KM Margit Pudas-Timonen 8.9.1993 Sukeltamisen turvallisuus 1. Sukellusonnettomuudet ja asenteet Sukellusonnettomuuksia on sattunut tänä kesänä poikkeuksellisen paljon. Mikä on mennyt pieleen? Tiedon puuttumisesta ei voi olla kysymys. Tietoa sukeltamisesta on enemmän kuin koskaan ja se on kansainvälisesti yhtäpitävää ja tunnustettua. Vikaa on pitkälle haettava ajan mukanaan tuomien asenteiden hölläytymisestä. Miksi niin on käynyt, selittyy mm. harrastuksen laajenemisella ja sukeltajaaineksen kirjavuudella. Aiemmin sukeltamista arvostettiin vaativana ja hiukan pelottavanakin harrastuksena. Kun varusteetkin olivat kehittymättömiä, sukeltamiseen suhtauduttiin vakavasti. Nykyään sukeltamisesta on tullut koko kansan huvia. Varusteet ovat huippuluokkaa ja sukeltamiskoulutusta saa joka paikassa. Kaupallisissa piireissä sukeltamista on markkinoitu jopa koko perheen harrastuksena. Tästä on saattanut syntyä illuusio, että sukeltaminen ei olekaan enää yhtä vaativaa kuin ennen. Huippuvarusteiden mainonta ja iskostunut väärä turvallisuudentunne ovat aiheuttaneet oman arviokyvyn hämärtymisen ja asenteiden heikentymiseen. Syvyyttä on lakattu kunnioittamasta ja turvaohjeisiin suhtaudutaan jopa välinpitämättömästi. Sukeltaja-aines on kirjavaa, sillä mukaan tähän vaativaan harrastukseen pääsee, jos saa hyväksytyn lääkärintodistuksen. Sukeltajaehdokkaan psykologiset ominaisuudet jäävät lähes kokonaan arvioimatta, mistä johtuen osa sukeltajista on riskisukeltajia, jotka ennen pitkää joutuvat vaikeuksiin, joko asenteittensa, osaamattomuutensa tai tilanneälyn puuttumisen vuoksi. Sukellusonnettomuuksien estämiseen ei löydy yksinkertaista patenttiratkaisua. Tilanne on suunnilleen sama kuin liikenteessä. Jos joku uhmaa vaaraa ja ottaa riskejä tieten tahtoen, mitä asialle voidaan loppujen lopuksi tehdä. Autoilla ja moottoripyörillä kaahataan, sukeltamisen pelisääntöjä rikotaan jne., vaikka tiedetään riskit. Keinot villin köyttäytymisen kokonaan estämiseksi ovat pienet, mutta vähentää niitä toki voidaan. Tässä artikkelissa esitetään kuitenkin joitakin ajatuksia, joista voi olla hyötyä sukellusonnettomuuksien vähentämiseksi. 2. Idolisukeltaja Sukellusturvallisuutta luo selvä kuva aivoissa hyvästä sukeltajasta. Jokaisella sukeltajalla pitäisi olla idolisukeltajansa, johon voi aina samaistua lähtiessään sukellusretkille. Jokaisen meistä pitäisi pyrkiä tietoisella tasolla sukeltamaan esimerkillisesti, koska sillä se vaikuttaa sukelluskumppaneihin. Sukeltamiseen tulisi suhtautua myös vakavasti. Itselle on tehtävä selväksi, miksi sukeltaa, ja miten suhtautuu sukelluskurssien luentoihin ja harjoituksiin. Tekeekö sukeltamista aloitteleva tällaisia kysymyksiä, riippuu mm. hänen henkisestä kypsyystasostaan, ja siitä, tuodaanko niitä selvästi esiin kursseille hakeutumisvaiheessa ja kursseilla. Kysymysten tekeminen ei itsessään vielä riitä, vaan olisi pysähdyttävä myös miettimään vastauksia ja keskustelemaan niistä sukelluskoulutuksessa. Sitä kautta päästään lähemmäksi totuutta, onko sopiva sukeltajaksi vai ei. Koulutettavaksi pitäisi hyväksyä vain testauksen läpäisseet henkilöt. Eräissä seuroissa sovelletaan fyysisiä valintatestejä, mikä on hyvä asia sukellusturvallisuuden kannalta. Millainen on hyvä idolisukeltaja? Avainsanana on esimerkillisyys. Hän suhtautuu asioihin ongelmakeskeisesti, pohtii sukeltamiseen liittyviä kysymyksiä ja keskustelee niistä asi- 1
