Elinvoimaiset kunnat ja alueet

Elinvoimaiset kunnat ja alueet

Esipuhe Alueellisen kehittämisen keskeisiä tavoitteita on tukea yrittäjyyden ja tuotantotoiminnan edellytyksiä kunkin alueen omiin vahvuuksiin perustuen sekä luoda viihtyisiä, toimivia ja turvallisia asuinympäristöjä asukkaille. Kuntien ja alueiden vahvuuksien hyödyntämistä tukemaan tarvitaan hyvin toimivat ja helposti saatavilla olevat palvelut kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut mukaan luettuina, selkeät hallinnolliset rakenteet sekä riittävän kattavat, laadukkaat ja kohtuuhintaiset fyysiset ja sähköiset yhteydet. Vahvan ja monipuolisen osaamisen ja erilaisten yhteistyöverkostojen merkitys alueille kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Koulutuksen saatavuus ja korkeatasoisuus eri koulutusasteilla sekä osaavan työvoiman tarjonnan riittävyys ovat aluekehityksen kannalta keskeisessä roolissa. Viimeaikainen luonnonvaroihin perustuvan tuotannon vahva esiinnousu on avannut uusia mahdollisuuksia. Matkailun kehitysmahdollisuudet kasvavat ihmisten lisääntyvän vapaa-ajan myötä. Yhteisöllisyyteen ja verkostojen toimivuuteen tukeudutaan tulevaisuudessa entistä enemmän niin kaupunki- kuin maaseutualueilla. Kuntaliitto asettanut seuraavat neljä strategista linjausta kuntien ja alueiden elinvoimaisuuden edistämiseksi: 1. Vahvistettava kuntien ja alueiden edellytyksiä hakeutua yhteistyöhön ja verkostoihin omien resurssien ja osaamisen täydentämiseksi 2. Vahvistettava kuntien, seutujen ja alueiden edellytyksiä luoda omiin vahvuuksiinsa perustuvia kilpailukykyisiä ja innovatiivisia toimintaympäristöjä 3. Tuettava alueellisen hallinnon uudistamista sekä kuntiin perustuvien maakuntien liittojen rakenteen ja aseman selkiyttämistä ja vahvistamista 4. Vahvistettava kuntien ja alueiden omaehtoisen kehittämisen resursseja kansallisesti ja Euroopan unionissa Kunkin linjauksen alla esitettyjen tavoitteiden toteutumiseen vaaditaan laajaa yhteistyötä yhteiskunnan eri tahojen ja organisaatioiden kanssa. Alueiden kehittymisessä onnistuminen edellyttää vahvaa yhteistyötä ja samansuuntaista toimintaa julkisen sektorin eri toimijoilta, yrityksiltä, oppilaitoksilta ja muilta osaamiskeskuksilta sekä luonnollisesti kansalaisilta. Tämä ei onnistu ilman yhteisiä strategisia tavoitteita. Näiden tavoitteiden asettaminen siten, että niiden taakse saadaan mahdollisimman laajat toimijoiden joukot, on ensiarvoisen tärkeää. Elinvoimaiset kunnat ja alueet -julkaisu on valmisteltu Kuntaliiton strategiatyön osana. Julkaisussa esitetyt linjaukset ja niitä eteenpäin vievät tavoitteet on käsitelty ja hyväksytty Suomen Kuntaliiton hallituksen kokouksessa 28.10.2010. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto 2

Mitä alueellinen kehittäminen on? Alueellinen kehittäminen on sarja erilaisia toimia, joilla halutaan parantaa alueen yhteiskunnallistaloudellista tilaa mm. vahvistamalla yritys- ja tuotantotoiminnan edellytyksiä sekä kompensoimalla sijainnista aiheutuvia haittoja. Alueellisen kehittämisen yleisenä perusajatuksena on ollut tuen suuntaaminen erityisesti heikoimmille alueille jotta Suomen tasapainoisen alueellisen kehityksen tavoite saavutettaisiin. Alueidenkäytön suunnittelulla tuetaan aluerakenteen tasapainoista kehittämistä sekä elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja kansainvälisen aseman vahvistamista. Tämä tapahtuu hyödyntämällä mahdollisimman hyvin olemassa olevia rakenteita sekä edistämällä elinympäristön laadun parantamista ja luonnon voimavarojen kestävää hyödyntämistä. Aluerakenteen ja alueidenkäytön kehittäminen perustuu ensisijaisesti alueiden omiin vahvuuksiin ja sijaintitekijöihin. Aluepolitiikka on julkisen vallan eri alueiden kehitystä tukevaa tai kaikkia alueita kehittävää toimintaa, jossa peruslähtökohtana on hyvinvoinnin tasainen alueellinen jakautuminen. Laaja aluepolitiikka on alueiden laaja-alaista kehittämistä sektoripolitiikkojen (mm. työllisyys-, elinkeino-, innovaatio- ja koulutuspolitiikka) kautta. Suppea aluepolitiikka on elinkeinotoiminnan tukemista erityisesti heikoimmin kehittyneillä alueilla ja on yleensä sektoripolitiikan lisäksi. Kansallisen aluepolitiikan tavoitteena on alueiden kansallisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn kehittyminen, elinvoimainen ja tasapainoinen aluerakenne ja alueiden erityishaasteisiin vastaaminen. Kuluneina vuosikymmeninä on siirrytty yhä enenevässä määrin heikommille alueille osoitetuista suorien tukien politiikasta koko maan kilpailukyvyn edistämistä tukevaan, alueiden omiin vahvuuksiin perustuvaan ohjelmaperusteiseen kehittämispolitiikkaan. Alueella tarkoitetaan tässä julkaisussa asiayhteydestä riippuen joko yhtä kuntaa laajempaa toiminnallista seutua, maakuntajakolain mukaista maakunnan aluetta tai useammista maakunnista muodostuvaa suuraluetta. Tarkastelun pääpaino on toiminnallisuudessa. Alueellisen kehittämisen ja alueidenkäytön tulee perustua taloudellisesti, sosiaalisesti, ekologisesti ja kulttuurisesti kestävään päätöksentekoon ja toimintaan. Tällöin tavoiteltu talouden kasvu on tasaista ilman velkaantumista ja varastojen kuluttamista ja ihmisen toiminta on sopeutettu luonnon kestokykyyn. Asukkailla on tasavertaiset mahdollisuudet hyvinvointiin, päätöksentekoon osallistumiseen ja perusoikeuksien toteutumiseen asuinpaikasta riippumatta ja heillä on myös mahdollisuus säilyttää kulttuurien moninaisuus sukupolvelta toiselle. Alueen menestyksen reunaehtoja ovat omien erityisten vahvuuksien ja voimavarojen tiedostaminen, erikoistuminen, ydinosaamisen kehittäminen, vahva ja toimiva yhteistyöverkosto sekä kyky ja tahto verkottua sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Alueellisesta kilpailukyvystä puhuttaessa tarkastellaan sitä kuinka hyvin alue onnistuu houkuttelemaan yrityksiä, pääomia ja työvoimaa. Alueellinen erikoistuminen puolestaan lisää mahdollisuuksia alueelliselle työnjaolle ja toisiaan täydentävälle tuotannolle. Yksinkertaisimmillaan verkosto voidaan käsittää eriasteisiksi ja eri tavoin vakiintuneiksi suhteiksi toisistaan riippuvaisten ja yhteisen intressin ympärille organisoituneiden toimijoiden välillä. Verkostoissa yhteistyö perustuu vastavuoroisuuteen ja organisaatioiden väliseen tasa-arvoiseen yhteistyöhön yhteisen tavoitteen (esim. maakunnan kehityksen tilan parantaminen) puolesta. Alueellisen verkostoyhteistyön haasteita ovat mm. olemassa olevat hierarkkiset hallinto- ja suunnittelujärjestelmät sekä eri organisaatioiden erilaiset toimivaltuudet, jotka vaikuttavat niiden mahdollisuuksiin tehdä itsenäisiä päätöksiä. 3

