N KANSALAISOPISTO Karstula Kivijärvi Kyyjärvi Kurssiohjelma lukuvuodelle 2018-2019
Yleistietoa lukuvuodelle 2018-19 KANSALAISOPISTOON! Kädessäsi on nyt Karstulan kansalaisopiston 53. lukuvuoden opinto-ohjelma. Kansalaisopiston keskeisenä tehtävänä on tarjota alueen asukkaille tilaisuuksia opiskella, kehittää itseään, pitää huolta kunnostaan ja sosiaalisista suhteistaan. Kansalaisopiston kynnys on matala. Kuka tahansa voi tulla mukaan toimintaan. Nuorimmat opiskelijamme ovat alle viisivuotiaita ja vanhimmat jo 90 ohittaneita. Pääsykokeita ei järjestetä eikä todistuksia kysellä. Riittää, kun on halu kehittyä. Kansalaisopiston toimialueen kuntien väestö ikääntyy. Reilut 40% opiskelijoistamme on yli 60-vuotiaita. Opiskelijamäärät näyttävät lisääntyvän juuri näissä ikäryhmissä. Tämä kertoo erinomaisella tavalla siitä, että halu kehittyä jatkuu läpi koko elämän. Ehkäpä juuri eläkeiässä toteutetaan niitä haaveita, joihin työelämän kiireisten vuosien aikana ei ole ollut mahdollisuutta. Kansalaisopisto ottaa mielellään tämän haasteen vastaan. Karstulan kansalaisopiston opiskelijoista 77% on naisia. Kun tähän seikkaan törmää, nousee heti kysymys, missä ovat miehet. Meidän on ilman muuta kehitettävä opetusohjelmaamme siten, että myös miehet tuntevat kiinnostusta ja tarvetta lähteä kursseille mukaan. Kannattaa muistaa, että kursseistamme lähes kaikki ovat tarkoitettuja niin miehille kuin naisillekin. Ehkäpä tässä olisi haastetta myös naisille. Esimerkiksi kuinka saada puoliso sieltä sohvalta hyvien harrastusten pariin. Hannu Patamaa, rehtori ILMOITTAUTUMINEN ALKAA PE 31.8. KLO 8.00 https://www.opistopalvelut.fi/karstula tai 044 459 6656 VIIME VUODEN TAPAAN, ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN ON PAKOLLINEN KAIKILLE KURSSEILLE. MUSIIKIN YKSILÖOPETUKSEEN VOI ILMOITTAUTUA NYT MYÖS NETIN KAUTTA ILMOITTAUTUMINEN Opintopiireihin tai kursseille ilmoittaudutaan verkossa tai puhelimitse 044 459 6656. Toivomme, että asiakkaat käyttäisivät mahdollisimman paljon netti-ilmoittautumista. Musiikin yksilöopetukseen ilmoittautumisen voi hoitaa myös verkossa, soitamme seuraavalla viikolla ja sovimme opetuksen ajat. ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN ON PAKOLLINEN KAIKILLE KURSSEILLE. Kurssit toteutetaan, kun osallistujia on riittävä määrä, joten ennakkoilmoittautuminen on tarpeellista. Ilmoitamme tekstiviestillä, jos kurssi peruuntuu osallistujien vähäisyyden johdosta. Huomaa, että ilmoittautuminen on sitova: jos et osallistu kurssille, jolle olet ilmoittautunut, huolehdithan peruuttamisen joko sähköpostitse tai puhelimitse. Koko lukuvuoden osalta peruutus on tehtävä heti ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen ja lyhytkurssien peruutus viimeistään ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Muussa tapauksessa veloitamme koko kurssimaksun. Opintomaksua ei palauteta, jos opiskelija keskeyttää opintonsa. Jos haluat mukaan kesken lukukauden, ota yhteys toimistoon tai piirin vetäjään. OPINTOMAKSUT Opintomaksut laskutetaan lukuun ottamatta lyhytkursseja, joissa on käteismaksu (mainittu ohjelmassa). Opintomaksun voi maksaa myös Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleillä ja -mobiilimaksulla sekä epassilla. Lisäksi vastaanotamme Kyyjärven tyky-seteleitä, sekä PAMin osasto 072:n seteleitä. Jos haluat maksaa koko lukuvuoden kestävän kurssin muutoin kuin laskulla, toimita seteli/verkkomaksu viimeistään 5.10. Karstulassa kansalaisopiston toimistoon, Kivijärvellä yhdyshenkilö Hannu Ahoselle ja Kyyjärvellä kunnanvirastoon tai kirjastoon. Setelillä ei voi maksaa materiaalimaksuja. Muistathan, että seteli on henkilökohtainen. OPINTOSETELIALENNUS Karstulan kansalaisopisto on saanut opetushallitukselta opintosetelityyppistä avustusta, jolla voidaan korvata tai alentaa seniorien, maahanmuuttajien ja eläkkeellä olevien sekä työttömien opintomaksua. Opintosetelihakemuksia saa toimialueen kirjastoista ja lisäksi Karstulassa kansalaisopiston toimistosta ja asiointipisteestä, Kyyjärvellä kunnanvirastosta ja Kivijärvellä kunnanvirastosta Hannu Ahoselta. Opintosetelihakemuksen voi palauttaa samoihin paikkoihin viimeistään 5.10. Alennukset myönnetään setelien saapumisjärjestyksessä niin kauan kuin määrärahaa riittää. Yksi henkilö voi käyttää ainoastaan yhden setelin. Seniorien ja eläkkeellä olevien seteli on arvoltaan 10 ja sen voi käyttää liikuntakursseihin tai tietotekniikkaan. Työtön henkilö saa lukuvuoden aikana hakemuksesta yhteensä 30 alennuksen kansalaisopiston opintomaksuista. Setelin liitteenä on oltava kopio Kelan/työttömyyskassan viimeisimmästä maksutositteesta tai Kelan työvoimapoliittisesta lausunnosta, jossa todetaan työttömyyden alkaminen (voi tulostaa netistä). 2
