PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN
|
|
- Anne-Mari Tikkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Liikunnanopettajien opintopäivät Salossa , Suunnistusdemo PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN Harjoitusten kuvaukset ja karttaesimerkit maasto- ja salitoteutuksesta.. Muistipeli Pelataan tavallisen muistipelin tapaan, eli tarkoituksena on löytää kuvakorteille samanlaiset parit. Pelataan pareittain siten, että parit pelaavat yhteiseen pussiin ja kamppailevat nopeudesta toisia pareja vastaan. Pari käy vuorotellen katsomassa yhden rastin, jokaisella rastilla on joku kuva (0 rastilla 5 erilaista kuvaa). Rastien -0 hakujärjestyksen saa itse valita kartalta. Ne rastit, joilta löytyy samanlaiset kuvat, yhdistetään joko viivalla karttaan tai kirjoitetaan lapulle numeroparit. Käytettävät muistipelin kuvakortit valitaan kohderyhmän mukaan. Tavoitteet: Karttamerkkien oppiminen, kartan suuntaaminen, oman olinpaikan määrittäminen, fysiikka 2. Vihikoira Karttaan on piirretty vihikoiran hajujälki. Kartan avulla voit eläytyä vihikoiran elämään seuraamalla jälkeä jota ihminen ei luonnossa pysty näkemään. Reitin varrelle on lattiaan kiinnitetty pieniä kuvia. Oppilas laskee kuinka monta kuvaa näki matkalla, jolloin opettaja voi kontrolloida kulkiko oppilas koko matkan oikeaa reittiä. Oppilaille voidaan piirtää viivat kulkemaan erilailla karttoihin, mutta ne risteilevät kuitenkin samojen lattiamerkkien kautta, jolloin kukaan ei voi seurata toista. Tavoitteet: Kartan suuntaaminen, oman olinpaikan määrittäminen, peukalokartanluku 3. X2 veikkaus Karttaan on piirretty kullekin rastille kolme vaihtoehtoa: sininen, vihreä ja punainen. Maastossa on kuitenkin vain yksi rastilippu yhdessä rastipisteessä näistä vaihtoehdoista. Oppilaan tulee tietää sijaitseeko rastilippu missä näistä kolmesta vaihtoehdosta ja ympyröidä oikean värinen numero vastausruudukkoon. Tehtävän vaikeustasoa on helppo muuttaa: helpossa vaihtoehdossa rastit sijaitsevat erilaisissa maastokohteissa (eri karttamerkit) ja vaikeimmassa vaihtoehdossa pitää tunnistaa korkeuskäyrien tasoja eli onko rasti esim. mäen päällä, rinteessä vai mäen alla. Tavoitteet: Karttamerkkien oppiminen, oman olinpaikan määrittäminen, tarkka kartanluku 4. Afrikantähti Pelin tavoitteena on ensin kerätä rahaa 000 euroa jolla voit ostaa Afrikantähden etsintäluvan. Lunastettuasi etsintäluvan alkaa Afrikantähden etsintä. Vaihe ) Valitse pelilaudalta rasti (-0). Suunnista rastille ja selvitä rastin arvo. Palaa lähtöpaikalle ja valitse uusi rasti. Mikäli rosvo ryöstää sinut rastilla menetät vain edelliseltä rastilta saamasi summan. Kun olet saanut kokoon vähintään 000 euroa voit lunastaa etsintäluvan. Vaihe 2) Valitse pelilaudalta rasti (-5). Suunnista rastille ja löydä Afrikantähti. Mikäli rastilta ei löytynyt Afrikantähteä palaa lähtöpaikalle ja valitse uusi rasti. Tavoitteet: Kartan suuntaaminen, oman olinpaikan määrittäminen, paluu keskusrastille reippaasti (fysiikka) LIITO opintopäivät Salo 205, Pelin ja leikinomaisuutta koulusuunnistukseen
2 . Muistipeli (taso ) Harjoitus koulun pihalla Harjoitus liikuntasalissa LIITO opintopäivät Salo 205, Pelin ja leikinomaisuutta koulusuunnistukseen
3 2. Vihikoira (taso ) Harjoitus koulun ympäristössä Harjoituksen reitti A liikuntasalissa Harjoituksen Reitti B liikuntasalissa LIITO opintopäivät Salo 205, Pelin ja leikinomaisuutta koulusuunnistukseen