Elinvoimaiset kunnat ja alueet Kuntaliiton alueellisen kehittämisen linjaukset Vahvistettava kuntien ja alueiden edellytyksiä hakeutua yhteistyöhön ja verkostoihin omien resurssien ja osaamisen täydentämiseksi OMAEHTOISTA ALUEELLISTA KEHITYSTÄ TUKEVAT RAKENTEET, TOIMINTAMALLIT JA VÄLINEET MURROKSESSA ALUERAKENTEEN KESKITTYESSÄ Suomen alueet ovat erilaisia. Myös niiden tarpeet ovat erilaisia. Tämä yhdessä käytettävissä olevien resurssien (työvoima sekä sen osaaminen, tuotantorakenne, infrastruktuuri, luonnonvarat) kanssa ovat lähtökohtana kulloinkin tarvittaville kehittämistoimille. Aluetaloudet ovat myös entistä alttiimpia kansainvälisille toimintaympäristön muutoksille. Viimeaikainen kaivannaisteollisuuden osuuden nousu on esimerkki siitä, miten alueen kehittymisen mahdollisuudet voivat hetkessä muuttua ulkoisten tekijöiden (mineraalien maailmanmarkkinahintojen nousu sekä tekniikan kehittyminen) vaikutuksesta. Alueiden vahvuuksiin ja tarpeisiin perustuva kehittämistyö johtaa eriytyvien alueiden Suomeen. Tämä kehitys ei kuitenkaan saa johtaa alueellisen eriarvoisuuden lisääntymiseen. Alueellisen kehittämisen tavoitteena on saada aikaiseksi aktiivista eri tahojen välistä yhteistyötä ja kehittämismyönteistä ilmapiiriä, jolla halutaan estää suurten alueellisten hyvinvointierojen syntyminen. Erilaisten verkostojen merkitys alueellisessa kehittämisessä kasvaa: verkostomainen toimintatapa edesauttaa hyvien käytäntöjen leviämistä hyvinkin laajalle alueelle, kokoaa resursseja yhteisiä intressejä tukevaan markkinointiin ja alueen kehittämisen kannalta keskeiset organisaatiot yhteen. Toimintojen ja väestön ja sitä kautta kasvun entistä suurempi kasaantuminen kaupunkiseuduille haastaa tasapainoisen alueellisen kehityksen tavoitteen. Harvaan asutut ja syrjäiset alueet ovat tulevina vuosina kriittisimmässä tilanteessa. Myös nopeasti kasvavien kaupunkiseutujen sisäiset asumiseen, liikkumiseen ja sosiaaliseen eriytymiseen liittyvät haasteet tulevat vaatimaan yhä enemmän huomiota. Voimistuva rakennemuutos haastaa tulevaisuudessa erityisesti elinkeinorakenteeltaan yksipuoliset alueet. Tuotannon rakennemuutoksen kiihtyminen lisää tulevaisuudessa apua tarvitsevien paikkakuntien määrää eikä alueilla itsellään ole juurikaan mahdollisuuksia selviytyä tilanteesta omin voimin. Valtio on viimeisten vuosien aikana pystynyt tehostamaan reagointikykyään äkillisissä rakennemuutoksissa ja kriisi-ilmoituksen kohdatessa pystytään työ- ja elinkeinoministeriössä tekemään hyvinkin nopeita tukipäätöksiä. Haasteena on miten jatkossa pystytään turvaamaan tuki myös pienemmille rakennemuutoksesta kärsiville paikkakunnille. Kuntien rooli aluekehittämisessä on tärkeä: ne ovat avaintoimijoita yritysten toiminta- ja innovaatioympäristöjen luomisessa sekä ihmisten asuinympäristöjen ja -mahdollisuuksien kehittämisessä. Kuntien aktiivinen toiminta eri tahojen yhteensaattamiseksi ja verkostoitumisen edistämiseksi vaikuttaa myönteisesti koko alueen kehitykseen. Kuntien toimet palvelurakenteen kehittämisessä ja peruspalvelujen tarjoamisessa ovat keskeisiä kilpailukykytekijöitä ja perusedellytyksiä myös muulle toiminnalle alueilla. Kilpailukyvyn eri osatekijöitä vahvistamalla voidaan osaltaan vaikuttaa alueellisen uusiutumisen mahdollisuuksiin. 4

Omaehtoisen alueellisen kehittämisen toimintamalli asettaa edelleen haasteita niin kehittämisstrategioiden laatijoille kuin strategioita toteuttaville. On oltava kykyä ja tahtoa elinvoimaisuuden kannalta tärkeiden uusien avausten tekemiseen ja riskinottoon. On pystyttävä myös joko alueellisentai verkostoyhteistyön kautta hakemaan täydennystä alueen omalle osaamiselle. On pystyttävä tunnistamaan oman alueen tavoitteita parhaiten palvelevia kehittämisen strategioita, toimintamalleja ja keinoja. Omaehtoisen ja aluelähtöisen kehittämistoiminnan edellytyksenä on, että yhteiskunnan rakenteet antavat tilaa toimijoiden omille valinnoille ja ratkaisuille, oli sitten kyse toimintaa ohjaavasta lainsäädännöstä, kehittämisstrategioista tai rahoitusohjelmista. Toinen keskeinen edellytys on, että on käytettävissä riittävät taloudelliset resurssit sekä toimivat kehittämisvälineet tavoitteiden toteuttamiseen. Alueen maineen kehittämiseen ja kilpailukyvyn tukemiseen on hyvä löytää yhteiset tavoitteet ja viestit. Kehittämis- ja markkinointityöhön on koottava voimavaroja ja hyödynnettävä esimerkiksi seudullisia kehittämisorganisaatioita. Kehittämisen reunaehdoista keskeisimmät ovat ihmisten osaaminen sekä liikenne- ja tietoliikenneinfrastruktuurin kattavuus sekä laatu. Puutteelliset tai huonokuntoiset yhteydet voivat pahimmillaan viedä pohjaa pois muilta kehittämispanostuksilta. Yhdyskuntarakenteen kehittämisen tulee olla hallittua, mikä merkitsee erityisesti kasvavien kaupunkiseutujen hajarakentamisen riittävää ohjaamista. Myös kehittämismyönteisen ilmapiirin luominen ja yhteistyökulttuurin vahvistaminen on entistä tärkeämpää. Nykyinen kuntarakenne on palvelujen järjestämisvelvollisuuden ja kehittämisvastuun näkökulmasta tällä hetkellä suurten haasteiden edessä. Kuntaliiton Uusi Kunta 2017-hankkeessa pureudutaan mm. siihen, voisiko tulevaisuuden Suomessa olla useita erilaisia kuntarakenteita (voivatko järjestämisvastuut olla erilaisia ja voivatko kunnat muodostua toisistaan poikkeavista rakenteista). Alueellisen kehittämisen näkökulmasta törmätään kuntarakennetta uudistettaessa seuraaviin kysymyksiin: kuinka tehtäviltään ja rakenteiltaan erilaisten kuntien panostukset kehittämistyöhön ohjautuisivat ja kuinka niiden kehittämistarpeet saataisiin sovitettua yhteen laajempaa alueellista tasapainoa tukevasti ja mitkä ovat kuntien vaihtoehtoiset tavat yritysten toimintaympäristöjen sekä asuinympäristöjen kehittämisessä. Seinäjoen seudun kuntien yhteistyö Seinäjoen seudulla toteutunut merkittävä kuntaliitos on edistänyt maankäytön, asumisen ja liikenteen ja palvelujen yhteensovittamisen edellytyksiä. Samalla alueen kunnat jatkavat yhteistyötä jossa pääkohteina ovat seudullinen rakennemalli ja yhteinen asuntopoliittinen ohjelma. Rakennemallin yhteydessä tehdään palvelukartoitus ja selvitetään palvelujen saavutettavuutta. Kaikki kaupunkiseutusuunnitelmakunnat ovat mukana yhteistyössä ja yhteistyöaluetta on laajennettu. KANSAINVÄLISTEN YHTEYKSIEN JA -YHTEISTYÖN MERKITYS TULEVAISUUDESSA KASVAA Rajanylittävä ja kansainvälinen yhteistyö on tulevaisuudessa erilaisille aluetalouksille entistä merkittävämpää. Eri toimijoiden välinen yhteistyö niin naapurimaiden raja-alueiden kanssa kuin laajemman kansainvälisen toiminta-alueen (Itämeren ja Barentsin alueet) puitteissa on lisääntynyt erityisesti EU-jäsenyyskaudella. Erilaiset kehityskäytävät tukeutuvat tietyn toiminnallisen alueen toisiaan tukevan ja täydentävän tuotannon sekä niitä yhdistävien liikenneväylien sekä toisaalta yhteistyöverkostojen muodostamaan kilpailuetuun. Samanaikaisesti pääkaupunkiseutu sekä suuret kaupunkiseudut nousevat yhä vahvemmin mukaan kansainväliseen kilpailuun suuryritysten sijaintipaikkoina. Toisaalta kansainvälisestä yhteistyöstä haetaan uusia 5

