Arvokas VAALIVAIKUTTAMINEN Ohjeet päivitetty 5.2.2019 Kysy lisää: heidi.harma@setlementti.fi
Arvokasvaalivaikuttamistyö vuonna 2019 Arvokas-ohjelma ei tee vuonna 2019 varsinaista vaalivaikuttamistyötä. Voimme kuitenkin yhdessä nostaa ydinkysymyksiämme esille ja keskusteluun. Kun kaikki puhuvat samoin sanoin ja käyttävät samoja kysymyksiä, saamme paljon yhteen koottavia vastauksia. Samalla luomme pohjaa yhteiselle Arvokas-vaikuttamistyöllemme myös tuleviin vuosiin. #arvokas #edesjotain #vaalit2019 #eriarvoisuus #osallisuus
Arvokasvaalivaikuttamistyön THE kysymys Jos tulet valituksi eduskuntaan, miten aiot vähentää eriarvoisuutta Suomessa? Kerro yksi konkreettinen teko. Lue lisää seuraavilta sivuilta
Materiaalit EHDOKKAILLE kysymys, jonka kukin hanke voi esittää oman alueidensa ehdokkaille Arvokas-koordinaatiohanke työstää vastauksista somejaettavaa materiaalia ja koonnin. Tätä pukkaa ulos pitkin kevättä toukokuun vaaleihin asti. Materiaalin muoto ja sisällöt hahmottuvat sen mukaan, millaista sisältöä meille kertyy. Ks. lisätietoja ja ohjeita sivulta Aikataulut ja sisällöt. ÄÄNESTÄJILLE leikkimielinen testi: Oletko sohvaperuna vai aktivisti? Kaikille kansalaisille tarkoitettu kevyt nettitesti kartoittaa, millainen yhteiskunnallinen vaikuttaja olet ja antaa vinkkejä maailman parantamiseen. Se lanseerataan viim. 14.3., jolloin eduskuntavaalien ehdokasasettelu vahvistetaan. Testi on Setlementtiliiton ja sen hankkeiden yhteinen, joten myös Arvokas-ohjelma näkyy tekijöissä. Kukin Arvokashanke voi sitä vapaasti käyttää ja jakaa esim. somessa. Lue lisää maaliskuun uutiskirjeestä. LISÄKSI OMAT: Kukin hanke voi myös vapaasti tehdä omaa vaalivaikuttamistyötä Itsenäisesti, oman taustaorganisaation kanssa tai vaikkapa pienemmällä Arvokas-porukalla. Arvokas-koordinaatiohanketta saa nykäistä hihasta, jos voimme olla avuksi.
Aikataulut ja sisällöt lyhyesti 1. VALMISTAUDU helmikuussa 2019 2. TOTEUTA sekä KOKOA JA RAPORTOI maalis toukokuussa 2019 3. HYÖDYNNÄ huhti toukokuussa 2019 sekä vaalien jälkeen Lue tarkemmin seuraavilta sivuilta
Aikataulut ja sisällöt VALMISTAUDU helmikuussa Tutustu Arvokas-vaalikysymykseen (ks. sivu 3) Halutessanne voitte lisätä myös omia kysymyksiänne. Valmistele hissipuhe, jos hankkeellanne ei sellaista ole Se kertoo muutamalla lauseella tai muutamassa minuutissa, kuka olette, mistä hankkeessanne on kyse ja mitä haluatte saada aikaan. Sitä tarvitaan, kun kohtaatte ehdokkaita ja muissakin verkostoitumistilanteissa. Valitse toimintatavat: Otatteko ehdokkaisiin yhteyttä sähköpostitse, somessa, kasvotusten? Ks. vinkkejä kohdasta 2 ja Miten ehdokkaat tavoitetaan? Merkkaa aikataulut kalenteriin: Jalkaudutteko toreille ja vaalitapahtumiin? Milloin ja mihin? Kutsutteko ehdokkaita teille? Milloin? Varaa aikaa (esim. 1t/vk) sähköpostittelulle ja some-aktiivisuudelle (ks. kohta 2) Jos järjestätte omia tapahtumia, suunnittele ne huolella: Milloin ja missä Kuka puhuu ja mistä (kokemus- ja muut asiantuntijat) Mitä tarjotaan Kenet kutsutaan (ehdokkaat, puhujat, media) Tee ja lähetä kutsut ajoissa ja muista RSVP, jos sellainen tarvitaan Pakkaa vaalivaikuttamiskassi turuille ja toreille mukaan otettavaksi. Kassissa kannattaa olla esimerkiksi: Arvokas-kyltti (jaettiin aloitusseminaarissa, ks. SELVIS-hankkeen kuva) älypuhelin, jossa hyvä kamera sekä sanelin/nauhuri kynää ja paperia hankkeenne jakomateriaalia (käyntikortti, esite, tarra tms.) Arvokas-tarra (postitettu viikolla 11)
Aikataulut ja sisällöt TOTEUTA maalis-toukokuussa Tarkempi aikataulu Eduskuntavaalien ehdokasasettelu vahvistetaan 14.3.2019 ja vaalipäivä on 14.4.2019 Europarlamenttivaalien ehdokasasettelu vahvistetaan 25.4.2019 ja vaalipäivä on 26.5.2019 Ehdokkaita kannattaa lähestyä näiden päivämäärien välillä tai jo aiemmin. Miten ehdokkaat tavoitetaan? Valitse just teille sopivat vaihtoehdot: Lähetä kysymykset ehdokkaille sähköpostitse. Ehdokkaita voi myös pyytää kuvaamaan/videoimaan (max. 30 sek.) oman vastauksensa ja lähettämään sen teille. Vaalien alla moni jaksaa panostaa yllättävän paljon! Kysy kysymys julkisesti somessa. Esim. Twitterissä tämän voi tehdä tägäämällä ehdokkaita mukaan päivitykseen ihan erityisen näkyvä ja hyvä tapa. Torilla tavataan! Ehdokkaat liikkuvat aktiivisesti kansan parissa turuilla ja toreilla. Mukaan kannattaa napata myös kokemusasiantuntija, jonka ääni on usein erityisen koskettava ja painava. Kutsu ehdokkaat aamiaistapaamiseen. Koska ehdokkailla on vaalien alla kiire, houkuttele mukaan paitsi höyryävällä kahvilla, myös esim. näkyvyydellä järjestönne sosiaalisessa mediassa. Mukaan kannattaa kutsua myös paikallismedia, sillä tämä voi houkutella ehdokkaitakin.
