Auttaja lähellä sinua.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Auttaja lähellä sinua."

Transkriptio

1 Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke

2 Punaisen Ristin viikko #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen tärkeyttä ikään katsomatta ja tuodaan esille vapaaehtoisten merkitys niin paikallisesti kuin Punaisen Ristin valtakunnallisessa toiminnassa. Miten? Tarjotaan tietoa ja taitoa arjen ja kodin turvallisuuden parantamiseen sekä tapaturmien ehkäisemiseen. Vahvistetaan kaikenikäisten auttamisvalmiutta tarjoamalla auttajakursseja. Kenelle? Kohderyhmänä on lapsiperheet. Lapsikin oppii auttamistaitoja ja voi innostaa aikuiset auttajiksi.

3 a: Jussi Vierimaa / Suomen Punainen Risti

4 Mitä viikon aikana tapahtuu? Punaisen Ristin viikkoa vietetään poikkeuksellisesti torstaista keskiviikkoon juhlapyhien vuoksi. Viikonlopun ja arkipäivien aikana on hyvä tilaisuus käydä kertomassa osaston toiminnasta arjen turvallisuuden teemalla. Osaston tarjoama tapahtuma voi olla kaikille avoin auttajakurssi ja siihen voi liittää ensiapulaukun esittelyn. Uudistettavaa arjen ja kodin turvallisuuden tarkistuslistaa voi jakaa tapahtumissa ja somessa. Muista laittaa tieto auttajakurssista RedNetin tapahtumakalenteriin! Tavoitteena on saada osastoon lisää vapaaehtoisia ja näin lisätä toimintaa ja turvallisuutta yhteisöissä.

5 Kuva: Jussi Vierimaa / Suomen Punainen Risti

6 Mitä osastosi voi tehdä ? - valitse teille sopivin toiminta Kuva: Jussi Vierimaa / Suomen Punainen Risti 1. Järjestä kaikille avoin auttajakurssi. 2. Jaa uudistettua tarkastuslistaa: Oma koti kullan kallis, entä turvallinen? 3. Esittele ensiapulaukun sisältöä ja tee laukku isoille ja pienille tutuksi. 4. Pyydä osallistumaan valtakunnalliseen arvontaan ja täyttämään yhteydenottokortti. Tapahtumia voi järjestää toreilla, leikkipuistoissa, kirjastoissa, uimahalleissa, kauppakeskuksissa, Prismoissa, S- marketeissa, ABC asemilla tai osaston tiloissa missä vain perheet liikkuvat!

7 1. Uudistunut auttajakurssi Auttajakurssin sisältöä ja ulkoasua uudistetaan Toimintaohjekortit saavat uuden ilmeen ja niistä poistetaan juhlavuoden tunnukset. Myös nykyinen versio on osastojen käytettävissä. Tavoitteena on tarjota kaikille ja kaikenikäisille avoimia auttajakursseja ympäri Suomea Punaisen Ristin viikon aikana. Jos kurssi on mahdoton järjestää Punaisen Ristin viikolla, voi kurssista kiinnostuneiden tiedot kerätä ja järjestää kurssin myöhemmin. On tärkeää, että tiedot auttajakursseista laitetaan RedNetin tapahtumakalenteriin hyvissä ajoin. Kiitos Auttajakurssin järjestäjille!

8 Kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen / Suomen Punainen Risti

9 2. Tarkistuslista kodin ja arjen turvaksi Jokaisen arjen ja kodin turvallisuuden parantamiseksi tehtävää listaa muokataan ja listaa voi jakaa osastojen järjestämissä tapahtumissa. Aiemmin käytössä ollutta listaa parannetaan ja sen muoto sekä sisältö varmistuvat maaliskuun aikana. Punaisen Ristin viikon aikana voi halutessaan jakaa Tapaturmakampanjan tulostettavia ja maksuttomia materiaaleja (kuten Turvallisesti kotona ja lapsille suunnatut tarkistuslistat): Punaisen Ristin verkkokaupasta voi myös tilata samoja printtimateriaaleja maksutta:

10 3. Ensiapulaukun sisältö tutuksi Punaisen Ristin viikon kohdetta eli lapsiperheitä on helppo lähestyä esittelemällä ensiapulaukkua: Hei! Löydättekö tästä ensiapulaukusta kolmioliinan ja suojapeitteen? Kolmioliinalla voi: tukea käden sitoa pään, jalan, selän

11 4. ICE- ja yhteydenottokortti Uusittu ICE- ja arvontakortti on hyvä ottaa käyttöön ja korttia voi jakaa osastojen tapahtumissa. Kortti tarjoaa helpon tavan pysäyttää ohikulkijat ja aloittaa keskustelu. Kortilla voi osallistua valtakunnallisiin arvontoihin ja samalla henkilö antaa yhteystiedot järjestölle. Kortilla on myös mahdollisuus liittyä jäseneksi.

12 Kutsukaa osallistujat auttajiksi Kertokaa, missä tapahtumissa osastonne ensiapuryhmä ja muut vapaaehtoiset ovat paikalla kevään ja kesän aikana. Miten osaston toimintaan pääsee mukaan? Mitä tarjoatte lapsille, nuorille ja aikuisille? Mitä Punaisen Ristin paikallistoiminnasta kiinnostunut mahdollinen uusi vapaaehtoinen saa toiminnasta? Kuva: Pasi Leino

13 Avoimia tilaisuuksia kaikille jo keväällä Järjestäkää osastossanne jo toukokuussa lapsiperheille suunnattu ensiapuharjoitus, mihin uusien vapaaehtoisten on helppo tulla mukaan. Pitäkää Yhteisen lipun alla tilaisuus ja kertokaa, mikä on Punainen Risti ja mitä vapaaehtoisuus järjestössä tarkoittaa. Jakakaa tietoa, mitä osastossanne voi harrastaa ja kuinka toimintaan pääsee mukaan. Pyytäkää ilmoittautumaan auttajakurssille Punaisen Ristin viikon tapahtumassa ja järjestäkää kurssi kaikille ilmoittautuneille myöhemmin.

14 Näin tilaat kampanjamateriaalit Kaikki kampanjan materiaalit voi tilata verkosta Materiaalien lähetykset alkavat viikolla 14. Tee tilaukset mennessä. Kampanjatietoa lähetetään sähköisillä uutiskirjeillä, joissa kerrotaan tarkemmin mm. materiaaleista ja niiden tilaamisesta. Tarkistathan, että sähköpostiosoitteesi on ajan tasalla! Lue lisää:

15 Yhteistyö S-ryhmän kanssa Pyri paikalliseen yhteistyöhön Punaisen Ristin viikon aikana osuuskaupan kanssa. Ota hyvissä ajoin yhteyttä yrittäjään ja sovi lapsiperheille sopivan tapahtuman pitämisestä S- ryhmän toimipisteessä tai ABC-asemalla. Auttajakursseja kannattaa tarjota sovittuna ajankohtana erikseen S-ryhmän henkilöstölle. Kurssin voi järjestää kampanja-ajan jälkeenkin ja ajankohta kannattaa sopia hyvissä ajoin.

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.

Lisätiedot

Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE. Teksti: SPR 2016, Päivi Piili: Päivittänyt Kristiina Myllyrinne, 2018.

Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE. Teksti: SPR 2016, Päivi Piili: Päivittänyt Kristiina Myllyrinne, 2018. Apua sinun avullasi Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE 1 AUTTAJAKURSSI Auttajakurssi on tunnin tai kahden mittainen, ensiavun perusteita esittelevä kurssi, joka on kaikille avoin

Lisätiedot

Miksi rekrytoimme nyt?

Miksi rekrytoimme nyt? Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen

Lisätiedot

Osaa auttaa ensiaputaidot kaikille!