4 3. x2 veikkaus (taso 2) 2 3 Harjoitus koulun lähimetsässä ja malli vastausruudukosta. Suunnittele ja toteuta vastaava harjoitus salikartalle, rasti numero :n esimerkin mukaisesti. Vaihda parin kanssa kartta ja ympyröi vastausruudukkoon oikea vastaus LIITO opintopäivät Salo 205, Pelin ja leikinomaisuutta koulusuunnistukseen
5 4. Afrikan tähti (taso 2) Harjoituksen rastit opettajan kartalla (Vaihe rastit -0, vaihe 2 rastit -5) Oppilaiden pelilauta (opettaja merkitsee rasteja yksitellen) Harjoituksen rastit liikuntasalissa LIITO opintopäivät Salo 205, Pelin ja leikinomaisuutta koulusuunnistukseen
6 5. Viuhkat level tasoittain (taso 3) Tässä vielä esimerkki viuhkasuunnistusharjoituksesta demojen ulkopuolelta. Viuhkojen haastavuus lisääntyy tasolta (Level) seuraavalle. Kaikilla viuhkradoilla on sama keskusrasti, mutta lenkit lähtevät eri suuntiin, eri maaston osiin. Voidaan toteuttaa siten, että kaikki aloittaa Level :ltä ja tavoitteena on ehtiä mahdollisimman korkealle Levelille annetussa ajassa. Vaihtoehtoisesti eriytetään helpompia ja lyhyempiä ratoja tarvitsevat helpommille viuhkaradoille (Level -2) ja taitavammat suunnistajat voivat aloittaa suoraan haastavammilta radoilta (Level 3-4). Viuhkaratoja, eli Level-tasoja pitää olla tarvittava määrä ryhmän koon ja tasoerojen mukaan. Viuhkasuunnistuksessa haastavuutta voidaan lisätä karttatyyppiä ja mittakaavaa vaihtamalla, eri maastonosia käyttämällä, reitinvalintatehtävän monimutkaistumisella, rasteille poikkeaminen kauemmaksi kulku-urilta ja muilta johdattelevilta maastokohteilta, rasti ei näy kauas vaan on tulosuunnasta katsottuna toisella puolella maastokohdetta. level level 2 Viuhka A helpoin ja lyhyin, sprinttikartalla Viuhka B reitinvalintaa lisää, sprinttikartalla level 3 level 4 Viuhka C suunnistuskartalla :7500-:0000, johdattelevien kohteiden vieressä rastit Viuhka D Haastavat rastipisteet, reitinvalintaa LIITO opintopäivät Salo 205, Pelin ja leikinomaisuutta koulusuunnistukseen
7 Esimerkki ympäröivän maaston ja kartan alueen käytön suunnittelusta Näissä esimerkkiharjoituksissa on käytetty Turun Varissuon karttaa Turun Normaalikoulun ympäristöstä. Esimerkissä on viisi suunnistusharjoitusta, joissa on käytetty eri osia kartasta ja vielä jäisi muillekin harjoituksille uutta maastonosaa käytettäväksi. Hyvällä suunnittelulla voidaan edetä johdonmukaisesi helpommasta haastavampaan maastonosaan ja saadaan vaihtelua suunnistustehtäviin. Tarkkuustehtävillä ja pelivirikkeillä saadaan tutussakin ympäristössä tehtyä taitoa ja kuntoa kehittäviä suunnistusharjoituksia. Harjoitus 5 Harjoi-tus 3 Harjoitus 2 Harjoitus Harjoitus 4 kartat copyright Turun Suunnistajat ja Angelniemen Ankkuri LIITO opintopäivät Salo 205, Pelin ja leikinomaisuutta koulusuunnistukseen
Lasten ja nuorten suunnistustaitovalmennus Näkökulmia seuravalmennukseen
Lasten ja nuorten suunnistustaitovalmennus Näkökulmia seuravalmennukseen Mikä on suunnistustaidon ydin? Kartan ymmärtäminen (karttakuva) Kartan suuntaaminen Oman olinpaikan määrittäminen Miten näitä taitoja
KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI
KRV-Valmennusseminaari Kuhmo 5.7.2011 KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI - Sprinttikartta ja kielletyt kohteet - Sprintin ratamestarityö 1 KRV-radat ja
KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT karttakuvan hahmottuminen - luokkakartta -> pihakartta
14 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT karttakuvan hahmottuminen - luokkakartta -> pihakartta karttamerkit (sisällä -> pihakartalla) LAJITAIDOT maastoon tottuminen
Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).
Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion
JUKOLAKOULU 17.3.2012. Kymin Suunnistajat
JUKOLAKOULU 17.3.2012 Kymin Suunnistajat KEVÄÄN OHJELMA EXTRA: Tiistai 10.4. klo 18-19 Honkala -> Karttakävely (ennakkoilmoittautuminen) Tiistai 24.4. klo 17 Rannikkorastit, Itäranta Maanantai 21.5. klo
Reittianalyysi Osakilpailu 6 Huittinen. RTM Jukka-Pekka Seppänen
Reittianalyysi Osakilpailu 6 Huittinen 16.2.2014 RTM Jukka-Pekka Seppänen Lähtö - 1 Punainen reitti on rastivälin ryhin, mutta ei luultavasti nopein. Lähtösuunta huomioiden sinisen reitin käyttäminen tuntuisi
WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila
WSC7 analysointia 24.2.2013 Vanha-Ulvila Rastiväli 1 Lyhin valinta on sininen Sininen vai Punainen: sininen voi olla pari sekuntia nopeampi. Kesällä keltainen oikaistaisiin katkoviivalla merkittyä reittiä
Suunnistusratoja lapsille ja nuorille
Suunnistusratoja lapsille ja nuorille Ohjesivu: suunnistusliitto.fi > KILPAILU > Kilpailun järjestäminen > Lasten ja nuorten kilpailut Sivulta löytyy mm. - Suunnistusratojen ja hiihtosuunnistusratojen
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli
Osa 2: Suunnistusratoja lapsille ja nuorille
Osa 2: Suunnistusratoja lapsille ja nuorille SSL 2019 1 Ohjesivut. Tutustu sivuihin ja hae lisätietoa. suunnistusliitto.fi > KILPAILU > Kilpailun järjestäminen > Lasten ja nuorten kilpailut Sivulta löytyy
Yksikönmuunnospelit Oppilaalle kopioitavat ohjeet:
Tekijät: Terho Hautala, Niina Suutari OuLUMA, sivu 1 Yksikönmuunnospelit Oppilaalle kopioitavat ohjeet: Etsi parit Pelataan pareittain. Otetaan käyttöön vain harjoiteltavan mittayksikön pelikortit, Oppilas
Tervetuloa Aikuisten suunnistuskouluun 2019
Tervetuloa Aikuisten suunnistuskouluun 2019 Koskaan ei eksy helpommin kuin silloin kun luulee tietävänsä tien Kiinalainen sananlasku Suunnistaminen on koko ajan tapahtuvaa havainnointia, analysointia ja
TAITOHARJOITTELUSTA. Mitä on taito?
TAITOHARJOITTELUSTA Mitä on taito? Taito on kyky jonkin asian tekemiseen ja erityisesti sen tekemiseen hyvin. Luontaisista kyvyistä eroten taito edellyttää opettelua. Esimerkkejä ovat pyörällä ajamisen
SUUNNISTUKSEN TEORIAA. Hyvinkään Rasti Ry Lähdeaineisto: SSL
SUUNNISTUKSEN TEORIAA Hyvinkään Rasti Ry Lähdeaineisto: SSL KARTTA KARTTA on pienennetty kuva kohteesta ylhäältäpäin kuvattuna MITTAKAAVA yleisimmin 1:10 000 myös 1:15 000 Sprinttikartat 1:4000 tai 1:
SUUNNISTUKSEN TEORIAA. Hyvinkään Rasti Ry Lähdeaineisto: SSL
SUUNNISTUKSEN TEORIAA Hyvinkään Rasti Ry Lähdeaineisto: SSL KARTTA KARTTA on pienennetty kuva kohteesta ylhäältäpäin kuvattuna MITTAKAAVA yleisimmin 1:10 000 myös 1:15 000 Sprinttikartat 1:4000 tai 1:
SUUNNISTUS OSANA KOULUN LIIKUNTAA
SUUNNISTUS OSANA KOULUN LIIKUNTAA Esityksen nimi / Tekijä 10.1.2017 2 KOULUSUUNNISTUS Millaisia kokemuksia teillä on? 3 KARTTA Kartta muodostuu maaston kohteita ylhäältäpäin kuvaavista yksivärisistä karttamerkeistä.