Yleistietoa lukuvuodelle 2018-19 Maahanmuuttajien opintoseteleillä rahoitetaan suomen kielen kurssit ja lisäksi voi hakea 40 arvoisen setelin käytettäväksi mihin tahansa ryhmäopetukseen. PERHEALENNUS Opistossamme on edelleen perhealennus, jonka saavat samalle kurssille osallistuvat samassa ruokakunnassa asuvat saman perheen jäsenet seuraavasti: 1. osallistuja maksaa täyden maksun 2. osallistuja saa 25 % alennuksen 3. jäsenestä alkaen alennus on 50 % opinto-maksusta. Alennukset eivät koske yksilöopetusta. Ilmoita toimistoon, jos olet oikeutettu perhealennukseen. Karstulalaisille taiteen perusopetuksen opiskelijoille opintoseteli, joka myönnetään perheen taloudellisen tilanteen perusteella. Haku päättyy 28.9. Lisätietoa sivulla 11. VAKUUTUS Kansalaisopistolla on voimassa toiminta-alueensa, Karstulan, Kivijärven ja Kyyjärven, alle 70-vuotiaita opiskelijoita koskeva tapaturmavakuutus. Ulkopaikkakuntalaisten tulee huolehtia itse omasta vakuutuksestaan. TIEDOTTAMINEN Kansalaisopisto tiedottaa ajankohtaisesta toiminnastaan, esim. kesken lukuvuoden alkavista uusista kursseista sekä luennoista, konserteista ja tapahtumista kotisivullaan www. karstula.fi/vapaa-aika/kansalaisopisto ja facebookissa. Myös Viispiikkinen on edelleen ilmoituskanavamme sekä Kivijärvellä kuntatiedote ja Kyyjärvellä nettisivu www.nopolanews.fi. Voit kysyä tarjonnasta opiston toimistosta, jonne voit kertoa myös ideoita uusiksi kursseiksi. Muista laittaa ilmoittautumislomakkeen alareunaan rasti, jos haluat että kansalaisopisto lähettää sinulle sähköpostiin tietoja uusista kursseista. Näitä sähköpostitietoja ei luovuteta eteenpäin. OPISTOLAISYHDISTYS Jokainen kansalaisopiston opiskelija kuuluu automaattisesti opistolaisyhdistykseen. Yhdistys ei ole rekisteröity eikä sillä ole jäsenmaksua. Yhdistyksen tehtävinä ovat mm. yhteiset materiaalihankinnat ja virkistystoiminta. Yhdistyksellä on vuosikokous keväällä, jolloin myös valitaan hallitus ja puheenjohtaja. Tällä hetkellä yhdistyksen puheenjohtajana toimii Terttu Möttönen. HUOM! Opintoryhmät alkavat pääsääntöisesti viikolla 38 ja ryhmiin ilmoittaudutaan viikkoa aiemmin. Aloituspäiviä ei erikseen mainita kurssien tiedoissa. ALOITUSPÄIVÄT MA 17.9. ILMOITTAUTUMINEN VIIM. 10.9. TI 18.9. ILMOITTAUTUMINEN VIIM. 11.9. KE 19.9. ILMOITTAUTUMINEN VIIM. 12.9. TO 20.9. ILMOITTAUTUMINEN VIIM. 13.9. PE 21.9. ILMOITTAUTUMINEN VIIM. 14.9. Jos aloituspäivä tai ilmoittautumisaika on tästä poikkeava, se mainitaan kurssin tiedoissa. Kurssin tiedoissa näkyvä tuntimäärä tarkoittaa oppitunteja, 1 oppitunti = 45 minuuttia. TIETOTEKNIIKKA 340101 WORD-TEKSTINKÄSITTELYN PERUSTEET to 25.10. 22.11. klo 14 16.15 Tolppila, ATK-luokka ilm. viim. 18.10. Voitto Virnes 15 t Kurssimaksu 25 340102 EXCEL-TAULUKKOLASKENNAN PERUSTEET ke 20.3. 17.4. klo 14 16.15 Tolppila, ATK-luokka ilm. viim. 13.3. Voitto Virnes 15 t Kurssimaksu 25 340141 KOTIKÄYTTÄJÄN TIETOTEKNIIKKAKURSSI to 20.9. 29.11. klo 17 18.30 Tainionmäen koulu Juha Koskinen 20 t Kurssimaksu 25 Opetellaan tietokoneen peruskäyttöä: Siirretään ja muokataan kuvia, perehdytään sähköpostin käyttöön, internetin palveluihin ja tiedonhakuun. Kurssin sisältöä voidaan muokata kurssilaisten toiveiden mukaan. 340130 ANDROID-ÄLYPUHELIMEN KÄYTTÖ JA MOBIILIPALVELUT to 20.9. 15.11 klo 16 17.30 Kirjasto Marko Aksela 16 t Kurssimaksu 25 Tutustutaan Android-älypuhelimen käyttöön ja erilaisiin palveluihin, joita puhelimella voi käyttää. 8 kokoontumiskertaa. 340131 VERKKOPALVE- LUT TUTUIKSI to 10.1. 7.3 klo 16-17.30 Toimipaikka avoin Marko Aksela 16 t Kurssimaksu 25 8 kokoontumiskertaa. 3
LIIKUNTA & TANSSI 110501 SENIORITANSSI to 9.30 11 Kansalaisopiston sali Riitta Pitkänen 46 t Kurssimaksu 45 Tanssitaan vanhoja tuttuja ja opetellaan ihan uusia senioritansseja. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Tervetuloa mukaan kaikki entiset ja uudet harrastajat. 110502 STREET-TANSSIA AIKUISILLE to 19 20 Liikuntahalli, peilisali Aino McLean 31 t Kurssimaksu 30 Tervetuloa aikuisten street-tanssitunneille. Kurssi ei vaadi aiempaa tanssikokemusta. Mukaan tarvitset sisäliikuntakengät, mukavan vaatetuksen ja iloisen asenteen. 110505 LAVATANSSIN ALKEET ti 17.30 18.30 Wanhat Wehkeet Syyskaudella: 18.9., 2.10., 9.10., 23.10., 6.11., 13.11. & 20.11. Kevätkaudella: 8.1., 15.1., 22.1., 5.2., 19.2., 5.3., 19.3. &2.4. Tarja ja Tapio Perälä 20 t Kurssimaksu 25 Kurssi lähtee alkeista, aiempaa osaamista ei tarvita. Lajit syyskaudella: foksi,hidas valssi, rumba-bolero Lajit kevätkaudella: bugg, tango,fusku, valssi 110506 LAVATANSSI JATKORYHMÄ ti 18.30 20.30 Wanhat Wehkeet Syyskaudella: 18.9., 2.10., 9.10., 23.10., 6.11., 13.11. & 20.11. Kevätkaudella: 8.1., 15.1., 22.1., 5.2., 19.2., 5.3., 19.3. & 2.4. Tarja ja Tapio Perälä 40 t Kurssimaksu 35 Tanssilajien perusliikkuminen hallinnassa, kerrataan kuitenkin perusteita ja otetaan uutta haastetta. Lajit syksy: hitaat/beat, rumba-bolero, fusku, kuviohumppa,tango, cha cha, foksi Lajit kevät: bugg, valssi, kävelyjenkka jive, hidas valssi, samba, fusku ja oma toivelaji 110507 & 110508 LAVATANSSISUNNUNTAIT su 28.10. BUGG klo 12 15 Tolppila, sali Ilm. viim. 22.10. su 10.2. TANGO klo 12 15 Tolppila, sali Ilm. viim. 4.2. Tarja ja Tapio Perälä 4 t Käteismaksu 10 /kerta Lajien perusteitten osaajille. Kerrataan aiemmin opittua ja otetaan uusia haasteita. 