rotaryklubi lahti-mukkula kolme vuosikymmentä päättyi voittoon
juhlapuhe iltajuhlassa 28.4.2007 markku kalliomäki governor 2006-2007 Hyvät rotariystävät, puolisot, kanssakulkijat Where Rotary is going - Mihin Rotary on menossa? Having a lunch in the restaurant - Menee lounaalle ravintolaan. Näin avasi puheensa viikko sitten piirikonferenssissamme governorkollegani Uppsalasta. Onko tämä meidän toimintamme tulevaisuudenkuva? Klubitoiminnan uudistuminen on yksi toimintamme elinkelpoisuuden perusedellytys. Miten sitten voisimme uudistua romuttamatta perinteitä ja turvallista totuttua ympäristöämme? Jäsenistön ikärakenne, eläköityminen, iän mukanaan tuoma väsyminen on useilla klubeilla tunnistettu uhka koko toiminnalle. Klubivirkailijoita on vaikeaa löytää, kun ei ole nuorempaa sukupolvea, jolla olisi vielä hinku oppia uusia asioita. Useassa klubissa vanhat parrat on pantu kierrätykseen ja uusiokäyttöön. Näin ehkä saadaan ratkaistua pakollinen klubihallinto, mutta sisällöllinen uudistuminen on tällöin kovin epätodennäköistä. Klubipresidentiltä vaaditaan rohkeutta ja joskus riskinottoakin, jos totutuista urista pyritään irrottautumaan. Klubeissa on monasti muutamia vahvoja henkisiä mielipidevaikuttajia, joiden näkemykset pyrkivät ohjaamaan koko klubin toimintaa. Jos tällaiset vaikuttajat sattuvat olemaan ajatusmaailmaltaan kovin vanhoillisia, niin he äkkiä jumittavat koko klubin toiminnan ja kehittymisen. Urautuminen, asenteet ja ennakkoluulot ovat usein esteinä uusille tuulille.
juhlapuhe iltajuhlassa 28.4.2007 markku kalliomäki governor 2006-2007 Rotarylla ei ole paluuta vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin herrat kävivät lounailla arvostetuissa klubeissa. Enää rotaryyn ei liitytä siksi, että pääsee hienoon arvostettuun, monasti itseään parempaankin seuraan. Rotaryn toiminta on aikojen saatossa tullut maanläheisemmäksi, joskin ainakin meitä suomalaisia hieman häiritsee järjestömme amerikkalaistaustainen jonkin asteinen jäykkyys ja pikkutarkkuus. Toimikaamme kuitenkin oman kansallisen kulttuuritaustamme ja ajatusmaailmamme ohjaamina. Menkäämme hetkeksi pienelle aikamatkalle. Hieman yli 100 vuotta sitten Four loneny man.., neljä yksinäistä miestä etsivät Chigagon suurkaupunkiin muuttaneita tukea ja seuraa toisistaan ja huomasivat pian, että heillä oli samanlainen maailmankatsomus. Aluksi ajatuksena oli toistensa tukeminen ja auttaminen. Näitä neljää miestä yhdisti myös näkemys ja pyrkimys auttaa myös lähimmäisiään. Rotaryn kivijalka ja perusta on ammatillisessa verkostoitumisessa, joka on rotaryn ainutlaatuinen voimavara. Tämä verkostoituminen auttaa sekä meitä itseämme laajentamaan tietämystämme, avartamaan maailmankatsomustamme, luomaan uusia ystävyys- ja jopa liikesuhteita, mutta ennen kaikkea suuntaaman yhdistetyt voimamme pyyteettömästi ympäröivän yhteiskunnan hyväksi. Usein puhutaan elämänkaaresta. Itse asiassa elämä ei ole kaari vaan se on ympyrä. Ympyrä kuvaa jatkuvuutta ja tulevaisuutta kuten sydämen puolella rinnassamme oleva rotaryratas. Toimintamme rotaryn yli 100 vuoden aikaympyrässä on vuosien saatossa mukautunut ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuneisiin rakennemuutoksiin. Rotaryssa yksi keskeinen näkemysmuutos vuosien varrella on ollut termin man merkitys. Alunperin tällä termillä tarkoitettiin rotaryssa todella vain miestä. Sanakirjan mukaan man tarkoittaa myös ihmistä. Lieneekö naisia aiemmin pidetty lainkaan ihmisinä. Huolimatta siitä, että Rotary avasi ovensa myös naisille n. 20 vuotta sitten, tämä asiaa puhuttaa vielä monessa klubissa ja on jonkinlainen henkinen kynnys ylitettäväksi. Oletko sitä mieltä, että ei ole tilaa raikkaalle ilmalle, uusille ajatuksille tai uusille palvelemisen muodoille. Kun uudet jäsenet astuvat ovestasi sisään, huomaat kuinka rotaryhuoneesi suurenee. Tulet huomaamaan totuuden Thomas Mooren sanoin: Siellä missä on tilaa sydämessä, siellä on aina tilaa myös talossa. N. 20-vuotisen jäsenyyteni aikana olen havainnut rotaryn imagollisen mieliku-