allisesti, liioittelematta. Hän hallitsee teoreettiset kysymykset. Vedessä hän säilyttää rauhallisuutensa köyttäytyen sosiaalisesti ja vaatien itseltään osaamista, tarkkaillen sukelluskumppaninsa köyttäytymistä ja vaatien häneltäkin osaamista. Hänen köyttäytymisensä on hyvää myös rannalla. 3. Sukellustieto Sukeltamisesta runsaasti tarjolla olevaa tutkittua tietoa ei ole syytä aliarvioida. Vesielementin rajoitukset on ymmärrettävä ja otettava huomioon sukellettaessa. Turvallisen sukeltamisen lähtökohtina ovat hyvä terveys, oikea asenne, teorian ymmärtäminen, sukeltamisen turvamääräykset ja terve maalaisjärjen köyttä. Jos sukeltaja täyttää edelliset vaatimukset, ja on lisäksi kokenut sekä omaa vielä hyvän tilanneälyn, kuuluu hän sukeltajien valioainekseen. Kokemattomuus sukeltamisessa on melkoinen rajoite, joka sisältää runsaasti vaaratekijöitä. Siksi ei ole syytä mennä syvälle, ei edes kouluttajan kanssa. Jos kokemattomalta sukeltajalta puuttuu lisäksi tilanneäly, on oltava erityisen varovainen. Sukeltamisessa ja autolla ajamisessa on paljon yhteisiä piirteitä. Niin kauan kuin asiat kulkevat suunnitellusti, tuntuu onnettomuuden mahdollisuus olevan kaukana. Mutta sitten kun sattuu yllättävä tekijä, esim. auto lähtee luisuun tai regulaattori lakkaa antamasta ilmaa, vaaditaankin tietoa ja taitoa tilanteen hallitsemiseksi. Jos ne ovat puutteelliset, on seurauksena helposti paniikki, jolloin ratkaisut ovat arvaamattomat. Ihmismielen köyttäytymisen tuntemus on erityisesti tarpeen uhkaavissa tilanteissa. Jos sukeltajalla on tietoa, taitoa, tilanneälyä ja ihmistuntemusta, tilanne voi ratketa hyvin yksinkertaisin keinoin. Mutta jos toimii väärin, tilanne saattaa karata käsistä. Turvalliseen sukeltamiseen liittyvä toiminnallinen tieto on koottu turvamääräyksiin, jotka sisältävät vuosikymmenien aikana hankitun kokemuksen ja viisauden. Niiden aliarviointi ja noudattamatta jättäminen osoittaa sukeltajalta tyhmyyttä, joka johtaa pahimmillaan hukkumiseen. Tutkimuksissa on todettukin, että sukellusonnettomuuksiin on useissa tapauksissa näyttänyt olevan syynä turvamääräysten laiminlyönti. Liikenteessä tämä vastaa liikennesääntöjen rikkomista. Mennään uhkarohkeasti liian syvälle liian vähäisillä taidoilla, vieläpä erityispaikkoihin, kuten luoliin, sukelletaan humalassa tai sairaana, laiminlyödään välineiden tarkastukset tai ollaan jopa kouluttamattomia jne. Eräs keino holtittoman köyttäytymisen korjaamiseksi ja sukeltajien tiedon lisäämiseksi on tehostaa asennekasvatusta. Suomen Urheilusukeltajainliitto (SUSL) on mielestäni tässä suhteessa oikealla tiellä. SUSL:n suosimassa CMAS- koulutusjärjestelmässä on mietitty pitkään ja perusteellisesti turvakysymyksiä, suomalaisiin olosuhteisiin sovellettuna. 