830101 SENIORIJUMPPA ma 11 11.45 Kansanopisto, liikuntasali Anita Poikonen 23 t Kurssimaksu 25 830102 MIESTEN JUMPPA ma 12 12.45 Kansanopisto, liikuntasali Anita Poikonen 23 t Kurssimaksu 25 Ensisijaisesti seniorimiehille tarkoitettu perusliikuntakurssi. 830103 RANTAKYLÄN LIIKUNTAPIIRI ke 11 12 Rantakylän koulu Anita Poikonen 31 t Kurssimaksu 30 830104 KUNTOMIX ke 18 19 Tolppila, sali Marika Viiru 31 t Kurssimaksu 30 830105 VENYTTELY / KEHONHUOLTO ke 19 19.45 Tolppila, sali Marika Viiru 23 t Kurssimaksu 25 830106 KIMINGIN LIIKUNTAPIIRI ke 13 14 Kimingin kylätalo Anita Poikonen 31 t Kurssimaksu 30 830110 SHINDO / RENTOUTUS to 18 19 Tolppila, sali Anita Poikonen 31 t Kurssimaksu 30 Lepohetki arjen keskelle. Ota alusta, tyyny ja peitto mukaan. 830111 LAVIS-LAVATANSSIJUMPPA ti 19.30 20.30 Tolppila, sali Heli Alapiha 31 t Kurssimaksu 30 Lavis on liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Lavista tanssitaan yksin, joten ei ole vaaraa, että kukaan talloo varpaille. Tunnilla tanssitaan tuttuja suomalaisia lavatanssilajeja esim. humppa, jenkka, tango ja valssi. 830113 KUNTONYRKKEILY ma 19 20 Liikuntahalli, peilisali Petri Humppi 31 t Kurssimaksu 30 Sopii aloittelijoille: kuntopiiriä, nyrkkelytekniikkaa. Ikäraja 15v. Ota mukaan sisäkengät sekä omat hanskat, jos sellaiset on. 830114 JA 830115 KUNTOSALIOHJAUSTA PIEN- RYHMÄSSÄ 1 & 2 Ryhmä 1: to 10 10.45 Uusjokelan kuntosali Ryhmä 2: to 10.45 11.30 Uusjokelan kuntosali Anita Poikonen 23 t Kurssimaksu 25 Yksilöllistä kuntosaliohjausta ikäihmisille, joilla on jokin liikunnallinen rajoitus, kipua tai vaiva. 830116 TUOLIJUMPPA ma 13 13.45 Uusjokelan päiväsali Anita Poikonen 23 t Kurssimaksu 25 Lihaksistoa vahvistavaa ja nivelten liikkuvuutta ylläpitävää kuntojumppaa pääsääntöisesti tuolilla istuen. Avustaja voi tulla mukaan. 830118 JOOGA ti 18 19.30 Kansanopisto, liikuntasali Päivi Hakkarainen 46 t Kurssimaksu 45 Tervetuloa hathajoogaan verryttämään kehoa ohjatun ja monipuolisen harjoituksen avulla. Harjoitus johdattelee kehon tasapainon avulla mielen tasapainoon ja soveltuu niin vasta-alkajalle kuin jo pitkään jooganneelle. Ota mukaasi jumppa-alusta, mukavat vaatteet, ehkäpä villasukat ja viltti! 830120 NAURUJOOGA la 13.4. klo 10 11.30 Tolppila, sali Kai Heikkilä 2 t Käteismaksu 5 Joustavat vaatteet, matto sekä utelias ja avoin mieli mukaan. Tervetuloa! SENIORIEN KUNTOSALIRYHMÄT Siirtyneet Karstulan kunnan liikuntapalveluihin. Katso s. 12. 4
LIIKUNTA & TANSSI 110550 LASTEN MUSIIKKILIIKUNTA ma 17.30 18.15 Tainionmäen koulu Siru Pyhälahti 23 t Kurssimaksu 25 Lasten musiikkiliikunnan ryhmä alle kouluikäisille. 830141 SENIORIJUMPPA ma 16.45 17.45 Liikuntasali Päivi Hakkarainen 31 t Kurssimaksu 30 Luvassa on monipuolisesti lihaskuntoa ja tasapainoa kehittävää liikuntaa joka soveltuu liikunnan aloittelijoille tai jo pidempään liikkuneille. Jumppa tehdään kuntopiirityyppisesti eli jokainen tekee liikkeitä oman kuntonsa mukaan ja omaan tahtiin. Ota mukaasi sisäliikuntaan soveltuvat vaaleapohjaiset kengät ja reipasta mieltä. Tervetuloa nauttimaan liikunnan ilosta ja yhdessä tekemisestä! 830143 JOOGA ma 18 19.30 Liikuntasali Päivi Hakkarainen 46 t Kurssimaksu 45 Tervetuloa hathajoogaan verryttämään kehoa ohjatun ja monipuolisen harjoituksen avulla. Harjoitus johdattelee kehon tasapainon avulla mielen tasapainoon ja soveltuu niin vasta-alkajalle kuin jo pitkään jooganneelle. Ota mukaasi jumppa-alusta, mukavat vaatteet, ehkäpä villasukat ja viltti! 830144 KUNTOPIIRI ke 18 19 Liikuntasali Päivi Hakkarainen 31 t Kurssimaksu 30 Koko kehoa monipuolisesti kiusaavaa treeniä ja juuri sinun kunnollesi sopivalla sykkeellä. Kuulostaako hyvälle tai ainakin tarpeelliselle? Nyt vaan ylös, ulos ja liikuntasalille! Luvassa vanha kunnon kuntopiiri, jossa keskitytään lihaskunnon kasvattamiseen ja koska kisaat vaan kelloa vastaan, niin saat harjoituksesta itse muokattua päivän kuntoosi sopivan. Tämä voi olla ensimmäinen kerta, kun lähdet jumpalle tai sitten voit olla jo alan konkari kaikki ovat tervetulleita nauttimaan liikunnan ilosta! Ota mukaasi sisäliikuntaan soveltuvat vaaleapohjaiset kengät ja reipasta mieltä. 830145 LIIKKUVUUS, KEHONHUOLTO & RENTOUTUS ke 19 20 Liikuntasali Päivi Hakkarainen 31 t Kurssimaksu 30 Onko liikkuvuutesi vähentynyt tai tuntuuko, ettei ole aikaa venytellä? Tule mukaan koko kehon liikkuvuutta lisäävään harjoitteluun, jossa keskitytään vähitellen palauttamaan tai lisäämään kehosi toimivuutta. Mukana lihaskalvo- eli fasciavenytyksiä ja lopuksi rentoutus, jonka avulla voit parantaa myös unesi laatua. Harjoitus sopii kuntopiirin jatkeeksi tai itsenäisenä harjoituksena. Ota mukaasi jumppa-alusta, joustavat vaatteet, ehkäpä villasukat ja viltti! 830131 JOOGA ti 15.15 16.45 Nuorisotalo Rientola Kai Heikkilä 46 t Kurssimaksu 45 Jooga sopii kaiken ikäisille, aloittelijoille ja jatkajille, miehille ja naisille. Astanga- tai Yin-joogaa ryhmän toivomuksen mukaan. Tarkempi ohjelma sovitaan yhdessä. Jokaisen harjoituksen päätteeksi loppurentoutus. 830140 NAURUJOOGA la 13.4. klo 12.30 14 Nuorisotalo Rientola Kai Heikkilä 2 t Käteismaksu 5 Joustavat vaatteet, matto sekä utelias ja avoin mieli mukaan. Tervetuloa! Kurssimaksu käteisellä. 830132 SENIORIVESIJUMPPA ma 16.30 17.15 Monitoimitalo Kiviranta Tanja Kyrönlahti 19 t Kurssimaksu 100 Lempeää vesijumppaa Syksyllä 9 kertaa, keväällä 10 kertaa 830133 VESIJUMPPA ma 17.15 18 Monitoimitalo Kiviranta Tanja Kyrönlahti 19 t Kurssimaksu 100 Syksyllä 9 kertaa, keväällä 10 kertaa 830134 KEPPIJUMPPA ti 14.15 15 Liikuntasali Kai Heikkilä 23 t Kurssimaksu 25 830139 NAISTEN LIIKUNTA ke 18.30 19.30 Liikuntasali Tanja Kyrönlahti 31 t Kurssimaksu 30 830137 SENIORIJUMPPA to 11 12 Liikuntasali Niklas Vuorenmäki 31 t Kurssimaksu 30 830138 MIESTEN LIIKUNTA to 18 19 Liikuntasali Niklas Vuorenmäki 31 t Kurssimaksu 30 830135 LAVIS-LAVATANSSIJUMPPA to 19 20 Liikuntasali Lotta Manni 31 t Kurssimaksu 30 Katso kurssikuvaus Karstulan kohdalta. 830146 LAVIS-LAVATANSSIJUMPPA to 17 18 Tenholan koulu Lotta Manni 31 t Kurssimaksu 30 Katso kurssikuvaus Karstulan kohdalta. 5
KÄDENTAIDOT 110404 KÄSITYÖPIIRI ti 10 12.30 Oinoskylän kylätalo Annemari Takkala 69 t Kurssimaksu 60 110405 KUDONTA (KIRKONKYLÄ) ma 17.30 20 Kansalaisopisto, kudontaluokka Annemari Takkala 69 t Kurssimaksu 60 110408 TEKNINEN TYÖ ma 16.30 20 Ropotti Pauliina Koivula-Rautjoki 69 t Kurssimaksu 60 Kurssi totetutetaan "liukuvalla" työajalla. Osa porukasta voi aloittaa 16.30, osa tulla myöhemmin, kuitenkin niin, että 3x45min aika ei ylity. 110411 LIITÄ JA MUOKKAA METALLIA ke 18 20.30 Ropotti Jari Heikkilä 69 t Kurssimaksu 60 Korjaa, ehosta tai valmista kodin metalliesineitä. 110424 KERAMIIKKA ma 18 20.15 Kansalaisopiston saviluokka Riikka Jokisalo 69 t Kurssimaksu 60 Muotoillaan savea perehtymällä savityön perustekniikoihin (makkara-ja levytekniikat sekä käsinrakentaminen). Työpajassa voi myös mm. dreijata savea sekä siirtää omia valokuvia tai piirroksia savipinnalle. Saven ja lasitteet saa ostaa työpajasta. 110412 HUONEKALUJEN VERHOILU (SYKSY) ke 24.10. 14.11. klo 18 21 Verhoomo Wieno, Koulutie 30 Ilm. viim. 15.10. Kati Luhtanen 16 t Kurssimaksu 25 Voit verhoilla oman valitsemasi huonekalun tai tehdä pienen jalkarahin. Opettajalta voit ostaa materiaalit sekä tilata verhoilukankaita. Lisätietoja puh. 0400954721 110413 HUONEKALUJEN VERHOILU (KEVÄT) ke 30.1. 20.2. klo 18 21 Verhoomo Wieno, Koulutie 30 Ilm. viim. 21.1. Kati Luhtanen 16 t Kurssimaksu 25 Katso kurssin sisältö syksyn kurssin kohdalta. TÖLKINNIPSUKURSSI Tulossa kevätkaudella, seuraa ilmoitteluamme. 110442 PITSINNYPLÄYSKURSSI ti 18 20.15 Tainionmäen koulu Anja Peltonen 69 t Kurssimaksu 60 Kurssi sopii alkeista aloittaville sekä jatkaville. Aluksi valmistetaan oma pitsinnypläysalusta. Ota mukaan alustaa varten finfoam-eristelevyä 50-70 cm ja tukevaa kangasta metri tai pari sekä parsinneula ja ompelulankaa. 10443 PUUTYÖ ma 18 21 Tainionmäen koulu / teknisen työn luokka Tuomas Kultalahti 92 t Kurssimaksu 75 Kurssilla tehdään uutta ja korjataan tai entisöidään vanhaa. Ei tarvitse olla mitään aiempaa kokemusta puutöistä. Opettajalta on mahdollista ostaa pieniä määriä materiaaleja. 110444 HIMMELIKURSSI to 20.9. 17.30 20, la 22.9. & 20.10 klo 10 13 Heitjärven kylätalo ilm. viim. 13.9. Outi Takkala 11 t Kurssimaksu 20 Olkityön perusteita, oljen käsittelyä, himmelin tekoa. Lisäksi katsaus muihin olkitöihin. Materiaali valmiina. 110441 KUDONTA ke 15 17.15 Valoharju Riikka Jokisalo 69 t Kurssimaksu 60 Käsinkudotun kankaan rakentaminen kangaspuihin. Kudontaan perehtyminen ja oman mallin suunnittelu. Perinteiset kudontamallit ja uudet ideat sovitellaan yhdessä ryhmän kanssa. 110445 MONIEN MUOTOJEN MOSAIIKKI ke 19.9. 24.10. klo 18 21 Tenholan koulu ilm. viim. 12.9. Riikka Jokisalo 20 t Kurssimaksu 30 Betoni-, puu- tai lasipintojen kuviointi mosaiikkitekniikoiden avulla. Lasi-, kaakeli- ja kierrätysmosaiikilla voi uudistaa vaikkapa pöydänpintaa, tuolin, ovea, laatikoita. Tekemisen lähtökohta on oman kuvailmaisun ja ideoiden toteuttaminen. Tutustutaan kuivabetonin käyttöön käsityömateriaalina. Valetaan pieniä betoniesineitä monenmuotoisiin muotteihin. Käsin rakennetaan veistoksia. Materiaali- ja työvälineinfoa saat ilmoittautumisen yhteydessä. Tarvikkeita voi ostaa myös opettajalta. 110446 SISUSTAJAN PUNONTAA ke 9.1. 13.2. klo 18 20.15 Tenholan koulu ilm. viim. 19.12. Riikka Jokisalo 15 t Kurssimaksu 25 5 kerran lyhytkurssilla tutustutaan luonnon punontamateriaalien (paju, risu, kaisla/tuohi) hyötykäyttöön. Suunnitellaan ja punotaan kodin sisustusta piristäviä punontatöitä (valaisin, kori, tilanjakaja jne.). Keruuohjeen saat ilmoittautumisen yhteydessä. Materiaalia voi ostaa myös opettajalta. Huom. ei 17.1. 110447 VIHERRYSTÄ PUUTARHAAN ke 13.3. 10.4. klo 18 20.15 Tenholan koulu ilm. viim. 6.3. Riikka Jokisalo 15 t Kurssimaksu 25 Tutustutaan piha- ja puutarha-alueilla käytettäviin puutarhapunonnaisiin (reunukset, tilanjakajat, tuet, majat). Punotaan pienimuotoisesti pihaan ja puutarhaan kestäviä luonnonmateriaaliteoksia (paju, risu, leppä). Suunnitellaan tulevaksi kesäksi eläviä sisustusrakenteita omaan pihaan ja puutarhaan. Keruuohjeen saat ilmoittautumisen yhteydessä. Materiaalia voi ostaa myös opettajalta 110451 NYPLÄYS: MILANON NAUHAPITSI pe 7.6. klo 17 20 & la 8.6. klo 10 15 Heitjärven kylätalo ilm. viim. 29.5. Arja Virtanen 11 t Kurssimaksu 20 Nypläyksen peruslyönnit hallitseville. 6