kumppanuuksia tutkimuslaitosten, yritysten sekä julkisen sektorin yhteistyöhön sekä etsitään uusia toimivampia käytäntöjä sovellettavaksi kotimaassa. Tällä hetkellä kansainvälisiä yhteyksiä avataan erityisesti Kiinaan ja Kaukoitään, missä julkisen vallan edustuksella on tärkeä rooli yritysyhteyksien avaamisessa. Kaupungit edistävät elinkeinoyhteistyötä Kiinan kanssa Sekä Espoo että Vantaa ovat viimeisten vuosien ajan määrätietoisesti rakentaneet yhteyksiä Kiinaan. Vantaan vuonna 2009 solmitussa Kiinan kehityspankin ja Vantaan kaupungin välisessä yhteistyösopimuksessa tavoitteena on mm. helpottaa kiinalaisten yritysten tuloa Suomeen sekä suomalaisten yritysten vientiä Kiinaan. Espoon jo vuonna 1998 solmima kumppanuussopimus Shanghain kanssa uudistettiin vuonna 2010. Uusi sopimus kattaa mm. innovaatiokeskusten ja yrityshautomoiden yhteistoiminnan edistämisen, koulutusyhteistyön sekä tiedonvaihdon mm. kestävän kaupunkisuunnittelun sekä sosiaalija terveyspalvelujen hyvistä käytännöistä. Espoo on muun kaupunkiseudun ohella vahvasti esillä Shanghai Expo 2010-maailmannäyttelyssä. Pohjois- ja Itä-Suomen kansainväliset kehityskäytävät Perämeren rannikolle Kemi-Tornion alueelle on kehittymässä yhä vahvempi teollisten toimintojen vyöhyke (metsä- ja terästeollisuus), joka jatkuu Perämeren kaaren jatkeena Meripohjolan (- ) kasvuvyöhykkeenä. Perämeren kaarelle on sijoittunut suurteollisuutta, korkean teknologian yrityksiä sekä yliopistoja ja korkeakouluja. Pohjois- ja Itä-Suomen mahdollisuudet ovat tulevaisuudessa erityisesti Barentsin alueen logistisena keskuksena, josta yhteydet niin merten moottoritielle kuin rautatieyhteydet Ruotsiin. Murmanskin käytävä yhdistää itä-länsisuunnassa Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisosat Luoteis- Venäjän ja Murmanskin rataan. Täällä logistinen yhteistyö on keskeinen tulevaisuuden kehitysnäkymä. Perämeren kaaren lisäksi -- Arkangel muodostaa keskeisen ylimaakunnallisen kehittämisvyöhykkeen. Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa tavoitteena on Venäjän Karjalan ja Pietarin suuntaisten yhteyksien vahvistaminen. Pohjois- ja Itä-Suomi on vahvasti mukana ns. NSPA-yhteistyössä ( Pohjoiset harvaan asutut alueet) yhdessä Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan alueiden kanssa. Yhteistyöverkoston tavoitteena on mm. vaikuttaa EU:n rakennerahastojen painotuksiin tulevalla v. 2014 alkavalla ohjelmakaudella. 6

TÄTÄ TAVOITELLAAN Elinvoimaisen eriasteisten keskusten verkoston tulee muodostua kansainvälisesti merkittävästä metropolialueesta, vahvoista suurista kaupunkialueista, erikoistuneista kaupunkikeskuksista sekä erityisiin vahvuuksiinsa tukeutuvista maaseutukeskuksista ja -alueista. Kehityskäytävät sitovat kaupungit, niitä ympäröivät taajamat ja niiden läheiset maaseutumaiset alueet vuorovaikutukseen keskenään mahdollistaen alueellisen työssäkäynnin. Haasteellisille alueille on turvattava joustavia välineitä elinkeinotoiminnan kehittämiseen ja palvelujen turvaamiseen äkillisen rakennemuutoksen kohdatessa. Aluerakenne perustuu mahdollisimman ekotehokkaaseen energiankulutusmalliin, jossa yhdyskuntarakenteen hajautuminen pidetään hallittuna ja turvataan toimivat ja korkealaatuiset liikenneyhteydet niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Vahvaan paikalliseen itsehallintoon nojautuva aluerakenne vaatii erilaisten toiminnallisten alueiden omiin strategisiin valintoihin pohjautuvaa yhteistyötä. Tulevaisuuden kehittämishaasteisiin on vastattava toimilla, jotka tukevat alueiden elinvoimaisuutta ja toimivuutta ja estävät ympäristöä rasittavan hajautumisen. Omaehtoinen alueen omiin vahvuuksiin perustuva kehittämistyö ei tarkoita tältä osin vastuun siirtämistä yksinomaan kunnille ja maakunnille. EU:n, valtion ja sen aluehallinnon on pystyttävä tarjoamaan rahoitusvälineitä ja politiikkaohjausta tukemaan kumppanuuden pohjalta tehtävää työtä alueilla. Yrityksillä on oltava mahdollisuus kytkeytyä kansallisiin ja kansainvälisiin tuotantojärjestelmiin sijainnista riippumatta. Tämä edellyttää toimivia tietoliikenneyhteyksiä mutta toisaalta myös kunnossa olevaa ja riittävän kattavaa fyysistä infrastruktuuria sekä toimivaa palveluinfrastruktuuria. Peruspalvelut turvataan niin asukkaille kuin yrityksille. Palvelujen tasapuolisen saatavuuden turvaamiseksi kehitetään uusia toimintamalleja ja niiden toteutuksessa hyödynnetään uusia innovatiivisia toimintamalleja ja ICT-teknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja. Valtion tulee huolehtia toimivasta liikenneinfrastruktuurista ja saavutettavuuden parantamisesta sekä koko maan kattavista riittävän tehokkaista ja kohtuuhintaisista tietoliikenneyhteyksistä sekä toimivista joukkoliikenteen peruspalveluista. Rajanylityspaikkojen toimivuudella ja määrällä on myös paikallista elinkeinoelämää tukevia vaikutuksia, jotka tulee ottaa huomioon. Euroopan unionin on huolehdittava Euroopan laajuisen TEN-liikenneverkoston toimivuudesta ja kansainvälisestä kattavuudesta 7

