J okainen meistä näkee ympärilleen vilkaisemalla jälkiä muinaisesta katastrofista, joka on pilkkonut kallioita,!ennättänyt talon kokoisia kiviä ja repinyt maaston riekaleiksi muodostaen harjuja, hiidenkirnuja, pirunpeltoja ja lukemattomia muita jälkiä. Tähän saakka nämä on selitetty jääkaudella, mutta nykytiedon valossa jääkausiteoria on ollut lähinnä harhapoluille johtanut tulkintavirhe. 20 1 0-luvulle päivitetyn tiedon mukaan tutkijat ovat kautta maailman löytäneet merkittäviä todisteita jättimäisestä katastrofista, joka tuhosi maapallon viimeksi vain noin 12 000 vuotta sitten. Kaiken lisäksi tämä kataklysmi näyttäisi kohtaavan planeettaamme säännöllisin våliajoin, ei jäällä vaan tulella. Plasmafyysikot ja muut asiantuntijat puhuvatkin sähköisistä purkauksista ja näyttävät toteen voimat, jotka pystyvät tuhoamaan ihmiskunnan yhdessä silmänräpäyksessä. Myös ihmiskunnan perimätiedot ja tarinat puhuvat valtavan tuhon puolesta. Plasmafyysikko Anthony Peratt on löytänyt plasmavirtauksen kuvaksia muinaisista kalliomaalauksista. Olivatko varhaiset ihmiset todistamassa näitä tapahtumia? Voidaanko kalliomaalaukset tulkita fysikaalisia tapahtumia vasten ja täten hylätä perinteiset shamanistiset selitysmallit? Tämä kirja on kunnianosoitus turkulaiselle Keijo Parl<kuselle, joka jo yli 40 vuotta sitten kyseeno/aisti jääkausiteorian ja ehdotti hiidenkirnujen syntyneen "sähkötornadojen" vaikutuksesta. Miehen teorioille on naurettu vuosikymmenet.
SUOMALAISTEN TUHO 10 ooo ekr. Jukka E. Nieminen Salakirjat 2011
1. PAINOS 20 1 I. KusTANTAJA: Qy KxRJAPARONI WWW.SALAKIRJAT.NET TAITTO: KANE KANERVA KANNEN KUVA: HEIKKI VÄYRYNEN KALLIOMAALAUSKUVAT: PEKKA KIVIKÄS CoPYRIGHT JuKKA E. NIEMINEN 20 1 1. TAVOISTA JA KEINOISTA RllPPUMATTA OSITTAINENKIN KOPIOINTI TAI JÄLJENTÄMINEN SÄHKÖISEEN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN MUOTOON ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY. PAINO: AS VABA MAA, TALLINNA 2011.
Sisällys Esipuhe................. Johdantoluku; Kirja pähkinänkuoressa... 1 LUKU JÄÄKAUSI....... Milankovichin ilmastomalli. Ve näjän jääkausi. Beringian mysteeri Grönlanti.... Suomen Iappi.. Sula pohjoisnapa II LUKU PLASMA. Sähköinen universumi Plasma ja Iinnunrata. Plasma ja Aurinkokunta 111 LUKU KOSMINEN PÖLY. Plasmavirta us.... Eoseenikausi.... Dinosau rusten tuho. Kosminen pöly... Maata kiertävä pölyrengas. IV LUKU NEMESIS....... Toistuvat sukupuuttoaallot. Kivihiili........... Nemesis - kuolemantähti. 1 10 15 15 18 21 24 25 28 31 31 34 36 39 39 41 44 47 50 53 53 56 59
V LUKU NAPATORNADO. Napatornado.... Plasmaräjähdys.... VI LUKU MAAPALLON JARRUTUS Maanjäristykset. Tu lvat... Vuoret nousevat. Kataklysmi... Keinuva maaperä. Lämpöka usi... VII LUKU EVOLUUTIO Suuret kärsi mykset. Evoluution hyppäys. Giga ntismi ja painovoiman muutos Plasma ja evoluutio... Plasma - elämän rakennusai ne? VIli Luku AXIS MUNDI... Perimätieto.... Elämänpuu kuvataiteessa... Elämänpuu muuttuu näkyväksi Elä mä n puusta astronom iaa n IX LUKU PALEOTAIDE....... Peilikuvat....... Kalliomaalausten uus-tu lkintaa Birkelandin virtaus EPILOGI.............. Viimeisin todiste........ Liite 1 To imiiko sadetanssi oikeasti? 64 64 68 74 77 79 82 84 86 89 91 91 93 96 98 100 103 103 106 109 111 114 118 121 125 129 132 135
