Vantaan pienvesien tutkimusraportti 2015 Pirkka Weijo
Sisällys Tiivistelmä...3 1. Johdanto...3 2. Lähtökohdat ja tavoitteet...4 3. Vantaan pienvedet...4 3.1 Vantaa purojen kaupunki... 4 3.2 Arvokkaat purokohteet... 5 3.3 Lisää tietoa ja tiedottamista tarvitaan... 7 4. Kaupungistumisen vaikutukset puroihin...7 4.1 Uomastoon kohdistuvat toimenpiteet... 7 4.2 Tiivistyvän kaupungin vaikutukset... 8 4.3 Ilmastonmuutoksen seurauksia... 10 5. Purojen vedenlaadun tutkiminen...10 5.1. Havainnointimenetelmiä... 10 5.2 Tutkittavat suureet... 11 6. Tutkimuskohteet...11 6.1 Vallinoja... 11 6.2 Rekolanoja... 13 6.3 Vierumäenoja... 14 6.4 Tervaoja... 15 6.5 Kormuniitynoja... 16 6.6 Myllymäenoja... 17 7. Tulosten keskiarvoinen tarkastelu...18 7.1 Hygieenisen laadun indikaattoribakteerit... 20 7.2 Kiintoainepitoisuus- ja sameus... 21 7.3 ph... 23 7.4 Sähkönjohtavuus... 23 7.5 Happipitoisuus ja hapenkulutus... 24 7.6 Kloridipitoisuus... 25 7.7 Sulfaattipitoisuus... 26 7.8 Ravinteet... 27 7.9 Metallit... 28 2 8. Purokohtaiset tulokset...31 8.1 Vallinoja... 31 8.2 Rekolanoja... 32 8.3 Vierumäenoja... 32 8.4 Tervaoja... 33 8.5 Kormuniitynoja... 34 8.6 Myllymäenoja... 34 9. Yhteenveto...35 10. Kirjallisuus...36 Liite 1. Vesinäytteille suoritetut laboratorioanalyysit...40 Liite 2. Yleisen käyttökelpoisuusluokituksen luokkarajat (SYKE 2005)...41 Liite 3. Purovesinäytteiden mittaustulokset...42 Julkaisija Teksti Kannen kuva Kartat Taitto Vantaan kaupunki, Maankäyttö, rakentaminen ja ympäristö, Ympäristökeskus Pirkka Weijo Pirkka Weijo Vantaan kaupunki Tarja Starast Vantaan kaupunki. Ympäristökeskus. Julkaisuja 2015:4 ISSN 2342-9453 (painettu) ISSN 2342-9461 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-443-510-9 (pdf)
Tiivistelmä Vantaalla virtaa Vantaan- ja Keravanjoen lisäksi lukuisia pienempiä virtavesiä, joista osa on luontoarvoiltaan hyvin merkittäviä taimenpuroja. Purojen ekologista tilaa ovat vuosien saatossa heikentäneet sekä kaupungistumiskehityksestä että maanviljelystä aiheutuneet ympäristövaikutukset. Purouomia on monin paikoin siirretty ja niiden hydrologiset olosuhteet ovat muuttuneet valuma-alueilla tapahtuneiden maankäytön muutosten seurauksena. Valuma-alueiden vettä läpäisemättömien pintojen lisääntyminen on ollut omiaan äärevöittämään virtausolosuhteita, mistä on seurannut monenlaista haittaa puroluonnolle. Pienvesiin on alettu kiinnittää enenevässä määrin huomiota 2000-luvulla. Puronkunnostustoimenpiteillä on saatu parannettua taimenen menestysmahdollisuuksia kaupunkipuroissa, mutta vedenlaatuun liittyvät ongelmat aiheuttavat vielä paikoin harmia. Monien luontoarvoiltaan merkittävien purojen vedenlaatua ei ole tutkittu vielä Vantaalla kovin kattavasti. Tässä työssä on tutkittu kuuden Vantaan kaupunkipuron vedenlaatua vesinäytteenottoon perustuvien tutkimustulosten avulla. Tutkimuskohteiksi valittiin luontoarvoiltaan tärkeitä puroja ja sellaisia kohteita, joista ei ollut juurikaan saatavilla vedenlaatutietoja viimeisten vuosien ajalta. Esitetyt tutkimustulokset perustuvat vuosien 2013 2015 aikana kerättyihin purovesinäytteisiin, joista on analysoitu MetropoliLabin toimesta veden fysikaaliskemiallisia ominaisuuksia ja hygienian indikaattoribakteerien pitoisuuksia. Purojen vedenlaaduissa havaittiin selkeitä purokohtaisia eroja. Yksittäisten vedenlaatumuuttujien perusteella purojen vedenlaatu vaihteli huonosta erinomaiseen, mutta kokonaisuudessaan tutkittujen purojen voidaan todeta olleen vedenlaadullisesti vähintään tyydyttävällä tasolla. Lähes kaikissa puroissa havaittiin ajoittain kohonneita ulosteperäisten bakteerien pitoisuuksia, mikä kertoo ympäristöstä tulevan huuhtouman vaikutuksesta veden hygieeniseen laatuun. Rekolanojassa havaittiin ajoittain matalia liuenneen hapen pitoisuuksia, mikä heikentää happirikkaassa vedessä viihtyvien taimenien elinmahdollisuuksia. Toisaalta esimerkiksi Vallinojassa happipitoisuus oli kaikilla havaintokerroilla erinomaisella tasolla. Liuenneiden metallien pitoisuudet eivät olleet missään tutkituissa puroissa erityisen korkeita tai eliöille selvästi haitallisella tasolla, mutta kupari- ja sinkkipitoisuudet olivat korkeampia, kuin Suomen latvapuroissa keskiarvoisesti. Kaupunkipuroissa vedenlaatu voi vaihdella suuresti lyhyen ajan sisällä, esimerkiksi yksittäisen saastepäästön tai sateiden kasvattaman huuhtouman takia. Hulevesien luonnonmukaisen hallinnan menetelmiä soveltamalla voidaan parantaa purovesien vedenlaatu, kuin myös alueiden viihtyisyyttä kun hyödynnetään esteettisesti miellyttävää vesirakentamista. Roskaantuneisuus on 1. Johdanto Vantaan pienvesien tutkimusraportin tarkoituksena on tuottaa tutkittua tietoa pienvesikohteisiin lukeutuvien purojen tilasta Vantaalla ja lisätä yleistä ympäristötietoisuutta näihin arvokkaisiin lähiluontokohteisiin liittyen. Pienvesillä tarkoitetaan pienipintaalaisia vesiä, kuten puroja, noroja, lampia, lähteitä, fladoja ja kluuveja (Ahponen 2008). Kaupunkipurot ympäristöineen elävöittävät monin paikoin Vantaan maisemakuvaa ja toimivat asukkaille merkittävinä lähivirkistyspaikkoina. Luontokokemusten tuottama mielihyvä ja stressiä lievittävä vaikutus yhä kaupungistuvassa ympäristössä ovat jo sinällään painavia argumentteja pienvesien suojelun puolesta, mutta niiden merkitys biologisen monimuotoisuuden kannalta on myös seikka, joka tulee huomioida pienvesien ekologiseen tilaan vaikuttavissa eri suunnitelmissa ja hankkeissa. edelleen kaupunkipuroja vaivaava krooninen ongelma, johon voidaan vaikuttaa lisäämällä yleistä ympäristötietoisuutta ja arvostusta kaupunkien pienvesiä kohtaan. Puronvarret ovat lähiympäristöineen usein lajistollisesti monimuotoisia ja tarjoavat elinpaikkoja monille harvinaisille sekä uhanalaisille kasvi- ja eläinlajeille (Niemelä ym. 2004; Janatuinen 2012). Arviolta kuusi prosenttia Suomen uhanalaisista eliölajeista on pienvesien lajeja (Ahponen 2008). Osaan Vantaan kaupunkipuroista nousee kudulle äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu meritaimen. Tämä tekee niistä ainutlaatuisia kansainvälisestikin tarkasteltuna. Taimen on ympäristötekijöiden suhteen hyvin vaatelias ja herkkä laji, minkä takia sen monet alkuperäiskannat ovat hävinneet Suomesta eri stressitekijöiden kasvun ja elinympäristöissä tapahtuneiden muutosten seurauksena. Siksi Vantaan kaupunkipuroista huolehtimista voidaan pitää nyt ja tulevaisuudessa entistä tärkeämpänä. Pääkaupunkiseudun kasvupaine sekä sitä kautta lisääntynyt rakentaminen ja maanmuokkaustoiminta uhkaavat paikoin seudun pienvesien ekologista hyvinvointia. Vantaan väestö on kasvanut viime vuosina noin 2000 3000 asukkaalla vuodessa, ja vuonna 2015 laaditun kaupungin väestöennusteen (Vantaan kaupunki.. 2015) mukaan asukasmäärä tulee kasvamaan vuoteen 2040 mennessä lähes 260 000 asukkaaseen. Vallitsevan trendin mukaisesti kaupunkirakenteesta pyritään tekemään tiivis ja eheä, 3
