Säteily Antidootit. Eeva Salminen Antidoottiseminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Säteily Antidootit. Eeva Salminen Antidoottiseminaari"

Transkriptio

1 Säteily Antidootit Eeva Salminen Antidoottiseminaari

2 Sisältö Säteilyn vaikutus solutasolla, säteilyn ominaisuuksista ulkoinen säteily: sisäinen säteily Antidootit tarpeen sisäisessä säteilyssä: syrjäyttäminen, mekaaninen poisto, poiston nopeuttaminen 2

3 Tarvitaanko Suomessa säteilyvaaravalmiutta, säteilyturmaosaamista? Suomi on ydinvoimaa rakentava ja säilyttävä maa, jota ympäröivät ydinvoimaa käyttävät ja säilyttävät maat. Lääketieteessä ja teollisuudessa käytetään paljon säteilylähteitä, jotka potentiaalisesti onnettomuusalttiita 3

4 4

5 Helsingille halutaan oma pieni ydinvoimala - muutamalla pikkureaktorilla voisi lämmittää kaupungin HS digi Venäläinen Akademik Lomonosov on kelluva ydinvoimala, jossa on kaksi pienreaktoria. Niiden teho on yhteensä 70 megawattia. Alus voidaan hinata kaupungin lähistölle tuottamaan sähköä ja kaukolämpöä noin ihmisen tarpeisiin 5

6 Entä jos Ydinaseohjus Hälytys Hokkaidossa j a Havaijilla Ihmiset saavat puhelimiin tiedon ja viestin: hakeutukaa suojaan Aikaikkuna =12 minuuttia Ydinvoimalaonnettomuus Ihmiset saavat puhelimiin tiedon ja viestin Säästä riippuen ennenkuin pilvi päällä, laskeutumaan vaikuttaa tuuli/sade Aikaikkuna: useita tunteja (voimalan ulkopuolella) 6

7 Maailmassa 8000:sta tunnetusta isotoopista pidetään merkityksellisinä potentiaalisiin onnettomuuksiin Yliopisto viisi ; 14 C, 32 P, 125 I, 131 I, 257 Cf Teollisuus kolme ; 192 Ir, 137 Cs, 60 Co Sotavoimat viisi ; 3 H, 235 U, 238 U, 239 P, 241 Am ydinlatauksen räjäytys, reaktorionnettomuus, ydinjätteen kuljetusonnettomuus Todennäköisesti, 60 Co, 90 Sr, 137 Cs Ohjeistusta: NCRP report 161, 2010 Clinical decision guide. 7

8 Sisäinen säteilyaltistus Radioaktiivinen aine on joutunut kehoon, Nielemisen, hengityksen tai ihon haavojen kautta Eritteet säteilevät Ulkoinen säteilyaltistus Säteilylähde on kehon ulkopuolella, Säteily voi tunkeutua kehoon Ihminen ei muutu säteileväksi 8

9 Vaikutukset soluun Vaurio korjataan Solu kuolee Tytärsolut kuolevat DNAn korjauksessa tapahtuu virhe -> syöpä Epäsuorat vaikutukset Bystander effect 9

10 Perusvaurio on DNA:n kaksoisjuosteen katkos (DSB) Yhden fotonin sekundaariset elektronit voivat aiheuttaa lukuisia, DSB lähellä toisiaan (Clustered damage) Komplisoitunut vaurio korjaantuu huonosti Laaja/voimakas sädevaurio: solutuho tai säteilysairaus Ei-tappava soluvaikutus: syöpä, myöhemmin ilmaantuvat haitat 10

11 Säteily ei tuoksu, näy, kuulu, tunnu Säteilyvamma ei tule heti näkyviin. Useimmiten henkilö ei tiedä altistuneensa Lääkäritkään eivät helposti tunnista säteilyvammoja Ovat harvinaisia vaikea epäillä! Ihorakkuloita ilman tietoa polttamisesta Epämääräisiä oireita, pahoinvointi, särky, ihomuutos 11

12 Onnettomuusskenarion toimijat 12

13 Tulipalo tai räjähdys, jossa radioaktiivisiuutta sisäinen kontaminaatio hengityksen kautta? 13

14 Sisäisen altistuksen arviointi Mikä aine on kyseessä? Paljonko? Kokokehomittaus näyttää gammasäteilyn. Nuklidi selviää spektristä. STUK/Hki tai autossa oleva mittari Jodimonitori näyttää kilpirauhasen sisältämän radiojodin. Näitä on isommissa sairaaloissa. Sairaalafyysikko mittaa. Eritenäytteistä (vuorokauden virtsa/uloste) voi analysoida alfa- ja beeta-aktiivisia aineita. STUK Analyysit näyttävät sen hetken tilanteen Annosarvioon tarvitaan tieto altistusajasta ja tavasta, aineen liukoisuudesta ja hiukkaskoosta 14

15 Puhdistus vähentää vaikutusta Vaatteet poistetaan, suljetaan muovisäkkiin Suihkuun. Haaleata vettä, saippuaa ph5 Hiusten pesu. U-Isotooninen 1.4%bikarbonaatti liuos, Ca-DTPA 1% liuos ihon pesuun jos transuraanit, lantanidit, raskasmetallit Hampaiden pesu, suunhuuhtelu, kurlaus, silmät, korvat, nenä, kynsien leikkaus Vaatteiden poisto ja suihkussa käynti poistaa 95 % kontaminaatiosta Jos on vakava tilanne muita vammoja - Avohaavoja sairaalaan 15

16 Sisäistä kontaminaatiota epäiltävä, jos ulkoinen kontaminaatio on vakava ja/tai lukema ei vähene puhdistuksesta huolimatta Iho saastuu uudestaan hikoilun kautta Epäiltävä, jos molemmissa sieraimissa ja/tai suuontelossa on runsaasti aktiivisuutta Suusta ja sieraimista näytteet pumpulipuikoilla minigrippussiin, mitataan. Jos nenänäytteen aktiivisuus on yli 100 cpm, keuhkoissa voi olla paljon. 16

17 17

18 Poistuma elimistöstä perustuu liukoisuuteen Elimistöön joutumisreitti määrää:suun kautta, hengityksen kautta, absorptio, parenteraalinen injektio Liukenemattomat erittyvät RSK:n kautta Liukoiset erittyvät munuaisten kautta Viipymä RSK:ssa vatsalaukku 6 h ohutsuoli 14 h yle paksusuoli 18 h, ale 22 h Kokonais transitaika 1-5 päivää (keskim. 2 päivää) Hiukkaset, joiden halkaisija alle 5 10 m, kulkeutuvat keuhkoissa alveoleihin asti; vaikuttavat pitkään h Liukoinen aine imeytyy verenkiertoon Vaikealiukoisesta aineesta keuhkojen annos korkeampi 18

19 Hengityselinten altistus Puhdistuma-aika hengitysteistä: Trakea 0.1 t, Keuhkoputket (Bronchi) 1,0t, pienet (Bronkolit) 4,0 t, pääte bronkiolit 10 t, keuhkorakkulat (alveolit) 100+päivää! Pieni määrä niellään, keryy imusolmukkeisiin Kemialliset ominaisuudet: liukenevaisuus, ph, Biol T ½ Fysikaaliset ominaisuudet:partikkelin koko, liukoinen, kiinteä Säteilyominaisuus: puoliintumisaika Mekaaninen poisto:säteilevät liukenemattomat partikkelit (Ir-192, Sr-90, Po-210) hyväkuntoisille henkilöille voidaan tehdä bronkoskopia ja bronkioalveolaarinen lavage (BAL) Nuklidi-spesifinen terapia jonivaihtajilla, kelatoivilla aineilla (DTPA) 19

20 Japani , Plutonium inventaario Workers stayed in contaminated room for 3 hours Maskeista huolimatta kolmella nenänäyte positiivinen Bq, altistusarvio 1.2 Sv/vuodessa 20

21 Sisäisen altistuksen hoito (dekorporaatio) Vähennetään imeytymistä verenkiertoon Vähennetään depositiota verestä kriittiseen elimeeen Nopeutetaan eritystä munuaisten kautta Ensimmäinen annos voidaan kuitenkin antaa ilman tarkempaa tietoa. Imeytymistä hidastavat aineet: aloitus kiireellinen Ei sivuvaikutuksia Kelatoivat aineet: nuklidi kaapattava, ennen kuin se on sitoutunut luuhun. Esim. plutoniumia haavassa saattaa edellyttää alueen eksisiota 21

22 22

23 Kelaattimuodostajia: Ca-DTPA, Zn-DTPA Plutonium Americium Curium 1 g/pvä hitaasti i.v./ hengityksen kautta (nebulaattori, laimennus 1:1steriili vesi tai keittosuola. Ca-DTPA on tehokkaampi aluksi, mutta toksinen (sinkinpuute) Jos tarvitaan pitempää hoitoa, Zn-DTPA on yhtä tehokas ja vähemmän toksinen. Lapsille sama annos. EI raskaana oleville. Dimerkaprol (BAL in Oil ) Hg, Pb, As, Au, Po DMSA (Chemet ) DMPS (Dimaval ) vähemmän myrkyllisiä 23

24 Berliinisini (Prussian Blue, Radiogardase ) - Cesium, tallium 500 mg kapseleissa. Annostus: ensin 3gm x3, sitten 6 gm/pv, eritystä seuraten, lapsille 1-1.5gm/pv, nosto ad 3 gm/pv Vaikuttaa ioninvaihtajana, joka katkaisee enterohepaattisen kierron. Ei imeydy suolesta. Ei-toksinen. Haitta: ummetus, sininen uloste! 24

25 Radium, strontium: Jos altistus suun kautta ja ainetta on vielä suolistossa Natriumalginaatti (Gaviscon ) 10 g per os tai bariumsulfaatti 300 g per os Jos on jo verenkierrossa kalsiumglukonaatti 1 g hitaasti i.v. tai kalkkivalmisteita suun kautta. runsas kalkki kilpailee sitoutumisesta luuhun. Tritium (epäorg.): läpäisee ihon, keuhkot, RSK tritioituneena vetenä tai kaasuna - runsas nesteytys (4 l/vrk) lyhentää biologista puoliintumisaikaa jopa kolmasosaan. Uraani U-235: <15%rikastettu: kemiallinen munuaistoksisuus; Na-bikarbonaatti alkalisoi virtsan ja vähentää munuaistoksisuutta; diureetit, dialyysi >15% rikastettu:sädetoksisuus dominoi-keuhkot, munuainen, rakko Vasta-aineet voivat vähentää säteilyannoksen noin puoleen. 25

26 26

27 27

28 28

29 29

30 30

31 Joditabletit Tekniikka ja Talous Saksassa pelätään belgialaista ydinvoimalaa - Aachen jakaa joditabletteja varotoimena 31

32 Altistus laskeuman radioaktiiviselle jodille hengityksen (80%), maidon ja ravinnon kautta Jodi hakeutuu kilpirauhaseen, joka voi saada suuren säteilyannoksen, estää radiojodin kertymisen kilpirauhaseen Tabletti olisi otettava 4-6 tuntia ennen kuin laskeuma saapuu, 5 tunnin viive vähentää tehon puoleen Tärkein lapsille ja raskaana oleville;fda annossuositukset altistumismäärän mukaan eri ikäisille Suojavaikutus kestää 1-2 vrk, kerta-annos riittää suojaamaan hengitysilman radiojodista Sisälle suojautuminen tärkeä, vältä lisäaltistusta ravinnosta! 32

33 Hoitomahdollisuudet Lääkinnälliset Kilpirauhasen suojaus kaliumjodilla Kelatoivat aineet; DPTA Nesteytys laimentamaan Tulehdusten hoito, kasvutekijät, kantasolusiirto Mekaaniset Imeytymisen vähentäminen GI kanavasta:vatsahuuhtelu/lavage Haavaumien varhainen hoito Bronkoalveolaari lavage (plutonium) 33

34 Radioaktiiviset aineet, joiden poistumaa voidaan nopeuttaa tai vaikutusta vähentää/stm ohjeistus 34

35 IAEA 2018; treatment /Medical management of patients after internal contamination. TNM handbook 2006; Management of persons contaminated with radionuclides:handbook, NCRP Report No.161, Bethesda, 2008 The Medical Aspects of Radiation Incidents, 4 th REAC/TS Pocket Guide 2017 Säteilyonnettomuudet; Säteilylle altistuneiden tutkimus ja hoito Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja: 2008:14 35

36

SÄTEILY- JA YDINTURVALLISUUSKATSAUKSIA. Ihmisen radioaktiivisuus. Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety Authority

SÄTEILY- JA YDINTURVALLISUUSKATSAUKSIA. Ihmisen radioaktiivisuus. Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety Authority SÄTEILY- JA YDINTURVALLISUUSKATSAUKSIA Ihmisen radioaktiivisuus Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety Authority Ihmisen radioaktiivisuus Jokaisessa ihmisessä on radioaktiivisia

Lisätiedot

SÄTEILEVÄ KALLIOPERÄ OPETUSMATERIAALIN TEORIAPAKETTI

SÄTEILEVÄ KALLIOPERÄ OPETUSMATERIAALIN TEORIAPAKETTI SÄTEILEVÄ KALLIOPERÄ OPETUSMATERIAALIN TEORIAPAKETTI 1 Sisällysluettelo 1. Luonnossa esiintyvä radioaktiivinen säteily... 2 1.1. Alfasäteily... 2 1.2. Beetasäteily... 3 1.3. Gammasäteily... 3 2. Radioaktiivisen

Lisätiedot

SÄTEILYTURVAKESKUS. Säteily kuuluu ympäristöön

SÄTEILYTURVAKESKUS. Säteily kuuluu ympäristöön Säteily kuuluu ympäristöön Mitä säteily on? Säteilyä on kahdenlaista Ionisoivaa ja ionisoimatonta. Säteily voi toisaalta olla joko sähkömagneettista aaltoliikettä tai hiukkassäteilyä. Kuva: STUK Säteily

Lisätiedot

Ydinvoiman käytön terveysvaikutukset normaalioloissa ja poikkeustilanteissa

Ydinvoiman käytön terveysvaikutukset normaalioloissa ja poikkeustilanteissa ENERGIA-TERVEYS-TURVALLISUUS LSV 18.11.2006 Ydinvoiman käytön terveysvaikutukset normaalioloissa ja poikkeustilanteissa Wendla Paile RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Ydinvoiman käytön vaikutukset

Lisätiedot

SISÄINEN SÄTEILY. Matti Suomela, Tua Rahola, Maarit Muikku

SISÄINEN SÄTEILY. Matti Suomela, Tua Rahola, Maarit Muikku 7 SISÄINEN SÄTEILY Matti Suomela, Tua Rahola, Maarit Muikku SISÄLLYSLUETTELO 7.1 Kehon radioaktiivisten aineiden käyttäytymismallit... 246 7.2 Annoslaskujen perusyhtälöt... 250 7.3 Radionuklidien biokinetiikan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖN LUONNOLLINEN RADIOAKTIIVISUUS SUOMESSA professori Jukka Lehto Radiokemian laboratorio Helsingin yliopisto SISÄLTÖ Säteilyn lähteet Radioaktiivisuuden lähteet Suomessa Säteilyn terveysvaikutukset

Lisätiedot

Työturvallisuus fysiikan laboratoriossa

Työturvallisuus fysiikan laboratoriossa Työturvallisuus fysiikan laboratoriossa Haarto & Karhunen Tulipalo- ja rajähdysvaara Tulta saa käyttää vain jos sitä tarvitaan Lämpöä kehittäviä laitteita ei saa peittää Helposti haihtuvia nesteitä käsitellään

Lisätiedot

Hoito: Yksilöllinen annos, joka säädetään seerumin kaliumarvojen mukaan.

Hoito: Yksilöllinen annos, joka säädetään seerumin kaliumarvojen mukaan. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Kaliumklorid Orifarm 750 mg depottabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi depottabletti sisältää 750 mg kaliumkloridia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3.

Lisätiedot

Umpilähdekapselin ikääntyminen teollisuuden sovelluksissa

Umpilähdekapselin ikääntyminen teollisuuden sovelluksissa Umpilähdekapselin ikääntyminen teollisuuden sovelluksissa Teollisuuden ja tutkimuksen 12. säteilyturvallisuuspäivät m/s Mariella, Viking Line Milla Korhonen STUK Sisältö Umpilähteet Rakenne ja materiaalit

Lisätiedot

FL, sairaalafyysikko, Eero Hippeläinen Keskiviikko , klo 10-11, LS1

FL, sairaalafyysikko, Eero Hippeläinen Keskiviikko , klo 10-11, LS1 FL, sairaalafyysikko, Eero Hippeläinen Keskiviikko 19.12.2012, klo 10-11, LS1 Isotooppilääketiede Radioaktiivisuus Radioaktiivisuuden yksiköt Radiolääkkeet Isotooppien ja radiolääkkeiden valmistus 99m

Lisätiedot

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10

Lisätiedot

Säteily on aaltoja ja hiukkasia

Säteily on aaltoja ja hiukkasia BIOS 3 jakso 3 Säteily on aaltoja ja hiukkasia Auringosta tuleva valo- ja lämpösäteily ylläpitää elämää maapallolla Ravintoketjujen tuottajat sitovat auringon valoenergiaa kemialliseksi energiaksi fotosynteesissä

Lisätiedot

3. esitelmä: Muodostavatko nanomateriaalit työntekijälle työterveys- ja turvallisuusriskin? www.nanodiode.eu

3. esitelmä: Muodostavatko nanomateriaalit työntekijälle työterveys- ja turvallisuusriskin? www.nanodiode.eu 3. esitelmä: Muodostavatko nanomateriaalit työntekijälle työterveys- ja turvallisuusriskin? www.nanodiode.eu Toistaiseksi havaitut terveysvaikutukset Nanomateriaalit voivat hengitettyinä tunkeutua syvemmälle

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÖIDEN SÄTEILYALTISTUKSEN SEURANTA

TYÖNTEKIJÖIDEN SÄTEILYALTISTUKSEN SEURANTA TYÖNTEKIJÖIDEN SÄTEILYALTISTUKSEN SEURANTA Säteilyturvallisuus ja laatu röntgendiagnostiikassa 19.-21.5.2014 Riina Alén STUK - Säteilyturvakeskus RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Lainsäädäntö EU-lainsäädäntö

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli PAKKAUSSELOSTE Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos salbutamoli Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen. - Säilytä tämä pakkausseloste. Voit tarvita sitä myöhemmin. -

Lisätiedot

Ionisoiva säteily. Radioaktiiviset aineet ja ionisoiva säteily kuuluvat luonnollisena osana elinympäristöömme.

Ionisoiva säteily. Radioaktiiviset aineet ja ionisoiva säteily kuuluvat luonnollisena osana elinympäristöömme. Ionisoiva säteily Radioaktiiviset aineet ja ionisoiva säteily kuuluvat luonnollisena osana elinympäristöömme. Ionisoivan säteilyn ominaisuuksia ja vaikutuksia on vaikea hahmottaa arkipäivän kokemusten

Lisätiedot

Kemialliset taisteluaineet

Kemialliset taisteluaineet Kemialliset taisteluaineet 10.1.2014 Harri Kiljunen, 1 Yleistä: Kemiallinen taisteluaine= mikä tahansa kemikaali, jota käytetään sodankäyntitarkoituksessa Jaetaan ryhmiin vaikutusmekanisminsa perusteella

Lisätiedot

SISÄISESTÄ SÄTEILYSTÄ AIHEUTUVAN ANNOKSEN LASKEMINEN

SISÄISESTÄ SÄTEILYSTÄ AIHEUTUVAN ANNOKSEN LASKEMINEN OHJE ST 7.3 / 13.6.2014 SISÄISESTÄ SÄTEILYSTÄ AIHEUTUVAN ANNOKSEN LASKEMINEN 1 Yleistä 3 2 Miten efektiivisen annoksen kertymä lasketaan 3 3 Mitä annosmuuntokertoimia efektiivisen annoksen kertymän laskemisessa

Lisätiedot

Säteilyvaikutuksen synty. Erikoistuvien lääkärien päivät 25 26.1.2013 Kuopio

Säteilyvaikutuksen synty. Erikoistuvien lääkärien päivät 25 26.1.2013 Kuopio Säteilyvaikutuksen synty Erikoistuvien lääkärien päivät 25 26.1.2013 Kuopio Säteilyn ja biologisen materian vuorovaikutus Koska ihmisestä 70% on vettä, todennäköisin (ja tärkein) säteilyn ja biologisen

Lisätiedot

Kontaminaation mittaus säteilyn käytössä

Kontaminaation mittaus säteilyn käytössä Kontaminaation mittaus säteilyn käytössä Teollisuuden ja tutkimuksen 12. säteilyturvallisuuspäivät 5.-7.4.2017 Hanna Tuovinen STUK Sisältö Miksi kontaminaatiomittauksia tarvitaan? Avolähteen määritelmä

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA IHMINEN ON TOIMIVA KOKONAISUUS Ihmisessä on noin 60 000 miljardia solua Solujen perusrakenne on samanlainen, mutta ne ovat erilaistuneet hoitamaan omia tehtäviään Solujen on oltava

Lisätiedot

Määräys STUK SY/1/ (34)

Määräys STUK SY/1/ (34) Määräys SY/1/2018 4 (34) LIITE 1 Taulukko 1. Vapaarajat ja vapauttamisrajat, joita voidaan soveltaa kiinteiden materiaalien vapauttamiseen määrästä riippumatta. Osa1. Keinotekoiset radionuklidit Radionuklidi

Lisätiedot

Poikkeavat tapahtumat 2013

Poikkeavat tapahtumat 2013 Poikkeavat tapahtumat 2013 Jussi Aromaa Säteilyturvakeskus Teollisuuden säteilyturvallisuuspäivät Jyväskylä, Paviljonki 9.-10.4.2014 Poikkeavien tapahtumien lukumäärä teollisuudessa, tutkimuksessa, opetuksessa

Lisätiedot

Säteilyturvakeskuksen määräys työperäisen altistuksen selvittämisestä, arvioinnista ja seurannasta

Säteilyturvakeskuksen määräys työperäisen altistuksen selvittämisestä, arvioinnista ja seurannasta MÄÄRÄYS S/1/2018 Säteilyturvakeskuksen määräys työperäisen altistuksen selvittämisestä, arvioinnista ja seurannasta Annettu Helsingissä 14.12.2018 Säteilyturvakeskuksen päätöksen mukaisesti määrätään säteilylain

Lisätiedot

Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuusluvasta ja valvonnasta vapauttamisesta

Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuusluvasta ja valvonnasta vapauttamisesta 1 (33) LUONNOS 2 -MÄÄRÄYS STUK SY/1/2017 Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuusluvasta ja valvonnasta vapauttamisesta Säteilyturvakeskuksen päätöksen mukaisesti määrätään säteilylain ( / ) 49 :n 3

Lisätiedot

- Pyri kirjoittamaan kaikki vastauksesi tenttipaperiin. Mikäli vastaustila ei riitä, jatka konseptilla

- Pyri kirjoittamaan kaikki vastauksesi tenttipaperiin. Mikäli vastaustila ei riitä, jatka konseptilla LUT School of Energy Systems Ydintekniikka BH30A0600 SÄTEILYSUOJELU Tentti 26.1.2016 Nimi: Opiskelijanumero: Rastita haluamasi vaihtoehto/vaihtoehdot: Suoritan pelkän kurssin Tee tehtävät A1 - A4 ja B5

Lisätiedot

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle?

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle? Ikääntyminen Senioreilla noin kolmasosalla jonkin asteinen mahalaukun limakalvon surkastuminen, joka voi vaikuttaa vitamiinien imeytymiseen Makuaisti ja hajuaisti heikkenevät Huonot hampaat, sopimaton

Lisätiedot

S Ä T E I LY T U R V A L L I S U U S K O U L U T U S J U H A P E L T O N E N / J U H A. P E L T O N E H U S.

S Ä T E I LY T U R V A L L I S U U S K O U L U T U S J U H A P E L T O N E N / J U H A. P E L T O N E H U S. S Ä T E I LY T U R V A L L I S U U S K O U L U T U S 1 4. 9. 2 0 1 7 J U H A P E L T O N E N / J U H A. P E L T O N E N @ H U S. F I YMPÄRISTÖN SÄTEILY SUOMESSA Suomalaisten keskimääräinen vuosittainen

Lisätiedot

Tehtävänä on tutkia gammasäteilyn vaimenemista ilmassa ja esittää graafisesti siihen liittyvä lainalaisuus (etäisyyslaki).

Tehtävänä on tutkia gammasäteilyn vaimenemista ilmassa ja esittää graafisesti siihen liittyvä lainalaisuus (etäisyyslaki). TYÖ 68. GAMMASÄTEILYN VAIMENEMINEN ILMASSA Tehtävä Välineet Tehtävänä on tutkia gammasäteilyn vaimenemista ilmassa ja esittää graafisesti siihen liittyvä lainalaisuus (etäisyyslaki). Radioaktiivinen mineraalinäyte

Lisätiedot

Veterelin vet 4 mikrog/ml injektioneste, liuos naudalle, hevoselle, sialle ja kanille

Veterelin vet 4 mikrog/ml injektioneste, liuos naudalle, hevoselle, sialle ja kanille 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Veterelin vet 4 mikrog/ml injektioneste, liuos naudalle, hevoselle, sialle ja kanille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi millilitra injektionestettä sisältää: Vaikuttava

Lisätiedot

Säteilyannokset ja säteilyn vaimeneminen

Säteilyannokset ja säteilyn vaimeneminen Säteilyannokset ja säteilyn vaimeneminen Tapio Hansson 26. lokakuuta 2016 Säteilyannos Ihmisen saamaa säteilyannosta voidaan tutkia kahdella tavalla. Absorboitunut annos kuvaa absoluuttista energiamäärää,

Lisätiedot

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14 Ihmiskeho Ruoansulatus Ruoansulatus Keho voi ottaa talteen ja käyttää hyvin pieniä molekyylejä. Useimmat ravintoaineet ovat suuria molekyllejä. Ravintoaineet on hajotettava pieniksi osasiksi ennen kuin

Lisätiedot

Säteilyn käyttö teollisuudessa

Säteilyn käyttö teollisuudessa Säteilyn käyttö teollisuudessa Siiri Maria Aallos Ståhl Radioaktiivista ainetta sisältävät säteilylähteet Umpilähde Säteilylähde, jossa radioaktiivinen aine on pysyvästi suljettuna kapseliin tai kiinteässä

Lisätiedot

Ohjeita eturauhasen liikakasvun avoimeen poistoon tulevalle potilaalle

Ohjeita eturauhasen liikakasvun avoimeen poistoon tulevalle potilaalle 1(5) Ohjeita eturauhasen liikakasvun avoimeen poistoon tulevalle potilaalle Näiden ohjeiden tarkoituksena on antaa teille tietoa tulevasta toimenpiteestä ja siihen liittyvästä hoidosta sekä sairaalassa

Lisätiedot

Nicorette. tuoteopas. Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen

Nicorette. tuoteopas. Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen tuoteopas Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen NICORETTE -tuoteperheestä löydät juuri sinulle sopivan nikotiinikorvaushoitovalmisteen! Muista aloittaessasi nikotiinikorvaushoidon, parannat onnistumisen

Lisätiedot

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle.

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus mies Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus ei ole vain oma asiasi. Puhtaus on tärkeää, kun olet tekemisissä muiden

Lisätiedot

Lääkkeen vaikutukset. Lääkemuodot ja antotavat

Lääkkeen vaikutukset. Lääkemuodot ja antotavat Lääkkeen vaikutukset Johanna Holmbom Farmaseutti Onni apteekki Lääkemuodot ja antotavat Tabletti Depottabletti Resoribletti Poretabletti Imeskelytabletti Kapseli Annosjauhe Oraaliliuos Tippa Peräpuikko

Lisätiedot

MAAILMANKAIKKEUDEN PIENET JA SUURET RAKENTEET

MAAILMANKAIKKEUDEN PIENET JA SUURET RAKENTEET MAAILMANKAIKKEUDEN PIENET JA SUURET RAKENTEET KAIKKI HAVAITTAVA ON AINETTA TAI SÄTEILYÄ 1. Jokainen rakenne rakentuu pienemmistä rakenneosista. Luonnon rakenneosat suurimmasta pienimpään galaksijoukko

Lisätiedot

Uutisia Parkinson maailmasta. Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy

Uutisia Parkinson maailmasta. Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy Uutisia Parkinson maailmasta Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy Kaksi aihetta Parkinsonin taudin suolisto-oireet ja bakteerimuutokstet

Lisätiedot

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Hellävarainen vallankumous IBD-tautien hoidossa Sisältö Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön

Lisätiedot

Radionuklideja on seuraavia neljää tyyppiä jaoteltuna syntyperänsä mukaan: Taulukko VII.1. Eräitä kevyempiä primäärisiä luonnon radionuklideja.

Radionuklideja on seuraavia neljää tyyppiä jaoteltuna syntyperänsä mukaan: Taulukko VII.1. Eräitä kevyempiä primäärisiä luonnon radionuklideja. VII RADIONUKLIDIT Radionuklideja on seuraavia neljää tyyppiä jaoteltuna syntyperänsä mukaan: primääriset luonnon radionuklidit sekundääriset luonnon radionuklidit kosmogeeniset radionuklidit keinotekoiset

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Koira Lievän tai kohtalaisen sisäelimiin liittyvän kivun lievittämiseen. Rauhoittamiseen yhdessä medetomidiinin kanssa.

VALMISTEYHTEENVETO. Koira Lievän tai kohtalaisen sisäelimiin liittyvän kivun lievittämiseen. Rauhoittamiseen yhdessä medetomidiinin kanssa. VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Torphasol vet 4 mg/ml injektioneste, liuos koiralle ja kissalle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml sisältää: Vaikuttava aine: Butorfanoli (butorfanolitartraattina

Lisätiedot

TERVEYTEEN SÄTEILYN VAIKUTUKSET. Wendla Paile LK STUK 2013

TERVEYTEEN SÄTEILYN VAIKUTUKSET. Wendla Paile LK STUK 2013 LK STUK 2013 SÄTEILYN VAIKUTUKSET TERVEYTEEN Wendla Paile α e - DNA molekyyli säteilyvaurion kohteena 2 Perusvaurio on DNA:n kaksoisjuosteen katkos (DSB) Yhden fotonin sekundaariset elektronit voivat aiheuttaa

Lisätiedot

Avolähteet. Hanna Tuovinen SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY

Avolähteet. Hanna Tuovinen SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Avolähteet Hanna Tuovinen Säteilyaltistuksen ja säteilylähteiden luokat Valtioneuvoston asetus ionisoivasta säteilystä 16 ja liite 4 Säteilyaltistuksen luokka Työperäinen altistus Väestön altistus Annos

Lisätiedot

Ionisoiva säteily. Tapio Hansson. 20. lokakuuta 2016

Ionisoiva säteily. Tapio Hansson. 20. lokakuuta 2016 Tapio Hansson 20. lokakuuta 2016 Milloin säteily on ionisoivaa? Milloin säteily on ionisoivaa? Kun säteilyllä on tarpeeksi energiaa irrottaakseen aineesta elektroneja tai rikkoakseen molekyylejä. Milloin

Lisätiedot

Tehtävänä on vertailla eri säteilylähteiden säteilyvoimakkuutta (pulssia/min).

Tehtävänä on vertailla eri säteilylähteiden säteilyvoimakkuutta (pulssia/min). TYÖ 66. SÄTEILYLÄHTEIDEN VERTAILU Tehtävä Välineet Tehtävänä on vertailla eri säteilylähteiden säteilyvoimakkuutta (pulssia/min). Radioaktiiviset säteilylähteet: mineraalinäytteet (330719), Strontium-90

Lisätiedot

Säteilyturvakeskuksen päätöksen mukaisesti määrätään säteilylain (859/2018) 129 :n 2 momentin, 130 :n 6 momentin ja 131 :n 5 momentin nojalla:

Säteilyturvakeskuksen päätöksen mukaisesti määrätään säteilylain (859/2018) 129 :n 2 momentin, 130 :n 6 momentin ja 131 :n 5 momentin nojalla: MÄÄRÄYS S/2/2018 Säteilyturvakeskuksen määräys suunnitelmasta säteilyturvallisuuspoikkeamien varalle sekä toimista säteilyturvallisuuspoikkeamien aikana ja niiden jälkeen Annettu Helsingissä 14.12.2018

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Yksi tabletti sisältää natriumfluoridia vastaten 0,25 mg fluoridia ja omenahappoa 28,6 mg.

VALMISTEYHTEENVETO. Yksi tabletti sisältää natriumfluoridia vastaten 0,25 mg fluoridia ja omenahappoa 28,6 mg. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Xerodent 0,25 mg / 28,6 mg imeskelytabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää natriumfluoridia vastaten 0,25 mg fluoridia ja omenahappoa

Lisätiedot

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE EU-asetuksen 453/2010 mukainen

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE EU-asetuksen 453/2010 mukainen KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE EU-asetuksen 453/2010 mukainen Wax it Wet KOHTA 1: Aineen tai seoksen ja yhtiön tai yrityksen tunnistetiedot 1.1 Tuotetunniste Tuotenimi Wax it Wet; Tuotenro: 300.004 1.2 Aineen

Lisätiedot

Potilas ohje paksusuolileikkaukseen tulevalle

Potilas ohje paksusuolileikkaukseen tulevalle 1 (7) Potilas ohje paksusuolileikkaukseen tulevalle Tervetuloa osastolle A12 Näiden ohjeiden tarkoituksena on antaa teille tietoa tulevasta toimenpiteestä ja siihen liittyvästä hoidosta sekä sairaalassa

Lisätiedot

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS XGEVA (denosumabi) POTILASOPAS SISÄLLYS Sisällysluettelo 2 Miksi saat XGEVAa 3 Ennen XGEVA-hoitoa sekä hoidon aikana 5 Raskaus ja imetys 8 XGEVAn haittavaikutukset 8 Mitä on hyvä muistaa 10 Anna tämä kortti

Lisätiedot

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät

Lisätiedot

Poikkeavat tapahtumat 2014-2015

Poikkeavat tapahtumat 2014-2015 Poikkeavat tapahtumat 2014-2015 Säteilyturvakeskus Jorma Kuusisto Teollisuuden säteilyturvallisuuspäivät 7. 8.10.2015 Helsingissä Lukumäärä Poikkeavien tapahtumien lukumäärä teollisuudessa, tutkimuksessa,

Lisätiedot

Tiineys. Eläimet, joilla on akuutti tai subakuutti verenkierto-, suolisto- tai hengitystiesairaus.

Tiineys. Eläimet, joilla on akuutti tai subakuutti verenkierto-, suolisto- tai hengitystiesairaus. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Dinolytic vet. 12,5 mg/ml injektioneste, liuos naudalle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Vaikuttava aine: dinoprosti 12,5 mg/ml (dinoprostitrometamolina). Apuaineet: bentsyylialkoholi

Lisätiedot

Säteilevät naiset -seminaari 15.9.2004, Säätytalo STUK SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY

Säteilevät naiset -seminaari 15.9.2004, Säätytalo STUK SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Säteilevät naiset -seminaari 15.9.2004, Säätytalo Yleistä säteilyn käytöstä lääketieteessä Mitä ja miten valvotaan Ionisoivan säteilyn käytön keskeisiä asioita Tutkimusten on oltava oikeutettuja Tutkimukset

Lisätiedot

Leikkaukseen saapuvan potilaan valmistelu ja jälkiseuranta El Anne Lahti Dipoli /INTO-päivät

Leikkaukseen saapuvan potilaan valmistelu ja jälkiseuranta El Anne Lahti Dipoli /INTO-päivät Leikkaukseen saapuvan potilaan valmistelu ja jälkiseuranta El Anne Lahti 6.- 8.11.2018 Dipoli /INTO-päivät Tiedot ja sidonnaisuudet Kirurgian erikoislääkäri 1996 Thx- ja verisuonikirurgian erikoislääkäri

Lisätiedot

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT KAUPPANIMI AINEEN/SEOKSEN KÄYTTÖ DB Castor oil liuotin Maahantuoja Yhtiö/yritys Cycle Service Nordic ApS Katuosoite Datavej 12 Postinumero ja

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Valkoinen, pyöreä, kummaltakin puolelta litteä viistoreunainen tabletti, jossa jakouurre toisella puolella.

VALMISTEYHTEENVETO. Valkoinen, pyöreä, kummaltakin puolelta litteä viistoreunainen tabletti, jossa jakouurre toisella puolella. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Flavamed 30 mg tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 30 mg ambroksolihydrokloridia. Apuaineet: 40 mg laktoosimonohydraattia (ks.

Lisätiedot

Syöpäkivun lääkehoito

Syöpäkivun lääkehoito EGO 30.10.2015 Helsinki Syöpäkivun lääkehoito Katri Hamunen HYKS Kipuklinikka Syöpäkivun hoidon tavoi8eet Kivun lievitys yöunen turvaaminen lepokivun lievitys liikekivun lievitys Hai8avaikutusten seuranta

Lisätiedot

Säteilyn historia ja tulevaisuus

Säteilyn historia ja tulevaisuus Säteilyn historia ja tulevaisuus 1. Mistä Maassa oleva uraani on peräisin? 2. Kuka havaitsi röntgensäteilyn ensimmäisenä ja millä nimellä hän sitä kutsui? 3. Miten alfa- ja beetasäteily löydettiin? Copyright

Lisätiedot

Poikkeavat tapahtumat

Poikkeavat tapahtumat Poikkeavat tapahtumat 2016 2017 Teollisuuden ja tutkimuksen 12. säteilyturvallisuuspäivät 5. 7.4.2017 Jorma Kuusisto STUK Poikkeavien tapahtumien lukumäärä teollisuudessa, tutkimuksessa, opetuksessa ja

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia FoundationOne CDx. keystocancer.fi

Uusia mahdollisuuksia FoundationOne CDx. keystocancer.fi Uusia mahdollisuuksia FoundationOne CDx keystocancer.fi FI/FMI/1810/0067 Lokakuu 2018 FoundationOne CDx -geeniprofilointi FoundationOne CDx on kattava geeniprofilointipalvelu, jossa tutkitaan syöpäkasvaimen

Lisätiedot

Miksi liikenteen päästöjä pitää. Kari KK Venho 220909

Miksi liikenteen päästöjä pitää. Kari KK Venho 220909 Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Mikä on ilmansaasteiden merkitys? Ilmansaasteiden tiedetään lisäävän astman ja

Lisätiedot

Toimintatavat talousveden laadun turvaamiseksi. Radioaktiiviset aineet

Toimintatavat talousveden laadun turvaamiseksi. Radioaktiiviset aineet Toimintatavat talousveden laadun turvaamiseksi Radioaktiiviset aineet Ohje 4/2016 Ohje 4/2016 2 (11) Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Laaja-alainen säteilyvaaratilanne ja talousvesi... 3 3. Viranomaisten ja

Lisätiedot

Kuolevan lapsen kivunhoito

Kuolevan lapsen kivunhoito Kuolevan lapsen kivunhoito Jukka Pouttu Lasten ja nuorten sairaala HUS SULAT 28.01.2016 Lisää aiheesta: DUODECIM: Kuolevan potilaan oireiden hoito Käypä hoito -suositus Julkaistu: 28.11.2012 Kuolevan lapsen

Lisätiedot

Plasmaflow -plasmapolttimen jäähdytysneste

Plasmaflow -plasmapolttimen jäähdytysneste -plasmapolttimen jäähdytysneste 1 - TUOTTEEN JA YRITYKSEN TUNNISTUS Kauppanimi Toimittaja Plasmatech (UK) Ltd 5 Heather Court Shaw Wood Way Doncaster South Yorkshire DN2 5YL Puhelinnumero +44 (0)1302 556051

Lisätiedot

HY testaa: turvallisuusarvio. Kerttuli Helariutta Kemian osasto Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto

HY testaa: turvallisuusarvio. Kerttuli Helariutta Kemian osasto Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto HY testaa: turvallisuusarvio Kerttuli Helariutta Kemian osasto Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Turvallisuusarvio Uusi säteilylaki, 26, koskee turvallisuusluvan alaista toimintaa

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Tulehdusoireiden ja kivun lievittäminen lihas-, nivel- ja luustoperäisissä tautitiloissa sekä kirurgisten toimenpiteiden jälkeen.

VALMISTEYHTEENVETO. Tulehdusoireiden ja kivun lievittäminen lihas-, nivel- ja luustoperäisissä tautitiloissa sekä kirurgisten toimenpiteiden jälkeen. VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI RIMADYL vet 20 mg purutabletti RIMADYL vet 50 mg purutabletti RIMADYL vet 100 mg purutabletti 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Vaikuttava-aine: 20 mg purutabletti:

Lisätiedot

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Palliatiivisella sedaatiolla tarkoitetaan sitä, että kuolevaa potilasta rauhoitetaan

Lisätiedot

Säteily- ja ydinturvallisuus -kirjasarjan toimituskunta: Sisko Salomaa, Roy Pöllänen, Anne Weltner, Tarja K. Ikäheimonen, Olavi Pukkila, Wendla Paile, Jorma Sandberg, Heidi Nyberg, Olli J. Marttila, Jarmo

Lisätiedot

Optimointi muutokset vaatimuksissa

Optimointi muutokset vaatimuksissa Optimointi muutokset vaatimuksissa STUKin Säteilyturvallisuuspäivät Jyväskylä 24.-25.5.2018 Ylitarkastaja Petra Tenkanen-Rautakoski Optimoinnista säädetään jatkossa SätL 2 luku, 6 Optimointiperiaate Tarkemmat

Lisätiedot

SAMMUTUSPEITTEEN KÄYTTÖ

SAMMUTUSPEITTEEN KÄYTTÖ TOIMINTAOHJEET 1. HÄTÄILMOITUS 2. TULIPALO 3. SAMMUTUSPEITTEEN KÄYTTÖ 4. KÄSISAMMUTTIMEN KÄYTTÖ 5. PIKAPALOPOSTIN KÄYTTÖ 6. ILMASTOINNIN PYSÄYTTÄMINEN 7. PALOVAMMAN HOITO 8. TAJUTTOMAN POTILAAN ENSIAPU

Lisätiedot

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE 1. AINEEN TAI SEOIKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT KAUPPANIMI AINEEN/SEOKSEN liuotin KÄYTTÖ Maahantuoja Yhtiö/yritys Cycle Service Nordic ApS Katuosoite Datavej 12 Postinumero ja -toimipaikka

Lisätiedot

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 5 Haju Stop 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 2. VAARAN YKSILÖINTI

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 5 Haju Stop 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 2. VAARAN YKSILÖINTI KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 5 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1 Tuotetunniste 1.1.1 Kauppanimi 1.2 Aineen tai seoksen merkitykselliset tunnistetut käytöt ja käytöt,

Lisätiedot

Virtsarakon poistoleikkaus virtsa-avanne (Bricker) Potilasohje

Virtsarakon poistoleikkaus virtsa-avanne (Bricker)   Potilasohje Virtsarakon poistoleikkaus virtsa-avanne (Bricker) www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Sinulla on todettu virtsarakon syöpä ja lääkärin kanssa käydyn neuvottelun jälkeen on hoidoksi valittu virtsarakon poistoleikkaus.

Lisätiedot

Laserin käyttö eläinlääkinnässä

Laserin käyttö eläinlääkinnässä Laserin käyttö eläinlääkinnässä Syyskoulutuspäivät Turussa 6.-7.10.2017 MAOL-Turku ry ELL Jouni Niemi Vetman Oy LASER Light Amplification by Stimulated Emission of Radiation MITEN DIODILASERIN VALO ON

Lisätiedot

Uraanikaivoshankkeiden ympäristövaikutukset

Uraanikaivoshankkeiden ympäristövaikutukset Uraanikaivoshankkeiden ympäristövaikutukset Fil. tri Tarja Laatikainen Eno, Louhitalo 27.02.2009 Ympäristövaikutukset A. Etsinnän yhteydessä B. Koelouhinnan ja koerikastuksen yhteydessä C. Terveysvaikutukset

Lisätiedot

Virtsatiekomplikaatiot. Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011

Virtsatiekomplikaatiot. Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011 Virtsatiekomplikaatiot Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011 diagnostisissa laparoskopioissa riski olematon LH:ssa 0.3% dg peroperatiivisesti vain 10% poltto suurin syyllinen Uretervaurio LH:n uretervauriot

Lisätiedot

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tietoa KEYTRUDA - valmisteesta (pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla

Lisätiedot

Säteilyannokset ja säteilyn vaimeneminen. Tapio Hansson

Säteilyannokset ja säteilyn vaimeneminen. Tapio Hansson Säteilyannokset ja säteilyn vaimeneminen Tapio Hansson Ionisoiva säteily Milloin säteily on ionisoivaa? Kun säteilyllä on tarpeeksi energiaa irrottaakseen aineesta elektroneja tai rikkoakseen molekyylejä.

Lisätiedot

EY-KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE EY-ASETUKSEN 1907/2006 MUKAAN

EY-KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE EY-ASETUKSEN 1907/2006 MUKAAN EY-KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE EY-ASETUKSEN 1907/2006 MUKAAN O-RENGAS-/SILIKONIRASVA Päivämäärä: 4.3.2010 1. Tuotteen ja yrityksen nimi TUOTE: Tubman O-rengas-/silikonirasva, valkoinen peltituubi, 6 tai

Lisätiedot

KOHTA 1: AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1 Tuotetunniste

KOHTA 1: AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1 Tuotetunniste X KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE KEMIKAALI-ILMOITUS Päiväys: 30.11.2012 Edellinen päiväys: (*) koskee vain kemikaali-ilmoitusta (**) täytetään joko 3.1 tai 3.2 KOHTA 1: AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN

Lisätiedot

Hivenaineiden perustarpeen sekä hiukan lisääntyneen tarpeen tyydyttämiseen laskimoravitsemuksen yhteydessä.

Hivenaineiden perustarpeen sekä hiukan lisääntyneen tarpeen tyydyttämiseen laskimoravitsemuksen yhteydessä. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Addaven infuusiokonsentraatti, liuosta varten 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Addaven sisältää: 1 ml 1 ampulli (10 ml) Kromikloridi 6 H 2 O 5,33 mikrog

Lisätiedot

Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuuslupaa edellyttävien säteilylähteiden turvajärjestelyistä

Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuuslupaa edellyttävien säteilylähteiden turvajärjestelyistä #1727521 1 (6) LUONNOS 2 -MÄÄRÄYS STUK S/1/2017 Säteilyturvakeskuksen määräys turvallisuuslupaa edellyttävien säteilylähteiden turvajärjestelyistä Säteilyturvakeskuksen päätöksen mukaisesti määrätään säteilylain

Lisätiedot

Gammaspektrometristen mittausten yhdistäminen testbed-dataan inversiotutkimuksessa

Gammaspektrometristen mittausten yhdistäminen testbed-dataan inversiotutkimuksessa Gammaspektrometristen mittausten yhdistäminen testbed-dataan inversiotutkimuksessa Satu Kuukankorpi, Markku Pentikäinen ja Harri Toivonen STUK - Säteilyturvakeskus Testbed workshop, 6.4.2006, Ilmatieteen

Lisätiedot

Käyttöturvallisuustiedote

Käyttöturvallisuustiedote Käyttöturvallisuustiedote EY:n asetuksen 1907/2006 mukaisesti Päiväys: 15-syys-2011*** Muutosnumero: 2*** 1. AINEEN TAI VALMISTEEN SEKÄ YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTUSTIEDOT Aineen tai valmisteen sekä Valmisteen

Lisätiedot

Radioaktiivisen säteilyn vaikutus

Radioaktiivisen säteilyn vaikutus TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Sähkömagnetiikan laitos SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Ryhmä 9: Radioaktiivisen säteilyn vaikutus Sirke Lahtinen Tuukka Ahonen Petri Hannuksela Timo

Lisätiedot

SÄTEILYN KÄYTÖN VAPAUTTAMINEN TURVALLISUUSLUVASTA

SÄTEILYN KÄYTÖN VAPAUTTAMINEN TURVALLISUUSLUVASTA SÄTEILYN KÄYTÖN VAPAUTTAMINEN TURVALLISUUSLUVASTA 1 Yleistä 3 2 Säteilyturvakeskuksen päätöksellä vapautettu säteilyn käyttö 3 2.1 Yleiset vaatimukset 3 2.2 Turvallisuusluvasta vapautettu, ilmoitusta edellyttävä

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY T167/M18/2017 Liite 1 / Bilaga 1 / Appendix 1 Sivu / Sida / Page 1(9) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY SÄTEILYTURVAKESKUS YMPÄRISTÖN SÄTEILYVALVONTA

Lisätiedot

Verikaasuanalyysi. Esitys (anestesia)hoitajille. Vesa Lappeteläinen 3.10.2013

Verikaasuanalyysi. Esitys (anestesia)hoitajille. Vesa Lappeteläinen 3.10.2013 Verikaasuanalyysi Esitys (anestesia)hoitajille Vesa Lappeteläinen 3.10.2013 Yleistä Yleensä valtimoverestä otettava verinäyte, joka analysoidaan vieritestianalysaattorilla Nopein tapa saada keskeistä tietoa

Lisätiedot

ANNOSKAKKU - SUOMALAISTEN KESKIMÄÄRÄINEN EFEKTIIVINEN ANNOS

ANNOSKAKKU - SUOMALAISTEN KESKIMÄÄRÄINEN EFEKTIIVINEN ANNOS ANNOSKAKKU - SUOMALAISTEN KESKIMÄÄRÄINEN EFEKTIIVINEN ANNOS Maarit Muikku Suomen atomiteknillisen seuran vuosikokous 14.2.2008 RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Suomalaisten keskimääräinen säteilyannos

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Revertor vet 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS

VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Revertor vet 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Revertor vet 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS 1 ml injektionestettä sisältää: Vaikuttava aine: Atipametsolihydrokloridi

Lisätiedot

Ydinfysiikka lääketieteellisissä sovelluksissa

Ydinfysiikka lääketieteellisissä sovelluksissa Ydinfysiikka lääketieteellisissä sovelluksissa Ari Virtanen Professori Jyväskylän yliopisto Fysiikan laitos/kiihdytinlaboratorio ari.j.virtanen@jyu.fi Sisältö Alkutaival Sädehoito Radiolääkkeet Terapia

Lisätiedot

Maito ravitsemuksessa

Maito ravitsemuksessa Maito ravitsemuksessa Sisältö Ravitsemussuositukset kehottavat maidon juontiin Maidon ravintoaineet Mihin kalsiumia tarvitaan? Kalsiumin saantisuositukset Kuinka saadaan riittävä annos kalsiumia? D-vitamiinin

Lisätiedot

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 6 MASTERBOARD 1. AINEEN TAI VALMISTEEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 2.

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 6 MASTERBOARD 1. AINEEN TAI VALMISTEEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 2. KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 6 Päiväys: 21.12.2009 Edellinen päiväys: 1. AINEEN TAI VALMISTEEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1 Kemikaalin tunnistustiedot 1.1.1 Kauppanimi 1.2 Kemikaalin

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

Ydinpolttoainekierto. Kaivamisesta hautaamiseen. Jari Rinta-aho, Radiokemian laboratorio 3.11.2014

Ydinpolttoainekierto. Kaivamisesta hautaamiseen. Jari Rinta-aho, Radiokemian laboratorio 3.11.2014 Ydinpolttoainekierto Kaivamisesta hautaamiseen Jari Rinta-aho, Radiokemian laboratorio 3.11.2014 Kuka puhuu? Tutkijana Helsingin yliopiston Radiokemian laboratoriossa Tausta: YO 2008 Fysiikan opiskelijaksi

Lisätiedot

Neurokirurgisen haavan hoito

Neurokirurgisen haavan hoito Neurokirurgisen haavan hoito Alueellinen neurohoitotyön iltapäivä 9.5.2017 sh. Laura Louhi, TYKS Neurokirurgian vuodeosasto Miksi neurokirurgisen haavan hoitoon tulee kiinnittää erityistä huomiota? Keskushermoston

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Lääkkeellinen hengitysilma on tarkoitettu lapsille, aikuisille ja vanhuksille.

VALMISTEYHTEENVETO. Lääkkeellinen hengitysilma on tarkoitettu lapsille, aikuisille ja vanhuksille. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI AIRAPY 100%, lääkkeellinen kaasu, puristettu 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Hengitysilma lääkintäkäyttöön 100 % 200 baarin paineessa (15 C). 3. LÄÄKEMUOTO

Lisätiedot

B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina:

B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina: B12-vitamiini B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina: solujen jakautumiseen kudosten muodostumiseen

Lisätiedot