Osaa auttaa ensiaputaidot kaikille! PUNAISEN RISTIN VIIKKO 4. 10.5.2015 TEEMU ULLGRÉN Punaisen Ristin viikko RedNetissä rednet. punainenristi.fi/ viikko Osaa auttaa ensiaputaidot kaikille! Haaveileeko osastonne vahvasta ensiapuryhmästä?

Lisätiedot

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia

Lisätiedot

HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa

HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Jäsenhankintakampanja Valtakunnallinen kampanja sosiaalisessa mediassa

Lisätiedot

AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE

AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE Puhutaan yhdessä ensiavun merkityksestä suomalaisille koko 140 v juhlavuotemme ajan. Tämän tueksi on suunniteltu nk. Auttajakurssi. Kurssi on

Lisätiedot

Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta

Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta Johdanto, menetelmiä, työvälineitä ja keskustelua Tapani Tulkki, Keskustoimisto Kouluttajapäivät 19.1.2019 Tampere Jäsenmäärä laskee ja rajusti Jos eroavien

Lisätiedot

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Näkyvämpi arvojen puolustaja osasto ottaa tarvittaessa kantaa julkisesti paikallisen epäkohdan korjaamiseksi, inhimillisyyden puolesta Osasto esittelee omaa

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella

Lisätiedot

Keskustoimiston kuulumiset

Keskustoimiston kuulumiset Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä

Lisätiedot

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Marttojen vertaismarttatoiminta Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Vertaismarttatoiminta Marttojen vertaismarttatoiminta Vertaismartta on yhdistysmartta Hän toimii viestinviejänä ja yhteyshenkilönä

Lisätiedot

Lapsiperheiden auttajakurssi. Toteutusohje

Lapsiperheiden auttajakurssi. Toteutusohje Lapsiperheiden auttajakurssi Toteutusohje Tervetuloa kouluttamaan ensiaputaitoja lapsiperheille! Joka osaston kurssi Lapsiperheiden auttajakurssi on 1,5 tunnin mittainen ensiavun perusteita esittelevä

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen perusteella. Taustaselvityksen perusteella

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja 22. 29.11.2015 #Sitoumus2050 #Pariisi2015 Tulossa sitoumuksen tehneiden yhteinen some-kampanja

Lisätiedot

Osaston askeleet aluetyöntekijä vapaaehtoisen rinnalla, vapaaehtoisen rooli

Osaston askeleet aluetyöntekijä vapaaehtoisen rinnalla, vapaaehtoisen rooli Osaston askeleet aluetyöntekijä vapaaehtoisen rinnalla, vapaaehtoisen rooli Omaishoitajien tukitoiminta osaksi osastojen vakiintunutta toimintaa Osastot mukaan omaishoitajien tukitoimintaan Toiminnan esittely

Lisätiedot

Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018!

Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018! Tervetuloa Kouluttajapäiville Eläkevalmentajat 2018! Henkisen tuen kouluttajat Humanitaarisen oikeuden kouluttajat Järjestökouluttajat Monikulttuurisuuskouluttajat Nuorisokouluttajat Sosiaalipalvelukouluttajat

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen Etusivu Etusivu Lukee ja saa tietoa Voi kirjautua sisään omilla tunnuksillaan (muillakin sivuilla

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään PÄIvItÄ MaAsEuTuSi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin 1.

Lisätiedot

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Tervetuloa Lahden alueen osastoon! APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Yhdistystiedote 7/2019

Yhdistystiedote 7/2019 Lue selaimessa $timestamp-j.n.y$ Yhdistystiedote 7/2019 Ajankohtaista Aika hoitaa Keliakiaviikon 2.-8.9. viimehetken järjestelyt. Yhdistystiedot seuraavaan Gluteeniton elämä- lehteen tulee toimittaa 11.9.

