Kaupunginhallitus 350 20.11.2017 Kehittämistoimikunta 7 13.03.2018 Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen Kehtmk 12 Demokratiaa täydentämään on 1990-luvulta lähtien kehitetty suoran osallis tu mi sen käytäntöjä, joiden kautta kuntalaiset voivat suoremmin vaikuttaa asioi den valmisteluun ja päätöksentekoon. Kuntalain 1.6.2017 voimaan tulleessa uudistuksessa kuntalaisten osal lis tumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia on lisätty.lisäksi asukkaiden osal lis tumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista on säädelty useissa erityislaeissa mm. maankäyttö- ja rakennuslaissa. Valmistelussa olevan uuden Oriveden kaupunkistrategia 2030 luonnoksen mu kaan asukkaiden osallistamista halutaan lisätä. Kuntalain mukaisia osallistumis- ja vaikuttamismuotoja ovat seuraavat: 20 : äänioikeus kuntavaaleissa. 21 : äänestysoikeus kunnallisessa kansanäänestyksessä. 22 : osallistumis-ja vaikuttamismahdollisuudet. kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vai kut taa kunnan toimintaan. valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osal lis tu misen mahdollisuuksista. Asukkaiden osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti: 1. järjestämällä keskustelu-ja kuulemistilaisuuksia sekä kuntalaisraateja 2. selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa 3. valitsemalla palveluiden käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin 4. järjestämällä mahdollisuuksia osallistua kunnan talouden suun nit teluun(osal lis tu va budjetointi, sähköinen osallistuminen) 5. suunnittelemalla ja kehittämällä palveluja yhdessä palvelun käyttäjien kans sa(kump panuus) 6. tukemalla asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteista asioi den suunnittelua ja valmistelua Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Mikäli aloitteen te ki jöi nä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava kä si tel tä väk si kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palve lua koskevassa asiassa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden joh dos ta suoritetut toimenpiteet. Kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelun käyttäjille, jär jestöil le ja muille yhteisöille. kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjes tä mis tä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asiois-
ta, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä pää töksis tä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätös ten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa. Viestinnässä on käytettävä sel keää ja ymmärrettävää kieltä ja otettava huomioon kunnan eri asu kasryh mien tarpeet. Kuntalain (22 ) mukaan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asuk kail la ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset vaikuttaa ja osallistua kun nan toimintaan. Kunnilla on oikeus vapaasti päättää siitä, miten tämä vel vol li suus käytännössä toteutetaan. Oriveden kaupunkistrategialuonnoksen mukaan tavoite on lisätä asuk kaiden osallistumista kaupungin toimintaan. Tavoite on, että asukkaat osal listu vat palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja tuottamiseen ja että kaupun ki viestii myönteisesti ja aktiivisesti sekä toimii ketterästi erilaisissa yhteis työ ver kos tois sa. Kaupunkistrategian mukaan valtuustokauden 2017-2021 tavoitteita ovat: - suunnittelemme palveluja vuorovaikutteisesti kuntalaisten kanssa - yhteistyöverkostoihin osallistumalla kaupungin henkilöstö kartoittaa jat kuvas ti mahdollisuuksia tuottaa palveluja uusilla tavoilla esim. yhteistyössä yri tys ten ja järjestöjen kanssa - kaupunki viestii tekemisistään aktiivisesti ja ylläpitää myönteistä kes kus telu kult tuu ria Erilaisia osallistumisen ja vaikuttamisen edistämisen muotoja voivat olla muun muas sa: - keskustelu- ja kuulemistilaisuuksien järjestäminen - kehittämällä ja suunnittelemalla palveluja yhdessä käyttäjien kanssa - ottamalla palvelujen käyttäjien edustajia mukaan kunnan toimielimiin - selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa esimerkiksi ky se ly tut ki muk sin - tukemalla eri toimijoiden (asukkaat, järjestöt, yhdistykset) oma-aloitteista suun nit te lua ja valmistelua - järjestämällä mahdollisuuksia osallistua kunnan talouden suunnitteluun - digitaalinen palautekanavatyöskentely, (esimerkiksi Helsingin kaavatyöt) - visiointipajat Orivedellä on lisätty kuntalaisosallisuutta edistäviä tapahtumia ja kokeiluja ku ten esimerkiksi: Järjestöjen talo - hanke, asukaskyselyt kun nan stra tegia työn tueksi, kyselyt sisään- ja poismuuton syistä, kansalaisopiston kautta järjestetyt kun ta lais foo ru mit ja erilaisia teemailtoja ja tapahtumia eri ryhmien ja järjestöjen kans sa. Uutena kuntalaisosallisuuden muotona kaupunki aloittaa uuden ke hit tä mishank keen Osallistuva Orivesi joka on saanut myönteisen ra hoi tus pää töksen.
