MEMO/07/288 Bryssel 11. heinäkuuta 2007 Toinen arviointikertomus eurooppalaista pidätysmääräystä ja jäsenvaltioiden välisiä luovuttamismenettelyjä koskevan puitepäätöksen täytäntöönpanosta Mikä on eurooppalainen pidätysmääräys? Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13. kesäkuuta 2002 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä on luotu uusi keino etsittyjen henkilöiden luovuttamiseksi. Se poikkeaa perinteisestä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta. Eurooppalainen pidätysmääräys on nimenomaan puhtaasti oikeudellinen (tuomareiden välinen) menettely, johon poliittiset tahot eivät voi puuttua. Pidätysmääräyksessä asetetaan menettelylle pakolliset kiinteät määräajat, edellytetään yhtenäisen lomakkeen käyttöä ja määritellään kieltäytymisperusteet, joita on aiempaa vähemmän ja jotka on lueteltu tyhjentävästi puitepäätöksessä. Mikä on puitepäätös? Puitepäätös sitoo jäsenvaltioita saavutettavien tulosten suhteen, mutta jättää niiden valittavaksi keinot tavoitteiden saavuttamiseksi. Mitkä ovat puitepäätöksessä luetellut 32 rikosta? Puitepäätöksessä luetellaan 32 rikosta, joiden osalta teon kaksoisrangaistavuutta ei enää tarvitse tutkia, jos rikoksista voi seurata pidätysmääräyksen antavassa jäsenvaltiossa vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, jonka enimmäisaika on vähintään kolme vuotta. Kaksoisrangaistavuuden vaatimus tarkoittaa sitä, että oikeusviranomainen voi panna eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vain silloin, jos pidätysmääräyksen perusteena oleva rikos on rangaistava myös kyseisen maan lain mukaan. Tämä vaatimus on siis poistettu puitepäätöksessä luetellun 32 rikoksen osalta. Puitepäätös edellyttää aiempaa suurempaa luottamusta pidätysmääräyksen antavan jäsenvaltion ja pidätysmääräyksen vastaanottavan jäsenvaltion oikeuslaitosten välillä. Puitepäätöksessä luetellaan esimerkiksi seuraavat rikokset: rikollisjärjestöön osallistuminen, terrorismi, ihmiskauppa, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsipornografia, huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laiton kauppa, aseiden, ampumatarvikkeiden ja räjähteiden laiton kauppa, lahjonta, petos, rahanpesu, rahan väärentäminen, tietoverkkorikollisuus, ympäristörikollisuus, laittomassa maahantulossa ja maassa oleskelussa avustaminen, tahallinen henkirikos, vakava pahoinpitely ja vakavan ruumiinvamman aiheuttaminen, ihmisen elinten ja kudosten laiton kauppa, ihmisryöstö, vapaudenriisto ja panttivangiksi ottaminen, rasismi ja muukalaisviha, järjestäytynyt varkausrikollisuus tai aseellinen ryöstö, kulttuuriomaisuuden laiton kauppa, petollinen menettely, tuotteiden laiton väärentäminen ja raiskaus.
Miten kertomus on laadittu? Komissio on arvioinut toimenpiteitä, jotka 27 jäsenvaltiota ovat toteuttaneet vuodesta 2005 lähtien 1. kesäkuuta 2007 asti saattaakseen puitepäätöksen osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kertomusta laatiessaan komissio on hyödyntänyt kansallisen täytäntöönpanolainsäädännön arvioinnin lisäksi huomautuksia, jotka jäsenvaltiot ovat esittäneet ensimmäisen kertomuksen pohjalta, sekä neuvoston pääsihteeristön toimittamia tietoja. Kertomuksen tavoitteena on yksilöidä jäsenvaltioiden hyviä käytänteitä sekä vaikeuksia, joita eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanossa esiintyy. Mitä hyviä käytänteitä kertomuksessa esitellään? Kertomukseen liitetyssä komission valmisteluasiakirjassa esitellään puitepäätöksen täytäntöönpanon aikana kehitettyjä hyviä käytänteitä sekä täytäntöönpanossa esiintyneitä vaikeuksia. Komissio mainitsee hyvistä käytänteistä jäsenmaiden toteuttamat uudet kansalliset lainsäädäntötoimenpiteet, jotka ovat erityisesti selkiyttäneet oikeusperustaa, jonka avulla voidaan kansallisella tasolla panna etsittyä henkilöä koskeva rangaistus täytäntöön, pidättää väliaikaisesti