Tervetuloa aloittamaan kanssamme Näpsän 29. lukuvuosi 1 Taito Pirkanmaa ry:n Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsässä opiskelee taiteen perusopetusta viikoittain noin 1100 lasta, nuorta ja aikuista 11 paikkakunnalla Pirkanmaalla; Akaassa, Kangasalla, Lempäälässä, Mänttä-Vilppulassa, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa, Tampereella, Vesilahdella, Virroilla ja Ylöjärvellä, yhteensä 20 opetuspisteessä. Näpsä järjestää lisäksi tilauspajoja päiväkoti- ja koululaisryhmille sekä tyky- ja tyhy-päiviä sekä aikuisille ammatillista täydennyskoulutusta. Tilaukset oppilastoimistoon. Koulujen lomaaikoina järjestämme leirejä. Yhteistyössä Kuntien kanssa tuotamme sisältöjä peruskoulun Kulttuurikasvatusohjelmaan kuudessa kunnassa. Toimintaamme ja tarjontaamme esitellään laajemmin kotisivuillamme www.taitopirkanmaa.fi Taiteen perusopetus on osa Suomen koulutusjärjestelmää ja oppilaspaikka taiteen perusopetuksessa on koko oppimäärään. Opetushallitus on antanut kansallisia opetussuunnitelman perusteita yhdeksälle taiteenalalle yleiseen ja laajaan oppimäärään. Näpsä järjestää käsityön taiteen perusopetusta laajan oppimäärän opetussuunnitelman mukaan. Laskennallinen laajuus 1300 tuntia täyttyy noin 18-vuotiaana. Aikuisilla oppimäärä täyttyy n. kahdeksassa vuodessa. Valtio ja kunnat rahoittavat osaltaan taiteen perusopetusta. Laki Taiteen perusopetuksesta 633/98 määrittelee koulutuksen jatkuvaksi ja eteneväksi. Lisätietoa käsityön taiteen perusopetuksesta kotisivuillamme www.taitopirkanmaa.fi ja www.oph.fi. Lukuvuoden rakenne Syyslukukausi 2018 2 viikko-oppitunnin ryhmät, varhaisikä ja perusopinnot ma pe opetusta vko 35 49 3 viikko-oppitunnin opetusryhmät, perusopinnot ma pe opetusta vko 35 50 4 viikko-oppitunnin ryhmät Työpajamuotoiset- ja aikuisopinnot; Pitkäjakso vko 36 47, jatkuu kevätlukukaudella vko 3 8 Syyslomaviikolla 42 ja Itsenäisyyspäivänä 6.12 ei ole opetusta. Kevätlukukausi 2019 2 viikko-oppitunnin ryhmät, varhaisikä ja perusopinnot 3 viikko-oppitunnin opetusryhmät, perusopinnot ma-pe opetusta vko 2 19 4 viikko-oppitunnin ryhmät Työpajamuotoiset- ja aikuisopinnot; Pitkäjakso jatkuu vko 3 8 Lyhytjakso, valinnaispajat, vko 10 18, orientoivat opinnot vko 19 Talvilomaviikolla 9, Pitkäperjantaina 19.4., 2. Pääsiäispäivänä 22.4., Vappuaattona 30.4. ja Vappuna 1.5. ei ole opetusta Mahdollisista muutoksista tiedotetaan ryhmäkohtaisesti.
