Etelä-Suomen aluehallintovirasto RAKENNUSHANKKEET Sija AVI:n sija 1 1 2 2 Järvenpään kaupunki Askolan kunta Hyväksytyt kustannukset Avustus euroa Järvenpään rakentaminen 8 302 500 7 305 531 350 000 Askolan pelastusasem an rakentaminen 1 642 050 1 642 050 350 000 Hakija Kohde Kokonaiskustannukset Vaihtoomaisuus/takais inperintä Lisätiedot/Perustelut mukainen. Hakemuksen kohteena on kerrosalaltaan yhteensä 2 309 m2:n suuruisen (päärakennus 1938 km2 ja ulkovarastot 371 m2) rakentaminen osoitteeseen Vanha Valtatie 56, 04410 Järvenpää. Hankkeen neliöhinta on 3596 euroa. Uudisrakennus korvaa osoitteessa Helsingintie 36 sijaitsevan nykyisen Järvenpään (5 autopaikkaa), joka on rakennusteknisesti elinkaarensa lopussa. Paloasemaan sijoitettaisiin kuusi (6) raskaan ajoneuvon autopaikkaa. Hyväksyttyihin kustannuksiin ei lasketa mukaan öljyntorjuntatilaa eikä sairaankuljetustilaa, yhteensä 996 969 euroa. Järvenpään kaupunki on sitoutunut aloittamaan hankkeen rakentamisen vuonna 2013. mukainen. Hakemuksen kohteena on kerrosalaltaan yhteensä 895 m2:n suuruisen pelastusaseman rakentaminen nykyisten pääteiden risteykseen, Hiidenkirnujentie ja Linnankoskentien väliin noin kilometrin etäisyydelle Askolan kunnan keskustasta. Hankkeen neliöhinta on 1838 euroa. Nykyisin käytössä olevat Askolan kunnan sivutoimisen palokunnan tilat sijaitsevat vuonna 1956 valmistuneen Askolan kunnantalon kellarikerroksessa. Kyseiset tilat eivät enää vastaa nykyisiä pelastustoimen tarpeita miltään osin eivätkä nykyisen aseman sijaintipaikka ja kiinteistö mahdollista kiinteistön osan korjausta pelastuslaitoksen käyttöön. Hakemuksen liitteenä on pelastusasemaa koskevat työsuojelutarkastuskertomukset vuodelta 2009. Pelastusasemaan sijoitettaisiin neljä (4) raskaan ajoneuvon autopaikkaa, joista yksi (1) varataan pesupaikaksi. Askolan kunta on sitoutunut aloittamaan hankkeen rakentamisen vuonna 2013.
3 3 4 4 Långvik FBK Kouvolan kaupunki Långvik FBK:n laajennus 38 000 38 000 15 200 Jaalan paloasema 615 000 0 0 Långvik FBK on AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden saanut 13.2.2002 mukainen. Hakemuksen kohteena on hallin 12 m2:n (SM-2000-1039/Tu- suuruinen laajennus, koska vanha halli on liian pieni uudelle 394) rahaston autolle. Laajennuksen neliöhinta on 3167 euroa. avustuksen 177 972 Valtionavustuslaki (688/2001) on tullut voimaan vuonna markkaa (29 933 2001. Lain 13 4 momentin mukaan valtionavustuksen euroa) kohteena olevan omaisuuden käyttöaika on 30 vuotta rakentamiseen. avustuksen myöntämisestä. Valtionavustuslain 22 :n 4 ja 5 momentin mukaan valtionapuviranomainen voi päätöksellään määrätä jo maksetun avustuksen tai sen osan takaisin perittäväksi, jos valtionavustuksen saaja on valtionavustuksen kohteena oelvan omaisuuden käyttöaikana 13 :n vastaisesti luovuttanut toiselle omistustai hallintaoikeuden omaisuuteen, joka on hankittu valtionavustuksella tai jos valtionavustuksen saaja on 13 :n vastaisesti pysyvästi muuttanut valtionavustuksen kohteena olleen omaisuuden käyttötarkoitusta. Koska paloasemasta ei laajennuksen myötä luovuta, käyttötarkoitus ei muutu eikä se siirry toisen hallintaan, avustuksen takaisin perinnästä luovutaan rahaston päätöskäytännön mukaisesti (pk 4/2011/30.8.2011). AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden mukainen. Rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät käytettävissä olevat varat. Hakemuksen kohteena on peruskorjaaminen ja laajentaminen. Peruskorjattavan osan kokonaishuoneistoala on 150 m2 ja laajennuksen pinta-ala 200 m2. Neliöhinta on 1757 euroa. Laajennus rakennettaisiin erillisenä rakennuksena ja siihen siihen sijoitettaisiin kaksi (2) autopaikkaa maastoajoneuvolle ja miehistöautolle.
