"KROKO" 1 / 11 KIVISTÖN KOULUN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, KOHDE 1
KROKO Kaupunkikuva ja arkkitehtuuri Suunnitelmamme muodostaa uuden näyttävän ja värikkään maamerkin Sakastinpuiston ja Keimolantien kulmaukseen. Asemakaavan tavoitteen mukaisesti kerrostalon puiston puoleinen julkisivu on vaihtelevan vihreä ja eloisa. Kivistön koulun alueen identiteettiä täydentävä julkisivu on saatu aikaan betonipinnan päälle asennetulla polttomaalatulla metalliverkkolevyllä. Kaarevissa päädyissä levyt suojaavat parvekkeita ja sitovat rakennuksen pyöreän muodon. Verkko toimii myös köynnösten kasvualustana. Verkkolevyverhous tarjoaa alustan kokonaisvaltaiselle, koko rakennuksen haltuun ottavalle taideprojektille. Verkkojen silmäkoot, sommittelu ja sävymaailma tehdään taiteilijan ja arkkitehdin yhteistyönä. Pihan puolella rakennuksen ilme on hillitympi. Rapattua julkisivua elävöittävät värikkäät parvekkeet sekä sisäänkäynti- ja polkupyöräkatokset. Konsepti Suunnitelmassa on kilpailuohjelman mukaisesti lähdetty hakemaan ennakkoluulottomasti ratkaisuja, joilla asunnon hinta saataisiin mahdollisimman alhaiseksi. Asuinkerrostalon laatu on haluttu säilyttää korkeana edullisesta hinnasta huolimatta ja se täyttää asemakaavan tavoitteet. Edullisuutta ei ole haettu juustohöyläämällä laadusta tai yksittäisistä osaratkaisuista, vaan tavoitteena on ollut kehittää luovalla tavalla kustannuksia alentavia kokonaisratkaisuja. Rakennuksen rungosta on tehty hyvin selkeä, rakenteellisesti optimaalinen ja tilatehokas, jolla saavutetaan merkittävin kustannustehokkuus. Talotekniikan osalta tukeudutaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin. Julkisivurakenne on toteutettu tavanomaisin betonielementein, johon liitetty teräsverkkoverhous on edullinen keino luoda rakennukselle arkkitehtonisesti uniikki yleisilme. Kaikissa asunnoissa käytetään vakioratkaisuna keittiökaluste-kylpyhuone-elementtiä, mikä vähentää taloteknisten kuilujen sekä alaslaskettujen kattojen määrää. Kohde on suunniteltu toteutettavaksi kahdessa vaiheessa siten, että vaiheiden rakentamisajat limittyvät. Asunnot ja yhteistilat Perusratkaisuna on tarjota riittävästi isoja asuntoja siten, että ne ovat tarvittaessa tai markkinatilanteesta johtuen jaettavissa pienemmiksi asunnoiksi. Tilanteessa, jossa asunnot jaetaan kahdeksi pienemmäksi, asuntoihin lisätään erillisen asunnon tarvitsemat varusteet, kalusteet, laitteet ja talotekniikka (vesi, ilmanvaihto, sähkö). Suunnitelma sisältää monipuolisen asuntojakauman. Osa asunnoista (yhdistelmäasunnot) on jaettavissa kahdeksi pienemmäksi asunnoksi ja palautettavissa tarvittaessa takaisin isoksi myös myöhemmin rakennuksen elinkaaren aikana. Pohjaratkaisut sisältävät selkeitä huonetiloja, jotka mahdollistavat monipuolisen kalustuksen. Selkeämuotoisissa asunnoissa on tavoitteena mahdollisimman suuri sisäinen joustavuus ja muuntelumahdollisuus, jolloin asukkaiden toiveiden mukaisia räätälöintejä pystytään tekemään helposti ilman isompia rakenteellisia muutoksia. Isoissa asunnoissa oleskelutila ja keittiö muodostavan yhtenäisen avaran tilan, joka jatkuu ulkotilana parvekkeelle. Katutasossa on asuntoja, joihin liittyviin pienimuotoisiin palvelu- ja liiketiloihin on käynti suoraan Keimolantieltä. Osassa asunnoista irtaimistovarastot on tuotu asunnon yhteyteen, mikä parantaa varastotilojen käytettävyyttä. Näiden asuntojen pinta-alat sisältävät myös varaston. Porrashuoneet saavat luonnonvaloa portaikkojen kohdalla isoista ikkunoista. Tehokkaaksi viritetty runkoratkaisu tuottaa porrashuoneisiin paikoin käytävämäisiä tiloja, joihin kuitenkin luodaan viihtyisyyttä ja luonnetta seiniin ja kattoihin upotetuilla valoikkunoilla, värityksellä sekä pintojen kuva-aiheilla. Viihtyisä ja avara saunaosasto mahdollistaa monenlaisen toiminnan kuten esimerkiksi pienimuotoiset tapaamiset ja juhlat. Talotekniset ratkaisut Asunnoissa käytetään asuntokohtaista ilmanvaihtojärjestelmää, joka on säädettävissä asuntokohtaisesti. Ratkaisussa käytetään ns. seinäpuhallusta samasta tulo- ja poistoilmaventtiilistä. Vaakakanavavetojen ja alaslaskujen määrä voidaan minimoida. Vastaavalla tavalla on toteutettu yksi Kivistön asuntomessukohteista. Poikkeamat kilpailuohjelmasta ja asemakaavasta Kerroskorkeus ah-alueella on neljä metriä, joka on sallittu myös kilpailualueen kohteessa 3. Sokkelit ovat pinnaltaan betonia. Suunnitelmaan valittu arkkitehtuuriteema ei tue luonnonkiven käyttöä sokkeleissa. Julkisivun laskennallinen kestoikä on 50 vuotta. Se ei tarkoita, että julkisivu ei kestäisi 50 vuotta kauempaa ja että se pitäisi silloin vaihtaa, vaan julkisivulle tehdään tarvittava kunnostus. Ehdotuksessamme on asuntojen varapoistumisteitä myös Sakastinpuiston puolella ja siellä on myös pelastustie. Mikäli se ei ole mahdollista, käytetään puiston puoleisten asuntojen varapoistumisteinä parvekeluukkuja tai laukaistavia tikkaita. Polkupyöräpaikoista n. 30% sijoitetaan pysäköintitaloon. Erillistä UVV-tilaa on vähemmän kuin kilpailuohjelman ohjeessa, mutta asuntojen yhteydessä olevia varastoja voidaan käyttää myös UVV:nä soveltuvin osin. Kohteen 1 koko 9000 kem2 on jaettu tasan molemmille tonteille. Huoneistokoot päätyypeittäin: - 1h+kt 29,5-32,5 m 2-1h+kt / liiketila 57,5-66,5 m 2-2h+kt+(s) 40,5-58,5 m 2-2h+kt / liiketila (2krs) 89,5 m 2-3h+kt+(s) 57,5-70 m 2-4-5h+kt+s 121,5 m 2 - YHD.AS 3-4h+kt+s 87,5 m 2 - YHD.AS 4h+kt+(s) 90,5-111 m 2 - YHD.AS 4-5h+kt+s 99,5-103 m 2 - YHD.AS 5-6h+kt+s 128,5 m 2 Yhteistilat: - Irtaimistovarastot kerroksissa 186,5 m 2 - LVV 61,5 m 2 - UVV 88 m 2 - Talosaunat 70,5 m 2 - Tekniset tilat 41 m 2 yht. 447,5 m2 Laajuustiedot: 117 asuntoa + 42 sivuasuntoa (yksiötä) = 159 asuntoa Asuntojen