Vahvistettava kuntien, seutujen ja alueiden edellytyksiä luoda omiin vahvuuksiinsa perustuvia kilpailukykyisiä ja innovatiivisia toimintaympäristöjä ALUEELLINEN KILPAILUKYKY ENEMMÄN KUIN OSATEKIJÖIDENSÄ SUMMA Alueellisella kilpailukyvyllä tarkoitetaan alueiden kykyä luoda, houkutella ja ylläpitää monipuolista julkista ja yksityistä toimintaa, joka välillisesti lisää alueen taloudellista hyvinvointia. Alueellisia kilpailukykytekijöitä ovat mm. infrastruktuuri, yritykset, hyvin toimivat palvelut, alueen inhimilliset voimavarat (osaaminen ja mahdollisuus koulutukseen), asuin- ja elinympäristön laatu, vahvat instituutiot ja toimiva kehittäjäverkosto, alueella olevat raaka-ainevarannot sekä sijainnista ja saavutettavuudesta (hyvät liikenne- ja tietoliikenneyhteydet) syntyvät kilpailuedut. Yhteiskunnan sisäinen eheys eli sosiaalinen koheesio on keskeinen edellytys kilpailukyvyn eri elementtien yhteentoimivuudelle. Tällöin korostuvat niin naisten ja miesten kuin myös eri väestöryhmien inhimilliset voimavarat. Talouden globalisaation tiivistyessä on osaamisen, innovaatioiden sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan edistäminen alueiden kilpailukyvyn kannalta yksi keskeisimmistä menestystekijöistä. Tulevaisuudessa alueellinen verkostoituminen, erikoistuminen ja kilpailukyky kytkeytyvät kiinteästi yhteen. Monialaiset ja vahvat innovaatiokeskittymät tulevat sijoittumaan erityisesti suurimmille kaupunkiseuduille, joissa on paljon luovaa osaamista ja luovan työn tekijöitä. Kaikilla alueilla voidaan yhteistyöllä ja verkostoitumisella kehittää elinvoimaa tukevaa innovaatio-, maine- ja markkinointityötä. Osaamisen ja sen ylläpidon merkitys alueilla kasvaa tulevaisuudessa. Kyky uusintaa tietopääomaa edellyttää vahvaa ja monipuolista perussivistystä, mutta samalla jokaisella tulee olla mahdollisuus hankkia riittävä ammatillinen osaaminen työmarkkinoille sijoittumiseksi. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen peruskoulutuksen riittävä saatavuus on turvattava erityisesti niillä alueilla, joilla välimatkat ovat pitkät. Koulutuksen järjestäjät muodostavat dynaamisen verkoston johon kuuluvat kaikki koulutusasteet ja koulutusmuodot. Tämä mahdollistaa joustavan koulutustarjonnan ja turvaa nopean reagointikyvyn koulutustarpeiden muuttuessa. Verkostoyhteistyössä ei olla sidoksissa kiinteisiin rakenteisiin (esim. tilat, laitteet, välineet) ja pystytään viemään opetus sinne missä sitä kulloinkin tarvitaan. Rahoitusjärjestelmän tulee tukea kohtuullisessa määrin koulutuksen saatavuutta. Ylläpitäjäjärjestelmä tukee koulutuksen keskittymistä mitä pitäisi ehkäistä erityisesti nuorten koulutuksen osalta. Kunnat ovat joutuneet nykyisessä järjestelmässä ns. maksuautomaatin asemaan valtion kerätessä asukaskohtaista maksuosuutta. Kuntien tulisi pystyä vaikuttumaan koulutuksen menokehykseen. Koulutustarpeiden ennakointi on keskeinen alueellisen kehittämisen väline. Ennakointi on järjestelmällinen, osallistava prosessi, jossa kerätään tietoa ja laaditaan visioita keskipitkän ja pitkän aikavälin tulevaisuudesta ja jolla pyritään parantamaan nykyisten päätösten tietopohjaa ja käynnistämään yhteisiä toimia. Ennakointi voi auttaa alueita poistamaan kehityksen esteitä, laatimaan pitkän aikavälin visioita ja selvittämään niiden nykyvaikutuksia. Työvoiman tarjonnan ja kysynnän vastaavuutta ei ole kuitenkaan mahdollista taata yksinomaan suhteellisen hidasliikkeisen koulutuksen määrällisen mitoituksen (koulutuspaikkojen määrä) keinoin. Koulutuksen sisällöllinen kehittämisen ja koulutusjärjestelmän joustavuuden kasvattamisen merkitys kasvaa. 8

ALUEELLISET INNOVAATIOJÄRJESTELMÄT ALUEELLISEN UUSIUTUMISEN TUKENA Innovaatio määritellään Suomen kansallisessa innovaatiostrategiassa osaamiseen perustuvaksi hyödynnetyksi kilpailueduksi. Yksinkertaisesti kyseessä on jokin uusi tuote, toimintamalli tai palvelu, jolla on kaupallista kysyntää tai joka tehostaa tuotantoprosesseja. Innovaatiotoiminta perustuu alueellista kilpailukykyä tehokkaasti palvelevaan tiedon luomiseen, välittämiseen ja käyttämiseen. Innovaatioympäristöksi sanotaan kaikkia niitä tekijöitä, jotka tarjoavat mahdollisuudet kohtaamisille, tukevat uusien ideoiden syntyä ja soveltamista sekä organisaatiokohtaisia oppimisprosesseja. Innovaatioympäristöllä tarkoitetaan mm. toimivia työmarkkinoita, tutkimus- ja koulutusjärjestelmää sekä yritystoimintaa ja markkinoita koskevaa lainsäädäntöä. Alueellinen innovaatiojärjestelmä muodostaa innovaatioympäristön hallinnollis-toiminnallisen rungon tuottaen mm. yritysten innovaatiotoimintaa tukevia palveluita ja kooten toisiaan lähellä sijaitsevista eri organisaatioista muodostuvan kehittäjäverkoston. Kysyntä- ja käyttäjälähtöisen innovaatiotoiminnan lähtökohtana on asiakkailta ja sorvin äärestä saatavat ajatukset ja tarpeet uusien tuotteiden, palvelujen, prosessien ja organisaatiomuotojen kehittämisessä. Kysyntä- ja käyttäjälähtöisyys mahdollistaa uusien innovaatioiden tunnistamisen ja tuotantoon saamisen myös muualla kuin suurimmissa kasvukeskuksissa ja yliopistopaikkakunnilla. Luova talous nähdään yhtenä tulevaisuuden kasvavana alana, jolla on vahva kytkentä alueellisiin innovaatiojärjestelmiin. Luovilla aloilla tarkoitetaan yrittäjyyttä ja kauppaa, jota käydään kulttuurisilla sisällöillä. Luovien alojen yritystoiminnalle on leimallista paitsi materiaalisen myös aineettoman kulttuuripääoman tuotteistaminen. Luovia aloja ovat mm. elokuva- ja tv-tuotanto, liikunta- ja elämyspalvelut, musiikki ja ohjelmapalvelut, tanssi ja teatteri, muotoilupalvelut sekä mainonta- ja markkinointiviestintä. Kunnat ovat keskeisessä asemassa luovien alojen edistäjinä mm. tarjoamalla kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita sekä ylläpitämällä kulttuuri-infrastruktuuria. Myös suvaitsevaisuudella ja kulttuurisella moninaisuudella on suuri merkitys luovuuden edistämisessä. Kunnat ovat keskeisessä asemassa luovien alojen edistäjänä. Kuntien ylläpitämissä kulttuuri- ja taidelaitoksissa piilee varteenotettava kehittämispotentiaali, jota voidaan hyödyntää sekä luovien alojen kehittämisessä että alueen elinvoimaisuuden moottoreina. Tukemalla ja tarjoamalla kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita kunta vaikuttaa myönteisesti alueen sosiaaliseen ilmapiiriin ja edistää näin alueen elinvoimaisuutta. EU:n alueella luovien alojen työllisyys kasvaa jatkuvasti. Suomessa alan työpaikat keskittyvät tällä hetkellä voimakkaasti Etelä-Suomeen ja suurimpiin kaupunkeihin. Tulevaisuudessa luovat alat voivat olla kasvuala myös suurten keskusten ulkopuolella. Uusien innovatiivisten toimialojen kuten esimerkiksi luovien alojen rakentuminen edellyttää uudenlaista ohjaus- ja tukipolitiikkaa sekä ymmärrystä niiden erilaisesta toimintadynamiikasta verrattuna perinteisimpiin tuotannonaloihin. Palveluhankinnat nähdään yleensä toimintona, jonka kautta kunta ostaa tarkasti määriteltyä palve- 9

