Säteilyvamma ja säteilysairaus

Eeva Salminen Säteilyvamma ja säteilysairaus Ionisoiva säteily ei ole aisteilla havaittavaa. Huomattava paikallinen tai koko kehon altistus johtaa oireisiin ja taudinkuvaan, joiden kulku tunnetaan. Onnettomuustilanteessa ensitoimi on säteilyaltistuksen lopettaminen ja henkilön puhdistaminen sekä henkeä uhkaavan vammautumisen yhteydessä tarvittava ensiapu. Säteilyvammojen ja sairauden kehitys ei riipu ensiavusta, vaan spesifisen hoidon suunnitteluun on aikaa muutamasta päivästä kahteen viikkoon, mikäli annos ei ole välittömästi tappava. Spesifisiä vasta-aineita, joilla haittoja voidaan vähentää, on vähän, mutta puhdistus- ja hoitokeinoin voidaan jonkin verran vaikuttaa altistuksen kestoon ja haittojen vakavuuteen. Joditableteilla voidaan suojata vain kilpirauhanen, ja niiden ottamisajankohta on ratkaiseva. Vaikean paikallisen säteilyvaurion ja sairauden hoito vaatii erityisosaamista monesta yksiköstä ja kansainvälistä yhteistyötä. H iroshima, Nagasaki, Tšernobyl ja Fukushima muistetaan, ja onnettomuusuutisointi ja viime aikoina mediassa käyty sananvaihto mahdollisesta ydinaseiden käytöstä maailmanpolitiikan kriisitilanteissa ovat herättäneet suomalaisessakin väestössä ionisoivaan säteilyyn liittyvää pelkoa ja kysymyksiä. Suomessa ei ole omakohtaisia kokemuksia vakavista säteilysairauksista. Säteilyonnettomuudet ovat hyvin harvinaisia, mutta yksittäisiä tai useaa henkilöä koskettavia säteilyaltistumisonnettomuuksia raportoidaan maailmassa vuosittain. Suomi on ydinvoimaa käyttävä ja ydinjätettä säilyttävä maa. Säteilylähteitä käytetään terveydenhuollon laitosten ohella monissa teollisuuslaitoksissa ja pienehköissäkin yrityksissä laadunvarmistuksessa, esimerkiksi leipomoissa, virvoitusjuomatehtaissa ja pienpanimoissa. Terveydenhuollossa on oltava toimintasuunnitelma säteilyonnettomuuden varalta. Lääketieteellinen säteilyn käyttö on meillä osaavissa käsissä ja oleellinen osa diagnostiikkaa ja hoitoa. Onnettomuus tilanteet ovat äkillisiä ja ennalta arvaamattomia, diagnoosi voi viivästyä tai olla puutteellinen ja tilanteeseen liittyy helposti pelkoa ja paniikkimaisia ratkaisuja. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA edellyttää turvalli Kuva: istock 903 Duodecim 2018;134:903 9

TAULUKKO 1. Vaikutukset ja oireet suhteessa koko kehon ja paikalliseen säteilyaltistusannokseen. Potilaat voidaan oireiden ajallisen esiintymisen ja vaikeuden mukaan luokitella jatkotoimenpiteitä ja hoitoa varten. Koko kehon annos (Sv) Vaikutus ja oireilu 0,005 (5 msv) Oireeton, havaitsematon 0,1 (100 msv) Oireeton, mahdollisesti havaittavissa kromosomianalyysillä 0,5 (500 msv) Oireeton, pahoinvointia ja oksentelua < 10 %:lla altistuneista, lymfosyytti- ja trombosyyttimäärien ohimenevä pieneneminen 1,0 15 %:lla pahoinvointia ja oksentelua 2 tunnin sisällä altistuksesta 2,0 Valtaosalla altistuneista pahoinvointia, oksentelua, ruokahaluttomuutta, iho-oireita (kutina, punoitus) ja hiusten lähtöä 4,0 Pahoinvointi, oksentelu, ripuli 48 tunnin kuluessa, ihovaurio (palovamman kaltainen), karvoituksen lähtö, vakava luuydinvaurio, kuolleisuus 50 % ilman hoitoa 6,0 Vakava luuydinvaurio, 100 %:n kuolleisuus 30 vrk:ssa ilman hoitoa, hoidettujen kuolleisuus 50 % 7,0 Ruoansulatuskanavan vaurio oireineen, vakava luuydinvaurio, kuolema 2 3 viikossa > 20,0 