1 TOIMINTAKERTOMUS 2010-2011 Toimintakautena jatkettiin perinteistä klubitoimintaa klubin strategian mukaisesti. Toiminta ja aktiviteetit olivat lähes suunnitelmien mukaisia melko perinteisesti. Varoja kerättiin Rajamäki-päivän tempauksella, myyjäisillä, vapun lämpötilaveikkauksella ja golfilla. Rajamäen yläasteen ja lukion 50-vuotisjuhlavuotta tuettiin. Varoja jaettiin koulutukseen, stipendeihin, perhekodin kodin lapsille ja maailman luonnonkatastrofien uhreille. Toteutuneet luvut käyvät selville tuloslaskelmasta. Siitä käy myös selville, että mitä hankittiin ja myös miten se pääosin jaettiin. KLUBIHALLITUS Presidentti Jussi Ronkainen Sihteeri Seppo Lahdenvuo Rahastonhoitaja Kari Edelmann 1. varapresidentti Arto Hägg 2. varapresidentti Jyrki Lihr Klubimestari Markku Björkbacka Seremoniamestari Markku Kujanpää Tiedotussihteeri Jari Hämäläinen Past-presidentti Jukka Paulavaara Hallitus kokoontui yhdeksän kertaa. Kauden aloittanut taljanvaihto pidettiin elokuun 23. lomakoti Kotorannan tiloissa ladyjen kera. Taljanvaihdon lisäksi hallitus kokoontui yhdeksän kertaa jäsenten isännöimänä, useimmiten jäsenten kodeissa. KLUBIKOKOUKSET SYYSKUUN KLUBIKOKOUS 15.9.2010
2 Puhetta johti 2 vpres Jyrki Lihr, koska Jussi Ronkainen oli estynyt äkillisen sairastapauksen vuoksi. Kesäkuun golfturnaus sujui onnistuneesti. Toimintasuunnitelma käsiteltiin ja siihen tehtiin pieniä tarkennuksia. Klubi sai kiitoksia Rajamäen yläasteen ja lukion oppilaskunnan viihtyvyysprojektin sekä koulun 50-vuotisjuhlajulkaisun tukemisesta. Rajamäkipäivä sujui mainiosti ja Skeba bändiskaba oli uutena aktiviteettina kyläpäivillä. Bändikisan voitti The Quild of Passion yhtye. LOKAKUUN KLUBIKOKOUS 20.10.2010 Kokous pidettiin Rajamäen yläasteen ja lukion tiloissa. Vs Rehtori Jyrki Lihr esitteli oppilaskunnan viihtyvyysprojektin tuloksia käytännössä. Perhevirkistysilta pidettiin 2.10. Rajamäen uimahallilla. Lions palvelupäivä toteutettiin 9.10. Nurmijärven palvelutalon kanssa ajeluttamalla pohjoisnurmijärveläisiä dementikkopotilaita kotiseudulla. Järjestelyistä vastasi Markku Björkbacka. Uudeksi jäseneksi hyväksyttiin Kari Suomela. VUOSIKOKOUS 2010 Hyväksyttiin vuosikertomus 2009-2010. Vahvistettiin tilinpäätös 2009-2010, joka osoitti toimintavuonna jaetun avustuksia 4088,81. Klubitoiminnan osalta tilinpäätös osoitti alijäämää 361,26. Klubin jäsenmaksuksi vahvistettiin 80. Hyväksyttiin talousarvio. MARRASKUUN KLUBIKOKOUS Kokous pidettiin Lomakoti Kotorannassa Kiljavalla. Todettiin klubin osallistuneen onnistuneesti YLE:n hyvä säätiön Nenäpäiväkeräykseen. Tikkaoja ja Edelmann jakoivat Länsikaaren päiväkotiin 100 heijastinta isänpäivän alla 10.11. Päätettiin asettaa Torsti Ruokoski piirikuvernööriehdokkaaksi. Hallitus vieraili LC Tiirismaan vieraana 10.11. Klubiesitelmän äänielokuvan synnystä piti Ronkainen. JOULUKUUN KLUBIKOKOUS Kokouspaikkana oli Haaviston maja. Kokous pidettiin pikkujoulun merkeissä puolisokokouksena joululauluja laulaen. Klubin historiikkitoimikunta oli aloittanut toimintansa. Joulukorttiaktiviteetti hoidettiin perinteisesti. Itsenäisyyspäivänä oli perinteinen
3 lipunnosto ja sankarivainajien muistaminen kynttilöin sekä yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa seppeleellä. Joulumyyjäiset pidettiin 12.12. onnistuneesti kansalaisjärjestöjen sekä yläasteen ja lukion kera. Kunnioitettavan pitkän leijonataipaleen käyneet klubimme jäsenet Lasse Honkanen ja Matti Kivinen olivat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Uusi jäsen Kari Suomela vastaanotettiin klubiin seremonian mukaisesti. TAMMIKUUN KLUBIKOKOUS Kokouspaikkana oli linja-auto matkalla Lahteen teatteriin ruokailemaan ja katsomaan Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Nikinharjun vierailu sujui perinteisesti yhdessä Nurmijärven klubin kanssa stipendin ja hedelmälahjan kera. Todettiin, että keväälle suunniteltu yleisötilaisuus siirtyy seuraavalle kaudelle. Todettiin laajan klubilaisjoukon saattaneen Lasse Honkasen ja Matti Kivisen haudan lepoon. HELMIKUUN KLUBIKOKOUS Kokouspaikkana oli Lähitaksi Oy:n tilat Pohjois-Haagassa Helsingissä, jossa kokouksen aluksi esiteltiin taksitoimintaa. Vierailijana oli varapiirikuvernööri Jouko Inkeroinen. Skeba bändiskaban piirikisan voitti Rajamäen karsinnan voittanut Quild of Passion, joka jatkaa Seinäjoen semifinaaliin. MAALISKUUN KLUBIKOKOUS Kokouspaikkana oli ravintola Duetto Nurmijärvellä. Kokousta ennen käytiin keilaamassa. Vierailijana oli Toni Oikarinen LC Viertola Hyvinkäästä. Kunnan klubien yhteinen Nuorisoja päihde-tilaisuus siirtyi seuraavaan kauteen. Lämpötilaveikkauksen valmistelut todettiin alkaneeksi. Uuden Seelannin ja Japanin luonnonkatasrofeihin myönnettiin avustusta molempiin 320. HUHTIKUUN KLUBIKOKOUS Kokouspaikkana oli Pikku Paroni. Lämpötilaveikkauksen valmistelut ja golf-valmistelut etenivät. Lehtipuu oli järjestänyt klubin arkiston entistä ehommaksi historiikkityön ohella. Vuotuiset kielistipendit myönnettiin Rajamäen Metsänkävijöiden kansainvälisen Jamboree-
4 leirin osallistujille. Uusi jäsenehdokas Jari Vehmaanperä esiteltiin. Todettiin, että ensimmäistä kertaa klubin jäsen oli valittu piirikuvernööriksi. Hän on Torsti Ruokoski. Uusi hallitus esiteltiin vaalikokousta varten. VAALIKOKOUS Kauden 2011-12 hallitukseksi valittiin: Presidentti Arto Hägg, 1. varapresidentti Markku Björkbacka, 2. varapresidentti Jyrki Lihr, sihteeri Tom Uusitalo, rahastonhoitaja Seppo Tikkaoja, tiedotussihteeri Jari Hämäläinen, klubimestari Seppo Lahdenvuo, Seremoniamestari Jukka Jokinen, past presidentti Jussi Ronkainen. Toiminnantarkastajiksi valittiin Ruokoski ja Rönnberg, varalle Simanainen ja Vento. Jari Vehmaanperä valittiin jäseneksi. TOUKOKUUN KLUBIKOKOUS Kokous pidettiin matkalla Fiskarsiin kevätjuhlaan. Kevätjuhlaan osallistui 15 veljeä ja 13 ladya sekä vieraana Lions Club Kanervan presidentti Aija Jokilammi sekä LC Nurmijärven presidentti Heikki Valanne puolisoineen. Todettiin Lämpötilaveikkauksen sujuneen hyvin, joskin torniin jäi vielä vapaata mainostilaa. Mainostornin ulkoasun uusiminen onnistui hyvin. Kevätjuhlassa Jari Vehmaanperä otettiin seremonian mukaisesti jäseneksi. Seppo Tikkaoja sai Melvin Jones jäsenyyden ansioistaan lionstyössä. Vuotuiset ansiomerkit jaettiin kevätjuhlan yhteydessä. Pikku Paronin vitriinikaappi järjestettiin. OSALLISTUMINEN KOKOUKSIIN JÄSENASIAT Klubiin kuului toimintakauden alussa 33 jäsentä, joista neljä etuoikeutettuja. Klubiin kutsuttiin toimintakauden aikana uudet jäsenet: Kari Suomela ja Jari Vehmaanperä. Kaksi klubin jäsentä nukkui pois: Lasse Honkanen ja Matti Kivinen.
