.10.2000, s. 28 31). FI 6 FI

Luokitusjärjestelmä kautuu yksinkertaisuuden tehokkuuden vuoksi kunkin kriteerin osalta luokkiin A, B C seuraavasti: 3.1 Uudistussitoumusten odotetaan vastaavan tuloksellisesti haasteisiin, jotka on määritetty talouspolitiikan eurooppalaisen ohuskson yhteydessä Tämän kriteerin perusteella suorittamassaan arvioinnissa komissio ottaa huomioon seuraavat seikat: Soveltamisala - uudistussitoumuksia koskevan ehdotuksen tarkoituksena on vastata maakohtaisissa suosituksissa määritettyihin haasteisiin; tai - uudistussitoumuksia koskevan ehdotuksen tarkoituksena on vastata haasteisiin, jotka on määritetty muissa komission virallisesti hyväksymissä talouspolitiikan eurooppalaisen ohuskson asiakirjoissa; tai - uudistussitoumuksia koskevan ehdotuksen tarkoituksena on vastata makrotalouden epätasapainoa koskevassa menettelyssä määritettyihin haasteisiin; - uudistussitoumuksia koskevassa ehdotuksessa kaavailtujen uudistusten odotetaan vastaavan määritettyihin haasteisiin tuloksellisesti siten, että ehdotetun uudistuksen tai ehdotettujen uudistusten toteuttamisen jälkeen on odotettavissa, että nämä haasteet voitaisiin katsoa ratkaistuiksi talouspolitiikan eurooppalaisen ohuskson kannalta. Luokitus A Suuressa määrin hyvin tehokkaasti B Kohtalaisessa määrin kohtalaisen tehokkaasti C Vähäisessä määrin vähäisellä tehokkuudella 3.2 Uudistussitoumukset muodostavat kattavan uudistuspaketin Tämän kriteerin perusteella suorittamassaan arvioinnissa komissio ottaa huomioon seuraavat seikat: Soveltamisala - uudistussitoumuksia koskevan ehdotuksen tarkoituksena on ratkoa jäsenvaltion toisiinsa kytkeytyviä haasteita (kattavuus); - uudistussitoumuksia koskevan ehdotuksen tarkoituksena on ratkoa haasteita, jotka ovat olennaisen tärkeitä jäsenvaltion talouden toiminnan kannalta (merkityksellisyys). FI 7 FI

Luokitus A Suuri kattavuus merkityksellisyys: uudistussitoumuksilla pyritään ratkomaan useita maakohtaisissa suosituksissa tai makrotalouden epätasapainoa koskevassa menettelyssä esille otettu haasteita B Kohtalainen kattavuus merkityksellisyys: uudistussitoumuksilla pyritään ratkomaan useita haasteita, jotka on määritetty komission virallisesti hyväksymissä talouspolitiikan eurooppalaisen ohuskson asiakirjoissa C Vähäinen kattavuus merkityksellisyys: ei mitään edellä mainituista 3.3 Uudistussitoumusten odotetaan vahvistavan jäsenvaltion talouden suoritus- häiriönsietokykyä Tämän kriteerin perusteella suorittamassaan arvioinnissa komissio ottaa huomioon seuraavat seikat: Soveltamisala - uudistussitoumuksia koskevan ehdotuksen tavoitteena ovat jäsenvaltion talouden suorituskyvyn rakenteelliset parannukset; - uudistussitoumuksia koskevan ehdotuksen tavoitteena on vähentää jäsenvaltion talouden häiriöalttiutta; tai - uudistussitoumuksia koskevan ehdotuksen tavoitteena on parantaa jäsenvaltion taloudellisten /tai sosiaalisten rakenteiden valmiuksia sopeutua häiriöihin sietää niitä. Luokitus A Odotettavissa on suuria vaikutuksia suorituskykyyn häiriönsietokykyyn B Odotettavissa on kohtalaisia vaikutuksia suorituskykyyn häiriönsietokykyyn C Odotettavissa on vain vähäisiä vaikutuksia suorituskykyyn häiriönsietokykyyn 3.4 Uudistusten toteutuksen odotetaan johtavan pysyviin vaikutuksiin esimerkiksi vahvistamalla institutionaalisia hallinnollisia valmiuksia Tämän kriteerin perusteella suorittamassaan arvioinnissa komissio ottaa huomioon seuraavat seikat: Soveltamisala - ehdotettujen uudistusten toteutuksen odotetaan johtavan rakenteellisiin muutoksiin hallinnossa tai asianomaisissa laitoksissa; FI 8 FI