5 5 - - - - - - Karjalohjan kunta (2003 Lohjan kaupunki) Vihtijärven VPK Anjalan VPK Gammelby FBK Karjalohjan paloasema 2 028 270 0 0 Vihtijärven VPK:n kalustohalli 54 757 0 0 Anjalan VPK:n paloasema: autotallin peruskorjaus 115 404 0 0 Gammelby FBK:n paloasema: Paloaseman wcja sosiaalitilojen rakentaminen 45 000 0 0 AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden mukainen. Rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät käytettävissä olevat varat. Hakemuksen kohteena on bruttoalaltaan 357 m2:n suuruisen rakentaminen. Hankkeen neliöhinta on 5681. Paloasemaan sijoitettaisiin kaksi (2) autopaikkaa ja yksi venepaikka. Karjalohjan VPK, jonka käyttöön paloasema rakennetaan, on peruspalokunta, jonka pelastusyksikön lähtöaika on enintään 12 minuuttia vahvuudella 1+3. Aluehallintovirasto ei puolla hakemusta. Hakemuksen kohteena on 105,8 m2:n suuruinen kalustohalli. Pelastuslaitos puoltaa hanketta siltä osin kuin kalusto tarvitsee tilaa rakennettavasta hallista (vene+traileri 12 m2). Kyse ei ole PSR:n ohjeen SM-2008-1180/TU-394 (Voimassaoloaika 1.1.2010 - ) mukaan mukaisesta erityisavustukseen oikeuttavasta uuden rakentamisesta, kiinteistön hankinnasta eikä vanhan merkittävästä peruskorjauksesta tai laajentamisesta. Aluehallintovirasto ei puolla hakemusta. Hakemuksen kohteena on autohallin peruskorjaus, johon sisältyy kalustohallin ulkoseinien kosteusvaurioituneiden seinärakenteiden ja palokaasujen poistojärjestelmän korjaus. Hakemuksessa ei ole todistettu, että kyse olisi merkittävästä työturvallisuuteen vaikuttavien puutteiden poistamisesta. Kyse ei ole PSR:n ohjeen SM-2008-1180/TU- 394 (Voimassaoloaika 1.1.2010 - ) mukaisesta erityisavustukseen oikeuttavasta merkittävästä peruskorjauksesta. Paloaseman peruskorjaukseen on PSR myöntänyt v. 2008 avustustusta 98 590 euroa. Aluehallintovirasto ei puolla hakemusta. Kyse ei ole PSR:n ohjeen SM-2008-1180/TU-394 (Voimassaoloaika 1.1.2010 - ) mukaisesta erityisavustukseen oikeuttavasta uuden rakentamisesta, kiinteistön hankinnasta eikä vanhan merkittävästä peruskorjauksesta tai laajentamisesta.
- - Vanhankylän seudun VPK Vanhankylän seudun VPK:n harjoitusalue: harjoitusalueen aitaus 33 142 0 0 Aluehallintovirasto ei puolla hakemusta. PSR:n ohjeen SM- 2008-1180/TU-394 (Voimassaoloaika 1.1.2010 - ) mukaan pelastustoimen harjoitusalueiden rakentamiseen voidaan erityisavustusta myöntää vain pelastustoimen alueille. - - Kotkan VPK Kotkan VPK:n paloasema: Paloaseman sosiaali- ja pesutilojen uudistaminen sekä tallitilojen lattiapinnoitus 60 000 0 0 Hakemus on saapunut Etelä-Suomen aluehallintoviraston kirjaamoon 2.1.2013 määräajan 31.12.2012 jälkeen. Hakija ole toimittanut aluehallintovirastoon pyydettyä alueen pelastustoimen lomakemuotoista lausuntoa hankkeesta. YHTEENSÄ 12 934 124 8 985 581 715 200 YHTEENSÄ ETELÄ-SUOMI Päätösesitys 715 200 Määräraha 1 544 473 Kalustovaraus 829 273
Lounais-Suomen aluehallintovirasto RAKENNUSHANKKEET Sija AVI:n sija 1 1 Hyväksytyt kustannukset Avustus euroa Hakija Kohde Kokonaiskustannukset Vaihtoomaisuus/takais Lisätiedot/Perustelut inperintä Porin VPK ry on AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden saanut vuonna 2007 mukainen. Porin VPK:n peruskorjaus. (SM-2007-78/Tu- Rakennus on valmistunut 1956 ja siihen kiinteästi 3941) rahaston yhteydessä oleva matala osa 1800 luvulla. Rakennuksen avustuksen 4 120 katto vuotaa ja ikkunat ovat huonokuntoiset. Rakennukseen paloasemahankkee ei ole tehty peruskorjausta valmistumisen jälkeen. seen. Peruskorjaus on tehty vuonna 2012. Hankkeeseen otettiin lainaa 100 000 euroa. Ei muuta julkista tukea. Paloasemarakennukseen on saatu rahaston 4 120 euron avustus vuonna 2007. Valtionavustuslaki (688/2001) on tullut voimaan vuonna 2001. Lain 13 4 momentin mukaan valtionavustuksen kohteena olevan omaisuuden käyttöaika on 30 vuotta avustuksen myöntämisestä. Valtionavustuslain 22 :n 4 ja 5 momentin mukaan valtionapuviranomainen voi päätöksellään määrätä jo maksetun avustuksen tai sen osan takaisin perittäväksi, jos valtionavustuksen saaja on valtionavustuksen kohteena oelvan omaisuuden käyttöaikana 13 :n vastaisesti luovuttanut toiselle omistustai hallintaoikeuden omaisuuteen, joka on hankittu valtionavustuksella tai jos valtionavustuksen saaja on 13 :n vastaisesti pysyvästi muuttanut valtionavustuksen kohteena olleen omaisuuden käyttötarkoitusta. Koska paloasemasta ei laajennuksen myötä luovuta, käyttötarkoitus ei muutu eikä se siirry toisen hallintaan, avustuksen takaisin perinnästä luovutaan rahaston päätöskäytännön mukaisesti (pk 4/2011/30.8.2011). Porin VPK Porin VPK:n peruskorjaus 184 000 184 000 73 600
2 2 3 5 4 3 5 4 Pihlavan VPK Naantalin kaupunki Preiviikin VPK Siikaisten kunta Pihlavan VPK:n laajennus 168 266 168 266 67 306 Paloaseman uudisrakennu s 6 630 000 6 300 000 350 000 Preiviikin VPK:n laajennus 174 020 0 0 mukainen. Kalustohallin ahtauden vuoksi kalustoa sijoitettu eri puolille kylää. Palovene on n. 1,5 km päässä vanhassa, jo 1900-luvun alussa tehdyssä venesuojassa. "Kausikalustoa" sijoitettu.enäjärven kalustosuojaanl, mikä on lautarakenteinen kylmätila. Omistuksessa on pienehkö sammutusauto, joka on vuokrattu Satakunnan pelastuslaitokseile, edelleen sijoitettavaksi. Tätä varten myös varattu tilaa. Satakunnan pelastuslaitokselta peräkärryssä olevan väestöhälytin sijoitettuna