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Suomen Punainen Risti Pohjois-Helsingin osasto AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA PERUSTEHTÄVÄMME ON AUTTAA, kun ihminen on avun tarpeessa. Punaisella Ristillä on erityinen tehtävä avustaa

Lisätiedot

Rasisminvastainen Roadtrip

Rasisminvastainen Roadtrip Rasisminvastainen Roadtrip Rasisminvastainen viikko 16.-22.3.2015 Roadtripin tavoite Tuoda esiin ja tutkiskella rasismin ja antirasistisen toiminnan eri paikallisia viitekehyksiä Rasisminvastainen talkootyö

Lisätiedot

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE Taksvärkki-kampanja on paljon enemmän kuin rahankeruupäivä. Se on nuorten omaa yhteisvastuuta, jossa opiskelijat keräävät varoja kehitysyhteistyöhankkeeseen. Taksvärkki-kampanjaan

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET MARTTATOIMINTA 2020 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET TEEMME ARJEN TEKOJA HUOMISTA VARTEN Huominen arki rakentuu tämän päivän teoista. Tiedostamme maapallon rajat ja kohtuullisen kulutuksen välttämättömyyden.

Lisätiedot

Nenäpäivä oppilaitoksissa. Hauska auttaa Tempaudu Nenän vietäväksi!

Nenäpäivä oppilaitoksissa. Hauska auttaa Tempaudu Nenän vietäväksi! Nenäpäivä oppilaitoksissa Hauska auttaa Tempaudu Nenän vietäväksi! Mikä ihmeen Nenäpäivä? Suomen hauskin Nenäpäivä on Suomen hauskin hyväntekeväisyyskampanja, joka järjesteteään vuosittain loka-marraskuussa.

Lisätiedot

Osallistua? Kampanja. Osallistutte MIKSI NOUHÄTÄ!- NÄIN VASTUU KOULUN HYVINVOINNIN JA TURVALLISUUDEN TOTEUTUMISESTA KUULUU KAIKILLE!

Osallistua? Kampanja. Osallistutte MIKSI NOUHÄTÄ!- NÄIN VASTUU KOULUN HYVINVOINNIN JA TURVALLISUUDEN TOTEUTUMISESTA KUULUU KAIKILLE! P E L A S T U S TA I T O K A M PA N J A MIKSI NOUHÄTÄ!- Osallistua? Kampanja Nuoret joutuvat tapaturmiin muita ikäryhmiä useammin. Kouluyhteisön tehtävä on ohjata ymmärtämään, että jokainen vaikuttaa toiminnallaan

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä.

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä. NUORISOPALVELUT Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE 5.4.2019 mennessä. Kyselyssä voit kertoa kokemuksistasi ja toiveistasi koskien Kittilän

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen

Lisätiedot

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke Opettaja - sinä jos kuka, voit auttaa nuoria päivittämään käsityksensä kokonaisturvallisuudesta

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE. Rekisterinpitäjä: Ikäinstituutin säätiö, Y-tunnus Jämsänkatu 2, Helsinki

TIETOSUOJASELOSTE. Rekisterinpitäjä: Ikäinstituutin säätiö, Y-tunnus Jämsänkatu 2, Helsinki Rekisterinpitäjä: Ikäinstituutin säätiö, Y-tunnus 0203523-1 Yhteyshenkilö: Saila Leppinen saila.leppinen@ikainstituutti.fi Rekisterin nimi: Tapahtumien ja koulutusten osallistuja- ja asiakasrekisteri Henkilötietojen

Lisätiedot

Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa. Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä

Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa. Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä Vapaaehtoisen hyvinvointia tukee Punaisen Ristin periaatteet 1. Inhimillisyys 2. Tasapuolisuus 3. Puolueettomuus 4. Riippumattomuus

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

OHJE KÄYTTÄJILLE 2019

OHJE KÄYTTÄJILLE 2019 LAPPILAISET.FI -JÄRJESTÖTIETOPALVELU LYHYESTI Lappilaiset.fi - järjestötietopalvelu on maksuton tiedotus- ja viestintäkanava Lapissa toimiville järjestöille, yhdistyksille ja yhteisöille. Sivusto kokoaa