2 Oma oppimispolku Näpsässä Saamassanne kirjeessä on ehdotettu opetusryhmä, viikonpäivä ja kokoontumisaika. Opetusryhmiä on Näpsässä noin sata, joten lopullinen kokoontumisaika ratkeaa elokuussa koulujen lukujärjestysten valmistuessa. Ryhmänvaihtoon liittyvät yhteydenotot pyydetään lähettämään sähköpostitse peruskoulun lukujärjestyksen valmistuttua. 1.8.2018 otetaan käyttöön uusi opetussuunnitelma NÄPSÄ TPO2018. Opetussuunnitelmaa esitellään syksyn infoissa ja se on Näpsän kotisivuilla. Opetussuunnitelman mukaan Näpsässä opiskellaan varhaisiän kasvatuksessa, perusopinnoissa ja syventävissä opinnoissa. Opinnoilla on kansallisesti määritellyt tavoitteet ja sisällöt. Tavoitteiden mukaista osaamista karttuu niin oppitunneilla kuin niillä käynnistyvänä omaehtoisena oppimisena kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän laskennallinen laajuus on kaikilla taiteenaloilla 1300 tuntia. Aikuisille on omat ryhmät. Alle kouluikäiset, 4 6 -vuotiaat varhaisiän kasvatus - 2 oppituntia viikossa, oppitunnin pituus on 45 minuuttia. - opintoja ei lasketa perusopintojen oppimäärään 7 13 vuotiaat perusopinnot 800 perusopintojen todistus - 2 3 oppituntia viikossa, 3 ot:n ryhmillä tapahtuma- ja leiripäiviä - syventäviin opintoihin siirryttäessä tehdään perusopintojen kehitysportfolio 14 18 -vuotiaat syventävät opinnot 500 taiteen perusopetuksen päättötodistus - 3 4 oppituntia viikossa - valitaan lukuvuosittain Pitkän- ja lyhyen jakson työpajat, sis. tapahtuma- ja leiripäiviä - sisältää päättötyön Aikuiset noudattavat opetussuunnitelman perus- ja syventäviä opintoja - 4 oppituntia viikossa - valitaan lukuvuosittain Pitkän- ja lyhyen jakson työpajat, sis. tapahtuma- ja leiripäiviä - syventäviin opintoihin siirryttäessä tehdään perusopintojen kehitysportfolio - sisältää päättötyön Oppilaat oppivat pikkuhiljaa tekemään valintoja omalla polullaan. Oppilas ja perhe päättävät, mikä on valinnan peruste; opetuksen sisältö, tuttu toimipiste, kaverit jne. Yläkouluikäisenä oppilailla on jo omia kokemuksia, tietoa ja näkemyksiä suunnata omaa oppimispolkuaan. Yläkouluikäiset ja tätä vanhemmat valitsevat opintojaksonsa työpajavalikosta. Valinnat voidaan tehdä Näpsän seudullisesta valikosta, yli kuntarajojen. Opettajat, ryhmä ja opetuspaikka vaihtuvat valintojen mukaan. Laajan oppimäärän opiskeluun kuuluu viikko-opetuskertojen lisäksi leiripäiviä, tapahtumia ja näyttelyitä. Tällöin ryhmä kokoontuu viikko-opetuksen lisäksi, esim. viikonloppuisin. Osallistutaan tuottajina tapahtumiin ja näyttelyihin, vieraillaan museoissa ja näyttelyissä sekä tehdään käsitöitä, joiden luonne edellyttää toisenlaista lähestymistä esimerkiksi pidempiaikaista yhtäjaksoista työskentelyä. Leiripäivistä ja muista tiedotetaan Wilmassa. Tapahtumien ja näyttelyiden kuvagalleriat ovat kotisivuillamme.
3 Harrastamisen arkea Näpsässä Näpsän opetus perustuu opetussuunnitelmaan ja on jatkuvaa ja etenevää. Onkin tärkeää, että oppilas osallistuu tunneille säännöllisesti ja pidempiaikaisesta poissaolosta ilmoitetaan Wilmassa oppilashallintoon. Toivomme oppilaiden työskentelyrauhan kunnioitusta niin tuntien alku- kuin loppupäässä. Opintokerran alussa valmistellaan usein uusi asia. Työskentelyn lopetus on yhtä olennainen osa oppituntia: omaa työskentelyä dokumentoidaan ja laitetaan muistiin mistä jatketaan seuraavalla kerralla. Työvälineet ja tila huolletaan ja varmistetaan seuraavalle tekijälle. Ajatellaan, että Näpsä on työhuoneemme, jonka viihtyvyys, toimivuus ja turvallisuus ovat tärkeitä, jotta voimme keskittyä olennaiseen. Tarvittaessa voi neuvotella ryhmävaihdoksesta oppilasasiain toimiston kanssa. Tunneille on hyvä pukeutua vaatteisiin, joita ei tarvitse varoa. Näpsä on varannut esiliinoja, suojakäsineitä, silmä- ja kuulosuojaimia yhteiseen käyttöön. Kosteuden kestäviä, kovapohjaisia kenkiä, jotka lisäävät turvallisuutta löytyy vaihtelevasti eteisestä. Voitte tuoda omat nimikoidut kengät Näpsään. Pyrimme välttämään kertakäyttökulttuuria ja lapselle voikin hankkia harkinnan mukaan henkilökohtaiset, nimikoidut, suojahanskat, joita voi säilyttää ryhmän laatikossa. Näpsässä valmistuvat käsityöt nimetään, myös muut omat tavarat on hyvä nimikoida. Säilytämme oppilastöitä ja löytötavaroita kolme kuukautta, niitä voi tiedustella toimipisteistä. Laukut ja arvotavarat tuodaan opettajan