Liitteenä linkki Kuntaliiton Marianne Pekola-Sjöblomin tutkimukseen 1/2016 kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen, jonka keskeisiä tu lok sia olivat: http://shop.kunnat.net/download.php?filename=uploads/arttu2_nro1_2016.pdf "Demokratia-aiheiset väittämät: Kaksi kolmesta kuntalaisesta pitää kuntavaaleja edelleen tärkeimpänä kei no na vaikuttaa oman kuntansa asioihin. Lähes puolet kuntalaisista kannat taa mahdollisuutta äänestää kuntavaaleissa myös internetin välityksellä ja alle viidesosa kuntalaisista kannattaa äänestysikärajan laskemista ny kyises tä 18 vuodesta 16 vuoteen. Yli puolet kuntalaisista on sitä mieltä, että tärkeimmistä asioista pää tettäes sä tulisi järjestää kunnallinen kansanäänestys ja runsas kolmannes kun ta lai sis ta kannattaa kunnanjohtajan valintaa suoralla kansanvaalilla. Suorat osallistumis- ja vaikuttamistavat: Kahdeksan kymmenestä kyselyyn vastanneesta kuntalaisesta on käyt tänyt vähintään yhtä osallistumis- tai vaikuttamistapaa,vajaa viidennes ei ainoa ta kaan. Tilanne on pysynyt melko samana vuodesta 2011. Eniten käytettyjä suoria osallistumisen tapoja ovat kunnan asia kas-/käyttä jä kyselyyn vastaaminen ja jonkin yhdistyksen tai järjestön toimintaan osal lis tu mi nen. Kuntalaisaloite on vähiten käytetty osallistumiskeino. Parhaimpina vaikuttamistapoina pidetään talkootyöhön osallistumista, yhdis tyk sen tai järjestön kautta osallistumista, yhteydenottoa kunnan vi ranhal ti jaan sekä päiväkodin, koulun tms. vanhempainiltaan tai vastaavaan osal lis tu mis ta. Osallistumis- ja vaikuttamistapojen käyttö on vähentynyt, mutta usko niiden vaikuttavuuteen on lähes poikkeuksetta parantunut vuodesta 2011. Omakohtaista kokemusta osallistumis- ja vaikuttamistapojen käytöstä omaa vien arviot niiden vaikuttavuudesta ovat selvästi positiivisemmat kuin nii den kohdalla, joilla ei ole viimeaikaista omakohtaista käyttökokemusta. Osallistumistapojen käyttö ja vaikuttavuusarviot korreloivat merkittävästi po si tii vi ses ti monien muiden kuntalaisasenteiden kanssa, mm. kun nal lis poli tii kas ta kiinnostuksen,kuntavaaleissa äänestämisen sekä paikallisen samais tu mi sen kanssa. Yhdistysosallistuminen: Kuntalaiset osallistuvat eniten liikunta-/urheiluseurojen ja am mat ti yh distys ten toimintaan ja vähiten ympäristöjärjestöjen ja nuoriso- ja opis ke li ja järjes tö jen toimintaan. Kuntalaiset osallistuvat keskimäärin yhden yhdistyksen toimintaan. Yh distys osal lis tu mis ak tii vi suus on pysynyt suhteellisen stabiilina verrattuna vuoden 2011 kyselytuloksiin. Puoluetoimintaa pidetään vaikuttavimpana, ympäristö- ja elä ke läis jär jestö jen toimintaan osallistumista vähiten vaikuttavina yhdistysosallistumisen muo toi na. Useimpien yhdistysosallistumistapojen vaikuttavuusarviot ovat hie man parantuneet vuodesta 2011. Yhdistyksen toimintaan osallistuneet pitävät vaikuttavuutta selvästi parem pa na kuin ne, joilla ei ole omakohtaista kokemusta yh dis tys toi min nas ta.