Keskushermosto-oireet, välitön raju oksentelu ja ripulointi, päänsärky ja tajunnan häiriö, kouristukset, sokki ja kuolema 24 72 tunnissa Paikallinen annos > 3 Gy Punoitus, karvoituksen lähtö > 15 Gy Rakkuloita, haavaumia Sikiövaurio 1 > 100 mgy Lievästi heikentynyt älykkyys, pienipäisyys > 0,5 Gy Vakava älyllinen kehitysvammaisuus > 1 Gy Muu kehitysvamma 1 Ensimmäinen raskauskolmannes herkintä aikaa Sv = sievert, ionisoivan säteilyn annosekvivalentin mittayksikkö SI-järjestelmässä. Sitä käytetään samaistamaan annoksen suuruus eri säteilylajeissa (ekvivalentti annos = absorboitunut annos x säteilyn painotuskerroin), jossa 1 Sv = 1 Gy gammasäteilyä. suusstandardinsa mukaan kaikilta jäsenmailtaan säteilylle altistuneiden hoidon ohjeistusta, mikä koskee Suomeakin (1). Ionisoivan säteilyn vaikutuksista Ionisoivan säteilyn vaikutus riippuu saadusta annoksesta, säteilyn lajista (alfa-, beeta-, gamma- tai neutronisäteily) ja siitä, altistuuko henkilö sisäisesti vai ulkoisesti. Jakautuvat solut ovat erityisen herkkiä DNA-vaurioille, joten verta muodostava luuydin, suolisto ja sukupuoli elimet sekä sikiön kudokset ovat muita kudoksia herkempiä (TAULUKKO 1) (1,2). Säteilyä ei voi aistia, ja sen vaikutukset ilmenevät viiveellä sekä paikallisissa että koko kehon altistuksissa. Henkilö ei välttämättä ymmärrä altistuneensa vakavalle annokselle tai hän saattaa pelätä saaneensa terveydelle haitallisen annoksen säteilyä, vaikka näin ei olisi tapahtunut. Esimerkki vakavasta altistuksesta on Aleksandr Litvinenkon myrkyttäminen teekuppiin laitetulla poloniumilla ja siitä seurannut vakavaoireinen, muutamassa viikossa kuolemaan johtanut sairastuminen. Radioaktiivinen annos oli niin huomattava, että Litvinenkon säteilysairausoireet alkoivat välittömästi. Oireet pahenivat nopeasti, kunto romahti ja hiukset lähtivät, mutta ulkoinen mittaus ei osoittanut myrkytyksen syytä. Syy selvisi virtsan alfasäteilyn mittauksella vasta potilaan ollessa jo kuolemaisillaan (3). Hänen eritteensä säteilivät, ja jälkiä poloniumista voitiin todeta yli sadalla häntä hoitaneella tai hänen kanssaan muuten läheisessä kontaktissa olleella henkilöllä. Heillä ei kuitenkaan todettu säteilyn aiheuttamia terveysvaikutuksia (3). Esimerkeiksi säteilylle altistumatta jäämisestä mutta altistumisen pelosta sopivatkin ne viitisen sataa henkilöä, jotka halusivat tutkituttaa itsensä Litvinenkon tapauksen yhteydessä ilman, että jälkeäkään tuosta radioaktiivisuudesta voitiin osoittaa sekä ne kaksisataa ranskalaista journalistia, jotka hakeutuivat koko ke E. Salminen 904

TAULUKKO 2. Varhaisvaiheen löydösten luokitus ulkoisen paikallisen sädevaurion yhteydessä (4). Oire tai löydös Aste 1 Aste 2 Aste 3 Aste 4 Punoitus tai eryteema Tuntemus tai kutina Vähäinen tai ohimenevä Kutina Läiskiä tai laajuus ihon pinta-alasta < 10 cm2 Vähäinen tai ohimenevä kipu Selviä tai yhteen sulautuneita, 10 40 % ihon pinta-alasta Vaikeampi tai jatkuva kipu Vaikea, > 40 % ihon pinta-alasta, erytrodermia Vaikea, jatkuva kipu Turvotus Oireeton Oireinen, pinkeä Jonkin verran haittaa Toimintarajoite Rakkulat Vähän, kudosnestettä Vähän, verisiä Huomattavia, kudosnestettä Huomattavia, verisiä Deskvamaatio Ei Paikottainen, kuiva Paikoittainen, kostea Yhtenevä, kostea Haava, kuolio Orvaskeden (epidermis) tasolla Verinahan (dermis) tasolla Ihonalainen Lihas- tai luuvaurio Karvoitusmuutos Ohut, vähäinen Tuppoinen, näkyvä Täydellinen, ei pysyvä Täydellinen tai pysyvä Kynnen irtoaminen Ei Osittain Ei määritetty Täydellinen hon mittaukseen Fukushiman onnettomuuden jälkeen ilman, että merkkejä säteilyaltistuksesta todennettiin. Säteily ei ole aistein tunnettavissa, säteilevä aine voi olla monessa eri olomuodossa eikä säteilylähdettä välttämättä tunnisteta ja osata varoa. Paikallinen säteilyvamma Tyypillisiä tilanteita, joissa syntyy paikallinen säteilyvamma, ovat voimakkaan säteilylähteen käsittely ilman varotoimia ymmärtämättä, että kyseessä on säteilylähde sekä säteilylaitteen rikkoutumisen korjausyritys lähteen ollessa päällä. Useissa tapauksissa on ollut kyse teollisuuden säteilylähteiden huolimattomasta käsittelystä, kun on esimerkiksi varastettu tai poimittu irrallaan oleva säteilylähde tai käsitelty sitä ilman suojausta. Paikallinen säteilyvamma on dynaaminen tapahtuma. Punoitus, karvoituksen lähteminen, kipu ja muut paikallisoireet kehittyvät viiveellä (TAULUKKO 2) (4). Alkuvaiheessa kipu ei ole ongelma, mutta kudosvaurion kehittyessä se on ankara ja vaikeahoitoinen. Ihorakkulat kehittyvät muutaman viikon jälkeen, laajenevat nekroosit kuukausien kuluessa. Lyhyenkin paikallisen altistuksen jälkeen ihoon kehittyy hankalahoitoinen nekroosi, jos kudoksen saama säteilyannos on yli 20 grayta (Gy) (5,6). Vaurioituneen alueen poistoyritykset voivat johtaa mutiloiviin leik kauk siin, joista huolimatta kudosvauriot saattavat edetä reuna-alueilla ja johtaa lopulta amputaatioihin. Nekroottinen kudos on yleensä poistettava suuren sädeannoksen saaneelta alueelta, mutta se ei välttämättä riitä pysäyttämään etenevää kudostuhoa. TAULUKOSSA 2 esitetään kooste paikallisen säteilyvaurion oireista ja luokituksesta. Potilaan saama säteilyannos voidaan arvioida dosimetrisesti, kliinisen kuvan kehittymisen perusteella, altistumista seuraavien päivien lymfosyyttimääristä tai kromosomianalyysillä. Verenkuvan seurannassa ensimmäinen näyte otetaan mahdollisimman pian tapahtuneen altistuksen jälkeen ja seuraavat 6 12 tunnin välein. Jos lymfosyyttien absoluuttinen määrä ei kahden vuorokauden aikana ole pienentynyt, ei säteily sairautta kehity, mutta lymfosyyttimäärän voimakas pieneneminen lähelle nollaa kahden vuorokauden kuluessa on merkki hengenvaarallisesta annoksesta (1). Kromosomianalyysi tehdään veren lymfosyyttiviljelmästä, ja se antaa luotettavan annosarvion, jos koko kehon annos on ollut 0,2 5 Gy (1). Hyvä paikallishoito on tarpeen, ja nekroottinen kudos tulee poistaa kirurgisesti. Mesenkymaalisia kantasoluja tutkitaan paikallisen säteilyvaurion aiheuttaman kudos tuhon korvaamiseksi. Tapa eristää soluja vaihtelee. Solut eristetään luuytimestä ja niitä viljellään pari viikkoa, jotta soluja saadaan riittävä määrä, minkä jälkeen solut ruiskutetaan vamma-alueelle. Samoja soluja voidaan eristää rasvakudoksestakin. 905 Säteilyvamma ja säteilysairaus

Ydinasiat Ionisoivan säteilyn aiheuttama paikallinen tai koko kehon altistus johtaa oireisiin, joiden kehityskulku tunnetaan. Puhdistus- ja hoitokeinoin voidaan vaikuttaa altistuksen kestoon ja siitä seuraavien haittojen vakavuuteen. Oireiden kehitys ja verenkuvan seuranta kertovat altistusannoksesta. Joditableteilla voidaan suojata vain kilpirauhanen, ja niiden ottoajankohta on ratkaiseva. 8 8 Säteilyvamman ja sairauden hoidon tulos riippuu säteilyannoksesta, ja hoito vaatii monen yksikön erityisosaamista ja kansainvälistä yhteistyötä. Usean potilaan sädehoidon komplikaationa syntyneitä haavaumia onkin jo hoidettu mesenkymaalisilla kantasoluilla hyvin tuloksin. Hoitotiimi on moniammatillinen ja usein IAEA:n koordinoima. Hoito voi jatkua kuukausien tai jopa vuo sien ajan. Kantasolutekniikkaa säteilyvammojen hoitoon on kehitetty ja sitä on saatavilla erityisesti Ranskassa, Venäjällä, Brasiliassa ja Japanissa. Säteilysairaus Äkillisestä säteilysairaudesta (acute radiation sickness, ARS) on opittu laajemmin Japanin atomipommitusuhreista ja Tšernobylin palomiehistä. Muutoin IAEA:n maailmalta rekisteröimät sairaustapaukset ovat olleet valtaosin yksittäisiä. Säteilysairaus kehittyy, jos koko kehon altistus on yli 1 Gy. Jos annos on yli 8 Gy, sairaus johtaa hoidoista huolimatta väistämättä kuolemaan ilman välitöntä kantasolusiirtoa. Onnettomuudessa saadun säteilyannoksen vaikutuksia ei voida suoraan verrata luuydinsiirtopotilaiden sairaalassa saaman koko kehon sädehoidon vaikutuksiin. Koko kehon sädetys sairaalassa toteutetaan jaksotettuna, puhtaassa eristyksessä ja keuhkosuojauksin tarkkaan valvotusti ja erityisellä annosnopeudella. Onnettomuustilanne altistuminen hengenvaarallisine seurauksineen jo pienemmänkin sädeannoksen myötä poikkeaa tästä täysin, joten toipumista ei voida taata parhaallakaan jälkihoidolla, jos koko kehon annos on yli 6 Gy. Paikallinen säteilyvamma voi aiheuttaa koko keholle niin suuren annoksen, että kehittyy äkillinen säteilysairaus. Säteily voi myös tulla sisäisestä annoksesta. Alkuvaiheen oireet ilmaantuvat annoksen mukaan muutaman tunnin kuluessa ja ovat epäspesifisiä, esimerkiksi pahoinvointia, särkyjä ja ripulia (TAULUKKO 3) (4). Oireiden kirjo, alkamisaika ja vaikeus korreloivat säteilyannokseen, samoin lymfosyytti- ja trombosyyttimäärät altistusta seuraavien tuntien ja vuorokausien aikana. Onnettomuustilanteessa on kartoitettava tietoa henkilön sijainnista, altistuksen kestosta, säteilyn laadusta, oireista ja vammoista. Näiden perusteella arvioidaan tarvittavat jatkotoimenpiteet ja hoitopaikka. Puhdistaminen ja kontaminoituneiden vaatteiden poisto ovat ensiarvoisen tärkeitä säteilyaltistuksen minimoimiseksi. Ne voidaan tehdä joko onnettomuuspaikan läheisyydessä tai sairaalassa, jolloin sairaalassa on oltava puhdistumislinja ja hoitolinja erillään toisistaan. Jos säteilyannos ei ole tappava eli jää alle 6 Gy:n, mikä antaa mahdollisuuden kuratiiviseen hoitoon, voidaan hoitostrategia suunnitella rauhassa ensimmäisten päivien tulosten perusteella (TAULUKKO 3) (4). Jo tapahtuneen onnettomuuden pelastus- ja siivoustöihin joutuvien säteilysairauden ehkäisemiseksi on esitetty erityisen lantiosuojan käyttöä. Puolet verta muodostavan kudoksen kantasoluista sijoittuu lantion ja lonkkien luuytimeen, ja lantiossa on osa sädeherkkää suolistoa ja naisilla munasarjat. Jos tulevaan säteilyyn esimerkiksi puhdistustoimien yhteydessä voidaan varautua ennakolta, lantion aluetta voidaan suojata niin, että vaikka koko kehon annos olisi 6 Gy, jää verta muodostavia kantasoluja eloon ja suoliston sädevaurio sekä munasarjavaurio pienentyvät niin, että eloonjäämismahdollisuus paranee (7). Säteilyvaikutusta voidaan rajallisesti lyhentää ulkoisin ja sisäisin puhdistustoimin tai aineilla, jotka vähentävät imeytymistä ja siirty E. Salminen 906

