LASTENSUOJELUN EDUNVALVONNAN KOORDINAATIOMALLI KAAKKOIS-SUOMESSA Tavoitteiden toteutumisen arviointia

LASTENSUOJELUN EDUNVALVONNAN KOORDINAATIOMALLI KAAKKOIS-SUOMESSA Tavoitteiden toteutumisen arviointia Pirkko Haikara Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Marraskuu 2018

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos Sosiaalityö HAIKARA PIRKKO: Lastensuojelun edunvalvonnan koordinaatiomalli Kaakkois-Suomessa. Tavoitteiden toteutumisen arviointia. Pro gradu -tutkielma, 88 sivua, 2 liitettä (2 sivua) Sosiaalityö Tutkielman ohjaajat: Yliopiston lehtori Taru Kekoni Yliopisto-opettaja Anssi Savolainen Marraskuu 2018 Avainsanat: lasten edunvalvonta, osallisuus, lastensuojeluprosessi, rikosprosessi Kaakkois-Suomen lastensuojelun edunvalvonnan koordinaatiomallia on kehitetty Kaakkois- Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socomin toimesta vuodesta 2012 alkaen, jolloin alueen kunnat ja kuntayhtymät sitoutuivat Socomin toteuttamaan lastensuojelun edunvalvonnan koordinaation kehittämiskumppanuuteen. Kehittämisvaiheen jälkeen toiminta jatkui keskeytymättömänä palvelun vakiintuessa vuoden 2014 alusta. Koordinaatiomallille asetettiin tavoitteeksi luoda yhtenevät toimintakäytännöt lastensuojelun edunvalvonnan toteuttamiselle asiakasprosesseissa ja eri toimijoiden välisessä toiminnassa. Lisäksi tarkoituksena oli vakiinnuttaa ja vahvistaa lastensuojelun edunvalvontaa sekä helpottaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja muiden tahojen työtä lastensuojelun edunvalvontaa koskevissa asioissa. Laajempi yhteiskunnallinen tavoite on varmistaa lapsen oikeuksien ja osallisuuden toteutuminen omassa asiassaan silloin kun se koskee lastensuojelu- tai rikosasiaa, johon haetaan edunvalvojan sijainen varmistamaan lapsen edun mukainen toiminta kulloisessakin toimintaprosessissa. Lastensuojelun edunvalvonnan koordinaation pääasiallisina asiakkaina ovat alueen kunnat, poliisi, maistraatti, käräjäoikeus ja lastensuojelun edunvalvojat. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, millä tavalla koordinaatiomallille asetetut tavoitteet ovat toteutuneet ja mitkä seikat ovat edistäneet tai estäneet tavoitteiden toteutumista. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua ja aineisto muodostui kahdestatoista teemahaastattelusta. Haastateltavat olivat seuraavista ammattiryhmistä; lastensuojelun edunvalvojia, sosiaalityöntekijöitä ja edunvalvonnan seurantaryhmän jäseniä. Haastattelut analysoitiin deduktiivisella sisällön analyysilla. Tulosten mukaan voidaan havaita, että edunvalvonnan koordinaatiomallille asetetut tavoitteet ovat toteutuneet kaikkien sille asetettujen tavoitteiden osalta. Voidaan myös todeta, alueellisen lastensuojelun koordinaation vaikutukset siihen, että alueella on käytettävissä lasten edunvalvojia. Lisäksi koordinaatiomallilla on merkitystä sen osalta, että lasten edunvalvonta on aktiivisesti käytössä ja mahdollistaa lasten osallisuuden omassa henkilökohtaisessa asiassaan Kaakkois-Suomen alueella.

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences Social Work HAIKARA PIRKKO: The coordination model for child protection guardianship in South-East Finland. Evaluation of the achievement of the objectives. Master's thesis, 88 pages, 2 appendices Advisors: University lecturer Taru Kekoni University teacher Anssi Savolainen November 2014 Keywords: child guardianship, inclusion, child protection process, criminal process The coordination model for child protection guardianship in south-east Finland has been developed by the south-eastern Finland social center of expertise SOCOM, since 2012, when the municipalities and joint municipal authorities in the region committed to the development partnership of child protection guardianship. After the development phase, operations continued uninterruptedly as the service settled at the beginning of 2014. The coordination model set the objective of creating consistent policies for the implement of child protection guardianship in client processes and in the activities between the various actors. The aim was also to establish and strengthen the child protection guardianship and to facilitate the work of the social workers and other parties in the affairs concerning the child protection guardianship. A broader social objective is to ensure the rights and inclusion of the child in their own affairs when it concerns a matter of child protection or criminal case to which a deputy guardian is designated to ensure the best interest of the child in current action process. The main clients of the coordination of the child protection guardianship are the municipalities of the region, the police, the magistrate, the district court and the guardians of child protection. The purpose of this study is to provide information on which way the objectives set for the coordination model has been met, and which elements have promoted or prevented the achievement of the objectives. Thematic interviews were used as a method of collecting the survey material and the material consisted of twelve thematic interviews. The interviewed were from following professional groups; guardians of child protection, social workers and the members of the guardianship monitoring group. Interviews were analyzed with a deductive content analysis. According to the results, it can be observed that the objectives of the coordination model of the guardianship have been realized for all the objectives set for it. The effects of the coordination of regional child protection can also be seen as the availability of children's guardians in the region. In addition, the coordination model is relevant for the active use of children guardianship and it enables the inclusion of children in their own personal affairs in the region of south-east Finland

1 JOHDANTO... 5 2 LASTEN EDUNVALVONTA... 8 2.1 Edunvalvonnan määrittelyä... 8 2.2 Lasten edunvalvonnan juridinen perusta lastensuojelussa ja rikosprosessissa.. 9 2.3 Lastensuojelun edunvalvonnan tehtävä lastensuojelu- ja rikosprosessissa... 14 3 LAPSEN ETU... 17 3.1 Taustalla ihmisoikeudet... 17 3.2 Lapsen etu edunvalvontatyössä... 19 3.3 Lapsen oikeus tulla kuulluksi ja puhevalta... 20 4 OSALLISUUS... 23 4.1 Lasten osallisuus... 23 4.2 Osallisuuden rakentumisen edellytyksiä... 25 4.3 Osallisuuden rakentuminen... 30 5 KAAKKOISSUOMALAINEN LASTENSUOJELUN EDUNVALVONNAN KOORDINAATIOMALLI... 33 5.1 Koordinaatiomallin tausta ja valmistelu... 33 5.2 Koordinaatiomallin tavoitteet, perustehtävät ja asiakkaat... 34 6 ARVIOINTITUTKIMUS... 39 6.1 Arvioinnin teoreettista taustaa... 39 6.2 Kehittämistyön arviointi... 40 6.3 Monitahoarviointi... 41 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS JA ANALYYSIMENETELMÄT... 45 7.1 Tavoite ja tutkimuskysymykset... 45 7.2 Laadullinen tutkimusote... 46 7.3 Teemahaastattelu aineistonhankintamenetelmänä... 47 7.4 Aineiston analysointi... 49 7.5 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys... 54 8 TUTKIMUKSEN TULOKSET... 57 8.1 Lapsen osallisuus ja yhtenäiset mahdollisuudet saada tarvittaessa edunvalvoja... 57 8.2 Lapsen yhtenäisiä mahdollisuuksia saada tarvittaessa edunvalvoja estävät ja edistävät tekijät... 58 8.3 Yhtenevät toimintakäytännöt... 61 8.4 Yhtenäisten toimintakäytäntöjen syntymistä estävät ja edistävät tekijät... 64 8.5 Lastensuojelun edunvalvonnan vahvistuminen ja vakiintuminen alueellisesti 67 8.6 Lastensuojelun edunvalvonnan alueellista vahvistumista ja vakiintumista edistäneet ja estäneet tekijät... 68 8.7 Sosiaalityöntekijöiden ja edunvalvojien työn helpottuminen... 70 8.8 Työn helpottumista tukeneet ja estäneet tekijät... 72 9 TUTKIMUKSEN JOHTOPÄÄTÖKSET... 76 LÄHTEET... 82 LIITTEET... 89

5 1 JOHDANTO Suomen perustuslain (731/1999)2 luvun 6 :n mukaan lasta on kohdeltava tasa-arvoisesti ja heidän ikätasonsa huomioon ottaen. Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksessa (3. & 12. artikla) edellytetään, että lapsen etu on huomioitava kaikissa lapsia koskevissa päätöksentekoelimissä ja lapsella on oikeus ilmaista omat näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa. Lasta itseään tulee siis kuulla omassa asiassaan joko niin, että hän itse tuo näkemyksiään esille tai hänelle määrätty edustaja, esimerkiksi lastensuojelun edunvalvoja tuo lapsen näkemykset hänen etunsa mukaisesti esille. Lastensuojelulaki (417/2007) painottaa lapsen oikeutta osallisuuteen, kuulluksi tulemiseen ja mielipiteensä ilmaisuun. Lastensuojelulain 22 :n mukaan lapselle tulee määrätä huoltajan sijaan edunvalvoja käyttämään lapsen puhevaltaa siinä tapauksessa, kun huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua ja samalla edunvalvojan määrääminen on tarpeellista asian selvittämiseksi tai lapsen edun turvaamiseksi. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän velvollisuutena on huolehtia siitä, että lapselle lastensuojeluasiassa haetaan edunvalvojaa silloin kun hakemisen edellytykset täyttyvät. Lastensuojeluprosessien lisäksi lapsi voi tarvita edunvalvojaa rikosoikeudellisissa prosesseissa valvomaan etuaan ja käyttämään puhevaltaa. Esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 8 :n mukaan alaikäiselle on määrättävä esitutkintaa varten edunvalvoja, jos on perusteltua olettaa, ettei huoltaja, edunvalvoja tai muu laillinen edustaja voi puolueettomasti valvoa lapsen etua. Rikosasian tutkinnanjohtajan tehtävänä on tehdä tuomioistuimelle hakemus edunvalvojan määräämiseksi. Lastensuojelulain (417/2007) uudistus toi mukanaan uuden juridisen toimijan lastensuojelun edunvalvojan. Lastensuojelun edunvalvontaan liittyvää toimintaa alettiin kehittämään Pelastakaa Lapset ry:n, Ensi- ja turvakotien liitto ry:n, SOS lapsikylä ry:n ja Nuorten Ystävät ry:n lastensuojelun edunvalvojahankkeessa 2005-2009 ja jatkohankkeessa 2010-2011, jotta lastensuojelun edunvalvonnan suuntaviivat löytyisivät ja hahmottuisivat niin kansallisella tasolla

6 kuin alueellisena toimintamuotona (Anttila 2011, 3, 27). Uusi toimija, lastensuojelun edunvalvoja aiheutti eri toimijoiden parissa ihmettelyä ja pohdintaa sen osalta, mihin edunvalvojaa tarvitaan, kun on jo olemassa sosiaalityöntekijä, jonka tehtäviin kuuluu valvoa lapsen etua (Marjomaa, Lapinleimu & Laakso 2012, 9.) Kaakkois-Suomessa lastensuojelun edunvalvonnan koordinaatiomallin kokeilu käynnistyi 1.1.2012 kun esitys kaakkoissuomalaisesta yhteistyömallista lastensuojelun edunvalvonnan koordinoinnin järjestämiseksi hyväksyttiin alueen kunnissa (Esitys kaakkoissuomalaisesta yhteistyömallista lastensuojelun edunvalvonnan koordinoinnin järjestämiseksi 2012 2013, 19.5.2011. Julkaisematon esitys). Alueellisesti tavoitteena oli selkeyttää edunvalvojien roolia ja asemaa luomalla yhteisiä toimintakäytäntöjä niin edunvalvojien kuin muidenkin toiminnassa mukana olevien osapuolien osalta. Lisäksi tarkoituksena oli vahvistaa ja vakiinnuttaa lastensuojelun edunvalvontaa ja luoda toimintamalleja, jotka helpottavat lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja muiden tahojen työtä lastensuojelun edunvalvontaa koskevissa asioissa ja yhteistyössä. (Esitys kaakkoissuomalaisesta yhteistyömallista lastensuojelun edunvalvonnan koordinoinnin järjestämiseksi 2012 2013, 19.5.2011. Julkaisematon esitys; Lastensuojelun edunvalvonnan koordinaatio. Tuotteistus). Oma kiinnostukseni juuri tähän aiheeseen syntyi ollessani lastensuojelun edunvalvojakoulutuksessa Helsingissä, jolloin huomasin, että meillä Kaakkois-Suomessa on lastensuojelun edunvalvojien, sosiaalityöntekijöiden ja muiden tahojen tukena ainutlaatuinen koordinaatiomalli, jota ei muualla Suomessa ole. Oma suhteeni palvelua tuottavaan organisaatioon alkoi vuonna 2009 kun tulin Socomille kehittämissuunnittelijan tehtäviin. Nyt parhaillaan toimin valtakunnallisen PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä kehittämässä hankkeen Kaakkois-Suomen osahankkeen projektikoordinaattorina. Itse olen myös koulutettu lastensuojelun edunvalvoja ja tehnyt edunvalvojan työtä päätoimeni ohessa vuodesta 2014. Olen sitä mieltä, että kokemukseni edunvalvojan työstä tuo perspektiiviä ja ymmärrystä, josta on apua tämän arviointitutkimuksen toteutuksessa. Henkilökohtaisesti tiedän, että lastensuojelun edunvalvojan hakemiseen ja paikkaan yhteistyöverkostossa liittyy vielä epätietoisuutta. Tietoa ja koordinointia tämän asian tiimoilta tarvitaan, jotta epätietoisuus hälvenee ja lapsen oikeudet toteutuvat kuulemisen ja osallisuuden suhteen siinä määrin kuin laki ja moraaliset velvollisuudet sitä edellyttävät.

7 Tutkimuksessa arvioin teemahaastattelujen avulla kaakkoissuomalaisen lastensuojelun edunvalvonnan koordinaatiomallin tavoitteiden toteutumista koordinaation seurantaryhmän, lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja lastensuojelun edunvalvojien arvioimana. Tarkastelun kohteena ovat myös ne tekijät, jotka ovat edistäneet tai estäneet koordinaatiomallin tavoitteiden toteutumista, jolloin on mahdollista saada tietoa tarpeellisista kehittämisen kohteista. Muualla Suomessa ei ole vastaavaa koordinaatiomallia ja kansallinen koordinaatio puuttuu, joten kokemuksia kaakkoissuomalaisesta koordinoinnin mallista voidaan toivottavasti hyödyntää myös muilla alueilla vastaavan toiminnan käynnistämistä pohdittaessa. Arviointi perustuu kvalitatiiviseen tutkimusaineistoon. Edellä mainitulle ryhmälle toteutettiin teemahaastattelut (n = 12). Aluksi määrittelen edunvalvontaa ja lasten edunvalvonnan juridista perustaa sekä lastensuojelun edunvalvonnan tehtävää lastensuojelu-ja rikosprosessissa. Lapsen etua käsittelen ihmisoikeuksien näkökulmasta. Lapsen kuuleminen ja puhevalta määrittyy lakien ja lapsen oikeuksien komitean näkökulmasta. Lapsen osallisuus piirtyy näkyviin lainsäädännön kautta sekä osallisuuden rakentumisen edellytyksinä. Tässä käytän hahmottamisen apuna Shierin (2001, 111) osallisuuden polkua, joka tarkastelee aikuisten valmiuksia, asenteita, mahdollisuuksia, toimintaprosesseja ja velvoitteita suhteessa lasten osallisuuteen. Osallisuuden tarkasteluun tuon seuraavaksi Thomasin (2002) mallin, jonka avulla tarkastelen sitä, miten osallisuus rakentuu käytännössä edunvalvojan ja lapsen välisessä työskentelyssä. Tämän jälkeen avaan kaakkoissuomalaisen edunvalvonnan koordinaatiomallin taustaa ja rakentumista sekä sille määriteltyjä tavoitteita ja perustehtäviä. Edellä mainittujen jälkeen esittelen arviointitutkimuksen teoreettista taustaa ja monitahoarviointia tutkimusotteena sekä tutkimuksen toteutuksen ja analyysimenetelmät. Lopuksi käyn läpi tutkimuksen tulokset sekä johtopäätökset.