lua ulkopuoliselta yritykseltä, eikä mahdollisuutena hyödyntää yritysmaailman innovointikykyä palvelun kehittämisessä. Onnistunut hankintaprosessi valjastaa yritykset tekemään kuntapalveluiden tuotekehitystä. Näin syntyvä uusi toimintamalli vahvistaa myös yrityksen kilpailukykyä markkinoilla. Hankinta toimii näin sekä tuotekehityksen että elinkeinopolitiikan instrumenttina. Esimerkkejä Etelä-Suomen erilaisista innovaatioverkostoista ja uutta osaamista tukevista rakenteista Päijät-Hämeessä on nostettu kolme innovaatiotoiminnan osaamisen kärkeä, joissa halutaan tulevaisuudessa profiloitua: ympäristö, muotoilu ja innovaatiotoiminnan aktivointityö. Lisäksi halutaan antaa enemmän mahdollisuuksia luovan potentiaalin kohtaamiseen mm. seuraavanlaisin toimenpitein: etsitään uusia malleja, joissa taiteesta ja kulttuurista luodaan hyvinvointia, tuetaan luovien alojen ja hyvinvointialojen yhteistä yritystoimintaa ja palvelukonsepteja sekä kehitetään luovan alan toimijoiden yhteenliittymiä. Häme Open Campuksen (avoin yliopisto- ja korkeakoulukeskus) avulla pyritään luomaan Kanta-Hämeestä avoimen toimintakulttuurin, korkean osaamisen, innovatiivisen yritystoiminnan ja yhteistyön maakunta. HOCin toiminnan ytimessä on osaamiseen perustuva ja tarvelähtöinen kehittämistyö, jota viedään eteenpäin erilaisilla yhteistyöhankkeilla. Verkoston työssä hyödynnetään mm. sosiaalisen median sovelluksia. Varsinais-Suomessa toimii Luovikko, Turun seudun luovien alojen osaaja- ja kehittäjäverkosto, joka edistää luovien alojen kehittymistä ja kasvamista seudulla. Tavoitteena on saada aikaan luoville aloille enemmän kannattavaa liiketoimintaa. Lisäksi edistetään kulttuurialojen ja elinkeinoelämän välistä vuorovaikutusta. Tärkeää on saada aikaan mahdollisuuksia kohdata, oppia toinen toiselta, tehdä yhteistyötä ja liiketoimintaa paitsi luovilla aloilla työskentelevien ihmisten ja yritysten välille niin myös muiden alojen toimijoiden kanssa. 10

TÄTÄ TAVOITELLAAN Julkisen hallinnon muutos- ja ennakointikykyä vahvistetaan sekä koulutustarpeiden ennakointi otetaan alueilla haltuun. Kysyntä- ja käytäntölähtöistä innovaatiotoimintaa alueilla vahvistetaan alueellisten innovaatiostrategioiden mukaisesti ja huolehditaan syntyvien innovaatio- ja osaamiskeskittymien heijastusvaikutusten siirtymisestä myös ympäröiville alueille. Hyvin toimivat kaupunkiseudut ovat myös kansainvälisesti kilpailukykyisiä ja hyviä innovaatioympäristöjä. Sosiaalinen ja ympäristöllinen eheys, monipuolisuus ja toimivuus parantavat markkinoihin ja spontaaniin kaupunkikulttuuriin perustuvan innovoinnin edellytyksiä. Edistetään mahdollisuuksia tunnistaa kysyntä- ja käytäntölähtöisten innovaatioiden tunnistamista erityisesti paikallisella tasolla. Innovaatioiden tunnistamiseen ja niiden taloudelliseen tuotantoon saattamiseen on saatava toimivat alueelliset rakenteet ja riittävät resurssit. Näin edesautetaan niiden potentiaalisten yritysten löytymistä, joissa käyttäjä- ja käytäntölähtöisiä innovaatioita voidaan tuotteistaa ja osattava kartoittaa yritysten tuen tarve. Tukipalveluiden saatavuudesta eri puolilla maata on huolehdittava ja niitä tarjotaan yhteistyössä eri organisaatioiden (seudulliset kehitysyhtiöt, TEKES) kanssa. Kuntien investoinneilla ja hankinnoilla tuetaan uusien innovatiivisten ratkaisujen ja tuotteiden kehittämistä. Kulttuurin ja taiteen osaajien panosta alueellisten kehittämisstrategioiden laadinnassa tulee vahvistaa ja kulttuurituotannon tukea niin paikallisella kuin maakunnallisella tasolla tulee nostaa. Valtion tulee suunnata innovaatio-, osaamiskeskus- ja yliopistopolitiikkaa tukemaan alueellisten innovaatiojärjestelmien muodostumista. 11

Tuettava alueellisen hallinnon uudistamista sekä kuntiin perustuvien maakuntien liittojen rakenteen ja aseman selkiyttämistä ja vahvistamista UUSI ALUEKEHITYSLAKI VAHVISTAA KUNTIIN PERUSTUVIEN MAAKUNTIEN LIITTOJEN ROOLIA ALUEELLISESSA KEHITTÄMISESSÄ Vastuu alueellisesta kehittämisestä kuuluu kunnille ja valtiolle. Vuoden 2010 alussa voimaan tulleen aluekehityslain tavoitteena on vuorovaikutukseen ja verkostoitumiseen perustuvat alueiden kehittämisen järjestelmä, joka luo edellytykset eri alueiden tasapainoiselle kehittymiselle ja kestävään kehitykseen perustuvalle hyvinvoinnille ja taloudelliselle kasvulle. Kuvassa 2 on kuvattu alueiden kehittämisen suunnittelujärjestelmä, jossa eri väreillä on korostettu valtion ja toisaalta kuntiin perustuvien maakuntien liittojen tuottamat suunnitteluasiakirjat Laki alueiden kehittämisestä alueiden kehittämisen tavoitteet Valtakunnalliset alueiden kehittämistavoitteet VN:n päätös hallituskaudeksi, tarvittaessa muulloinkin suuntaa ja sovittaa yhteen maakuntaohjelmia ja eri hallinnonalojen alueiden kehittämistä erityisohjelmat ja periaatepäätökset S e k t o r i p o l i t i i k a t Hallinnonalojen aluestrategiat laaditaan hallituskaudeksi määritellään hallinnonalan aluekehittämisen tavoitteet, toimenpiteet sekä periaatteet niiden ja rahoituksen kohdentamisesta ELY* + AVI* Aluehallinnon strateginen Suunnittelu * ELY = Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus * AVI = Aluehallintovirasto Maakuntasuunnitelma pitkän aikavälin strateginen suunnitelma (aikajänne n. 25 vuotta) Maakuntaohjelma laaditaan 4 vuodeksi maakunnan kehittämisen tavoitteet ja painopisteet rahoitussuunnitelma valtion, EU:n, kuntien ja muiden tahojen rahoituksesta tarkennetaan vuosittain sovitetaan yhteen muut alueella toteutettavat kansalliset ja EU:n ohjelmat aikajänne 3-5 vuotta Maakuntakaava yleispiirteinensuun nitelma maakunnan alueidenkäytöstä yhdyskuntarakenteen jaalueidenkäytön perusratkaisut (aikajänne1020v.) Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma Kuva 2. Alueiden kehittämisen suunnittelujärjestelmä 12

sekä niiden väliset ohjaavuudet. Alueellisessa kehittämisessä mukana olevien eri organisaatioiden roolit vaativat edelleen selkeyttämistä ja uudistamista. Uuden aluekehityslainsäädännön myötä muodostuneet elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset toimivat hyvänä kumppanina maakunnan kehittämisestä vastaaville maakuntien liitoille. Uudistuksen jälkeen maakunnan liiton kokoamalla maakuntaohjelmalla ja sen toteuttamissuunnitelmalla on entistä suurempi ohjausvaikutus valtion aluehallinnon toimintaan. Suurimpana haasteena tällä hetkellä on toimialuejakojen yhteensopimattomuus: ELY-keskusten (15) ja maakuntien liittojen (19) toimialueet eivät ole yhtenevät. Asiaan haettiin ratkaisuja jo uuden aluekehityslain laadintavaiheessa, jolloin maakuntien liitot näkivät mahdolliseksi muodostaa yhdeksän yhteistoiminta-aluetta, jotka määrittelivät myös ns. täyden palvelun ELY-keskusten (kaikki kolme vastuualuetta edustettuna) aluejaon. Yhteistoiminta-alueiden päätöksenteko perustuu yhtäpitäviin päätöksiin lukuun ottamatta Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan yhteistoiminta-aluetta, jossa on lähdetty valtiovarainministeriön rahoittaman pilotin avulla testaamaan pidemmälle vietyä yhteistoimintamallia. Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan yhteistoiminta: Kaakkois-Suomessa on Suomen ainoana alueena perustettu yhteistoimintaelin (4 edustajaa Kymenlaaksosta ja 4 edustajaa Etelä-Karjalasta), joka käsittelee keskeiset yhteiset linjaukset ja muut maakuntien yhteistyön kannalta merkittävät asiat. Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelmien yhteisten linjausten perustuvia kehittämispainotuksia viedään eteenpäin monenkeskisillä kärkihankekokonaisuuksilla, joihin suunnataan pääosa Kaakkois-Suomen aluekehitysvaroista. Maakuntaohjelmatyö-prosessissa Kaakkois- Suomen kunnat ja neljä niiden muodostamaa työssäkäyntialuetta / seutua laativat strategiansa ja budjettinsa sekä priorisoivat oman alueensa painopisteet ja toimijoiden kärkihankkeet. Kaakkois-Suomessa kehitetyistä toimintatavoista ja käytännöistä pyritään luomaan kansallisia malleja, joita levitetään hyvinä käytäntöinä muille alueille. TÄTÄ TAVOITELLAAN Kunnalliseen itsehallintoon perustuva maakunnallinen suunnittelujärjestelmä kokoaa yhteen keskeiset toimijat niin maakunnan sisällä kuin ylimaakunnallisesti määrittelemään tavoitteellinen aluerakenne ja alueellisen kehityksen tila. Alueilla selkeytetään eri organisaatioiden roolit suhteessa strategioiden luomiseen ja niiden toteuttamiseen. Valtion sektoriministeriöt ottavat maakuntien strategiset tavoitteet paremmin huomioon omissa aluestrategioissaan ja toimintansa kohdentamisessa alueille. 13

Vahvistettava kuntien ja alueiden omaehtoisen kehittämisen resursseja kansallisesti ja Euroopan unionissa KANSALLISET KEHITTÄMISEN RAHOITUSVÄLINEET KUNNISSA JA MAAKUNNISSA Ns. suuren aluepolitiikan yksi keskeisin mekanismi on valtionosuusjärjestelmä, jota ollaan uudistamassa. Kuntien erilaiset olosuhteet ja palvelutarpeet (sijainti, väestön ikärakenne) sekä veropohjaerot on otettava uudessa järjestelmässä riittävästi huomioon. Ns. pienen aluepolitiikan välineet eli mm. nykyiset kuntien käytettävissä olevat alueellisen kehittämisen rahoitusvälineet oman budjettirahoituksen lisäksi ovat maakunnan kehittämisraha sekä TEM:n hallinnoiman Koheesio- ja kilpailukyky (KOKO)-ohjelman varat. KOKO-ohjelma on alueiden kehittämislain mukainen valtioneuvoston aluepoliittinen erityisohjelma ja se kattaa muutamaa kuntaa lukuun ottamatta kaikki Suomen kunnat. Ohjelmaa toteutetaan sekä seudullisten KOKO-ohjelmien että teemaverkostojen kautta aina vuoden 2013 loppuun asti. KOKO-ohjelmien kautta rahoitetaan ensisijaisesti yhteistyön toimintatapoja sekä koordinoidaan kehittämistyötä ja käynnistetään prosesseja esimerkiksi esiselvitysten ja pilottiprojektien avulla. TEM:n hallinnoimalla Osaamiskeskus-ohjelmalla (OSKE) luodaan edellytyksiä monipuoliselle innovaatiotoiminnalle alueilla. Ohjelmaan on vuosiksi 2007 2013 nimetty kolmetoista kansallista osaamisklusteria, joita 21 alueellista osaamiskeskusta toteuttaa. Tutkimuksen, koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteisillä hankkeilla parannetaan yritysten kilpailukykyä, vahvistetaan ja uudistetaan alueilla olevaa osaamista, synnytetään uutta liiketoimintaa ja edistetään luovien innovaatioympäristöjen syntymistä. Maakuntien liittojen hallinnoima osuus maakunnan kehittämisrahasta (ns. alueellinen kehittämistuki) on tarkoitettu alueiden kehittämistä ja alueen kuntien välisen elinkeinopoliittisen yhteistyön edistämistä koskeviin kehittämishankkeisiin. Maakuntien liittojen ns. vapaasti käytettävän kehittämistuen sekä suhteellinen että absoluuttinen määrä romahti vuoden 2010 budjettikaudella. Taulukossa 1 näkyy valtion asettamien erityisohjelmien sekä ns. vapaan maakunnan kehittä- Taulukko 1: maakunnan kehittämisraha ja sen jakautuminen työ- ja elinkeinoministeriölle sekä maakuntien liitoille valtion vuosien 2009, 2010 sekä 2011 talousarvioesitysten lähtötietoihin pohjautuen Valtion talousarviovuosi 2009 2010 2011** Osaamiskeskusohjelma (TEM) 9 000 000 9 000 000 9 000 000 Erityisohjelmien hallinnointi ja ohjelmatyön koordinointi (TEM) 880 000 3 600 000 Alueellisiin erityisohjelmiin liittojen kautta kanavoituvat varat 9 318 750 12 556 000* 11 000 000 (arvio) Ohjelmiin sitomaton maakunnan kehittämisraha (maakuntien liitot) 12 456 000 5 000 000 Yhteensä 32 656 000 30 156 000 32 156 000 * = KOKO-ohjelmahakemusten kokonaissumma ** = vuoden 2011 osalta on käytettävissä ainoastaan talousarvioesityksessä esitetyt ko. luvut. Ohjelmiin sitomattoman määrärahan jakautumisesta TEM:n ja liittojen käyttöön ei ole vielä tietoa. 14

misrahan määrät vuosina 2009 ja 2010 sekä arvio määrän suuruudesta vuodelle 2011. Vertailun vuoksi todettakoon että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja aluehallintovirastojen vuoden 2011 käytettävissä olevat varat ovat yhteensä 2,5 miljardia euroa. Taulukossa 2 on esitetty kuluvan rakennerahastokauden 2007 2013 EU- ja kansallisten varojen jakautuminen ohjelmittain. Kaikkiaan Euroopan aluekehitysrahaston varoja on Suomessa käytettävissä 1 098 miljoonaa euroa ja Euroopan sosiaalirahaston varoja 618 miljoonaa euroa (EU-varat yhteensä 1 716 milj. euroa). Kansallista alueiden kehittämisen välineistöä ollaan uudistamassa seuraavalla hallituskaudella. Samalla on huomioitava että aina vuodesta 1995 käytössä ollut EU:n koheesiopoliittinen rahoitus tulee todennäköisesti vähenemään. Tarpeet aluekehityksen välineiden ja keinovalikoiman uudelleen määrittelyyn ovat Suomen EU-jäsenyysajan suurimmat väestön ikääntymisen, tuotannollisen rakennemuutoksen ja viimeaikaisen taloudellisen taantuman alueellisesti eriytyneistä vaikutuksista johtuen. EUROOPAN UNIONIN KOHEESIOPOLITIIKKAA TARVITAAN KOKO EUROOPASSA, ERITYISTÄ HUOMIOTA ON KIINNITETTÄVÄ POHJOISIIN JA HARVAAN ASUTTUIHIN ALUEISIIN EU:n koheesiopolitiikan tulee olla myös tulevaisuudessa keskeinen väline alueellisesti tasapainoisen kehityksen edistämisessä koko Euroopassa. EU:n rakennerahastovaroilla on ollut Suomessa merkittävä rooli talouden rakennemuutoksessa sekä kilpailukyvyn ja osaamisen vahvistamisessa että työllisyyden lisäämisessä. Komission käyttämä termi maantieteellisiä erityispiirteitä omaavat alueet tulee avata selkeästi kattamaan myös pohjoiset harvaan asutut alueet Lissabonin sopimuksen Artiklan 174 sekä Suomen liittymissopimuksen mukaisesti. koheesiopolitiikkaa on jatkettava kaikilla alueilla, sisältöä uudistaen ja fokusointia terävöittäen pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityisasema on huomioitava varojen määräytymisessä väestönkehityksen keskeisin haaste ikärakenteen vinoutuminen tulee huomioida yhtenä Taulukko 2: Suomen EAKR- ja ESR-ohjelmien kansallinen- ja EU-rahoitus kaudella 2007 2013 (Lähde: TEM 2010) EU Kansallinen julkinen Julkinen rahoitus (milj. ) rahoitus (milj. ) yhteensä 2007 2013 Alueellinen kilpailukyky- ja työllisyystavoite (EAKR) 974 1 122 2 096 Etelä-Suomen toimenpideohjelma 138 207 345 Länsi-Suomen toimenpideohjelma 159 239 398 Itä-Suomen toimenpideohjelma 366 365 731 Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 311 311 622 Ahvenanmaan toimenpideohjelma 3 3 6 Manner-Suomen ESR-toimenpideohjelma 615 799 1 414 Valtakunnallinen osio 218 327 545 Itä-Suomen osio 179 181 360 Pohjois-Suomen osio 69 69 138 Etelä-Suomen osio 69 104 173 Länsi-Suomen osio 80 119 199 Ahvenanmaan ESR-toimenpideohjelma 3 3 6 Euroopan alueellinen yhteistyötavoite (EAKR) ja ENPI-naapuruusohjelma 120 83 203 15

kriittisenä tekijänä rakennerahastovarojen kohdentamista pohdittaessa. KOHEESIOPOLITIIKKA TUKEE EUROOPPA 2020- STRATEGIAN LINJAUSTEN ETEENPÄIN VIEMISTÄ Eurooppa 2020 -strategia tähtää älykkääseen, osallistavaan ja kestävään kasvuun. Koheesiopolitiikalla voidaan näitä tavoitteita osaltaan toteuttaa. Eurooppa 2020 -painotusten on tuettava tasaisempaa alueellista kasvua niin EU:n kuin kansallisessa mittakaavassa. Eurooppa 2020 -strategian toteutuksessa tarvitaan paitsi tehokasta ja joustavaa hallintoa, myös kansallisia resursseja sekä EU:n laajuisia rahoitusvälineitä, jotka tukevat alue- ja paikallistason kumppanuuteen perustuvaa kehittämistyötä Koheesiopolitiikkaa voidaan käyttää alueellisten innovaatiojärjestelmien kehittämisessä ja näin osaltaan tukea Eurooppa 2020-strategian älykkään kasvun tavoitetta. Tällöin kehittämistyön pääpainon tulisi olla kysyntä- ja käytäntöperusteisen innovaatiotoiminnan edistämisessä. KOHEESIOPOLITIIKKA TARVITSEE ERILAISIA TOISIAAN TÄYDENTÄVIÄ RAHOITUSVÄLINEITÄ Koheesiopolitiikka tarvitsee sekä Euroopan aluekehitysrahastoa että Euroopan sosiaalirahastoa. Euroopan sosiaalirahaston (European Social Fund, ESF) tulee kuitenkin säilyä omana rahoitusvälineenään. Euroopan sosiaalirahaston avulla voidaan parhaiten tukea Eurooppa 2020-strategian osallistavan kasvun työllisyys- ja osallisuustavoitteita osana alueiden kehittämisstrategioita. Tavoitteena on turvata kaikille mahdollisuus tehdä työtä, myös heikommassa työmarkkina-asemassa oleville. Maaseudun kehittämiskysymykset tulee kytkeä laajemman alueellisen kehittämispolitiikan yhteyteen. Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) tulee säilyä koheesiopoliittisena instrumenttina: ESR on keskeinen väline mm. toteutettaessa Eurooppa 2020 -tavoitteita osallistavasta kasvusta, jossa on tärkeää vahvistaa ihmisten osaamista yhdessä yritystoiminnan kehittämistä tukevien Euroopan aluekehitysrahasto-hankkeiden kanssa toisiaan täydentäen koheesiopolitiikan ja yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) alla olevan maaseudun kehittämisen tavoitteiden välillä täytyy olla nykyistä tiiviimpi kytkentä niin politiikkatasolla kuin käytännön ohjelmatyössä EUROOPPALAINEN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ, ULKORAJAYHTEISTYÖ JA MAKROALUESTRATEGIAT Rajanylittävällä, valtioiden välisellä ja koko Euroopan laajuisella alueellisella yhteistyöllä on myös tulevaisuudessa tärkeä merkitys suomalaisten alueiden kehittämiselle. Ohjelmatyön yksinkertaistaminen ja hankeyhteistyön kansainvälisten haasteiden vähentäminen tukisivat vielä useampien tahojen mahdollisuuksia hakeutua yhteistyöhön. Ulkorajayhteistyö Venäjän suuntaan tarvitsee tulevaisuudessa uudenlaista lähestymistapaa komission ja Venäjän välisissä keskusteluissa. rajat ylittävän yhteistyön jatko kaikilla nykyisillä ohjelmatasoilla tärkeää suuralueyhteistyön (macro regions) lisäarvo syntyy silloin kun jäsenvaltiot sekä alue- ja paikallistaso yhteistyössä määrittelevät suuralueen strategisen viitekehyksen, joka toimii pohjana ohjelma- ja aluekohtaisille kehittämistoimille. EU:n ulkorajayhteistyön hallinnointia ja ohjausta uudelleen arvioitaessa tulee saada Venäjä entistä paremmin tasavertaisena kumppanina yhteistyöhön mukaan. OHJELMALLINEN KEHITTÄMISTYÖ Rakennerahastojen tavoitteita toteuttavien ohjelmien tulee olla mahdollisimman paljon sidoksissa suoraan alueellisiin strategioihin. On järkevää keskittyä vain muutamiin keskeisiin kehittämis- 16