Suunnistaen lisää liikettä koulupäivään Hankkeen toisen vuoden toimintasuunnitelman. Luonnos.
Suunnistaen lisää liikettä koulupäivään Hankkeen toisen vuoden toimintasuunnitelman. Luonnos. Koulusuunnistushankkeen tavoitteita: Nykyaikaisuutta, elämyksiä, pelillisyyttä, helppoutta, yksinkertaisuutta
Haukiputaan Heiton Suunnistusmateriaali aikuisille!
Haukiputaan Heiton Suunnistusmateriaali aikuisille! Suunnistus on kunnon ja järjen tasapainoiseen käyttöön perustuva seikkailu luonnossa, joka tarjoaa harrastajalleen haasteita ja elämyksiä kaikkina vuodenaikoina.
http://www.angelniemenankkuri.com/index.php?page=ilu/nuoret/harjoitukset&colspan=2&select=3&head=nuori...
Sivu 1/6 www.angelniemenankkuri.com -> Nuori Suunta -> Harjoitukset 2004 [se] [en] Sisältö: Alkusivu Ajankohtaista AM-yö 2004 Ankkuri? Ankkurikellari Ankkurirastit Edustus Halikko-viesti Harjoituspaketit
XX VALOPÄÄRASTIT
XX VALOPÄÄRASTIT 29.9.2017 Sarjat ja matkat Sarja Kartta Matka Rasteja Hajontatyyppi Hajontavariantit Huom! D16 1:7500 3,00 km 8 Ei 1 D18 1:7500 4,19 km 12 2n 2 D21 1:7500 5,21 km 14 2n 2 D35 1:7500 4,90
RANNIKKORASTIT RATAMESTARIN OHJE 2017
1 RANNIKKORASTIT RATAMESTARIN OHJE 2017 OHJEEN TARKOITUS Ratamestariohjeeseen on kerätty muistilistaksi periaatteita Rannikkorastien ratamestareille. Tavoitteena on varmistaa tasokkaat taitotason mukaiset
Havaintoja suorituksista. Esimerkit: Kainuun Rastiviikko Puolanka 2016 KLL Kajaani 2016 Havaintoja ja kokemuksia Kainuun Rastiviikoilta v.
RASTIREITTI (RR) Havaintoja suorituksista Kuinka erilaiset suunnistustehtävät toimivat Millaisia reitinvalintoja tehtiin Missä oikaistaan, missä mennään siimaria Taustatietoa ratamestareiden avuksi Esimerkit:
TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan
Tapahtuman järjestelyohjeet
Tampereen iltarastit Tapahtuman järjestelyohjeet Ratamestarit MUUTOSHISTORIA Päiväys Tekijä Muutokset 19.03.2007 Tuomas Fjällström Dokumentin rakenne, päivitetty ohjeet kautta 2007 varten 23.03.2007 Tuomas
Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti
Aihe 3. luokan koulupäivä metsässä Tavoitteet englanti: verbit, luontosanasto, värit matematiikka: mittayksiköt ja geometria ympäristötieto: jokamiehenoikeudet käytetään kaikkia aisteja luonnon havainnoimisessa
Mannermainen suunnistus
Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Mannermainen suunnistus Kompassi, rastinotto, reitinvalinta Antti Harju 18.12.2011 1 Mannermaiset maastot Mikä mannermaisissa maastoissa on erilaista,
HYVINKÄÄN RASTIN SUUNNISTUSKOULU Vanhempien info ja opetus 8.4.2014
HYVINKÄÄN RASTIN SUUNNISTUSKOULU Vanhempien info ja opetus 8.4.2014 Vanhempien info ja opetus 8.4.2014 1. Suunnistus harrastuksena 2. Hyvinkään Rasti ja seuran nuorisotoiminta Yleistä infoa Pelisäännöt
Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto
Condess ratamestariohjelman käyttö Aloitus ja alkumäärittelyt Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Kun kysytään kilpailun nimeä, syötä kuvaava nimi. Samaa nimeä käytetään oletuksena