ESIPUHE Hedelmistään puu tunnetaan. Puu, joka ei tee hedelmää, on valeteoriaa. Keijo Parkkunen Tässä kirjassa ei ole ensimmä istä kään asiaa, joka olisi yleisessä tiedossa, tai jos on, ei ainakaan yleisesti hyväksytty. Ei ollut ta rkoituskaan "saarnata kään nytetyi lle", vaan ta rjota lukijalle kokonaan uudentyyppisiä ovia avattava ksi. Koko teos rakentuu yksinomaan niistä tieteellisistä todisteista, jotka ovat ristiriidassa yleisen tieteellisen konsensuksen kanssa, enkä usko että ne kovin hyvin ovat lukijalle tuttuja. Uskon - jopa toivon että tä llä olisi piristävä va ikutus suomalaiseen tiedepohjaiseen keskusteluun. Ne taas jotka oikeasti kuvittelevat että on olemassa jokin "virallinen tiede" - kuten usein kuu lee - suuttuvat hirveästi tä män kirjan sisällöstä. Aiva n kuin tiede voisi oikeasti olla jokin yksipuoluejärjestelmä, jossa kaikki ovat samaa mieltä kai kesta. Tässä mielessä olisi ollut ehkä reilua omistaa tilaa niille perinteisimmille tulkinnoille, joita kou lukirjamme ja wikipediamme ovat täynnä. Niitä suositaan ja niille haetaan vedenpitävät todisteet, kun taas valtavirrasta poikkeavia todisteita ei painoteta, koska ne sotivat vallitsevia näkemyksiä vastaan. 1
Olen kaivanut niitä toisia näkemyksiä, joita itseäni viisaammat esittävät vakavalla naamalla, mutta joista ei koskaan puhuta, ja vain niitä. Olen viimein ymmärtä nyt, että näitä ristiriitaisia tuloksia on niin paljon että ne puhuvat kokonaan toisenlaista tarinaansa, ja niistä voi muodostaa jopa aukottoman kokonaisuuden. Eräänlaisen va i htoehtomallin. Melkoisen radikaaleja ne kiistatta ovat omassakin silmässäni. Voi kai sanoa että tä mä kirja tulee olemaan rajatiedettä sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Liikumme tieteen rajaalueilla, sen marginaaleissa ja tutkijoissa joiden näkemykset ja esiin kaiva mat tod isteet eroavat radikaalisti sovinnaisesta. Mitä muuta nimeä tässä voisi käyttää kuin rajatiede, va ikkakin sanan merkitys herättääkin aivan erilaiset mielikuvat. Tä mä kirja käsittelee pleistoseenikauden loppupuolta, eli se alkaa ajanjaksosta, jolloin viimeisin jääkausi katsotaan päättyneeksi, ja loppuu kohtaa n, jolloin ensimmä iset kalliomaalaukset ilmestyivät ka llioihimme, ta rkennettuna kai holoseenikauden loppupuolta ja neoliittisen kauden alkua. Koska itse en usko, että minkäänlaista jääka utta oli olemassakaan, en halua puhua tuosta ajanjaksosta jääkauden aikaisena, vaan käytä n toistuvasti aikaka utta kuvaavaa termiä pleistoseeni, va ikka välillä sana jääkausi lipsahtaa kin. To ki käsittelemme myös itse jääka utta ja sen problematiikkaa, sillä uskon aiheen lukijaa kuitenkin kiinnostava n. Edellisestä tavallisille ihmisille suunnatusta ammattigeologien tekemästä populaarikirjasta, joka käsitteli jääka utta, alkaa olla pian viisitoista vuotta aikaa -ja sekin ilmestyessään sisä lsi paljon jo silloin vanhentun utta tietoa. Kelvollista yleistajuista jääkausikirjaa ei liene tällä hetkellä olemassakaan. Tiedän kyllä miksi. Ei suinkaan siksi että aihe olisi kirjoitettu tyhjentävästi, vaan siksi että geologit lienevät tällä hetkellä itsekin hämillään, mihin suuntaan jääkausiteoria oikein on menossa. Alan kansai nväl iset tiedelehdet 2
julkaisevat enemmän ja enemmä n näitä ristiriitaisia todisteita, ja ilmastolämpenemisestä johtuva politiikka, on antanut mittavia summia jäätikkötutkimukselle, joka tuo esiin enemmän ja enemmän aiemmasta poikkeavia tutkimustuloksia. Tavalliset ihmiset eivät näistä kuule, sillä mitään foorumia tiedottaa uusista käänteistä ei juurikaan ole kehitetty meille tavallisille ihmisille. Luulenpa että useimpien meidän näkemyksemme jääkaudesta ovat juuri sitä, mitä 1980-luvun alussa painotettiin - eli va nhentuneita. Tiedon päivittymistä ei juurikaan ole ta pahtun ut, va ikka alalla on tapahtun ut paljon. En kuitenkaan usko että kyseessä on ammattigeologien salaliitto, jossa kansaa pimitetään tiedosta, joita kylläkin tulee ulkomailta alan ammattilehtien mukana, mutta jotka jäävät kotimaisten oppineidemme sensuu risuodattimeen. Olisin sanonut näin, jos olisin kirjoitta nut tämän esipuheen ensimmäiseksi enkä viimeiseksi. Kun olen tutustunut jääkauden todisteisiin - kuin myös sitä vastaan sotiviin todisteisiin - niin perusteellisesti, kuin se vain maallikoita onnistuu, olen myös ymmärtänyt, että ammattigeologien syyttä minen olisi täydellisen epäoikeudenmukaista. Kukaan ei tiedä mitä silloin tapahtui, ja