kylmään ulkorakennukseen. Myös uudet sammutusajoneuvot ovat kooltaan suurempia kuin entiset Nämä sijoitettaisiin laajennettuun kalustohallin osaan. ei vaihtoomaisuutta AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden mukainen. Rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät säännönmukaisesti avustuksiin kokonaisuudessaan tai hyväksytyn varojen käyttösuunnitelman mukaan käytettävissä olevat varat. Naantalin kaupunki on osoittanut talousarviossa vuodelle 2013 yhteensä 3 000 000 euroa Luolalan paloasemarakennuksen rakentamiseen sekä vuodelle 2014 yhteensä 2 482 579 euroa. Kaupunki on sitoutunut hankkeen rakentamisen aloittamiseen vuoden 2013 aikana. Hankkeen hyväksytyistä kuluista on vähennetty öljyntorjuntatilojen kustannukset 330 000 euroa. mukainen. Palokunnan kalustotilat ja miehistön varustetilat eivät ole tarkoituksenmukaisia. Kalusto on hajallaan useissa eri kohteissa ja nykyisin käytössä olevat tilat ovat uhanalaisia (puretaan tai menee muuhun käyttöön). Hanke toteutetaan lainalla ja omalla työllä. Oman työn osuus hankkeen rakentamiskustannuksista on arviolta 52 206 euroa. Omasta työstä tulee pitää erillistä tuntikirjanpitoa ja sen tulee noudattaa rahaston talkootyön tuntikorvaushintoja. Siikaisten laajennus 179 693 0 0 mukainen. Paloaseman laajennus kahdella autopaikalla ja varastotilalla. Kunta on sitoutunut hankkeen rakentamisen aloittamiseen vuonna 2013.
6 6 7 7 8 8 Kemiönsaaren kunta Tarvasjoen kunta Hitis Kyrkoby FBK Paloaseman uudisrakennus 1 030 000 0 0 Paloaseman peruskorjaus 98 363 0 0 Paloaseman uudisrakennus 492 000 0 0 mukainen. Rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät käytettävissä olevat varat. Kemiön vanha paloasema on todettu 2010 kuntokartoituksessa todella huonokuntoiseksi ja arviossa todetaan että tulisi harkita, onko taloudellisempaa rakentaa uusi asema kuin saneerata vanhaa. Hanke käsittää uuden aseman rakentamisen, johon tulisi 3 autopai,kkaa sekä yksi paikka autojen pesua varten, rakennus 500 m2. mukainen. Rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät käytettävissä olevat varat. Peruskorjauksessa uusitaan julkisivut, parannetaan ilmanvaihtoa ja uusitaan VVS tilojen salaojitus sekä asennetaan VVS-tilojen maanpäälliselle osalle suojakaiteet. mukainen. Rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät käytettävissä olevat varat. Paloasemarakennus varustetaan lattialämmityksellä ja maalämmöllä. Rakennus sijaitsee suojatulla satama-alueella, viereen sijoittuvat venepaikat. YHTEENSÄ 8 956 342 6 652 266 490 906 YHTEENSÄ LOUNAIS-SUOMI Päätösesitys 490 906 Määräraha 475 251 Kalustovaraus -15 655
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto RAKENNUSHANKKEET Sija AVI:n sija 1 1 Kauhavan kaupunki Paloasema uudisrakentamin en Hyväksytyt kustannukset Avustus euroa Hakija Kohde Kokonaiskustannukset Vaihtoomaisuus/takais Lisätiedot/Perustelut inperintä mukainen. Nykyinen paloasema on valmistunut 1970- luvulla. Nykyisen vanhan tilat eivät ole pelastustoimen näkemyksen mukaan riittävät eivätkä muutoinkaan ajanmukaiset. Lisäksi paloasemarakennukseen on jouduttu tekemään muun muassa kosteusvauriokorjauksia. Kauhavan kaupunki ilmoittaa uudisrakennushankkeen verolliseksi kokonaiskustannusarvioksi 4.674.000 euroa ja että vuodelle 2013 hankkeeseen on osoitettu 1.500.000 euroa ja vuodelle 2014 edelleen 2.000.000 euroa. Uudelle paloasemarakennukselle osoitettu rakennuspaikka on ensilähdön palokunnan toimintavalmiuden kannalta Etelä- Pohjanmaan pelastuslaitoksen arvion mukaan hyvä. Kohteen suunnitelmat valmistuvat maalis-huhtikuun 2013 aikana, jonka jälkeen kohde laitetaan urakkalaskentaan(hilma) Rakentaminen aloitetaan saadun arvion mukaan välittömästi, kun hankintapäätökset tulevat lainvoimaisiksi (arvio kesäkuu-elokuu 2013). Hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista on vähennetty öljyntorjunta- ja sairaankuljetustilojen kustannukset. 4 674 000 3 906 000 350 000
2 2 Hankasalmen kunta Paloaseman peruskorjaus, vaihe 1 mukainen. Rakennus koostuu 1960-luvuln vanhasta puolesta ja 1980-luvun uudesta osasta. Vanhalla osalla on kellarissa varusteiden huoltotiloja ja vanhat tallitilat sekä toimistotiloja ja yläkerrassa vuokrattu asuntoja ja punttisali. Uudella osalla on tallitilat ja kellarikerroksessa väestönsuoja, joka toimii koulutustilana sekä sosiaalitiloja saunoineen. Rakennuksessa on ollut vesivaurioita vuosina 2010 ja 2011. Kohteessa on tehty rakenneselvityksiä ja sisäilman laatuun liittyviä tutkimuksia ISS Proko Oy:n toimesta (liitte). Rakennuksessa havaittiin useita vesivaurioituneita kohteita sekä mikrobivaurioita. Kellarikerroksen näkyvissä putkieristeissä oli asbestieristeitä. Hanke sisältää 2 vaihetta. Vaihe 1: kosteusja mikrobivaurioiden korjaus (85 560 euroa) sekä rakennushankkeen laajennustyön suunnittelun 43 400 euroa, yht 128 960 euroa. Vaihe 2: laajennustyön 935 000 euroa vuonna 2015. Kunta on varannut vuodelle 2013 ensimmäisen vaiheen varat sekä alustavasti tulevan laajennuksen varat. Vaihe 1 sisältää mm. betoniviemäriputkien uusimisen (pitkä sivu ja pääty), salaojituksen sekä patolevyt (yht. noin 30 000 euroa). Sisäpuolelta puretaan vaurioituneiden alueiden rakenteet ja suoritetaan desinfiointi ja rakenteiden uusiminen (väestösuojatila, suihkut, vessat, sauna = 15 000-20 000). Myös aiempien vesivuotojen haitat poistetaan (letkutornin alaosa, punttisalin yläpohja ja autohallin yläpohja, yht 10 000-15 000). Vaiheen 1 hyväksyttäviin kustannuksiin lasketaan suunnittelutyöt, betoniviemäriputkien uusiminen, salaojitus, patolevyt sekä letkutornin alaosan ja autohallin yläpohjan korjauskustannukset, korkeintaan yht. 86 180. Tällä päätöksellä ei rahasto sitoudu tulevan laajennuksen avustamiseen. Kunta on sitoutunut aloittamaan hankkeen 1 korjaustyöt v. 2013. 128 960 86 180 34 472
3 3 Jyväskylän kaupunki Leppälahden VPK:n korjausrakentam inen mukainen. Tarkoituksena on uusia kalustohallin alapohjarakenne, vesiposti, hiekanerotuskaivo ja viemärituuletus. Vanha teräsbetonilattia, vanhat eristeet ja vanhoja alustäyttöjä puretaan tarvittavassa laajuudessa. Hankkeessa ei korjata aseman tauko-/kokoustilaa. Pelastuslaitos pitää VPK:n autosuojan korjausrakentamista työterveyttä ja toimintaedellytyksiä parantavana hankkeena. Hanke sisältää hallin ulkopuolelle asetettavan öljynerotuskaivon PEK NS-3 viemäröintitöineen, mikä vähennetään hyväksyttävistä kustannuksista (arvio 3 000 euroa). Hanke toteutetaan saadun ilmoituksen mukaan vuonna 2013. 4 4 Konneveden kunta Konneveden korjausrakentam inen 34 317 31 317 12 526 mukainen. Tarkoituksena korjata ja kunnostaa paloasemarakennuksen kivirakenteinen torni. Tornissa on muun muassa neljä tasannetta ja tornia käytetään edelleen palomiesten koulutus- ja harjoitustarpeisiin. Hakemusasiakirjojen mukaan paloasemarakennuksen torni on iän myötä haurastunut niin, että siitä irtoavat rappaukset heikentävät rakennetta ja aiheuttavat ympärillä liikkuville vaaraa sekä paloasemarakennuksen sisällä että ulkopuolella. Hakemuksen mukaan tarkoituksena on korjata tornin ulkorappaus, vesikatto, ikkunat sekä lumiesteet. Hanketta voidaan pitää merkittävien työturvallisuuteen vaikuttavien puutteiden poistamisena. Konneveden kunta sitoutuu aloittamaan hankkeen rakennustyöt vuonna 2013. 49 600 49 600 19 840 YHTEENSÄ 4 886 877 4 073 097 416 838 YHTEENSÄ LÄNSI JA SISÄ-SUOMI Päätösesitys 416 838 Määräraha 829 185 Kalustovaraus 412 347 Itä-Suomen aluehallintovirasto
RAKENNUSHANKKEET Sija AVI:n sija 1 1 Juuan kunta Paloseman peruskorjaus ja laajentaminen Hyväksytyt kustannukset Avustus euroa Hakija Kohde Kokonaiskustannukset Vaihtoomaisuus/takais inperintä Ei vaihtoomaisuutta Lisätiedot/Perustelut AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden mukainen.juuan kunta on hakenut Palosuojelurahaston avustusta peruskorjaukseen ja laajentamiseen 21.12.2012 päivätyllä hakemuksella. Paloasemalla on hakemuksen mukaan todettu vakavia kosteusvaurioista johtuvia home- ym. sisäilmaongelmia. Terveyshaittojen vuoksi Juuan paloasema toimii väliaikaisissa tiloissa. Juuan kunta esittää peruskorjaamista ja laajennusta. Laajennuksen pinta-ala on 358 m2 (lämmintä tilaa 178 m2). Hankinnan arvioidut kokonaiskustannukset ovat 1 490 300 euroa. Kunta on sitoutunut rakennustyön aloittamiseen vuoden 2013 aikana. 2 2 Kerimäen kunta Paloaseman peruskorjaus 1 490 300 869 830 347 932 Kerimäen kunta on AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden saanut vuonna 1991 mukainen. Rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät rahaston avustuksen 45 245,08 markkaa (7 609 käytettävissä olevat varat. Hakemus hakuohjeiden euroa) mukainen. Kerimäen nykyinen paloasemarakennus on paloasemahankkee rakennettu 1960 -luvulla. Paloaseman piha-alue ja lattia ovat seen. painuneet raskaan kaluston alla. Kerimäen paloasematilat ovat ahtaat, lattioissa on painumia ja pintamateriaalit ovat vaurioituneet. Rakennuksen LVIS-tekniikka on vanhentunutta. Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue on todennut huonon kunnon ja edellyttänyt asian kuntoon saattamista. Palomiesten sosiaalitilat (puulämmitteinen sauna ja suihku) ovat asukkaiden kanssa yhteiskäytössä. Niissä on todettu kosteusongelmia. Muutostyön yhteydessä tarkoitus saada myös toimivat koulutustilat. Peruskorjauksen yhteydessä on tarkoitus rakentaa paloasemalle oma kuntoilutila. 875 000 0 0
3 3 Sulkavan kunta Lohilahden rakentaminen Ei vaihtoomaisuutta AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden mukainen.rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät käytettävissä olevat varat. Nykyinen paloasema on käynyt pieneksi ja sillä oleva kalusto ei mahdu sisälle tarvittavilta osiltaan. Sosiaali- ja koulutustilat sekä pesu- ja huoltotilat puuttuvat. Lohilahden VPK sijaitsee alueella, jonne pelastuslaitoksen muiden toimipaikkojen vasteaika muodostuu pitkäksi. 4 4 Mäntyharjun kunta Mäntyharjun peruskorjaus 700 000 0 0 720 719 0 0 Ei vaihtoomaisuutta AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden mukainen. Rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät käytettävissä olevat varat. Paloasema on vuonna 2012 tehdyn kartoituksen mukaan mittavan korjauksen tarpeessa. YHTEENSÄ 3 786 019,00 869 830 347 932 YHTEENSÄ ITÄ-SUOMI Päätösesitys 347 932 Määräraha 387 324 Kalustovaraus 39 392
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto RAKENNUSHANKKEET Sija AVI:n sija Huom Hyväksytyt kustannukset Avustus euroa Hakija Kohde Kokonaiskustannukset Vaihtoomaisuus/takais inperintä Lisätiedot/Perustelut 1 1 Pudasjärven kaupunki Paloaseman laajennus Pudasjärven AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden kaupunki on saanut mukainen.hanke sisältää laajennuksen, vuonna 1998 (SM- harjoituspiha-alueen ja piharakennuksen rakentamisen. 132/726/96) Laajennuksen kerrosala on 340 m2 ja piharakennus on noin rahaston 70 m2. Paloasema on ns. painopisteasema, joka sijaitsee avustuksen 279 731 kaukana muista paloasemista. Aseman laajennukseen markkaa (47 toteutetaan mm yksi lisäautopaikka, hälytyspukuhuone, 047euroa) harjoituspiha, pesuhalli, kalustonhuoltotilat, kylmä varastorakennus ja harjoitustorni. Hankkeen hyväksyttyihin rakentamiseen. kustannuksiin on laskettu mukaan kolmannes varavoimakonekontin (kokonaishinta 90 000 euroa) kustannuksista.hankkeeseen on vuonna 1998 saatu rahaston avustusta 47 047 euroa. Valtionavustuslain 13 4 momentin mukaan valtionavustuksen kohteena olevan omaisuuden käyttöaika on 30 vuotta avustuksen myöntämisestä. Valtionavustuslain 22 :n 4 ja 5 momentin mukaan valtionapuviranomainen voi päätöksellään määrätä jo maksetun avustuksen tai sen osan takaisin perittäväksi, jos valtionavustuksen saaja on valtionavustuksen kohteena oelvan omaisuuden käyttöaikana 13 :n vastaisesti luovuttanut toiselle omistus- tai hallintaoikeuden omaisuuteen, joka on hankittu valtionavustuksella tai jos valtionavustuksen saaja on 13 :n vastaisesti pysyvästi muuttanut valtionavustuksen kohteena olleen omaisuuden käyttötarkoitusta. Koska paloasemasta ei laajennuksen myötä luovuta, käyttötarkoitus ei muutu eikä se siirry toisen hallintaan, avustuksen takaisin perinnästä luovutaan rahaston päätöskäytännön mukaisesti (pk 4/2011/30.8.2011). Kunta sitoutuu aloittamaan hankkeen rakennustyön vuonna 2013. 1 217 680 1 217 680 350 000
2 2 Kärsämäen kunta Paloaseman rakentaminen Kärsämäen kunta on saanut vuonna 1983 rahaston avustuksen 430 391,50 markkaa (72 386 euroa) rakentamiseen. AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden mukainen.rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät käytettävissä olevat varat. Nykyinen paloasemakiinteistö on rakennettu vuonna 1983. Tehdyn kuntoarvion mukaan rakennuksessa on viitteitä kosteusvaurioista sekä useista muista rakennusteknisistä korjaustarpeista. Piha-alueelta puuttuu paikoitus- ja harjoitustilat lähes kokonaan, minkä vuoksi peruskorjauksen sijaan esitetään uuden rakentamista myös liikenteellisesti edullisempaan paikkaan. Uudisrakennuksen kerrosala on noin 919 m2. 2 490 000 0 0 YHTEENSÄ 3 707 680,00 1 217 680 350 000 YHTEENSÄ POHJOIS-SUOMI Päätösesitys 350 000 Määräraha 329 077-20 923 ylitys
Lapin aluehallintovirasto RAKENNUSHANKKEET Sija AVI:n sija 1 1 Kolarin kunta Paloaseman laajennus ja saneeraus Hyväksytyt kustannukset Avustus euroa Hakija Kohde Kokonaiskustannukset Vaihtoomaisuus/takais inperintä Hankkeelle on myönnetty rahaston avustus vuonna 1991 (780 000 markkaa, 131 186 euroa) Lisätiedot/Perustelut AVI:n kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden mukainen.rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät käytettävissä olevat varat. Lapin AVI ja pelastuslaitos on kiireellisyysjärjestyksessään asettanut kalutohankkeiden tukemisen rakennushankkeiden edelle. Kolarin nykyisen toimisto-, kokous-, kuntosali- ja johtokeskustilat ovat käyneet pieniksi. Laajennusosa on 180 m2. Suurimmat saneeraustarpeet ovat lämpimässä kalustohallissa, jonka seinä-. ja lattiarakenteet ovat kärsineet kosteudesta. Samassa yhteydessä uusitaan lämmitysjärjestelmän laitteistoa sekä katetaan kylmän ja lämpimän hallitilan välinen syvennys. Suunnitelma sisältää toimistojen laajennuksen, johtokeskus- ja kokoustilan, ulkokatoksen ulkona säilytettävälle kalustolle, paineilmakompressoritilan muuttamisen soveliaaseen paikkaan sekä liikuntatilan. 2 2 Kemijärven VPK ry Autotalli/Kalustoh alli 738 000 0 0 mukainen.rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät käytettävissä olevat varat. Lapin aluehallintovirasto on kiireellisyysjärjestyksessään asettanut kalutohankkeiden tukemisen rakennushankkeiden edelle. 90 000 0 0 YHTEENSÄ 828 000 0 0 YHTEENSÄ LAPPI Päätösesitys 0 Määräraha 125 027 Kalustovaraus 125 027
Ahvenanmaan maakuntahallitus RAKENNUSHANKKEET Sija Maak unt.h allitu s sija Hyväksytyt kustannukset Avustus euroa Hakija Kohde Kokonaiskustannukset Vaihtoomaisuus/takais inperintä Lisätiedot/Perustelut 1 1 Saltviks kommun Paloaseman rakentaminen ei vaihto-omaisuutta Asetettu kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden mukainen. Saltvikin kunta on hakemuksen mukaan suuressa tarpeessa saada uusi paloasemarakennus, jonka käyttäjäksi tulee Västra Saltvik FBK. Asemahanke sisältää kolmen ajoneuvon tilat, pukeutumistilat, varustetilat ja kalustonhoitotilat. Hanke sisältää myös suihkutilat sekä pienen kokoushuoneen, aktiiviseen junioritoimintaan on suunnitteilla myös tila. Rakennus mahdollistaisi pienen kuntosalin toiseen kerrokseen. Kokonaispinta-ala 470 m2. Hanke on selvitysten mukaan vasta suunnitteluvaiheessa. Tästä syystä ja Ahvenanmaan määräraha huomioon ottaen kohdistetaan rahaston avustus Ahvenanmaalle tärkeään kalustohankkeeseen. 2 2 Geta kommun Paloaseman peruskorjaus 868 000 0 0 ei vaihto-omaisuutta Asetettu kiireellisyysjärjestys. Hakemus hakuohjeiden mukainen. Rahastolle osoitetut avustushakemukset ylittävät käytettävissä olevat varat. Hakemuksen mukaan Getan kunta on suuressa tarpeessa peruskorjata alueen sopimuspalokunnan paloasema. Kalustohallin laajuus on 184 m2 ja sosiaalitilan laajuus 100 m2. Nykyinen halli on liian ahdas pelastusajoneuvoille sekä korkeuden että sivusuunnan suhteen. 124 000,00 0 0 YHTEENSÄ 992 000,00 0 0 YHTEENSÄ AHVENANMAA Päätösesitys 0 Yhteensä koko maa Määräraha 19 663 2 320 876 Kalustovaraus 19 663