8 2 LASTEN EDUNVALVONTA 2.1 Edunvalvonnan määrittelyä Edunvalvonnan käsite yhdistetään yleensä ensimmäisenä holhoustoimilain (442/1999) mukaiseen vajaavaltaisuudesta johtuvaan taloudelliseen edunvalvontaan. Tällöin edunvalvoja määrätään maistraatin tai käräjäoikeuden toimesta henkilölle, joka ei itse ole kykenevä valvomaan taloudellisia etujaan. Holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan tarkoituksena on hoitaa ja valvoa sellaisten henkilöiden etuja ja oikeuksia, jotka eivät siihen itse kykene. Kykenemättömyys voi johtua monesta syystä kuten sairaudesta, ymmärryksen puutteesta tai alaikäisyydestä, jolloin on kyseessä oikeudellinen kykenemättömyys. (Tornberg & Kuuliala, 2015, 4-14.) Holhoustoimilain (422/1999) 2 :n mukaan vajaavaltainen on alle 18 vuotias (alaikäinen) henkilö tai 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka on julistettu vajaavaltaiseksi. Mikäli vajaavaltaisuuteen ei ole muuta syytä kuin henkilön ikä, niin vajaavaltaisuus päättyy silloin kun alaikäinen täyttää 18 vuotta (Välimäki, 2008, 50). Vajaavaltainen henkilö tarvitsee henkilön valvomaan etuaan niissä yhteyksissä, joissa hän itse ei ole toimikelpoinen. Tällaista henkilöä kutsutaan edunvalvojaksi ja edunvalvoja voi määräytyä lain nojalla tai erillisellä määräyksellä. (Tammi & Lapinleimu, 2012, 38.) Syntyessään lapsi tulee edunvalvontajärjestelmän piiriin lain nojalla määräytyvän edunvalvonnan kautta ja tällöin edunvalvojana toimii yleensä hänen vanhempansa (Tornberg & Kuuliala, 2015, 3). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alaikäisen kohdalla huoltajuutta määrittävät seikat ja säännökset ovat laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983), jonka mukaan lapsen huoltajia ovat hänen vanhempansa tai ne henkilöt, joiden huollossa lapsi on. Lapsen huoltaja turvaa lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvät asiat lapsen osalta, kuten huolenpito ja kasvatus sekä tämän lisäksi lapsen huoltaja edustaa lasta tämän henkilöä koskevissa asioissa, jollei laissa toisin ole määrätty (LHL 361/1983, 4 ). Lapsen huoltajat pitävät huolta myös lapsen taloudellisista asioista kuten holhoustoimilain (442/1999) 4 määrittää, jollei muuta ole säädetty. Holhoustoimilaki on yleislaki, joka säätelee edunvalvontaa taloudellisten asioiden osalta. Lapsen edunvalvojana toimii yleensä siis hänen huoltajansa ja hänen ollessa estynyt hoitamaan

9 tehtäväänsä voidaan hänelle määrätä sijainen silloin kun edunvalvoja on sairauden tai eturistiriidan vuoksi väliaikaisesti estynyt hoitamaan tehtäväänsä. Alaikäisen ja huoltajan välisiä eturistiriitatilanteita saattaa esiintyä esimerkiksi sosiaali-ja terveydenhuoltoa sekä koulutoimea koskevissa asioissa ja näistä tilanteista on säädetty holhoustoimilain sijaan erityislaeissa.(tornberg & Kuuliala, 2015, 287; HolhTL 442/1999 11, 32 ; Tammi & Lapinleimu, 2012, 41.) Eturistiriitatilanteita koskevaa erityislainsäädäntöä on laissa sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksista ja velvollisuuksista (SHAL, 812/2000 10 ), lastensuojelulaissa (LSL 417/2007 22 ) sekä esitutkintalaissa (805/2011, 4. luku 8 ). Lasten osalta edunvalvonta voi siis määräytyä eri lakien mukaan riippuen siitä onko lapsen huoltaja estynyt hoitamasta tehtäväänsä sairauden, eturistiriidan vai puolueettomuuden vuoksi. Seuraavassa kappaleessa lisää niistä tilanteista, joissa ei ole kysymyksessä taloudellinen edunvalvonta, vaan lapsen henkilöön liittyvä edunvalvonta lastensuojeluprosessissa tai rikosprosessista tilanteessa, jossa huoltaja ei voi ristiriidattomasti tai puolueettomasti toimia lapsen edunvalvojana. 2.2 Lasten edunvalvonnan juridinen perusta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Edunvalvojan käyttäminen sosiaalihuollossa mahdollistui vuonna 2001 voimaan tulleen sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain myötä. Lain (812/2000) 10, 3 momentin mukaan alaikäistä koskevassa sosiaalihuollon asiassa tulee hakea edunvalvojaa, mikäli on perusteltu syy olettaa, että huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua. Tällä sääntelyllä haluttiin täydentää holhoustoimilakia, jonka säännöksistä ei suoraan ilmennyt, voisiko lapselle määrätä edunvalvojaa niissä tilanteissa, kun lapsen ja huoltajan välillä on todettu eturistiriita. Hallituksen esityksessä koskien lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista eturistiriitoja nähtiin syntyvän tilanteissa, joissa on kyseessä lasta koskevien tietojen luovuttaminen. Esimerkkeinä näistä tilanteista todetaan huostaanottoprosessit, joissa lapsesta kertyy sosiaaliviranomaisille runsaasti arkaluonteista tietoa. Mikäli vanhemmat luovuttavat näitä tietoja ulkopuolisille, niin sen voidaan katsoa vahingoittavan ja loukkaavan lapsen yksityisyyttä. (HE 137/1999 vp, 26.)

10 Lastensuojeluasiassa edunvalvojan määräämiseen oikeuttaa lastensuojelulain (417/2007) 22 ja tämä säännös syrjäyttää sosiaalihuollon asiakaslain (812/2000) 10 :n 3 momentin säännöksen. Lastensuojelunlain mukaista edunvalvontaa haetaan siis tilanteessa, jossa huoltaja ei voi puolueettomasti toimia lapsen edunvalvojana lastensuojeluasiassa ja tällöin on kyseessä lapsen henkilöön liittyvä edunvalvonta lastensuojeluprosessissa. (Aer 2012, 173 175.) Lisäksi edellytetään, että edunvalvoja on tarpeellinen asian selvittämiseksi tai lapsen edun turvaamiseksi (LSL 417/2007, 22 ). Hallituksen esityksessä annetaan esimerkkejä niistä lojaliteettiristiriitatilanteista, joissa huoltajan voidaan katsoa olevan puolueellinen ja tällöin edunvalvoja voi tulla huoltajan sijaan. Puolueettomuuden vaarantumisen mahdollisuus on silloin, kun huoltajan itse tai hänelle läheisen henkilön epäillään tai todetaan pahoinpidelleen tai seksuaalisesti hyväksikäyttäneen lasta. Pelkkä erimielisyys huoltajan ja lapsen välillä tai huoltajan ja sosiaaliviranomaisen välillä ei ole riittävä syy edunvalvojan määräämiseen. (HE 252/2006 vp, 134.) Edunvalvojamääräyksellä edunvalvoja tulee huoltajan sijaan siihen asiaan, johon hänet määrätään ja silloin huoltaja ei valvo lapsen etua ja käytä tämän puhevaltaa siinä asiassa, josta hänet on syrjäytetty. (HTL 361/1983 4 3 mom.). Edunvalvoja käyttää lapsen asianosaispuhevaltaa vain tätä koskevassa lastensuojeluasiassa, eikä toimi edunvalvojana suhteessa lapsen huoltajaan tai vanhempiin. Lapsen huoltajalla säilyy tämän omaan asianosaisasemaan perustuva puhevalta, jota edunvalvojan määrääminen ei poista, vaan edunvalvojan puhevalta on sille rinnakkainen puhevalta. (Aer, 2012, 175 176.) Edunvalvojamääräyksestä huolimatta lapsi on aina omassa lastensuojeluasiassaan asianosainen ja 12 vuotiaalla lapsella on oikeus käyttää puhevaltaansa huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella itseään koskevassa lastensuojeluasiassa. Puhevallalla tarkoitetaan oikeutta tehdä hakemuksia, oikeutta tulla kuulluksi ennen päätöksentekoa ja oikeutta itsenäiseen muutoksenhakuun asiassa. Alle 12 vuotiaan lapsen puhevaltaa käyttää yleensä yksinään hänen huoltajansa tai muu laillinen edustaja. (LSL 21 ; Kunnalliset lastensuojelupalvelut 2013; Hallintolaki 434/2003.) Lastensuojeluprosessin lisäksi edunvalvoja voidaan hakea myös rikosprosessiin, joka on oikeudellisesti säännelty menettely, jossa tutkitaan ja ratkaistaan rikosoikeudellinen vastuu epäillystä

11 rikoksesta (Jokela 2008, 5-6). Edunvalvonta voi rikosasiassa määräytyä holhoustoimesta annetun lain (422/1999) säännösten mukaisesti ja vuoden 2014 alusta edunvalvojan määräämiseen on voitu käyttää esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 8 :ää, jonka mukaan tuomioistuimen on määrättävä alle 18-vuotiaalle asianosaiselle esitutkintaa varten edunvalvoja. Edunvalvojan määrääminen tulee kyseeseen, jos on syytä olettaa, että huoltaja, edunvalvoja tai muu laillinen edustaja ei voi puolueettomasti valvoa asianosaisen etua asiassa ja se ei ole selvästi tarpeetonta (ETL 805/2011). Perusteltuna syynä lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikoksissa voi olla se, että lapsen toinen huoltaja on epäiltynä lapseen kohdistuneesta rikoksesta tai joku muu perheenjäsen, kuten avopuoliso tai lapsen sisarus (Ellonen 2013, 65). Rikosasiassa alle 15-vuotiaan lapsen puolesta puhevaltaa käyttää huoltaja tai muu laillinen edustaja. 15 vuotta täyttäneellä on oikeus laillisen edustajan ohella käyttää itsenäisesti rinnakkaista puhevaltaa. (Oikeudenkäymiskaari 12 luku 1.) Puhevalta on kuulluksi tulemista jo esitutkintavaiheessa (Tuominen 2014, 42). Esitutkintalain (805/2011) 1 luvun 2 :n mukaan esitutkinnassa tulee selvittää muun muassa tapahtunut rikos, sen teko-olosuhteet, aiheutettu haitta ja siitä saatu hyöty, asianomistajan vaatimus asiassa sekä suostuuko hän asian kirjalliseen käsittelyyn käräjäoikeudessa. Edunvalvoja edustaa lasta koko rikosasian käsittelyn ajan, päättyi käsittely joko syyttämättä jättämiseen tai syytteeseen, jolloin asia etenee oikeuskäsittelyyn (Poliisihallitus 2013, 5). LSL 22 2 mom:n mukaan edunvalvojan sijaista voivat hakea lapsen huoltajat, holhoustoimesta annetussa laissa (442/1999) tarkoitettuna holhousviranomaisena toimiva maistraatti tai sosiaaliviranomainen. Sosiaaliviranomainen voi hakea edunvalvojan sijaista lastensuojelulain (417/2007) tai holhouslain (442/1999) 32 :n nojalla. Sosiaalityöntekijän hakiessa edunvalvojaa lastensuojelunlain perusteella rikosepäilyn johdosta, saattaa olla tarkoituksenmukaista hakea samassa hakemuksessa edunvalvojaa myös rikosprosessiin holhouslain nojalla. Rikosprosessin kyseessä ollessa hakemuksen voi edellisten lisäksi tehdä myös poliisi esitutkintalain (805/2011) perusteella ja hakija on tuolloin tutkinnanjohtaja. Myös syyttäjä voi tehdä hakemuksen, mikäli hakemusta ei muiden tahojen toimesta ole tehty. (Tuominen, 2014, 24 25; Ellonen, 2013, 66.) Lapsen edunvalvoja määrätään joko maistraatissa tai käräjäoikeudessa riippuen siitä, onko hakemus riidaton ja kuka hakemuksen tekee. Hakemus on riidaton silloin kun lapsen huoltajat ja

12 sosiaalitoimi ovat samaa mieltä edunvalvonnan tarpeesta ja sopivasta edunvalvojasta. Riidaton hakemus käsitellään ja päätetään maistraatissa. Käräjäoikeus käsittelee ne hakemukset, joissa hakeneen viranomaisen, huoltajan tai huoltajien välillä on eriäviä käsityksiä edunvalvonnan tarpeellisuudesta tai sopivasta edunvalvojasta. Poliisin tekemä hakemus käsitellään aina käräjäoikeudessa. (Tuominen, 2014, 29.) Oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 8 luvun mukaan hakemus edunvalvojan määräämisestä käsitellään kirjallisesti kansliassa tai suullisesti hakemusasiain istunnossa, mikäli asiassa on kuultavia henkilöitä. Riitainen asia käsitellään istunnossa, mikäli käräjäoikeus pitää sitä tarpeellisena tai asiaan osallinen sitä vaatii. Alaikäisen huoltajalla ja 15 vuotta täyttäneellä on oikeus lausua oma mielipiteensä edunvalvojan määräämiseen. Asianosaisten kuuleminen voidaan sivuuttaa, mikäli on kyseessä asia, joka tarvitsee kiireellisen edunvalvontamääräyksen. Kiireellinen määräys voidaan antaa väliaikaisena, joka on voimassa siihen saakka, kunnes tuomioistuimen antaa asiassa päätöksen. (HolhTL 422/1999, 73, 78.)

13 Kaakkois-Suomen lastensuojelun edunvalvonnan koordinaatiomalli liittyy toimijana lastensuojelu- ja rikosprosessiin ja sitä voidaan kuvata seuraavan kuvion (kuvio 1) avulla. Lastensuojeluprosessi Huoltajalla ja lapsella eturistiriitatilanne, jolloin huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua Rikosprosessi Lapseen on kohdistunut rikos, jossa huoltajalla on lojaliteettiristiriita Sosiaaliviranomainen arvioi edunvalvonnan tarpeen LSL 22 Rikosprosessin tutkinnanjohtaja arvioi edunvalvonnan tarpeen ETL 8 On yhteydessä lastesuojelun edunvalvonnan koordinaattoriin sopivan edunvalvojan löytämiseksi tai jos tarvitsee ohjausta ja neuvoja hakemuksen tekoon. Koordinaattori -yhteys edunvalvojiin On yhteydessä lastensuojelun edunvalvonnan koordinaattoriin sopivan edunvalvojan löytämiseksi tai jos tarvitsee ohjausta ja neuvoja hakemuksen tekoon. Hankkii suostumuksen lastensuojelun edunvalvojalta/huoltajalta Hankkii suostumuksen lastensuojelun edunvalvojalta/huoltajalta Sosiaalityöntekijä tekee lastensuojelun edunvalvojan hakemuksen käräjäoikeuteen tai ilmoituksen maistraattiin, mikäli huoltaja on suostuvainen edunvalvojan määräämiseen. Tutkinnanjohtaja tekee edunvalvojan hakemuksen käräjäoikeuteen. KUVIO 1 Lastensuojelun edunvalvojan hakeminen lastensuojelu- ja rikosprosessissa sekä Kaakkois-Suomen lastensuojelun koordinaation liittyminen molempiin prosesseihin. Edellä olevassa kuviossa on kuvattuna Lastensuojelu- ja rikosprosessi, joissa molemmissa tarvitaan lapselle edunvalvojaa. Kaakkois-Suomessa toimii edunvalvonnan koordinaattori, joka ylläpitää alueella olevien koulutettujen lastensuojelun edunvalvojien rekisteriä. Kun edunvalvonnan tarve ilmenee, sosiaalityöntekijä tai poliisi on yhteydessä lastensuojelun edunvalvonnan

14 koordinaattoriin ja käy hänen kanssaan keskustelun tilanteesta sekä edunvalvojan tarpeesta. Tämän keskustelun perusteella koordinaattori on yhteydessä vapaisiin edunvalvojiin ja etsii juuri siihen tilanteeseen ammatillisesti sopivan edunvalvojan, jonka tiedot hän ilmoittaa lastensuojelun edunvalvojaa tarvitsevalle taholle. Tämän jälkeen sosiaalityöntekijä tai poliisi on yhteydessä lastensuojelun edunvalvojaan, joka täyttää suostumuslomakkeen ja toimittaa sen edunvalvontaa hakevalle taholle edunvalvoja hakemukseen liitettäväksi. (Toimintamalli lastensuojelun edunvalvontaprosessissa Kaakkois-Suomessa.) 2.3 Lastensuojelun edunvalvonnan tehtävä lastensuojelu- ja rikosprosessissa Edunvalvojan tehtävä käynnistyy siinä vaiheessa, kun edunvalvoja saa edunvalvontapäätöksen. Päätöksessä määritellään tehtävät ja sen perusteella määrittyy myös edunvalvojan toimintavalta. Edunvalvojamääräys on henkilökohtainen, joka tarkoittaa sitä, että edunvalvojaksi ei voida määrätä työnantajaa, vaikka edunvalvontatehtävä kuuluisi työtehtäviin. (Tammi & Lapinleimu, 2012, 48 49.) Esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:n aluetoimistoissa työskentelee lastensuojelun edunvalvojia, mutta pääasiassa edunvalvojat tekevät työtä oman toimen ohessa tai yksityisesti. Edunvalvonta on aina etukäteen määritelty, suunnitelmallinen ja määräaikainen prosessi, joka palvelee tiettyä tarkoitusta. (Lastensuojelun edunvalvojatoiminta; Tulensalo, 2012, 88.) Lastensuojelun edunvalvontaa tehdään kahdessa toisistaan poikkeavassa prosessissa; lastensuojelu- ja rikosprosessissa. Näissä prosesseissa tavoitteet ovat erilaiset ja tästä syystä myös edunvalvojan työskentely, rooli sekä edunvalvonnan merkitys ovat toisistaan poikkeavia, riippuen siitä kummassa prosessissa hän työskentelee. (Tammi & Lapinleimu, 2012, 52.) Rikosprosessissa tutkitaan ja todennetaan mitä näytön perusteella on tapahtunut sekä ratkaistaan rikosoikeudellinen vastuu epäillyn rikoksen osalta. Rikosprosessi jakautuu neljään vaiheeseen. Esitutkintavaiheen toteuttaa pääsääntöisesti poliisi ja siinä pyritään selvittämään tapahtunut rikos, olosuhteet, aiheutettu vahinko ja asianosaiset sekä asianomistajan vaatimukset korvauksen osalta. Tämän jälkeen seuraa syyttäjän syyteharkinta, jossa päätetään mahdollisesta syytteen nostamisesta. Mikäli syyteharkinnan jälkeen syyttäjä päätyy nostamaan syytteen, seuraa oikeudenkäynti asian suhteen. Oikeudenkäyntiin sisältyy käsittelyvaihe ja vahvistamisvaihe, jossa annetaan tuomio, joka on syylliseksi toteaminen tai vapauttava tuomio. (Jokela, 2012, 5-6.)

15 Lastensuojelulain (417/2007) 4 :n mukaan lastensuojelun on edistettävä toimillaan lapsen kehitystä ja hyvinvointia sekä tuettava lapsen vanhempia ja huoltajia lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa. Mikäli perheessä on lapsen kehitystä ja hyvinvointia uhkaavia asioita, on lastensuojelun puututtava näihin asioihin riittävän varhaisessa vaiheessa. Lastensuojelun tarpeen arvioinnissa ja lastensuojelutoimien toteutuksessa keskeistä on lapsen etu ja sen huomioiminen. Lastensuojelun edunvalvonta mahdollistaa lapsen edun ja äänen esille saamisen niissä tilanteissa, joissa huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua (LastSL 417/2007, 22). Edunvalvoja luo yhteyden lapseen ja tutustuu häneen sekä tilanteeseen. Näin toimien varmistuu lapsen mielipiteiden ja näkemysten esille tuleminen siten, että lapsi on mukana niissä erilaisissa prosesseissa, jotka liittyvät edunvalvontavaltuutuksessa oleviin tehtäviin. Lapsen näkemysten lisäksi edunvalvojan tehtävänä on tuoda esille oma näkemys siitä, mikä on lapsen edun mukaista ja tämä näkemys saattaa olla poikkeava lapsen omasta näkemyksestä. Pohtiessaan lapsen etua edunvalvoja perehtyy niihin kaikkiin toimiin, joita viranomaiset ja lapsen elämään liittyvät henkilöt ovat toteuttaneet siinä asiassa, johon edunvalvonta liittyy. Tässä nousee tärkeäksi sen pohdinta, onko kaikki tarpeellinen tehty, jotta lapsen etu tulee huomioitua mahdollisimman hyvin. (Tulensalo, 2012, 90 93; Tammi & Lapinleimu, 2012, 37.) Edellä on jo tullut selvitettyä, että edunvalvonnan osalta lastensuojeluprosessin keskeinen ratkaisukriteeri on lapsen etu ja lapsen edun huomioiminen. Rikosprosessiin liittyvässä syyllisyyskysymyksen ratkaisussa lapsen edun käsite ei ole ratkaisukriteeri, vaan lapsen edun huomioiminen liittyy rikosprosessin eri vaiheissa oleviin menettelytapoihin, joiden tarkoituksena on suojella lasta ylimääräiseltä haitalta. (Tammi & Lapinleimu, 2012, 52.) Näistä menettelytavoista on säännelty muun muassa esitutkintalain (802/2011) 7 luvun 21 :ssä, jossa erityisillä suojelutoimenpiteillä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että kaikki kuulustelut tehdään lapsen kanssa samaa sukupuolta olevan kuulustelijan toimesta ja kaikki kuulustelut toteutuvat saman kuulustelijan tekemänä. Oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 17 luvun 51 :ssä säädetään, että oikeudenkäynnissä suojelu voi olla, vaikka sitä, että lasta voidaan kuulla sermin takaa. Näin toimien lapsen ei tarvitse olla katsekontaktissa syytetyn kanssa. Edunvalvojan tehtävänä rikosprosessissa on huolehtia siitä, että rikosprosessin eri vaiheet sujuvat lasta mahdollisimman vähän kuormittaen ja ylimääräistä haittaa aiheuttamatta. Tehtäviin kuuluu myös korvausvaatimusten esittäminen esitutkintavaiheessa. Tämän lisäksi edunvalvoja

16 toimii oikeusprosessin tulkitsijana niin, että lapsi saa riittävästi tietoa menettelytavoista ja ymmärtää, mistä on kysymys kussakin eri vaiheessa. Lastensuojeluprosessissa edunvalvoja toimii yksin lapsen ja tarpeellisen verkoston kanssa. Rikosprosessissa toimintamallina voi olla tandem-malli, jossa edunvalvoja toimii yhdessä oikeusavustajan kanssa siten, että molemmat toteuttavat prosessissa omaa tehtäväänsä. Oikeusavustajan mukanaolo takaa juridisen asiantuntemuksen rikosprosessin eri vaiheissa. Edunvalvoja käyttää lapsen asiassa itsenäistä puhevaltaa huoltajan sijasta ja oikeusavustaja toimii valtuutuksen nojalla. Näin ollen hän voi tuoda esille vain sen mitä lapsi on kertonut. Molempien tahojen tiivis yhteistyö takaa juridisen ja lapsen kokonaisvaltaisen edun sekä lapsen mielipiteen huomioimisen parhaalla mahdollisella tavalla koko prosessissa kuulusteluista oikeuden istuntoon saakka. (Tammi & Lapinleimu, 2012, 52-53.) Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 2 luvun 1 a ja 2 :n mukaan tuomioistuin voi määrätä esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten asianomistajalle oikeudenkäyntiavustajan, jonka tulee olla julkinen oikeusavustaja tai asianajaja.

17 3 LAPSEN ETU 3.1 Taustalla ihmisoikeudet Lastensuojelun edunvalvonnassa lapsen etu on keskeisellä sijalla ja lapsen etua voidaan pitää lastensuojelun ja lapsioikeuden johtavana periaatteena. Sen mukaan lapsen etu on oikeudellisesti suojattu sääntelyperiaate, joka ohjaa lakien tulkintaa (Aer 2012, 24; Tulensalo 2012, 89 92; Toivonen 2017, 79). Lastensuojelussa lapsen edulla tarkoitetaan sitä, että työskentelyn keskiössä on lapsen tarpeet ja erityisesti tarve kasvaa ja kehittyä huolehtivassa ihmissuhteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että tarvittavia toimenpiteitä arvioidaan kiinnittämällä erityistä huomiota lapseen ja hänen tarpeisiinsa, ei vanhempien tarpeisiin. (Pösö 2012, 79.) Suomessa vuonna 1991 voimaan astunut Yhdistyneitten kansakuntien yleissopimus lapsen oikeuksista (SopS 59-60/1991), jäljempänä lapsen oikeuksien yleissopimus, on alle 18-vuotiaita lapsia koskeva kansainvälinen ihmisoikeussopimus, joka velvoittaa sopimusvaltiot kunnioittamaan ja noudattamaan siinä taattuja lapsen oikeuksia. Lapsen edun ensisijaisuus on lapsen oikeuksien yleissopimuksen lähtökohta ja tämä perusperiaate on ilmaistu 3 artiklassa, jossa edellytetään ottamaan huomioon lapsen etu kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa. Sopimuksen 18 artikla ohjaa myös vanhempia ja muita huoltajia huomiomaan lapsen etu lasta koskevissa toimissa sekä lapsen kasvatuksessa. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen (SopS 59-60/1991) toimeenpanoa sopimusvaltiossa valvoo yhdistyneitten kansakuntien lapsen oikeuksien komitea, joka julkaisee toimeenpanon tueksi ehdotuksia ja yleiskommentteja sopimuksessa taatuista oikeuksista sekä yksittäisten artiklojen tulkinnasta. Vuonna 2013 lapsen oikeuksien komitea antoi yleiskommentin (nro 14) koskien lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohtaa. Yleiskommentissa painotetaan lapsen etua seuraavista näkökulmista: a) lapsen edun tulee olla ensisijainen tavoite ja harkinnan perusta lapsia koskevassa päätöksenteossa, b) lapsen etu on otettava ensisijaisesti huomioon kaikessa lapsia koskevassa hallinnollisessa ja oikeudellisessa päätöksenteossa ja on myös osoitettava ja perusteltava kuinka etu on otettu huomioon, c) lapsen edun tulee olla perustavaa laatua oleva ja kaikkea tulkintaa ohjaava periaate, jonka pohjalta aina valitaan se vaihtoehto, joka on lapsen edun mukainen.

18 Aer (2012, 26 27) tuo esille, että lapsen edussa on kyseessä lapsen ihmisoikeudet ja edun käsitteellä ei viitata vain yhteen ainoaan parhaaseen, vaan lapsen hyvinvoinnin kannalta parhaaseen vaihtoehtoon. Lapsen kannalta paras vaihtoehto ei aina ole se vaihtoehto, joka on lapsen oman tahdon mukainen. Rädyn (2015, 11) mukaan pelkkä lapsen etu ei itsessään vielä ilmaise mitään sisältöä sille, mikä on lapsen edun mukaista. Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa (nro 14) esitetään, että lapsen etua pohdittaessa on etu arvioitava ja määritettävä, näin saadaan sisältöä sille, mitä lapsen etu konkreettisesti tarkoittaa ja voidaan pohtia lapsen edun kannalta parasta vaihtoehtoa. Lapsen etua arvioitaessa tulee huomioida lapsen omat näkemykset, hänen identiteettinsä, persoonallisuutensa ja uskonto sekä perheen ja perhesuhteiden ylläpitämiseen ja säilyttämiseen liittyvät tekijät. Näiden edellisten lisäksi edun arvioinnissa huomioidaan lapsen suojelu ja huolenpito, hänen tilanteensa haavoittavuus sekä lapsen oikeus terveyteen ja koulutukseen. Lapsen edun huomioimiseen velvoittaa myös Sosiaalihuoltolain 5 (13011/2014), jonka mukaan kaikissa lasta koskevissa sosiaalihuollon toimissa on otettava huomioon lapsen etu. Sosiaalihuoltolain 4 :ssä on mainittu asioita, joita tulee arvioida sen osalta, miten toimimalla ja ratkaisemalla turvataan seuraavien asioiden toteutuminen: a) lapsen sekä hänen läheistensä hyvinvointi, b) lapsen itsenäinen toiminta ja omatoimisuuden kehittyminen sekä ihmissuhteiden jatkuminen, c) mikä on kulloiseenkin tarpeeseen tuleva tuki, joka kohdentuu oikeaan aikaan ja riittävänä, d) kuinka lapsi voi vaikuttaa omiin asioihin sekä kuinka osallistuminen mahdollistetaan, e) etnisen ja uskonnollisen taustan huomioiminen, f) juuri tälle lapselle sopivan koulutuksen tai polun työelämään löytyminen sekä osallisuutta edistävän toiminnan mahdollistaminen, g) luottamuksellisen asiakassuhteen syntyminen sekä yhteistoiminta lapsen kanssa. Edellä mainittujen asioiden kohdalla on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen kuinka eri toimenpide- ja ratkaisuvaihtoehdot turvaavat lasten a) tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin, b) mahdollisuuden iän ja kehitystason mukaiseen huolenpitoon ja ymmärrykseen kulloisessakin tilanteessa, c) turvallisen kasvuympäristön, jossa ei tarvitse pelätä tai kokea henkistä eikä ruumiillista väkivaltaa, d) mahdollisuuden itsenäistyä ja kasvaa vastuulliseksi kansalaiseksi. Edellisten lisäksi lapsen ikä, kehitystaso ja elämäntilanne vaikuttavat siihen, kuinka lapsen etua tulee määritellä. Etu ei määrity yksittäisten seikkojen perusteella, vaan lapsen tarpeista muodostuvien kokonaisuuksien summana. (Räty, 2015, 11 16.)