todisteet vetävät niin eri suuntiin kuin olla ja voi, ja ovat muutenkin luonteeltaan epämääräisiä. Pleistoseenikauden ta pahtumien ymmärtäminen on ollut sokkana pimeään ampumista. Kyse on siis hyvin monimutkaisesta arvauspelistä. En siis syyttele mistään. Minulla on ollut kokonaan toiset motiivit tehdä tä mä kirja. Kuvitellaan totu udenvuori jonka huipulla on oikeat vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Sinne on va ikea, lähes mahdoton kiivetä, vaikkakin ta rmokka ita vuorikiipeilijöitä riittääkin. Olkoonkin että on etu, että kiipeäjä on kiipeäm isen koulutettu ammattilainen, mutta onnistuminen ei siltikään ole maksimoitua. Loogisesti ajatellen on tietenkin etu, että mitä enemmän 3
yrittäj iä koettaa sen huipulle kiivetä, sen suuremmalla todennäköisyydellä ainakin yksi pääsee viimein sen huipulle. Tähän se koulutusyhteiskunnan idea taitaa nojata? Mitä enemmän yrittäjiä, sen parempi. Pelkkä määrä ei sekään aina takaa voittoa, vaan myös oikeanla iset työkalut. On aivan sama onko kiipeäj iä yksi vai tuhat, jos kaikilla on mukana vääränlainen hakku jolla ei voi kiinnittää iskukoukkuja kalliosei niin. Etu on tietenkin että mahdollisimman monella on toisistaan poikkeavat työkalutkin, jotta moninaisuuden etu pääsisi etulyöntiasemaan kiipeäjien kohdatessa monenkirjavia esteitä. Kuten lukija ymmärtääkin, totu udenvuori on mielikuva luonnontieteiden ymmärtämiselle, ja työkalut niitä menetelmiä joita tieteessä käytetään aina mikroskoopista avaruusasemaan. Monenlaisilla työkaluilla ymmärretään tässä meidän tapau ksessa myös kykyä ana lysoida menneen ajan ta pahtumia mahdollisimman monesta perspektiivistä ja toisistaan poikkeavin teorioin. Joka tuntee ne kaikki, hänellä on jo lähtökohtaisesti ylivoimainen ta pa saavuttaa henkinen ymmärrys, kuin sella isella joka tuntee vain yhden puusilmäisen katsantokannan. Uskoni on vakaa että kun tuntee teesin, eli sen tiedon jota koti maamme opinahjot opettavat, ja sitten vastateesin jota tämä kirja edustaa, syntyy niiden yhdistyessä synteesi, eli palikoita haetaan laajemmasta näkökulmasta. Tähän kykenee siinä vaiheessa kun tietomäärä ei enää tule pelkkänä ulkoapäin tulevana kirjaviisautena, vaan tietomäärä on ajattelun kautta sisäisesti omaksuttu, ja synteesi syntyy sisäisen ajattelun seurauksena, joka poimii mielen kätköistä erilaisia ra ken nuspalikoita. Mitä enemmän näitä palikoita on, aina parempi. Nämä ovat ne työkalut jolla kiipeäm isen pitä isi onnistua. Tämä tietenkin vaatii myös jonkinlaista kypsyttelemisaikaa. En tietenkään yritä mielistellä että tämä kirja pitäisi kelpuuttaa akateemisiin oppilaitoksiin ja luettaa edes kuriositeettina opiskelijoille, jotta näillä olisi lähtökohtaisesti paremmat eväät - en kyllä pane hanttiinkaan ajatusta - koska 4
tiedostan olevani pelkkä maallikko. Kirjoitan vain toisille maallikoille, tavallisille ihmisille, koska kannan korteni kekoon yleissivistyksen lisäämisessä. Satun tietämään että alan piireissä on olemassa ihmisiä, joille merkitsee enemmän sanojansa yhteiskunnallinen status, kuin sanottavan arvo, joten en edes halua lähteä lähestymään niitä piirejä. Maallikon ongelma on myös se, että omaa akateemista statusta suojeliaan maallikoilta. Kautta aikain ne jotka ovat katsoneet olevansa muita päitään pidempiä, ovat keh ittä neet suojameka nismeja suojellessaan statustaan. Alkuun se oli latina, eräänlainen suojaava salakieli jolla erotuttiin ra hvaasta. Sitten ne olivat sivistyssanat, joiden pyörittäminen kielen päällä veti oppimattomat kerralla hiljaisiksi. Nykyään se on kierosti piilotettu "tieteellinen metod i" jota tietenkään ei voi kuka ta hansa omata. Tä hän on ollut kiistatta perustellut syynsä, ettei jalo tieto rahvaannu ja jää paikalleen, mutta siinä on myös vaaransa jos homma luiska htaa sisäänpäin lämpiävä ksi keskinäisen kehun kerhoksi. Jos tiedeyhteisö