FTE Juniorit joukkuejakotiedote 22.5.2018 Tietoa Funky Team Espoon syksyn 2018 cheer-junioriryhmistä Espoossa voi harrastaa cheerleadingia juniorijoukkueissa kolmella kilpailutasolla: Level 2, 3 ja 5. Cheertanssissa on oma juniorijoukkueensa, joka nousi vuonna 2018 SM-tasolle. Level-tasojako on turvallisuussääntöihin perustuva asteittain vaikeutuva kansainvälinen järjestelmä, jonka Suomen Cheerleadingliitto otti käyttöön vuonna 2018. Alla olevassa taulukossa alustavat tasojako, johon aikaisemmat kilpailutasot merkittynä. Vuonna 2018 juniori-ikäisiä ovat 2002-2006 syntyneet urheilijat. 2006-05 syntyneet urheilijat voivat olla mini- tai junioriryhmissä. Joukkueet: Siamangs (Level 2) Level 2 -joukkue harjoittelee kahdesti viikossa. Joukkue kilpailee 1-2 kertaa vuodessa, valikoiden lähikisoja mahdollisuuksien mukaan. Joukkueeseen otetaan cheerleadingia harrastaneita, perusteet osaavia urheilijoita. Tiettyjä taitovaatimuksia joukkueeseen ei ole. 24 hengen kisaava kokoonpano valitaan erikseen ennen kilpailuja ja valinnat tehdään läsnäolon, taitojen, stunttiroolien ja treeniasenteen perusteella. Kaikki joukkueessa harjoittelevat urheilijat harjoittelevat samaa kilpaohjelmaa riippumatta siitä, ovatko varsinaisessa kisakokoonpanossa vai varamiehenä. Alustavat harjoitusajat Ti 17-18:30 Lintuvaaran koulu Su 14-15:30 Espoon Cheerhalli Siamangs-joukkueen kustannukset syksyllä 2018 Kausimaksu 190 Leiri 20 / (yksi leiri syyskaudella) Jengi-ilta 20 (yksi syyskaudella) Kilpailut n. 50-100 Mikäli ei ole lisenssiä tai ollut aiemmin FTE:n jäsen: Jäsenmaksu 26 (sis. SCL:n jäsenmaksun)
Lisenssi 27-107 (riippuen syntymävuodesta ja siitä, ostaako vakuutuksellisen vai vakuutuksettoman lisenssin) Langurs Black (Level 3) Langurs Black harjoittelee kolmesti viikossa ja kilpailee syksyllä Super Cheer -kilpailuissa. L3-tasolle tähtäävien suositukset siltakaato taakse ja eteen liberty (yhden jalan stuntti suorilla käsillä) läsnäoloprosentti treeneissä väh. 70 % Alustavat harjoitusajat Ma 17.30-19:00 Espoon Cheerhalli To 17.00-18.30 Espoon Cheerhalli Su 16:30-18.00 Espoon Cheerhalli Langurs-joukkueiden kustannukset syksyllä 2018 Kausimaksu 230 (maksetaan kaksi kertaa vuodessa) Leirit 10-20 /leiri (2 päiväleiriä syyskaudella) Paikalliskilpailu 50 /kilpailu Joukkuevarusteet (t-paita, valinnaisena legginsit ja seuratakki) Langurs Black suunniteltu tapahtumakalenteri 7.9. Hallileiri 1 (taitoleiri), Espoon Cheerhalli 13.-20.10. syysloma, ei pakollisia harjoituksia 3.11. Hallileiri 2 (viimeistelyleiri), Espoon Cheerhalli 17. - 18.11. Super Cheer Competition, Vantaa 8.12. tai 9.12. joulunäytös tai -kisa pääkaupunkiseudulla Langurs Blue (Level 5) SM-tason joukkue Langurs Blue harjoittelee neljästi viikossa. Keskiviikon treenikerta on alkukaudesta vapaampi akro- ja stunttitaitojen harjoittelukerta ja kisakaudella yhteinen joukkueharjoitus. L5-tasolle tähtäävien suositukset Edetä oman lähtötasonsa mukaisesti taidon verran kaudessa, esim. flikki => voltti Vahvat L3-stunttitekniikat (liberty-jalanvaihdot, kierteet ylös ja alas) Omatoiminen harjoittelu viikkotreenien lisäksi (akrobatia, venyttely, kesän kunto-ohjelma) Läsnäoloprosentti treeneissä väh. 80 %
Alustavat harjoitusajat Ma 18:30-20:30 Espoon Cheerhalli Ke 18:30-20:00 Espoon Cheerhalli To 18.30-20.30 Espoon Cheerhalli Su 18.00-20:00 Espoon Cheerhalli Langurs Blue -joukkueen kustannukset syksyllä 2018 Kausimaksu 250 (maksetaan kaksi kertaa vuodessa) SM-karsintakisaleiri 190 +omatoiminen kuljetus Vierumäelle Päiväleirit 20 /leiri (2-3 leiriä syyskaudella) Paikalliskilpailut 50 SM-karsintakilpailu Oulussa, arvio 250 Joukkuevarusteet: t-paita, mahdollisesti seuratakki ja legginsit. Langurs Blue suunniteltu tapahtumakalenteri 6.-7.8. Aloitusleiri, Espoon Cheerhalli 1.9. Esiintyminen Volvo-turnauksessa, Keski-Espoon urheilupuisto 8.9. Hallileiri 1 (ohjelman kokoaminen) 21.-23.9. SM-karsintakisaleiri, Vierumäki 13.10. Syyskilpailut, Lahti 14.-20.10. syysloma, ei pakollisia harjoituksia 27.10. Hallileiri 2 (viimeistelyleiri) 10.11. SM-karsintakilpailut, Oulu 8.12. tai 9.12. joulunäytös tai -kisa pääkaupunkiseudulla (1.12. Hallileiri 3 - SM-viimeistelyleiri, jos joukkue saa finaalipaikan SM-karsinnoissa) (15.12. SM-finaali, Helsinki - jos joukkue saa finaalipaikan SM-karsinnoissa) Minkä ryhmän valitsen? Siamangs: harjoitella 2 kertaa viikossa oppia uusia taitoja ja hioa lajin perustekniikkaa voida olla poissa harjoituksista esimerkiksi kaverin synttärien, kokeisiin luvun tai perheen matkojen vuoksi
Olen valmis: Välttämään poissaoloja kisojen lähestyessä Langurs Black: harjoitella 3 kertaa viikossa oppia uusia taitoja, jotta voimme näyttää ne joukkueena toimia joukkueeni hyväksi, vaikka se tarkoittaisi että en ole aina kisajoukkueessa tai lempipaikallani Olen valmis: sitoutumaan joukkueeseen koko syyskaudeksi välttämään kaikkia poissaoloja harjoittelemaan keskittyneesti useita tunteja kerrallaan Langurs Blue : harjoitella 4 kertaa viikossa oppia uusia taitoja, jotta voimme näyttää ne joukkueena toimia joukkueeni hyväksi, vaikka se tarkoittaisi että en ole aina kisajoukkueessa tai lempipaikallani Olen valmis: ottamaan vastuun siitä, että kehitän yksilötaitojani yhden taitotason verran kaudessa sitoutumaan joukkueeseen koko syyskaudeksi välttämään kaikkia poissaoloja harjoittelemaan keskittyneesti useita tunteja kerrallaan Sopimattomassa ryhmässä into harrastamiseen voi pahimmillaan lopahtaa kokonaan. Kannattaa myös huomioida, ettei edustusryhmän harjoituksissa yksilötaitoja harjoitella yhtä paljon läpi vuoden, koska kisakaudella suuri osa ajasta menee ohjelman opetteluun ja hiomiseen. Nykyisiltä valmentajilta voi kysyä suositusta sopivimmasta ryhmästä ja pyytää vinkkejä esim. osa-alueista joita erityisesti kannattaisi harjoitella, jos tähtäimenä on vaatimustasoltaan kovempi ryhmä. Omat valmentajat myös antavat muiden ryhmien valmentajien yhteystiedot lisätietoja varten, jos eivät itse osaa vastata kaikkiin kysymyksiin. Miten pääsen haluamaani ryhmään? Omat (kevään 2018) valmentajat hoitavat siirrot eteenpäin yhdessä valmennusvastaavien kanssa (ks. yhteystiedot alla).
Keskustele oman valmentajan kanssa toiveistasi ja ilmoita 27.5 mennessä toiveesi alla olevan ohjeen mukaan harraste- tai jatkotason joukkueesta tai ilmoittaudu edustusjoukkueiden kokeilutreeneihin. Ilmoittaudu 27.5. mennessä: Haluan jatkaa nykyisessä joukkueessani -> sinulla on automaattisesti paikka nykyisessä joukkueessasi, ei siis tarvitse tehdä mitään Haluan Siamangseihin ilmoittaudu fte.myclub.fi FTE Siamangs syksy 2018 toive -tapahtumaan Haluan pyrkiä Langurs Black tai Langurs Blue ilmoittaudu myclubissa avoimiin treeneihin. Haluan aloittaa cheertanssin Ilmoittaudu sähköpostitse venla.pentikainen@funkyteam.fi Joukkuejaot varmistuvat 18.6. mennessä ja jokaiselle ilmoittaneelle tai kokeilutreeneihin osallistuneelle tarjotaan paikkaa joukkueessa, pyrimme huomioimaan kaikkien toiveet. Kaikkien jäsenten tulee vahvistaa tarjottu joukkuepaikka syksylle 2018 valintapäätöksen mukana tulevan ohjeen mukaan 25.6. mennessä. Mikäli joukkuepaikkaa ei ole vahvistettu ilmoitettuun päivämäärään mennessä, paikkaa voidaan tarjota seuraavalle. Pähkinänkuoressa 1. Keskustelkaa yhdessä urheilijan kanssa urheilijan toiveesta syksylle 2018 ja perheen mahdollisuuksista sitoutua joukkueen aikatauluihin. Voit kysyä suosituksia omalta valmentajalta. 2. Ilmoittaudu ryhmään tai kokeilutreeneihin ylläolevien ohjeiden mukaisesti. 3. Vastaanota sinulle mahdollisesti tarjottu joukkuepaikka määräaikaan mennessä. Lisätietoja anita@funkyteam.fi