Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen

Samankaltaiset tiedostot
Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen

Yleistä Toimintavuosi 2015 oli Yhdistyksen 50. toimintavuosi. Yhdistyksen sääntöjen määräämät kokoukset pidettiin.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

VUOSIKERTOMUS Diabeteshoitajat ry

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

VUOSIKERTOMUS Diabeteshoitajat ry

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Kokouksen esityslista

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

VUOSIKERTOMUS 2013 Diabeteshoitajat ry

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Diabeteshoitajat ry. Toimintakertomus 2010 SISÄLTÖ

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

Toimintakertomus

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Oikaristen sukuseura ry:n

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Keravan Reserviläiset ry

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Toimintakertomus 2015

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT. Seuratoiminnan peruskoulutus Kuopio Lasse Heikkinen

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

2016 TOIMINTAKERTOMUS

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

SYYSKOKOUS

TOIMINTAKERTOMUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

SOMAKISS ry:n säännöt

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Toimintakertomus 2016

Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

3.1. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Liikennelentäjiä kokoavana aatteelisena kattojärjestönä

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

HELSINGIN FREELANCENÄYTTELIJÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Transkriptio:

SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2017

Yleistä Toimintavuosi 2017 oli Yhdistyksen 51. toimintavuosi. Yhdistyksen hallitus kokoontui seitsemän kertaa toimintavuoden aikana ja sääntöjen määräämät kokoukset pidettiin. Yleisten kokousten lisäksi jäsenistöllä on ollut mahdollisuus vaikuttaa Yhdistyksen toimintaan ja saada tietoa sen toiminnasta Yhdistyksen julkaisemasta jäsenlehdestä Spiriumista, verkkosivuilta osoitteesta www.sash.fi, Yhdistyksen Facebook-sivuilta ja -ryhmästä. Yhdistys on toiminut sääntöjensä edellyttämällä tavalla yhdistäen jäsenistöä ja huolehtien jäsenistönsä kouluttamisesta. 1. Yhdistyksen hallitus ja toimihenkilöt 2017 Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sari Pyhälä Pohjoismainen yhdyshenkilö Heidi Lindén Harriet Ljungberg-Rasmus Kansainvälinen yhdyshenkilö Yhdistyksen PR-henkilö Jäsensihteeri Markus Sjögren Anna Rantanen Rahastonhoitaja Joni Karjalainen Annika Aho-Konttinen Spirium päätoimittaja Sari Pyhälä Laura Hyppänen Spirium toimittaja Susanna Sunnarborg-Annala Verkkosivujen vastaava toimittaja Markus Sjögren Kati Welling Sihteeri Anitta Heinonen Heidi Lindén 2. Hallituksen toiminta Hallitus kokoontui toimikaudella 2017 yhteensä seitsemän kertaa. Järjestäytymiskokoukseen tammikuussa osallistuivat myös varajäsenet. Hallituksen kokouksiin osallistumisesta on korvattu osallistujille matkakustannukset ja päiväraha. Muut kulut on korvattu erillisiä tositteita vastaan. Toimintavuoden aikana Anitta Heinoselle hankittiin kannettava tietokone yhdistystyötä varten Yhdistyksen kustannuksella. Hallituksen kokouksista on pidetty pöytäkirjaa yhdistyslain mukaisesti. Lisäksi hallitus on pitänyt toimintakauden aikana runsaasti yhteyttä sähköpostein ja puhelimitse Yhdistyksen toimintaan liittyvissä asioissa. Yhdistyksen kirjanpidon on hoitanut toimikaudella 2017 ulkopuolinen kirjanpitäjä Pauliina Eloluoto, Tilimeklarit Oy, Masku. Toiminnantarkastajina vuonna 2017 toimivat Jenni Vaarala ja Anne Myllymäki Rovaniemeltä. Varatoiminnantarkastajina toimivat Eini Hiltunen ja Henna Kellokumpu.