fa kkiutuu ja pitäytyy väkisin va nhassa, tulee vaikeuksia. Ongelma on kuitenkin laajempi kuin jonkin alan auktoriteetin kyky omata uusinta uutta tietoa. Yksi keskeinen strategia on ollut tiedon tuottaminen yksinomaan erillisistä tiedontuotta mislaitoksista ts. akateemisista opinahjoista, ja kaikki muu ulkopuolinen on epätietoa. Kyse on myös osaltaan ammatinsuojaam isesta, tai pikemmin tietyn yhteiskuntastatuksen arvovallan pitä m isessä auktoriteettiasemassa. Nämä eivät kuitenkaan ole kuin pintaa vielä pahemmalle ongelmalle, joka on latistanut kotimaisen tiedemaailman tusinamaisterien saarnattomaksi kerhoksi. Tiedemaailman voimakas politisoituminen tässä maassa on ollut virhe josta maksetaan pitkää hintaa. Tieteellisen ra kenteen kopioiminen puoluepoliittisesta järjestelmästä on johtanut tiedemaailman politii kasta tuttu un konsensukseen, eli pakotettuun yksimielisyyteen. Niissä piireissä ei keikuteta venettä, eikä haluta toisin- 5
ajattelijan mainetta. Itse asiassa minkäänla ista toisinajattelua ei suvaita missään, vaikka kuitenkin tiedämme että nimenomaan toisinajattelu -ja kyky nähdä asiat eri tavalla - ovat ainoa toimiva avain menestyviin sovelluksiin. Mistä pääsemmekin val litsevaan yksi totuus kerrallaan - hegemoniaan, joka on luonnollinen seuraus tutkimusten kapeasta ra hoituspohjasta. Hienokin koulutusjärjestelmä voi epäonnistua jos sen tarkoitus on vain kouluttaa kaikki olemaan ns. yhtä puuta. Silloin alkaa tieto korruptoitua, ja syntyy tiedon sijasta bulkkitietoa. Tietoa joka näyttää oikean rationaaliselta mutta joka todellisuudessa ei ole kuin isoisän aikaista tietoa uusiin kuoriin pakattuna, koska kukaan ei uskalla ensimmäisenä keinauttaa venettä ja huutaa että keisarilla ei olekaan vaatteita. Yksioikoinen eli homogeeninen ajattelu mahdollisimman suppeista opillisista lähtökohdista ei voi palvella mitään pidempiaikaista tarkoitusta. On olemassa syynsä, miksi suomalaiset innovaatiot ovat tavanneet olla kortil la, ja yksi sen syy on vinoutunut koulutusjärjestelmä, joka on yksiviiva istunut, byrokratisoitunut eikä salli toisinajattelua. Toisinajattelun kitkeminen tieteellisessä raamissa on sekin yksi tyra nnian muoto, ja politiikan puolelta tiedämme että absoluuttiset vallat johtavat aina korruptioon, jossa kaikki viimein lakkaa toimimasta. Tämä johtaa luonnollisesti turhautum iseen, ja pitkän päälle tutkijat kyynistyvät siihen, että joutuvat kirjoittamaan tutkimu ksia, joiden lopputulemasta henkilökohtaisesti ovat täysin eri mieltä. Pitkän päälle tutkijat menettävät mielenkiintonsa ja ymmärtävät vain olennaisen, eli tutkia ns. omaa uraa - kaikki muu on merkityksetöntä. Mistä tiedän tämän kaiken? Niinhän sitä sanotaan että palavaan ta loon näkee parhaiten ulkoapäin. Huolestuneena olen myös seurannut kansanvalistajan Wikipedian ajautumista yhä enemmän konsensus-politiikan suuntaa n. Tämä tarkoittaa että myös maallikon ainoa reaalinen keino saada tietoa, tapahtuu bulkkitiedon suunnasta. Näin tapahtuu kalapa rvimainen ilmiö, 6
jossa lopulta kaikki kalat uivat yhdessä ja samassa parvessa. Keh itys ei voi olla hyvää, ja siitä tullaan maksamaan vielä kallis hinta. Tässäkään en halua syytellä sala liitoista, ja tiedon ahtaasta tyranniasta. On selvää että kun ollaan maassa jossa väestöpohja on pieni ja jossa välimatkat ovat pitkiä, ja siellä täällä on taajamia jossa vain yksinäinen mummo työntää rollaattoria, ei voi syntyä kovin ihmeellisiä. Tämä on ra kenteellinen asia, ja edes koulutusjärjestelmän uusiutuminen ei riitä, jos sitä ympäröivät rakenteet ovat mitä ovat. Ka nsai nväl isestä tiedosta erottaa meri ja kielimuuri. Nämä koti maan maalaisyliopistomme ovat sen saman real iteetin va nkina kuin jos perusta isi huippu-yliopiston jonnekin Kazakstanin aroille ta i grönlantilaiseen kalastajakylään. Niiltä puuttuvat synergiaedut tyystin, jollaiset