5 Kauden 100% jäsenet: Markku Björkbacka, Kari Edelmann, Kaj Grönroos, Jorma Hanka, Arto Hägg, Jari Hämäläinen, Jukka Jokinen, Markku Kujanpää, Seppo Lahdenvuo, Eero Lehtipuu, Erkki Nyman, Jussi Ronkainen, Torsti Ruokoski, Reijo Rönnberg, Antti Simanainen, Seppo Tikkaoja, Kyösti Vento. PALKITSEMISET Kuukauden leijonat kaudella 2010-2011 jaettiin seuraavasti: (8.2011) Jari Hämäläinen: Rajamäkipäivän järjestelyt (9.2011) Markku Björkbacka: Lions toimintapäivän kiertoajelun järjestäminen (10.2011) Seppo Tikkaoja: Aktiviteetin järjestäminen, heijastimet päiväkotiin (11. 2011) Matti Kaasalainen: Joulukorttiaktiviteetti (1.2011) May Edelmann-Roth: Teatteriretken ruokailujärjestelyt (2.2011) Markku Kujanpää: Teatteriretken järjestelyt (3.2011) Reino Laakso: Pitkäaikainen puurtaminen lämpötilaveikkaus torni -aktiviteetissa (4.2011) Erkki Nyman: Aktiivisuus mainostornin markkinoinnissa (5.2011) Torsti Ruokoski: klubin ensimmäinen piirikuvernööri PIIRI- JA LIITTOTASON EDUSTUS Piirikokousedustajat: Hägg, Ruokoski, Uusitalo Liittokokousedustajat: Hägg, Uusitalo Torsti Ruokoski valittiin piirikuvernööriksi JAETUT AVUSTUKSET Pakistanin katastrofiapu 1000 Skeba bändiskaban palkinnot 150 Camp Park tukimaksu (107C piirin leiri) 150
6 Rajamäen lukio Cern-tiedeleiri 400 Nenäpäivä 180 Nikinharju perhekoti 1200 Uusi Seelanti katastrofiapu 320 Japani katastrofiapu 320 Partiolaiset osallistuminen World jamboree partioleirille Ruotsissa kahdeksalle partiolaiselle yhteensä 1700 AKTIVITEETIT JA MUU TOIMINTA Rajamäen kyläpäivä 28.8.2010 pidettiin Jari Hämäläisen johdolla. Paikalle järjestettiin klubin esittely peleineen sekä Rajamäen yläasteen ja lukion 50-vuotisjuhlajulkaisun myynti. Samalla järjestettiin Skeba bändiskaban esikarsinta, jonka voitti Quild of Passion yhtye. Seppo Lahdenvuon johdolla pidettiin klubin perheiden virkistysilta 2.10.2010 Rajamäen uimahallilla. Lionsperheiden jäseniä osallistui 21 henkeä. Markku Björkbackan organisoima Lions toimintapäivä 9.10.2010 sujui palvelukodin dementikkovanhusten kotiseutuajelun merkeissä. Nenäpäiväkeräys 5.11.2011 Rahakulman kauppojen edessä. Vierailuaktiviteetti: hallitus kävi tutustumassa LC Lahti Tiirismaan klubikokoukseen 10.11.2010. Isenäisyyspäivänaktiviteetti 6.12.2010. Lipunnosto Rajakaaren edustalla ja kynttilöiden sytyttäminen Rajamäen sankarihaudoille. Joulumyyjäiset 12.12.2010 yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen sekä Rajamäen yläasteen ja lukion kanssa Kuntolan ruokalassa. Tuotto oli n. 900.
7 Nikinharjun perhekodin lasten muistaminen LC Nurmijärven kanssa 15.12.2010. Lions kirkkopyhä 9.1.2011. pidettiin perinteiseen tapaan Rajamäen kirkossa. Teatteriretki Lahden kaupunginteatteriin 22.1.2010. Näytäntönä oli Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Retken yhteydessä oli ruokailu Mamma Maria ravintolassa. Rajamäen karsinnan Skeba bändiskabassa voittanut Quild of Passion voitti piirikarsinnan 27.1.2011. Klubin perheiden talviulkoilupäivä pidettiin 6.3.2011 Märkiössä. Osallistujia 21. Vapun lämpötilaveikkaus ja mainostorni. Mainostornin ulkoasu uusittiin. Lämpötilan 5,8 astetta arvasi oikein yksi henkilö. Nettotulos oli n. 2700. Skeba bändiskaban semifinaalin Seinäjoella jatkoon pääsi Quild of Passion Rajamäeltä. Klubin kevätjuhla opastettuine kiertoajeluineen Fiskarsissa Kuparipaja ravintolassa 21.5.2011. Skeba bändiskaban loppukilpailussa Vaasassa Quild of Passion sijoittui toiseksi. Golfkisat pidettiin19.6.2010 Nurmijärven golfkeskuksessa. Se keräsi noin 80 hengen osallistujajoukon ja noin 2400 tuoton. Järjestelyt sujuivat mainiosti aikaisempien vuosien kokemuksella ja tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut. Aktiviteettituotot n 7500 Aktiviteettituotot n 2500 Aktiviteettinetto n 4900 Jaettu n 4700