Ruoka ja vastuullisuus
Sisällys Esipuhe Kädessäsi on Suomen McDonald sin ruuasta, elintarvikeketjusta ja vastuullisuudesta kertova esite. Tänä vuonna tämä aiemmin Ruokaesitteenä tunnettu tietopakettimme täyttää pyöreät 20 vuotta. Kuluneiden vuosien varrella elintarvikeketjussamme on tapahtunut paljon ja asiakkaidemme kiinnostus ruokaamme kohtaan on kasvanut. Olemmekin nyt tuoneet esitteeseen reippaasti uutta sisältöä tuoreen ilmeen lisäksi. Ruoka on viime vuosina noussut monien meistä huulille niin kirjaimellisesti kuin ajatusten tasolla. Olemme ylpeitä voidessamme kertoa sinulle kaikesta siitä työstä, jota teemme elintarvikeketjun jokaisessa osassa pellolta pöytään. Itse asiassa McDonald s on mukana ketjussa jo ennen peltoja ja maatiloja eli siinä vaiheessa, jossa kylvetään kestävän ruuantuotannon siemenet. Täällä maatalouden alkumetreillä olemme ohjaamassa rehujen, siementen ja lannoitteiden käyttöä koskevia valintoja. Yhteistyömme läpi koko ketjun mahdollistaa meille ymmärryksen siitä, mitä tarjoilemamme ruoka sisältää, ja auttaa varmistamaan, että meillä on asiakkaillemme tarjottavaa myös tulevina vuosina. Seuraavilta sivuilta löydät tietoa liittyen elintarvikeketjuumme sekä vakiovalikoimassamme oleviin tuotteisiin, niiden koostumukseen, raaka-aineisiin, valmistajiin, alkuperämaihin, ravitsemukselliseen sisältöön ja soveltuvuuteen erilaisiin ruokavalioihin. Samat tiedot vaihtuvista kampanjatuotteistamme saat ravintoloistamme henkilökunnaltamme, McDonald s-mobiilisovelluksesta ja koti sivuiltamme osoitteesta www.mcdonalds.fi. Auttakoon esite sinua mieluisten vaihtoehtojen valinnassa! Halutessasi tietää lisää ruuastamme ota meihin yhteyttä. Esipuhe... 2 Sisällys... 3 Elintarvikeketjumme Kyydissä pellolta alkaen... 4 Jyvistä jauhoiksi... 8 Alkuperät hallussa...11 Kumppaneilla vastuu omistaan...12 Käsityönä, yksilöinä...14 Ruokamme 100 % naudanlihaa...16 Korkealaatuista ja turvallista kanaa...21 Mikä tahansa peruna ei kelpaa...24 Kiireisen aamun pelastus...28 Janon sammuttamiseen... 30 Kun kahvihammasta kolottaa...32 Makeannälkään...34 Vaihtoehtomme erilaisiin ruokavalioihin Gluteenitonta? Laktoositonta? Vähälaktoosista? Vegaanista?...36 Kasvisvaihtoehtoja...37 Ruokavalioittain Vegaanisia... 38 Kasvisvaihtoehtoja (lakto-ovo)... 38 Gluteenittomia...39 Laktoosittomia... 40 Vähälaktoosisia...41 Hyvää ruokahalua! Helsingissä 21. joulukuuta 2017 Stiina Rasimus-Sahari, MMT Laatupäällikkö McDonald s Finland Oy stiina.rasimus-sahari@fi.mcd.com Juha-Pekka Vieno, MMM Konsultti, ympäristö ja kestävyys McDonald s Finland Oy juha-pekka.vieno@fi.mcd.com Ravintoarvomerkinnät Ravintoarvot pakkauksissa...42 Raaka-aineemme Raaka-aineiden ainesosaluettelot...43 Ravintoarvot ja tiedot soveltuvuudesta erityisruokavalioihin (allergeenit)... 58 3
Maataloustuotanto on ravintoloidemme toiminnan elinehto niin tänään kuin huomenna. Varmistaaksemme mahdollisuutemme tarjoilla maukasta ruokaa myös tulevina vuosina teemme elintarvikeketjumme kaikissa osissa työtä kestävien toimintatapojen edistämiseksi. Kyydissä pellolta alkaen Olemme mukana tarjoilemamme ruuan koko taipaleella, maataloudesta saakka. Haluamme tietää miten ja missä raaka-aineemme on kasvatettu valmistettu, sekä olla mukana varmistamassa niiden laadun ja turvallisuuden. Tekemistä riittää, sillä yksistään Euroopassa on yli puoli miljoonaa maatilaa, joilta eurooppalaisissa Mäkkäreissä käytettävät viljat, naudanliha, kasvikset, maitotuotteet, kananmunat ja monet muut tuotteet ovat peräisin. Olemme WWF:n asiantuntijoiden kanssa valinneet kehityskohteiksi kuusi keskeistä raaka-ainetta, joihin voimme maailmanlaajuisesti vaikuttaa ja jotka ovat luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön kanto kyvyn kannalta tärkeitä. Nämä raaka-aineet ovat naudanliha, siipikarjanliha, kala, kahvi, palmu öljy ja paperikuitu. Käytännön tasolla työ keskittyy kestävän tuotannon edistämiseen, hiilijalanjäljen pienentämiseen, metsä kadon estämiseen 1 ja ilmastonmuutoksen hidastamiseen. 1 McDonald s on allekirjoittanut YK:n ilmastohuippukokouksen New Yorkin metsäjulistuksen (New York Declaration on Forests). 4 5
Työmme on tuottanut tulosta Kuitu Suomessa 100 % kuluttajapakkaustemme kuidusta on kierrätettyä tai peräisin kestävistä, sertifioiduista metsistä. Kahvi ja palmuöljy 100 % kahvista sekä tortillalastuissa ja joissain jälkiruoissa käyttämästämme palmuöljystä on lähtöisin kestävää tuotantoa harjoittavilta viljelmiltä ja sertifioitua. Kala Kaikki McDonald sin maailmalla käyttämä valkoinen kalanliha on pyydetty kestäviltä kalastusalueilta ja Euroopassa, Kanadassa ja USA:ssa sillä on lisäksi MSC-sertifiointi. Naudanliha Naudanlihan kestävässä tuotannossa otimme kansainvälisesti merkittävän askeleen vuonna 2014, kun määrittelimme yhdessä elintarvikeketjun eri toimijoiden kanssa naudanlihan kestävän tuotannon kriteerit. Vuonna 2016 Kanadan McDonald s osti ensimmäiset erät tällaista kestävästi tuotettua naudanlihaa. Vuoteen 2020 mennessä tavoitteemme on saada ostettua kriteerien mukaista naudanlihaa 10 suurimmalta naudanlihaa meille toimittavalta maalta, joista yksi on myös Suomen McDonald sille naudanlihaa toimittava Puola. Siipikarjanliha Siipikarjanlihan tuottajien kanssa keskitymme tällä hetkellä rajoittamaan antibioottien käyttöä yhä laajemmin ja varmistamaan rehusoijan tuotannon kestävyyden. McDonald s on tehnyt kansainvälisesti yli 10 vuoden ajan yhteistyötä Greenpeacen ja alan muiden toimijoiden kanssa rehusoijan vastuullisuusnäkökohtiin liittyen. Voit seurata edistymistämme suhteessa tavoitteisiimme osoitteessa www.aboutmcdonalds.com. 6 7
Turvalliset ja laadukkaat ainesosat Valvottua laatua Meillä ruokaan ei saa laittaa mitä tahansa. Emme esimerkiksi hyväksy geenimuunneltujen ainesosien, keinotekoisten väriaineiden, natriumglutamaatin tai koneellisesti erotellun lihan käyttöä. Eikä ruokaamme myöskään saa valmistaa miten tahansa. Meille esimerkiksi kaikki kana kypsennetään jo tehtaalla ja pastöroinnilla varmistetaan muun muassa majoneesikastikkeiden, smoothiejuomien hedelmämehujen ja -pyreiden sekä maitotuotteiden turvallisuus. Ainoa poikkeus maitotuotteiden joukossa on parmesaanityylinen pitkään kypsytetty caesar-juustolastu, joka valmistetaan pastöroimattomasta maidosta. Valmistajat valvovat raaka-aineiden aistinvaraista laatua eli ulkonäköä, koostumusta ja makua jatkuvasti. Samaa työtä tekevät ravintoloiden henkilökunta sekä ulkopuolinen laatukonsultti, joka työskentelee ravintoloissamme. McDonald sin laatukeskuksissa eri puolilla maailmaa tehdään työtä sen eteen, että hampurilaiset, ranskalaiset ja muut tutut tuotteet olisivat yhtä maukkaita kaikkialla. Esimerkiksi vertailemalla keskenään eri leipomoiden Big Mac -sämpylöitä varmistamme, että laatu pysyy yhtä korkealla jauhojen, veden ja muiden ainesosien luonnollisesta vaihtelusta ja erilaisista valmistusmenetelmistä huolimatta. Jyvistä jauhoiksi Aistinvaraisen laadun lisäksi tarkkailemme raaka-aineidemme mikrobiologista ja kemiallista laatua turvallisuuden takaamiseksi ja ravintoarvot analysoidaan säännöllisin väliajoin ulkopuolisessa laboratoriossa. Haluamme tarjota asiakkaillemme parhaista raaka-aineista valmistettua ruokaa. Maatilan ja ravintolan välissä toimivat valmistajat ovat tässä avainasemassa. Korkealaatuisten raakaaineiden saaminen edellyttää jatkuvaa tiivistä yhteistyötä valmistajien kanssa, ja toimimmekin pitkäkestoisesti kumppanuusperiaatteella tarkkaan valittujen tavarantoimittajien kanssa. McDonald sin tavarantoimittajaksi pääseminen edellyttää tiukkojen vaatimusten täyttämistä. Yksi vaatimuksista on, että tuotantopaikoilla on oltava ulkopuolisen auditointiyrityksen sertifioima laatujärjestelmä, joka täyttää McDonald sin maailmanlaajuisen Supplier Quality Management System- eli SQMS-standardin. SQMS kattaa ruuan turvallisuuden lisäksi koko laatujärjestelmän johdon sitoutumisesta innovaatioihin ja jatkuvaan parantamiseen. Standardiamme pidetään yhtenä elintarvikealan laajimmista ja tiukimmista: se sisältää laajemmat vaatimukset kuin alalla yleisesti käytössä olevat BRC 2 - ja FSSC 3 22000 -standardit. 2 British Retail Consortium 3 Food Safety System Certification 8 9
Alkuperät hallussa Ensisijaiset hankintakriteerimme ovat tuotteen laatu ja raaka-aineen turvallisuus sekä tavarantoimittajan sitoutuminen laatujärjestelmä- ja työnantajavastuuohjelmiimme. Lisäksi kumppanin valintaan vaikuttavat yrityksen vakavaraisuus, palvelu, toimitusvarmuus, joustavuus ja hintakilpailukyky sekä esimerkiksi eläinperäisten tuotteiden osalta eläinten hyvinvointi. Keskittämällä ostoja hyväksytyille kumppaneille luomme vakaan pitkäikäisen asiakassuhteen, joka mahdollistaa jatkuvan parantamisen. Ostamme elintarvikkeita 14 kotimaisesta tuotantopaikasta, ja kaikkiaan vuosittain ostamme raaka-aineita noin 40 kumppanilta pääosin Keski- ja Pohjois- Euroopasta. Lisäksi kotimaisilta valmistajilta ostetaan työvälineitä, tarvikkeita ja pakkauksia, joita myös viedään ulkomaille McDonald sien käyttöön. Kotimaisten kumppaneiden osuus ostoista on noin neljännes. Ruuan turvallisuuden ja laadun varmistamisessa yhä tärkeämpää on jäljitettävyys, jolle olemme vuosikausien ajan asettaneet lainsäädäntöä tiukemmat vaatimukset. Kumppaniemme on pystyttävä tiukkojen aikarajojen puitteissa selvittämään raaka-aineiden ainesosien alkuperä maatilalle ja jopa sitä pidemmälle, esimerkiksi rehun tasolle asti. Jäljitettävyyden toimivuutta testataan muun muassa ulkopuolisen yrityksen järjestämillä kokeilla, joiden aikana kumppaniemme on pystyttävä osoittamaan, että kaikki tarpeelliset tiedot ovat saatavilla riittävän nopeasti. Näin varmistamme, että tarvittaessa tieto kulkee ja mahdolliset vaaratilanteet saadaan pidettyä hallinnassa. Raaka-aineiden ja monien muiden tarvikkeiden jakelusta ravintoloihimme koko maassa huolehtii jakelukeskus HAVI Logistics Oy. Kuljetusreitit suunnitellaan tarkasti etukäteen energiatehokkaiksi, jotta turhaa ajoa tyhjillä rekoilla vältetään. Jakelukeskuksen omavalvontaohjelmalla sekä ulkopuolisen auditoijan vuosittain tarkistamalla DQMPlaatuohjelmalla (Distributor Quality Management System) varmistamme, että muun muassa jäljitettävyys on taattua ja kylmäketju on katkeamaton sekä varastoinnissa että kuljetuksissa. 10 11
Tavarantoimittajien työnantajavastuuohjelmamme, Supplier Workplace Accountability, periaatteet olemme kuvanneet liiketapaohjeistuksessamme, jonka toteutumista seuraamme vuosittaisten itsearviointien ja kolmannen osapuolen tekemien ulkoisten auditointien avulla. Säännölliset itsearvioinnit ja ohjelmaamme kuuluvat koulutusosiot auttavat kumppaneitamme tunnistamaan toimintaansa kohdistuvat kehittämistarpeet sekä varmistamaan toimintansa lainmukaisuuden ja asettamiemme vaatimusten toteutumisen. Ohjelmamme kattaa työsopimuksiin, työaikoihin, palkkaukseen ja etuisuuksiin, työpaikan käytäntöihin, työturvallisuuteen ja työterveyteen, syrjintään, aliurakointiin, ympäristönsuojeluun ja lainsäädännön noudattamiseen liittyviä asioita. Tärkeä osa auditointeja ovat luottamukselliset, kahdenkeskiset keskustelut auditoijan ja työpaikan usean työntekijän kesken. Seuraamme tavarantoimittajiemme suoriutumista jatkuvasti ja tarjoamme laajan asiantuntija- ja vertaisverkostomme tukea haasteellisten tilanteiden ratkaisemiseksi. Työnantaja vastuuta ja elintarviketurvallisuutta koskevat vaatimuksemme ovat ehdottomia: ellei niitä saada kuntoon sovitun aikataulun ja uusinta-auditointien puitteissa, arvioimme vakavasti yhteistyön jatkamisen edellytyksiä. Kumppaneilla vastuu omistaan Edellytämme maailmanlaajuisesti yhteistyökumppaneiltamme sitoutumista turvallisen ja terveellisen työympäristön ylläpitämiseen tuotantolaitoksillaan olipa kyseessä elintarvikkeiden, pakkausmateriaalien, lelujen, työvaatteiden tai vaikkapa mainosmateriaalien valmistus. 12 13
Ympäristöasiat huomioiden Käsityönä, yksilöinä Jokainen tarjoamamme hampurilainen on käsityön tulosta. Vaikka näitä käsintehtyjä hampurilaisia valmistuu ravintolan keittiössä satoja päivittäin, laadun ja turvallisuuden on oltava jokaisen kohdalla yhtä hyvin hallussa. Ravintolassa laatu pohjautuu huolella valittuihin ja valmistettuihin raaka-aineisiin, joista tehdään turvallista, maukasta ja tasalaatuista ruokaa olitpa missä päin maailmaa tahansa. Jokaisella ruokaa tarjoavalla yrityksellä on oltava omavalvontaohjelma ruuan turvallisuuden varmistamiseksi. Suomen McDonald s-ravintoloissa on vuodesta 1996 lähtien noudatettu tieteelliseen HACCP-riskinarviointiin 4 perustuvaa omavalvontaohjelmaa. Päivittäin jokaisessa ravintolassa tehdään yli sata ruuan turvallisuuteen liittyvää tarkastusta ja mittausta, joilla esimerkiksi varmistetaan, että kylmäketju ei katkea, pihvit paistuvat kypsiksi, uppopaistoöljyn laatu on kohdillaan ja tarvittavat puhtaanapidon toimenpiteet tehdään ajallaan. Hygieniakäytännöt ovat tärkeä osa omavalvontaamme: yhdessä alan asiantuntijan Diverseyn kanssa olemme kehittäneet ravintoloillemme räätälöidyt puhdistusmenetelmät, joiden tehokkuutta valvomme jatkuvasti yhdessä ulkopuolisen laboratorion kanssa. Seuraamme toimintamme ympäristökuormitusta hiilijalanjäljen avulla läpi koko elintarvikeketjumme. Noin 71 % toimintamme hiilipäästöistä syntyy hankintaketjussa ja loput 29 % ravintoloissa. Hankintaketjussa suurin päästölähde on naudanlihan tuotanto ja ravintoloissa energiankulutus. Ravintoloissa hiilijalanjäljen pienentämiseen tähtäävä työ keskittyy energiaa säästävien rakennusratkaisujen, laitteiden ja toimintatapojen käyttöönottoon ja käyttämiseen. Elintarvikkeiden ja pakkausten alkutuotannon parissa tehtävästä työstä voit lukea lisää sivuilta 4 7. Ravintoloissa syntyvä jäte vastaa noin 4 % ketjumme kokonaishiilijalanjäljestä. Suurin osa jätteistä syntyy keittiön puolella, ja tästä jätteestä kierrätämme yli 70 %. Kaikki ravintolamme kierrättävät aaltopahvin, uppopaistoöljyn, keittiössä syntyvän biojätteen sekä vaaralliset jätteet (loisteputket ja paristot). Lisäksi jakelukeskus kerää paluukuormissa alumiiniset kermavaahtopullot, kirkkaan puhtaan pakkausmuovin, sämpylä- ja maitokorit, puulavat, hiilidioksidisylinterit ja käytöstä poistetut työvaatteet. Ravintoloiden asiakastiloissa kertyvä kuluttajapakkausjäte ohjataan useimmilla paikkakunnilla energiahyötykäyttöön. Maailmanlaajuisiin toimiimme ympäristöasioiden parissa voit tutustua tarkemmin osoitteessa www.aboutmcdonalds.com. 4 UN FAO/WHO Codex Alimentarius Commission: Hazard Analysis and Critical Control Point (HACCP) System and Guidelines for its Application 14 15
7 1 8 5 4 2 3 100 % naudanlihaa Hampurilaistemme jauhelihapihvit sisältävät 100 % naudanlihaa, ei mitään muuta. Jauheliha valmistetaan etuneljännes- ja kylkipaloista, joista luut on poistettu käsin leikkaamalla. Lihaa ei hankita tukkujen tai muiden välittäjien kautta, vaan se on aina peräisin hyväksymiltämme lihaleikkaamoilta ja teurastamoilta, jotka muun muassa täyttävät lainsäädäntöä tiukemmat vaatimuksemme eläinten asianmukaista kohtelua koskien. Mahdollisimman suoraviivainen hankintaketju takaa lihan kasvatustiloille asti ulottuvan eläinkohtaisen jäljitettävyyden. Miksi tehdä yksinkertaisista asioista monimutkaisia? 6 Pihvien laatu ja turvallisuus varmistetaan monella tapaa. Ennen kuin pihvit saapuvat ravintolaan, ne ovat läpäisseet yli 30 erilaista tarkastusta. Ravintolassa pihvit paistetaan kypsiksi ilman lisättyä rasvaa ja maustetaan mustapippurilla ja suolalla suoraan grillillä. Taatusti turvallista. Ja maukasta. 1 Niska 5 Lapa 2 Etukylkiluupaisti 6 Potka 3 Rinta 7 Etuselkä 4 Etulapa 8 Kylki 16 17
Mikä on oma suosikkisi? Tässä aina saatavilla olevat klassikot! Ravintoloistamme löytyy toki myös vaihtelevia uutuustuotteita. Tietoja näistä herkkupaloista löytyy kotisivuiltamme ja McDonald s Suomi -mobiilisovelluksestamme. Hampurilainen Yksinkertaisesti hyvää. Vehnä jauhoista leivottu hampurilaissämpylä, jonka välissä mustapippurilla ja suolalla maustettu jauhelihapihvi höystettynä ketsupilla, sinapilla, sipulilla ja suolakurkkuviipaleella. (L) Juustohampurilainen Kavereiden kesken euron juusto. Sama sisältö kuin hampurilaisessa ja lisänä pehmeän kermainen cheddar sulatejuustoviipale. (VL) Tuplajuustohampurilainen Miksi tyytyä yhteen, kun voi saada kaksi? Tuplassa on juustohampurilaisen pihvit, juustot ja suolakurkkuviipale tuplana. (VL) Big Mac Kaikkien tuntema klassikko. Seesaminsiemenillä kruunatun pehmeän vehnäisen Big Mac -sämpylän välissä kaksi mustapippurilla ja suolalla maustettua jauhelihapihviä, raikasta jäävuorisalaattia, etikkaisen täyteläistä Big Mac -kastiketta, kermaista cheddarsulatejuustoa, hapokasta s uolakurkkua ja mietoa makeaa sipulia. (VL) McFeast Runsas, mehevä ja tuoreutta täynnä. Seesaminsiemenillä koristellussa vehnä sämpylässä neljännes paunan* painava jauhelihapihvi musta pippurilla ja suolalla maustettuna, jäävuorisalaattia, mehukas pihvitomaattiviipale, sipulia, McFeast kastiketta, cheddarsulatejuustoviipale, ketsuppia ja sinappia sekä kaksi suolakurkkuviipaletta. (VL) Quarter Pounder with Cheese Juustohampurilaisen isoveli. Neljännespaunan* verran 100 %:sta naudan jauhelihaa maustettuna mustapippurilla ja suolalla, pakattuna seesaminsiemenillä koristeltuun vehnäsämpylään cheddarsulatejuusto- ja suolakurkkuviipaleiden sekä ketsupin, sinapin ja tuoreen sipulin kera. (VL) Fiesta Chili Beef salaatti Salaattivalikoiman lihaisa vaihtoehto. Romaine-, frisee- ja punasalaattipedillä texmex-tyylinen Chili Beef, jossa on jauhetun naudanlihan lisäksi kidneypapuja, paprikaa, maissia ja sipulia. Mukana myös kirsikkatomaatteja, tuoretta kurkkua, cheddarjuustoraastetta, smetana ruohosipulikastiketta ja rouskuvia tortillalastuja. (VL) *) 113 g raakana ennen kypsennystä 18 19
Korkealaatuista ja turvallista kanaa Tarjoamiemme kanapihvien ja kanapalojen valmistukseen käytetään aina 100 % rintafileelihaa, josta rustot ja pienet luut poistetaan lihanleikkauksen yhteydessä käsityönä. Tuotteissamme ei käytetä koneellisesti eroteltua lihaa. Kanatuotteiden liha on peräisin Pohjoismaista, pääosin Tanskasta. Tanska on ollut monia muita Euroopan maita tiukempi antibioottien käytön suhteen 1990-luvun puolivälistä lähtien, jolloin maa otti ensimmäisenä maailmassa käyttöön antibioottien käytön seurantajärjestelmän 5, 6. Antibioottien käyttö kasvunedistäjinä kiellettiin Tanskassa jo vuonna 2000. Myös muissa Pohjoismaissa antibioottien käyttö eläintuotannossa on tiukasti säädeltyä ja vain tautien hoitoon keskittyvää. Maailmanlaajuisesti McDonald sin linjaus antibioottien käyttöä koskien tuli voimaan jo vuonna 2003, ja sitä on vaiheittain tiukennettu muun muassa Maailman terveysjärjestön eli WHO:n suositusten 7 mukaisesti. Tuotteesta riippuen rintafileestä valmistetaan joko karkeaa jauhelihaa tai siitä leikataan halutun kokoinen pala, joka maustetaan ja kypsennetään ennen mahdollista leivitystä. Näin voimme olla varmoja, ettei raakaa kanaa ja siihen liittyviä riskejä tarvitse pelätä. Ravintolassa vielä viimeistelemme kypsennyksen joko grillillä tai kasviöljyssä uppopaistamalla. Syökää kanaa! 5 Hammerum et al. 2007, Emerging Infectious Diseases 13(11): 1632-1639. 6 www.danmap.org 7 WHO list of Critically Important Antimicrobials for Human Medicine (WHO CIA list) 20 21
Mikä on oma suosikkisi? Listaltamme löytyy monia erilaisia kanatuotteita, kanahampurilaisista salaatteihin ja Chicken McNuggets -kanapaloista mausteisiin Hot Wings -siipiin, McWrap-valikoimaa unohtamatta. Jotain jokaiseen makuun! McChicken Yksinkertainen on joskus kaunista. Seesaminsiemenillä koristellun vehnäsämpylän välissä kasviöljyssä paistettu 100 % rintafileestä valmistettu pippurinen Chicken Premiere - kanapihvi sekä raikasta jäävuorisalaattia ja miedonmakuista McFeast -kastiketta. (L) Kaipaatko runsaampaa kuitumäärää? Kokeile runsaskuituiseen kotimaiseen ruisleipään tehtyä Kana Ruis Feastia, jossa tavallisen Ruis Feastin naudanlihapihvi korvataan leivitetyllä kanapihvillä. Tällöin tuote on myös hyvä ravintokuidun lähde (kuitua 3,2 g / 100 g). Chicken McNuggets kanapalat Rapean tempura-leivityksen sisään kätkeytyy kevyesti pippurilla, suolalla ja sellerillä maustettua karkeasti jauhettua rintafileelihaa. Valitse annoskoko nälän mukaan: 4, 6 tai 9 kpl, tai jaettavaksi 20 kpl. (L) Nautinnon kruunaa tietenkin maukas dippikastike, vaihtoehdot sivulla 26. Hot Wings Kevyesti marinoidut ja ohuella tulisella leivityksellä viimeistellyt siipipalat. Maukkaita sellaisenaan (L) ja myös dipin kera! Caesarsalaatti Oma näkemyksemme maailman todennäköisesti tunnetuimmasta salaatista. Romaine-, frisee- ja punasalaattia sekä kirsikkatomaatteja, tuoretta kurkkua, kovaa parmesaanityylistä caesarjuustolastua ja valintasi mukaan joko grillikanapihvi tai uppopaistettu rapea Chicken Premiere -kanapihvi. Ohessa tarjoilemme valkosipulilla ja yrteillä maustetut krutongit sekä Caesarsalaattikastikeen, jotta voit maustaa salaattisi juuri niin kuin haluat. (VL) Fiestasalaatti kanapihvillä Mausteisemman salaatin ystäville. Romaine-, friseeja punasalaattipedillä grillikanapihvi tai rapeaksi uppopaistettu Chicken Premiere -kanapihvi, rouskuvia tortillalastuja, täyteläistä smetanaruohosipulikastiketta, maukasta cheddarjuustoraastetta sekä tuoreutta tuomassa kirsikkatomaatteja ja kurkkua. Mukana El Maco -mausteseos, jolla salaattiin saa lisättyä pientä potkua. (VL) McWrap McWrapin vehnätortillan sisään käärittävän pihvin ja makumaailman saat valita itse tarjolla olevista vaihtoehdoista. Mehevä grillattu kanapihvi vai kasviöljyssä uppopaistettu rapea Chicken Premiere -kanapihvi? Texmex-henkinen Salsa & Sour Cream (VL), jossa salsakastike ja smetana-ruohosipulikastike täydentävät toisiaan cheddarjuustoraasteen ja pihvitomaattiviipaleen kera? Vai aasialaistyylinen Sweet Chili (L), jossa sweet chili -kastikkeen tulisuutta pehmentää McFeast-kastike ja tuoreet kurkkuviipaleet? Mukana aina raikasta jäävuorisalaattia. Saatavilla myös kasvisversiona. 22 23
Aterian monta vaihtoehtoa! Useimmiten hampurilaisen kaverina on ranskalaiset perunat, mutta toki muitakin vaihtoehtoja löytyy. Tässä tarjolla olevat lisukevaihtoehdot. Oletko jo kokeillut kaikkia? Mikä tahansa peruna ei kelpaa Maailmankuulut rapeat MacFries-ranskalaiset valmistetaan aina kokonaisista kuorituista perunoista leikkaamalla. Olemme tarkkoja siitä, mitä perunalajikkeita ranskalaistemme valmistukseen käytetään. Perunoiden on oltava riittävän suuria, jotta niistä saadaan jopa yli kymmensenttisiä ranskalaisia, ja niiden koostumuksen on oltava juuri sopivaa, sisältä uuniperunamaisen kuohkeaa. Suomen McDonald s-ravintoloiden ranskalaiset valmistetaan Hollannissa pääosin Belgiassa ja Hollannissa kasvatetuista Russet Burbank- ja Ivory Russet -perunoista, jotka ovat kokonsa ja koostumuksensa puolesta täydellisiä tähän tarkoitukseen. Ranskalaisten perunoiden paistamiseen käytämme täysin kovettamatonta rapsi- ja auringonkukkaöljyn seosta. Ranskalaiset paistetaan aina omissa altaissaan, jotta niiden maku ja ulkonäkö pysyvät mahdollisimman hyvinä. Näin myös varmistamme, että ne ovat aina gluteenittomia, maidottomia ja muista allergeeneista vapaita. Paistettujen ranskalaisten myyntiaika on laadun takaamiseksi korkeintaan viisi minuuttia. Uppopaistamisen jälkeen ranskalaiset maustetaan heti Pansuola -mineraalisuolalla, jonka kaikki ainesosat ovat peräisin luonnosta. Tällä kotimaisella keksinnöllä on kaksitahoinen terveydelle hyödyllinen vaikutus: siinä on noin puolet vähemmän natriumia kuin tavallisessa ruoka- tai merisuolassa, ja se sisältää elimistölle tärkeitä kivennäisaineita, kaliumia ja magnesiumia, joiden on osoitettu vaikuttavan monella hyvällä tavalla terveyteen. Lisäksi Pansuolassa on ihmisille välttämätöntä lysiiniä sekä jodia terveysalan asiantuntijoiden suosituksen mukainen määrä. Ranskalaiset perunat Rapea ulkoa ja pehmeä sisältä. Kullankeltaiset ranskalaiset perunat valmistetaan kokonaisista perunoista leikkaamalla, uppopaistetaan kasviöljyssä ja maustetaan kevyesti Pansuola -mineraalisuolalla. Tilauksesta ranskalaiset saa toki myös ilman suolaa. Tarjolla kolme eri annoskokoa. (L, G) Lisukesalaatti Kevein lisukevaihtoehtomme sisältää romaine-, friseeja punasalaattia sekä kirsikkatomaatteja ja tuoretta kurkkua. Ohessa tarjoillaan modenalaista balsamiviinietikkaa sisältävä balsamicosalaattikastike. (L, G) Miniporkkanat Minimuotoon leikattua tuoretta porkkanaa. Sopii sekä lisukkeeksi että naposteluun. (L, G) Omenalohkot Makeita, mehukkaita ja sopivan rouskuvia omenoita lohkoiksi leikattuina. Toimivat myös jälkiruokana. (L, G) 24 25
Mausta makusi mukaan! Lisämakua ja vaihtelua, ehkä jopa uusia makuelämyksiä saa helposti dippikastikkeilla ja muilla mausteilla. Tuunaa vaikka hampurilaisestasi juuri sopiva! Dippikastikkeet Dipeissä vaihtoehtoina erityisesti McNuggets-kanapaloille suunnitellut Barbeque, Curry ja Hapanimelä sekä kaiken kanssa sopivat Cheddar, Chili, McFeast ja Valkosipuli. Katso sivuilta 38-41, mitkä näistä vaihtoehdoista ovat gluteenittomia, laktoosittomia ja vegaanisia. Ketsuppi McDonald sin omalla reseptillä valmistettu etikkaisen makea ja vahvasti tomaattinen ketsuppi: 100 gramman valmistus vaatii 184 grammaa tomaattia. (L, G) Muut mausteet Joku tykkää maustaa ketsuppinsa mustapippurilla, toinen haluaa pienen lisäsuolauksen ranskalaisiin. Näitä tilanteita varten ravintoloistamme löytyy annospusseissa sekä jauhettua mustapippuria että suolaa. Lisäksi texmex-tyylistä El Maco -mausteseosta on usein saatavilla, varsinkin El Maco -aterioiden täydentäjänä. (L, G) 26 27
Kiireisen aamun pelastus McMuffin -tuotteet Nimestään huolimatta näillä tuotteilla ei ole mitään tekemistä makeiden muffinssien kanssa. Lämpimät ja ruokaisat aamiaishampurilaiset antavat tuhdimman alun päivään. Aamiaista sanotaan päivän tärkeimmäksi ateriaksi, ja kiireisenäkin aamuna olisi hyvä saada muutakin masuun kuin kupillinen kahvia. Tähän tarpeeseen kaikissa ravintoloissamme tarjoillaan useita erilaisia lämpimiä aamiaisvaihtoehtoja joka aamu kello 10 saakka. Bacon McMuffin & Egg ja Sausage McMuffin & Egg Kuten kaikissa muissakin tuotteissa, myös aamiaisessa panostamme laatuun. Käytämme vain tuoreita kotimaisia Laitilan kanatarhan luomumunia, jotka paistetaan ravintolassa grillillä juuri täydellisen kypsiksi. Paistetun kananmunan lisäksi nämä aamiaisklassikot sisältävät cheddarsulatejuustoviipaleen sekä joko pekonia tai mausteisen sianlihapihvin vehnästä ja rukiista leivotussa, voisulalla sivellyssä McMuffin-sämpylässä. (VL) Elovena-kaurapuurot Puuro sopii aamuun kuin pihvi hampurilaiseen. Kotimaisia Elovena-kaurahiutaleita on Suomessa nautittu jo yli 90 vuoden ajan, ja tätä tuttua tuotetta saa myös ravintoloistamme. Tarjolla on kahta eri makua, kuivatuilla vadelmilla maustettua Vadelmakaurapuuroa sekä kuivattuja omenapaloja ja vaniljasokeria sisältävää Vaniljaista omenakaurapuuroa. (L) Ruis Fresh Tämä runsaskuituiseen kotimaiseen ruisleipään valmistettu lämmin aamiaisleipä tuo mukavaa vaihtelua kotitekoisille voileiville. Välissä mausteinen sianlihapihvi, cheddarsulatejuustoviipale, McFeast-kastiketta, pihvitomaattiviipale sekä tuoretta jäävuorisalaattia. Toimii myös kuidun lähteenä (kuitua 3,6 g / 100 g). (VL) Fresh McMuffin & Double Fresh McMuffin Aamiaishampurilaisten aatelia. Vehnästä ja rukiista leivotun McMuffin-sämpylän välissä mausteinen ja mehevä sianlihapihvi sekä cheddarsulatejuustoviipale, McFeastkastiketta, pihvitomaattiviipale ja jäävuorisalaattia. Kun nälkä kurnii aamulla vatsassa oikein kunnolla, Double Fresh McMuffinista löytyy nopea apu. Kuin Fresh McMuffin, mutta sianlihapihvi kaksi kappalein. (VL) 28 29
Janon sammuttamiseen Vesi vanhin voitehista, mutta joskus sitä kaipaa muutakin juotavaa. Kylmien juomiemme valikoimasta löytyy varmasti jotain sopivaa jokaiseen tilanteeseen, sitä raikasta vettä unohtamatta. Jäitä hattuun Jäiset smoothie- ja frappé-juomat ovat täydellisiä kuuman kesäpäivän viilentämiseen, mutta sopivat toki moniin muihinkin tilanteisiin läpi vuoden. Kumpi on suosikkisi, hedelmäinen smoothie vai kahvinen frappé? Virvoitusjuomat Aivan kuten ranskalaiset, kylmä limu on monen mielestä oleellinen osa hampurilaisateriaa. Valikoimassamme on Coca-Colan lisäksi Coca-Cola Light, Coca-Cola Zero, Fanta Zero sekä Sprite Zero, joiden hapottamiseen ravintolassa käytetään kotimaisen perheyrityksen, Woikosken, toimittamaa hiilidioksidikaasua. Jääpalat takaavat, että juoma pysyy raikkaana ja virvoittavana, mutta juoman voi toki tilata myös ilman jäitä. Tarjolla on myös hapotettua soodavettä ja hapottamatonta hanavettä. (L, G) Luomumaito Ruokajuomana maitoa suosiville tarjoamme Riihimäen meijerillä pakattua Valion Luomu rasvatonta maitoa, joka on peräisin kotimaisilta luomutiloilta. Luomutilat toimivat ekologisten periaatteiden mukaisesti luontoa säästäen, ja tiloilla kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että lehmät saavat elää, liikkua ja olla lajilleen tyypilliseen tapaan. Ruokintaan käytetään luomurehua, joka on viljelty ilman torjunta-aineita tai keinolannoitteita, ja lehmät saavat liikkua vapaasti sekä ulkoilla läpi vuoden. (G) Tropicana-täysmehut Tuorepuristetut Tropicana Pure Premium -täysmehut valmistetaan tuoreista hedelmistä puristamalla, ei koskaan tiivisteestä. Tämän takia niissä on runsaasti makua ja hedelmälihaa mukana. Turvallisuus taataan pastöroinnilla ja kylmäsäilytyksellä. Mehuvaihtoehtoina appelsiini ja omena, joissa molemmissa makeus on peräisin vain hedelmistä. (L, G) Frappé-juomat Makean nautinnolliset frappé-juomat sisältävät jääpalojen kanssa sekoitettua maitopohjaista, kofeiinipitoista kahvijuomaa viimeisteltynä kuohkealla kermavaahdolla ja täyteläisellä kastikkeella. Valitse oman makusi mukaan joko suklainen Mocha tai kinuskinen Caramel. (G) Smoothie-juomat Mistä on herkullisen jäinen smoothie-juoma tehty? Hedelmä- ja marjasoseista, hedelmämehuista ja jääpaloista. Kaikki soseet ja mehut ovat pastöroituja. Juomien makeus tulee vain soseiden ja mehujen valmistukseen käytetyistä hedelmistä. Makuina tarjolla eksoottisempi mangoananas ja perinteisempi mansikka-banaani. (L, G) 30 31
Kahvin maustamiseen Kaikille kahvi sellaisenaan ei maistu, mutta onneksi kahvin maustamiseen löytyy monia ratkaisuja. Makeutukseen ravintoloissamme on tarjolla Reilun kaupan luomusokeria ja sen vaihtoehtona aspartaamipohjaista makeutusainetta. Kahvin kitkerimmän terän taittamiseen tarjoamme Valio Eila Laktoositon Luomu kevytmaitojuomaa sekä täyteläisempään makuun sopivaa Valio Eila Laktoositon kahvikermaa. Vaihtelua Cappuccinon ja Latten makumaailmaan saa kolmesta makusiirappivaihtoehdostamme: perinteisen makeat Kinuski ja Vanilja sekä eksoottisempi Kookos. Oletko jo löytänyt oman suosikkisi? Jos kahvi ei houkuta Kun kahvihammasta kolottaa Suomalaiset juovat enemmän kahvia kuin mikään muu kansa maailmassa. Tämän takia ei ole lainkaan yhdentekevää, minkälaisista pavuista kuppiin kaadettava juoma valmistetaan. Ravintoloissamme on tarjoiltu vastuullisesti tuotettua kahvia jo 10 vuoden ajan. Kahvipapumme ovat UTZ-vastuullisuussertifioituja eli kahvipavut on varmuudella tuotettu ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnista huolehtien. Lisätietoa maailmanlaajuisesta UTZ Certified -vastuullisuussertifioinnista löydät osoitteesta www.utz.org. Teen ystäville on tarjolla neljää erilaista Liptonin teetä, joiden teelehdet ovat peräisin kestäviä tuotantotapoja noudattavilta Rainforest Alliance -sertifioiduilta plantaaseilta. Maustamattomina vaihtoehtoina on vihreä tee sekä musta English Breakfast. Lisäksi valittavana on mintulla maustettu vihreä tee ja bergamotilla maustettu musta teelaatu Earl Grey. Herkutteluhetkiin sopii erinomaisesti kuuma kaakao, jonka valmistamme käyttäen UTZ-sertifioitua vastuullisesti tuotettua kaakaota. Päälle vähän kermavaahtoa ja suklaakastiketta ja ei muuta kuin nauttimaan! Kaikki kahvimme valmistetaan ravintoloissa pavuista, jotka jauhetaan juuri ennen kahvin keittämistä. Suodatinkahviin käytetään Pauligin meitä varten kehittämää 100 % Arabicakahvipapuja sisältävää vaaleapaahtoista seosta (paahtoaste 2 asteikolla 1 5, jossa 1 on vaalein ja 5 tummin). Espressopohjaisten juomien eli Tuplaespresson, Cappuccinon ja Latten valmistukseen käytetään Pauligin tummapaahtoista Espresso Originale papua (paahtoaste 4), joka sisältää Arabica-papujen lisäksi ripauksen Robusta-papuja. Cappuccinon ja Latten osalta myös maidolla on väliä. Näiden erikoiskahvien valmistukseen käytämme kotimaista Valio Eila Laktoositon Luomu kevytmaitojuomaa, joten ne sopivat mainiosti myös laktoosia karttaville. 32 33
Makeannälkään Jälkiruokana, välipalana tai ihan muuten vaan, pienet makeat herkut voivat tehdä päivistä vähän parempia. Kahvin kaveriksi Kahvileipä maistuu hyvältä niin kahvin kuin teenkin kanssa. Tiesitkö muuten, että kahvileipiemme leivontaan käytetään vain ulkokanojen kananmunia? Ulkokanat (englanniksi free range) elävät lattiakanaloissa, joista on päiväsaikaan vapaa pääsy ulos laidunalueelle, jolla on kasvillisuuden tuomaa suojaa sekä virikkeitä, kuten heinäpaaleja. Sokeridonitsi Yksinkertaisen herkullinen Sokeridonitsi tuo pientä makeutta päivään. (L) Jäätelökesä jatkuu läpi vuoden Meillä jäätelömyynti ei pääty kesäkauden lopussa, joten ihania kylmiä herkkuja on saatavilla aina, kun niitä kaipaa. Kaikki vakiovalikoiman jäätelömme ja pirtelömme ovat vähälaktoosisia ja aina pastöroidusta maidosta valmistettuja. Pirtelöt McDonald sissa on 1950-luvulta saakka ollut tarjolla pirtelöitä, ja vaikka moni asia valikoimassa on sen jälkeen muuttunut, pirtelöt ovat ja pysyvät. Makuvaihtoehtoina listalta löytyy aina suklaa, mansikka ja vanilja. Vuoden mittaan tarjolla on vaihtelevasti muitakin makuja, koska vaihtelu virkistää! (VL) Suklaamuffinssi Muhkea maitosuklaapaloja sisältävä suklainen herkku, itselle tai kaverin kanssa jaettavaksi. Suklaa Cookie Suklainen amerikkalaistyylinen keksi, jonka sisuksissa ei ole vain yhtä tai kahta, vaan kolmea erilaista suklaata paloina. (VL) Sundae ja McFlurry Jos kaipaa pirtelön sijaan lusikoitavaa, valikoimasta löytyy useita erilaisia vaihtoehtoa. Pehmeän vaniljaisen Sundaejäätelön päälle voit makusi mukaan valita täyteläisen lämmitetyn suklaa- tai kinuskikastikkeen tai marjaisan mansikkahillon. (VL) Tai valitse McFlurry, jossa pehmeän jäätelön joukkoon sekoitetaan valintasi mukaan makeaa Daim Toffee -rouhetta, rouskuvaa Oreo-keksirouhetta tai erityisesti suomalaiseen makuun sopivaa Salmiakkia. (VL) 34 35
Gluteenitonta? Laktoositonta? Vähälaktoosista? Vegaanista? Tarjoamme vaihtoehtoja myös yleisimpiä erityisruokavalioita noudattaville. Valikoimassamme on monia gluteenittomia, laktoosittomia, vähälaktoosisia sekä erilaisiin kasvisruokavalioihin sopivia tuotteita. Tältä ja seuraavalta aukeamalta löydät lisätietoa tarjolla olevista vaihtoehdoista. Gluteenittomat hampurilaiset Kotimaisen Moilas GF -leipomon valmistaman gluteenittoman sämpylän ansiosta gluteenittomien hampurilaistemme valikoimassa on mistä valita, kuten sivulta 39 näkyy. Sämpylän ainesosien valintaan ja valmistustavan kehittämiseen on vuosien saatossa panostettu paljon, jotta sämpylä olisi mahdollisimman kuohkea ja maukas, ei sitkeä tai tiivis. Kasvisvaihtoehtoja Tarjoamme myös vaihtoehtoja vegaaneille, lakto-ovo-vegetaristeille, fleksitaristeille, lihatonta lokakuuta viettäville ja ihan mistä syystä tahansa kasvisvaihtoehtoa etsiville. McVegan Herkullisessa McVegan-hampurilaisessa seesaminsiemenillä koristellun vehnäsämpylän väliin on pakattu proteiinipitoinen soijapihvi, pihvitomaattiviipale, tuoretta jäävuorisalaattia ja sipulia, kananmunatonta McFeast-kastiketta sekä ketsuppia, sinappia ja kaksi suolakurkkuviipaletta. Ruis McVegan Jos kaipaat kuitupitoisempaa vegaanista vaihtoehtoa, voit valita vehnäsämpylän tilalle ruisleivän, jolloin hampurilainen toimii kuidun lähteenä (ravintokuitua 5,0 g / 100 g). Laktoosittomat ja vähälaktoosiset maitotuotteet Monen suomalaisen vatsa ei laktoosista pidä, ja tämäkin on huomioitu valikoimassamme. Lähes kaikki vakiovalikoimamme hampurilaiset ovat vähälaktoosisia ja niiden ainoa laktoosin lähde on juusto. Jäätelöt ja pirtelöt ovat vähälaktoosisia ja erikoiskahvien valmistukseen käytetään Valio Eila Laktoositon Luomu kevytmaitojuomaa. Gluteenittomat ja vegaaniset ranskalaiset perunat Ranskalaisemme paistetaan aina omissa uppopaistoaltaissaan, joissa ei koskaan paisteta mitään gluteenipitoisia raaka-aineita. Näiden altaiden paistoöljyt myös suodatetaan niin, ettei niihin voi päätyä jäämiä muista altaista. Näin voimme taata, että ranskalaisemme ovat aina gluteenittomia ja vegaanisia. McWrap Jos hampurilainen ei houkuta, voit valita omaan makuusi sopivan McWrapin soijapihvillä. Tarjolla on lakto-ovokasvisruokavalioon sopiva texmex-tyylinen Salsa & Sour Cream (VL) salsa- ja smetana-ruohosipulikastikkeilla cheddarjuustoraasteen, jäävuorisalaatin ja pihvitomaattiviipaleen kera sekä vegaaninen Sweet Chili (L) nimensä mukaisesti sweet chili- ja McFeast-kastikkeilla sekä jäävuorisalaatilla ja tuoreilla kurkkuviipaleilla. Kaikki lisukkeemme, juomamme sekä jälkiruokamme sopivat myös lakto-ovo-kasvisruokavalioon, ja osa on vegaanisia. Katso seuraavalta aukeamalta juuri sinulle sopivat vaihtoehdot! 36 37
Vegaanisia Gluteenittomia Hampurilaiset: McVegan, Ruis McVegan McWrap: Sweet Chili Kasvis McWrap Aamiainen: Vaniljainen omenakaurapuuro, Vadelmakaurapuuro Gluteenittomina tilattavat Salaatit: Fiesta Chili Beef, Fiesta Grilled Chicken, Caesar Grilled Chicken + Ceasar-kastike Hampurilaiset: Hampurilainen, Juustohampurilainen, Tuplajuustohampurilainen, Big Mac, Quarter Pounder with Cheese, McFeast Lisukkeet: Ranskalaiset perunat, Lisukesalaatti + balsamicokastike, Miniporkkanat, Omenalohkot Aamiainen: Fresh McMuffin, Double Fresh McMuffin Dipit: Barbeque, Chili, Curry, Hapanimelä Gluteenittomia itsessään Juomat: Virvoitusjuomat, mehut, smoothie-juomat, kahvi, tee Lisukkeet: Ranskalaiset perunat, Lisukesalaatti + balsamicokastike, Miniporkkanat, Omenalohkot Kasvisvaihtoehtoja (lakto-ovo) McWrap: Salsa & Sour Cream Kasvis McWrap Dipit: Cheddar, McFeast, Valkosipuli Jälkiruuat: Sundaejäätelö: suklaa, kinuski, mansikka Pirtelö: vanilja, suklaa, mansikka McFlurry : Daim Toffee, Oreo, Salmiakki Suklaamuffinssi, Suklaa Cookie, Sokeridonitsi Dipit: Barbeque, Cheddar, Chili, Curry, McFeast, Valkosipuli Juomat: Kaikki juomavaihtoehdot, sekä kylmät että kuumat Jälkiruuat: Sundaejäätelö: suklaa, kinuski, mansikka Pirtelö: vanilja, suklaa, mansikka McFlurry : Daim Toffee, Salmiakki Juomat: Erikoiskahvit, frappé-juomat, kuuma kaakao, rasvaton luomumaito 38 39
Laktoosittomia Laktoosia alle 0,01 g / 100 g tuotetta Vähälaktoosisia Laktoosia alle 1 g / 100 g tuotetta Hampurilaiset: Hampurilainen, McChicken-kanahampurilainen, McVegan, Ruis McVegan Hampurilaiset, jotka on tilattu ilman juustoa: Tuplajuustohampurilainen, Big Mac, Quarter Pounder with Cheese, McFeast, Ruis Feast, Kana Ruis Feast McWrap: Sweet Chili McWrap McWrap Grilli- tai Chicken Premiere -kanapihvillä Kanapalat: Chicken McNuggets -kanapalat ja Hot Wings -siipipalat Lisukkeet: Ranskalaiset perunat, Lisukesalaatti + balsamicokastike, Miniporkkanat, Omenalohkot Dipit: Barbeque, Chili, Curry, Hapanimelä, McFeast, Valkosipuli Juomat: virvoitusjuomat, mehut, smoothie-juomat, kahvi, tee, erikoiskahvit Salaatit: Fiesta Chili Beef, Fiesta Crispy Chicken, Fiesta Grilled Chicken, Caesar Crispy Chicken + Ceasar-kastike, Caesar Grilled Chicken + Ceasar-kastike Hampurilaiset: Hampurilainen, Juustohampurilainen, Tuplajuustohampurilainen, Big Mac, Quarter Pounder with Cheese, McFeast, McChicken-kanahampurilainen Aamiainen: Fresh McMuffin, Double Fresh McMuffin, Ruis Fresh, Bacon McMuffin & Egg, Sausage McMuffin & Egg Dipit: Cheddar Jälkiruuat: Sundaejäätelö: suklaa, kinuski, mansikka Pirtelö: vanilja, suklaa, mansikka McFlurry : Daim Toffee, Oreo, Salmiakki Suklaa Cookie Aamiaistuotteet: Vaniljainen omenakaurapuuro ja Vadelmakaurapuuro Aamiaistuotteet, jotka on tilattu ilman juustoa: Fresh McMuffin, Double Fresh McMuffin, Ruis Fresh Jälkiruuat: Sokeridonitsi 40 41
Ravintoarvot pakkauksissa Raaka-aineiden ainesosaluettelot Useimpien vakiovalikoimamme tuotteiden pakkauksissa ilmoitetaan tuotteen sisältämän energian, rasvan, tyydyttyneen rasvan, sokereiden sekä suolan määrät. Lisäksi ilmoitamme %RI-arvot 8, jotka kuvaavat, kuinka suuren osuuden tuotteen sisältämä ravintoainemäärä kattaa aikuisen keskivertokäyttäjän saannin vertailuarvosta. Lainsäädännön edellyttämät allergioita ja yliherkkyyksiä aiheuttavat ainesosat on korostettu ainesosaluetteloissa lihavoinnilla. Hampurilaiset HAMPURILAISSÄMPYLÄ Valmistaja Oy Lantmännen Unibake Ab Finland, Suomi Big Mac -hampurilaisen sisältämä energia kattaa 25 % keskivertoaikuisen päivittäisestä energiantarpeesta Tiedot kerrotaan annosta kohden Suolan määrä ilmoitetaan natriumin määrän perusteella Vehnäjauho, vesi, sokeri, hiiva, rypsi-/rapsiöljy, jodioitu suola, emulgointiaine (E472e kasviperäinen), säilöntäaine (E282), hapettumisenestoaine (E300), vehnägluteeni. QUARTER POUNDER -SÄMPYLÄ Valmistaja Oy Lantmännen Unibake Ab Finland, Suomi Vehnäjauho, vesi, sokeri, hiiva, rypsi-/rapsiöljy, seesaminsiemen, jodioitu suola, emulgointiaine (E472e kasviperäinen), säilöntäaine (E282), hapettumisenestoaine (E300), 1 Per Big Mac vehnägluteeni. %RI = % aikuisen keskivertokäyttäjän päivittäisen saannin vertailuarvosta 2 3 4 5 6 Energi 2106 kj 503 kcal 25%* Fett 36%* 25g 7 *% av referensintag för en genomsnittlig vuxen (8 400 kj/2 000 kcal) varav mättat fett 49%* 9,7g Sockerarter 9%* 8,5g Salt 37%* 2,2g ➊ Big Mac -hampurilaista kohden / Per Big Mac / Per Big Mac ➋ Energia / Energi / Energi ➌ Rasva / Fedt / Fedt ➍ josta tyydyttynyttä / heraf mættede fedtsyrer / herav mettet fett ➎ Sokereita / Sukkerarter / Sukkerarter ➏ Suola / Salt / Salt ➐ *% aikuisen keskivertokäyttäjän saannin vertailuarvosta (8 400 kj/2 000 kcal) / *% af referenceindtag for en voksen gennemsnitsperson (8400 kj/2000 kcal) / *% av referanseinntak for en voksen gjennomsnittsperson (8400 kj / 2000 kcal) Pylväsdiagrammi havainnollistaa %RI-arvoa Tiedot kerrotaan neljällä kielellä BIG MAC -SÄMPYLÄ Valmistaja Oy Lantmännen Unibake Ab Finland, Suomi Vehnäjauho, vesi, sokeri, hiiva, rypsi-/rapsiöljy, seesaminsiemen, jodioitu suola, vehnägluteeni, emulgointiaine (E472e kasviperäinen), säilöntäaine (E282), hapettumisenestoaine (E300). GLUTEENITON SÄMPYLÄ Valmistaja Moilas Oy, Suomi Maissitärkkelys, vesi, riisijauho, muunnettu tapiokatärkkelys, sokeri, rypsi-/rapsiöljy, seesaminsiemen, hiiva, kuivattu glukoosisiirappi, suola, sakeuttamisaineet (E464, E412), psyllium, vihanneskuitu, emulgointiaine (E471 kasviperäinen). RUISLEIPÄ Valmistaja Lantmännen Unibake Oy, Suomi Ruistaikinajuuri [vesi, täysjyväruisrouhe (16 %)], vehnäjauho, täysjyväruis (24 %; ruisjauho, ruismallas), perunahiutale, siirappi, vesi, hiiva, vehnägluteeni, suola. Täysjyvärukiin osuus viljaraaka-aineista 60 %. Runsaskuituinen (kuitua 9,1 g / 100 g). 8 %RI-arvojen taustalla olevat vertailuarvot (EU 1169/2011): Energia 8400 kj / 2000 kcal Rasva 70 g Tyydyttynyt rasva 20 g Hiilihydraatit 260 g Sokeri 90 g Proteiini 50 g Suola 6 g NAUDANLIHAPIHVI Valmistaja OSI Food Solutions Poland Sp. z o.o., Puola Naudanliha (100 %). Lihan alkuperä: Puola. 42 43
GRILLIMAUSTE Valmistaja McCormick Ltd, Iso-Britannia Suola, jauhettu mustapippuri, mustapippuriuute. CHICKEN PREMIERE -KANAPIHVI Valmistaja Danpo A/S, Tanska Kanan rintafileeliha (55 %), jauhot (vehnä, maissi, riisi), vesi, kasviöljy (auringonkukka, rapsi), korppujauho (vehnäjauho, suola), vehnämannasuurimo, vehnägluteeni, tärkkelys, suola, aromit, nostatusaineet (E450, E500), yrtit, mausteet, mausteuutteet, hiivauute, sokeri, piparjuuri. Lihan alkuperä: Pohjoismaat. SOIJAPIHVI Valmistaja Orkla Foods Sverige, Ruotsi Vesi, soijaproteiini, rypsiöljy, sipuli, omenauute, stabilointiaine (E461), suola, valkosipuli, mausteet (sisältää pippuria), aromit. Ei geenimuunneltua soijaa. Soijan alkuperä: Pohjois- Amerikka. PAISTOÖLJY Valmistaja Walter Rau, Saksa Auringonkukka- ja rapsiöljyt, vaahdonestoaine (E900). Täysin kovettamatonta kasviöljyä. BIG MAC -KASTIKE Valmistaja McCormick Ltd, Iso-Britannia Vesi, rapsiöljy, väkiviinaetikka, suolakurkku, sokeri, muunnettu maissitärkkelys, kananmunan keltuainen (pastöroitu), mausteet (sisältää sinappia), suola, glukoosi-fruktoosisiirappi, sakeuttamisaine (E415), luontaiset aromit, kiinteyttämisaine (E509), säilöntäaine (E202). KANANMUNATON McFEAST-KASTIKE Valmistaja McCormick Ltd, Iso-Britannia Vesi, rapsiöljy, muunnettu maissitärkkelys, sokeri, väkiviinaetikka, suola, sinappijauho, sakeuttamisaine (E415), säilöntäaine (E202), sitruunamehutiiviste. CHEDDAR-SULATEJUUSTO Valmistaja Hochland Deutschland GmbH, Saksa Cheddarjuusto (51 %; pastöroidusta maidosta), vesi, juusto (9 %; pastöroidusta maidosta), voi, rasvaton maitojauhe, sulatesuola (E331), luonnollinen juustoaromi, maitoproteiini, suola, värit (E160a, E160c), happamuudensäätöaine (E330), paakkuuntumisenestoaine (auringonkukkalesitiini). Maidon alkuperä: EU-alue. SUOLAKURKKU Valmistaja McCormick Kütaş, Turkki Suolakurkku, vesi, väkiviinaetikka, suola, kiinteyttämisaine (E509), luontainen aromi, säilöntäaine (E202). KETSUPPI Valmistaja Orkla Foods Sverige AB, Ruotsi Tomaattipyree (66 %; vastaa 184 g tomaatteja / 100 g ketsuppia), sokeri, väkiviinaetikka, suola, mausteet. SINAPPI Valmistaja Develey Senf & Feinkost GmbH, Saksa Vesi, väkiviinaetikka, sinapinsiemen (13 %), suola, luontainen neilikka-aromi, mausteuutteet. JÄÄVUORISALAATTI Valmistaja Salico Oy, Suomi Pesty ja leikattu jäävuorisalaatti. Alkuperämaa: Espanja, Saksa, Puola tai Suomi (satokauden mukaan). PIHVITOMAATTI Valmistaja Salico Oy, Suomi Pesty ja leikattu pihvitomaatti. Alkuperämaa Espanja, Puola tai Marokko (satokauden mukaan). TUORESIPULI Valmistaja Vehviläinen, Suomi Tuore leikattu sipuli. Alkuperämaa Suomi tai Hollanti (satokauden mukaan). Kanapalat ja Hot Wings CHICKEN McNUGGETS -KANAPALAT Valmistaja Danpo A/S, Tanska Kanan rintafileeliha (46 %), vesi, jauhot (vehnä, maissi), kasviöljyt (auringonkukka, rapsi), muunnettu tärkkelys, vehnämannasuurimo, tärkkelys (sisältää vehnää), suola, korppujauho (vehnäjauho, suola), vehnägluteeni, aromi (sisältää vehnää), nostatusaineet (E450, E500, E341), pippuri, sokeri, selleri, mausteuute (sisältää selleriä), glukoosisiirappi. Lihan alkuperä: Pohjoismaat. KUIVASIPULI Valmistaja Olam Spices and Vegetable Ingredients, USA Kuivattu sipuli. HOT WINGS -SIIPIPALAT Valmistaja Danpo A/S, Tanska Kanansiipi (96 %), korppujauho (sisältää vehnää), kasviöljy (auringonkukka, rapsi), muunnettu tärkkelys (sisältää vehnää), vehnäjauho, vehnägluteeni, suola, happamuudensäätöaine (E262), maltodekstriini, aromi, happo (E330), väriaine (E160c), mausteet, dekstroosi, hiivauute, sipuli, valkosipuli, hapettumisenestoaine (E301). Siipien alkuperä: Pohjoismaat. 44 45
PAISTOÖLJY Valmistaja Walter Rau, Saksa Auringonkukka- ja rapsiöljyt, vaahdonestoaine (E900). Täysin kovettamatonta kasviöljyä. CHEDDARJUUSTORAASTE Valmistaja Hochland Deutschland GmbH, Saksa Cheddarjuusto (pastöroidusta maidosta), paakkuuntumisenestoaine (perunatärkkelys), väriaineet (E160a, E160b). Maidon alkuperä: EU-alue. McWrap, salaatit ja salaatinkastikkeet TORTILLA Valmistaja Aryzta FSB Piekarnia, Puola Vehnäjauho, vesi, kosteudensäilyttäjä (E422), rapsiöljy, nostatusaineet (E450i, E500ii), suola, emulgointiaine (E471 kasviperäinen), stabilointiaine (E466), vehnätärkkelys, kuivahiiva. CHICKEN PREMIERE -KANAPIHVI Valmistaja Danpo A/S, Tanska Kanan rintafileeliha (55 %), jauhot (vehnä, maissi, riisi), vesi, kasviöljy (auringonkukka, rapsi), korppujauho (vehnäjauho, suola), vehnämannasuurimo, vehnägluteeni, tärkkelys, suola, aromit, nostatusaineet (E450, E500), yrtit, mausteet, mausteuutteet, hiivauute, sokeri, piparjuuri. Lihan alkuperä: Pohjoismaat. SOIJAPIHVI Valmistaja Orkla Foods Sverige, Ruotsi Vesi, soijaproteiini, rypsiöljy, sipuli, omenauute, stabilointiaine (E461), suola, valkosipuli, mausteet (sisältää pippuria), aromit. Ei geenimuunneltua soijaa. Soijan alkuperä: Pohjois- Amerikka. PAISTOÖLJY Valmistaja Walter Rau, Saksa Auringonkukka- ja rapsiöljyt, vaahdonestoaine (E900). Täysin kovettamatonta kasviöljyä. GRILLED CHICKEN -KANAPIHVI Valmistaja Danpo A/S, Tanska Kanan rintafilee (93 %), tärkkelys, aromit, kasvikuitu, suola. 100 g valmistukseen käytetty 100 g rintafileetä. Lihan alkuperä: Pohjoismaat. CHILI BEEF -LIHASEOS Valmistaja OSI Bad Iburg, Saksa Naudanliha (52 %), kasvikset (37 %; kidneypapu, paprika, maissi, sipuli), osittain kovetettu auringonkukkaöljy, mausteet, suola, tomaattitiiviste, maltodekstriini, hiivauute, sokeri, mausteuutteet, happo (E330), luontainen aromi. Lihan alkuperä: EU-alue. CAESAR-JUUSTOLASTU Valmistaja Hochland Deutschland GmbH, Saksa Kova juusto (raakamaidosta), lysotsyymi (kananmunasta). Maidon alkuperä: EU-alue. TORTILLALASTUT NV Snack Food Poco Loco, Belgia Jauhettu maissi, palmuöljy (RSPO-sertifioitu), suola. SMETANA-RUOHOSIPULIKASTIKE Valmistaja McCormick Ltd, Iso-Britannia Rapsiöljy, vesi, smetana (17 %, sisältää maitoa), kananmunan keltuainen (pastöroitu), suola, happo (E270), kuivattu ruohosipuli (0,5 %), muunnettu maissitärkkelys, väkiviinaetikka, sakeuttamisaineet (E415, E412), säilöntäaine (E202), luontainen rosmariiniuute. Maidon alkuperä: Iso-Britannia. SALSAKASTIKE Valmistaja McCormick Ltd, Iso-Britannia Vesi, tomaattisose (16 %), sokeri, väkiviinaetikka, muunnettu maissitärkkelys, suola, mausteet, jauhettu kuivattu oregano, säilöntäaine (E202). SWEET CHILI -KASTIKE Valmistaja McCormick Ltd, Iso-Britannia Sokeri, vesi, väkiviinaetikka, muunnettu maissitärkkelys, punainen chili (5 %), suola, kasviöljyt (rapsi, auringonkukka), kuivattu chili, valkosipuli, kuivattu punainen paprika, happo (E330), sakeuttamisaineet (E412, E415), väri (E160c), valkoviinietikka, säilöntäaine (E202). KANANMUNATON McFEAST-KASTIKE Valmistaja McCormick Ltd, Iso-Britannia Vesi, rapsiöljy, muunnettu maissitärkkelys, sokeri, väkiviinaetikka, suola, sinappijauho, sakeuttamisaine (E415), säilöntäaine (E202), sitruunamehutiiviste. JÄÄVUORISALAATTI Valmistaja Salico Oy, Suomi Pesty ja leikattu jäävuorisalaatti. Alkuperämaa: Espanja, Saksa, Puola tai Suomi (satokauden mukaan). PIHVITOMAATTI Valmistaja Salico Oy, Suomi Pesty ja leikattu pihvitomaatti. Alkuperämaa Espanja, Puola tai Marokko (satokauden mukaan). 46 47
TUORE KURKKU Valmistaja Salico Oy, Suomi Pesty ja viipaloitu kurkku. Alkuperämaa: Suomi, Hollanti, Espanja tai Puola (satokauden mukaan). PANSUOLA -MINERAALISUOLA Toimittaja Oriola Oy, Suomi; valmistaja Prominent Food GMP, Suomi Natriumkloridi, kaliumkloridi, magnesiumsulfaatti, lysiinihydrokloridi, paakkuuntumisenestoaine (piioksidi), kaliumjodidi. Jodipitoisuus 2,5 mg / 100 g. SALAATTISEOS Valmistaja Salico Oy, Suomi Romainesalaatti, friseesalaatti, punasalaatti. Salaattien alkuperämaa Suomi, Ruotsi, Saksa, Hollanti, Italia tai Espanja (satokauden mukaan). KIRSIKKATOMAATTI Valmistaja Salico Oy, Suomi Pesty kirsikkatomaatti. Alkuperämaa Espanja, Hollanti, Marokko tai Tunisia (satokauden mukaan). CAESAR-SALAATTIKASTIKE (annospakattu, 40 ml) Valmistaja Develey Senf & Feinkost GmbH, Saksa Vesi, vähärasvainen jogurtti (1,5 % rasvaa), vähärasvainen tuorejuusto, väkiviinaetikka, makea hera (maidosta), sokeri, muunnettu maissitärkkelys, raastettu kova juusto (2 %), kerma, suola, rapsiöljy, mausteet, yrtit, maitoproteiinit, sakeuttamisaine (E415). BALSAMICOSALAATTIKASTIKE (annospakattu, 30 ml) Valmistaja McCormick Ltd, Iso-Britannia Vesi, modenalainen balsamiviinietikka PGI (28 %), sokeri, oliiviöljy, suola, happamuudensäätöaineet (E262, E500), sakeuttamisaine (E415), luontainen rosmariiniuute. VALKOSIPULIN JA YRTTIEN MAKUISET PAAHDETUT KRUTONGIT (annospakattu, 14 g) Valmistaja Gie Pasquier, Ranska Vehnäjauho, auringonkukkaöljy, valkosipuli- ja yrttiaromit (sisältää laktoosia ja maitoproteiinia), hiiva, suola, sokeri, vehnägluteeni, jauhonparanne (E300). EL MACO -MAUSTESEOS (annospakattu, 2 g) Valmistaja McCormick Kütaş, Turkki Chili (34 %), kaliumkloridi, maltodekstriini, kuivattu sipuli, paprika, kuivattu valkosipuli, muunnettu maissitärkkelys, oregano, juustokumina, jalapeno, luontainen kapsaisiiniaromi, paakkuuntumisenestoaine (E551). Lisukkeet, dipit ja mausteet MAC FRIES -RANSKALAISET PERUNAT Valmistaja Lamb Weston/Meijer, Hollanti Peruna, kovettamaton kasviöljy (auringonkukka- ja rapsiöljy), stabilointiaine (E450), dekstroosi. Ravintolassa maustamiseen käytetään Pansuola -mineraalisuolaa. PAISTOÖLJY Valmistaja Walter Rau, Saksa Auringonkukka- ja rapsiöljyt, vaahdonestoaine (E900). Täysin kovettamatonta kasviöljyä. MINIPORKKANAT Valmistaja Marianne s Farm Ab, Ruotsi Porkkana. OMENALOHKOT Valmistaja Salico Ab, Ruotsi Omena, hapettumisenestoaine (E302). BARBEQUEDIPPI Valmistaja Develey Senf & Feinkost GmbH, Saksa Tomaattipyree, sokeri, vesi, glukoosi-fruktoosisiirappi, punaviinietikka, väkiviinaetikka, suola, muunnettu maissitärkkelys, rapsiöljy, mausteet (sisältää sinappia), karamellisokerisiirappi, sakeuttamisaine (E415), savuaromi, mausteuute. CHEDDARDIPPI Valmistaja McCormick Ltd, Iso-Britannia Rypsiöljy, vesi, cheddarjuusto (7 %), väkiviinaetikka, kananmunan keltuainen, sokeri, suola, muunnettu maissitärkkelys, luontainen aromi (sisältää maitoa), happo (E270), säilöntäaine (E202), sakeuttamisaine (E415), perunatärkkelys, väriaineet (E100, E160c). CHILIDIPPI Valmistaja Develey Senf & Feinkost GmbH, Saksa Sokeri, glukoosisiirappi, tomaattipyree, paprika, väkiviinaetikka, chili (3 %), suola, mausteet, rapsiöljy, sitruunamehu tiivisteestä, sakeuttamisaine (E415), luontainen sipuliaromi. CURRYDIPPI Valmistaja Develey Senf & Feinkost GmbH, Saksa Sokeri, omenapyree (omena, sokeri), vesi, väkiviinaetikka, tomaattipyree, curry (2 %, sisältää sinappia), suola, rapsiöljy, sakeuttamisaine (E415), mausteet, luontainen aromi. HAPANIMELÄDIPPI Valmistaja Develey Senf & Feinkost GmbH, Saksa Aprikoosisose, glukoosi-fruktoosisiirappi, vesi, sokeri, väkiviinaetikka, muunnettu maissitärkkelys, rapsiöljy, suola, mausteet (sisältää selleriä), luontainen aromi (sisältää soijaa, vehnää), sakeuttamisaine (E415), karamellisokerisiirappi. 48 49
McFEAST-DIPPI Valmistaja McCormick Ltd, Iso-Britannia Vesi, rapsiöljy, kananmunan keltuainen, väkiviinaetikka, muunnettu maissitärkkelys, sokeri, suola, sinappijauhe, sakeuttamisaine (E415), säilöntäaine (E202), sitruunamehutiiviste. VALKOSIPULIDIPPI Valmistaja McCormick Ltd, Iso-Britannia Rapsiöljy, vesi, kananmunan keltuainen, väkiviinaetikka, suola, valkosipulipyree (1 %), sokeri, muunnettu maissitärkkelys, sinappijauhe, säilöntäaine (E202), sakeuttamisaine (E415). KETSUPPIANNOS (annospakattu, 10 ml) Valmistaja Develey Senf & Feinkost GmbH, Saksa Tomaattipyree (66 %; vastaa 184 g tomaatteja / 100 g ketsuppia), glukoosi-fruktoosisiirappi, väkiviinaetikka, suola, mausteuutteet. KETSUPPI (tarjolla ravintolassa) Valmistaja Orkla Foods Sverige AB, Ruotsi Tomaattipyree (66 %; vastaa 184 g tomaatteja / 100 g ketsuppia), sokeri, väkiviinaetikka, suola, mausteet. BREAKFAST SAUSAGE -PORSAANLIHAPIHVI Valmistaja OSI Food Solutions, Saksa Sianliha (94 %), vesi, suola, glukoosisiirappi, yrtit, dekstroosi, mausteet, paprika, auringonkukkaöljy, aromi, hapettumisenestoaine (E300), happo (E330). Lihan alkuperämaat Saksa ja Hollanti. PEKONI Valmistaja OSI Bad Iburg GmbH, Saksa Siankylki, suola, happamuudensäätöaine (E326), glukoosisiirappi, savuaromi, aromi, hapettumisenestoaine (E301), stabilointiaine (E450), säilöntäaine (E250). Lihan alkuperämaat Saksa ja Hollanti. KANANMUNA Pakkaaja Munax Oy, Suomi Luomukananmuna. Alkuperämaa Suomi. VOI Valmistaja Valio Oy, Suomi Kerma, suola. Normaalisuolainen. MUSTAPIPPURIANNOS (annospakattu, 0,15 g) Valmistaja Van Oordt the portion company B.V., Hollanti Mustapippuri. ELOVENA HETKI VANILJAINEN OMENA PIKAPUUROHIUTALE Valmistaja Ravintoraisio Oy, Suomi Täysjyväkaurahiutale (69 %), kuivattu omena (20 %), sokeri, vanilliinisokeri, suola. SUOLA-ANNOS (annospakattu, 0,7 g) Valmistaja Van Oordt the portion company B.V., Hollanti Suola, paakkuuntumisenestoaine (E535). ELOVENA HETKI VADELMA PIKAPUUROHIUTALE Valmistaja Ravintoraisio Oy, Suomi Täysjyväkaurahiutale (74 %), sokeri, kuivattu vadelma (4,3 %), suola. EL MACO -MAUSTESEOS (annospakattu, 2 g) Valmistaja McCormick Kütaş, Turkki Chili (34 %), kaliumkloridi, maltodekstriini, kuivattu sipuli, paprika, kuivattu valkosipuli, muunnettu maissitärkkelys, oregano, juustokumina, jalapeno, luontainen kapsaisiiniaromi, paakkuuntumisenestoaine (E551). Aamiainen Tässä kohdassa on esillä pelkästään aamiaisessa käytössä olevat raaka-aineet. Aamiaistuotteissa käytettävät raaka-aineet, joita käytetään myös muissa hampurilaisissa, löytyvät edellisiltä sivuilta. Jäätelöt, pirtelöt ja kahvileivät SUKLAAMUFFINSSI Valmistaja Dawn Foods, Iso-Britannia Maitosuklaa (19 %) [sokeri, täysmaitojauhe, kaakaovoi, kaakaomassa, emulgointiaine (E322 soijalesitiini), luontainen vanilja-aromi], vehnäjauho (sisältää kalsiumia, rautaa, niasiinia, tiamiinia), rapsiöljy, vesi, sokeri, kuivattu glukoosisiirappi, vähärasvainen kaakaojauhe (3 %), täyskananmunajauhe ulkokanojen munista, muunnetut tärkkelykset, nostatusaineet (E500, E450), herakiintoaines (maidosta), emulgointiaineet (E477*, E481*, E471*, E475*), kuivattu kananmunan valkuainen ulkokanojen munista, suola, stabilointiaine (E415), luontainen aromi. *kasviperäinen McMUFFIN-AAMIAISSÄMPYLÄ Valmistaja FSB Backwaren GmbH, Saksa Vehnäjauho, vesi, maissisuurimo, hiiva, dekstroosi, suola, vehnägluteeni, emulgointiaineet (E471*, E472e*), happo (E330), täysjyvävehnäjauho, täysjyväruisjauho. *kasviperäinen 50 51
SOKERIDONITSI Valmistaja Smålandsmunken AB, Ruotsi Vehnäjauho, vesi, vehnäjauho (sisältää kalsiumia, rautaa, niasiinia ja tiamiinia), kasviöljy (RSPO-sertifioitu palmu, rapsi), sokeri, dekstroosi, soijajauho, hiiva, emulgointiaineet (E471*, E481*, E472e*, E322 soijalesitiini), nostatusaineet (E450, E500, E341), suola, kananmunajauhe ulkokanojen munista, hapettumisenestoaine (E300). *kasviperäinen SUKLAA COOKIE Dawn Foods, Hollanti Vehnäjauho (sisältää kalsiumia, rautaa, niasiinia, tiamiinia), maitosuklaa (11 %) [sokeri, täysmaitojauhe, kaakaovoi, kaakaomassa, emulgointiaine (E322 soijalesitiini), luontainen vanilja-aromi], suklaa (11 %) [sokeri, kaakaomassa, kaakaovoi, herajauhe (maidosta), emulgointiaine (E322 soijalesitiini), luontainen vanilja-aromi], valkosuklaa (11 %) [sokeri, kaakaovoi, täysmaitojauhe, emulgointiaine (E322 soijalesitiini), luontainen vaniljaaromi], pehmeä vaaleanruskea sokeri (sokeri, ruokomelassi), voi, kasviöljyt (RSPOsertifioitu palmu, rapsi), sokeri, kuivattu glukoosisiirappi, vähärasvainen kaakaojauhe (3 %), inverttisokerisiirappi, täyskananmunajauhe ulkokanojen munista, nostatusaineet (E500, E450), vähärasvainen maitojauhe, emulgointiaine (E471 kasviperäinen), suola, stabilointiaine (E415), luontainen aromi. PIRTELÖ Valmistaja Goldmilch, Saksa Vähärasvainen maito, kerma, sokeri, herajauhe (maidosta), glukoosisiirappi, stabilointiaineet (E412, E407, E410), laktaasientsyymi. Maidon alkuperä: Saksa. Vähälaktoosinen. SUKLAANMAKUINEN SIIRAPPI Valmistaja Schwartauer Werke GmbH & Co. KGaA, Saksa Glukoosi-fruktoosisiirappi, vesi, glukoosisiirappi, vähärasvainen kaakaojauhe (6,6 %), karamellisokerisiirappi, suola, voirasva (maidosta), ohramallasuute, kaakaomassa, happo (E330), luontainen aromi, emulgointiaine (E471 kasviperäinen). Gluteeniton (ohramallasuute ei sisällä gluteenia). SUNDAE- JA McFLURRY -JÄÄTELÖ Valmistaja Goldmilch, Saksa Vähärasvainen maito, sokeri, herajauhe (maidosta), glukoosisiirappi, kerma, emulgointiaine (E471 kasviperäinen), stabilointiaineet (E412, E407), vanilja-aromi, laktaasientsyymi. Maidon alkuperä: Saksa. Vähälaktoosinen. SUKLAAKASTIKE Valmistaja Schwartauer Werke GmbH & Co. KGaA, Saksa Makeutettu täysmaitotiiviste (täysmaito, sokeri), sokeri, vesi, kookosrasva, vähärasvainen kaakaojauhe (5 %), muunnettu tärkkelys, suola, stabilointiaine (E331). MANSIKKAKASTIKE Valmistaja Schwartauer Werke GmbH & Co. KGaA, Saksa Mansikka (38 %), sokeri, glukoosisiirappi, vesi, sakeuttamisaine (E440), happamuudensäätöaine (E330). KINUSKIKASTIKE Valmistaja Schwartauer Werke GmbH & Co. KGaA, Saksa Glukoosisiirappi, makeutettu täysmaitotiiviste (täysmaito, sokeri), glukoosi-fruktoosisiirappi, vesi, voi, sakeuttamisaine (E440), suola, stabilointiaine (E331). DAIM TOFFEE Valmistaja Mondelez, Ruotsi Sokeri, palmuöljy (RSPO-sertifioitu), kaakaovoi, kaakaomassa, makea herajauhe (maidosta), vähärasvainen maitojauhe, manteli, voirasva, maissitärkkelys, heravalmiste (maidosta), makeutettu vähärasvainen maitotiiviste, suola, emulgointiaine (E322 soijalesitiini), aromit. SALMIAKKI Valmistaja Candeco Confektyr Ab, Ruotsi Sokeri, salmiakki (ammoniumkloridi, 4,9 %), perunatärkkelys, lakritsiuute, glukoosisiirappi, aromit, väri (E153), auringonkukkaöljy, pintakäsittelyaine (E901 eläinperäinen). MANSIKANMAKUINEN SIIRAPPI Valmistaja Schwartauer Werke GmbH & Co. KGaA, Saksa Sokeri, vesi, glukoosisiirappi, mansikkamehutiiviste, punajuurimehutiiviste, omenauute, happo (E330), luontainen aromi. VANILJANMAKUINEN SIIRAPPI Valmistaja Schwartauer Werke GmbH & Co. KGaA, Saksa Vesi, sokeri, glukoosisiirappi, ohramallasuute, luontainen aromi, happo (E330). Gluteeniton (ohramallasuute ei sisällä gluteenia). OREO-KEKSIROUHE Valmistaja Mondelez, Espanja Vehnäjauho, sokeri, palmuöljy (RSPO-sertifioitu), vähärasvainen kaakaojauhe (4,6 %), vehnätärkkelys, glukoosi-fruktoosisiirappi, nostatusaineet (E501, E503, E500), suola, emulgointiaineet (E322 soijalesitiini, auringonkukkalesitiini), aromi (vanilliini). 52 53
Kylmät juomat COCA-COLA Valmistaja Sinebrychoff Oy, Suomi (hiilihapotettu ravintolassa) Vesi, hiilidioksidi, sokeri, väri (E150d), happamuudensäätöaine (E338), luontaiset aromit (sisältää kofeiinia). COCA-COLA LIGHT Valmistaja Sinebrychoff Oy, Suomi (hiilihapotettu ravintolassa) Vesi, hiilidioksidi, väri (E150d), happamuudensäätöaineet (E338, E339, E331), luontaiset aromit (sisältää kofeiinia), makeutusaineet (aspartaami, asesulfaami K), säilöntäaine (E211), triglyseridi. Sisältää fenyylialaniinin lähteen. MANGO-ANANAS-SMOOTHIESEOS Valmistaja Döhler Holland B.V., Hollanti Vesi, mangopyree (19 %), ananasmehutiiviste (14 %), valkoinen rypälemehutiiviste, päärynämehutiiviste, mangopyreetiiviste (8 %), stabilointiaineet (E466, E415, E440), luontaiset aromit, happamuudensäätöaine (E330). MANSIKKA-BANAANI-SMOOTHIESEOS Valmistaja Döhler Holland B.V., Hollanti Mansikkapyree (27 %), vesi, banaanipyree (24 %), omenamehutiiviste, päärynäpyree, päärynämehutiiviste, banaanimehutiiviste (4 %), stabilointiaineet (E415, E466, E440), luontaiset aromit, hedelmä- ja vihannestiivisteet (porkkana, saflori, kirsikka), happamuudensäätöaine (E330). COCA-COLA ZERO SUGAR Valmistaja Sinebrychoff Oy, Suomi (hiilihapotettu ravintolassa) Vesi, hiilidioksidi, väri (E150d), happo (E338), makeutusaineet (aspartaami, asesulfaami K), luontaiset aromit (sisältää kofeiinia), happamuudensäätöaine (E331), säilöntäaine (E211), vaahdonestoaine (E900). Sisältää fenyylialaniinin lähteen. KINUSKIFRAPPESEOS Valmistaja Kerry Foods Omagh, Pohjois-Irlanti Vähärasvainen maito, kerma, sokeri, vähärasvainen maitojauhe, dekstroosi, fruktoosi, kahviuute (sisältää kofeiinia), luontaiset aromit, stabilointiaineet (E412, E451, E407). Maidon alkuperä: EU-alue. FANTA ZERO Valmistaja Sinebrychoff Oy, Suomi (hiilihapotettu ravintolassa) Vesi, hiilidioksidi, appelsiinimehu tiivisteestä, happamuudensäätöaineet (E330, E331), makeutusaineet (aspartaami, asesulfaami K), säilöntäaineet (E202, E211), luontainen appelsiiniaromi ja muita luontaisia aromeja, stabilointiaineet (E414, E445, E412), hapettumisenestoaine (E300), hedelmä- ja vihannestiiviste (porkkana, mustaherukka), väri (E160a). Sisältää fenyylialaniinin lähteen. SPRITE ZERO Valmistaja Sinebrychoff Oy, Suomi (hiilihapotettu ravintolassa) Vesi, hiilidioksidi, happamuudensäätöaineet (E330, E331), luontaiset sitruuna- ja limearomit, makeutusaineet (aspartaami, asesulfaami K), säilöntäaine (E211). Sisältää fenyylialaniinin lähteen. APPELSIINITÄYSMEHU Valmistaja Tropicana Europe, Ranska Appelsiinitäysmehu ja -hedelmäliha. OMENATÄYSMEHU Valmistaja Tropicana Europe, Ranska Omenatäysmehu (99 %), omenasose (1 %), hapettumisenestoaine (E300). MOKKAFRAPPESEOS Valmistaja Kerry Foods Omagh, Pohjois-Irlanti Vähärasvainen maito, kerma, sokeri, dekstroosi, vähärasvainen maitojauhe, fruktoosi, karamellisoitu sokerisiirappi, kahviuute (sisältää kofeiinia), kaakaojauhe, luontainen aromi, stabilointiaineet (E412, E451, E407), väri (E160a). Maidon alkuperä: EU-alue. KINUSKIFRAPPEKASTIKE Valmistaja Schwartauer Werke GmbH & Co. KGaA, Saksa Glukoosisiirappi, makeutettu täysmaitotiiviste (täysmaito, sokeri), glukoosi-fruktoosisiirappi, voi, suola, stabilointiaine (E331), sakeuttamisaine (E440). SUKLAAFRAPPEKASTIKE Valmistaja Schwartauer Werke GmbH & Co. KGaA, Saksa Makeutettu täysmaitotiiviste (täysmaito, sokeri), sokeri, vesi, kookosrasva, vähärasvainen kaakaojauhe (5 %), muunnettu tärkkelys, suola, stabilointiaine (E331). KERMAVAAHTO Valmistaja FrieslandCampina Professional, Belgia Kerma (20 % rasvaa), sokeri, kuivattu glukoosisiirappi, ponnekaasu (E942), emulgointiaineet (E471*, E472b*), stabilointiaine (E407). Maidon alkuperä: EU-alue. *kasviperäinen RASVATON LUOMUMAITO Valmistaja Valio Oy, Suomi Luomumaito (pastöroitu, homogenoimaton). Maidon alkuperä: Suomi. 54 55
Kuumat juomat SUODATINKAHVIPAVUT Valmistaja Oy Gustav Paulig Ab, Suomi UTZ Certified -vastuullisuussertifioituja paahdettuja Arabica-kahvipapuja. Paahtoaste 2. ESPRESSO ORIGINALE -KAHVIPAVUT Valmistaja Oy Gustav Paulig Ab, Suomi UTZ Certified -vastuullisuussertifioituja paahdettuja Arabica- ja Robusta-kahvipapuja. Paahtoaste 4. VALIO EILA LAKTOOSITON LUOMU KEVYTMAITOJUOMA Valmistaja Valio Oy, Suomi Luomumaito (pastöroitu, homogenoitu). Maidon alkuperä: Suomi. VALIO EILA LAKTOOSITON KAHVIKERMA Valmistaja Valio Oy, Suomi Kerma (pastöroitu, homogenoitu), laktaasientsyymi. Maidon alkuperä: Suomi. LIPTON ENGLISH BREAKFAST -TEE Valmistaja Unilever, Puola Musta tee. Rainforest Alliance -sertifioitu. LIPTON VIHREÄ TEE Valmistaja Unilever, Puola Vihreä tee. Rainforest Alliance -sertifioitu. LIPTON VIHREÄ TEE MINTTU Valmistaja Unilever, Puola Vihreä tee (63 %), minttu (21 %), aromi. Rainforest Alliance -sertifioitu. KAAKAO Valmistaja Vendin, Espanja Sokeri, herajauhe (maidosta), täysmaitojauhe, kaakaojauhe (13%, UTZ Certified -vastuullisuussertifioitua), laktoosi, paakkuuntumisenestoaine (E551), suola, sakeuttamisaine (E415). Valmistetaan kuumaan Valio Eila Luomu Laktoositon kevytmaitojuomaan. SOKERIANNOS (annospakattu, 2,5 g) Pakkaaja Van Oordt, Hollanti Reilun kaupan luomuruokosokeri. MAKEUTUSAINEANNOS (annospakattu, 0,5 g) Pakkaaja Van Oordt, Hollanti Dekstroosi, makeutusaine (aspartaami). Sisältää fenyylialaniinin lähteen. KINUSKINMAKUINEN KAHVISIIRAPPI Valmistaja Kerry Sweets & Fruits Ingredients, Iso-Britannia Sukroosisiirappi, vesi, luontainen aromi, säilöntäaine (E202), happamuudensäätöaine (E330), väri (E150a). KERMAVAAHTO Valmistaja FrieslandCampina Professional, Belgia Kerma (20 % rasvaa), sokeri, kuivattu glukoosisiirappi, ponnekaasu (E942), emulgointiaineet (E471*, E472b*), stabilointiaine (E407). Maidon alkuperä: EU-alue. *kasviperäinen SUKLAAFRAPPEKASTIKE Valmistaja Schwartauer Werke GmbH & Co. KGaA, Saksa Makeutettu täysmaitotiiviste (täysmaito, sokeri), sokeri, vesi, kookosrasva, vähärasvainen kaakaojauhe (5 %), muunnettu tärkkelys, suola, stabilointiaine (E331). KOOKOKSENMAKUINEN KAHVISIIRAPPI Valmistaja Kerry Sweets & Fruits Ingredients, Iso-Britannia Sukroosisiirappi, vesi, luontainen aromi, säilöntäaine (E202), happamuudensäätöaine (E330). VANILJANMAKUINEN KAHVISIIRAPPI Valmistaja Kerry Sweets & Fruits Ingredients, Iso-Britannia Sukroosisiirappi, vesi, luontainen aromi, säilöntäaine (E202), happamuudensäätöaine (E330), väri (E150a). LIPTON EARL GREY -TEE Valmistaja Unilever, Puola Musta tee, aromi. Rainforest Alliance -sertifioitu. 56 57
Tuotteiden ravintoarvot ja erityisruokavaliotiedot Soijaproteiini Tuoteannos Hampurilaiset Hampurilainen (L) Juustohampurilainen (VL) McFeast (VL) Big Mac (VL) McChicken (L) Quarter Pounder with Cheese (VL) Tuplajuustohampurilainen (VL) Ruis Feast (VL) Kana Ruis Feast (VL) McVegan (L) Ruis McVegan (L) Ravintoarvot annosta kohden Proteiinia Suolaa kj kcal %RI g %RI g %RI g %RI g %RI g g %RI g %RI Allergeenit ja intoleransseja aiheuttavat aineet Kananmuna Sinappi Seesaminsiemen Rikkidioksidi, sulfiitti Nilviäiset Lupiinit Energiaa Rasvaa josta tyydyttynyttä rasvaa josta sokereita Gluteeni Maitoproteiini Kala Äyriäiset Pähkinä Maapähkinä Selleri 1069 253 13 8,5 12 3,4 17 30 12 6,4 7 1,9 13 26 1,2 20 V? 1266 302 15 12 18 6,0 30 31 12 6,9 8 1,9 16 31 1,6 27 V (1)? 2127 508 25 26 37 11 56 38 15 10 11 2,9 29 59 2,4 40 V (1) 2106 503 25 25 36 9,7 49 42 16 8,5 9 3,1 26 52 2,2 37 V (1) 1758 419 21 16 24 2,1 10 45 17 6,0 7 2,7 21 42 1,9 32 V??? 2179 521 26 27 39 14 68 37 14 9,5 11 2,2 32 63 2,6 43 V (1) 1849 442 22 23 33 12 58 32 12 7,4 8 1,9 26 53 2,4 41 V (1)? 2165 518 26 27 39 11 55 36 14 6,8 8 7,0 29 58 2,5 41 V,R (1) 2070 494 25 20 29 4,4 22 50 19 7,2 8 7,5 24 48 2,9 49 V,R (1)?? 1872 448 22 22 31 1,8 9 41 16 11 12 7,5 19 38 2,5 42 V 1804 432 22 20 28 1,5 7 38 15 7,2 8 12 19 38 2,5 42 V,R Gluteenittomat (Glut.) hampurilaiset Glut. Hampurilainen (L) Glut. Juustohampurilainen (VL) Glut. McFeast (VL) Glut. Big Mac (VL) Glut. Quarter Pounder w. Cheese (VL) Glut. Tuplajuustohampurilainen (VL) 1506 359 18 14 20 4,2 21 47 18 7,2 8 3,5 11 21 1,6 26 1710 408 20 18 25 6,8 34 47 18 7,7 9 3,5 13 27 2,0 33 (1) 2468 590 30 30 43 12 59 51 20 10 11 4,3 26 52 2,7 45 (1) 2807 671 34 32 46 11 54 70 27 10 11 5,5 23 46 2,8 47 (1) 2520 603 30 31 45 14 71 50 19 9,6 11 3,6 28 57 2,9 48 (1) 2088 499 25 24 34 9,8 49 47 18 7,7 9 3,5 21 43 2,2 37 (1) Salaatit Caesar Grilled Chicken salaatti (VL) Caesar Crispy Chicken salaatti (VL) Fiesta Chili Beef salaatti (VL) Fiesta Grilled Chicken salaatti (VL) Fiesta Crispy Chicken salaatti (VL) Caesar salaatinkastike (40 ml) Valkosipuli yrttikrutongit (VL) 937 223 11 7,8 11 4,7 24 6,6 3 3,1 3 2,9 30 60 1,6 27 (1) 1337 320 16 17 24 5,6 28 16 6 3,2 4 2,6 25 49 1,4 24 V (1)?? 2546 614 31 48 69 16 79 22 8 5,2 6 4,6 21 42 2,2 37 1909 458 23 28 41 8,4 42 19 7 3,7 4 3,8 30 60 2,0 33 2308 555 28 38 54 9,3 46 28 11 3,8 4 3,5 24 48 1,7 29 V?? 136 32 2 1,0 1 0,5 3 4,0 2 2,8 3 0,1 1,4 3 0,76 13 242 57 3 1,1 2 0,1 1 11 4 1,0 1 0,7 1,5 3 0,28 5 V??? Tuoteannos Ravintoarvot annosta kohden kj kcal %RI g %RI g %RI g %RI g %RI g g %RI g %RI Chicken McNuggets kanapalat ja Hot Wings Chicken McNuggets 4 kpl (L) 747 179 9 9,1 13 1,1 6 12 5 0,3 0 0,9 11 22 0,85 14 V?? Chicken McNuggets 6 kpl (L) 1120 268 13 14 20 1,7 8 19 7 0,4 0 1,4 17 34 1,3 21 V?? Chicken McNuggets 9 kpl (L) 1680 402 20 21 29 2,5 12 28 11 0,6 1 2,1 25 51 1,9 32 V?? Chicken McNuggets 20 kpl (L) 3734 893 45 46 65 5,5 28 62 24 1,4 2 4,6 56 112 4,2 71 V?? Hot Wings siipipalat (3 kpl) (L) 703 169 8 11 16 2,1 11 3,0 1 0,3 0 0,6 14 28 0,76 13 V??? Allergeenit ja intoleransseja aiheuttavat aineet Gluteeni Maitoproteiini Soijaproteiini Kananmuna Kala Äyriäiset Pähkinä Maapähkinä Selleri Sinappi Seesaminsiemen Rikkidioksidi, sulfiitti Nilviäiset Lupiinit Energiaa Rasvaa josta tyydyttynyttä rasvaa Ravintokuitua Hiilihydraatteja Ravintokuitua Hiilihydraatteja josta sokereita Proteiinia Suolaa Lisukkeet Ranskalaiset perunat, pienet (L) Ranskalaiset perunat, normaalit (L) Ranskalaiset perunat, isot (L) Lisukesalaatti (L) Balsamicosalaatinkastike (30 ml) (L) Miniporkkanat (L) Omenalohkot (L) 968 231 12 11 16 1,0 5 29 11 0,3 0 2,8 2,8 6 0,26 4 1379 330 16 16 22 1,5 7 41 16 0,4 0 4,0 3,9 8 0,38 6 1815 434 22 21 29 2,0 10 54 21 0,5 1 5,3 5,2 10 0,50 8 59 14 1 0,3 0 0,1 0 1,4 1 1,4 2 1,0 0,9 2 0,03 1 101 24 1 0,9 1 0,2 1 3,6 1 3,6 4 0,5 0,1 0 1,0 17 129 31 2 0,0 0 0,0 0 5,6 2 5,4 6 2,0 0,6 1 0,09 1 115 30 1 0,3 0 0,0 0 5,5 2 5,5 6 0,9 0,3 1 0,00 0 Dippikastikkeet Barbequedippi (L) Cheddardippi (VL) Chilidippi (L) Currydippi (L) Hapanimelädippi (L) McFeast dippi (L) Valkosipulidippi (L) 204 48 2 0,3 0 0,0 0 11 4 9,5 11 0,0 0,2 0 0,44 7 390 95 5 9,6 14 1,1 5 1,4 1 0,6 1 0,1 0,7 1 0,74 12 300 71 4 0,3 0 0,0 0 17 6 12 14 0,4 0,3 1 0,68 11 201 47 2 0,4 1 0,1 0 10 4 9,6 11 0,4 0,3 1 0,32 5 216 51 3 0,3 0 0,0 0 12 5 9,8 11 0,0 0,1 0 0,31 5 V 361 88 4 9,0 13 0,7 4 1,5 1 0,4 0 0,1 0,2 0 0,45 8 633 154 8 17 24 1,4 7 0,4 0 0,4 0 0,1 0,3 1 0,30 5 McWrap Sweet Chili Crispy Chicken (L) 2287 545 27 20 29 2,6 13 68 26 20 22 3,1 20 41 3,2 54 V?? Sweet Chili Grilled Chicken (L) 1877 445 22 11 16 1,7 9 58 22 19 21 3,4 26 52 3,3 55 V Sweet Chili Veggie (L) 2237 534 27 23 34 2,3 12 59 23 20 22 7,3 18 36 3,3 55 V Salsa & Sour Cream Crispy Chicken (VL) 2405 575 29 28 40 5,5 27 55 21 9,1 10 3,6 23 47 2,9 48 V?? Salsa & Sour Cream Grilled Chicken (VL) 2006 478 24 19 27 4,6 23 46 18 9 10 3,8 29 58 3,1 51 V Salsa & Sour Cream Veggie (VL) 2355 564 28 31 45 5,2 26 46 18 9,6 11 7,7 21 42 2,9 49 V 58 59
Aamiaistuotteet Bacon McMuffin & Egg (VL) Double Fresh McMuffin (VL) Ruis Fresh (VL) Glut. Fresh McMuffin (VL) Glut. Double Fresh McMuffin (VL) Vaniljainen omenakaurapuuro (L) Vadelmakaurapuuro (L) Ravintoarvot annosta kohden kj kcal %RI g %RI g %RI g %RI g %RI g g %RI g %RI Allergeenit ja intoleransseja aiheuttavat aineet Gluteeni Maitoproteiini Soijaproteiini Kananmuna Kala Äyriäiset Pähkinä Maapähkinä Selleri Sinappi Seesaminsiemen Rikkidioksidi, sulfiitti Proteiinia Suolaa Nilviäiset Lupiinit Tuoteannos Sausage McMuffin & Egg (VL) Fresh McMuffin (VL) Energiaa Rasvaa josta tyydyttynyttä rasvaa josta sokereita 1327 317 16 15 22 6,8 34 26 10 2,2 2 1,9 18 36 1,3 22 V,R? 1816 435 22 25 36 11 53 26 10 2,3 3 1,9 25 50 1,8 30 V,R? 1557 373 19 21 29 7,9 39 28 11 3,2 4 2,3 18 36 1,8 30 V,R (1)? 2164 519 26 33 47 13 63 28 11 3,3 4 2,3 27 54 2,4 40 V,R (1)? 1638 392 20 21 29 7,7 39 31 12 2,7 3 6,3 17 35 1,9 32 V,R (1) 2047 490 24 27 38 8,7 44 46 18 6,4 7 3,5 14 29 2,2 37 (1) 2654 636 32 39 55 13 67 47 18 6,5 7 3,5 24 47 2,8 47 (1) 682 163 8 2,5 4 0,4 2 28 11 10 11 4,1 4,8 10 0,22 4 K?? 743 176 9 2,5 4 0,5 3 31 12 9,9 11 4,2 5,6 11 0,62 10 K?? Juomat Coca Cola pieni (0,25 l) (L) Coca Cola normaali (0,4 l) (L) Coca Cola iso (0,5 l) (L) Coca Cola Light normaali (0,4 l) (L) Coca Cola Zero Sugar norm. (0,4 l) (L) Fanta Zero normaali (0,4 l) (L) Sprite Zero normaali (0,4 l) (L) Rasvaton luomumaito (0,2 l) Appelsiinitäysmehu (0,25 l) (L) Omenatäysmehu (0,25 l) (L) Mango ananas smoothie normaali (L) Mango ananas smoothie iso (L) Mansikka banaani smoothie norm. (L) Mansikka banaani smoothie iso (L) Caramel Frappé normaali Caramel Frappé iso Mocha Frappé normaali Mocha Frappé iso Suodatinkahvi, normaali (0,3 l) (L) Tuplaespresso (L) Cappuccino, normaali (L) Latte, normaali (L) Kuuma kaakao 452 106 5 0,0 0 0,0 0 27 10 27 29 0,0 0,0 0 0,00 0 723 170 9 0,0 0 0,0 0 42 16 42 47 0,0 0,0 0 0,00 0 904 213 11 0,0 0 0,0 0 53 20 53 59 0,0 0,0 0 0,00 0 7 2 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0,0 0 0,16 3 7 2 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0,0 0 0,12 2 51 11 1 0,0 0 0,0 0 1,8 1 1,8 2 0,0 0,0 0 0,00 0 20 4 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0,0 0 0,05 1 288 68 3 0,0 0 0,0 0 10 4 10 11 0,0 6,8 14 0,21 3 510 120 6 0,0 0 0,0 0 25 10 25 28 1,8 2,0 4 0,00 0 514 121 6 0,0 0 0,0 0 28 11 27 30 1,8 0,3 1 0,00 0 732 173 9 0,4 1 0,0 0 40 15 38 42 2,6 1,2 2 0,17 3 975 230 12 0,6 1 0,0 0 53 20 50 56 3,4 1,6 3 0,23 4 685 162 8 0,3 0 0,0 0 38 14 35 38 2,6 1,0 2 0,14 2 913 215 11 0,3 0 0,0 0 50 19 46 51 3,4 1,4 3 0,18 3 1531 365 18 17 24 12 58 48 18 42 47 0,0 5,7 11 0,33 5 1954 466 23 21 30 14 72 62 24 55 61 0,0 7,4 15 0,42 7 1595 381 19 18 26 13 63 48 19 43 48 0,2 5,6 11 0,34 6 1938 462 23 22 31 15 75 60 23 53 59 0,2 6,9 14 0,42 7 26 6 0 0,3 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0,9 2 0,00 0 11 3 0 0,1 0 0,0 0 0,2 0 0,0 0 0,0 0,2 0 0,00 0 318 76 4 2,9 4 1,5 8 6,0 2 5,8 6 0,0 6,4 13 0,18 3 398 95 5 3,6 5 1,9 10 7,6 3 7,4 8 0,0 8,0 16 0,23 4 1712 407 20 12 18 8,0 40 58 22 55 61 1,8 15 30 0,74 12 Tuoteannos Jälkiruuat Suklaamuffinssi Sokeridonitsi (L) Suklaa Cookie (VL) Sundae jäätelö, kinuskikastike (VL) Sundae jäätelö, suklaakastike (VL) Sundae jäätelö, mansikkahillo (VL) Suklaapirtelö, normaali (VL) Suklaapirtelö, iso (VL) Mansikkapirtelö, normaali (VL) Mansikkapirtelö, iso (VL) Vaniljapirtelö, normaali (VL) Vaniljapirtelö, iso (VL) McFlurry jäätelö Daim (VL) McFlurry jäätelö Salmiakki (VL) McFlurry jäätelö Oreo (VL) Energiaa Rasvaa josta tyydyttynyttä rasvaa Ravintoarvot annosta kohden Ravintokuitua Hiilihydraatteja josta sokereita Ravintokuitua Hiilihydraatteja Proteiinia kj kcal %RI g %RI g %RI g %RI g %RI g g %RI g %RI 2137 511 26 27 38 6,0 30 58 22 32 35 2,7 7,9 16 1,1 18 V 811 194 10 10 15 4,3 21 21 8 7,0 8 1,4 3,5 7 0,44 7 V? 1501 359 18 18 26 9,3 47 43 17 28 31 3,4 4,0 8 0,40 7 V 1370 324 16 7,1 10 4,8 24 59 23 44 49 0,0 5,7 11 0,32 5 1334 317 16 9,2 13 7,1 35 51 20 47 53 1,3 6,5 13 0,42 7 1122 266 13 5,1 7 3,5 17 49 19 43 47 0,6 5,1 10 0,20 3 1031 244 12 4,8 7 3,2 16 43 17 36 40 0,8 6,6 13 0,47 8 1375 326 16 6,4 9 4,3 21 57 22 48 53 1,1 8,9 18 0,62 10 1001 237 12 4,4 6 3,0 15 43 17 40 45 0,0 6,1 12 0,23 4 1355 316 16 5,9 8 3,9 20 58 22 54 59 0,0 8,1 16 0,30 5 993 235 12 4,4 6 3,0 15 43 16 39 44 0,0 6,1 12 0,22 4 1325 313 16 5,9 8 3,9 20 57 22 52 58 0,0 8,1 16 0,29 5 1524 363 18 14 20 8,4 42 52 20 48 54 0,3 6,3 13 0,45 8 M 1244 294 15 5,6 8 3,8 19 56 21 51 57 0,0 5,5 11 0,23 4 1133 269 14 8,0 11 5,0 25 43 17 36 40 0,3 6,1 12 0,33 5 V Suolaa Allergeenit ja intoleransseja aiheuttavat aineet Gluteeni Maitoproteiini Soijaproteiini Kananmuna Kala Äyriäiset Pähkinä Maapähkinä Selleri Sinappi Seesaminsiemen Rikkidioksidi, sulfiitti Nilviäiset Lupiinit %RI % aikuisen keskivertokäyttäjän päivittäisen saannin vertailuarvosta sisältää mainittua allergeenia Gluteenin lähde: Vertailuarvot (EU 1169/2011):? saattaa sisältää pieniä määriä mainittua allergeenia V vehnä Energia 8400 kj / 2000 kcal (1) vain juusto sisältää maitoproteiinia ja laktoosia R ruis Rasva 70 g O ohra Tyydyttynyt rasva 20 g K kaura Hiilihydraatit 260 g VL vähälaktoosinen (laktoosia alle 1g/100g) Pähkinän lähde: Sokeri 90 g L laktoositon (laktoosia alle 0,01g/100g) M manteli Proteiini 50 g Suola 6 g Taulukossa esitetään vakiovalikoimassamme olevien tuotteiden ravintoarvot ja yleisimmät erityisruokavaliotiedot. Tilapäisesti myynnissä olevien tuoteiden tiedot löytyvät osoitteesta www.mcdonalds.fi. Ilmoitamme erityisruokavaliotiedoissa EU asetuksen (EU) 1169/2011 liitteen II mukaiset allergeenit raaka aineista saatuihin tietoihin perustuen sekä uppopaistoöljyn kautta tapahtuvat siirtymät huomioiden. Kaikkien tuotteiden ajantasaiset allergeeneja ja erityisruokavalioita koskevat tiedot ovat saatavilla ravintoloissamme pyydettäessä. Ilmoitetut ravintosisällöt ovat annoskohtaisia. Ravintosisällöt perustuvat akkreditoiduissa laboratorioissa tehtyihin analyyseihin tai laskennallisiin arvoihin. Analyyseissä ja laskennassa on käytetty tuotteiden keskimääräisiä reseptejä ja annoskokoja sekä McDonald s ketjun eurooppalaisten tavarantoimittajien raaka aineiden ravintosisältöjen keskiarvoja. Annoskoko, valmistusmenetelmä, reseptimuutokset ja raaka aineen alkuperä sekä alueelliset ja vuodenajan vaihtelut voivat muuttaa yksittäisen tuotteen arvoja, joten ravintoloistamme ostettujen tuotteiden ravintosisällössä voi esiintyä luontaista vaihtelua. Kaikki tiedot perustuvat 28.11.2017 käytössämme olleisiin tuotetietoihin. Oikeudet muutoksiin pidätetään. 60 61
Etukannen kuva on kuvattu Ergoldingissa Saksassa maatilalla, joka toimittaa kurkkuja suolakurkkujen raaka-aineeksi läheiselle Develey & Senf Feinkostin tehtaalle ja sieltä eteenpäin eri McDonald s-markkinoille Euroopassa. Kuva: Juha-Pekka Vieno. Sivun 14 kuva on kuvattu Münchenissä Saksassa McDonald s-ravintolan keittiössä. Kuva: Richard Davies. Sivun 4 kuva on kuvattu Ranskassa heinäkuussa 2009 maatilalla, joka toimittaa McDonald s-ketjun tavarantoimittajille viljatuotteita. Kuva: Richard Davies. Sivun 16 kuva on kuvattu McDonald s-ravintolan keittiössä grillin äärellä. Kuva: McDonald s. Sivun 6 kuva on kuvattu Laitilan Kanatarhan luomutuotantoa harjoittavalla tilalla, jossa kanat saavat viettää päivät ulkona kesästä myöhäissyksyyn kanatarhassa kuopsutellen. Kuva: Munax Oy. Sivun 20 kuva on kuvattu Le Neubourgissa Ranskassa maatilalla, joka tuottaa lihaa McDonald s-ketjun kanatuotteiden valmistajille. Kuva: Richard Davies. Sivun 8 kuva on kuvattu Ranskassa yhdessä niistä 26 leipomosta, jotka leipovat sämpylöitä Euroopan McDonald s-ravintoloille. Kuva: Richard Davies. Sivun 24 kuva on kuvattu Ranskassa maatilalla, joka toimittaa Euroopassa McDonald sin hankintaketjuun perunoita. Kuva: Richard Davies. Sivun 10 kuva on kuvattu Ranskassa maatilalla, joka toimittaa Euroopassa McDonald sin hankintaketjuun perunoita. Kuva: Richard Davies. Sivun 27 kuva on kuvattu Marmanadessa Ranskassa heinäkuussa 2008 maatilalla, joka toimittaa McDonald s-ketjulle tomaatteja. Kuva: Richard Davies. Sivun 12 kuva on kuvattu Ranskassa munintakanalassa, joka toimittaa tietyille McDonald s-markkinoille Euroopassa kananmunia. Suomessa käyttämämme luomumunat tulevat Laitilan Kanatarhalta. Kuva: Richard Davies. Sivun 32 kuva on kuvattu McDonald stuotekuvausten yhteydessä käyttäen Pauligin meille kehittämää kahvipapuseosta. Kuva: McDonald s. 62 63
Ruoka ja vastuullisuus McDonald s Finland Oy 2017 www.mcdonalds.fi