taas ovat luonnolliset siellä missä iso väkimäärä yhdistyy liike-elämän ja teollisuuden ta rpeisiin, ja jossa yliopistot ovat pääomien ja sijoitusra hojen virtau ksessa. Sella iset pai kat kuin vaikkapa Kal ifornia ta i New Yo rkin Manhatta n ovat synergian vuoksi keskeisessä asemassa. Ei Suomen kaltainen maa voi sellaisten kanssa edes kilpailla, ja tä mä on ra kenteellinen asia jota ei voi muuttaa. Sanomattakin on selvää että maassa jolla on Euroopan alhaisin kaupungistum isaste, ei voi puhua huippu-yliopistosta, kuin politiikkoj en juhlapu heissa. On olemassa syynsä, miksi meillä tosiaan ei tapahdu mitään tieteellistä vallankumousta, vaan lopputulos tuntuu kerta toisensa jälkeen olevan sitä yhtä ja samaa bulkkitietoa. Olen meidän kaikkien puolesta pahoillani että näin on. Voisin puhua myös pitkät pätkät siitä, että Suomi ei koskaan teh nyt kunnollista pesäeroa sosialismiin, jonka rakenteisiin se kiinnittyi hyvinvointiva ltion nimellä, joka on siis sosialismin yksi synonyymi. Sosialismiin kuuluu olennaisesti korkeat verot, byrokratia sekä hallitusten ta rve ohjailla kansalaisten elämää jopa pikkutarkoissa yksityiskohdissa. Menestymisen 7
avaimet ovat jo ra kenteellisesti salvattu. Akateemisessa maailmassa tämä sosialistinen muinaisj äänne on johtanut ylijohtamiseen jolla on passivoiva va i kutus. Sekä tietenkin tähän outoon näkemykseen jota vihaiset nuoret miehet ylioppilaslakki päässään toitottavat että uskottavaa on va in "virallinen tiede" - mitä sillä ta rkoitammekaan. Yhtä ja ainoaa oikeaa virallista tiedettä ei voi olla kuin sosial istisessa valtiojärjestelmässä, ja mitä se kertoo meistä että uskomme tähän ihan tosissaan, ja suutumme jos meille tarjotaan heterogeenisempää tulki ntaa totu uden eri muodoista? Tässä mielessä toivon että tämä kirja otetta isiin ilolla vastaa n, kuin jonkinlaisena rä ikeänä anti-tulkintana, sillä uskokaa ta i älkää - hedelmällisimmät asiat syntyvät kahden vastakka isen väitteen ristiriidasta. Innovaatio ei voi syntyä ilman toisinajattelua, ja vientivetoisessa maassamme, Luoja tietää miten me kaipaisimme tieteellistä toisinajattelua. En kuitenkaan sano, että tämä kirja on sen enempää oikeassa kuin konsensustiede, mutta ta rkoitus onkin auttaa ajattelemaan asiaa laajemmasta näkökul masta kuin mikä nyt on vallalla. En tietenkään halua vähätellä tätä kirjaa, sanon silti että valtaosa tämän kirjan tiedoista -jotka nyt tuntuvat erittä in rad ikaaleilta - ovat seuraavan 10-20 vuoden kul uttua tieteen valtavirtaa. Tämä on edelläkävijä, teos joka näkee horisontin taa kse aavistellen että jokin va nhoissa teorioissa on jo muutoksessa. Korostan kuitenkin vielä kerran, että tarkoitukseni ei silti ole vähätellä ketään, haastaa riitaa ta i mitään muutakaan. Tavoite on va in luoda kansansivistystä, siinä kaikki. Kun kaikilla on laveammat pohjatiedot, täytyyhän sen jotakin hyödyllistäkin tuottaa. Sitä en kyllä kuolemaksenikaan keksi, että miten ihmeessä jääkauden aikaisten tapahtumien tutkiminen voisi johtaa johonkin kaikkia hyödyttävään lopputulokseen, kun siitä nyt tuskin saa vientituotetta, joka lisäisi bruttokansantuotetta. To isaalta ei sekään kaveri, joka keh itti navigointia varmaan aja- 8
tellut muuta kuin että kalastajat osaavat paremmin kotiinsa. Ei hänelle tullut mieleen että hänen keksintönsä johtaa Amerikan löytä miseen, ja sitä kautta historiansa ensimmä isen supervallan syntyyn ja ensimmä iseen atomipommiin historiallisten kausal iteettien aja mana. Tuskin Gutenberg ajatteli kirjapainotaidon keksiessään, että tämä tulee johtamaan uskonpuhdistukseen, ja sitä seuraavaan val istusaikaan ja viimein tieteen keh ittymiseen. Hän itse ajatteli vain säästävänsä munkkien työtä näiden joutuessa kopioimaan Raamattuja käsin. Kukapa aina tietää mistä mikin johtaa. Oivaliusten maailmassa lopputulos on aina - arvaamaton. Nauttikaa