KÄDENTAIDOT 110430 TEKNINEN TYÖ (MIEHET) ke 17.30 20 Nopolan koulu, teknisen työn luokka Teuvo Oikari 69 t Kurssimaksu 60 Materiaalit hankkii kukin itse. Sopii aloittelijoillekin. 110431 TEKNINEN TYÖ (NAISET) ti 17 20.30 Nopolan koulu, teknisen työn luokka Markku Huumarkangas 69 t Kurssimaksu 60 Kokoontumisia ei ole joka viikko. Ajankohdat sovitaan ensimmäisessä kokoontumisessa. Varaa mukaan tarvikkeita jo 1. kerralle. Syksyllä 7 kertaa ja keväällä 8 kertaa. 110432 KUDONTA ti 15-17.15 Paloasema Riikka Jokisalo 42 t Kurssimaksu 40 Käsinkudotun kankaan rakentaminen kangaspuihin. Kudontaan perehtyminen ja oman mallin suunnittelu. Perinteiset kudontamallit ja uudet ideat sovitellaan yhdessä ryhmän kanssa. Syyslukukaudella 7 kertaa, keväällä 7, kurssikerrat sovitaan 1. kerralla 18.9. 110433 MONIEN MUOTOJEN MOSAIIKKI ti 18.9. 23.10. klo 18 21 Kumpulan koulu ilm. viim. 11.9. Riikka Jokisalo 20 t Kurssimaksu 30 5 kerran lyhytkurssi. Katso kurssikuvaus Kivijärven kohdalta. 110435 SISUSTAJAN PUNONTAA ti 8.1. 12.2. klo 18 20.15 Toimipaikka avoin ilm. viim. 19.12. Riikka Jokisalo 15 t Kurssimaksu 25 5 kerran lyhytkurssi. Katso kurssikuvaus Kivijärven kohdalta. Huom. ei 16.1. 110436 VIHERRYSTÄ PUUTARHAAN ti 12.3. 9.4.klo 18 20.15 Toimipaikka avoin ilm. viim. 6.3. Riikka Jokisalo 15 t Kurssimaksu 25 Katso kurssikuvaus Kivijärven kohdalta. KOTITALOUS & TERVEYS 810201 HERRAIN KEITTIÖ to 27.9. alkaen klo 18 21 Laaksola, kotitalouskontti Suvi Norring 68 t Kurssimaksu 60 Valmistetaan herkullisia ateriakokonaisuuksia kurssilaisten toiveiden mukaisesti. Syyslukukaudella 7 ja kevätlukukaudella 10 kokoontumiskertaa, jotka sovitaan 1. kokoontumiskerralla 27.9. Materiaalimaksu. 830205 HYGIENIAPASSI la 6.4. klo 10 16 Laaksolan auditorio Ilm. viim. 28.3. Hanni Kuronen 6 t Kurssimaksu 50 Kurssin päätteeksi suoritetaan hygieniapassikoe. Kurssimateriaalin voi hakea toimistolta ennakkoon. Kurssille täytyy ottaa mukaan virallinen henkilötodistus. Jos henkilötodistusta ei ole, ota hyvissä ajoin yhteyttä kansalaisopiston toimistoon. Kurssimaksu sisältää materiaalin, luennon, tentin ja passin (ei uusintatenttiä). KÄDENTAITO- & HYVINVOINTIMESSUMATKA KUOPIOON 29.9.2018 Uudessa suurtapahtumassa Kuopiossa kädentaitomessut sekä myös hyvinvointimessut, joissa kauneutta, terveyttä, liikuntaa ym. Lähtö Kyyjärveltä 7.30, Karstulan matkahuollosta klo 8.00, Yläpään risteyksestä noin 8.30. Matkan hinta 20 (sis. sisäänpääsyn ja kyydin). www.kadentaitomessut.fi Ilmoittaudu viimeistään 20.9. 610110 ENSIAPUKURSSI, EA 2 / ENSIAVUN KERTAUS Tulossa kevätkaudella 2019, seuraa ilmoitteluamme. Päivi Muhonen 16 t Kurssimaksu 50 Kurssimaksu 50 sisältää opetuksen ja kortin. Todistuksen saamisen edellytyksenä on voimassa oleva EA 1. Kurssin neljä ensimmäistä tuntia ovat kertausta. 610310 ENSIAPUKURSSI, EA 1 la 29.9.-6.10. klo 9.30-16 Nopolan koulu Päivi Muhonen 16 t Kurssimaksu 50 Kurssimaksu sisältää opetuksen ja kortin. KELIAKIA -RUOKAVALIOKURSSI Tulossa kevätkaudella, seuraa ilmoitteluamme. 7
KIELET, KIRJALLISUUS, SANATAIDE 120001 SUOMEA MAAHANMUUTTAJILLE/FIN- NISH FOR FOREIGNERS ti 18.30 20 Lukio, luokka 143 Lotta Manni 46 t Opintoseteli, ei kurssimaksua. Finnish for all levels. Arki- ja työsuomea kaikille tasoille 120340 ENGLANNIN KIELEN PERUSKURSSI ti 18 19.30 Tainionmäen koulu Salla Raasakka 46 t Kurssimaksu 45 Kurssilla opetellaan englannin kielen perusteita. Pääpaino on suullisessa osaamisessa. 120300 ENGLANNIN JATKO-/PUHEKURSSI ma 18 19.30 Lukio, luokka 143 Lotta Manni 46 t Kurssimaksu 45 Kurssin tarkoitus on vahvistaa suullista kielitaitoasi ja lisätä puherohkeuttasi, niin että selviydyt erilaisissa arkipäivän puhetilanteissa. Opiskelu on kannustavaa ja sopivan rentoa eikä virheistä sakoteta. Tervetuloa mukaan! 120301 ENGLANNIN KIELEN ALKEET ti 16.30 18 Lukio, luokka 143 Lotta Manni 46 t Kurssimaksu 45 Englannin perusteita rennosti tavanomaisia vuorovaikutustilanteita harjoitellen. Tule myös virkistämään unohtunutta kielitaitoa! 120140 LUKUPIIRI ti 18.30 20 Kirjasto Hannu Patamaa 18 t Kurssimaksu 20 Piiri kokoontuu syksyllä neljä ja keväällä viisi kertaa. Syksyn kokoontumiset 18.9., 9.10., 6.11. ja 27.11. Kevään kokoontumiset sovitaan myöhemmin. Ensimmäisen kerran kirja: Alice Munro, Kallis elämä. Kirjoja on saatavilla kirjastosta. 