Lisätiedot

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015 tapahtumakalenteri Kausi 2015 tuo tutut ja osin uudistetut tapahtumat, joista varmasti löytyy jokaiselle jotakin! Alla kooste kauden tapahtumista, jotka kannattaa laittaa kalenteriin hyvissä ajoin. Lisäksi

Lisätiedot

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON Seurakuntavaalit SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON http://info.seurakuntavaalit.fi/vaaliviestinta/viestintamateriaalit/sosiaalinen-media #MINUN KIRKKONI Millainen on Sinun kirkkosi? Millaisena kirkko näyttäytyy

Lisätiedot

www.tukinet.net kriisikeskus netissä www.tukinet.net

www.tukinet.net kriisikeskus netissä www.tukinet.net kriisikeskus netissä Mikä Tukinet on? - Aina avoin tukikeskus netissä - Apua arjen murheiden keskellä ja elämän kriisitilanteissa - Yhteyttä voi ottaa nimettömästi ja kotikuntaansa ilmoittamatta - Toiminta

Lisätiedot

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta (Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta

Lisätiedot

Head of delegation -opas

Head of delegation -opas Head of delegation -opas HEAD OF DELEGATION Sinut on valittu head of delegation (HoD) tehtäviin eli Suomen joukkueenjohtajaksi kansainvälisiin kilpailuihin. Tästä joukkueenjohtajan oppaasta löydät ohjeistuksen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2019 16.4.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Erittäin jännittäväksi muodostuneet

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Näin tilaat tuotteita C2 SmartLight Oy:n verkkokaupasta

Näin tilaat tuotteita C2 SmartLight Oy:n verkkokaupasta Näin tilaat tuotteita C2 SmartLight Oy:n verkkokaupasta Kuvaus C2 SmartLight Oy on avannut oman verkkokaupan minkä kautta voit ostaa tuotteitamme ja kumppaneidemme tuotteita helposti. Verkkokaupan kautta

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu

Lisätiedot

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2008 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi arviointi, jossa tapahtumassa mukana

Lisätiedot

Tapahtumanjärjestäjälle

Tapahtumanjärjestäjälle Tapahtumanjärjestäjälle Näin pääset alkuun Näin pääset alkuun Työ kannattaa aloittaa hyvissä ajoin työryhmän kokoamisella oman yhteisösi tai järjestösi edustajista. Tapahtuman toteuttamisessa kannattaa

Lisätiedot

FINNKINO Adprofit Junior 2017

FINNKINO Adprofit Junior 2017 FINNKINO Adprofit Junior 2017 Haaste Arkisin elokuvissa ei käy tarpeeksi katsojia. Insight Elokuvissa käyminen on useille sosiaalinen tapahtuma, mutta arkisin voi olla hankalaa saada kaveria mukaan. Ratkaisu

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely 25.8.2018 Tiina Rintanen TAPIO 26.9.2018 2 Kampanjan tiedot Ajankohta viikko 41 (8.10-14.10.2018) Kampanja käynnistyy ma 8.10 klo 8.30 videon julkaisulla Hastag

Lisätiedot

Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016

Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016 19.11.2015 Ikääntyminen Urbanisoituminen Myrskyt,

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Ääni ilman oikeutta?

Ääni ilman oikeutta? JÄRJESTÄJÄN OPAS Ääni ilman oikeutta? Ideoita kampanjointiin ja globaalin hyvinvoinnin tasaamiseen Meena Khan Naiset vailla ääntä Naiset ja lapset ovat usein suurimpia kärsijöitä konfliktitilanteissa.

Lisätiedot

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely 9.2.2018 Kotka Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Al Yhdessä kotikulmilla -hanke (2017-2019) Tuo toimintaa ja iloa taloyhtiön arkeen, lisää

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Työnhaun verkkokurssit

Työnhaun verkkokurssit NUOVE / SÄHKÖISET PALVELUT TEEMATYÖRYHMÄ 20.9.2011 Työnhaun verkkokurssit Timo Rautavirta Erikoistyövoimaneuvoja, JobCafé 1 Työnhaun verkkokurssit - taustaa 90-luvun lama: ryhmämuotoisia palveluja otettiin

Lisätiedot

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari Keliakialiiton palvelut yhdistyksille Vapaaehtoisten webinaari 19.9.2019 Tämän päivän webinaarissa käsittelemme Vapaaehtoistoiminnan tuen muutos (Eeva) Viestintäkanavat - Mistä saan ajankohtaisen tiedon?