tai - ehdotettujen uudistusten toteutuksen odotetaan johtavan rakenteellisiin muutoksiin asiaa koskevissa toimintapolitiikoissa; - hallinnollisten valmiuksien vahvistamisella voidaan varmistaa pysyvä vaikutus. Luokitus A Suuressa määrin B Kohtalaisessa määrin C Vähäisessä määrin 3.5 Jäsenvaltioiden ehdottamien sisäisten järjestelyjen odotetaan takaavan uudistussitoumusten sekä ehdotettujen välitavoitteiden tavoitteiden niihin liittyvien indikaattorien tehokkaan toteutumisen enintään kolmen vuoden anksolla Tämän kriteerin perusteella suorittamassaan arvioinnissa komissio ottaa huomioon seuraavat seikat: Soveltamisala - jollekin jäsenvaltion yksikölle annetaan seuraavat tehtävät: i) uudistussitoumusten toteuttaminen, ii) välitavoitteiden tavoitteiden suhteen saavutetun edistymisen seuranta iii) raportointi; - ehdotetut välitavoitteet tavoitteet ovat selkeät realistiset ehdotetut indikaattorit ovat merkitykselliset, hyväksyttävät luotettavat; - jäsenvaltioiden ehdottamat uudistussitoumusten toteuttamista koskevat sisäiset järjestelyt ovat kaiken kaikkiaan organisaatioltaan uskottavat (myös sen varmistamiseksi, että toteuttamiseen osoitetaan riittävästi henkilöstöä). Luokitus A Asianmukaiset sisäiset järjestelyt tuloksellista toteutusta varten B Vähimmäismääräiset sisäiset järjestelyt tuloksellista toteutusta varten C Riittämättömät sisäiset järjestelyt tuloksellista toteutusta varten 4. Uudistusten toteuttamisen tukivälineestä kohdennettavan rahoitusosuuden määrittäminen FI 9 FI

Asetuksen 12 artiklan 2 kohdan mukaan komissio määrittää rahoitusosuuden ottaen huomioon jäsenvaltion ehdottamien uudistusten luonteen merkityksen, joita arvioidaan 11 artiklan 7 kohdassa esitettyjen kriteerien mukaisesti. Tältä osin komissio soveltaa seuraavia kriteerejä: a) jos jäsenvaltion esittämä uudistussitoumuksia koskeva ehdotus täyttää kaikki 11 artiklan 7 kohdassa esitetyt kriteerit, uudistussitoumusten katsotaan olevan suuria, jäsenvaltiolle myönnetään 9 artiklassa tarkoitettu enimmäisrahoitusosuus kokonaisuudessaan; b) jos jäsenvaltion esittämä uudistussitoumuksia koskeva ehdotus täyttää 11 artiklan 7 kohdassa esitetyt kriteerit tyydyttävästi, uudistussitoumusten katsotaan olevan merkittäviä, jäsenvaltiolle myönnetään puolet 9 artiklassa tarkoitetusta enimmäisrahoitusosuudesta; c) jos jäsenvaltion esittämä uudistussitoumuksia koskeva ehdotus ei täytä 11 artiklan 7 kohdassa esitettyjä kriteerejä tyydyttävästi, jäsenvaltiolle ei myönnetä rahoitusosuutta lainkaan. Komissio kohdentaa rahoitusosuuden jäsenvaltioille seuraavasti arviointimenettelyn perusteella ottaen huomioon määritetyt luokitukset: Suuret uudistussitoumukset (ehdotus täyttää kaikki arviointikriteerit) Jos ehdotus on saanut luokituksessa yhteensä - pelkkiä A-luokituksia tai - enemmän A- kuin B-luokituksia eikä yhtään C-luokitusta, uudistusehdotukselle myönnetään enimmäisrahoitusosuus kokonaisuudessaan. Merkittävät uudistussitoumukset (ehdotus täyttää arviointikriteerit tyydyttävästi) Jos ehdotus on saanut luokituksessa yhteensä - enemmän B- kuin A-luokituksia eikä yhtään C-luokitusta tai - pelkkiä B-luokituksia, uudistusehdotukselle myönnetään puolet enimmäisrahoitusosuudesta. Riittämättömät uudistussitoumukset (ehdotus ei täytä arviointikriteerejä tyydyttävästi) Jos ehdotus on saanut luokituksessa yhteensä - vähintään yhden C-luokituksen, uudistusehdotukselle ei myönnetä rahoitusosuutta lainkaan. 5. Lähentymisvälinettä koskeva lisäkriteeri Sen lisäksi, että asetuksen 11 artiklan 7 kohdassa esitettyjen kriteerien joukossa häiriönsietokykyyn kohdistuvan odotetun vaikutuksen arvioinnilla on huomattava merkitys euroalueeseen osallistumisen valmistelussa, komissio arvioi lähentymisvälineen yhteydessä FI 10 FI