keskipinta-ala: 67,2 m2 Huoneistoala: 7 861,5 hum2 Kerrosala (rakennusoikeus): 8 973,5 kem2 (tontilla 1: 4 550 kem2, tontilla 2: 4423,5 kem2) 1. kerroksen kerrosala yhteensä 1375 kem2 (Rakennusoikeuteen laskettava ala : 250mm ulkoseinistä laskettu mukaan, jätetty irt.varastot ja yhteistilat pois sekä ah-tilat/asunnot kokonaan pois. Sekä porrashuoneista jokaisesta vähennetty 20m2.) Bruttoala: 10 780,5 brm2 "KROKO" 2 / 11 KIVISTÖN KOULUN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, KOHDE 1
0 1 5 10 "KROKO" 3 / 11 KIVISTÖN KOULUN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, KOHDE 1 ASEMAPIIRUSTUS 1:400
0 1 5 YHD.AS 4-5H+KT 10 3H +KT 2H +KT " K ROK O" 1H +KT 4 / 11 K I V I ST ÖN K O U LU N ALU E E N SU U N N I T T E LU - J A T ON T I N LU OV U T U SK I LP AI LU, K O H D E 1 1. K E R R O S 1: 3 0 0 YHTEISTILAT
A 26,5m 2 ) 59,0m² 103,0m² 111,0m² YHD.AS 3-4H+KT+S 87,5m² +60,500 +60,500 32m 2 ) 99,5m² 43,0m² /LIIKETILA 2KRS 44,0m² +60,500 +60,500 /LIIKETILA 2KRS 31,0m² 29,5m² 62,0m² +S 62,5m² 98,0m² A 0 1 5 10 YHD.AS 4-5H+KT 3H +KT 2H +KT "KROKO" 5 / 11 KIVISTÖN KOULUN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, KOHDE 1 2. KERROS 1:300 1H +KT
26,5m 2 +S 70,5m 2 +S 84,5m 2 +S 70m 2 +S 58,5m 2 32m 2 43,0m² 29m 2 29m 2 45,5m² 26,5m 2 ) 59,0m² 103,0m² 111,0m² YHD.AS 3-4H+KT+S 87,5m² +63,500 +63,500 32m 2 ) 99,5m² 43,0m² 45,5m² +63,500 +63,500 32,5m² 29,5m² 29,5m² 29m 2 27,5m 2 63m 2 63m 2 27,5m 2 62,0m² +S 62,5m² 98,0m² +S 68,5m 2 27,5m 2 +S 71m 2 +S 71m 2 27,5m 2 0 1 5 10 YHDISTELMÄ-ASUNNOT ERILLÄÄN YHD.AS 4-5H+KT 3H +KT 2H +KT "KROKO" 6 / 11 KIVISTÖN KOULUN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, KOHDE 1 3.-4. KERROS 1:300 1H +KT
A A 26,5m 2 ) 59,0m² 103,0m² 111,0m² +69,500 +69,500 YHD.AS 3-4H+KT+S 87,5m² 32m 2 ) 99,5m² 43,0m² 45,5m² +69,500 +69,500 43,5m² 4-5H+KT+S 121,5m² YHD.AS 5-6H+K+S 128,5m² 4-5H+KT 0 1 5 10 YHD.AS 4-5H+KT 3H +KT 2H +KT "KROKO" 7 / 11 KIVISTÖN KOULUN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, KOHDE 1 5. KERROS 1:300 1H +KT
73,200 1. 2. 3. 2. 4. JULKISIVUMATERIAALIT: 1. METALLIVERKKOLEVY, PULVERIMAALATTU VIHREÄN ERI SÄVYILLÄ 2. LASIKAIDE 3. VAALEA RAPPAUS 4. BETONI 73,200 1. 2. 2. 57,000 "KROKO" 8 / 11 KIVISTÖN KOULUN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, KOHDE 1 JULKISIVUT 1:300
LEIKKAUS A 1:300 "KROKO" 9 / 11 KIVISTÖN KOULUN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, KOHDE 1 PORRASHUONENÄKYMIÄ
JULKISIVUMATERIAALIT: 1. 1. METALLIVERKKOLEVY, PULVERIMAALATTU, TAUSTALLA BETONI-SANDWICH-ELEMENTTI 2. LASIKAIDE 2. AK S O N O M E T R I A " K ROK O" 1 0 / 11 K I V I ST ÖN K O U LU N ALU E E N SU U N N I T T E LU - J A T ON T I N LU OV U T U SK I LP AI LU, K O H D E 1 J U LK I SI V U OT E 1: 5 0
"KROKO" 11 / 11 KIVISTÖN KOULUN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, KOHDE 1 PERSPEKTIIVIKUVA SISÄPIHALTA