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

EHDOTA HERO-LUKUNALLELLE NIMEÄ voit voittaa jättinallen omaksi ja osallistut samalla leffalippujen arvontaan

EHDOTA HERO-LUKUNALLELLE NIMEÄ voit voittaa jättinallen omaksi ja osallistut samalla leffalippujen arvontaan HEROn Lukunalle -arvonnan säännöt ja ehdot EHDOTA HERO-LUKUNALLELLE NIMEÄ voit voittaa jättinallen omaksi ja osallistut samalla leffalippujen arvontaan HEROn Lukunalle tarvitsee nimen keksitkö sinä sopivan?

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan Siru Aura Viestintä innostaa ja sitouttaa esimerkit ja toiminta houkuttelevat mukaan 1. Miten hyödyntää jo olemassa olevia kanavia omassa viestinnässä?

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 6.9.2016 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää

Lisätiedot

KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019

KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019 KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019 TAMMIKUU Joka maanantai frisbeegolf klo 14 Keskusurheilukenttä (säävaraus), Kaarinan Kulkijat ry Joka tiistai keilailu klo 19.30 Kupittaan Keilahalli, Kaarinan Kulkijat

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Lokakuu 2019

Tähtiseurakahvit. Lokakuu 2019 Tähtiseurakahvit Lokakuu 2019 #Seurasydän #mahtavakiitos #hyväme Seurasydän-kampanja on saanut huippu hyvän aloituksen! #seurasydän n. 7 000 julkaisua ja #seurapaitapäivä n. 5 600 julkaisua syyskuussa

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille ohjeita järjestäjille Työelämän monet polut ja erilaiset

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

KOMIA! Ensiavun suurleiri Valmiuden yksikkö

KOMIA! Ensiavun suurleiri Valmiuden yksikkö Tehdään yhdessä KOMIA! KOMIA! on ainutlaatuinen ensiavun suurleiri KOMIA! juhlistaa 60-vuotista ensiapuryhmätoimintaa KOMIA! leirillä harjoitellaan ensiapua, tavataan uusia ihmisiä, parannetaan Punaisen

Lisätiedot

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Vuoden 2013 pääkampanjat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kevätloma autoilusta 8.4. 12.5.2013 Kampanjakuvaus HSL kampanjoi autoilijakohderyhmälle printissä, verkossa ja radiossa teemalla Ota kevätloma

Lisätiedot

TerveysInfo. Sosiaali ja terveysministeriö

TerveysInfo. Sosiaali ja terveysministeriö TerveysInfo 10 henkilökohtaista kysymystä alkoholinkäytöstä Vastaamalla tähän testiin, saat omaan käyttöösi tiedon, miten alkoholinkäyttösi sinuun vaikuttaa, ja miten suuria riskejä se tuottaa. 100 kpl/nippu

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen

Lisätiedot

Punainen Risti viranomaisten tukena

Punainen Risti viranomaisten tukena Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,

Lisätiedot

HAE KSL-KURSSITUKEA SÄHKÖISESTI! TIRAMISUN KÄYTTÖOHJE

HAE KSL-KURSSITUKEA SÄHKÖISESTI! TIRAMISUN KÄYTTÖOHJE HAE KSL-KURSSITUKEA SÄHKÖISESTI! TIRAMISUN KÄYTTÖOHJE Kurssin järjestämisen vaiheet 1. Kurssituntihakemus Ideat tulevan vuoden kursseista syntyvät: hae tarvittavat opetustunnit marraskuun loppuun mennessä.