27 artiklan 3 kohdan mukaisesti, ovatko ehdotetut uudistussitoumukset merkityksellisiä kyseisen jäsenvaltion euroalueeseen osallistumisen valmistelun kannalta. 5.1 Uudistussitoumusten merkitys euroalueeseen osallistumisen kannalta Tämän kriteerin perusteella suorittamassaan arvioinnissa komissio ottaa huomioon seuraavat seikat: Soveltamisala - uudistussitoumuksia koskeva ehdotus vastaa jäsenvaltion etenemissuunnitelmaa euroalueeseen osallistumisen valmistelua varten; - uudistussitoumuksia koskevan ehdotuksen odotetaan edistävän panoksellaan euroalueeseen osallistumisen valmistelua varten laaditun jäsenvaltion etenemissuunnitelman menestyksellistä toteuttamista. Luokitus A Suuri merkitys huomattava odotettavissa oleva panos B Kohtalainen merkitys kohtalainen odotettavissa oleva panos C Vähäinen merkitys vähäinen odotettavissa oleva panos 5.2 Lähentymisvälineestä kohdennettavan rahoitusosuuden määrittäminen Lähentymisvälineen taloudellisen tuen osiossa rahoitusosuus määritetään 26 28 artiklan mukaan samojen kriteerien mukaisesti kuin 12 artiklan 2 kohdassa yksilöidyt kriteerit, se on erillinen lisärahoitusosuus, joka myönnetään vastineena sellaisista asianomaisen jäsenvaltion toteuttamista lisäuudistuksista, joilla on merkitystä sen valmistautuessa osallistumaan euroalueeseen. Komissio kohdentaa rahoitusosuuden jäsenvaltioille seuraavasti arviointimenettelyn perusteella ottaen huomioon määritetyt luokitukset: Suuri merkitys euroalueeseen osallistumisen kannalta Jos ehdotus on saanut luokituksessa kaikkien kriteerien osalta yhteensä - pelkkiä A-luokituksia tai - enemmän A- kuin B-luokituksia eikä yhtään C-luokitusta jos sekä 3.3 kohdan mukaisen suoritus- häiriönsietokykyä koskevan kriteerin että 5.1 kohdan mukaisen merkitystä euroalueeseen osallistumisen kannalta koskevan kriteerin osalta saatu luokitus on A, FI 11 FI

uudistusehdotukselle myönnetään enimmäisrahoitusosuus kokonaisuudessaan. Kohtalainen merkitys euroalueeseen osallistumisen kannalta Jos ehdotus on saanut luokituksessa kaikkien kriteerien osalta yhteensä - enemmän B- kuin A-luokituksia eikä yhtään C-luokitusta jos 3.3 kohdan mukaisen suoritus- häiriönsietokykyä koskevan kriteerin osalta saatu luokitus on A 5.1 kohdan mukaisen merkitystä euroalueeseen osallistumisen kannalta koskevan kriteerin osalta saatu luokitus on B, uudistusehdotukselle myönnetään puolet enimmäisrahoitusosuudesta. Vähäinen merkitys euroalueeseen osallistumisen kannalta Jos 3.3 kohdan mukaisten suoritus- häiriönsietokykyä koskevien kriteerien osalta saatu luokitus on B tai C, riippumatta muista luokituksista, uudistusehdotukselle ei myönnetä rahoitusosuutta lainkaan. FI 12 FI

LIITE III Indikaattorit Asetuksen 4 5 artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamista arvioidaan käyttämällä seuraavia indikaattoreita, jotka on oteltu jäsenvaltioittain toimenpidealoittain. Indikaattorit perustuvat saatavilla oleviin tietoihin, kuten määrällisiin /tai laadullisiin tietoihin. Uudistusten toteuttamisen tukiväline Tuotosindikaattorit: a) tehtyjen uudistussitoumusten määrä; b) uudistussitoumuksia varten osoitettu kokonaisrahoitusosuus; Tulosindikaattorit: c) täytettyjen uudistussitoumusten määrä; Teknisen tuen väline Tuotosindikaattorit: d) tehtyjen yhteistyö- tukisuunnitelmien määrä; e) toteutettujen teknisten tukitoimien määrä; f) teknisillä tukitoimilla aikaan saadut suoritteet, kuten toimintasuunnitelmat, etenemissuunnitelmat, suuntaviivat, käsikirt suositukset; Tulosindikaattorit: g) toteutettujen teknisten tukitoimien tulokset, kuten strategian hyväksyminen, uuden lainsäädännön antaminen tai voimassa olevan lainsäädännön muuttaminen, uudistusten toteuttamista tehostavien (uusien) menettelyjen toimien hyväksyminen; Lähentymisväline taloudellisen tuen osioon sovelletaan edellä a c alakohdassa esitettyjä indikaattoreita; teknisen tuen osioon sovelletaan edellä d g alakohdassa esitettyjä indikaattoreita. Ohjelman vaikutusindikaattorit uudistussitoumuksissa asetetut tavoitteet, jotka on saavutettu muun muassa ohjelman välineistä saadun taloudellisen tuen ansiosta; yhteistyö- tukisuunnitelmissa asetetut tavoitteet, jotka on saavutettu muun muassa ohjelman välineistä saadun teknisen tuen ansiosta. Asetuksen 36 artiklassa tarkoitetun jälkiarvioinnin tekee komissio, sen tarkoituksena on muun muassa osoittaa yhteys ohjelmasta myönnetyn (taloudellisen teknisen) tuen asianomaisessa FI 13 FI

jäsenvaltiossa kilpailukyvyn, tuottavuuden, kasvun, työllisyyden koheesion edistämiseksi toteutettujen rakenneuudistusten välillä. FI 14 FI