van eliittiseurana selvästi hälvenneen. Hyvä näin. Emme halua olla celibreittejä eli julkkiksia ja arvostettuja vain julkisen glorian vuoksi. Arvostus pitää hankkia teoilla eikä rakentamalla hienoja kulisseja ja pelkkiä mielikuvia. Rotaryn eettiset ja moraaliset perusperiaatteet on puettu Neljän kysymyksen kokeeseen ja Singaporen julistukseen, jotka ovat meille kaikille tuttuja. Näiden julistusten taakse on helppo kätkeytyä, jos ei ole itsellä mitään annettavaa. Meidän on itse kunkin aukaistava ja tulkittava näiden sanomien todellinen sisältö itsellemme. Tulevan rotaryvuoden teemamme on Rotary Shares. Itse olen tämän viestin sisäistynyt merkityksessä Anna sisimmästäsi, anna itsestäsi. Rotarytoiminta on vapaaehtoistyötä ja itsestään antaminen on useasti kiinni siitä, missä elämän ja elinkaaren vaiheessa itse kukin olemme. Ajastamme ja jaksamisestamme kilpailevat työnantajamme, oma perhe, lasten harrastukset, lasten lapset, omat harrastukset (muutkin kuin rotary). Useasti pyydetään anteeksi heikkoa osallistumista rotarytoimintaan muiden kiireiden vuoksi. Onko niin, että toimintaamme osallistuvat vain joutilaat. Nykyaikana kaikilla meillä on tai on olevinaan julmettu kiire. Kuten tiedämme, niin sille mikä todella kiinnostaa löytyy aina aikaa. Klubikokous ottaa viikon kalenterista useimmiten vain reilun tunnin mittaisen viipaleen. Useissa klubiessa toiminnan aktiivisuus perustuu monasti pienen aktivistiporukan toimintaan. Tällaisia itsestään todella antavia jäseniä on sen verran harvassa, että heidän huomiointinsa ja tunnustuksen antaminen jossain muodossa auttaa varmasti heitä jaksamaan jatkossakin sekä aktivoi myös muita. Niin kuin ihmisenkin perusolemus muodostuu osaltaan perimästä ja osaltaan ympäristön vaikutuksesta, niin on myös rotaryklubien osalta. Kannamme ja vaalimme sisimmässämme rotaryn perusarvoja kuten pyyteettömän palvelemisen ihanne, maailman kansojen yhteisymmärryksen lujittaminen, humanitäärisen hädän lievittäminen, keskinäinen ystävyys ja kunnioitus, epäitsekkyys ja korkea ammattimoraali. Näiden rotaryperimässä saamiemme perusarvojen lisäksi toimintaympäristö ja jäsenien maailmankatsomus luo jokaiseen klubiin oman kulttuurin, omaleimaisuuden ja oman identiteetin, mitkä asiat tiedostamattammekin ohjaavat ja vaikuttavat klubin ja sen jäsenten tapaan toimia ja suunnata voimavarojaan. Yhteiset arvomme ja eettiset juuremme ovat yhteisöllisyytemme perusta, joka antaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden elinikäiseen henkiseen kasvuun, itsensä kehittämiseen, uuden oppimiseen,
juhlapuhe iltajuhlassa 28.4.2007 markku kalliomäki governor 2006-2007 maailmankuvamme laajentamiseen ja sitä kautta avaa silmämme tiedostamaan, välittämään ja ottamaan vastuuta sekä lähimmäisistämme että maailmanlaajuisesta ihmiskunnan hyvinvoinnista. Tämä on sitä paljon puhuttua lisäarvoa, jota rotarytoiminta antaa jäsenille, koko Rotary-järjestölle ja ennen kaikkea ympäröivälle yhteiskunnalle. Vuoden teemamme Lead The Way kannustaa meitä olemaan tiennäyttäjinä, esimerkkinä ja johdattajana parempaan tulevaisuuteen. Hyvät ystävät, Lahti-Mukkula klubin 30-vuotinen taival on osoittanut, että tälle pohjalle on tukevaa rakentaa rotaryn tulevaisuutta. It s not enough to be in Rotary, Rotary must be in us. Ei riitä, että olemme Rotaryssa, vaan Rotaryn tulee olla meissä.