3.5.2010. Tervetuloa aikuisten suunnistuskouluun!
3.5. Tervetuloa aikuisten suunnistuskouluun! Sisällä Ilmoittautuminen Luento suunnistuksen perusteista ja suunnistusvarusteista Lisätietoa hyvinvoinnista, Herbalife Ulkona Suunnistajan Kauppa Ulkoiluvarusteita
SPRINTTIKARTAT. - Vinkkejä urheilijoille, valmentajille ja kartantekijöille - Vierumäki 2/2012 Pasi Jokelainen. www.suunnistusliitto.
SPRINTTIKARTAT - Vinkkejä urheilijoille, valmentajille ja kartantekijöille - Vierumäki 2/2012 Pasi Jokelainen 1 Urheilijan karttatuntemus, kartoituksen perusteet haltuun Sääntöasioita Kielletyt / sallitut
Sprintin ratasuunnittelu
Sprintin ratasuunnittelu Vesa Elovaara 2010 (muokannut Petteri Palmi 2015) Sprinttiradan suunnittelu (World Cup 2009,Salo) Yleisjärjestelyt: Liikenne Liikennejärjestelyt kilpailualueella tulee miettiä
Suunnistuksen historiaa
Suunnistuksen historiaa 1800-luvun sotilaiden liikuntamuoto Ensimmäinen kilpailu Norjassa 1897 Ensimmäinen suunnistustapahtuma Suomessa oli vuonna 1904 hiihtosuunnistusviesti Helsinki Porvoo 1930-luvulla
Tervetuloa kevään 2016 aikuisten suunnistuskouluun!
Tervetuloa kevään 2016 aikuisten suunnistuskouluun! Jokainen osaa jo suunnistaa. Kaikki eivät vain tiedä sitä. Suunnistuskoulu on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa oppia suunnistuksen perusasiat aikuisten
HATTULA-RIIHIMÄKI VARUSKUNNAN SUUNNISTUSMESTARUUSKILPAILUT 2018 KILPAILUOHJEET
HATTULA-RIIHIMÄKI VARUSKUNNAN SUUNNISTUSMESTARUUSKILPAILUT 2018 KILPAILUOHJEET Kilpailukeskus on Pekolan lavalla osoitteessa Aulangontie 681, Hattula 1. TAVOITE Varusmiehet ja asevelvollisuutta suorittavat
Tervetuloa kevään 2017 aikuisten suunnistuskouluun!
Tervetuloa kevään 2017 aikuisten suunnistuskouluun! Jokainen osaa jo suunnistaa. Kaikki eivät vain tiedä sitä. Suunnistuskoulu on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa oppia suunnistuksen perusasiat aikuisten
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito
Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä
Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Mika Ilomäki & Tuija Soanjärvi 1 Suunnistustapahtuman perusteet Vaatimukset kilpailu- /tapahtumapaikalle Maastonkäytön luvat Ympäristökysymysten selvittäminen Käyttökelpoinen
HYVINKÄÄN RASTIN HIPPO- SUUNNISTUSKOULU Vanhempien info
HYVINKÄÄN RASTIN HIPPO- SUUNNISTUSKOULU Vanhempien info 30.3.2016 Vanhempien info 30.3.2016 1. Suunnistus harrastuksena 2. Hyvinkään Rasti ja seuran nuorisotoiminta Yleistä infoa Pelisäännöt 3. Oman lapsen
Kokeile kuvasuunnistusta. 3D:nä
Kokeile kuvasuunnistusta 3D:nä Oheinen 3D-kuvasuunnistus on julkaistu Suunnistaja-lehdessä 1/13. Tämä kuvasuunnistus on toteutettu tarkkuussuunnistuksen aikarastitehtävän mukaisesti. Aikarastilla kartta
Tampereen Iltarastit
Radat ja niiden vaatimukset Miksi järjestämme Iltarasteja ja keitä ovat asiakkaamme? Yhä useammin eipihkaniska asiakkaita Halu tutustua hyvämaineiseen ja hyvin kansalliseen, terveeseen ja ympäristöarvoja
Avainsanat: peli, matematiikka, polynomi, yhteen- ja vähennyslasku, kertolasku
Pasi Leppäniemi OuLUMA, sivu 1 POLYNOMIPELI Avainsanat: peli, matematiikka, polynomi, yhteen- ja vähennyslasku, kertolasku Luokkataso: 8-9 lk Välineet: pelilauta, polynomikortit, monomikortit, tuloskortit,
HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja
HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus
SPRINTTISUUNNISTUS. Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi
SPRINTTISUUNNISTUS Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi SPRINTTISUUNNISTUKSEN MÄÄRITELMÄ Suunnistusmatka, joka kilpaillaan rakennetussa ympäristössä kulkukelpoisuudeltaan hyvällä ja reitinvalintoja mahdollistavalla
Tervetuloa kevään 2015 aikuisten suunnistuskouluun!