minkä takia niin pienvesien kuin muiden arvokkaiden luontokohteiden suojelutarpeet tulee huomioida tarpeeksi hyvin jo kaavoitus- ja rakennusvaiheessa. Tiivis ja eheä kaupunkirakenne on kuitenkin perusteltua kaupungin energiatehokkuuden kannalta. Lyhyet välimatkat eri palveluiden- ja toimintojen välillä myös lisäävät asukasviihtyvyyttä, kun kaupungin sisäiset matkustusajat pysyvät kohtuullisina. Alueiden tiivistyminen tulee asettamaan haasteita etenkin hulevesien hallinnalle, mikä tulee korostamaan etukäteissuunnittelun ja eri asiantuntijaorganisaatioiden välisen yhteistyön toimivuuden merkitystä pienvesien suojelussa. 2. Lähtökohdat ja tavoitteet Merkittävistä luontoarvoista huolimatta kaupunkipuroihin saatetaan suhtautua edelleen kuin avoviemäreihin, joihin päätyy sen takia mitä erilaisimpia hylättyjä esineitä ja aineita, joista ihmiset haluavat päästä eroon. Kaupunkipuroihin liitettävien positiivisten mielikuvien luominen ja yleisen ympäristötietoisuuden lisääminen on avainasemassa purojen tilan parantamisen kannalta. Pienvesien luonnonsuojelutarpeiden korostuminen myös alleviivaa kaupunkiluontoon liittyvän tutkitun tiedon merkitystä, sekä tutkimuksissa ja selvityksissä tuotetun tiedon saattamista niin kaupunkilaisten, kaupunkisuunnittelusta vastaavien henkilöiden kuin eri rakennushankkeiden käytännön toteutuksesta vastaavien toimijoiden tueksi. Vantaan kaupunki on asettanut vuosille 2013 2016 laaditussa ympäristöohjelmassa yhdeksi tavoitteeksi pintavesien tilan parantamisen jatkuvan laadunseurannan avulla (Vantaan kaupunki 2013). Vantaan pienvesien tutkimusraportin yhtenä tarkoituksena on vastata tähän ympäristöohjelmassa asetettuun tavoitteeseen ja tuottaa tutkittua tietoa Vantaan arvokkaiden purojen vedenlaadusta. Toinen keskeinen tavoite on jo johdannossa mainittu yleisen ympäristötietoisuuden lisääminen kaupungin pienvesiin liittyen. Samalla perustettiin pysyvät tarkkailupisteet vedenlaadun seurantaa varten kuudelle tärkeälle purolle. Tässä työssä esitetyt tutkimustulokset perustuvat purokohteista otettuihin vesinäytteisiin, joista on laboratoriossa analysoitu eräitä veden tilaa kuvaavia fysikaalis-kemiallisissa suureita ja hygienian indikaattoribakteerien pitoisuuksia. Tarkemmin Vantaan eri pienvesikohteita sekä niissä tavattavia lajeja on esitelty vuonna 2009 julkaistussa Vantaan pienvesiselvityksessä (Haikala ym. 2009) ja vuonna 2012 julkaistussa Vantaan virtavesiselvitys 2010 2011:ssä (Janatuinen 2012). Pienvesien tarkkailu ja seuranta auttavat havaitsemaan maankäytön muutoksista ja ympäristöä pilaavasta toiminnasta aiheutuvat muutokset vedenlaadussa. Hiljalleen vedenlaadussa tapahtuvia keskiarvoisia muutoksia on vaikea havaita ilman pitkän aikavälin seurannoilla tuotettua referenssiaineistoa, minkä vuoksi pienvesien säännöllistä seurantaa voidaan pitää perusteltuna. Euroopan unionin vesipuitedirektiivi myös velvoittaa jäsenmaitaan seuraamaan vesien ekologista tilaa, tavoitteena saavuttaa sisävesien ja rannikkoalueiden hyvä ekologinen tila vuoteen 2015 mennessä (EU 2000). Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tullaan 3. Vantaan pienvedet 3.1 Vantaa purojen kaupunki Vantaan maisemakuvan yhtenä keskeisenä elementtinä voidaan pitää virtavesien synnyttämää verkostoa, jonka rungon muodostavat Vantaan- ja Keravanjoen pääuomat (kuva 1). Keravanjoki yhdistyy Vantaanjoen pääuomaan Tammiston kaupunginosan eteläpuolella jatkaen virtausta Helsingin puolella kohti Vanhankaupunginkoskea, josta Vantaanjoki purkautuu kosken itäistä ja läntistä haaraa pitkin mereen Vanhankaupunginlahteen. Vuonna 2009 julkaistussa Vantaan pienvesiselvityksessä erilaisia pienvesikohteita inventoitiin Vantaan alueelta yhteensä 67 kappaletta. Näistä puroja oli 55 kappaletta ja lampia tai järviä 12 kappaletta (Haikala ym. 2009). Lähteet ja suot, samoin kuin Vantaanjoki, Keravanjoki ja Silvolan tekojärvi oli jätetty selvityksessä tarkastelun kuitenkin vielä tarvitsemaan lisäaikaa. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmassa (Karonen ym. 2010) ja ympäristöministeriön vesienhoidon toteutusohjelmassa (Ympäristöministeriö 2011) vesistöjen kunnostuksen yhtenä keskeisenä ohjauskeinona pidetään pienvesien ennallistamisohjelman laatimista ja käynnistämistä, mikä osaltaan myös nostaa pienvedet keskiöön ympäristötutkimuksen sekä vesistökunnostustoimenpiteiden kohteina. ulkopuolelle. Pienvesiselvityksessä inventoiduista puroista ja ojista merkittävä osa on Vantaan- ja Keravanjoen sivuhaaroja. Vesilain (27.5.2011/587) mukaan purolla tarkoitetaan jokea pienempää virtaavan veden vesistöä, jonka valuma-alue voi vaihdella kymmenen ja sadan neliökilometrin välillä. Puroiksi luokitellaan myös valumaalueeltaan pienemmät virtavedet, jos niissä virtaa vettä ympäri vuoden ja kalankulku on mahdollista. Tässä tutkimuksessa mukana olevat kohteet ovat vesilain määritelmän mukaisia puroja. Vantaan purot on kuitenkin nimetty Herukkapuroa lukuun ottamatta ojiksi. Tämä johtuu siitä, että uusmaalaisessa murteessa, niin kuin läntisellä murrealueella yleensä, oja merkitsee pientä luonnonpuroa 4
3.2 Arvokkaat purokohteet Puronvarret tarjoavat monille asukkaille virkistysmahdollisuuksia niiden läheisyyteen rakennettujen ulkoilureittien ansiosta. Kaupunkimaisemaa halkovat puronvarret toimivat lisäksi tärkeinä ekologisina yhteyksinä ja viheralueverkon jatkeina tiiviisti rakennetuilla kaupunkialueilla. Puronvarsien yhtenäiset viherkäytävät helpottavat erityisesti maalla liikkuvien eläinten siirtymistä laajempien viheralueiden välillä, jotka ovat kaupunkimaisen rakentamisen seurauksena varsin pirstaleisia. Liikenneväylät tosin aiheuttavat paikoin katkoksia myös joidenkin puronvarsien viherkäytävien yhtenäisyyteen. Vantaan virtavesiselvitys 2010 2011:ssä tehdyssä kartoituksessa Vantaalta rajattiin 24 erillistä arvokasta virtavesien luontokohdetta (kuva 2), joilla katsottiin olevan erityisiä luontoarvoja (Janatuinen 2012). Näistä 24 kohteesta yksi, Tuusulanjokilaakso, määriteltiin valtakunnallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Viiden kohteen katsottiin olevan maakunnallisesti arvokkaita ja 18 paikallisesti arvokkaita. Näistä arvokkaista luon- Kuva 1. Vantaan virtavedet (aineistot: Haikala ym. 2009; Janatuinen 2012; Vantaan kaupunki). (Manni-Lindqvist 2013). Vantaan puroja ei pidä nimistöstään huolimatta sekoittaa ojasanan yleiskielisen merkityksen mukaisiin kaivettuihin uomiin, tosin suurta osaa puroista on muokattu paikoin hyvin voimakkaasti. Purojen nimistö ei ole vielä Vantaalla täysin vakiintunutta, sillä monesti sama purokohde tai purojen eri osat tunnetaan useammalla eri nimellä. Vantaan huomattavia puroja ovat muun muassa Sotunginlaakson läpi kulkeva Krapuoja, Ojangon ulkoilualueen läpi virtaava Kormuniitynoja, pääradan vartta kulkeva Rekolanoja, Viertolan kohdalle Keravanjokeen tuleva Kylmäoja, Pakkalan kohdalla Vantaanjokeen purkautuva Krakanoja sekä Kynikenoja ja Herukkapuro, joiden valuma-alueilla sijaitsevat Natura 2000 -alueisiin lukeutuvat Keimolan isosuo, Pyymosankorpi ja Pyymosanlehto. Kaivokselan alueelta alkunsa saava Mätäoja virtaa suurimmaksi osaksi Helsingin puolella Mätäjokena, mutta Vantaan puolelle jäävä puronvarren yläosa on lajistollisesti hyvin arvokasta aluetta. Lukuisten purojen takia Vantaata voidaan luonnehtia varsinaiseksi purojen kaupungiksi. 5 Kuva 2. Virtavesien arvokohteet (aineistot: Haikala ym. 2009; Janatuinen 2012; Vantaan kaupunki).
