MIKKELIN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI, Toimintakertomus 2012 omaan käyttöön (Versio 5.2.2013) ME 2015 visio Mitä ja miten 2009-15 Toiminta 2012 Toimintakertomus 2012 perustehtävän 1. Me olemme Uudistetut piispantarkastukset 5 6 kpl / vuosi seurakuntia hengellisen Moniammatillinen täydennyskoulutus, 2012-13 Pertunmaan seurakunnissa. koulutuksessa on 12. toteuttamisessa Pastoraalikurssit (2012 Raamattutieto ja Tunnustuskirjat, 2013 Hallinto ja Raamattutieto) varustava yksikkö Seurakuntia hengellisen perustehtävän laaja-alaiseen kyselyyn, määrittelyyn ja päivittämiseen rohkaiseminen Jumalanpalvelusja rukouselämän tukeminen Julistuksen, kasvatuksen ja palvelun vahvistaminen Erilaisen uskonnollisuuden kohtaamiseen varustaminen Hengellisen perustehtävän mieltämistä, toimintaympäristön muutoksen analyysiä ja johtopäätösten tekoa tukevaa työskentelyä piispantarkastusten, muun konsultatiivisen toiminnan ja koulutuksen välinein. Seurakuntien tukeminen jumalanpalveluselämän toteutustapojen ja muotojen kehittämiseen. Spiritualiteetin vahvistaminen. Julistuksen, kasvatuksen ja palvelun näkeminen hengellisenä perustehtävänä kaikessa koulutuksessa. Moniarvoistumiseen, uskonnollisuuden monimuotoisuuteen ja eri uskontojen kohtaamiseen liittyvän ajankohtaisen tiedon välittäminen sekä koulutus. Ordinaatiokurssit tai -valmennus 3-4 / vuosi Lähetystyön rovastikunnalliset päivät vuosittain Lähetyssihteereiden vertaisryhmätoiminta Hengellinen työ verkossa projektin koulutus jatkuu tarpeen mukaan 2012 Pyhä painopisteen tukeminen Uusien diakonia- ja nuorisotyöntekijöiden ja kanttoreiden perehdyttämiskoulutus, syksy 2012 Tievan tunturiretriitti (yhteistyössä PTK, Lapuan ja Oulun hpk:t) Saarnaseminaarit rovastikuntapareittain Pastoraaliretriitti / orientoitumisretriitti (2 kpl / vuosi) 2012-2013 Muu retriittitoiminta (toteutetaan ulkopuolisin voimin) Kanttoreiden varustaminen Lasten ja nuorten osallisuus JP:ssa koulutus (Kuopion hpk yhteistyö) Matkalla Raamattuun ilmaisullista raamattutyöskentelyä (yhteistyössä Jaakkiman opisto) Uskonnollisuuden lukutaito sisältönä moniammatillisessa täydennyskoulutuksessa Uskontosihteerin toiminta: neuvonta ja koulutus Piispantarkastukset Kiteen, Hartolan, Savitaipaleen ja Kolmas moniammatillinen koulutus käynnistyi. Vuoden aikana toteutettiin kolme seminaarijaksoa. Kurssilaisia Kirkon tunnustus pastoraalikurssi, 9 osanottajaa ja Raamattutiedon pastoraalikurssi, 13 osanottajaa. Kolme ordinaatiokurssia, 11 osallistujaa. Viidessä rovastikunnassa pidettiin lähetyksen opinto- ja virkistyspäiviä. Osallistujia 700. Kolmessa rovastikunnassa pidettiin 3-4 kertaa kokoontuva lähetyssihteerien vertaistukiryhmä. Hengellinen työ verkossa -koulutus Kouvolassa, 7 osallistujaa. Pyhä painopiste oli erityisesti näkyvillä kasvatuksen seminaarissa Arkea ja Pyhää Osallisena kirkon uskosta ja työstä - orientoitumiskoulutus Ristiniemen kurssikeskuksessa 25.-27.9. Osallistujia 11. Tunturiretriitti toteutettiin suunnitelman mukaan. Osallistujia oli 26 Saarnaseminaarit: Mikkelissä 17, Savonlinnassa 14, Lappeenrannassa 28, Kouvolassa 29 osallistujaa. Syvemmälle saarnaan, 67 osallistujaa. Orientoitumisretriitti, 7 osallistujaa. Hiljaisuuden retriitti, 8 osallistujaa Evankeliumin asialla, työyhteisön vetäytymispäivä Joutsan srk:ssa, Mikkelin maasrk:ssa ja Kangasniemen srk:ssa, Osallistujia 44. Hengellinen matkakumppanuus koulutus 2011-2012 päättyi, Mikkelin hiippakunnasta 6 osanottajaa suoritti koulutuksen loppuun. Kanttoreiden neuvottelupäivät 7.-9.2. Mikkelissä, osallistujia 40. Lasten ja nuorten osallisuus JP:ssa peruutettiin osanottajien vähyyden vuoksi Matkalla Raamattuun koulutus jouduttiin peruuttamaan osanottajien vähyyden vuoksi Ei uskontosihteerin toimintaa.
2. Me olemme muutoksen agentti, joka näyttää suuntaa, lisää seurakuntien strategista osaamista ja edistää verkostoitumista. Trendien tunnistaminen, tulevan visiointi ja vaihtoehtojen valitseminen Tiedon ja kokemusten kokoaminen, arvioiminen ja välittäminen Työn priorisointiin opastaminen ja muutoksen voimavarojen vahvistaminen Kirkon yhteisten hankkeiden eteenpäin vieminen ja tiedon välittäminen Verkostoitumisen edistäminen, itsekin osana verkostoja. Tarkoituksenmuka isen johtajuuden Tilanneanalyysi- ja johtopäätösseminaari keväällä ennen toimintasuunnitelmien tekemistä. Aktiivinen materiaalin kerääminen, muutoksen havainnointi ja näin saadun tiedon hyödyntäminen toiminnassa. Työneuvottelut ja arviointikokoukset, koulutuksen arvioinnin hyödyntäminen, vuosikertomusten laadinta, toiminnan suunnittelu ja strategian tarkentaminen. Seurakuntien työyhteisöjen strategisen osaamisen vahvistaminen ohjauksen ja koulutuksen avulla, konsultointiapu seurakuntien hankkeissa Osallistuminen kirkon yhteisten hankkeiden valmisteluun ja niiden soveltaminen käytäntöön yhdessä seurakuntien kanssa. Edellisen ja tulevan vuoden toiminnan arviointi- ja ideointiseminaari, Työelämä ja kehittämispalvelun tiimi (2 vrk) Oman strategian arviointi ja tarkentaminen, työneuvottelut kuukausittain toimikausien aikana Meidän kirkko 2015 osallisuuden yhteisö strategian ja kirkon tulevaisuusselonteon 2020 reflektointi seurakuntien kanssa, piispantarkastukset 2012, koulutustoiminnassa työkaluna Rovastikunnallisen diakonia- ja yhteiskuntatyön kehittäminen rovastikunnallisissa päivissä 2012 Seurakuntien muutosprosesseihin osallistuminen Ajankohtaiset yhteistyöhankkeet Kirkkohallituksen kanssa Pyhä painopiste Meidän kirkko 2015 osallisuuden yhteisö strategian reflektointi seurakuntien kanssa Yhteistyön kehittäminen kirkkoherrojen ja lääninrovastien kanssa (hiippakuntasihteerit) Savonlinnan OKL:n uskontokurssit 2012 2014 Yhteisvastuukeräys -koulutukset 3 / v Teematorstai Yhdyshenkilötapaamiset KUA Työelämä- ja kehittämispalvelun tiimi piti 14 työkokousta vuoden aikana. Rovastikunnallista diakoniatyötä on kehitetty Savonlinnan rovastikunnan työntekijöiden kanssa. Konsultointiapua on annettu Mikkelin ja Savonlinnan alueiden seurakuntaliitoksissa sekä useissa pienemmissä muutosprosesseissa. Muutosvalmennusryhmät Mikkelissä: papit 20, kanttorit 10, emännät 9, nuorisotyönohjaajat, diakonian viranhaltijat Valtakunnalliset vanhustyön neuvottelupäivät Mikkelissä 16. 17.10. Osallistujia 37. Pyhä painopiste saatettiin loppuun, viimeisenä tapahtumana Kasvatuksen seminaari Pietarissa; Arkea ja Pyhää Hiippakuntasihteerit osallistuivat kirkkoherrojenkokoukseen. Savonlinnan OKL:n uskontokurssille 2012 osallistui 25 opiskelijaa. Kurssi toteutettiin kahtena lauantaipäivänä Savonlinnan kristillisellä opistolla YV-startteja yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun ja Kirkkopalvelujen YVtoimiston kanssa Kotkassa, Hirvensalmella ja Punkaharjulla. Osallistujia 149. KUA:n ajankohtaispäivä Kotkassa 6.3. 17 osallistujaa.