Tervetuloa kevään 2015 aikuisten suunnistuskouluun! Suunnistuskoulu on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa oppia suunnistuksen perusasiat aikuisten oikeasti Tavoite on oppia kartan lukeminen ja suunnistuksen
LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016
LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 Lukujonot Tarvikkeet: siniset ja vihreät lukukortit Toteutus: yksin, pareittain,
Maatilalla. Opettajan ohjeet: Kysymyksiä tokaluokkalaisille: Bingo:
Maatilalla Opettajan ohjeet: Yhteystiedot: Tilastokeskus tilastokoulu@tilastokeskus.fi Luokka-aste: 1. 2. lk. Oppiaine: matematiikka Tarvikkeet: lyijykynä, värikynät, tehtäväpaperit monistettuna. Oppitunnin
Sprintin valmennus ja harjoittelu seuratasolla
Sprintin valmennus ja harjoittelu seuratasolla Turun sprinttiseminaari 3.3.2012 Janne Salmi Sprintin järjestelyhaasteet Vähän karttoja Turun seudulla poikkeuksellisen hyvä tilanne Karttojen vaatima ajantasaistustyö
Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka
3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta
Sarjakuva- www.ransu.info
Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä
Tampereen Iltarastit Ratamestarityö
Miksi järjestämme Iltarasteja ja keitä ovat asiakkaamme? Yhä useammin ei-pihkaniska -asiakkaita. Halu tutustua hyvämaineiseen ja hyvin kansalliseen, terveeseen ja ympäristöarvoja kunnioittavaan lajiin.
Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.
KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2018 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Jarmo Kerttula 044 533 0370 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun
Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA
Kansallisen kilpailun järjestäjälle Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA Laadukkaassa kansallisessa suunnistuskilpailussa huomioidaan tärkeinä kohderyhminä lapset,
perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat
Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä
Uskontojen maailmassa
Uskontojen maailmassa Pelikortit varhaiskasvatukseen JOHDANTO 2 Monikulttuuristuminen on nostanut esille tarpeen uudenlaiseen, käytännönläheiseen uskontodialogiseen keskusteluun ja oman taustansa tuntemiseen.
Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari
Reittiopas Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun Rauno Huikari Alkusanat Reittioppaan tarkoituksena on esittää ymmärrettävässä ja helposti luettavassa muodossa Hämeen Härkätien reitti valmistusajankohdan kartoilla.
metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen
metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen Luonnon aakkoset YM, AI, kielet pareittain tai pienissä ryhmissä aakkoskortit, pyykkipojat
Avaruuden muoto. Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa erilaisilla pinnoilla.
Avaruuden muoto Avainsanat: torus, Kleinin pullo, topologia Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Välineet: kyniä, pelilaudat (liitteenä) Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa
Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I
Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran
Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY 15.9. 19.9. 2008 / 3A-LUOKKA
Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY 15.9. 19.9. 2008 / 3A-LUOKKA Tälle viikolle tulee meidän luokkalaisille liikuntaläksyä. Se koskee koulumatkoja. A) Oppilas merkitsee rastin
Tampereen iltarastit Tapahtuman järjestelyohjeet Ratamestarit. Muutoshistoria
Tampereen iltarastit Tapahtuman järjestelyohjeet Ratamestarit Muutoshistoria Päiväys Tekijä Muutokset 02.04.2013 Tuomas Fjällström Ratasuunnitelmien pitää olla valmiit ja Kimmo Viertolan työstettävänä
Rastiseikkailun järjestämisopas. Olé kartalla! koulusuunnistuksen kehittämistyö
1 Sisällys Rastiseikkailun järjestäjille 2 Rastiseikkailu koulusuunnistustapahtumamallin lähtökohdat 3 Rastiseikkailun opetustavoitteet 4 Rastiseikkailu koulusuunnistustapahtumamalli 5 Rastiseikkailun
Firmaliiga Högbacka
Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.
Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa
ALUSTAVA KILPAILUOHJE Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa 21.5.2018 Säännöt Partiolaisten kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen
- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja.
AQUA ROMANA Vesi oli elintärkeä ja keskeinen edellytys Rooman imperiumin kehitykselle. Vedensaannin turvaamiseksi taitavimmat rakennusmestarit rakensivat valtavan pitkiä akvedukteja, joita pidetään antiikin
Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka)
Sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Tunnistekoodi (ope täyttää): Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse vastaus tehtävän numeron alle. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai
Vinkkejä toiminnalliseen oppimiseen ja taukoliikuntaan
Vinkkejä toiminnalliseen oppimiseen ja taukoliikuntaan Juli Hovi ja Kaisa Björn Hämeen Liikunta ja Urheilu ry 1 Teoria (poimintoja LIKES, OPH, Liikkuva koulu) Yhtäjaksoinen istuminen heikentää oppilaan
Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS
Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä
4.1 Samirin uusi puhelin
4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen
Suunnistus- ratoja lapsille. Ohjeita harjoitusten ja kilpailujen järjestämiseen. Suomen Suunnistusliitto ISBN 978-952-5476-37-8
Suunnistus- ratoja lapsille Ohjeita harjoitusten ja kilpailujen järjestämiseen Suomen Suunnistusliitto ISBN 978-952-5476-37-8 Suunnistusratoja lapsille Julkaisija Suomen Suunnistusliitto ry, 4/2013. Korjattu
Mobiilit luontorastit lukiolaisille
Mobiilit luontorastit lukiolaisille Kesto: riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin/tablet-tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio:
Sosiaalinen taso: Kertominen ja tarinan rakentaminen yhdessä
Harjoite 5: AARRESAARI Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: P: aikajärjestys, IR: suhteet, sarjan järjestäminen Toiminnan tavoite ja kuvaus: Lapset käyttävät kuvia hyväksi muodostaessaan tarinan
PYÖRÄSUUNNISTUSKARTAN KANSAINVÄLISET KUVAUSOHJEET 2004
PYÖRÄSUUNNISTUSKARTAN KANSAINVÄLISET KUVAUSOHJEET 2004 1. JOHDANTO Suunnistus on maailmanlaajuinen urheilulaji. Jotta kilpailut olisivat tasapuolisia ja lajilla olisi tulevaisuudessa laajenemisen edellytykset,
SUOMEN LATU RADIOKATU 20 00240 HELSINKI PUH. 044 722 6300 WWW.SUOMENLATU.FI
2. Luontoliikuntaa 2.1 Harjoituksia 45 min - Oma luontonimi ja malli liikkumisesta: hei olen Mari majava ja liikun näin voidaan toistaa aina edellisten nimet halutessa. Luontonimiä voi hyödyntää myöhemmin
Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II
Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla
Ratkaiseva päätöskierros
Nuoli pysähtyy lippukortin kohdalle: Pelaaja, joka pyöräytti nuolta katsoo lippukorttiaan ja päättää mikä maanosa on kyseessä kierroksen aikana (Eurooppa, Etelä-merikka, Pohjois-merikka, frikka, asia vai
Toiminnalliset menetelmät opetuksessa - kokemuksia koulumaailmasta. Piia Mäkinen (FM) biologian ja maantiedon opettaja Kuhmoinen
Toiminnalliset menetelmät opetuksessa - kokemuksia koulumaailmasta Piia Mäkinen (FM) biologian ja maantiedon opettaja Kuhmoinen Miksi toiminnallisia menetelmiä kannattaa käyttää? Erilaisia oppimistyylejä
Omaperäinen lasku. : 2 on sama kuin :. Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2.
