Palkkakeskustelu 2018 koulutus Eija Laurila OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 1
Palkkakeskustelu mikä se on? OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 2
Palkkakeskustelun tausta&tarkoitus Taustalla on palkkausjärjestelmän uudistus 2007 Palkkausjärjestelmä on johtamisen väline. Sen tavoitteena on selkeä kytkentä työn, suorituksen ja palkkauksen välille Palkkapolitiikan selkeä määrittely kussakin yrityksessä (tai pankkiryhmässä) on keskeistä Työehtosopimuksen 19 mukaan toimihenkilön palkkaan vaikuttavat: # työtehtävät ja niissä tapahtuvat muutokset, # kokemus työtehtävissä, # päätehtävää vaativammat osatehtävät, # pätevyys, # vastuu ja # työsuoritus Työehtosopimuksen mukaan lähtökohtana on pyrkimys palkkaukseen, jonka toimihenkilöt kokevat oikeudenmukaiseksi ja kannustavaksi OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 3
jatkuu Palkkakeskustelupöytäkirja, 3 kohdat 4 6: Henkilökohtainen palkkakeskustelu on tärkeä osa toimihenkilön palkan määräytymistä. Esimiehellä on velvollisuus ja toimihenkilöllä oikeus palkkakeskusteluun vähintään kerran vuodessa. Toimihenkilöllä tulee olla käytettävissä ennen palkkakeskustelua alan sekä ryhmän tai konsernin keskiansio- ja ansiokehitystiedot ja vaativuusluokkajakaumaa koskevat tiedot. Palkkakeskustelun tarkoituksena on: kuvailla toimihenkilön nykyiset työtehtävät ja saavutetut tulokset esimiehen ja toimihenkilön välisessä vuoropuhelussa, keskustella toimihenkilön pätevyydestä ja suoriutumisesta työtehtävissään, keskustella palkasta ottaen huomion toimihenkilön nykyiset ja mahdollisesti tulevat työtehtävät sekä vastuualueet ja pyrkiä yksimielisyyteen toimihenkilön palkankorotuksesta OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 4
jatkuu Palkkakeskustelun tarkoitus ei ole palkkakuoppien korjaaminen eikä vaativuusluokkakorotuksia kateta palkkakeskusteluerästä. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 5
Palkkakeskusteluerä 1.10.2018 Syksyn palkkakeskusteluissa on jaossa työehtosopimuksen mukaiset 1,2 % palkankorotuserä Tämän lisäksi OP Ryhmässä henkilöstön palkkakeskusteluerää on ollut mahdollista korottaa työnantajan päätöksellä, mutta pienentää ei voi OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 6
Palkkakeskustelupotti Palkkakeskustelupotti lasketaan syyskuun 2018 palkkasummasta ja jaetaan tasoittain, joissa vähintään 10 toimihenkilöä sekä esimies- ja asiantuntijatasolla että toimihenkilötasolla: - Vaativuusluokissa 2 5.1 olevien toimihenkilöiden palkkasummasta lasketaan palkankorotuserä, joka jaetaan mainituissa vaativuusluokissa oleville toimihenkilöille - Vaativuusluokan 5.2 osalta palkankorotukset toteutetaan vastaavasti OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 7
Palkkapolitiikan tarkoitus on kertoa, mihin palkkaus meillä perustuu Palkkapolitiikalla tarkoitetaan periaatteita, joihin palkkaus yrityksessä perustuu. Se kertoo, miten työntekijä itseään ja omaa toimintaansa kehittämällä voi vaikuttaa palkkakehitykseensä, ohjaa esimieskuntaa palkkaukseen liittyvissä ratkaisuissa ja määrittelee palkkauksen hoitoon liittyvät vastuut. Palkkapolitiikan määrittelee yrityksen johto. Onnistuneella palkkapolitiikalla ja hyvin suunnitelluilla palkitsemisen kokonaisuuksilla kannustetaan henkilöstöä keskeisten tavoitteiden saavuttamiseen, ohjataan muutosta ja saadaan aikaan tyytyväisyyttä. Rahoitusalalla yrityksen on tiedotettava henkilöstölle palkkapolitiikasta. Liiketoimintastrategia Palkkapolitiikka Palkkakeskustelu Mitä tavoittelemme? Miten palkitsemme? Miten onnistumme? OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 8
Palkan eri osilla on oma merkitys Y k s i l ö l l i n e n p a l k k a u s 3. Tulos Tulososa yrityskohtainen järjestelmä, josta yritys päättää ei säädelty työehtosopimuksella Henkilökohtainen osa pätevyys liittyy henkilön oppimiin käyttäytymis- ja toimintavalmiuksiin kuten kyvyt, taidot, osaaminen suoriutuminen on sen sijaan tulosta näiden pätevyystekijöiden käytöstä arviointikriteerit; osaaminen, vuorovaikutus ja yhteistyö, itsenäisyys ja harkinta, työn laatu, tuloksellisuus ja tavoitteellisuus, johtaminen (vain esimiestehtävissä) Työn vaativuusosa osaaminen, vastuu, kuormitus on palkan tärkein ja suurin osa vaativuudeltaan samasta ja samanarvoisesta työstä maksetaan samaa palkkaa vaativuusluokittelun avulla määritellään tehtäväkohtaisen palkan osuus vähimmäispalkka Palkkakeskustelussa käsitellään työn vaativuuden sekä pätevyyden ja suoriutumisen muodostamaa kokonaisuutta. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 9
Palkanmuodostuksen periaatteet Toimihenkilön palkka määräytyy yksilöllisesti ottaen huomioon työtehtävät ja niissä tapahtuvat muutokset kokemus työtehtävissä päätehtävää vaativammat osatehtävät pätevyys vastuu työsuoriutuminen Periaate: sama palkka samasta tai vaativuudeltaan samanarvoisesta työstä. Vaativuudeltaan samantasoisissa töissä voi olla eroja palkassa pätevyyteen taikka suoriutumiseen liittyvistä syistä. Vähimmäispalkka määräytyy vaativuusluokittelun perusteella. Henkilökohtainen palkka muodostuu vaativuusluokan mukaisesta palkasta ja henkilökohtaisesta palkanlisästä. Lisäksi ovat yrityskohtaiset lisät. Henkilökohtainen palkanosa on se osa palkkaa, joka saadaan vastineeksi kokemuksesta, pätevyydestä, vastuusta tai työsuoriutumisesta. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 10
Palkkakeskusteluprosessi Ajantasaisuus Selvitetään työprofiilin avulla toimihenkilön työtehtävät Arvioidaan pätevyyden ja suorituksen arviointilomakkeen avulla työsuoritusta sovittujen kriteerien pohjalta Selvitetään, onko esimiehellä ja toimihenkilöllä yhteisymmärrys pätevyyden ja suorituksen arvioinnista ja sen perusteluista Laaditaan yhteenveto, jossa todetaan työtehtävissä tapahtuneet tai tulossa olevat muutokset todetaan työn vaativuusluokka kirjataan havainnot pätevyydestä ja suoriutumisesta kirjataan toimenpiteet pätevyyden kehittämiseksi todetaan, onko palkankorotuksen suuruudesta yhteisymmärrys Toimenpiteistä sopiminen perustellaan mahdollinen erimielisyys Palkankorotuksen suuruus voidaan tarvittaessa todeta lyhyessä jatkokeskustelussa esimiehen käytyä kaikki palkkakeskustelut Kriteerien ymmärtäminen Perusteleminen OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 11
Tilastot palkkakeskustelun apuvälineenä Palkkatilastojen käsittely ja seuranta ovat olennainen osa palkkakeskustelua. Rahoitusalan sekä ryhmän keskiansio- ja ansiokehitystiedot Tilastossa olevat ansioluvut ovat säännöllisen työajan ansioita. Niihin sisältyvät kiinteän kuukausipalkan lisäksi työaikalisät, luontoisedut ja provisiot. Sen sijaan tulospalkkiot, ylityökorvaukset sekä lomaraha eivät sisälly säännöllisen työajan ansioihin. Ansiokehitystä kuvaava prosenttiluku saadaan suhteuttamalla keskiansioluku vertailuajankohdan keskiansioon. Vaativuusluokkajakaumaa koskevat tiedot Vaativuusluokkajakauma kuvaa alan kaikkien toimihenkilöiden sijoittumista eri vaativuusluokkiin tilastointiajankohtana. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 12
OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 13
Tilastot palkkakeskustelun välineenä OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 14
Rahoitusalan säännöllisen työajan keskiansiot ja ansiokehitys 9/2016 9/2017 sekä ansiokehitys tulospalkkioineen ja kiinteän kuukausipalkan kehitys eri tehtävätasoilla OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 15
Keskiansiokehitys kaikilla sekä identtisillä ryhmillä 9/2016 9/2017, % Identtisillä henkilöillä tarkoitetaan saman tilastoinnin piirissä molempina ajankohtina olleita henkilöitä. Tällä tilastokaudella identtisiin kuuluva henkilö on ollut saman alan palkkatilastoinnin piirissä sekä syyskuussa 2016 että syyskuussa 2017. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 16
Pron tutkimussivusto Tutkimussivusto tarjoaa poikkeuksellisen kokonaisvaltaisen välineen havainnoida yksityisen sektorin asiantuntijoiden ja esimiesten työpaikkoja ja toimialoja Tutkimussivut ovat helppokäyttöiset ja monipuoliset Aineisto kerätään jäseniltä ja vuosittain koko Pron vastaajia on noin 10000 Tutkimusta on tehty vuodesta 2008 lähtien. Tänä aikana kymmenet tuhannet asiantuntijat ja esimiehet ovat vastanneet kaksi kertaa vuodessa tehtävään työmarkkinatutkimukseen Käy tutustumassa osoitteessa http://www.proliitto.fi/tutkimus Palkat/Palkanmuodostus: Tilastoja kannattaa tarkastella sopimusalaryhmä tekijän kautta. Käytä sopimusalaryhmää Danske Bank / rahoitusala (tämä pitää sisällään sekä rahoitusalan tessin että Danske Bankin tessin piirissä olevat vastaajat). OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 17
Palkkakeskusteluun valmistautuminen OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 18
Palkkakeskustelu Palkkakeskustelun lähtökohtana on kokonaisarviointi, jossa henkilön pätevyyttä ja suoriutumista arvioidaan suhteessa hänen tekemänsä työtehtävien vaativuuteen Palkkakeskustelussa ei tarkastella tulospalkan omaisesti saavutettuja myyntituloksia. Näin toteutuu ulkoisen ja sisäisen asiakaspalvelun tasapuolinen arvostaminen palkkakeskustelussa Päivitetään työnkuvaus ajan tasalle Arvioidaan pätevyys ja suoriutuminen. Tarkasteluajanjakso on palkkakeskustelu- kausi Esimies päättää palkankorotuksista. Hän käy ensin keskustelut kaikkien kanssa, varmistaa jaettavien korotuksien johdonmukaisuuden ja käy lyhyen ilmoitus- kierroksen perusteluineen Kaikki päätökset perustellaan Tehdään kehityssuunnitelma seuraavalle kaudelle Palkankorotusta ei suhteuteta työajan mukaan ja se säilyy sellaisenaan myös jatkossa (esim. lyhennettyä työaikaa tekevät) OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 19
Palkkakeskustelumateriaali Pron sivuilta tessin yhteydestä rahoitusalan palkkakeskusteluopas Materiaalia löytyy Intrasta; hakusanalla palkkakeskustelut Työnkuvauslomake (rahoitusala) Kolmen kerran sääntö -lomake Rahoitusalan palkkakeskustelut OP Ryhmän käsikirja Palkkakeskustelua koskevat koulutusaineistot Intrassa EK:n palkkatilastot OP Ryhmän palkkapolitiikka Palkkatoimikunnan tiedotteet Palkkakeskustelulomake ja toimenkuva löytyvät Joposta yhdistettynä samalle lomakkeelle Aiemmin käytyjen palkkakeskusteluiden tiedot ovat myös talletettuina Jopoon jokaisen henkilön omiin tietoihin OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 20
jatkuu Katso aiempi työnkuvauslomakkeesi (löytyy Joposta): tarkista ovatko tehtävät muuttuneet, merkitse itsellesi muistiin muutokset mieti valmiiksi perustelut, jos esität vaativuusluokan muutosta kerää pätevyyden ja suoriutumisen todentamiseksi käydyt verkko- ja muut kurssit, joilla olet vahvistanut osaamistasi kerää listaa asiakkaiden antamista palautteista mahdollisimman yksityiskohtaisesti työsi laadun todentamiseksi Varmista että toisten esimiesten arviot on huomioitu, jos olet työskennellyt palkkakeskustelukaudella useamman esimiehen alaisuudessa Laske paljonko 1,2 % on palkastasi OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 21
Työnkuvaus TYÖNKUVAUS KÄYDÄÄN LÄPI PALKKAKESKUSTELUSSA Työnkuvaus tehdään toimihenkilön tehtävät aidosti kuvaten. Kerrotaan työstä, ei henkilöstä itsestään. Työnkuvaus antaa työtä tuntemattomallekin käsityksen työn vaativuuden arvioinnin kannalta olennaisista työn piirteistä. Samassa tehtävänimikkeessä työn sisällöt voivat poiketa huomattavasti toisistaan. Työnkuvaukseen merkitään kaikki keskeiset tehtävät. Mitä tietoja ja taitoja työ edellyttää? Miten ne hankitaan? Työnkuvauksen avulla selvitetään, mihin TES:n vaativuusluokkaan tehtävä kuuluu. Vaativuusluokka määräytyy päätehtävän mukaan. Pyritään siihen, että toimihenkilö ja esimies ovat samaa mieltä työnkuvauksen sisällöstä. Tarkistetaan vähintään palkkakeskustelun yhteydessä. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 22
Työn vaativuus Työn vaativuutta arvioitaessa vastataan kysymykseen mitä tehdään? Arvioidaan tehtävää ei tekijää. Työ on sitä vaativampaa, mitä suurempi on vastuu, mitä itsenäisempää harkintaa se vaatii, mitä suurempaa osaamista se edellyttää ja mitä suurempia vaatimuksia se asettaa vuorovaikutustaidoille. Työehtosopimuksen vaativuusluokat perustuvat työn vaativuuteen. Niille on määritelty vähimmäispalkkatasot. Vaativuusluokkien muutokset toteutetaan päätehtävän muutosta seuraavan kuukauden alusta, ei palkkakeskustelussa. Palkkakeskustelussa huomioidaan päätehtävää vaativammat osatehtävät. Palkkakeskustelussa vaativuusluokittelu toimii apuvälineenä arvioitaessa työn vaativuutta ja siinä mahdollisesti tapahtuneita muutoksia. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 23
Pätevyyden ja suoriutumisen arviointi Toimihenkilön pätevyys on henkilökohtainen ominaisuus ja se vastaa kysymykseen, miten työ tehdään? Pätevyyttä ja suoriutumista arvioidaan kokonaisuutena, joka muodostuu arviointikriteereiden yhteisvaikutuksesta. Hyvällä kokonaistasolla tehty työ luo mahdollisuuden palkkakeskustelun perusteella palkankorotukseen. Palkkakeskustelun avulla voidaan myös palkita kehittymistä, vaikka toimihenkilön tekemisen tasossa olisi kehitettävää toimen vaatimuksiin nähden. Mikäli pätevyyttä ja ammattitaitoa ei ole kokemuksesta huolimatta karttunut tavoitellulla tavalla, sovitaan toimenpiteistä (kehityssuunnitelma), jolla toimihenkilön ammattitaidon kehittämistä tuetaan ja miten asiaan palataan. Pätevyyden ja suoriutumisen arviointi tallentuu Jopoon palkkakeskustelulomakkeelle OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 24
Arvioitava ajanjakso Palkkakeskustelussa arvioitava ajanjakso on 1.12.2012 26.8.2018 Tieto on merkittynä Jopossa suoriutuminen - lomakkeelle valmiiksi Palkkakeskustelut käydään elo-lokakuussa, viimeistään 19.10.2018 mennessä, jolloin palkkakeskustelut päättyvät ja tiedot on oltava Jopossa talletettuna OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 25
Palkankorotuksen toteutus Palkkakeskustelussa saadut palkankorotukset maksetaan 13.11. palkanmaksun yhteydessä takautuvasti Korotukset jaetaan euroina, ei siis prosentteina OPTA (OP Työnantajayhdistys) ja OPRY ovat suosittaneet, että pienin jaettava erä olisi 50 euroa Kaikki eivät saa palkankorotusta OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 26
Palkkakeskustelu käytännössä OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 27
Palkkakeskustelu on vuoropuhelua Palkkakeskustelu on vuoropuhelua esimiehen ja toimihenkilön välillä. Tämä tarkoittaa, että molempien osapuolten näkemykset tulee palkkakeskustelussa tuoda esille ja perustella. Palkkakeskustelu ei ole kummankaan osapuolen yksinpuhelu eikä neuvottelu, jossa pyrittäisiin molempia osapuolia tyydyttävään kompromissiin toimihenkilön palkasta. Se on keskustelu toimihenkilön palkasta ja siihen vaikuttavista seikoista, ja sen aikana esimies ja toimihenkilö pyrkivät saavuttamaan yksimielisyyden toimihenkilön palkankorotuksesta. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 28
jatkuu Koska esimies päättää toimihenkilön palkankorotuksesta, on hänellä tärkeä rooli palkkakeskustelun yksimielisyystavoitteen toteutumisen kannalta. Esimiehen tuleekin selkeästi pystyä perustelemaan arvionsa ja tuomaan esille palkankorotukseen vaikuttavat tekijät. Mikäli palkkakeskustelun tuloksena toimihenkilön palkkaa ei koroteta, tulee erityistä huomiota kiinnittää siihen, että toimihenkilö saa tietoonsa ne tekijät, joiden avulla hän voi vaikuttaa palkankorotukseensa tulevaisuudessa. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 29
Motivoiva palkkakeskustelu Pidetään yhteisesti sovittuna ajankohtana siten, että molemmat osapuolet ovat valmistautuneet siihen huolellisesti. Vahvistaa suorituksen ja palkan välistä yhteyttä. Tukee selkeitä suoritustavoitteita. Antaa mahdollisuuden omien tavoitteiden arvioimiseen ja asettamiseen. Lisää palautetta työsuorituksista. Saa yksilön tuntemaan, että hän voi hallita omaa työtään. Kohtelee kaikkia oikeudenmukaisesti, samoilla säännöillä. Tuottaa kiinnostavan mahdollisuuden palkkakehitykseen OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 30
Esimiehen valmistautuminen palkkakeskusteluihin Sovi toimihenkilöiden kanssa palkkakeskustelujen ajankohdat. Huolehdi että toimihenkilöllä on tarvittava määrä työaikaa valmistautumiseen. Valmistaudu erityistilanteisiin, huomioi poissaolot ja varaa keskusteluajat sopivaan ajankohtaan. Perehdy toimihenkilöiden työtehtäviin, niissä tapahtuneisiin muutoksiin sekä pätevyyteen ja suoriutumiseen riittävällä tarkkuudella. Varmista, että samassa yksikössä esimiehillä on samanlainen käsitys pätevyyden ja suoriutumisen arviointiasteikosta. Valmistele omien arvioiden ja palkkaesityksen (korotus tai ei korotusta) perustelut. Mieti, miten oikeudenmukaisuus ja kannustavuus toteutuu palkkakeskusteluissa. Huomioi toisten esimiesten arviot, jos toimihenkilö on työskennellyt palkkakeskustelukaudella useamman esimiehen alaisuudessa. Selvitä oman konttorin tai yksikön jaettavan palkkakeskusteluerän suuruus; arvioi mahdolliset muutostarpeet tehtävissä ja työnkuvauksissa. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 31
Toimihenkilön valmistautuminen palkkakeskusteluun Mieti mitä on tapahtunut viimekertaisen keskustelun jälkeen. Onko työsi vaativuustasossa tapahtunut muutoksia. Arvioi omaa pätevyyttäsi ja suoriutumistasi, mieti perusteluita ja esimerkkejä valmiiksi. Arvioi olisiko palkassasi tehtävä korotus työn vaativuuden, suoriutumisen tai vertailutietojen perusteella. Laske paljonko 1,2 % on omasta palkastasi. Tutustu palkkatilastoihin Kertaa viimeisen vuoden kohokohdat, onnistumiset ja opitut asiat ja mieti mikä on ollut paras saavutuksesi. Valmistaudu perustelemaan näkemyksesi. Varmista että toisten esimiesten arviot on huomioitu, jos olet työskennellyt palkkakeskustelukaudella useamman esimiehen alaisuudessa. Kysy tarvittaessa apua luottamusmieheltä/yhteyshenkilöltä. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 32
Palkkakeskustelun käyminen Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Vertaa itseäsi itseesi, miten olet kasvanut ja kehittynyt jakson aikana Ole oma itsesi. Arvosta keskustelukumppaniasi; molemmilla on vastuu palkkakeskustelun onnistumisesta. Vaadi perusteluita, mutta ole myös itse valmis perustelemaan omat näkemyksesi. Huolehdi siitä, että päätökset perustuvat mahdollisimman tarkkaan tietoon. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 33
Mieti itseäsi millaisen kuvan annat palkkakeskustelussa? Sanoja Sinusta OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 34
Ja aktiivisia sanoja tekemisistäsi OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 35
Kuinka voitan vaikean tilanteen Tunnetko joskus keskustelun hankalaksi. Tilannetta helpottaa monesti jo, että hahmottaa millaisesta hankaluudesta on kyse. Muistuta mieleesi palkkakeskustelun tarkoitus ja se, että palkkakeskustelumallissa lähiesimiehellä on palkkavalta. Muista että palkkakeskustelun voi keskeyttää. Pyydä perusteluita. Älä tyydy ympäripyöreisiin vastauksiin. Uskalla riitauttaa ollessasi eri mieltä. Älä kaivaudu poteroon. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 36
Tunteiden hallinta Pikakeinot tasapainon saamiseksi: Vaihda asentoa. Hengitä pari kertaa syvään. Katso hetkinen ylös, katonrajaan. Pyydä hetki aikaa harkitsemiseen. Ajattele nopeasti aikaisempaa hienoa onnistumisen kokemusta. Valitse se etukäteen varmuuden vuoksi. Mieti vaihtoehtoja. Kysy itseltäsi: Onko tämä koko maailma? Kenen ongelmasta on kyse? Voitko vaikuttaa sen ratkaisuun? Suuntaa ajatuksesi ratkaisuihin ongelmien sijasta ja tuo se esille. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 37
Kokonaisilmaisumme rakentuu eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta Sanat 7% Ääni 38% Eleet, ilmeet, kehon kieli 55% OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 38
Yhteenveto palkkakeskustelusta Työn vaativuus Kerätään keskeiset tiedot työnkuvauslomakkeesta Mikäli osapuolilla on eri näkemys tehtävän sisällöstä, molempien perustelut Esitys vaativuusluokan muuttamiseksi > kyllä/ei/arvo Esitys VL:sta etenee pankin/yrityksen normaalin palkantarkistuskäytännön mukaisesti Henkilön pätevyyden ja suoriutumisen arviointi Mikäli erimielisyys pätevyyden ja suoriutumisen arvioinnissa, erimielisyyden syy / molempien perustelut Palkkakeskustelukorotus Palkkakeskusteluerästä x euroa tai 0 euroa Yhteisymmärrys palkankorotuksen suuruudesta kyllä/ei Palkkakeskustelun jatko-osa: Yhteenveto on osa palkkakeskustelulomaketta joka tallennetaan Jopoon. Mahdollisesta erimielisyydestä käynnistetään paikalliset neuvottelut. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 39
Erityistilanteiden hallinta Jos toimihenkilö on estynyt käymään palkkakeskustelua poissaolon takia keskusteluille varattuna aikana, niin keskustelu käydään ennen poissaolon alkamista, jos korotuksen suuruus on tällöin selvillä ja palkkakeskustelu on myös muutoin käytävissä. Jollei palkkakeskustelua voida käydä ennen poissaoloa, keskustelu voidaan toteuttaa myös sähköisten neuvotteluviestintävälineiden avulla. Tämä edellyttää aidon vuorovaikutussuhteen, henkilökohtaisuuden ja luottamuksellisuuden varmistamista. Palkkakeskustelu käydään heti poissaolon päätyttyä, ellei edellä mainittu ole mahdollista. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 40
jatkuu Jos este kestää koko palkkakeskustelukauden ja johtuu perhevapaasta tai sairauspoissaolosta eikä toimihenkilö ole lainkaan töissä palkkakeskustelujen välisenä aikana, taataan vähintään keskimääräinen ansiokehitys. - Jos poissaolo ei johdu perhevapaasta tai sairauspoissaolosta, ei toimihenkilöllä työehtosopimuksen nojalla ole oikeutta palkkakeskusteluin jaettavaan palkankorotukseen. - Palkkakeskustelukauteen osuva vuosiloma ei poista oikeutta takuukorotukseen, jos edellytykset muutoin täyttyvät. - Toimihenkilöiden palkat otetaan huomioon palkkakeskusteluerän palkkasummassa. - Toimihenkilöt ovat mukana identtisen henkilöstön palkkasummavertailussa. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 41
jatkuu Esimiehen vaihtuessa pyritään dokumentoimaan tulevaan palkkakeskusteluun tarvittavat asiat yhdessä. Jos toimihenkilö työskentelee usean esimiehen alaisuudessa, palkkakeskustelussa huomioidaan kaikki työtehtävät. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 42
Palkkakeskustelun jälkeen OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 43
Palkkakeskustelun jälkeen Tulevia palkkakeskusteluja ajatellen kannattaa käydyn keskustelun jälkeen käyttää hetki ja arvioida tilannetta. # Minkälainen keskustelun tunnelma oli? # Miten keskustelu sujui? # Mitä toin hyvin esille? # Mitä tavoitteita minulla oli ja mitä niistä sain läpi? # Mitä jäi seuraavaan kertaan? # Minkälaisen yleisarvion annan itselleni? # Sainko ennen palkkakeskustelua kaikki tiedot jotka minun kuuluu saada? # Pystyinkö valmistautumaan keskusteluun? # Oliko esimieheni valmistautunut? Jos työajan löytyminen valmistautumiseksi oli vaikeaa, kerro siitä luottamusmiehellesi sekä esimiehellesi Kannattaa myös tehdä muutama muistiinpano seuraavan vuoden varalle. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 44
Yksilönsuoja palkkakeskustelumallissa Palkkakeskustelussa pyritään yksimielisyyteen palkankorotuksesta. Ennen palkkakeskustelujen käymistä toteutetaan perehdytys (sekä toimihenkilöt että esimiehet): vaativuusluokittelu, pätevyyden ja suorituksen arviointi, palkkapolitiikan periaatteet, palkkakeskustelujen käyminen. Toimihenkilöllä on oikeus keskeyttää palkkakeskustelu perustellusta syystä Erimielisyyksien käsittelymalli on sovittu. Tilanteet, joissa kolmessa peräkkäisessä palkkakeskustelussa korotus ollut alle puolet keskimääräisestä korotuksesta, saavat erityisen tarkastelun (ns. kolmen kerran sääntö). Palkkakeskustelu dokumentoidaan ja asiakirjat säilytetään 10 vuoden ajan. Palkkavaltuuden omaavat esimiehet tulee määritellä. Palkkakeskustelun tuloksena palkka ei voi laskea! OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 45
Erimielisyydet ja niiden käsittely Palkankorotuksen suuruudesta tai pätevyyden ja suoriutumisen arvioinnista aiheutuneet erimielisyydet käsitellään ensin paikallisissa neuvotteluissa työnantajan edustajan ja toimihenkilöä edustavan luottamusmiehen/yhteyshenkilön välillä. Tavoitteena on ratkaisun aikaansaaminen ensisijaisesti paikallisissa neuvotteluissa. Muistio paikallisesta neuvottelusta sisältää erimielisyyteen liittyvät asiatiedot, osapuolten (esimies ja toimihenkilö) kannanotot perusteluineen sekä työnantajan edustajan ja luottamusmiehen/ yhteyshenkilön kannanotot perusteluineen itse erimielisyys- kysymykseen, mahdollinen ratkaisu erimielisyyteen. Jos paikallisissa neuvotteluissa ei saavuteta yksimielisyyttä, voi kumpikin osapuoli saattaa asian ryhmätason palkkatoimikunnan käsittelyyn 3 kk kuluessa päättyneestä keskustelukaudesta lukien. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 46
Kolmen kerran sääntö Jos palkankorotus on jäänyt kolmessa peräkkäisessä palkkakeskustelussa alle vähimmäiskorotustason (=puolet maksettavasta korotusprosentista/oma palkka) tai henkilö ei ole saanut euroakaan, niin silloin täytetään kolmen kerran säännön mukainen lomake. Lomakkeen tavoitteena on, että tilanne tulee kummankin osapuolen taholta arvioitua ja pyritään löytämään keinot, kuinka kehittymistä voidaan tukea paremman lopputuloksen aikaansaamiseksi eurot ovat tavoitteena. Tämä lomake ja sen sisältö EI OLE erimielisyysasia. Palkkatoimikunnalle ohjautuneiden lomakkeiden nojalla pyritään löytämään ne kehittämisideat, joilla palkkakeskustelujärjestelmää voidaan ryhmässämme parantaa. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 47
Kolmen kerran sääntöön esimerkki Esimerkki siitä, kuinka kolmen kerran sääntöä tarkastellaan suhteessa sovittuihin palkkakeskusteluprosentteihin. Palkkakeskustelu 1 (2011), keskimääräinen korotus 1,20 % Henkilön palkankorotus oli 0,00-0,60 % Palkkakeskustelu 2 (2012), keskimääräinen korotus 1,60 % Henkilön palkankorotus oli 0,00-0,80 % Palkankorotus 3 (2018), keskimääräinen korotus 1,20 % Henkilön palkankorotus oli 0,00-0,60 % Henkilön tapaus menee palkkatoimikuntaan, ellei hän itse sitä kirjallisesti kiellä Esimerkki: Toimihenkilön palkka on 2.000 euroa. Jos hän on saanut 1. palkkakeskustelussa vähemmän kuin 12,00 euroa, 2. palkkakeskustelussa vähemmän kuin 16,00 euroa ja 3. palkkakeskustelussa vähemmän kuin 12,00 euroa, Tapaus menee palkkatoimikuntaan ellei henkilö kirjallisesti kiellä. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 48
Palkkakeskustelukorotusten osalta huomioon otettavaa Palkkakeskustelujärjestelmän tarkoituksen mukaista ei ole perustella palkankorotuksen antamatta jättämistä toimihenkilön ennestään korkealla palkalla, kaupallisen palkkausjärjestelmän mukaisen minimipalkan täyttymisellä, korotuksen kohdistamisella palkkakuopissa oleville, yksinomaan euro- tai kappalemääräisten tavoitteiden toteutumatta jäämisellä tai yleisesti syrjivillä perusteilla. OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 49
Muistathan OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 50
Vastaa Pron sekä OPRYn palkkakeskustelujen seurantatutkimukseen Pro on toteuttanut palkkakeskustelujen seurantatutkimuksen aikaisempien palkkakeskustelukierrosten jälkeen Tarkoitus on, että tutkimusta jatketaan tänäkin syksynä Syyskuun lopulla lähetetään kaikille jäsenille kyselylinkki, johon voi vastata marraskuun loppuun saakka Tulokset analysoidaan ja julkaistaan ennen vuodenvaihdetta OPRY lähettää oman seurantatutkimukseen liittyvän kyselyn lokakuun loppupuolella palkkakeskusteluiden päätyttyä OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 51
Onnistuneita palkkakeskusteluja OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 52
OPRY Henkilöstöyhdistys Pro ry 12.9.2018 53