4. Sopiiko sukeltaminen kaikille? Valitettava totuus lienee, että vesielementti ei sovi jokaiselle. Sukeltaminen ei ole koko kansan laji. Liikkuminen 20-30 kg:n painavien varusteiden kanssa vaatii moitteettoman terveyden ja hyvän kunnon. Siksi fyysisten testien läpäisyn pitäisi olla kursseille pääsyn ehtona. Vaikka fyysiset edellytykset olisivatkin olemassa, saattavat asenteet ja myös tietämättömyys olla esteenä hyväksi urheilusukeltajiksi tulemiselle. Hyvän sukeltajan on ehdottomasti ymmärrettävä erilaiset vedessä vallitsevat fysikaaliset lait ja niiden vaikutukset elimistään. Näistä on vankkaa tietoa olemassa, mm. Yhdysvaltain merivoimien tutkimana. Riskisukeltajat uhmaavat joko tietoisesti tai tietämättään vaaroja ja joutuvat ennen pitkää onnettomuuteen. Tällaiset henkilöt pitäisi löytää jo koulutuksen varhaisessa vaiheessa, mieluiten jo ennen kursseille hakeutumista. Apuna voitaisiin köyttää sopivia psykologisia esitestejä. Koulutuksen edetessä on seurattava asenteiden kehittymistä keskustellen ja seu- 2
rantatesteillä mitaten. Käytettävissä on esim. kasvatustieteiden puolella monipuolinen valikoima erilaisia asenne-, persoonallisuus- ja tietotaitotestejä. Urheilusukeltajien keskuudessa on viime vuosina puhuttu riskisukeltajien eräästä ryhmästä, ns. juppisukeltajista, jotka suhtautuvat ylimielisesti sukeltamisen pelisääntäihin. Heillä on heti alkeiskurssin jälkeen halu puutteellisin taidoin mennä liian syvälle tai vaarallisiin paikkoihin. Sen jälkeen saatetaan rehvastella, kuinka syvyyksiä on valloitettu ja riskejä otettu. Heidän asennoitumisensa on pelottavaa, sillä tällaisen henkilön sukelluspariksi joutuminen voi olla hengenvaarallista. 5. Miten parantaa sukellusturvallisuutta? Sukellusturvallisuutta voidaan lisätä jäljempänä kuvatuin tavoin. Sukellusvälineet eivät ole ongelmien syy, vaan se, mitä korvien välissä tapahtuu. Menetelmät ovat pitkälle samoja kuin liikennevalistuksessakin. Sukeltamisen laitetekniikka ja CMAS- koulutusjärjestelmä muodostavat turvallisenlähtökohdan sukellusharrastukselle. Sukeltajat, joiden asenteet sukeltamiseen ovat terveet, voivat sukeltaa nauttien harrastuksestaan. Heidänkin suhteen pätee tietysti samat asiat kuin liikenteessä: aina kun on matkalla, on oltava varovainen, ennakoitava tilanteet ja vahinkotilanteissa on oltava toimintavalmis. Tarkastelen oheisessa yhteenvedossa mielestäni tärkeimpiä turvallisuustekijöitä. A. Oman köyttäytymisensä tuntemus. On tiedettävä persoonallisuutensa. Tämän voi selvittää mm. persoonallisuustesteillä tai keskustelemalla toisten kanssa. Vilpittömän ja rehellisen palautteen voi saada esim. sukelluskouluttajilta, sukellusvanhimmilta tai myös sukelluskumppaneilta. Tutkittavia asioita ovat mm. seuraavat: Millainen sukeltaja olen? Olenko yltiöpäinen vai paniikkiin taipuvainen? Olenko itsekeskeinen vai toiset huomioonottava? Olenko fyysisesti kunnossa? Hallitsenko