siis tästä puhtaana lukunautintona, että kerrankin pääsette kurkistamaan tiedemaailman kul issien taa kse asioita, joista teille ei kerrota, eivätkä edes oikeanlaisen koulutuksenkaan saaneet ole niistä välttämättä koskaan aiemmin kuulleet. Tuokoon tä mä kirja valon kaikelle ka nsalle. Kuten aina, kirjassa on monia typoja ja asiavirheitä, käännöskukkasia ym. joista en tä llä hetkellä ole tietoinen. Pahoittelen etukäteen, sillä ikiaikaisen kirjapaholaisen aiheutta man kirouksen mukaan ne löytyvät vasta sitten kun ensimmäinen painos on haettu kirjapainosta. Kyllä niistä sitten kuulee. Useastakin suusta. Tekijä 9
Johdantoluku; Kirja pähkinänkuoressa 1 1 1 Ei ehkä ole viisasta kertoa tässä tiivistelmänä koko sisältöä, mutta ainahan on muuta ma laiska joka ei sitä muutenkaan jaksa kah lata. To isekseen uskon lukijan jossain kohtaa kadottavan punaisen langan, joten vedetään koko juttu tiiviisti tähän. En ollenkaan luota kykyyni ilma ista itseäni sel keästi. Yksinkertaisesti siksi että nyt liikutaan alueella joka alkaa olla omankin älyni yläka ntissa. Yksinkertainen ja kursa ilematon lähtökohta kirjassa sanoo, että mitään jääkautta ei ole ollutkaan. Ta i ehkä onkin ollut, mutta kun tutkimme Suomen maaperän outoj a muotoja vai htoehtoisen katastrofiteorian valossa, jääkausihypoteesi muuttuu kannalta mme tyystin ta rpeettomaksi. Sillä kyse oli todellakin katastrofista; massiivisesta katastrofista jonka mittasuhteita emme osaa edes kuvitella. Ta i siis voi mme, ei meidän ole vai kea hyväksyä että Maapallon historiaan mahtuu suunnattomia tuhoja jos aikahaitarina pidetään miljoonia ja taas miljoonia vuosia. Tällä kertaa ei puhuta miljoonista vaan vain muuta masta tuhannesta vuodesta. Se taas voi olla useimmille va i kea nie ltävä. On vai kea ajatella että täydellinen tuho tapahtui va in kulttu urimme aamunkoitteessa, eikä siitä todellakaan ole pitkää aikaa. Pleistoseenikauden loppupuolen katastrofi käynnistyi Maapallon pyörimisliikkeen pysähtymisestä. Luitte aivan oikein, koko planeettamme kiertoliike pysä htyi hetkellisesti. Sellainen kun tapahtuu, ta pahtuu myös pahoja asioita. Maankuo- IO
ren kitka aiheuttaa niin kovan kuumuuden, että väl ittömästi tul ivuoret heräävät henkiin, ja purska uttavat laavansa taivaalle kova lla paineella. Itse mannerlaatat joutuvat julmetun kova n maanjäristyksen kouriin, ja seuraava askel onkin sitten se, että seisahtum isen johdosta maailman valtameret lähtevät liikkeelle jyräten kaiken alleen. Va ltaisat hyökyaallot tekevät sileää jälkeään vielä pitkään. Pleistoseenikauden eläinmaailma kokee äkillisen joukkokuoleman, eikä tässä edes kaikki. Saadaksemme jonkinlaisen käsityksen pyörimisliikkeen pysä htymisestä, näyttää siltä että koko maankuori ajautui pois akseliradaltaan, eli seurasi pelottava kataklysmi. Kyllä tässä on jo aineksia monellekin katastrofielokuva n ohjaajalle. Tietenkin on kysyttävä, mikä Maapallon pyörimisliikkeen olisi voinut pysäyttää? Tämän kirjan mukaan jättimäinen kosminen sähköisku, eli plasmapurkaus joka löi ka ikella tuhovoimallaan Maapallon magneettiseen pohjoisnapaan. Vo imalla josta tässä esitetään näköka nta, että iskun seurauksena jopa sähkömagneettisen perusvoiman seuralainen gravitaatio eli painovoima muuttui Maapallolla, ja on ollut muuttuneena aina siitä asti. Mistä tä mä säh köisku sitten tuli? Se tuli Aurinkokuntaan saapuneen tulokkaan mukana, ruskean kääpiön joka tuntuu kiusaavan meitä säännöllisin vä lein. Nimitä n sitä kirjassa Nemesikseksi. Nemesiksen mukana tuntuu kulkeva n erityisen paha pölypilvi joka ennen tuhon käynnistymistä, päätti armeliaasti peittää koko Maapallon pölyverhon sisään, ennen kuin päätti antaa meille kunnolla sähköistä virtaustaan. Laitetaanhan kuolemaantuomituillekin ensin huppu päähän, ettei heidän ta rvitse kaikkea nähdä. Ta rinamme todellinen grande finale eli loppuhuipennus on sitten se, miten kivikauden ihmiset kuvasivat näkemäänsä ja kokemaansa. He kokivat ensin mustuuden pölyn peittäessä ta ivasta kauttaaltaan, ja sitten kokivat ennekokemattoman II