120031 SUOMEA MAAHANMUUTTAJILLE ke 16.30 18 Kirjasto Lotta Manni 46 t Opintoseteli, ei kurssimaksua. Finnish for all levels. Arki- ja työsuomea kaikille tasoille 110601 ELÄMÄNI TARINAT ke 18 20 Himmeli, kokoushuone 133 Hannu Patamaa 25 t Kurssimaksu 25 Kurssilla kirjoitetaan tarinoita elämän varrelta ja samalla perehdytään luovan kirjoittamisen tyyleihin ja keinoihin. Aikaisempaa kirjoittajakokemusta ei tarvita. Yhdeksän kokoontumiskertaa ja kaksi puolen tunnin yksilöllistä ohjausta. Syyskaudella: 26.9., 10.10., 7.11., 21.11., & 5.12. Kevätkauden kerrat sovitaan myöhemmin. 110603 LUOVAN KIRJOITTAMISEN KURSSI la 2.3. su 3.3. klo 10 15.30 Kruukkila Ilm. viim. 21.2. Taija Tuominen 16 t Kurssimaksu 40 130101 PERINNEPIIRI pe 14 16 Joka toinen viikko Himmeli, kokoushuone 133 Taisto Poikonen 32 t Kurssimaksu 30 110215 KIMINGIN NÄYTELMÄPIIRI Aloitus syyskuun alussa 40 t Kurssimaksu 40 Tiedustelut Olli Möttönen 0400 358 037 110218 WANHAT WEHKEET KESÄTEATTERI Aloitus kevätkaudella 40 t Kurssimaksu 40 Tiedustelut Jari Lasonen 0400 542 029 HISTORIA TEATTERI 120330 ENGLANNIN KIELEN PUHEKURSSI ke 18.30 20 Kirjasto Lotta Manni 46 t Kurssimaksu 45 Katso kurssikuvaus Karstulan kohdalta. 120130 LUKUPIIRI, ti 19 20.30 Kirjasto Tuula Härkönen 18 t Kurssimaksu 20 Piiri kokoontuu syksyllä neljä ja keväällä viisi kertaa. Ensimmäisellä kerralla 18.9. sovitaan muut kokoontumispäivät. 130140 PERINNEPIIRI ke 11 12.30 Joka toinen viikko Kirjasto Pirkko Oinonen 24 t Kurssimaksu 25 Perinnepiiri jatkaa talo- ja henkilöhistorian ym. parissa. Myös osallistujien toiveet huomioidaan. Entiset ja uudet jäsenet, tervetuloa! 110230 KYYJÄRVEN KESÄTEATTERI Aloitus tammikuun lopussa 40 t Kurssimaksu 40. Tiedustelut Suvi Kantonen 0400 564 954 8
YKSILÖOPETUS MUSIIKKI MUSIIKKIRYHMÄT Musiikin yksilöopetuksessa voit kehittää musiikkiharrastustasi omien tavoitteidesi mukaan. Yksilöopetuksen ajat ovat 20 ja 30 minuuttia. Soitinopetuksessa 30 minuutin aikoja on rajoitetusti. Osallistumismaksu määräytyy opetusajan pituuden mukaan: 20 minuutin aika 125 ja 30 minuutin aika 165. HUOM. Musiikin yksilöopetukseen voit ilmoittautua samoin kuin muille kursseille, joko netissä tai puhelimitse. Opiston toimistolta soitetaan ja sovitaan ajoista seuraavan viikon aikana. 110101 YKSINLAULU ti 13 17.45 Kansalaisopiston sali Anu Savela max 8 osallistujaa 110102 YKSINLAULU ke klo 12 18 Kansalaisopiston sali Mikko Kallio max 10 osallistujaa 110106 PIANO to 18 20 ja pe 12.30 17.10 aloitus 6.9. Tolppila Ulla Pihlainen max 17 osallistujaa 110107 PIANO ti 15.20-16.20 Laaksolan,ruokalan kabinetti Tero Tavaila max 3 osallistujaa 110115 HARMONIKKA ti 12.45 16 aloitus 11.9 Lukio, 141 Marjo Kinnunen max 4 osallistujaa 110116 SOITINOPETUS: KITARA, RUMMUT su 16.10 19.20 aloitus 16.9. Laaksola, musiikkiluokka Niilo Oikari max 11 osallistujaa 110144 PIANO JA YKSINLAULU ma 16.15 17.55 Tainionmäen koulu Siru Pyhälahti max 6 osallistujaa 110130 YKSINLAULU ke 12 13.30 Kirkko, urkuparvi Anu Savela max 4 osallistujaa 110131 PIANO ti 17.15-18.55 Monitoimitalo Kiviranta Tero Tavaila max 5 osallistujaa 110132 YKSINLAULU ti 17 18.30 Nopolan koulu Siru Pyhälahti max 3 osallistujaa 110117 KITARA-PIENRYHMÄ su 18 18.45 Laaksola, musiikkiluokka Niilo Oikari aloitus 16.9. Kurssimaksu 40 Tutustutaan kielisoittimiin. Max 6 osallistujaa 110118 NAISKUORO AIKA ti 18 19.30 aloitus 4.9. Kansalaisopiston sali Johanna Valkeinen 50 t Kurssimaksu 45 Äänenhuoltoharjoituksia sekä moniäänistä kuorolaulua pääosin kevyen musiikin saralta. Uusia laulajia mahtuu mukaan! 110119 MIESKUORO ma 18 21 Kansalaisopiston sali Olli Oikari 69 t Kurssimaksu 60 Tule mukaan viettämään mukavia lauluiltoja. Koelaulua ei ole, innostus riittää. Mukaan mahtuu vielä. 110120 VIIHDEORKESTERI ke 18 19.30 Laaksola, musiikkiluokka Olli Oikari 46 t Kurssimaksu 45 Mukavaa musisointia yhdessä soittaen ja laulaen kukin kykyjensä mukaan. 110121 LAULUTUPA ke 9 9.45 Kruukkila Huom. aloitus 3.10. Syyskausi 3.10.-12.12, kevätkaudella 9.1.-10.4. Johanna Valkeinen 23 t ei kurssimaksua Ohjattua yhteislaulua ja muuta musiikillista virkistäytymistä kaikenikäisille ja -tasoisille musiikin ystäville. 110145 YHTEISLAULUILTA to 17.30 18.30 joka toinen viikko, aloitus 27.9 Tainionmäen koulu Kari Keurulainen 16 t ei kurssimaksua Mukavaa yhteislaulua harmonikan säestyksellä. Syksyllä 5 kertaa, keväällä 7 kertaa. MUSIIKKIVIRKISTYKSET Joka toinen viikko, aloitus 27.9. to 14 14.45 Palvelukoti Wallesmanni to 15 15.45 PalvelukotiHopearanta to 16 16.45 Kivijärven toimintakeskus Kari Keurulainen 12 t Kurssimaksu 15 110133 ELÄKELÄISTEN KUORO TÄHKÄT ma 14.30 15.30 Monitoimitalo Kiviranta Johanna Valkeinen 31 t Kurssimaksu 30 Mukavia yhteislaulutuokioita. Ei koelaulua, oma innostus riittää. 9
KUVATAITEET 110305 PIIRRETÄÄN LUONNOSKIRJAAN la 23.2., 30.3. & 27.4. klo 11 14 Laaksola, kuvisluokka ilm. viim. 15.2. Laura Hetemäki 12 t Käteismaksu 20 Kurssilla täytetään omaa luonnoskirjaa vapaasti piirtäen ja tehtävien avulla. Sään salliessa piirrämme myös ulkona ja menemme eri kohteisiin piirtämään. Kirjaan kokeillaan monipuolisesti eri tekniikoita: mustetta, tusseja, vesivärejä, puuvärejä ja lyijykynää. Tehdään myös kollaaseja liimaamalla kirjan sivuille valokuvia, lehtileikkeitä, kuivattuja kasveja ja mitä ikinä keksiikään! Kurssi sopii kaikenikäisille ja kaikentasoisille kuvataiteesta kiinnostuneille. Luonnoskirjan voi ostaa opettajalta, hinta 10 euroa. 110301 AVOIN KUVATAIDETYÖPAJA ke 18 20.15 Kansalaisopiston ateljee Laura Hetemäki 69 t Kurssimaksu 60 Työpajassa jokainen osallistuja saa työskennellä haluamallaan tekniikalla, esimerkiksi akvarelli, akryyli, muste ja öljyväri. Kurssin tarkoituksena on löytää oma tekniikka kokeilujen ja yhdistelyjen kautta ja syventyä siihen. Tärkeintä kurssilla on rentoutua värien äärellä ja nauttia kuvataiteen mahdollisuuksista! Sopii vasta-alkajille ja jo pidempään harrastaneille. Omat välineet mukaan tai materiaalimaksu. 110302 AKVARELLI-LAUANTAI la 22.9. klo 10 14 Kansalaisopiston ateljee ilm. viim. 14.9. Laura Hetemäki 5,5 t Käteismaksu 15 Tervetuloa viettämään syyslauantai akvarellimaalauksen parissa! Aiheena on järvimaisema ja sään salliessa menemme Pääjärven rantaan maalaamaan. Ei vaadi ennakko-osaamista, kurssilla tutustutaan akvarellimaalauksen nikseihin. Mielellään omat välineet mukaan, tarvittaessa paikalta saa myös maalausvälineitä. 110303 JOULUKORTTEJA GRAFIIKAN MENETELMILLÄ la 24.11. & 1.12. klo 10 14 Laaksola, kuvisluokka ilm. viim. 16.11. Laura Hetemäki 10,5 t Käteismaksu 20 Kahden lauantain lyhytkurssilla tehdään uniikkeja joulukortteja monotypia- ja kopiografiikan tekniikoilla. Kurssi sopii ensikertalaisille ja aikaisemmin grafiikankursseilla mukana olleille. Kurssilta voi ostaa materiaalit. 110304 SUKELLUS ELLEN THESLEFFIN TAITEESEEN to 17. 31.1. klo 18 20.15 Laaksola, kuvisluokka ilm. viim. 10.1. Laura Hetemäki 9 t Käteismaksu 20 Kolmen kerran lyhytkurssilla tutustutaan 1900-luvun alkupuolella uraa tehneen Ellen Thesleffin värikkääseen taiteeseen ja kokeillaan Thesleffin käyttämiä tekniikoita: maalausta, piirustusta ja grafiikkaa. Sopii kaikentasoisille taidehistoriasta ja kuvataiteesta kiinnostuneille. Omat maalausvälineet mukaan tai materiaalimaksu. 110306 VIDEOKUVAUS ke 18 19.30 Kansalaisopisto, Nurkkateatteri. Eerik Lappalainen 20 t Kurssimaksu 25 Opetellaan videokuvausta eri tekniikoin sekä olemaan kameran edessä teatterin keinoin. Lopussa valmistuu pieni lyhytelokuva. Ei tarvitse aikaisempaa kokemusta. 110340 PIIRRETÄÄN LUONNOSKIRJAAN ma 24.9., 8.10. & 29.10. klo 18 20.15 Tainionmäen koulu ilm viim.17.9. Laura Hetemäki 9 t Käteismaksu 20 Tarkempi kurssikuvaus Karstulan kohdalla. 110331 POSLIININMAALAUS ke 15.30 18 Nopolan koulu Raili Väisänen 51 t Kurssimaksu 45 Syksyllä 8 kertaa ja keväällä 9 kertaa. Ensimmäisellä kerralla sovitaan päivät. 110332 PIIRRETÄÄN LUONNOSKIRJAAN ma 17.9., 1.10. & 22.10. klo 17 19.15 Nopolan koulu ilm. viim. 10.9. Laura Hetemäki 9 t Käteismaksu 20 Tarkempi kurssikuvaus Karstulan kohdalla. 110333 HELPPOA GRAFIIKKAA ma 14.1. & 21.1. klo 17 21 Nopolan koulu ilm. viim. 7.1. Laura Hetemäki 10,5 t Käteismaksu 20 Kurssilla tutustutaan helppoihin grafiikan menetelmiin; monotypiaan- ja kopiografiikkaan. Monotypiatekniikalla voi painaa paperille esimerkiksi pitsiliinoja, vanhoja sukkahousuja tai tehdä erilaisia pintoja maalaamalla. Kopiografiikalla voi toistaa paperille vaikka vanhan mustavalkovalokuvan tai tekstiä. Kurssi sopii kaikentasoisille kuvataiteesta kiinnostuneille. Kurssilta voi ostaa materiaalit. 10
TAITEEN PERUSOPETUS Taiteen perusopetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää opetusta. Yleisen oppimäärän tehtävänä on luoda pohjaa emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle sekä antaa edellytyksiä elinikäiseen taiteen harrastamiseen. Opetuksen tehtävänä on myös kehittää ja säilyttää kansallista kulttuuria sekä tukea oppilaan kykyä arvostaa muita kulttuureita ja toimia monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Tarkoituksena on avata oppilaalle uusia mahdollisuuksia ymmärtää taidetta ja kulttuuria. Tehtävänä on myös kehittää ajattelun taitoja ja luovuutta. Taiteen perusopetuksen tuntimäärä on 500 tuntia. Taiteen perusopetuksen ryhmiin ilmoittaudutaan viimeistään 3.9. Opetus alkaa viikolla 36. Perusteissa opetusta on 60 tuntia lukuvuodessa ja työpajaopintoja pitäisi kertyä 140 tuntia. Työpajaopintoja voi tehdä jo perusteiden aikana. Kurssien hyväksymisestä osaksi tutkintoa päättää rehtori. KÄSITYÖ Puutyöt, metallityöt, kivenhionta, savityöt jne. Opintoja voidaan hyödyntää myöhemmissä käsityöopinnoissa sekä työelämässä. Opinnot arvioidaan ja niistä annetaan todistus. KÄSITYÖKOULU maanantaisin klo 15 16.30 Tolppilan käsityöluokassa 3.9. alkaen. Opettajana Annemari Takkala Opintomaksu 50 + materiaalimaksu 30 TEATTERI Teatteritaiteen opiskelun tarkoituksena on oppia ilmaisemaan ajatuksiaan, tunteitaan ja tavoitteitaan teatterin keinoin. Opiskelu on toiminnallista. Oppimisessa korostuu omakohtainen tekeminen ja ryhmässä toimiminen. Opiskelu sisältää