Lisätiedot

1. Mene osoitteeseen: www.turkukalenteri.fi

1. Mene osoitteeseen: www.turkukalenteri.fi 1. Mene osoitteeseen: www.turkukalenteri.fi 2. Klikkaa vasemmasta reunasta Ilmoita oma tapahtumasi 3. Klikkaa keskeltä ruutua Ilmoita tapahtuma ilman tunnistautumista. Täytä kohdat järjestyksessä 4. Klikkaa

Lisätiedot

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Järjestäjänä Savogrow Oy & kumppanit Tule mukaan kumppaniksi Suomen suurimpaan yritysten sparrausprosessiin! Kasvu Open haastaa start again -yritykset kasvuun

Lisätiedot

Imatran hyvinvointiviikko Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen viikko. Tervetuloa!

Imatran hyvinvointiviikko Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen viikko. Tervetuloa! Imatran hyvinvointiviikko 16.9. -20.9.2019 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen viikko Tervetuloa! Maanantai 16.9. Klo 13-14 Senioreiden ulkoliikuntatapahtuma Ukonniemi-areena, Ottelukatu 9, järjestää

Lisätiedot

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki suomeksi KYLÄN turvallisuussuunnittelun ABC Kylien turvallinen ja toimiva arki Törmäätkö kylälläsi ongelmiin, jotka mielestäsi kaipaisivat ratkaisuja? Ongelmat voivat olla erilaisia arjen epäkohtia vaikkapa

Lisätiedot

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12 Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12, palveluohjaaja, vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Espoon kaupunki, vanhusten palvelut Mitä työyhteisössä tulisi ottaa huomioon?

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5. OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto 13.5.2013 Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.2013 1 SISÄISEN TURVALLISUUDEN OHJELMAN

Lisätiedot

KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta koulussa

KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta koulussa KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta koulussa Kaikki ihan kaikki toiminnan tavoite Tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti yhteisön ilmapiiriin ja erityisesti aikuisten, opettajien, vanhempien ja muun henkilökunnan

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Hämeen VAPEPA-info ( )

Hämeen VAPEPA-info ( ) Hämeen VAPEPA-info 2-2019 (19.3.2019) Tämä on SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikön koostama info hämäläisille Vapepatoimikunnille ja valmiuskouluttajille. Infon tarkoitus on välittää ajankohtaista tietoa

Lisätiedot

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:

Lisätiedot

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi 2017 1 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat

Lisätiedot

PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje Riku Kalinen

PAS-ilmo eli Xaltotun Käyttöohje Riku Kalinen PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje 11.11.2018 Riku Kalinen Sisällys Johdanto...2 Yleiskuva järjestelmästä...2 Käyttäjäryhmät...2 Käyttötapaukset...2 Käyttäjän ohje...2 Käynnistys...2 Käyttöliittymä...3

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

ENSIHUOLTOSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Mänttä-Vilppulan kaupunki SPR Mäntän osasto SPR Vilppulan osasto. 2. Sopimuksen kohde

ENSIHUOLTOSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Mänttä-Vilppulan kaupunki SPR Mäntän osasto SPR Vilppulan osasto. 2. Sopimuksen kohde ENSIHUOLTOSOPIMUS 1. Sopijaosapuolet 2. Sopimuksen kohde Kuntien viranomaisten kokonaisvastuulla olevien ensihuoltotehtävien, kuten majoituksen, ruokahuollon, vaatteiden ja muiden varusteiden sekä psykososiaalisen

Lisätiedot

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN OPAS. MURTUNUT MIELI Ideoita Tasaus-kampanjointiin

JÄRJESTÄJÄN OPAS. MURTUNUT MIELI Ideoita Tasaus-kampanjointiin JÄRJESTÄJÄN OPAS MURTUNUT MIELI Ideoita Tasaus-kampanjointiin TASAUS 2018 MURTUNUT MIELI Luonnonkatastrofi, konflikti tai sota voivat jättää syviä jälkiä ihmismieleen. Tasauksella tuetaan henkistä selviytymistä

Lisätiedot