tuhon. Nämä ovat perimätietojen ja myyttien peruska uraa. Pahimman vaiheen viimein lakattua he näkivät pohjoisnavalle syntyneen sähköisen plasmapylvää,n, jonka toinen pää meni kauas korkeuksiin. Sen ajan ihmisille se oli pohjoisessa seisova valtaisa jättiläinen, jota ympäröivät magneettikentät olivat sen lepattavat raajat. Tässä kirjassa unohdetaan kalliomaalausten kohdalla ka ikki perinteisemmät shamanismiin viittaavat arkkityyppiset selitysmallit, ja tulki ntoja haetaan yksinomaan plasmafysiikan puolelta. Aikaa myöten kalliomaalaukset loppuivat, ja perimätieto keh ittyi - maailmanjättiläisen tilalle syntyi myytti Maailmanpuusta. Tässä koko ta rina pyhässä yksinkertaisuudessaan, loppu on va in yksityiskohtaisempaa todistelua. Ette te mitään menetä vaikka läppäisitte nyt kannet kiinni ja menisitte katsomaan televisiota. Tiedän kyllä, että te luette kirjan silti loppuun. Jos tällainen tarina ei lumoa, niin ei sitten mikään. Kirja on monivuotisen tutkimuksen tulos. Sen alkupiste on ka uka isessa menneisyydessä, kun luin Keijo Parkkusen kirjan Sadan vuoden harha-askel, joka paitsi kiisti koko jääkausiteorian, esitti että hiidenkirnut ovat syntyneet kovassa kuumuudessa jonkinlaisten säh kötornadojen tuotoksina. Vasta viime vuosina säh kötornadot ovat juurtuneet plasmafysiikkaan. Tärkein lähdemateriaali tulee yhdestä kosmologian haarasta, eli säh köisen universumin -teoriasta. Siitä ei tiettävästi ole ennen tarjottu suomenkielistä esitystä, joten se oli yksi motiivi kirjoittaa tä mä kirja, ja lyödä samalla monta kärpästä yhdellä iskulla, kun saa uj uttaa tämänkin osa-alueen yleiseen tietoisuuteen. Suositan ehdotto masti tutustumaan thunderbolts.info -sivustoon. Jos haluaa tietää miten hiidenkirnut ovat syntyneet, lukija etsiköön tämän tekijätiimin tekemän videon The Ughtning-Scarred Planet Mars, vaikka se puhuu kraatterien synnystä säh köiskujen seurauksena, ei vaadi ko-!2
vaa mielikuvitusta yhdistää sama teema myös hiidenkirnujen kohdalla. Sitten on mielenkiintoinen tiederiihi Chronology & Catastrophism, ryhmä tieteellisiä lahjakkuuksia, jotka ovat kokoontuneet yhteen pohtimaan menneisyydessä ta pahtuneita katastrofeja. Tä mä ryhmä pitää itsestään selvänä, että pleistoseenikausi päättyi katastrofiin, eikä suinkaan staattisen hitaaseen jäämassojen sulamiseen. Enkä millään voi sivuuttaa Dward u Cardonan teoksia, siinäpä vasta tietokirjallisuuden paha poika, joka on keh ittänyt valtavi rrasta poikkeavan Proto Saturnus -teorian. Olen häntä mukaillut muokatessani sen helpommaksi Nemesis-teoriaksi. Tässä ovat inspiraation lähteet. hetkinen, yksi - kenties tärkein - jäi kokonaan mainitsematta. Ta hdon erityisesti korostaa koti maista tähtitieteen yhdistystä nimeltään URSA. Olen vai kea ja ronkeli ihminen ja vasta ilen töykeästi kaikille puhelinmyyjille jotka kauppailevat aikakauslehtiä. Tähdet & Ava ruus -lehti on sen sijaan ainoa jonka olen enää vuosiin kelpuutta nut postiluukustani, sillä sen olemus on aina tuore. Paitsi että avoimesti ihailen lehden formaattia, myös sen innokasta harrastajajoukkoa, ja sen myötä kosmologia tässä maassa on innostun utta, väliin rajoja kokeilevaa kuten kuuluukin, ja siinä on esikuva mille tahansa muulle yhteisölle. Minkäänla isesta fa kkiutuneesta ilmapiiristä ei voi puhuakaan. Tietenkin on rehellisyyden nimissä sanottava että avaruustutkimus on miljardibisnes, ja kun riihikuivaa on pöydällä, tulostakin syntyy. Tieteenalat jolla on annettavaa myös ekonomiselle puolelle, tekee suoranaisia kva nttihyppyjä eteenpäin menossaan. On tietenkin sanottava, että onhan sillä geologiallakin kaupallisia sovelluksia, mutta käsittääkseni jääkauden pohdinnat - joilla ei ole ra hallista painoa - on nykyisin jäänyt opiskelijatöiden tasolle, kun nes sitten nämäkin va lmistuttuaan pohtivat kokonaan toisia asioita, joista joku maksaakin. 13