osoittamaan paikkaan opetustilaan. Koulu ei vastaa oppilaiden vaatteista tai mobiililaitteista. Oppilastyöt ja kuvaaminen Työskentelyn ja käsitöiden kuvaus on myös käsityön taiteen perusopetusta. Kuvia tarvitaan mm. kehitystä kuvaavaan portfolioon, verkkogallerioihin ja Näpsän julkaisuihin. Oppilaat ja opettajat kuvaavat käsitöitä ja työskentelyä oppitunneilla. Kuvat tallennetaan Näpsän tallentimille. Syksystä 2018 alkaen Näpsä siirtyy vaiheittain Pedanetin käyttäjäksi. Pedanettiin jokainen voi luoda toimintaympäristöstä riippumattoman, elinikäisen omatilan. Omaan tilaan voi tallentaa rajattomasti elämänkaaren aineistoa. Mm. päiväkodeissa ja oppilaitoksissa, jotka ovat sen ottaneet käyttöön. Oman tilan aineistot ovat tallessa ja käytettävissä vaikka päiväkoti-ikä jääkin taakse. Näpsäoppilaat tarvitsevat kuviaan viimeistään kun portfoliotyö on ajankohtaista, ala- ja yläkoulujen taitekohdassa. Kehittymiselle kuvaamisessa on hyvä luoda puitteet myös kotona. Kuvata voi niin kännykkäkameroilla kuin kameroillakin. Lapsi tarvitsee kuvilleen turvallisen tallennuspaikan, johon voitte kerätä vuosien varrella tehtyjen töiden kuvia. Käsityöt ovat usein parhaimmillaan aidossa ympäristössään. Osa töistä menee lahjaksi ja osan ei ole tarkoituskaan kestää ajan hammasta, joten kuva nousee entistä tärkeämmäksi. Oppilaan kuvien julkaisulupatiedot voitte päivittää Wilman yhteystietojen päivityslomakkeella. Näpsä järjestää myös muuta taiteenalan koulutusta, tarkemmin kotisivuilla ->Tule tekemään.
4 Oppilashallinto Oppilastiedot ja muutokset tallennetaan oppilasrekisteriin, joka sisältää oppilaan yhteystiedot ja opintosuoritukset sekä laskutusrekisteriin. Rekistereitä pidetään yllä Taito Pirkanmaa ry:n Tammelan toimipisteessä. Omat tiedot voi tarkistaa ja korjata Wilmassa tai Tammelan toimipisteessä. Yhteystietoja koskevat muutokset on hyvä päivittää mahdollisimman pian Wilmassa Päivitä yhteystietosi lomakkeella tai ilmoittaa asiakaspalveluun kirjallisesti. Mahdollisten hätätapausten varalta tarvitsemme tiedon myös työnumeroista ja sähköpostiosoitteista. Tiedottaminen Oppilaille toimitetaan vuosittain tämä lukuvuosiopas kesäkirjeen mukana, se on myös Näpsän kotisivuilla. Opas on hyvä säilyttää koko lukuvuoden ajan. Näpsä käyttää kodin ja koulun välisessä yhteistyössä Wilmaa. Wilmassa voi mm. lähettää viestit opettajalle, tulostaa opintosuoritusotteen ja päivittää omia tietoja. Wilma on käytössä kaikilla oppilailla. Uudet oppilaat saavat kesäkirjeessä Wilmaan avainkoodin, jolla voi luoda käyttäjätunnuksen. Jos avainkoodi katoaa, saatte uuden Näpsän asiakaspalvelusta. Kännyköitä käytetään tunneilla mahdollisesti osana oppimistehtäviä. Suosittelemme tekstiviestejä tilanteissa, joissa tarvitaan yhteydenotto lapseen oppituntien aikana. Todistukset ja opintosuoritusote Opintosuoritusotteelle kirjataan kaikki käsityön taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman mukaiset Näpsän opintokokonaisuudet. Opintosuoritusotteen voi tulostaa Wilmasta. Opintosuoritusote on myös todistuksen liite. Perusopintojen todistus annetaan opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesta osaamisesta. Osaamista karttuu niin oppitunneilla kuin muualla elämässä. Osaamisen tunnistaminen on ajankohtaista kun oppilas on opiskellut Näpsässä vähintään kaksi lukuvuotta ja/tai kootaan omaa osaamista esittelevä portfolio perusopintojen loppupuolella. Opettajalle palautettava opitun tunnistamisen lomake on kotisivuillamme. Portfoliovaiheessa tarkistamme opintojen etenemisen opetussuunnitelman mukaisesti, näin turvataan eri-ikäisenä aloittaneiden lasten mahdollisuus suorittaa koko taiteen perusopetuksen oppimäärä. Tarvittaessa laaditaan HOPS, henkilökohtainen opintosuunnitelma ja/tai tunnistetaan soveltuvin osin muualla opittua. Taiteen perusopetuksen päättötodistus on koko laajan oppimäärän todistus. Päättötodistus edellyttää opetukseen osallistumisen lisäksi opetussuunnitelman tavoitteiden mukaista osaamista ja lopputyön tekemistä. Osallistumistodistuksen voi pyytää rehtorilta mm. yläkouluun tai lukioon haettaessa sekä opintojen keskeytyessä. Näpsä on vakuuttanut lapset ja nuoret tapaturmien varalta. Vakuutus on voimassa kouluaikana ja edestakaisilla kotimatkoilla. Ota tapaturman sattuessa heti yhteys Näpsään. Aikuiset työskentelevät omalla vastuullaan.
5 Oppilaspaikka on koko laskennalliseen 1300 oppitunnin oppimäärään Käytäntömme perustuvat lakiin Taiteen perusopetuksesta 633/98. Suomen koulutusjärjestelmään kuuluvassa taiteen perusopetuksessa, Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsässä, oppilaspaikka on koko oppimäärään ja oppilaaksi ilmoittautuminen on sitova. Maksukäytännöt Lukukausi- ja materiaalimaksut laskutetaan lukukausittain. Syyslukukauden laskutus on heinäkuussa ja kevätlukukauden tammikuussa. Johtokunnan lukuvuosittain hyväksymät lukukausimaksut ovat kotisivujen lukukausimaksut-sivulla. Maksuaikataulusta voit sopia p. 050 435 5455 12 Oppilailta perittävät maksut: Oppilailta voidaan periä opetuksesta kohtuullisia maksuja Jos maksuja ei ole suoritettu eräpäivänä, saadaan vuotuista viivästyskorkoa periä eräpäivästä siten kuin korkolaissa (633/1982) säädetään. Maksu saadaan periä ilman tuomiota tai päätöstä siten kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa (367/1961) säädetään. Perumisehdot Jatkavan oppilaan oppilaspaikan voi perua kuluvan lukukauden marras/huhtikuun 30. päivään mennessä kuluitta. Kevätkirje, jossa on muistutus omien tietojen päivityksestä Wilmaan jaetaan oppilaille paperisena huhtikuussa sekä löytyy Wilmatiedotteista. Touko-elokuussa perutusta oppilaspaikasta laskutetaan 50 euron paikanvarausmaksu. Oppilaspaikka perutaan sähköpostilla napsa@taitopirkanmaa.fi tai muulla kirjallisella ilmoituksella osoitteeseen Taito Pirkanmaa ry, Käsityö-ja muotoilukoulu Näpsä, Peltokatu 16 C, 33100 Tampere. Säilytä dokumentti peruutuksestasi. Lukukausimaksujen maksamatta jättäminen tai opettajalle ilmoittaminen ei ole peruminen. Oppilaspaikasta, jota ei ole peruttu kirjallisesti määräaikaan mennessä laskutetaan koko lukukausi- ja materiaalimaksu. Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän paikanvarausmaksu on 50 euroa. Maksu sisältyy lukukausimaksuun. Jos oppilaspaikka perutaan kirjallisesti elokuun loppuun mennessä, maksetaan vain paikanvarausmaksu oppilaaksi hyväksymiskirjeen mukana toimitetulla lukukausimaksulaskulla. Jos opiskelija keskeyttää opiskelunsa henkilökohtaisista syistä (mm. kuljetus tai muut harrastukset) lukukausimaksu on maksettava. Maksu on sama riippumatta siitä, kuinka monelle opetuskerralle opiskelija osallistuu. Maksamattomat laskut siirtyvät huomautuksen jälkeen perintätoimisto Lindorff Oy:lle.
6 Tuloksellinen työskentely vie aikaa Käsityön tekemisessä tulosten saavuttaminen edellyttää pitkäjänteistä työskentelyä, sitoutumista ja asioiden sisäistämistä. Ilmaisun kehittyminen tapahtuu vähitellen, yritysten, erehdysten ja onnistumisten sekä oman kasvamisen myötä. Opetuksen tavoitteena on olla mukana kokonaisvaltaisessa kasvutapahtumassa, jossa tulokset näkyvät tulevaisuudessa. Opetuksen päätarkoitus ei ole tuottaa käsityötuotteita ja teoksia, vaan opettaa erilaisia valmiuksia ja taitoja. Käsityön oppimistehtäviin sisältyy yleensä valmistuvasta tuotteesta tai teoksesta riippumatta rakenteita, tekniikoita, tilan ymmärtämistä, muotoilua, teknologiaa, erilaisia elinympäristön materiaaleja, omaan ja vieraampiin kulttuureihin ja muotoiluun tutustumista, vastuuta työturvallisuudesta, ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta. Ryhmäopetuksessa opitaan yhteisöllisyyttä, vuorovaikutusta, erilaisia lukutaitoja esimerkiksi oman työn, kuvan, materiaalin tai tekstin tulkitsemista. Vähäisimpänä ei varmastikaan ole käsityön tapa oppia kokemalla ja tekemällä, jota voi soveltaa elämässä erilaisiin tilanteisiin. Omaa työtä tarkastellen saadaan tietoa, pohditaan ja tehdään päätöksiä kuten taivutan vielä hieman. Oman toiminnan vaikutus ja vastuu omista teoista opitaan pienin askelin. Oppitunneilla itse työprosessilla saattaa olla suurempi merkitys kuin työn tuloksella. Näkymätön käsityö, käsittäminen, on ehkä vieläkin tärkeämpää. Tietoa opetuksesta ja oppimisesta saatte valtakunnallisista opetussuunnitelman perusteista, TPO2018,Oph.fi-sivuilta, Näpsän opetussuunnitelmasta taitopirkanmaa.fi-sivuilta, opetussisällöistä opettajalta ja lapselta itseltään. Vanhempien tuki ja kannustus on tärkeää lapsen kehittymiselle. Kiinnostus, ymmärtäminen ja auttaminen kertovat lapselle, että arvostatte hänen harrastustaan. Jokainen lapsi on erityinen, kerrottehan myös meille, miten voimme parhaalla tavalla olla rakentamassa lapsen kasvuympäristöä ja tukemassa hänen kehitystään. Hakuaika Näpsään on huhti-, toukokuussa. Oppilaaksi voi ilmoittautua pitkin vuotta. Oppilaaksi otetaan jaksojen vaihtuessa. Näpsään voi ilmoittautua kotisivuillamme sekä osoitteessa https://napsa.inschool.fi.
7 Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä Peltokatu 16 C, 33100 Tampere Asiakaspalvelu/oppilashallinto 050 560 6332 napsa@taitopirkanmaa.fi Laskutus 050 435 5455 Rehtori marja-leena.seilo@taitopirkanmaa.fi 050 593 4880 Hankevastaava taija.ahonen@taitopirkanmaa.fi 050 598 8692 Toimipisteiden yhteystiedot Tampere Epilä epila@taitopirkanmaa.fi 050 409 3760 Hervanta hervanta@taitopirkanmaa.fi 050 414 6658 Tammela napsa@taitopirkanmaa.fi 050 560 6332 Verkaranta verkaranta@taitopirkanmaa.fi 050 496 1121 Akaa mirva.juntunen@taitopirkanmaa.fi 050 338 4902 Kangasala kangasala@taitopirkanmaa.fi 050 527 3125 Lempäälä lempaala@taitopirkanmaa.fi 050 414 6756 Mänttä-Vilppula mantta@taitopirkanmaa.fi 050 592 9039 Nokia heli.anttila@taitopirkanmaa.fi 050 406 2077 Orivesi orivesi@taitopirkanmaa.fi 050 433 8681 Pirkkala nanna.nurmala@taitopirkanmaa.fi 050 338 5929 Vesilahti vesilahti@taitopirkanmaa.fi 050 342 2508 Virrat virrat@taitopirkanmaa.fi 050 527 3120 Ylöjärvi ylojarvi@taitopirkanmaa.fi 050 593 9622 Lisätietoja: www.taitopirkanmaa.fi Facebook Näpsä-käsityökoulu Instagram @näpsä_käsityökoulu @taitoaikuiset #näpsä #taitopirkanmaa #taitoaikuiset #käsityö #muotoilu #teknologia #taidekasvatus