kehittäminen Vahvistetaan seurakuntien toimintaa edistävää verkkoyhteistyötä, välitetään osaamista verkostossa seurakuntien käyttöön. Tehdään hiippakuntatasolla yhteistyötä yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa. Kirkon johtamiskoulutuksen toteuttaminen ja sen kehittämiseen osallistuminen, johtajuuden tukitoimintojen ja johtamisjärjestelmien kehittäminen. Työttömyystyön neuvottelupäivät AVI ja ELY-yhteistyö HeHu koulutus ja toiminnan käynnistäminen Valmiussuunnitelmien karhuaminen Työyhteisökonsultoinnit, kehitetään toimintamallia (tuomiokapitulin sisäinen prosessi) KirJo I ja KirJo II vuosittain, työnohjaus johtotehtävissä oleville, kirkkoherrojen kokous, talous- ja hallintojohtajien neuvottelupäivä, työalajohtajien neuvottelupäivä, muutostilanteessa olevien seurakuntien johtajuuden tukeminen Työttömyystyön neuvottelupäivät, 31 osallistujaa Diakonian hiippakuntasihteeri on ollut jäsenenä Itä-Suomen AVI:n työryhmässä, joka on miettinyt keinoja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemiseksi. Hiippakunnan Henkisen huollon koulutuksen orientaatiopäivä Mikkelissä 6.11., osallistujia 74. Koulutus jatkuu vuonna 2013. KirJo I koulutukseen osallistui 7 pappia Mikkelin hiippakunnasta KirJo II koulutukseen osallistui 5 kirkkoherraa Mikkelin hiippakunnasta Kirkkoherrojen kokous 22.-23.8. Rantasalmella, 42 osallistujaa Talous- ja hallintojohtajien neuvottelupäivä 18.4. Mikkelissä, 25 osallistujaa
3. Me olemme työyhteisöjen, työntekijöiden ja luottamushenkilöid en kouluttaja, ohjaaja ja rekrytoija. Strategisesti oikean koulutuksen järjestäminen ja joustavan koulutusvalmiude n ylläpitäminen Rakennemuutoksissa ratkaisujen etsiminen yhdessä seurakuntien kanssa. Arviointiin ja uudistumiseen motivoiminen Kriisien käsittelyjen tukeminen Kirkon palvelukseen rekrytoitumisen tukeminen Oma aktiivinen kouluttautuminen. Seurakuntien koulutustarpeen aktiivinen seuranta. Ennakoivan henkilöstökoulutuksen järjestäminen. Suunnitelmallisen henkilöstökoulutuksen edistäminen. Oman henkilöstön osaamisen ylläpitäminen. Konsultointi- ja muun avun järjestäminen muutosprosesseissa. Työyhteisöjen tukeminen. Muutosprosesseihin liittyvän tuomiokapitulin toimintastrategian sanoittaminen. Työalakohtaiset neuvottelupäivät: 1. Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät 3 pv 2012 2. Kasvatuksen seminaari 2012 3. Varhaisnuorisotyön neuvottelu- ja koulutusseminaari 2012 4. Kanttoreitten neuvottelupäivät 2012 5. Lapsityönohjaajien päivä 2012 6. Lastenohjaajien neuvottelupäivät (2013?) 7. Työnohjaajien ja työyhteisökonsulttien neuvottelupäivä 2012 (monikulttuurinen työpaikka) 8. Sairaalasielunhoitajien neuvottelupäivä 2012 9. Lähetysseminaari (vuosittain) 10. Oppilaitostyöntekijöiden päivä yhdessä Kuopion hiippakunnan kanssa 11. Rippikoulun teemapäivä, (2012-2014) 12. Hallintojohtajien ja talouspäälliköiden neuvottelupäivä (2012-2014) 13. Lähetyssihteereiden ja -teologien neuvottelupäivä (2012-2014) 14. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä (2012-2014) 15. Viittomakielestä vastaavien koulutuspäivä, syksy 2012 16. Tiedottaja- ja mediatapaamiset 2012-2014 Kunnonhoidon kurssi yhdessä Kuopion hpk:n ja Partaharjun opiston kanssa (2013?) ASLAK yhteistyössä Punkaharjun kuntoutuskeskuksen kanssa Diakonia- ja yhteiskuntatyön neuvottelupäivät 13.- 15.3. Valamon luostarissa. Teemana työntekijän oma spritualiteetti. Osallistujia 50. Kasvatuksen seminaari Pietarissa teemalla Arkea ja Pyhää yhteistyössä Venäjän ortodoksikirkon Hengellisen akatemian ja Inkerin kirkon kanssa. Osallistujia 46. Varhaisnuorisotyön neuvottelu- ja koulutusseminaari, Imatra, osallistujia 24. Kanttorien neuvottelupäivät 7.-9.2. Mikkelissä, osallistujia 42. Lapsityönohjaajien ja johtavien lapsityöntekijöiden tapaaminen, Anttolanhovi, 17 osallistujaa. Työnohjaajien ja työyhteisökehittäjien neuvottelupäivät Mikkelissä Kyyhkylän kartanossa 3.-4.5. Osallistujia 21. Sairaalasielunhoidon neuvottelupäivä Repoveden kansallispuistossa. Osallistujia 9. Lähetysseminaari Savonlinnassa. Osallistujia 96. Itä-Suomen oppilaitospappien tapaaminen (yhdessä Kuopion hpk:n kanssa), Mäntyharjun Lankaniemi, 12 osallistujaa. Rippikoulun teemapäivää ei järjestetty. Talous- ja hallintojohtajien neuvottelupäivä 18.4. Mikkelissä, 25 osallistujaa Lähetyssihteereiden ja teologien neuvottelupäivä Mikkelissä, osallistujia 53. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 29.9. Mikkelissä, osallistujia 70. Hiippakunnan päätoimiset viestijät kokoontuivat Mikkelissä 3.5.2012. ASLAK kurssi yhteistyössä KELA:n, Kuopion hiippakunnan ja Kruunupuiston kuntoutuskeskuksen kanssa
Valvonta, ohjaus ja konsultointi, työnohjaus ja sen välittäminen sekä työyhteisöjen ohjaus. Konsultointi- ja kehittämishankkeet seurakunnissa, hiippakunnan rakennemuutosseurantaryhmä Konsultointi ja kehittämishankkeet seurakunnissa Työnohjaus Mentorointi Kasvatuksen alan kehittämishankkeita on ollut Kouvolan, Kiteen, Lappeenrannan, Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan ja Juvan seurakunnissa. Uusien pappien pastoraalikeskustelut ensimmäisen työvuoden aikana, 9 Uusille työntekijöille on tarpeen mukaan etsitty oman alan mentoreita. Jumalanpalveluskoulutus I/II Savitaipaleen työntekijät ja luottamushenkilöt, 45 Avun tarpeen arviointi, avun antaminen ja välittäminen seurakuntien ja työntekijöiden kriisitilanteissa. Kriisiapu ja työyhteisökonsultoinnit Työnohjaus Omien valmiuksien lisääminen kriisiseurakuntien auttamiseen Hiippakuntasihteerit ovat vetäneet seurakunnissa useita työyhteisöjen toimintatapojen ja työn kehittämishankkeita. Työyhteisökonsultteja oli hiippakunnassa kaikkiaan 11. Työnohjausta järjestetty kysynnän mukaan. Työnohjaajia oli 37. Yhteyksien kehittäminen kirkon virkaan kouluttaviin oppilaitoksiin. Opiskelijoiden työelämäyhteyksien tukeminen sekä ohjaajien koulutukseen osallistuminen. Tuomiokapitulin strategiaa tukeva oma henkilöstökoulutus. Työssäoppijoiden palauteseminaarit Kirkon päivät oppilaitoksissa (DIAK, teologiset tiedekunnat) Harjoitteluohjaajien koulutuspäivä 2012 ( DIAK) Opintomatka Keski-Eurooppaan. Muuttuvaan toimintaympäristöön ja seurakuntatyön haasteisiin ennakoivasti tutustuminen 2012 Tuomiokapitulin kehittämissopimuksen mukainen käytäntö Palauteseminaari, 26 osallistujaa Kirkon päivä Helsingissä Soveltavien opintojen neuvottelukunta Itä- Suomen yliopisto Harjoitteluohjaajien neuvottelupäivä pidettiin yhteistyössä Kuopion hiippakunnan ja DIAK Idän kanssa 24.4. Pieksämäellä DIAK:n yksikössä. Opintomatkaa ei toteutettu taloudellisista syistä. Hiippakuntasihteeri Liisa Seppäsen osallistuminen Kirkon konsulttivalmennukseen 2012-2014
4. Me olemme tarkoituksenmukai sen hallinnon toteuttaja ja edistäjä Seurakuntien toimintaa joustavasti palvelevan hallinnon edistäminen Hallinnollisen koulutuksen ja asiantuntija-avun tarjoaminen Pysyminen ajan tasalla hallinnollisissa muutoksissa sekä yhteyden pitäminen lainsäätäjiin Pyrimme keventämään hallintokulttuuria Tuemme seurakuntien tarkoituksenmukai -sia työmenetelmiä ja päätöksenteon avoimuutta Tuomiokapitulin istunnot ja tuomiokapitulin henkilökunnan päivittäinen toiminta. Hallinnon kehittämiseen liittyvä ajantasaisen ja ennakoivan koulutuksen järjestäminen ja välittäminen. Lainsäädännön kehityksen seuranta; lainsäädännölliseen kehittämistyöhön vaikuttaminen ja osallistuminen. Päätöksenteko-organisaatioiden ja niiden rakenteiden seuranta sekä ajantasaistaminen; koulutus- ja konsultointitoiminta. Voimassa olevan lainsäädännön tunnetuksi tekeminen, hallintokulttuurien uudistaminen koulutuksen ja konsultointitoiminnan kautta. Pastoraalikurssi (2013 hallinto) Koulutusta seurakuntien talous- ja hallintohenkilöstölle Kirkkolainsäädännön ja kirkkoon liittyvän lainsäädännön muutosten seuranta, lausuntojen antaminen sekä osallistuminen pyydettäessä säädöstyöhön. Piispantarkastukset ja muu ohjaus Koulutus ja konsultointi sekä neuvonta 18 tuomiokapitulin istuntoa. Lakimiesasessori osallistunut kirkkolainsäädännön kodifiointityöhön 4 piispantarkastusta. Lakimiesasessori antanut runsaasti neuvoja seurakunnille puhelimitse ja sähköpostitse
5. Me olemme innostava ja moderni työpaikka, dynaaminen ja palveleva. Ajan tasalla eläminen ja muutoksissa eteenpäin katsominen Omien toimintatapojen kriittiseen arviointi ja tehtävien yhteinen priorisointi Asiakaslähtöisyys ja tavoitettavuus Toisten osaamisen, asiantuntemuksen ja ammattitaidon arvostaminen sekä hyvän työpaikkahengen vaaliminen Yhteistyöhakuisuu s ja työjärjestelyjen joustavuus Yhdenvertaisuude n toteutuminen Tilamme, välineemme, työkalumme ja menetelmämme ovat ajan tasalla. Tilanneanalyysi- ja johtopäätösseminaari keväisin. Tiimien työneuvottelut sekä henkilökunnan säännölliset yhteiset arviointipalaverit. Jatkuva strateginen työskentely, strategian arviointi ja päivittäminen. Työ- ja kehittämiskeskustelut. Asiallinen ja palveluhenkinen toiminta. Käyttäydymme arvostaen ja hyvän käytöksen mukaisesti toisiamme kohtaan työyhteisössämme. Annamme palautetta ja olemme valmiit myös ottamaan sitä vastaan. Toteutamme säännöllisesti työ- ja kehittämiskeskusteluita. Yhteisiin tavoitteisiin ja pelisääntöihin sitoutuminen. Yhteisesti sovittujen sääntöjen soveltaminen tasapuolisesti huomioon ottaen eri työtehtäviin liittyvät säädökset, määräykset ja erityispiirteet Vuosittaiset riskikartoitukset. Keskustelemme työympäristöön liittyvistä puutteista ja suhtaudumme innovatiivisesti työmenetelmien parantamiseen. Tartumme välittömästi puutteisiin ja annamme panoksemme niiden korjaamiseen. Tuomiokapitulin strategian tekeminen 2013 Varataan enemmän aikaa ja väljyyttä toiminnan suunnittelulle ja arvioinnille (hiippakuntasihteerit) Työyhteisön, työalaosaamisen ja keskinäisen työnjaon kunnioittaminen Kehittämissuunnitelman tekeminen ja toteuttaminen Strategian tekeminen käynnistyi syksyllä 2012 14 hiippakuntasihteereiden työkokousta.
VAIKUTTAMINEN KIRKON JA YHTEISKUNNAN VERKOSTOSSA Hiippakuntasihteeri Ulla-Maija Harju on ollut jäsenenä kahdessa kirkkohallituksen työryhmässä; kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön toimikunnassa ja vapaaehtoistoiminnan projektin yhteistyöryhmässä. Lisäksi hän on ollut Kirkkopalvelun nimeämässä diakonian kehittämisen valtakunnallisessa työryhmässä. Piispa Seppo Häkkinen on toiminut kirkolliskokouksen jäsenenä ja sen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana, piispainkokouksen jäsenenä, Suomen Kirkon Seurakuntaopiston Säätiön hallituksen puheenjohtajana, Kirkon EU-neuvottelukunnan varapuheenjohtajana, Kirkon kasvatuksen ja perheasioiden toimikunnan puheenjohtajana, Pyhä-painopisteen neuvottelukunnan puheenjohtajana, Savon Säätiön valtuuskunnan jäsenenä, Kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan jäsenenä, Pietari-säätiön valtuuskunnan jäsenenä, Kirkon keskushallinnon kehittämistyöryhmän jäsenenä, Karjalan Liiton hengellisen toimikunnan jäsenenä, Karjala-lehden toimitusneuvoston jäsenenä. Lakimiesasessori Jyri Klemola on toiminut Kirkkopalvelut ry:n hallituksen varapuheenjohtajana, Kustannus Oy Kotimaan hallituksen jäsenenä, Kirkon palvelukeskuksen johtokunnan jäsenenä sekä kirkkolainsäädännön kodifiointityöryhmän jäsenenä. Hiippakuntadekaani Ouri Mattila on toiminut kirkon ympäristöasioiden seurantaryhmän puheenjohtajana, tuomiokapitulien tietohallintotyöryhmän puheenjohtajana, Kirkon evl.fi palvelun johtoryhmän sekä HEVI hankkeen johtoryhmän jäsenenä, Koulutuskeskus Agricolan johtokunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana, Sisälähetysseuran hallituksen jäsenenä, Kirkkopalvelut ry:n valtuuston jäsenenä sekä Suomen evankelisluterilaisen luostarin tuki ry:n hallituksen jäsenenä. Toimistosihteeri Eeva Suomela toimi kirkkohallituksen asettaman asianhallinnan seurantatyöryhmän jäsenenä. Hiippakuntasihteeri Ari Tähkäpää on kuulunut myös Kirkon nuorisotyönohjaajakoulutuksen seurantaryhmään, Partaharjun opiston johtokuntaan sekä Partaharjun säätiön hallitukseen, sekä toiminut Kirkkohallituksen Kasvatuksen linjaukset prosessin alatyöryhmän Nuorisotyön kehittämisasiakirja työryhmän puheenjohtajana. Hiippakuntasihteeri Ulla Tuovinen on toiminut osana työtään kirkon jumalanpalvelushankkeen hankekoordinaattorina. Hiippakuntasihteeri Merja Vuorikari on toiminut kirkolliskokousedustajana, KT:n toimikunnan jäsenenä ja kirkon kriisiviestintäverkoston jäsenenä.