mm. teatterileikkejä ja improvisaatiota. Opintojen yhteydessä tutustutaan teatterin eri puoliin: näyttelijäntyöhön, ohjaukseen, lavastukseen, puvustukseen, maskeeraukseen, teatteriteknologiaan, teatterin historiaan ja käsikirjoittamiseen. Lukuvuoden aikana valmistetaan pienimuotoinen teatteriesitys. KUVATAIDE Kuvataiteen perusopetuksessa tutustumme kuvataiteen eri osa-alueisiin ja tekniikoihin. Piirtäminen, maalaaminen, kuvanveisto, grafiikka, kankaanpainanta ja keramiikka tulevat tutuiksi lukuvuoden aikana. Tarkastelemme ilmiöitä ja asioita kuvan tekemisen kautta. Lähtökohtana on kokeilemisen ilo ja löytämisen riemu! Opimme uutta itse tekemällä ja toisten työskentelyä seuraamalla. N KUVISKOULU keskiviikkoisin klo 14.15 15.30 Laaksolan kuvisluokassa 5.9. alkaen KYYJÄRVEN KUVISKOULU maanantaisin klo 15.15 16.40 Nopolan koululla 3.9. alkaen. Ohjaajana toimii Karstulassa sekä Kyyjärvellä Laura Hetemäki. Opintomaksu 50 + materiaalimaksu 30 TEATTERI 1 (7-9 -VUOTIAAT) torstaisin klo 14.30 16 Nurkkateatterilla 6.9. alkaen. TEATTERI 2 (10-12 -VUOTIAAT) torstaisin klo 16.15 17.45 Nurkkateatterilla 6.9. alkaen. TEATTERI 3 (13-17 -VUOTIAAT) torstaisin klo 18 19.30 Nurkkateatterilla 6.9. alkaen. Ohjaajana toimii Raija Saarelainen. Nurkkateatteri sijaitsee Kansalaisopiston Enojoenpuoleisessa päädyssä, Hämeenpurontie 1 Opintomaksu 50 Lukuvuonna 2018 19 karstulalaisten taiteen perusopetuksen opiskelijoiden on mahdollista saada opintoseteliavustusta kurssimaksuun perheen taloudellisen tilanteen perusteella. Seteliä haetaan lomakkeella, jonka saa kirjastosta, toimistolta tai kansalaisopiston nettisivuilta. Lomake palautetaan liitteineen 28.9. mennessä sähköpostitse kansalaisopisto@karstula.fi tai kansalaisopiston toimistoon, Virastotie 4. 11
IKIS-LUENNOT SYYSKAUDELLA ke 19.9. klo 14 Himmelin valtuustosali verkkoluento: Iäkkäiden lääkehoidon haasteet Sairaala-apteekkari Jouni Ahonen, KYS. ma 8.10. klo 15 Kruukkila Vermlanninsuomalaisten kieli ja kulttuuri Riitta Taipale ma 5.11. klo 15 Kruukkila Sukututkimus, Matti Hast ke 14.11.klo 14 Kruukkila verkkoluento: Saattohoito ja hyvä kuolema Terhokodin johtaja TtT Mirja Sisko Anttonen Ikis on kaiken ikäisille avoin luentosarja. Luennot ovat maksuttomia opetushallituksen myöntämän opintosetelirahoituksen ansiosta. Hyvään vanhuuteen kuuluu mahdollisuus ULKOILUUN! Senioripuiston aamuvoimistelu Leijonapuisto (leikkikenttä) Torstaisin klo 9.15-9.45. Aloitus 6.9. Ikäihmisten ulkoilupysäkki lähtö Kopeskaarelta Torstaisin klo 10. Aloitus 23.8. Lisätietoja: 044 459 6511 Mirka Oinonen OTA YHTEYTTÄ Opiston toimisto Karstulan kunnanviraston alakerrassa, Virastotie 4, 43500 Karstula Hannu Patamaa, rehtori 044 459 6653, hannu.patamaa@karstula.fi Maria Poikonen, toimistosihteeri 044 459 6656, maria.poikonen@karstula.fi Kuntien yhdyshenkilöt Hannu Ahonen, Kivijärvi 044 459 7872, hannu.ahonen@kivijarvi.fi Maarit Ohranen, Kyyjärvi/kirjasto 044 459 7062, maarit.ohranen@kyyjarvi.fi Hyvinvointipäivä la 15.9. klo 10 14.30 Karstulan liikuntahallissa Karstulan hyvinvointipäivä starttaa tietoiskulla liikunnan merkityksestä ja siihen liittyvällä ohjatulla liikuntahetkellä, jossa saamme vinkkejä kotijumppaan. Jatkamme 60 min naurujoogalla. Puolen tunnin evästauon jälkeen seuraa ravintoaiheinen tietoisku, 45 minuutin liikuntahetki (vaihtoehdot: ohjattu kuntosali/kuntomix/kuntopiiri). Päivä loppuu rentouttavaan shindoon. Yhteistyössä: Karstulan hyvinvointipalvelut. klo 10 14.30 Kyyjärven liikuntasalissa Kyyjärven hyvinvointipäivä aloitetaan ravintoaiheisella tietoiskulla, sen jälkeen käydään kahdessa erilaisessa 30 minuutin liikuntatuokiossa. Puolen tunnin evästauon jälkeen tietoisku liikunnan merkityksestä ja siihen liittyy ohjattu liikuntahetki, jossa saamme vinkkejä kotijumppaan. Päivä loppuu iloisissa merkeissä 60 minuutin naurujoogaan. Ota mukaan oma jumppa-alusta, liikuntaan sopivat vaattet, vesipullo sekä eväät. Käteismaksu 5 e. Tästä hyvä startti syksyyn! N LIIKUNTAPALVELUT SENIORIEN KUNTOSALIRYHMÄT Naiset ryhmä 1: ti klo 10 11 Naiset ryhmä 2: ti klo 11 12 Miehet ja -naiset: pe klo 10 11 Anna-Kaisa Honkonen Hinta 30 Aloitus viikolla 38 Ilmoittautumiset 31.8. klo 8 alkaen puh. 044 459 6510 TOIMINTAKESKUKSEN LIIKUNTATUOKIOT ti 13 13.30 ja pe 9 9.30 Anna-Kaisa Honkonen maksuton Aloitus viikolla 38 SYKSYN UIMAHALLIMATKAT SAARIJÄRVELLE torstaisin; 6.9, 20.9, 4.10, 25.10, 8.11 ja 22.11. Vastinki klo 12.55, Matkahuolto 13.15 SAARIJÄRVELLE perjantaisin; 7.9, 21.9, 5.10, 26.10, 9.11 ja 23.11. Matkahuolto klo 17.15 PIISPALAAN keskiviikkoisin; 12.9, 26.9, 10.10, 31.10, 14.11 ja 28.11. Matkahuolto klo 17.15. Matka maksaa 2,50 /henkilö. Reitiltä voi nousta kyytiin. Uimalipun kukin kustantaa itse. Uima-aika on noin kaksi tuntia, mikä sisältää 30 minuutin vesijumpan keskiviikkoisin ja torstaisin. Lisätietoja www.karstula.fi/liikunta Paino: PPD - Painotalo Plus Digital Oy, taitto ja sivunvalmistus: Karstulan kansalaisopisto: Maria Poikonen ja Laura Hetemäki