V U O D E S T A 1 9 2 8 PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET Vähittäiskauppa
MYLLYN PARAS SUOMALAISEN MYLLYN TARINA BEETAGLUKAANI Vuonna 1928 Hyvinkään seudun viljelijät perustivat Tuottajain Mylly Oy:n. Yrityksen ensimmäinen merkkituote oli Oma Jyvä -kaurahiutaleet, joita mainostettiin lauseella: Sitä syömällä saa loppumatonta tarmoa ja kimmoisaa nuoruutta. Kauratuotteiden menestyksen myötä myllyllä alettiin jauhaa myös ohraa, ruista ja vehnää. Sotien aikana mylly toimi keskeytyksettä, sähkökatkoja lukuun ottamatta, mutta tiukasti valtiovallan ohjatessa myllytoimintaa. Ruokahuolto sekä rintamalle että kotijoukoille oli taattava. Säännöstely ja kovat ajat jatkuivat myös pitkään sotien jälkeen. Yritys muuttui perheyhtiöksi 1970-luvun alussa, kun perustajajäsenen Kaino Piekkarin vävy Maino Savela osti itselleen yrityksen osake-enemmistön. Tällä hetkellä yrityksen pääomistaja ja toimitusjohtaja on Pekka Savela ja hänen lapsensa edustavat jo neljättä sukupolvea yrityksen hallituksessa. Vuonna 1983 lanseerattiin Myllyn Paras -makaroni kotimaan markkinoille. Näin sai alkunsa tuotemerkki, joka on nyt käytössä kaikissa yhtiön tuotteissa ja myös yhtiön nimenä. 1980-luvun lopulla Maino Savela keksi Pariisin leipomomessuilta automaattisen laminaattorilaitteen, jolla yhtiö aloitti ensimmäisenä Suomessa valmiiksi kaulittujen pakastetaikinoiden teon. Tämä merkittävä innovaatio loi vahvan pohjan pakastetehtaan kehitykselle ja oli suunnannäyttäjänä nykyaikaiselle suomalaiselle pakastetaikinatuotannolle. Myllyn Paras -torttutaikinalevyjä markkinoitiin tv-mainoksella Mä tuun puolen tunnin kuluttua. Vienti Neuvostoliittoon aloitettiin 1980- luvulla ensin pastatuotteilla, valikoima laajeni sitten hiutaleisiin ja jauhoihin. Tuontitullit ja korkeat kuljetuskustannukset sekä toisaalta pitkät asiakassuhteet, kasvanut kysyntä ja oma myyntiorganisaatio tukivat päätöstä hiutalemyllyn rakentamisesta Domodedovoon, Moskovan lähelle vuonna 2014. Myllyn Paras Oy sai vuonna 2008 Valtakunnallisen Yrittäjäpalkinnon, jonka perusteluissa todettiin yrityksen liikeidean kantavan vaikeiden aikojen ja kansallisten rajojen ylitse. Suomen 100-vuotisjuhlavuonna yrityksen Parasta arjessa -hanke auttaa itsenäistyviä nuoria oman ruokatalouden suunnittelussa ja toteutuksessa sekä lahjoittaa lisäksi ruoanlaitto- ja talouskoulutusta tuetun asumisen piiriin kuuluville nuorille. Plus runsaasti kuitua -merkki on kaikissa runsaskuituisissa Myllyn Paras Oy:n tuotteissa. Näissä tuotteissa kuidun määrä on vähintään 6 g / 100 g. Beetaglukaani-merkki on kaikissa niissä Myllyn Paras Oy:n kaura- ja ohratuotteissa, jotka täyttävät beetaglukaania koskevien EU:ssa hyväksyttyjen terveysväittämien kriteerit. Avainlippu on Suomalaisen Työn Liiton myöntämä ja valvoma merkki, joka myönnetään suomalaiselle tuotteelle tai palvelulle. Lisätietoja: www.avainlippu.fi Myllyn Paras -pakastetuotteet saattavat sisältää pieniä määriä maitotuotteita, soijaa ja kananmunaa. Käyttövinkkejä ja lisätiedot tuotteistamme löydät kotisivuiltamme: myllynparas.fi Myllyn Paras -tuotemerkki sai alkunsa vuonna 1983. Kirsti Paakkasen johtama Womenamainostoimisto sai tehtäväkseen kehittää tuotemerkin, jonka avulla yrityksen omat tuotteet erottautuisivat kilpailijoista ja jota mainostamalla markkina osuuksia olisi hyvä kasvattaa. Kirsti Paakkasen sanoin: Tuotetta saa kehua, mutta kehulle on oltava myös kate. Tuotteen pitää olla sankari ja tuotteen kautta myös yrityksen imago nousee. On ihanaa, jos tuotteen nimi voi antaa asiakkaalle miellyttäviä assosiaatioita. Taloustutkimus Oy:n Brändien arvostus - tutkimuksissa Myllyn Paras -tuotemerkki on jo vuosikymmenen ajan noussut elintarvikebrändien kärkijoukkoon. Korkean tunnettuuden lisäksi Myllyn Paras -arvoissa korostuvat kotoisuus ja luotettavuus, uuden kehittäminen ja itse tekemisen hauskuus. Myllyn Paras Tekemisen Maku 2
MYLLYN PARAS VÄHITTÄISKAUPPATUOTTEET Myllyn Paras Oy on innovatiivinen suomalainen yritys, jolla on pitkät perinteet mylly- ja pakaste-elintarviketuotannossa. Perheyrityk se nä mylly on toiminut 1970-luvun alusta lähtien. Myllyn Paras Oy Konserni työllistää Hyvinkäällä kahdessa tehtaassaan ja Venäjän myllyllä yhteensä yli 200 henkilöä ja koko konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli n. 56 milj. euroa. EKOLOGISTA LÄHIRUOKAA Myllyn Paras Oy on Suomen vanhin kauppa mylly. Se on ollut toiminnassa yhtäjaksoisesti lähes 90 vuotta. Mylly on toiminut samalla paikalla alusta asti ja toiminta on laajentunut alkuvuosien kauramyllystä nykyaikaiseksi, kor keasti automatisoiduksi ja tehokkaaksi tuo tantolaitokseksi. Tuotannossa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon kotimaista viljaa vuosittaisesta satotilanteesta riip puen. Hyödyntämällä bioenergianlähteenä hiutaletuotannossa syntyvää kauran kuoriainesta, on myllyssä pystytty korvaamaan kokonaan fossiilisten polttoaineiden käyttö. Ylijäävä bioenergia, jota Myllyn Paras Oy toimittaa Hyvinkään Lämpövoima Oy:lle, vastaa n. 1-2 % koko Hyvinkään kaukolämmön tuotannosta. Tästä toiminnasta Myllyn Paras Oy sai vuonna 2013 Hyvinkääläisyritysten energia te hok kuuspalkinnon. Yritys on markki na johtaja makaro nituotteissa sekä mark ki na kakkonen hiu ta leissa ja jauhois sa. Tuotekehitys on suuntautunut vahvasti terveellisiin ja runsaskuituisiin viljatuotteisiin. Myllyssä jalostetaan vuosittain noin 75 000 tonnia viljaa. PAKASTEISTA APU ARKEEN JA JUHLAAN Kaurankuorenpolttolaitos tuottaa myl lylle bioenergiaa. Monipuolisesta taikinavalikoimasta syntyvät piirakat, pullat, pikkuleivät ja pasteijat niin omalle perheelle kuin juhlatilaisuuksiin. Lehtevissä taikinoissa yli 100 kaulintakerrosta ei synny helposti kotikeittiössä, valmiin pakastetaikinan avulla jokainen voi tarjota ne rapeimmat joulutortut. Pakastetaikinoiden markkinajohtajuus ja vuosikymmenten tuotantokokemus on ollut perustana myös SISÄLTÖ: Myllyn tarina...2 Johdanto...3 Leivonnaispakasteet...4 Pakastetaikinat...6 Jouluiset taikinat ja leivonnaiset...8 Hiutaleet ja leseet...10 Suurimot ja riisit...13 Tattari...15 Pastat...16 Jauhot...20 Yhteystiedot...23 leivonnaispakasteiden tuotekehityksessä. Tuotteiden laatu ja tuoreus pystytään säilyttämään pakkassäilytyksessä entistä paremmin. Erilaiset makeat ja suolaiset leivonnaiset soveltuvat koululaisten välipaloiksi, salaattilounaan lisäkkeeksi sekä arkiseen tai juhlavaan kahvipöytään. Keväällä 2015 pakastetehtaalla siirryttiin käyttämään biokaasua. Suomalaisen elintarviketeollisuuden biojätteistä ja kaupan ruokahävikistä valmistettava biokaasu vähentää pakastetehtaan kasvihuonepäästöt nollaan. LAATUSERTIFIKAATIT JA TULEVAISUUS Elintarviketurvallisuusstandardeilla yritys pystyy takaamaan tuoteturvallisuuden korkean laadun ja hallinnan. Molemmille tuotantolaitoksille on myönnetty ISO 22000 ja FSSC 22000 sertifikaatit. Myllyn Paras panostaa tulevaisuuteen jatkamalla systemaattista tuotekehitystä ja luottaa puhtaan, suomalaisen ruoan arvostuksen ja kysynnän jatkuvaan kasvuun. Myllyn Paras Tekemisen Maku 3
LEIVONNAISPAKASTEET katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: myllynparas.fi/tuotteet Raakapakaste 6101 PINAATTIFETA PASTEIJA 450 g 6 417700061011* 7 ps / me 6417700071010 Raakapakaste 6103 TOMAATTI- MOZZARELLA PASTEIJA 450 g 6 417700061035* 7 ps / me 6417700071034 Raakapakaste 6105 LIHAPASTEIJA 450 g 6 417700061066* 7 ps / me 6417700071058 Raakapakaste 6107 KASVIS-JUUSTO- PASTEIJA 450 g 6 417700061097* 7 ps / me 6417700071072 4
6096 KORVAPUUSTI 560 g 6 417700060960* 6 ps / me 6417700070969 64 me / EUR-lava LEIVONNAISPAKASTEET 6116 KINUSKIKAMPA 480 g 6 417700061165* 5 ps / me 6417700071164 64 me / EUR-lava LEIVONNAIS- PAKASTEET Esinostatettu Raakapakaste Vähälaktoosinen Raakapakaste 6519 COCKTAIL- RIISIPIIRAKKA 675 g 6 417700065194* 12 ps / me 6417700075193 24 me / EUR-lava Raakapakaste 5
PAKASTETAIKINAT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: myllynparas.fi/tuotteet 6205 NELJÄN VILJAN RUOKAPIIRAKKA- TAIKINA 400 g 6 417700062056* 12 ps / me 6417700072055 6206 RUOKAPIIRAKKA- TAIKINA 400 g 6 417700062063* 12 ps / me 6417700072062 6021 PYÖREÄ KAURAMUROTAIKINA 380 g 6 417700060212* 6417700070211 100 me / EUR-lava 6779 PYÖREÄ RUIS-KAURA PIIRAKKATAIKINA 380 g 6 417700067792* 6417700077791 100 me / EUR-lava 6775 PYÖREÄ PIIRAKKATAIKINA MAKEA 380 g 6 417700067754* 6417700077753 100 me / EUR-lava 6776 PYÖREÄ PIIRAKKATAIKINA SUOLAINEN 380 g 6 417700067761* 6417700077760 100 me / EUR-lava 6
PAKASTETAIKINAT, sokeriton 5029 LEHTITAIKINA 6 417700050299* 20 ras / me 16417700050296, sokeriton 6024 ISO LEHTITAIKINA- LEVY 600 g 6 417700060243* 8 ps / me 6417700070242 84 me / EUR-lava PAKASTETAIKINAT 5025 VOITAIKINA 6 417700050251* Vähälaktoosinen, sokeriton 20 ras / me 16417700050258 7
JOULUISET TAIKINAT JA LEIVONNAISET katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: myllynparas.fi/tuotteet, sokeriton 5027 TORTTUTAIKINA 20 ras / me 16417700050272, sokeriton 6020 TORTTUTAIKINA 6 417700050275* 6 417700060205* 12 ras / me 16417700060202 6022 VOITAIKINA 6 417700060229* 6029 JOULUTORTTU 360 g 6 417700060298* Vähälaktoosinen, sokeriton 12 ras / me 6417700070228 8 ras / me 6417700070297 30 me / EUR-lava 6012 LUUMUTORTTU 440 g 6 417700060120* 6 ps / me 6417700070129 64 me / EUR-lava 8
JOULUISET TAIKINAT JA LEIVONNAISET 6750 LAKTOOSITON PIPARITAIKINA (marg.) 6751 LAKTOOSITON PIPARITAIKINA (marg.) 6 417700067501* 6 417700067518* 6417700077500 105 me / EUR-lava 5 ps / me 6417700077517 105 me / EUR-lava JOULUISET TAIKINAT JA LEIVONNAISET 6034 VAALEA PIPARITAIKINA 6 417700060342* 6417700070341 105 me / EUR-lava UUTUUS 6026 PERINTEINEN PIPARKAKKU- TAIKINA (voi) 6 417700060267* Vähälaktoosinen 20 ras / me 16417700060264 9
HIUTALEET JA LESEET 291 KAURAHIUTALE 6 417700052910* 8 kot / me 6417700032912 32 me / EUR-lava katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: myllynparas.fi/tuotteet 301 KAURAHIUTALE 2,5 kg 6 417700053016* 4 ps / me 6417700033018 BEETAGLUKAANI 491 105 kot / puolilava 6 417700094910* BEETAGLUKAANI 302 72 ps / puolilava 6 417700093012* 568 ISO KAURAHIUTALE 8 kot / me 6417700035685 369 PIKAKAURAHIUTALE 6 417700055683* 6 417700053696* 16417700053693 32 me / EUR-lava BEETAGLUKAANI BEETAGLUKAANI 370 240 kot / puolilava 6 417700093708* 085 PIKAKAURA+KUITU HIUTALE 6 417700050855* 6417700030857 309 KARU PIKAKAURA- RUISHIUTALE 450 g 6 417700053092* 6417700033094 BEETAGLUKAANI 419 240 kot / puolilava 6 417700094194* 10
ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi HIUTALEET JA LESEET 371 KAURALESE 650 g 16417700053716 362 KUIDUKAS KOLMEN VILJAN LESESEOS 6 417700053719* 6 417700053627* 6 kot / me 6417700033629 75 me / EUR-lava BEETAGLUKAANI 292 NELJÄN VILJAN HIUTALE 850 g 8 kot / me 6417700032929 32 me / EUR-lava 492 105 kot / puolilava 347 VEKKULI NELJÄN VILJAN PIKAHIUTALE 450 g 6 417700052927* 6 417700053474* 6 417700094927* 6417700033476 HIUTALEET JA LESEET 11
HIUTALEET JA LESEET katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: myllynparas.fi/tuotteet 191 RIISIHIUTALE 700 g 16417700051910 290 KAURA+RIISI HIUTALE 6 417700051913* 6 417700052903* 6417700032905 449 RUISHIUTALE 600 g 6 417700054495* 6417700034497 477 KAURA-TATTARI- HIUTALE 600 g 6 417700054778* 6 kot / me 6417700034770 75 me / EUR-lava BEETAGLUKAANI UUTUUS 12
ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi SUURIMOT JA RIISIT 261 ESIKYPSYTETTY KOKONAINEN OHRASUURIMO 6 kot / me 6417700022616 262 ESIKYPSYTETTY RIKOTTU OHRASUURIMO 6 417700052613* 6 417700052620* 6 kot / me 6417700022623 75 me / EUR-lava 75 me / EUR-lava BEETAGLUKAANI BEETAGLUKAANI 607 IRTONAINEN KAURA+RIISI 6 417700056079* 6 kot / me 6417700036071 259 IRTONAINEN RIISI+OHRA 6 417700052590* 6417700032592 SUURIMOT JA RIISIT 75 me / EUR-lava BEETAGLUKAANI BEETAGLUKAANI 679 PIKARIISI 800 g 6417700036798 594 PITKÄRIISI 6 417700056796* 6 417700055942* 6417700035944 595 240 kot / puolilava 6 417700095948* 13
SUURIMOT JA RIISIT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: myllynparas.fi/tuotteet 592 BASMATI RIISI 6417700035920 593 JASMIINI RIISI 6 417700055928* 6 417700055935* 6417700035937 589 PUURORIISI 6 417700055898* 12 ps / me 6417700035890 60 me / FIN-lava 605 VILLIRIISISEOS 6 417700056055* 6 kot / me 6417700036057 75 me / EUR-lava 591 225 ps / puolilava 6 417700055973* 586 PUURORIISI 6 417700055867* 8 ps / me 6417700035869 587 80 ps / varttilava 6 417700095870* UUTUUS 14
ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi SUURIMOT JA RIISIT 108 MANNASUURIMO 6 417700051081* 16417700051088 50 me / EUR-lava 127 TUMMA MANNASUURIMO 6 417700051272* 6417700031274 50 me / EUR-lava 128 KAURAMANNA- SUURIMO 6 417700051289* 6417700031281 50 me / EUR-lava SUURIMOT JA RIISIT TATTARI TATTARI 502 TATTARIJAUHO 16417700055024 503 TATTARIHIUTALE 600 g 6 417700055027* 6 417700055034* 6417700035036 50 me / EUR-lava 15
PASTAT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: myllynparas.fi/tuotteet 072 MAKARONI 400 g 6 417700050725* 20 ps / me 16417700050722 50 me / FIN-lava 172 MAKARONI 6 417700051722* 16417700051729 42 me / EUR-lava 073 400 ps / puolilava 173 156 ps / puolilava 6 417700090721* 6 417700091728* 074 TUMMA MAKARONI 400 g 6 417700050749* 20 ps / me 6417700030741 50 me / FIN-lava 075 400 ps / puolilava 6 417700090745* 078 TUMMA MAKARONI 6 417700050787* 6417700030789 42 me / EUR-lava 079 156 ps / puolilava 6 417700090783* 224 LUOMU MAKARONI 400 g 6 417700052248* 20 ps / me 6417700032240 50 me / FIN-lava 194 TÄYSJYVÄ FUSILLI MAKARONI 6 417700051944* 6417700031946 42 me / EUR-lava FI-EKO-201 16
ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi 060 RAKETTI SPAGETTI 350 g 6 417700050602* 20 ps / me 16417700050609 60 me / FIN-lava 061 400 ps / puolilava 6 417700090608* 610 TÄYSJYVÄ RAKETTI SPAGETTI 350 g 20 ps / me 6417700036101 60 me / FIN-lava PASTAT 6 417700056109* 175 RAILAKAS RAKETTI SPAGETTI 350 g 6 417700051753* 20 ps / me 6417700031755 60 me / FIN-lava 475 SPORTTIPASTA 300 g 6 417700054754* 15 ps / me 6417700034756 50 me / EUR-lava UUTUUS 281 RUIS-KAURAPASTA 280 g 6 417700052811* 20 ps / me 6417700032813 PASTAT 50 me / FIN-lava 17
PASTAT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: myllynparas.fi/tuotteet 286 PESTOPASTA 6 417700052866* 6417700032868 56 me / EUR-lava 327 VEKKULI ELÄINMAKARONI 400 g 6 417700053276* 20 ps / me 6417700033278 40 me / FIN-lava 288 KELTAINEN SYDÄN MAKARONI 400 g 6 417700052880* 20 ps / me 6417700032882 49 me / FIN-lava 389 KELTAINEN KUKKA MAKARONI 6 417700053894* 6417700033896 49 me / EUR-lava 18
ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi PASTAT 052 LASAGNE 16417700050524 271 TÄYSJYVÄLASAGNE 6 417700050527* 6 417700052712* 6417700032714 197 CANNELLONI 250 g 6 417700051975* 10 kot / me 6417700231971 36 me / EUR-lava 177 SPAGETTI 6 417700051777* 6417700031779 60 me / EUR-lava 178 280 ps / puolilava 6 417700091773* 276 SPORTTI TÄYSJYVÄSPAGETTI 6 417700052767* 20 ps / me 6417700032769 60 me / EUR-lava 234 PUTKI SPAGETTI 6 417700052347* 6417700032349 60 me / EUR-lava PASTAT 279 500 ps / puolilava 6 417700092763* 19
JAUHOT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: myllynparas.fi/tuotteet 312 EMÄNNÄN PUOLI- KARKEA VEHNÄJAUHO 2 kg 16417700053129 32 me / EUR-lava 313 144 ps / puolilava 038 EMÄNNÄN PUOLI- KARKEA VEHNÄJAUHO 5 kg 6 417700053122* 6 417700050381* 6 417700093135* 4 ps / me 16417700050388 32 me / EUR-lava 332 ERIKOISVEHNÄJAUHO 16417700053327 032 ERIKOISVEHNÄJAUHO 2 kg 6 417700053320* 6 417700050329* 16417700050326 50 me / EUR-lava 32 me / EUR-lava 033 144 ps / puolilava 6 417700090325* 333 KARKEA VEHNÄJAUHO 6417700033339 50 me / EUR-lava 016 GRAHAM TÄYSJYVÄ- VEHNÄJAUHO 6 417700053337* 6 417700050169* 16417700050166 50 me / EUR-lava 20
ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi JAUHOT 130 HIIVALEIPÄJAUHO 2 kg 132 SÄMPYLÄJAUHOSEOS 2 kg 6 417700051302* 6 417700051326* 16417700051309 32 me / EUR-lava 16417700051323 32 me / EUR-lava 148 RUISJAUHO 483 EMÄNNÄN RUISJAUHO 2 kg 6 417700051487* 6 417700054839* 16417700051484 50 me / EUR-lava 6417700034831 32 me / EUR-lava 136 PIZZAJAUHO 244 DURUMVEHNÄJAUHO 6 417700051364* 6 417700052446* 6417700031366 16417700052443 JAUHOT 50 me / EUR-lava 50 me / EUR-lava 21
JAUHOT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: myllynparas.fi/tuotteet 260 OHRAJAUHO 6 417700052606* 6417700032608 50 me / EUR-lava 602 RUISKORPPUJAUHO 300 g 6 417700056024* 8 ps / me 6417700036026 046 KORPPUJAUHO 300 g 6 417700050466* 047 96 ps / varttilava 6 417700090479* 8 ps / me 6417700030468 086 LETTU- JA VOHVELI- JAUHO 250 g 6 417700050862* 087 120 ps / varttilava 6 417700090868* 6417700030864 60 me / EUR-lava 22
Myllyn Paras Yhteystiedot Myllyn Paras Oy PL 5 05801 Hyvinkää Myllyn Paras Oy mylly Verkatehtaankatu 6 05830 Hyvinkää fax. 019-428 1140 Myllyn Paras Oy Pakasteet Varastokatu 11 05800 Hyvinkää fax. 019-428 1160 Kaupallinen johtaja Timo Jokela puh. 0400 508 683 timo.jokela@myllynparas.fi VK-myyntipäällikkö Pekka Kiiskinen puh. 044 557 3417 pekka.kiiskinen@myllynparas.fi Kuluttajaneuvonta myös ammattilaisille arkisin klo 9-13 puh. 019-428 1126 info@myllynparas.fi Myyntikenttä Heinola, Lahti, Uusimaa Juha Ojala puh. 040 547 3836 juha.ojala@myllynparas.fi Pohjois-Suomi Salesmart Oy/Heikki Juutilainen puh. 050 409 0240 Pohjanmaa, Tampere, Savo Salesmart Oy/Juha Puustinen puh. 050 401 9477 Jyväskylä, Uusimaa Salesmart Oy/Jari Kotivuori puh. 0500 643 849 Itä-Suomi Salesmart Oy/Jami Surakka puh. 050 441 0241 Varsinais-Suomi, Satakunta Salesmart Oy/Tommi Heinonen puh. 040 042 9732 Uusimaa, Häme Salesmart Oy/Riku Lepola puh. 045 349 1744 Ahvenanmaa Oskars Agenturer Oy Ab Ltd Styrbjörn Oskarsson puh. 045 73 666 666 Lisätietoja tuotteista, reseptejä sekä avoin kuvapankki myllynparas.fi 23
2018 Vk 1 2 3 4 5 TAMMIKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Vk 5 6 7 8 9 HELMIKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 Vk 9 10 11 12 13 MAALISKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Myllyn Paras 90-juhlavuosi alkaa Talven juhlat Uutuustuotelanseeraus Vk 13 14 15 16 17 18 Vk 26 27 28 29 30 31 HUHTIKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Vk 18 19 20 21 22 TOUKOKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 KESÄKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Uutuustuotelanseeraus jatkuu Kevään juhlat Pyöreät taikinat, raparperista mansikkaan HEINÄKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Vk 31 32 33 34 35 ELOKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Pyöreät taikinat, uusi sato Mustikkapiirakkapäivä 6.8. Myllyn Paras 90-juhlavuosi Vk 22 23 24 25 26 Vk 35 36 37 38 39 SYYSKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Vk 40 41 42 43 44 LOKAKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Korvapuustipäivä 4.10. Pastakuu Vk 44 45 46 47 48 MARRASKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Joulukampanjat Piparinleivonnan SM-kilpailu Vk 48 49 50 51 52 1 JOULUKUU Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Joulukampanjat 29.12. Myllyn Paras 90 vuotta 11.2017 T-Print Ky, Hyvinkää