Tervehdyskäynti klubimme perustajajäsen Unto Tupalan luona Juhlakirjan kirjoittaja Jukka Tolkki kävi luovuttamassa Juhlakirjan ja muistelemassa menneitä torstaina 26.4.2007.
Tervehdykset kunniajäsenten haudoilla Aamupäivällä 28.4. suoritettiin kunniakäynti klubin kunniajäsenten Veikko Malkavaaran ja PDG Olavi Isomäen haudoilla. Aune Isomäen lisäksi klubiveljistä paikalla olivat presidentti Juha Rostedtin johdolla Mika Kaunomäki, Erkki Kirjavainen, Seppo Parviainen, Jorma Sakomaa, Raimo Tiihonen ja Heikki Vuori. Veikko Malkavaaran muistoa kunnioittaen Raimo Tiihonen lausui haudalla runon, jonka Veikko oli kirjoittanut 67 vuotta aiemmin.
Kummiklubin tervehdys Iltapäivällä järjestetyssä kahvitilaisuudessa Lahti- Joutjärven RK:n presidentti Timo Vitikainen toivotti jatkuvaa menestystä päivänsankarille sekä luovutti viirin.
Iltajuhla oli voittoisa perhejuhla Iloinen ilmapiiri ilmavassa, auringon lämmittämässä salissa syntyi hetkessä. Tuttavat ja tutustuttavat löysivät toisensa 10 pöytäseurueessa.
10
Iltajuhla oli voittoisa perhejuhla 11
Illan musiikkiesityksistä vastasi viihteellisesti ja ammattitaidolla Trio Salusiini jäseninään Maarit Liimatainen piano, Veikko Saarnikoski viulu ja Teet Järvi sello. Tyylikkäästi pöytiin tarjotun illallisen jälkeen koskettavan juhlapuheen piti governor Markku Kalliomäki. Tervehdyssanat esitti presidentti Juha Rostedt. 12
Iltajuhla oli voittoisa perhejuhla Piirigovernor luovutti tilaisuudessa juhlatoimikunnan puheenjohtajalle, juhlan juontajalle ja klubin arvostetulle past presidentille Heikki Vuorelle klubin myöntämän PHF-arvon. Puheen jälkeen klubimme sai vastaanottaa governorin oman klubin, Lempäälän RK:n viirin. Tyylilleen uskollisena veli Heikki kiitti saamastaan huomionosoituksesta avoimeen, kantaa ottavaan tapaansa. 13
Klubin merkittävän voimanponnistuksen, 30 V -juhlajulkaisun esitteli teoksen kirjoittaja Jukka Tolkki. Muisteloissa avusti klubin perustajajäsen Raimo Tiihonen. Ainutlaatuista klubissamme ja harvinaista kansainvälisestikin. Rotaryveljem klubimme charterjäsenen Pekka Kivistön molemmat tyttäret Sari ja Erika vaihto-oppilaina USA:ssa. Sarin tytär, Pekan tyttärentytär Saara on klubim viimeisin vaihto-oppilas. Pekan puolison Sirkan laskelmien mukaan Kivistöi asunut ainakin 16 vaihto-oppilasta. 14
me ja olivat me llä on Iltajuhla oli voittoisa perhejuhla Suuri osa klubimme lähes 20 PHF-arvon saaneista veljistä osallistui muistorikkaaseen 30 V- juhlaan. Varmasti jokainen koki mielihyvää yhteisestä menestyksestä ja on valmis antamaan tukensa tulevallakin taipaleella. 15
Ei riitä, että olemme rotaryssa, rotaryn tulee olla meissä 16