tokohteista neljä sijoittui Espoonjoen vesistöön, 18 Vantaanjoen vesistöön ja kaksi Krapuojan vesistöön. Taimenpuroja (kuva 3) löytyy eniten Vantaanjoen vesistöstä, jonka taimenkantaa on vuosien saatossa pyritty vahvistamaan lukuisten siirtoistutusten ja virtavesien kunnostustoimenpiteiden avulla. Vantaanjoen vesistön uutta omaa taimenkantaa on luotu vuosien 1996 2008 aikana mätihautomon avulla. Hautomon toiminta perustui Vantaanjoen suulta pyydettyjen, luonnonvalinnan läpikäyneiden, emokalojen hyödyntämiseen (Janatuinen 2012). Vantaanjoen vesistön taimenkannan palauttamiseen tähtäävää työtä ovat aktiivisesti tehneet muun muassa Virtavesien hoitoyhdistys ry (Virho) ja Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura ry (SKES). Molemmat yhdistykset järjestävät puronkunnostustalkoita, joihin asukkaiden on mahdollista ottaa osaa. Taimenen luontainen lisääntyminen on tutkimusten mukaan onnistunut viime vuosina Vantaanjoen vesistössä hyvin. Taimenkannan elinolosuhteita voidaan jatkossa edistää kiinnittämällä parempaa huomiota Kuva 4. Rakennettu koski Kylmäojalla Simonlaakson Ristisillanpuistossa (kuva: Pirkka Weijo). Kuva 3. Taimenen istutuskohteet sekä virtavedet, joissa on havaittu taimenen luonnonlisääntymistä ja purojen vaellusesteet, joiden haitta-aste vaihtelee osittaisesta täydelliseen (aineistot: Haikala ym. 2009; Janatuinen 2012; Vantaan kaupunki). 6 vedenlaatua heikentäviin tekijöihin, kuten jätevesipäästöihin, hulevesipäästöihin sekä konkreettisilla virtavesiin kohdistuvilla toimenpiteillä, jotka parantavat taimenen lisääntymisolosuhteita (SLL 2013; Haikonen ym. 2015). Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi kutusoraikkojen rakentaminen ja niiden kunnostustoimet, koskien ennallistaminen sekä vaellusesteiden poistaminen. Myös kalastusta koskevat rajoitukset ja niiden noudattamisen valvominen niin Vantaanjoella kuin sen edustan merialueella ovat tärkeässä roolissa taimenen menestymisen kannalta. Taimenet suosivat usein lisääntymiseen jokien pienempiä sivu-uomia, kun lohet kutevat mieluummin voimakkaammin virtaavassa pääuomassa (Louhi & Mäki-Petäys 2003). Puronkunnostustoimenpiteillä on kasvatettu taimenille sopivien lisääntymisja elinympäristöjen määrää monissa Vantaanjoen vesistöalueen puroissa. Hyvänä osoituksena siitä, että kaupunkipurot voivat toimia merkittävinä taimenen poikastuotantoalueina, ovat Vantaan Kylmäojan (kuva 4) ja Helsingin Longinojan ennätysmääräiset poikashavainnot vuoden 2014 sähkökoekalastuksissa (Haikonen ym. 2015; Pellikka ym. 2015). Kylmäojaa ovat kuormittaneet
3.3 Lisää tietoa ja tiedottamista tarvitaan Vaikka selvitysten perusteella Vantaan kaupunkipuroista suurta osaa voidaan pitää luontoarvoiltaan merkittävinä, monesta purosta ei kuitenkaan löydy ajallisesti kovin kattavaa vedenlaatuaineistoa. Vesientarkkailu on ollut säännöllisintä puroista, joiden valuma-alueista osa sijaitsee lentokenttäalueella. Tällaisten purojen, kuten Kylmäojan, Krakanojan ja Kirkonkylänojan, vedenlaatua on seurattu muun muassa lentokoneiden jäänestoaineena käytetyn propyleeniglykolin sekä kiitoteiden jääntorjunta-aineiden vesistövaikutusten arvioimiseksi. Propyleeniglykoli kuluttaa hajotessaan vedestä happea, mikä haittaa eritoten happirikkaassa vedessä viihtyviä taimenia, kuin myös muitakin vesieliöitä. erityisesti Helsinki-Vantaan lentoasemalta purkautuvat propyleeniglykolipitoiset vedet, mutta lentokenttäalueella tehdyt ja suunnitteilla olevat vesiensuojelutoimenpiteet parantavat vedenlaatua sekä edistävät taimenkannan palautumista tulevaisuudessa. Kylmäojan kohentuneesta vedenlaadusta antaa viitteitä viime vuosina havaittu pohjaeläinlajiston monipuolistuminen (Haikonen ym. 2015). Virtavesiin liittyvän tiedon lisääntyminen 2000-luvun puolella kuvastaa yleisen arvostuksen kasvua virtavesiä kohtaan. Nykyään ympäristölupia myönnettäessä lupaehtoihin sisällytetään usein velvoite näytteenottoon perustuvasta pienvesien tarkkailusta, mikäli luvituksen kohteena olevalla toiminnalla arvioidaan olevan haitallisia vaikutuksia vedenlaatuun. Pienvesiin liittyvän arvostuksen kasvattamiseksi on vielä paljon tehtävää, ja tähän tarvitaan enemmän sekä yksittäisille kaupunkilaisille että kaupungin alueella toimiville eri organisaatioille suunnattua monikanavaista tiedottamista ja esimerkiksi puronvarsien kunnostukseen osallistavaa toimintaa. Tärkeintä olisi saada ihmiset tiedostamaan kaupunkipurojen luontoarvot, jolloin myös erilaisiin puroluonnon kunnostus- ja siivoustalkoisiin olisi helpompi houkutella mukaan niin asukkaita kuin alueella toimivia yrityksiä ja muita organisaatioita. 4. Kaupungistumisen vaikutukset puroihin 4.1 Uomastoon kohdistuvat toimenpiteet 5). Uomastoon kohdistuvat muokkaustoimenpiteet, kuten suoristukset ja kanavoinnit, vaikuttavat hydrologisiin olosuhteisiin lisäten tulvaherkkyyttä alajuoksulla, kun vesi on pakotettu kulkemaan nopeammin entistä lyhyemmässä purouomassa luonnontilaiseen uomaan nähden. Uomien suoristukset ja perkaukset köyhdyttävät virtavesien lajien monimuotoisuutta virtausolosuhteiden vaihtelun synnyttämien erilaisten elinympäristöjen vähentyessä. Luonnontilaisten savimaiden purojen on jo itsessään todettu olevan äärimmäisen uhanalaisia (Ahponen 2008). Vesirakenteet, kuten padot, putket ja siltarummut, vaikeuttavat tai pahimmillaan estävät kokonaan vaelluskalojen liikkumisen ylöspäin vesistössä sekä haittaavat muiden eliöiden liikkumista niin vedessä kuin puronvarren rantoja pitkin. Vantaan alueelta tällaisia virtavesien vaellusesteitä on kartoitettu kattavasti Vantaan virtavesiselvitys 2010 2011:ssä (Janatuinen 2012), jossa on myös priorisoitu niihin liittyviä kunnostustarpeita. Aikojen saatossa suoritetut koskiosuuksien perkaustoimet ja eroosion voimistumisesta johtuva kutusoraikkojen liettyminen ovat heikentäneet vaelluskalakantoja tuhoamalla niille tärkeitä elin- ja lisääntymisympäristöjä. Monenlaiset uoman muokkaustoimet, kuten siirrot ja suoristukset, voimistavat rantapenkereiden eroosiota, mikä vaikuttaa suoraan vedenlaatuun lisääntyvän kiintoainekuorman myötä. Valuma-alueilla suoritettavat maanmuokkaustoimet kasvattavat myös vesistöjen aineskuormia, koska kasvipeitteen maata sitovan vaikutuksen poistuessa eroosio voimistuu. Vantaan pienvesien uomista suurinta osaa on aikojen saatossa jossain määrin muokattu, mutta luonnontilaisia tai lähes luonnontilaisia uomaosuuksia on vielä paljon jäljellä. Etenkin luonnontilaiset lehtomaiset purolaaksot ovat kasvilajistoltaan monesti hyvin rikkaita ja merkittäviä Kaupungistumisen puroihin aiheuttamat vaikutukset ovat hyvin monitahoisia (kuva Kuva 5. Kaupungistumisesta virtavesiin kohdistuvia vaikutuksia (EPA 2015). 7
luontokohteita, joita Vantaalta tavataan. Esimerkiksi Vallinojalla sijaitseva Tussinkosken luonnonsuojelualue (kuva 6) on maisemallisesti hyvin ainutlaatuinen; purolaaksoa reunustavat jyrkät havupuuvaltaiset rinteet ja laaksonpohjalla vallitsee rehevä saniaislehtokasvillisuus. Vantaalla sekä rakennetuilta että peltomaisilta alueilta on puronvarsien puustoa monin paikoin harvennettu. Puustolla ja muulla puronvarsia reunustavalla kasvillisuudella on tärkeä merkitys purojen kannalta, koska ne tarjoavat suojaa auringonpaisteelta ja tasaavat purovesien lämpötiloja kesällä. Kasvillisuus myös sitoo maa-ainesta ja vähentää eroosion muodostamaa kiintoainemäärää puroissa. Puronvarsikasvillisuudesta peräisin oleva orgaaninen aines toimii varsinkin pohjaeläimille tärkeänä ravinnonlähteenä. Nämä seikat tulisi aina huomioida puronvarren kasvillisuuteen liittyvien toimenpiteiden yhteydessä. Puroluonnon monimuotoisuutta voidaan edistää yksinkertaisimmillaan jättämällä kaatuneita puunrunkoja uomaan etenkin puron yläjuoksulla, mikäli niistä ei aiheudu merkittävää tulvimisen vaaraa. Kuva 6. Tussinkosken luonnonsuojelualuetta Vallinojan varrella (kuva: Pirkka Weijo). 4.2 Tiivistyvän kaupungin vaikutukset Kaupungistumiskehitykselle on luonteenomaista, että tiiviiden ja vettä huonosti läpäisevien pintojen osuus maa-alasta kasvaa. Rakennettujen alueiden sade- ja sulamisvedet (hulevedet) kulkeutuvat nopeasti hulevesiviemäreitä, ojia sekä salaojia pitkin lähimpään puroon tai muuhun vesistönosaan (kuva 7). Tämä äärevöittää vastaanottavien vesistöjen hydrologisia ominaisuuksia kasvattaen niiden tulvahuippuja ja pienentäen alivirtaamia (Paul & Meyer 2001). Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että valuma-alueen vettä läpäisemättömän pinnan lisääntyminen heikentää purojen tilaa (Schueler ym. 2009). Vantaalla lentokenttäalueella ja sitä ympäröivillä työpaikka- ja teollisuusalueilla, kuten myös tiheään rakennetun Tikkurilan ympäristössä sekä muilla tiiviisti rakennetuilla alueilla, on runsaasti vettä läpäisemättömiä pintoja. Kaikkiaan Vantaan pinta-alasta vettä läpäisemätöntä on Ilmastonkestävä kaupunki -hankkeessa tehdyn selvityksen mukaan noin 22 prosenttia (Ilmaston kestävä.. 2014). Uusien alueiden rakentamisen lisäksi aikoinaan väljästi rakennettujen asuinalueiden tiivistyminen kasvattaa vettä läpäisemättömien pintojen osuutta maa-alasta. Luonnontilaisilla alueilla suurempi osa sadeja sulamisvesistä pidättyy maaperään, minkä takia tulvat pysyvät tiiviisti rakennettuihin alueisiin nähden pienempinä. Luonnontilaisilla alueilla pohjavalunnan osuus on kokonaisvalunnasta tiiviisiin kaupunkialueisin verrattuna suurempi, minkä johdosta alivirtaamakausilla puroissa virtaa enemmän vettä, mikä parantaa vesieliöiden elinmahdollisuuksia kuivilla ajanjaksoilla. Tämä on erityisen tärkeää taimenen mätimunien kannalta, jotka tarvitsevat kutusoraikossa talven yli selviytyäkseen riittävästi virtaavaa hapekasta vettä. Purouoman kuivuminen ja pohjaan asti jäätyminen on niille kohtalokasta. Kaupunkimaisilta alueilta kulkeutuu hulevesien mukana vesistöihin monenlaisia haitallisia aineita, jotka ovat peräisin useista eri päästölähteistä, kuten liikenteestä, energiantuotantolaitoksilta, teollisuudesta, rakennustyömailta ja kaatopaikoilta. Liikenteen ja teollisuuden päästöinä syntyy erilaisia öljyyhdisteitä, raskasmetalleja, happamoittavia päästöjä sekä muita haitta-aineita, jotka huuhtoutuvat sateiden ja sulamisvesien mukana vesistöihin. Ravinnepitoisuudet ovat myös kaupunkivesissä suuria, typpeä on tutkimusten mukaan keskimäärin neljä kertaa enemmän ja fosforia peräti kaksikymmentä kertaa enemmän kuin luonnontilaisten alueiden purovesissä (Ruth & Vaalgamaa 2003). Teiden liukkauden torjuntaan käytetty suola on vesistöjen kannalta äärimmäisen haitallista pohjavesialueilla, minkä takia sen käyttöä on rajoitettu merkittävien pohjavesiesiintymien läheisyydessä. 8
Hulevesien synnyttämiä ongelmia voidaan ehkäistä hidastamalla hulevesien kulkeutumista vastaanottaviin vesistöihin. Keinoja tähän ovat esimerkiksi hulevesien maaperään imeyttäminen sekä suodattaminen, viivyttäminen erilaisiin maanpinnan painanteisiin, hulevesilampiin ja kosteikkoihin (kuva 8). Biosuodatusrakenteilla voidaan tutkimusten mukaan pidättää huomattava osa hulevesien fosfaattifosforista ja eri raskasmetalleista (Sänkiaho & Sillanpää 2012). Viherkattorakenteilla voidaan vähentää katoilta tulevien hulevesien määrää huomattavasti (Hakola 2012). Esteettisesti miellyttävät hulevesiratkaisut lisäävät myös alueiden viihtyisyyttä ja sitä kautta nostavat niiden arvoa. Vuonna 2009 julkaistussa Vantaan hulevesiohjelmassa (Keskinen ym. 2009) on käsitelty tarkemmin eri toimenpiteitä ja ratkaisukeinoja, joilla hulevesien muodostamaa ongelmaa voidaan hallita. Vuonna 2014 julkaistussa Vantaan kaupungin hulevesien hallinnan toimintamallissa on esitelty yksityiskohtaisesti eri ratkaisuja hulevesien hallintaan ja kerrotaan Vantaalla sijaitsevista kohteista, joissa on kiinnitetty erityistä huomiota hulevesien Kuva 8. Hulevesikosteikkoa Illenpuistossa Vantaan Kartanonkoskella (kuva: Pirkka Weijo). Kuva 7. Hulevedet johdetaan kaupungeissa monin paikoin suoraan lähimpään puroon tai muuhun vesistönosaan (kuva: Pirkka Weijo). luonnonmukaiseen käsittelyyn (Vantaan kaupunki.. 2014). Keskeisenä tavoitteena hulevesien hallinnassa tulee pitää sitä, että uudet asemakaava-alueet eivät tulevaisuudessa lisäisi kaupunkipuroihin purkautuvien hulevesien määrää, eivätkä kasvattaisi ja äärevöittäisi niiden virtaamia entisestään. Lemmikkieläinten ja villieläinten, kuten esimerkiksi viime vuosina pääkaupunkiseudulla runsastuneiden valkoposkihanhien, ulostepäästöt aiheuttavat bakteeripitoisuuksien ja ravinnepitoisuuksien nousua kaupunkien vesistöissä (Niemi ym. 2007). Rankkasateiden ja runsaiden sulamisvesien seurauksena jätevesiä voi päästä kulkeutumaan puhdistamattomana vesistöihin etenkin sellaisilla alueilla, joilla on vielä käytössä jätevesien ja hulevesien johtamiseen tarkoitetut sekaviemärit, eikä erillisviemäröintiä, jossa hulevedet ja jätevedet kulkevat eri putkissa. Vantaan kaupungin alueella viemäröinti on hoidettu erillisviemäreillä, mutta putkirikot, erilaiset tekniset häiriöt ja kapasiteettivajaukset jätevesijärjestelmässä voivat silti aiheuttaa jätevesipäästöjen ylivuotoja ve- 9
sistöihin erillisviemäröidyilläkin alueilla. Monien haitta-aineiden päästöt ovat pienentyneet merkittävästi huippuvuosiin nähden niin ympäristötietoisuuden lisääntymisen kuin teknologisen kehityksen myötävaikutuksesta. Puronvarsien roskaantuneisuus on 4.3 Ilmastonmuutoksen seurauksia Ilmaston lämpenemisen on ennustettu lyhentävän ja lauhduttavan pohjoisilla alueilla erityisesti talvia (ilmasto-opas.fi 2015). Etelä-Suomessa talviaikaisten virtaamien uskotaan kasvavan, koska sateista suuremman osan ennustetaan tulevan lumen sijaan vetenä, toisaalta ohuemman lumipeitteen seurauksena sulamisvesien aiheuttamat kevättulvat pienenisivät. Kesäisten rankkasadekuurojen on taas ennustettu voimistuvan, koska lämpimämpi ilma pystyy sitomaan enemmän kosteutta itseensä, jolloin myös kuitenkin krooninen ongelma, joka heijastaa monien ihmisten välinpitämättömyyttä puroluontoa kohtaan, mutta toisaalta myös tiedon puutetta purojen merkittävistä luontoarvoista. yksittäisten sadetapahtumien synnyttämät sademäärät voivat kasvaa. Sateiden lisääntyminen ja voimistuminen voivat kasvattaa aineshuuhtoumia, jolloin muun muassa ravinteita kulkeutuisi virtavesien mukana Itämereen nykyistä enemmän, mikä puolestaan pahentaa Itämeren rehevöitymisongelmia entisestään. Hydrologisissa olosuhteissa ja kaupunkirakenteessa tapahtuvien muutosten vuoksi vesien hallinta tulee korostumaan tulevaisuudessa entistä selvemmin. vesinäytteitä halutulla hetkellä myöhemmin suoritettavia analyysejä varten. Tällaiset järjestelmät kuitenkin vaativat tukirakennelmien pystyttämistä. On myös kehitetty kannettavia mittalaitteita, joilla voidaan mitata eri vedenlaatutekijöitä, kuten veden happipitoisuutta, ph:ta, sähkönjohtavuutta ja lämpötilaa. Kattavimpia tuloksia saadaan yhdistämällä vesinäytteiden laboratoriossa mitattuja ja varmennettuja tuloksia automaattisten mittalaitteiden tuottamien tietojen kanssa. Automaattisten mittausasemien etuna voidaan pitää erityisesti sitä, että niillä havaitaan mitattavien suureiden osalta hyvin vedenlaadun lyhytaikaiset vaihtelut, jotka voivat purovesissä olla suuria. Sateen synnyttämä aineshuuhtouma tai jokin yksittäinen saastepäästö voi hetkellisesti muuttaa vedenlaatua erittäin radikaalisti (Niemelä ym. 2004). Automaattiset mittausasemat vaativat kuitenkin säännöllisiä huoltotoimenpiteitä, koska mittareiden antureita pitää puhdistaa ja erilaiset roskat voivat haitata veden virtausta mittauslaitteiston läpi. Kaupunkialueilla automaattisiin mittausasemiin kohdistuvan ilkivallan riski on myös suuri, lisäksi automaattiset mittalaitteistot ovat pääsääntöisesti melko kalliita. Perinteiseen näytteenottoon perustuvat menetelmät eivät siis sovellu vedenlaadun lyhytaikaisen vaihtelun tarkasteluun yhtä hyvin kuin automaattiset mittausasemat, mutta veden yleislaadusta voidaan kuitenkin muodostaa hyvä kuva, kun näytteenotto perustuu useampaan eri näytteenottokertaan samasta tutkimuskohteesta. 5. Purojen vedenlaadun tutkiminen 5.1. Havainnointimenetelmiä Purojen vedenlaatututkimuksia voidaan suorittaa usealla eri tavalla riippuen siitä, mitä tutkimuksilla halutaan saada selville. Perinteinen tapa mitata ja tutkia vedenlaatua perustuu vesinäytteiden keräämiseen tutkimuskohteesta (kuva 9) ja näytteiden analysoimiseen laboratoriossa. Tämän tutkimuksen tulokset pohjautuvat laboratoriossa analysoituihin vesinäytteisiin. Vedenlaatua voidaan tutkia myös jatkuvatoimisesti automaattisen mittausaseman avulla, jolloin mittausaseman laitteet mittaavat sekä tallentavat halutuin aikavälein vedestä eri parametreja ja parhaassa tapauksessa lähettävät tiedot reaaliaikaisesti eteenpäin. Automaattisten mittausasemien yhteyteen voidaan asentaa myös näytteenottimia, jotka on mahdollista ajastaa pullottamaan Kuva 9. Näytteenottoa Tervaojalla (kuva: Anne Heinonen). 10
5.2 Tutkittavat suureet Vedenlaatua tarkasteltaessa voidaan mitata useita eri suureita, jotka kuvaavat veden fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia tai biologisia laatutekijöitä. Pohjaeläimiä on käytetty monesti biologisina indikaattoreina vesiin kohdistuneen ympäristökuormituksen tarkastelussa, koska niiden taksonomia ja ympäristövasteet ovat melko hyvin tunnettuja. Vantaan puroista muun muassa Kylmäojan, Krapuojan ja Kormuniitynojan ekologista tilaa on tutkittu pohjaeläinten avulla (Tiensuu 2008; Närhi 2011). Parhaan kuvan vedenlaadusta saa muodostettua, kun tarkastelussa yhdistetään sekä veden fysikaalis-kemiallista että biologista tilaa kuvaavia suureita, sillä vedenlaatu muodostuu näiden eri laatutekijöiden summana. Käytännössä yleensä se, mitä varten tutkimus tehdään, määrittää sen, mitä vedestä mitataan. Esimerkiksi uimarantojen käyttökelpoisuutta tarkasteltaessa vedestä on tyypillisesti mitattu ulosteperäisten bakteerien pitoisuutta sekä sinilevien (syanobakteerit) ja jätteiden esiintymistä (Valvira 2008). Talousvedeksi sopivuutta tarkasteltaessa vedestä tulee mitata jo huomattavasti useampia suureita, kuten eri raskasmetallien, raudan, radonin, ulosteperäisten bakteerien- ja monen muun terveydelle haitallisen aineen tai yhdisteen pitoisuuksia sekä veden fysikaalisia ominaisuuksia, kuten ph:ta, sähkönjohtavuutta, sameutta ym. (442/2014). Tähän pienvesien tutkimusraporttiin valikoiduista purokohteista tutkittiin eräitä yleisimmin tarkasteltuja vedenlaatua kuvaavia fysikaalis-kemiallisia tekijöitä sekä veden hygieenistä laatua kuvaavien fekaalisten enterokokkien ja Escherichia coli -bakteerien pitoisuuksia. Liitteen 1 taulukossa on lueteltu kaikki tämän tutkimuksen yhteydessä vesinäytteistä mitatut suureet sekä käytetyt analyysimenetelmät ja niiden epävarmuusprosentit. Kaikki vesianalyysit tehtiin MetropoliLabin toimesta. Näytteidenhaun yhteydessä puroveden lämpötilat mitattiin kenttämittarin avulla, jotta veteen liuenneen hapen kyllästysaste voitiin määrittää. Näytteet kuljetettiin välittömästi niiden keräämisen jälkeen jäähdytetyissä kylmälaukuissa laboratorioon analysoitavaksi. Tulosten tarkastelun yhteydessä eri mittauspisteiden havaintoaineistoja on vertailtu keskenään ja vertailuaineistona on käytetty myös Suomen geokemian atlaksen 3. osassa (Lahermo ym. 1996) esitettyjä tuloksia, jotka perustuvat eri puolelta Suomea tehtyihin latvapurojen mittaushavaintoihin. Lisäksi vertailukohtana on käytetty vesien yleisessä käyttökelpoisuusluokituksessa (SYKE 2005) määriteltyjä eri vedenlaatutekijöiden rajaarvoja sekä muita tutkimuksia. Mittaustulokset toimivat tärkeänä vertailumateriaalina myöhemmin suoritettavia vedenlaadun tutkimuksia varten, jolloin tässä yhteydessä kerättyjä tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi maankäytön muutoksista ja muusta 6. Tutkimuskohteet Kohteiden valinnassa hyödynnettiin Ville Salovaaran kesällä 2012 tekemää taustaselvitystä, jossa oli inventoitu Vantaan merkittäviä purokohteita, joiden vedenlaatutiedot olivat puutteellisia. Tutkimukseen valittiin esimerkiksi sellaisia puroja, joista ei ollut saatavilla vedenlaatutietoja juuri lainkaan aikaisemmilta vuosilta. Tällaisista kohteista mainittakoon Myllymäenoja, Tervaoja ja Vierumäenoja. Myllymäenojan valuma-alueelle, Vehkalan aseman ympäristöön, yleiskaavassa varattujen teollisuus- ja työpaikka-alueiden rakentuminen aikanaan tulee muuttamaan alueen hydrologisia olosuhteita merkittävästi. Tämä oli yksi syy, miksi vedenlaatutietojen kerääminen Myllymäenojalta nähtiin nyt tarpeelliseksi. Kaikista tarkasteluun mukaan valituista puroista oli ylipäätään saatavilla hyvin niukalti aikaisempia vedenlaadun tutkimustuloksia. Purokohteiden valinnassa painotettiin myös luontoarvoja, kuten sitä, että purossa tiedettiin esiintyvän taimenia 6.1 Vallinoja Noin 5,5 kilometriä pitkä Vallinoja (kuva 10) saa alkunsa Vantaan ja Tuusulan rajamailta Kirkkosuon sekä Vierumäenmetsän alueelta. Keravanjoen valuma-alueeseen kuuluvan ympäristöä kuormittavasta toiminnasta johtuvien muutosten selvittämisessä. tai sen arveltiin potentiaalisesti soveltuvan taimenen elinympäristöksi. Tällaisia kohteita ovat muun muassa Vallinoja, Vierumäenoja, Rekolanoja, Kormuniitynoja ja Tervaoja. Kaikki tutkitut purot ovat Myllymäenojaa lukuun ottamatta Vantaan virtavesiselvitys 2010 2011:ssä luokiteltu A1-luokkaan. Purojen haluttiin myös edustavan valuma-alueiden maankäytön suhteen erilaisia alueita. Seuraavissa kappaleissa esitellään yksityiskohtaisemmin tutkimukseen mukaan valitut purokohteet. Laajemmin purokohtaisiin kuvauksiin voi tutustua esimerkiksi julkaisujen Vantaan virtavesiselvitys 2011 (Janatuinen 2012) ja Vantaan pienvesiselvitys (Haikala ym. 2009) avulla. Karttaesitysten suuntaa antavat valuma-aluerajaukset ovat Vantaan pienvesiselvityksen yhteydessä laadittuja. Osassa puroista valuma-alueet ulottuvat Vantaan rajojen ulkopuolelle, mutta tässä yhteydessä esitetyt valuma-alueet kattavat vain Vantaalla sijaitsevat alueet. Vallinojan vedet purkautuvat Rekolanojan kautta Keravanjokeen. Suurimmaksi osaksi metsämaiden ja peltoalueiden halki virtaavaa uoman yläjuoksua on vanhojen ilmaku- 11
Vallinoja lukeutuu savimaiden puroihin, mutta se on alivirtaama-aikaan suhteellisen kirkasvetinen, koska alivirtaama on peräisin suurelta osin seudun lähteistä. Vesi on ennemmin humuksen kuin saven värjäämää, mikä on poikkeuksellista Vantaan puroille. Valunnan lisääntyessä puron humusvaikutteisuus lisääntyy yläjuoksulla sijaitsevien suoalueiden takia. Savisameutta esiintyy huomattavasti vain kevään sulamisvesikaudella ja voimakkaiden sateiden yhteydessä (Janatuinen 2012). Alapuolisen Rekolanojan tavoin Vallinoja on kalastoltaan hyvin arvokas erityisesti sinne palanneiden taimenien takia. Puron alajuoksu on yksi tärkeimmistä taimenen lisääntymisalueista Rekolanojan valuma-alueella. Vantaan virtavesiselvitys 2010 2011:ssä noin 1,5 kilometrin mittainen alajuoksun purolaakso Tussinkoskelta Rekolanojan yhtymäkohtaan on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi virtavesikohteeksi. Tussinkosken kivinen ja jyrkkä kallioputous (kuva 12) muodostaa luonnollisen vaellusesteen, mitä ylemmäs kalat eivät pääse nousemaan. Havaintojen mukaan Vallinojan pohjaeläinlajisto on monipuolinen ja purokatkan esiintyminen on runsaslukuista, mikä parantaa taimenen ravinnonsaantia purossa. Vallinoja puronvarsimetsineen toimii tärkeänä viheryhteytenä yhdistäen Rekolanojan purokäytävän Vallinojan yläjuoksun laajoihin metsäalueisiin. Viheryhteyden merkittävyydestä Kuva 10. Vallinojan ja siihen laskevan Vierumäenojan valuma-alueiden Vantaan puoleiset alueet. Näytepisteen sijainti on merkitty punaisella pisteellä (aineistot: Haikala ym. 2009; Vantaan kaupunki). vien perusteella paikoin suoristettu. Noin 99 % Vallinojasta on avouomaa ja 1 % putkitettua (Haikala ym. 2009). Valuma-alueen vettä läpäisemättömän pinnan osuus on noin 9 % (Pusa 2014), kun mukaan ei lasketa Vierumäenojan osavaluma-aluetta. Tussinkosken osuudella uoma on luonnontilaista, mutta runsaan virkistyskäytön seurauksena alueen maasto on jokseenkin kulunutta ja kärsinyt eroosiovaurioista. Tussinkosken alueen purolaakso (kuva 11) on hyvin näyttävä luontokohde; puronvartta reunustavat rinteet ovat jyrkkiä ja laakson pohjan kasvillisuus on lehtomaisen rehevää. Kyseinen alue on varattu yleiskaavassa luonnonsuojelualueeksi. Vallinojan alajuoksuun yhdistyy Vierumäenojan sivuhaara, jonka valuma-alue on suurelta osin hyvin tiiviisti rakennettua pientaloaluetta. Vierumäenojan sivuhaaran alapuolisella jaksolla, ennen Rekolanojaan purkautumista, puro on luonnontilainen ja voimakkaasti meanderoiva (mutkitteleva). Meanderoivan uomaosuuden varrella on paikoin havaittavissa vanhasta uomasta irti kuroutuneita juoluoita, jotka toimivat alueella eräänlaisina kosteikkoina. Kuva 11. Vallinoja virtaa Tussinkosken luonnonsuojelualueen halki (kuva: Pirkka Weijo). 12
6.2 Rekolanoja Rekolanoja (kuvat 13 ja 14) kuuluu Keravanjoen valuma-alueeseen ja on yksi Vantaan merkittävimmistä kaupunkipuroista. Noin 11,4 kilometriä pitkä puro saa alkunsa Tuusulan puolelta Firan lähteiltä ja virtaa pääradan suuntaisesti Korson, Rekolan ja Hiekkaharjun halki Keravanjokea kohti. Uomasta 97 % virtaa avouomassa ja 3 % putkitettuna (Haikala ym. 2009). Valuma-alueen pintaalasta on vettä läpäisemätöntä noin 33 % (Pusa 2014). Puronvartta reunustavat monin paikoin tiheät pientalovaltaiset asuntoalueet ja halkovat useat liikenneväylät. Rekolanoja alittaa pääradan Hiekkaharjun golfkentän kohdalla, virtaa golfkentän halki ja laskee sen jälkeen Keravanjokeen. Rekolanojalla on tehty uomansiirtoja ja suoristuksia varsinkin Rekolan ja Koivukylän asemien väliselle osuudelle. Puistomaisten alueiden halki virtaavilla osuuksilla on vielä säilynyt monin paikoin puron luonnollinen meanderoiva piirre. Rekolanojalle on rakennettu kutusoraikkoja taimenen lisääntymisolosuhteiden parantamiseksi, ja Virtavesien hoitoyhdistyksen toimesta on myös suunnitteilla lisäkunnostuksia eri kohtiin Rekolanojan vartta. Kuva 12. Tussinkosken putous (kuva: Pirkka Weijo). kertoo muun muassa runsaat havainnot puronvartta myötäilevistä kauriinjäljistä (Janatuinen 2012). Vallinoja on valittu tähän tutkimukseen erityisesti sen luontoarvojen takia. Aikaisemmat vedenlaatutiedot ovat hyvin niukkoja, ensimmäiset dokumentoidut vedenlaatutiedot ovat vuodelta 2003 ja seuraavan kerran vesinäytteitä on otettu vuosina 2013 2015. Vuoden 2003 vesinäytteistä tarkasteltiin ainoastaan ravinnepitoisuuksia, mutta vuosien 2013 2015 vesinäytteistä on tehty kattavammat laboratorioanalyysit, ja juuri näitä viimeisimpiä tuloksia on hyödynnetty tässä tutkimuksessa. Kuva 13. Rekolanojan valuma-alueen Vantaanpuoleiset alueet. Näytepisteen sijainti on merkitty punaisella pisteellä (aineistot: Haikala ym. 2009; Vantaan kaupunki). 13
Rekolanojan puronvarsi muodostaa tiiviisti rakennettuun Vantaan koillisosaan varsin yhtenäisen ja pitkän vihersormen, joka yhdistyy Keravanjoen jokikäytävään. on luonnontilaisen kaltaisia puronvarsilehtoja. Niissä kasvaa paikallisesti harvinaisia kasvilajeja. Lajistoa voidaan luonnehtia sangen monipuoliseksi. Rekolanojan merkittävät luontoarvot ovat ilmeisiä, ja sillä on tärkeä rooli asuinalueiden lähivirkistyskohteena, reunustaahan puronvartta lähes sen koko pituudelta ulkoilureitti. Rekolanojalla on runsas luontainen kalalajisto, ja puroon on tehty taimenistutuksia useana vuonna.taimenen on havaittu lisääntyvän viimevuosina luontaisesti Rekolanojassa, joten puronkunnostustoimenpiteitä voidaan pitää onnistuneina ottaen huomioon, että purossa ei ole ollut kovin paljoa taimenen kutuun sopivia sorapohjaisia virtapaikkoja (Janatuinen 2012). 6.3 Vierumäenoja Keravanjoen valuma-alueeseen kuuluva Vierumäenoja (Kuvat 15 ja 16) on noin 4,3 kilometrin pituinen Vallinojan sivuhaara, josta 94 % virtaa avouomana ja 6 % putkitettuna Rekolanojan vedenlaatua uhkaavat samat ongelmat, kuin monia muita kaupunkipuroja; tiiviisti rakennettujen alueiden hulevesipäästöt äärevöittävät virtaamia sekä kasvattavat aineskuormia ja lisäävät eroosiota. Roskaantuminen ja yleinen välinpitämättömyys kaupunkipuroja kohtaan aiheuttavat muiden purojen tapaan haittaa myös Rekolanojalla (Pispa ym. 2005). Puron vesi on ympäri vuoden saviaineksen värjäämää, mutta tulva-aikoja lukuun ottamatta kuitenkin kohtalaisen selkeää. Sateet tekevät vedestä kuitenkin nopeasti savisameaa. Alkukesästä vedessä on havaittavissa puron latvaosissa sijaitsevilta turvemailta tulevaa humusvaikutusta (Janatuinen 2012). Rekolanojasta mitattuja vedenlaatutietoja löytyy jo vuodelta 1982, mutta siitä seuraavan kerran mitattuja tuloksia on vasta vuodelta 2003. Viimeisimmät analysoidut näytteet ovat vuosilta 2013 2015, joita hyödynnetään tässä tutkimuksessa. (Haikala ym. 2009). Valuma-alueen vettä läpäisemättömän pinnan osuus on noin 26 % (Pusa 2014). Vierumäenoja virtaa Rekolanojan länsipuolella Korson kaupunginosan Kuva 14. Rekolanojan kunnostettua purouomaa Rekolan ja Koivukylän asemien välisellä alueella (kuva: Pirkka Weijo). Kuva 15. Vierumäenojan valuma-alueen Vantaan puoleinen alue. Näytepisteen sijainti on merkitty punaisella pisteellä (aineistot: Haikala ym. 2009; Vantaan kaupunki). 14
pientalovaltaisella alueella, ja sitä voidaan luonnehtia tyypilliseksi pientaloalueen kokoojauomaksi. Osa Kulomäen täyttömäen vesistä valuu puron eteläiseen haaraan. Puroon valuu myös vesiä Tuusulan puolella sijaitsevalta Kelatien työpaikka-alueelta, joka sijaitsee uomaston länsipuolella. Siellä sijaitsee autokorjaamoalan yrityksiä sekä metalliromun kierrätysyritys, joten näiden toimintojen mahdollisten ympäristöpäästöjen oletettiin heijastuvan vedenlaatuun Vierumäenojan näytepisteellä, joka sijaitsee alavirtaan päin noin 700 metrin päässä. Vierumäenojalta ei ollut saatavilla aikaisemmin mitattuja vedenlaatutietoja, mikä tekee siitä mielenkiintoisen tutkimuskohteen, varsinkin kun sen vedet virtaavat Vallinojan kautta Rekolanojaan, jotka molemmat ovat arvokkaita taimenpuroja. Taimenen lisääntymistä on myös havaittu Vierumäenojassa (Janatuinen 2012). 6.4 Tervaoja Keravanjoen valuma-alueeseen lukeutuva Tervaoja (kuvat 17 ja 18) saa alkunsa pientalovaltaiselta Metsolan asuinalueelta ja virtaa Mikkolan sekä Matarin alueiden halki ennen yhtymistään Keravanjokeen Matarinkosken alaosassa. Tervaojan pituus on noin 2,5 kilometriä, josta avouman osuus on noin 93 % ja putkitetun uoman osuus noin 7 % (Haikala ym. 2009). Valuma-alueen vettä läpäisemättömän pinnan osuus on noin 35 % (Pusa 2014). Metsolan ja Mikkolan alueilla uomaa on muokattu ja suoristettu, mutta Matarin alueen läpi virtaava alajuoksu on luonnollinen ja meanderoiva. Alajuoksulla puronvarsi on myös yläjuoksua metsäisempää virratessaan Tervahaudanmetsän, Ullanpuiston ja Matarinpuiston halki ennen liittymistään Keravanjokeen. Tervaoja on savikkomaiden luonnehtimalla alueella poikkeuksellinen puro, sillä se on suhteellisen kirkasvetinen sekä melko puhtaasti hiekka- ja sorapohjainen. Alajuoksulla on runsaasti koskiosuuksia ja uoman kiviai- Kuva 16. Vierumäenojan yläjuoksua (kuva: Pirkka Weijo). Kuva 17. Tervaojan valuma-alue. Näytepisteen sijainti on merkitty punaisella pisteellä (aineistot: Haikala ym. 2009; Vantaan kaupunki). 15
neksen määrä on suuri. Tervaojaan ja sen alapuoliseen Keravanjoen Matarinkoskeen on istutettu taimenia tiettävästi ensimmäisen kerran jo 1980-luvun lopulla ja myöhemmin vuonna 1999. Puron tämänhetkisestä taimenkannasta ei ole tarkempaa tietoa, mutta pohjaeläimistä purokatkaa tavataan runsaslukuisena, mikä indikoi hyvästä vedenlaadusta. Runsaat sorapohjaiset virta-alueet tarjoavat lisääntymispaikkoja taimenille, mutta vaelluskaloja haittaavat tierumpujen muodostamat vaellusesteet (Janatuinen 2012). Tervaojasta ei ole saatavilla lainkaan aikaisemmin dokumentoituja vedenlaatutietoja, mikä on yksi syy, miksi se on valittu tutkimuskohteeksi. Tervaojan arveltiin olevan taimenelle soveltuva lisääntymisympäristö, mikä lisäsi mielenkiintoa puron vedenlaadun selvittämiseksi. Viimeistään Pirjonpolun kapeat, vedenpinnan yläpuolella olevat, tierummut (kuva 19) pysäyttävät kalojen ja muiden vesieliöiden liikkumisen ylöspäin purossa. Pirjonpolun alapuoliset alueet saattavat kuitenkin olla soveliaita taimenen lisääntymiselle. Tervaojasta Keravanjokeen laskeva vesi vaikuttaa jossain määrin sen purkupisteestä noin 100 metriä alavirtaan sijaitsevan uimarannan vedenlaatuun, minkä vuoksi on myös tärkeää, että Tervaojan vesi olisi mahdollisimman hyvälaatuista. Kuva 19. Vaellusesteenä toimivat tierummut Pirjonpolulla (kuva: Pirkka Weijo). 6.5 Kormuniitynoja Kuva 18. Tervaojan alajuoksua (kuva: Pirkka Weijo). Vantaan kaakkoisosassa sijaitseva Kormuniitynoja (kuva 20), jonka yläjuoksu tunnetaan Itä-Hakkilanojana, lukeutuu Krapuojan valuma-alueeseen. Sillä on pituutta 11,3 kilometriä, josta avouoman osuus on 86 % ja putkitetun uoman osuus 14 % (Haikala ym. 2009). Vettä läpäisemätöntä pintaa valumaalueella on noin 34 % (Pusa 2014). Puro virtaa pääasiassa savimailla ja sen varteen sijoittuu tiiviisti rakennettuja pientaloalueita, puistoja, peltoja ja vilkkaita liikenneväyliä. Puron pääuoma saa alkunsa Itä-Hakkilan pientaloalueelta, josta puro virtaa viheralueiden halki Hakunilan Porttipuiston yritysalueelle. Sieltä puro jatkaa virtaustaan sivuten Lahdentietä sekä Kehä III:a ja virtaa puisto- ja peltomaiden reunustamana ennen purkautumista Krapuojaan. Puron yläjuoksu, eli Itä-Hakkilanoja, virtaa tiiviisti rakennetun pientaloalueen välissä ja on virkistyskäytön kannalta tärkeä kohde Itä- Hakkilan alueella. Porttipuiston alueella puron pääuomaa ja sen sivuhaaraa, Porttisuonojaa, on muokattu ja putkitettu runsaasti. Puron alajuoksu (kuva 21) Hakunilan kartanon kohdalta eteenpäin on meanderoiva ja näyttävä puroluontokohde, joka on säilynyt suurelta osin luonnontilaisena. Alajuoksun osuus kuuluu kulttuurihistoriallisesti ja luon- 16
toarvoiltaan arvokkaaseen Hakunilan kartanon maisema-alueeseen (Närhi 2011). Alue on ulkoilureitteineen ja hiihtolatuineen virkistyskäytön kannalta merkittävä. Osa tästä alajuoksun puro-osuudesta on yleiskaavassa varattu luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeäksi luo-alueeksi. Tällä jaksolla esiintyy vaateliasta kostean lehdon kasvillisuutta ja puroa reunustavat rantametsät ovat linnustollisesti monipuolisia. Puronvarrelta tavattavia lintulajeja ovat esimerkiksi pikkutikka, satakieli, pikkuvarpunen, mustapääkerttu ja rantasipi (Janatuinen 2012). Kormuniitynojassa elää ympärivuotisesti yleisimmin tavattuja kaloja, kuten ahvenia, haukia ja eri piikkikaloja, sekä keväisin merestä Krapuojan kautta kudulle nousevia särkikaloja. Krapuojan vesistöön, johon Kormuniitynoja myös kuuluu, on istutettu taimenia 1990-luvulta alkaen useampaan kertaan. Tämänhetkisestä taimenkannasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta taimenen istukkaista on tehty säännöllisesti havaintoja Krapuojan pääuomasta ja Kormuniitynojan alajuoksulta (Janatuinen 2012). Vesitarkkailuja purosta on tehty viime vuosien aikana sen yläjuoksulta Itä-Hakkilan ojalta, mutta vedenlaadun tutkimustuloksia ei ole alajuoksulta. Tätä tutkimusta varten otetut vesinäytteet ovat Kormuniitynojan alajuoksulta, joka on luontoarvoiltaan yläjuoksuun nähden arvokkaampaa aluetta. Kuva 21. Kormuniitynojan meanderoivaa alajuoksua (kuva: Pirkka Weijo). 6.6 Myllymäenoja Myllymäenoja (kuvat 22 ja 23) on Kynikenojan sivuhaara ja kuuluu näin myös Pitkäjärven valuma-alueeseen. Purolla on pituutta 7,4 kilometriä, josta avouoman osuus on 93 % ja putkitetun uoman osuus 7 % (Haikala ym. 2009). Vettä läpäisemättömän pinnan osuus valuma-alueella on noin 23 % (Pusa 2014). Myllymäenojan latvaosat saavat alkunsa Hämeenlinnanväylän varrelta, josta myös johdetaan hulevesiä puroon. Puronvartta reunustavat metsät, pellot, työpaikka-alueet ja monet liikenneväylät, kuten Hämeenlinnanväylä, Kehärata ja Kehä III. Uomaa on vanhojen ilmakuvien perusteella aikojen saatossa siirrelty ja suoristettu monin paikoin, mutta uoman alajuoksu Tallimäentieltä eteenpäin vaikuttaa säilyneen muuttumattomana ainakin 1950-luvun alkupuolelta tähän päivään saakka. Voimakkaista maankäytön- ja purouoman muutoksista huolimatta Myllymäenojalla on edelleen merkittäviä luontoarvoja. Esimerkiksi puronvarteen sijoittuva Petikon Isosuo on linnustollisesti tärkeä alue, jolla on Vantaan tihein satakielikanta ja siellä esiintyy myös harvinaistuneita perhoslajeja (Ojala 2005). Suoalue on yleiskaavassa merkitty luo-alueeksi, jolla tarkoitetaan luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää aluetta, jonka suunnittelussa, käytössä ja hoidossa tulee turvata alueen sisältämien Kuva 20. Kormuniitynojan valuma-alueen Vantaan puoleinen alue. Näytepisteen sijainti on merkitty punaisella pisteellä (aineistot: Haikala ym. 2009; Vantaan kaupunki). 17