sukelluslaskut? Olenko taipuvainen vedessä yllättäviin seikkailuihin? Olenko näytönhaluinen vai terveellä tavalla sukeltamisesta nauttiva? Olenko sellainen, että haluan näyttää vain toisille ja sen jälkeen leuhkia? Osaanko tunnustaa omat pelkoni ja kerronko rehellisesti niistä toisille? Sukeltajien taidot ovat yksilölliset. Jos sukeltaa syvemmälle kuin mitä omat kokemukset ja taidot antavat myötä, on vaarassa joutua onnettomuuteen. Jos tuntee, että uskaltaa sukeltaa syvemmälle, on toimittava harkitusti ja niin turvallisesti kuin mahdollista. On riski mennä paikkoihin, mistä hädän tullen ei ole nopeaa ylöspääsyä joko syvyyden tai kulkuesteiden vuoksi. Peloista tulee aina sanoa rehellisesti kumppaneille, jotta yllättäviltä paniikkitilanteilta vältyttäisiin. Itse olen aina kertonut peloistani, jolloin kumppanini ovat voineet ottaa huomioon sukeltamisen edellytykseni, ts. ovat auttaneet voittamaan pelkoni ja kasvattamaan minusta paremman sukeltajan. Jos tuntuu, että syvälle sukeltaminen on pelottavaa, ei kannata sukeltaa lainkaan. B. Sukelluskoulutuksen edelleen kehittäminen. Sukelluskortti ja ajokortti voidaan rinnastaa hyvin toisiinsa. Ajokortitta ajaminen ja sukelluskortitta sukeltaminen ovat ajattelemattomuuksia, jotka vaarantavat helposti sekä oman että muiden hengen. Vaikka teknisesti asian hallitsisikin, teorian osaamattomuus ja käytännön tuntemattomuus aiheuttavat helposti ongelmia. Lentäjän lupakirjan saamiseksi täytyy hallita jo paljon asiaa ja on omattava hyvä fysiikka. Siksi kaikista ei tulekaan lentäjiä. Sukeltamisen lupakirjan, sukeltajakortin vaatimusten tiukentaminen nostaisi automaattisesti sukeltajien tasoa. Kuluvan vuoden alussa voimaantullut uusi järjestelmä tuntuu järkevältä erilaisine ta- 3
sokursseineen ja saattaapa nostaakin osaamisen tasoa. Turvakysymyksiin ei kuitenkaan saa koskaan liikaa koulutusta. Siksi niiden olisi oltava jatkuvasti esillä. Turvallisuuskoulutukseen avovesissä pitää mielestäni satsata nykyistä enemmän. Peruskurssin avovesiosuus antaa vasta idean, ei rutiinia sukeltamiseen. Jos haluaa tulla peruskurssin jälkeen hyväksi sukeltajaksi, tarvitaan noin viikon täysipäiväinen sukellusleiri (2-3 sukellusta päivässä). Omalla kohdallani vasta Hossan leirillä Suomussalmella minusta tuli perustaidot hallitseva sukeltaja. Hossan leiri kesti viikon, jona aikana ehti sukeltaa noin 15 kertaa eli 13 t. Sukeltamiseen sai tuona aikana rutiinin, jonka ansiosta oli mahdollista sukeltaa nautinnollisesti matalissa vesissä (<15 m), sukeltamisen perusasiat halliten. Hossan leiri tai vastaavat leirit pitäisikin ehdottomasti saada pakolliseksi osaksi sukeltajakoulutusta. Mielestäni vasta silloin voisi antaa sukeltajakanditaatille yhden tähden kortin. Miksi Hossan tai vastaava leiri on sitten niin hyvä? Muutamia perusteluita: Motto: Sukellusharrastus puhalletaan ikään kuin henkiin: saadaan käsitys, kuinka monipuolisesti vedessä voi toimia. Tämä auttaa kokematonta sukeltajaa ymmärtämään, että vedessä voi tehdä muutakin kuin sukeltaa uhkarohkeasti