Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa? Paljakassa kilpaillaan Kainuun Rastiviikon ohessa MM-katsastukset 7.7 keskimatkalla sekä 9.7 pitkällä matkalla. Tämän maastoanalyysin myötä luon katsauksen Paljakan maaston suunnistusteknisiin haasteisiin. Päävalmentaja Salmen mukaan Paljakassa on luvassa sekä fyysisesti että taidollisesti mahdollisimman haastavia ratoja. Tällaisista saimme esimakua Kalevan Rastin sekä Savo-Karjalan AV-ryhmän leirillä Ukkohallassa 24.-27.6. Ukkohallan maastot ovat osittain hyvin relevantteja verrattuna Paljakkaan, ja käytänkin Ukkohallan leirin karttapaloja tämän maastoanalyysin tukena. 1. Keskimatka 7.7 MM- Maasto koostuu useasta erilaisesta maastotyypistä. Risukkoa ja hakkuujätettä radoilta ei juuri löydy. Edettävyys kuitenkin vaihtelee huomattavasti ratojen aikana maastopohjan vaihdellessa kuusikkorinteen, kuivan kankaan, tiheän taimikon, soisten alueiden ja möykkyisen pohjan välillä. Polkuja ja teitä reitinvalinnoille sattuu vähän, noin 10% juostavasta matkasta. Maastossa on jonkin verran tuulenkaatoja, jotka vaikuttavat mikroreitinvalintoihin. Maastossa ja kartalla on melko vähän kiviä, osa kuvatuista on moneen muuhun suomalaismaastoon verrattuna pieniä. Radat vaativat psyykkisellä puolella täysipainoista keskittymistä suoritukseen koko matkan ajan. Fyysisestikin maasto vaatii tekemisen asennetta, välillä pehmoinen rinne tuntuu varmasti turhauttavan hitaalta edetä. Radoilla testataan suunnistajien taitoja näkyvyydeltään erilaisissa rinteissä ja tasaisemmilla alueilla. Tarjolla on pienipiirteisempääkin aluetta, mutta pääasiassa suurempaa muotoa ja laakeita rinnemuotoja Oman arvioni mukaan Ukkohallan leirin harjoituksista erityisesti Konivaaran suunnistusvedot sekä Komulankönkään kompassiharjoitus lienevät maastollisesti suhteellisen lähellä Paljakan keskimatkan maastotyyppiä. Konivaarassahan tarjolla oli erittäin raskaalla pohjalla varustettua, paikoin pienipiirteistäkin mäenrinnettä jossa eteneminen oli jatkuvaa työstämistä. Suunnistusteknisesti vaikeinta ko. alueella oli erottaa olennaiset kohteet paikoin peitteisestäkin maastosta. Erityishuomio tässä maastossa oli se, että ne harvat kivet, joita kartalla oli, erottuivat maastosta selkeästi ja olivat näin ollen hyviä kartanlukukohteita. Konivaaran karttaa minulla ei ole tähän leikattavaksi, mutta Paljakasta löytyy vastaavanlainen pala:
Komulankönkäältä löytyy karttapala, jossa mukana myös muutama rastiväli itse harjoituksesta. Tämä harjoitus suunnistettiin muokatulla kartalla, jossa tyhjät valkoiset pätkät toivat oman pikantin lisämausteensa jo muutenkin mehukkaaseen treeniin. Tässä rataa ilman peitettyjä alueita: Em. palojen lisäksi nostaisin esille vielä leirillä tekemämme mäki-intervalliharjoituksen, jota monet pitivät varsin haastavana. Haastavuus tuli varmaan lähinnä siitä, että kovassa vauhdissa alamäkeen on vaikeaa erottaa niitä harvoja kohteita jotka ylipäätään olivat kartalla. Välillä paras taktiikka oli edetä jopa muurahaispesä kerrallaan laskien rastille asti. 3-4 väli oli varmaankin vaikein, välin onnistunut suoritus edellytti tasossa pysymistä kompassin avulla:
Tässä vielä mielikuvaharjoitusten tueksi pari esimerkkiväliä alueelta, jolla oletan keskimatkan ratojen kulkevan:
Pitkä matka 9.7 Ratalausunnossa on runoiltu seuraavasti: Radat suunnistetaan pääasiassa kuusikkorinteessä, jonka korkeus on noin 150m. Rinteen rikkoo ainoastaan laskettelurinne sille ominaisine rakenteineen, pari kuviorajaa sekä sähkölinja. Näiden lisäksi matkaa taitetaan röpelöisemmässä suo/kivi/kalliopohjaisessa, edettävyydeltään hitaammassa maastossa sekä metsätalouden pilkkomassa taimikossa. Polkuja tarjotaan reitinvalinnoille hyvin niukasti, osa suunnistajista ei kisan aikana tule juoksemaan polkua lainkaan. Maastossa on paikoin runsaasti tuulenkaatoja. Karttaan näistä on hidastavalla merkitty vain ne alueet, joissa kaatoja on kymmenittäin. Kartan erikoispiirteenä ovat sadat muurahaispesät, joiden koko vaihtelee vajaasta metristä lähes kahteen. Radat tarjoavat mahdollisuuden reippaaseen vauhdinpitoon. Tämä edellyttää timanttisen juoksukunnon lisäksi sitä, että maastotyypille sopiva suunnistustekniikka on selkäytimessä. Loivissa ja jyrkissä rinteessä eteneminen, suoraan kulkeminen, matkan arvioiminen ja tietynlainen epävarmuuden sietäminen ovat keskeisiä tarvittavia ominaisuuksia. Mihinkään luukutusmaastoon ei kannata asennoitua, maastopohja on nopeillakin alueilla kuitenkin hieman pehmoinen ja sammalen alla on myös paikoin pientä muhkuraa. Lisäksi muualla kuin rinteen alueella maasto vaatii rutkasti diesel -voimaa. Kumpikin matka juostaan aamulla, ennen kuin rastiviikkoväki miehittää maaston. Ainoastaan pitkällä matkalla viimeiset lähtijät saattavat nähdä muitakin suunnistajia maastossa. Tuon tekstin luettuani mieleeni tuli, että tämä me Ukkohallan kävijät osataan! Jos leiriläisillä oli harjoituksissa vähänkään valot päällä, niin lääkkeitä Paljakan rinteessä vastaantulevien haasteiden selättämiseen on selkärepussa yllin kyllin. Rinnettä ylös-alas-poikittain on siis ratamestarin sanoma ja sitä onkin taatusti luvassa. Vahvaan kompassin käyttöön tukeutuva, kaukaa edestä kohteita hakeva suunnistustekniikka on noilla kinkeripiireillä se paras tekniikka, ja sillä mennään pitkälle pitkän matkan katsastuksessa. Koska kilpailualue on pääasiassa yhtä ja samaa rinnealuetta, en usko että varsinaisia rehellisiä reitinvalintavälejä matkalle tulee. Ainakin Ukkohallan kokemusten perusteella suoraviivaiset reitinvalinnat ovat kuusikkorinteissä nopeimpia. Alla karttapalaa Ukkohallan leirin ensimmäisestä harjoituksesta (Pieni-Tuomivaara), sekä mielikuvaharjoittelun tueksi muutamat rastivälit Paljakasta, pitkän matkan kilpailun alueelta: