9.4.2018 Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella II suunnittelukausi
Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 1.1 Tulvariskien hallinnan tavoitteet ja tarkoitus... 3 1.2 Tulvariskien alustava arviointi... 4 1.3 Tulokset ensimmäisestä suunnittelukaudesta... 4 2 Vesistöalueen kuvaus... 5 2.1 Korkeussuhteet ja maaperä... 5 2.2 Ilmasto-olosuhteet... 6 2.3 Hydrologia... 7 2.4 Asutus- ja maankäyttö... 11 2.5 Kaavoitus... 13 2.6 Vesien tila... 14 2.7 Luonnonsuojelualueet ja kulttuuriperintökohteet... 15 2.8 Tulvasuojelu ja vesistön käyttö... 16 2.8.1 Tulvasuojelu... 16 2.8.2 Vesistön käyttö... 18 3 Historiallinen tulvatieto... 19 3.1 Toteutuneet tulvat... 19 3.2 Arvio vastaavien tulvien vaikutuksista nykytilanteessa... 21 4 Mahdolliset tulevaisuuden tulvat ja tulvariskit... 22 4.1 Ilmastonmuutoksen vaikutus... 22 4.2 Muun pitkäaikaisen kehityksen vaikutus tulvariskeihin... 23 5 Tulvariskien tunnistamisen menetelmä ja arviointitekijät... 24 5.1 Vahingollisten seurausten arviointi... 24 5.2 Tulvariskien tunnistamisen lähtötiedot... 25 6 Vesistöalueen tulvariskien tunnistaminen... 27 6.1 Tulvariskit terveydelle ja turvallisuudelle... 27 6.2 Tulvariskit välttämättömyyspalveluille... 28 6.3 Tulvariskit kulttuuriperinnölle... 29 6.4 Tulvariskit ympäristölle... 29 6.5 Tulvariskit yhteiskunnan taloudelliselle toiminnalle... 30 6.6 Muut tulvariskit... 31 6.6.1 Aiemmat tulvat ja niiden aiheuttamat vahingot... 31 6.6.2 Alueelliset ja paikalliset olosuhteet... 31 6.6.3 Vesistörakenteiden aiheuttama tulvariski... 31 7 Tulvariskien arvioinnin yhteenveto... 32 7.1 Kooste tunnistetuista tulvariskeistä... 32 7.2 Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi... 33 8 Lähteet... 34 9 Liitteet... 35 Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 2
1 Johdanto 1.1 Tulvariskien hallinnan tavoitteet ja tarkoitus Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) ja siihen liittyvä asetus (659/2010) tulivat voimaan kesällä 2010. Lain tarkoituksena on vähentää tulvariskejä, ehkäistä ja lieventää tulvista aiheutuvia vahingollisia seurauksia sekä edistää varautumista tulviin. Lain tarkoituksena on myös sovittaa yhteen tulvariskien hallinta ja vesistöalueen muu hoito ottaen huomioon vesivarojen kestävän käytön sekä suojelun tarpeet. Vesitaloudellisten keinojen ohella kiinnitetään huomiota erityisesti alueiden käytön suunnitteluun ja rakentamisen ohjaukseen sekä pelastustoimintaan. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on vähentää vahingollisia seurauksia ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle. Lain ja asetuksen avulla toimeenpannaan Euroopan unionin tulvadirektiivi (Direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta, Eurooppa 2007). Tulvariskien hallintaan kuuluvat tulvariskien alustava arviointi, mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen laatiminen sekä toimenpiteiden selvittäminen (Kuva 1). Tulvariskien alustava arviointi luo tärkeän pohjan tulvariskien hallinnalle. Suomessa vesistöalueiden ja merenrannikon tulvariskien alustavien arviointien laadinta kuuluu elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksien (ELY) tehtäviin. Kunnat vastaavat hulevesitulvariskien arvioinnista alueillaan. Kuva 1. Tulvariskien hallinnan suunnittelun prosessi Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 3
1.2 Tulvariskien alustava arviointi Lain mukaan tulvariskien alustava arviointi tehdään toteutuneista tulvista sekä ilmaston ja vesiolojen kehittymisestä saatavissa olevien tietojen perusteella ottaen huomioon myös ilmaston muuttuminen pitkällä aikavälillä. Arvioinnissa kerätään tiedot toteutuneista ja mahdollisista tulevaisuuden tulvista ja niiden haitallisista vaikutuksista. Laajoja uusia selvityksiä ei tulvariskien alustavan arvioinnin yhteydessä tehdä, vaan tarkastelu perustuu olemassa olevaan tietoon. Vesistöalueiden tulvariskien alustava arviointi tehdään vesistöalueittain ja meritulvariskien alustava arviointi ELY-keskuksittain. Maa- ja metsätalousministeriö nimeää vesistöalueen ja merenrannikon merkittävät tulvariskialueet elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ehdotuksesta. Alue, jolla tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella todetaan mahdollinen merkittävä tulvariski tai jolla sellaisen riskin voidaan olettaa ilmenevän, nimetään merkittäväksi tulvariskialueeksi (laki tulvariskien hallinnasta, 8 ). Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon alueelliset ja paikalliset olosuhteet, tulvan todennäköisyys sekä seuraavat tulvasta mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset: 1) vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle 2) välttämättömyyspalvelun, kuten vesihuollon, energiahuollon, tietoliikenteen, tieliikenteen tai muun vastaavan toiminnan, pitkäaikainen keskeytyminen 3) yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja turvaavan taloudellisen toiminnan pitkäaikainen keskeytyminen 4) pitkäkestoinen tai laaja-alainen vahingollinen seuraus ympäristölle 5) korjaamaton vahingollinen seuraus kulttuuriperinnölle. 1.3 Tulokset ensimmäisestä suunnittelukaudesta Tulvariskien alustava arviointi tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Arvioinnissa selvitettiin alueet, joilla tulvista voi aiheutua merkittävää vahinkoa. Suomessa nimettiin yhteensä 21 merkittävää tulvariskialuetta, niistä Lapin alueelle sijoittui viisi merkittävää tulvariskialuetta (Rovaniemi, Kittilä, Kemijärvi, Ivalo ja Tornio). Simojoen vesistöalueelta ei nimetty merkittäviä tulvariskialueita, mutta Simon taajama tunnistettiin muuksi tulvariskialueeksi tulvavaarassa olevan asukasmäärän ja aiemmin esiintyneiden tulvien perusteella. Arvioinnissa nimetyille merkittäville tulvariskialueille on tehty tulvavaara- ja tulvariskikartoitus vuonna 2013 ja on laadittu koko vesistöalueen kattavat tulvariskien hallintasuunnitelmat vuonna 2015. Tulvariskien hallintasuunnitelmissa on esitetty tulvariskien hallinnan tavoitteet vesistöalueella sekä toimenpiteet tulvariskien vähentämiseksi. Simojoelle on laadittu yleispiirteinen tulvavaarakartta vuonna 2010. Ensimmäisessä tulvariskien alustavassa arvioinnissa käytettiin Simojoen pääuoman osalta tulvavaarakarttaa ja muualla vesistöalueella yleispiirteistä tulvariskien alustavaa arviointia varten tehtyä tulvamallia (turina-tulvamallia). Simojoen vesistöalueelle ei ole laadittu tulvariskien hallintasuunnitelmaa, koska vesistöalueella ei ole merkittäviä tulvariskialueita. Simojoen alueella on suurien tulvien jälkeen tehty tulvapenkereitä talojen suojaksi Simon keskustassa, Simonkylällä ja Tainikoskella. Tulvapenkereiden myötä tulvavahingot asutukselle on vähentynyt merkittävästi. Yksityiskohtainen tulvakartoitus Simojoelle laaditaan lähivuosina. Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 4
2 Vesistöalueen kuvaus Simojoen vesistöalue (64) kuuluu Kemijoen vesienhoitoalueeseen. Kemijoen vesienhoitoalueeseen kuuluvat Kemijoen, Simojoen ja Kaakamojoen vesistöalueet sekä Perämeren rannikkoalue. Simojoen pääuoma saa alkunsa Ranuan kunnan alueella sijaitsevan Simojärven itäpuolen karuilta ylänköalueilta. Simojoki virtaa Ranuan ja Simon kuntien halki päätyen Perämereen (Kuva 2). Simojoen vesistöalue on laajuudeltaan 3 160 km² ja sen järvisyysprosentti on 5,66 (Ekholm 1993). Vesistöalueen ainoa taajama-alue (YKR) on Simo. Simojoen vesistöalue on suojeltu koskiensuojelulailla voimalaitosrakentamiselta. Simojoki on osa Natura 2000 -suojeluverkostoa ja se edustaa Fennoskandian luonnontilaiset jokireitit -luontotyyppiä. Simojoessa on runsaasti koskia, joissa sijaitsevat myös luonnonvaraisen lohikannan tärkeimmät elinalueet. Kuva 2. Kemijoen vesienhoitoalue ja Simojoen vesistöalue 2.1 Korkeussuhteet ja maaperä Simojoen vesistöalueen maa- ja sisävesialueet kuuluvat Fennoskandian kilven luonnonmaantieteelliseen alueeseen. Vesistöalue sijaitsee melko tasaisella alueella, jossa korkeuserot ovat pienet. Vesistöalueen ala- ja keskiosassa on laajoja suoalueita. Ylempänä vesistöalueella maasto on mäkisempää ja maisemaa luonnehtivat metsän peittämät moreeniselänteet. Meren lähellä Simon kunnassa korkeus pysyttelee alle 50 metriä merenpinnan yläpuolella ja maanpinnan korkeus nousee hitaasti Ranualle päin (Kuva 3). Vesistöalueen korkein alue sijaitsee vesistöalueen itäisessä osassa, Posion kunnan alueella. Korkeimmat alueet ovat noin 300 metriä merenpinnan yläpuolella. Alaosa Simojokivarresta on maaperältään jokikerrostumaa. Suurin osa vesistöalueen maaperästä on sora- ja hiekkamoreenia ja turvekerrostumaa. Kumpumoreenia on vesistöalueella Portimojärven, Simojärven sekä Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 5
Siika-Kämän välisellä alueella. Pienialaisia alueita prekvartäärisen kallioperän paljastumia on eri puolilla vesistöaluetta. Simojoen vesistöalueen alaosa kuuluu kasvimaantieteellisesti Pohjanmaa-Kainuun alueeseen ja ylemmät osat Peräpohjolan metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen (Kalliola 1973). Alue sijaitsee Etelä- ja Pohjois-Suomen välisessä vaihettumisvyöhykkeessä, jossa esiintyy eteläisiä ja pohjoisia lajeja sekä kasvillisuustyyppejä. Ympäristöhallinnon pohjavesiaineiston mukaan Simojoen vesistöalueella on kaiken kaikkiaan 44 pohjavesialuetta. Vedenhankintaa varten tärkeitä pohjavesialueita on yhteensä 15. Niistä neljä sijaitsee Simon kunnassa ja loput Ranuan kunnassa. Vedenhankintaan soveltuvia alueita on yhteensä kuusi ja muita vedenhankintakäyttöön soveltuvaa pohjavesialuetta on viisi. Loput ovat muita pohjavesialueita. Pohjavesien kokonaismääräksi on arvioitu yhteensä 11 000 m 3 /d. Kuva 3. Maanpinnan korkeussuhteet ja pohjavesialueet Simojoen vesistöalueella. (yhdistetty KM2 ja KM10 korkeusmallit) 2.2 Ilmasto-olosuhteet Simojoen vesistöalue kuuluu keskiboreaaliseen lauhkeaan ilmastovyöhykkeeseen. Ilmastolle on tyypillistä sateisuus ympäri vuoden, pitkät ja kylmät talvet sekä lyhyt kesä. Alueen keskilämpötila on +1-2 astetta (ºC). Talven keskilämpötila on -10 asteen vaiheilla ja kesän keskilämpötila on noin +14 vaiheilla. Vuoden lämpimin kuukausi on tyypillisesti heinäkuu ja kylmin tammikuu. Keskimääräinen vuotuinen sademäärä on noin 550 600 mm.. Sateisinta on heinäkuussa, jolloin sademäärä on 65 85 millimetriä. Lumipeite vesistöalueella on keskimäärin marraskuusta toukokuun alkuun asti. Keskimääräinen lumipeitteen paksuus on 60 70 cm. Lumipeite on talven aikana paksuimmillaan maaliskuun puolivälissä. Kuva 4 on esitetty vuoden keskilämpötilat ajanjaksolla 1963 2017 Ranuan havaintoasemilla (yhdistetty kirkonkylän ja lentokentän havainnot). Keskilämpötiloissa on esiintynyt huomattavaa vaihtelua erityisesti 1980 - luvun loppupuolella. Vuosi 1985 on ollut havaintojakson kylmin, silloin keskilämpötila on ollut lähes -2 astetta. Myös vuodet 1966, 1978 ja 1987 on ollut viileitä (keskilämpötila -1 astetta). Havaintoaseman tietojen perusteella 1990-luvulla ja 2000-luvulla keskilämpötilat on ollut hieman korkeammat ja on esiintynyt useita lämpimiä Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 6
vuosia peräkkäin. Havaintojakson lämpimin vuosi on ollut vuonna 2015, jolloin keskilämpötila on ollut yli +2,5 astetta. Lähes yhtä lämmintä on ollut myös vuosina 1974, 1989, 2000, 2005, 2011 ja 2014. Kuva 4. Vuoden keskilämpötilat Ranuan havaintoasemilla vuosina 1963 2017 (yhdistetty Ranuan kirkonkylän ja lentokentän havaintoasemien tiedot) Simojoen vesistöalueen vuosisadanta ajanjaksolla 1965 2007 on esitetty Kuva 5. Sademäärissä on havaittavissa vuosien välistä vaihtelua. Sateisimpia vuosia ovat olleet vuodet 1992, 1998, 2000 ja 2007, jolloin vuosisadanta on ollut yli 600 mm.. Suurin vuosisadanta on vuodelta 1998, jolloin se oli yli 800 mm.. Kuivimpia vuosia on havaintoaseman tietojen mukaan mm. vuodet 1969, 1976, 1978 ja 1980, jolloin vuosisadanta on ollut noin 400 mm tasolla. Kuva 5. Vuosisadanta vuosilta 1965 2007 Simon Simonniemen havaintoasemalta 2.3 Hydrologia Simojoen vesistöalue (64) jakautuu yhdeksään valuma-alueeseen (Kuva 6, Taulukko 1), joista kukin jakaantuu 4-9 osavaluma-alueeseen. Simojoen pituus on 193 km ja kokonaispudotuskorkeus on 176 metriä. Sen suurimmat kosket ovat Valajankosket, Maaninkakoski, Mötyskoski, Tainikoski, Veitsikoski, Harrikosket, Hamarinkosket ja Isopetäjä. Simojoen pääuoman lisäksi vesistössä on 7 sivujokea, joiden valuma-alue on yli 100 km² (Kuva 7, Taulukko 2). Vesistöalueen merkittävimmät joet ovat Simojoki, Tainijoki, Ruonajoki, Kuivasjoki, Kämäjoki, Kelukkajoki, Ylijoki ja Martimo-oja. Vesistössä on 38 järveä, joiden pinta-ala on yli 50 ha. Suurimmat järvet ovat Simojärvi, Ristijärvi- Välttämönselkä, Penämöjärvi, Impiönjärvi, Toljanjärvi ja Särki-Kämä (taulukko 3). Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 7
Taulukko 1. Simojoen vesistöalueen valuma-alueiden pinta-alat [F] ja järvisyys [L]. Nro Nimi Alaraja F km² L % F₁ km² L₁ % 64 Simojoen vesistöalue Perämeri 3 159,75 5,66 3 159,75 5,66 64.01 Simojoen alaosan alue Perämeri 411,88 0,96 3 159,75 5,66 64.02 Simojoen keskiosan alue Kalmakoski 374,54 1,06 2 601,06 6,66 64.03 Portimojärven alue Köngäs (Q-1017) 557,05 3,71 1 981,29 8,46 64.04 Simojoen yläosan alue Toljanjärvi 446,21 4,68 1 076,69 12,49 64.05 Simojärven valuma-alue Välttämönsalmi 630,48 18,02 630,48 18,02 64.06 Kuivasjoen valuma-alue Simojoki 146,81 1,21 146,81 1,21 64.07 Iso Tainijoen valuma-alue Simojoki 245,23 0,69 245,23 0,69 64.08 Ruonajoen valuma-alue Simojoki 200,75 1,18 200,75 1,18 64.09 Kämäjoen valuma-alue Simojoki 146,8 6,86 146,8 6,86 *₁= yläpuolisen valuma-alueen ala ja järvisyys valuma-alueen purkupisteessä Kuva 6. Simojoen vesistöalueen 2. jakovaiheen valuma-alueet Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 8
Kuva 7. Simojoen vesistöalueen suurimmat joet ja järvet sekä käytössä olevat vedenkorkeuden ja virtaaman mittausasemat. Taulukko 2. Simojoen vesistöalueen suurimmat joet (valuma-alue yli 100 km2). Nimi Pituus [km] Valuma-alueen pinta-ala [km 2 ] Pudotuskorkeus [m] Simojoki 127 3 160 150 IsoTainijoki 22 245 50 Ruonajoki 23 201 30 Kuivasjoki 20 147 45 Kämäjoki 15 147 33 Kelukkajoki 23 117 55 Ylijoki Simojoki 20 116 36 Martimo-oja 15 108 34 Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 9
Taulukko 3. Simojoen vesistöalueen järvet, joiden pinta-ala on yli 50 ha. Nimi Vesiala [ha] Kunta Simojärvi 8993 Ranua Ristijärvi-Välttämönselkä 1006 Ranua Penämöjärvi 443 Ranua Impiönjärvi 419 Ranua Toljanjärvi 329 Ranua Särki-Kämä 283 Rovaniemi Portimojärvi 280 Ranua Martimojärvi 255 Simo Kuopasjärvi 222 Ranua Sääskijärvi 191 Ranua Saunajärvi 175 Ranua Siika-Kämä 172 Ranua Luolajärvi 164 Simo Korvajärvi 160 Ranua Kaitajärvi 142 Ranua Roosinginjärvi 125 Ranua Ylimmäinen Sankajärvi 116 Simo Saarijärvi 115 Ranua Alajärvi 107 Ranua Peurajärvi 106 Ranua Hiisijärvi 96 Ranua Rytijärvi 89 Ranua Ristijärvi 88 Ranua Yli-Soppananjärvi 85 Ranua Kuivasjärvi 83 Simo Yli-Portimojärvi 82 Ranua Majavajärvi 79 Ranua Saukkojärvi 79 Ranua Paavonjärvi 69 Ranua Keski-Voho 66 Posio Ruonalampi 65 Ranua Suhankojärvi 61 Ranua Koskenlampi 59 Ranua Soppananjärvi 57 Ranua Juurikkajärvi 57 Ranua Mämmilampi 56 Ranua Lihalampi 56 Rovaniemi Tainijärvi 55 Ranua Saukkojärvi 55 Ranua Saarijärvi 53 Ranua Auralampi 53 Ranua Niskajärvi 52 Ranua Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 10
Vesistöalueella on käytössä 3 vedenkorkeuden ja 2 virtaaman mittausasemaa (Kuva 7, taulukko 4 ja taulukko 5). Taulukossa 4 ja 5 on kuvattu Simojoen vesistön keski- ja ääriarvoja eri mittausasemilla. Simon havaintoasemalla Simojoen pääuoman keskivirtaama on noin 40 m 3 /s. Virtaamien vaihtelu on suurta ja tulva-aikoina virtaamat kasvavat moninkertaisiksi. Keskimäärin virtaama vaihtelee noin 6 m³/s ja 400 m³/s välillä ja vedenkorkeus on keskimäärin N2000+11,36 metriä. Alin mitattu virtaama Simon havaintoasemalla on ollut maaliskuun loppupuolella ja huhtikuun alussa vuonna 1942, jolloin se oli vain 1 m³/s. Suurin virtaama on ollut vuonna toukokuussa 1982, jolloin se oli 730 m³/s. Vedenkorkeus oli tällöin N2000+13,57 metriä. Korkein havaittu vedenkorkeus on 2.5.1986, jolloin se oli N2000+13,70 metriä. Muita suuria virtaamia on ollut mm. vuosina 1977 (672m 3 /s), 1989 (716 m 3 /s) sekä vuonna 1948 (685 m 3 /s). Hosionkoskella virtaamat ovat hieman pienempiä kuin Simon havaintoasemalla. Keskivirtaama on alle 30 m 3 /s ja ylivirtaamat ovat keskimäärin noin 220 m 3 /s. Suurin mitattu virtaaman on ollut toukokuussa vuonna 1993, jolloin se oli 341 m 3 /s. Vedenkorkeus oli tällöin myös havaintojakson korkein, N2000+112,22 metriä. Alin mitattu virtaama on ollut noin 2 m 3 /s (syksyllä vuonna 2006), jolloin myös vedenkorkeus on ollut havaintojakson alin (N2000+109,29 metriä). Vedenkorkeus Hosionkoskella on keskimäärin N2000+110,0 metriä. Simojoen vesistöalueen suurimmalla järvellä Simojärvellä on mitattu vedenkorkeutta vuodesta 1962 alkaen. Simojärven keskimääräinen vedenkorkeus on havaintoaseman tietojen mukaan N2000+176,55 metriä. Suurin havaittu vedenkorkeus on vuodelta 1973, jolloin se oli N2000+177,51 metriä. Alimmillaan vedenkorkeus on ollut vuonna 1962, jolloin se oli N2000+176,0 metriä. Taulukko 4. Simojoen vesistöalueen virtaamien keski- ja ääriarvoja. Havaintoarvot [m²s] käyttöönotosta vuoden 2017 loppuun. Tunnus Virtaama-asema Käytössä MQ HQ NQ MHQ MNQ 6400310 Hosionkoski 1962 alkaen 26 341 2,1 221 5,0 6400400 Simo 1911-1955 49 685 1 427 4,8 6400410 Simo 1965 alkaen 41 730 3 410 6,5 MQ = keskivirtaama, HQ = ylivirtaama, NQ = alivirtaama, MHQ = keskiylivirtaama, MNQ = keskialivirtaama Taulukko 5. Simojoen vesistöalueen vedenkorkeuden keski- ja ääriarvoja. Havaintoarvot [N 2000+m] käyttöönotosta vuoden 2017 loppuun. Tunnus Vedenkorkeusasema Käytössä MW HW NW MHW MNW 6400310 Hosionkoski 1962 alkaen 110,00 112,22 109,29 111,47 109,53 6400400 Simo* (NN) 1912-1963 7,65 11,26 6,79 9,78 7,14 6400410 Simo 1965 alkaen 11,36 13,70 10,74 12,94 10,91 6400300 Portimonsalmi 1961 1995 142,07 144,36 141,39 143,61 141,70 6400100 Simojärvi 1962 alkaen 176,55 177,51 176,00 176,97 176,36 1 Korkeusjärjestelmä NN 2 MW = keskivedenkorkeus, HW = ylivedenkorkeus, NW = alivedenkorkeus, MHW = keskiylivedenkorkeus, MNW = keskialivedenkorkeus 2.4 Asutus- ja maankäyttö Suurin osa Simojoen vesistöalueesta sijoittuu Simon ja Ranuan kuntien alueelle, mutta pieniltä pohjoisilta reunaosiltaan vesistöalue ulottuu Keminmaan, Tervolan ja Rovaniemen kuntien alueille ja itäiseltä reunalta Posion kunnan alueelle. Vesistöalueen ainoa taajama-alueeksi (YKR 2016) merkitty alue on Simon keskustassa. Ranuan kunnan keskustaajama sijaitsee vesistöalueen ulkopuolella. Koko vesistöalueella on yhteensä hieman alle 2 500 asukasta (RHR 2016). Asukkaiden määrä on hieman vähentynyt ensimmäisen alustavan arvioinnin jälkeen ja tilastokeskuksen ennusteiden mukaan vesistöalueen kuntien asukasmäärät vähenevät edelleen tulevina vuosina (Taulukko 6). Asukkaat ovat sijoittuneet Simojoen pääuoman varteen sekä Simojärven rannoille. Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 11
Taulukko 6. Simojoen vesistöalueen kuntien väestön määrä ja ennustettu kehitys (lähde: Tilastokeskus 2018) Kunta v.2009 1 v.2016 v.2021 v.2027 Muutos (%) 2009 2016 Muutos (%) 2016 2027 Simo 3 496 3 223 3 063 2 895-7,81-10,18 Ranua 4 407 3 984 3 752 3 546-10,00-10,99 1 Ensimmäisen kierroksen alustavan arvioinnin tilanne Kuva 8. Simojoen vesistöalueen kunnat ja taajamat Simojoen vesistöalueen maankäytön jakautuminen on esitetty Taulukko 7 ja Kuva 9. Yli 90 % Simojoen vesistöalueen pinta-alasta on metsämaata ja suota. Rakennetun alueen osuus kokonaispinta-alasta on hyvin pieni, ainoastaan Simon taajama on luokiteltu rakennetuksi alueeksi. Maatalousalueita on enimmäkseen Simojoen pääuoman varrella, jossa on maataloudelle sopivaa rehevää maaperää. Vesialueesta suurin osa sijoittuu Simojärven alueelle. Maankäyttö on säilynyt melko samanlaisena kuin ensimmäisessä tulvariskien alustavassa arvioinnissa, jolloin oli käytössä vuoden 2000 maankäyttöaineisto. Uudemmassa aineistossa pinta-alatiedot ovat hieman tarkentuneet edellisestä arvioinnista. Taulukko 7. Maankäyttö Simojoen vesistöalueella. [Corine 2012] Maankäyttöluokka Pinta-ala [ha] Määrä [%] Rakennetut alueet 157 0,05 Maatalousalueet 4 236 1,3 Metsät sekä avoimet kankaat ja kalliomaat 245 482 77,6 Kosteikot ja avoimet suot 48 719 15,4 Vesialueet 17 126 5,4 Kaikki yhteensä 315 720 100,0 Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 12
Kuva 9. Maankäytön jakaantuminen Simojoen vesistöalueella (Corine 2012, päätaso) 2.5 Kaavoitus Kaavoitus on alueiden käytön suunnittelua, ja kaavoilla päätetään eri toimintojen, kuten asumisen ja työpaikkojen, sijoittuminen kaavoitetulle alueelle. Kaavoituksella alueiden tulvariskejä voidaan vähentää ohjaamalla merkittävät toiminnot tulvavaara-alueiden ulkopuolelle. Maankäytön suunnittelu on tehokkain keino vähentää alueiden tulvariskejä. Maankäytön suunnittelu perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin. Valtakunnallisten tavoitteiden lisäksi maankäytön suunnittelujärjestelmään kuuluvat maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Maakuntakaava ohjaa periaatteet ja suuntaviivat alueiden käytölle ja yleiskaavoissa ja asemakaavoissa määrätään tarkemmat määräykset tulvauhan alaisen alueen rakentamisesta. Valtioneuvoston päättämät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Maakunnan suunnittelussa ja muussa alueiden käytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista (MRL 24 ). Uusien VAT:ien mukaisesti tulva-asiat tulee huomioida seuraavasti: "Varaudutaan sään ääri-ilmiöihin ja tulviin sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Uusi rakentaminen sijoitetaan tulvavaara-alueiden ulkopuolelle tai tulvariskien hallinta varmistetaan muutoin." Ensimmäinen valtakunnallinen opas alimmista rakentamiskorkeuksista julkaistiin vuonna 1999 (Ollila ym). Suosituksia on päivitetty ja uusimmat suositukset ovat julkaistu vuonna 2014 (Parjanne - Huokuna). Ensimmäiset suositukset ylimpien vedenkorkeuksien huomioiseen rakentamisessa on julkaistu jo vuonna 1984. Oppaassa on annettu ohjeet ranta-alueille rakentamiseen ja valtakunnalliset suositukset minkä suuruiseen tulvaan ranta-alueella rakentamisessa tulisi varautua riippuen rakennuksen käyttötarkoituksesta. Suositukset pitävät sisällään myös toistuvuuksiin liittyvät epävarmuudet. Suositusten mukaan asuinrakennuksien osalta tulisi varautua sisävesillä kerran 100 vuodessa toistuvaan tulvaan ja rannikolla kerran 250 vuodessa toistuvaan tulvaan. Maankuntakaavassa suunnitellaan rakentamisen ja ympäristön kehittämisen suunnat maakunnassa tuleville vuosikymmenille. Maakuntakaava on ohjeena kuntien kaavoitukselle ja muulle viranomaistoiminnalle, jolla vai- Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 13
kutetaan alueidenkäyttöön. Maakuntakaavan laatii ja siitä päättää maakunnan liitto. Maakuntakaavaa laadittaessa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on otettava huomioon ja kaavaa laadittaessa on kiinnitettävä huomiota maakunnan oloista johtuviin erityisiin tarpeisiin. Simojoen vesistöalueella on voimassa Simon kunnan alueella Länsi-Lapin maakuntakaava ja Ranuan kunnan alueella Rovaniemen maakuntakaava. Lisäksi vesistöalueen itäosassa on voimassa Itä-Lapin maakuntakaava. Länsi-Lapin maakuntakaavassa on seuraava kaavamääräys tulvien huomioisesta: Tulva-, sortuma- ja vyörymävaara- alueet on osoitettava yleis- ja asemakaavoissa joko alueina tai rakentamisrajoituksina. Rakennuspaikkoja ei saa suunnitella sijoitettavaksi alueille, joilla on tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa. Maankäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon tulvariskialueet ja tulvien hallintasuunnitelmat. Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laatimista. Simojoen vesistöalueen kaavoissa on huomioitu tulvariskit määräämällä kaavamääräys alimmasta rakentamiskorkeudesta. Kaavojen päivittämisen yhteydessä korkeustaso yleensä päivitetään uusimman suosituksen mukaiseksi. Simojoen uusimpaan yleiskaavaan (ehdotusvaihe) on esitetty seuraava kaavamääräys: "Tulvavahingoille alttiiden rakenneosien tulee olla vähintään kaavakartassa määrätyn korkeusaseman (merkitty jokeen) tasolla, mikäli rakennusluvan myöntävä viranomainen ei olosuhteista johtuen vaadi rakennusta sijoitettavaksi korkeammalle." Maankäytön suunnittelun tasoista asemakaava on yksityiskohtaisin kaava. Myös asemakaavoissa tulvariskit huomioidaan kaavamääräyksin ja kaavamerkinnöin. Asemakaavat pyritään suunnittelemaan jo lähtökohtaisesti siten, että tulvavaara-alueille ei sijoiteta uutta rakentamista (MRL 116 ). 2.6 Vesien tila Tulvariskien hallintaa ja vesienhoitoa koskeva lainsäädäntö edellyttää, että tulvariskien hallinnan toimenpiteet on sovitettava yhteen vesienhoidon ympäristötavoitteiden kanssa. Tulvariskien hallinnan suunnittelussa on otettava huomioon, että suunniteltavat toimenpiteet eivät saa vaarantaa merkittävästi vesienhoidossa suunniteltujen ja toteutettujen toimenpiteiden tavoitteita ja vaikutuksia. Simojoen vesistöalue kuuluu Kemijoen vesienhoitoalueeseen, joka koostuu Kemijoen, Simojoen ja Kaakamojoen päävesistöalueista sekä Viantienjoen pienestä valuma-alueesta. Kemijoen vesienhoitoalueen pintavesien ekologinen tila on laajalti hyvä tai erinomainen lukuun ottamatta sisempiä rannikkovesiä ja keinotekoisia tai voimakkaasti muutettuja vesiä, jotka ovat pääosin tyydyttävässä tilassa. Simojoen vesistöalueella pintavesien ekologinen tila on Simojoen pääuomassa ja Simojärvellä erinomainen (Kuva 10). Simojokeen laskevat sivujoet ja Simojärven pohjoisosa on luokiteltu hyvään ekologiseen tilaan. Vesistöalueella ei ole yhtään pintavesistöä luokiteltu hyvää tilaa huonomaan tilaan. Vesistöalueen pintavesien kemiallinen tila on myös pääosin hyvä. Ainoastaan elohopean osalta on havaittu kansallisen ympäristölaatunormin ylittävää kuormitusta. (Räinä ym. 2015.) Kemijoen vesienhoitosuunnitelmassa vesienhoidon ympäristötavoitteiksi on asetettu, että erinomaisessa tilassa olevien pintavesien tila säilyy erinomaisena ja hyvässä tilassa olevien pintavesien tila hyvänä. Hyvää huonommassa tilassa olevien pintavesien osalta pyritään saavuttamaan hyvä tila. Hyvää ja erinomaista tilaa tulee ylläpitää, jotta niiden tila ei pääse huononemaan. Pohjavesien osalta vesienhoidon tavoitteena on, että tila säilyy hyvänä kaikilla pohjavesialueilla. (Räinä ym. 2015.) Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 14
Kuva 10. Simojoen vesistöalueen vesien ekologinen tila 2.7 Luonnonsuojelualueet ja kulttuuriperintökohteet Simojoen pääuoma on suojeltu koskiensuojelulailla (35/1987), joka kieltää voimalaitosrakentamisen Simojoella. Simojoen vesistöalueella on yhteensä 15 Natura 2000 -verkostoon kuuluvaa suojelualuetta, mutta näistä kolme sijaitsee vesistöalueen reunassa eikä varsinaisesti vesistöalueella. Kaiken kaikkiaan Natura- verkostoon kuuluvaa aluetta vesistöalueella on vajaa 30 000 hehtaaria. Luontodirektiivin mukaisia erityisten suojelutoimien SAC-alueita on yhteensä noin 28 500 hehtaaria ja lintudirektiivin mukaisia erityisiä suojelualueita, SPA -alueita on noin 11 500 hehtaaria. Kuusi vesistöalueen Natura 2000 -alueitta kuuluu molempiin suojelutyyppeihin. Vesistöalueen Natura 2000 -alueista neljä on merkitty vesienhoidon kannalta erityisiin alueisiin (Taulukko 8, Kuva 11). Ne ovat merkittäviä alueita vesiluontotyyppien ja lajien suojelun kannalta. Näistä Korouoma-Jäniskaira sijaitsee vain hyvin pieneltä osin vesistöalueen itäreunalla. Taulukko 8. Vesienhoidon kannalta erityiset Natura 2000 -alueet Simojoen vesistöalueella. Tunnus Nimi VPD peruste FI1301205 Simojärvi Alueellisesti merkittävä karu kirkasvetinen järvi FI1301602 Martimoaapa-Lumiaapa-Penikat Luontotyypit, linnusto FI1301613 Simojoki Jokireitti, kalasto mm. lohi, uhanalainen laji FI1301104 Korouoma-Jäniskaira* Luontotyypit * Sijaitsee vesistöalueella vain hyvin pieneltä osin Rakennettuja kulttuuriympäristökohteita ovat Simon rautatieasema ja Simonkylän ja Simoniemen kyläasutus sekä Putkivaaran kylä Ranualla (Taulukko 9, Kuva 11). Lisäksi Pohjanmaan rantatie kulkee vesistöalueen länsireunalla. Valtion asetuksella suojeltuja kohteita Simojoen vesistöalueella on kaksi, Martimoaavan niittysauna sekä Simon rautatieasema (kohde sisältää 10 rakennusta). Muinaisjäännöksiä vesistöalueella on yhteensä 114. Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 15
Taulukko 9. Kulttuuriympäristökohteet Simojoen vesistöalueella. Kulttuuriympäristökohteet Määrä Kohteet Valtion asetuksella suojellut kohteet 2 Simon rautatieasema (sis. 10 rakennusta), Martimoaavan niittysauna Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY) kylä, Simonkylän ja Simoniemen Pohjanmaan rantatie, Simon rautatieasema, Putkivaaran 4 kyläasutus Muinaisjäännökset 114 pistemäiset 114, aluemaiset 31 Kuva 11. Simojoen vesistöalueella sijaitsevat Natura 2000 -alueet ja kulttuuriperinnölle arvokkaat kohteet (vesienhoidolle merkittäville Natura 2000 -alueille on merkitty tunnus) 2.8 Tulvasuojelu ja vesistön käyttö 2.8.1 Tulvasuojelu Simon kunnan alueella, lähinnä Asemanseudulla ja Simojoen suualueella, on rakennettu 1990-luvun alussa ja 2000-luvulla useita tulvapenkereitä (Kuva 12). Simojoella on lisäksi suoritettu jokiuoman ruoppauksia. Ruoppauksilla on saatu mataloituneet ja lietteiset väylät johtamaan tehokkaammin pois tulvavettä ja jää ei takerru pohjaan yhtä herkästi kuin aiemmin. Jääpatojen ehkäisemiseksi on suoritettu keväisin jäänsahauksia ja -hiekoituksia. (Ojala ym. 1999.) Useana keväänä jäänsahausta on tehty jääpatoalttiilla alueilla Simojokisuulla, Nikkilänsuvannolla ja valtatien 4 (E75) sillan ja rautatiesillan välisellä alueella. Tulvapenkereitä Simon taajamassa on rakennettu vuoden 1987 tulvan jälkeen yhteensä noin 1,2 kilometriä. Veteraanitien alueella on rakennettu tulvapengertä jätevedenpuhdistamon, veteraanitalon ja omakotitalon eteen. Erkinantin talon suojaksi on vuonna 2000 rakennettu tulvapengertä rakennusten ympärille. Onkalon tien varteen on rakennettu rakennusten suojaksi tulvapengertä kahteen eri paikkaan yhteensä n. 400 metriä. Lisäksi Taininiemen alueelle on rakennettu tulvapengertä omakotitalon suojaksi n. 200 metriä. (Saarijärvi 2009.) Vuosina 2007 2008 Simon alueelle rakennettiin viisi eri tulvapengertä ja muutamia tulvaesteitä ja rantasuojauksia. Simojokisuun länsirannalle rakennettiin pengertä noin 500 metriä, Simojoen itärannalle Onkaloon Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 16
580 metriä, Nikkilänsuvantoon 600 metriä ja Uutun talon suojaksi 60 metriä Koivuojan varteen. Simon leirintäalueen ympärille rakennettiin puuverhoiltua teräsponttiaitaa leirintäalueen päärakennuksen ympärille ja Ojalan alueelle tulvapengertä noin 500 metrin matkalle. Lisäksi Onkalontien tulvapenkereen kohdalle 4-tien suunnasta laskeva luonnonoja käännettiin laskemaan Onkalontien itäpuolta noin 800 metrin päässä etelässä olevaan kuivatusojaan. Penkereiden korkeudet on esitetty taulukossa 10. Taulukko 10. Simon alueen tulvapenkereiden korkeuksia (korkeudet N 2000 -korkeusjärjestelmässä) Penkereen nimi Korkeus (m) Pituus (m) Simojokisuun länsirannan tulvapenger 4,20 500 Onkalon tulvapenger 4,4-5,3 580 Nikkilän suvannon tulvapenger 9,4-10,4 600 Uutun talon tulvapenger 9,9 60 Ojalan alueen tulvapenger 12,90 500 Veteraanintien tulvapenger* 10.9-11.3 432 Erkinantin tulvapenger* 12,2 163 Onkalontien tulvapenkereet 10,8-12,2 400 Leirintäalueen tulvaeste 12,22 132 Tainiemen Hopeatörmän penger - 200 *Penkereen korkeus on arvioitu maaston korkeusmallista Kuva 12. Simon ja Simojoen suualueen tulvapenkereiden sijainti Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 17
2.8.2 Vesistön käyttö Simojoki on Tornionjoen ohella toinen Suomen Itämeren puoleinen lohijoki, jossa on oma luontaisesti lisääntyvä lohikanta. Simojoen vesistöalueella tavattavia alkuperäisiä kalalajeja ovat muun muassa lohi, taimen, vaellussiika, muikku, harjus ja ankerias. Taloudellisesti tärkeä on Simojokisuulla pyydettävä nahkiainen. Rapua pyydetään joen alajuoksulla ja Portimojärven seudulla. Vapakalastajien piirissä Simojoki tunnetaan yhtenä maamme suosituimmista virkistyskalastuskohteista. Simojoki oli jo keskiajalla tunnettu kalastuksesta. Simojoen tärkein saaliskala oli lohi, jota pyydettiin kesäkuun alusta elokuun alkuun. Syksymmälle ajoittuva siianpyynti oli myös merkittävää. Joesta kalastettiin myös taimenia ja muuta pienempää kalaa. Simojoella 1950-luvulla suoritettujen uitto- perkausten seurauksena lohen poikastuotanto aleni ja lohisaaliit heikkenivät huomattavasti, kun suojapaikat ja kutualueet vähenivät ja elinympäristö yksipuolistui. Simojoen kalataloudellisia kunnostustoimenpiteitä on tehty useissa eri hankkeissa. Kalataloudellisesta kunnostamisesta hyötyy etenkin Simojärven vaeltava taimenkanta, jonka poikastuotannon ja luontaisen lisääntymisen edellytykset paranevat kunnostusten myötä. Jokien ja virta-alueiden kunnostukset luovat edellytyksiä myös alueen harjuskannan tilan kohentumiselle ja mahdollistavat myös muun vesieliöstön monimuotoisuuden lisääntymisen kunnostetuilla alueilla. Koskikunnostusten, pitkäjänteisen lohikannan hoidon ja kalastusjärjestelyjen vaikutuksesta Simojoesta kehittyi 1990-luvun loppupuolella jälleen suosittu virkistyskalastuskohde. Hiljaisten vuosikymmenien jälkeen lohi on jälleen palannut takaisin Simojokeen. Simojoki on kunnostettu mm. vuosina 1976 1977 sekä 1980-luvun loppupuolella Simojoen uittosäännön lakattua. Simojoki-Life -hankkeessa "Simojoen kunnostus ja suojelu" vuosina 2002 2007 Simojoen pääuoman virta- ja koskialueita kunnostettiin koneellisesti kaikkiaan 155 hehtaaria, yhteensä 24,5 km. Ekologisen kunnostuksen tavoitteena oli virta-alueiden alkuperäisen biologisen tuottavuuden, eliöstön monimuotoisuuden ja koskimaisemien palauttaminen lähelle luonnontilaa. Kalataloudellista kunnostusta on tehty myös Simojärven itärannalle laskevien, Ranuan ja Posion kunnissa sijaitsevien Paason-, Keski-, Paha-Paason-, Korva-, Penämö- ja Impiönjoen alueille vuosina 2012 2013. Jokien kalataloudellisella kunnostamisella on pyritty palauttamaan muuttuneet jokiuomat lähemmäksi niiden luontaista tilaansa. Uusin virtapaikkojen kunnostushanke Simojoen alueella on ollut vuosina 2016 2017, jolloin Simojoella oli kansainvälinen yhteistyöhanke "Perämereen laskevia vesistöjä Menetelmien kehittäminen ja ekologinen kunnostaminen Rajat ylittävä Suomalais-Ruotsalainen yhteistyöhanke vuosina 2016 2017". Hankkeessa kunnostettiin kaikkiaan 14 koskialuetta. Simojoen kutualueiden kunnostustoimenpiteet sisälsivät mm. koskien kiveämistä, kynnysrakenteiden rakentamista, virtasyvänteiden tekoa, suisteiden purkua ja kutusoran laittoa jokeen. Kunnostustoimenpiteet Simojoella parantavat arvokkaiden virtakutuisten kalalajien lisääntymismahdollisuuksia, lisäävät poikastuotanto- ja oleskelualueita, kalansaaliita ja virkistyskalastusmahdollisuuksia sekä parantavat kalankulkua. Hankkeen on myös arvoitu olevan yleisen kalatalousedun kannalta merkittävä. Koskien kiveäminen ja kynnystäminen hidastavat veden virtausnopeutta ja pienentävät talvella sulana pysyvien alueiden pinta-alaa, jolloin todennäköisyys supon ja hyydepatojen muodostumiselle pienenee. Simojoen lisäksi Simojärvellä on erinomaiset kalastusmahdollisuudet. Lähes koko järvi on yhteislupa-alueena. Taimen- ja kuhaistutusten ansiosta järvi on suosittu vetouistelukohde. Järvellä järjestetään vuosittain useita kalastustapahtumia. Heinäkuussa Simojärvellä soudettava Kultainen taimen -uistelu on noussut Suomen suurimpien vetouistelukilpailujen joukkoon. Veneenlaskupaikkoja on Kultisalmen tuntumassa kalasatamassa ja järven eteläpäässä Simontaipaleen venesatamassa. Kalastuksen ohella Simojoki on suosittu myös melontaharrastajien keskuudessa. Monimuotoinen jokireitti tarjoaa vaihtelevia elämyksiä ja monipuolisia palveluja. Simojoki on hyvin retkimelontaan sopiva kapea joki, jossa on runsaasti koskia. Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 18
3 Historiallinen tulvatieto 3.1 Toteutuneet tulvat Simojoen alajuoksulla Alaniemestä alaspäin useat vesistöalueen sivujoet laskevat sulamisvedet yhtä aikaa pääuomaan aiheuttaen nopeasti veden nousun ja jäiden liikkumisen. Simojoen törmät ovat monin paikoin hienorakeista silttiä ja hiekkaa, jotka lähtevät helposti kulkeutumaan tulvaveden mukana. Huuhtoutuneet maamassat ovat laskeutuneet alavirran suvantoihin madalluttaen jokiuomaa. Madaltunut jokiuoma on osaltaan lisännyt huipputulvien vedenkorkeutta sekä keväisin jääpatojen riskiä. Simon keskustaajama on sijaintinsa vuoksi joutunut lähes vuosittain kärsimään tulvan seurauksista (Taulukko 11). Suuria tulvia on ollut mm. vuosina 1913, 1929, 1934, 1948, 1967, 1977, 1982, 1993 ja 2000 (Saarijärvi 2010). Vuonna 2000 jääpatotulva (Kuva 13) Patosaaren yläpuolella ohjasi tulvavedet Oritojan kautta Simon keskustaan, jolloin tulvavedet veivät mennessään yleistä tietä useamman sadan metrin matkalla. Tästä aiheutui mittavat vahingot kunnalle. Lisäksi tulva kasteli useita rakennuksia kyseisen tien läheisyydessä. Tulvavahingoiksi arvioitiin vuonna 2000 Simon alueella 160 000 euroa. Simon keskustan alueella on esiintynyt jääpatotulvia useina vuosina 2000 -luvulla, mutta suuremmilta vahingoilta on vältytty tehokkaan jääpatojen torjunnan avulla. Jääpatoja on ollut ainakin vuosina 2001, 2002, 2004, 2006 ja 2009. Simon keskustaan on rakennettu useita tulvapenkereitä suojaamaan asuinrakennuksia jääpatojen aiheuttamilta tulvilta, mikä on merkittävästi vähentänyt tulvavahinkoja Simon alueella. Kuva 14 on esitetty paikat, joissa on esiintynyt toistuvasti jääpatoja. Kuva 13. Vuoden 2000 kevättulva Simossa (kuva Veikko Saarijärvi) Muulla vesistöalueella tulvavahinkoja syntyy harvemmin. Vuosina 2000 ja 2001 Taininiemen alueella Tainikosken kohdalla jääpatotulva aiheutti huomattavia vahinkoja Hopeatörmän tilalla. Vahinkojen korjaamiseen käytettiin kyseisinä vuosina rahaa n. 50 000. (Saarijärvi 2010.) Hopeatörmän tila on nykyisin suojattu tulvapenkereellä. Hosiossa 1980-1990 luvun taitteessa jouduttiin jääpadon takia evakuoimaan kaksi taloa ja navettaa. Vuonna 2012 on havaittu hyydetulva Heinikoskella ja Simonkankaalla. Ensimmäisen kierroksen tulvariskien alustavan arvioinnin jälkeen Simojoella ei ole esiintynyt suurtulvia, mutta hieman tavanomaista suurempi tulva on ollut mm. vuonna 2014, jolloin tulvavahinkotilastojen mukaan kaksi asuinrakennusta kärsi vahinkoja. Tulvavahinkoja on korvattu Simon kunnan alueella yhteensä noin 128 000 euroa (tulvavahinkotilastot) vuosien 1995 2015 välillä. Näistä suurin osa (noin 120 000 ) on korvattu vuonna Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 19
2014 asuinrakennusvahinkoihin. Loput korvaukset ovat kohdistuneet vapaa-ajan asuinrakennusvahinkoihin ja muihin pienempiin vahinkoihin. Taulukko 11. Suurimmat havaitut vedenkorkeudet ja virtaamat Simon havaintoasemalla (toistuvuus laskettu virtaaman mukaan) sekä tietoa vahingoista Päivämäärä Vedenkorkeus [N 2000+m] Virtaama [m³/s] Arvio toistuvuudesta (Gumbel) 1932 11,26 NN 357 1/20a - 1963 11,26 NN - 1/20a - 1967 13,49 620 1/15a - 1977 13,62 672 1/20a - 1982 13,57 730* ~1/35a - 1986 13,70* 440 1/5a - 1989 13,68 716 ~1/30a - 1993 13,41 595 ~1/10a - 2000 13,13 489 alle 1/5a Tietoa vahingoista 2006 12,57 277 alle 1/5a Ei vahinkoja 2009 12,60 286 alle 1/5a 2014 12,54 197 alle 1/5a *Korkein mitattu havainto (korkeusjärjestelmämuutos Simon alueella N2000= N60+40 cm) Tietä rikkoontui ja useita rakennuksia kastui Simossa, vahingot noin 160 000, lisäksi vahinkoja omakotitalolle Taininiemessä 50 000 Muutamia piharakennuksia siirtyi ja kastui (vajoja ja saunoja), Leirintäalueen 6 mökkiä ja kioski kastui (lattiat), Asuin-/mökkitiet kärsivät pieniä vaurioita. 2 asuinrakennusta kärsi vahinkoja, vahinkojen korvaussumma 120 000 Kuva 14. Simojoen jääpatojen muodostumiskohdat Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 20
3.2 Arvio vastaavien tulvien vaikutuksista nykytilanteessa Ennen sattuneiden tulvien vaikutuksia on hyvin vaikea arvioida nykytilanteessa, sillä Simojoella tulvat ovat yleensä jääpatojen aiheuttamia. Jokaisen jääpatotulvan muodostumiseen vaikuttavat monet tekijät, jolloin tulvan vedenkorkeutta ja laajuutta on vaikea arvioida. Rakennetut tulvapenkereet suojaavat asuinrakennukset nykyisin, jolloin niiltä osin tulvavahingot Simossa pienevät merkittävästi. Kaavoituksessa ja rakennuslupamääräyksissä tulvat otetaan entistä paremmin huomioon, jolloin uutta rakennuskantaa ei pitäisi tulla jatkossakaan alaville tulvaherkille alueille. Vuoden 2000 jääpadon aiheuttaman tulvan vahingoiksi arvioitiin Simossa 160 000 euroa. Nykytilanteessa saman tyyppinen tulva aiheuttaisi samankaltaiset vahingot kuin vuonna 2000. Tulvapenkereitä Simossa tarvittaisiin vielä Oritojan suun alueelle noin 0,5 1 km ja Matansaaren rakennusten suojaksi tulvaestettä noin 200 metriä. Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 21
4 Mahdolliset tulevaisuuden tulvat ja tulvariskit 4.1 Ilmastonmuutoksen vaikutus Ilmastonmuutos vaikuttaa tulviin sateiden ja lämpötilan muutosten kautta. Tuoreimmat tutkimukset ilmastonmuutoksen vaikutuksista osoittavat, että tulevaisuudessa lämpötilat tulevat nousemaan kesällä 2-3 astetta ja talvella 4-5 astetta sekä sateet tulevat kasvamaan erityisesti talvella. Nämä tekijät vaikuttavat lumipeitteen paksuuteen, joka vaikuttaa merkittävästi kevättulvien kokoon. Simojoen vesistöalueella on havaittavissa keskilämpötilan lievää nousua 1990-luvulta alkaen (ks. luku 2.2.). Etelä- ja Keski-Suomessa talven vedenkorkeudet ja virtaamat kasvavat selvästi, kun talven aikana entistä suurempi osa sateesta tulee vetenä ja lunta sulaa talven aikana. Muutokset talven virtaamissa ja vedenkorkeuksissa tulevat hitaammin Pohjois-Suomessa, jossa luminen talvi säilyy pidempään. Keskimäärin lumen määrä vähenee koko maassa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta (Kuva 15). Lumipeitteisen ajanjakson arvioidaan lyhenevän sekä syksyllä että keväällä. Runsaslumisia talvia kuitenkin esiintyy tulevaisuudessakin, etenkin Pohjois-Suomessa. Kuva 15. Kartta: a) Lumen keskimääräisen maksimivesiarvo referenssijaksolla 1971 2000 (mm) ja sen muuttuminen (%) jaksolla 2040 69 referenssijaksoon verrattuna b) skenaariolla 1 (suuret lumen muutokset) ja c) skenaariolla 15 (pienet lämpötilan nousut ja lumen muutokset). (Kuvan lähde: Veijalainen ym. 2012) Suomen ympäristökeskuksessa on tutkittu ilmastonmuutoksen vaikutuksia virtaamiin mm. Clim-ATIC-hankkeessa. Tutkimusten mukaan ilmastonmuutos näyttäisi pienentävän tulvariskejä minimiskenaarion mukaan erityisesti seuraavan 30 vuoden jälkeen. Maksimiskenaariot ennustavat tulvien pientä kasvua ensimmäisellä tutkimusjaksolla. Muutosprosentit ovat hyvin vaihtelevia, koska on käytetty useita eri skenaarioita, jotka antavat erilaisia tuloksia. Clim-ATIC-hankkeen tutkimusten mukaan näyttäisi siltä, että tulvien koko pysyy samansuuruisena kuin nykyisin tai hieman pienenee tulevaisuudessa. Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta myös kesän ja syksyn vesisateesta aiheutuvat tulvat todennäköisesti kasvavat, mutta eivät kuitenkaan yllä yhtä suuriksi kuin kevättulvat. (Veijalainen 2010.) Taulukko 12. Ilmastonmuutoksen vaikutus (%) virtaamiin Simojoen vesistöalueen Hosionkoskella. (Veijalainen 2009) Jakso 2010 2039 2070 2099 Muutos Maksimi Minimi Keskiarvo Maksimi Minimi Keskiarvo Hosionkoski 7,2-25,6-16,3-12,0-46,6-30,4 Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 22
Ilmastonmuutoksen vaikutus tulvien muuttumiseen on vielä epävarmaa, sillä se riippuu paljonko lämpötila ja sadanta muuttuvat. Lähivuosikymmeninä suurimman riskin tulvien syntymiseen aiheuttaa skenaario, jossa sadanta kasvaa talvella ja keväällä, mutta lämpötila nousee vain vähän. Tällöin lumen sulaminen yhdistettynä koviin sateisiin saa aikaan suurimmat tulvat. Lisäksi jääpatoriski suurenee. Riskinäkökulmasta voisi olla perusteltua varautua pahimpaan eli tulvien pieneen kasvuun. (Veijalainen 2010.) 4.2 Muun pitkäaikaisen kehityksen vaikutus tulvariskeihin Suurimmat tulvavahingot aiheutuvat yleensä teille sekä ranta-alueen asutukselle. Vuonna 2016 vesistöalueella oli noin 2500 asukasta (RHR2016). Simojoen vesistöalueella väestön määrän arvioidaan hieman vähentyvän tulevaisuudessa. Väestön määrän kehittymistä ei ole arvioitu vesistöalueen tasolla, mutta kuntakohtaisia arvioita voidaan käyttää suuntaa antavasti. Väestöennusteiden mukaan tulevaisuudessa väestö vähenee sekä Simon että Ranuan kunnissa (ks. luku 2.4). Väestö keskittyy yhä enemmän suuremmille paikkakunnille, joten haja-asutus vähenee. Väestön on ennustettu vähenevän noin 10 % sekä Simossa että Ranualla vuoteen 2027 mennessä. Simojoen varsi on myös suosittua loma-asuntoaluetta, joten mökkiläisten määrä alueella voi kuitenkin lisääntyä tulevaisuudessa. Metsätalouden toimenpiteet sekä turvetuotanto voivat äärevöittää jokien virtaamia ja voivat sitä kautta lisätä tulvariskejä Simojoen vesistön alueilla. Metsäojitukset ovat lisänneet Pohjois-Suomessa keski- ja ylivirtaamia erityisesti heti ojituksen jälkeen. Hyvärinen ja Vehviläinen (1981) ovat arvioineet metsäojitusten aiheuttamaksi kevätylivirtaamien lisääntymiseksi n. 0,5 % valuma-alueen yhtä ojitusprosenttia kohti Pohjois-Suomen aapasuoalueilla. (Hyvärinen 1984.) Turvetuotannon, metsähakkuiden sekä soiden kunnostusojituksen voimakas lisääntyminen vesistöalueella voi hieman vaikuttaa jokien tulvimiseen Simojoen vesistöalueella sekä lisätä haitallisia vaikutuksia veden laatuun. Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 23
5 Tulvariskien tunnistamisen menetelmä ja arviointitekijät 5.1 Vahingollisten seurausten arviointi Tulvariskien alustavassa arvioinnissa tulvariskejä on selvitetty vesistöalueen taajamien, kylien sekä pienkylien (YKR 2016) alueilta. YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus perustuu 250 m x 250 m ruudukkoon, jossa huomioidaan asukasluvun lisäksi rakennusten lukumäärä, kerrosala ja keskittyneisyys. Kylät -aineistoon kuuluvat yli 39 asukkaan kylät ja pienikyliin 20 39 asukkaan kylät. Tulvariskien tarkastelu on rajattu taajama- ja kyläalueita mukaillen (esim. RHR-pisteet). Simojoella ei ole kuin yksi taajama-alue (Simo). Lisäksi tarkastelussa on 5 kyläaluetta sekä 4 pienkylää (Kuva 16). Muualla vesistöalueella pitkin jokivartta tai järvien rannoilla sijaitseva asutus on melko harvaa. Kuva 16. Simojoen vesistöalueen taajamat ja kylät, joilta tulvariskejä on tarkasteltu Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon alueelliset ja paikalliset olosuhteet, tulvan todennäköisyys sekä seuraavat tulvasta mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset: 1) vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle 2) välttämättömyyspalvelun, kuten vesihuollon, energiahuollon, tietoliikenteen, tieliikenteen tai muun vastaavan toiminnan, pitkäaikainen keskeytyminen 3) yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja turvaavan taloudellisen toiminnan pitkäaikainen keskeytyminen 4) pitkäkestoinen tai laaja-alainen vahingollinen seuraus ympäristölle 5) korjaamaton vahingollinen seuraus kulttuuriperinnölle. Tarkasteluissa ei ole arvioitu yksittäisten kohteiden tarkempaa tulvahaavoittuvuutta, vaan arvioissa on tarkasteltu kohteiden sijoittumista laskennalliselle tulva-alueelle. Tarkastelu perustuu saatavilla olevaan tietoon. Tulvariskien tunnistamisessa (luku 6) tulvien aiheuttamia vahingollisia seurauksia on arvioitu kuvassa 17 esitettyjen tekijöiden mukaisesti. Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 24
Kuva 17. Tulvariskien alustavassa arvioinnissa arvioidut tekijät Jos tarkasteltavalla alueella on esiintynyt tulva, josta on aiheutunut lain 8 :n tarkoittamia, yleiseltä kannalta katsoen vahingollisia seurauksia, voidaan tällainen alue nimetä merkittäväksi tulvariskialueeksi. Tällaisella alueella ei välttämättä tarvita harvinaisen tulvan tarkastelua. 5.2 Tulvariskien tunnistamisen lähtötiedot Tulvariski muodostuu vahingollisten seurausten lisäksi myös tulvan todennäköisyydestä. Tulvariskien alustavassa arvioinnissa mahdollisten tulevien tulvien aiheuttaman tulvariskin tarkastelu perustuu ensisijaisesti harvinaisen, vuotuiselta todennäköisyydeltään noin 0,1 % eli keskimäärin noin kerran tuhannessa vuodessa toistuvan tulvan vahingollisiin seurauksiin. Simojoen vesistöalueella tulvariskien alustava arvioinnin perustana on käytetty kerran 1000 vuodessa toistuvaa (1/1000a) tulvaa, mutta lisäksi on tarkasteltu riskikohteiden määriä kerran 100 vuodessa toistuvan (1/100a) tulvan mukaisesti. Kerran 100 vuodessa toistuvaa tulvaa käytetään valtakunnallisesti alimpana rakentamiskorkeutena, joten arvioinnissa haluttiin lisäksi selvittää mille alueille ko. suuruinen tulva aiheuttaa vahingollisia seurauksia. Merkittävyyden arvioinnissa käytetään erittäin harvinaista tulvaa, koska näin on pyritty ottamaan huomioon erilaiset virhelähteet, kuten tulva-alueen määrittämiseen ja korkeusaineistoihin liittyvät epätarkkuudet sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin liittyvä epävarmuus. Kerran 1000 vuodessa toistuvan tulvan arvioidaan kuvaavan suurinta mahdollista tulvaa ja sen arvioidaan kattavan myös mahdollisien jääpatotulvien aiheuttamat poikkeuksellisen suuret vedenkorkeudet. Ensimmäisessä tulvariskien alustavassa arvioinnissa vuonna 2011 Simojoella käytettiin Simojoen yleispiirteistä tulvakarttaa ja muualla vesistöalueella alavien alueiden määrittämisessä Suomen ympäristökeskuksessa tulvariskien alustavaan arviointiin kehitettyä paikkatietoanalyysiä (Turina-paikkatietoanalyysi). Tulvaalueen määrittäminen Turina-analyysissä perustui laskentaan, jossa otettiin huomioon maaston topografia, yläpuolisen valuma-alueen koko, järvisyys ja uoman kaltevuus. Laskennan suurimpana puutteena oli maastoaineiston heikko tarkkuus, joka on pääasiassa 2,5 metriä (25 m ruutuja) ja joiltakin osin 1 metriä (10 m ruutuja). Määritetyt tulva-alueet yhdistettiin maankäyttöä kuvaavien paikkatietoaineistojen kanssa, jolloin voitiin karkealla tasolla arvioida mahdolliset tulvariskialueet. Uudessa alustavassa arvioinnissa ei ole käytetty ensimmäisen kauden turina-paikkatietoanalyysiä, vaan on hyödynnetty Simojoen yksityiskohtaisia tulvakarttoja, laskennallisia tulvakorkeustietoja sekä maanpinnan korkeustietoja ja niiden avulla on arvioitu tulvien aiheuttamia vahingollisia seurauksia vesistöalueella. Arviointi on Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella, II suunnittelukausi 25