syvälle. Leirin toiminta on johdettua alusta loppuun saakka. Kokeneita sukeltajia/ kouluttajia on runsaasti paikalla, jotka toimivat pienryhmiin levittäytyneinä. Jokainen sukeltajanalku saa henkilökohtaisen opastuksen kaikkiin sukeltamisen ongelmiinsa ja sukeltamisen yksityiskohtiin. Sukeltamisen mahdollisuuksista tulee tietoa mm. seuraavilta alueilta: erilaiset etsintämenetelmät, vesiarkeologia, kilpailut, rastitehtävät, vesiskootterilla liikkuminen, vedenalaiset puutyöt, pelastusharjoitukset, syvyyssukellukset koulutusmielessä ja ennen kaikkea - sosiaalinen kanssakäynti. C. Toiminta seuroissa. Ei riitä, että SUSL järjestää turvallisuuskampanjoita. Seuroissa on myös sisäisesti alettava kehittää turvallisuuden parantamista erilaisin keinoin. Voitaisiin nimetä seuralle idolisukeltajia malleiksi aloitteleville ja varttuneemmillekin. Avovedessä sukellettaessa pitäisi olla tiukempi ryhmäkuri. Seurojen sukellusvastaavien ja kokeneempien olisi valvottava, tarvittaessa ankarallakin kädellä, sukellusköyttäytymistä. Itse olen ollut tilanteissa, joissa sukeltajaidolini on toiminut erittäin asiantuntevasti ja turvallisesti, ottaen minun sukellustaitoni huomioon. Uuden sukeltajan köyttäytymiseen vaikuttaa oleellisesti se, miten seuran vanhemmat sukeltajat köyttäytyvät. Jos muutamankin kokeneen sukeltajan saunajutut liikkuvat kyseenalaisissa sankariteoissa, saavat uudet sukeltajat turvallisuuden kannalta huonoja vaikutteita, joka mielletään helposti seurassa vallitsevaksi yleiseksi käytännöksi. Asenteitten höllääntyminen iskee helpommin kuin arvaakaan. Siksi sukeltajien tulee kantaa jatkuvaa huolta asenteiden terveinä pysymisestä. Seuroihin olisi nimettävä virallisestikin asennekouluttaja, jonka tehtävänä on edistää sukellusturvallisuutta seurassa. Sukeltajan tulisi olla suhtautua esimerkillisesti harrastukseensa ja tovereihinsa. Hänen tulee olla rohkea antamaan neuvoja tovereillensa, keskustelemaan heidän kanssaan ja antamaan heille myös selvästi palautetta sukellusköyttäytymisestä. 4
E. Varusteet: Märkä-/kuivapuku. Skandinaviassa pitäisi ottaa vakavasti huomioon sääolosuhteet, jotka ovat sukeltajalle läpi vuoden kylmät. Heti alkuvaiheessa pitäisi kaikkien ottaa köyttään kuivapuvut, jolloin vältyttäisiin kylmän mukanaan tuomilta lisäriskeistä. Jos on liian kylmä, ei pysty selkeästi ajattelemaan. Siksi veteen menovaiheessa laitteet ja muut välineet saattavat jäädä tarkastamatta. Sukeltaminen märkäpuvulla on myös terveysriski, sekä miehillä että naisilla. Naisella rinnat ja miehillä eturauhanen joutuu koviin koettelemuksiin kylmyydessä. Olen pannut merkille, että lääkärit köyttävät lähes poikkeuksetta kuivapukuja. Miksikähän? Edellä oleviin seikkoihin nojautuen, märkäpukujen käyttö kylmissä vesissä pitäisi suorastaan kieltää! Väliköysi. Olen muutamilla leireillä joutunut näkemään, kuinka väliköyden köyttää aliarvioidaan. Mielestäni väliköysi vastaa auton turvavyötä, joka suoja useimmilta onnettomuuksilta. Väliköydettä sukeltaminen tai turvavyöttä ajaminen