Kun sitten yhdistetään epäilevä asenteeni koulutusjärjestelmää kohtaan, Keijo Parkkusen vankka näkemys, Thunderbolts -sivusto sähköisen universumin teorioineen, Tä hdet & Ava ruus -kestotilaus, Chronology & Catastrophism, Dward u Cardonan kirjat, niin minkälainen synteesi siitä sitten syntyy? Vissiin jonkinlainen sekulaari kreationismi on teema tä män kirjan kohdalla. En nyt suinkaan väitä että Maapallo on vain muutaman tuhannen vuotta va nha - tosin planeetta voi oikeasti syntyä jopa ihmisiän aikana - jota sitten höystetään raamatunla usein. Toisaalta en sitten usko yhtään näitä perinteisiä tieteellisiä selitysmalleja, joihin me maallikot törmäämme ensimmäisenä. Sekulaari kreationismi. Maistelen noita kahta sanaa. Pidän niistä. 1 4
1 LUKU JÄÄKAUSI Nyt voimme repiä ja polttaa kansa/listietosanakirjasta sivut, joissa kerrotaan jää kaudesta. Arkeologi Olof Ostlund Milankovichin ilmastomalli Kaikkihan tietävät jääkauden? Olemme kaikki kuulleet että ammoin on Suomenkin kamaraa peittä nyt valta isa jäämassa, peräti kilometrien pa ksuisena vyöhykkeenä. Jäljet ovat edelleen nähtävissä käytä nnössä missä päin Suomea ta hansa, kun vaan viitsii astua asfa ltilta metsä hallituksen puolelle. Va ltaisia soraharjuja, siirtolohkareita, ka llioviiruja ja tietenkin pirunpeltoja, sekä kiehtovia hiidenkirnuja. Jäät ovat painaneet länsirannikolla maan niin lyttyyn, että se kohoaa va uhdilla, kuin kiitoksena että valtaisa taakka on kadonnut harteilta. Jokainen voi aistia sen voiman joka näihin jäämassoihin on liittynyt, sillä maankamara on myllerretty kerta kaikkiaan niin perusteellisesti kuin olla ja voi. Sokeakin ne näkee. Jos joku on niin jukuri, ettei jääka uteen ta hdo uskoa, niin menköön luontoon ja nähköön omin silmin näiden va ltaisien jäämassojen jäljet.
Va in siitä kinastellaan, mikä tämän hyisen kylmyyden olisi ammoin voinut aiheuttaa. Erilaisia näkemyksiä jääkauden synnylle on itse asiassa esitetty kymmeniä erilaisia, joita lienee turha tässä kohtaa luetella. Loputtomien debattien seasta on poimittu ns. Milankovichin ilmastomalli, jonka valtaosa jääkausitutkijoista on va lmis varovasti hyväksymään. Se toki tiedetään va in jonkinlaiseksi teoreettiseksi alusta ksi, jonka avulla päästään kytkeytymään itse jääkauden yksityiskohta isempiin mysteereihin. To kihan se tiedetään, että teoriassa on pahoja aukkoj a, eikä Milankovichin ilmastomalli voi sella isenaan pitää paikkaansa, mutta menköön nyt pa remman puutteessa. Ilmastomalli on tarkoitettu vain hätäteeriaksi joka korva utuu heti kun joku keksii paremman. Teoria on muuten jo kertaalleen kuollutkin, mutta koki ylösnousemuksensa kun sen korvaavassa mallissa koettiin niin ikään pahoja puutteita. Jääkauden syntyjä syviä selitetään siis toistaiseksi näillä Milankovicihin jaksoilla. Tämä ta rkoittaa että jääkaudet syntyvät maapallon radan soikeuden ja akselin suunnan jaksollisista muutoksista. Maan radan ja akselikallistuman jaksolliset muutokset johtuvat muiden taivaankappaleiden aiheuttamista häiriöistä. Näin asia selitetään kai kissa kou lukirjoissa. Näin se sanotaan yksinkertaisesti. Kuten tuli mainittua, loppujen lopuksi teoria on saanut myös erityisen paljon kritiikkiä osakseen. Kritiikki on ollut viime vuosina pikemmin nousemassa kuin laskusuunnassa, ja eräs sen keskeisin kritiikki koskee sitä, että se on vastoin havai ntoja. Muutama keskeinen kritiikki ilmastomallia kohtaan on edelleen ratkaisematta. Näyttää ilmiselvä ltä, että jääkausi loppui äkillisesti, sillä lämpötila kohosi nopeammin kuin jäämassat ehtivät edes sula maan. Tämä dramaattinen loppu jääkaudelle ei ollenkaan vastaa Milankovichin teoriaa. Ei ole myöskään koskaan kyetr 6