19 Lastensuojelulain (417/2007) keskeisiin periaatteisiin kuuluu, että lastensuojelussa on aina otettava huomioon ensisijaisesti lapsen etu. Lapsen etu ja tarpeet saattavat olla jopa vastakkaiset vanhempien ja perheen tarpeiden kanssa. Erityisesti näissä tilanteissa tulisi muistaa lapsen edun huomioimisen ensisijaisuus ja sille annettava arvo. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lasta parhaiten palvelevalle näkökulmalle annetaan suurempi painoarvo kuin muille näkökulmille ja tämä huomioidaan päätöksenteossa. (Lapsen oikeuksien komitea 2013, 10; Mahkonen 2003, 46 48.) 3.2 Lapsen etu edunvalvontatyössä Lastensuojelun edunvalvojan toiminnalla voi olla suuri merkitys sen osalta, että lapsen etu ja tarpeet tulevat esille sellaisena, kuin lapsi ne itse näkee ja kokee. Silloin, kun lapsen ikä ja kyky ilmaista omat näkemyksensä toteutuvat, tulee lapsen edun määrittäminen perustua hänen omaan näkemykseensä. Tämän näkemyksen välittäminen on yksi edunvalvojan keskeisimmistä tehtävistä. Edunvalvojan tehtävänä on arvioida ja määritellä lapsen etua sekä valvoa edun toteutumista siinä asiassa, johon hänet edunvalvojana on määrätty. Jotta tehtävässä voi onnistua niin, se tarkoittaa lapsen kokemuksiin ja todellisuuteen tutustumista sekä lapsen omien huolien ja toiveiden kuulemista sekä hänen vahvuuksiensa huomaamista. (Tulensalo 2012, 90-91.) Lapsen kanssa työskenneltäessä on olennaista saada aikaan sellainen vuorovaikutus, joka rohkaisee lasta kertomaan omia ajatuksiaan ja toiveitaan. Tämä ei onnistu, jos vuorovaikutus on tiedonvaihdon tasolla, sillä tällöin yhteinen ymmärrys jää syntymättä. Yhteisen ymmärryksen syntyminen mahdollistuu dialogisessa kohtaamisessa, jota voidaan kuvata yhteisenä ajatteluna ja ymmärryksen lisääntymisenä toisen ajatuksia ja ajattelua kohtaan. Käytännössä tämä tarkoittaa ajan antamista ja yhteistä aikaa lapsen kanssa, jotta voi oikeasti syntyä yhteys lapsen ajatuksiin sekä tunteisiin. Yhteisessä dialogissa edunvalvoja voi saavuttaa tarvitsemaansa ymmärrystä lapsen näkökulmasta ja sen avulla muodostaa näkemyksensä lapsen edusta. Dialogisessa kohtaamisessa myös lapsen ymmärrys lisääntyy niistä asioista, joissa hän tuntee tarvitsevansa lisää tietoa, jotta hän voi kokea olevansa osallinen omassa asiassaan. (vrt. Arnkil & Seikkula, 2014; Möller, 2006,7.) Edunvalvojan oma näkemys lapsen edusta saattaa poiketa lapsen näkemyksestä ja hänen velvollisuus ja oikeus on tuoda esille myös oma näkemys lapsen edusta. Yhteys lapsen kanssa on

20 tärkein lähtökohta edun arvioinnin prosessissa ja siihen liittyy myös välittäjän rooli lapsen ja asiaan liittyvien aikuisten välillä. Tämä voi tarkoittaa lapsen näkemysten tulkkaamista sekä näkyväksi tekemistä muille aikuisille. Samalla edunvalvoja myös arvioi tapaukseen liittyvien aikuisten sekä viranomaisten toimintaa, onko kaikki tarpeellinen tehty ja kuinka lapsen näkemykset ohjaavat toimintaa siten, että toimitaan lapsen edun mukaisesti. (Tulensalo 2012, 90-92.). Pösön (2012, 81) ajatus siitä, että lapsen edun käsite on toimintaamme ohjaava ennemmin kuin päätösten sisältöjä määräävä tekijä, pitää edunvalvojan toiminnassa paikkansa. 3.3 Lapsen oikeus tulla kuulluksi ja puhevalta Lapsen edun toteutumiseen liittyy vahvasti kuulluksi tuleminen, puhevalta ja lapsen omien näkemysten huomioonottaminen. Suomen perustuslain (731/1999) 6 korostaa lapsen oikeuksia ja vaikuttamismahdollisuuksia ikätasoaan vastaavasti heitä itseään koskevissa asioissa. Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (60/1991) 12 artiklassa määrätään että, lapsella on oikeus ilmaista omat näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa ja nämä näkemykset on huomioitava hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaan. Jotta ilmaisunvapaus toteutuu, on lapsella itsellään oltava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa tai hallinnollisissa asioissa tai kuuleminen tulee tapahtua edustajan välityksellä. Ilmaisunvapauteen ja lapsen edun toteutumiseen kuuluu olennaisesti myös varmistuminen siitä, että lapsella on riittävästi tietoa erilaisista toteutusvaihtoehdoista, jotta hän voi asiassa oman mielipiteensä ja käsityksensä ilmaista (Räty, 2017, 19). Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa (2009, 7) muistutetaan, että oman näkemyksen ilmaiseminen on mahdollisuus mutta ei velvollisuus, joten lapsi voi myös vapaasti jättää ilmaisematta oman mielipiteensä, mikäli hän niin parhaaksi katsoo. Hallintolain (434/2003) 34 :n mukaan Asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa (2009, 11 12) on esitetty näkökulmia, jotka tulisi huomioida, jotta lapsen kuuleminen ja puhevalta voisivat aidosti ja lain tarkoittamalla tavalla toteutua. Lapselle tulee kertoa hänen oikeudestaan kertoa mielipiteensä kaikissa häntä koskevissa asioissa ja kuinka hänen ilmaisemansa näkemykset vaikuttavat lopputulokseen. Lisäksi lapsen tulee olla tietoinen siitä, että hän voi ilmaista näkemyksensä itse tai edustajan välityksellä. Lasta tulee myös valmistella kuulemiseen: hänelle on kerrottava, missä, milloin ja miten kuuleminen järjestetään ja keitä siihen

21 osallistuu sekä otettava huomioon lapsen näkemykset asiasta. Itse kuulemistilanteen tulisi olla lapselle sopiva, luottamuksellinen ja rohkaiseva. Mikäli kuulemistilanne on dialoginen keskustelu, voi lapselle syntyä kokemus siitä, että hänen näkemyksiään kuunteleva ottaa vakavasti huomioon lapsen kertoman. Lapsen tulee myös saada palautetta siitä, miten hänen näkemykset on otettu huomioon ja kuinka ne vaikuttivat prosessin lopputulokseen. Näin lapsi voi saada kokemuksen siitä, että hänen näkemykset on otettu vakavasti, eikä kuuleminen ole ollut pelkkä muodollisuus, joka järjestettiin vain siksi, että niin tulee tehdä. Voidakseen osallistua ja rakentaa mielipiteensä lapsella tulee olla riittävästi tietoa asiasta, johon hän on osallisena ja tämän lisäksi lapsi tarvitsee tietoa omista oikeuksistaan (Möller 2006,7). Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000, 5 ) turvaa lapselle oikeuden saada ymmärrettävällä tavalla tietoja häntä itseään koskevista oikeuksista, velvollisuuksista sekä erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista niissä tilanteissa, joissa tarvitaan harkintaa tai on palvelujen tarvetta. Lastensuojelulain (417/2007) 1 luvun 5 :n mukaan lapsella ja nuorella on oltava mahdollisuus esittää oma mielipide häntä koskevassa lastensuojeluasiassa ja lisäksi häntä koskevaa päätöstä tehtäessä on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen omaan mielipiteeseen. Räty (2013, 19) tuo esille lapsen iän ja kehitystason merkityksen mielipiteen selvittämisen sekä itsemääräämisoikeuden toteutumisen osalta. Mikäli mielipiteen selvittäminen vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai on muuten tarpeeton, niin voi mielipiteen jättää selvittämättä. (LSL 417/2007, 20 ; HL 434/2003, 34.) Lapsen puhevallan käytöstä lastensuojeluasiassa säädetään lastensuojelulaissa (417/2007, 21 ), jonka mukaan kaksitoista vuotta täyttäneellä lapsella on oikeus käyttää huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella erikseen puhevaltaansa itseään koskevassa lastensuojeluasiassa. Lapsen yleisestä puhevallasta säädetään hallintolaissa (434/2003, 14 ) seuraavasti: Viisitoista vuotta täyttäneellä alaikäisellä ja hänen huoltajallaan tai muulla laillisella edustajallaan on kummallakin oikeus erikseen käyttää puhevaltaa asiassa, joka koskee alaikäisen henkilöä taikka henkilökohtaista etua tai oikeutta. Näin ollen lapsi, huoltaja tai edunvalvoja voivat jokainen käyttää puhevaltaa lasta koskevassa asiassa ja esittää omista lähtökohdistaan olevan käsityksen lapsen edusta kulloinkin esillä olevassa asiassa. Kun lapsi on asianosaisena riitaasiassa tai asianomistajana rikosasiassa, puhevaltaa käyttää huoltaja tai muu laillinen edustaja kuten esimerkiksi edunvalvoja. Edellä mainittujen ohella 15 vuotta täyttänyt voi käyttää puhevaltaa henkilöään koskevassa asiassa. (Oikeudenkäymiskaari 4/1734, 12 luku 1 ).