antavat tyhmää vapautta, joka saattaa viedä pahimmassa tapauksessa hengen. Väliköysi toimii myös puhekielenä veden alla. Sitä köyttämällä voin viestittää sukelluskumppanillesi asiani. Jos kumppanini sukeltaa edessäsi, voin viestittää käyden avulla, että minulla on asiaa hänelle. Väliköysi antaa vapauden toimia sen pituuden päässä kumppanistani. On monia asioita, joiden vuoksi voi vedessä joutua erilleen toisistaan, jos väliköyttä ei ole: yllättävät merivirrat, joita löytyy mm. Norjan rannikolla, kasvillisuus, sameus, luonteiden erilaisuudet, ahaa- elämykset. Mielestäni väliköysi on välttämätön kirkkaimmassakin vedessä. Jos sukeltaa ilman väliköyttä, missä on sukeltamisen riemu, jos koko ajan joutuu narukontaktin puutuessa tarkkailemaan kumppania, jottei hän katoaisi näköpiiristä. Miksi siis jättää hyvä turva- ja viestintäväline jättää pois? Miksi köyhdyttää omia toimintamahdollisuuksiaan? E. Sukelluskohteiden turvallisuus. Ihmettelen lausuntoja kaivosten sukeltamisturvallisuudesta. Jos neljä ihmistä on menettänyt henkensä, ei paikka voi olla turvallinen! Kaivoskuilujen pitäisi olla vihoviimeisiä paikkoja, joissa sukelletaan! Matalalla sijaitseviin onkaloihin on suuri houkutus mennä, jos niitä ei ole suljettu. Luolasukellukset ovat aina riskisukeltamisen paikkoja, eikä niissä sukeltamiseen saa Suomessa koulutusta. Hylätty kaivos saattaa olla muutenkin hengenvaarallinen, sillä veden hapristama kiviaines irtoaa erittäin herkästi seinämistä aiheuttaen kivien vyörymistä ja tippumista. Hyvä esimerkki oli Raajärven Leviäselän avolouhos, jossa seinämät ovat hapristuneet siten, että sormin voi raaputtaa kiviainesta. Osa seinämästä sortuikin myöhemmin. Itse en ainakaan lähtisi millekään avolouhokselle henkeäni vaarantamaan. E. Syvyyssukellukset. Syvyyssukellukset (>20m) ovat riskialttiita. Jos vaikeuksia tulee, on ylösnouseminen vaivalloista, ja suoranousu usein mahdoton sukeltajantaudin vaaran vuoksi. Kannatan syvällä käymistä vain silloin tällöin kokemuksen hankkimismielessä ja silloinkin vain kokeneen kouluttajan kanssa. Syväsukellusten ansiosta suhteellisuudentajuni erilaisista syvyyksistä säilyy, mikä matalassa vedessä sukeltaessani antaa tervettä itsevarmuutta ja rauhallisuutta. Lapissa sukeltajien asenteet näyttävät kehittyvän matalampia sukelluksia kohti. Sukeltamisesta 5-15 metrin syvyydessä, usein jopa vain muutaman metrin syvyydessä onkin tullut suosittu tapa, myös ko- 5
keneempien keskuudessa. Näin jää aikaa omalle sukelluskumppanille, meriarkeologiaan perehtymiselle jne. Tuntuu hyvältä, kun voi vapaasti tehdä matalia lilluttelusukelluksia ilman, että kukaan naureskelee asialle. YDINSANAT: Asenteet, Itsekontrolli, Älykkyys, Esimerkillisyys, Rohkeus, Sukelluspsykologia, Esimittaukset ja seuranta, Kirjallisuus, Hossan leiri, Itsetuhovietti, Heikko itsetunto On hyvä pitää mielessä, että turvallisimpia ovat sukellukset, joissa hädän tullen päästään nopeasti pintaan suoranousulla. Käytännössä tämä merkitsee sukeltamista alle 20 metrin syvyydessä. 6