TAULUKKO 3. Säteilylle altistuneen potilaan arviointi säteilysairautta epäiltäessä. Oireiden laatu, kirjo, vaikeus ja ajallinen esiintyminen kertovat säteilyaltistuksen määrästä (4). Havainto Taso 1 Taso 2 Taso 3 Viive < 12 t < 5 t < 30 min Punoitus tai eryteema 0 +/ +++ < 3 t Heikotus + ++ +++ Pahoinvointi + ++ ( ) Oksentelukertoja/pv 1 1 10 > 10, jatkuva Ripulia tai ulostamiskertoja/pv 2 3, uloste kiinteää 2 9, uloste pehmeää > 10, uloste vetistä Vatsakipu Vähäinen Intensiivinen Tuskallinen tai sietämätön Päänsärky 0 ++ Tuskallinen, kohonnut kallonsisäinen paine Kehon lämpö < 38 C 38 40 C > 40 C Verenpaine Normaali Väliaikainen lasku Systolinen < 80 mmhg Tajunta Normaali Normaali Tajuttomuus, kooma Lymfosyyttimäärä (24 t) > 1 500/µl < 1 500/µl < 500/µl Lymfosyyttimäärä (48 t) > 1 500/µl < 1 500/µl < 100/µl Hoitostrategia Polikliininen seuranta Sairaalahoito, tarvittaessa tehohoito Verensiirrot, kasvutekijät, kantasolusiirto Monielinvaurion ennuste, hoito ennusteen mukaan mistä kehoon. Spesifisiä vasta-aineita säteilyn soluvaurioille ei ole, mutta joillakin vasta-aineilla voidaan nopeuttaa säteilyn aiheuttajan poistoa tai vähentää kertymistä elimistöön. Tällaisia ovat kaliumjodidi, joka ennen säteilyn kohdistumista otettuna suojaa kilpirauhasen ja dietyleeni tria miini penta etikka happo (DTPA), joka vähentää tiettyjen isotooppien vaikutuksen kestoa vähentämällä niiden imeytymistä ja lisäämällä niiden erittymistä suolistoon. DTPA on kemial linen yhdiste, joka yhdistettynä kalsiumiin poistaa elimistöön joutuneita myrkyllisiä raskasmetalleja ja joitakin radioaktiivisia aineita (1). Elimistä vain kilpirauhanen voidaan täysin suojata kaliumjodidilla, mikäli suoja-annos otetaan ennen altistusta tai aivan altistuksen alussa ennen kuin radioaktiivinen jodi on kyllästänyt kilpirauhasen. Suomessa on jonkin verran DPTA:ta ja muita lääkeaineita tiettyjen säteilyaltistusten varalle HUS-Apteekissa, josta niitä saadaan muualle Suomeen tarvittaessa. Periaatteessa jokaisella sairaanhoitopiirillä on vastuu varautua omalta osaltaan. Suomessa Myrkytystietokeskus koordinoi monikemikaalivasta-aineiden yhteisvarastointia, johon säteilyonnettomuudessa käytettävät vasta-aineetkin on tarkoitus sisällyttää. Yhdysvaltain lääkevalvontaviranomainen FDA on listannut lääkkeitä, jotka on hyväksytty välittömään käyttöön säteilysairaustapauksissa sekä lääkkeitä, jotka eläinkokeissa ovat olleet lupaavia ja voidaan ottaa käyttöön säteilysairaan hoidossa (8). Säteilysairaiden hoidot tapahtuvat hematologisissa yksiköissä, ja niissä pyritään verituotteilla, kasvutekijöillä, infek tioiden hoidoilla ja tarvittaessa kantasolusiirroilla mahdollistamaan kriittisten elintoimintojen ylläpitäminen ja kehon toipuminen (4,9,10,11). Pitkäaikaisvaikutukset Säteilyonnettomuuksissa pieni määrä henkilöitä altistuu suurille, välitöntä terveyshaittaa aiheuttaville annoksille ja suuri määrä pienille annoksille, joiden terveyshaitat ovat vähäiset tai osoittamattomat. Tšernobylin ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuksissa suuri määrä ihmisiä altistui vähäisille säteilyannoksille, jotka saattavat aiheuttaa stokastisia eli satunnaisia vaikutuksia vuosien tai vuosikymmenten jälkeen. Kymmenien vuosien seurantaohjelmista on saatu tietoa siitä, miten lisääntyneen kaihin ja syöpäsairastamisen ohella todetaan myös muita terveysvaikutuksia. Tšernobylin 907 Säteilyvamma ja säteilysairaus

onnettomuuden jälkeen merkittävän altistuksen alueella yleistyi erityisesti alle viisivuotiaana altistuneiden lasten kilpirauhassyöpä (12). Tämän vuoksi kilpirauhasen ehkäisevä suojaaminen kaliumjodidilla säteilyonnettomuuden yhteydessä on tarpeen erityisesti lapsille, nuorille ja raskaana oleville (13). Säteilyonnettomuuksiin liittyy paljon annoksesta riippumattomia psykososiaalisia seurauksia, psyykkisen tuen tarpeen lisääntymistä ja jopa itsemurhalukujen suurentumista, kuten on nähty Japanissa, missä onnettomuuden koskettamia seurataan laajoissa ja pitkäaikaisissa väestö tutkimuksissa. Säteilyonnettomuus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti monen henkilön loppuelämään. Lopuksi Tieto ionisoivan säteilyn luonteesta ja haitoista on tärkein asia, jolla onnettomuuksia voidaan ehkäistä. Ehkäisevä koulutus ja työhön kuuluva tiukka säteilyasioiden tuntemus ja turvallisuuskulttuuri ehkäisevät tietämättömyydestä ja huolimattomuudesta seuraavia onnettomuuksia. Suomessa Säteilyturvakeskus on vuosikymmeniä panostanut säteilyä käyttävien ammattiryhmien ja maanpuolustuskursseille osallistuvien sekä eräiden opiskelijaryhmien kouluttamiseen. Altistusepäilytapauksessa ensiavussa on varmistettava tietojen luotettavuus Säteilyturvakeskuksen asiantuntija-avulla. Henkilökunnan tulee käyttää ainakin normaalia suojavarustusta ja kaksinkertaisia käsineitä, ja jätteet on säilytettävä erillään, kunnes luotettavat tiedot annoksista on saatu. Potilasta voidaan hoitaa TAULUKKOJEN 2 ja 3 suositusten mukaisesti, kun hänen alkuoireensa on selvitetty (4). Säteilyonnettomuuksien hoitoon on olemassa kansallisia valmiussuunnitelmia, mutta kansainvälinen yhteistyö on vakavamman onnettomuuden varalta ensiarvoisen tärkeää. Paikallisten säteilyvammojenkin hoitoon saatetaan tarvita kuukausien, jopa vuosien ajan kymmeniä moniammatillisten ja kansainvälisten huippuyksiköiden asiantuntijoita. Yhteistyö mahdollistaa alan uusimmassa kehityksessä mukana pysymisen ja tuo pääsyn säteilyonnettomuuksien hoitoon erikoistuneihin yksiköihin sekä taitotiedon päivittämiseksi että potilaan tutkimusten ja hoidon toteuttamiseksi. WHO korostaa, että säteilyonnettomuusvalmius kuuluu kansanterveydellisten uhkakuvien joukkoon. Monet kansainväliset järjestöt tuottavat oppimisaineistoa ja päivittävät ohjeistuksiaan. Esimerkiksi Karoliininen instituutti järjestää lääkäreiden koulutusta vuosittain. Osaamiskeskukset paikallisen säteilyvamman hoitoon löytyvät palovammahoitoyksiköistä Jorvin sairaalasta ja Kuopiosta ja säteilysairauden hoitoon Husin hematologisesta yksiköstä. Sosiaali- ja terveysministeriö on nimennyt Husin valtakunnalliseksi toimijaksi terveydenhuoltolain 38. pykälän nojalla. Se tarkoittaa Husin osalta lääkinnällisen toiminnan palveluja esimerkiksi ulkomailla tapahtuneessa tilanteessa, jossa on mukana suomalaisia ja jotka päätetään kotiuttaa Suomeen. EEVA SALMINEN, LKT, tutkimusprofessori, syöpätautien erikoislääkäri ja kliinisen onkologian ja sädehoidon dosentti STUK Turun yliopisto TYKS, syöpätautien klinikka SIDONNAISUUDET Johtoryhmän tms. jäsenyys (Sosiaali- ja terveysmininisteriön ympäristöherkkyysverkosto) SUMMARY Radiation injury and radiation sickness Ionizing radiation is not perceptible by our senses. Significant local or whole body exposure leads to symptoms and a clinical picture with a well-known pathogenesis. The initial action after radiation accident is to end the radiation exposure and to clean the person and the appropriate first aid in life-threatening injury. While the development of radiation injuries and radiation sickness is not dependent on first aid, a time window of a few days to two weeks for the planning of specific treatment is applicable provided that the dose is not immediately lethal. There are few specific antidotes that can be used to reduce radiation effects, but cleansing and therapeutic means may have some effect on the duration of exposure and the severity of the harm. Iodine tablets can only protect the thyroid gland, and the time of taking them is crucial. Treatment of severe local radiation damage and sickness requires special expertise from many units and international cooperation. E. Salminen 908

KIRJALLISUUTTA 1. Säteilyonnettomuudet. Säteilylle altistuneiden tutkimus ja hoito. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 14/2008. 2. Radiation: effects and sources. United Nations Environment Programme (UNEP) 2016. 3. Nathwani AC, Down JF, Goldstone J, ym. Polonium-210 poisoning: a first-hand account. Lancet 2016;3:1075 80. 4. EBMT Nuclear Accident Committee pocket guide 2017. www. ebmt.org/sites/default/files/2018-03/ebmt%20nuclear%20 Accident%20Committee%20Pocket%20Guide%202017.pdf. 5. Incident and Emergency Centre. International Atomic Energy Agency 2018. www.iaea.org/about/organizational-structure/ department-of-nuclear-safety-and-security/incident-andemergency-centre. 6. Wojcik A. The medical basis for radiation-accident preparedness. The clinical care of victims, proceedings of the 4th International REACT/TS conference on the Medical Basis for Radiation-accident preparedness. Radiation Res 2002;158:125. 7. Waterman G, Kase K, Orion I, ym. Selective shielding of bone marrow: an approach to protecting humans from external gamma radiation. Health Physics 2017;113:195 208. 8. Singh, VK, Garcia, M, Seed, TM. A review of radiation countermeasures focusing on injury-specific medicinals and regulatory approval status: part II. Countermeasures for limited indications, internalized radionuclides, emesis, late effects, and agents demonstrating efficacy in large animals with or without FDA IND status. Int J Rad Biol 2017;93:870 84. 9. Dainiak N, Gent RN, Carr Z, ym. Literature review and global consensus on management of acute radiation syndrome affecting nonhematopoietic organ systems. Disaster Med Public Health Prep 2011; 5:183 201. 10. Dainiak N, Gent RN, Carr Z, ym. First global consensus for evidence-based management of the hematopoietic syndrome resulting from exposure to ionizing radiation. Disaster Med Public Health Prep 2011;5:202 12. 11. Radiation Emergency Medical Management [verkkosivu]. U.S Department of Health & Human Services. www.remm.nlm. gov. 12. 1986 2016: CHERNOBYL at 30 An update. Geneve: World Health Organization 2016. www.who.int/ionizing_radiation/ chernobyl/chernobyl-update.pdf?ua=1. 13. WHO s role in radiation accidents and emergencies. Geneve: World Health Organization 2018. www.who.int/ionizing_ radiation/a_e/role/en/.