Omaperäinen lasku Nimet: Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2. Mitkä ehdotetuista laskutavoista ovat toimivia? Selittäkää, miksi laskutapa on toimiva tai miksei se ole.
Ohjeita KeU100 -haastesprinttiviestiin
22.5.2018 1 (5) Ohjeita KeU100 -haastesprinttiviestiin KeU 100 haastesprinttiviesti on kuntosuunnistustapahtuma. Joukkueiden ilmoittautumiset ennakkoon IRMA-palvelun kautta (suunnistusseurat), kisasivuilla
Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)
1 Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015 Toimihenkilöt (Emit) KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) Pääratamestari Mikko Kukkola Lasten
Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille)
Assari 2.0 Kevät 2011 Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Kevään valmennuksen tavoitteet Assarijoukkue Yksittäisten
Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I
Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran
Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II
Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran
LIIKUNTAKOULUTUKSEN KÄSIKIRJA
Pääesikunta Koulutusosasto Suunnistus- ja kartanlukukoulutus LIIKUNTAKOULUTUKSEN KÄSIKIRJA 15. SUUNNISTUS- JA KARTANLUKUKOULUTUS Puolustusvoimien Koulutuksen Kehittämiskeskus ISBN 951-25-1038-3 PUMA 6920-448-7208
Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II
Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerralla
Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup alustavat kilpailuohjeet
Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 12.6.2018 alustavat kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. ORGANISAATIO Kilpailunjohtaja: Anu Pohjamo Valvoja: Antti Kanerva
Sisällysluettelo. 1. Johdanto
Säännöt Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Sisältö 4 3. Alkuvalmistelut 5 4. Pelin aloitus ja kulku 6 5. Pelin lopetus 9 6. Vaikea peli ja muut pelimuunnelmat 10 1. Johdanto Pelilauta on 25 ruudusta muodostuva
Oppimispäiväkirja. Teema1. Johdanto. T1. Kirjoita lyhyt yhteenveto kuvista. T2. Haastattelu
Oppimispäiväkirja Oppimispäiväkirja on kurssin kirjallinen työ, jonka jokainen oppilas tekee itsenäisesti ja palauttaa opettajalle kurssin päätteeksi. Osa tehtävistä tehdään pareittain tai ryhmissä, nämä
Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto
Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun
KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:
KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu
Tekemistä varhaiskasvatukseen
Tekemistä varhaiskasvatukseen Ympäristöviikko on vihreitä tekoja ja hauskaa yhdessäoloa! Osallistumalla voit osoittaa ympäristöasioiden tärkeyden ja arvostuksesi luontoa kohtaan. Seuraavilla sivuilla on
Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA
Kansallisen kilpailun järjestäjälle Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA Laadukkaassa kansallisessa suunnistuskilpailussa huomioidaan tärkeinä kohderyhminä lapset,
OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus
Harjoite 12: Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019
Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus
LOIMAAN JANKKO RY. Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus 1. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja ja tiedottaja: Osmo Hongisto puh. 040 716
Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014. Suunnistuskoulun ohjelmassa. Rastihaukat ry / nuoriso / 2014
Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014 Lasten omia harjoituksia järjestetään periodinomaisesti keväällä ja syksyllä. Tapahtumia on noin kerran viikossa. Omissa harjoituksissa opetellaan metsässä kulkemisen
SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.
E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,
PURPLE PEN OHJELMAN KÄYTTÖ Tiedoston avaaminen
PURPLE PEN OHJELMAN KÄYTTÖ Tiedoston avaaminen 1. Avaa ohjelma Purple Pen työpöydän ikonia kaksois-klikkaamalla tai klikkaamalla ja painamalla Enter -näppäintä. 2. Valitse luo uusi tapahtuma, valitse ok.
Puzzle SM 2005 15. 25.7.2005. Pistelasku
Puzzle SM 005 5. 5.7.005 Pistelasku Jokaisesta oikein ratkotusta tehtävästä saa yhden () pisteen, minkä lisäksi saa yhden () bonuspisteen jokaisesta muusta ratkojasta, joka ei ole osannut ratkoa tehtävää.
Kenguru 2017 Benjamin (6. ja 7. luokka)
sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saat 3, 4 tai 5 pistettä.
Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan
Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen