PALVELUKYSELYN VASTAUKSIEN YHTEENVETO



Samankaltaiset tiedostot
Kajaanin kaupungin palvelukysely:

Palveluohjelma

Talousarviokysely. Lokakuu 2016

Kunnallis K t unnallis en t palvelujen palv ta t rjon a t rjon a t tulevaisuudessa Kys Ky e s l e y l markkinakadulla markkinak 2013

Kaupunki hyvinvoinnin mahdollistajana / Konsernihallinto / Sirpa Kynäslahti

Perustiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Palaute hallintokunnittain

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

Kysely Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %.

Elinvoimakysely Sysmästä

Nurmijärven kuntastrategia Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Kuntapalvelut asukkaiden arvioimina Porvoossa vuonna FCG Efeko Tutkimuksia 315/2007 Heikki Miettinen Johanna Utriainen

KUNTALAISKYSELY KEMPELEEN KUNNAN ASUKKAILLE. Taustatiedot. Ikä. Taloudessamme asuu. Lapsia taloudessa

ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Kuntapalvelut Tuusulassa vuonna

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!

KUNTAPALVELUJEN LAATU VIHDISSÄ VUONNA Tutkimuksia 299/2007 Heikki Miettinen

Kuntapalvelut Torniossa vuonna HM

Marko Ekqvist Perussuomalaiset

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Talouden ja toiminnan linjauksia

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

Kainuun kuntarakenneselvitys. Paikka Aika

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

KUNTAPALVELUT ASUKKAIDEN ARVIOIMINA ESPOOSSA VUONNA Tutkimuksia 283/2006 Heikki Miettinen

Kuntaliitoskyselyn tuloksia (7)

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista

Kosken Tl kunta on teettänyt kuntalaisilla kyselyn hyvinvointipalveluista

Tikkakosken asukaskysely 2010

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

Kysymykset saakka 1 (6)

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU Tomi Timonen

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta

1. Vanhempien pitää maksaa lastensa päivähoidosta nykyistä enemmän

Kuntapalvelut asukkaiden arvioimina Jyväskylässä vuonna Tutkimuksia 296/2007 Heikki Miettinen

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Seinäjoki

NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY Tulokset

VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA

Kaupunginvaltuusto

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

1. Kuinka kauan olet asunut Janakkalassa?

1. Ikä. Vastaajien määrä: 605. Asukastyytyväisyyskysely

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012 Asukastyytyväisyystulokset Forssa FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Iin työikäisten kokemuksia hyvinvoinnistaan ja siihen liittyvistä palveluista Anitta Koistinen & Pirkko Sandelin

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

LIIKUNTATOIMEN ROOLI TULEVAISUUDEN KUNNASSA ITÄSUOMALAISTEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS LEPPÄVIRTA

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Kuntapalvelut Kempeleessä vuonna HM

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Kuntaliitoksilla parempaa palvelua?

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

Kuntapalvelut Kempeleessä vuonna

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Kajaanin kaupunkistrategia Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle

Kooste pienryhmätehtävistä. Hyvinvointifoorumi

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Lahti

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

Kansalaiskysely Mäntsälä + kaikki

Senioribarometri SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta

Juuret ja Siivet Kainuussa

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA. Kauppalan keskusta Nurmes 2010

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle?

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti

Transkriptio:

1 PALVELUKYSELYN VASTAUKSIEN YHTEENVETO kysely tehtiin 5. 30.9.2013, kyselylomake s. 58 kyselyyn vastasi 707 kajaanilaista (2 % yli 14-vuotiaista kajaanilaisista), 609 hlöä avoimen linkin kautta ja 97 hlöä paperikyselyllä keskustaajamassa asuvia on 594 hlöä, haja-asutusalueella asuvia 113 hlöä vastaajat jakautuvat seuraaviin ryhmiin: työikäiset 438 hlöä ikäihmiset 143 hlöä lapset, varhaisnuoret, lapsiperheet 80 hlöä nuoret, nuoret aikuiset 43 hlöä yrittäjät 36 hlöä opiskelijat 20 hlöä jokin muu 17 hlöä Seuraavien sivujen sisältö: Palvelujen käyttö palveluiden näkökulmasta s. 2 Palvelujen käyttö ryhmien (ikäihmiset, lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret ja nuoret, nuoret aikuiset) näkökulmasta s. 5 5 tärkeintä ja 5 vähiten tärkeintä palvelua s. 6 Palvelut, jotka lakkauttaa s. 7 Kajaanin vahvuudet ja kehittämiskohteet s. 8 Mielipide hankkeista ja investoinneista s. 14 Kiinnostus vapaaehtoistyöhön ja omahoitopalveluun s. 15 Missä asioissa kuntalaiset voisivat ottaa enemmän vastuuta hyvinvoinnistaan? /Mitä teette oman hyvinvointinne hyväksi? s. 16 Avoimet vastaukset konkreettiset ehdotukset s. 17 terveiset päättäjille s. 32 kiitokset s. 34 kyselyyn liittyvät kommentit s. 35 yleiset kommentit s. 38

2 PALVELUJEN KÄYTTÖ PALVELUIDEN NÄKÖKULMASTA % RYHMÄ/ PALVELU Ikäihmiset % N 143 Lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret % N 80 Nuoret, nuoret aikuiset % N 43 Kaikki % N 707 Kajaani Info Lipunmyynti (53) Opastus ja neuvonta (31) Kassapalvelut (14) Matkailuneuvonta (7) Myyntituotteet (3) Lipunmyynti (51) Opastus ja neuvonta (16) Matkailuneuvonta (7) Kassapalvelut Myyntituotteet (1) Lipunmyynti (30) Myyntituotteet (13) Kassapalvelut (10) Opastus ja neuvonta (8) Matkailuneuvonta (0) Lipunmyynti (44) Opastus ja neuvonta (16) Matkailuneuvonta (7) Kassapalvelut (7) Myyntituotteet (3) Vuokra-asunnot Vuokra-asunnot (4) Vuokra-asunnot (1) Vuokra-asunnot (19) Vuokra-asunnot (8) Kalastuspalvelut Ruuhijärven virkistyskalastuspalvelut (14) Koutalahden kalasataman kalankäsittelyhalli (3) Kansalaisopisto Terveyttä edistävät aineet (22) Kuvataide, käsityö, musiikki, kirjallisuus, sanataide (19) Kielet (18) Avoin yliopisto (8) Tietoyhteiskunta-aineet (6) Yhteiskunnalliset aineet (3) Kirjasto Pääkirjasto (81) Lehtisali (65) Lähikirjastot (34) Musiikkiosasto (21) Kirjastoauto (10) Kulttuuri Kaupunginteatteri - alueteatteri (67) Kulttuuritapahtumat ja - tilaisuudet (62) Elokuvakeskus (55) Taidemuseo (48) Kulttuurihistoriallinen museo (46) Kajaanin Runoviikko -tapahtuma (44) Kajaani Tanssii -tapahtuma (15) Avustukset kulttuurijärjestöille (6) Ruuhijärven virkistyskalastuspalvelut (25) Koutalahden kalasataman kalankäsittelyhalli (0) Kuvataide, käsityö, musiikki, kirjallisuus, sanataide (22) Terveyttä edistävät aineet (10) Avoin yliopisto (10) Kielet (6) Yhteiskunnalliset aineet (3) Tietoyhteiskunta-aineet (1) Pääkirjasto (78) Lähikirjastot (50) Lehtisali (34) Musiikkiosasto (23) Kirjastoauto (21) Elokuvakeskus (60) Kulttuuritapahtumat ja - tilaisuudet (44) Kaupunginteatteri - alueteatteri (41) Kulttuurihistoriallinen museo (22) Kajaanin Runoviikko -tapahtuma (19) Kajaani Tanssii -tapahtuma (18) Taidemuseo (17) Avustukset kulttuurijärjestöille (4) Ruuhijärven virkistyskalastuspalvelut (31) Koutalahden kalasataman kalankäsittelyhalli (2) Kielet (7) Avoin yliopisto (7) Kuvataide, käsityö, musiikki, kirjallisuus, sanataide (7) Terveyttä edistävät aineet (5) Yhteiskunnalliset aineet (5) Tietoyhteiskunta-aineet (3) Pääkirjasto (60) Lähikirjastot (36) Lehtisali (31) Musiikkiosasto (21) Kirjastoauto (3) Elokuvakeskus (79) Kulttuuritapahtumat ja - tilaisuudet (38) Kaupunginteatteri - alueteatteri (29) Taidemuseo (13) Kajaanin Runoviikko -tapahtuma (12) Kulttuurihistoriallinen museo (12) Kajaani Tanssii -tapahtuma (10) Avustukset kulttuurijärjestöille (5) Ruuhijärven virkistyskalastuspalvelut (16) Koutalahden kalasataman kalankäsittelyhalli (2) Kuvataide, käsityö, musiikki, kirjallisuus, sanataide (17) Terveyttä edistävät aineet (14) Kielet (11) Avoin yliopisto (11) Tietoyhteiskunta-aineet (3) Yhteiskunnalliset aineet (4) Pääkirjasto (80) Lehtisali (51) Lähikirjastot (37) Musiikkiosasto (28) Kirjastoauto (11) Elokuvakeskus (60) Kulttuuritapahtumat ja - tilaisuudet (51) Kaupunginteatteri - alueteatteri (48) Kulttuurihistoriallinen museo (30) Taidemuseo (30) Kajaanin Runoviikko -tapahtuma (27) Kajaani Tanssii -tapahtuma (14) Avustukset kulttuurijärjestöille (5)

3 Liikunta Kuntopolut (70) Uimahalli/vesiliikuntakeskus (66) Ladut (valaistut ja kansanhiihto) (62) Lähiliikunta-alueet (34) Kajaanihalli (33) Uimarannat (32) Liikuntaryhmät (30) Liikuntapassi 70+ (19) Avustukset liikuntajärjestöille (15) Vimpelin urheilukeskus (14) Jäähalli (10) Ampumaradat (9) Liikuntapuisto (8) Ulkokentät (tennis, lentopallo, frisbeegolf, beachvolley, yleisurheilu, nurmikentät) (7) Maauimala (6) Luistinradat (6) Kiintorastit (4) Voimailusali (2) Pallohalli (kaupunki tukee) (2) Jääkaukalot (1) Laskettelurinne (1) Otanmäen urheilutalo (1) Hyppyrimäet (0) Musiikkiopisto Tanssiopetus (klassinen baletti, moderni tanssi) (2) Yhteismusisointi (1) Solistiset aineet (soitinopetus, laulunopetus) (1) Varhaisiän musiikkikasvatus (0) Nuorisopalvelut Syys- ja talviloman tapahtumat (4) Ennalta ehkäisevä nuorisotyö (3) Etsivä nuorisotyö (3) Nuorisotalot (2) Uimarannat (73) Uimahalli/vesiliikuntakeskus (70) Ladut (valaistut ja kansanhiihto) (67) Kuntopolut (66) Luistinradat (63) Lähiliikunta-alueet (60) Ulkokentät (tennis, lentopallo, frisbeegolf, beachvolley, yleisurheilu, nurmikentät) (42) Vimpelin urheilukeskus (32) Kajaanihalli (32) Jääkaukalot (27) Avustukset liikuntajärjestöille (22) Liikuntapuisto (16) Laskettelurinne (15) Liikuntaryhmät (14) Jäähalli (13) Pallohalli (kaupunki tukee) (12) Ampumaradat (11) Maauimala (8) Voimailusali (7) Kiintorastit (5) Otanmäen urheilutalo (3) Hyppyrimäet (1) Liikuntapassi 70+ (0) Varhaisiän musiikkikasvatus (25) Tanssiopetus (klassinen baletti, moderni tanssi) (8) Solistiset aineet (soitinopetus, laulunopetus) (8) Yhteismusisointi (1) Syys- ja talviloman tapahtumat (25) Nuorisotalot (17) Nuorten kesäleirit ja -retket (15) Ennalta ehkäisevä nuorisotyö (10) Uimarannat (62) Ulkokentät (tennis, lentopallo, frisbeegolf, beachvolley, yleisurheilu, nurmikentät) (62) Kuntopolut (57) Ladut (valaistut ja kansanhiihto) (57) Lähiliikunta-alueet (43) Uimahalli/vesiliikuntakeskus (43) Kajaanihalli (37) Luistinradat (31) Vimpelin urheilukeskus (29) Avustukset liikuntajärjestöille (27) Ampumaradat (21) Jääkaukalot (21) Liikuntapuisto (17) Jäähalli (15) Pallohalli (kaupunki tukee) (15) Liikuntaryhmät (15) Laskettelurinne (10) Voimailusali (10) Lähiliikunta-alueet (5) Liikuntapassi 70+ (2) Hyppyrimäet (2) Kiintorastit (2) Otanmäen urheilutalo (2) Solistiset aineet (soitinopetus, laulunopetus) (5) Varhaisiän musiikkikasvatus (2) Yhteismusisointi (2) Tanssiopetus (klassinen baletti, moderni tanssi) (2) Avustukset nuorisojärjestöille (21) Syys- ja talviloman tapahtumat (19) Nuorisotalot (19) Etsivä nuorisotyö (15) Kuntopolut (65) Ladut (valaistut ja kansanhiihto) (61) Uimahalli/vesiliikuntakeskus (59) Uimarannat (51) Lähiliikunta-alueet (43) Kajaanihalli (31) Luistinradat (31) Ulkokentät (tennis, lentopallo, frisbeegolf, beachvolley, yleisurheilu, nurmikentät) (28) Vimpelin urheilukeskus (25) Liikuntaryhmät (17) Liikuntapuisto (15) Avustukset liikuntajärjestöille (14) Jääkaukalot (14) Jäähalli (12) Ampumaradat (10) Pallohalli (kaupunki tukee) (10) Laskettelurinne (9) Voimailusali (7) Maauimala (6) Kiintorastit (4) Liikuntapassi 70+ (4) Otanmäen urheilutalo (2) Hyppyrimäet (1) Varhaisiän musiikkikasvatus (7) Solistiset aineet (soitinopetus, laulunopetus) (4) Yhteismusisointi (3) Tanssiopetus (klassinen baletti, moderni tanssi) (3) Syys- ja talviloman tapahtumat (10) Nuorisotalot (5) Nuorten kesäleirit ja -retket (5) Avustukset nuorisojärjestöille (4) Ennalta ehkäisevä nuorisotyö

4 Vapaa-ajan palvelut Työllisyyden hoito Nuorten kesäleirit ja -retket (2) Avustukset nuorisojärjestöille (2) Kaupunkitapahtumat (75) Luontopolut (48) Rehjansaaren virkistysalue (35) Matonpesupaikat (35) Kodat ja nuotiopaikat (32) Venesatamat ja veneenlaskupaikat (15) Lasten leikkipuistot (13) Koirapuistot (12) Lasten liikennepuisto (10) Lintutornit (9) Otanmäen lintuvesiallas (8) Toukansaaren virkistysalue (3) Viljelypalstat (2) Avustukset työllistäville järjestöille (6) Kaupungin palkkatukityöpaikat (4) Kesätyöseteli peruskoulun päättäville ja toisen asteen opisk (4) Ympäristö Katuvalaistus (94) Kevyen liikenteen väylien auraus, liukkauden torjunta ja hiekan poisto (94) Katujen auraus, liukkauden torjunta ja hiekan poisto (88) Puistot (81) Maiseman hoito (67) Pysäköinnin valvonta (55) Yksityisteiden kunnossapito- ja perusparann.avustukset (27) Vesi- ja viemäriosuuskuntien avustukset (26) Ilman laadun seuranta (26) Kaupungin tonttitarjonta (9) Etsivä nuorisotyö (6) Avustukset nuorisojärjestöille (1) Kaupunkitapahtumat (90) Lasten leikkipuistot (79) Luontopolut (54) Kodat ja nuotiopaikat (52) Lasten liikennepuisto (45) Matonpesupaikat (30) Rehjansaaren virkistysalue (25) Koirapuistot (25) Venesatamat ja veneenlaskupaikat (11) Lintutornit (7) Toukansaaren virkistysalue (3) Viljelypalstat (3) Otanmäen lintuvesiallas (3) Kesätyöseteli peruskoulun päättäville ja toisen asteen opiskelijoille ( 4) Avustukset työllistäville järjestöille (3) Kaupungin palkkatukityöpaikat (3) Kevyen liikenteen väylien auraus, liukkauden torjunta ja hiekan poisto (90) Katujen auraus, liukkauden torjunta ja hiekan poisto (88) Puistot (84) Katuvalaistus (93) Maiseman hoito (66) Pysäköinnin valvonta (44) Vesi- ja viemäriosuuskuntien avustukset (19) Kaupungin tonttitarjonta (12) Yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustukset (12) Ilman laadun seuranta (7) Nuorten kesäleirit ja -retket (12) Ennalta ehkäisevä nuorisotyö (10) Kaupunkitapahtumat (88) Luontopolut (56) Kodat ja nuotiopaikat (51) Lasten leikkipuistot (27) Koirapuistot (27) Rehjansaaren virkistysalue (27) Venesatamat ja veneenlaskupaikat (21) Matonpesupaikat (17) Lasten liikennepuisto (15) Lintutornit (10) Toukansaaren virkistysalue (10) Otanmäen lintuvesiallas (5) Viljelypalstat (0) Kaupungin palkkatukityöpaikat (10) Avustukset työllistäville järjestöille (5) Kesätyöseteli peruskoulun päättäville ja toisen asteen opiskelijoille (2) Katuvalaistus (92) Kevyen liikenteen väylien auraus, liukkauden torjunta ja hiekan poisto 92) Katujen auraus, liukkauden torjunta ja hiekan poisto (86) Puistot (83) Maiseman hoito (71) Pysäköinnin valvonta (43) Vesi- ja viemäriosuuskuntien avustukset (28) Yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustukset (22) Kaupungin tonttitarjonta (18) Ilman laadun seuranta (15) (3) Etsivä nuorisotyö (3) Kaupunkitapahtumat (72) Luontopolut (48) Kodat ja nuotiopaikat (41) Rehjansaaren virkistysalue (30) Matonpesupaikat (29) Lasten leikkipuistot (28) Lasten liikennepuisto (17) Venesatamat ja veneenlaskupaikat (17) Koirapuistot (15) Lintutornit (9) Otanmäen lintuvesiallas (7) Toukansaaren virkistysalue (6) Viljelypalstat (2) Kesätyöseteli peruskoulun päättäville ja toisen asteen opiskelijoille (6) Kaupungin palkkatukityöpaikat (5) Avustukset työllistäville järjestöille (4) Katuvalaistus (82) Kevyen liikenteen väylien auraus, liukkauden torjunta ja hiekan poisto (80) Katujen auraus, liukkauden torjunta ja hiekan poisto (78) Puistot (67) Maiseman hoito (54) Pysäköinnin valvonta (39) Yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustukset (17) Vesi- ja viemäriosuuskuntien avustukset (16) Ilman laadun seuranta (12) Kaupungin tonttitarjonta (9)

5 PALVELUJEN KÄYTTÖ RYHMIEN NÄKÖKULMASTA % Eniten käytetään ikäihmiset %: Eniten käytetään lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret %: Eniten käytetään nuoret, nuoret aikuiset %: Eniten käytetään kaikki %: Terveyden ja sair.hoitopalvelut (96) Ympäristö (94) Jätehuolto ( (93) Vesihuolto (90) Kirjastopalvelut (79) Kunnallistekniikka (77) Vapaa-ajan palvelut (75) Liikuntapalvelut (68) Kulttuuripalvelut (64) Lipunmyynti (53) Terveyden ja sair.hoitopalvelut (91) Ympäristö (90) Kirjastopalvelut (82) Jätehuolto (81) Vesihuolto (71) Liikuntapalvelut (65) Vapaa-ajan palvelut Varhaiskasvatus (61) Kunnallistekniikka (57) Lipunmyynti (51) Terveyden ja sair.hoitopalvelut (93) Ympäristö (92) Vapaa-ajan palvelut Vesihuolto (68) Jätehuolto (68) Liikuntapalvelut (62) Kirjastopalvelut (60,00) Kunnallistekniikka (54) Liikuntapalvelut (54) Kulttuuripalvelut (46) Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut (85) Kirjastopalvelut (76) Jätehuolto (Eko-Kymppi) (76) Vesihuolto (73) Liikuntapalvelut (62) Kunnallistekniikka (62) Kulttuuripalvelut (54) Lipunmyynti (51) Vähiten käytetään ikäihmiset %: Vähiten käytetään lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret % Vähiten käytetään nuoret, nuoret aikuiset % Vähiten käytetään kaikki %: Maahanmuutt.palv. (1) Liikuntapalvelut (1) Varhaiskasvatus (1) Perusopetus (1) Lukio ja amm. oppilaitos (1) Ammattikorkeakoulu (1) Nuorisopalvelut (1) Musiikkiopisto (2) Yritystilat (2) Myyntituotteet (3) Vuokra-asunnot (3) Kalastuspalvelut (3) Työllisyyden hoito (4) Vammaispalvelut (4) Matkailuneuvonta (7) Vanhuspalvelut (11) Sosiaalipalvelut (13) Ymp.terveydenhuolto (14) Kassapalvelut (14) Rakennusvalvonta (14) Ympäristö (19) Kalastuspalvelut (1) Vanhuspalvelut (1) Maahanmuutt.palv. (2) Myyntituotteet (2) Yritystilat (3) Ymp.terveydenhuolto (6) Matkailuneuvonta (7) Kassapalvelut (7) Vammaispalvelut (7) Ammattikorkeakoulu (11) Vuokra-asunnot (12) Ympäristö (13) Työllisyyden hoito (13) Lukio ja amm. oppil (14) Sosiaalipalvelut (15) Ympäristövalvonta (15) Rakennusvalvonta (15) Opastus ja neuvonta (16) Nuorisopalvelut (17) Musiikkiopisto (20) Matkailuneuvonta (0) Kalastuspalvelut (1) Vanhuspalvelut (2) Maahanmuutt.palv. (2) Kirjasto (3) Kansalaisopisto (5) Ympäristövalvonta (5) Vammaispalvelut (7) Rakennusvalvonta (7) Opastus ja neuvonta (8) Yritystilat (10) Kassapalvelut (10) Ymp.terveydenhuolto (10) Musiikkiopisto (10) Varhaiskasvatus (12) Vuokra-asunnot (12) Perusopetus (12) Myyntituotteet (13) Lukio ja amm. oppilaitos (15) Nuorisopalvelut (27) Maahanmuuttajapalvelu (0) Vanhuspalvelut (3) Vammaispalvelut (3) Yritystilat (3) Vuokra-asunnot (6) Ympäristöterveydenhuolto (7) Nuorisopalvelut (8) Musiikkiopisto (8) Ammattikorkeakoulu (9) Ympäristövalvonta (10) Työllisyyden hoito (11) Lukio ja ammatillinen oppilaitos (11) Sosiaalipalvelut (11) Vahaiskasvatus (14) Rakennusvalvonta (18) Perusopetus (19) Kansalaisopisto (31) Pelastustoimi (37)

6 5 TÄRKEINTÄ JA 5 VÄHITEN TÄRKEINTÄ PALVELUA 5 tärkeintä palvelua ikäihmiset: 5 tärkeintä palvelua lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret: 5 tärkeintä palvelua nuoret, nuoret aikuiset: 5 tärkeintä palvelua kaikki %: Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Perusopetus Liikuntapalvelut Jätehuolto (Eko-Kymppi) Vanhuspalvelut Terveyden- ja sairaudenhoitopalvelut Perusopetus Työllisyyden hoito Pelastustoimi Vanhuspalvelut Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Työllisyyden hoito Pelastustoimi Sosiaalipalvelut Perusopetus Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Perusopetus Vanhuspalvelut Sosiaalipalvelut Pelastustoimi 5 vähiten tärkeää ikäihmiset: 5 vähiten tärkeää lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret %: 5 vähiten tärkeää nuoret, nuoret aikuiset %: 5 vähiten tärkeää kaikki %: Maahanmuuttajapalvelut Kulttuuripalvelut Yritystilat (Kajaanin Teknologiakeskus) Musiikkiopisto Vuokra-asunnot (Kajaanin Pietari) Maahanmuuttajapalvelu Yritystilat (Kajaanin Teknologiakeskus) Kulttuuripalvelut Musiikkiopisto Rakennusvalvonta Maahanmuuttajapalvelu Kulttuuripalvelut Musiikkiopisto Yritystilat (Kajaanin Teknologiakeskus) Vammaispalvelut Maahanmuuttajapalvelu Musiikkiopisto Kulttuuripalvelut Yritystilat (Kajaanin Teknologiakeskus) Vuokra-asunnot (Kajaanin Pietari)

7 PALVELUT, JOTKA VOIDAAN LAKKAUTTAA Ikäihmiset %: N 142 Lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret %: N 80 Nuoret, nuoret aikuiset %: N 43 Kaikki %: N 707 Otanmäen lintuvesiallas (57) Myyntituotteet (56) Kajaani Tanssii-tapahtuma (50) Avustukset kulttuurijärjestöille (47) Ilman laadun seuranta (45) Lintutornit (43) Toukansaaren virkistysalue (42) Hyppyrimäet (41) Pysäköinnin valvonta (37) Kiintorastit (37) Elokuvakeskus (kaupunki tukee) (37) Ampumaradat (34) Taidemuseo (33) Maauimala (32) Kajaanin Runoviikko -tapahtuma (32) Matkailuneuvonta (30) Luontopolut (30) Kassapalvelut (29) Avustukset liikuntajärjestöille (29) Kaupungin palkkatukityöpaikat (29) Avustukset työllistäville järjestöille (29) Vesi- ja viemäriosuuskuntien avustukset (29) Tanssiopetus (klassinen baletti, moderni tanssi) (28) Lipunmyynti (28) Kodat ja nuotiopaikat (27) Kaupunginteatteri - alueteatteri (26) Ruuhijärven virkistyskalastuspalvelut (26) Jääkaukalot (53) Kajaani Tanssii-tapahtuma (49) Avustukset kulttuurijärjestöille (47) Otanmäen lintuvesiallas (46) Maauimala (46) Ilman laadun seuranta (42) Pysäköinnin valvonta (40) Kiintorastit (39) Hyppyrimäet (37) Laskettelurinne (37) Lintutornit (37) Myyntituotteet (Info) (37) Kajaanin Runoviikko -tapahtuma (37) Taidemuseo (34) Kulttuuritapahtumat ja -tilaisuudet (33) Rehjansaaren virkistysalue (32) Elokuvakeskus (kaupunki tukee) (31) Kulttuurihistoriallinen museo (31) Kaupungin palkkatukityöpaikat (30) Avustukset työllistäville järjestöille (28) Avustukset liikuntajärjestöille (28) Voimailusali (26) Lipunmyynti (26) Etsivä nuorisotyö (26) Kaupunginteatteri - alueteatteri (25) Vuokra-asunnot (18) Laskettelurinne (52) Pysäköinnin valvonta (46) Otanmäen lintuvesiallas (44) Avustukset kulttuurijärjestöille (43) Taidemuseo (43) Lähikirjastot (38) Kajaani Tanssii-tapahtuma (38) Musiikkiosasto (38) Ilman laadun seuranta (35) Kiintorastit (35) Maauimala (35) Kirjastoauto (35) Hyppyrimäet (33) Toukansaaren virkistysalue (33) Yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustukset (31) Tanssiopetus (klassinen baletti, moderni tanssi) (30) Liikuntapassi 70+ (29) Rehjansaaren virkistysalue (29) Myyntituotteet (29) Otanmäen urheilutalo (28) Lintutornit (28) Avustukset liikuntajärjestöille (26) Kulttuurihistoriallinen museo (26) Kajaanin Runoviikko -tapahtuma (25) Myyntituotteet (38) Avustukset kulttuurijärjestöille (34) Kajaani Tanssii-tapahtuma (31) Hyppyrimäet (27) Taidemuseo (25) Pysäköinnin valvonta (24) Kajaanin Runoviikko -tapahtuma (24) Kiintorastit (23) Otanmäen lintuvesiallas (23) Lintutornit (23) Kassapalvelut (22) Lipunmyynti (21) Maauimala (20) Ampumaradat (20) Laskettelurinne (19) Koutalahden kalasataman kalankäsittelyhalli Avustukset liikuntajärjestöille (18) Ilman laadun seuranta (17) Tanssiopetus (17) Elokuvakeskus (17) Kaupunginteatteri - alueteatteri (17) Kulttuurihistoriallinen museo (16) Yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustukset (16) Toukansaaren virkistysalue (16)

8 VAHVUUDET KEHITTÄMISKOHTEET Luonto, sijainti, puhdas ilma, sopiva koko, turvallisuus (154 mainintaa) Yritystoiminta/työllisyys (57 mainintaa) Hyvät peruspalvelut, sujuva arki (88) Koulutus (46) Kulttuuri (36) Yritykset, teknologiaosaaminen (37) Liikunta- ja harrastusmahdollisuudet (36) Matkailutuotteet ja -mahdollisuudet (26) Ihmiset (11) Terveydenhoito (6) Kainuun Prikaati (5) Venäjän läheisyys (5) Historia (3) Muut: Puistot ja koirapuistot ovat hyvällä mallilla. Haja-asutus Suhteellisen hyvät kulkuyhteydet Vilkas yhdistystoiminta Kajaanissa on paljon asuntoja. Varhaiskasvatus Työvoimaa paljon tarjolla Sinnikkyys Reagointikyky. Luonnonvarat: malmiesiintymät, Kainuun puuvarat Uudistunut valtuusto, toivottavasti uskaltavat pistää veneen kulkusuuntaa hieman eri suuntaan. Matkailu/markkinointi (47) Infra/liikenne/ympäristö (46) Päättäjät/hallinto (42 ) Yhteistyö/yhteishenki/ihmiset (25) Luonto/liikunta (25) Hyvät peruspalvelut, sujuva arki (23) Nuoret ja lapset (23) Terveydenhoito (21) Koulutus (16) Kulttuuri ja tapahtumat (13) Kuntaliitokset/kuntayhteistyö (5) Muuta (17) KEHITTÄMISKOHTEET esimerkeillä seuraavilla sivuilla

9 KEHITTÄMISKOHTEET esimerkeillä Kulttuuri ja tapahtumat (13 mainintaa), esim.: - tapahtumien järjestämiseen mukaan yhdistykset ja seurat, talveksi jotain tapahtumaviikkoa jne. - kulttuuripalvelut keskittyvät harvojen käyttöön, joten niitä voi vähentää ja yhdistää toimintoja - kehittämistä tavassa toimia, kun uusia elinvoimaa tuovia tapahtumia oltaisiin saamassa Kajaaniin. Usein ovat jääneet ainutkertaisiksi ja Sotkamo/Vuokatti on aktiivisempana saanut tapahtumat itselleen - säästöistä huolimatta ei tulisi karsia mm. kulttuuripalveluja minimiin Matkailu/markkinointi (47 mainintaa), esim.: - olisi paljon opittavaa ympäryskunnilta; turistikohteena Kajaani ei juuri kiinnosta sillä täällä ei ole paljokaan koettavaa eikä keskusta vedä juurikaan puoleensa. Minne katosivat esimerkiksi Oulujärven/Nuasen sisävesiristeilyt? Torinrannassa olisi myös todella upea paikka ns. laivaravintolalle (vrt.lappeenranta / Prinsessa Armada) Miksi Kajaanissa ei ole kauppahallia (kaupungin sydäntä)? Pysäköintimahdollisuudet keskustassa hyvin vähäiset - Oulujärven matkailun kehittäminen (lähikohteet esim.ärjä ja Rehja). Kaukametsä-matkailupakettien lisääminen esim. konsertit+lähialueen laskettelupaikat mukaan+kaukavesi mukaan (tuo perheellisiä paljon - aktivoi kauppaa ym. palveluita)+kylmäkaraisu+elias-saunapaketit+lähimaasto, hiihtoladut, kaikki nämä mukaan mainontaan - ruokatuotanto ja ravintolatoiminnan kehittäminen yhdessä matkailuelinkeinojen kanssa (esim. Gotlannin tapaan) - leirintäalue järvenrannalle esim. Paltaniemelle tai Nuasjärvenrantaan esim. Myötärinteentien päähän. Kainuunportin leirintäaluehan on ihan hävettävä juttu - Rehjan saaren kehittäminen, pääsy sinne. Matkailijoille enemmän vierailukohteita.kajaanin torin kehittäminen ja kauppahallin rakentaminen. Missä on matkailijoille lasten tapahtumapaikka? - Idän kauppa ja loma/terveyspalvelut. Itänaapurissa on paljon ostovoimaisia asiakkaita kun vain osataan tehdä kauppaa heidän kanssa. Tarjotaan vaikka Hotelli/ostosmatkoja Kajaaniin Kaukavesi- kylpylöineen. Rajattomat mahdollisuudet, kun vain olisi kyvykkäitä myyjiä tarjoamassa palveluja. - Kajaani on kulttuuri- ja matkailukaupunki, mikäli tulevaisuudessa panostetaan kaupungin imagoon. Puhdas luonto järvineen ja vesineen ja historioineen on Kajaanin valtti. Yritystoiminta/työllisyys (57 mainintaa), esim.: - kehitettävä kaivostoimintaa siten, että se ei pilaa luontoa - Kajaani tarvitsee jonkin yrityksen tai toimialan joka toimii koko alueen veturina - se luo oikeasti kasvua, joka luo puolestaan palvelualan työpaikkoja, mahdollistaa julkisten palvelujen ylläpidon jne. - kaupungista olisi saatava kiinnostava kohde, jonne voisi muuttaa muualta, työpaikkojen kehittäminen ja uusien yritysten luomisten tukeminen (esim. tiloja antamalla nimellisvuokralla ensimmäisinä toiminta vuosina, vuokraa korotetaan vuosittain hiukan, niin kauan että yritys on täydessä toiminnassa) - työllisyyden parantaminen ja varsinkin nuorten osalta työllisyyden kehittäminen esimerkiksi yrityskannustimien muodossa (edulliset tilat ja vaikka verohelpotukset). Uusi yritystoiminta ja työllisyyden tukeminen kehittävät koko seutua eteenpäin - kehittää yrittäjyyteen opettamista ja yrittäjyyteen panostamista; kehittää taitoja tarttua tilaisuuksiin nykyistä tehokkaammin. Kokemus on opettanut, että varmin toimeentulo on sekamiehellä, joka osaa laadukkaasti muurata, maalata, tehdä kirvestöitä ja tarvittaessa myös sekatöitä. - riittävästi nuorille ja työikäisille työpaikkoja sekä rakentaa kaupunkia siten, että he pysyvästi jäävät Kainuuseen - Renforssin ranta, teknologiapuisto, ym. yritysalueet pitävät kunnan elinvoimaisena.

Hyvät peruspalvelut, sujuva arki (23 mainintaa), esim.: - kuntalisä olisi lapsiperheille tarpeellinen, mutta se ei ole taloudellisesti mahdollista. Kehittämiskohteita en osaa yksitellen mainita, mutta on tärkeää pysyä kehityksen mukana ja uudistaa toimintaa koko ajan. Kaupunkilaisille tulee tarjota palveluita monipuolisesti jatkossakin. Olemassa olevien palvelujen lakkauttaminen ei ole imagon kannalta järkevää, vaan mieluummin tulisi miettiä niiden järkeistämistä toisenlaisilla toimintatavoilla. Palvelut tulisi säilyttää, mutta pitäisi miettiä, ko niitä toteuttaa taloudellisemmalla tavalla. - hyvät toimivat palvelut, joita myös hajautettaisiin eri puolille Kajaania ja toimiva julkinen liikenne koko Kajaanin alueelle. Koko Kajaania ajatellen ei riitä, että juhla- ja vaalipuheissa julistetaan, että kaikki on lähellä, kun Raatihuoneentorilta pääsee kävellen. Pitää ensin ratkaista, miten Raatihuoneentorille pääsee - kehittämiskohteena esim. keskustan elinvoiman lisääminen (=viihtyisä kohtaamispaikka, sosiaalisen kanssakäymisen ydin) - Kajaanilla on hyvä maine, pidetään se yllä, että täällä on turvallista asua, työpaikoilla on hyvä olla ja lapset ja vanhukset saavat tukea - kehittämistä on siinä että peruspalveluista koulut ja lasten päivähoito olisivat oikeasti hyviä palveluita, se toiminta vaikuttaa siihen kuinka lapsiperheet ovat halukkaita muuttamaan tänne - kehityspanos uusien kuntalaisten "rekrytoimiseen" järkevällä ja kasvua tukevalla tontti- ja rakennusvalvontapolitiikalla Koulutus (16 mainintaa), esim.: - edelleen tulee kehittää ja tukea polkua opiskelijasta yrittäjäksi Kainuussa. - peruskoulutus (kaikissa asteissa) - opettajakoulutus takaisin - ammattikoulutus tärkeää pitää ja kohdentaa niin, että nuoret työllistyvät elikkä räätälöityä koulutusta enemmän. IT-alaan kannattaa nyt satsata. - AMK sekä lukio ja ammatillinen koulutus kehittämiskohteita, jotta nuoret pysyvät/tulevat Kainuuseen Terveydenhoito (21 mainintaa), esim.: - terveyskeskusten ja päivystyksen toimivuuden parantaminen. Kun potilas pääsisi terveyskeskuksen lääkärin vastaanotolle heti ja saisi hoidon niin sairaudet eivät pahenisi ja ei tarvittaisi niin paljon KALLIITA erikois- sairaanhoidon palveluita - suuri heikkous on hammashoidon kelvoton tila - pitäisi ihmisten jaksamista tukea kaikilla osa-alueilla. Lääkäriin pitää päästä heti, kun on vaivaa. Ja kouluterveydenhuolto toimivaksi nyt eikä viidestoista päivä. Infra/liikenne/ympäristö (46 mainintaa), esim. - Kajaanin linna tulisi entisöidä pikaisesti - puistot ovat aika surkealla hoidolla joten niiden hoitamista pitäisi lisätä. Kukkia ja penkkejä puistoihin, eikä mitään ylimääräisiä koristuksia. Koirapuistoja voisi myös niittää että siivoaminen jätöksistä helpompaa ilman että punkit tarttuvat. - moniin keskustan liikkeisiin ei ole lastenvaunuilla/pyörätuolilla asiaa. Miten kaupunki voisi edistää esteettömyyttä? - pysäköinninvalvontaa voisi tehostaa varsinkin kirkon ympärillä, melko villiä parkkeerausta risteysalueilla ja suojateiden edessä - kehitettävää on joukkoliikenteessä. Nyt ei autottomat vanhukset ja muut pääse viikonlopulla keskustaan. Palveluliikenne toimimaan myös viikonloppuna. Koulujen tilat aktiivisempaan käyttöön ilta-aikaan. Kaupunkia ei kehitetä vain maksuja korottamalla, tulee lisätä asukkaiden hyvinvointia - nopea itärata tulisi saada pikimmiten - kaavoitustointa tulisi kehittää siten, että yhteen kerrokseen rakennettaville rivitaloasunnoille olisi enemmän tontteja. Luovutettaessa tontteja asuntoja. - kehittämiskohteena on kaupunkiympäristön siisteys ja esteettisyys. Siihen tulee kiinnittää enemmän huomiota. Voisi esim. tehdä yhteistyötä työvoimapalvelujen ja maahanmuuttopalvelujen kanssa. Sieltä saisi työvoimaa ja vähällä rahalla, esim. maalauksella, kauniilla kuvioilla tmv. 10

11 saataisiin viihtyvyyttä kaupunkiimme - suunniteltu uuden sillan rakentaminen joen yli ja linnansilta kävelykaduksi. Pöllyvaaran suunniteltu harvennushakkuu ja siistiminen sekä luontopolkujen tekeminen sinne.. - kaupungin tulisi kaavoittaa rannat jokivarressa ja kaupungin lähellä pientalo tonteille niin kuin Sotkamossa on - kehitettävää teiden kunnossapidossa - keskusta-alueen vetovoiman tehostaminen Yhteistyö/yhteishenki/ihmiset (25 mainintaa), esim. - yhteishengen kohottaminen ja koko Kainuun imagon nostaminen valtakunnan tasolla ja sitä kautta saamaan entisiä kainuulaisia takaisin Kainuuseen - kehitetään vapaaehtoistoimintaa. Kun talous parantunut, taas tuhlata - kaikki on kateellisia toisilleen, yhteiseen hiileen puhaltaminen on hävinnyt - yhteistyö - kateellinen ja joka asiasta valittava kajaanilainen asukas - kehittämistä tarvittaisiin meidän kaikkien asenteissa: miksi vain negatiivisuus saa näkyvyyttä. Voisiko seuraavassa kaupungin strategiassa olla systemaattisen positiivisuuden kehän synnyttäminen, joka nostaa kajaanilaisten itsetuntoa, pärjäämisen tunnetta ja sitä kautta tuo pärjäämistä ja onnistumisia Nuoret ja lapset (23 mainintaa), esim.: - NUORISOLLE TÖITÄ!TÖITÄ!TÖITÄ! - lasten ja nuorten harrastamismahdollisuuksia tuettava paremmin - kehittämiskohteet tulisi suunnata niihin toimintoihin, missä lapset ja nuoret käyttävät aikaansa - kerhotoimintojen virkistäminen koulupäivän jatkoksi - nuorille tulisi tarjota mahdollisuus jäädä kotipaikkakunnalleen - peruskoululaisten huolehtiminen jatkokoulutukseen - kiinnittää huomiota nuortenpalveluihin ja mahdollisesti lisätä niitä mm. nuorisotalot - nuorten ja lasten käytössä olevien tilojen heikko ilmanlaatu ja kunto - päiväkotiryhmien pienentäminen, lapset ja hoitajat kärsivät isoissa ryhmissä Päättäjät/hallinto (42 mainintaa), esim.: - minua on jo pitemmän vaivannut Kajaanin virkamieskunnan epäpätevyys - toki poikkeuksiakin on (nimiä mainitsematta). Poliittiset puolueet pitäisi poistaa kokonaan kuntatason päätöksenteosta. Kun poliittinen valtuusto ja kaupungin hallitus lakkautettaisiin syntyisi suuret säästöt ja näillä säästöillä voitaisiin palkata päteviä virkamiehiä hoitamaan kaupungin asioita ja näin nykyiset kuntapoliitikot joutaisivat keskittymään kokoaikaisesti oikeisiin palkkatöihin - hallintoa kehitettävä ja tehokkuutta haettava yritysmaailman osaajilta. Rohkeampi ote päätöksentekoon. Vähemmän politikointia yhteisten asioiden hoidossa. - hallintovirkaihmisten tunnettuus paremmaksi "kadunmiesten" keskuudessa - kaupunginjohtaja on "kaupungin isä". Toivottavaa olisi kaupunginjohtajan esiintyvän enemmän julkisuudessa, että edes kadulla tietäisi kuka on kaupunginjohtaja. Jalkautumista kaivataan. - naisia vielä enemmän johtopaikoille. Hyvä Marjatta Immonen - Sinulle voimia ja energiaa taistelussa hyvä veli-järjestelmää vastaan! Kehittämiskohteet; vanhat hierarkiset toimintatavat pois, hyvä veli-kytkökset (poliittiset pienet piirit) lopetettava. Tarvitaan rohkeutta tehdä kauaskantoisia päätöksiä.

- nykyorganisaatio (henkilöt ja heidän ajatusmaailmansa) - kaupunkilaisten ääntä kuunneltava enemmän - Kajaanin kehittämiskohteena näen - valituksesta huolimatta - ottaa johtajuus maakunnan keskuskaupunkina ja ajaa koko maakunnan etua. Toisena kehityskohteena on keskitettyjen palveluiden tuottavuuden vaatiminen ja ajaminen. Pelkkä keskittäminen ei tuo tehokkuutta, pikemminkin päinvastoin - yhteistyötä enemmän eri toimialojen kesken - koulutusvaatimus ja tulosvastuupalkkaus KAIKILLE virkamiehille, jotka tekevät päätöksiä yhteisistä rahoista - tiedon saannin helppous ja kaikille tasapuolisesti - työntekijöiden työmoraali! - kehittämistä löytyy mielestäni päällekkäisistä projekteista --> Miksi samasta aihealueesta useita eri projekteja ja selvityksiä päällekkäin? Eikö tässä voisi järkeistää ja sovittaa näitä yhteen, jolloin säästettäisiin mm.henkilöstömenoissa? - kehitettävä luonnonsuojelullista näkökulmaa hankkeissa, osa virkamiehistä ei taida olla sisäistänyt esim. sitä että laki tosiaan vaatii vaikkapa liitooravan suojelua! - eri puolueiden välinen yhteistyö! - päätösten teon nopeus ja hyväveli -verkosto pois - johtamiskulttuurissa on paljon parantamisen varaa. Strateginen, pitkäjänteinen kehittämisote puuttuu. - Kainuun väkiluku on vuonna 2020 noin 65000, johon pitää ryhtyä valmistautumaan myös Kajaanissa - kaikenlaisten virastojen sisäistä toimintaa pitäisi selkeyttää ja päällekkäisyyksiä karsia ja tehdä virastoissa asiointi sujuvaksi ja lopettaa nykyinen asiakkaitten juoksuttaminen lippujen ja lappujen kanssa paikasta toiseen!!! Säästyisi kaikkien aikaa ja rahaa. Luonto/liikunta (25 mainintaa), esim.: - Kajaaniin olisi ehdottomasti saatava tekonurmihalli! Se nostaisi kaupungin profiilia. - ikäihmisten liikunta tuettava ja lisättävä esim. uimahalli- ja kuntosaliliput halvemmiksi jo 65 vuotta täyttäneille, maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti vuosien saatossa - pelialan osaaminen yhdistettynä luontoon pitäisi hyödyntää. Sillä voitaisiin lisätä nuorten ja iäkkäiden liikuntaa ja sitä kautta parantaa hyvinvointia. - Kajaanin ympäristöstä vain puuttuvat retkeilyreitit. Kun katsoo luontoon.fi sivuston retkikarttoja, ei Kajaanin ympäristössä ole yhtään retkeilyreittiä. Maastoja kyllä löytyisi siihenkin tarkoitukseen. - liikuntapalveluissa olisi harjoitusjäähalli useampien eri kohderyhmien käyttöön - yleisesti käyttömaksuja vaativat asiat voi laittaa maksullisuuden piiriin. Urheilupaikat on terveyden edistämisen nimissä syytä pitää mahdollisimman maksuttomina, toki seuroilta sitten maksu otetaan. - luontoarvoja emme koko Kainuussa osaa hyödyntää ja kehittää riittävästi, vaikka ne ovat tavallisten ihmisten arvoissa hyvin korkealla. Lisää panostusta sekä kuntalaisten luontokokemuksiin (luontopolut, nuotiopaikat jne.) sekä luonto- ja hyvinvointimatkailuun Kuntaliitokset/kuntayhteistyö (5 mainintaa), esim.: - kuntaliitos Paltamon ja Ristijärven ja jopa Sotkamon kanssa - pitäisi nopeasti päästä yhden kunnan Kainuuseen ilman kalliita välivaiheita. (ainakin Sotkamo ja Kajaani yhteen) - kehitystyötä vauhdittaisi yhdistyminen Sotkamon ja Paltamon kanssa (Kainuun alueelle riittäisi vallan hyvin kolme kuntaa Muuta - uusia kehittämiskohteita ei tällaisessa taloudellisessa tilanteessa tarvita. Entisten kohteiden ylläpito ja jatkaminen riittävät. - kehittämiskohteena Kainuun prikaati - maahanmuuttajat, yhteistyö itärajan yli 12

- uskalletaan laittaa ne koirat verolle oikeasti. Miksi tuhlataan rahaa ei niin tärkeisiinasioihin, kuten uusi uimahalli, jota monikaan ei tarvitse/ole varaa käyttää. - asukkaiden ikärakenne huolestuttava - Talvivaara, joka tulisi pakkokunnostaa yritysvaroilla -sähkölaitos, johon ei tule rakentaa virkamieshallintoa kuten Kajaanin kaupungilla jo on -Oulujärvi ja ylävedet ehdottomasti pidettävä kunnossa -Renforsinranta(varauksella) -peruspalveluihin päihteidenkäyttäjille oma 24h hoitopaikka - mielestäni Kajaanista puuttuu kaikki vahvuudet. Ympäristönä Kajaani on ruma. Varsinkin Petäisenniskan teollisuusalueelta tulisi huonokuntoiset (hylätyt?) rakennukset purkaa heti! - pitäisi olla helppo löytää yhteiset säästökohteet verrattuna isompiin kaupunkeihin. Maahanmuuttajia tulisi rankalla kädellä Kajaanista vielä vähentää. Osa taitaa jo olla oma-aloitteisesti vaihtanut etelämmäksi auvoisemmille "tukien metsästysmaille". Liikaa laitetaan rahaa mielestäni ei niin tärkeisiin asioihin. Rahan käyttö kaipaa järkeistystä. - Vuokatin kehittäminen - Vuolijoen aluetta kehitettävä positiivisena vaihtoehtona kaupunkiasumiseen - jos avustetaan jotain joukkoa (olipa kyse urheilusta, sosiaalisesta tuesta tai vastaavasta yhdistyksestä), tulisi sen olla vastikkeellista - työvoimaa kaupungin tapahtumiin ilmaiseksi - jatkossa voisi miettiä radikaalisti vapaaehtoisten palveluiden karsimista ja laadun laskua sekä hintojen nostoa. Esim. jos joku harrastaa mäkihyppyä, niin hän voi käydä Vuokatissa. Jos joku suunnistaa, niin kaveri voi tehdä hänelle radan, kiintorastit pois... Tähän tyyliin, eli volyymin mukaan satsataan palveluihin. Sama koskee kulttuuria. - ikärakenne, korkea rakennetyöttömyys etenkin yli 50-v ikäluokassa. Valtion mukaan saaminen rakennetyöttömyyden nujertamiseen vrt Paltamon mallin hyvät kokemukset, niiden siirtäminen Kajaaniin - tietotekniikan avulla palvelut jokaisen ulottuville. - asioiden nostaminen esille tiedotusvälineissä entistä enemmän - asioiden käsittely näkyväksi esim. kaapelikanava josta seurata valtuuston kokoukset ym. - yhteishengen luominen - Talvivaaran lisää saastuttamisen ehkäisy. - Maakuntayhtymä ei arvosta työntekijöitä. - 3-sektorin toimintamahdollisuuksien parantaminen esim. koko Kainuun suurimmassa "kylässä" Lehtikankaalla ei ole asukasyhdistyksellä minkäänlaisia toimitiloja 13

14 HANKE Ikäihmiset % Lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret % Hauhola-Lehtikankaan monitoimitalo (koulukeskus) Kannatan 49 Kannatan 70 Vastustan 17 Vastustan 11 EOS 34 EOS 19 Kaupunkikeskustan kehittäminen Kannatan 40 Vastustan 35 EOS 25 Kruununpuodinmäen silta Kannatan 24 Vastustan 62 EOS 14 Uusi sairaala -hanke Kannatan 74 Vastustan 9 EOS 17 Kannatan 42 Vastustan 35 EOS 23 Kannatan 13 Vastustan 62 EOS 25 Kannatan 79 Vastustan 9 EOS 12 Nuoret, nuoret aikuiset % Kannatan 51 Vastustan 15 EOS 34 Kannatan 49 Vastustan 24 EOS 27 Kannatan 24 Vastustan 54 EOS 22 Kannatan 83 Vastustan 7 EOS 10 Kaikki % Kannatan 55 Vastustan 18 EOS 27 Kannatan 46 Vastustan 32 EOS 22 Kannatan 25 Vastustan 58 EOS 17 Kannatan 78 Vastustan 9 EOS 13 Ikäihmisistä n. puolet tai enemmän, Lapset, lapsiperheet ja varhaisnuoret ryhmästä suurin osa sekä Nuoret, nuoret aikuiset ryhmästä puolet tai enemmän kannattaa Hauhola-Lehtikankaan monitoimitalo (koulukeskus) ja Uusi sairaala hanketta Ikäihmisistä, Lapset, lapsiperheet ja varhaisnuoret ryhmästä sekä Nuoret, nuoret aikuiset ryhmästä suurin osa vastustaa Kruununpuodinmäen silta hanketta INVESTOINNIT arvo 0 3, avg=keskiarvo Ikäihmiset % avg Lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret % avg Nuoret, nuoret aikuiset % avg Kaikki % avg Sosiaali- ja terveydenhuollon rakennusten 2,60 2,82 2,85 2,75 peruskorjaus Peruskoulujen peruskorjaus 2,77 2,99 2,90 2,83 Päiväkotien peruskorjaus 2,60 2,97 2,88 2,75 Toisen ja korkea-asteen oppil. peruskorjaus 2,25 2,43 2,59 2,41 Kulttuurilaitosten peruskorjaus 1,72 1,68 1,80 1,77 Liikuntalaitosten peruskorjaus 1,96 2,32 2,32 2,12 Kunnallistekniikan peruskorjaus ja uudisrakentaminen 2,54 2,63 2,71 2,62 Urheilu- ja ulk.alueiden kunnostaminen ja 1,90 2,27 2,20 2,11 rakentaminen Vesihuoltoverkoston, veden ja jäteveden käs.laitokset 2,66 2,51 2,68 2,60 Ikäihmiset pitävät tärkeinä peruskoulujen peruskorjaus- sekä vesihuoltoverkoston, veden ja jäteveden käsittelylaitosten investointeja Ikäihmiset, Lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret ryhmä sekä Nuoret, nuoret aikuiset ryhmä eivät pidä tärkeinä kulttuurilaitosten peruskorjaus- sekä urheiluja ulkoilualueiden kunnostamisen ja rakentamisen investointeja Lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret ryhmä sekä Nuoret, nuoret aikuiset ryhmä pitävät tärkeinä peruskoulujen peruskorjaus- sekä päiväkotien peruskorjausinvestointeja

15 VAPAAEHTOISTYÖ Ikäihmiset % Lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret % Teettekö vapaaehtoistyötä? Kyllä 36 Kyllä 36 En 64 En 64 Haluaisitteko tehdä Kyllä 51 Kyllä 62 vapaaehtoistyötä? En 49 En 38 Nuoret, nuoret aikuiset % Kyllä 30 En 70 Kyllä 41 En 59 Kaikki % Kyllä 34 En 66 Kyllä 53 En 47 Ryhmistä n. kolmasosa tekee vapaaehtoistyötä Ikäihmisistä ja lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret ryhmästä yli puolet haluaisi tehdä vapaaehtoistyötä Oletteko kiinnostunut käyttämään omahoitopalvelua? Kyseessä on verkkosivusto, jossa on terveyden arviointia tukevaa tietoa ja sairauksien hoidon kannalta tarpeellista tietoa elämäntapojen muutoksista. Sivustolta löytyy myös ohjausta terveydenhuollon palveluihin ja sen kautta voi saada yhteyden mm. terveydenhuollon ammattilaisiin. OMAHOITOPALVELU Ikäihmiset % Lapset, lapsiperheet,varhaisnuoret Nuoret, Kaikki % % nuoret aikuiset % Olen kiinnostunut 55 46 35 51 En ole kiinnostunut 21 34 35 30 En osaa sanoa 24 20 30 19 Ikäihmisistä yli puolet ovat kiinnostuneet omahoitopalvelun käyttämisestä Lapset, lapsiperheet, varhaisnuoret ja nuoret, nuoret aikuiset ryhmästä ei ollut kiinnostunut tai ei osaa sanoa omahoitopalvelun käytöstä

16 Missä asioissa kuntalaiset voisivat ottaa enemmän vastuuta hyvinvoinnistaan? Terveellinen ruokavalio, riittävä uni, terveydestä huolehtiminen ja liikkuminen (187 mainintaa) Ympäristön siisteys, turvallisuus ja viihtyvyys (85) Osallistuminen, asioihin/päätöksentekoon vaikuttaminen (34) Yhteisöllisyys, lähimmäis-/naapuriapu, lapsista, nuorista, sairaista sekä vanhuksista huolehtiminen, vapaaehtoistyö, talkoot (82) Omatoimisuus (vastuu itsestä), harrastukset, palvelujen, myös maksullisten (liikunta-, kulttuuri- ym.), käyttö (113) Mitä teette oman hyvinvointinne hyväksi? Terveellinen ruokavalio, riittävä uni, terveydestä huolehtiminen ja liikkuminen (316 mainintaa) Ympäristön siisteys, turvallisuus ja viihtyvyys (33) Osallistuminen, asioihin/päätöksentekoon vaikuttaminen (22) Yhteisöllisyys, lähimmäis-/naapuriapu, lapsista, nuorista, sairaista sekä vanhuksista huolehtiminen, vapaaehtoistyö, talkoot (96) Omatoimisuus (vastuu itsestä), harrastukset, palvelujen, myös maksullisten (liikunta-, kulttuuri- ym.), käyttö (147) Teen töitä ja maksan veroja (11) Muut Jos ihmiset elävät köyhyysloukussa, niin on vaikea tehdä rahaa vaativia omia valintoja oman hyvinvointinsa eteen. Läski verolle! Kaikissa itseään koskevissa asioissa. Liikunta- ja kulttuuritoimintaa järjestettävä enemmän vapaaehtoisvoimin yhdistysten ja järjestöjen toimesta. Kainuulainen kateus myrkyttää ihmissuhteet (olen tullut muualta). Eipä missään minun mielestä Mitään ei tarvitse antaa ilmaiseksi. Palveluista perittävä maksu. Jos niille ei ole maksajia, palvelu lopetettava. En osaa sanoa Perushyvinvoinnin turvaaminen kunnan päättäjien asia. Siksi heidät sinne valittu ja osa nauttii ihan suhteellisen korkeaa palkkaa... Maksan jo ihan riittävästi veroja Työllistyminen Koiravero tarpeeksi iso Kuntatasolla pitäisi tehdä paljon toimia nuorten päihteettömyyden tukemiseksi. Esim. pakkamallin (kts. Porinpakka.fi) mukaisesti. Muut Pienten lasten vanhempana minulle on tärkeää lasten hyvinvointi. Kun lapset voivat hyvin, minäkin voin hyvin. Lapsiperheiden palveluita ei saa karsia. Yritän olla nurisematta joka asiasta. Uskoakseni kohtuullisuus on hyve, joka kantaa ihmiskuntaa laajemminkin. Olen oppinut etsimään onnellisuuden muusta kuin kuluttamisesta. Kaikkeen hauskaan ei aina tarvita euroja. Noudattamalla omia neuvoja. Olen väsynyt, masentunut, rahaton Yritän vastailla kyselyyn, missä ei puhuta lisäämisestä - kuten tämä. Minulla tulee hiki töissä kun juon kahvia Kaiken minkä pysytyn En osaa sanoa

KONKREETTISIA EHDOTUKSIA: VASTAUKSISSA KOROSTUU: - LUOTTAMUSHLÖIDEN KOKOUSKULUT POIS - KOIRAVERO KÄYTTÖÖN - EI PAKOLAISIA/MAAHANMUUTTAJIA - VEROPROSENTIN KOROTUS - PALVELUJA MAKSULLISIKSI - HALLINNON KARSIMINEN Uusi silta Renforssin rannan kohdalle, ei missään tapauksessa Kruununpuodinmäelle! Työpaikkoihin satsattava! Johtajien ja muiden korkeasti palkattujen olisi syytä osallistua säästöihin. Alentamalla palkkojaan. Näin säästyneet rahat voi käyttää kansalaisten peruspalveluihin, katujen kunnossapitoon, katuvalaistuksen ylläpitoon esim. Huuhkajavaara jne. Kiitos tästä vaikutusmahdollisuudesta. Jos uusi silta on yleensäkään tarpeellinen, tehtäköön se ponttoonisillan viereen. Aiheesta tulisi järjestää iso paneeli ennen päätöksiä mahdollisimman pian. Vähenevä väestö - kelle silta tarvitaan. Pienten ryhmien harrastukset maksettava niillä, jotka niitä käyttävät, ei muilla. Se maksakoon, joka käyttää. - kaupungin tehtäviä on karsittava kovalla kädellä - maahanmuuttajien lisäys torjutaan - kansalaiskeskusteluja: luottamusmiehet, virkamiehet, kansalaiset - kaupungin turvallisuustasoa korotettava Kaupunkikeskustan kävelykatuosuus nykyisellään riittävä, ei lisärakentamista. Tärkeää olisi suhteuttaa maahan ym. kulttuureista tulevien määrä suhteessa asukaslukuun ja maksukykyyn jonka ulkokulttuurista tulevat ihmiset vaativat kymmeniä vuosia eri erimuodoissaan. Terve kansallinen ja kainuulainen itsekkyys on kaikkien etu pitkässä juoksussa. Käytetään ensisijaisesti kaikki voimavarat oman kasvattamamme nuorison omille jaloilleen tukemiseen koska vain heistä tulee kunnollisia veronmaksajia kaupunkiin. Tämä on täyttä faktaa! Kyynäspään silta-ajatus on täys floppi! Se rahasumma tarvitaan todellakin tärkeämpään. Liikuntalaitteita kaipaan tähän keskustan tuntumaan (esim. Kerotek valmistaa vankkoja laitteita aikuisten käyttöön Lahdessa ja Sotkamossakin on - itse olen pitänyt kuntoni hyvänä ulkolaitteiden avulla) Enemmän kaupunkilaisille tietoa missä mennään esim. taloudellisesti ja yleensäkin seuraavan 5 v. tulevaisuuden näkymät, ja tätä moniportaista johtaja ja päällikköhimmeliä vähemmälle. Tekeviä käsiä lisää! kouluihin kuraattoreita, vanhus- ja terveydenhuoltoon ihmisiä. alentakaa välittömästi järjettömät kirjaston siirtomaksut! DVD:n tilaaminen maksaa melkein enemmän kuin Makuunissa. Tässä ei ole mitään tolkkua. Eikö teitä yhtään hävetä! Kaupungin hallinnosta voitaisi lopultakin lakkauttaa turhat virat. Kaupunkia voi myös järkevästi kehittää vaikeinakin aikoina. Kaikkinainen säästö ja lakkautus ei aina pitkässä juoksussa tuokkaan säästöjä. 17 Kaupunki voisi järjestää siivoustalkoita tiedottamalla niistä ja toimittamalla työvälineitä. Yhteistyötä voitaisiin talkoihin liittyen tehdä toisen asteen ja AMKin sekä peruskoulujen kanssa. Tämä olisi oppilaitoksille myös kasvatuksellinen tapahtuma (kestävän kehityksen opetusta). - EDELLEENKIN NUORISOLLE TÖITÄ! - LAITOSHOITOJONOJEN MAHDOLLOSIMMAN PIKAINEN PURKAMINEN - HAMMASHOIDON JONOT OJENNUKSEEN! 2410 POTILASTA ODOTTAA HOITOON PÄÄSYÄ! ITSEKKIN OLEN JONOTTANUT KOHTA VUODEN! Yhteistyötä ja ideointia yli sektorirajojen lisää. Ideapankki jonnekin verkkoon! Samoin ajankohtaisen asioiden / suunnitelmien sivut verkkoon Kajaanin kaupungin tulisi aloittaa yt-neuvottelut heti, siellä taitaa olla suojatyöpaikkoja liikaa. Kaupungin yt-neuvottelut käyntiin heti Taksojen korottamista tulee välttää (piiloveroa). Asumiskustannukset alkavat olla pienituloisille ja eläkeläisille kohtuuttomat. Huonompi asia on, jos joutuu ravinnosta ja lääkkeistä tinkimään. Suuret odotukset omalta energiayhtiöltä. Konkurssikypsiä kuntia ei pidä liittää Kajaaniin. Kaupunki tarvitse uusi harjoitusjäähalli! Rakennusvalvonta voisi ottaa kaupunki/ympäristön alueella tarkastelun piiriin

luvattomat rakennukset. Tai rakennukset joiden käyttötarkoitus on muu kuin lupaehdoissa oleva. Esim. varasto joka on muutettu majoituskäyttöön ym. Ei pakolaisia, ensin omien asiat kuntoon. Sairaanhoitajan puhelinpalvelu kannattaa säilyttää. Sieltä saa nopean avun ja ohjauksen äkilliseen tarpeeseen. Kaikki ylimääräinen karsia ja suunnata varat kunnan perustehtävään, kaikenlainen kestitys tilaisuuksissa vähemmälle - luottamusmieskorvauksia pienentää ja tiukkaan seurantaan. Lumenauraus yksityisille urakoitsijoille, samoin puistot ja liikkumisalueiden hoito ja huolto. Ottavat kaupungin nykyiset työntekijät vanhoina työntekijöinä tai jos työpanos ei riitä niin uusi tilalle. toinen jäähalli Mielestäni ihan kaikkia kulttuuripalveluja ei tarvitse tukea, mutta lasten ja nuorten harrastusten ja toiminnan tukeminen on tärkeämpää. Jäähalli ja vesiliikuntakeskus tulisi yhtiöittää kuten pallohalli Tehostakaa toimintaa, kaikki mikä ei ole pakollista kunnan tehtävien hoitoa - tarkkaan seulaan. Kalliita näyttelijöitä teatterissa ei tarvita - teatteri hankkimaan itse rahansa kuten muutkin tällaiset, joita ilman pärjää ihan hyvin. Sote palveluihin lisää rahaa ja työntekijöitä, jotta saadaan oikeasti lapsille kouluissa terveydenhuoltopalvelut toimimaan ja sairaat heti lääkärin luo, kun tarve on. Lisäksi: miksi aina tehdään alibudjetoidaan tietoisesti vuosi toisen jälkeen! Hullua hommaa, kun tiedetään että varmasti rahat eivät tule riittämään ja sitten tehdään lisäbudjettia. Eivätkö budjetin tekijät osaa hommiaan! Sellaiset pois töistä ja osaavat ihmiset tilalle. Kajaanin jäähallin käyttöaste on todella suuri. Tällä hetkellä jo 12 -vuotiaat lapset joutuvat harjoittelemaan lajiaan nukkumaan menoaikaan, eli klo 21 jälkeen!!! Kaikki harrastelija porukat eivät saa vuoroja sieltä ollenkaan, joten olisiko kaupungilla aika tehdä asialle jotain? Samalla henkilökunta määrällä pystyttäisiin kaupungissa huolehtimaan kahden jään hoito ja huolto. Toiseksi halliksi auttaisi pelkkä jää katolla, ei katsomoita. Tällä hankkeella turvattaisiin kaikille lajissa mukana oleville lapsille, nuorille ja aikuisille harrastus mahdollisuus, muulloin kuin yöaikaan! Ei olisi iso investointi kaupungin muiden investointien rinnalla. Uimahallista vähän säästämällä olisi saatu myös harjoitushalli :) Panostusta terveydenhoitoon, ei sairaanhoitoon. Kaikki ennaltaehkäisevä työ tulee pitkässä juoksussa halvemmaksi kuin tilanteen päästäminen huonoon jamaan ja sen jälkeiset korjausyritykset. Palveluiden kehittämisessä pitää panostaa suurten ihmisryhmien auttamiseen. Tämä esimerkiksi liikuntapalveluissa huomattava. Eli panostetaan siihen, että suuria ihmismassoja liikuttavat liikuntapaikat uimahalli, jäähalli, ulkojäät ja valaistut kuntoradat olisivat ensiluokkaisessa kunnossa. Kajaanin Nuorkauppakamari tekee hyvää työtä, kaupunki voisi tehdä heidän kanssaan tapahtumia ym. 18 Tuolla alussa jo oli maininta Kajaanin korkeasta veroasteesta. Sen laskemiseen pitää kaupunginjohdon paneutua tosissaan. Se varmaan toisi tänne uusia yrittäjiä, jotka toisivat työpaikkoja ja uusia veronmaksajia. Muuttoliike etelään pitää saada päinvastaiseksi. Hyvä aloitus olisi turhan byrokratian purku. Käsittääkseni työtä tekevät on jo ajettu minimiin. Jos heitä vielä vähennellään, niin se alkaa näkyä kaikkialla. Kompromisseja täytyy tehdä, voiko vähentää myös edustuskuluja? oikeasti? Kaiken ei tarvitse olla ilmaista, koska joku sen kuitenkin maksaa. Kunnallista päivähoitoa ei kotona olevien vanhempien lapsille(poikkeus sosiaaliset syyt). Palveluja voisi enemmän delegoida yksityisten tehtäviksi. Nostakaa äyriä vielä joku liikkuu. Ympäristön siisteys ja kauneus olisivat kaupungissa tärkeitä viihtymisen kannalta. Veronkorotuksia ei. kuntaliitoksia kyllä, kuntarajoilla ei ole merkitystä. Viisautta päättäjille, kyytiä populisteille. Kajaanin otettava selkeä ympäristökanta Talvivaaran ja Jormuan kaivoksen lupaasioihin. Kaupunki voi säästää erityisesti maahanmuuttopalveluista lopettamalla sen. Kulut suuria jos ne rasittavat kaupungin veronmaksajia. Maahanmuuttajista vain suuret kulut. Erityissairaanhoidossa päättäjille enemmän

sananvaltaa lääkäreihin nähden rajoittaa kalliita hankintoja jos entiset laitteet käyttökelpoisia. Monisairaiden ja erityisen heikkojen vanhusten erikoissairaanhoidosta luovuttava. Kuoleman todellisuus tunnustettava ja turha kallis tehohoitaminen lopetettava hyödyttömänä. Pakolaisten vastaanottamisessa pitää huolehtia resurssien riittävyys pitemmällä aikavälillä. Kaupunki (tai maakunta) voisi kehittää nettipalvelun jonka avulla nuoret voisivat saada sosiaali- ja terveyspalvelua eli neuvontaa "matalalla kynnyksellä" ja ilman että tarvitsee pelätä leimautumista. Vanhusten hoitoon, vanhustenpalvelutaloihin ja viriketoimintaan ehdottomasti lisää henkilökuntaa ja toimintaa. Omat paikkakunnan vanhustalot säilytettävä ja pörssiyhtiöt lopetettava. Iäkkään huonokuntoisen vanhuksen asuinpaikka ei ole omakoti jossa vain hoitaja kiireesti piipahtaa ja jättää sitten vanhuksen yksin. Lehmillekkin on määritelty ulkona olo päivät,miten on huonokuntoisen vanhuksen? Kaikki kortistosta töihin vaikka vanhuksia hoitamaan,työikäisten töitä keventämään, puistoja ja tienvarsia siistimään yms.. Liian paljon opetetaan nykyään elämään sosiaaliturvan varassa ja sieltä maksetaan ihan liian hyvää toimeentuloa. Supistetaan menoja, niitä jotka ovat vain harvoille tarkoitettuja, kaikkiin käyttömaksu, esim. kirjastomaksu 10e/vuosi. Veroja ei voi enää nostaa, aiheuttaa katkeruutta niissä, jotka eivät käytä juurikaan kaupungin palveluita teatteri voisi muuttaa kansanpirtin vintille. Kaupungin tulee keskittyä lakisääteisiin palveluihin ja koordinoida muita palveluja, joita kolmas sektori voisi hyvin tuottaa (kulttuuri, liikunta, puistojen ja liikunta-alueiden ylläpito, harrastusryhmien vetäminen). Veroprosenttia EI enää saa nostaa. Kaupungin tuottamista ei lakisääteisistä palveluista voi asiakkailta perittävää maksua nostaa esim. 30 %. Liikuntapalvelujen osalta tulee huomioida niiden käytön vähentävä vaikutus terveydenhuollon ja sosiaalipuolen menoihin kun kokonaistaloudellisuutta arvioidaan. Nyt kun talvi on tulossa niin kevyen liikenteen kunnossapito olisi tärkeää jo heti aikaisin aamusta. Autot kun pääsee liikkumaan vaikka tiellä olisi lunta vähän enemmänkin. Pyöräilijät ja jalankulkijat tarvis hyvin auratut tiet jo mielellään heti viiden jälkeen aamusta. Petäisenniskan venesataman kunnostus, nykyisin huonosti hoidettu, laiturit kuntoon. Roska-astioita riittävästi katujen varsille Katujen suolausta vähennettävä Kuurnasta liittymä 5-tielle, ei uutta siltaa Kyynäspäänniemelle silta Kuntahallinnosta tyhjät pois riittävän ajoissa--- kuntaliitokset Aloittakaa säästäminen virastojen/toimistojen palveluiden selkiinnyttämisellä ja päällekkäisyyksien karsinnalla. Ajatelkaa palveluja ASIAKAS lähtöisesti niin kaikilla SÄÄSTYY aikaa ja RAHAA. Jää se lappujen juoksutus virastolta toiselle. Terveydenhuolto kuntoon!!! Terveyskeskuksiin virkoja enemmän, että saataisiin kaikki sairaudet alkuvaiheessa hoidettua niin ei tarvitsi turvautua sitten kalliiseen erikoissairaanhoitoon sairauden pahennuttua alkuvaiheen hoitamattomuuteen. Kaupungin johdon, valtuutettujen ja pomojen kaikenmaailman "kissan ristiäiset" minimiin ja kaikki kokoukset omissa tiloissa. Väestön vanhenemisen ennakointi pitäisi huomioida jo tässä vaiheessa, viimeistään. 19 Miksi välttämättä halutaan rakentaa silta Kruununpuodinmäelle, jos joku arkkitehti sellaisen paikan keksi. Muista vaihtoehdoista ei edes keskustella!? Miksi siltaa ei voi rakentaa ponttoonisillan kieppeille, jolloin liikenne leviäsi suuremmalle alueelle eikä kaikki autoa joutuisi ajamaan pienen ydinkeskusta läpi? Nostakaa veroa ennemmin kuin annatte lakisääteisten palvelujen tason laskea. kumma kun ei saaha sitä koiraveroa. Onko päättäjillä koiria kun ei veroa haluta? Kaikki Kainuun kunnat yhteen. Yksi yhteinen Kainuun kunta Kaupungin talous tulee vuosittain pitää kurissa niin, että menot eivät ylitä tuloja. Veroprosenttia pitää edellä kerrotulla tavalla laskea huomattavasti ja ihmiset tulee laittaa vastaamaan enemmän omista tekosistaan ja tarpeistaan. Yleinen kansalaisten ja maahanmuuttaneiden hyyssääminen verovaroin on lopetettava.

Kaupungin henkilöstöä on saneerattava rajusti vastaamaan tarpeita. Nykyisiä kaupungin tehtäviä on tarkasteltava suurennuslasilla, kaikki nykyiset tehtävät ja toimintatavat eivät ole tarpeellisia. Kaikki päällekkäiset virat on lakkautettava. Esim. kaupungininsinöörin virka on täysin turha samanaikaisesti kun on teknisen johtajan virka, jne. Myöskään hallintojohtajan virkaa ei tarvita, kaupunginjohtajan pitää pystyä hoitamaan myös tuo tehtävä omaan tehtävään sisällyttäen. Koulu- ja sotepuolella on paljon päällekkäisiä virkoja, nämä kaikki tulee tarkastella. Sitten on myös suorittavassa portaassa runsaasti päällekkäisyyksiä. Esim. kunnossapitopuolella ei tarvita yhdessä autossa talvella neljää miestä lakaisemassa samoja portaita, kaksikin riittää hyvin. Yksityisellä sektorilla vastaavan hoitaa yksi mies. Jne. jne. Keskusta- ja asuinalueilla mopoilla liikkuminen jalkakäytävillä tulisi kieltää ja kieltoa tulisi valvoa. Myös keskustan kaduilla yöaikaan mopoilua tulisi valvoa paremmin. Myös linnansillalla jalkakäytävällä kiellettyä pyöräilyä tulisi valvoa paremmin. Ajoteiden ja jalkakäytävien auraukseen keskusta-alueella tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Toivoisin myös että Kajaanihalli olisi auki kesäaikaan. Uuden uimahallin johdosta kunnan liikuntamahdollisuudet alkavat olla jo loistavat ja niistä tulee pitää kiinni! Puhdas luonto on yksi Kajaanin vahvuuksista. Kaupungin pitää painostaa ELY:ä laittamaan Talvivaaran ympäristörikoksista vastuuseen. Suvantorantaan muitakin palveluja kuin läpikävely Ruuhijärven kalastusalue joutaa antaa jollekin yrittäjälle, turha rahanreikä. Ammatti teatteri on lopetettava. Luottamushenkilöiltä ylisuuret kokouspalkkiot leikattava. Edustuskuluja leikattava Yöajaksi mopoilukielto taajama-alueelle. Siirtymäkaudeksi. Myöhemmin täyskielto. Kaupungin työntekijät eivät ole maksumiehiä, jos kaupungilla menee huonosti. Miksi heidät pitää lomauttaa ja tehdä heidän työ vaikeaksi? Veroäyriä on vaan korotettava, niin se kohdistuisi tasapuolisesti kaikkiin, eikä rangaista työntekijöitä. Vielä enemmän tietoa kansalaisille toiminnoista/suunnitelmista tiedotusvälineiden/lehtien kautta. Kaikkialla ei netti toimi/näy ja kaikki eivät osaa edes nettiä käyttää? Rohkeita talouden saneerauspäätöksiä. Jokaisesta organisaatiosta on vähennettävissä 10 pros. Toimintojen siitä juurikaan kärsimättä. Veroja ei saa enää nostaa ei tornitaloja jokivarteen poliisin näkyvyyttä lisättävä lisää mielialaa nostavia tapahtumia maksullisia Investoinneissa olisi keskityttävä puistojen ja vapaasti käytettävien alueiden hoitoon ja ylläpitoon. Ihmiset olisi saatava omaehtoisen hyvinvoinnin ja liikunta-alueiden käyttöön. Pienillä asioilla voisi kehittää ihmisten 20 hyvinvointia ja palveluiden saatavuutta. mm latujen pää lähtisi heti keskustasta esim. puistotiet laduiksi, luistinrata torille, pyöräteiden kehittäminen liikkumista suosivaksi. autovapaa keskusta yms. Kiinteissä ISOISSA rakennuksissa ei kuntalaisten verorahat ole tehokkaassa käytössä. Turhat sillat mm. Kyynäspään ja Kruununpuodinmäen haudattava. Kajaanin kaupungin ja sote-yhtymän johtohenkilöstö, palkkaus ja esteellisyys, VÄLITTÖMÄSTI suurennuslasin alle Menot tulojen tasalle. Syömävelkaa ei pidä sallia Uskoa tulevaisuuteen. Veroprosentti jo tapissa, joten se tie lienee kuljettu jo loppuun. Jämäkkää johtamista ja rohkeita päätöksiä ajassa. Ennakoiva katsanto tulevaisuuteen eri vaihtoehtoineen. Politikointi pois. Yksituumaisuutta. Hyvä ja ammattitaitoinen tiedottaminen. Hyvin hoidettu ja nopea laskentatoimi hyvine raportteineen tuo pohjaa päätöksenteolle. Valtuutetuille enemmän talousosaamista. Sairauspoissaolot seurantaan ja ne pitää raportoida kuukausittain osastoille. (Nyt liian paljon s-lomalla väkeä. Kallista) Jokaiselta vaaditaan koko työpanos. Kajaanista tupakoimaton työyhteisö!!! Ko harrastus vie työaikaa. Lakkauttakaa kokouspalkkiot kaikilta, ynnä muut turhanpäiväiset juoksevat kulut (kahvittelut jne), kunnan päättäviin elimiin tulee pyrkiä VAPAAEHTOISESTA HALUSTA VAIKUTTAA, eikä pätemään turhan päiten. Säästöliekki päälle. Terveydenhuollon toiminta ei ole lainkaan sillä tasolla kuin sen pitäisi olla. Se on byrokraattista ja tehotonta erityisesti