3. Jäsenistö Toimintavuoden 2017 lopussa Yhdistyksen jäsenmäärä oli yhteensä 2064, joista aktiivisia 1900. Opiskelijat 43, eläkeläisiä 16, yrityksiä 10, sairaalat, kirjastot ja koulut 105, kunniajäsen 11(15). Jäsenmaksu oli kaudella 2016 varsinaisilta jäseniltä 25, opiskelijajäseniltä 10, eläkeläisjäseniltä 10, sairaaloilta, kirjastoilta ja kouluilta 50 ja yrityksiltä 100. Apurahojen jakaminen on tapahtunut Säätiön kautta. Yhdistys lahjoitti Säätiölle 2500 jaettavaksi apurahoina. Toimintavuoden 2017 aikana Yhdistys myönsi Hellevi Jäntille 1000 apurahan Lahden Ammattikorkeakoulun Anestesiahoitotyön erikoistumiskoulutuksen osallistumismaksuun. Apuraha maksettiin kahdessa 500 :n erässä. 4. Kansainvälinen toiminta Toimintavuoden 2017 aikana kansainvälisenä yhteyshenkilönä Yhdistyksessä on toiminut. Hän osallistui IFNA:n varapresidentin ominaisuudessa 11. 13.5.2017 toimihenkilöiden ja johtokunnan yhteiseen kokoukseen sekä CPC:n kokoukseen, joka pidettiin Budapestissa Unkarissa. IFNA:n toimihenkilöiden kokous ja CPC-kokous järjestettiin Budapestissa 9.- 11.11.2017, joihin myös osallistui IFNA:n varapresidenttinä. IFNA jäsenmaksu kaudelle 2017 maksettiin 1600 jäsenen mukaisesti. The International Collaboration of Peri-Anaesthesia Nurses (ICPAN) on kansainvälinen heräämöhoitotyön järjestö, joka perustettiin 2015. SASH ry liittyi järjestöön huhtikuussa 2016. Jäsenmaksu maksetaan pääasiallisesti heräämössä työskentelevien hoitajien arvioidun määrän (noin 250 heräämöhoitajaa) perusteella. Toimintavuoden aikana järjestetyt kokoukset järjestettiin skype-kokouksina. ICPAN-kongressi järjestettiin Sydneyssä Australiassa 1.-4.11.2017. Kongressin yhteydessä järjestettiin maaedustajien kokous. ei osallistunut kokoukseen IFNA:n kokouksen vuoksi. 5. Pohjoismainen toiminta Yhdistyksen Pohjoismaisena yhteyshenkilönä on toimintavuoden 2017 aikana toiminut Heidi Lindén. NOSAM (Nordiskt Samarbets Möte) -kokous järjestettiin Tukholmassa 9.- 11.6.2017, johon osallistui pohjoismainen yhteyshenkilö Heidi Lindén sekä varajäsen Harriet Ljungberg- Rasmus. 6. Koulutustoiminta Yhdistys järjesti toimintavuoden 2017 aikana kahdet koulutuspäivät. Kevätkoulutuspäivät eli Anestesiakurssi järjestettiin Tampereella 16.-17.3.2017, Scandic Rosendahlissa, yhteistyössä Suomen Anestesiologiyhdistyksen kanssa. Anestesiakurssi oli 28. järjestetty yhteinen koulutustapahtuma. Yhdistyksen puolesta järjestelyihin osallistuivat Anitta Heinonen ja Heidi Lindén. Anestesiakurssille osallistujia oli 196 ja näytteilleasettajia 26.

7. Julkaisutoiminta Yhdistyksen omat syyskoulutuspäivät järjestettiin Helsingissä Hotel Clarionissa 28.-29.9.2017. Järjestelyistä vastasivat Sari Pyhälä, Joni Karjalainen ja Markus Sjögren. Koulutuspäivien yhteydessä järjestettiin omat luennot myös lääkintävahtimestareille. Syyskoulutuspäiville Osallistujia 238, joista luennoitsijoita 15, lääkintävahtimestareita 22 ja näytteilleasettajia 26. Yhdistys on julkaissut jäsenlehti Spiriumia. Lehti ilmestyi neljä kertaa toimintavuoden aikana. Lehden päätoimittajana toimi Sari Pyhälä ja toimittajana Susanna Sunnarborg-Annala. Lehden toimituskuntaan kuului toimintavuoden aikana myös hallituksen varajäsen Laura Hyppänen. Lehden taittajana jatkoi Jari Simonen, Lifeteam Oy, Helsinki ja painopaikkana oli I-Print Oy, Seinäjoki. Taloudellisesti jäsenlehti Spirium jäi edelleen jonkin verran tappiolliseksi, vaikka talouden elpymisen myötä mainosmyynti hieman vilkastui. Neljän (4) vuosimainostajan lisäksi jokaiseen lehteen tuli yksi tai useampia yksittäismainoksia. Kaikki Spiriumin 2017 verkkolehden numerot ovat olleet rekisteröityneiden jäsenten luettavissa. Lisäksi verkkosivuilla löytyy jäsenlehden sisällysluettelot vuodesta 2012 alkaen. Yhdistys on pitänyt yllä kauden aikana verkkosivuja osoitteessa www.sash.fi. Verkkosivujen sisällön vastaavana toimittajana ja ylläpitäjänä on ollut Markus Sjögren. Rakenteesta vastaa Web-Veistämö, Helsinki Verkkosivuilla on julkaistu ajankohtaisia Yhdistyksen toimintaan liittyviä asioita. Koulutuspäiville ilmoittauduttiin verkkosivujen kautta, jossa myös julkaistiin koulutuspäivien ohjelma ja luentomateriaali. Lisäksi verkkosivuilla on ollut sekä kotimaisten yhteistyökumppaneiden että kansainvälisten kongressien mainoksia. Yhdistykselle on toimintavuoden 2016 aikana perustettu Twitter- tili. 8. Talous Yhdistyksen talous pysyi vakaana toimintavuoden aikana. Talous on perustunut jäsenmaksuja koulutuspäivätuotoille. Yhdistystoiminnan kulut ovat kasvaneet yleisestä hintatason noususta johtuen. Suurimmat menoerät vastaavasti ovat olleet koulutuspäivien järjestelykulut, kuten tilavuokrat ja ruokailuiden järjestäminen. Merkittäviä menoeriä ovat myös Spiriumin taitto-, painatus- ja postituskulut, hallituksen kokouskulut sekä varojen siirto Säätiölle. Tarkemmin talouden toteutuminen toimintavuonna käy ilmi erillisestä talouskertomuksesta.

Helsingissä, 31.12.2017 Hallitus Heidi Lindén Sari Pyhälä Joni Karjalainen Susanna Sunnarborg-Annala Anitta Heinonen Markus Sjögren