Aikataulut ja sisällöt TOTEUTA maalis-toukokuussa Miten kysymykset esitetään? Minkä yllä olevista tavoista valitsettekin, muista seuraavat: Esittäydy: kerro ehdokkaalle hankkeenne hissipuhe. Jätä jokin muistijälki (jakomateriaali). Kerro, että hankkeenne on mukana valtakunnallisessa Arvokasohjelmassa, joka tähtää eriarvoisuuden vähentämiseen ja osallisuuden lisäämiseen. Kerro, että olemme kiinnostuneita kuulemaan ehdokkaan ajatuksia ydinteemoistamme. Kerro, että kokoamme vastaukset yhteen ja että koonteja voi myöhemmin nähdä mm. @sinaoletarvokas -Twitter-tililtä. Muistuta, että jos ehdokas antaa meille tovin aikaansa ja ajatuksiaan eriarvoisuuden vähentämiseksi, hän näkyy Arvokas-ohjelman ja siten jopa 26 hankkeen ja organisaation viestinnässä tätä on ehdokkaan vaikeaa vastustaa! Muista jättää ehdokkaalle muistijälki! Esim. hankkeenne käyntikortti, esite tai tarra sekä Arvokas-tarra (postitettu viikolla 11). Tallenna vastaukset Kirjoita tarkasti ylös ehdokkaan nimi (varmista kirjoitusasu) sekä puolue ja vaalipiiri. Jos suinkin mahdollista, nappaa ehdokkaasta valokuva ja vielä parempaa: Arvokas-kyltin kera. Tai nappaa ehdokkaan vastaukset videolle. Pyri pitämään vastaus lyhyenä (max. 30 sek.). Anna ehdokkaan käteen Arvokas-kyltti. Jos et videoi vastauksia, kannattaa ainakin käyttää nauhuria, jotta saat ylös ehdokkaan tarkat sanavalinnat. Ne voivat olla mielenkiintoisia juuri sellaisenaan. Nauhuri löytynee kaikista älypuhelimista. Kirjoita nauhoitetut vastaukset myöhemmin ylös esim. Wordille, jotta voit lähettää ne mahdollisten valo- ja videokuvien kera Heidille (ks. seur. kohta).
Aikataulut ja sisällöt KOKOA ja RAPORTOI maalis-toukokuussa Tee omaa koontia Omien ehdokkaidenne vastauksia voitte käyttää haluamallanne tavalla. Valmistelkaa vastauksista vaikka tällaisia: Laita kuva ja vastaus hankkeenne/organisaationne sosiaalisen median kanaviin Tehkää vastauksista oma koonti järjestönne lehteen Kutsukaa vaalien jälkeen tuoreet edustajat kylään ja jatkakaa keskustelua aiheesta Vaikka ette tekisi omaa koontia, säästäkää kuitenkin kaikki dokumentoinnit, kuvat ja videot. Lähetä koordinaatiohankkeelle Lähetä ehdokkaiden vastaukset s-postina tai esim. Whatsapp-viestinä Heidille (p. 050 401 6940) vaikka päivittäin, viikoittain tai aina kun saatte vastauksia.
Aikataulut ja sisällöt HYÖDYNNÄ huhti-toukokuussa ja vaalien jälkeen Tuuttaa ulos omaa materiaalia Ks. kohta 3 Käyttäkää omia kuvianne, tekstejänne, videoitanne. Hyödynnä somekanavia, verkkosivujanne, lehteänne jne. Vinkkaa mielenkiintoisista nostoista myös paikallista mediaa. Huom! media tuskin nostaa yksittäisten ehdokkaiden lausuntoja, mutta jos teette niistä koontia, jossa on mukana myös omaa näkemystänne, saattaa media kiinnostuakin. Pukkaa pihalle Arvokas-koordinaatiohankkeen materiaalia Koordinaatiohanke tuottaa Arvokas-hankkeiden lähettämistä sisällöistä (tekstit, kuvat, videot) kuvia, postauksia ja koonteja, joita kaikki hankkeet voivat jakaa omissa kanavissa Hyödynnä vaikuttamistyössä myös vaalienjälkeinen aika! Kutsukaa alueenne kansanedustajat vaikka aamiaistapaamiseen. Muistuttakaa sähköpostilla ja jollain kivalla jakomateriaalilla, että olette olemassa. Tarjotkaa asiantuntemustanne tietystä aiheesta. Kertokaa, että olette mielellänne käytettävissä myöhemminkin.
Vaikuttamisen iloa! Torvet!-teemaryhmä sekä Mona, Jaana, Heidi ja Jenni