Yhdistystoimintaan osallistuvien ja vaikuttavana pitävien kuntalaisten profii lit ovat pitkälti yhteneväisiä suoria osallistumistapoja käyttäneiden ja vaikut ta va na pitävien kuntalaisten profiilista." Kaupunginjohtajan ehdotus: Kehittämistoimikunta päättää - merkitä tiedoksi edellä esitetyn taustaselvityksen kuntalaisten osal lis tu mises ta ja vaikuttamisesta - käydä lähetekeskustelun kuntalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen kehit tä mi ses tä ja sen painopisteistä Orivedellä ottaen huomioon kau pun kistra te gian linjaukset - merkitä tiedoksi Osallistuva Orivesi hankesuunnitelman ja kokouksessa an net ta van esittelyn Päätös: Kehittämistoimikunta päätti: - merkitä tiedoksi edellä esitetyn taustaselvityksen kuntalaisten osal lis tu mises ta ja vaikuttamisesta - kävi lähetekeskustelun kuntalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen ke hittä mi ses tä ja sen painopisteistä Orivedellä ottaen huomioon kau pun ki stra tegian linjaukset - kävi keskustelun tiedottamisen tärkeydestä kaupungin tiedottamisen merki tyk ses tä - merkitsi tiedoksi Osallistuva Orivesi hankesuunnitelman ja kokouksessa an ne tun esittelyn Kehittämistoimikunta päätti päätti esittää kaupunginhallitukselle, että kaupun gin hal li tus kutsuu paikalle kumppanuustyöpaja toimintaan liittyvän asian tun ti jan joka osaa kertoa pilottityyppisten asukas kokeilujen ko ko naisuuk sis ta. Kehittämistoimikunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että kau pun ginhal li tus kehottaa kaavasuunnittelijoille että kaavasuunnittelu järjestää Keskus tien itäpuolen alueella uutena osallistumismuotona kaavakävelyn. (Opis tol ta Naarajoelle). Kehittämistoimikunta päätti myös esittää kaupunginhallitukselle että se kutsui si yhdessä Osallistuva Orivesi hankkeen kanssa alueen yhdistykset ja kuntalaiset yhteisiin teema- ja alueperusteisiin keskustelutilaisuuksiin. Kehittämistoimikunta päätti myös esittää kaupunginhallitukselle, että kaupun ki pohtisi nykyisten palaute- ja aloitejärjestelmien parempaa tie dot tamis ta ja niiden seurannan edelleen kehittämistä. - - - - - - - - - - - - Kaupunginhallitus 20.11.2017 350 Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää:
- merkitä tiedoksi kehittämistoimikunnan edellä esitetyn taustaselvityksen kun ta lais ten osallistumisesta ja vaikuttamisesta sekä muut ke hit tä mis toi mikun nas sa tiedoksi tulleet asiat. - hyväksyy kehittämistoimikunnan kaupunginhallitukselle tekemät eh do tukset ja saattaa ne johtoryhmälle täytäntöönpanoa varten. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Kehtmk 7 - - - - - - - - - - - - - - Orivedellä järjestettiin 3.2.2018 seminaari, jossa käsiteltiin kump pa nuuspöy tä toi min ta mallia. Mallia oli esittelemässä osallisuukoordinaattori Vuokko Jaakkola. Vuokko Jaakkola esitteli Pieksämäen kumppanuuspöytämallia. Siellä oli taus tal la kuntaliitoksia, joka oli yksi keskeinen taustatekijä toimintamallin luo mi sel le. Pieksämäelle on lisäksi perustettu Pieksämäen kylät ry on 2012, nimimuutos2017 Pieksämäkeläiset ry paikalliseksi kat to-or ga ni saa tio kylä- ja asukastoiminnalle. Pieksämäellä kumppanuuspöydät olivat: A) Paikkaperusteisia -> liitoskuntien pöydät asukkaiden ja virkamiesten koh taa mi sek si B) Asiaperusteisia -> palvelujen saavutettavuus kokoaa asiantuntijat samaan pöytään C) Teemaperusteisia -> vapaaehtoistoiminnan pöytä seuraväelle ja kaupun gil le Kaikkien pöytien kokoonkutsuja on kaupunki Tällä hetkellä Pieksämäellä kylien pöytiä on kolme ja ne kokoontuvat noin nel jä kertaa vuodessa ja lisäksi toiminnassa on palvelujen saa vu tet ta vuuden kumppanuuspöytä. Liitteenä on Vuokko Jaakkolan esitys Kumppanuuspöydät tutuksi. Kansalaisopiston rehtori Pia-Maria Ahonen ja hankekoordinaattori Piia Han ni la ovat valmistelleet kumppanuuspöytä-toimintamallin pilotoinnin käyn nis tä mis tä Orivedellä. Idea on, että kumppanuuspöytä kokoaa säännöl li ses ti saman pöydän ääreen eri toimijoita keskustelemaan ja ha ke maan yhdessä ratkaisuja esiin tuleviin tarpeisiin. Kumppanuuspöytä ei ole päätök sen te ko elin, vaan toimintamalli, joka mahdollistaa eri toimijoiden vä li sen kumppanuuden rakentamisen ja vahvistamisen. Malli toimii osal li suu den vahvistamisen työkaluna ja se on yksi keskustelevan lähidemokratian malleis ta. Valtuuston hyväksymässä kaupunkistrategiassa yksi tavoitekokonaisuus on kehittää toimintatapoja ja toimintakulttuuria siten, että asukkaita osal liste taan aiempaa enemmän palvelujen kehittämiseen ja suunnitteluun. Edelleen kaupunki toiminta eri yhteistyöverkoistoissa tehostetaan. Kump panuus pöy tä voisi toimia yhtenä konkreettisena työkaluna Oriveden edellä mai ni tun kaupunkistrategian tavoiteosion toteuttamisessa.
Kumppanuuspöytämallia voidaan lähteä pilotoimaan Orivedellä kult tuu ri hyvin voin ti ryh mäs sä sekä kylien ja kaupungin yhteisessä työryhmässä. Kulttuu ri hy vin voin ti ryh män perustaminen on kirjattu kaupungin uuteen hy vinvoin ti suun ni tel maan. Kulttuurihyvinvointityö on osa terveyden ja hy vin voinnin edistämistä ja Pirkanmaan alueellisessa kult tuu ri hy vin voin ti suun ni telmas sa on esitetty suositukset toimenpiteistä. Oriveden kaupungin 1.11.2017 käynnistämän Osallistuva Orivesi -hankkeen yksi tärkeimmistä ta voit teis ta taas on koota kylillä toimivat yhdistykset ja Oriveden kaupungin edus ta jat pohtimaan yhdessä kyläalueiden kehittämistä. Edellä olevien kumppanuuspöytäaiheiden lisäksi on keskustelussa ollut lähi ruo ka kumppanuuspöytä. Tästä käydään tarkentavaa keskustelua kokouk ses sa. Lisäksi on esillä ollut aseman seudun kehittämisen kump panuus pöy tä. Aseman seudun osalta ollaan strategisen yleiskaavaan val miste lun yhteydessä tekemässä selvitystä aseman seudun ke hit tä mis vaih to ehdois ta. Tässä selvitystyössä kuullaan asukkaiden mielipiteitä ja aja tuk sia. Tässä vaiheessa ei erillistä kumppanuuspöytää ole tar koi tuk sen mu kais ta aseman seudulle perustaa. Johtoryhmä valmistelee teemoja ja aikatauluja eri kuntalaistilaisuuksille. Näis tä lisäinfoa kokouksessa. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kehittämistoimikunta esittää kau pun gin hal lituk sel le, että - kumppanuuspöytämallia lähdetään pilotoimaan Orivedellä kult tuu ri hy vinvoin ti ryh mäs sä sekä kylien ja kaupungin yhteisessä työryhmässä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin ja kehittämistoimikunta päätti lisäksi esittää kau pun gin hal li tuk sel le, että: - kaupungin johtoryhmä nimeää koordinoijat kumppanuuspöytiin. - kumppanuuspöytämallista järjestetään valtuustoseminaari toukokuussa 2018 ja vetäjäksi kutsutaan Vuokko Jaakkola. - kumppanuuspöytätoiminnan ohjausryhmäksi nimetään ke hit tä mis toi mikun ta. - valmiusasioissa kylien ja kaupungin välisen yhteistoiminnan ai kaan saa misek si lä he te tään kylille kysely ja luodaan toimintamalli toukokuun 2018 loppuun men nes sä. Merkittiin, että kansalaisopiston rehtori Pia-Maria Ahonen ja han ke koor dinaat to ri Piia Hannila olivat kokouksessa asiantuntijoina läsnä asian kä sit telyn ajan. Merkittiin, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta Jakara oli tämän asian käsittelyn aikana poissa kokouksesta kello 15.49-16.14. - - - - - - - - - -