teemoihin, jolloin saadaan toimien vaikuttavuutta paremmin vietyä eteenpäin. Rakennerahastoohjelmatyön hallintoa tulee yksinkertaistaa niin EU- kuin kansallisella tasollakin. Rakennerahastoohjelmatyössä on rakennettava vaikuttavia, riittävän pitkäkestoisia hankekokonaisuuksia, johon on pystytty nivomaan erilaisia kehittämistoimenpiteitä eri aluetasoilla. lähtökohta: jokaiselle alueelle tarvitaan räätälöityjä ratkaisuja jotka soveltuvat niiden omiin tarpeisiin. Ohjelmatyötä on yksinkertaistettava mm. siten että erillistä kansallista rakennerahastostrategiaa ei tarvitsisi tehdä vaan maakunnat koostaisivat ohjelmasisällöt suoraan maakuntaohjelmien linjausten perusteella hallinto- ja tarkastusjärjestelmiä on yksinkertaistettava (suhteellisuuden periaate) kansallisessa rakennerahastotyössä tavoitteena on käyttää vähenevät EU-resurssit laajempien hankekokonaisuuksien rakentamiseen, jolloin niitä tukevia päätösprosesseja kuten ohjelmasopimusmenettelyä sekä avointa hankehakua tulee kehittää. MITÄ TAVOITELLAAN Alueellisessa kehittämisessä tulee olla käytössä riittävän joustavat instrumentit, jotta alueen omiin vahvuuksiin perustuvaa kehittämistyötä ei tarvitse pakottaa keinotekoisesti ylhäältä tuleviin joko kansallisiin tai EU:n kehittämisohjelmien sisältöraameihin. Alueelliseen kehittämiseen tarkoitettua maakunnan kehittämisrahaa koskeva päätöksenteko ja hallinnointi tulee olla maakunnissa. Maakunnan kehittämisraha-osuuksien on oltava nykyistä suurempia jotta maakuntien liitoilla olisi realistiset mahdollisuudet käynnistää riittävän vaikuttavia alueellista kehittämistä tukevia hankkeita yhteistyössä alueensa kuntien kanssa EU:n rakennerahastovaroja tulee olla käytettävissä koko Suomessa myös seuraavalla vuonna 2014 alkavalla ohjelmakaudella. 17

Viimeaikainen suhdanne- ja aluerakenteen kehitys Suomessa ALUEKEHITYS TASAANTUNUT 2000-LUVULLA, RAKENTEELLISIA UUDISTUKSIA TARVITAAN Kuntaliiton vuoden 2010 rakennemuutoskatsauks en mukaan aluekehitys on tasaantunut 2000- luvulla. Väestökasvu on ollut nopeinta suurten kaupunkien lähialueilla. Maassamuutto jatkuu, mutta pienentyneillä väkimäärillä. Tuotanto-, työllisyys- ja väestönkehityksellä (BTV-indikaattori) mitattuna kehitys on ollut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana parasta Uudellamaalla. Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Ahvenanmaa, Varsinais-Suomi, Itä-Uusimaa, Keski-Pohjanmaa sekä Keski-Suomi kulkevat myös positiivisella kehitysuralla. Heikointa kehitys on ollut Kainuussa, Lapissa ja Pohjois- Karjalassa. Tähän ryhmään ovat pudonneet myös aiemmin vahvat teollisuusmaakunnat Etelä-Karjala, Satakunta ja Kymenlaakso. Alueiden kyky ottaa vastaan talouden taantuman ja voimistuvan rakennemuutoksen haasteet vaihtelee voimakkaasti. Heikoimmilla ovat väestö- ja työvoimaresursseiltaan vähäiset sekä elinkeinorakenteeltaan yksipuoliset alueet. Uusimaa Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Ahvenanmaa Varsinais-Suomi Itä-Uusimaa Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjanmaa Kanta-Häme Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Kymenlaakso Satakunta Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Karjala Lappi Kainuu -1,5-1,0-0,5 0,0 0,5 1,0 1988..1992 1992..1997 1998..2002 2003..2007 Kuva 1. Maakuntien yleistä kehitystä kuvaavan BTV-indikaattorin (tuotanto-, työllisyys- ja väestönkehitys) poikkeamat maan keskimääräisestä kehityksestä neljällä eri jaksolla aikavälillä 1988 2007 (Rakennemuutoskatsaus 2010). 18

asukkaita/km² 31.12.2008 500-100 - 499 50-99 25-49 10-24 1-9 ei asukkaita Lähde: Tilastokeskus, Ruututietokanta 2009 KL/JAH 14.10.2010 Kuva 2. Asukastiheys vuonna 2008 Lähde:Tilastokeskus, Ruututietokanta 200 KL/JAH 14 10 2010 TRENDITARKASTELU: SUOMEN ALUERAKENNE KESKITTYY ASUTTU ALUE PIENENEE, VÄESTÖ- MÄÄRÄ KASVAA, MONIKULTTUURISUUS LISÄÄNTYY Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämän Suomi ja alueet 2030 -tutkimuksen (2010) mukaan Suomen asutun alueen kokonaispinta-ala on pienentynyt ajanjaksolla 1970 2007 kahdeksan prosenttia, väestömäärä on kasvanut ja väestöntiheys on kohonnut. Taajamien ulkopuolisten maaseutualueiden kokonaisväestömäärä ja maaseudun asutun alueen pinta-ala ovat supistuneet ja väestöntiheys on pienentynyt. Tiheään asuttujen taajama-alueiden väestömäärä on kasvanut, kuten myös taajamaalueiden asutun alueen kokonaispinta-ala ja väestöntiheys. Mikäli kehitys jatkaa tulevaisuudessa samoja uria, tulee taajamien ulkopuolinen asutus harvenemaan ja asumaton ala kasvamaan entisestään asutuksen keskittyessä ja tiivistyessä yhä pienemmälle alueelle. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemassa Maakuntien suhdannekehitys 2008 2010 -selvityksessä todetaan että useilla alueilla työikäisen väestön määrä on kääntynyt laskuun ikääntymisen ja muuttotappioiden vuoksi kehityssuunnan voimistuessa 2010-luvulla. Tällä hetkellä työikäisten määrä kasvaa ainoastaan Uudellamaalla ja Itä- Uudellamaalla. Maassamuuton hidastumista on nähtävissä kaikilla aluetasoilla kuntien välisestä muuttoliikkeestä aina maakuntien väliseen muuttoliikkeeseen. Muuttoliike on aiheuttanut osaltaan joillain alueilla sukupuolijakauman vinoutumista poismuuttajien ollessa pääosin nuoria naisia. Kuntaliiton keväällä 2010 teettämässä kuntakentän toimintaympäristön muutosvoimia kartoittaneessa tutkimuksessa nähtiin väestörakenteen kehitys merkittävimmäksi muutosvoimaksi. Kuvassa 2 on esitetty väestöntiheys vuoden 2008 lopulla. Harmaalla värillä merkityt alueet ovat autioita. 19

20 takaiseen tilanteeseen. Kuvassa 5 puolestaan nähdään eri kielten lukumäärät kunnittain: kolmessa kunnassa puhutaan yli sataa kieltä. Tällä hetkellä suurin osa (56 %) Suomen väestönkasvusta on seurausta maahanmuutosta, joka keskittyy pääasiassa suuriin keskuksiin ja kaupunkiseudulle. Suomen itärajalla erityisesti venäjänkielisen väestön määrä tulee kasvamaan. Maahanmuuttajat ovat pääosin työikäisiä muuttajien määrän kasvun koskiessa kaikkia ikäryhmiä. Kuva 3. Ruotsin- ja saamenkielisten osuudet kunnan väestöstä % % Utsjoki % Enontekiö % Inari % Sodankylä < 0,2 % yht. 13 kuntaa Kuntarajat: Tilastokeskus Lähde: Tilastokeskus KL/JAH 19.9.2010 % 50-25 - 49,9 10-24,9 5-9,9 < 5 Ruotsia ja saamea äidinkielenään puhuvien alueellinen keskittyminen rannikoille ja pohjoiseen näyttäytyy kuvassa 3, jossa on esitetty ruotsin- ja saamenkielisten osuudet kunnan väestöstä. Yli kolmessakymmenessä kunnassa ruotsinkielisten osuus on puolet tai enemmän kunnan väestöstä. Maahanmuutto on lisääntynyt koko 2000-luvun ajan. Kuvasta 4 nähdään miten vieraskielisten lukumäärä on eri puolilla Suomea vuonna 2009 lisääntynyt verrattuna lähes kahdenkymmenen vuoden