henkilö, josta on annettu Interpolin kautta sellaisen jäsenvaltion esittämä ilmoitus, joka ei vielä kuulu Schengenin tietojärjestelmään, sekä sallia toissijainen luovuttaminen. Mitä puutteita kertomuksessa mainitaan? Suurin ongelma liittyy pidätysmääräyksen ehdottomia ja harkinnanvaraisia kieltäytymisperusteita koskevien puitepäätöksen artiklojen saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä. Puitepäätöksen 3 artiklan mukaan pidätysmääräyksen ehdottomia kieltäytymisperusteita on vain kolme: yleinen armahdus, ne bis in idem -periaate (ketään ei voida asettaa syytteeseen, tuomita tai rangaista samasta teosta kahta kertaa) sekä se, että pidätysmääräyksen täytäntöönpanon kohteena oleva henkilö ei ole ikänsä takia rikosoikeudellisessa vastuussa. Puitepäätöksen 4 artiklassa määritellään seitsemän harkinnanvaraista kieltäytymisperustetta, jotka jäsenvaltiot ovat voineet valintansa mukaan saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöään. Eräät jäsenvaltiot ovat edelleen haluttomia luovuttamaan omia kansalaisiaan, joten ne ovat ottaneet uudelleen käyttöön kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen, mikä on huomattavasti vaikeuttanut luovutuksia. Eräät jäsenvaltiot ovat puolestaan rajoittaneet vastavuoroista tunnustamista koskevan periaatteen soveltamista. Lisäksi osa jäsenvaltioista jarruttaa omien kansalaistensa luovuttamista vaatimalla lisätakuita, joista ei säädetä puitepäätöksessä. Useita ongelmia on esiintynyt toimivaltaisten viranomaisten ja keskusviranomaisten nimeämisessä puitepäätöksen 6 ja 7 artiklan mukaisesti. Vaikka eurooppalaista pidätysmääräystä koskevassa puitepäätöksessä säädetään, että pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion sellainen oikeusviranomainen, jolla on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys, ja että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen puolestaan on täytäntöönpanojäsenvaltion toimivaltainen oikeusviranomainen, eräät jäsenvaltiot ovat nimenneet joko suoraan tai epäsuorasti oikeusministeriön. Toiset jäsenvaltiot taas ovat nimenneet oikeusministeriön keskusviranomaiseksi, ja myöntäneet sen vuoksi ministeriölle toimivaltuuksia, jotka muistuttavat oikeusviranomaisten valtuuksia. Tämä on vastoin puitepäätöksen säännöksiä. 2
Missä maissa eurooppalaista pidätysmääräystä sovelletaan? Eurooppalaista pidätysmääräystä sovelletaan Euroopan unionin 27 jäsenvaltiossa, jotka kaikki ovat saattaneet puitepäätöksen osaksi kansallista lainsäädäntöään. Mitä tekoja eurooppalainen pidätysmääräys koskee? Puitepäätöksen 32 artiklassa jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus valita päivämäärä, josta alkaen tehtyihin tekoihin ne aikovat soveltaa eurooppalaista pidätysmääräystä, mutta ajankohta ei voi olla myöhäisempi kuin 7. elokuuta 2002. Esimerkiksi Ranska on määrittänyt päiväksi 1. marraskuuta 1993. Näin ollen siellä ei voida panna täytäntöön eurooppalaisia pidätysmääräyksiä teoista, jotka on tehty ennen 1. marraskuuta 1993. Myös Itävalta ja Italia ovat antaneet lausuman 32 artiklan nojalla. Lisäksi Tšekin tasavalta ja Luxemburg ovat antaneet lausuman, joka ei vastaa puitepäätöksen 32 artiklan säännöksiä, sillä se koskee eurooppalaisia pidätysmääräyksiä, joissa kyseiset maat ovat sekä määräyksen antavia että vastaanottavia valtioita. Tšekin osalta tämä ongelma ratkaistiin tekemällä täytäntöönpanolakiin muutos, joka tuli voimaan 1. heinäkuuta 2006. Lisäksi Tšekki hyväksyy pidätysmääräykset ja antaa niitä tästä lähin teoista, jotka on tehty ennen 1. marraskuuta 2004, paitsi omien kansalaistensa osalta. Jos eurooppalaista pidätysmääräystä ei voida soveltaa, sovelletaan rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevia yleisen lainsäädännön mukaisia tai yksinkertaistettuja sääntöjä. Minkälaisia kieltäytymisperusteita on otettu virheellisesti käyttöön jäsenvaltioiden lainsäädännössä? Eräät jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön uusia kieltäytymisperusteita, jotka eivät sisälly puitepäätökseen, vaan ovat täysin ristiriidassa sen säännösten kanssa. Esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa täytäntöönpanolakiin on sisällytetty kieltäytymisperusteet, joiden perusteena ovat ajan kuluminen ( passage of time ) ja asiaankuulumattomat seikat ( extraneous considerations ). Lisäksi Italian täytäntöönpanolaissa luovuttaminen kielletään siinä tapauksessa, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen perustana oleva rikos on poliittinen. Italiassa kielletään pidätysmääräyksen täytäntöönpano myös siinä tapauksessa, että uhri on antanut suostumuksensa rikoksen muodostavaan tekoon; jos pyydetty henkilö on Italian kansalainen eikä hän ollut tietoinen siitä, että kyseinen teko oli kielletty; jos pyydetty henkilö on raskaana oleva nainen tai alle kolmivuotiaiden lasten äiti, jonka lapset asuvat hänen kanssaan, paitsi erityisen vakavissa tapauksissa; jos rikos on tehty ylivoimaisen esteen vuoksi tai sattumalta; jos pidätysmääräyksen perusteena olevat todisteet tai sen perusteet ovat riittämättömät sekä siinä tapauksessa, että pidätysmääräyksen antaneen valtion oikeudessa tutkintavankeuden kestoa ei ole rajoitettu, kuten Belgiassa ja Luxemburgissa. Kertomukseen liitetyssä komission valmisteluasiakirjassa esitetään lisää esimerkkejä asiasta. 3
Mitkä maat antavat eniten eurooppalaisia pidätysmääräyksiä? Jäsenvaltiot ovat toimittaneet neuvostolle vuotta 2005 koskevat tilastot (asiakirja 9005/5/06 REV 5, 18.1.2007), joista käy ilmi, että kyseisenä vuonna pidätysmääräyksiä on annettu yhteensä 6 900. Eniten niitä on antanut Ranska (1 914), toiseksi eniten Puola (1 448) ja kolmanneksi eniten Espanja (519). Mitkä maat vastaanottavat eniten eurooppalaisia pidätysmääräyksiä? Eniten pidätysmääräyksiä ovat vuonna 2005 vastaanottaneet (asiakirja 9005/5/06 REV 5, 18.1.2007) Yhdistynyt kuningaskunta, Espanja, Ranska ja Alankomaat. Mitkä ovat tärkeimmät eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat numerotiedot? Ks. liitteenä oleva asiakirja. Hyväksyvätkö kaikki maat nyt kansalaistensa luovuttamisen? Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä poistetaan mahdollisuus kieltäytyä luovuttamasta henkilöä tämän kansalaisuuden perusteella. Tämä omien kansalaisten luovuttamista koskeva yleinen käytäntö on yksi puitepäätöksen merkittävimpiä edistysaskelia. Se on kuitenkin aiheuttanut joissakin jäsenvaltioissa perustuslakiin liittyviä ongelmia. Kaksi jäsenvaltiota, Portugali ja Slovenia, ovat ennakoineet nämä ongelmat ja ratkaisseet ne jo ennen puitepäätöksen täytäntöönpanoa. Myös Ranska on tarkistanut perustuslakiaan maaliskuussa 2003 annetulla säädöksellä. Kolmessa muussa jäsenvaltiossa nämä ongelmat ovat ilmenneet vasta jälkeenpäin: - Saksassa liittotasavallan perustuslakituomioistuin kumosi täytäntöönpanolain 18. heinäkuuta 2005 tekemällään päätöksellä. Tällä päätöksellä estettiin Saksan kansalaisten luovuttaminen, mutta ei rikoksen johdosta tapahtuvaa ulkomaalaisten luovuttamista 20. heinäkuuta 2006 annetun uuden lain voimaantuloon, 2. elokuuta 2006 saakka. - Puolan perustuslakituomioistuin teki 27. huhtikuuta 2005 päätöksen, jolla se lykkäsi täytäntöönpanolain osittaisen kumoamisen voimaantuloa 6. marraskuuta 2006 saakka. Tarvittavat mukautukset tehtiin ajallaan, ja 7. marraskuuta 2006 lähtien Puola on luovuttanut kansalaisiaan sillä ehdolla, että rikos, jonka vuoksi luovuttamista pyydetään, on tapahtunut Puolan alueen ulkopuolella ja että se on Puolan oikeuden mukaan rikos, mikä on kuitenkin ristiriidassa puitepäätöksen kanssa. - Kyproksen korkein oikeus julisti 7. marraskuuta 2005 tekemässään päätöksessä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolain Kyproksen perustuslain vastaiseksi. Perustuslain tarkistus tuli voimaan 28. heinäkuuta 2006. Uudessa, tarkistetussa 11 :ssä otetaan kuitenkin käyttöön omien kansalaisten luovuttamismahdollisuutta koskeva aikarajoitus, sillä sen mukaan luovuttaminen voi tapahtua vain sellaisten tekojen perusteella, jotka on tehty Kyproksen Euroopan unioniin liittymisen, 1. toukokuuta 2004 jälkeen. 4
Mitkä maat ovat joutuneet muuttamaan perustuslakiaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen vuoksi? Portugali, Ranska, Slovenia, Puola ja Kypros ovat muuttaneet perustuslakiaan edellä kohdassa Hyväksyvätkö kaikki maat nyt kansalaistensa luovuttamisen? esitetyllä tavalla. Suojaako pidätysmääräys riittävästi perusoikeuksia? Kyllä. Puitepäätökseen sisältyy kaikkia jäsenvaltioita koskeva velvoite kunnioittaa perusoikeuksia. Asiaan viitataan johdanto-osan 12 ja 13 kappaleessa sekä 1 artiklan 3 kohdassa. Näin ollen 1 artiklan 3 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita. Lisätietoja varapuheenjohtaja Frattinin toiminnasta on hänen Internet-sivuillaan: http://www.ec.europa.eu/commission_barroso/frattini/index_en.htm 5
Mandat d'arrêt européen Chiffres clefs pour 2006 ANNEXE MEMO 288 Source: COPEN 106 11371/07 du 9 juillet 2007 Malgré l'absence d'outil statistique commun aux Etats membres, les données transmises par ceux-ci confirment une généralisation de la pratique du mandat d'arrêt européen et permettent de dégager de grandes tendances qui attestent de l'efficacité de la procédure. Sur la totalité de l'année 2006, ce sont près de 5832 mandats qui ont été émis par les 14 Etats membres ayant communiqué des données à ce sujet au 9 Juillet 2007. 1456 personnes remises (données fournies par 14 pays). - Parmi les personnes remises en 2006, la moitié l'ont été avec leur consentement (51% exactement). - 29% des personnes remises en 2006 étaient des nationaux (ou résidents) de l'etat membre qui a consenti à les remettre. Des remises dans de très bons délais: - 5 semaines en cas de non consentement environ. Ces chiffres pour 2006 qui ne sont pas encore complets confirment cependant que l'instrument du mandat d'arrêt européen est de plus en plus utilisé. Mandat d'arrêt européen Chiffres clefs pour 2005 Source: COPEN 75 9005/5/06 REV 5 du 18 Janvier 2007 6
Malgré l'absence d'outil statistique commun aux Etats membres, les données transmises par ceux-ci confirment une généralisation de la pratique du mandat d'arrêt européen et permettent de dégager de grandes tendances qui attestent de l'efficacité de la procédure. Sur la totalité de l'année 2005, ce sont près de 6900 mandats qui ont été émis par les 23 Etats membres ayant communiqué des données à ce sujet (DE et BE exceptés). Doublement en comparaison de 2004. Plus de 8500 mandats reçus par les 23 Etats membres (total supérieur au nombre d'émissions car un mandat d'arrêt peut être adressé à plusieurs Etats membres). 58% transmis via Interpol, 52% via SIS (pour les 13 pays ayant accès). Dans plus d'un cas sur quatre, les mandats émis ont conduit à la localisation et à l'arrestation de la personne recherchée (près de 1770 arrestations) Sur ces 1770, 1532 ont été effectivement remises (taux de 85% - alors que le taux était de 60% en 2004). - Parmi les personnes remises en 2005, la moitié l'ont été avec leur consentement (un tiers en 2004). - Plus du cinquième des personnes remises en 2005 étaient des nationaux (ou résidents) de l'etat membre qui a consenti à les remettre, une garantie au titre de l'article 5(3) de la décisioncadre ayant été requise alors dans un cas sur deux. Des remises dans de meilleurs délais: - 11 jours en moyenne si personne consent (15 jours en 2004). - 5 semaines en cas de non consentement (45 jours en 2004). - 5% des remises excèdent le délai maximum de 90 jours. Les chiffres non encore officiels pour 2006 confirment cette nette tendance à la hausse d'année en année. 2