22 Kuulluksi tulemisen oikeudella tarkoitetaan osallisuusoikeutta, jolloin lapsella on oikeus kertoa omat näkemykset ja myös tulla huomioon otetuksi itseään koskevassa päätöksenteossa omine näkemyksineen. (Toivonen, 2017, 131). Puhevalta tarkoittaa oikeudenkäyntikelpoisuutta eli oikeutta laittaa vireille asioita, kuten tehdä hakemuksia koskien palveluja tai etuutta, oikeutta kuulluksi tulemisesta ennen päätöksentekoa sekä oikeutta saada päätöksen kohteena olleesta asiasta hallintopäätös sekä oikeutta hakea tarvittaessa päätökseen muutosta. (Araneva 2012, 61; Räty 2017, 194 195).

23 4 OSALLISUUS 4.1 Lasten osallisuus Sosiaalihuoltolakiin liittyvässä lakiehdotuksessa osallisuus ajatellaan laajasti tunteena yhteenkuulumisesta kuin myös mahdollisuutena toimia ja vaikuttaa omassa asiassaan sekä yhteisössä kuin myös yhteiskunnassa. Jotta osallisuus toteutuu myös niiden osalta, joiden kohdalla se ei ole itsestäänselvyys, on löydettävä keinot ja mahdollisuudet tukea osallisuutta. (HE 164/2014, 98). Orasen (2008, 14) mukaan lasten tarpeiden määrittely lastensuojelussa on ollut pitkälti asiantuntijalähtöistä. Lapsi itse ei ole riittävässä määrin päässyt osalliseksi, määrittämään tarpeitaan ja toiveitaan tai esittämään eriäviä mielipiteitään sen suhteen mitä, ammattilaiset tai vanhemmat ovat hänen parhaakseen päättäneet. Lastensuojelun edunvalvonnassa on kyseessä lapsen oikeuksien toteutumisen mahdollistaminen ja osallisuuden varmistaminen, jotka toteutuvat puhevallan käyttönä lastensuojelu- tai rikosprosessissa. Pajulammi (2014, 414) muistuttaa, että lapsen puhevalta on riippuvainen hänen iästään, mutta lapsen mielipiteen selvittämiselle sekä lapsen kuulemiselle ei ole ikärajaa ja se tulisi tehdä aina, kun on kyseessä lasta itseään koskeva asia. Pascal ja Bertram (2009, 253) kiinnittävät huomion siihen, että kaikkein nuorimmat lapset jäävät osallisuuden pyrkimyksissä ja heitä koskevien asioiden päätöksenteossa helposti sivuun, koska heidän päätellään olevan liian nuoria ilmaisemaan oikeuksiaan ja omaa ääntään. Myös lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa (2009, 8) tuodaan esille, että riippumatta lapsen iästä häntä tulisi kuulla ja lähtökohtaisesti ajattelun tulee lähteä siitä, että lapsi on kyvykäs ilmaisemaan oman mielipiteensä, ilman että hänen täytyy tätä kyvykkyyttään erityisesti osoittaa. Lasten osalta vanhempainvallalla on meidän yhteiskunnassamme pitkät perinteet. Lasten oikeudellinen asema säänneltiin pitkälle 1900-luvulle asti isän ja holhoojan vallan avulla. Mies oli perheen pää kaikin tavoin, hän hallitsi perheen omaisuutta ja sen jäseniä sekä oli myös lastensa edustaja, kaikissa heitä koskevissa asioissa. Suomessa alkoi 1970-luvulla perhelainsäädännön uudistus, jonka myötä lapsen asema ja hänen mielipiteensä huomioiminen nousivat ajankohtaiseksi. Tähän uudistukseen liittyy myös laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/83), jossa lapsen etu ja lapsen ilmaisema tahto on useissa kohdin nostettu keskeiseen asemaan sekä vuoden 1983 lastensuojelulaki, jonka tavoitteen oli lapsen yhteiskunnallisen ja oikeudellisen aseman vahvistaminen, lapsen huomioon ottaminen itsenäisenä oikeudellisena sub-

24 jektina. Lain perusteluissa viitataan mm. Yhdistyneitten kansakuntien lasten oikeuksien julistukseen (1959) ja tuolloin valmisteilla olleeseen Yhdistyneitten kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimukseen. (HE 13/1983 vp., 4-8.) Lapsen oikeuksien yleissopimus (60/1991) toi merkittävän muutoksen lapsen aseman määrittelyyn passiivisesta aktiiviseksi subjektiksi, jolla on omat oikeudet ja vaikutusmahdollisuudet hänen henkilöön liittyvissä asioissa. Lisäksi mukaan tuli ajattelu siitä, että lapsen aseman parantaminen ja lasten oikeuksien kehittäminen on kiinnityttävä oleelliseksi osaksi kaikkea muuta yhteiskuntaan liittyvää kehitystä. Aiemmin lapset nähtiin haavoittuvina ja turvaa tarvitsevina, tästä syystä lapsesta ei piirtynyt aktiivisen toimijan ja vaikuttajan kuvaa. Näin ollen tasa-arvoiset oikeudet aikuisiin verrattuna saivat odottaa aikaa, jolloin muutoksia ajatteluun alkoi kansainvälisesti ja kansallisella tasolla tapahtua. Lapsen oikeuksien sopimuksen perustana on kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus oikeuksien haltijana. (Hakalehto Wainio 2013, 17-25; Niskala, Oranen, Piiroinen & Sinko 2012, 5.). Lapsen oikeus osallisuuteen kaikissa häntä itseään koskevissa asioissa on lainsäädännön näkökulmasta mahdollistettu vahvalla lainsäädännöllä. Perustan ja turvan tähän loi lapsen oikeuksien yleissopimus, jonka 12. artiklassa; Sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä na kemyksensa kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen na kemykset on otettava huomioon lapsen ia n ja kehitystason mukaisesti. Jotta näkemykset on mahdollista ottaa huomioon, niin artiklan toisen osan mukaan tämän toteuttamiseksi lapselle on annettava erityisesti mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen va lityksella kansallisen lainsa a da nnön menettelytapojen mukaisesti. (Suomen UNICEF 1989.). Suomen perustuslaki (731/1999) takaa kaikille, myös lapsille yhdenvertaiset oikeudet osallistua ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tämän lisäksi meillä on myös yksittäisiä lakeja, jotka konkretisoivat lapsen osallisuutta kuten, laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983; 11 ), laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000; 10 ), hallintolaki (434/2003; 14 ), lastensuojelulaki (417/2007), jossa on oma lukunsa lapsen osallisuudesta sekä uudistettu sosiaalihuoltolaki (1301/2014; 1 ), jonka yhtenä tarkoituksena on edistää osallisuutta ja vähentää eriarvoisuutta.